lauantai 17. maaliskuuta 2018

Paikallisessa terveyskeskuksessa

Alanyan keskustan tulppaaneja 16.3.
Kun edellisen kerran kävin Alanyan uudessa Devlet Hastanesissa, valtion yliopistollisessa
sairaalassa, niin siellä vastaanotossa virkailija sanoi että käytä terveyskeskusta, jos kerran vakuutuksesi ei vielä toimi. Se tulee halvemmaksi. Olen sen jälkeen käyttänyt. Netissä on ajanvarausjärjestelmä, mutta en jaksanut etsiä e-devlet -salasanaani, joten maanantaina kävelin paikan päälle ja kysyin aikaa. Silloin menin labrakokeiden kannalta liian myöhään (11.30) ja käskettiin tulla uudestaan tiistaina aamulla kello 8.30.

Aamulla jonotin oven takana muutaman muun kanssa jo kahdeksan jälkeen. Hoitajat alkoivat antaa aikoja lääkäreille sitä mukaa kun lääkärit saapuivat työpaikalleen. Minulta kysyttiin kenen lääkärin potilas olen. En tiedä kenelle kuulun, kun asioin ensimmäistä kertaa. No, siihenkin löytyi vastaus, ja ihana naislääkäri otti vastaan pienen odottelun jälkeen. Turkkilaista henkilökorttia näytettyäni etu- ja sukunimeni ensimmäiset kirjaimet ilmestyivät lääkärin oven yläpuolella olevaan näyttöruutuun. Minua ennen jonossa oli 2 asiakasta. Kun edellinen tuli ovesta ulos käveli seuraava automaattisesti sisälle, joten niin tein minäkin.

Tutkimus oli nopea mutta perusteellinen, ja hoitolinja selvä. Lääkäri sanoi että ihon alla on edelleen voimakas tulehdus, niin kuin on ollut jo 5 viikkoa, ja kirjoitti lähetteen verikokeisiin. Tulehdus on nyt levinnyt myös ympäröiviin kudoksiin. Lääkäri sanoi vielä, että labrakokeiden tulosten perusteella päätetään riittääkö antibiootin piikittäminen lihakseen, vai tarvitaanko suonen sisäisesti annosteltavaa antibioottia. Suun kautta otettavien teho ei enää riitä tähän sanoi hän.

- Saanko mennä tanssitunneille tai muuten harrastaa liikuntaa?
- Et, koska se pahentaa nyt tulehduksen leviämistä, ja sitten kun antibiootti alkaa, ei muutenkaan saa urheilla.

Mennyttä arsenaalia
Parit tuttavat ovat käskeneet palata Suomeen hoitoon. ÄLkäähän hermoilko. Ihan samoin hoidettaisiin Suomessakin. Moka on tapahtunut jossain ihan alkuvaiheessa, kun joku on siirtänyt käsistään / hanskoistaan tai hoitotarvikkeiden mukana ko bakteerin haavalle. Tai sitten se on tullut kissasta, joka on nopeana päässyt yllättämään ja ronkkimaan haavaa silloin kun se eritti tuoretta verta. Tuli mistä tuli, ja mitä hyvänsä, on tuo tulehdus saatava pois.

Juuri nyt tätä osuutta kirjjoittaessani olen stressaantunut, huolestunut ja jopa hieman pelokaskin. Tiedän ettei huolestuminen tai pelkääminen auta mitään, mutta tunteita ne ovat nekin, ja kun ne nyt ovat päällä, niin tehtävänsä niilläkin on. Tiedän myöskin sen, että muutaman tunnin kuluttua olen ihan eri tuulella. SIlloin olen taas jotenkin löytänyt tyyneyden ja rauhan, sekä uskon siihen, että asiat hoituvat, että tälläkin on joku oma merkityksensä. Mikään ei tule "kohtalomme" (kader) ulkopuolelta. Kaikella on merkityksensä. Ja asioilla on taipumus järjestyä.

Seuraavana päivänä, tulosten valmistuttua, menin samalle omalle lääkärille uudestaan. Hän katsoi tulokset, hämmästyi, ja tutki jalan uudelleen.  Täällä on selvä tulehdus, mutta mitään tulehdusarvojen nousua ei labrakokeissa näy. Emme siis aloita antibiootteja, mutta miksi tämä on tulehtunut... Epäilimme allergista reaktiota hoitovoiteelle, auringonottoa ja tanssituntien tuomaa rasitusta, sillä en malttanut olla tansimatta. Ihan vähän vaan...

- Voide pois. Ei tanssitunteja, ei liikuntaa eikä paljoa kävelyäkään vielä. Ja suojaat auringolta.
- 😳 ...juu...

Vastaukseksi on vahvistunut allergia, auringonotto ja rasitus. Ihon ja arven pehmentämiseen tarkoitettu voide sisälsi jotain, jolle olen allerginen, ja ihon tulehdusreaktio tuli siitä. Voiteen vaihto ja allergialääkitys auttoivat. Jalka on muuttunut ihan eri näköiseksi, eikä hehku enää kuumanakaan. Tulehdus on poissa. Olen suojannut auringolta, malttanut olla kävelemättä, ja torstain tanssitunnillakin olin vain katsojaoppilas. Tänään kävelen ihan vähän, ja huomenna ihan vähän enemmän kuin tänään jne. Maanantaina tanssin vain yhden sarjan, torstaina 2. Eli nyt kun tulehdus on poissa ja viikkoja takana jo aika monta, saa alkaa rasittamaan, vähitellen.

Rantaelämäaika on alkanut
Terveyskeskukset ovat paikallisille asukkaille tarkoitettuja paikkoja, joissa on lääkärin vastaanotto, labra, perheneuvola, lastenneuvola ja sairaanhoitajan vastaanotto haavahoitoihin, injektioiden antoon jne. Minun omalääkärini on itseäni nuorempi nainen, ihana, avoin ja puhelias ammattilainen. Niille, jotka kaipaavat yksityissairaaloiden kaltaisia palveluja ja ympäristöjä, terveyskeskus ei sovi.

Verikokeita otettaessa vieressä oli pappa saamassa haavahoitoja, hoitajat ilman hanskoja ja suojia. Samalla neulalla etsittiin suonta ensin vasemmasta, kun ei löytynyt niin oikeasta, ja välillä se neula lepäsi pöydällä. Pistos tapahtui hoitajan paljain käsin sormeileman alueen läpi, ilman puhdistuksia. Silloin kun itse aloitin sairaanhoitajan työn, niin meillä toimittiin ihan samoin. Hieman ovat ajat muuttuneet. Tarjolla on hyvinkin erilaisia paikkoja. Yliopistollisissa sairaaloissa ja yksityissairaaloissa on viimeisen päälle tarkka aseptiikka, toisissa paikoissa tehdään se mitä voidaan niillä resursseilla mitä on. Ja näin se elämässä menee.

Kiitän terveyskeskusta saamastani avusta, ja arvostan heidän tekemäänsä työtä lähellä ihmisiä, kaiken alkulähteillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.