tiistai 1. toukokuuta 2018

Usko unelmiisi ja tee mitä työlupaan vaaditaan

Alanyan DimCay Tosmurin ja Kestelin välissä.
Tahto oli koetuksella tänäänkin, tosin hieman eri tavalla kuin fillarin kanssa. Päätin että on aika testata juoksemista pitkän tauon jälkeen. Kuten olettaa saattoi oli juoksukunto tosi paljon heikompi kuin aiemmin, mutta kerran koivet liikkuu ja kroppa pelaa, niin miksipä ei sitäkin saa taas kohotettua entisen kaltaiseksi. Lempeä aloituslenkki oli vain 2,5 km, ja jo ensimmäisen kilometrin jälkeen alkoi poltella säärissä melko vahvasti. Sen jälkeen osan kävelin ja osan juoksin, ja ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin oli kunnolla lämmin.

Kestelin puolella DimCayta, uusi silta taustalla
Juoksusta saa jotakin sellaista mitä en kävelyllä saavuta, enkä tuolla mummopyörälläkään. Sen takia se vetää puoleensa. Jos voisi tanssia jiveä, buggia, boogie woogieta tms. kuntoa vaativaa, astetta rankempaa tanssia, niin se toki korvaisi juoksun, vaan kun ei nyt ole tanssittajaa eikä yksin viitsi kovin kauaan pyörähdellä. Tyhmä kun olin, ei tullut lenkin aikana katsottua arpialueen tilannetta. Kotona hieman säikähdin, kun se oli tosi tumma, violetin sininen. Verenkierto ko ihoalueella ei riittänyt juoksulenkin aikana. Kävellessä, fillaroidessa ja tanssitreeneissä tuollaista ongelmaa ei enää ole. Ei tule enää
värimuutoksia. Mutta no, kun näinkin painava nainen lähtee äkkiseltään, uudella alulla juoksemaan, niin ihmekös tuo jos jalat ja verenkierto on kovilla 😁. Joten ei juoksulenkkejä ihan vielä, vasta painon vähän pudottua. Lisätään sen sijaan fillaroinnin tehoa, eli ylämäkeen hopi hopi.

Uuden ohitustien DImCayin ylittävä silta
Pari sanaa työlupatilanteesta. Sain viime viikolla niin hyviä uutisia asiasta, että olen ollut aikalailla työllistetty järjestelyjen suhteen. Kävimme valtion virkamiehen kanssa keskustelun, joka oli tarpeellinen, ja jonka tulos oli sekä yllättävä että erittäin mieluinen. Minun tarvitsee täyttää enää yksi ehto, ja sen täyttäminen muutaman kuukauden sisään on ihan mahdollisuuksien rajoissa. Todennäköisimmin siihen mennee vuosi, mutta ei ole kaukana sekään ajankohta. Nyt siis tunnelissa on valoa, ja tunnelin pääkin on jo näkyvissa. Tavoite on jo tosi lähellä, ja tämä on tärkeä välietappi. Henkisesti tosi tärkeä. Tähän liittyy oleellisesti kaikkien epäilijöiden ja paskanpuhujien niskalenkki, "Siitäs saitte".

Ei näy enää lunta tällä puolen, mutta varjon puolella on.
Näillä näkymin on siis edessä muutto, ehtoon liittyen, ja valmistautuminen siihen, että ensi vuonna saan tehdä avoimesti ja laillisesti asioita joita rakastan. Kaikki kielen ja kulttuurin opiskelu, yhteiskuntaan sopeutuminen sekä verkoston rakentaminen on ollut tarpeen. Ja koen tämän myöskin palkintona hyvin suoritetuista opinnoista, vaikkei se yhteiskunnan silmissä sitä ole. Ajatuksen tasolla voin palkita omaa itseäni kaikista viime vuosien ponnistuksista ja uhrauksista, ja niin teenkin. Muutama päivä on mennyt onnellisena asioita järjestellen, ja asioiden järjestymiseen uskoen.

Alanyan näkyy keskusta tuolla taustalla
Usko unelmiisi, ja keskity niihin. Unohda turhat polut, ja kulje askel askeleelta kohti
unelmiasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.