sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Savon puolella

Ihan aluksi muistutuksenomaisesti Alanyan 18. Turismifestivaalit. Niiden ohjelman päivitin tuonne Alanya-faktaa -välilehdelle.

Olin 3 päivän myyntireissulla Savossa, Iisalmessa, ja kielitaito ei tällä kertaa tullut kommunikoinnin esteeksi. Sen sijaan pieni kulttuurishokki iski vasten kasvoja. Tehtäväni oli sekä tehdä eräitä tuotteita tunnetuksi maistattamalla että myydä niitä. Kahtena päivänä kolmesta kuuli usein kommenttia "ei uskalla kun ei tiijä mitä ne on". Ihmisille tarjottiin ilmaisia maistiaisia suomalaisesta herkusta, jota 90% suomalaisista syö. Mutta tuon pienehkön tehtaan nimi ja hyvä maine ei ollut vielä kyseisellä paikkakunnalla tuttu kuin muutamille ihmisille. 

Yllättävän moni vanha nainen / pariskunta toi esille ennakkoluulonsa ennalta tuntematonta herkkutehdasta kohtaan toteamalla "ei uskalla kun ei tiijä mitä ne on". Eivätkä he tietenkään suoraan meille sitä sanoneet, vaan toisilleen niin isosti, että kuulimme sen kuitenkin. Sen sijaan maailmaa matkanneet pariskunnat, naiset, miehet, nuoret ottivat ilmaiset maistiaiset innolla vastaan. Opin muutamia uusia asioita savolaisuudesta. Mm. sen, että heitä saa käsitellä silkkihansikkain verrattuna esim. jyväskyläläisiin tai helsinkiläisiin. Henkinen hipiä on herkempi, erityisesti paikalleen mökkiytyneillä. Siinäkin on toki puolensa ja puolensa. Monessa asiassa herkkyys on hyväksi. Silti myös avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus on sekä yhteiskunnalle että ihmiselle itselleen hyväksi. 

Otinko kuvia Iisalmesta. Hhmm. Ensimmäisenä päivänä kameran muistikortti ei ollut mukana, vaan jäi tuttavan läppäriin. Toinen päivä oli erittäin kiireinen, enkä ehtinyt edes tauoille, joten kuvaaminen jäi. Kolmantena päivänä harkitsin aamulla kuvien ottamista, mutta siinä vaiheessa kun asiakasvirta alkoi ja myyntityö oli taas käynnissä, niin eipä siinä mitään kameraa tai kuvaamista muistanut. Vasta 60 km Iisalmen ulkopuolella tuli mieleen, että jäi sitten kuvaamatta tämäkin reissu. Huominen ja ylihuominen päivä sisältää myyntityötä puhelimitse, sekä tanssikoreografioiden rakentamista. Sen jälkeen on tanssityöpäivää koko keskiviikko.Jos juhannuksen sää on ennusteiden mukaisesti huono / sateinen, niin siitä tulee joko vapaa tai hoitotyön täyteinen viikonloppu. Jos ihme tapahtuu ja on kaunis hellesää, on edessä myyntityöpäiviä. Tällaista on kolmen työn yhdistäminen.

Kovin suuri Alanyan kaipuu ei ole vielä ehtinyt iskeä. Itse asiassa on mennyt kohtuullisen hyvin sen osalta, sillä on tarpeeksi mielekästä tekemistä, eikä ole vielä satanut räntää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.