Kutay Median uusi trendilehti TrendAlanya löytyy täältä www.trendalanya.com
Suosittelen <3
04.06.2020 Alanyan Jazzeja katsottavissa tv:stä ja netistä
TRT Muzik kanavalla
perjantaina 5.6. kello 23.45 alkaen Burcu Karadağ & Ethno Jazz Project
lauantaina 6.6. kello
5.4.2020 Alanyan kevättä 2020
KOronavirus leviää ympäri maailmaa, ja on muuttanut kevään ja ihmisten elämän radikaalisti lähes joka paikassa. Alanyassa on tällä hetkellä sulku, eli Alanyaan ja Antalyan alueelle pääsee vain erityisellä kulkuluvalla. Kulkulupaa on mahdollista hakea jos alueelle menemiselle ja matkustamiselle on hyvät, perustelut syyt. Jos on mahdollista todistaa, että itse on jo sairastanut koronan eikä sitä siten enää kanna eikä tartuta, niin alueelle pääsy helpottunee. Vasta-ainetesti ja lääkärin todistus auttanee tässä. Joka tapauksessa kulkulupaa voi hakea e-devlet palvelusta, johon tarvitaan turkkilainen henkilötunnus. Kansalaisten lisäksi henkilötunnus on myös oleskeluluvan haltijoilla.
Viime yöstä kello 24 jälkeen Alanyan aluelle ei ole päässyt ilman valtion antamaa kulkulupaa. Antalyan alueelta on jo käännytetty pois tuhansia ihmisiä. Liikkumiskiellon ja -rajoitusten takana on terveys ja turvallisuus. Koronan leviämistä pyritään hillitsemään monin eri rajoituksin, ohjein ja lisätoimin. Hyvin toteutuessaan koronainfektio laantuu ja sammuu, niin että kesäturismi pääsee taas toimimaan normaalisti.
Alanyassa jo olevien ulkomaalaistenkin on hyvä tietää, että ulkona ei tule liikkua ilman erittäin hyvää perustelua (esim. pakollinen asiointi) vaan nyt on ne tärkeimmät kotona pysymisen viikot. Ulkona liikkumisesta voi saada sakot, lehtiuutisen mukaan vähän yli 3.000 TL. Pysy kotona ja auta siten omalta osaltasi koronaviruksen leviämisen hillitsemisessä ja leviämisen estämisessä.
9.3.2020 Alanyan laskettelukeskuksessa sekä joogaa että lumiveistokisa
Tuo Alanyan AkDag-lasketelukesuksen uusi logo on hurmaava :D
29.2.2020 Alanyan uusi Büyük Alanya Haber Portalı
Alanyassa on kuukauden ajan toiminut uusi tv- ja uutiskanava sekä mediayhtiö nimeltään Büyük Alanya (SuurAlanya). Median taustalla on Alper Kutay, joka toimi aiemmin mm. toisen ison mediatalon uutisankkurina. Alper Kutayn oma mediatalo Kutay Media on monipuolinen ja konstailematon, ilman kikkailua avointa ja rehtiä uutisointia toteuttava mediatalo, ja siksi suosittelen tutustumaan heidän sivuihinsa ja lähetyksiinsä. Pääuutislähetys on arkisin kello 18 Alanyan aikaa, viikonlopun lähetyksiin en ole vielä ehtinyt tutustua omista töistä johtuen. Arvostan Alper Kutayn tapaa tuottaa ja toteuttaa uutisointeja. Hienoa että hän perusti oman meditalon. Onittelut!
Büyük Alanya uutisportaali löytyy seuraavista paikoista:
nettisivut buyukalanya.com
facebook facebook.com/BuyukAlanyaa/
instagram .instagram.com/buyukalanyatv/
twitter twitter.com/BuyukAlanyaTV
Whatsappista numerolla +90 532 385 01 40
ja pian myös Youtubesta
www.trendalanya.com
4.12.2019 Joulutori Alanyassa
Alanyan kaupungin kymmenettä kertaa järjestämä Joulutori on tänä vuonna kaksipäiväinen. 7.-8.12. kaupungintalon takana, siellä missä jo kohoaa iso joulukuusikin, on tarjolla monien kristillisten tahojen erilaisia joulutoripöytiä ja palveluita. Sieltä voi tehdä vaikkapa piparkakku- tai glögiostoksia, tai voi nauttia torttukahvit tai vaikkapa seurata ihmisvilinää ja ohjelmaa. Joulutoritapahtuman virallinen mainos ja info löytyy Alanyan kaupungin sivuilta, täältä.
27.11.2019 Ulkomaalaiset Alanyassa = Uudet Alanyalaiset
Alanyan kaupunginjohtaja toi pitämässään puheessa esille mielenkiintoisia lukumääriä. Väestötietorekisterin laskelmien mukaan Alanyan noin 312.000 asukkaasta noin 31.500 on 82 eri maasta Alanyaan muuttaneita ulkomaalaisia, sellaisia jotka ovat hankkineet itselleen virallisen oleskeluluvan. Tämän lisäksi on paljon niitä, jotka tulevat ja menevät turistiviisumin edellyttämissä aikarajoissa, eli jotka eivät hanki oleskelulupaa vaan käyvät asunnoissaan tai hotelleissa tms max 3 kk 6 kk:n aikana. Nämä noin 10 % Alanyassa vakituisesti asuvasta väestöstä tulevat siis 82 eri maasta ja ihan erilaisista kulttuureista. Kaikista kulttuuri-, uskonto-, kieli- yms. kysymyksistä huolimatta elämä Alanyassa sujuu esimerkillisen yhteisöllisesti, rauhallisesti ja sujuvasti, ja tästä voisi koko maailma ottaa oppia. KAupunginjohtaja käytti kaunista ilmaisua, sanoessaan että ulkomaalaiset sanaa parempi ilmaisu on uudet alanyalaiset. Ihana kaupunginjohtaja ja hurmaava Alanya 😍.
Linkki Hurriyet-lehden artikkeliin, sisältää myös paljon Alanya-kuvia
25.11.2019 Alanyan DIM-TV älytelevisioissa ym
Alanyalainen Mehmet Ali Dimin perustama DIM-TV näkyy nyt maksutta myös älytelkkareissa ja älypuhelimissa yms Arti Dijital Medya -alustan kautta. Eli kännykässä voit Google Play-kaupasta ladata Arti Dijital Medyan, ja sitä kautta saat sujuvasti katsottua DIM-TV:n lähetykset missä päin maailmaa tahansa, kun vain olet netin ulottuvilla. Ja älytelevisioissa voit löytää Arti Dijital Medyan myös, ja sen alta DIM-TV:n. Lisäksi voit katsoa lähetyksiä Facebookissa tai dimtv.tv -osoitteesta.
2.09.2019 Jalkapallon Mestareiden Cup
21.-27.9. Alanya sai järjestettäväkseen Jalkapallon Mestareiden Cupin. Ottelut pelataan Kleopatrarannalla. Turnaus sekä televisioidaan että radioidaan. Mukaan on tulossa nais- ja mies-joukkueita ainakin seuraavista maista: Venäjä, Ukraina, Tanska, Belgia, Puola, Italia, Espanja, Kiina, Japani, USA, Irak, Iran, Bahrain, Marokko, Tsekki, Libanon, Thaimaa, Kreikka ja Unkari, niin, ja tietysti Turkki. Vähintään 30 joukkuetta ja yli 600 urheilijaa saapuu Alanyaan kilpailemaan mestaruuksista ja tietysti myös nauttimaan Alanyasta.
Ennen jalkapalloa, itse asiassa nyt viikonloppuna 4.-6.9. järjestetään Triathlon Cupit. Siellä ratkaistaan Para-triathlonin Cup, Triathlonin EM-Cup ja Triathlonin Turkinmestaruus. Linkki tapahtumaan kaupungin sivuille on tässä.
23.9.2019 Kirjamessut
Alanyan Kulttuurikeskuksessa on meneillään Kirjamessut, ja tässä on linkki Alanyan kaupungin sivuille ko tapahtumaan.
23.9.2019 Jazz-päivät 26.-29.9.2019
Linkki Alanyan kaupungin tapahtumasivuille, Jazz-päivien ohjelmaan.
5.3.2019 Yüzleşme tv-sarja Alanyasta
Alanyassa kuvattu tv-sarja alkaa Kanal D:llä tänää klo 20 Turkin aikaa. HAkusanoilla canlı tv izle pääset eri tarjoajien maksuttomille nettisivuille, ja sieltä voit valita Turkin kanavalistoilta Kanal D:n. Toinen vaihtoehto on mennä Kanal D:n omien nettisivujen kautta katsomaan suoraa lähetystä. Sinne pääsee mm tästä linkistä.
4.3.2019 Alanyan naistenpäivän juhlintaa
8.-10.3.2019 Alanyan kulttuuritalolla voi maksutta käydä tutustumassa niihin taidonnäytteisiin, joita naiset ovat toteuttaneet tämän vuoden Kukka-teemalla. 8.3. klo 11:30 avajaisseremoniassa on juhlapuheen lisäksi alanyalaisten naisten zeybektanssiesitys sekä liettualaisten naisten tanssi-/liikuntaesitys.
11.1.2019 Alanyaa 1960-luvulta tähän päivään videona
Dim WebTv Alanya jakoi Facessa ja Youtubessa tämän Alanya-videon, johon on siis koostettu videopätkiä 60-luvulta saakka. Hassun näköisiä lomalaisia, ja tutumpiakin näkyjä.
Lisäksi Facesta löytyy nyt nimellä Alanyali TV profiili, joka jakaa Alanyaan liittyviä asioita, Se löytyy tästä linkistä.
24.12.2018 Alanyassa kuvattava tv-sarja
Alanyassa kuvataan Masal Çiçek rikosdraama/ romanttinen komediaa. Sarja alkaa näkyä kanal D.llä helmikuussa. Tällä sivulla esitellään päähenkilöt kuvineen sekä taustaa. Kanal d löytyy mm tästä linkistä. Sinne tullee aikanaan suora linkki ko tv-sarjaan. LIsäksi ko kanavan live-lähetystä voi seurata sivuston kautta (canlı yayın).
17.12.2018 Video Kuş yuvası kanjonin reunalta
22.11.2018 4. Kansainvälinen Taidetapahtuma

Alanyan Kulttuuritalolla on tiedossa Alanyassa oleskelevien, joidenkin tänne oleskeluluvan ostaneiden ulkomaalaisten taidenäyttelytapahtuma. 23.-25.11.2018 kello 9-18 voi kulttuuritalolla käydä maksutta tutustumassa ko täidenäyttelyn antiin ja taiteilijoihinkin.
Kädentaitajia ja Taiteilijoita, joiden tuotoksia on esillä, on useista maista: Turkki, Saksa, Venäjä, Tanska, Puola, Ruotsi, Norja, Suomi, Liettua ja Iran. Teemana on Taide maailmaa yhdistävänä kielenä. Kultakin osallistujalta on käsittääkseni pyydetty 5 tuotosta, joiden tulisi ilmentää ko teemaa.
Järjestäjänä toimii Alanyan ulkomaalaisneuvosto ja Alanyan kaupunki. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
21.11.2018 Alanyan historiallinen yllätys
Alanyan Kalelta löytyi tuolihissin rakentamisen yhteydessä käsittääkseni useampia yllätyksiä. Yksi niistä on nyt virallisesti julkistettu ja vahvistettu. Kale kätkee sisäänsä haudan, josta löydetyt luurangot on ajoitettu noin 7.000 vuoden taakse, ajalle 5.000 vuotta eKr. Paikka, luola on nimeltään Kadıini Mağarası. Luolasta löydettiin noin sadalle eri henkilölle kuuluvia luuston osia, noin 400-800 metrin etäisyydeltä luolan sisäosista. Aiheesta uutisoivat sanomalehdet kuvien kera.
14.11.2018 DimCayin laakson uuden bussin reitti ja aikataulut
Uusia bussivuoroja on toiminnassa ainakin kaksi, ja Mahmutlariin odotetaan vanhojen dolmus-bussien tilalle isoja, uusia kaupunkibusseja. Kaikkein mielenkiintoisin uusi bussireitti on DimCayin laakson kiertävä, ja yritän kuvailla tähän sen reittiä ja aikataulut.
MidiBussi, jonka keulassa lukee Dim Vadisi, lähtee Cuma Pazarin eli perjantaitorin vieressä olevalta, kyliin vievien pikkubussien asemalta. Tästä se ajaa Sevket Tokusta (25 m tietä) pitkin Alanyumin ja Koctaksen edestä Tosmuriin ja kääntyy sieltä kohti DimCayin laaksoa. Bussi menee ensin laakson läntistä reunaa pitkin 1,5 v sitten avatulle Ak köprü -nimiselle sillalle, ihan laakson päähän, ja palaa laakson itäreunaa pitkin Tosmurin kautta takaisin Cuma Pazarin pikkubussiasemalle.
1 matka maksaa aikuiselta 4 TL. Bussireitti ajetaan kolme kertaa päivässä, lähtö kello 06:00, 12:00 ja 18:00. Helppo muistaa. Matkan varrella on Gözleme-paikkoja, hienoja valokuvauspaikkoja ja mukavat kävelymaastot, joten voit esim. lähteä kello 12 bussilla, jäädä loppumatkasta pois, kävellä, kuvata, pysähtyä syömään ja juomaan ja viettämään rentoa aikaa.
DimCayin turistipaikoistahan pääsee pois myös bussilla numero 10, mutta padon jälkeiseltä alueelta, laakson reunoilta ajaa vain tämä uusi bussivuoro. Jos jäät pois kierroksen loppupuolella, pari kilometriä ennen kuin bussi palaa takaisin padolle, löydät ruokapaikkoja ja muita huvituksia kauniiden maisemien ohella. Pitempiäkin kävelymatkoja harrastavat voivat jäädä pois sillan tienoilla, tai jonkun verran sen jälkeen. Google Mapsista näet reitin ja voit laskea itsellesi sopivan kävelymatkan, siis valita poistumispaikan niin, että kävely tuntuu hyvältä. Nyt on vielä loistavat ja sopivan viileät säät nauttia DimCayin laaksosta. Suosittelen.
Muuten, Moovit appi on toiminut tosi hyvin sekä Alanyan että Antalyan bussivuorojen aikatauluja ja reittejä katsoessa. Kannattaa ottaa käyttöön.
31.10.2018 15. Kansainvälinen Patsasveistokilpailu
![]() |
| alanya.bel.tr |
40 maasta 127 taiteilijaa osallistui karsintaan, josta raati valitsi kyseiset kuvanveistäjät. Veistäjät saavat työstettäväkseen marmorikuution, josta heillä on kuukausi aikaa työstää valmis Meri ja merenelävät -aiheinen ulkokäyttöön tarkoitettu patsas. Taiteilijoiden työskentelyä voi kaikessa rauhassa seurata ja kuvatakin kyseisenä aikana. PAtsaat löytävät aikanaan paikkansa Alanyasta katu- ja puistoalueilta.
22.10.2018 Ensin Kirjamessut, sitten Tasavallan päivä
Jaahans. Näen että jotain on taas jäänyt tallentumatta, kun nyt katson koneelta noita edellisiä päivityksiä. No, ne ovat menneet, mutta asia on "tuore". Palaan siihen uudelleen. Nyt lyhyesti juhlapäivästä. 
29.10.2018 juhlitaan Turkin tasavallan päivää. Viereistä kuvaa klikkaamalla se aukeaa isommaksi, niin että näet ohjelman. Kirac pop-artistin konsertti alkaa kello 21.30 kaupungintalon takana. Kello 19.30 alkaa lippukulkue Atatürk-patsaalta, ja etenee LC Waikikin nurkalle, siitä isolle risteysaukiolla ja sieltä sataman kautta kaupungintalon taakse. KAupungintalon takana on juhlapuheita kello 21 alkaen ja konsertti niiden jälkeen. Konserttiin on vapaa pääsy. Varaa mukaasi Turkin lippu.
25.10. - 4.11.2018 järjestetään Alanyan Kulttuuritalolla Kirjamessut. Messuille on vapaa pääsy. Oheisesta kuvasta näet kuvaa suurentamalla keitä ovat nimekkäimmät paikalla olevat kirjailijat. Toki siellä on paljon muitakin. Avajaiset ovat 25.10. kello 15.
12.9.2018
11.9.2018
http://www.alanyaadres.com/gundem/gazipasa-antalya-arasi-ekspres-hat-ile-25-saat-h33654.html
http://www.alanyapostasi.com.tr/genel/toplu-ulasim-ile-gidilemeyen-yer-kalmiyor-h32282.html
10.9.2018 Alanyan 1. Pyöräilyfestivaali

Alanyassa syyskuun lopulla pidettäväksi suunniteltu 1. Pyöräilyfestivaali on siirretty pidettäväksi 12.-14.10. Vieressä on fillrifestarin mainos, jossa luvataan mm. erilaisi aktiviteetteja, konsertteja ja pyöräilyretkiä. En löytänyt tarkempaa tietoa tämän tapahtuman sisällöstä vielä, ja lisään kunhan tietoja julkistetaan lisää.
Tapahtuman facebook-sivu löytyy täältä
Tapahtuman nettisivu löytyy tästä linkistä
Tapahtuman nettisivuilla on ilmoittautumislomake, jolla siis voi ilmoittaa yhdestä ip-osoitteesta yhden ihmisen ko tapahtumaan. Jos ilmoitat samasta ip-stä useampia ihmisiä, niin vain viimeiseksi ilmoitetun nimi jää näkyviin. Tapahtuma on maksuton, kuten ilmoittautuminenkin. Ilmoittautumalla saa lisätietoja. Tapahtuma järjestetään Alanyan Kestelissä. Tällaiset olivat tapahtumasivun terveiset. Harmi etten ole tuohon aikaan kotona, sillä olisi ollut kiva osallistua.
7.9.2018 Jazzit, Triathlon ja Duathlon
Alanyan kaupungin sivuilta löytyy Triathlon-infoJa viereistä kuvaa klikkaamalla saat sen suurennettua, ja näet ohjelman tarkemmin.
27.-30.9.2018 järjestettävien Alanyan 15. KAnsainvälisten JazzPäivien ohjelma on julkaistu, ja näet esiintyjät tuosta kuvasta. Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi. LInkitän tähän tapahtumasivuston, kun sen löydän.3.-4.11.2018 järjestetään Gazipasassa Triathlonliiton kanssa Duathlon-kisat. Näin tästä ennakkomainoksen, mutta kun en tallentanut sitä heti, niin en nyt löydä sitä. Lisään kun löydän.
2.7.2018 Uusia Videoita Alanyasta
1.7.2018 Merijuttuja
29.6.2018 Cuma Pazari
28.6.2018 ilta Alanyan Kleopatrarannan tuntumassa
27.6.2018 Alanya Festival Devam Ediyor
26.6.2018 Turismifestareiden avajaiskulkue
Videot on youtubessa jakanut käyttäjä AlanyaTurkey. Iso kiitos hänelle :)) . 12.6.2018 Alanyan kaupungin WiFi
Alanyan kaupunkikeskustan alueella on 11 eri paikassa mahdollista käyttää kaupungin tarjoamaa langatonta internetyhteyttä. Tuo viereinen karttakuva kertoo kaupungin sijoittamat wifi-pisteet. Maksuton kaupungin wifi löytyy nimellä Alanya Belediyesi Wi-Fi. Kirjautumissivun kautta saa tilattua itselleen puhelinnumerokohtaisen salasanan, jonka avulla wifi-verkkoon pääsee. Salasanan myötä käyttö on turvallisempaa, salatumpaa kuin esim. ravintoloiden "avoimissa" verkoissa. Verkkoon kirjautuessa oma puhelinnumero pitää kirjoittaa maatunnuksineen, eli suomalaiset numerot +358-alkuisena.
Tämä maksuton ja turvallinen wifiverkko on tarkoituksellisesti rakennettu kaupungin tärkeimmille paikoille, pitkin Kleopatrarantaa ja satamaan, jotta kenenkään ei tarvitsisi olla ilman internetyhteyttä. En muista heidän sloganiaan enää tarkasti, enkä löytänyt sitä nyt mistään. Idea siinä kuitenkin oli se, että "tasapuoliset yhteydenpitomahdollisuudet kaikille; ettei kenenkään tarvitsisi olla ilman internetyhteyttä". Myös Alanyan Gazipasan lentokentällä on nyt toiminnassa maksuton vierailija-wifi. Kiitos :) .
25.5.2018 Alanyasta Girneen Kyprokselle laivalla / lautalla
| http://www.akgunlerdenizcilik.com/ |
viikossa, ja nämä laivavuorot toimivat 28.10.2018 saakka. Tämän reitin laivaliikenne on ollut pysähdyksissä vuodesta 2013 alkaen, ja kysynnän vuoksi on avattu uudelleen. Today Turizm on firma joka lehtitiedon mukaan myy reittiä, ja heiltä kerrotaan, että mikäli kysyntää on enemmän kuin näillä kahdella vuorolla on mahdollista toteuttaa, on mahdollisuus lisätä vuoroja.
Aikataulut ovat tällä hetkellä:
Keskiviikkoisin klo 10 Girnestä Alanyaan
Torstaisin klo 12 Alanyasta Girneen
Lauantaisin klo 10 Girnestä Alanyaan
Sunnuntaisin klo 12 Alanyasta Girneen
Viereisen kuvan alta linkistä pääsee Akgünler Denizcilikin lipunmyyntisivustolle. He ovat kokenut laivayhtiö jotka toteuttavat laiva / lauttaliikennettä niin tällä välillä kuin Tasucusta ja Mersinistäkin Kyproksen Girneen. Sivuostolla näkyy myös Canlı Gemi Takibi
jonka kautta pääset katsomaan missä laivat reaaliaikaisesti liikkuvat. Kyseisellä palveluntarjoajalla on toimisto myös Alanyan satamassa, ja tästä näet yhteystiedot
Çarşı Mahallesi İskele Caddesi No:10/1 ALANYA – ANTALYA
Tel: (+9) 0242 513 5000 – (+9) 0242 511 2503
email : info@akgunlerdenizcilik.comTässä on vielä linkki englanninkieliseen lipunmyyntisivustoon, josta voi niin katsella aikatauluja ja hintoja kuin varata tai ostaa liput haluamilleen laivavuoroille.
16.5.2018 Alanyassa arvostetaan historiaa
| Alanya Oba Medresi huhtikuun 2018 lopulla |
Tuo Hasanağalar kiinteistö on monille näkötuttu, sillä se sijaitsee Sevket Tokuksella, Baskent sairaalan etuviistosti edessä, sairaalaan nähden kadun toisella puolen. Restauroinnin jälkeen rakennus tullee kaupungin kulttuurikäyttöön. Oba Medresi on rakennelma, johon törmäsin noin 1 kk sitten, ja jonka tarkoitusta ihmettelin. Se on ollut koulu noin 1.000 v sitten. Viereisen kuvan otin siitä kun kävelin alueella, ja tässä on linkki Youtube-videoon, joka näyttää näyttää Medresiä myös muurien sisältä. Hıdırellez Kirkko on jo kunnostettu ja Alanyan kaupungin hallussa. Sitä on suunniteltu kulttuuri- tai museokäyttöön, mikäli oikein ymmärsin. Seljukkien aikainen Syedran (Sedre) linnoitus sijaitsee Alanyasta Mersiniin päin, ja sen kuvia löytyy täältä Alanyan kaupungin sivuilta.
16.5.2018 Paastonaika, turkiksi Ramazan on alkanut
Alanyassa Ramazanin jokaiselle päivälle järjestetään kaupungintalon takana koko perheelle suunnattuja tapahtumia. Tarjolla on Mehter-soittokuntaa, turkkilaista hengellistä musiikkia, taikurin esityksiä, nukketeatteria ja paljon muuta. Kaupunki / muslimiseurakunta järjestävät myös paastoaville Iftar-ruokailuja tietyissä paikoissa Akşam-rukousten jälkeen. Tässä alla on satama-alueen tapahtumia Ramazanin juhlintaan liittyen.
Ps. Tiedän, että Suomessakin käytetään englanninkielistä Ramadan-nimitystä, mutta koska kirjoitan Turkista, käytän tietoisesti turkkilaista Ramazan-nimeä.
Tähän välihuomautus, että jakamiani tapahtumailmoituksia poistan tältä sivulta sen jälkeen kun se tapahtuma on mennyt (ja kun muistan poistaa).
7.5.2018 Karttoja Alanyasta, myös patikoijille
Moni kyselee mistä tiedän kaupunginosien (Mahalle) nimet, mistä löytyy ulkoilureitit, miten hahmottaa tiet jne. Jospa kartoista olisi apua. En lataa tähän kuvina niitä karttoja, vaan laitan linkkeinä. Toki aikojen saatossa joku linkki saatetaan sulkea, kun huomataan että sinne ohjataan liikennettä, mutta kertokaahan sitten jos joku karttalinkki lakkaa toimimasta.
Kaikissa näissä GoogleMApsiin pohjautuvissa kartoissa on ajantasaiset katujen nimet, eli nämä katujen nimet eroavat joiltakin osin paljonkin matkatoimistojen vanhentuneista, ja niistä tosi paljon yksinkertaistetuista kartoista joita monilla matkailijoilla on. Näissä kartoissa mittakaavat ja katujen asemat ovat oikein, toisin kuin useimmissa ilmaisina jaettavissa kartoissa. Mitä pienempi kartta sinulla on paperisena, sen todennäköisemmin asioita on oiottu. Myös uusi ohitustie ja sen muutokset näkyivät päivitetyn Googlen karttoihin. Hyvä GoogleMaps!
Haritamap.com esittelee Alanyan mielenkiintoisella tavalla. Kartalla sinisinä laatikkoina näkyvät kirjaimet edustavat kyseisen alueen (mahalle) ensimmäistä kirjainta. Kartan alapuolelle on listattu 102 Alanyan aluetta, mahallea. Jokaisen mahallen nimeä voi klikata, jolloin kartta näyttää missä kyseinen alue on. Kun liikut kartalla näet myös Alanyan vierusalueet, tai vaikka koko Turkin. Tässä karttaversiossa näkyy myös tienumerot, ja tämä toimii tiekarttapohjanakin autolla liikkuessa. Pohjalla tässäkin on Googlemaps. Huomioithan sen, että vuorille lähtiessä netti tai puhelinlinja ei välttämättä toimi, eli sinne kannattaa varautua myös paperisin kartoin tai karttatulostein.
Turkcebilgi.com kartan korkeuskäyrät ovat hyvin havainnollistavia. Tämä on taas vähän erilainen versio GoogleMapsista. Karttaa suurentaessakin korkeuskäyrät säilyvät ja korkeus metreinä merenpintaan tulee myös numeroina näkyviin. Kuntoilijalle ja retkeilijälle tästä on iloa ainakin lenkin suunnittelussa. Tämän kartan huono puoli oli sen päivitys. Esim. uusi ohitustietyömaa valmiine osineen ei vielä ollut siinä näkösällä. Muilta osin mielenkiintoinen kartta.
Alanya Doğa Sporları Kulübü ALDOSK eli Maastourheiluklubin Alanyan reittikartasto löytyy täältä. TÄlle klubille olen erittäin kiitollinen neuvoista, vinkeistä ja kartoista. Heidän nettisivustonsa on tiedon aarreaitta luonnossa liikkujalle.
Antalyan maakunnan tiekartta, päätiet numeroineen. Antalyan maakunnan tieverkoston tunnelikartta. Tähän karttaa tulee paljon lisää tunneleita ainakin Alanyaan ja Gazipasasta itään päin mennessä (jos ne kuuluvat Antalyan alueelle). Alanyan tunneleista osa on jo valmistunut ja osaa vielä rakennetaan.
Antalyakulturturizm.gov.tr :n kartat ovat täällä. Tuo ensimmäinen linkki vie sivulle, josta voit valita kaikista Antalyan maakunnan alueen kartoista tarvitsemasi. KArtat ovat pelkistettyjä, mutta jotain apua niistäkin saa. Sen sijaan sivun oikean reunan kautta löytyy paljon muuta mielenkiintoista, mm. nämä Museo- ja antiikinajan kohteet sekä eri turismisektoreiden omia sivuja/listoja. Itse teen noiden listojen kanssa niin, että kirjoitan ko kohteen Googlen hakuun, ja katson mitä tulee.
Tämän karttapalvelun kartan yläpuolella olevaan hakukenttään voit kirjoittaa joko kaupunginosan tai kadun nimen, ilman numeroita, ja kartta näyttää hakemasi.
Netkayit.com
Tässä e-sehir.comin kartan alkunäkymässä näet Alanyan vuoristokylien nimiä. Tämä käyttää Googlen karttapohjaa. Kartta näyttää kaupungin palveluita ja joitakin palveluntarjoajiakin.
Alanya.tv -sivustolle on linkitetty Google Earthin "live-kartat".
6.5.2018 Kuvakierros Kalelta
Ensin Ehmedekin suuntaan. Tuonne muurien sisään, lähemmäs emme viitsineet mennä, koska emme olleet tarpeeksi peittävästi pukeutuneet, siis hautausmaan ylitystä varten. Tuohon välille on tehty hautausmaa aikojen saatossa. Ja kunnioittaakseen vainajia ja omaisia, hautausmaalle mennessä tulisi olla nilkkoja ja ranteita myöten peittäviin vaatteisiin pukeutunut, sekä naisilla myös hiukset ja decolte peitettynä.
Sitten tuosta aiemmasta tienviitasta sisäKalen suuntaan. Heti siinä vieressä on vanhoja myymälöitä, jos oikein tulkitsen näiden merkityksen.
Sitten kuvia reunamilta.
30.4.2018 Vappu, Berat Kandili ja Ramazan
Meneillään olevista juhlapäivistä ihan lyhyesti. Tuttava kysyi äsken, että juhlitaanko Turkissa vappua. Kyllä, täälläkin 1.5. tunnetaan ja sitä vietetään työn ja työläisten päivänä. Päivää on juhlistettu vuodesta 1911 lähtien. Huomenna on tiedossa vappumarsseja esim. Antalyassa. Alanyan vapun juhlintaa en muista entuudestaan, eikä ole osunut silmiin yhtään uutista siitä.
Tänään on ollut Berat Kandili, armoon ja anteeksiantoon liittyvä uskonnollinen juhlapäivä, joka oikeastaan jatkuu koko yön, aamuun saakka. Äsken oli tv-kanava auki ja kuuntelin sitä toisella korvalla samalla kun odotin josko tulee jokin hyvä sarja. Yllätyin siitä, että puhuttiin Joonaasta kalan vatsassa (Hz. Yunus) ja muisteltiin Joonaan rukousta. Paljon on samaa.
Berat Kandilikin liittyy paastoa edeltävään Üç Aylar -kokonaisuuteen, jonka yhtenä tarkoituksena on paastoon valmistautuminen (kuin Suomessa pääsiäistä edeltävä paaston aika). Kahden viikon kuluttua alkaa muuten Ramazan eli paaston aika, joka vaikuttaa jonkun verran katukuvassakin, ja kestää 30 päivää eli kesäkuun puoliväliin saakka.
28.4.2018 Alanyan linnoitus, Kale
Alanyan linnoituksen alue, jonka tunnemme nimellä Kale, on ehtinyt olla helleenien, roomalaisten, bysanttien, seljukkien ja ottomaanien hallinnassa paljon ennen kuin siitä tuli niin turkkilaisten kuin turistienkin rakastama suojeltu historiallinen kohde. Alue on ehdolla Unescon Maailmanperintölistalle. Aikanaan näemme miten sen asian kanssa käy.
Kalen alue on kooltaan 10 hehtaaria, ja sillä on rantaviivaa 6 km. Jos haluat kävellä Kalelle Damlatas-luolan tienoilta, alhaalta, niin saat kävellä n. 3 km. Nousua tuolle tieosuudelle kertyy 194 m. Punaisen tornin edestä, satama-aukiolta suorinta tietä pitkin ylös kertyy matkaa 2,5 km, ja osuudella on nousua 196 m. Teleferik, eli köysirata tai tuolihissi, miten sitä kutsutaankaan, vie ylös Kalen historialliseen linnoitukseen, ja tuo poiskin. Meno-paluulipun hinta on nyt 15 TL ja yhdensuuntainen lippu 13 TL.
Tänä päivänä nähtävillä olevat linnoituksen muurit, Kızılkule (Punainen torni), Tersane (laivatelakka), Tophane (muurien sisäinen kaupunki) ovat Anatolian ensimmäisen seljukkisulttaani Alaaddin Keykubatin työn tuloksia. Seljukkien aikana rakennettiin linnoituksen alueelle myös Ehmedek (linnoituksen pohjoisosa), Akşebe Mescidi, Andızlı Camii, Selçuklu hamamı, Aşağı Kale hamamı
1300-1400 -luvuilla Alaiyen (Alanyan) linnoitus oli vahva ja rooliltaan merkittävä, ja myös alueen kauppa kukoisti. Alaiye (Alanya) oli tärkeä kauppakeskus ja laivanrakennuspaikka. Laivojen lisäksi mausteet, pellava, sokeri ja puutavara olivat tuotteita, joita tultiin hakemaan mm. Egyptistä ja Italiasta saakka. Tässä vaiheessa rakennettiin Süleymaniye Cami ja paljon uusia taloja Kalen alueelle.
1600-luvulla puuvillan, silkin ja seesamin viljely tulivat Alanyan tärkeiksi myyntiartikkeleiksi. 1671 Kalen alueella kaikki tiet olivat päällystettyjä, rappusin varustettuja, ja aasit ja muulit toimivat kuljetusvälineinä. Alueella oli n. 300 taloa, 2 toimivaa moskeijaa, 2 ylempää koulua, 6 lasten koulua, vesisäiliö, 3 majataloa, 1 juomaveden saantipaikka ja 150 liikepaikkaa / kauppaa / palvelua.
Alanyan Kalen alue voidaan karkeasti jakaa viiteen osa-alueeseen: 1. Punainen torni ja Tersane, eli itäinen reuna-alue; 2. edellisen yläpuolinen, iäinen, kaltevarinteinen alue. 3. Ehmedek ja sen viereinen alue sisäKaleen saakka, eli nykyisen kaupungin keskustan puoleinen ja Damlatas-luolan puoleinen alue; 4. SisäKale, Kalen keskeinen yläosa.; 5. Cilvarda-niemen puoleinen Kalen eteläinen reuna-alue.
Tietojen lähde: Alanyan kaupunki
27.4.2018 Alanyan nimen ja alueen historiaa tiivistetysti
Alanyan perustajaa tai tarkkaa, ensimmäistä asuttamisajankohtaa ei tiedetä. Antiikin ajalla, eli n. 800-500 v eKr. Alanyan alue laskettiin kuuluvaksi joskus Pamfiliaan, joskus Kilikiaan, koska se sijaitsi näiden alueiden välimaastossa. Alanyan vanhin tunnettu nimi on Korakesium. Bysantin aikakaudella nimi muutettiin Kalanorokseksi. 1200-luvulla ensimmäinen Anatolian Seljukkihallitsijoista, Alaaddin Keykubat ottaessaan silloisen linnoituksen haltuunsa antoi paikkakunnalle nimen Alaiye. Vuonna 1935 Turkin perustaja Mustafa Kemal Atatürk vieraili Alaiyessa ja antoi paikkakunnalle nimeksi Alanya.
600-700 luvuilla rakennettiin nykyisen Alanyan alueelle useita linnoja ja kirkkoja. Vuonna 1221 kristityn dynastian hallitsija Kyr Vart sai Alanyan linnoituksen käsiinsä ja laajensi ja kunnosti sitä. Siihen aikaan Alanya kuului Konyaan. V. 1243 mongolien ja 1277 egyptiläisten hyökkäykset heikensivät seljukkeja, ja v. 1300 seljukkivaltio hajosi. Alue myytiin Karamanoğulların toimesta 5.000 kultarahalla Memlük sulttaanittarelle. V. 1471 Fatih Sultan Mehmetin aikana Ottomaanit liittivät alueen omaan valtioonsa.
| Alaaddin Keykubatin patsas Alanyassa |
Tietojen lähde: Alanyan kaupunki






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.