Shoppailureissu kuvausreissun sijasta

Uusimman runokirjani kansikuva, itse otettu

Torstaille olimme suunnitelleet valokuvauspäivää, ja olimme suunnitelleet jopa niin pitkälle, että oli paikat, sää, vaatteiden värit yms valmiiksi valittuina. Oli tarkoitus saada aikaan edes yksi sellainen kuva, jonka kehtaa lähettää tuonne avoinna olevaan valouvakilpailuun. Kaikki muut sellaiset valokuvat olivat joko yli vuoden vanhoja tai sitten julkaistu ennen kisaan lähettämistä, eli ne eivät käy. 

Odottelimme siihen saakka kunnes auringon asema alkoi lähestyä sitä haluttua, niin että saisimme taas tämän keltaisen värin, tai edes jonkun auringonlaskuvärin MArien kaveriksi tuohon porraskuvaan. Vaan kuinkas kävi... putkahti tummat pilvet ja piilotti auringon niin pitkäksi aikaa, että se ehti jo laskea Kalen taakse. Tämä kuvanottopaikka on Tosmurin rantaa, lähellä DimCayin laskukohtaa, eli jäi sitten jo varjoon. Tätä aiemmin otettua kuvaa ei voi lähettää kisaan, ja lisäksi siitä puuttuu henkilöhahmo. Tällä kertaa jäimme ilman lähetyskelpoista kuvaa.

Mutta me emme jääneet tuskailemaan luonnon oloja, valoja emmekä mitään muutakaan, vaan suuntasimme MArien kenkätarpeiden johdattelemana ensin kenkäkauppoihin. Niin, ensin. Sen jälkeen vaatekauppoihin ja lopulta askartelu-, luonnonkivi- ja asustekauppaan. Ja siitä sitten pitkin Damlatasta AquaPArkin ohi Sevket Tokukselle ja... Apua. Oli Sellainen iltapäivä ja ilta. 

AquaPArkin vieressä ja ison Migroksenkin vieressä, ravintoloita vastapäätä on Osmanli Cini -niminen taidekauppa. Kävin siellä ensimmäistä kertaa sisällä niin, että kysyimme hintoja ja monia muitakin kysymyksiä paikalla olevilta naisilta. Yllätys oli suuri ja positiivinen. Kyseisessä taidekaupassa tekee ihan oikeaa maalaustyötä nuori nainen, joka maalaustyönsä ohella myös opiskelee. Jos ymmärsin oikein, niin hän opiskelee maalaustaidetta. Hän sanoi, että jos ovi on joskus päiväaikaan lukossa niin silloin hän on oppitunneilla, ja sellaisina päivinä hän on paikalla viimeistään klo 15-16. Mutta yleisesti ottaen hän on liikkeessä paikalla joka päivä.

Liikkeessä oli paljon mielenkiintoisia, eri tyylisiä ja eri tekniikoilla tehtyjä maalauksia, ja kaikki olivat tuon nuoren naisen itsensä tekemiä. Ne, mihin me ihastuimme, oli jo myyty, tai olivat jollekin tehtyjä tilaustöitä. NAinen sanoi, että hän voi maalata valokuvasta tms, tai vaikapa hyvin selitetystä ideasta. Niiden taulujen, joista olimme kiinnostuneet, hintataso oli 250 - 350 TL. Olimme hämmästyneet, sillä meillä oli vertailukohtana vain se Metron luona oleva taidekauppa, jossa kävimme aiemmin, ja jossa venäläistyylisen nimen omaavan miehen maalaamien taulujen hinnat liikkuivat 1.000 - 4.000 TL:ssa. 

Minua viehätti jazz-teemaisten taulujen ohella tuo kuvassa näkyvä lintutaulu. Tuo on minun sohvani läheisyyteen aivan liian pieni, joten kun vien naiselle mitat tilasta, johon taulut tulevat, niin hän tekee siihen rinnakkain kaksi tuota isompaa tropiikki-lintu-taulua, siis sellaisia jotka täydentävät toinen toisiaan. Hän voisi tehdä myös yhden tosi ison, mutta siihen en uskaltanut päätyä, sillä  iso taulu on hankalampi sijoittaa kuin kaksi keskikokoista, enkä vielä tiedä mihin muutan tästä sitten vuoden päästä... tai millainen ja minkä kokoinen oma asunto sitten aikanaan on.

Tähän alle jää pitkä rivi kuvia korukaupasta. Ensinnäkin se kauppa löytyy postin takaa, Hayate Hanim-koulun nurkalle tulevalta tieltä. Muistaakseni kadun nimi on tuo sama Hayate Hanım cd. Ja koska kyseinen katu on pitkähkö, niin nimenomaan siinä postin takana olevalla katuosuudella. Muistaakseni samassa kiinteistössä oli aiemmin joku muotivaatekauppa. Nyt niitä muotivaatekauppoja on tullut paljon siihen LC Waikikin nurkalta satamaan päin menevälle tieosuudelle, missä on myös Rocherin kauppa, Migros yms. Siitä samaisen Migroksen nurkilta kohti Damlatasta, niin sieltä tuo kauppa löytyy. Itse ostin luonnonkivistä tehdyn suht pitkän kaulakorun, ja sen hinta oli vain 25 TL. Heillä oli vaikuttavan suuri valikoima oikeita luonnonkiviä, sekä irtomyynnissä että valmiina tuotteina. Sen lisäksi oli sormuksia, ranneketjuja ja vaikka mitä. Kauppa on todella tutustumisen arvoinen. Siellä on valtava määrä tuotteita sekä asusteiden etsijälle että askartelijalle.

Kulttuurikoulutuksesta...

Alanyan majakalta Mahmutlariin ja KArgicakiin päin

Päiväni yllättäjä ja ilostuttaja oli tänään naapuritalon rouva. Ja hän tulee olemaan iloilkku vielä monet kerrat, mitä todennäköisimmin. On ollut kunnia tutustua tähän rouvaan. Hiukan on vaikea päättää mitä kerron ja mitä jätän kertomatta, mutta yritän silti kertoa jotakin.

Hän kävi tänään jälleen kyläilemässä langan ja sukkapuikkojen kanssa. Ennalta oletin että hän olisi neulonut sukanvartta nilkkaan asti, niin kuin hiukan suunniteltiin edellisellä kerralla, ja että näytän tänään hänelle kuinka kantapään kohta tehdään suomalaisessa käsityöperinteessä, siis ihan perusversiona. "En ole tehnyt yhtään silmukkaa ilman sinua".😶😎 Hhmmm. Kyse ei ehkä sittenkään, alunperinkään, ollut sukan neulomisen opettelusta, vaan jostain muusta. Mielenkiintoista.

Puhuimme monta tuntia monenlaisista asioista, jälleen aihepiiriltään ihan laidasta laitaan. Tämän rouvan kanssa on ilo keskustella, sillä hänellä on tietoa. Hänellä on käsittämättömän paljon tietoa. Sen lisäksi hänellä on erittäin hyvä laskupää, ja hän on sekä valtavan suvaisevainen että sopivalla tavalla kannustava ja kohtelias. Myös huumorintajumme ja arvomaailmamme liikkuvat paljolti samoilla aaltopituuksilla. Kaikkein suurin yllätys on silti ollut rouvan suuri tietomäärä ja käsittämätön kyky muistaa asioita.

Kestel ja Dim-Cayin laaksoa savuineen ja usvineen

En tiedä millainen hänen koulutus- tai työtaustansa on, perhetaustasta ja todellisesta sosiaalisesta asemasta puhumattakaan. Niillä ei ole mitään väliä. Vain sillä on väliä miten hän kohtaa toiset ihmiset, eläimet, asiat ja yhteiskunnan. Kunnioitan tämän rouvan ajattelukykyä, avaraa sydäntä ja avuliaisuutta todella paljon. Hän on kuin ohjaava enkeli tai isosisko jota ei koskaan ole ollut, kun hän ohjaa ja opastaa sekä sallii ja tavallaan myös rohkaisee. 

Puhuimme mm. naisena olemisesta, naisen asemasta, miehistä, parisuhteesta ja sen puuttumisesta, harrastuksista, naapuruston luonteesta, asumisesta, valvontakamerasta, menneestä ja tulevasta, historiasta, uskonnosta, kahvin keittämisestä, kymmenistä muista asioista ja elämästä yleensäkin. Niin, ja siitä, että olisi kyllä hyvä että minulla olisi valoverhot ja peittävät verhot, erityisesti kun olen yksin asuva ja nuorehko (?). Ja että kyllä minun olisi hyvä mennä naimisiin. Jälleen kerran kerroin mielipiteeni miksi se ei ole hyvä idea, ja rouva sen kun nauroi. Minulla on joku karmea taka-aavistus, että ilmenee vielä jonkin asteisia tapaamisenjärjestelypuuhia... *puistatus*. No, keksin jotain pelastavaa niissä hetkissä.

Oli hyvin mielenkintoiset ja opettavaiset keskustelut tänään. En muista pitkään aikaan käyneeni vastaavia ja nauttineeni keskusteluista näin paljon, elämyksellisesti. Lähestyimme monia keskustelun aiheita ihan eri näkökulmista, ja oli uskomaton tunne kun näkökulmat olivat sallittuja ja ilmaisu vapaata. Sain olla juuri sellainen kuin olen. Meillä molemmilla oli siihen tila ja oikeus. Mikä taivaan lahja! Lisäksi sain keittää itse itselleni sokerittoman turkkilaisen kahvin sähkökeittimellä, samalla kun hän keitti itselleen sokerillisen  kaasuliekillä. Ja teekin pysyi lämpimänä tulppaanilasissa 😂. 

Elinvoimaa päiviisi

Huomenna on torstai ja tuttavien tapaamispäivä, ja periaatteessa myös tanssipäivä. Katsotaanpa mitä päivästä ja illasta kehkeytyy. Alanyassa on edelleen mukavan lämmin, tänäänkin yli +30 C käväisi lämpömittarissa ja hiki tuli pintaan auringossa istuessa. Viime yönä meni ukkonen tästä yli, leiskutti pilvisalamoitaan ja ropsautti hieman vettä sekä nostatti sellaisia myrskytuulenpuuskia että ikkunat kolisivat. 

Niin, olin siis yöllä hereillä ja hirmu nälkainen, ja ravasin vähän väliä jääkaapille ja pakastimelle, kiitos herra tohtorin detox-dieetin. Oli aikaa katsella salamointia ja kuulostella tuulia, kun täydellä mahalla ei tietenkään voi mennä nukkumaan, ei edes kello 02. Kaksi päivää enää, ja sen jälkeen jo tohtori ehdottaa saman dieetin jatkoa, niin saa itse pitää dieettinsä. Minä palaan N-asetyylikysteiinittomaan ja psylliumkuiduttomaan, normaaliin ruokavaliooni, nam. Nämä (NAC ja psyllium) olivat uudet tuttavuudet, tuon lääkärin reseptillä, eivätkä kyllä ole minun juttuni. NAC löytyy SUomessa nimellä Mucomyst, limaa irrottava yskänlääke, ja vahvuutena 200 mg. Minulla on 900 mg ja se aiheuttaa vahvaa uneliaisuutta. Eikä ole keuhkoissa limaa jota irrottaa, ei tule mitään yskää tms. On sillä kai muitakin vaikutuksia, ainakin jos siihen uskoo.

Sitten se toinen lääke. Kuulin toissapäivänä senkin, että psylliumkuitua käytetään pullataikinassa sitkon parantamiseen / aikaansaamiseen 😶. Ja mitähän se sitten tekee minun mahassani, kysyn vaan. Lisäksi muistin, että olen nähnyt sen nimen jossakin... hetkinen, se on mummojen ulostuslääke Vi-Siblin. Muistanko lääkäriä lämmöllä, muistanko? Perjantain jo varattu vastaanotto on 99,9% varmuudella viimeinen kerta jolloin maksan hänelle mitään tyhjästä. On olemassa pieni mahdollisuus, että hän yllättää totaalisesti ja positiivisesti tuomalla esille jotain sellaista oleellista ammattiosaamista, josta oikeasti on apua ja hyötyä 767 TL arvoisesti. 

Jos voisin niin peruisin koko menon, mutta oletettavasti maksattavat silti varatun ajan. Siksi menen, joskin ristiriitaisin ja jopa hieman vastahakoisen-ärhäkin tunnelmin. Siis oikeasti, maksoin 500 TL vastaanotosta ja siitä hyvästä että saan ostaa 164 TL:llä yskänlääkettä ja ulostuslääkettä, ja joudun vielä maksamaan 100 TL jo varatusta vastaanotosta. Olenko tyhmä tai hyväuskoinen -kyllä! Menin sinne vaihtoehtolääkärille saadakseni akupunktiohoitoa nivelkipuun. Kuulemma pitää ensin syödä tuo detox-kuuri, johon liittyy omanlaisensa ruoat ja juomat, sekä popsia nuo em lääkkeet. Mielenkiinnolla odotan a) saanko perjantaina akupunktiohoitoa, b) osaako hän neulata (on ollut ilo olla ammattilaisen neulattavana aiemmin) ja c) paljonko joudun maksamaan siitä vielä tuon 100 TL päälle.

PArin päivän päästä tiedän enemmän. Siihen asti keittelen kaalia eri muodoissaan...

Olipas päivä, tontilla ja ilman

Hassu pilvi morjestaa päivän ajelukierroksella

Tänään mentiin aikamoista tunteiden vuoristorataa. Pitkien etsintöjen jälkeen istuin eilen tutun kiinteistönvälittäjän toimistossa katselemassa tonttien sijaintia tonttitietokannan hienoilta karttapohjilta, ja keskustelemassa alueesta, näiden kahden tontin eroista ja tonttien mahdollisuuksista. Hintaakin sain tingittyä isommasta tontista enemmän kuin ennalta uskoin. Lopuksi käytiin vielä läpi valtion vaatimukset, eli että onhan tonttien osakekirja varmasti sellainen, että se täyttää ne edellytykset mitä valtio ulkomaalaisen ostamalle tontille on asettanut. On on, juuri syksyllä möin iranilaiselle pariskunnallekin tontin samalta alueelta.

Tälle päivälle sovittiin näyttö, ja heti aamusta ajelimme tuonne vuoren huipun tuntumaan. Kropassa kihisi ihana tunne, sitä vahvemmin mitä ylemmäs noustiin. Kun lähestyimme kylää, oli vastassa hymyilyttäviä kylämaisemia, hymyileviä ihmisiä ja ihana hiljaisuus. 

Mimosat kukkivat runsaasti juuri nyt

Ensimmäisen tontin luona emme kunnolla ehtineet saada autoa parkkiin, kun seitsenkymppinen pariskunta tuli ulos naapuritalosta. Aikansa katselivat ja juttelivat, ja sanoivat sitten, että sinut olisi kyllä kiva saada naapuriksi. Lämmitti mieltä. Olisi naapuri, joka vilpittömästi toivottaa tervetulleeksi. Tontti oli hiukan ahdas mutta ihan jees. Siihen saisi kohtuullisen kokoisen kaksikerroksisen kodin ja muutaman hedelmäpuun. Sijainti oli mieluinen, ellei suorastaan hykerryttävän hyvä. 

Toisen tontin osalta vaihdoimme jo "kuntaa", jos sellaista sanaa voi käyttää. Sekin oli korkealla vuoristossa. Edelliseen nähden pinta-alaa oli yli 2x enemmän, tosin niin oli myös rinteen jyrkkyyttä. Väljyyttä oli vaikka muille jakaa, ja tontilta oli Konaklin yli silmiä hivelevä merinäköala. Sillä tontilla oli helppo hengittää. Edellinen tontti oli täynnä historiaa, elettyä elämää ja täynnä tarinoita. Tämä taas oli täynnä vapautta, liikkuvuutta ja uutta alkua. Niin, tähänhän minä olisin joka tapauksessa päätynyt, jos...

Mor Salcım Çiçeği

Paluumatkalla keskustelimme rakennusprojektien yksityiskohdista ja erilaisuudesta suhteessa kumpaankin tonttiin. Toimistolla puhuimme vielä tontin oston etenemisestä, käytännöistä jne. ja lupasin antaa vastaukseni lauantaina. Kerroin että varmistan sitä ennen vielä valtion kannan tähän tonttiostoon. Joku takaraivossa sanoi, että kannattaa vielä kysyä. Niinpä siis potkuttelin ensimmäiseen virastoon, ja kysyin asiaa. Sieltä sanottiin että en voi ostaa kyseisistä maa-alueista kumpaakaan, ellei minulla ole Turkin kansalaisuutta.

Potkuttelin takaisin kiinteistönvälittäjän toimistoon, kerroin heidän terveisensä ja ettei kauppaa voida siksi toteuttaa. Hän ei millään meinannut uskoa, vetosi vain siihen että iranilaistenkin kauppa onnistui. Hän arveli, ettei minun kanssani keskustellut henkilö ehkä todella tiennyt asiaa pohjia myöten. No, kysyin sitten mikä taho viime kädessä päättää asiasta. Koska maat ovat tuolla alueella, niin Se toimisto. 

Tästä tehdään myös hilloa

Niinpä potkuttelin sitten Sinne toimistoon, näytin karttaotteet ja tapun tiedot ja kysyin asiasta. Virkailija kertoi, että oletettavasti et voi ostaa kumpaakaan, soitti vielä toiselle virkailijalle, ja sanoi sitten että nyt tiedämme varmaksi että et voi ostaa kumpaakaan... Samalla noissa kahdessa toimistossa selvisi se, että jos nykyisten lakien mukaan yksin elävänä naisena joskus haluaisin esim kansalaisuuden, jolloin voisin ostaa tuon tontin, niin minun pitäisi joko sijoittaa neljännesmiljoona dollaria asuntoon tai esim pankkiin, tai mennä naimisiin turkkilaisen miehen kanssa. Sanoin virkailijalle, että sehän on 1,5 milj. TL. Ei minulta tule ikinä sellaista rahasummaa löytymään, ja aviomies on yhtä epätodennäköinen sillä en luota miehiin vähääkään. 

Tuon edestakaisen ajelun jälkeen oli jonkun aikaa sellainen olo, että mihinkähän maahan muutan seuraavaksi, että minkäköhänlaista olisi elämä esim. Makedoniassa. Mutta en enää jaksa opetella uutta kieltä, ellei se sitten ole arabia. Joten mihinköhän arabimaahan sitä voisi muuttaa??? Ajoin ylimääräisen 5 km eli päivälle kertyi ajoa 15 km, ja kotiin päästyä olin ihan poikki. Lihakset vapisivat väsymyksestä ja tunsin jo kuinka kärtytyskin alkaa poistua. Sitten muistin kärtytyksen kaksi suht hyvää hoitomuotoa, liikunnan ja hamamin lisäksi, eli shoppailu ja suklaa. Ei muuta kuin suihkun kautta kaupungille etsimään tuttavalle mekkoa. Ei löytynyt, mutta suklaata löytyi kyllä, ja juniorille kengät. Ja kas kummaa, kotia lähestyessä ei kärtytyttänyt yhtään. Tuli vain mieleen, että nuo eivät olleet minulle tarkoitettuja, että minun tieni on joku muu.

No, bussipysäkillä jää bussista myös vanhempi nainen torikasseineen. En muista nähneeni häntä aiemmin. Minut yllättää puheliaisuuden puuska ja naapureihin tutustumisen halu, ja jään pitkäksi aikaa juttelemaan hänen kanssaan. Olin jo menossa, muutaman askeleen päässä rouvan edellä, kun hetken mielijohteesta kännyin takaisin päin, ja aloitin spontaanin juttelun. Valtavan mielenkiintoinen ja tarkoitettu kohtaaminen. Viimeistään tässä kohden ymmärsin, että tieni vie johonkin muualle kuin sinne missä ne tontit olivat. Ja aivan ihana nainen, lähes minun ikäiseni. Kun jotain otetaan pois, niin jotain muuta annetaan tilalle, jos vain suostuu näkemään sen uuden. 

PS.
Lisätty 6.4.
Ei mikään Makedonia, kun ei niillä ole merenrantaa. Montenegro sen olla piti.

Kiviä ja suklaata

Jonkun sydän oli jäänyt rannalle Alanyaan <3

Ihana vuokraisäntäni, miellyttävä ja luotettava isoa bisnestä tekevä mies, sanoi maaliskuun lopussa Suomeen lähtiessäni, että hän kyllä hoitaa ruusuni sillä aikaa kun olen poissa. Olin häkeltynyt. En olisi koskaan voinut kysyä tuossa asemassa olevalta henkilöltä, että tietäisitkö ketään joka kastelisi kukkia tällä välin. Kuukauden kuluttua hän hieman mieli maassa kertoi, ettei tiedä mikä niille nyt on tullut, että ovat jotenkin kuivuneen näköisiä ja saattavat sittenkin kuolla. Silti hän oli käynyt hoitamassa niitä koko tämän 14 viikon ajan. Kiitokseksi työstä ja huolenpidosta hain tänään hänen perheelleen suklaakakun Vercenik Pastanesista. Niin, suklaakakun... Jokunen tunti meni ihan hyvin, sitten mieltä alkoi vaivata hirmuinen makean ja suklaan himo, yhdistettynä siihen todellisuuteen, että lempparisuklaakakkuni on jääkaapissa! Onneksi se oli konditorian pakkauksessa eikä näkynyt, mutta muistikuvia oli kyllä, ja makumuistikuviakin...

Join lähes 1,5 litraa teetä tässä välillä huijatakseni kropan muihin ajatuksiin. Toimi se aikansa. Äsken kun vuokraisäntä kävi pyörähtämässä ovella, niin ihan ensimmäisenä tuuppasin kakkupaketin hänelle syliin, ettei se vaan unohdu jääkaappiin. Sinne meni, rauha talossa taas 😅 . Ah, dieettini mun, kauanko kestät. Nyt on parempi kestää, ja on vahvat taustatukijoukot, tai ainakin paine. Mies sanoi tavatessamme heti ensimmäisen 10 minuutin aikana, että oletpa muuten lihonut aika paljon Suomessa ollessasi. 😳 ei ollutkaan sitten nihkeän ihon ja vaatteiden syy, että oli vaikea pukea. Hän on sen sijaan laihtunut, kun on ollut kiirettä töissä. Joten motivaatio kasvoi Paljon. Ja ehkä liikuntamäärätkin kohta, toivottavasti. Siihen asti kotona pidetään vain terveysruokaa (lue: jätski ja kokikset nautitaan kaupungilla).

Kaiken maailman ihania pikkukiviä, Alanyan rannalta nämäkin

Olen toista päivää ilman säännöllistä kirjoitusprojektia, ja on jo vieroitusoireita niin paljon, että blogipäivityksiäkin on jopa ennakoituna. Ha haa, mitä tulisikaan, jos ei voisi kirjoittaa eikä lenkkeillä. Harkitsin jopa aloittavani pitkien Anelmaiset-villasukkien teon ihan vaan siksi, että päällä ja käsillä on jotakin tekemistä. Vaan villasukkien neulominen tässä lämpötilassa voisi olla melko tahmeaa. Tosin kroppa on muuttunut jo aika paljon tämän ensimmäisen viikon aikana. Enää ei +32 C aiheuta edes hikoilua täällä kotona, ellen sitten juo kuumaa teetä. Ja kadulla isommassa lämpötilassa kävellessä tulee enää vain pieni ja suht huomaamaton hiki, ei enää mitään vesiputousta joka tekee uitetun koiran näköiseksi... kannattaa siis kärvistellä muutama päivä lämpöön totuttautumiseksi. Seuraavaksi jos saisi iholle opetettua taas sen, ettei kannata punastua vaan ruskettuu mieluummin. Tämänkin päivän väri kasvoilla on vielä sellainen porsaanpunakka. Vaan mitäpä sillä on väliä, olkoon sellainen kuin on.

Naapuruston naiset ovat olleet ihania. On ollut kiva huomata olevansa tervetullut. Sellaisetkin naiset ,jotka eivät ennen ole tervehtineet, ovat olleet nyt hymyillen sanomassa päivää kun kohtaamme näillä lähikaduilla. He tunnistavat minut bussissakin, mutta minä en valitettavasti kykene siihen. Silloin kun näen tässä lähistöllä, pystyn yhdistämään että hän asuu tuolla kadulla ja hän mahdollisesti tuossa talossa. Tämän talon asukkaita en ole vielä nähnyt kuin pari, mutta muut ovatkin todennäköisesti vuoristomökeillään viileämmässä ilmanalassa. Sinne suuntaan kiiruhti vuokraisäntänikin. Ja kakku... ei ole yhtään suklaata kotona, ei edes kaakaota... eikä pikkuleipiä, tai edes hilloa, jos tekisi lettujaaaa. Eikä tule, vielä.

Ja päivän yhteen tekemiseen liittyvät nämä viereiset kuvat. Lopultakin sain hoputettua itseni rannalle, ja sellaiseen kohtaan, jossa arvelin välttäväni pahimman ruuhkan. Ihmisiä on nimittäin rannoilla nyt paljon. Tänään heiluin meressä kännykkäkameran kanssa, ja samalla totesin olevani tarpeeksi pulska, sillä vesi kantoi paljon paremmin kuin aiemmin. Hyvä sikäli, että uimakunto on heikko, kuten lihaskuntokin. Pysyy ainakin pää enimmäkseen pinnalla. Meressä lojumisesta vain nilkkanivel ärtyi, ja sekin kai rantaan kapuamisyritysten seurauksena 😁. Edes kävelylenkkejä ei ole vielä tullut tehtyä. Uimisen yritän ottaa päivittäiseksi riemuksi, tosin seuraavina päivinä en mene rannalle kännykän kanssa. Hiukan sai kännykkä tänään roiskeita ja isomman aallon kuohutkin kylkeensä, kun ihailin kiviä rantavedessä istuen (ja unohdin aaltojen seuraamisen), mutta suojakotelo teki tehtävänsä ja piti kosteuden 100% kännykän ulkopuolella. Olen kiitollinen. Se maksoi juuri itsensä takaisin, moninkertaisesti. Kännykän kamerassa on edelleen valtavasti sellaisia säätöjä, joita en vaan osaa käyttää. Hyvällä tuurilla joissakin kuvissa alkaa jo osua jotkin säädöt edes sinne päin. Videoiden suhteen tuo on sen sijaan helppo. Ei tarvitse kuin painaa nappia, ja tulee mitä tulee ;) .

Meillä on olohuoneessa täysi kaaos, ja tulee olemaan monta päivää. Loputakin kaivoin ompelukoneen esille, kun löysin kaapista mm. vuosi sitten ostetun mekon, joka odotti lyhentämistä... ja monta, monta muuta mekkoa, housua ja hametta, joko lyhennettävää tai saumalla tai parilla sopivammaksi muutettavaa. Nyt on sitten sellainen vaihe menossa. Suurin haaste on sakset. Täällä on yhdet pikku-Fiskarit, yhdet ompelijan sakset ja yhdet paperisakset (keittiösakseja en edes kokeillut), ja kaikki ovat niin tylsiä kuin vaan sakset voivat tylsiä olla. En tiedä mikä niille on nyt iskenyt, mutta seuraavalla torireissulla tarvinnee paikantaa terottaja. Tiedän, että olen nähnyt heitä kaupungilla liikkuessa, vaan eipä nyt tule ainuttakaan paikkaa mieleen. Lienee parasta kysellä Cuma Pazarin alueelta. Luulisi, että sillä suunnalla on, tai sitten Sevket Tokuksen itäpäässä tai Cikcillissä. No, sekin selviää viikonlopun aikana.

Pikku itikka, mutta vaarallinen

Näyttääkö herkulliselta? ...ei, ei , ei

On ollut hiukan ongelmia tässä kolme tai neljä päivää, ihan vain "harmittomien" itikoiden vuoksi. Itikat, mäkäräiset, kaikki
pienet lentävät ötökät kutsun tässä nimellä itikat. Kuinka tuollainen lähes näkymätön, pienen pieni otus voikaan saada aikaan näin suurta tuhoa, sitä taas kerran ihmettelen. Silloin kun mieheni kanssa kävimme joen rannalla, ja tietysti ilman mitään hyttysmyrkkyjä, en arvannut mitä siitä seuraa. Sain nilkkoihin viisi itikanpistoa, tai muuta ötökän puremaa. Arvelin, että elimistöni on jo tottunut paikallisten itikoiden bakteerikantaan, mutta olin taas totaalisesti väärässä. Kaksi pistoa oli ihan tavallisia, ongelmattomia ja noepasti paranevia.  Kolmessa pistossa oli mukana jokin harmillisempi bakteeri, virus tai parasiitti. Pistojen jälkeinen ensimmäinenkin yö oli jo kivulias jalkojen osalta, ja turvotus alkoi nousta. Seuraavana päivänä molemmat jalat olivat kivuliaat, ja varpaista polviin asti vahvasti turvoksissa, reisistä jonkun verran turvoksissa ja itsellä oli vahva yleinen sairauden tunne. Tuli myös hengenahdistusoireita, lievää hengittämisen vaikeutta.  Painon seurannan mukaan jalkoihin ja elimistöön kertyi puolessatoista vuorokaudessa noin neljä litraa nestettä, eikä elimistöstä ulospäin ei tullut juurikaan muuta kuin hiki.

Toinen ilta oli jo aika helvetillinen, ja sitä jatkui pari kolme päivää. Harkitsin vakavasti lääkäriin menoa, mutta tarkistin vakuutukseni vakuutusehdot, ja mutisin turkkilaiset oleskelulupaan pakollisena otettavat sairausvakuutukset jonnekin alimpaan helvettiin. Mitään hyönteisten pistoihin tai puremiin liittyviä lääkärin tutkimuksia tai hoitoja ei vakuutuksesta korvata! No, pian sen jälkeen löysin vielä punkin päänahasta, ja poistin sen tietysti epäammattimaisesti, koskapa en pystynyt näkemään omaan päälakeeni ja hiusten sekaan edes peilien avulla riittävästi. Pahimmillaan jalat olivat väritykseltään huolestuttavan kirjavat, turvotuksen tms vuoksi osin tunnottomat, hirveän kivuliaat ja pistokohdissa oli selkeä bakteeritulehdus. No, koko sairaanhoidollinen osaamiseni ja lääkekaappini sisältö joutui taas käyttöön, mutta selvisin tähän asti. Nyt on jo pahin akuutista vaiheesta takana, tulehdusjäljet ovat hyvin paranemassa, kipu on poissa, tosin lynfanestekierron ongelmat eivät vielä ole poistuneet / palautuneet. Nivel- ja lihaskipuja on vielä, mutta katsotan miten asiat
etenee. Tämän vuoksi kirjoitin tuon ötökkäjutun. Tarvitsin tietoa ja kun etsiessäni sitä löysin, niin kirjoitin ne koosteeksi tuonne. Ei se pistäjä välttämättä siis hyttynen ollut, sillä eilen illalla bussipysäkillä seistessäni iholla pörräsi tosi sitkeästi jonkun sortin pistiäisiä. Lajia en osaa tarkemmin määritellä, mutta sen verran tunnistin, että kysessä oli pistiäinen. Nyt ei joki tai luontoelämä kiinnosta yhtään, ei sitten vähääkään. Pitäkööt itikat jokensa ;) .

Viikko sitten törmäin johonkin muuhun... Kun mielelläni, ja työnkin puolesta kokeilen erilaisia luomutuotteita, niin ostin

sitten kaupasta Rezane -nimistä yrttiteetä,  joka paljastui käännöstyön jälkeen fenkolinsiemenistä tehdyksi teeksi. Löysin samalla yhden niistä mauista, jotka nostattavat hiukset pystyyn. Fenkolin maku on minun makuaistilleni yhtä aikaa (ihan vähän) mielenkiintoinen ja todella karmea, valtavan vastenmielinen ja suorastaan kaikki aistit kiinni juotava. Vaikka laitoinkin sekaan teelusikallisen hyvää hunajaa, niin se ei riittänyt muuttamaan makua tarpeeksi. Joten ne teepussit jäävät kaapin pohjalle makuaistillisesti kokeilunhaluisia vieraita varten. Ja jos ei vieraat niitä halua käyttää, niin postitan pomolle, hän kun haluaa kokeilla kaikki mahdolliset yrtit.


Tästä asunnon yllättäen ilmenneestä meluongelmasta, eli siis tauottomasta discossa elämisestä olen hirvittävän väsynyt, eikä kirjoittaminenkaan oikein nyt luista. Uuden asunnon etsintä vie voimat myös, mutta yritän huomenna selvitä asunnolla korvatulppien voimin. Kunnollisia kuulosuojaimia olen etsinyt siksi aikaa, kun tässä olen ennen uuteen muuttamista, mutta enpä vaan löytänyt niitäkään. Myöskään kukaan tuttavapiiristäni ei tiennyt mistä sellaisia Alanyassa saisi, suurin osa ei edes tiennyt mitkä ne ovat (tiesivät vain musiikinkuunteluun tarkoitettavat kosvakuulokkeet). Ihan tuli ikävä Suomessa olevia kunnon Peltoreita, sellaiset kun on itsellänikin aikaisempien harrastusten takia, mutta ne vaan ovat Suomessa. Onneksi on edes nuo lentokentältä ostetut hyvät geelikorvatulpat. En vaan aiemmin ajatellut, että viettäisin kotona ja kotiaskareissa aikaa päiväkausia korvatulppia käyttäen. Niin, ja jos en vastaa puhelimeen tai ovikelloon, niin olen korvatulpat päässä jossain sohvan nurkassa xD .

Ai niin, ja kun ei viikko muuten ole ollut täydellinen, niin ensi viikon hääjuhlaa varten kävin kampaajalla. Otin permanentin. Nainen aloitti hiusten rullaamisen takaa niskasta o.O j kun hän oli yrittänyt neljä kertaa saada rullaa laitettua, siinä onnistumatta, niin minua pelotti jo, ja ihan aiheesta. Rullaus oli kuin kampaajakoulussa ekaa kertaa tekevällä, ennen kuin opettaja tulee ja neuvoo kuinka ko työ tehdään. No, sitten 1. ainetta hän laittoi rullatessaan, ja kasteli sillä niin, että minulta kastui paita, hame ja olkapäät, niska, decolteen alue... kUn rullaus oli valmis, ainetta ei lisätty tai laitettu, vaan kästettiin istua ja odottaa. Siinä vaiheessa arvasin jo, että pieleen menee, mutta oli liian myöhäistä poistua, kun litku oli hiuksissa. Kun aikaraja tuli täyteen, niin rouva ei tarkistanut, että onko kiharaa ja mikä on kiharan napakkuus. Hän vain vei hiustenpesupaikalle, ja huuhteli sellaiset 15 sekuntia. Sanoin, että huuhdopa lisää, että sen veden pitäisi kuitenkin päästä rulliinkin ihan pohjia myöten. No, käskettynä hän huuhteli toiset 15 sekuntia. Sen jälkeen hän loiskautti vähän kiinnitysainetta vaahtosieneen, ja taputti sillä rullien päältä, ja sanoi taas, että odota hetki... hän siis sössi kaikki tärkeimmät vaiheet, ja ei ollut toivoakaan, että permanentti onnistuisi. Kahden tunnin kuluttua tulin takaisin ja näytin suoristuneita hiuksia, jolloin kampaajarouvan mies sanoi, että tuo on ihan normaalia kun täällä on niin kostea ilma, huomenna ne on taas kiharassa. Voi hyvä isä noita niitten juttuja. Ilmeisesti niillä ei ole minkäänlaista ymmärtämystä edes siitä, mikä permanentti oikeasti on. Sitten siihen tuli rouva, joka sanoi, että onhan sinulla vähän kiharaa tuolla latvoissa. Kyllä, se on se kihara, mitä on jäljellä 4 kk sitten tehdystä oikeasta permanentista, joka oli eilen paljon parempi, ennen kuin te pilasitte senkin.

Toinen tuon paikan juju oli hinnoittelu, herra sai minut puhuttua liikkeeseen sisälle sillä verukkeella, että sanoi permanentin olevan 70 TL ja vakuutti, että he ovat kokeneita ammattilaisia. Kun tuli laskun maksun aika, niin permanentti 70 TL ja kulmien siistiminen 20 TL tekivätkin yhteensä 140 TL. Se mies pyysi ihan pokkana 140 TL 90 TL hinnan sijasta. Sanoin, että eihän siitä nyt noin paljon tule, jolloin rouva tuli heti väliin, ja sanoi, että juu, oli vaan kulmien siistiminen, ei muita kasvohoitoja. Jaa, jaa, ok sanoi mies, ja lisäsi, että se tekee sitten 120 TL. Siinä vaiheessa mietin että kuinkahan monelle se tätä tekee. Sanoin, että rehellisen ihmisen matematiikalla 70 TL + 20 TL = 90 TL, annoin rahat käteen ja toivotin hyvää päivänjatkoa. Tänään, kun kävin siellä "näyttäytymässä" niin kuin eilen oli sovittu, niin ensimmäisellä kahdella kerralla vain 16 vuotias poika oli paikalla, vanhemmat eivät olleet. Jäin kuitenkin tuttuun kiinteistönvälitystoimistoon odottamaan, siihen naapuriin, ja menin paikalle kun näin rouvan itsensä. Rouva ehdotti, että tehdään heti uusi. Hän ei millään meinannut ymmärtää sitä, että hento skandinaavihius kuolee, kuivuu täysin, jos tänään tehdään uusi permanentti-räpellys, joka ei taatusti olisi onnistunut sen paremmin kuin aiempikaan. Rahoja en saanut takaisin, ja tänään olin niin väsynyt, etten jaksanut edes soittaa 155 eli poliisille. Raha ei ole paljon, mutta liikkeen naapurusto vahvisti sen, että tuo on heillä ihan normi homma. Asiakkaita ei ole, kun entiset asiakkaat eivät palaa, joten turisteilta yritetään repiä irti se mitä saadaan. Siksi siis edelleen harkitsen sitä, että puhumme poliisin läsnä ollessa, jolloin myös pyydän rahojen palautusta. Turha siellä on hiuksensa pilata taas kuukauden kuluttua. Hän nimittäin sanoi tekevänsä kuukauden kuluttua minulle maksutta uuden permanentin... Uskoo ken haluaa. Olisi taas kannattanut mennä sinne Konyaan, tutulle Hyvälle Kampaajalle. Alanyassa voi leikauttaa hiukset, jotkut osaavat käyttää hiusvärejä ja jotkut rakentavat kauniita ja kestäviä kampauksia, mutta osaavaa permanentintekijää ei ole löytynyt.

Sinun pullo ja minun pullo

Päivän posti toi odotetun kirjeen

Tarkanin Dudu soi taas kaiuttimista, sillä kun on tietty oma merkityksensä :)) . Tänään on ollut oikein hyvä päivä, niin kuin viereisestä kuvasta näkyy. Yksi stressitekijä on pois, ja tuon asian osalta voin jälleen hengittää huolettomammin seuraavat kymmenen kuukautta. Muutkin asiat näyttävät järjestyvän yksi kerrallaan. Aamulla sain tietää, että saisin unelmieni kattohuoneiston mieluiseen hintaan. Mitäkö tein seuraavaksi - ajattelin KISSAA, ja totesin, etten voi asua kattohuoneistossa, koska kissa ei osaa käyttää hissiä, naapuruston mammat eivät takuulla anna sen kulkea rappukäytävässä ilman että kuljetan sitä, ja viidennestä kerroksesta se ei oikein voi ulkokauttakaan kulkea. Sisäkissaa tuosta vaeltajasta ei saa millään. Se on yllättävän paljon samanlainen kuin minä. Sanotaan, että sellainen koira kuin on omistajansakin, ja tässä tapauksessa pätee myös tähän kissaan omistajineen. Voi kääk! Mietin kyllä monta kertaa, että mihin laitan tuon katin, mutta en henno sitä tapattaakaan. Lapset varmaan antavat palautetta tästä päätöksestäni, heh.

Jyrkimmät koskaan näkemäni portaat ovat tuossa naapurustossa. Lisäksi ne ovat pitkät ja kapeat, sekä tehty tiilistä, eli mm. kosteana erittäin liukkaat. Edes Tampereen Pispalasta en muista noin jyrkkiä pitkiä portaita, tai lyhyempiäkään. Lämpötila on päivisin noussut sellaisiin lukemiin, ettei porrastreenit kiinnosta yhtään, ei sitten vähääkään. Jätän sen riemun urheiluhullummille ja tyydyn kapuamaan Kalelle ihan teitä pitkin, tosin edelleen kävellen mieluummin kuin bussilla. Tänään on ensimmäinen kunnolla lämmin päivä, siis sellainen, että jopa minulle tulee hiki, kun kiipeän mäkeä ylös. Ilmeisesti nämä päri kolme päivää on nyt oltu kolmenkympin paremmalla puolella. Rantahiekka on jo päivisin niin kuumaa, että jalkapohjat palavat rakoille, ellei ole jotain kengän tapaisia jalassa kun liikkuu hietikolla. Meriveteen en saa vielä itseäni houkuteltua on se sen verran kylmää. Se vastaa suunnilleen Keski-Suomen tämänhetkistä järvivesien lämpötilaa, ainakin juniorin mökillä mittaamaan lämpötilaan verrattuna.


Tuttavakin ajelee pienellä tulipunaisella ja sporttisella avoautollaan pitkin kaupungin katuja aivan innoissaan. Tuon nelikymppisen miehen kasvoilla loistaa samanlainen ilo, kuin hurmioituneella pikkupojalla uudella, mieluisalla joululahja-autolla ajaessa. Kyydissä hänellä on milloin ketäkin, mutta kuskin hymy ei hyydy (eikä tarvitsekaan hyytyä). Jo pelkästä katselemisesta tulee hyvälle tuulelle itsekin. Hatunnosto sille, että hän osaa ottaa ilon irti elämästä noinkin pienillä ja simppeleillä konsteilla. Kovia ja hymyttömiä yrmynaamoja on jo tarpeeksi, nautihan elämästä, sillä... no, enpä saarnaakaan, nauti vaan elämän pienistä iloista. Jos et näe niitä ympärilläsi, niin opettele näkemään. Niitä on ihan taatusti jokaisen elämässä, eikä siihen tarvita avoautoa tai muuta materiaa, vaan oikeaa asennetta.

Istuin toisessakin kiinteistönvälitystoimistossa tänään, ja etsin kissalle (?) ja minulle sopivaa asuntoa kissaystävälliseltä alueelta. aina kun ehdotin jotain löytämääni mielenkiintoista kohdetta, niin kahdesta suusta kuului "ei". Syyt olivat milloin mitäkin, mustalaisalueesta törkyiseen alueeseen. Suosikkilause tänäänkin oli "se on liian kauakana, ota keskustasta". Ja keskustasta löytyikin jotain.
Iholla muuten kävelee ja pomppii ajoittain sellaisia ihan pieniä, mustia ja kovia ötököitä, joita kissa tuo ulkoa mukanaan. Ne ovat siitä omituisia, että vaikka painat sormella sen päältä tai yrität puristaa sen sormiesi välissä rikki, niin se vaan jatkaa matkaansa... astetta vahvemmat panssarit. Täällä näitä pomppivia ötököitä piisaa.

Tuossa kuvassa on viikuna puu latvuksen yläpuolelta kuvattuna, ja alemmassa lähikuvassa pienempi yksityiskohta puusta. Moni tuttava kyselee edelleen miltä viikunapuu näyttää, ja tässä on nyt pari vihjettä. Viikunat alkavat kypsyä hyvää vauhtia. Osa on jo hyvän kokoisia, ja tummemmissakin viikunoissa on jo väriä. Ei mene kauaa, kun päästään nauttimaan niiden huulia liimaavasta maitoliimamaisesta sisuksesta ja hiukan omituisesta mausta ihan tuoreeltaan ;) . No, hillona ja kuivattuna ne ovat allekirjoittaneen mielestä paljon parempia kuin tuoreena, mutta jokainen tykkää omanlaisestaan makumaailmasta.

Meillä on taas leipomispäivä. Ruisleivät ovat kohoamassa ja odottamassa uuniin pääsyä. Bongasin äsken norjalaishuvilalle isoja vesipulloja tuovan auton, ja vaihdoin itsekin pulloa samalla. Hämmästykseni oli suuri, kun tämä kalliimmaksi tietämäni vesimerkki maksoi vähemmän kuin se Eriksi, jota olin aiemmin käyttänyt, paljon vähemmän. Hintaeroa oli niin paljon, että käytännössä joka kerran, kun naapuri on pysäyttänyt minulle vesiauton, niin hän on tienannut ilmaisen vesipullon. Olen siis joutunut maksamaan oman vesipulloni lisäksi joka kerta myös naapurin vesipullon. Samperin loiset. Loppui hyvät naapuruussuhteet. Tämä on jo kolmas tällainen välistäveto, joka noiden kahden muijan kohdalla tulee esille. Kaasupullo oli ensimmäinen, Suomeen lähtiessäni ottivat vesilaskurahani ja laskun, mutta se lasku jäi sitten maksamatta eikä raha koskaan palautunut minulle. Niin että seuraavan kerran, kun olemme kasvokkain, kysyn asiasta ihan suoraan ja ilman kohteliaita teitittelyjä. Ja saatan kommentoida jotain muutakin, mutta en loukkaavasti, vaan oinasmaisen ironisesti. Tai sitten en kommentoi yhtään mitään ylimääräistä, katsotaan nyt.

Palanen miehenlogiikkaa ~ naisenlogiikkaa

Alanya 4/2016

Jälleen on yksi viikko kadonnut jonnekin ajan loputtomalta  tuntuvaan helminauhaan, sinne historian puolelle. Alanyaan paluun jälkeen on täällä oleskelua takana taas sen verran, että matkavakutuus ei korvaa ja oleskelulupaan liittyvä vakuutus ei vielä korvaa mitään lääkärireissuja. Sillä tuotakin mietin, kun kissan leikkiin liittyvän pureman jäljiltä on kädessäni pari sellaista tulehtunutta kohtaa, että antibioottikuuri olisi ehkä tarpeen. Huominen ratkaisee, eli miltä puremajäljet näyttävät huomenna, niin sen perusteella päätän, että odotanko että se paranee itsestään, lähestynkö apteekkaria nöyränä ja kysellen, että mitäköhän hän tähän suosittelisi. Normaalitilanteessa olisin tänään mennyt lääkärin vastaanotolle, mutta nyt siis on taas se kurja vakuutuskatko sinne saakka, kunnes oleskeluluvasta on päätös olemassa.

Tänään luin suomalaisen lehdistön uutisointeja, ja olin yllättynyt siitä, että uutisen mukaan noin puolet suomalaisista matkustaa ilman asianmukaista sairausvakuutusturvaa. Ei kai nyt monikaan niin tyhmä ole, että olettaa Kela-kortin toimivan Suomen ulkopuolella, tai Eurooppalaisen sairausvakuutuskortin toimivan Euroopan ulkopuolella? Toisaalta moni kyllä kuvittelee, ettei hänelle mitään satu, kun ei ole ennenkään sattunut. Toki niinkin voi elää aikansa, ja joskus se aika sitten loppuu, joskus tulee aika maksaa kymmenen tuhatta euroa siitä, ettei ostanut 40-80 €:n matkavakuutusta. Mutta kukin päättää itse ja kantaa seurauksetkin itse (paitsi jälkimmäisessä tilanteessa seurauksia kantaa myös koko perhe ja lähipiiri).

Sää on täällä taas upean aurinkoista ja nyt on lämmintä, ainakin tänään Suomesta tänne tulleen ystävän mielestä. Itselläni jäi vielä sormet jäisen kylmäksi, eikä tullut hiki edes ylämäkeen kävellessä, joten ei täällä nyt vielä NIIN lämmintä ole, tarpeeksi lämmintä kuitenkin. Saksalaisia ja hollantilaisia näkyy ja kuuluu paljon kaupungilla, ja erityisesti Kleopatrarannalla ja Kalelle vievällä tiellä. Ruotsia ja norjaakin kuuluu jonkun verran, niin  kuin suomeakin. Juuri nyt meillä kuuluu yläkerran mummon kälätys, todella isoon ääneen ja runsassanaisesti, sekä hänen halvaantuneen miehensä pelokas huuto, kun sairaankyljetus yrittää kuljettaa pappaa tuolta talon toisesta kerroksesta ambulanssiin kontrollikäyntiä varten. Niin, tässä asumisyhteisössä kaikki kuulen kaiken. Usko tai älä, ihan kaikki elämän toiminnot kuuluvat seinien läpi ja osa naapuritalosta meille ja päinvastoinkin. 

Tämän aamun ensimmäiset auringonpalvojat 4/2016

Seinät ovat niin lähekkäin ja hatarat, eikä kaikissa ikkunoissa ole edes lasia, vaan molempien talojen vessojen ikkunoissa on vain hyttysverkko ja murtoraudat. Ei minun tarvitse selittää uteliaalle mutta kiltille naapurille, mitä meillä puhuttiin sähkömiehen tai remonttimiehen kanssa, sillä hän on sen kuullut jo silloin samalla kun sitä asiaa täällä puhuttiin. Kätevää, eikö totta. Voi keskittyä puhumaan ihan muista asioista, sellaisista, joita ei vielä ole ääneen lausuttu. Ja siinä samalla koko naapurusto saa tietää. Asioita ei tarvitse sanoa moneen kertaan, eikä tässä pikku kylässämme ole salaisuuksia. Naapureiden muisti on harjaantunut tuollaisten asioiden käsittelyyn ja tallentamiseen, ja heillä on uskomaton tietovarasto. Minä en ole siinä asiassa oppinut oikeille tavoille, sillä en edes yritä painaa toisten asioita muistiin, enkä todellakaan muista miten jonkun sukulaisuussuhteet tai sairastamiset meni, kuka on ollut milloin missäkin töissä, tai kuka meni viime viikolla minnekin. Käikesta tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, pidän tästä asumisyhteisöstä aika lailla.

Aamulenkki poikkeuksellisesti hiekkaa pitkin 4/2016

(Sitten taas haaskalinnuille uutta puheenaihetta) Puhuin päivällä pitkään sellaisen 51-vuotiaan, varakkaan yrittäjämiehen kanssa, joka on seitsemänvuotiaana muuttanut perheensä mukana Saksaan, ja kolmikymppisenä palannut takaisin Turkkiin yrittäjäksi. Hänen kokemuksensa oli, että hän on täällä Alanyassa valtavan yksinäinen. Hän kokee oppineensa eurooppalaisille tavoille ja asenteille koska on kasvanut ja käynyt koulut Saksassa. Vaikka hän puhuu luonnollista turkkia, niin ihmiset täällä kokevat, ettei hän ole yksi heistä, ja huomauttelevat siitä, että hänen ajattelunsa ja asenteensa ei ole turkkilainen. Tämä mies on ikään kuin kahden kulttuurin välissä, omanlaisensa väliinputoaja. 

Jääräpäisesti ajattelen, että tuo väliinputoaminen on asia, johon voi itse vaikuttaa jonkun

Aamulla aikaisin olivat vielä tyhjiä, 4/2016

verran. Hänestä huokui tietyntyylinen elämäntapa, jonka hän halusi pitää. Ok, jokainen voi valita. Samalla kun valitsee, niin on mielestäni kuitenkin hyvä olla tietoinen valintojensa seurauksista sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Tietyt valinnat vievät sinua lähemmäksi sitä yhteisöä jossa elät, ja tietyt valinnat loitontavat. On järjetöntä pyrkiä lähemmäs, mutta valita loitontavia asioita ja lähestymistapoja. Kuvaannollisesti tuo on yhtä fiksu keino kuin että löisi päätään seinään estääkseen päänsärkyä. Hän kyllä valitti minulle siitä, että ajattelen liikaa. Hänen mielestään parasta olisi vaan elää ja olla ja nauttia elämästä, ajattelematta. Näköjään. Mies on kolme isohkon yrityksen omistaja, eikä hänen tarvitse enää tehdä päivääkään töitä, jollei hän itse halua, mutta sisimmässään hän on onneton ja yksinäinen. 

Silti, onnettomana ja yksinäisenäkin hän on niin varma itsestään, että neuvoi minua siinä,

Kleopatrarannan helmihiekkaa 04/2016

kuinka voin saavuttaa elämässäni onnellisuuden (=ota mies ja mene naimisiin). Hän ei millään tavoin pystynyt käsittämään sitä, että olen nyt jo onnellinen, ettei minun tarvitse saavuttaa enää mitään tullakseni onnelliseksi. Hän vetosi aina vaan uudelleen ja uudelleen siihen, että eihän minulla ole puolisoa, kuinka voin edes väittää olevani onnellinen. Vielä vähemmän hän ymmärsi lausahdustani "ei miestä, ei ongelmia". Hän oli jo toinen ihminen tänään, joka kysyi, että olenko lesbo koska olen asunut niin kauan yksin, ilman miestä. Kun vastaan että en ole, niin he molemmat kysyjät vaan katsoivat hetken silmät ymmyrkäisinä, ja toistivat aiemman toteamuksensa "mutta ethän sinä ole naimisissa".

 Tziisus tätä miesten logiikkaa. Tälle yritysjohtajalle sanoin ihan suoraan, että miksi minun pitäisi ottaa jostakin miehestä lisätaakka, sillä tuntemani miehet ovat olleet kuin pikkulapsia, jonka myötä naisen työmäärä vähintäänkin tuplaantuu, ja sen lisäksi tulee valitukset ja

Naisille kukkii jo ruusut täällä 4/2016

nalkutukset, ja stressi ja huolenaiheet ja ongelmat ja 24/7 palveluvalmiudessaolon vaade. Hän kirkkain silmin, huolten ryppy kulmakarvojen välissä totesi, että jos nainen ja mies rakastavat toisiaan, niin silloin ei ole mitään noita ongelmia, valituksia, huolta, vaan pelkkää hyvää, ja silloin nainenkin tekee kaiken rakkaudesta, vapaaehtoisesti. Hän vielä lisäsi,  ettei hän ainakaan eron mahdollisesti tullessa haluaisi asua yksin, kun on niin kurjaa itse siivota ja laittaa ruokaa, eikä ole keskusteluseuraa... ymmärsimmekö toisiamme, emme. Istuin tuttavien ravintolassa, ja siellä hän tuli juttusille, koska ilmeisesti tuttavat olivat hänet lähettäneet, kun luulivat minun olevan yksinäinen, koska sillä hetkellä ei ketään istunut pöytäseuranani. Mielenkiintoista oli jutella, ja todeta, kuinka erilaisia ihmiset voivatkaan olla.

Se toinen kysyjä oli arabi, joka työskentelee täällä Alanyassa, suomalaisen ystäväni ihastus. Hän ihmetteli ensin, että mitä työtä mieheni tekee, kun liikun aina yksin, ilman miestäni. Kerroin ettei sellaista ole, että asun yksin, ja olen asunut jo kohta 19 vuotta. Tämä oli hänestä hyvin järkyttävää. Hänen arabitaustaisessa kasvatuksessaan opetetaan, että jos nainen, joka on miestä heikompi, menettää miehensä jostain syystä, niin vuoden sisällä pitäisi mennä uudelleen naimisiin (lähes kenen tahansa) miehen kanssa. Jep jep

Vesileikkejä ja remonttia

Hurmuri, Alanya 03/2016

Mukavan tuulinen, lämpimähkö ja pilvinen päivä sai minutkin iltapäivällä vielä uudelle kävelylenkille kameran kanssa. Tuo vieressä oleva aivan ihastuttavan näköinen ja hyväkäytöksinen koira on norjalaisen perheen adoptoima, siruttama, rokottama, passin saanut ja Norjaan matkalla oleva saksanpaimenkoiran ja spanielin sekoitus. Se oli kokonsa puolesta spanielia isompi mutta saksanpaimenkoiraa pienempi, enimmäkseen spanieli mutta hienolla tavalla saksanpaimenkoira. Edustavampaa kuvaa en onnistunut ottamaan, vaikka hetkittäin tuo hurmuri jaksoi poseeratakin. Oman vuokraemäntäni kanssa otin tänään pari erää "kenen kissa"-ottelua. Joka kerran, kun kissa tuli meille tai rääkyi ikkunan takana, niin kannoin sen mummolle, ihan sisälle asti. Sitten meille tulikin sopivasti remonttimies, ja mummo perässä. Samalla kissakin tunki väkisin oven raosta sisälle. Mummo piti kamalan saarnan, että älä pidä ovea tai ikkunaa auki, niin kissa ei pääse sisälle blaa blaa blaa, mutta minulla kävi tuuri. Remonttimies on mummon pojan palveluksessa tai työkaveri, ja hänkin sanoi mummolle suorat sanat siitä, että ei ota enempää kissoja, kun ei saa hoidettua yhtäkään; ja että tuo tarvitsee uuden kodin. 

Yksi näkymä Kalelle, Alanya 03/2016

Mummo pysyi pois kimpustamme tasan sen aikaa, kun sai kissan  vietyä kotiinsa sisälle, ja tuli taas paapattamaan omiaan meille. Siinä minun sänkyni vieressä hän puhui taukoamatta ja valittavalla äänellä sitä sun tätä, ja vasta siinä vaiheessa kun hän jumittui hokemaan "ayip" -sanaa (häpeä) yritin hetken kuunnella, että mikä hänen mielestään nyt on häpeä. No se tietysti, kun häntä ei kuunneltu eikä palveltu. Kun remonttimies häipyi, niin saattelin sanallisesti, lempeästi ja tiukasti, mummon ovelle, joten hän ei oikein voinut jäädäkään. Remonttimies palasi, ja alle minuutin sisällä siitä palasi myös mummo, paapattamaan omiaan. Kumpikaan meistä ei kuunnellut, häpeäksi meille, vaan yritimme hoitaa ihan muita asioita, niitä remonttiasioita. Taas kissakin palasi jostain oven raosta, ja palautin sen mummon syliin. Hänen ei auttanut muu kuin poistua viemään se kotiinsa. Jälleen mummo palasi loputtoman puhetulvan kanssa, ja hiukan asioista pihalla. Sain remonttimiehen ymmärtämään, että rottien kulkureitti on seinän sisällä, mummon luota meille, koska kuulen niiden kynsien rapinan kun ne liikkuvat seinän sisällä. Mummo ei sitä uskonut, koska ei ole nyt rottia tai niiden jätöksiä kotonaan nähnyt. Loukkaantuneena huonoon palveluun ja huonoon vastaanottoon mummo lopulta ymmärsi poistua. Remonttimies kävi hieman myöhemmin mummon luona tarkastamassa tilanteen, ja mummolle tuli myös odotettua suurempi remontin tarvis.

Vaikka remonttimies on perheen pojan alainen tai työkaveri, niin siitä huolimatta hän sanoi, että

Päivän värit, Alanya 03/2016

tämä talon ympäristö on epätavallisen törkyinen. Alanyalaiset ovat yleensä siistiä väkeä, mutta aina poikeuksiakin löytyy, niin kuin meissä kaikissa. Rottaongelma ei lopu entisten kolojen tukkimiseen, ne vaan etsivät uusia tuloreittejä niin kauan kuin niitä on noin iso populaatio. Nyt muuten sain kylppäriinkin oleellisia parannuksia, ja huomenna turkkilainen vessa muutetaan wc:ksi. Ei tarvitsekaan ostaa kumisaappaita vieraille ;) . Tosin jouduin itse maksamaan remontista jonkun verran, mutta mielelläni sen tässä tapauksessa tein. Remonttimies ymmärsi minua helposti, sekä kielen että ajatusten tasolla, ja hänkin puhui vuokraemännän pojalle tiettyjen uudistusten puolesta. Hän lupasi myös käydä tyhjentämässä asuntoni alapuolella olevan unohdetun varastotilan, ihan siisteysmielessä.

Uusittu paatti, Alanya 03/2016

Satamassa kävin hoitamassa tulevan ryhmän asioita. Sen laivan henkilökunta, jonka omistajan kanssa oli sovittu ryhmistä ennakkoon, ei suostunut edes päivää sanomaan, saati sitten keskustelemaan kanssani. Hän vain istui sisällä laivassa ja tuijotti mykkänä kohti. Samaan aikaan naapurilaivan väki kuunteli, ja kapteeni sieltä vastasi, että meillä on aikaa, tule tänne. Teimme siis diilin uuden kapteenin kanssa, etenkin kun hänellä on kaksi laivaa, jotka voivat lähteä merelle yhtä aikaa, ja joiden yhteisasiakasmäärä riittää meidän tarpeisiimme. Lisäksi kapteeni oli vastuuntuntoinen, ja piti sanansa muutamissa käytännön asioissa. Laivan uusitut pinnat kiilsivät ja uudet matot hohtivat puhtauttaan. Vernissa tuoksui hyvältä. Hiukanko tekisi mieli merelle. Onneksi reilun viikon päästä tulee ystäväpariskunta, joten jos säät sallivat, niin jonakin päivänä käydäänkin risteilyllä. 

Lasten hupia kaupungintalon takana, 03/2016

Kaupungintalon takana aallokko oli kovan tuulen myötä aika suurta. Rannassa oli leikkimässä joko päiväkotilapsia tai alakouluikäisiä noiden valkotakkisten ja huivipäisten naisten kanssa. Naisilla oli käytössään pillit, niin kuin urheiluvalmentajilla, ja innokkaimpia vesileikkijöitä komennettiin vähän väliä pois aaltojen ulottuvilta. Lapset ihan selkeästi nauttivat olostansa ja leikeistänsä. Nautin minäkin ranta-alueen kaiteella istuen, aaltoja katsellen ja aaltojen pauhua kuunnellen. Yllättävän vähän olen istunut rannalla, mutta on vaan ollut niin paljon muuta tekemistä, sellaista, joka on tärkeysjärjestyksessä ohittanut rannalla istuskelun. Kaikella on aikansa. Tänä aamuna heräsin jo 05:30 ja näin ensimmäistä kertaa Alanyassa auringonnousun. Hiukan harmitti, etten ottanut kameraa mukaan, mutta 7,5 km lenkki kävellen ja osin myös juosten, oli ihan riittävän rasittava ilman kameran mukana oloakin. Jonakin toisena aamuna nousen ylös riittävän aikaisin, katsomaan auringonnousua ihan valokuvausmielessä. Tänään oli ihan muu syy aikaiseen lenkille lähtöön.

Lisätty myöhemmin:
Kissa on taas meillä, ja nyt mummon kanssa on sovittu todistajan läsnäollessa, että kissalle etsitään uusi koti heti, joko eläinsuojasta tai jonkun kotoa. Kissa yöpyy meillä vain tämän yön, sillä omat allergia- ja astmaoireet ovat pahentuneet liikaa jo näinä vähinä päivinä tuon ihanan karvapallon myötä. Jos siis tiedät jonkun hyvän kodin kissalle, olepa yhteyksissä sivuilla olevan yhteydenottolomakkeen kautta. Jollei muuta kuulu, niin vien kissan kaupungin eläinlääkäreillle. Mummon poika veisi sen kauas kotona, elävänä heitteille.

Canakkalea ja videoita

Erilainen päivä jälleen, siis ihan erilainen, kuin mitä olin suunnitellut. Aamulla tunti ennen herätyskellon soittoa heräsin siihen, että aurinko paistaa silmiin oliivipuun lehvästön läpi. Näin on ollut jo monena aamuna, ja se on oikeastaan aika mukava tapa herätä. Seuraava tajuntaan menevä asia oli tuo alla toisena olevassa olevassa videossa kuuluva serenadi. Sanon näin ennalta vain sen, että erehdyin sukupuolesta ihan täysin. Äänen perusteella odotin jotain muuta kuin mitä ulko-oven takaa löytyi. Tuo näkymä, jonka videolla näette, on suoraan ulko-oveani vastapäätä, ja tuon serenadin esittäjän silmät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin minun silmäni, kun ovella seison. 

Aamiaisen jälkeen sain itseni motivoitua arabian tunneille, mutta olin siinä mielessä hankala oppilas, että sanoin haluavani hiukan enemmän, kuin vain hyödytöntä ulkoaopettelua. Toivoin, että voisin opiskella kuten Espoossa aiemmin, eli kirjoittamista, lukemista ja todellista luetun ymmärtämistä ulkoaopeteltavien rimpsujen sijaan. Opettaja ei ollut ollenkaan innostunut tästä, ja pienen keskustelun jälkeen selvisi myös miksi ei. Päätin kuitenkin, että ulkoaopettelua toteutan vain siinä, missä se on todella tarpeen, ja haluan mieluummin ymmärtää mitä teen ja miksi, ja oppia sitä kautta. opettaja sanoi hänkin haluavansa sellaiselle kurssille... siirryn siis nettiopiskeluun, ja käyn tuolla vain kerran viikossa varmistamassa, että lausun ja kirjoitan oikein.

Kotona oli taas siivottava, astetta perusteellisemmin, sillä hiiret tai rotat olivat syöneet betoniseinään reiän, ja temmeltäneet kenkäkaapissani. Kakkaa oli paljon ja ympäriinsä. Onneksi oli kengät pusseissa. Hiukanko otin kierroksia -hermostuin niihin otuksiin ihan täysin. Siivotessa ajattelin kaikkia tuttuja, joilla on ollut myyräkuume, ja sitä, että olisi tietysti hyvä, jos käyttäisin kasvosuojusta ko kakkoja siivotessani, mutta ei tullut käytettyä. Siivosin kärttyisänä, ja nopeasti mutta perusteellisesti. Kävelin apteekkiin ja ostin rotanmyrkkyä taas isot pussilliset. Huomenna on tarvis soittaa vuokraisännälle, että tulee muuraamaan reiän umpeen. Onneksi eivät vielä ehtineet tulla kaapista ulos, sillä olivat vasta päässeet takakautta alakaappeihin. Jälleen kerran: älä osta äläkä vuokraa ensimmäisen kerroksen asuntoa :/ . No, ei niissä aina ole kosteus-, ötökkä- tai rottaongelmaa, mutta yksikin on liikaa.

Tänään yhdessä välissä ehdin jopa suuttua niin, että ärähdin suureen ääneen ympäristöstä huolimatta. Muzzi on ollut aikamoinen soittelija ja seurailija, ja kun hän tänään soitti kolmannen kerran, niin päästin itseni ihan tietoisesti niin suuttuneeksi, että käskin painua alimpaan ***. Vähempi ei näköjään auttanut, joten oli otettava kovat sanat käyttöön. Olisi itseni kannalta helpompaa, jos toinen ihminen vain yksinkertaisesti ymmärtäisi sanat "ei kiinnosta, mene pois", mutta kun ei kahteen vuoteen ole ymmärtänyt, niin on jo aika karistaa hänet pois kintereiltä rumemmilla keinoilla. Elämä jatkuu, aurinko paistaa eikä kenenkään tarvitse vahtia mitä minä teen, milloin ja kenenkä kanssa.

Alanya 17.3.2016

Juuri kun sain itseni rentoutettua vastoinkäymisten jälkeen olohuoneen nojatuoliin, sain tietokoneen auki, ja ajattelin päivittää blogin, niin opettaja soittaa ja kysyy ulos. Nyt Turkissa vietetään Canakkalen taistelun 101. vuosipäivää, ja sen kunniaksi Alanyassa on erilaisia tapahtumia. Opettajani sanoi, että voinko olla valmis lähtemään kymmenen minuutin sisällä, että tulemme sitten hakemaan. Juu, tottakai. Kyllähän minä lähden kohti uusia kokemuksia ja uusia seikkailuja. Sen jälkeen hän ohjeisti vaatetuksen, ja kertoi, että menemme konferenssiin, jossa professori luennoi Canakkalen taistelusta yms. Niinpä kotiasu vaihtui edustuskelpoisempaan asuun, tällä kertaa kapali kiyafetler, ja suuntasin naisjoukon mukana tilaisuuteen, josta tuo heikkolaatuinen kännykkäkuva on. Siellä ei oikein kehdannut heilua oikean kameran kanssa, joten otin vain pikaisesti tuon kuvan. Professorit puhuivat, innoissaan ja nopeasti, ja minä ymmärsin palan sieltä ja toisen täältä. Alanyan hengellinen johtajakin puhui, mutta hänen puheensa oli jotain sellaista murretta, että en saanut selvää montaakaan sanaa. Professorit puhuivat enemmän Istanbulilaisittain, puhtaampaa turkkia, eli siis helpommin ymmärrettävää.

Tähän loppuun laitan vielä kuvan tämän päivän löydöstä, eli ruis-ranskanleivästä. Kävin

rukiinen ranskanleipä, Alanya 03/2016

leipomossa ostamassa tuoretta leipää, ja ihmettelin miksi yksi ranskanleipärivi on ruskeahko. Omistaja sanoi, että ne leivät on tehty rukiista. kokeilun halu iski, ja otin yhden tuollaisen mukaan. Se ei millään tavoin muistuta suomalaista ruisleipää, vaan enemmänkin tavallista ranskanleipää. Rapean kuoren alla on pehmeä, kuiva ja pumpulimainen sisus. Maku on joko olemattoman mieto, tai sitten makuaistini ei juuri nyt toimi. En huomannut maussa juurikaan eroa tavalliseen ranskanleipään. Juuston ja voin kanssa tuota söin ihan mielelläni. Ja samalla sain inspiraation laittaa taas uusi ruisleipäjuuri kehittymään, niin että saa leivottua rukiista hapanleipää.

Ja