keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Alanya Muz Lokumu 😍

Hillittömän hyvää 😍
Pikkuisen flunssaisen kipeänä ja yliväsyneenä tuli unohdettua eilinen kirjoitus. Lähellä oli ettei unohtunut tänäänkin, sillä olin jo siinä rajamailla että siirryn yöunille. Kaikesta kurkkukivusta ja päänsärystä huolimatta en malttanut olla siivoamatta koko vaatekaapistoa. Ensin kaikki ulos kaapista, sitten mietitään niiden koko, kunto ja tarpeellisuus. Pestään kaapit ja laitetaan kaappiin jäävät vaatteet järjestykseen ja takaisin paikoilleen. Siis melkolailla tympeää hommaa, paitsi pari kertaa vuodessa, juuri silloin kun inspiraatio iskee. Jollei sitä hetkeä ja energiaa käytä hyväkseen, niin seuraavaa saa odottaa kauan 😀. VIereiset alanyalaiset banaanilokumut ovat niin hyviä, että niitä meni helposti koko paketti päivän aikana. SIellä ei ole mitään keinotekoisia esansseja, vaan ihan oikea banaanin aito aromi. Ainesosat: sokeri, maissijauho, happamuudensäätöaineena sitruunahappo, luonnollinen banaaniaromi ja väriaineena tartrasiini.

Tuo karvapallero, joka on kasvanut ja aktivoitunut, on kuin koira. Se seuraa jokaisella askeleella perässä. Kun syön, se istuu lattialla vieressä, tuijottaa jokaista suupalaani ja kerjää maistiaisia riippumatta siitä mitä syön. Ja jos annan, syö se ruokapalan, vaikka se olisi miten vastenmielistä tai kissalle epätyypillistä ruokaa. Se pelaa pallolla, ja sille pitää heitellä palloa. Yksin se ei suostu sillä leikkimään. Se nuuhkii kaikkea ja kaikkialla häntä heiluen. Tänään kävi ensimmäistä kertaa molemmilla parvekkeilla nuuskuttelemassa niin tavarat kuin naapurista tulleen ruoan tuoksunkin. Ja jahtasi pyykkitelineessä tuulen mukana heiluvia vaatteita kunnes kielsin, ja meni mielenosoituksellisesti raapimaan olohuoneen ruokapöydän tuolin istuinosan kangasta. Kun sitä ei hetkeen näy missään, ja mietin jo että hyppäsikö se parvekkeelta 3 kerrosta alaspäin, niin sitten se löytyy juuri siitä mihin pääsy on kielletty, eli minun sängystäni. Ääntä siitä ei lähde edelleenkään, mutta kun se aukaisee suunsa kuin maukuakseen, niin lehahtaa melko vahvat kalanhajut syömänsä raksujen ansiosta. Haju korvaa äänen tässä tapauksessa melko tehokkaasti. Ja se leikkii mielellään hiekkalaatikolla, kaivaen hiekkaa (zeoliittia) kakka-astiasta ulospäin, lattialle. On katsonut, kun siivoan aamuin illoin laatikosta kokkareet pois... tämä riittää tästä kanssaeläjästä.

Metron edestä itään päin kuvattuna, eilen klo 18.30
Meillä oli taas kesäisen lämmin päivä, jos Suomen säähän vertaa. Aurinko paistaa helotti lähes pilvettömältä taivaalta, ja lämpötila kipusi meidänkin tuulisella parvekkeella yli +20 C. Ensimmäistä kertaa tänä talvena meillä oli päivällä monta tuntia parvekkeen ovet täysin auki, ja silti oli ihan normaali huonelämpötila. Rannalla on taas ollut uimareita ja auringonottajia. Iltaruskossa kävin itsekin sen verran ulkona, että kävelin erääseen lähistölle avattuuan kalaravintolaan. Ei huvittanut kokata kotona mitään suht pitkän siivousrupeaman jälkeen, joten sanoin kalaravintolan pitäjälle, että kokkaa mitä haluat, minä syön. Hän paistoi jotain kalaa hirveän ison annoksen, salaatteineen kaikkineen, ja oletin ensin etten pysty syömään niin paljoa. Kala oli tosi hyvää, ja kaikki katosi lautasilta. En muista kalan nimeä, mutta jotain paikallisesti kalastettua se kuitenkin oli. Iso annos maksoi vain n. 3 € juomineen, joten hinta-laatusuhde oli erinomainen. Tuonne voi mennä toistekin 😋.

Päivä on pidentynyt paljon, ja aurinko on alkanut siirtää laskukohtaansa taas kohti Kalea. :)) se tietää sitä, että olemme menossa kohti kesää.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Kaasupullosta tuliaisiin ja postipakettiin

Vanhaa Alanyaa, linnoituksen sisältä
Lukot on vaihdettu ja ainakin hetken aikaa on taas turvallinen olo kutsumattomien vieraiden osalta. Ovi oli ainoa realistinen mahdollisuus, sillä meille ei tulla ainakaan parvekkeen kautta... no, onhan niitä seinäkiipeilijöitä, mutta sellainen ei useinkaan jää huomaamatta ulkoa valaistuissa taloissa, ja perinteisten, heikkounisten "valvontakameroiden" vartioimassa talossa. Jos minun tuloni ja menemiseni huomataan aina, niin oletan että muidenkin ;) , tuloreitistä huolimatta.

Kaasupullon hintapäivitystä. 12 kg Kongaz kaasupullo maksoi 93 TL kotiovelle tuotuna ja paikalleen asennettuna. Samaan hintaan tuoja tarkasti, että aika vanha kaasupullon letkuni on vielä käyttökuntoinen. Tuossa hinnassa on pelkkä kaasu, eli minulla oli tyhjä 12 kg kaasupullo, josta olen aikanaan maksanut pantin. Kaasun hinta on noussut tässä parin vuoden aikana. Ihan oikeasti tuo edellinen kaasupullo on kestänyt minun käytölläni parisen vuotta, mutta vaikka käytän täällä ollessa kaasuliettä monta kertaa päivässä, en kuitenkaan ole ollut paikalla 365 pv / vuosi. Ja suljen kaasupullon aina kun hellankin, joten sitä ei ainakaan vuoda ilmaan. Mutta onpa ihana käyttää kaasuliekkiä ruoan valmistukseen 💖. Sähkölevyn kanssa meni kauan että lämpesi, ja yritti kiehua yli yms. Minulla on varalla myös pieni 2-levyinen sähkölevy, tai miksi niitä sanotaankaan. Kun käytät yhtä levyä, niin koko kapine kuumenee polttavan kuumaksi... palokunta on paras olla lähellä, jos sitä vielä tarvitaan ;) .

Linnoituksen sisältä
Erkan niminen, noin 20 v juniori oli pari päivää sitten aktiivinen kaveruuden yms pyytelijä. Kun en enää jaksa vastailla noille pennuille kauniisti ja pitkän kaavan mukaan (ne kun puhuvat helposti päiväkausia liirum laarumia, ennen kuin päästävät todelliset tarkoitusperänsä esille), niin kysyin vain heti aluksi "kuka sinä olet ja mistä sinut tunnen". Ei vastannut muuta kuin Merhaba. Kysyin sitten mitä haluat, seksiäkö, rahaako, äidin vai viisumin eurooppaan? "En minä halua mitään muuta kuin ystävän". Kysyin sitten montako 20 vuotiasta miesystävää äidilläsi on? Siitä hän suuttui ihan älyttömästi. Äitiä ei saa tuolla tavoin halventaa. Erkanin kaveripiirissä näkyi olevan paljon eurooppalaisia nuoria ja vielä nuorempia naisia, myös suomalaisia. Ainakin tiedätte että pelaatte pelimiehen kanssa.

Linnoituksen sisältä
Lähetin postipaketin Suomeen, ja sain nyt ensimmäistä kertaa täyttää myös ylimääräisen, pienen tarran. Aiemmilla paketeilla viim vuonna ja sitä edellisenä sitä ei vaadittu. Ensinnäkään en pystynyt lukemaan tarrassa olevaa tekstiä. Siihen olisi tarvittu suurennuslasi, oli se niin pientä. Tarraan piti kirjoittaa mitä paketti sisältää, ja mikä on niiden rahallinen arvo euroissa. Kirjoitin, ja laitoin ostohinnat. Lisäksi siihen piti valita oliko kyse lahjasta, myyntiin tarkoitetusta tavarasta, tavarakaupasta tai jostakin muusta. Sitten vielä piti allekirjoittaa alas, ja vakuuttaa jotakin. En todellakaan nähnyt mitä vakuuttelin, eikä virkailija kertonut, sanoi vain että allekirjoitus tuohon. Sen lisäksi hän halusi nähdä kaikki mitä paketissa on, ja ettei siellä ole viestilappuja tms. Vanhoja paperivalokuvia oli muutama kpl. muttei niissä mitään viestejä ollut. Niin lähti paketti matkaan. Kolmen päivän päästä tuo paketti on Suomessa, postitullissa, ja makaa siellä sitten 2-3 viikkoa, ennen kuin tulee tarkastetuksi ja lähetetyksi vastaanottajan lähipostiin. Turkin Posti on nopea. Suomen Posti on toivottavasti tällä kertaa nopeampi kuin kahden edellisen paketin kohdalla.

Asiasta ihan toiseen taas. Olen miettinyt tuliaisia, enkä ole vieläkään varma mitä minun pitäisi Adanaan mennessäni viedä, että se olisi kohteliasta, muttei yli eikä alle. Vaikea päättää, etenkin kun ei ole tietoa tuon perheen tai kunnolla edes tämän kulttuurin tuliaistavasta. Tiedän vain, että on kohteliasta viedä jotakin. Kun kysyn asiaa turkkilaisilta tuttaviltani, niin he sanovat ettei välttämättä tarvitse viedä mitään. Se on totta. Mutta kun haluaa olla kohtelias, niin mitä olisi sopiva vietävä. "Voit viedä ihan mitä haluat". Kehä, josta ei saa vastausta ulos. Izmiriin perheen luo mennessä mokasin nimenomaan siinä, että en vienyt mitään. He odottivat että tuon jotakin. Se oli nolo tilanne. Nyt menemme hotelliin, mutta mahdollisesti käyn tapaamassa erästä perhettä, ehkä, kenties. Sille varalle on oltava jotain.

Taurusvuoristo iltaruskossa
Vaikean tästä tekee se, että en ole koskaan tavannut tuota perhettä, enkä esim tiedä mitään heidän sosiaalisesta asemastaan. Sekin määrittelee paljon sitä, mikä on sovelias tuliainen. No, perheen vanhalle äidille on jo olemassa hieman erilainen koristetyynyliinapari. Ja jos lisäksi vien vaikka alanyalaisia erikoisuuksia, paikallisia banaani-lokumuja, niin eiköhän sillä selvitä. Yritän muistaa hakea ne lokumut, sillä en tiedä kuin yhden paikan josta niitä löytää: Sevket Tokuksella Atatürk-patsaalta tulevasta risteyksestä vähän vasemmalle, länteen on Hasgül -market, tai jokin sen tapaisella nimellä varustettu pienehkö marketti. Sieltä ainakin löytyy näitä banaanilokumuja. Ehkä niitä pitäisi testata itsekin ennen kuin vie kenellekään => osta 2 pakettia 😋.

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Luvaton vierailija

Luvattoman vierailijan ilovärikartta
Jossain vaiheessa viime syksyä huomasin, että asunnossani oli käyty ilman lupaani ja
tietämättäni. Kaiken lisäksi en ollut ihan varma oliko vierailu tapahtunut päiväsaikaan, silloin kun olin pois asunnosta, vai oliko vierailija käynyt yöllä. Muutaman kerran näin kuitenkin, että oli käyty, sillä yksinelävälle "suolapurkin on oltava oikein päin kaapissa".

Kun elää tarpeeksi kauan yksin, on tavaroilla tietty paikkansa ja tietty asentonsa. Silloinkin kun asunnossa on hetkellisesti kaaos syystä tai toisesta, on itsellä melko selkeä käsitys siitä miten tavarat ovat, tai eivät missään nimessä ole. Sitä en tiedä alkoiko vierailija jättää tietoisesti merkkejä käynneistään, jotta tulisi huomatuksi, vai onko hänen mielensä sellainen, että hänen on vain ollut pakko siirtää joitakin tavaroita toiseen asentoon.

Aamulla huomasin, että täällä asunnossa on taas käyty. En tiedä onko se tapahtunut eilen poissa ollessani, vai viime yönä. Äitini kuoli 01/1990, ja muutama vuosi myöhemmin maalasin posliininmaalauskurssilla valkoiseen posliinilintuun hänen lintunsa värejä. Siitä asti tuo lintu on ollut äidin haudalla, ja mahdollisesti on edelleenkin. Näin sen viimeksi 2015.

kolmisen metriä korkea sumakki
Näin pari viikkoa sitten täällä myynnissä samanlaisia posliinilintuja, ja ostin sekä valkoisen että luonnonvalkoisen. Niillä on keittiön ikkunalaudalla tietty, oma paikkansa ja omalla tavallaan symbolinen asemointinsa. Ne linnut oli siirretty, ilmeisesti tahallaan, ja laitettu sellaiseen asentoon johon minä en niitä koskaan laittaisi. Tämä oli viimeinen havainto vierailijasta. Edellinen oli se, kun kissa oli hyvän ja luottamaan oppineen alun jälkeen ihan paniikissa keittiön kaapistojen alla, ja pelkäsi taas ihan älyttömästi. Arvelin, että joku joka inhoaa eläimiä on käynyt sisällä ja joko pelotellut tai satuttanut kissaa.

Aamulla en ollut vielä ehtinyt syödä aamiaista, ja nälkäisenä oli helppo suuttua ja kilahtaa saman tien... Sanoin vuokraisännälle, että täällä on taas käyty, ja että tämän pitää loppua heti, tai muutan pian pois. Sattumalta on toinenkin asunto tiedossa. No, vuokraisäntä otti asian tosissaan, ja hermostui hänkin, koska hänellä ei ole yleisavainta eikä edes toista avainta. Ainoastaan talkkarilla on yleisavain, ja talkkari pääsee siis kaikkien muidenkin asuntoihin, myös tuonne turistitalon puolelle.

Minun kohdallani ratkaisu on se, että tänään vaihdetaan oveen lukko.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Siirappileipää ja maksavartaita

Joku entisöity talo bussipysäkin edessä
Kaunis, aurinkoinen päivä on taas kääntynyt keskiyöksi. Tuuli ujeltaa ikkunoissa ja ovissa kovaäänisesti ja puuskittain, tosin kovia puuskatuulia oli ennustettukin tälle yölle. Näin aamulla facebookissa videon, jossa erääseen Alanyan pohjoispuolen vuoristokylään matkalla olleet miehet pysäyttivät autonsa kesken ajon ja alkoivat kuvata kännykällä. Tien ylärinteen puoleiselta puolelta tipahteli pikkukivi silloin, toinen tällöin. Tuli kourallinen hiekkaa ja hetken päästä vähän isompi kivi. Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun koko ajotie peittyi maansiirtymään. Kuskilla oli uskomaton vaisto tai intuitio tai näkökyky. Jos he olisivat olleet kohdalla, niin auto olisi hautautunut maanvyörymän alle (sisäkaarteessa) tai mahdollisesti luisunut alas (ulkokaarteesta). Nytkin auton konepellille tuli maa-ainesta, mutta ei mitenkään katastrofaalisessa määrin. Itse olen tähän asti ajatellut, että mitäs sitä kun vaan ottaa auton alle ja lähtee ajamaan tuonne vuoristoteille myöskin näin sadekautena. Kesällä se on ihan toinen juttu. Ei silloin mitään tällaisia ole kun ei ole rankkasateitakaan. Nyt kun sataa kaatamalla päivä toisensa jälkeen, niin maat vaihtavat herkästi paikkaa.

Alanyan kallein leipä vasemmalla, 12,5 TL
Nuo viereiset leivät ovat tässä siksi, että nyt löytyi uusi Alanyan kallein leipä. Tuo oikeanpuoleinen on kooltaan 2/3 ranskanleivästä, ja vasen noin 1/2. Oikeanpuoleinen on aivan ihanaa oliivileipää. Ja vasemmanpuoleinen on siirappimaisen makeaa, keskeltä lähes taikinamaista (raakaa), keskeltä ontto ja 12,5 x normaalin leivän hintainen. Miksikö noin kallis? Koska se on turistileipä, turistien suosima. Ulkomaalaiset ostavat sitä ulkonäön perusteella innoissaan, hinnasta huolimatta. Itse ostin sen siksi, kun oletin sen olevan mahdollisesti kauraleipää. Kävi jo kauralimpun makumuistikuvakin mielessä. Ei ollut. On lisätyllä hiivalla, runsaalla siirapilla, pienellä määrällä ruisjauhoa sekä muutamilla siemenillä tehty minivuokaleipä. Joku taatusti tykkää, minä en. Taaskaan en kysynyt hintaa ennakolta, mutta ilmoitin kyllä kantani leipää maksaessa.


 Tuttava kyllä arveli että hinta on turkkilaiselle ostajalle paljon pienempi, ja että se oli minulle 12,50 €, koska olin pukeutunut taas liian kalliin näköisiin vaatteisiin. Baskent sairaalan vieressä olevassa risteyksessä on liiketila ihan kadulle asti auki. Siinä oli ennen suutari ja ties mitä. Nyt siitä myydään lasiluukkujen kautta makeita ja suolaisia leipomuksia. Sinne voi halutessaan mennä testauttamaan paljonko joutuu itse maksamaan tuosta leivän tapaisesta pikku köntistä. Tosin riippuu todennäköisesti asiakkaan pärstäkertoimen lisäksi myös myyjästä se, paljonko jokin tuote maksaa. Ja sanovatpa paikalliset naistuttavat, että riippuu myös myyjän sen hetkisestä fiiliksestä.

En pidä farkuista, jotka ovat ihonmyötäiset. Olen yrittänyt etsiä sellaisia, joissa lahkeessa on hieman enemmän kangasta, enemmän leveyttä. No, tänään löysin, mutta lahkeet olivat noin 7 cm liian lyhyet. En ymmärrä mistä lihavat naiset ja pyöreät naiset ostavat farkkunsa, kun joidenkin päällä niitä näkyy, mutta niitä ei näy myynnissä missään. Ja jos jostakin löytyy isokokoisille tarkoitetut farkut, niin sitten niissä on vyötärönympärystä ihan hillittömän paljon, ja lahkeet ovat kuin anorektikoille tarkoitetut pillit. Vaatevalmistajathan tekevät sitä mitä joku ostaa, eli ongelma ei ole valmistajien kohdalla. Veikkaan, että haaste on sisäänostajien mieltymyksissä. Jos miehet ovat sisäänostajina, niin asiakkaille on tarjolla tiukkoja kanankoipifarkkuja hyllymetreittäin. Keski-Suomessa muistan ilolla erästä farkkukauppaa, jossa sisäänostaja oli itsekin muodokas nainen. Kaupasta löytyi hyvinkin mieluisia ja sopivia housuja. No, laitan toivoni Adanan kauppojen tarjontaan. Se on kuitenkin silkkitien varrella sijaitseva, perinteikäs, iso kaupunki. Farkkujen löytämättömyys on jo siinä pisteessä, että kun nyt käytössä olleet hajosivat, niin jäljellä on vain kahdet tavoitefarkut. Näillä säillä farkut olisivat mieluiset lämpimyytensä takia.

Lämpöä oli tarjolla Postin takana Öz Stat ruokaravintolassa, kun keskellä ravintolaa sijaitsevassa takassa roihusi tuli. Lämmitti niin kroppaa kuin mieltäkin. Tulen katsominen on valtavan kiehtovaa. Toisinaan käyn tässä paikassa syömässä, ja joulukuussa tarjoilija kuittaili minulle siitä, kun syön aina samaa ruokaa siellä. Ihan hyväntahtoisesti siitä kuittaili, kun on tarpeeksi tuttu. No, nyt päätin irrottautua tavoistani, ja tilasin grillattua maksaa. En tiedä minkä maksaa se oli, mutta osa paloista oli ihan silkkaa rasvaa. Jollakin on ollut rasvainen maksa. Maksat olivat vartaissa pieninä paloina, ja tulivat pöytäänkin hiiliastian päällä, eli saatoin ottaa siitä vartaan kerrallaan, ja muut pysyivät lämpiminä sillä aikaa. Siinä oli noin 8-10 varrasta, ei tullut laskettua. Hyvä annos oli kaiken kaikkiaan, tosin grillattua kanaa tuokaan ei voita 😁.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Shoppailun iloa

Aamulla aikaisemmin kuin kertaakaan pariin kuukauteen herään, jotta ehdin valmistella
itseni ja kissan eläinlääkärikäyntiä varten. Samalla sain ihastella auringonnousun värejä ja valoja. Vuoristo oli taas kerran ihastuttavan erilainen, ja sieltä osui silmiini asioita, joita en muista aiemmin nähneenikään. Kaikkea se aamuvalo teettää 😁. Näyttää kuinka paljon vuoren rinteellä on taloja, teitä sekä rakennustyömaita. Meiltä näkee Bademağaç köyn rinteille saakka, ja hyvällä aamuvalaistuksella sieltäkin näkyi sekä taloja, moskeija että tieverkostoa. No, ne olen nähnyt ennenkin, mutta en piiitkään aikaan.

Valon määrä on lisääntynyt selvästi, tai siis päivän pituus on lisääntynyt. En osaa tästä maailman kolkasta sanoa kuinka paljon päivä on nyt talvipäivänseisauksen jälkeen ihan oikeasti pidentynyt, mutta on se. Jonkun verran. Vielä kun saadaan seuraavat neljä viikkoa elettyä läpi, niin alkaa jo lämmitäkin, ja alkaa tuntua selvästi keväältä. Tuo pätee niin Suomeen kuin Alanyankin ilmastoon. Sielläkin alkaa kohta olla kevättä ilmassa. Ihan kohta.

Pesä ja raksut koppaan, ja kissa hyppäsi perässä.
Allekirjoittaneen päivä on mennyt eläinlääkärireissun lisäksi haavoja parannellessa. KIssa meni koppaan helposti, ruoan perässä, mutta se ei ole tyhmä. Kun rupesin sulkemaan, tunki se itsensä väkisin ulos. No, entinen palloilija otti refleksinomaisesti kissan kiinni... en eilen leikannut takajalkojen kynsiä, kun etujalkojen kkynsien leikkuu oli jo tarpeeksi työläs projekti. Nyt se leikkaamattomuus hieman kaduttaa. Molempien käsien kämmenselkä on raapimaviilloilla, osa syvemmin ja osa pinnallisemmin. Käsidesiä, laastareita ja hitunen itsehillintää tarvittiin ennen kuin tohdin lähteä ihmisten ilmoille.

Sen reissun jälkeen lähdin ostamaan ruuvimeisseliä, että saan koottua kaapit. Se kapine kun oli vieläkin hankkimatta. Suunnittelin meneväni Koctas-nimiseen kauppaan, vai mikä sen oranssin ison kaupan nimi nyt onkaan, mutta bussissa vaihdoin vielä mieltäni, ja menin Kipan lähelle 82 Salı Pazarıın. No, alakerrasta löytyi kaipaamani ruuvimeisseli, ja eräitä ihania suklaakarkkeja 😍. Joskus aiemminkin söin niitä, mutta en muistanut miksi on ollut niin pitkä väli. En muistanut, ennen kuin sain voimakkaan allergisen reaktion 😢. Miksi juuri tuo hyvä on kiellettyä? Miksei joku muu?

82 Salı Pazarın hyvä puoli on se, että siellä on mielettömän laaja valikoima, ja vaikka jotkut tuotteet ovatkin heikkolaatuisia ja superhalpoja, niin sieltä löytyy myös laadukkaampia tuotteita kunhan jaksaa vain etsiä. Pussilakanasettien kohdalla oli kova vääntö itseni kanssa, mutta maltoin olla ostamatta, hah. Sen sijaan kuva kertoo mitä mukaani tuli. Tuossa kaupassa on paljon turkkilaisten tehtaiden tekemiä rintaliivejä, joista noiden kahden valmistajan mallit istuvat minulle hyvin ja tuntuivatt mukavalta päällä. Euron kurssi on nyt mieluinen, hyvä, ja tuo kuvassa näkyvä tavaramäärä maksoi yhteensä vain 36,39 €. Suomessa sillä hinnalla ei saa edes yksiä tuollaisia rintaliivejä. Jostain alennusmyynnistä saattaisi saada nuo toiset collegehousut siihen hintaan.

Shoppailun innostamana päätin saada kotona kokoamista odottaneet kaapit kasattua, ja tein sen. Tuolla ne nyt ovat paikoillaan, ovien saranatkin asennettuina ja säädettyinä. Liinavaatteet saivat oman kaappinsa ja käsityötarvikkeet, langat ja kankaat omansa. Jee. Vaan kämmenten puristuslihakset ovat arat ruuvimeisselin puristamisesta. Saranoita oli paljon, ja saranoiden ruuvien ruuvaaminen käsityönä tuollaiseen kovaan puristelevyoveen kävi lihastyöstä, mutta olen tyytyväinen lopputulokseen. Olipahan käsitreeniä. Kaikki muut treenit ovatkin olleet tauolla open loman ja sadepäivien vuoksi.

torstai 25. tammikuuta 2018

Rahan siirto Suomesta Turkkiin

Koska pankkien välisten siirtojen aikataluja ja taksoja on eilaisia, niin kerron tähän yhden, tuoreen ja konkreettisen esimerkin.

18.1.2018 lähetin suomalaiselta s-pankin tililtä 1000 € turkkilaiselle pankkitililleni.
Heti aluksi s-pankki ilmoitti veloittavansa 7,00 € kyseisestä toimenpiteestä. Suomalaiselta tililtäni veloitettiin 1007 €.

Tänään turkkilainen pankkini ilmoitti sähköpostilla saapuneesta suorituksesta. Saksalainen Deutsche Bank Ag on lähettänyt tänään turkkilaiselle tililleni 978,00 €. Saksa (tai euroopan keskuspankki tms) siis vetää välistä 22,00 €, ja se ottaa sen siirrettävästä rahasummasta. 1.000 € siirrosta on mennyt kuluja yhteensä 29,00 €, osa sen päältä, osa ko summasta.

Vuosia sitten käytin Nordea-pankkia, mutta Nordea oli kalliimpi ja hitaampi. Nordean kanssa siirto tänne kesti vähintään 10 pv, usein 2 viikkoa. S-pankki on ollut nopea jokaisella siirtokerralla. Niin aiemmat siirrot kuin tämäkin ovat kestäneet kokonaisuutena vain 3 pankkipäivää. Sen lisäksi s-pankin kautta lähetettynä kokonaisveloitus on ollut vähemmän kuin Nordean kautta lähetettynä.

Suomalaisen pankkikortin käyttö täällä on mahdollista, mutta suhteessa muihin vaihtoehtoihin ja ostoksessa käytettyyn rahamäärään älyttömän kallista. Senkin vuoksi jokaisen täällä säännöllisesti enemmän kuin viikon tai parin loman oleskelevan kannattaa hankkia itselleen paikallinen pankkitili. Kaiken lisäksi tietyt pankit täällä maksavat tietyiltä tileiltä 10% koron talletuksillesi.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Hintatietoja notaarilla käynnistä

Notaarilla käynti osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Passin käännättämiseksi he soittivat
jostakin jonkun tutun turkkilaisen, joka puhuu suomea. Tälle miehelle piti maksaa passin käännättämisestä käteen ilman kuittia 50 TL ja notaarin toimisto peri lisäksi 84 TL. Vuokrasopimus tehtiin notaarin toimistossa passin käännättämisen jälkeen, ja sen toimituksen hinnaksi tuli 158 TL. Kokonaisuus maksoi siis 292 TL.
Yksi meren väreistä

Tuo kokonaishinta oli paljon vähemmän kuin edellisellä kerralla toisessa notaarin toimipisteessä samoista asioista kertynyt hinta. Ja se oli myös paljon vähemmän kuin hintatiedot antaneen välitystoimiston hinta. Jokainen voi itse tehdä siitä haluamansa johtopäätökset. Asiaan vaikutti ehkä se, että vuokraisäntäni ja -emäntäni ovat paikallista nimekästä sukua, ja mies on myös kaupunginvaltuutettu, mikäli olen ymmärtänyt oikein.

NOtaarilta ulos tullessa hän kysyi, että lähdenkö samaa matkaa kotiin päin. Kerroin kaupassa odottavista kaappipaketeista, ja että aion tuoda ne taksilla kotiin. No, hän ajoi kaupan eteen. EIvät mahtuneet paketit tuohon autoon kolmen autossa olijan lisäksi. SItten hän soitti sukuunsa kuuluvalle taksimiehelle, jolla on hieman farmarimallisen tyylinen taksi. Taksimies tuli, muttei suostunut kaatamaan takapenkkiä kun sen takaisin nostaminen ja penkin suojuksina olleiden poppanoiden/ räsymattojen tapaisten paikalleen asentaminen on niin työlästä. 

PAri muuta meren väriä
Ajoimme sukuun kuuluvan ja samassa talossa asuvan vakuutustoimiston pitäjän toimistolle, ja vaihdoimme autoa pienten kommellusten kera. Vuokraisäntä lähti toimistolle ja sanoi minulle ja vaimolleen, että odottakaa autossa. Odotimme. Vakuutusmiehen työntekijä tuli autolle, ilmiselvästi hämmästyi kun minä istuin etupenkillä, ja sanoi vain "auto on tulossa". Vähän ihmettelimme, mutta ajattelimme että aika näyttää mitä meidän seuraavaksi kuuluu tehdä. Hetken päästä sama nuori mies tuli autolle, ja sanoi toimiston nurkalle viittilöiden, että "auto on tuolla, mene sinä sinne". Minä menen autolle, ja vuokraisäntä kysyy missä vaimo on? Sanon että autossa. Käskee käydä hakemassa. Ok, menen, mutta samalla huomaan, että joku lähti ajamaan auton kanssa. 

Huolestuneena juoksen takaisin isännän luo, ja kerron, että auto katosi, rouva kyydissään. MIeheltä pääsee liuta voimakkaita sanoja. Lähdemme ajamaan samaan suuntaan, mutta yllättäen kierrämme korttelia. Mies katsoo parkkipaikkoja vihaisesti tuhisten. Tulkitsen sen niin, että autolla lähtenyt oli toimiston henkilökuntaa, ja että hän parkkeerasi auton jonnekin siksi aikaa kun meillä on tuo iso, jenkkityylinen avolava alla. Lopulta löytyy auto, ja mies juoksee auton luo katsomaan onko rouvalla kaikki ok. Toimiston henkilökuntaan kuuluva nuori mies ei ollut edes huomannut, että isännän erittäin hiljainen rouva istuu takapenkillä. Olin revetä nauruun, mutta piti hillitä, koska tapahtumien johdosta isäntä oli kiukkuinen. 

Kaupalta saimme kaappipaketit kyytiin, ja suuntasimme uudelle ohitustielle. Ihan ensimmäistä kertaa näin minäkin tällä hetkellä valmiina olevan tieosuuden koko matkalta. Ja samalla tunnistin monta kerrostaloa. AIemmin ne olivat olleet rauhallisilla ja hiljaisilla alueilla. Nyt ne olivat suoraan ja esteettä erittäin vilkasliikenteisen ohitustien reunassa. Voi jestas. SIinä oli moni ko taloista asuntonsa ostanut tehnyt huonon sijoituksen, sillä asuntojen asumismukavuus (melu) ja arvo laskivat saman tien kun ohitustie tuli.

DimCayin väri, mutta meri tänään sama
Ohitustietä ajaessa huomioni kiinnittyi taas meren väreihin. On tuo meri uskomaton. Sillä on valtava värien kirjo, eikä se mene aina niin yksiselitteisesti, että pilvisellä säällä tuo ja aurinkoisella tämä. Taas meri yllätti, sillä violetin-tummanharmaista ukkospilvistä ja sadesäästä huolimatta meri hohti turkoosinvihreänä. Eilen se oli enemmänkin vaalean- ja tummansininen, yhtenä sadepäivänä elohopeanharmaa, joskus harmaanruskea jne. Ihana meri 😍.

Kotona ruuvasin jo ensimmäistä kaappia kasaan. Unohdin, että minulla ei täällä ole akkuporakonetta, jota voi käyttää sekä ruuvin reikien tekoon että ruuvinvääntimenä. Ja unohdin, että minulla on täällä vain tuo naisten kukallinen vasara... sen sisällä, varressa on eri kokoisia meisseleitä, mutta ne ovat armottoman lyhyitä. Tänään en lähde enää työkaluostoksille. Väännettyäni 16 pientä ruuvia kaapin jalkojen kiinnityksiin, sekä 0,5 ruuvia oven ensimmäiseen saranaan totesin, että riittää tälle päivälle. Tuo lyhyt ruuvimeisselin nysä sai aikaan rakon kämmenpohjaan. Jatkan sitten joskus kun a) iho on parantunut, ja b) on oikeat välineet (eikä mitkään lelut). Siihen asti eteisen lattialla pitkällään on osittain koottu kaappi lukemattomine osineen.

tiistai 23. tammikuuta 2018

Passin käännättämisestä ja muustakin

Aiemmin otettu kuva DimCayin viereltä
Rankkasateet toivat tänne useita maanvyörymiä. Osa niistä on ihan harmittomia. Osa katkaisi teitä joko tukkimalla tien tai poistamalla osan tiestä. Osa vyörymistä liikkui asuintalojen tuntumaan, osin jopa päällekin. Ihmisvahingoilta vältyttiin onneksi, ja päästiin säikähdyksellä ja aineellisilla vahingoilla. Huomiseksi on ennustettu puolipilvinen päivä, mutta huomenna, torstaina ja perjantaina lämpötila ei nousse yli +10C, koska tuulee pohjoisesta, lumisilta vuorilta. Parina yönä mentäneen taas lähelle nollaa. Vuoristoon tullee lisää lunta, ja tänne vuoren rinteelle se tuntuu vähintäänkin hyytävän kylminä yötuulina.

Innoissani eilen ostetusta kirjahyllystä ostin tänään pari kaappia, ja ne pitäisi käydä hakemassa huomenna auton kanssa. Kaksi kaksiovista, hyllyin varusteltua kaappia odottaan Ikean tyylisissä Kokoa-itse-paketeissa eräässä kaupassa, ja jollakin on siis työmaa niiden kasaamisessa. En ottanut niiden kuljetuksesta stressiä tänne päivälle, sillä piti löytää kissan ulkoloislääke. Sitä varten kävelin kilometritolkulla pitkin ja poikin kaupunkia, eläinkaupasta toiseen, löytääkseni sen ainoan paikan, joka sitä myy asiakkaan mukaan. En tiennyt ennalta mihin aiemmin eri paikassa ollut firma oli muuttanut, ja siksi kävin läpi koko sitä tarjontaa mitä kaupungista löytyy.

Appelsiiniaika on parhaimmillaan
Cuma Pazarin pohjoisreunalla oleva eläinkauppa myy mukaan venäjänkielisellä tekstillä varustettuja "niskatippapipettejä". Kissa ei hirmuisesti innostunut kyseisestä lääkitsemisestä, ja koko asunto haisi sen jälkeen jollekin eteeriselle öljylle. Katsotaan nyt mitä tuosta seuraa, katoavatko nuo ihotulehdusta ja karvanlähtöä aiheuttavat pienet "punkit" vai eivät. Torstaina saattaa jopa olla mahdollista viedä kissa eläinlääkärille, vaan on se karmea projekti täältä asti bussilla, ja kaikkea pelkäävän kissan kanssa. Saan kissalle eräältä koiranomistajalta pienen, kovan kuljetuskopan, joka on parempi kuin tuo minun pehmeä. Mutta kuinka pelokkaan kissan saa viihtymään koiralta haisevassa kopassa?

Meri on päivästä toiseen kuohuva ja hurmaava
Notaarilla tarvitsee käydä myös, ja sekin on suunniteltu huomiselle. Tuo notaarikeikka on taas ihan turhaa rahan menoa, ihan turhaa. On vain pakko mennä, kun pitää käännättää uusi passi ja vahvistuttaa sekä käännös että vuokrasopimus (taas) siellä. Oletettavasti nuo toimenpiteet tulevat maksamaan lähes 1000 TL, ja ihan *?%&# turhaan. Erään firman hinnaston mukaan sama kokonaisuus Ankarassa maksaisi noin 700 TL ja Alanya on paljon kalliimpi. Olen hyvin huojentunut, ja ostanen pari huonekalua lisää, jos ei tarvitse käyttää tuota rahasummaa notaarin maksuihin.

Jonkun verran jäi parin viikon takaisesta notaarilla käynnistä huono maku, sillä
passissammehan on tekstit sekä suomeksi että englanniksi. Heillä on yleensä toimistolla englanninkielentaitoinen virkailija, joka voi kääntää. Mutta tuo virkailija vetosi siihen, että olen suomalainen, passini on suomalainen, ja heidän täytyy löytää toimiston ulkopuolelta joku suomenkielestä kääntävä, joka maksaa paljon enemmän kuin toimistossa jo oleva englanninkielinen kääntäjä. Ihan *?%&# turhaan. Nyt kun menemme, joudun väittämään vastaan, ja verenpaine saattaapi nousta jo ennalta. Jos heiltä ei löydy englanninkielen taitoista virkailijaa passin käännöstyöhön, niin yritän saada vuokraisännän vaihtamaan notaaria. Hän haluaa jostain syystä asioida juuri tuossa. Minulla on taas hyviä kokemuksia verotoimiston ja Baskent sairaalan edessä olevasta notaarin toimistosta. Jos voisin valita, niin menisin sinne.

Lisää kukkia aukeaa kevääseen
Sitten päivän kevennys. Suomalaisen nuoren naisen kanssa seurusteleva nuori turkkilainen mies kysyi tänään mistä puhuimme tuon naisen kanssa (suomeksi). Kerroin, että puhuimme avioliitosta ja naimisiinmenosta, mutta en kertonut mihin asia liittyi. No, hän sitten intoutui aiheesta, ja aikoi etsiä minulle puolison 😁😂😅. Mission Impossible. Niin että vauhtia ja vaarallisia tilanteita on taas tulossa... että voi poistua jonnekin takavasemmalle tarvittaessa.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Mitä ajattelet tapahtuvan, se tapahtuu???

Oman elämäsi ruori. Kuka ohjaa?
Kun tapahtumarintamalla on hiljaista, niin puhutaanpa muutama sana kunnioittamisesta esimerkkien kautta. Olen itsekin käynyt tällä rintamalla läpi pitkän koulun, ja käyn sitä koulua yhä. Yhtälailla itse olen tässä asiassa keskeneräinen. Arvelen, että ihminen on elämänsä loppuun asti monissa asioissa tietyllä tavalla keskeneräinen, ja että juuri tämä on osa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Vaan mennäänpä esimerkkiin.

Ravintolan pöydässä istuu pariskunta, ja tunti toisensa jälkeen soittaa suutaan. Joka päivä jatkuu suunsoitto ja halveeraavat puheet, eikä kenellekään jää epäselväksi, että pariskunta on hieman parempi kuin muut. Ellei jopa tosi paljon parempi. Omasta mielestään. Mitä enemmän kaljaa menee suusta alas, sitä rehvakkaampaa on käytös, ja sitä kovempia ovat sanat. Minun ei ole tarvinnut kuunnella tilannetta kuin kolmisen kertaa, mutta ravintolan omistaja ja henkilökunta kuuntelevat sitä lähes päivittäin, useita tunteja päivässä ja viikosta toiseen.

PAriskunta on asunut täällä Alanyassa monta vuotta, ja sitä ennen reissannut tänne viitisentoista vuotta. Silti jotain oleellista on vielä projektivaiheessa. Sanon tätä projektivaiheeksi siksi, että  he ovat nyt kuviossa, jossa heille tullee vastaan suuri pettymys ja sijoittamiensa rahojen menetys. Se on tuolla käyttäytymisellä väistämätöntä. Juu, jotkut sanovat minulle, että ei sillä väliä miten joku käyttäytyy, sille pitää silti olla kiltti ja ihmisiksi. Toiset sanovat, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. No, molemmissa on jotain perääkin.

Itse sanon sen mitä olen täällä oppinut: Vedät puoleesi sitä mitä ajattelet, mihin energiasi kohdistat.

Kyyhkysiä ja riippuliitäjä Alanyan taivaalla
Esim. omasta historiastani. Olen ajatellut, että tietyt henkilöt huijaavat, että tämä asia ei mene niin kuin on suunniteltu vaan jotain epämiellyttävää tapahtuu, ja niin on sitten tapahtunut. Kesti aika kauan, ennen kuin erään ihmisen sanomisista ymmärsin, että noissa tilanteissa oli käynyt juuri niin kuin olin ennakkoon ajatellut.

Esim. tuosta pariskunnasta. He sijoittavat suuren määrän rahaa avatakseen ravintolan paikallisen, kokeneen ravintolayrittäjän kanssa. Kun heidän puheistaan huokuu jo kauas se, että he eivät luota paikallisiin, niin miksi ihmeessä he päätyivät tällaiseen ratkaisuun? Olisivat avanneet ravintolan kahdestaan. Ai niin, mutta ei ole kielitaitoa, eikä tietoa paikallisista laeista, yrityskulttuurista eikä yhteiskunnan käyttäytymiskoodistosta. He tarvitsevat toista, mutta eivät arvosta samanlaiseksi ihmiseksi kuin mitä he itse ovat. Joka kerta kun heidät olen tavannut, he ovat huudelleet isoäänisesti asiakaspalvelijoille "ei sitten huijata". Mitä he mahtavat tilata? Mitä he hakevat, sen he löytävät / se heidät löytää.

Toinen, mitä täällä usein kuulee sanottavan, mutta mitä vahvasti uskonnollisessa (perint.luterilaisuus, lestadiolaisuuden eri suuntaukset, helluntalaisuus, vapaakirkko, körttiläisyys, evankelisuus, jehovalaiset ym) pohjoisessa Keski-Suomessa ei kuullut, on: et kohtaa mitään sellaista, mikä ei kuuluisi sinun elämänpolullesi; ei tule vastaan mitään sellaista, joka olisi kohtalosi / tarkoituksesi (kader) ulkopuolelta. Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan, ja omat ilonsa ja kolhunsa koettavanaan, jotta tulisi sellaiseksi kuin on tarkoitettu tulevan. Ja jotkut osaavat sössiä senkin 😁. Kukin valitsee itse mitä tekee, mitä ajattelee ja mitä polkua kulkee. Joitakin asioita annetaan, ja niidenkin sisällä voi valita ainakin sen, miten niihin suhtautuu ja miten jatkaa siitä eteenpäin.

Vaan takaisin tuohon otsikkoon. Testaapa edes yksi kuukausi. Tai yksi kuukausi positiivisia odotuksia, ja jos välttämättä haluat, niin yksi kuukausi negatiivisia odotuksia. Tosin oletan suurimman osan ihmisistä haluavan elämäänsä positiivista. Sairaita ja hullujakin on aina, ja heidän joukostaan löytyy niitä, jotka haluavat negatiivista. Se on eri juttu, sairauden hallitsema mieli. Yleensä hyvinvoiva ja elävä ihminen odottaa elämältä hyvää. Siksi rakennapa odotuksesi ja ennakkomielikuvasi hyviksi, ja katso mitä siitä seuraa. En nyt tarkoita mitään lottovoittoja, äkkirikastumisia tai ihmeparanemisia, vaan arjessa mukana olevia tapahtumia tai tapahtumaketjuja. Tee tietoisia ajatusvalintoja, tietoisia päätöksiä, sitoudu valintaasi ja katso mitä seuraa. Voipa ne jopa kirjata ylöskin, niin on helpompi muistaa mitä ajatteli ja toivoi lopputulokseksi, ja miten kävi.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Sisätilaelämää

Sateet ja viileys tammikuiseen tapaan ovat nyt täällä. Onneksi aurinkoisiakin päiviä on.
Tiistaina on taas nähtävillä yli 2 m korkeita aaltoja, ainakin merisääennustuksen mukaan. Sateita, ukkosta ja myrskytuulten nopeuksisia tuulenpuuskia on myöskin tiedossa. Lämpötila on jääkaappilukemissa, öisin jopa lähellä nollaa. Vuoristo kasvattanee lumipeitettään lähi viikkoina.

Puolikuolleesta kissasta on kuoriutunut jonkin sorttinen kissapeto, joka on vahvasti hengissä, ja leikkii ja touhuaa. SIlti se pelkää ääniä, uusia hajuja ja värejä... mutta hengissä siis, ja parempaan päin menossa.

EIlen illalla vuoristoon mennessä katselimme myös ohitustien siltatyömaata DimCayin ylityksen kohdalla. Nopeasti tulee valuista valmista. Ei mene kauaa kun tuokin suht iso, tunneleihin johtava silta on valmis, ja aikanaan auki liikenteelle. Niin vaan maisema muuttuu ja tiestö kehittyy. Eilen myös paasasin matkaseuralleni oikein kunnolla. Hän antaa alaikäisen poikansa ajaa autolla täällä liikenteessä ilman ajolupaa ja ajokorttia, sanoen vain "minkä minä sille mahdan". Vellihousu. Hermostuin hänelle myös muutamasta muusta asiasta, ja ihan aiheesta ainakin omasta mielestäni, joten reissu ei ollut oikeasti kovinkaan rentouttava.

Törmäsin tänään rouvaan, joka kyseli miten ja missä olen oppinut puhumaan turkkia.
Kerroin hänelle tuon oppimispolkuni tähän asti, sekä seuraavaksi suunniteltujakin kuvioita. No, hän sitten kertoi, että hänkin haluaa oppia, mutta ei opi... ja kyseli samalla valtavan paljon erilaisia sanoja ja sanontoja, että kuinka sanotaan se ja kuinka sanotaan tämä. KErroin. Yritin hilitä häntä, että jos haluat oppia, niin ota muutama asia kerrallaan, sopivan pieni annos. Mutta ei se mennyt toistamisestakaan huolimatta perille, vaan hänelle kertyi niin valtava määrä muistiin kirjoittamiaan sanoja ja ilmaisuja sekä kieliopin alkeitakin, että niistä ei ole helppo selvitä. Edelleen olen sitä mieltä, että opiskeluinto kuolee jos ottaa itselleen liian ison taakan. Mutta jokainen tekee tavallaan. NIin minäkin teen, omalla tavallani.

Alanyan tapahtumista en ole nyt kuullut mitään. En tiedä onko lähi viikkoina tulossa mitään uutta kivaa, muutoin kuin teatterilla. Siellä on menossa monenlaisia näytöksiä musikaalista perinteiseen teatteriin ja konsertteihin asti. KAnnattaa kävellä kulttuuritalolle, katsoa tarjonta ja ostaa liput haluamaansa näytökseen. Ulkotapahtumia en tiedä olevan, osittain ehkä juuri sää-syistä. Sää on vaihtelevaa, märkää ja kylmää, joten nyt on tavallaan taas talvisia päiviä, sisätapahtumien ja perheen kesken olon aikaa.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Adanaan lähdössä

Kävimme taas DimCayilla gözlemellä, ja kerrankin auringonlaskun aikoihin. Paremmalla kameralla osaava kuvaaja olisi saanut sieltä monenlaisia kiinnostavia kuvia, kun iltarusko oli värikäs, eloisa ja mielenkiintoinen. Syönnin jälkeen ajoimme hieman korkeammalle vuoristoon ihailemaan iltaa ja luontoa, ja tullessa saimme ihailla vielä kuunsirppiä palloineen. Tänään täällä näkyi tosi hyvin sekä alaviistosta ylöspäin aukeava kuunsirppi, että sen sisältä ylöspäin kasvava, musta kuu-pallo, jonka ympärillä näkyi jonkinlainen halokehä. Kuu-pallon kuunsirpin päällä olen nähnyt täällä aiemminkin, vaan nyt se halokehä oli niin kirkas ja selkeä, että kaverikin hoputti ottamaan siitä kuvan... vaan eihän tuon pikkupokkarin kapasiteetti mihinkään kuukuviin riitä.

Joku vieras mies osui mittatikuksi sopivasti
Meillä on ollut taas kunnon myrskyt tässä välissä, ja esim. Kalella salama iski asuintalon viereen aiheuttaen aineellisia tuhoja. Lehtiartikkeli on tässä. Myrskyn parhaina hetkinä meri raivosi, kiehui ja ärhenteli. Aaltojen korkeus nousi 2,5 - 4,5 metriin, ja tuulet jäivät onneksi alle ennusteen, eli olivat vain 40-50 km/h. Sekin oli ihan tarpeeksi. Puita kaatuili sekä juurineen että katkenneena. Parvekkeilta ja pihoilta tavarat vaihtoivat paikkaa jne. Viereisessä kuvassa aallot olivat pieniä, mutta olin taaskin liikkeellä ilman linssinpuhdistusvälineitä. Merestä pöllysi niin paljon suolaa ilmaan, että linssi huurtui ensimmäisen minuutin aikana, ja sen jälkeen saatoin vain ihailla, kuvat jäivät ottamatta.

vahvasti virkistynyt kissanpentu vauhdissa
Tuo karvapallero on nyt erittäin vahvasti hengissä :D . Tuossa se möyhentää petiään. Aamulla kun heräsin, oli se löytänyt myös talouspaperirullan, joka oli ilmeisesti tuntunut oikein hyvältä tassuissa. Sitä se oli möyhentänyt niin että riekaleita oli pitkin lattiaa, ja rulla entinen. NYt sen jälkiä saa siivota pitkin päivää, ja kissa löytyy milloin mistäkin... niin kuin kissanhiekkaakin. Se on edelleen valtavan arka äänille, hajuille ja väreille, mutta olkoon ja ottakoon aikansa. Kaipa se joskus tottuu, ja uskoo ettei täällä kukaan hyökkää sen kimppuun, niin kuin katuelämässä.

Kaksi mielenkiintoista kirjaprojektia tuli nyt ajankohtaiseksi. Toinen on ihan suomenkielellä, ja helpohko toteuttaa. Se on sellainen rentouttava ja kiva tekeminen, vastapainona tuolle työläämmälle. Toinen kirja on runokirja, antologia, jonka teemme yhteisprojektina alanyalaisen naiskirjailijan kanssa. Meillä oli eilen palaveri siihen liittyen, ja kun saimme kokonaisuuden hahmoteltua, niin nyt alkaa se tiukin paikka. Suht nopealla aikataululla hän odottaa minulta runoja sekä suomeksi että turkiksi. 😶. Sen lisäksi hän haluaa että yritän kääntää hänen runojaan toiselle kielelle yhteistyössä hänen kanssaan, ja jos se ei millään onnistu, niin vasta sitten hän palkkaa kääntäjän. Koska runojen käännättäminen on tosi vaikeaa sopivan kääntäjän löytämisen vuoksi, ja koska meidän ajatuksemme osuivat aika hyvin yksiin, niin hän haluaa että minä yritän sitä kääntämistä. Hän kokee, että turkinkielen taitoni mahdollisesti riittää siihen, varsinkin kun voin tarkistaa häneltä mitä hän milläkin runolla haluaa ilmaista siellä rivien välissä ja taustalla. No, haasteita ja vipinää tähän kevääseen tarvittiinkin.

Alanyan Kleopatraranta 18.1.2018
Ja koska kaipasimme myös seikkailua, niin ostimme Marien kanssa tänään lentoliput Adanaan. Bussiliput ja lentoliput olivat saman hintaisia, ja lento kestää reilun tunnin, bussimatka 9-10 tuntia. Adana on tuolla vähän idempänä, vuoriston takana. Kaupunki on perustettu jo 6.000 vuotta eKr. Nykyään siellä keskustassa asuu 1,7 miljoonaa ja koko Adanan alueella vähän yli 2,2 milj. asukasta. Kun siellä on valtavan paljon nähtävää ja koettavaa, niin yhden päivän reissun sijasta päädyimme 2 pv reissuun, etenkin kun ei tarvitse viettää öitä bussissa. Tiedämme silti, ettei tuo 2 pv riitä paljon mihinkään, mutta on se jo hyvä alku.

torstai 18. tammikuuta 2018

Kansalaisvelvollisuus suoritettu


Kuvan kertoman asian lisäksi päivän toinen asia on muistutus siitä, että Muista Äänestää. Se on nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Nautitaan keväästä

Hedelmä- ja vihanneskauppiaan tarjontaa juuri nyt
PIkkuisen kuulemma huomenna ja ylihuomenna saattaa myrskytä 😍. Saimme seuraavilleAlanyaAdres ja AlanyaGazetesi. Siihen kun lisätään ukkonen ja salamointi, niin on taas myrskybongareille mielenkiintoisia hetkiä tiedossa, ja tuolle ääniä pelkäävälle kissalle on tiedossa monia kaapin-alle-piiloutumisen tunteja. Saappaat, toppatakki ja jykevämpi sateenvarjo lienee allekirjoittaneen perusvarustelu, kun lämpötilakin laskee taas jääkaappilukemiin. Seuraavalle kahdelle yölle on runsaan sateen lisäksi ennustettu myös lämpötilan laskua nollan tuntumaan.
kahdelle yölle myrskyvaroituksen, jossa kerrottiin että tuulen nopeus liikkuu lukemissa 75-90 km/h ja pahimmissa myrskypuuskissa 105 km/h. Merisääennusteen mukaan tuulen nopeus liikkuu välillä 16-35 m/s. Wau. Uutisten linkit

Vaan luonto kiittää kun saa vettä. DimCayin patojärvellä on edelleenkin vesi normaalia matalammalla, joten oletettavasti myös luonnossa on muutenkin edelleen vesikiintiö täyttymättä. Kun kirjoitin tuon alkuosan tuntia aiemmin, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Auringonlaskun aikoihin oli taivas jo ihan toisen oloinen. Matalalla purjehtivat tummat pilvet olivat kätkeneet vuorten huiput sisälleen, ikään kuin leikanneet vuoret vaakasuorassa kahtia.

Hedelmä- ja vihanneskauppiaan tarjontaa nyt
Joku numerosta +30 694 645 4654 yritti soittaa... lienee Kroatian suuntanumero. Koska en hahmota tuntevani ketään Kroatian numerosta soittavaa, oletan huijausnumeroksi. Tälläkin oli se tyyli, että soitti ns. hälärin. Kerran puhelin pirahti ja se oli siinä. Ei muuta kuin esto päälle saman tien.

Taas muutama tunti vierähti tässä välissä, kun olin opiskelemassa ja katsoin yhden tv-sarjan jakson. Keittiössä on "kova meno päällä" kun täältä toisesta huoneesta kuuntelee. Siellä kolisee ja rämähtelee, kahisee ja mätkähtelee... koko päivän nukkunut kissa on virkistynyt, ja leikkii. Hyvä niin. Itsellä oli joku tietty asia, josta halusin kirjoittaa, ja josta olen aikonut kirjoittaa jo monta kertaa. Eh, ei taaskaan tule mieleen, ennen kuin lopetan tältä päivältä ja suljen koneen. Silloin muistan sen, juuri silloin, kun sillä ei ole enää samalla tavalla merkitystä.

Huomaan, että ruotsin ja turkin yhtäaikainen opiskelu, kissan elossa pitäminen sekä lämmityssisäilmasta johtuen tavallista huonompi nukkuminen vaativat veronsa. Hiukan tuntuu olo kuormittuneelta. Tarvitsen kuitenkin molempia kieliä lähes joka päivä, sillä tuttavapiiri on turkkilaisia ja ruotsalaisia, ja näillä kielilllä puhutaan.

Vuoristo katosi pilveen
Kevään tulon huomaa siinäkin, että marraskuussa tänne tulleet skandinaavit alkavat palailla kotimaisemiinsa, ja uusia tulee enenevässä määrin. Täällä alkoi jokin lomajakso, joka kestää pari viikkoa. Minun tanssinopettajanikin on pari viikkoa lomalla ja käymässä jossain kauempana sukulaistensa luona. Ehdin oppia 6 minuutin mittaisesta ensimmäisestä koreografiasta 90% käymieni neljän tunnin aikana, mutta kuinka paljon muistan siitä helmikuun alussa, jolloin on seuraavat treenit?

Toivottavasti tarpeeksi, sillä muuten tulee sanomista. Sanomista tuli nytkin pitkin tuntia 😅. Vieressäni tanssii tämän pian opettajaksi valmistuvan opettajamme opettaja, ja luonnollisesti minun tekemisiäni verrataan tunneilla häneen koska hän on lähin. Sain palautetta aika monesta asiasta, mm. siitä, että katseeni on alaspäin ja katson vierustoverin jalkoihin (koska en muista kahta koreografian nopeinta kohtaa). Sain palautetta siitä, että joustoni pitäisi olla isompi ja määrätietoisempi (tein yhtä isolla joustolla kuin viereinen opettaja, mutta hänelle huomauttaminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Hänkin muutti joustoaan sen jälkeen isommaksi). Ja tietysti sain palautetta myös siitä, että en muista vielä kaikkea :)) . Se on oma vika siksi, kun tulin tunneille 4-6 viikkoa myöhemmin kuin muut. Joten nyt yritän pitää kaiken muistissa; nekin, mitä en vielä muista ;) .

Joka tapauksessa tanssi on ihanaa, kevät etenee, elämä kulkee rauhallisesti, kissa on hengissä ja minä nautin elämästä. Tuolla yhdellä lauseella olisi voinut kuitata koko blogiteksin 😊

tiistai 16. tammikuuta 2018

Uutisia ja kuulumisia

Erään rannan puu iltaruskossa
ALanyassa on ollut NIIN lämmin joulu- ja tammikuu, että mantelipuut elävät jo kevättä. Ihanaa on sen sijaan se, että on ollut näin lämmintä, ja että sateista iso osa on tullut yöaikaan. Monena yönä on ollut rankkasateita ja myrskyjä. Jollen ole herännyt salamointiin, ukkoseen tai sateen ääniin, niin aamulla voi auki olleen ikkunan lähettyviltä ja parvekkeella kuivavista pyykeistä nähdä yön tapahtumia. Uutisen mukaan mantelipuut ovat 3 kk etuajassa, ja nyt jo on myynnissä niitä vihreitä mantelin raakileita, joita jotkut jostain syystä haluavat syödä. Niin kuin rivien välistä voit lukea, rakastan valmiita manteleita ja mateliöljyä, enkä ymmärrä miksi joku heittää mantelin alun hukkaan syömällä sen vihreänä, raparperiltä maistuvana raakileena. PArhaat ominaisuudet jäävät kehittymättä ja herkkumanteli saamatta ;) . Tässä on linkki uutisjuttuun.

KErroin aiemmin hyväntekeväisyyskonsertista tyttöjen koulutuksen hyväksi. Tässä on linkki sen konsertin lehtijuttuun. Tekstissä kerrotaan mm. Demkodin avustaneen 15 toimintavuotensa aikana lähes 750 opiskelijaa, ja tänä lukuvuonna on avustettu 33a opiskelijaa. Lisäksi konserttia kehuttiin ikimuistoisen hyväksi. Itse en sinne asti ehtinyt, kun olin luvannut jotakin ihan muuta. Lopulta se "jotakin ihan muuta jäi toteutumatta" kun herra A:n auto olikin yllättäen poissa pelistä. Jaahans. Mutta hienoa, että konsertissa oli väkeä.

Alanyan kaupungin jakama kuva
ALanyassa kalahallin viereistä tiistai-toria on remontoitu. Siihen on valettu uusi betonipohja ja laitettu viemäreitä, sähköjä katoksia yms. Nyt ollaan jo loppusuoralla, ja pian torimyyjät päsevät palaamaan omille paikoilleen. Tällä hetkellä torimyyjät ovat kokoontuneet tien toiselle puolen pikkukaduille... jotka ovat siis ihan täynnä myyjiä ja jalankulkijoita. Toriajan ulkopuolella kadut ovat normaalisti auki, toriaikana vain jalankulkijoille. KÄsittääkseni. Tässä on linkki tuohon lehtiartikkeliin.

Tiesithän, että Alanyasta saa paikallista banaani-lokumua, ja muitakin paikallisia banaanituotteita. Ne löytyvät tästä osoitteesta http://www.muzdunyasi.com/ . En tee sitä linkiksi, joten kopioi osoitekenttään jollei laitteesi automaattisesti muunna sitä linkiksi. NÄitä tuotteita löytyy nettikaupan lisäksi joistakin alanyalaisista liikkeistä. Muistaakseni sivuilla on lista kiviljalkaliikkeistä, mutta olen nähnyt niitä siellä täällä. Joitakin heidän tuotteitaan olen testannut, ja olen niistä pitänyt, mutta lokumut ovat vielä testaamatta. Niiden vuoro on seuraavana, sitten kun vaaka toipuu viime päivien suklaan syönnistä. ...löytyi uusi, älyttömän hyvä kokonaisia manteleita sisältävä maitosuklaa. Juu, ihosta näkee että maitoa on syöty. ...vaan oli se hyvää 😋.

Joku roikale on mennyt ja rakentanut kaikessa hiljaisuudessa hotellin tuohon meidän lähelle 😞. Oletimme, että siihen tulee vain asuinhuoneistoja, kuten moneen muuhunkin, lähelle rakennettuu taloon. No, eräänkin talon rakentaminen on nyt jätetty kesken, kuulemma juuri hotellisyistä. HOtellin naapurustosta kun on tosi vaikea myydä asuntoja. Ei sellaiseen kukaan halua, ellei asunnot ole superhalpoja. Nyt kun siinä on hotellin kyltit, niin kaikki tietää että siihen todella tulee isohko hotelli, jonka piha on juuri meidän talojen puolella. Kun se piha on tällä puolen missä meidän isommat parvekkeet ovat, eikä matkaa ole kuin 100-150 m, niin takuuvarmasti kuuluu allasbaarin discopaskajumputus sekä iltaohjelmien rytke ja pauke meille sisälle asti. Juuri silloin parhaaseen lämpimään aikaan, jolloin ikkunat ja ovet ovat auki, ja jolloin on ihana rentoutua parvekkeella. Toivottavasti eivät saa sitä auki vielä tälle sesongille... ehdin muuttaa alta pois.

DimCay kohtaa meren ja taivaan
Mitäs muuta tästä päivästä. Kissa on edelleen hengissä, tosin erilainen kuin muut
kissanpennut. Se on edelleen älyttömän arka, lähes kaikkea pelkäävä, ajoittain lähes kuolleen kylmä, ylensyövä eikä juurikaan leiki. Loishäätö virkisti sitä jonkun verran, mutta jotain on edelleen vialla. Painonsa se on lähes tuplannut, ja näyttää jo kissalta. Hajuaisti sillä on herkkä, ja värinäkö kai hyvä (sillä pelkää kaikkia muun värisiä vaatteita, paitsi ruskeaa ja vaalean ruskeaa). Ei ole tällaista ennen tullutkaan vastaan. Edelleen mennään päivä kerrallaan sen kanssa.

Kuntoilu sujuu tosi hyvin. Ajelen kyllä fillarilla, ja olen malttanut olla juoksematta vaikka viime aikoina on tehnyt mieli nimenomaan juoksulenkeille. Paino vaan nousee ja farkut ovat taas ylitiukat. Lenkin jälkeen on aina tosi kova nälkä. Syön takuulla enemmän kuin mitä lenkeillä kulutan. Juu, ei toimi. JUoksulenkin jälkeen olisin niin puhki poikki, ettei tee mieli syödä. FIllarilenkki on omalla tavallaan liian lempeä. En pysty ajamaan itseäni niin väsyksiin kuin mihin juoksulenkillä pääsen... paitsi vuoristoon ja ylämäkeen mennessä. Fillarin jarrut ovat taas olemattomat, ja läheltäpititilanteita on ollut jo enemmän kuin tarpeeksi. Joskohan kävisin taas tapaamassa sitä merkkihuollon moukariherraa. Sen jälkeen olisi vuoristoajelutkin taas mahdollisia.

maanantai 15. tammikuuta 2018

Ennakkoäänestys ulkomailla

Olohuoneen ikkunasta näkyy sinisenä aaltoileva Välimeri ja sininen taivas. Toisesta ikkunasta näkyy Taurusvuoristo ja yksi lumihuippuinenkin vuori. Lumihuippuisesta muistan hyvin, että lumisessa Suomessa on pian ennakkoäänestysten aika. Ja tällä kertaa tavallista tärkeämpi ennakkoäänestyksen aika, ettei kävisi kuten tuolla lännempänä.

Turkissa parhaillaan oleskeleville on järjestetty ennakkoäänestysmahdollisuus kolmeen kaupunkiin: Ankaraan, Istanbuliin ja Alanyaan.

Tässä on linkki Suomen Ankaran Suurlähetystön sivuille, ennakkoäänestyksestä kertovaan infoon ja ohjeistukseen. Käytä äänioikeuttasi. Juuri nyt, Suomen nykyisessä tilanteessa, se on tärkeämpää kuin vuosikymmeniin ennen tätä.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Oletko jo käynyt teatterissa täällä?

Nyt on aika käydä, sillä mm. tämän kansanmusiikkikonsertin tuotto käytetään vähävaraisten perheiden tyttöjen opiskelun mahdollistamiseen. Liput konserttiin ovat 15 TL, eli noin 3,33 €. Tuolla rahasummalla saa jo aikaan hyvää, etenkin kun osallistuu runsaslukuisesti. Lisäksi kyseisen tapahtuman järjestäjälle saa halutessaan tehdä isommankin lahjoituksen, tai lippuja voi ostaa vaikka 10 ja jakaa halukkaille. En enää muista järjestön nimeä, se kun oli aika vaikea, mutta se on asiallinen ja oikealla asialla oleva järjestö. SUosittelen tukemaan. Konsertti jäjestetään huomenna maanantaina kello 19:30 kulttuuritalolla, siis siinä museon ja AquaParkin vieressä, lähellä Damlatas-luolalle vievää risteystä. Samassa talossa kuin missä kirjamessut olivat vielä tänäänkin.

Alanyan kulttuurikeskuksen Facebook-sivut löydät tästä linkistä.

No, en malttanut olla käymättä, sillä 5 TL ja 10 TL on kirjasta hyvin pieni hinta. Viereisissä kuvissa näkyvät kirjat tulivat tänään mukaani, vaikkei minulla ole aavistustakaan mitä ne sisältävät. Herra Akgül kertoi, että hänellä on myös Johanna niminen tyttö, joka on kristitty. Ja herra Akgül esitteli toisen kirjansa kannesta Mardinista otettua kuvaa, jossa näkyi paikallinen kirkko. Tuosta Akgülin Kotka ja pääskynen kirjasta tiedän vain sen, että se on aikuisille tarkoitettu, toisin kuin se aiempi kirja, jonka hän antoi.

Herra Adıyanin kirjan ostin suoraan sen nimen perusteella, ja siksi, että herra Adıyan ei tuputtanut kuten hänen naapuripöydässä istuvan kollegansa vaimo. Kirjan nimi Rakkaus punainen, ero keltainen, oli omalla tavallaan riittävän houkutteleva. Jonakin päivänä lukemisen jälkeen tiedän ehkä mistä se kertoo. Nyt ei ole aavistustakaan senkään sisällöstä.

Nuo runokirjat, ja aiemmat pikkutarinoita sisältävät kirjat olivat positiivinen yllätys siksi, että ymmärsin riittävästi lukemaani. Niiden lisäksi kirjahyllyssä odottaa turkinkielinen pokkari, sekä parin filosofi-runoilijan isot teokset. Niiden kieli on niin moniulotteista, hyvin laajaa sanavarastoa vaativaa ja kulttuuristen asiayhteyksienkin ymmärrystä vaativaa, että ne tulevat odottamaan lukemista vielä jonkun aikaa. Saattaa olla että tuo Rakkaus on punainen, ero keltainen -kirja menee siihen samaan riviin, sillä en ymmärtänyt edes takakannen tekstiä tarpeeksi. Vaan on hyvä olla myös tavoitteita, sellaisia, joiden saavuttamisen eteen saa hieman ponnistella ja kamppailla itsensä kanssa.

Vaatekaapista löytyy paritkin "tavoitehousut". Päivällä ennen messuille lähtöä vetäisin toiset niistä jalkaan. Toisin kuin vuosi sitten, nyt ne menivät jalkaan, joskaan eivät vielä näytä eivätkä tunnu hyvälle. Jotakin on jo tapahtunut, ja se lisää motivaatiota jatkaa eteenpäin, tavoitteeseen asti. Fillarista on apua, herkkukaupoista ei.

Ha haa, tänään taas tuli nautiskeltua viikoittainen juustokakkupala Vercenikillä. Oli ihan puistattavan hyvää. Siinä konditoriassa ei ole koskaan tarvinnut pettyä, vaan aina on saanut kunnon makuelämyksen ja hymyn ainakin yhdeltä työntekijältä. Tänään kun menin sinne, ihmettelin miksi ovi on kiinni, se kun ei ole heillä tapana. No, sisällä oli jonkun lapsen synttärijuhlat ja tosi paljon pikkuihmisiä herkkupöydän ympärillä. Suuntasin ulkopöytään nauttimaan auringosta, kevättalvisesta lämmöstä ja äänimaailmasta, jossa ei kuuluu liikaa puheensorinaa ;) .

Tuo alin kuva kertoo miltä näyttää kun pilvimassa alkaa nousta vuoriston takaa, tässä tapauksessa Sapaderen - Demirtasin suunnalta (tai niiden pohjoispuolelta). Meillä on ollut monta sateista yötä ja pari sateista päivää. Eilen illalla / viime yönä myrskytuuli oli heittänyt parvekkeella olleen täyden pyykkitelineen nurin ja parvekkeen nurkkaan. Taivaalta tullut vesiannos oli vuorostaan huuhdellut parvekkeella olleet tomut, lehdet yms juuri sinne nurkkaan missä vastapestyt, valkoiset pyykit olivat telineineen nurin. Joten pesin uudelleen ne vaatteet, ja luonto hoiti tällä kertaa kuivatuksen ilman telineen kaatamisia. Tulevasta viikosta ennustetaan, että vain torstaina sataa, mutta yölämpötilat ovat lähellä nollaa, joten vuoristossa tullee taas lisää lunta... ja meillä mahdollisesti toppatakkikeli.

Ja muistahan mennä sinne teatterille tukemaan tyttöjen kouluun pääsyä, kiitos.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Siivet selässä

Alanya ja Taurusvuoristoa 13.1.2018
Meillä on taivaan täydeltä salamointia, rankkasadetta, rakeita ja ukkosmyrskyä 😍
Ukkonen ja myrsky toimivat hyvin stressin poistajina, tarvittaessa. Stressiä nostattaa mm. puolikuollut kissa. Tänäänkin välillä se jopa leikki hetken, ja sen jälkeen oli taas puoli päivää kylmä ja kuolemaisillaan. Saas nähdä mitä tästä vielä tulee. Tuolla kissalla on kyllä jo valmiiksi siivet selässä. Siis ihan oikeasti sillä on turkin kuvioinnissa valkoiset, symmetriset enkelinsiivet lapojen kohdalla, kun selkäpuolelta päin katsoo sen selkää ja väritystä. KAtsotaan taas yö ja päivä kerrallaan, ja toivotaan parasta, mikä se ikinä onkaan.

Todella voimakkaasti tuoksuvat kukkaset 13.1.2018
"I close my mouth
and spoke to you
in a hundred silent ways.
- Rumi"

perjantai 12. tammikuuta 2018

Kirjamessuilla Alanyassa

Kirjamessut, Alanya 12.1.2018
Tiedät varmaan miltä tuntuu joutua lässytyksen kohteeksi. Osa ihmisistä lässyttää lapsille, ja
se on vielä jotenkin ymmärrettävää. Osa aikuisista lässyttää vanhuksille, niin kuin he olisivat jotenkin yksinkertaisia tai vajaaälyisiä, ja se on karmeaa katsottavaa. Se, että joku lässyttää minule turkinkielellä, saa aikaan vain vastenmielisyyttä kyseistä ihmistä kohtaan.

Sanakirjoissa sanat on kirjoitettu infinitiivimuotoon, perusmuotoon. Verbeistä esimerkkinä olkoon tehdä, tulla, nähdä jne. Tiedän että jotkut ulkomaalaiset puhuvat täällä noita infinitiivimuotoja käyttäen, koska heillä eivät osaa enempää. Siinä tilanteessa se on ihan ok. Mutta kun turkkilainen mies puhuu minulle sanoen turkiksi ben gitmek ve görmek, yarın yapmak, niin oli ihan pakko kysyä, että onko hän kurdi, tai onko hänen äidinkielensä joku muu kuin turkki. Hän halusi sanoa, että ben gittim ve o baktım, ve o yarın yapacağım dedim. Sanoikin sen oikein sitten kun kysyin että mitä oikein tarkoitat.

Kuulostaako hyvältä: minä mennä ja nähdä, huomenna tehdä? Vai onko parempi sanoa Minä menin ja katsoin sitä, ja sanoin että teen sen huomenna?

Kirjamessut, Alanya 12.1.2018
Alanyan 1. Kirjamessut avautuivat tänään, ja Kulttuurikeskuksen edessä, katoksen alla on
kirjailijoiden, kirjakauppojen, kustantajien, koulun ja koulutuskeskusten sekä e-kirjaston myynti- ja esittelypöytiä. Kirjoja on esillä ihan laidasta laitaan, ja useammalla kielellä vielä lauantaina ja sunnuntaina kello 10-18, tai ehkä pidempäänkin. Kyselin aikuisia tuttavia varten selkokielisiä turkinkielisiä kirjoja, vaan ei sellaisia löytynyt. Nyt siis jokainen turkinkielellä kirjoittavan tuttavan omaava: tässä on selkeät markkinat vailla tuotteita, eikä se markkina ole vain suomalaisten varassa, vaan kaikkien Turkissa asuvien ulkomaalaisten.

Yhden pöydän kohdalla tuli hieman hämmentynyt olo, kun rouvat pöydän takana sanoivat haluavansa lahjoittaa pöydältä jonkun kirjan, jos siinä on joku mielenkiintoinen... kirjojen otsikoista päätellen jäi vähän sellainen olo, että ovatkohan ne jotain marginaalijuttua, tai sellaista aatetta, johon en halua sekaantua. Siinä sitten pakkasivat mulle muovipussiin pari kirjaa, ja mietin ensin että heitän ne heti roskiin, mutta en vielä heittänyt. En tosin avannut pussiakaan. Jotenkin oli aistittavissa että tuputtavat ideologiaansa liikaa. Vaan en tiedä, voivat olla ihan ok:kin. Mistäpä sitä lukematta tietää, mutta tiedän jo sen, että uskon intuitiooni ja jätän nämä lukematta.

Kirjamessut, Alanya 12.1.2018
Sieltä takaseinältä löytyy Kedi öyküleri -niminen opiskelijoiden kirjoittama antologia, jossa on
yli 80 sivua pieniä tarinoita. Takaseinältä lähti mukaan myös nuoren naisen, Nil Pröttelin Miş rakkausrunokirja. Niissä oli jotain kovin tuttua. A. Mecit Akgül, vanhempi herrasmies vasemmassa takanurkassa, signeerasi mukaani Tilki ve Kaplumbağa, Kettu ja kilpikonna -lastenkirjan. Konyalaiselta kustantamolta tuli mukaani yksi "tiiliskiviromaani", joten nyt tarvitsee vain istua parvekkeelle, istua aurinkoiseen kohtaan ja aloittaa lukeminen. Jos vaikka lastenkirjasta aloittaisin... no, aloitin sen runokirjan jo. Se on kiehtova.