perjantai 30. kesäkuuta 2017

Hyppää mereen

Alanya meriretket :))
Alanyassa, Sapaderen kanyonin ja Gazipasan Yeniköyn suunnalla on riehunut metsäpalo ainakin 30 hehtaarin alueella, ja lähimpien talojen asukkaita on jo evakuoitu palon voimakkaan etenemisen takia. Voimakas tuuli sai palon suunnaan kääntymään SApaderestä kohti Yeniköytä. Lentokone, 4 helikopteria, 32 paloautoa sekä metsäpaloihin erikoistuneita sammutusmiehiä on töissä alueella. Palokalustoa on vaurioitunut, palomiehiä loukkaantunut ja Sapaderen teitä suljettu siviiliiikenteeltä. Alueelle ei kannata nyt mennä. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä.

SItten ihan toisenlaisiin uutisiin. Itänaapurimme kansalaiset ovat järkyttäneet alanyalaisen hotellin elämää. Hotellista poistumassa olleen venäläisen nuoren pariskunnan matkatavarat tarkistettiin, koska oli epäily hotellitavaroiden anastamiesta. LAukkujen todellinen sisältö ylitti silti villeimmätkin arvailut. PAriskunnan matkalauluista löytyi mm. 14 rullaa wc-paperia, puolen litran vesipuloihin talletettuna 5 litraa BAileys-likööriä, hotellin kylpytakit, sandaalit ja pyyhkeet, hotellin kukkaistutuksista ylös kaivettuja eläviä kukantaimia/ juurakoita, 7 kg appelsiineja ja nektariineja. Eivät tulleet lomalle vaan ryöstöretkelle. Lehtikuva oli niin pysäyttävä, että hetkeen ei voinut kuin nauraa. Typeryydellä ei näköjään ole rajaa, eikä ahneudella.

Terveysturismi- ja terveyspalvelusektorilta taas pieni lisäuutinen. Alanyan
uudessa yliopistosairaalassa aloitetaan myös olkapäiden tekonivelkirurgia (artroplastinen kirurgia). Muista osastoista ja koonaisuudesta kerron tarkemmin, kun sairaalan uudet sivut ovat valmiit. Sairaalasta vastattiin ystävällisesti kommenttiini, joka koski sitä, ettei heidän nettisivuilleen päässyt ainakaan täältä Suomesta käsin. Sivut ovat kuulemma työn alla, valmistumassa. JOstain kumman syystä erityisesti reumasairauksien osa-alue kiinnostaa, siis tutkimusten ja hoitojen osalta.

Kesäkuun lopun paahteissa merellä
Tunnistatko kuka on Sumio Shiratori tai Emiko Shiratori. Rouva Emiko Shiratori on kuuluisa laulaja, joka laulaa mm. Muumien jäärouvaan liittyvässä musiikissa upean-hyytävän lauluosuuden. Herra Sumio Shiratori on se taitava ja kekseliäs säveltäjä, joka on säveltänyt muumien musiikin. Eilen illalla youtubea selatessani jälkikasvuni ansiosta löysin heidät. Music by Sumio Shiratori, MOOMIN TV SOUNDTRACK olkaa hyvä. LInkin kautta löytyy HAppy Music -iloista musiikkia osuus, ja samasta kokonaisuudesta löytyy myös eeppistä musiikkia ja tunnelmamusiikkia-kokonaisuudet, Muumeista kaikki. Joten arvaat mitä tein eilisen myöhäisillan :)) . NAutiskelin ja palasin aikaan, jolloin muksut olivat pieniä, ainakin pienempiä kuin nyt. Näitä musiikkeja kun kuuntelee, niin tunnelmat ja tapahtumat välittyvät hyvin, ja hyväntuuliseksihan niistä jää. Ihanaa, ja kiitos Sumio Shiratorille näiden jakamisesta.

Istuin tässä eräänä päivänä keskustassa eräällä vilkkaalla paikalla, ja huomioni kiinnittyi turkinkieliseen keskusteluun.
Lähistöllä oli seitsenhenkinen seurue, jotka ulkonäön perusteella olisin arvellut romanialaisiksi tai kurdeiksi, mutta niin vaan puhui koko porukka turkkia. Heidän turkkinsa on hyvin selkeää, ei niin murteellista kuin Alanyan puhekieli. Välillä tarvitsi keskittyä hilitsemään itsensä niin, etten naura ääneen heidän jutuilleen. No, miehet on miehiä. Kovasti teki mieli kommentoida naisnäkökulmaa asioihin, mutta senkin maltoin olla tekemättä. Ihan vaan hiljaa kuuntelin, kommentoin mielessäni ja nauroin sisäänpäin. Tällä paikkakunnalla on ihmeen paljon turkkilaisia.


JOku vaihtoi laivaa 😂 seura ei miellyttänyt
Pikkulaukku on pakattu, ja äkkilähdöt ja lentojen hinnat valmiiksi tsekattu, jos sattuisi käymään niin, että pääsen ensi viikolla lähtemään Alanyan lämpöön. Tästä se taas alkaa, aktiivinen lentojen seuranta ja lähtöön valmistautuminen. Helle kutsuu :)) . Ja vuoriston lämpimänviileät yöt. Asunnolla ei ole läheskään niin kuuma kuin keskustan kaduilla, tosin ei siellä ole kylmäkään juuri nyt. Merivesikin alkaa olla uintilämpöistä... Olisi valtavan kiva yllättää pari kaveria ja naapurit yksinkertaisesti vain ilmestymällä paikalle, edes kuukaudeksi.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Monia naiskohtaloita ja voimaa

Toinen rankempi teksti tähän perään, ja tällä kertaa yhteiskunnallisesta tilanteesta. HUomisesta alkaa taas kevyempien tekstien sarja.

KOhtasin tänään kaupungilla hyvin ujon ja pidättyväisen suomalaisen naisen. Hän kysyi neuvoa bussireittien ja aikataulujen suhteen. Ujoudestaan huolimatta hän oli valtavan rohkea, rohkeampi kuin mihin moni suomalainen nainen elämänsä aikana pystyy. Hän oli valtavirrasta oikeasti poikkeava, ja vielä nyky-yhteiskunnassamme hyvin tulenaralla, ellei jopa tabunomaisella tavalla. Hän oli pukeutunut konservatiivisen musliminaisen mustavalkoiseen huiviin ja mustaan takkiin. Huivin alta pilkotti kaksi taivaansinistä silmää ja vitivalkoinen iho, sekä vaaleat kulmat ja ripset. Oletettavasti huivin alta löytyisi myös upeat, pitkät, vaaleat hiukset. Hän näytti kasvoiltaan hyvin nuorelta, kauniilta ja kiltiltä. Kuinka hän jaksaa kantaa kaiken sen töryn, jota suomalaiset hänen niskaansa varmasti saavi kaupalla kaatavat? Hänessä näkyi myös päättäväisyys ja varmuus, vahva oma tahto. Onneksi. Mikään ei ole vaikeampaa ja voimia vaativampaa, kuin olla uskonnollisesti erilainen tässä vaikeassa, ja ihmisiä avoimesti repivässä ja raatelevassa yhteiskunnassa, kuin se, että kaikki näkevät että olet valinnut juuri sen uskonnollisen tien, mikä on yhteiskunnassamme avoimesti rajuimman ja aggressivisimman ihmisryhmän aggressioiden kohde. En voinut kuin hämmästellä tuon hennon, noin 20-vuotiaan naisen voimaa.

Sitten pari sanaa eräästä Suomen herätysliikkeestä, lestadiolaisuudesta. Tulevana viikonloppuna vajaat 100.000 herätysliikkeen jäsentä ja muuta asiasta kiinnostunutta kokoontuu Porin Kirjurinluodolle Suviseuroihin. Lapsesta lähtien olen kasvanut ja elänyt lestadiolaisten naapurustossa, sillä niillä alueilla, joissa asuin, heitä oli paljon. Vanhoillislestadiolaisissa perheissä ei suosita meikkaamista tai hiusten värjäämistä. Tiukimmat ajattelevat, että naisella kuuluu olla pitkät hiukset ja huivilla peitetty pää, mutta nykyään näkyy jo enemmistö tuntemistani lestadiolaisista suomalaisnaisista olevan ilman huivia. Heillä vaatetus on muuten lähes valtväestön kaltainen, mutta suositaan peitävää vaatetusta. Liikaa ei saa paljastaa. Lisäksi vältetään vaatemerkkien valtaa ja muodin valtaa.

Joissakin vapaamielisimmissä lestadiolaisperheissä katsotaan avoimesti televisiota, muttan useissa perheissä tv on joko kielletty kokonaan, tai erittäin vahvasti valvottu ja rajoitettu. Uhkapeli, kilpaurheilu, sirkushuvit ja kaikki uskontoa tärkeämmäksi mahdollisesti nousevat harrastukset ovat poissa elämästä. Mikään ei saa ottaa uskonnon ykköspaikkaa. Alkoholia ei käytetä, eikä edes alkoholittomia korvikkeita, sillä nekin liittyvät alkoholikulttuuriin. Muuhun uskontokuntaan kuuluvan kanssa ei yleensä seurustella tai vietetä paljoa aikaa, sillä hän voisi johtaa harhateille, ja pois oman uskonnon parista. Ehkäisyä ei saa käyttää, vaan nainen synnyttää niin paljon kuin kroppa kestää. Näiltäkin naisilta vaaditaan uskomatonta voimaa.

KAruimmat näkymät koin Keski-Pohjanmaalla, jossa entisessä naapurustossamme oli perheessä jo 15 lasta. Äiti ei jaksanut hoitaa muuta kuin sylivauvan, ja perheen vanhemmat tytöt hoitivat heidän hoidettavakseen määrättyjä pikkusisaria kuin äidit konsanaan. Tuosta kokemuksesta on aikaa jo 20 vuotta, mutta edelleen nousi silmien eteen mm. muistikuvia talon katolle kiivenneestä viisivuotiaasta, uupuneesta teinistä ja väsymystä itkevästä äidistä. Muistan toki myös opettajakollegan, joka oli mitä sydämellisin kollega ja pidetty opettaja. Ihmisiä on niin moneksi, kaikissa maissa, kaikissa ideologioissa ja uskonnoissa. Ihmisen omat valinnat ratkaisevat millainen ihminen hänestä tulee, enkä puhu nyt rahasta, vaan sydämen hyvyydestä. MIllään muulla kun ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä.

Jos vain kuljet silmät ja sydän auki, on Suomessa ja ihan suomalaisten keskuudessa niin uskomattomia ihmisryhmiä, elämäntilanteita ja ihmiskohtaloita, että ei niitä laput silmillä kulkeva näe eikä usko. Sama on ulkomaillakin. Ihmisiä on joka kolkalla monenlaisia. Omassa tuttavapiirissä, suomalaisten naisten ja erityisesti miesten keskuudessa on nähtävissä voimakkasti leviävää radikalisoitumista. Sellaiset miehet ja naiset, joita olen pitänyt ihan tavallisina suomalaisina miehinä ja naisina, puhuvat omituisen kiihkeästi ulkomaalaisia vastaan, maahanmuuttoa vastaan, vieraita uskontoja vastaan, EU:ta vastaan. Välillä tuntuu, että kaikkea muuta kuin omaa itseään vastaan.

USeimmissa tuttavaperheissä on vähintään yksi radikalisoitunut henkilö. Radikalisoituneella tarkoitan tässä henkilöä, joka omien asenteitensa ja tuntemustensa pohjalta kohdistaa sanallista ja tai fyysistä aggressiota kansanryhmää, uskontoa, sosiaalista ryhmää tms. "erilaista" ryhmää kohtaan ja on valmis kovempiinkin otteisiin aatteensa puolesta. Meinasin sanoa ensin, että valtavirrasta poikkeavaa... mutta ainakin Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla elävissä tuttavaperheissä radikalisoituminen on jo niin yleistä ja laajalle levinnyttä, että en enää tiedä mikä on valtavirtaa ja mikä vähemmistöä. Näissä radikaisoituneissa ihmisissä on myös voimaa, sellaista "joukossa tyhmyys tiivistyy" -voimaa, jota on hankala hallita, ja joka tuhoaa. Surullista.

Onneksi SUomessa on näiden rähinäjengien ja hörhöjen lisäksi vielä järkeviä ja vastuuntuntoisiakin ihmisiä, sellaisia, jotka ottavat ja hoitavat asioita, pitävät huolta muista ihmisistä ja yhteiskunnasta. Yhä useamman suomalaisen on nyt tärkeä herätä Suomen yhteiskunnallisen tilan korjaamiseksi ja pystyssäpitämiseksi. Ei riitä, että uskoo muiden hoitavan tämänkin asian puolestaan.

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Tuolielämävuodatus

Auringonpaistetta päivään
Nyt "pieni ärtymyksen vuodatus". Vuorokauden sisällä kaksi ihmistä on kysynyt, liikunko MUKA oikeasti pyörätuolilla. Kysymyksistä kuultaa valehtelenko, vai huijaanko, eli kunhan muuten vaan leikin tuolin kanssa. Kyseiset ihmiset saavat vielä elämältä oman osansa, sen olen jo oppinut. Minun ei tarvitse antaa takaisin, vaikka sanallisesti tekisi kyllä mieli antaakin, sillä elämä kyllä antaa. Kuka nyt oikeasti ja vapaaehtoisesti alkaisi / jäisi pyörätuoliliikkujaksi? Se on maanpäällinen helvetti kahdella jalalla liikkumaan tottuneelle, aktiiviselle ihmiselle. Kokeilepa edes yksi päivä.

Suurimman osan päivää minulla oli avustaja, joka liikutti tuolia. Ennen kuin pääsin bussista hänen luokseen, olin a) poikittain suojatiellä, tuoli menossa liikennevirransuuntaan, kun käsivoimat loppui ja noveliin sattui, b) jouduin palaamaan suojatielle kääntämään pyörätuolin ja nostamaan jalkalaudat ylös, että saan itseni ja tuon tuolin potkittua jyrkästä reunasta ylös jalkakäytävälle, selkä menosuuntaan kun etuperin ei päässyt, c) olin lentää tuolista nenälleni maahan, kun tuolin pienet etupyörät tökkää katukivetykseen, kynnykseen, sadevesiviemäreihin ja kävelyteiden rikkoutumakohtiin, d) kädet, koko selkä ja niska ovat jumalattoman kipeät kyseisen 8 h kaupunkipäivän jälkeen. Tuolissa on tosi paha istua, vaikka se on tuunattu, ja siinä on myös omia tyynyjä jne. Tuolia on hankala hallita ja työntää katuolosuhteissa, varsinkin kun kyydissä istuu painava henkilö, ja avustajankin kädet ja yläselkä ovat päivän jäljiltä kipeät.

Izmir ja Pihtipudas, jotain yhteisiä muotoja?
Kauppojen ahtailla kulkuväylillä tunki aina joku ilman vanhempaa liikkuva 2-4v muksu eteen, tai lastenvaunuja ja yhtä tai kahta pentua kuljettava nainen, tai joku muuten vaan tavaroita katseleva parkkeerasi itsensä käytävälle niin, ettei ohi päässyt. Tuoli mahtuu menemään paljon pienemmässä tilassa kuin missä se kääntyy ympäri, mutta niillä, jotka odottivat että saan tuolin käännettyä että he pääsevät menemään ohi, ei tietenkään tullut sellainen mieleen. Ja vahvasti liikerajoitteinen niska on kipeä siksi, kun käytäviä itse ajaessa ja väistöperuuttaessa on pakko katsoa taakse... etenkin tavaratalo Halosen lasihyllyjen sokkeloissa. Tuoli on vetelä, koska siinä on kokoontaittomekanismi. Koska se on vetelä, kaikki jalkakäytävien kuopat  ja kallistukset saa aikaan sen, että kropan lihaksia joutuu käyttämään tavallista enemmän, etenkin sitä tulehtunutta alaselkää.

Niin, ja bussimatkat. Menomatkalla bussissa tajusin yhtäkkiä tuijottavani keskiovia, ja ensimmäinen ajatus oli, että eihän minun vielä pitäisi poistua, miksi minä tässä olen. ...bussi kaartoi niin rajusti, että tuoli vaan heilahti/ liukui ovelle, ajatusta nopeammin. Samalla huomasin, että olen osunut myös vauvanrattaisiin, jotka olivat parkissa vieressäni. Äiti oli hätääntyneen näköinen. Sanoi säikähtäneensä, että rattaat kaatuu. Shit. Kyseisessä bussissa ei ollut turvavyötä pyörätuolipaikalla. Asunnolle tullessa muuten sama juttu, mutta pyörätuolipaikan turvavyö oli minulla käytössä, se vaan ei toiminut  ennen kuin mitta loppui (ja pääretkahti eteenpäin). En siis päätynyt ovelle asti tällä kertaa, vaan puoliväliin, poikittain käytävälle ja yhden papan jalkoihin. Kiva sitten siinä sitten selvitellä itseään irti vyöstä, jalkatuet ylös ja potkia tuoli äkkiä paikalleen, että ihmiset pääsee autosta ulos (kun pysäkille tulltiin). Sen jälkeen tarrauduin tukitankoon pitääkseni itseni ja tuolin edes jollain lailla paikallaan. Nyt sattuu niskaan paljon enemmän kuin aiempina päivinä. Tosi ihanaa, rentouttavaa ja ah, niin helppoa. Ai huvikseenko siinä istun - jep, huvikseni. ***** *******!



Sitten ihan toiseen aiheeseen tai samaan, nimittäin siihen ajatteluun, älykkyyteen ja järkevyyteen. Haluan jakaa linkin
Jussi Viitaan kolumniin Äly ei tarkoita järkevyyttä. Hyvin mielenkiintoista tekstiä, ja synnyttää taatusti sekä keskustelua että ajattelunaiheita. Järkevyydestä on muuten viime aikoina tullut itselle lähes kirosana. Kerron joskus miksi.


Tämä oli tämän tuolin kanssa toistaiseksi pahin päivä. PIeni ja helppo matka menettelee, mutta toisitoimiin tuosta tuolista ei ole. Vaikka se on kunnalisen terveydenhuollon lainaama liikkumisen apuväline, on se ihan lelu ulkokäytössä. Mutta se siitä ja sen kommentoijista.

Toivotaan parasta, ja hyvää yötä nyt.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Alanyasta itään

Oletko jo käynyt Silifkessä? Alanyasta itään päin mennessä Gazipasan jälkeen on Anamur. Anamurin jälkeen seuraava suurempi kaupunki on Silifke. Se on jo Mersinin maakunnan alueella. Alanyasta Silifkeen on rantatietä pitkin 251 km, noin neljän tunnin ajomatka. Jos ajaa Mahmutlarista vuoristoon D340-tielle, niin Alanyasta Silifkeen on 270 km, ja taatusti ihan erilaiset maisemat. Tuo olisi varsin houkutteleva ajomatka, sillä tuo kilometrimäärä on vielä ihan siedettävä ajomatka, varsinkin riittävien taukojen kera. Ja meno vuoriston kautta ja paluu rannikkoa pitkin, saisi kaksi eri maailmaa samalla reissulla. Tuo vuoristotie menee mm DimCayin kansallispuiston vierestä ja ainakin Görmelin kohdalla isohkon vuoristojärven vierestä. Kyseessä on Konyasta tuleva maantie, eli ei ihan pienin, kohtuullinen ajettava.

Silifke on mielenkiintoinen siksikin, että siellä Taşucussa on satama, josta pääsee laivoilla mm. Kyprokselle. Taşucu on n. 10.000 asukkaan pikkukaupunki. Silifkessä on noin 17.000 asukasta. Silifken kaupungin sivut löytyvät täältä ja Ethem Kibarin Taşucun rantoja esittelevä video löytyy tästä  Mersin Silifke Taşucu Kum mahallesi

Antalyasta länteen, ylänkötasanko jossain siellä
Silifke näyttää siellä käymättömän silmin, pelkkien videoiden ja esittelytekstien perusteella olevan mielenkiintoinen yhdistelmä historiaa ja modernia, vanhaa ja uutta sulassa sovussa. Ilmeisesti sataman ja merenkulun ansiosta Silifkessä on jo vuosisatojen ajan ollut sekä Kreikkalaisia että Italialaisia, Kyproksenkin kautta tulleita, ja kaupunki on nykypäivänäkin varsin kansainvälinen. Kaupungin omien sivujen ja youtuben kautta näet kaupungista kuvia, videoita ja muuta mukavaa. Ihan kaikkea en tähän halua referoida. Ehkä josku pääsen siellä käymään. Bussejakin sinne menee Alanyasta monta kertaa päivässä, joten ei välttämättä tarvitse edes ajaa matkoja itse. Auton voi vuokrata perilläkin.
Turkin ajokorttilainsäädäntö on muuten uudistunut. Olen vain nähnyt kuvia ja lyhyitä tekstejä, mutta en ole vielä löytänyt / jaksanut etsiä valtion asiasta kertovaa sivustoa. Kun se tulee vastaan, niin kerron sitten lisää.

Itse olen aika lailla hermostunut, niin kuin aina viimeiset päivät ennen tärkeiden tulosten kuulemista. Tässä tapauksessa on kyse reumalääkärin vastaanotosta ja labrakokeiden, kuvien yms. tuloksista, tiedosta mitä on ja mitä sille pitää tehdä. Leipominen ja ompelu ovat sellaista konkreettista tekemistä, jotka vievät ajatukset pois tuosta, siihen tekemiseen itseensä, ja siksi kai ne viehättävät juuri nyt. Kirjoittamiseenkin voi edelleen uppoutua, aina silloin kun malttaa pysähtyä, kun ei ole "kiire" tehdä jotakin muuta. Silti ajatus ei aina ole mukana ihan kaikessa tekemisessä, ja "vahinkoja" tapahtuu. Tänään uuniperuna räjähti uuniin, kun unohdin pistellä sen. Onneksi ei ollut mikään tosi suuri, sillä vain kuoret jäi, kaikki muu sisältä levisi pitkin uunia ja muita uunissa olevia astioita. Olihan taas kokemus.

Ensi viikolla voisi jo olla lentopäivä, voisi olla jos hyvin käy... näitä epätoivoisesti mietin 😂

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Turkinkieltä ja teetä

Denizliä kohti menossa, ikkunan läpi kuvattu
Oma päiväni lyhyesti ilmaistuna on sisältänyt ompelua (inspiraatio löytyi), siivousta (0,5 l teemuki kaatui ompelukoneen vierelle), leivontaa (koska kone ja kankaat kastui ja keljutti), kaavojen piirtämistä, lisää ompelua ja ruoanlaittoa. Tähän on siis mennyt koko päivä. Ai niin, puhuin yhden puhelun. Olin reilun tunnin sosiaalinen ja puhelias. Mutta tuurista pari sanaa. Käytän aina 0,5 l teemukia, jos se vaan on mahdollista. En muista, että olisin kaatanut sitä täällä, tai muuallakaan kuin korkeintaan kerran aiemmin. Nyt nivelkipujen innoittamana kurkotin kuppia pöydältä, kun en olisi viitsinyt nousta keinutuolista... sillä seurauksella, että sitten kuitenkin nousin, hain pyyhkeen ja luutun ja kuivasin ja kyykin ja kuivasin. Siinä kuivatessa ihmettelin, että kuinka ompelukoneesta voikin valua noin paljon teetä, että mistä se oikein tulee 😅 ja lopultakin tajusin irrottaa koneen sähköverkosta.

Seuraavaksi katse kiinnittyi uuteen, punaiseen nahkalaukkuuni, joka oli pöydän alla, niin kuin se täällä ollessa usein
Alanyassa on taivaallisen lämmintä <3
on. Ja sen vieressä oli musta, vanhempi MK laukku. Molemmat olivat saaneet reippaat loraukkset teetä osakseen. Ei tullut yhtään Wau-elämystä siinä, kun katseli teen valumajälkiä nahkapinnalla, ja laukun sisävuorissa. SIKSI siis ompelufiilis kuoli, ja alkoi tehdä mieli jotain hyvää. Kun kaapista löytyi sekä amerikkalaisten suklaakeksien ohje, että tummaa appelsiinisuklaata, niin löytyi sopiva lohtuherkku, ja leivontainspiraatio. Ja yhtään en syönyt... toiselta pelliltä. Se säästyi, toisin kuin ensimmäisen pellillisen kuumat ihanuudet. Ugh.

Lentolippujenosto-kuume on korkealla, eikä sääennusteen katsominen auta yhtään ainakaan kuumeen laskussa. Oi ihanuus mitä lämpötiloja. Merivesikin on jo +27,3 C eli uintilämpöistä. Huomiseksi on luvattu lähes tuuletonta päivää, ja merikin on aikalailla tyyni. Aaltojen korkeudeksi ennustetaan 20 cm :)) . Kyllä kelpaisi kelluskella uimapatjalla tai vaikkapa suppailla pitkin suojaista rannikkoa.

Tältä paikkakunnalta, missä nyt olen, en tiedä edes yleisten uimarantojen sijaintia.  Sitä kysyttiin minulta eilen, sillä perusteella että tiedän kun asun täällä... Juu, olen asunut 3 kk, enkä  juurikaan liiku missään. Eikä ole spontaanistikaan tullut vastaan mitään uimarannan näköistä aluetta.

Turkin kielestä hieman tietoa, sellaista josta en ole aiemmin muistanut puhua. Turkinkieli kuuluu uralilais-altailaisiin kieliin. JOs on suomenkielen taustoista hieman perillä, ainakin sillä logiikalla, jolla itselle on aikanaan opetettu, niin suomenkielikin kuuluu kyseiseen kieliperheeseen, ja sen uralilaiseen ryhmään (alaryhmä suomalais-ugrilaiset, vai miten se nyt meni). Turkinkieli taas kuuluu sinne kyseisen kieliperheen altailaiseen ryhmään. Laajasti ajateltuna, hyvin laajasti, voisi sanoa että jotain sukulaispiirteitä kielessä on. No onhan siellä :)) . Molemmissa kielissä on kielen rakentumisen suhteen paljon samaa logiikkaa.

Tuohonkin suuntaan olisi kiva ajella
Turkkia on puhuttu jo 8.500 - 5.500 vuotta. Vanhimmat kirjoitetut tekstit ovat löytyneet nykyisen MOngolian alueelta. 1200 luvulta on säilynyt paljon tallennettua tekstiä, ensin Sultaani Velediltä, sitten pojaltaan Mevlana Celaleddin-i Rumilta, Ahmed Fakihilta, Seyyad Hamzalta ja Yunus Emreltä. MOni heistä on tuttu nimi, jollei muuten niin mietelauseiden ja filosofisten pohdintojen puolelta. 1300-1500 -luvuilla puhuttiin vanhaa Anatolian turkkia, 1500-1900 Ottomaaniturkkia, ja 2000-luvulla nykyturkkia. Siksikin joistakin sanoista on olemassa nykyään käytetty versio, sekä useita vanhoja versioita. Sanasto on todella runsas ja vivahteikas, oikea kielenopiskelijan "unelma". No, haasteellista, mutta upeaa. Vuonna 1928 Turkissa luovuttiin arabialaisista aakkosista, ja siirryttiin latinalaisiin aakkosiin. Moderni turkinkieli on sekä kirjakieli että puhekieli, jossa on paljon erilaisia murteita. Kieli myös kehittyy, ja saa kehtityä koko ajan vapaasti, ja siihen otetaan paljon lainasanoja muista kielistä. Esimerkkinä vapaasta kehittymisestä olkoon tsiis keik, juustokakku (cheese cake), joka on syrjäyttänyt perinteisen peynirli pasta ilmaisun.

Ihanaa, aurinkoista tiistaita! Ja jollei aurinko paista ulkona, anna paistaa sisällä :) .

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Iyi Bayramlar

Juhannusaaton järvinäkymää
Vuosi 2017 on puolivälissä, huomenna alkaa se loppupuolisko. Hhmm. Mihin meni alkuosa, miksi katosi kuin *piip* saharaan? Ei vaineskaan, alkuvuodesta on paljon hyviä muistoja, konkreettista tulosta työnjäljestä ja kremppoja kerännyt kroppa. Juniorikin toi tänään kaupasta minulle tuliaisina suklaan sijaan luontaistuotteita 😆 ei jei jei. Eihän se nyt ole ollenkaan sama!  Hyvänenaikasentäänjavaikkamitäpäälle. Suklaata, sillä pysyy elimistö käynnissä, ha haa. Sen sijaan sain ekstravahvaa kalaöljyä VUODEN annoksen, ja ison purkin Ca-Mg-D:tä. Tätä on vanheneminen ihan konkreettisesti. Kun ylität 50v rajan, niin ei tuoda herkkuja, tuodaan vitamiineja ja "säilöntäaineita". Mitähän se sitten on jos pääsee yli 60v? Olisiko viiniä ja suklaata?

Juhannus meni, onneksi, ja oli aika lailla stressaava. Ihanaa ja rentouttavaa palata arkeen. Jotkut rakastavat juhlia, juhlapäiviä, erityisiä päiviä, nimipäiviä, synttäreitä ja vaikka hautajaisia... minäkin, usko tai älä. Se ei vaan näy mitenkään ulospäin ;) . On toki tiettyjä asioita jotka virittävät juhaltunnelmaan, kuten esimerkiksi perhe ja hyvät ystävät koolle kokoontuneena, ja SÄÄ, aurinkoinen ja lämmin sää. Kylmä sadesää yhdistettynä autottomuuteen ja siihen, ettei kaupungit bussit kulje, oli sellainen yhdistelmä, johon en vaan osannut varautua. Ei tullut pieneen mieleenikään, että on päiviä jolloin kaupunkibussit eivät kulje. Joten minä kävelin... niin pitkälle kuin pystyin. Tänään sen sijaan en ole asunnosta poistunut,, ja liikunnasta on lepopäivä huomennakin. Sen sijaan kirjoitan ja ompelen. Nuo viereisessä kuvassa olevat heittelyyn ja leikkimiseen tarkoitetut pikkutyynyt ovat yksi päivän tuotoksista, ja viimeistelyä vailla. Silmät ja täytevanu vielä paikalleen, ja pikkuvintiö pääsee testaamaan mitä kaikkea noilla voi tehdä.

Eläimistä hullaantuneelle pikkuvintiölle valmistuvia lelutyynyjä
Turkissakin on paastonaika loppunut, ja Iyi BAyramlar -tervehdykset ovat  aktiivisessa käytössä tänään ja seuraavat pari  päivää. Nyt myös tarjoillaan karkkeja ja muuta makeaa sekä tutuille että tuntemattomille. Esim liikkeissä asioidessasi sinulle todennäköisesti tarjotaan pikkukarkkeja. KArkkien tarjoilu liittyy paastonajan loppumiseen, ja tästä ajankohdasta käytetään myös nimeä şeker bayramı, sokerijuhla. Turkin ulkopuolella arabiankielisissä muslimimaissa toivotetaan Eid Mubarak, ja tätäkin toivotusta kuulee niin ympäri eurooppaa kuin Suomessakin. Tänä vuonna sekä juhannus että paaston loppumisen aika osuivat samaan ajankohtaan.

En nyt enää linkittele halpoja lentohintoja tänne, totean
Kotoisa maisema
vain, että nyt oli ajankohtaan nähden todella halpoja lentoja Alanyaan, ja Antalyan ja Alanyan kentille oli kerrankin samat hinnat. Aiemmin Alanyaan on ollut kalliimmat lennot, mutta nyt oli ilo nähdä ne samanhintaisina. Eipä sillä, ei pieni ero saa minua siltikään valitsemaan Antalyan kenttää. Kun kerran Alanyan kenttä on auki, niin sinne kannattaa lentää. Sieltä ei nykyistä tietä pitkin ole kuin 35 km Alanyan kotiin, uutta, myöhemmin aukeavaa ohitustietä pitkin vieläkin vähemmän. Tuli jo katseltua, että missäs ne kotiavaimet ovatkaan. Ihan on sellainen tuntuma, että jollei reumalääkäri kehittele heinäkuulle aktiivisesti hoitoja ja kontrolleja, niin taidan käydä kotosalla... voisin kokeilla auttaako lämmin ilma, kuuma hiekka ja lämmin merivesi kuukauden kuurina kipuja poistavasti.

Eilen illalla luin Camilla Läckbergin Leijonankesyttäjän. Tai no, aloitin illalla ja jatkoin niin kauan kuin kirjaa riitti. Pokkariksi se oli paksu, ja aikaa meni, mutta olipa niin mielenkiintoisesti kirjoitettu, että en malttanut jättää sitä kesken. Aamuyöllä kahden aikoihin lopetin, ja tajusin, etten uskalla ruveta nukkumaan. Niin elävästi pyöri kirjan tarina silmien edessä, että piti käydä tarkistamassa että ovi on lukossa, ettei tyhjässä huoneessa ole ketään jne. Kiersin silmät suurellaan asuntoa muutaman kerran, ja tuumasin että nukkumaan olisi parasta mennä... vaan olipa työlästä rauhoittaa itsensä unta varten. Suosittelen tuota kirjaa, todella. Löytyy kirjastoista ja ainakin Prisman valikoimista. KAiken lisäksi loppu oli moneen kertaan niin erilainen kuin odotin, että jäi vielä vaivaamaan, että miten se jatkuu, entä tämän jälkeen... siksi nukkumattikin pakeni.

LEvollisia unia

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Hyvää valoisan kesän aikaa

Hyvää Juhannusaikaa, valon juhlaa!

Pari päivää olen ihan lomalla kaikesta arkisesta. 
Alla on kapokkipuun kukkia ja kukinnan jälkeen ilmaantuvia siemenkotia /pumpulitäytteisiä palloja. 
Kukan halkaisijat ovat noin 15-20 cm, pumpulipallo paljon nyrkkiäni isompi.






"Sieluni, jos haluat oppia salaisuuksia,
unohda häpeä ja arvokkuus. -Rumi"

torstai 22. kesäkuuta 2017

Mantelin tuoksua

Alanya, KOnakli juhannuksen alla.
Bayram Tatili, eli kansallinen loma Ramadanin päättymisen kunniaksi alkaa Turkissa ylihuomenna 24.6. Arefe-päivän myötä. Ensimmäinen virallinen lomapäivä on käsittääkseni 25.6. ja se on samalla päivä, jolloin paastonaika loppuu. Jos olet Alanyassa kyseisenä päivänä, ja haluat nähdä Ramazan Bayramin iltatorimyynnit, niin mene Cuma Pazarin, perjantaitorin alueelle. Siellä on joko maassa, pöydillä tai rekeillä paljon laukkuja, kenkiä, farkkuja, vaatteita yms. ja niiden hinta on noin kolmesta liirasta ylöspäin, eli paikallisillekin edulisilla hinnoilla. Paastonajan päättymisen kunniaksi järjestetään myös paljon muita tapahtumia. Lisäksi monet matkustavat tapaamaan perheitään, sillä perinteisesti juhlaan iittyy myös perheen kanssa yhdessä vietetty aika.

Kirjoitin aiemmin Alanyan uuden yliopistollisen sairaalan erikoisaloista. Ainakin yksi virhe oli erikoisaloissa. Siellä on avattu lasten allergia ja immunologia -niminen erikoisala, erikoislääkäri Esra Hazar Sayarin johdolla. Lisää erikoisaloja on avautunut, mm.  gastroenterologia ja hepatologia, erikoislääkärinä Özlem Özer. Yritin katsoa sairaalan sivut, mutta eipä Suomesta päässyt sinne. Laitoin heille palautetta asiasta, joskaan en tiedä onko tuo rajoite täältä Suomen päästä johtuva. MIstä näistä aina tietää, varsinkaan tässä nykyisessä omituisesti asennoituvassa maailmassa.

Konaklin keskustan tuntumasta tämänkin talo
Tiesithän että työskentely Turkissa ilman työlupaa on laitonta, ja nykyään entistä tarkemmin seurattua. Joka viikko saa uutisista lukea pidätyksistä ja karkotuksista. Tässä tämänviikkoinen uutinen asiasta. Kannattaa järjestää työt ja oleskelut laillisesti, ettei sitten joudu ulos ja maahantulokieltoon. Jos yritys, joka sinua houkuttelee Alanyaan töihin, ei halua hoitaa asioita laillisesti, on takuuvarmaa ettei sen muutkaan lupaukset pidä, että tilanteeseen liittyy hyväksikäyttöä tai katteettomia lupauksia palkasta, työajasta tai toimenkuvasta. Ja mikäli yritykset hoitaisivat asiat oikein ja laillisesti, työllisyystilanne olisi paljon parempi. Sama koskee myös Suomea, jossa harmaa talous rehottaa myös. Työlupa ei ole kallis, vaikka niin väitetään. Kyse on mitättömän pienestä summasta. Ja työluvan voi hakea vain yritys, joka työntekijän palkkaa. Eli jos joku sanoo, että hae itsellesi työlupa ja tule sitten, niin kyse on jo siitä lähtien tietämättömyydestä tai huijaavasta häikäilemättömyydestä. Älä myy itseäsi halvalla, älä ole hyväksikäytettävä, vaan tee vain laillista työtä. Se on kaikkien etu.

Alanyan uuden ohitustien rakentaminen etenee suunnitellusti, ja keskustan tuntumassa pari ensimmäistä liittymää, Telecom ja Ticaret, ovat jo valmiina. Molemmista poistettiin tänään betoniesteet, ja ne ovat nyt liikenteelle avoinna. Ei kun testaamaan vaan, ja katselemaan uusia ulottuvuuksia.

Meillä tuoksuu taas karvasmanteliöljy ja leivotut pikkuleivät. Manteli- ja appelsiiniöljyn pystyn vielä maistamaan, muilta osin maku- ja hajuaisti ovat täysin poissa. Karmeaa. Toivottavasti palaavat. Leiposmisprojektit jatkuvat huomenna, tässä välissä hieman lepoa ja rauhaa.  Ja ajateltavaa ihan kaikille:

"The rule that covers everything is:
How you are with others, expect that back. -Rumi"

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhannus tulee kun lämpötila laskee

Edelleen näpyttelen kännykällä, kun konetta ei nyt saa nettiin. Silmät suurina ja mielikuvitus lämpöä kohden laukaten istun keinutuoliin lysähtäneenä, ja luen uutista Ramazan Bayramıksi ennustetusta +40 C lämpötilasta. Innoissani kuvittelen itseni lämpöön, lämpöön, joka rentouttaa. Tunnustan jopa itsellenikin, että olen vieraantunut tästä jumalattoman kylmästä säästä. Äärettömän mielelläni nauttisin sen, ja sekin aika koittaa taas. Alanyassa on nyt oltu kolmenkympin lämmöissä, saatu virkistävä sade kuuro ja uutta lämmintä. Eilen oli kuulemma satanut kuin saavista kaatamalla. Nyt sitten alkaa nousu kohti kuumimpia aikoja. Jes.

Tunnetko jo alanyalaisia muusikoita? Alanyalainen taiteilija-muusikko Necip Topal on julkaissut uuden biisinsä Gittiğin Günden Beri. Noilla nimillä löytyy video YouTubesta, en jaksa räpeltää tämän kännykän kanssa tähän linkitystä. Musiikkivideo on kuvattu Alanyassa, ja oli ihan kivaa katsottavaa.

Voimat loppu nyt, vaikka päivällä nukuin neljän tunnin päikkärit... Enkä olisi noussut ylös vielä silloinkaan, ellei olisi ollut pakko. Vaan labrassa on nyt käyty, huomenna vielä toinen reissu, ja pari viikkoa odottelua päälle. Yritän asennoitua positiivisesti, vaikka en ymmärräkään mitä kropassa tapahtuu, ja miksi. Jälkimmäiseen ei koskaan saada vastausta, ensimmäiseen mahdollisesti, toivottavasti.

Ihmiset ympärillä valmistautuvat juhannuksen viettoon. Ehkä se juhannusfiilis vielä ehtii itsellenikin löytyä.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Pilvisempi päivä

Vähän marinaa heti alkuun, ikään kuin pois päiväjärjestyksestä. Nyt täällä Suomessa ollessa olen tavallista enemmän väsähtänyt, uupunut niin, etten jaksa edes ulkomaisia uutisia seurata kunnolla. Jää maailman tapahtumat nyt tavallista enemmän pimentoon. Paikallisiin uutisiin on mennyt luotto. Ne ovat liian paljon asenteella valittuja ja muokattuja, sananvapautensa rahan ja politiikan vallalle menettäneitä. Tuosta omasta väsähtämisestä sen verran, että fyysinen voima on vähissä, pelottavan vähissä, ja toki tällainen syö myös henkistä jaksamista. Kivuliaisuuden myötä olen ollut ärhäkkä ja hankala tänään. Huomenna siihen lisätään ravinnotta olo yms joten vastaan hyvät huomenet sitten kun pystyn, ehkä pitkällä viiveellä. Vaan huominen on tärkeä päivä, ja tulokset vievät taas lähemmäs tietoa ja diagnoosia. Toistaiseksi osumaa ei ole löytynyt, ja monet mahdollisuudet ovat avoinna. Erityisesti paras mahdollinen diagnoosi, eli "ei mitään, paranee pian itsekseen" on sekin vielä mahdollisuuksien rajoissa. 

Juniori löysi kaupasta karvasmanteliöljyä, ja leivoimme, vaikkei olisi jaksanutkaan. Joskus on tehtävä vaikkei jaksa tai huvita. Lopputulos sen sijaan oli herkkua. Perus-pikkuleipätaikinaan vaihdettiin osa sokerista tummaan siirappiin ja maustettiin tuolla karvasmanteliöljyllä. Lopputulos muistutti vahvasti välimerellisistä mauista. Kaipaan niitä ruokia ihan valtavasti, ja korvaan vajeen Fazerina-suklaalla. Etniseen ruokakauppaan voisin taas tehdä reissun. Itiksen Alanya-market olisi herkkukeidas, vaan on nyt hieman haasteellisen matkan päässä. Kai joku muu löytyy lähempää. Isoissa marketeissakin on yhtä sun toista, ovat vaan paljon säilöntäaineisempia (paitsi ihan luomu). Niin että kauppaan vaan, löytyy sieltä, sanottiin minullekin. 

Kirjoitustahti on ollut positiivinen yllätys, edelleenkin tekstiä valmistuu enemmän kuin uskalsin tältä ajalta toivoa. Toiveita ajoissa valmiiksi saamisesta on, ja tuon aikarajan olen itse itselleni asettanut, eli sen ylityskään ei saa aikaan mitään katastrofia, eikä edes ongelmaa. Kun aiemmin olen pystynyt kirjoittamaan vain levollisessa ja virkeässä mielentilassa, niin kehitystä on tapahtunut siinä, että nyt myös väsynyt ja ärtyisä olotila käy. Tosin myöhemmin on mielenkiintoista nähdä kuinka paljon mieliala on vaikuttanut tekstiin, sopivatko ne yhteen. Sen näkee aikanaan, kohtapuoliin. 

Abo vaan muistaa soitella ja kysellä kuulumisia. Tämän 3 kk ajan olen vain lukenut ja kuunnellut turkkia. Puhuminen on jäänyt tosi vähälle, niin kuin uuden opiskelukin. Suomessa ollessa ei vaan tule opiskeltua. Aikaa menee moniin turhuuksiin, niin kuin facebookkiin. Senkin ajan voisi supistaa paljon pienemmäksi, ja käyttää paremmin, vaan mikä estää - itsekurin puute. Tänään puhelun aikana tuli taas olo, että mitenkä saan nyt tuonkin sanottua... Ei hyvä. Treeniä, ja mielellään autenttisessa ympäristössä 😊. Vasn nyt voi jo sanoa, että enemmän on viikkoja takana kuin edessä. Lento saattaa hyvällä tuurilla mahdollistua nopeastikin. Kutkuttaa jo, lentolippujen osto siis.

Siihen asti tehdään arkisia juttuja. Juuri nyt etsitään raparperia, tarpeeksi paljon 🌱

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Poppeleiden varjossa

Alanya, Damlatas-luolan vierus ja ranta 0
Alle 3-vuotias mummon ja papan kanssa tupakalla, Suomessa, keskellä kirkasta päivää. Pariinkin otteeseen kiristelin kukkahattuni nyörejä kun sitä touhua katsoin omaa bussiani odotellessa. Mummo ja pappa polttelivat siinä julkisen rakennuksen seinustalla antaumuksella, vetivät savua keuhkoihinsa suht nopsaan tahtiin hartaan hiljaisuuden vallitessa. Alle 3v tyttö seisoi heidän vieressään, ja valkoinen tikkarinvarsi oli aseteltuna oikeankäden etusormen ja keskisormen välissä samalla tavoin, kuin mummolla tupakka. Koko tupakointisession ajan tämä tyttö toisti mummonsa jokaisen liikkeen. Hän seurasi mummoa hyvin tarkkaan, ja oli kuin pieni kopio. Mitä arvelette, millainen mahdollisuus tytöllä on selvitä 30-vuotiaksi asti ilman tupakoinnin aloittamista? Jäi surullinen kuva tuosta perheestä.

Aikoinaan, kun olin naimisissa Keski-Pohjanmaalla, kasvoi pihapiirissämme anopin istuttama poppeli. Se oli elämässäni ensimmäinen tapaamani poppeli, ja siitä opin mm sen, että poppelin tunnistamisessa oleellinen apu on sen paha haju. Nyt täällä asuntoni lähistöllä olevat, paljon , paljon isommat poppelit olisivat jääneet tunnistamatta ilman tuota hajuvihjettä. Oli sitten aamu, ilta, sadepäivä, kevät, helle tai syksy, niin aina nuo haisevat, eikä se haju ole mitenkään mieluinen. Ehkä joku siitäkin tykkää, en tiedä. Haju kertoo siitä, että jotakin ne poppelit erittävät, ja runsaasti erittävätkin. Ei niistä muuten mitään hajuja irtoaisi. Tämä riittäköön päivän kasvitietoiskuksi ;) .

Sama paikka
Terveystalon rtg- ja uä-laitteisiin kävin tutustumassa tänään potilaan näkökulmasta, ja sain tuloksetkin heti
(=hyvänlaatuista). Oli nopeaa ja sujuvaa toimintaa, ja oli ilo käydä. HUomisen projekti on delegoida perheenjäsenelle tomaattien istutusmullan haku, samalla kun itse nauttii kevyemmästä elämästä. Keskiviikolle on tiedossa labrakokeita, sitten alkaa juhannus ja juhannussuunnitelmien peruminen. Siitä on toki se riemu, että saa vapaasti ja tämänhetkisen kkunnon mukaan suunnitella uudet tekemiset. Nyt on vaan parempi olla tekemistä, sillä oikeasti alan jo hermostua tähän ylenmääräiseen paikallaan olemiseen ja liikuntakieltoon. Erityisen hermostuksen aiheutti tänään vyö. Ihan tavallinen, sellainen pieni, musta kapine. Ei millään, ei sitten millään ylettänyt enää menemään kiinni, ei edes siihen viimeiseen reikään. ---yhtään ei ärsyttänyt--- *enkä saanut yhtään painonnousuhepulia, vaan 2*. Suklaa ja jäätelö eivät missään tapauksessa ole olleet ne, joita nautin nyt tavallista enemmän 😋. Great! Vyötärönympäryskin. Ehkä voin taas palata normaaliin ruokailuun, kun tuo syöpäepäily on poissuljettu, mutta liikuntaan en voi ihan vielä palata.

Päivä on ollut niin kiireinen kaikkineen, ihan oikeasti, ettei ole ehtinyt katsoa edes Alanyan uutisia. Säätä katsoin sen verran, että kun nämä sadekuurot nyt poistuvat, niin sitten onkin pitkä aurinkoinen jakso tiedossa. LÄmpöä on ihan riittävästi, eikä vielä ole liian kuuma (minun mielestäni ;) ) .


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Turkissa isänpäivä tänään

Isänpäivää on juhlittu Turkissa tänään monin tavoin. Osalle perheistä isänpäivä on vielä niin uusi juhla, että perhekohtaisia perinteitä ei ole ehtinyt muodostua. Eri medioissa isänpäivää yritetään kaupallistaa voimakkaasti, ja sidotaan sen merkitys uusien, ostettujen lahjojen antamiseen. Samahan se on Suomessakin joulun, äitien- ja isänpäivän suhteen. Ostettu lahja on kuitenkin paljon kylmempi kuin läsnäolo ja välittämisestä kertovat sanat. Isän rooleja on yhtä monta erilaista kuin on isiäkin. Jokaisella on oma elämäntarinansa, polkunsa ja oma valittu tapa reagoida elämän tapahtumiin ja sisältöihin. Jokainen isä on itsensä näköinen isä.

Tällä hetkellä Suomessa haetaan isää ja /tai äitiä monella ilman vanhempaa elävälle lapselle ja nuorelle. Yksikin hyvä aikuinen voi pelastaa lapsen ja nuoren elämän, ihan konkreettisesti. Myös Turkissa on paljon pakolaisorpoja lapsia ja nuoria, jotka kaipaavat perhettä ja turvallisia vanhempia. Rakastava, inhimillinen ja turvallinen isä ja äiti on kultaakin arvokkaampi. Hekin, joille omia lapsia ei synny perinteisin menetelmin, ovat aikuisina ja vanhempina tarpeellisia niille, joilla ei enää ole omia vanhempia. Toisten vanhempien lapsen, vanhempansa menettäneen, ja sotatraumoja kantavan lapsen vanhemmaksi ryhtyvää on siunattu tavallista suuremmalla kyvyllä ymmärtää, tuntea ja jakaa, niin, ja ottaa vastuuta. Erityinen kiitos ja kunnianosoitus näille vanhemmille tärkeästä humanitaarisesta työstä, kyvystä rakastaa ehdoitta.

Isyys on moniulotteinen ja hankala, mutta ilmeisesti myös antoisa asia, josta minulla ei ole kokemusta oikeastaan mistään näkökulmasta. Oman isäni menetin jo pienenä. Periaatteessa hän kai elää vieläkin, muttei koskaan ole pystynyt olemaan isä. Koska en asu lasteni isän kanssa, eikä yli 20 vuotta eron jälkeen ole jäljellä lähes mitään varmoja muistikuvia, on sekin suunta hatara. Joten isyydestä en oikein käytännön tasolla tiedä mitä se oikeasti on tai ei ole. On vain luuloja, kuulopuheita ja kirjatietoa. Äitiydestä tilanne on täysin päinvastainen. Isät puhukoon itse puolestaan, minä vaihdan aihetta... Tai sitten en.

Turkkilaisissa tuttavaperheissä  tapaamani isät ovat olleet kukin itsensä näköisiä isiä. Ei voi yleistää, että siellä tai täällä isät ovat sellaisia tai tällaisia. Ei vaan voi. Jokainen on omanlaisensa ja se on hänelle suotava. Toki vanhemmat voivat kasvattaa poikalastaan ja ohjata häntä haluamaansa suuntaan... Mutta kyseinen poikalapsi aikuistuessaan ja tullessaan isäksi päättää itse millainen isä käytännön elämässä haluaa olla ja on. Kukin päättää itse mitä arvostaa ja miten käyttäytyy. Hetken aikaa voi olla hukassa tai tyhmä, mutta lopulta itse valitsee tiensä ja tapansa. Ja muut valitsevat haluavatko olla noin käyttäytyvän kanssa tekemisissä vai ei. Periaatteessa elämä on ihan helppoa 😁.

Facekaverit: Facebook yrittää pakottaa ottamaan messengerin käyttöön. Siihen riesaan en halua sekaantua. En nyt pääse lukemaan viestejä kuin koneelta, joten facea ei kannata käyttää ensisijaisena viestikanavana. Alan muutenkin olla aika kypsä siihen, ja harkitsen taas sen käytön lopettamista, tai oleellista vähentämistä. WhatsAppi ja sähköposti on paljon paremmat.

Läppäri työstää perusteellisempaa virus- ja haittaohjelmatarkistusta, joten jää tämä teksti nyt vähäkuvaiseksi.




lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kerrankin mieluinen mainos

Alanyan kukkaloistoa, kiinanruusu
Pitkään on haaveissani, pääosin jossain taustalla ja ajoittain aktiivisesti etualallakin, ollut pieni talo. Nykyinen kerrostaloasuntoni on lähes parhaiten tarpeisiini vastaava, kun puhutaan kerrostalosta. Siihen ei kuitenkaan saa aurinkokennoilla toimivaa lämmitysjärjestelmää, pientä kasvihuonetta ja ruusupensaita pihalle, eikä hiljaisuutta silloin kun minä haluaisin. Saattaa olla muitakin pienen pieniä syitä, nuo kuitenkin ovat nyt mieleen tulevien painavimmasta päästä. Miinuksena pienelle, omalle talolle on se, että on mentävä kauemmas merenrannasta, noustava vuorenrinnettä ylös aika pitkästikin, tai sitten sivummalle, ihan maalle. Tässä tapauksessa se vuorenrinne kuulostaa paremmin toiveisiini sopivalta.

Vapaapäivää ei tästäkään päivästä tullut, ja sen jälkeen kun palasin asunnolle, en ole saanut aikaiseksi juurikaan mitään. Ensin katsoin Aşk ve Mavın eilisen jakson, ja jäin sopivasti tunnekuohun valtaan sen aika rajun lopun vuoksi. Sen jälkeen roikuin netissä, löysin muutaman vanhan koulukaverin, ja ison määrän erilaisia elämänkohtaloita. Jostain syystä FAcebookki tarjoili minulle kerrankin, kaiken tämän jälkeen, ensimmäisen kiinnostavan ja hyödyllisen mainoksen ikinä. Kuvassa näin lähes sellaisen kodin, jota olen vuorenrinteen pikkutontille haaveillut. Lisäksi siinä kodissa oli sellaisia herkkuja, joita en tiennyt edes olevan olemassa. Olen aivan ihastunut. Täysin. Lähetin jopa valmistajalle kyselyn, että toimittaisivatko he tuollaisen Turkkiin, ja paljonkohan kuljetuskustannukset tulisivat olemaan. Tullimaksu tarvitsee kysyä muulta taholta sitten aikanaan, mikäli kuljetuksen hinta jää kohtuulliseksi. Nyt vaan istun tässä, ja pohdin miten tuo projekti saadaan toteutettua. Kaikkea sitä.

...ja Joku Kukkanen.
Ihmisen mieli on kyllä mielenkiintoinen kokonaisuus. Tässä tyynen rauhallisesti kirjoitan blogitekstiä ja kaivelen muistin  sopukoista erilaisia kirjoitusaiheita, samalla kun osa mieltä muistelee jos tuttavien tarjolla olevia tontteja, ja miettii, että onkohan niistä joku vielä vapaana, ja saisikohan tontin maksun neuvoteltua sopiviin osiin. Naisena olemisen ilo. Voi tehdä useampaa asiaa yhtäaikaa. Kuinka tehokasta se useamman asian yhtäaikainen tekeminen on, siitä en mene takuuseen. Ainakaan tämän bogin kirjoittamisessa ei onneksi tarvitse olla tehokas, ei myyvä eikä tietäväkään. Riittää että on. Mietipä miten helppoa, on vaan ja kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa 😉. Ja kun on riittävän vilkkaalla ja kakaramaisella mielikuvituksella varustettu, niin juolahtaakin vaikka mitä.

Ei tästä nyt tämän pitempää tule, ei edes houkuttelemalla, sillä päivän tunnekuohut kutittelevat kirjoitusinspiraatiota sillä tavoin, että nyt on parasta vaihtaa sinne kirjaprojektin puolelle. Aamuyölle menee taas joka tapauksessa, mutta antaa mennä, sillä aamulla voi nukkua pitkään.

Unelmoikaahan ihmiset, koskaan ei tiedä mitä niille tapahtuu. VArmaa on vain se, että ilman unelmointia unelmille ei tapahdu yhtään mitään. Ilman unelmointia ainoakaan unelmasi ei toteudu. JOten anna mennä vaan...


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Sulttaaniprinsessojen jalanjäljillä Istanbuliin

Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimisto (Helsinki) jakoi mielenkiintoisen Sulttaaniprinsessojen jalanjäljillä artikkelin, tapahtumamainoksen, ja se löytyy suomenkielisenä tämän linkin kautta . Tapahtuman oma, englanninkielinen sivusto löytyy täältä. Jo suomenkielinenkin teksti herätti kiinnostuksen, mutta tuo englanninkielinen sivusto vahvisti päätöstä uudesta Istanbulin vierailusta. Jospa pari kolme päivää Istanbulissa mahdollistuisi jo nyt syksyllä, ja kokonainen viikko vaikkapa ensi keväänä. Ennata ei tiedä miten elämä lopulta menee, mutta tällaisia haaveita on nyt ilmassa. On ainakin kiva valmistautua Istanbulin vierailuun, vaikka kävely eilisten rasitusten jälkeen olikin vaivalloista lyllerrystä.

Meillä paistoi lopultakin aurinko riittävän lämpimästi. Luovuin takista, ja tarkenin kahdella lyhythihaisella paidalla. Lämpömittari näytti hellelukemia. Kaverin kanssa istuimme keskustassa puiston reunalla nauttimasta säästä, ulkoilmasta, elämästä, ja siinä sivussa myös paransimme maailmaa. Kaveri oli sen verran fiksumpi, että oli varustautunut puistonpenkeillä istuskeluun aurinkosuojavoitein. Minä perinteisesti unohdin, ei tullut mieleenkään. Kauniisti punertaa käsivarret ja kasvot, niskaan en onneksi näe. Varma kesän merkki, täällä ollessa, viikoittaista Alanyassa ollessa. Siinä oli hyvä istua ja puhua, miehistä tietenkin. Ehkä puhuimme jostakin muistakin aiheista, en muista. Parhaiten muistan hänen värikkäät kertomuksensa nettideittien tapaamisesta kasvokkain ensimmäistä kertaa. Nauru raikui.

Illalla se iski. Juuri kun eilen julistin, ettei kirjoituta, niin puolen yön jälkeen nukkumaan mennessä alkoi runosuoni tuottaa ideoita ja tekstiä. Inspiraatio oli niin vahva ja virkeä, ettei auttanut muu kuin nousta ylös ja alkaa kirjoittaa. Jossain vaiheessa aamuyötä, innostuksen hieman hiipuessa, tekstin tulo hyytyi ja silmät pyöreinä hämmästyksestä ja väsymyksestä katsoin vastakirjoitettua sivumäärää. Jes! Tyytyväisenä ja levollisena oli hyvä nukahtaa. Ja mikä yllättävintä, kirjoitus on kulkenut myös tänään. Löytyi sopivasti inspiroivat lähestymistavat ja uusia juonenkäänteitä. Vähän vielä. Vain vähän. Muutama päivä riittää, vaikkapa siihen reumalääkärin vastaanottoon asti. Olisipa upea saavuttaa taas Se Fiilis, jonka kirjan valmistuminen suo. Tuo projekti on nimittäin siinä pisteessä, että tuon "vähän vielä" jälkeen se lähtee kustantajalle. Sillä tiellä kestänee kauan ennen kuin syntyy teoksena ulos, mutta Hykertelen silti. Niin lähellä, ja silti niin kaukana. Vaan kärsivällisyyttä, tähänkin.

Tässä kohden vilkaisin Alanyan säätä. ILmankosteus 97% sai hymyilemään leveästi. Kuulostaa trooppisen kostealta. Ajatukset karkaavatkin tuosta sopivasti taas valmistumassa olevaan projektiin.

Hyvää yötä ja leppoisaa lomaa.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Päästä aurinko sisään

Alanyan Tosmur, DinCayi laskee mereen
Neljän tunnin kaupungilla olon jälkeen nukuin kahden tunnin päiväunet ihan vaan silkasta väsymyksestä. Heräsin äsken, ja yritän valita kirjoitanko todellisesta arjestani, siitä mitä elämä on juuri nyt, vai kirjoitanko Alanyasta tai Turkista. Ja Turkista omista kokemuksista, vai siitä mitä elämä on siellä asuvien tuttujen ihmisten näkökulmasta, tai turistikavereiden näkökulmasta... Sellaista tämä on, blogin pito. Valintoja ja välttelyäkin. Omastani en halua kirjoittaa juuri nyt, vaan välttelen sitä(kin) aihetta. Turkkiin siis. Tai ehkä sittenkin tunteista.

Tämä poissaolo, miten se vaikuttaa? Heitin kysymyksen itselleni, päästin sen ihan sinne perille asti, ja reaktio yllätti minutkin. Ei jei, tästäkään asiasta en halua puhua juuri nyt. Kaipaa perusteellisempaa mietintää ja voimia. Entä naiseudesta, kun siitä on tullut puhuttua viime aikoina muissa piireissä -ei, kun sekin menisi henkilökohtaiseksi. Mitä vaan itselleen tarjoilee, niin nyt ei oikein huvita, ei se eikä tämä aihe. Jaahans, on siis Sellainen päivä. Joillakin bloggareilla on kuulemma tällaisia päiviä varten varalla jo ennalta valmiiksi kirjoitettuja juttuja, ettei tarvitse kuin julkaista. Jep jep, voi olla, joillakin. Itsellä ei nyt ole, niitäkään. Joskus on ollut valmiiksi kirjoitettujen varastoa, ja on ollut ajastettuinakin useampia, mutta nyt ei. Valinnan ja tekstin luomisen tunnot ovat tuoreita, tästä ja nyt, myös tänään. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Uusilla pikkuteillä ihmettelemässä
Tekisi mieleni palata takaisin löhöasentoon, siihen josta vastahakoisesti itseni äsken nostin pois, ja Camilla Läckbergin Leijonankesyttäjään. Ostin taas pokkarin sillä perusteella että a) on hyvä kansikuva, b) on itselle entuudestaan tuntematon kirjailija, ja c) oli helppo ostos (tarjolla marketissa). Nimen tajusin lukea vasta kotona, eikä se ole ollenkaan hassumpi, herättää jopa hymyä ja hyviä muistoja. Kirja jää kuitenkin vielä hetkeksi odottamaan. Kierrän keittiössä, jääkaapilla ja teen ison kupillisen teetä mietintää helpottamaan. Juuri kun haluan ottaa toisenkin kulauksen teetä ennen kuin se kylmenee, tajuan juoneeni jo koko kupillisen (0,45 litraa). MIhin se katosi? Eikä helpottanut tilannetta yhtään...

En jaksa enää istua, tai siis fyysinen puoli ei jaksa. Alan tulla kärttyisäksi näistä fyysisistä rajoitteista, ja harkitsen jo tämänpäiväisen tekstin lopettamista tähän, kesken kaiken, ilman mitään valmista. Katselen kuvia, josko niillä olisi enemmän kerrottavaa. Heh, onhan niillä, yhdelle yhtä ja toiselle toista. Mitäpä minä tässä marisen ja takerrun muutamaan pikkuseikkaan. Olen sentään hengissä, kokonainen, liikun, näen, kuulen, puhun ja ajattelukin toimii. On siis aika tarkistaa asenteita, taas.

Kai väsyneenä ja sairaanakin voi kaikesta huolimatta olla hyväntuulinen ja onnellinenkin, jos vaan tahtoo. Eikö?

Jos menettää terveyttä tai toimintakykyä, niin miksi takertua siihen mitä menettää, kun voi olla onnellinen siitä kaikesta mikä jäi vielä jäljelle. Kuulostaako oman mielen manipuloinnilta? Voi sen niinkin nähdä, vaan onko sillä mitään väliä mitä tuollainen ajattelutapa on tai ei ole, jos se kerran toimii. Jos noin ajattelemalla saa itselleen paremman olon, vaarantamatta omaa tai muiden terveyttä ;), niin antaa mennä vaan. Mitä väliä? No on, on paljonkin väliä sillä mitä ajattelee ja miten ajattelee.

Kiehtova tuleva kukkanen, auringonotossa
Tuli mieleen vanha mietelause, en tiedä kenen se alunperin on, mutta jonkun viisaan keksimä. Tässä se on vapaasti muotoiltuna, sillä en edes muista tarkasti miten sen aikanaan luin.

"Huoli on kuin puro. Mitä enemmän vettä uomassa virtaa, sitä enemmän tilaa se valtaa."

Saattoi olla ettei tuo muistuta alkuperäistä nimeksikään, mutta tuollaisena sen muistan. On tärkeää antaa tilaa kiitollisuudelle kaikesta siitä, mikä jäi jäljelle, ja jättää se muu huomiotta. Jokainen tietää itsestään parhaiten, miten siihen kiitollisuuden tilaan pääsee. Ja kiitollisuus taas, jälleen se on yksi avainasia onnellisuuden kokemiseen.

Tuli mieleen maanantain bussimatka toiselta puolen SUomea tänne missä olen nyt. Kun katsoimme bussin oikean puoleisista ikkunoista ulos, näimme vain vahvat, tummat pilvet monissa eri sini-violetin sävyissä ja lähestyvän sateen. Vasemmanpuoleisista ikkunoista katsottaessa näkyi kaunis sininen taivas, upea auringonpaiste ja muutama taivaalla purjehtiva pieni pilvi. Voit itse valita kummasta ikkunasta katsot ulos, ja kumman tunnelman päästät sisään. Ihan itse. Miten olet tänään valinnut? No, päätöstään ja tapojaan voi aina muuttaa. Aina voi muuttaa, jos haluaa.

Joten päästetään aurinko sisään 😊 .

Lisätty jälkeenpäin.
Se mitä en äsken muistanut, ilmaantuikin eteeni. Enpä muistanut likimainkaan samoille sanoille...

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Ilmainen runokirjan julkaisu

Alanya, KEykubat-ranta ja Kale auringon lämmössä
Nyt voidaan huutaa parit Jihuut! IKEA avaa myymälänsä lähelle Antalyan lentokenttää :)) . Shoppailemaan pääsee jo Ikea IStanbul englanniksi, ja tuosta löytyy myös verkkokauppa.Olin jo suunnitellut tilaavani Alanyankotiini IKEAN Istanbulin myymälän verkkokaupan kautta tiettyjä tekstiilejä, vaan nytpä odotankin hieman, ja käyn Antalyan Ikeassa keväällä, jos Luoja suo.
keväällä 2018. Tuo uutinen oli mieluinen ainakin minulle, todennäköisesti monelle muullekin etelärannikolla paljon liikuskelevalle tai siellä asuvalle IKEAN tuntijalle.

Nimittäin nyt tuli taas pikapassitus mammografiaan, niin kuin kaikessa muussa ei olisi tarpeeksi. Mutta heräsi päivystyksessä lääkärin kanssa myös kysymys, voisiko mahdollinen rintasyöpä tai 1995 syöpäsolujen "etäpesäkkeet" olla nyt kaiken tämän oireilun takana. On sitten tilattu 2013 kontrollikuvia ja varattu kuvausaikaa, ja toivottavasti muistan mennä tutkimukseenkin. Aamun
verenpaineen nousua lukuunottamatta en jaksa ottaa edes stressiä tästä(kään) asiasta. Jos on, niin sitten katsotaan mitä sille voidaan, ja jos ei ole, niin haen suklaakakun siitä hyvästä. Kerran syöpäpotilas on aina syöpäpotilas, kun jotain "sopivan oloista" tulee vastaan. Vaan onpa niistä kolmesta aiemmasta "hälytyksestä" jo jotain tullut opittuakin. Ennakkoon ei kannata murehtia. Sen ehtii ehdä sitten jos on konkreettinen tarve, mutta useimmiten siinä vaiheessa on muuta paljon tärkeämpääkin ajateltavaa, ja monta hyödyllisempää energian suuntaamisen kohdettakin. JOten se siitä tulosten saantiin saakka.

Dim-joki Alantur-hotellin luona
Jotenkin tuli tuosta mieleeni jotain, mitä olen unohtanut kertoa aiemmin. Alanyassa on monia hautausmaita, ja siellä oleva ulkomalaisille tarkoitettu hautausmaa on täynnä. Uutta hautausmaata suunnitellaan / rakennetaan parhaillaan. Alanyassa on viimeisten 27 vuoden aikana haudattu noin 200 Alanyassa asunutta ja sinne kuollutta ulkomaalaista. Turistien ruumiit yleensä lennätetään kotiimaahan, perheiden tahdosta ja kustannuksella, mutta Alanyassa asujista useimmat haluavat myös tulla haudatuksi sinne. No, ei kannata säikähtää, ei ole aikomustakaan kuolla vielä, jos vaan elinpäiviä annetaan lisää, ja uskon että annetaan.

Alanyassa on tuttavayrittäjien mukaan jonkun verran turisteja, ja elämä mallillaan. Eilen juttelin pitkään Abon kanssa, ja hän ainakin oli hyvin toiveikkaan ja realistisen oloinen pohtiessaan bisneksensä toimivuutta ja arkea. Hänellä asiakkaita on tarpeeksi. Paremminkin voisi olla, mutta tälläkin määrällä hän selviää hyvin. Alanya elää, rakentaa, kehittyyy ja kasvaa. Arki kulkee rauhallista latuaan. Kuinka mielelläni istuisinkaan palmun alla, pulikoisin lämpimässä meressä ja nauttisin kuumuuden vastapainoksi jääkaappikylmästä vesimelonista. Sekin aika vielä tulee.

Rentouttavaa löhöilyä, meren ääniä, kuumaa hiekkaa ja meri <3
Moni teistä tälläkin hetkellä Alanyassa asuvista suomalaisista kirjoittaa joko huvikseen tai ajankulukseen. Jotkut kirjoittavat blogia omalle, suljetulle porukalle. Jotkut kirjoittavat kirjaa, runoja tai novelleja. Niin, ja sitten on ne, jotka kirjoittavat arkistoihinsa ylös kaiken sen, mitä muista suomalaisista keräävät 😂. Kirjoititpa mitä tahansa, kenelle tahansa, niin oletko miettinyt tuotostesi julkaisemista. SUomi 100 -juhlavuoden kunniaksi on meneillään projekteja, joissa kirjoittajien tuotos julkaistaan normaalia helpommin ja edullisemmin. Eräs kustantaja, jonka nimi ei nyt tule mieleen, mainosti jopa täysin maksutonta runokirjojen julkaisemista. Eipä vaan ole kouluaikojen jälkeen tullut kirjoitettua ainoatakaan runoa. Ei ole kovin ruusuiset muistot runoilutaidoista, vaan opettelukkysymyshän sekin on. Monia asioita voi oppia, kirjoittamista ja runoiluakin.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Alanyan uusı sairaala ja muuta uutta

Alanya, ja lintujen ruokkimista rakastava tyttö
Alanyassa pari päivää käytössä ollut uusi yliopistollinen sairaala (Antalya Kamu Hastaneleri Birliği Alanya Alaaddın Keykubat Üniversitesi Alanya Eğitim ve Araştırma Hastanesi) on saanut hyvän vastaanoton niin asiakkailta kuin työntekijöiltäkin. Tämä on tuosta pitkästä nimestään huolimatta siis "sama sairaala", joka tunnettiin aiemmin nimellä Devlet Hastanesi. Kyseessä on valtiollinen sairaala, joka toimii myös Alanyan ALKÜ yliopiston koulutus- ja tutkimussairaalana. Poliklinikoista ovat tällä hetkellä avoinna jo lastentaudit, allergia, sisätaudit, synnytys, urologia, psykiatria, yeiskirurgia, gynekologia, syöpäkirurginen, gastroenterologia ja fysiatria. Lisää on avautumassa.

Alanyan hotelleista uutisoitiin, että 25-28.6. oleville Ramazan Bayram -vapaapäiville löytyy vielä 8€ / hlö hotellihuoneita. Joten kenelle tahansa edullista majoitusta kaipaavalle  tiedoksi tuo sama, 8 € / hlö / yö
löytyy perustasoisia hotellihuoneita sekä keskustasta, läheltä Kleopatrarantaa että muiltakin alueilta. Jollet itse löydä, ja haluat matkustaa, niin laita kysely viereisen yhteydenottolomakkeen kautta. Voin antaa vinkkejä, mutta itse pitää olla yhteydessä hotelliin, ja mielellään sähköpostitse, niin sinulle jää faktaa siitä, mitä olette sopineet. Maksu vasta perillä, eli mitään ei tarvitse maksaa ennakkoon, vaan vasta huoneet ja hotellin nähtyäsi. Ja näitä hotelleja on paljon. LÖydät ne myös kansainvälisillä hotellihakukoneilla.

Sitten lyhyitä uutisia. Alanyassa nostettiin sosiaalitukien määrärahaa huomattavasti, ja nyt yhä useampi avun tarpeessa oleva perhe pääsee avun piiriin, ja noin 5.000 henkilöä saa ruoka-apua. Sairaalan lähistölle rakennetaan asuntoja omaisten lyhytaikaista yöymistä varten. Alanyaan rakennetaan sähköenergiaa tuottava jätteenpolttolaitos
Alanyassa kukkii taas puut ja pensaat
sekä uusi ja isompi halli tukkureille ja torimyyjille. Uusi ohitustie valmistuu osa osalta, ja keskustan kohdalla voit jo nähdä valmiita tieosuuksia ja risteysrakennelmia. LÄhelle Gazipasaa avataan heinäkuussa naisten ranta, vain naisille tarkoitettu uimaranta. Samanlainen avattiin viime vuonna Antalyassa, ja se on ollut tosi suosittu. Itsekin aion tuota käyttää, sillä yleisillä uimarannoilla on suht paljon sekä eurooppalaisia että paikallisia rantaleijonia kumppania etsimässä. Tuo tullee olemaan paljon rauhallisempi, ja rentouttavampi, koska siellä on vain naisia.

Kauniita kesäisiä ajatuksia itse kullekin. Niistä se kesäpäivä muodostuu, vaikka sadepilven alla.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Alanyassa vaikka mitä uutta

Alanyassa on rypäleiden aika :))
Nyt olen sekä huojentunut että hieman kauhistunut näistä sairaustilanteen käänteistä. Posti toi paksun kirjekuoren
vastaanottoaikoineen, laboratoriokoelistoineen ja -ohjeineen ja toimintaohjeineen. Ensimmäinen reaktio oli "noin kaukana", mutta kun katselin mitä labrakokeita otetaan, niin niiden vastausten valmistumiseenkin tarvitaan aikaa. Ja ei tässä nyt lopulta kovin pitkä aika olekaan, sillä ensi viikollahan on jo juhannus ja kesäkuun loppupuolisko (siis kesänkin loppupuolilsko alkaa...). Kun katsoin vielä kokeita, joita on määrätty otettavaksi, niin aikamoisia tunnemyrskyjä kävin läpi. Samanaikaisesti olen myös kiitollinen lääkärille. Kaikkien näiden vastausten kanssa vastaanotolle meno on mielekästä, sillä silloin pystytään jo poissulkemaan monia vaihtoehtoja.

Olen hyvilläni siit' että se aika loputakin konkretisoituu. Eilisen liian paljon liikkumisen ja bussimatkojen seurauksena tänään on ollut erittäin kivulias ja ärtyisän tunnelmallinen päivä, vaikkakin pääasiallisesti positiivinen päivä. Kun iltapäivällä vielä pakotin itseni liikkeenne, niin sain jopa ostettua ompelukoneen. Oli ota tai jätä -tilanne. Tuli vastaan sellainen, joka sopii käyttötarkoitukseen, ja jonka hinta oli kohdillaan, ellei jopa alakanttiin. Eräs ihminen möi koneen pois akuutin rahantarpeensa vuoksi. Tänään jaksoin vain testata konetta, ja jonakin kauniina päivänä tällä viikolla alkaa ompeluprojektin toteuttaminen. Tai no, saattaa niitä olla jonossa muutamakin.

Ja kyllä, kirjoittaminen ei luonnistu. Ympäristössä ja elämässä on liikaa keskeyttäviä ja stressaavia tapahtumia ja asioita. Tila, rauha ja hijaisuus puuttuu. Vaan eipä tuo haittaa, ei se niin vakavaa ole. Se on vain kirjoittamista. Jokaisella asialla on aikansa, ja jokaisella tapahtumalla merkityksensä. Niin oli myöskin niillä maaliskuun lopun yllätyksellisillä tapahtumilla, joiden seurauksena tulin Suomeen juuri silloin, ja jonka vuoksi olen jonkun ajan päästä pääsemässä keskussairaalaan. Kirjoittamista hoppuilin sen vuoksi, että jos en jostain syystä jatkossa pystyisi itse kirjoittamaan. Pelkään sitä, että kädet menevät yhtä huonoon kuntoon kuin mitä jalat, selkä ja niska nyt ovat. Vaan yritän olla ennakoimatta ja ennakkoon pelkäämättä. Otetaan mitä tulee, ja selvitään sen kanssa.

...ja jäätelön aika.
 Alanyassa on taas ollut vipinää monella sektorilla. Siellä on vieraillut niin entinen kuin nykyinenkin ulkoministeri sekä maakuntahallinnon johto. Isoja uusia investointeja ja uudistuksia on luvassa. Mm. Alanyan Gazipasan lentokentän terminaalirakennusta tullaan laajentamaan ja lentokentälle johtavaa tiestöä parannellaan. Uusi ohitustie liittyy myös tähän kokonaisuuteen oleellisesti, mutta se oli julkistettu jo aiemmin, ja on valmistumassa hyvää vauhtia. Terminaalirakennuksen parannuksen jälkeen kentälle saapuvien matkustajien jonotusaika aiotaan lyhentää 15 minuuttiin. Passintarkastuspisteitä ja turvatarkastuspisteitä sekä henkilökuntaa tullaan lisäämään. Ihana uutinen :)). Haampurista, Bremenistä ja Düsseldorfista muuten tulee Gazipasan kentälle syyskuun lopulle asti Air Germanian lennot. Toisinaanhan Suomesta pääsee erittäin edullisesti kyseisiin Saksan kaupunkeihin.

Alanyan venäläinen koulutus ja kulttuuriyhdistys on tänään järjestänyt Alanyassa venäläisten laulujen festivaalin. JOtenkin hämmentynyt olin kyseisen seuran puheenjohtajanaisen sotilaspuvusta, tai siis sotilaspuvun tyylisestä naisen asusta. Linkki artikkeliin on tässä. Miksi se sotilaallisuus on pitänyt siihen tuoda. Suomalaisten kohdalta kysyn toista asiaa... miksi muslimivaltiossa, jossa on paastonaika meneillään, järjestetään cocktailtilaisuus matkatoimiston vuosijuhlien kunniaksi juuri pahimpaan mahdolliseen aikaan, eli paastonaikaan päivällä. Tarjotaan syötävää ja juotavaa, ikään kuin härnäisi tahallaan paikalle kutsuttujen paastoajien sietokykyä... Maassa maan tavalla ei nyt toiminut suomalaisten kohdalla. Ehkä maan tapoja ei ole sisäistetty niin paljoa, että niitä vaivauduttaisiin kunnioittamaan edes tuon verran. Helppo ratkaisu olisi ollut järjestää kyseinen cocktailtilaisuus Iftarin jälkeen, jolloin se ei olisi ollut noin pahasti arvoristiriidassa. Tai sitten päivällä juhlat, mutta ilman cocktaileja ja ruokaa. Sellainenkin on mahdollista, vaikkei se kaikkien suomalaisten mielestä ole juhla.

Alanyassa on nyt tullut muotiin järjestää Villa Partyja. Tässä lehtiartikkeli Obassa sijaitsevan huvilan partyihin liittyen. En
tiedä sitä, onko kyseessä firmojen omistamat huvilat vai ovatko bileet yksityisten järjestämiä. JOtenkin vaistonvaraisesti veikkaan tuota firmojen tai johonkin / jotakin myyvään firmaan vahvasti sidoksissa olevien henkilöiden järjestämäksi, niin ettei ainoa tavoite ole pitää hauskaa, vaan myös myydä jotakin. Oli miten oli, sellaisiakin markkinoidaan nyt.

...lämpimien iltojena ja vuoristoretkien aika.
Täällä Suomessa tänä sateisena päivänä minä ja muut muummot kuljimme taas toppatakki päällä. Joillakin oi jopa käsineet kädessä, ja hieman kateellisena katselin, samalla kun käsiniveliä kolotti tämä kylmyys. Onko sopeutumisvaikeuksia -kyllä, ja paljon, silloin kun säästä puhutaan. Sisäinen termostaattini ei vaihdu millään, eikä kroppa suostu uskomaan tätä keliä kesäksi. Katselin tänään kaupassa uima-asuja, mutta lämmintä merta ajatellen. Nyt olen taas siinä pisteessä, että saan hillitä itseäni oikein toden teolla, siis etten osta lentolippuja liian aikaisin. Jotakin uusia halpalentoja tai halpoja lentolippuja myyviä firmojakin näyttää tulleen, ja olin jo klikata sivustoja auki... kunnes tajusin, että vähemmällä stressillä pääsen, kun en edes katso juuri nyt. Te jotka voitte, katselkaa ja nautiskelkaa lennoista ja lomista.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Pari sanaa iftarista

Alanyan Iftar ulkomaalaisille
Parhaillaan Turkissa ja Alanyassa saa joka päivä lukea, kuinka herra tai järjestö tai puolue tai joku muu instanssi
järjestää Iftarin siellä ja siellä, tervetuloa mukaan. Mikä se iftar oikein on? Moni tietää, että se on ruokailu, mutta mitä muuta tämä ruokailu pitää sisällään, ja miksi se on erityinen ja erityisen tärkeä ruokailu?

Nyt on meneillään muslimien paastonaika, Ramadan, jota Turkissa kutsutaan nimellä Ramazan. Paastonaikana paastoava muslimi ei syö eikä juo auringonnousun ja auringonlaskun välisenä aikana mitään. Tuo on tuskallista ja vaatii itsekuria, eikä se onnistu kaikilta vaikka kuinka yrittää. No, joka tapauksessa auringon laskiessa moskeijoiden minareeteista kuuluvan rukouskutsun jälkeen, ja rukouksen jälkeen kyseisen päivän paastoaminen päättyy. Alkaa uskonnonharjoitukseen kuuluva, siunattu ruokailu, josta käytetään nimeä Iftar.  Aamulla ennen auringonnousua, ja ennen uuden päivän paaston alkamista olevasta ruokailusta käytetään nimeä Sahur.

Alanyassa järjestettiin jälleen ulkomaalaistaustaisille suunnattu Iftar, joka vieraanvaraisuuden lisäksi toimii samalla myös esimerkkinä muille muslimiyhteisöille uskontojen rajat ylittävästä yhteistyöstä, huomioimisesta, välittämisestä ja ystävällisyydestä. Iftarille kutsuttiin Alanyassa asuvia ulkomaalaisia uskontoon / vakaumukseen katsomatta, ja osallistujia oli noin 600. Kutsuja lähetettiin eri kansallisuuksien paikallisten järjestöjen kautta, esim. Alanyan norjalaiset, Alanyan suomalaiset jne. Viereinen kuva on kyseiseltä Iftarilta.

Iftarporukka tukee toinen toistaan vaikean paaston suorittamisessa. Lapset, vanhukset, raskaana olevat ja sairaat ovat toki paastosta vapautettuja, ja kukin voi päättää itse omalla kohdallaan haluaako paastota vai ei. Jokaisena paastokuukauden iltana auringonlaskun aikaan ja iltarukouksen jälkeen syödään Iftar. Ja jokaisena iltana eri puolilla Alanyaa on useita Iftar-tilaisuuksia, joilla on eri järjestäjät ja koollekutsujat. Tärkeää on yhdessäolo, yhteisöllisyys ja muiden ihmisten huomiointi, myös hyväntekeväisyys.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Vapaa elämään

Niin on tämäkin sateinen ja harmaa perjantai, jota hetki sitten vielä torstaiksi luulin, paria tuntia vaille valmis muuttumaan lauantaiksi. Perjantait täällä eivät vieläkään tunnu perjantailta, kun kukaan ei toivota Hyvää Perjantaita niin kuin Alanyassa usein toivotettiin. Siinä kulttuurissa Perjantailla on sama asema kuin Sunnuntailla kristillisessä suomalaisessa kulttuurissa. Pääsi ihan livahtamaan ohi taas tuo perjantain kello 20, ja Aşk ve Mavı on menossa, jo puolivälissä. Ei sitä enää tässä vaiheessa tee mieli alkaa katsoa, kun ei tiedä ensimmäisen tunnin kiemuroita. Niin, tunnin, koska toinen tunti on mainoksia. Sen sijaan sarja näkyy atv-kanavan netisivuilta huomenna vähempimainoksisena. Jos muistan katsoa. Huomiselle illalle on tiedossa muuta kivaa, liput on jo ostettu, joten tv-sarja saattaa jäädä tärkeysjärjestyksessä jonnekin taka-alalle. Sehän ei haittaa mitään.

Palaan mielelläni aiemmin Alanyassa ottamiini valokuviin silloin, kun olen Suomessa, ja kun kaipaan aurinkoa,
lämpöä, merta ja ihmisiä... ja appelsiinipuita, hedelmätoria, äänimaailmaa, vuoristoa ja tähtitaivasta... Lista on pitkä, ellei jopa loputon, ja kokonaisuudessaan täynnä lämpöä, värejä, tuoksuja ja elämyksiä. Alanyassa ollessa omien lasten kuvilla on ihan samanlainen voima. Valokuvilla ja mielellä yhdessä on valtava voima. Kuinka vähän käytämmekään tuon yhdistelmän mahdollisuuksista, ikään kuin emme arvostaisi. Vai pitääkö sanoa minä-muodossa, että kuinka vähän muistankaan käyttää valokuvia tunnelmien ja muistikuvien esiinnostajina. Niissä piilee paljon mahdollisuuksia.

Ja toisaalta monet valokuvat kätkevät sisälleen myös paljon salaisuuksia, ihanuuksia joita kukaan ulkopuolinen ei osaa minun valokuviini yhdistää. Vain ne henkilöt, jotka
kuvan ottohetkeen liittyvät, jakavat keskenään siihen hetkeen liittyvät muistot. Vaikka kuvassa ei näkyisi ainoatakaan henkilöä, ei se tarkoita sitä, etteikö kuvan tarinaan liittyisi henkilöitä. Vaikka kuva kertoo katsojalleen tosi paljon, kertoo se kuvan ottaneelle kuvaajalle ja läsnä olleille vielä enemmän. Joskus harvoin kuvissani on myös mukanani olleita ihmisiä, joskus ihan tuntemattomia ihmisiä, ja tarinansa on heilläkin. Jos ei muuta, niin muistan omat tuntemukseni kyseistä ihmistä kohtaan sillä hetkellä, kun katsoin heitä siinä missä he ovat.

Kuvaamistakin kaipaan taas. Arvasin jo ennakkoon, että Suomessa ollessa ei tule kuvattua. En ole edes ladannut kameran tyhjää akkua. Kännykkäkameralla on tullut otettua sen verran kuvia, että opin siitä lisää ja lisää, mutta ainoatakaan näistä täällä otetuista kuvista ei tee mieli julkaista. Sillä tavoin SUomessa oleskelu on oleellisesti
erilaista. Koko ajan pitää turvata oma selusta yksityisyys ja rauha, ja miettiä mitä voi tehdä ja minne voi mennä. Noita murheita ei ole Turkissa. Voin liikkua ja toimia vapaasti, voin myös vapaasti kuvata ja julkaista kuvia. Olemisen ja elämisen vapaus on yksi niistä tärkeimmistä asioista, joita Alanyasta kaipaan. Olla vapaa. Se on paljon, ja arvokasta.

Kaikki viereiset kuvat ovat viime vuoden kesäkuulta ja Alanyan Kleopatrarannan alkupäästä, puiston puolelta. Muistot hymyilyttävät nytkin. Tästä on hyvä lähteä unille. Kauniita unia itse kullekin.