torstai 22. kesäkuuta 2017

Mantelin tuoksua

Alanya, KOnakli juhannuksen alla.
Bayram Tatili, eli kansallinen loma Ramadanin päättymisen kunniaksi alkaa Turkissa ylihuomenna 24.6. Arefe-päivän myötä. Ensimmäinen virallinen lomapäivä on käsittääkseni 25.6. ja se on samalla päivä, jolloin paastonaika loppuu. Jos olet Alanyassa kyseisenä päivänä, ja haluat nähdä Ramazan Bayramin iltatorimyynnit, niin mene Cuma Pazarin, perjantaitorin alueelle. Siellä on joko maassa, pöydillä tai rekeillä paljon laukkuja, kenkiä, farkkuja, vaatteita yms. ja niiden hinta on noin kolmesta liirasta ylöspäin, eli paikallisillekin edulisilla hinnoilla. Paastonajan päättymisen kunniaksi järjestetään myös paljon muita tapahtumia. Lisäksi monet matkustavat tapaamaan perheitään, sillä perinteisesti juhlaan iittyy myös perheen kanssa yhdessä vietetty aika.

Kirjoitin aiemmin Alanyan uuden yliopistollisen sairaalan erikoisaloista. Ainakin yksi virhe oli erikoisaloissa. Siellä on avattu lasten allergia ja immunologia -niminen erikoisala, erikoislääkäri Esra Hazar Sayarin johdolla. Lisää erikoisaloja on avautunut, mm.  gastroenterologia ja hepatologia, erikoislääkärinä Özlem Özer. Yritin katsoa sairaalan sivut, mutta eipä Suomesta päässyt sinne. Laitoin heille palautetta asiasta, joskaan en tiedä onko tuo rajoite täältä Suomen päästä johtuva. MIstä näistä aina tietää, varsinkaan tässä nykyisessä omituisesti asennoituvassa maailmassa.

Konaklin keskustan tuntumasta tämänkin talo
Tiesithän että työskentely Turkissa ilman työlupaa on laitonta, ja nykyään entistä tarkemmin seurattua. Joka viikko saa uutisista lukea pidätyksistä ja karkotuksista. Tässä tämänviikkoinen uutinen asiasta. Kannattaa järjestää työt ja oleskelut laillisesti, ettei sitten joudu ulos ja maahantulokieltoon. Jos yritys, joka sinua houkuttelee Alanyaan töihin, ei halua hoitaa asioita laillisesti, on takuuvarmaa ettei sen muutkaan lupaukset pidä, että tilanteeseen liittyy hyväksikäyttöä tai katteettomia lupauksia palkasta, työajasta tai toimenkuvasta. Ja mikäli yritykset hoitaisivat asiat oikein ja laillisesti, työllisyystilanne olisi paljon parempi. Sama koskee myös Suomea, jossa harmaa talous rehottaa myös. Työlupa ei ole kallis, vaikka niin väitetään. Kyse on mitättömän pienestä summasta. Ja työluvan voi hakea vain yritys, joka työntekijän palkkaa. Eli jos joku sanoo, että hae itsellesi työlupa ja tule sitten, niin kyse on jo siitä lähtien tietämättömyydestä tai huijaavasta häikäilemättömyydestä. Älä myy itseäsi halvalla, älä ole hyväksikäytettävä, vaan tee vain laillista työtä. Se on kaikkien etu.

Alanyan uuden ohitustien rakentaminen etenee suunnitellusti, ja keskustan tuntumassa pari ensimmäistä liittymää, Telecom ja Ticaret, ovat jo valmiina. Molemmista poistettiin tänään betoniesteet, ja ne ovat nyt liikenteelle avoinna. Ei kun testaamaan vaan, ja katselemaan uusia ulottuvuuksia.

Meillä tuoksuu taas karvasmanteliöljy ja leivotut pikkuleivät. Manteli- ja appelsiiniöljyn pystyn vielä maistamaan, muilta osin maku- ja hajuaisti ovat täysin poissa. Karmeaa. Toivottavasti palaavat. Leiposmisprojektit jatkuvat huomenna, tässä välissä hieman lepoa ja rauhaa.  Ja ajateltavaa ihan kaikille:

"The rule that covers everything is:
How you are with others, expect that back. -Rumi"

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhannus tulee kun lämpötila laskee

Edelleen näpyttelen kännykällä, kun konetta ei nyt saa nettiin. Silmät suurina ja mielikuvitus lämpöä kohden laukaten istun keinutuoliin lysähtäneenä, ja luen uutista Ramazan Bayramıksi ennustetusta +40 C lämpötilasta. Innoissani kuvittelen itseni lämpöön, lämpöön, joka rentouttaa. Tunnustan jopa itsellenikin, että olen vieraantunut tästä jumalattoman kylmästä säästä. Äärettömän mielelläni nauttisin sen, ja sekin aika koittaa taas. Alanyassa on nyt oltu kolmenkympin lämmöissä, saatu virkistävä sade kuuro ja uutta lämmintä. Eilen oli kuulemma satanut kuin saavista kaatamalla. Nyt sitten alkaa nousu kohti kuumimpia aikoja. Jes.

Tunnetko jo alanyalaisia muusikoita? Alanyalainen taiteilija-muusikko Necip Topal on julkaissut uuden biisinsä Gittiğin Günden Beri. Noilla nimillä löytyy video YouTubesta, en jaksa räpeltää tämän kännykän kanssa tähän linkitystä. Musiikkivideo on kuvattu Alanyassa, ja oli ihan kivaa katsottavaa.

Voimat loppu nyt, vaikka päivällä nukuin neljän tunnin päikkärit... Enkä olisi noussut ylös vielä silloinkaan, ellei olisi ollut pakko. Vaan labrassa on nyt käyty, huomenna vielä toinen reissu, ja pari viikkoa odottelua päälle. Yritän asennoitua positiivisesti, vaikka en ymmärräkään mitä kropassa tapahtuu, ja miksi. Jälkimmäiseen ei koskaan saada vastausta, ensimmäiseen mahdollisesti, toivottavasti.

Ihmiset ympärillä valmistautuvat juhannuksen viettoon. Ehkä se juhannusfiilis vielä ehtii itsellenikin löytyä.

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Pilvisempi päivä

Vähän marinaa heti alkuun, ikään kuin pois päiväjärjestyksestä. Nyt täällä Suomessa ollessa olen tavallista enemmän väsähtänyt, uupunut niin, etten jaksa edes ulkomaisia uutisia seurata kunnolla. Jää maailman tapahtumat nyt tavallista enemmän pimentoon. Paikallisiin uutisiin on mennyt luotto. Ne ovat liian paljon asenteella valittuja ja muokattuja, sananvapautensa rahan ja politiikan vallalle menettäneitä. Tuosta omasta väsähtämisestä sen verran, että fyysinen voima on vähissä, pelottavan vähissä, ja toki tällainen syö myös henkistä jaksamista. Kivuliaisuuden myötä olen ollut ärhäkkä ja hankala tänään. Huomenna siihen lisätään ravinnotta olo yms joten vastaan hyvät huomenet sitten kun pystyn, ehkä pitkällä viiveellä. Vaan huominen on tärkeä päivä, ja tulokset vievät taas lähemmäs tietoa ja diagnoosia. Toistaiseksi osumaa ei ole löytynyt, ja monet mahdollisuudet ovat avoinna. Erityisesti paras mahdollinen diagnoosi, eli "ei mitään, paranee pian itsekseen" on sekin vielä mahdollisuuksien rajoissa. 

Juniori löysi kaupasta karvasmanteliöljyä, ja leivoimme, vaikkei olisi jaksanutkaan. Joskus on tehtävä vaikkei jaksa tai huvita. Lopputulos sen sijaan oli herkkua. Perus-pikkuleipätaikinaan vaihdettiin osa sokerista tummaan siirappiin ja maustettiin tuolla karvasmanteliöljyllä. Lopputulos muistutti vahvasti välimerellisistä mauista. Kaipaan niitä ruokia ihan valtavasti, ja korvaan vajeen Fazerina-suklaalla. Etniseen ruokakauppaan voisin taas tehdä reissun. Itiksen Alanya-market olisi herkkukeidas, vaan on nyt hieman haasteellisen matkan päässä. Kai joku muu löytyy lähempää. Isoissa marketeissakin on yhtä sun toista, ovat vaan paljon säilöntäaineisempia (paitsi ihan luomu). Niin että kauppaan vaan, löytyy sieltä, sanottiin minullekin. 

Kirjoitustahti on ollut positiivinen yllätys, edelleenkin tekstiä valmistuu enemmän kuin uskalsin tältä ajalta toivoa. Toiveita ajoissa valmiiksi saamisesta on, ja tuon aikarajan olen itse itselleni asettanut, eli sen ylityskään ei saa aikaan mitään katastrofia, eikä edes ongelmaa. Kun aiemmin olen pystynyt kirjoittamaan vain levollisessa ja virkeässä mielentilassa, niin kehitystä on tapahtunut siinä, että nyt myös väsynyt ja ärtyisä olotila käy. Tosin myöhemmin on mielenkiintoista nähdä kuinka paljon mieliala on vaikuttanut tekstiin, sopivatko ne yhteen. Sen näkee aikanaan, kohtapuoliin. 

Abo vaan muistaa soitella ja kysellä kuulumisia. Tämän 3 kk ajan olen vain lukenut ja kuunnellut turkkia. Puhuminen on jäänyt tosi vähälle, niin kuin uuden opiskelukin. Suomessa ollessa ei vaan tule opiskeltua. Aikaa menee moniin turhuuksiin, niin kuin facebookkiin. Senkin ajan voisi supistaa paljon pienemmäksi, ja käyttää paremmin, vaan mikä estää - itsekurin puute. Tänään puhelun aikana tuli taas olo, että mitenkä saan nyt tuonkin sanottua... Ei hyvä. Treeniä, ja mielellään autenttisessa ympäristössä 😊. Vasn nyt voi jo sanoa, että enemmän on viikkoja takana kuin edessä. Lento saattaa hyvällä tuurilla mahdollistua nopeastikin. Kutkuttaa jo, lentolippujen osto siis.

Siihen asti tehdään arkisia juttuja. Juuri nyt etsitään raparperia, tarpeeksi paljon 🌱

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Poppeleiden varjossa

Alanya, Damlatas-luolan vierus ja ranta 0
Alle 3-vuotias mummon ja papan kanssa tupakalla, Suomessa, keskellä kirkasta päivää. Pariinkin otteeseen kiristelin kukkahattuni nyörejä kun sitä touhua katsoin omaa bussiani odotellessa. Mummo ja pappa polttelivat siinä julkisen rakennuksen seinustalla antaumuksella, vetivät savua keuhkoihinsa suht nopsaan tahtiin hartaan hiljaisuuden vallitessa. Alle 3v tyttö seisoi heidän vieressään, ja valkoinen tikkarinvarsi oli aseteltuna oikeankäden etusormen ja keskisormen välissä samalla tavoin, kuin mummolla tupakka. Koko tupakointisession ajan tämä tyttö toisti mummonsa jokaisen liikkeen. Hän seurasi mummoa hyvin tarkkaan, ja oli kuin pieni kopio. Mitä arvelette, millainen mahdollisuus tytöllä on selvitä 30-vuotiaksi asti ilman tupakoinnin aloittamista? Jäi surullinen kuva tuosta perheestä.

Aikoinaan, kun olin naimisissa Keski-Pohjanmaalla, kasvoi pihapiirissämme anopin istuttama poppeli. Se oli elämässäni ensimmäinen tapaamani poppeli, ja siitä opin mm sen, että poppelin tunnistamisessa oleellinen apu on sen paha haju. Nyt täällä asuntoni lähistöllä olevat, paljon , paljon isommat poppelit olisivat jääneet tunnistamatta ilman tuota hajuvihjettä. Oli sitten aamu, ilta, sadepäivä, kevät, helle tai syksy, niin aina nuo haisevat, eikä se haju ole mitenkään mieluinen. Ehkä joku siitäkin tykkää, en tiedä. Haju kertoo siitä, että jotakin ne poppelit erittävät, ja runsaasti erittävätkin. Ei niistä muuten mitään hajuja irtoaisi. Tämä riittäköön päivän kasvitietoiskuksi ;) .

Sama paikka
Terveystalon rtg- ja uä-laitteisiin kävin tutustumassa tänään potilaan näkökulmasta, ja sain tuloksetkin heti
(=hyvänlaatuista). Oli nopeaa ja sujuvaa toimintaa, ja oli ilo käydä. HUomisen projekti on delegoida perheenjäsenelle tomaattien istutusmullan haku, samalla kun itse nauttii kevyemmästä elämästä. Keskiviikolle on tiedossa labrakokeita, sitten alkaa juhannus ja juhannussuunnitelmien peruminen. Siitä on toki se riemu, että saa vapaasti ja tämänhetkisen kkunnon mukaan suunnitella uudet tekemiset. Nyt on vaan parempi olla tekemistä, sillä oikeasti alan jo hermostua tähän ylenmääräiseen paikallaan olemiseen ja liikuntakieltoon. Erityisen hermostuksen aiheutti tänään vyö. Ihan tavallinen, sellainen pieni, musta kapine. Ei millään, ei sitten millään ylettänyt enää menemään kiinni, ei edes siihen viimeiseen reikään. ---yhtään ei ärsyttänyt--- *enkä saanut yhtään painonnousuhepulia, vaan 2*. Suklaa ja jäätelö eivät missään tapauksessa ole olleet ne, joita nautin nyt tavallista enemmän 😋. Great! Vyötärönympäryskin. Ehkä voin taas palata normaaliin ruokailuun, kun tuo syöpäepäily on poissuljettu, mutta liikuntaan en voi ihan vielä palata.

Päivä on ollut niin kiireinen kaikkineen, ihan oikeasti, ettei ole ehtinyt katsoa edes Alanyan uutisia. Säätä katsoin sen verran, että kun nämä sadekuurot nyt poistuvat, niin sitten onkin pitkä aurinkoinen jakso tiedossa. LÄmpöä on ihan riittävästi, eikä vielä ole liian kuuma (minun mielestäni ;) ) .


sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Turkissa isänpäivä tänään

Isänpäivää on juhlittu Turkissa tänään monin tavoin. Osalle perheistä isänpäivä on vielä niin uusi juhla, että perhekohtaisia perinteitä ei ole ehtinyt muodostua. Eri medioissa isänpäivää yritetään kaupallistaa voimakkaasti, ja sidotaan sen merkitys uusien, ostettujen lahjojen antamiseen. Samahan se on Suomessakin joulun, äitien- ja isänpäivän suhteen. Ostettu lahja on kuitenkin paljon kylmempi kuin läsnäolo ja välittämisestä kertovat sanat. Isän rooleja on yhtä monta erilaista kuin on isiäkin. Jokaisella on oma elämäntarinansa, polkunsa ja oma valittu tapa reagoida elämän tapahtumiin ja sisältöihin. Jokainen isä on itsensä näköinen isä.

Tällä hetkellä Suomessa haetaan isää ja /tai äitiä monella ilman vanhempaa elävälle lapselle ja nuorelle. Yksikin hyvä aikuinen voi pelastaa lapsen ja nuoren elämän, ihan konkreettisesti. Myös Turkissa on paljon pakolaisorpoja lapsia ja nuoria, jotka kaipaavat perhettä ja turvallisia vanhempia. Rakastava, inhimillinen ja turvallinen isä ja äiti on kultaakin arvokkaampi. Hekin, joille omia lapsia ei synny perinteisin menetelmin, ovat aikuisina ja vanhempina tarpeellisia niille, joilla ei enää ole omia vanhempia. Toisten vanhempien lapsen, vanhempansa menettäneen, ja sotatraumoja kantavan lapsen vanhemmaksi ryhtyvää on siunattu tavallista suuremmalla kyvyllä ymmärtää, tuntea ja jakaa, niin, ja ottaa vastuuta. Erityinen kiitos ja kunnianosoitus näille vanhemmille tärkeästä humanitaarisesta työstä, kyvystä rakastaa ehdoitta.

Isyys on moniulotteinen ja hankala, mutta ilmeisesti myös antoisa asia, josta minulla ei ole kokemusta oikeastaan mistään näkökulmasta. Oman isäni menetin jo pienenä. Periaatteessa hän kai elää vieläkin, muttei koskaan ole pystynyt olemaan isä. Koska en asu lasteni isän kanssa, eikä yli 20 vuotta eron jälkeen ole jäljellä lähes mitään varmoja muistikuvia, on sekin suunta hatara. Joten isyydestä en oikein käytännön tasolla tiedä mitä se oikeasti on tai ei ole. On vain luuloja, kuulopuheita ja kirjatietoa. Äitiydestä tilanne on täysin päinvastainen. Isät puhukoon itse puolestaan, minä vaihdan aihetta... Tai sitten en.

Turkkilaisissa tuttavaperheissä  tapaamani isät ovat olleet kukin itsensä näköisiä isiä. Ei voi yleistää, että siellä tai täällä isät ovat sellaisia tai tällaisia. Ei vaan voi. Jokainen on omanlaisensa ja se on hänelle suotava. Toki vanhemmat voivat kasvattaa poikalastaan ja ohjata häntä haluamaansa suuntaan... Mutta kyseinen poikalapsi aikuistuessaan ja tullessaan isäksi päättää itse millainen isä käytännön elämässä haluaa olla ja on. Kukin päättää itse mitä arvostaa ja miten käyttäytyy. Hetken aikaa voi olla hukassa tai tyhmä, mutta lopulta itse valitsee tiensä ja tapansa. Ja muut valitsevat haluavatko olla noin käyttäytyvän kanssa tekemisissä vai ei. Periaatteessa elämä on ihan helppoa 😁.

Facekaverit: Facebook yrittää pakottaa ottamaan messengerin käyttöön. Siihen riesaan en halua sekaantua. En nyt pääse lukemaan viestejä kuin koneelta, joten facea ei kannata käyttää ensisijaisena viestikanavana. Alan muutenkin olla aika kypsä siihen, ja harkitsen taas sen käytön lopettamista, tai oleellista vähentämistä. WhatsAppi ja sähköposti on paljon paremmat.

Läppäri työstää perusteellisempaa virus- ja haittaohjelmatarkistusta, joten jää tämä teksti nyt vähäkuvaiseksi.




lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kerrankin mieluinen mainos

Alanyan kukkaloistoa, kiinanruusu
Pitkään on haaveissani, pääosin jossain taustalla ja ajoittain aktiivisesti etualallakin, ollut pieni talo. Nykyinen kerrostaloasuntoni on lähes parhaiten tarpeisiini vastaava, kun puhutaan kerrostalosta. Siihen ei kuitenkaan saa aurinkokennoilla toimivaa lämmitysjärjestelmää, pientä kasvihuonetta ja ruusupensaita pihalle, eikä hiljaisuutta silloin kun minä haluaisin. Saattaa olla muitakin pienen pieniä syitä, nuo kuitenkin ovat nyt mieleen tulevien painavimmasta päästä. Miinuksena pienelle, omalle talolle on se, että on mentävä kauemmas merenrannasta, noustava vuorenrinnettä ylös aika pitkästikin, tai sitten sivummalle, ihan maalle. Tässä tapauksessa se vuorenrinne kuulostaa paremmin toiveisiini sopivalta.

Vapaapäivää ei tästäkään päivästä tullut, ja sen jälkeen kun palasin asunnolle, en ole saanut aikaiseksi juurikaan mitään. Ensin katsoin Aşk ve Mavın eilisen jakson, ja jäin sopivasti tunnekuohun valtaan sen aika rajun lopun vuoksi. Sen jälkeen roikuin netissä, löysin muutaman vanhan koulukaverin, ja ison määrän erilaisia elämänkohtaloita. Jostain syystä FAcebookki tarjoili minulle kerrankin, kaiken tämän jälkeen, ensimmäisen kiinnostavan ja hyödyllisen mainoksen ikinä. Kuvassa näin lähes sellaisen kodin, jota olen vuorenrinteen pikkutontille haaveillut. Lisäksi siinä kodissa oli sellaisia herkkuja, joita en tiennyt edes olevan olemassa. Olen aivan ihastunut. Täysin. Lähetin jopa valmistajalle kyselyn, että toimittaisivatko he tuollaisen Turkkiin, ja paljonkohan kuljetuskustannukset tulisivat olemaan. Tullimaksu tarvitsee kysyä muulta taholta sitten aikanaan, mikäli kuljetuksen hinta jää kohtuulliseksi. Nyt vaan istun tässä, ja pohdin miten tuo projekti saadaan toteutettua. Kaikkea sitä.

...ja Joku Kukkanen.
Ihmisen mieli on kyllä mielenkiintoinen kokonaisuus. Tässä tyynen rauhallisesti kirjoitan blogitekstiä ja kaivelen muistin  sopukoista erilaisia kirjoitusaiheita, samalla kun osa mieltä muistelee jos tuttavien tarjolla olevia tontteja, ja miettii, että onkohan niistä joku vielä vapaana, ja saisikohan tontin maksun neuvoteltua sopiviin osiin. Naisena olemisen ilo. Voi tehdä useampaa asiaa yhtäaikaa. Kuinka tehokasta se useamman asian yhtäaikainen tekeminen on, siitä en mene takuuseen. Ainakaan tämän bogin kirjoittamisessa ei onneksi tarvitse olla tehokas, ei myyvä eikä tietäväkään. Riittää että on. Mietipä miten helppoa, on vaan ja kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa 😉. Ja kun on riittävän vilkkaalla ja kakaramaisella mielikuvituksella varustettu, niin juolahtaakin vaikka mitä.

Ei tästä nyt tämän pitempää tule, ei edes houkuttelemalla, sillä päivän tunnekuohut kutittelevat kirjoitusinspiraatiota sillä tavoin, että nyt on parasta vaihtaa sinne kirjaprojektin puolelle. Aamuyölle menee taas joka tapauksessa, mutta antaa mennä, sillä aamulla voi nukkua pitkään.

Unelmoikaahan ihmiset, koskaan ei tiedä mitä niille tapahtuu. VArmaa on vain se, että ilman unelmointia unelmille ei tapahdu yhtään mitään. Ilman unelmointia ainoakaan unelmasi ei toteudu. JOten anna mennä vaan...


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Sulttaaniprinsessojen jalanjäljillä Istanbuliin

Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimisto (Helsinki) jakoi mielenkiintoisen Sulttaaniprinsessojen jalanjäljillä artikkelin, tapahtumamainoksen, ja se löytyy suomenkielisenä tämän linkin kautta . Tapahtuman oma, englanninkielinen sivusto löytyy täältä. Jo suomenkielinenkin teksti herätti kiinnostuksen, mutta tuo englanninkielinen sivusto vahvisti päätöstä uudesta Istanbulin vierailusta. Jospa pari kolme päivää Istanbulissa mahdollistuisi jo nyt syksyllä, ja kokonainen viikko vaikkapa ensi keväänä. Ennata ei tiedä miten elämä lopulta menee, mutta tällaisia haaveita on nyt ilmassa. On ainakin kiva valmistautua Istanbulin vierailuun, vaikka kävely eilisten rasitusten jälkeen olikin vaivalloista lyllerrystä.

Meillä paistoi lopultakin aurinko riittävän lämpimästi. Luovuin takista, ja tarkenin kahdella lyhythihaisella paidalla. Lämpömittari näytti hellelukemia. Kaverin kanssa istuimme keskustassa puiston reunalla nauttimasta säästä, ulkoilmasta, elämästä, ja siinä sivussa myös paransimme maailmaa. Kaveri oli sen verran fiksumpi, että oli varustautunut puistonpenkeillä istuskeluun aurinkosuojavoitein. Minä perinteisesti unohdin, ei tullut mieleenkään. Kauniisti punertaa käsivarret ja kasvot, niskaan en onneksi näe. Varma kesän merkki, täällä ollessa, viikoittaista Alanyassa ollessa. Siinä oli hyvä istua ja puhua, miehistä tietenkin. Ehkä puhuimme jostakin muistakin aiheista, en muista. Parhaiten muistan hänen värikkäät kertomuksensa nettideittien tapaamisesta kasvokkain ensimmäistä kertaa. Nauru raikui.

Illalla se iski. Juuri kun eilen julistin, ettei kirjoituta, niin puolen yön jälkeen nukkumaan mennessä alkoi runosuoni tuottaa ideoita ja tekstiä. Inspiraatio oli niin vahva ja virkeä, ettei auttanut muu kuin nousta ylös ja alkaa kirjoittaa. Jossain vaiheessa aamuyötä, innostuksen hieman hiipuessa, tekstin tulo hyytyi ja silmät pyöreinä hämmästyksestä ja väsymyksestä katsoin vastakirjoitettua sivumäärää. Jes! Tyytyväisenä ja levollisena oli hyvä nukahtaa. Ja mikä yllättävintä, kirjoitus on kulkenut myös tänään. Löytyi sopivasti inspiroivat lähestymistavat ja uusia juonenkäänteitä. Vähän vielä. Vain vähän. Muutama päivä riittää, vaikkapa siihen reumalääkärin vastaanottoon asti. Olisipa upea saavuttaa taas Se Fiilis, jonka kirjan valmistuminen suo. Tuo projekti on nimittäin siinä pisteessä, että tuon "vähän vielä" jälkeen se lähtee kustantajalle. Sillä tiellä kestänee kauan ennen kuin syntyy teoksena ulos, mutta Hykertelen silti. Niin lähellä, ja silti niin kaukana. Vaan kärsivällisyyttä, tähänkin.

Tässä kohden vilkaisin Alanyan säätä. ILmankosteus 97% sai hymyilemään leveästi. Kuulostaa trooppisen kostealta. Ajatukset karkaavatkin tuosta sopivasti taas valmistumassa olevaan projektiin.

Hyvää yötä ja leppoisaa lomaa.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Päästä aurinko sisään

Alanyan Tosmur, DinCayi laskee mereen
Neljän tunnin kaupungilla olon jälkeen nukuin kahden tunnin päiväunet ihan vaan silkasta väsymyksestä. Heräsin äsken, ja yritän valita kirjoitanko todellisesta arjestani, siitä mitä elämä on juuri nyt, vai kirjoitanko Alanyasta tai Turkista. Ja Turkista omista kokemuksista, vai siitä mitä elämä on siellä asuvien tuttujen ihmisten näkökulmasta, tai turistikavereiden näkökulmasta... Sellaista tämä on, blogin pito. Valintoja ja välttelyäkin. Omastani en halua kirjoittaa juuri nyt, vaan välttelen sitä(kin) aihetta. Turkkiin siis. Tai ehkä sittenkin tunteista.

Tämä poissaolo, miten se vaikuttaa? Heitin kysymyksen itselleni, päästin sen ihan sinne perille asti, ja reaktio yllätti minutkin. Ei jei, tästäkään asiasta en halua puhua juuri nyt. Kaipaa perusteellisempaa mietintää ja voimia. Entä naiseudesta, kun siitä on tullut puhuttua viime aikoina muissa piireissä -ei, kun sekin menisi henkilökohtaiseksi. Mitä vaan itselleen tarjoilee, niin nyt ei oikein huvita, ei se eikä tämä aihe. Jaahans, on siis Sellainen päivä. Joillakin bloggareilla on kuulemma tällaisia päiviä varten varalla jo ennalta valmiiksi kirjoitettuja juttuja, ettei tarvitse kuin julkaista. Jep jep, voi olla, joillakin. Itsellä ei nyt ole, niitäkään. Joskus on ollut valmiiksi kirjoitettujen varastoa, ja on ollut ajastettuinakin useampia, mutta nyt ei. Valinnan ja tekstin luomisen tunnot ovat tuoreita, tästä ja nyt, myös tänään. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Uusilla pikkuteillä ihmettelemässä
Tekisi mieleni palata takaisin löhöasentoon, siihen josta vastahakoisesti itseni äsken nostin pois, ja Camilla Läckbergin Leijonankesyttäjään. Ostin taas pokkarin sillä perusteella että a) on hyvä kansikuva, b) on itselle entuudestaan tuntematon kirjailija, ja c) oli helppo ostos (tarjolla marketissa). Nimen tajusin lukea vasta kotona, eikä se ole ollenkaan hassumpi, herättää jopa hymyä ja hyviä muistoja. Kirja jää kuitenkin vielä hetkeksi odottamaan. Kierrän keittiössä, jääkaapilla ja teen ison kupillisen teetä mietintää helpottamaan. Juuri kun haluan ottaa toisenkin kulauksen teetä ennen kuin se kylmenee, tajuan juoneeni jo koko kupillisen (0,45 litraa). MIhin se katosi? Eikä helpottanut tilannetta yhtään...

En jaksa enää istua, tai siis fyysinen puoli ei jaksa. Alan tulla kärttyisäksi näistä fyysisistä rajoitteista, ja harkitsen jo tämänpäiväisen tekstin lopettamista tähän, kesken kaiken, ilman mitään valmista. Katselen kuvia, josko niillä olisi enemmän kerrottavaa. Heh, onhan niillä, yhdelle yhtä ja toiselle toista. Mitäpä minä tässä marisen ja takerrun muutamaan pikkuseikkaan. Olen sentään hengissä, kokonainen, liikun, näen, kuulen, puhun ja ajattelukin toimii. On siis aika tarkistaa asenteita, taas.

Kai väsyneenä ja sairaanakin voi kaikesta huolimatta olla hyväntuulinen ja onnellinenkin, jos vaan tahtoo. Eikö?

Jos menettää terveyttä tai toimintakykyä, niin miksi takertua siihen mitä menettää, kun voi olla onnellinen siitä kaikesta mikä jäi vielä jäljelle. Kuulostaako oman mielen manipuloinnilta? Voi sen niinkin nähdä, vaan onko sillä mitään väliä mitä tuollainen ajattelutapa on tai ei ole, jos se kerran toimii. Jos noin ajattelemalla saa itselleen paremman olon, vaarantamatta omaa tai muiden terveyttä ;), niin antaa mennä vaan. Mitä väliä? No on, on paljonkin väliä sillä mitä ajattelee ja miten ajattelee.

Kiehtova tuleva kukkanen, auringonotossa
Tuli mieleen vanha mietelause, en tiedä kenen se alunperin on, mutta jonkun viisaan keksimä. Tässä se on vapaasti muotoiltuna, sillä en edes muista tarkasti miten sen aikanaan luin.

"Huoli on kuin puro. Mitä enemmän vettä uomassa virtaa, sitä enemmän tilaa se valtaa."

Saattoi olla ettei tuo muistuta alkuperäistä nimeksikään, mutta tuollaisena sen muistan. On tärkeää antaa tilaa kiitollisuudelle kaikesta siitä, mikä jäi jäljelle, ja jättää se muu huomiotta. Jokainen tietää itsestään parhaiten, miten siihen kiitollisuuden tilaan pääsee. Ja kiitollisuus taas, jälleen se on yksi avainasia onnellisuuden kokemiseen.

Tuli mieleen maanantain bussimatka toiselta puolen SUomea tänne missä olen nyt. Kun katsoimme bussin oikean puoleisista ikkunoista ulos, näimme vain vahvat, tummat pilvet monissa eri sini-violetin sävyissä ja lähestyvän sateen. Vasemmanpuoleisista ikkunoista katsottaessa näkyi kaunis sininen taivas, upea auringonpaiste ja muutama taivaalla purjehtiva pieni pilvi. Voit itse valita kummasta ikkunasta katsot ulos, ja kumman tunnelman päästät sisään. Ihan itse. Miten olet tänään valinnut? No, päätöstään ja tapojaan voi aina muuttaa. Aina voi muuttaa, jos haluaa.

Joten päästetään aurinko sisään 😊 .

Lisätty jälkeenpäin.
Se mitä en äsken muistanut, ilmaantuikin eteeni. Enpä muistanut likimainkaan samoille sanoille...

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Ilmainen runokirjan julkaisu

Alanya, KEykubat-ranta ja Kale auringon lämmössä
Nyt voidaan huutaa parit Jihuut! IKEA avaa myymälänsä lähelle Antalyan lentokenttää :)) . Shoppailemaan pääsee jo Ikea IStanbul englanniksi, ja tuosta löytyy myös verkkokauppa.Olin jo suunnitellut tilaavani Alanyankotiini IKEAN Istanbulin myymälän verkkokaupan kautta tiettyjä tekstiilejä, vaan nytpä odotankin hieman, ja käyn Antalyan Ikeassa keväällä, jos Luoja suo.
keväällä 2018. Tuo uutinen oli mieluinen ainakin minulle, todennäköisesti monelle muullekin etelärannikolla paljon liikuskelevalle tai siellä asuvalle IKEAN tuntijalle.

Nimittäin nyt tuli taas pikapassitus mammografiaan, niin kuin kaikessa muussa ei olisi tarpeeksi. Mutta heräsi päivystyksessä lääkärin kanssa myös kysymys, voisiko mahdollinen rintasyöpä tai 1995 syöpäsolujen "etäpesäkkeet" olla nyt kaiken tämän oireilun takana. On sitten tilattu 2013 kontrollikuvia ja varattu kuvausaikaa, ja toivottavasti muistan mennä tutkimukseenkin. Aamun
verenpaineen nousua lukuunottamatta en jaksa ottaa edes stressiä tästä(kään) asiasta. Jos on, niin sitten katsotaan mitä sille voidaan, ja jos ei ole, niin haen suklaakakun siitä hyvästä. Kerran syöpäpotilas on aina syöpäpotilas, kun jotain "sopivan oloista" tulee vastaan. Vaan onpa niistä kolmesta aiemmasta "hälytyksestä" jo jotain tullut opittuakin. Ennakkoon ei kannata murehtia. Sen ehtii ehdä sitten jos on konkreettinen tarve, mutta useimmiten siinä vaiheessa on muuta paljon tärkeämpääkin ajateltavaa, ja monta hyödyllisempää energian suuntaamisen kohdettakin. JOten se siitä tulosten saantiin saakka.

Dim-joki Alantur-hotellin luona
Jotenkin tuli tuosta mieleeni jotain, mitä olen unohtanut kertoa aiemmin. Alanyassa on monia hautausmaita, ja siellä oleva ulkomalaisille tarkoitettu hautausmaa on täynnä. Uutta hautausmaata suunnitellaan / rakennetaan parhaillaan. Alanyassa on viimeisten 27 vuoden aikana haudattu noin 200 Alanyassa asunutta ja sinne kuollutta ulkomaalaista. Turistien ruumiit yleensä lennätetään kotiimaahan, perheiden tahdosta ja kustannuksella, mutta Alanyassa asujista useimmat haluavat myös tulla haudatuksi sinne. No, ei kannata säikähtää, ei ole aikomustakaan kuolla vielä, jos vaan elinpäiviä annetaan lisää, ja uskon että annetaan.

Alanyassa on tuttavayrittäjien mukaan jonkun verran turisteja, ja elämä mallillaan. Eilen juttelin pitkään Abon kanssa, ja hän ainakin oli hyvin toiveikkaan ja realistisen oloinen pohtiessaan bisneksensä toimivuutta ja arkea. Hänellä asiakkaita on tarpeeksi. Paremminkin voisi olla, mutta tälläkin määrällä hän selviää hyvin. Alanya elää, rakentaa, kehittyyy ja kasvaa. Arki kulkee rauhallista latuaan. Kuinka mielelläni istuisinkaan palmun alla, pulikoisin lämpimässä meressä ja nauttisin kuumuuden vastapainoksi jääkaappikylmästä vesimelonista. Sekin aika vielä tulee.

Rentouttavaa löhöilyä, meren ääniä, kuumaa hiekkaa ja meri <3
Moni teistä tälläkin hetkellä Alanyassa asuvista suomalaisista kirjoittaa joko huvikseen tai ajankulukseen. Jotkut kirjoittavat blogia omalle, suljetulle porukalle. Jotkut kirjoittavat kirjaa, runoja tai novelleja. Niin, ja sitten on ne, jotka kirjoittavat arkistoihinsa ylös kaiken sen, mitä muista suomalaisista keräävät 😂. Kirjoititpa mitä tahansa, kenelle tahansa, niin oletko miettinyt tuotostesi julkaisemista. SUomi 100 -juhlavuoden kunniaksi on meneillään projekteja, joissa kirjoittajien tuotos julkaistaan normaalia helpommin ja edullisemmin. Eräs kustantaja, jonka nimi ei nyt tule mieleen, mainosti jopa täysin maksutonta runokirjojen julkaisemista. Eipä vaan ole kouluaikojen jälkeen tullut kirjoitettua ainoatakaan runoa. Ei ole kovin ruusuiset muistot runoilutaidoista, vaan opettelukkysymyshän sekin on. Monia asioita voi oppia, kirjoittamista ja runoiluakin.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Alanyan uusı sairaala ja muuta uutta

Alanya, ja lintujen ruokkimista rakastava tyttö
Alanyassa pari päivää käytössä ollut uusi yliopistollinen sairaala (Antalya Kamu Hastaneleri Birliği Alanya Alaaddın Keykubat Üniversitesi Alanya Eğitim ve Araştırma Hastanesi) on saanut hyvän vastaanoton niin asiakkailta kuin työntekijöiltäkin. Tämä on tuosta pitkästä nimestään huolimatta siis "sama sairaala", joka tunnettiin aiemmin nimellä Devlet Hastanesi. Kyseessä on valtiollinen sairaala, joka toimii myös Alanyan ALKÜ yliopiston koulutus- ja tutkimussairaalana. Poliklinikoista ovat tällä hetkellä avoinna jo lastentaudit, allergia, sisätaudit, synnytys, urologia, psykiatria, yeiskirurgia, gynekologia, syöpäkirurginen, gastroenterologia ja fysiatria. Lisää on avautumassa.

Alanyan hotelleista uutisoitiin, että 25-28.6. oleville Ramazan Bayram -vapaapäiville löytyy vielä 8€ / hlö hotellihuoneita. Joten kenelle tahansa edullista majoitusta kaipaavalle  tiedoksi tuo sama, 8 € / hlö / yö
löytyy perustasoisia hotellihuoneita sekä keskustasta, läheltä Kleopatrarantaa että muiltakin alueilta. Jollet itse löydä, ja haluat matkustaa, niin laita kysely viereisen yhteydenottolomakkeen kautta. Voin antaa vinkkejä, mutta itse pitää olla yhteydessä hotelliin, ja mielellään sähköpostitse, niin sinulle jää faktaa siitä, mitä olette sopineet. Maksu vasta perillä, eli mitään ei tarvitse maksaa ennakkoon, vaan vasta huoneet ja hotellin nähtyäsi. Ja näitä hotelleja on paljon. LÖydät ne myös kansainvälisillä hotellihakukoneilla.

Sitten lyhyitä uutisia. Alanyassa nostettiin sosiaalitukien määrärahaa huomattavasti, ja nyt yhä useampi avun tarpeessa oleva perhe pääsee avun piiriin, ja noin 5.000 henkilöä saa ruoka-apua. Sairaalan lähistölle rakennetaan asuntoja omaisten lyhytaikaista yöymistä varten. Alanyaan rakennetaan sähköenergiaa tuottava jätteenpolttolaitos
Alanyassa kukkii taas puut ja pensaat
sekä uusi ja isompi halli tukkureille ja torimyyjille. Uusi ohitustie valmistuu osa osalta, ja keskustan kohdalla voit jo nähdä valmiita tieosuuksia ja risteysrakennelmia. LÄhelle Gazipasaa avataan heinäkuussa naisten ranta, vain naisille tarkoitettu uimaranta. Samanlainen avattiin viime vuonna Antalyassa, ja se on ollut tosi suosittu. Itsekin aion tuota käyttää, sillä yleisillä uimarannoilla on suht paljon sekä eurooppalaisia että paikallisia rantaleijonia kumppania etsimässä. Tuo tullee olemaan paljon rauhallisempi, ja rentouttavampi, koska siellä on vain naisia.

Kauniita kesäisiä ajatuksia itse kullekin. Niistä se kesäpäivä muodostuu, vaikka sadepilven alla.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Alanyassa vaikka mitä uutta

Alanyassa on rypäleiden aika :))
Nyt olen sekä huojentunut että hieman kauhistunut näistä sairaustilanteen käänteistä. Posti toi paksun kirjekuoren
vastaanottoaikoineen, laboratoriokoelistoineen ja -ohjeineen ja toimintaohjeineen. Ensimmäinen reaktio oli "noin kaukana", mutta kun katselin mitä labrakokeita otetaan, niin niiden vastausten valmistumiseenkin tarvitaan aikaa. Ja ei tässä nyt lopulta kovin pitkä aika olekaan, sillä ensi viikollahan on jo juhannus ja kesäkuun loppupuolisko (siis kesänkin loppupuolilsko alkaa...). Kun katsoin vielä kokeita, joita on määrätty otettavaksi, niin aikamoisia tunnemyrskyjä kävin läpi. Samanaikaisesti olen myös kiitollinen lääkärille. Kaikkien näiden vastausten kanssa vastaanotolle meno on mielekästä, sillä silloin pystytään jo poissulkemaan monia vaihtoehtoja.

Olen hyvilläni siit' että se aika loputakin konkretisoituu. Eilisen liian paljon liikkumisen ja bussimatkojen seurauksena tänään on ollut erittäin kivulias ja ärtyisän tunnelmallinen päivä, vaikkakin pääasiallisesti positiivinen päivä. Kun iltapäivällä vielä pakotin itseni liikkeenne, niin sain jopa ostettua ompelukoneen. Oli ota tai jätä -tilanne. Tuli vastaan sellainen, joka sopii käyttötarkoitukseen, ja jonka hinta oli kohdillaan, ellei jopa alakanttiin. Eräs ihminen möi koneen pois akuutin rahantarpeensa vuoksi. Tänään jaksoin vain testata konetta, ja jonakin kauniina päivänä tällä viikolla alkaa ompeluprojektin toteuttaminen. Tai no, saattaa niitä olla jonossa muutamakin.

Ja kyllä, kirjoittaminen ei luonnistu. Ympäristössä ja elämässä on liikaa keskeyttäviä ja stressaavia tapahtumia ja asioita. Tila, rauha ja hijaisuus puuttuu. Vaan eipä tuo haittaa, ei se niin vakavaa ole. Se on vain kirjoittamista. Jokaisella asialla on aikansa, ja jokaisella tapahtumalla merkityksensä. Niin oli myöskin niillä maaliskuun lopun yllätyksellisillä tapahtumilla, joiden seurauksena tulin Suomeen juuri silloin, ja jonka vuoksi olen jonkun ajan päästä pääsemässä keskussairaalaan. Kirjoittamista hoppuilin sen vuoksi, että jos en jostain syystä jatkossa pystyisi itse kirjoittamaan. Pelkään sitä, että kädet menevät yhtä huonoon kuntoon kuin mitä jalat, selkä ja niska nyt ovat. Vaan yritän olla ennakoimatta ja ennakkoon pelkäämättä. Otetaan mitä tulee, ja selvitään sen kanssa.

...ja jäätelön aika.
 Alanyassa on taas ollut vipinää monella sektorilla. Siellä on vieraillut niin entinen kuin nykyinenkin ulkoministeri sekä maakuntahallinnon johto. Isoja uusia investointeja ja uudistuksia on luvassa. Mm. Alanyan Gazipasan lentokentän terminaalirakennusta tullaan laajentamaan ja lentokentälle johtavaa tiestöä parannellaan. Uusi ohitustie liittyy myös tähän kokonaisuuteen oleellisesti, mutta se oli julkistettu jo aiemmin, ja on valmistumassa hyvää vauhtia. Terminaalirakennuksen parannuksen jälkeen kentälle saapuvien matkustajien jonotusaika aiotaan lyhentää 15 minuuttiin. Passintarkastuspisteitä ja turvatarkastuspisteitä sekä henkilökuntaa tullaan lisäämään. Ihana uutinen :)). Haampurista, Bremenistä ja Düsseldorfista muuten tulee Gazipasan kentälle syyskuun lopulle asti Air Germanian lennot. Toisinaanhan Suomesta pääsee erittäin edullisesti kyseisiin Saksan kaupunkeihin.

Alanyan venäläinen koulutus ja kulttuuriyhdistys on tänään järjestänyt Alanyassa venäläisten laulujen festivaalin. JOtenkin hämmentynyt olin kyseisen seuran puheenjohtajanaisen sotilaspuvusta, tai siis sotilaspuvun tyylisestä naisen asusta. Linkki artikkeliin on tässä. Miksi se sotilaallisuus on pitänyt siihen tuoda. Suomalaisten kohdalta kysyn toista asiaa... miksi muslimivaltiossa, jossa on paastonaika meneillään, järjestetään cocktailtilaisuus matkatoimiston vuosijuhlien kunniaksi juuri pahimpaan mahdolliseen aikaan, eli paastonaikaan päivällä. Tarjotaan syötävää ja juotavaa, ikään kuin härnäisi tahallaan paikalle kutsuttujen paastoajien sietokykyä... Maassa maan tavalla ei nyt toiminut suomalaisten kohdalla. Ehkä maan tapoja ei ole sisäistetty niin paljoa, että niitä vaivauduttaisiin kunnioittamaan edes tuon verran. Helppo ratkaisu olisi ollut järjestää kyseinen cocktailtilaisuus Iftarin jälkeen, jolloin se ei olisi ollut noin pahasti arvoristiriidassa. Tai sitten päivällä juhlat, mutta ilman cocktaileja ja ruokaa. Sellainenkin on mahdollista, vaikkei se kaikkien suomalaisten mielestä ole juhla.

Alanyassa on nyt tullut muotiin järjestää Villa Partyja. Tässä lehtiartikkeli Obassa sijaitsevan huvilan partyihin liittyen. En
tiedä sitä, onko kyseessä firmojen omistamat huvilat vai ovatko bileet yksityisten järjestämiä. JOtenkin vaistonvaraisesti veikkaan tuota firmojen tai johonkin / jotakin myyvään firmaan vahvasti sidoksissa olevien henkilöiden järjestämäksi, niin ettei ainoa tavoite ole pitää hauskaa, vaan myös myydä jotakin. Oli miten oli, sellaisiakin markkinoidaan nyt.

...lämpimien iltojena ja vuoristoretkien aika.
Täällä Suomessa tänä sateisena päivänä minä ja muut muummot kuljimme taas toppatakki päällä. Joillakin oi jopa käsineet kädessä, ja hieman kateellisena katselin, samalla kun käsiniveliä kolotti tämä kylmyys. Onko sopeutumisvaikeuksia -kyllä, ja paljon, silloin kun säästä puhutaan. Sisäinen termostaattini ei vaihdu millään, eikä kroppa suostu uskomaan tätä keliä kesäksi. Katselin tänään kaupassa uima-asuja, mutta lämmintä merta ajatellen. Nyt olen taas siinä pisteessä, että saan hillitä itseäni oikein toden teolla, siis etten osta lentolippuja liian aikaisin. Jotakin uusia halpalentoja tai halpoja lentolippuja myyviä firmojakin näyttää tulleen, ja olin jo klikata sivustoja auki... kunnes tajusin, että vähemmällä stressillä pääsen, kun en edes katso juuri nyt. Te jotka voitte, katselkaa ja nautiskelkaa lennoista ja lomista.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Pari sanaa iftarista

Alanyan Iftar ulkomaalaisille
Parhaillaan Turkissa ja Alanyassa saa joka päivä lukea, kuinka herra tai järjestö tai puolue tai joku muu instanssi
järjestää Iftarin siellä ja siellä, tervetuloa mukaan. Mikä se iftar oikein on? Moni tietää, että se on ruokailu, mutta mitä muuta tämä ruokailu pitää sisällään, ja miksi se on erityinen ja erityisen tärkeä ruokailu?

Nyt on meneillään muslimien paastonaika, Ramadan, jota Turkissa kutsutaan nimellä Ramazan. Paastonaikana paastoava muslimi ei syö eikä juo auringonnousun ja auringonlaskun välisenä aikana mitään. Tuo on tuskallista ja vaatii itsekuria, eikä se onnistu kaikilta vaikka kuinka yrittää. No, joka tapauksessa auringon laskiessa moskeijoiden minareeteista kuuluvan rukouskutsun jälkeen, ja rukouksen jälkeen kyseisen päivän paastoaminen päättyy. Alkaa uskonnonharjoitukseen kuuluva, siunattu ruokailu, josta käytetään nimeä Iftar.  Aamulla ennen auringonnousua, ja ennen uuden päivän paaston alkamista olevasta ruokailusta käytetään nimeä Sahur.

Alanyassa järjestettiin jälleen ulkomaalaistaustaisille suunnattu Iftar, joka vieraanvaraisuuden lisäksi toimii samalla myös esimerkkinä muille muslimiyhteisöille uskontojen rajat ylittävästä yhteistyöstä, huomioimisesta, välittämisestä ja ystävällisyydestä. Iftarille kutsuttiin Alanyassa asuvia ulkomaalaisia uskontoon / vakaumukseen katsomatta, ja osallistujia oli noin 600. Kutsuja lähetettiin eri kansallisuuksien paikallisten järjestöjen kautta, esim. Alanyan norjalaiset, Alanyan suomalaiset jne. Viereinen kuva on kyseiseltä Iftarilta.

Iftarporukka tukee toinen toistaan vaikean paaston suorittamisessa. Lapset, vanhukset, raskaana olevat ja sairaat ovat toki paastosta vapautettuja, ja kukin voi päättää itse omalla kohdallaan haluaako paastota vai ei. Jokaisena paastokuukauden iltana auringonlaskun aikaan ja iltarukouksen jälkeen syödään Iftar. Ja jokaisena iltana eri puolilla Alanyaa on useita Iftar-tilaisuuksia, joilla on eri järjestäjät ja koollekutsujat. Tärkeää on yhdessäolo, yhteisöllisyys ja muiden ihmisten huomiointi, myös hyväntekeväisyys.

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Vapaa elämään

Niin on tämäkin sateinen ja harmaa perjantai, jota hetki sitten vielä torstaiksi luulin, paria tuntia vaille valmis muuttumaan lauantaiksi. Perjantait täällä eivät vieläkään tunnu perjantailta, kun kukaan ei toivota Hyvää Perjantaita niin kuin Alanyassa usein toivotettiin. Siinä kulttuurissa Perjantailla on sama asema kuin Sunnuntailla kristillisessä suomalaisessa kulttuurissa. Pääsi ihan livahtamaan ohi taas tuo perjantain kello 20, ja Aşk ve Mavı on menossa, jo puolivälissä. Ei sitä enää tässä vaiheessa tee mieli alkaa katsoa, kun ei tiedä ensimmäisen tunnin kiemuroita. Niin, tunnin, koska toinen tunti on mainoksia. Sen sijaan sarja näkyy atv-kanavan netisivuilta huomenna vähempimainoksisena. Jos muistan katsoa. Huomiselle illalle on tiedossa muuta kivaa, liput on jo ostettu, joten tv-sarja saattaa jäädä tärkeysjärjestyksessä jonnekin taka-alalle. Sehän ei haittaa mitään.

Palaan mielelläni aiemmin Alanyassa ottamiini valokuviin silloin, kun olen Suomessa, ja kun kaipaan aurinkoa,
lämpöä, merta ja ihmisiä... ja appelsiinipuita, hedelmätoria, äänimaailmaa, vuoristoa ja tähtitaivasta... Lista on pitkä, ellei jopa loputon, ja kokonaisuudessaan täynnä lämpöä, värejä, tuoksuja ja elämyksiä. Alanyassa ollessa omien lasten kuvilla on ihan samanlainen voima. Valokuvilla ja mielellä yhdessä on valtava voima. Kuinka vähän käytämmekään tuon yhdistelmän mahdollisuuksista, ikään kuin emme arvostaisi. Vai pitääkö sanoa minä-muodossa, että kuinka vähän muistankaan käyttää valokuvia tunnelmien ja muistikuvien esiinnostajina. Niissä piilee paljon mahdollisuuksia.

Ja toisaalta monet valokuvat kätkevät sisälleen myös paljon salaisuuksia, ihanuuksia joita kukaan ulkopuolinen ei osaa minun valokuviini yhdistää. Vain ne henkilöt, jotka
kuvan ottohetkeen liittyvät, jakavat keskenään siihen hetkeen liittyvät muistot. Vaikka kuvassa ei näkyisi ainoatakaan henkilöä, ei se tarkoita sitä, etteikö kuvan tarinaan liittyisi henkilöitä. Vaikka kuva kertoo katsojalleen tosi paljon, kertoo se kuvan ottaneelle kuvaajalle ja läsnä olleille vielä enemmän. Joskus harvoin kuvissani on myös mukanani olleita ihmisiä, joskus ihan tuntemattomia ihmisiä, ja tarinansa on heilläkin. Jos ei muuta, niin muistan omat tuntemukseni kyseistä ihmistä kohtaan sillä hetkellä, kun katsoin heitä siinä missä he ovat.

Kuvaamistakin kaipaan taas. Arvasin jo ennakkoon, että Suomessa ollessa ei tule kuvattua. En ole edes ladannut kameran tyhjää akkua. Kännykkäkameralla on tullut otettua sen verran kuvia, että opin siitä lisää ja lisää, mutta ainoatakaan näistä täällä otetuista kuvista ei tee mieli julkaista. Sillä tavoin SUomessa oleskelu on oleellisesti
erilaista. Koko ajan pitää turvata oma selusta yksityisyys ja rauha, ja miettiä mitä voi tehdä ja minne voi mennä. Noita murheita ei ole Turkissa. Voin liikkua ja toimia vapaasti, voin myös vapaasti kuvata ja julkaista kuvia. Olemisen ja elämisen vapaus on yksi niistä tärkeimmistä asioista, joita Alanyasta kaipaan. Olla vapaa. Se on paljon, ja arvokasta.

Kaikki viereiset kuvat ovat viime vuoden kesäkuulta ja Alanyan Kleopatrarannan alkupäästä, puiston puolelta. Muistot hymyilyttävät nytkin. Tästä on hyvä lähteä unille. Kauniita unia itse kullekin.


torstai 8. kesäkuuta 2017

Köysirata on avattu

Alanyan Kalelta
Alanyassa kauan haaveiltu, pitkään suunniteltu ja huolella tehdyllä köysiradalla on tänään ollut jo liikettä. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin kyseessä on vielä testiajot, eli ihan vielä köysirata ei ollut avoinna asiakkaille. Joka tapauksessa ala-asema Damlataksella on täysin valmis, ja käyttökunnossa. Kuulemani mukaan alanyalaiset ovat haaveilleet tästä hetkestä 30 vuotta, ja nyt valmistumista hehkutetaan oikein kunnolla. Avajaisetkin tulevat aikanaan olemaan, mutta en tiedä vielä päivämäärää. Käsittääkseni sitä ei ole vielä julkaistu. Samalla kun köysirata aukeaa, vahvistetaan myös Alanyan ja Kalen historian esilletuomista. Linkki lehtiartikkeliin. Saattaa olla pienen pieni mahdollisuus, että itsekin ehdin avajaisiin, mikäli ne ovat kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa :) . Soitin tänään reumapolille, ja ehkä aika ei mene ihan hirvittävän kauas. Ehkä. Toivoa on.

Sitten toiseen sekä paikallisia asukkaita että turisteja riivaavaan / ilostuttavaan asiaan, hyttysiin. Eräs valtakunnan tunnetuimpia bloggareita antoi ymmärtää eräässä viime päivien kirjoituksessaan, että voihan sitä puhua vaikka hyttysistä, jollei tohdi puhua oikeista asioista ja vakavammista tapahtumista. No, hänellä oli vakavasti otettavaa asiaa sanottavanaan, vaan mennään silti hyttysiin. Lomalaisen ja turistin, niin kuin paikallisasukkaankin mielestä nuo isot ja pitkäkärsäiset verenimijät ovat kaikkea muuta kuin haluttuja seuralaisia. Sen lisäksi ne levittävät useita eri tauteja, missä sitten lentelevätkään. Alanyassa on taas käynnissä sekä päiväaikaan suoritettava hyttystorjunta, jota tekevät pääosin sinipukuiset miehet pörisevine, kannettavine ja savuavine koneineen, että öisin ja hämärän aikaan liikkuvat avolavapakettiautot, joiden lavalta sumutetaan ilmaan ja ympäristöön hyttys- ja kärpäsmyrkkyä.


Kalella asuessa sain kyseistä myrkkyä pariin kertaan iholle, silmiin ja hengitysteihin, kun en ehtinyt tunnistaa ruiskuautoa ennen kuin oli myöhäistä, ja hengitystieoireet olivat sen mukaiset. Keskustassa auto kiertelee katuja moneen kertaan, joillakin aueilla jopa lähes päivittäin. Nykyisen asuntoni luona auto kiersi kerran viikossa. Päiväaikaan levitettävä myrkkysavu ei sekään ole terveellistä hengittää, ja saattaa aiheuttaa oireita herkimmille, joten vältä sitä. Ilman myrkytystä hyttysongelma olisi valtava, joten myrkytys takaa suht rauhallisen kesän, ja mahdollisuuden olla ulkona ilman peittävää pukeutumista. Sen sijaan vuoristossa tai kaupungin ulkopuolella voi nähdä ja kokea itikkatodellisuuden ihan luonnollisessa mittakaavassaan. JOllet usko, niin käy jonakin lempeänä kesäyönä jonkun testaamassa vaikkapa DinCayin padon lähistöllä. On elämää ja kavereita, ja paljon. Se on jotain sellaista mistä yllätyin, ja jonka jätän uudelleenkokematta jos vaan voin. ...ja toivon, etten jo kanna mitään itikan jakamaa pöpöä tai parasiittia. Uutinen on täällä.

Alanya ja Keykubat-ranta, Oban ranta ja Tosmurin rantaa
Eilen ja tänään on täällä leveysasteilla ollut kohtuullisen lämmintä, ja t-paidassa mutta villatakki käsivarrella
uskaltauduin ulos minäkin. Yritin näyttää siltä, ettei palele, ja enimmäkseen ei palellutkaan. Sen sijaan ystävät olivat sitä mieltä, että on rasittavan kuuma helle 😶😶...niin missä? Ja vaikka tuo +20 C oli kuulemma jo kuuma sää, niin jäätelökioskin edessä ei ollut jonoa, eikä paljoa muutakaan liikettä sinä aikana kun siinä omia valintojamme pähkäilimme ja nautimme. Olivatkohan ihmiset kadonneet mökeilleen, töihin tai kenties huurteisille, en tiedä. Kävelykieltoni on toiminut "tosi hyvin". ei sitä vaan voi toteuttaa. Miten se edes on mahdollista niin kauan kuin on kaksi jalkaa, jotka liikkuvat edes hieman ;) .

Pari päivää vielä, ja pääsen moikkaamaan juniorin energisiä koiria. Siitä se vasta riemu tulee, ja takuuvarma paikallaanistuminen ( 😁 ) . Juu, ei. Ja tuosta tuli mieleen JOrma ja Kuopio Tanssi ja Soi. Sekin alkaa kohta ja sinnekin voisi mennä. Siellä on tarjolla PALJON mielenkiintoisia kurssitunteja, näytöksiä, esityksiä, gaala... itsellänikin oli suunnitelmissa osallistua kursseille, vaan tuli ylhäältä annettu suunnitelmien muutos. Voin vaan sanoa "kiitos, ok, näillä mennään". Kiitollisuus ja hyväksyminen ovat kuulemma tärkeitä onnellisuuden osasia. Kiitos ja ok.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Oho

Alanyan KAlelta. Nyt tuolihissireitin lähistöllä.
Ei ole sattumaa että tapasimme.
Joko sinun oli määrä käynnistää muutos minun elämässäni,
tai minun oli määrä olla se, joka saa sinut tekemään muutosta elämässäsi.

Tuo oli vapaamuotoisesti suomennettu eräästä englanninkielisestä taulusta, jonka näin. Harmi, ettei taulussa ollut mietelauseen sanojan nimeä, sitä ihan alkuperäistä.


Kaikenlaisia kohtaamisia olen edelleen pohtinut, tai lähinnä niiden sanomaa ja merkitystä. Otan esimerkiksi suomalaisen naisen, johon tutustuin työni kautta. Tapasimme pari kertaa ulkona ihan muuten vaan, mutta sitten tapahtui asioita, joista ajattelin, ettei kaikki ollut ihan sitä miltä näytti. Eräänä työpäivänä hän viestittelee, tällä kertaa eri numerosta kuin aiemmin, ja kysyy kanssaan kaljabaariin illanviettoon... siis ei kiitos. Kerroin myös, että olen kipeä, ja yritän vain selviytyä työstä (kun ei ollut silloin vielä sairaslomaakaan). No, sitten minulla keitti kärsivällisyys, kun toinen jatkaa ja automaattisesti olettaa, että tottakai olen sairaslomalla ja makaan kotona, vaikka juuri sanoin olevani töissä. Hhmm. Yritän selittää, että olen töissä (lue myös rivien välistä: kiitos kun viestittelet, mutta nyt ei olisi aikaa roikkua puhelimessa tekstaillen). Jostain syystä hän ei edelleenkään usko etten ole sairaslomalla, ja tivaa miksi muka en saisi sairaslomaa (lääkäri ei kirjoita) tai kovempia kipulääkkeitä (en voi käyttää moniakaan). Tyydyn sanomaan, etten jaksa nyt höpöttää. No, keskustelu katkeaa siihen, kun hän loukkaantuu. Juuri sillä hetkellä en jaksa siitä välittää, vaan ajattelen, että laitan viestin myöhemmin, kun on siedettävämpi ja vähemmän ärtyisä olo. KUn sitten aikanaan laitoin hänelle viestin siihen viimeiseen numeroon, jonka hän sanoi vaihtaneensa uudeksi omaksi numerokseen, niin näen, ettei kyseinen viesti mene perille, eikä kyseinen liittymä ole käytössä / puhelimessa. Aiempi numero näkyy olevan käytössä, mutta miksi tuo valhe piti kertoa? Mitä hän oikein haki?

 Tulee mieleen myös aiemman tapaamisen outo kysymys: "Kun tapaan Istanbulissa asuvan suomalaisen XX, niin mitä voin kertoa hänelle sinusta?" ...vain senkö takia olemme tavanneet, että voit kertoa jollekin minusta jotakin? Eikö elämässäsi ole enempää syvyyttä, todellista elämää? En voi käsittää miksi yhteiskunnassamme on paljon elämällä leikkijöitä ja epäaitouden taakse piiloutuvia pelureita. Ihmisillä on vääriä profiileja, feikkiprofiileja vaikka kuinka paljon, ja pelureiden itsensä mielestä se on ok. On puhelinnumeroita sitä ja tätä tarkoitusta varten. Kuinka he edes muistavat millä nimellä mihinkin numeroon vastaavat. Ja samaan aikaan vaivaa yksinäisyys ja synkät ajatukset. Päivät käyvät pitkiksi, ei oikein ole tekemistä eikä juttukaveria. Ei kai kukaan voi tosissaan olettaa, että feikkiprofiilien, monien numeroiden ja salaperäisyyden tai salasuhteiden kautta löytyy omaan elämään todellista onnea ja täyttymystä. Kaikki feikki ja kaikki valheellisuus tulevat näkyviin, se on vain ajan kysymys.

Tuolihissi menee näiden talojen edestä, hyvällä näkymällä.
Joka viikko sanon Alanyassa paluutani odottavalle ystävälleni milloin palaan. Joka viikko hän kysyy milloin palaan. Tuohon hänen kysymykseensä olen 2014 ja 2015 hermostunut montakin kertaa. Nyt se hymyilyttää. Nyt vasta ymmärrän mitä sen kysymyksen takana on, miksi se kysymys on hänelle tärkeä. Hän puhuu asiakkaittensa ja työntekijöittensä kanssa paljon, ja ihan mistä vaan. Minunkin kanssani kasvotusten hän puhuu ihan mistä vaan. Viesteillä keskustelua hän ei harrasta. Se vain ei luonnu häneltä. Olen vuosien aikana monta kertaa murissut hänelle siitä, ettei hänestä ole kuulunut mitään, ettei hän ole pitänyt yhteyttä tarpeeksi usein. Hah, tuo on hänen tapansa kertoa, että hän muistaa olemassaoloni, hän välittää siitä mitä minulle kuuluu, ja hän kaipaa ja odottaa paluutani, ja sitä että saa taas nauraa. Meistä kahdesta hän on se, joka pitää yhteyttä. Jos minusta olisi kiinni, niin menisin sinne täysin ilmoittamatta, kävelisin vain sisälle ja sanoisin "Hei, tulin".

Tuossa lauseessahan on tiivistyneenä kaikki tarvittava. Siinä tulee ilmi kohteliaisuuskulttuuri monine sanakäänteineen, iso ystävän arvostus, suunnaton kaipaus ja hersyvä ilo tapaamisen johdosta, eikö totta 😉. Suomalaiselle tämä ihan selkeä asia, eikä sitä tarvitse mitenkään selitellä. Kohteliaammassa ja puheliaammassa kulttuurissa kasvaneelle tämä ei ehkä ole niinkään selvä. Jos puhuisin turkiksi kaiken sen, mitä nuo kaksi sanaa suomenkielessä pohjimmiltaan ja kaiken kaikkiaan tarkoittavat ja ilmaisevat, niin saisin puhun monta minuuttia ja kuunnella vielä vastauksetkin. No niin -yleisilmaisun jälkeen tuo Hei, tulin on selkeä suosikkini sijalle kaksi. Erittäin käyttökelpoinen ja kattava. Kolmossijalle yltää ehdottomasti Oho.

Hetken mietin noiden turkinkielisiä versioita, ja se ei ollut ollenkaan kiva mietintätuokio... alkoi tulla jos minkäkinlaista sanaa, sanayhdistelmää tai vaan ihan tyhjiä ajatuksia.

tiistai 6. kesäkuuta 2017

MOnenlaista mielen päällä

Alanyan kaunista luontoa ja erään hotellin keinovuoria
Mikä oleellinen ero on kahden ihmisen välillä, kun molemmat haaveilevat samansuuntaisia haaveita, suunnittelevat samansuuntaisia tekoja ja lopulta voi nähdä että toinen onnistuu suunnitelmissaan, ja toinen ei? Vastaukseksi riittää yksi sana: teot.

Tarvitaan oikeaa ajoitusta ja joidenkin mielestä myös onnea, joo, mutta se kaikista tärkein on konkreettinen tekeminen. Yksi tekee nopeasti ja pääsee tavoitteisiinsa. Toinen tekee hitaammin, kolmas tosi hitaasti. Vauhdilla ei aina ole väliä, vaikka oikeasti ajoituskin on ratkaiseva menestyksen kannalta. Kun tekee niitä asioita joita kohtaan tuntee intohimoa, siis toteuttaa haavettaan askel askeleelta, on aina matkalla kohti niitä omia unelmia, omia tavoitteita. Silloin on aina pidemmällä kuin se, joka vielä puhuu ja puhuu, kadehtii toista tavoitteitaan tavoitellutta, ja aikoo, puhuu ja aikoo joskus tehdä jotakin.

Ulkopuolisten ei tarvitse nähdä eikä tietää sitä mitä konkreettisesti teet. Pääasia on että itse tiedät mitä teet ja miksi.

Jostain syystä ympärillä pörrää taas useampia aikojia. Herranjestas että ottaa hermoon kuunnella seläntakana-arvostelua siitä mitä joku muu on tehnyt, ja samalla vakuutusta siitä kuinka itse tekee sen taatusti paremmin. Kuinka se toinen on nyt mennyt tuollaista tekemään? Kuinka se kehtaa? MIksiköhän se on sen tehnyt? Aarrgghh! Mitä siinä arvostelet ja valitat, tee jotakin jos pystyt. Tee paremmin, tai tee huonommin, ei sillä ole oleellista väliä, mutta tee jotakin äläkä vaan kadehdi ja valita. Tee jotakin sen eteen mitä kerskailet tekeväsi. Edes muutama askel eteenpäin. Eikä minun tai kenenkään muun tarvitse tietää milloin aloitat ja mitä teet. Kokemuksella väitän, että silloin kun alat oikeasti tehdä jotakin asioittesi, tavoitteittesi ja unelmiesi eteen, lakkaat arvostelemasta ja valittamasta. Siihen ei yksinkertaisesti jää aikaa. Nyt oli näköjään minullakin ylimääräistä aikaa, kun valitin valittajista... tai yritän töniä vauhtia joihinkin paikalleen lysähtäneisiin.

Samaisen hotellin edustaa
Facebookissa näkyy kiertävän useita erilaisia "osallistu kilpailuun ja voita matka XX-lomakohteeseen" . Osassa niistä on ihan oikea ja olemassa oleva firma takana. Ne ovat oikeita arvontoja. Sitten osuu silmiin myös ihan selkeitä huijauksia. Muutamat kaveripiirin ihmiset eivät ehkä tunnista sivustoa huijaussivustoksi, tai ovat some-sinisilmäisiä, hyväuskoisia ja höynäytettäviä. Monet tahot haluavat kerätä profiilin tietoja, kuvia ja nimiä ja ties mitä, eivätkä aina niin positiivisiin tarkoituksiin, eivätkä varsinkaan siihen tarkoitukseen mitä lupaavat. Alanyan lomia on lupailtu arvontapalkkioksi ainakin kahdella huijaussivustolla. Tsekkaa ensin mistä tykkäät, mille sivustolle annat profiilissasi olevat tiedot, tai edes nimesi ja kuvasi.

JA ny on Suomessakin sen verran lämmintä, ettei tarvinnut toppatakkia eikä villakangastakkia. PAri paitaa tarvittiin enää. Oli kuulemma +20 C tuossa jäätelökioskin ulkopuolella, jossa minäkin kävin notkumassa. Ihan ok keli, vaan ei ole vielä tullut pienintäkään mielitekoa pulahtaa järviveteen. Kyllä tuolla laitureilta näkyy jo jotkut hyppivän, ja vedestä pika pikaa saunaan kipittelevän, niin että ei se ehkä vielä mitään ylilämmintä ole tuo paikallisten järvien tummanpuhuva vesikään... vaan lämpenee sekin vähitellen.

Niin no, en ihan levossa malttanut tänään olla, enkä liikkunut tuolilla, ja sen tuntee kyllä. Huomiselle ja ylihuomisellekin on vielä ns. pakollisia asiointireissuja, eikä nämä bussit ihan ovelta ovelle kulje, joten muutamia askelia tarvinnee ottaa. Lepo ja rasituksen vähentäminen on kuitenkin helpottanut kipuja oleellisesti, vaikka perussyy edelleen onkin olemassa ja hoitamatta. Alanyaan on soitettu parit puhelut, ja turkinkielisiä tv-sarjoja tuijotettu parina päivänä viikossa, ihan vain kielitaidon ylläpitämiseksi. No, voi olla, että puheluissa on myös ystävyyssuhteiden ylläpito yhtenä tärkeänä osana ;) .

Ja hotellin edustalta pohjoiseen päin, katutasolla.
 Ihan vaan "vähän" on tänään kutkuttanut ajatuksissa pikavisiitti Alanyaan, hei kun vaan tietää kuinka kauas
reumalääkärin vastaanottoaika menee... mutta sen joutuisi tekemään pyörätuolireissuna, mikä olisi kokemus sinänsä. Kaikkia kokemuksia ei silti kannata hankkia, ehkä. Oleellinen jarruttava tekijä on kuitenkin matkavakuutuksellinen haaste juuri tässä ja nyt. Ilman vakuutusta en lähde, ja riittävän kattavaa vakuutusta en saa, jos kerron mitä on meneillään. Aiemman Turkissa oleskelun aikana eurooppalainen matkavakuutukseni on vanhentunut ja uusi hakusessa. Ilman vakuutusturvaa ei vaan kannata matkustaa yhtään minnekään. Olethan muistanut päivittää oman vakuutusturvasi ajan tasalle?

Nämä viereiset kuvat ovat Akropol-hotellin vierestä. KÄvin sielläkin joskus katsomassa paria vuokralle tarjottua asuntoa. LÖytyi hotelllin biletyksen lisäksi kanalaumaa ja perheen kokoonkutsuhuutoja sekä ohi ajavien autojen vähemmän mielenkiintoista äänimaailmaa. Kaikki eivät niitä edes huomaa, ja joku kokee olonsa kotoisaksi äänekkäässä ympäristössä. Itse valitsen hiljaisuuden, silloin kun asunnosta ja sen pihapiiristä puhutaan.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Pyörätuolilla rannalle

Alanya Kleopatra Beach <3
Jaa jaa, nyt on taas aikaa. Kävin jälleen päivystyksessä, reumaröntgenissä ja mallaamassa persustani pyörätuoliin. Pyörätuolia en vielä tuonut asunnolle, kun se ei ollut naisellinen pinkki, eikä oranssi, eikä kevyt... vaan kolhon kulmikas musta, ja niin painava, ettei se näillä käsillä nouse edes bussiin. Päivittäinen kävely tulisi nyt pitää minimissään, ettei akillesjänteet oikeasti repeä tms, eikä jaloissa riehuva tulehdus liikkumisen takia pahene. Sairaslomaa on, ja reumapoliklinikalle pääsyä odottelen. Odottelua ja odottelua. Aamulla pääsin päivystykseen todennäköisesti vain siksi, että olin tarpeeksi vihainen, kivuista ja vitkuttelusta vihainen. Tilanne on järjetön. Ihan normaalikäyttäytymisellä kuuluisi ihmisen tulla hätänsä ja sairautensa kanssa kuulluksi, eikä vain silloin kun suuttuu ja osaa asettaa sanansa "oikein". Entä kaikki ne, jotka eivät jaksa / kehtaa / halua suuttua, tai ne, jotka eivät tiedä mitä vaatia, mitkä heidän oikeutensa ovat?

EI ole oikein vaatia suuttumista, tai muita ala-arvoisen käyttäytymisen muotoja. Puhelimeen vastaava hoitajakin ymmärtäisi sen, jos hänellä olisi asianmukainen koulutus, ja Käypä hoito suositukset tiedossa ja "listana". TAas kerran Helsinki-Espoo-Vantaa... mutta Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla hoitajat kysyvät potilaan esittämistä asioista riippuen ne tietyt kysymykset. Oli hoitaja kuka tahansa, ne tietyt samat kysymykset tulevat samassa järjestyksessä. Niiden tiettyjen kysymysten pohjalta selviää helposti ja rähisemättä lääkäriinpääsyn tarvis. Täällä tähän mennessä kukaan ei ole kysynyt näitä ns oleellisia kysymyksiä. Siitä arvelen, että ovat paikallisen oppilaitoksen kouluttamia, ja työpaikkaperehdytys on jäänyt minimiin (tässä on työpöytä, tuolta löytyy kynät ja ohjelma toimii näin...). Toisaalta työyhteisö on johtajansa näköinen. MItä johtaja vaatii ja arvostaa, sitä yhteisössä toteutetaan. Ja jos hoitajat lähettävät potilaita päivystykseen, onhan heidät hoidettava. Sen sijaan tarpeeksi tietämätön on johtajille "aarre". Hän ei koe mitään ongelmaa siinä, ettei lähetä päivystykseen... No, se taas tästä aiheesta.

Alanyan uudet kotipalveluautot
Itseltä meni siis liikkumisluvat, kävelylenkit ja kaikki vastaava. Ainakin nyt kädet toimivat vielä, vaikka käsienkin kaikki nivelet ovat kipeät ja kädet paljon aiempaa jäykistyneemmät, ja tarvitsen apua mm. paitojen pois ottamiseen. Kai näillä vielä näpyttelee läppärin näppäimistöä. Toivottavasti. Tämä sokerihuurrettu, simainen näppis on haasteellinen käyttää, kun se vaatii tavallista kovemmat otteet ja hitaamman kirjoitustahdin, mutta se toimii ja sillä mennään. Pääasia että edelleen kykenen kirjoittamaan, ja nyt sille on taas aikaa. Sen verran kuin jaksan istua tuollilla voin naputella tekstiä eteenpäin. Toivotaan että reumapolille pääsen ennen kuin istuminenkin käy liian kivuliaaksi. Poliklinikalla on myös kesälomasulku, heinäkuussa, joten minun tuurillani sinne pääsyä odotellaan vielä elokuussakin. Vieläkään ei ole täysin varmaa, että kyse on reumasta, vaan itikanpistoista tulleiden parasiittien mahdollisuus roikkuu vielä ilmassa. Ja edelleen hiukan hirvittää se, ettei nyt menetettyjä toimintoja ehkä saadakaan enää palautettua. Siksi toivoisin pikaista pääsyä seuraavaan hoitoportaaseen. Pyörätuoliin avustettavaksi jääminen ei houkuta ketään, ei ainakaan minua.

Onneksi nykyinen Alanyan asuntoni on pyörätuoliystävällinen, esteetön. Se edellinen kattohuoneisto ei ollut sitäkään. Kaikkea sitä tuleekin mieleen.

Tässä välipalaksi Alanyassa kuukausi pari sitten kuvattu musiikkivideo. Musiikki ei tässä ole se pääasiallinen viehättävä elementti, vaan videon kuvauspaikat 💕. Tuossa on likimain kaikki ne samat, joista haaveilin kuvasarjaa. Itse innostuin mm. vanhoista laivaholveista Terzanen alueella, mutta kuvaaja ei nähnyt niissä mitään ideaa, eikä kokenut niitä käyttökelpoisiksi kuvauskohteiksi. Sama oli lähes jokaisessa kohteessa. Mutta mitä tässä videolla onkaan. Samoja paikkoja, ja todella edukseen. Ihana video. Edes musiikki ei haittaa. Videon ja musiikin oikeudet ovat heillä joille ne kuuluvat, eivät minulla. Video on tässä esittelytarkoituksella.
Viikunoiden aika on taas alkamassa


erään perheen julkaisema lomavideo, toukokuuta 2017.

Nyt Lontoon useiden terrori-iskujen jälkeen ei ole olut samanlaista, fanaattista matkustusvastaista ja kyseistä yhteiskuntaa ja kulttuuria mollaavaa uutisointia, kuin mitä on ollut Turkin osalta. Miksi? Propagandistisesti jaetaan ja korostetaan vain negatiivisia asioita, vain niistä kulttuureista ja valtioista, joita halutaan halveerata. Kun sama asia tapahtuu kahdessa eri valtiossa, se nähdään toisessa umpimustana, "pelätkää, älkää menkö", vaarallisena, ja toisessa vaaleanharmaana ja "emme annan pelolle valtaa", tänne voi silti hyvin matkustaa, niin kuin normaalisti. Kaksinaamaista, niin kuin nykymaailma monilta osin vaikuttaa olevan.
Tuossa ylempänä on sinisen pakettiauton kuva. Alanyassa on kotipalvelulla uudet pakettiautot, täysvarustellut. Tuo tarkoittaa sitä, että vanhuksen ja vammaisen, eli kotiapua tarvitsevan kotiin menee kerralla sekä parturikampaaja että useampi siivoustyötä tekevä henkilö. Samalla kun koti siivotaan perusteellisesti lattiasta kattoon, puunataan ja parturoidaan myös asiakas.  Turkissa nostetaan eläkkeitä, alettiin jakaa äityspakkauksia, panostetaan terveydenhuollon saatavuuteen ja tasoon, laajennetaan työnvälityspalveluita, lisätään sosiaalitukia ja koulutusta. Ja mitä tästä kaikesta euroopassa uutisoidaan -ei mitään. Ne, jotka tuntevat nykyistä Turkkia ja Alanyankin todellista elämää, tietävät uutisointien ja todellisuuden räikeän eron. Propagandistien toiminnalle ei mitään voi, mutta jokainen järjellinen ihminen voi luottaa omiin oikeasti kokemiinsa kokemuksiin, sekä kymmenien tuhansien Alanyassa asuvien ulkomaalaisten reaktioihin. 

Kalelta. Muistan tuon lämmöntunteen vieläkin :))
Alanyassa on nyt hyvä olla. Tervemenoa seikkailulle, rentoutumaan tai käymään kakkoskodissa. Heti kun sairaanhoito sen sallii matkustan minäkin.

Ylihuomisesta lähtien on siis taas oikeasti aikaa kirjoittamiselle, eli palaan ihan toisenlaisten blogipäivitystenkin pariin. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin.

Kukaan ei voi koskaan tietää huomista, eikä sitä, miten elämä muuttuu, tai jopa loppuu. Nautiskelkaahan elämästä nyt ja tässä, kun sitä kerran on suotu.

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Juhannus Alanyassa?

Alanya autotieltä kuvattuna, liitäjät ovat paljon korkeammalla
Alanyassa kisataan varjoliidon mestaruuksista. Tänään on ollut ensimmäinen päivä, ja 35 hyppääjää on liidellyt Taurusvuorten rinteeltä, 700 metristä alkaneen ja 20 minuuttia kestäneen lentonsa, ja laskeutunut tiettyyn Kleopatrarannan kohtaan. Huomenna maanantaina on kilpailun toinen päivä, tosin en tiedä kellonaikaa. Jos olet kiinnostunut seuraamaan tai satut muuten vain huomaamaan heidät, niin tuota hyppäämisen iloa ja keveyttä näkee varmimmin Kleopatrarannan loppupäässä, siellä rantojen 21-22 paikkeilla. Mukana kisassa on sekä miehiä että naisia, nuoria että vanhempia. Erzincanissa on seuraava osakilpailu tässä kaiken kaikkiaan 6 kilpailua sisältävässä cupissa.

Alanyassa syttyy tänäkin vuonna juhannuskokko 23.6. Sankt Hans eli Pyhän Hanneksen, Johannes Kastajan muistoksi. Kokko poltetaan Alanyan Oban rannalla numero 6, siis Oban 6-rannalla. Näitä 6-rantoja kun on usempia. TApahtuman hinta on 25 € / aikuinen ja 15 € /
lapsi. Hinta sisältää ruokailun. Tapahtumaa ovat järjestämässä Eurodan Alanya, Le Grille ja Mari Tiki Beach. Paikalla on takuuvarmasti paljon tanskalaisia :)) . Ja jos haluat ruokailla ja osallistua aktiviteetteihin, niin ilmoittaudu 21.6. mennessä jollekin em järjestäjätahoista. Ja te jotka ette ilmoittaudu, mutta innostutte omasta juhannuskokosta, niin muistattehan, että kokon polttaminen vaatii viranomaisten luvan myös Alanyassa.

Yläilmoja kohti, nousuvirtauksessa
Täällä sairastamistilanne on kehittynyt niin nopeasti pahemmaksi, että olen kuumeessa ja toinen jalka on jo kävelykyvytön (ilmaantui tänään iltapäivällä) ja tarvitsen toisen ihmisen apua, että saan paidat pois päältäni.  Huomenna taas päivystykseen, ja tällä kertaa olen varustautunut myös  paljon aiempaa kovempaan vaatimiseen siitä, että jotakin muutakin kuin odottamista on nyt tapahduttava. Kaksi kuukautta on jo odoteltu, ja tuloksena tämä sekä muutama labrakoe, joista osan vastauksia odotellaan. Entäs sitten, jos tässä odotellessa menee kävelykyky kokonaan yms. niin kuka takaa, että turhasta vitkuttelusta ja odottelusta pahenevat tulehtumiset saadaan kuriin ja menetetty toimintakyky takaisin? Argh! Kuinka toivonkaan, että olisin edelleen kirjoilla Helsingissä, ja että olisi vielä entinen omalääkäri aikaansaava ja ajatteleva nainen.

Tänään olen pääasiassa istunut keinutuolissa, jalat toisella tuolilla. Hyvää viihdykettä on ollut kirja, jonka eilen ihan sattumalta poimin Citymarketin tarjouskirjapöydältä. Halusin sekä minulle entuudestaan tuntemattoman kirjailijan, että mahdollisesti jotakin itämaiseen kulttuuriin liittyvää tekstiä. VAlitsin tämän kirjan Samarkand-nimen perusteella, ja siksi, etten ole lukenut mitään Amin Maaloufin kirjaa. Ei tarvinnut lukea montaakaan sivua, kun kirjasta tuli hyvin mielenkiintoinen. Tämäkin kirja sivuaa Turkin historiallisia tapahtumia, tosin en tiedä minkä verran on faktaa ja mikä on fiktiota, mutta ei sillä ole väliä kun on mukavaa luettavaa.

Kukkii taas isot ja pienet, puut ja pensaat
Kirjoittaja on taitava ja tarina mukaansatempaava. Jopa niin mukaansatempaava kaikkine juonenkäänteineen, että  kaipaan alueen historiallista karttaa, ja "pientä" historian kertausta. Tämän jälkeen tekee oikeasti mieleni etsiä käsiini joku "ei-eurooppalaisen" kirjoittama historiankirja, joska kävisi ilmi noin 1000 jKr alueen kaupunkien nimet, hallitsijat, tapahtumat pääpiirteittäin jne. Olen jo aiemmin oppinut sen, että Suomessa tarjoiltava tieto tuon alueen historiasta on erilaista kuin suoraan ko alueelta peräisin oleva historiatieto. SIksi haluan myös alueen omaa näkemystä ja ääntä. Kyse on samoista asioista, kuin jos vertaat mitä ja miten SUomesta ja suomalaisuudesta opetetaan esim . Yhdysvalloissa, Ranskassa tai vaikkapa Ruotsissa, Suomeen verrattuna.

Mukavaa ja seikkailullista lomaa aurinkolomalaisille, ja lukuiloa sadepilvien alla olijoille.