Konyan reissusta ja viikosta

Konya Mevlana-museo 11.12.2018

Myrskyjä, niistä on ollut useimmat yöt tehty. Ja yläkerran mamma herättää silloin kun itsekin herää. Hänellä ei ole mitään käsitystä oman kolistelunsa määrästä, tai sitten se on tietoista. Univelkaa on kertynyt paljon. Sadejakso on ollut "pitkä", ja aurinkoisia päiviä on ollut tarjolla yllättävän vähän. Luonto kaipaa sadetta, ja sikäli se on ok. Satteella vain ilma jäähtyy yllättävän paljon.

Tiistaiaamuna klo yhdeksäksi kiiruhdin kaukobussien bussiasemalle, sillä seurauksella että kaaduin sateen kastelemilla porraslaatoilla, ja niskalihaksia revähti / venähti. Siitä huolimatta lähdimme

Konya Mevlana-museo 11.12.2018

bussilla Konyaan, kun olimme ostaneet liput Rumin Şeb-i Arus -muistojuhlaan. Ruotsalainen ystäväni on Rumin runojen suuri ihailija, ja hän ei ollut käynyt aiemmin Konyassa, joten tavallaan sain katsella kaikkea myös ensikertalaisen silmin, kun näin ja kuulin hänen kommenttejaan.

Bussimatka Konyaan tuntui niskakivun takia poikkeuksellisen pitkältä, mutta ei se kestänyt kuin 4,5 tuntia, ja bussi oli luksustasoinen suomalaisiin busseihin verrattuna. Konyassa matkasimme isolta bussiasemalta raitiovaunulla H1 Alaaddinille, päätepysäkille. Siinä vieressä poikkesimme pariin vaatekauppaan, ja ystäväni kantoi vaatekasseja kaupasta ulos tullessaan. Kävi kuten minulle viimeksi.

Konya Mevlana-museo 11.12.2018

Alaaddinilta kävelimme Mevlanan aukiolle, söimme siellä reunalla ja shoppailimme. Mevlana Şeker -karkkeja ja koruja lähti mukaamme parista kaupasta. Siinä vaiheessa sää muuttui hyytävän kylmäksi. Konya oli taas pilvinen, kuten aina siellä käydessäni, ja alkuun kaikki oli ok. Myöhemmin alkoi sataa ensin vettä, runsaasti, ja vähän myöhemmin lunta isoilla hiutaleilla. Pipo, toppatakki ja hanskat tulivat tarpeeseen. 

Mevlana-aukiolta Konyan Mevlana-kulttuurikeskukseen on yllättävän pitkä matka, ainakin kylmässä säässä ja iltahämärässä. No, bussit ja raitiovaunu kulkevat tuota reittiä, mutta koska ajattelimme näiden paikkojen olevan lähempänä toisiaan, niin kävelimme, ja kävelimme. Lopulta saavuimme Kulttuurikeskukselle, ja ehdimme katsella sisällä olevia myynti- ja esittelykojuja kaikessa rauhassa ennen Seman alkamista.

Konya Mevlana-museo 11.12.2018

Myyntikojuissa oli oikeiden käsityöosaajien, taiteilijoiden töitä näytillä ja myynnissä. Minun mukaani lähti käsin tehty puulusikka, sekä pikkuleipien muotoiluun tarkoitettu, perinteinen pikkuleipämuotti. Viereisessä kojussa oli Neyi-puuhuiluja, joita valmistaja esitteli ja antoi soittotaitoisten kokeillakin. Teki mieleni sekä kokeilla että hankkia ko huilu, mutta jotenkin pääsimme siitä ohi ilman että edes testasin. Soittimet ovat olleet heikkouteni pitkään, kuten juniorit tietävät.

Muissa kojuissa oli paperin marmorointimahdollisuus, marmoroidun paperin tai kalligrafin ostomahdollisuus. Sitten oli monta kojua, joiden sisällöstä en muista mitään, mutta lopusta kolme jäi mieleen. Siellä oli perhe, joka teki käsityönä nahkatossuja ja -kenkiä, perinteisiä. Ostin tanssikäyttöön ja sisäkäyttöön tarkoitetut nahkatossut. Heillä oli myös perinteisiä turkmeeni-tyylisiä nahkahattuja, joita ystäväni mieli, muttei tällä kertaa ostanut. Yksi kojuista myi turkkilaista musiikkia teemoilla rentoutus-, perinteinen ja hengellinen musiikki. Ja viimeisessä kojussa parfyymien tekijä möi erilaisia ja eri tasoisia itse tehtyjä parfyymejä.

Konya Kulttuurikeskus Mevlana 11.12.2018

Aikanaan menimme sisälle isoon, pyöreään, näyttämölliseen saliin Sema-seremonian katselua varten. Seremonia oli hyvin valmisteltu, vaikuttava ja mielenkiintoinen, Teemana tänä vuonna oli Time of peace, Selam vakti. Tosi moneen kertaan sain hillitä omaa ärtymystäni, kun osuin istumaan kolmanneksi ylimmällä penkkirivillä. Riviä ylempänä istui pariskunta, jonka mies puhui äänekkäästi puhelimessa ensimmäiset 45 minuuttia, ja sen jälkeen naisensa alkoi kimittää ja pulista hänen kanssaan. Tätä kesti koko loppu ajan.

Vieressäni ja edessäni useilla penkkiriveillä istui noin 16-25 -vuotiaita junioreita, jotka lähes koko ajan räpläsivät älypuhelimiaan, VAikka puhelimet piti olla suljettuna ja ei saanut kuvata, niin nämä turkkilaisneitoset kuvasivat koko ajan, lähettelivät kuvia Instagrammiin, lukivat kommentteja ja vastailivat ja valot välkkyivät, ruudut vilkkuivat kasvojen ja näkymän edessä. Myös paikannäyttäjät puhuivat äänekkäästi ja räpläsivät kännyköitään koko seremonian ajan siinä vieressäni. Ihmisiä tuli ja meni kuin markkinatorilla.

Konya Kulttuurikeskus Time of  Peace

Ystäväni paikka oli toisessa lohkossa takarivillä, ja hänellä oli ihan sama tilanne. Paikalla olleista suurin osa ei kunnioittanut tapahtumaa riittävästi / millään tavoin, ja omalla käyttäytymisellään he pilasivat osallistumisen ilon myös niiltä, jotka olisivat halunneet aktiivisesti seurata ja aistia tapahtumia. Esim. viimevuotisen vastaavan ohjelman katsoin Youtubesta videona kotona, ja sen seuraaminen kotona videolta oli paljon suurempi nautinto kuin katseleminen paikan päällä.

Tavalliset kännykkäriippuvaiset ihmiset eivät ymmärrä, tyhmistyvät vaan vuosien edetessä. Siksi jatkossa voisi olla parasta että tapahtuma järjestetään tarpeeksi pienessä ja intiimissä salissa, jossa välinpitämättömät ja tapahtuman järjestäjiä kunnioittamattomat voidaan helposti heittää pihalle tai vaientaa muulla tavoin. Välinitämättömyysongelmat ovat tulleet älypuhelinriippuvaisten keskuuteen niin vahvasti, ettei isojen yleistilaisuuksien hallinta ja typerien ihmisten hiljentäminen onnistu. Nytkin tuntui siltä, että esim nuo turkkilaiset nuoret naiset ja se isoon ääneen puhuva pariskunta oli tullut sinne vain siksi, että voivat näyttäytyä ja lähettää someen kuvia, joiden perusteella voivat sanoa olleensa ko tilaisuudessa. Meille molemmille jäi tilaisuudesta lähiympäristön ihmisten käyttäytymisen jäljiltä lähinnä turhautunut ja tyhjä olo. Häiritsijät veivät liikaa huomiota.

Konya Mevlana-museo 11.12.2018

Kävimme ennen konserttiin menoa Mevlana-museossa, jossa käynti oli ystävälleni ensimmäinen. Itse kävin siellä 06/2013 Konyan vierailulla Ibon kanssa. Museossa oli ihana rauha, ja sen lisäksi sieltä osui omiin silmiinikin sekä paljon uutta tietoa että sellaista, jonka olin unohtanut. Yksi erittäin mielenkiintoinen tapahtuma / huomio / kohta oli kangasseinän takana. Siinä on aiemmin ollut muurattu seinä, ja seinän takana on ollut hautasarkofageja, joissa on ollut kyseisten henkilöiden ruumiiden jäännökset. Nyt ko seinä oli purettu, sarkofagit oli siirretty ja ko kohdan näkösuojaksi tms .suojaksi oli pingotettu kuvitettu, seinän kokoinen kangas.

Sodissa kaatuneiden muistopaikan ikkunat

Kyseisen kankaan edessä istui muutama kansainvälinen ihminen ja vajaa kymmenkunta seisoi pienen matkan päässä, Pari ihmistä näytti rukoilevan siinä vieressä, niin kuin jotkut pyhäinjäännösten tai hautojen tms luona rukoilevat. Kun lähestyimme kohtaa, oli kuin iso voima olisi hehkunut ulospäin. KUn istut nuotion tms avotulen ääressä, niin tunnet kuinka tuli hehkuttaa lämpöä ympäristöönsä. Tuossa kohden iso voima antoi voiman virrata ulospäin. Tunne oli hurja.

Kävelimme mitään puhumatta siitä ohi, ja ystäväni palasi takaisin seinän luo, viihtyi siinä pitkään. Kuiskaten kommentoin voimakokemuksesta joka paikasta tuli, ja ystäväni kertoi kokeneensa saman hyvin vahvana. Kiersimme vielä katsellen muita tiloja ja esille pantuja esineitä, ja palasimme hetkeksi seinämän luo. Jotain samaa kuin jos seisoisit suuren vesiputouksen vieressä. Käypä testaamassa, jos liikut niillä main.

Konya Mevlana-museo 11.12.2018

Konyasta lähtiessä satoi lunta isoin hiutalein. Ystäväni panikoi ensin ison bussin selviytymistä haastavilla vuoristoteillä, mutta nukahti onneksi jo alkumatkasta. Koska olin itse nukkunut tullessa pari tuntia, ja koska näin miten hiljaa ja lipsuen bussi ajoi noin 20 cm sohjossa, niin en saanut nukuttua ennen kuin olimme Antalyan läänin puolella, sulan maan ja lumettoman ympäristön puolella. Sen jälkeen nukahdin ja heräsin vasta Alanyassa niska kivuliaasti krampissa. Kokonaisuutena oli mielenkiintoinen ja elämyksellinen, käymisen arvoinen reissu, vaikka esiyksen häiriöistä marmatinkin. Moni muu positiivinen asia jäi päällimäiseksi ja teki reissusta hyvän reissun.

Kulttuurikeskuksen vieressä upeasti valaistu rakennus

Pieni kuume, kova yskä, lihaskivut ja niskan parantelu sekä loppujen muuton jälkeisten asioiden hoitaminen vei aikaa ja energiaa niin paljon, että suosiolla annoin itseni unohtaa blogin kirjoittamiset, etenkin kun käsien käyttö sattui joka liikahduksella. Nyt on mamma taas kuosissa ja paremmassa kunnossa, ja paluu arkeen alkaa. Päivityksiäkin voi taas odottaa hiukan tiuhempaan.

Rumin muistojuhla

17. päivä joulukuuta tuli kuluneeksi Rumin kuolemasta 741 vuotta. Rumi kuoli vuonna 1273 Konyassa ja Şeb-i Arus -nimellä. Kyseisen juhlan nimi tarkoittaa hääjuhlaa, ja englanniksi sen voi sanoa thw Night of The Union. Ajatellaan että tuona kuolinyönä Mevlana Celaleddin-i Rumi pääsi Luojansa yhteyteen ("the Night of the Union when Mevlana was united with his Creator"). Juhlayönä dervissit kokoontuvat Konyaan ja pyörivät / tanssivat perinteisissä asuissa perinteisen seremonian. Myös Istanbulin Aasian puolella nähtiin saman yönä dervissien seremonia.
hänen muistokseen on Konyan keskustassa isot muistojuhlat

Tässä linkki, jota klikkaamalla aukeaa viime vuonna kuvatusta juhlasta otettu Youtube-video.

Şeb-i Arûs Sema Töreni Konya 17.12. 2013 ( Rumi's Wedding Night Ceremony) Tek Parça 1080p HD 

Ja tässä linkki asiasta kertovaan artikkeliin... hups, on viime vuoden juhlista kertova, mutta hyvä. 

http://www.huffingtonpost.com
Tässä saman lehden laajempi artikkeli vuodelta 2011
 http://www.huffingtonpost.com/fahad-faruqui/rumi-wedding-night

Tässä Mevlanan Kulttuuri- ja koulutuskeskuksen sivut ja video http://www.uzmantv.com/konu/mevlevilikte-sema-ve-semazenlik
Tuolta löytyy todella paljon tietoa ja videoita yms Rumiin, Mevlanaan ja Sufi-filosofiaan ja opetuksiin liittyen.

Kansainvälisen Mevlana-säätiön sivuilla on lisätietoa juhlasta ja paljon muustakin, koko ideologiasta.  http://mevlana.net/wedding_day.html

Tunnetko uteliaisuusosamääräsi?

Auringon kaipuu on heti suhteellisen vahva. Pimeys korostuu täällä, tai auringottomuus, mitä se sitten onkaan. Ja kun maa on märkä ja lumeton niin se tavallaan imee kaiken valon, ja pimeys tuntuu entistä pimeämmältä. moni tuttava toivookin että tulisi jo lunta niin pimeys helpottaisi edes vähän. Alempi kuva kertoo sen kuinka vähissä lumi on pojan pihamaalla. Jäätikköä on kävelytiellä sen verran että kaaduin eilen, kun kesätennareissa ei riittänyt pito. Tänään oli ihana vetää jalkaa tyttären tuomat talvikengät. Ei lipsu eikä palele. Tässä vieressä on kuva toissailllan auringon laskun jälkeisestä väriloistosta. 

Kävin Skypen välityksellä tänään päivällä pitkän keskustelun Kairossa asuvan tuttavani kanssa. Olen pitkään kartellut Skypen käyttöä koska ajoittain minun on tosi vaikea kuulla ja saada selvää vieraskielisestä puheesta kaiuttimien kautta. Nyt suostuin ja oli oikein mielenkiintoista kuulla hänen kuvauksensa siitä, millaista elämä hänen asuinalueellaan on. Kyseinen mies on hiukan nörtti, vai pitäisikö tuo hiukan ottaa tuosta pois :D . Toisinaan unohdan sen nörttiyden, ja puhun hänen kanssaan niin kuin kenen  tahansa muunkin tuttavani kanssa. Aina silloin tällöin hän kuitenkin palauttaa minut maan pinnalle kommenteillaan. Hänessä on niin paljon samaa kuin mitä olen tavannut turkkilaisissa miehissä, että toisaalta tekisi mieli kysyä onko tietyissä asioissa sittenkin kyse sellaisista ominaisuuksista tai ajattelu- tai toimintatavoista, jotka ovat yhteisiä tuolla Turkista Marokkoon ulottuvalla alueella. keskustelun aikana ympärillä oli muutakin elämää. Olin unohtanut että hänelle on annettu jonkun läheisen perheen vanhempien kuoltua lapsia, ja hänestä on yhtenä hetkenä, ihan tuosta vaan, tullut isä nyt 5, 9 ja 14 vuotiaille pojille. Ja itse hän on sinkku, nörtti, filosofian tohtori. Yhdistelmä pistää hieman hymyilyttämään.

No, keskustelu sai muutenkin hymyilemään, ajoittain jopa nauramaan ääneen, vaikkei se kai

ollut ihan korrektia kaikin paikoin, siis se ääneen nauraminen. Tuo henkilö on kuitenkin jo tottunut luonteeseeni ja siihen että en käyttäydy kuten egyptiläiset naiset. Osan tuosta on mahdollistanut kai se, että hän on opiskellut aikanaan länsimaisessa, nimekkäässä yliopistossa tuon tutkintonsa. Toisaalta hän on sopivasti utelias elämän suhteen. Ja juuri tuo sopiva uteliaisuus elämän uusien asioiden suhteen on kuulemma yksi oleellinen osatekijä kun puhutaan älykkyydestä. Yksi mittari on ÄO Älykkyysosamäärä. Toinen oleellinen osanen on Tunneäly, ja kolmas tuo uteliaisuus osamäärä CQ. Se ei kuitenkaan tarkoita uteliaisuutta suhteessa naapurien tekemiseen tai salattujen tietojen katseluun, vaan esimerkiksi uteliaisuutta nähdä maailmassa uutta tai nähdä maailmaa uudella tavalla, halua oppia uutta, kokea uutta jne. Tässä vielä linkki artikkeliin joka kertoo asiasta lisää huffingtonpost.com/cari-e-guittard/what-is-your-curiosity-q
ja Harwardin Business Rewievin artikkeli samasta aiheesta  https://hbr.org/2014/08/curiosity-is-as-important-as-intelligence/

Oli kiva lukea tuohon aiheeseen liittyvää artikkelia, sillä useammin kuin kerran tai kaksi olen kuullut kommentointia siitä, että olen tyhmä kun haluan liikkua pitkin maailmaa ja tutustua uusiin kulttuureihin, uusiin tappoihin ja ihmisiin. :P

Jotkut asiat ne vaan tulee eteen kerta toisensa jälkeen, ja ilmeisesti syystä. Minulle koko sinä aikana jolloin olen Turkkiin tutustunut, on tullut jatkuvasti vastaan Rumin runot ja Pyörivät Dervissit, Semazenler. Ja yksi viimeisimmistä tällaisista tilanteista oli se, kun tuo koru tuli eteen, ja ihan uskomattomassa, odottamattomassa paikassa. Koru kuvaa  Semazenia, pyörivää dervissiä, joka tanssii ja tanssinsa kautta levittää hyvää energiaa ja rakkautta ympärilleen. Koru oli poistomyynnissä paikassa jossa sitä ei arvostettu, ja jossa se oli kuorrutettu ylimääräisellä krääsällä. Korussa oli karmea, likaisen keltainen nauha noiden ketjujen lisäksi, ja siihen nauhaan oli Semazenin lisäksi kiinnitetty laiva ja keijukainen, jotka karsin kokonaisuudesta pois. Minulle tuolla on merkitystä monellakin tapaa, ja siksi se lähti krääsäkaupasta mukaani. Joka kerta kun olen sitä käyttänyt, niin siitä on virinnyt mielenkiintoinen keskustelu yleensä sellaisen henkilön kanssa, jonka tunnen aiemmin vain pinnallisesti tai en lainkaan. Ja pari kertaa se on avannut ovet jotka ehkä muuten olisivat jääneet siinä tilanteessa aukeamatta. Siinä vaiheessa kun luin Turkin valtion kirjastä, joka tuli oleskeluluvan mukana, niin jälleen kerran törmäsin Rumiin. Hän ja hänen ajatuksensa vaikuttavat turkkilaisessa arkipäivässä edelleen, joillekin vähemmän ja joillekin enemmän. 

Tänään ostin tuon keltaisen tuoksukynttilän pelkästään etiketin ja värin perusteella... koskapa hajuaisti on taas mennyt. allergiaoireet ja tulehdusoireetkin ovat pahentuneet oleellisesti täällä ollessa. Mutta ei anneta sen häiritä, sillä poistuvat ne taas kun palaan Välimeren ilmastoon. Pojan luona on tänään käyty ostoksilla leivontapäivään varustautuen. Huomenna, vaikka onkin itsenäisyyspäivä, on tarkoitus tehdä ainakin isohkosta pullataikina-annoksesta joulupullia molemmille muksuille. Ja samalla siinä tullee joulutorttuja ja omenapiirakkaakin. Päivän intohimoisimmat hetket kaupassa olivat kuivattujen viikunoiden ja manteleiden kohdalla. Molempia elimistö kaipaa, ja saa. Suklaata ei tehnyt yhtään mieli eikä yhtään konvehtirasiaa edes ostettu, mikä oli yllätys. Mutta luonnon omia vitamiineja lähti mukaan isot kassilliset, muodossa jos toisessakin. Ehkä se perinteinen joulusuklaan hinku sieltä vielä nousee :D . Tänään sain myös ensimmäisen joulukortin, jossa tummasilmäinen hurmuri katselee nätisti poron viereltä. ...juu, ja ei ole mies, vaan tyttären labradorinnoutaja.
.