Oletko etuoikeutettu valitsija vai pässinä narussa?

Alanyan kalastajien ihania, värikkäitä veneitä on ilo katsoa

Jo useamman päivän ajan on pyörinyt mielessä monia asioita, joista tekee mieleni kirjoittaa. Kun tulee ilta ja kirjoittamisen hetki, niin en tiedä mihin asti ovat pyörineet, sillä en löydä ainuttakaan, en edes pienintä vihjettä siitä, mitä ne asiat olivat.

Antalyan alueella, johon Alanyakin kuuluu, on rikottu kaikkien aikojen turistiennätys. Antalyan alueella on tämän vuoden aikana saapunut yli 14 miljoonaa turistia. En muista oliko saksalaiset suurin vai toiseksi suurin ryhmä, mutta kärkisijoilla he joka tapauksessa olivat. Keskustassa liikkuessa turkin ohella kuulee puhuttavan enimmäkseen saksaa, englantia, venäjää ja jotain venäjän sukuista kieltä. Suomalaisten suosimilla alueilla kuulee suomea, tosin ruotsia kuulee paljon enemmän. Säät ovet edelleen upeat, myös pitkän ennusteen mukaan, ja turistikausi jatkunee vilkkaana vielä useamman viikon. Jees!

Viimeisillä kerroilla veden ja kaasupullon toimittaja on ollut eri mies kuin aiemmin. Ja viimeisillä kerroilla kärsivällisyyttä on tarvittu erityisen iso annos, etten hermostu sille miehelle. Ensimmäisellä kahdella käynnillään hän jo tunki itsensä puoliväkisin asuntooni sisälle, mikä on suorastaan erikoista käytöstä. Yleensä veden toimittaja ei tule kynnyksen yli, elei pyydä että hän kantaa vedet keittiöön asti. Tämä ei kysellyt, tuli vaan vaikka yritin seisoa edessä. Ja näillä kahdella ekalla kerralla hän halusi käydä wc:ssä, sillä seurauksella että koko kylpyhuoneen lattia oli märkä ja roiskeissa. Koska en tiennyt mitä lattialle oli roiskunut, niin jouduin pesemään sekä maton että kaikki pinnat, ja toivoin ettei hän enää ensi kerralla vesiä tuodessaan tunge itseään kylpyhuoneeseen.

Pikkumajakalta isolle päin

Ei tunkenut. Seuraavilla kahdella kerralla hän halusi nähdä muita huoneita. Viimeksi tunki itsensä ohitseni ja ihan tarkoituksella katseli pitkälle olohuoneeseen, ihan kuin etsisi jotakin. Samalla hänen puheensa olivat omituisia, yksityisyyden rajan ylittäviä kysymyksiä ja syyttäviä epätosia ajatuksia. "MInä olen nähnyt että aina kun minä tulen, niin sinä kirjoitat jotain, sinulla on aina joku kirjoitus menossa tietokoneella. Oletko sinä joku opettaja? Opetatko sinä jotain?  MItä sinä oikein täällä teet? No, kai jokainen tekee asunnossaan mitä tekee, mutta mitä sinä oikein teet kun aina on noita kirjoja ja papereita tuossa koneen vieressä?" Katsoiko hän sillä silmällä, että etsi asioita joista ilmoittaa poliisille, vai sillä silmällä, että mitä arvokasta vietävää asunnossa voisi olla jos tänne vaikka murtautuisi... Hän kun kysyi valvontakamerastanikin, eikä alkuunkaan käsittänyt mitä vastasin. Epämiellyttävä tyyppi. 

Ensinnäkin, miten hän voi nähdä maanpinnalta neljänteen kerrokseen sisälle? Toisekseen miten hän voi nähdä ovelta mitä olen juuri tekemässä koska minä avaan hänelle oven ja seison ovella kun hän tunkee itsensä asuntoon? Hän ei koskaan usko mitä hänelle sanon. Ja mikä hän on näitä kyselemään? Jos poliisi haluaa tietää, niin poliisi tulee ovelle, päästän sisälle, ja hän / he tutkii minut ja asunnon. Poliisin tulo on ok, mutta tämän miehen ei. Hänen asenteelliset ja lapsenomaisen yksinkertaiset ajatuksenjuoksunsa ovat vieneet hänet joka kerta mitä omituisempiin päätelmiin ja ajatuksiin, kauas todellisuudesta. Taas kun veden tilaaminen on ajankohtaista, niin toivon että tulija olisi joku muu kuin tuo tyyppi. 

Toki hänellekin toivon toimeentulon ja hyvän elämän, mutta en halua ostaa vettä firmalta, jota edustaa hänen tavoin käyttäytyvä, yksityisyyden ja hyvän käytöksen rajat rikkova mies. Siksi seuraavan kerran vettä tilatessani sanon, että voiko joku muu tuoda vesipullot, kiitos. Olen ollut tuon vesi- ja kaasupulloja toimittavan firman asiakas lähes 4 vuotta, ja heidän kanssaan pelaa homma muuten hyvin. Uskon että tilanne korjaantuu kun veden tuoja vaihtuu. Olemme kaikki erilaisia persoonia, ja joitakin on vaan vaikeampi sietää kuin toisia. Eikä kaikkia tarvitse sietää. Voi vaihtaa. Maailmassa on paljon ihmisiä, joista voi valita kenen kanssa toimii ja kenen kanssa ei. Jotkut vaan eivät ole hyväksi. Ja joidenkin kanssa tietää mitkä ovat ne rajat, joissa hänen kanssaan haluaa toimia, kaikki kun ei aina kuitenkaan ole ihan mustavalkoista.

Onkivapoja on, kalastajia ei näy 😂

Tänään iltapäivästä iski taas urheilun halu ja tarve, ja ajattelin potkulautailla 10 km rauhalliseen tahtiin, etenkin kun viimeinen viikko on ollut erilainen ja haastava kropalle. Ensimmäiset 250 m meni rauhallisesti, sen jälkeen Täysillä nauttien. Ei tuntunut lainkaan raskaalta tai vaikealta, ja loiviin, pitkiin ylämäkiinkin sai potkutella menemään ihan kohtuullista vauhtia. En millään olisi malttanut pitää juomataukoja, mutta join kuitenkin kivennäisjuomat niissä kohdin kuin olin suunnitellut, ja hyvä niin. Tällaisia hyvän fiiliksen 10 km reissuja kun tulee muutama lisää, niin tarvinnee lisätä sekä matkaa että ylämäkiä. Ylämäkien huono puoli on niiden jälkeen tulevat alamäet, jotka suovat vauhdin hurmaa, syövät jarruja ja ovat vaarallisia jos ei jarruta. Siispä tarvinnee suunnitella lenkki niin, että alamäkiä on mahdollisimman vähän. Tästä tulee vielä entistäkin hauskempaa.

Muutenkin tiedossa on kiva viikko. Mietipä mikä etuoikeus on kun saa opiskella. Kieltä, kulttuuria ja tanssia, niitä minä opiskelen elämän ohella. Tämä elämä on kai ikuinen oppipolku, ja mielenkiintoinen kaikessa yllätyksellisyydessäänkin. Ja ihan itse saa valita miten elämän suomiin ylä- ja alamäkiin suhtautuu. Vain itsestä on kiinni ottaako niistä ilon irti, vai valittaako, sureeko, pelkääkö. Oma valinta. No, on tietysti paljon ihmisiä, etenkin tuntemassani Keski-Suomessa, jossa joku toinen päättää puolestasi mitä mieltä asioista olet, miten niihin suhtaudut ja mitä niistä tunnet. Sitä kutsutaan myös ryhmäpaineeksi, tai vahvasti ohjailevaksi propagandaksi tai vaikkapa manipuloinniksi. Silti sinulla on mahdollisuus valita itse, tosin joudut ensin seisomaan omilla jaloillasi, irti muiden vallasta ja ohjauksesta. Senkin voit valita. On vain itsestä kiinni, miten elämän esille tuomiin asioihin ja ihmisiin suhtautuu. Etuoikeutettuna siitä, että on elossa. Ja kiitollisena.

Kaivonvaihtajaiset

Näkyy kaivolta kotiin, sanottiin ja sanotaan

Kaivosammakko ja pelko tulivat taas mieleen muutamasta tapahtuneesta asiasta, muutamasta kuulemastani juorusta ja joistakin tapaamistani ihmisistä. Voi ihanat ihmiset. 

Ihana voi olla sekin, joka elää pienessä elinpiirissä, niin kuin kaivosammakko, ja näkee vain sen oman kaivonpohjansa sekä kaivon yläosasta näkyvän pienen palan taivasta. Pienelläkin elinpiirillä ja pienellä elämänkokemuksella voi olla ihana ihminen, elämää isommin ymmärtävä. Tarvitaan vain hyvä sydän ja puhdas mieli. Silloin voi aina uskoa ja uneksia ettei tässä ole kaikki, että on olemassa enemmänkin, ja että se enemmän on samalla tavoin luonnollista, arvokasta ja hyvää kuin oma elämä ja elinpiiri. Sellaisia tuli vastaan.

Jotkut kaivosammakot pystyvät ymmärtämään paljon enemmän kuin mitä ovat kokeneet. Heillä on iso lahja, hyvyys ja luottamus. Ei se katso ikää, sukupuolta, koulutusta, työtehoa, asemaa tai varallisuutta. Niillä ei välttämättä saavuta sen ymmärryksen tikapuun alintakaan puolaa, ei edes sitä alinta askelmaa, ellei... Tämä ellei on jokaisen itse löydettävä. EI sitä voi toinen ojentaa eikä puolesta tehdä, vaan se on aina henkilökohtainen kasvu ja kehitys. Sitä joko on tai sitten ei, sen mukaan mitä ihminen elämältään haluaa, mitä kohti hän kulkee ja mitä hän arvostaa.

Joukon mukana, samanlaisena kuin muut,tuulen vietävissä

Pienessä, suljetussa ja "maailmasta vähän tietävässä" elinpiirissä on helppo lietsoa pelkoa. Sitä mitä ei tunne ja johon ei uskalla tutustua on helppo pelätä, jos joku auktoriteettina pitämäsi ja muu lauma niin sanoo. Tämä on vahvasti valloillaan esim. Suomessa. Poistin muutaman tuntemani ihmisen kaveripiiristä koska he osallistuivat tähän pelon lietsontaa, jakoivat trolleilta tullutta sontaa ainoana totuutena, ja toimivat tyhmästi, kuin yksinkertaisin lauma-kaivosammakko.

Sen lisäksi ovat erikseen vielä sekopäät, jotka ovat kunnostautuneet erityisesti perättömien syyllistävien ja häpeään ohjaavien juorujen levittäjinä. Usko tai älä, niistä minulla on kokemusta ihan lapsuudesta saakka, eikä kumpikaan niistä ole vieläkään... no, ne ovat hengissä edelleen ja myrkyttävät ympäristönsä yksinkertaisimpia kaivosammakoita. Ne sekopäätkin osaavat lietsoa ihmisiä pelkoon, vihaan ja vastakainasetteluun, ja vieläpä nauttivat siitä kun näkevät kuinka paljon saavat omilla sanomisillaan aikaan, kuinka paljon heillä on sitä kautta valtaa. Hullun valtaa.

Kuka ei kuulu joukkoon? 

Isommassa perspektiivissä jokainen meistä on omalla tavallaan kaivosammakko. Toisten kaivot ovat hieman isompia kuin toisten. Jotkut elävät niin pienessä kaivossa että... Mutta useimmilla on itsellään valta päättää laajentaako omaa kaivoaan, vai ahtautuuko vain sinne minne takapuoli mahtuu. Suomen kaltaisessa maassa oletettavasti jokaisella on valta päättää kuinka ahtaissa kaivoissa, kuinka ahdasmielisissä tms ympyröissä elää. On ollut. Viime vuosina on menty takapakkia ainakin Keski-Suomessa

On eri asia käydä kaivonsa ulkopuolella katsomassa mitä muuta maailmassa on ja palata takaisin kaivoonsa vapaaehtoisesti, kuin pysyä (tietämättään peloissaan) siellä kaivossa koko ikänsä. Arvaapa kumpi noista on jonkun ulkopuolisen helposti ohjattavissa, manipuloitavissa ja tyhmyyksiinkin johdettavissa. Kaikki pikkukaivon sammakot eivät ole samanlaisia. Joillakin harvoilla on säilynyt synnynnäinen kyky hyvyyteen ja luottamukseen. Heidän vanhempansa eivät ole pakottaneet heitä samaan muottiin kuin muut. Muilta se on nujerrettu nöyryyttämisellä, häpeällä ja syyllistämisellä. Tilalle tarjotaan pelkoa, vihaa ja massahurmosta. Jokainen, joka tekee pahaa, tekee sen itselleen, omaan laskuunsa.

Kaivossa pysyäkseen ei tarvita siipiä

Oma kaivoni on minullakin. Jonkun mielestä se on tosi ahdas, toisen mielestä pelottavankin avara. Oli miten oli, se on itse valitsemani ja tilapäinen. 

Minut nujerrettiin lapsesta lähtien häpeämään opettamalla ja syyllistämällä, mutta vuosien varrella on ollut ilo oppia pois noista vallankäytön karmeista välineistä. Tilalle valitsin uteliaisuuden loikkia aika-ajoin ulos itse valitsemastani kaivosta, oikeuden vaihtaa kaivoa kun siltä tuntuu ja luottamuksen siihen, että maailmassa on paljon hyvää, paljon enemmän kuin arvaammekaan. 

Voi kuinka erilainen tästä tekstistä tulikaan, kuin mitä aiempien reaktioitteni myötä ajattelin kirjoittaa. En ollutkaan vietävissä tällä kertaa.

Luottamus ja uudet huoneet

Kalelta viime viikolla

Ruokailuhuoneen ikkunan takana velloo vihreä lehvästömeri suurilla, laajoilla liikkeillä. Tuuli se siellä tanssii puiden latvuksissa ja lehvistöissä myrskyvalssiaan. Tuota on kiehtova katsella, ja samalla syntyy mielikuva tanssisalista. Niin! Tuohon yllättävän isoon eteistilaan, jota reunustaa 7 ovea, saakin pienen tanssisalin, oman treenitilan. Siinä se on. Ja tämä missä istun nyt läppäriä näpytellen, oli ensin oma makuuhuoneeni. Ei onnistunut, ei, vaan nukuin tosi hyvin tuolla asunnon toisella puolella sijaitsevassa huoneessa, joten makuuhuone siirtyi sinne. Siellä se nyt on, avarana ja leppoisana, auringonnousuun herättävänä. Seuraavaksi tästä huoneesta piti tulla vierashuone, mitä tämä tavallaan onkin, mutta varsinaisesti tästä tuli ruokailuhuone. Sellaista en ollut suunnitellut tähän asuntoon missään vaiheessa. 

Eilen vaan tuntui siltä, että iso puinen pöytä piti purkaa osiin ja siirtää tänne. Sähkökäyttöistä ruvinväännintä ei tietenkään ollut, joten vääntyneellä ruuvimeisselillä väänsin irti ensin 12 ruuvia, ja kun kansipalat eivät irronneet, niin vielä 6 tosi lujassa ollutta ruuvia lisää. Ei irronnut sittenkään. Tarkempi tarkastelu osoitti, että edes pieni fysiikan tunteminen ja sen huomioon ottaminen olisi ollut avuksi ennen ruuvien irrottamista. Väänsin ne viimeiset 6 uudelleen kiinni, ja ratkaisin pöydän arvoituksen. Palasina sain sen siirrettyä helposti. Sitten vain kokosin ja kannoin tuolit paikalleen. Kas, nyt on hyvä. Tähän nämä kuuluvat, ovat ennenkin kuuluneet. Mutta miten?

Kalelta tämäkin, viime viikolla

Pesin ruokailuhuoneen asettelun jälkeen noin 300 ikkunaruutupalaa, ja olin kiitollinen siitä että toiselle päivälle jäi loput noin 60. Niiden luo ei päässyt, edessä oli tarpeeksi paljon purkamattomia laatikoita, ja olkapään seudun lihakset kiittivät jo aiemmistakin ikkunaruuduista. Kiittävät vielä tänäänkin. Sen jälkeen palasin takaisin ruokailuhuoneeseen ja istuin sohvalle katselemaan merta. Tämä huone on jännä yhdistelmä minua ja jotakuta muuta. Tästä voisi vaikka kirjoittaa tarinan...

Sen jälkeen oven taakse ilmestyi lukkoseppä, tai no, mies, jonka oletan olevan lukkoseppä. Luottoystäväni lähetti hänet tänne, kun kyselin tunteeko hän ketään, joka vaihtaisi oveeni lukon. MIes ehdotti myös kaikkiin neljään parvekkeen oveen lukon ja kahvasysteemin vaihtoa, ja minä vain mietin että miksi. Jos joku haluaa tulla sisälle ja näkee sen vaivan että kiipeää parvekkeelle, niin tällä ikkunamäärällä hän tulee helposti ikkunan kautta jos oven lukko on tosi vahva. Siis pidin pintani, ja meille vaihdetaan vain asunnon ulko-oven lukko. 

Pesä Kalen muureilla

Vuokraisännän vaimo sanoi jo ensimmäisenä päivänä, että voit vaihtaa lukon, mutta Luottamus on Tärkeää. Hän korosti sitä, että kaikki muutkin luottavat häneen niin paljon, että antavat hänelle yhden avaimensa. Ja jälleen hän sanoi, että Luottamus on Tärkeää. Ei tarvinnut kauaa miettiä mitä teen Rouvan ja avaimen kanssa sitten kun hän tulee sitä avainta kysymään. Kerron, että hän korosti kuinka Luottamus on Tärkeää, ja siksi sanon Rouvalle, että he siis antavat minulle oman vara-avaimensa, ja minä annan heille oman vara-avaimeni. 

Koska Rouva ei tule tähän missään tapauksessa suostumaan, niin voin palata tuohon Luottamus on Tärkeää lauseeseen ja jatkaa, että hän ei luota minuun mutta vaatii minulta täyttä luottamista häneen. Vara-avain menee ihan muualle. Ajatus vahvistui silloinkin, kun Alanyassa asuva ruotsalainen nainen, ystäväni kävi täällä, ja parvekkeelta maisemia katsellessaan kertoi ruotsiksi, että tuolla pihalla meitä seuraa joku nainen. Vuokraisännän vaimo on kovin uteliasta sorttia. Olkoon vaan. Kun tiedän sen, niin voin tehdä sille rajat. Silti jollain tasolla pidän Rouvasta. Hänellä on myös hyvä sydän, samoin kuin vuokraisännällä. Vuokraisännän parhaita puolia on se, että hänellä on ymmärrystä kiinteistön hoidosta, ja hän on pitänyt tämän talon näin hyvässä kunnossa.

Hieman hulppeampi piha, Kalelta

Eilen myöhällä kävi vielä luottoystäväni, katsoi kaappia hetken, sitten minua, ja totesi että olisi kyllä ollut paljon helpompaa jos olisit muuttanut ilman tätä. Sen enempää moitteita en saanut, eikä sekään oikeastaan moite ollut, enempikin neuvo tulevia muuttoja varten. Lupasin kaapin hänelle sitten kun seuraava muutto koittaa, ettei minun tarvitse miettiä sen siirtoa. Nauruksihan se meni. Joka tapauksessa saimme kahdestaan sen ison umpipuukaapin siirtymään, ja se on nyt oikealla paikallaan. Sen jälkeen iso, turkoosi sohvakin löysi oman paikkansa, ja on nyt kasvot merelle päin, auki. Nyt olohuonekin on ilmava, rauhallinen ja "hengittää".

Tässä talossa verhotangot eivät ole katonrajassa, kuten usein on, eivätkä edes lähellä katonrajaa. Ne ovat 55 cm alempana, ikkunan karmien yläreunan tasalla. Kun ripustin omat edellisen asunnon olohuoneen verhot ruokailuhuoneeseen, niin 55 cm verhojen alaosaa on lattialla kasassa. Ne saavat jäädä niin, sillä en henno katkaista niitä. Niille on paikka seuraavassa asunnossa täyspitkinä. Sen sijaan luonnonvalkoiset verhot, joita oli sekä makuuhuoneessa että keittiössä, katkaisen nykyiseen makuuhuoneeseen sopiviksi. Ikkunoita on niin valtavan paljon, että makuuhuonekin tarvitsee neljä leveää verhoa. 

Luonto valtaa tilaa ihmisen rakennelmilta, Kalella

Ikkunoita on paljon sanan varsinaisessa merkityksessä. En muista sanoinko jo aiemmin, mutta sanon taas. Ikkunoita on 19 plus 2 pientä wc-ikkunaa. Parvekeovia on neljä. Kaikissa niissä on pikkuruutuja, ja lisää pikkuruutuja ja vieläkin pikkuruutuja. Ikkunanpesijän ilo siis. Ulos katselijalle ne ovat todella iso ilo, vaan se iso, musta keinutuolini ei ole vielä merenkatselupaikallaan, enkä laitakaan sitä ulos ennen kuin ensi kesänä. Luottoystäväni ei ole aiemmin nähnyt eikä testannut keinutuolia, ja houkuttelin hänet eilen istumaan siihen. Oli ihana seurata hänen ilmeitään ensimmäisissä kiikutteluissa. Puhdas ihmettelyn ilo loisti kasvoilta.

Uusi naapuri tämäkin, ja Isoin näkemäni kotilo

Ihmetellään ja eletään taas uusi huominen päivä, ja palataan sen jälkeen asiaan.

Koskaan ei kannata luovuttaa

Alanyan toriostoksia. Punajuuret ovat Isoja.

Onpa ollut mielenkiintoisia vuosia asua Alanyassa, kun ajattelee taaksepäin. Monellakin tapaa mielenkiintoisia. NIin isoja kuin pieniäkin asioita on tapahtunut vaikka kuinka paljon. Kaikkein eniten on tapahtunut kuitenkin omassa asennemaailmassa. Selkiytymistä, vahvistumista ja oman tien löytämistä.

Kun on syntynyt ja suurimman osan ikäänsä asunut sovinistisessa, sairaassa, vahvasti uskonnollisessa ja vanhoillisessa ympäristössä ja kaveriporukoissa, niin jotenkin niistä oli päässyt jäämään muutamia ihmiselle vahingollisia muistikuvia, mielen toimintoja, tapoja, uskomuksia ja ties mitä. Mm.

1. Häpeän taakan kanto. Sen olen oppinut jo alakoulussa, ja kotona pienestä pitäen. Usein ympäristössä olevien ihmisten toimesta käskettiin hävetä jostakin, jonkun syyn vuoksi. Nimenomaan käskettiin. Aikuisena vielä enemmän kuin lapsena. Jopa appiukko oli tätä lajia, ja erittäin taitava häpeäsyyllistäjä.
2. Herkästi ja ilman syytä pintaan noussut syyllisyyden tunto. Ensimmäiset muistikuvat ovat noin 12 ikävuoden tienoilta, oman äidin puheista ja minuun kohdistamista syyllistämisistä nousseita. Tosin mietin jo silloin, että miksi ihmeessä se minua tästä syyllistää, kun tämä ei liity minuun millään tavoin. Tajusin jo silloin, ettei oma äitini kykene edes tuntemaan millainen minä olen. Ei kyennyt todella tuntemaan muitakaan lapsiaan. Hänellä oli tarpeeksi taakkaa pirullisenhullun alkoholistimiehensä kanssa. Kaikki lapset jäivät toissijaiseksi, ja kuolema korjasi aikaisin.
3. Pelko. Minut on kasvatettu pääosin pelolla. Olin alle kouluikäinen kun jo jouduin pelkäämään joka päivä, ja viimeistään joka ilta. "Jos et nyt ole ihan hiljaa ja liikahtamatta, niin viikatemies tulee tuolta sängyn alta, ja vie sinut." Joka ilta sama virsi, kunnes olin tarpeeksi iso tajuamaan. Sen jälkeen sai pelätä sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa, niin kauan kunnes se pirunhullu pidätettiin, ja poistui elämästämme fyysisesti. 

Isoimpaan kattilaani mahtui 2, pilkottuna

Nyt olen ollut pois noista kuvioista aika tarkkaan 6 vuotta, ja osittain myös Suomen
ulkopuolella. Täällä kauempana ollessa on tullut huomattua kuinka ahdasmielisissä, uskonnollisrajoitteisissa ja erikoisissa ympyröissä onkaan tullut oltua, lähes koko Suomi-elämän ajan. Poikkeuksen tekee opiskeluaika Tampereella ja kesätyö Sodankylässä n. 1990. Ne ovat olleet ihan erilaisia ajanjaksoja. Niihin ei ole iskenyt kukaan toinen rajoitteitaan. Terveisiä vaan Sodankylään kauppiaspariskunta Härkösille, ja sydämellinen kiitos.

Vasta tämä täysin erilaisessa ympäristössä eletty aika kirjoitusprojekteineen kaikkineen on suonut ilon palata menneisiin ja poistua niistä. Menneisiin voi aina palata, mutta on myös tärkeä poistua. Se ei tarkoita menneisyytensä hylkäämistä eikä kieltämistä tms. vaan sitä, ettei raahaa mukanaan turhia taakkoja. Häpeän, syyllisyyden ja pelkäämisen turhat painolastit on kerätty kokoon kuunvalossa, paistettu kuumassa aurinossa ja heitetty tuuleen ja mereen. Se jäljelle jäänyt on parin kolmen viime vuoden aikana tutusteltu, tuuletettu ja uudelleen valoisaksi sisustettu.

LIsää appelsiinimarmeladia

Ystäviäni elää edelleen noissa ympyröissä joista olen lähtenyt pois, ja vanhoillisluterilaisesti synkistelee ja pyytelee anteeksi omaa olemistaan, ihan vaan varmuuden vuoksi ja opitun tavan mukaan. Elää, muttei kuitenkaan elä onnellisuutta tuntien. Toivon, että hekin aikanaan löytävät oman tiensä ulos turhista taakoista. Tämä aihe tuli mieleeni, kun näin tänään erään pariskunnan. Vajaa vuosi sitten toinen heistä kävi sanallisesti ja fyysisin elkein päälleni. Enää silloin en siitä hermostunut, pelästynyt, syyllistynyt tai muutenkaan juurikaan hetkahtanut. Tänään kun heidät näin, näin heissä yllättäen pelkoa heidän katsoessaan suuntaan, jossa olettivat minun olevan. He eivät tienneet minun katsovan heitä paljon lähempää, ja ehkä siksi pääsin näkemään sen.

Miksi joku pelkää jotakuta toista? Mielettömän iso kysymys, jota en halua tähän ruotia. Oleellisinta minun kannaltani , että olen vahvistunut. He eivät vaan ymmärrä vielä, etten minä pure tai muutenkaan hyökkää, ellei minun tarvitse puolustautua hyökkäystä vastaan. Nykyään en välttämättä pure vaikka joku hyökkäisikin. Toisenkinlaisia reagointimalleja on olemassa. Jos siis tulet vastaan rehellisesti ja hyvin taka-ajatuksin, ihmisenä ja ihmisiksi, niin mitä syytä sinulla olisi pelätä?

Välimeri <3

Kiitollisuus, onnellisuus, rohkeus, usko oikeudenmukaisuuden voittoon ja usko hyvään tulevaisuuteen ovat korvanneet nuo entiset moskat. Olen kiitollinen siitä, että elämän myötä olen kulkenut juuri tämän tien. Tästä on hyvä jatkaa.

ALanyan tapahtumiin liittyen on tässä pari "tuloslinkkiä".
Maratonit 
Demirtasin kulttuuritalon avajaiset
Kulttuurikeskuksen video löytyy kaupungin facebooksivuilta
Maantiepyöräily

Voihan Herra ja veljet

Utuinen Alanya 21.12.2017

Sorry, nyt puhutaan taas miehistä...

Flunssa kuumeineen ja kurkkukipuineen on siinä vaiheessa, että kuume nousi vasta päivän kaupungilla käynnin jälkeen. Kurkkukipu on enää pientä, mutta jälkitautina on keuhkoputkentulehdus ja sinuiitti. Silti menin ruotsin tunnille. En malttanut olla pois. Jaksoin keskittyä vain puolet siitä mitä viimeksi, mutta ehkä jotain taas jäi päähän, ehkä ei. Siellä istuessani huomioni kiinnitti eräs vanhempi herra, joka ihan selvästi yritti flirttailla. Niin väsähtänyt en ollut, ettenkö tuota huomannut. Muistan nähneeni hänet aiemminkin monta kertaa, mutta ei sen kummempaa.

Kun lähdin tunnilta pois, kävelin erääseen konditoriaan siinä toivossa, että saan jotain voimakkaanmakuista kakkua ja ison kupillisen teetä. Pyysin vadelmakakkua, jota näin vitriinissä, mutta minulle tuotiin pöytään joku leppäkerttu. Siis ihan oikeasti se oli palkon isompi, ja siis kalliimpi leivos, joka ulkoa päin näytti ihan leppäkertulta. Vadelmaa on tämäkin vakuutti tarjoilija. Yääk, ei ollut. Sisus oli maito-vaniljakiisseliä ja sokerikakkua = pahinta mitä voi olla. Se ei maistu millekään, varsinkaan flunssaisen suussa, vaan tuntuu vain limaiselle ja epämiellyttävälle. Ensimmäisen kerran elämässäni jätän ison leivoksen syömättä. Raapaisin vain 3 lusikallista reunasta, ja totesin ettei todellakaan ole minun juttuni. No, ravintolan omistaja ja tarjoilijakin huomasi tämän, ja kysyi enkö tykännyt. 😬

ALanya 21.12.2017

Tuolta poistuessani ehdin kävellä jonkun matkaa entistä väsyneempänä ja jo vähän kärtyisenä, kun kuulen, että joku höpöttää minulle vierelläni. Ai, se sama tyyppi jonka näin siellä paikassa missä tunnit ovat. Koska hänessä on johtajan asennetta ja olemusta hyvin istuvine pukuineen kaikkineen, kohtelias käytös ja nätti hymy, niin vastaan myöntävästi hänen kysymykseensä lähteä Kalelle syömään. Ajattelin etten menetä siinä kuin korkeintaan aikaa, eikä se ole niin vakavaa.

Isolla ja raamikkaalla autolla nousemme kohti Kalen yläosassa olevia ravintoloita. Hän ajaa rauhallisesti ja ammattilaisen ottein. Käy ilmi, että hän on ajanut työkseen myös isoja linja-autoja Alanyan ja lentokentän välillä, niitä, joilla turisteja kuljetetaan. Ylhäällä hän valitsee pienen ravintolan, joka näyttää olevan suosittu, ja jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Hän valitsee ulkona olevat pöydät, joista on aivan huippu näköala kaupungille ja meren ylle. Ja ensimmäiseksi hän menee itse poseeraamaan ja ottaa muutaman selfien. Pyytää sitten minua ottamaan hänestä pari kuvaa hänen kännykällään. Siinä vaiheessa jo mietin, että mikähän tämä mies on... no, en nyt viitsi sanoa ihan suoraan mitä ajattelin.

Ruokavalinta on yllätys, Gözleme ja vihanneksia lautasella. Siis tavallaan ruoka, mutta tavallaan ei ruoka. Siinä syödessä huomaan, että kuume alkaa nousta, väsyttää tajuttomasti enkä ole kovinkaan puheliaalla tuulella. Alkaa ärsyttää koko tyyppi. Tavallaan ihan "menettelee" jos ei ole mitään muuta, tai jos on kovasti rahan perään, mutta meidän välillämme ei väreile mitään muuta kuin kylmä etelätuuli suoraan meren päältä.

Alanya 21.12.2017

Ruokailun jälkeen mies ei haluakaan heti lähteä viemään minua kotiin päin, niin kuin on luvannut, vaan jatkaa ajeluaan Kalen huipulla kierrellen. Hän puhuu ja puhuu, ja kertoo siitä kuinka olisi kiva tavata uudelleen, olla enemmän kuin vaan ystäviä, kuinka antaa minun valita ja antaa aikaa niin paljon kuin tarvitsen. Hitaasti hän ajaa tänne meille päin, ja mietin jo mitä keksin seuraavaksi. Lopputulokseen pääsy olikin taas helppo. Näille varakkaille herroille riittää karkottimeksi se, kun kertoo olevansa varaton. Kerroin, että menetin muutama vuosi sitten isomman yrityksen alasajossa kaiken mitä voi menettää. Alleviivasin vielä Kaiken. Meni noin minuutti, kun oli selvästi havaittavissa, että mies oli vetäytynyt omalle planeetalleen ja hänellä oli kiire saada minut autosta ulos 😁.

Kyläteille eksyy helposti

Alanyan Kestelistä vuorille päin lähtevä tie, yksi monista 7.10.2017

Vapaa puhelinyhtiön toimistojen henkilökunnan oikuista. Kuulostaako tavoittelemisen arvoiselta? Olin jo vaihtaa liittymäni Vodafonelta TTNetille, kunnes päätin kokeilla vielä yhden kokeilemattoman palvelun osan, nimittäin online-palvelut. Kielitaitoni on kehittynyt, sanastokin laajentunut, ja nettisivuston onlinepalveluiden käyttö oli yllättäen sujuvaa ja jopa mieluista puuhaa. Sain tilattua tarvittavan salasanan saman tien, pääsin sivuille, pääsin vertailemaan eri kampanjoita ja eri liittymätyypejä, ja tärkeimpänä kaikista pääsin hallitsemaan liittymääni. Jo elokuussa, kun aiemman sopimukseni kausi päättyi, oli toimiston tyttönen minulta mitään kysymättä vaihtanut liittymätyyppini kalleimmaksi mahdolliseksi. Silloin emme päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, ja minulle ilmoitettiin, että liittymätyyppiä voi vaihtaa enintään kerran kuussa. Perkuleen likka, ajattelin, ja päätin vaihtaa joko operaattoria tai liittymätyyppiä seuraavan kuukauden aikana.

JOssain Kestelin puutarhojen keskellä, ennen eksymistä.

No, nyt on vaihdettu se liittymätyyppi, ja maksan alle 1/3 siitä mitä maksoin aiemmat kuukaudet. En käytä puhelinta juurikaan, mutta se on kuitenkin hyvä olla olemassa niiden kuukausittaisten 1-5 soitonkin vuoksi. Kuukausittain tulee lähetettyä enintään 10 viestiä. Eniten tarvitsen karttapalvelua ja nettiä tietyissä tilanteissa, mutta sekään käyttö ei ole suurta. Nyt maksan netistä ja puheluista 6 € / kk, ja molempia on enemmän kuin tarpeeksi. Viestisaldoa pakettiin ei sisälly yhtään, eli on joko ladattava erillistä viestirahaa, maksettava ne erillisenä liittymän kk-maksun yhteydessä, tai sitten viestiteltävä esim. Whatsappin kautta. Jos olisin vaihtanut operaattoria, niin olisin vaihtanut TTNetille, sillä heillä on heidän kotinettiliittymänsä käyttäjille hyviä kännykkäliittymätarjouksia. Samoin Postilla on yllättävän hyviä puhelinliittymätarjouksia.

Tuon äskeisen kirjoitussession jälkeen päätin käydä ulkoa vähän pyöräilemässä. Tavoitteena oli pieni pyörälenkki, koska olo on edelleenkin normaalia väsyneempi. Tavoitteitahan voi aina asettaa, juu, mutta utelias ja seikkailunhaluinen mieli kun vie pikkuteille ja eksyksiin, niin pikkulenkistä tulee pikkuisen liian iso lenkki. Kestelissä löysin muuten oliivipuiden seasta sen äiti-lapsi-patsaan, josta eräs rouva kysyi aiemmin. Patsaasta ei löytynyt mitään kylttejä, nimiä tai selityksiä, joten arvelen sen olevan patsasveistokilpailun satoa. Kysyn siitä lisää josus jos tilaisuus tulee. Patsaalta jatkoin fillarointia rantatietä itään päin, mutta liikenteen melu oli ärsyttävää  ja pilasi rannan suoman ilon, joten Kestelin keskustan kohdalta käännyin vuoristoa kohti, ja jatkoin sitä myös Kestelin läpi menevän ison tien jälkeen. Tie näytti isommalta kuin puutarhoille vievä tie, sellaiselta kylätieltä, joten ajattelin pääseväni siitä mahdollisesti yliopiston luo, ja sieltä taas voisin jatkaa tuttuja teitä pitkin kotiin.

Tässäkin olin vielä vähän kartalla

Ihastelin puutarhoja ja näkymiä, kuvasin ja ajoin taas. Hetken päästä ei ollut enää aavistustakaan mihin päin kannattaisi lähteä, sillä risteyksiä ja teitä oli aivan liikaa. Siellä on ihan valtava tielabyrintti. Kaiken lisäksi olin alhaalla laaksossa, josta näin kyllä suurimman osan aikaa vuoret, mutta rehevä kasvillisuus esti laajemman ympäristön näkemisen. Eksyin niin täysin kuin vaan eksyä voi. En enää tiennyt edes mistä olin tullut, koska olin kääntynyt jo riittävän monesta risteyksestä. Osasta käännyin ohjeiden mukaan, osasta vaistonvaraisesti. Kysyin parilta rouvalta ajo-ohjeita, ja he vakuuttivat, että jatkat vaan suoraan ja pääset yliopistolle. Ainoa ongelma oli, ettei mikään tie jatkunut suoraan. Oli käännyttävä.

Ensin käännyin vasemmalle. Kipusin jyrkkää nousua ja tunsin kuinka voimat olivat jo aikalailla loppu. Edessä häämöttää tietyömaamerkki ja selkeä kielto siitä, ettei tietyömaa-alueelle saa mennä. Jupisin jotain itsekseni, käännyin ympäri, laskeuduin jyrkän laskun kävelllen koska tie ei ollut ajokuntoista, ja käännyin äskeisestä risteyksestä nyt katsomaan sen toisen haaran. Samalla vastaan tulee tonnien painoinen jättimäinen tietyömaakuorma-auto täydessä maalastissa. Koko tie on siitä alueelta ihan kuravelliä, ruskeaa, liukasta kuravelliä. Kuorma-auto menee, ja minä jatkan äskeistä paljon jyrkempää nousua siinä kuravellitiellä, vaikka tuntuu ettei jalat jaksa liikkua enää metriäkään. Ei ollut mukana edes suklaata tai sokeria, eikä vettä.

Tässä vaiheessa, ja tunnelin toisella puolen ei ollut enää aavistustakaan

Kun olen mennyt taas pari kilometriä, tulen monen tien risteykseen, ja näen, että isoimmat tiet vievät ihan väärään
suuntaan, vuorille. Pari muuta vie talojen tai puutarhojen pihaan, ja yksi tietyömaan tunnelin itäiseen päähän. Eikä ketään ole näkyvissä. Hetken päästä ohi ajaa mopolla kaksi miestä, mutta he eivät halua pysähtyä. Odotan edelleen, sillä en jaksa enää taivaltaa mihinkään päin. Sama kuorma-auto, joka ohitti minut aiemmin, tulee näkyviin ja pysähtyy kohdalleni. Kun kysyn miten pääsen yliopiston luo, sanoo kuljettaja että olit jo tuolla kauempana ihan oikealla tiellä, että pitää palata sinne. Kerroin tietyömerkeistä ja kiellosta. Hän sanoi että siitä pääsee ohi, ja että se on ainoa tie, ellen halua kiertää Kestelin keskustan kautta. Samalla kun lähdin taas kiipeämään sitä tiukkaa nousua, kuravelli roiskuen, näin ihan kuraisen fillarin, kuraiset lenkkarit, kuraiset housut ja sen tosiasian, että kotiin on vielä todella pitkä matka. Samalla alkoi sataa, onneksi vain muutama pisara vettä. Taivaalle oli noussut tummat ukkospilvet, tosin aurinko paistoi vielä. Sateen ja illan läheisyyskin alkoi painaa päälle. Ehdin ajatella, että hyvällä tuurilla ehdin kotiin ennen iltahämärää, samalla kun jo kipusin seuraavaa rinnettä ylöspäin ja olin purskahtaa itkuun, väsymyksestä.

Ohitin sen kieltomerkkisen työmaakohdan, ainoastaan nähdäkseni, että edessä näyttää tie loppuvan. Ainoastaan joku tietyömaan tie nousee jyrkästi kivivallin päälle. Epätoivo yritti hiipiä mieleen, mutta ei auttanut muu kuin lähteä kapuamaan sitä tietyömaatietä ylöspäin. Sen päälle kun pääsin, niin oli taas valtavat työmaat ympärillä, eikä näkynyt kunnon viitteitä siitä mihin päin seuraavaksi kannattaisi mennä. Onneksi tuli auto vastaan, joten lähdin sinne päin mistä auto tuli. Siitä pääsin taas seuraavaan kolmen tien risteykseen, mutta koska näin jo yliopiston, niin valitsin sen, joka vie sinne päin. Ja tuli työmaa toisensa jälkeen, kunnes lopulta olin yliopiston pohjoispuolella ihan normaalilla tiellä. Hyvä etten pysähtynyt suutelemaan asfalttia, niin ihanalta sen tien löytäminen ja sille tielle pääseminen tuntui.

Alkumatka siinäkin oli vasin nousuvoittoinen, vaan kun laskuosuudet alkoivat, tajusin että takajarru oli taas niin kulunut, ettei se pitänyt yhtään. Jyrkkään alamäkeen kovalla vauhdilla laskeminen ilman pyöräilykypärää ja ilman takajarrua oli kokemus sekin. Mieleen tuli "ihan sama" -fiilis, ja annoin mennä. Aika lailla samaa vauhtia tulin alas kuin edellä menevä mopokin. Kun lopulta pääsin kotiin, niin päiväruoka oli vielä syömättömänä kattilassa. Ilmankos energia loppui, vaikka onhan tuota vararavintoakin aikamoiset varastot. Banaania ja Mevlana-sokerikarkkeja ensiavuksi, nam. Ja jostain tarvitsisi saada paperinen kartta, jossa näkyy nämä paikalliset kylätiet läntisten tunneleiden, LunaParkin ja Dinek Mahallesin seuduilta aina tuonne Mahmutlarin pohjoisalueisiin saakka. Kartta, kiitos.

Istanbulista Alanyaan bussilla

Turkin ylänköä jossain Kütahyan eteläpuolella

Istanbulissa nousin tavalliseen, moderniin pitkänmatkanbussiin. Bussi oli varustelultaan ylellisempi ja penkin ym. osalta mukavampi kuin mikään kohtaamani suomalainen bussi, vaikkakin on täällä ihan perustasoinen. Ehdin ostaa bussiaseman automaatista pari vesipulloa mukaani vaikka tiesin, että bussissa tarjoillaan vettä, kahvia ja teetä sekä pieniä kakkupalapaketteja / keksipaketteja. Tuon lisäksi bussi pysähtyi 25 min tauolle neljän tunnin välein paikkoihin, joissa oli mahdollisuus käydä wc:ssä ja syödä tai juoda jotakin. Itsekin heräsin joka tauolle, kävin "huollossa" ja kävelin jonkun verran ulkona verenkiertoa ylläpitääkseni ja niveliä helpottaakseni. Ilman niveltulehdusta matka olisi ollut helppo taukoineen kaikkineen. Ja ne jo aiemmin hehkuttamani XXL:n 39,90 € kompressiosukat 💝 toimivat kuin unelma. Ilman niitä olisin ollut pulassa tällä kolmen päivän aikana kertyneellä matkustus- ja istumismäärällä.

Tällä kertaa bussissa ei ollut lapsia eikä kovaan ääneen pölöttäviä aikuisiakaan, ja nukkuminen oli oikeasti mahdollista. Ensimmäiset 5-6 tuntia pimeässä ja hiljaisessa autossa nukuin hyvin. Sitten kello 04:n tauon jälkeen kivut pitivät huolen hereillä olosta, kipulääkkeet kun sattuivat olemaan tavaratilassa olevassa matkalaukussa. Laitoin tavaratilaan kaiken, myös sen käsimatkatavara-laukun, jossa oli läppäri ja herkästi särkyvää keramiikkaa. Sanoin siitä auton stuertille, kysyin miten hän haluaa että tehdään, ja hän laittoin laukun auton tavaratilassa sellaiseen paikkaan, jossa se ei voinut pudota, kaatua, eikä sen päälle voinut laittaa mitään. Kaikki oli tallessa ja ehjänä kun tulin kotiin. Tässä bussissa, kuten suurimmassa osassa muitakin, on matkatavaroille istumapaikkalippuun "sidottu" kuitti, vastamerkki, ja vain kyseisiä lappuja esittämällä sai omat laukkunsa takaisin. EI ollut mahdollista, että joku muu ottaa laukkusi vahingossa, tai tahallaan, sillä noiden lappujen lisäksi stuertti oli läsnä aina kun laukkutilan ovi oli auki. Hyvä ja turvallinen käytäntö :)) .

Turkin ylängöllä, jossain taukopaikalla aamull neljältä

Ihan pahimmille hienohelmoille nuo kaikki taukopaikat eivät olisi helpotusta suoneet, sillä jossakin pysähdyksellä kävelimme vastapestylle laattalattialle. Tuo tarkoittaa sitä että lattian pesijä oli laskenut letkulla vettä lattialle, levittänyt pesuaineen, harjannut ja laskenut uudelleen vettä suoraan vesiletkusta. Kun jalassa oli maahan asti ulottuvat leveälahkeiset housut, niin eihän ne lahkeet kuivina säilyneet vaikka niitä miten nosteli. Osansa saivat myös kengät. Omat käsipaperit ja käsidesit oli hyvä olla mukana. Kerrankin olin varustautunut sekä paperein, kostein käsipyyhkein, että eräältä matkailijalta saamani neuvon mukaan käsivoiteilla kostutetuin nenäliinoin. Tuo pieni matkanenäliinapaketti, jonka jokaiselle nenäliinalle olin roiskutellut suht juoksevaa ihovoidetta, taitellut liinat uudestaan ja laittanut takaisin siihen muoviseen, uudelleensuljettavaan pikkupussiin, osoittautui aarteeksi. Kiitos vinkin antajalle, sillä sai hoidettua sekä kasvojen ihon että kädet matkan aikana. Varsinkin poikkeuksellisen runsaasta pesusta ja puhdistuksesta rasittuva käsien iho pysyi ehjänä ja kimmoisana ensimmäistä kertaa näin pitkän matkustamisen aikana.

JOtenkin odotin, että jossain Antalya-Manavgat -tienoilla olisi myös yksi tauko, mutta eipä ollut. Aiemmilla tauottomilla pysähdyspaikoilla muutamat olivat karanneet vessaan, ja matkustajien jättö-otto-pysähdyksestä oli tullut suunniteltua pidempiä. Loppumatkan tauko peruttiin että pysytään aikataulussa. Ja tietty juuri silloin alkaa itsellä takahampaatkin kellua ja kroppa huutaa pissataukoa. Kysyin kyllä, vaan ei auttanut. Näissä autoissahan ei ole pikkuvessaa, koska niissä on tarjoilua varten varattua tilaa ja toisen kuskin nukkumakammio. Ja kuka sitä siivoaisi 16 ajomatkan aikana, kymmenien käyttäjien jälkeen... Nukkumakammio on tarpeellinen, sillä kuskia vaihdetaan autoissa tietyllä rytmillä, ja toinen nukkuu silloin kun toinen ajaa. Sen lisäksi stuertti pitää huolen, että kuski on ajokuntoinen ja ajo turvallista. Kaikki tämä sisältyy 110 TL eli noin 27 €:n matkalippuun (Istanbul-Alanya -välin hinta).

Turkin ylängöllä, jossain Kütahyan eteläpuolella

Jossain Antalyan kohdalla alkoi ilma lopultakin tuntua lämpimältä, ja tiesin että kohta villapaidan saa ottaa pois. Alanyaan saapuessa otin pikaisesti laukut mukaani, heitin villapaidan harteille ja suuntasin lähimpään tuttuun ruokapaikkaan ensisijaisesti wc- ja aamiainen mielessä. Molempien suhteen oli jo iso tarve. Sain itseni ja matkatavarani hinattua lähimmän vapaan pöydän viereen, ja katsahdin ympärilleni... viereisessä pöydässä istui yllättyneen v***uuntunut ilme kasvoillaan juuri se henkilö, jonka ihan viimeiseksi täällä haluaisin nähdä. Alle kahdessa sekunnissa olin jo menossa bussipysäkiä kohti, ja mitä ilmeisemmin päättänyt, että eipä olisikaan ollut hätä eikä nälkä. Pidä pöytäsi *****. Kotonahan ei tietenkään ole mitään vettä eikä ruokaa, mutta veski on, ajattelin samalla kun huokaisin helpotuksesta nähdessäni tutun bussin. Ruoan suhteen päätinkin sitten herkutella, eli tunteja myöhemmin, sitten kun olin taas ihmismäisemmäksi siistitty, matkustin King's Kitcheniin Sevket tokukselle, ja söin ehkä parhaan aterian ikinä. Oli käsittämättömän hyvää kanaa valkosipuli-valkoviinikastikkeessa kaikkine herkullisine lisukkeineen ja minutkin yllättävine alkupaloineen. Ja kunkku itse oli keittiössä; paras kokki jonka tunnen.

Tässä Istanbul - Alanya väliltä ihan huvikseen otettuja videonpätkiä kertomaan miltä siellä ylängöllä näytti.

https://youtu.be/YXO9HjHKyxA
https://youtu.be/kJWTQKWL928
https://youtu.be/cdvhLh1lJEM
https://youtu.be/xc80JXWzl1w

Tämäkin mummu siis vähitellen ja lopultakin alkaa opetella youtuben käyttöä muuhunkin kuin muiden videoiden katseluun. En vielä tiedä mitä siitä tulee ja mihin se johtaa, mutta onneksi kaikkea ei ennalta tiedä, eikä tarvitsekaan tietää. Tulee mitä tulee. Elämä kulkee omaa polkuaan ja tarjoilee yllätyksiä joka tapauksessa, ihan kaikille.

Uppoudu tunnelmiin

Turkkilaiset tv-sarjat elävät ja kukoistavat, ja niiden kauppa käy ympäri maailman. Itse nautin turkkilaisista sarjoista monesta syystä. Ne tarjoavat viihdettä, kulttuuri- ja historiatietämystä ja kielitaitotreeniä. Joidenkin sarjojen kanssa saa nauraa, rakastaa, pelätä, vihata jne. Sarjoja on moneen makuun, ihan laidasta laitaan.

Turkin tv-ohjelmaopas löytyy mm. tästä linkistä hurriyet.com.tr/tv-rehberi

Aşk ve Mavı -niminen suosittu sarja tulee Atv.kanavalta joka perjantai kello 20 alkaen. Lisäksi kaikki jo esitetyt jaksot http://www.atv.com.tr/webtv/ask-ve-mavi . Sarja on kuvattu Kappadokiassa, ja se tarjoilee joka viikko aimoannoksen sekä romanttista draamaa, todella yllätyksellisiä juonenkäänteitä, kulttuurioppia, kielitreeniä että ainakin minulle sopivaa viihdettä. Tuon sarjan kieli on sen verran selkeää turkkia, että keskustelut ymmärtää pienen harjaantumisen myötä hyvin. Todella rentouttavaa katsottavaa.
ovat katsottavissa osoitteessa

Arka sokaklar on toinen suosittu sarja, joka on ollut pinnalla jo pitkään. KÄsittääkseni siitä on tullut ulos jo yli 400 jaksoa, joten katsomisen alusta aloittavalle on tiedossa kunnon katsantomaratoni, jos sellaiseen haluaa ryhtyä. Arka sokaklar -sarjasta en tiedä muuta, kuin että se on kuvattu Istanbulissa, ja on edellistä enemmän action-tyylinen sarja. Arka sokaklar tulee Total tai kanal D:ltä perjantaisin kello 20. jo esitetyt jaksot löytyvät tv-kanavan sivuilta, www.kanald.com.tr/arka-sokaklar.

Sen adını koy

Osmanlı Tokadı,

Vatanım sensin,

Çoban yıldızı,

Kalbımdekı deniz,

Bu şehir arkandan gelecek,

Eşki dünyaya hükümdar olmaz,

sekä Kirgin Çiçekler, Geniş aile, Aşk-ı memnu, Bir bulut olsam, Hangimiz sevmedik ja monta monta muuta sarjaa löytyy aktiivisena ja neinkin kautta katsottavissa olevana. Lisäksi turkkilaisia sarjoja viedään moniin maihin, mm. yhdysvaltoihin, joten oletettavasti näistä tai muista sarjoista löytyy myös muillekin kielille tekstitettyjä tai dubattuja tallenteita jostakin. Suomalaiseen tylsään, moninkertaisiin toistoihin perustuvaan tv-järjestelmäänkin sopisi lisätä edes yksi uusi sarja. Nuo tuskin ovat hinnalla pilattuja. Enemmänkin lienee kyse sarjojen sisäänostajan luutuneista asenteista.

Ai, mansikoita

Alanyan tuoretorilta väriä ja vitamiineja 24.1.2017

Viimeisiin vuosiin on mahtunut vain harvoin positiivisia kampaajakokemuksia. Tänään oli sellainen. Aikaa varaamatta
menin kampaajalle, josta olin kuullut puhuttavan hyvää. Sisälle tullessa kampaamotilassa oli seitsemän työntekijää ja kolme asiakasta. Omistaja sanoi, että jos maltat hetken istua, niin hän leikkaa tämän ensin loppuun, ja sitten sinun hiuksesi. Käytännössä hän leikkasi neljät hiukset siinä odottaessani, kun ovesta aina vaan käveli sisälle lisää naisia, mutta en lähtenyt pois, koska pidin näkemästäni. Hänellä oli tosi hyvä silmä hiusmallien suhteen. Naiset tulivat sisälle enemmän tai vähemmän homssuisina kotiäiteinä, ja poistuivat prinsessoina, hymyssä suin ja silmät ilosta loistaen. Föönauksen jälkeen kampaukset olivat todella kauniita, muodikkaita ja kantajilleen sopivia. No, minä kun haluan wash-and-go -hiukset, enkä uhraa hiustenlaittoon aikaa minuuttia enempää, niin toki se rajoitti hänen leikkaussuunnitelmiaan aika paljon. Mutta, hänellä on hyvä suunnitelma, eikä tämä hassumpi ole nytkään. Ja minulla on pitkästä aikaa kampaaja, jonka käsittelyyn menen seuraavankin kerran mielelläni.

Hedelmä- ja vihannestorilla päätin kokeilla edes yhtä uutta juttua. Tällä kertaa se oli kuvassa näkyvät oranssit, isosta kurpitsasta leikatut lohkot. Olen tehnyt aikanaan kurpitsasta pikkelsiä, mutta se ei nyt kiinnosta. Kysyin myyjänaiselta, että miten tätä käytetään, mitä minun pitää tälle tehdä. Hän sanoi, että paikalliset tekevät siitä sokerin

Jotakin ison sienen näköisiä oli myynnissä myös 24.1.20017

kanssa makeaa herkkua, hilloa, ja turistit tekevät siitä suolaisia ruokia, sekä käyttävät perunan tapaan. Ja hän vielä selittikin sen paikallisen tavan tehdä sitä makeaa kurpitsahilloa, mutta eihän se kokonaisuudessaan näin kauaa muistissa pysynyt. Jostakin se ohje vielä löytyy, sillä niin paljon naiset noita ostivat, että ilmeisesti on suht yleinen herkku.

Eräs torimyyjä otti puheeksi, hieman ei-onnellisen-oloisena, että "onko sinulla täällä asunto, no, nythän sinä voit hakea TUrkin kansalaisuutta".  En tiedä mitä ihmiset luulevat eurooppalaisten varallisuudeksi, kun tuokin mies oletti, että 1-3 miljoonaa dollaria löytyy kyllä eurooppalaiselta naiselta tai mieheltä, pankkitililtä. Kummastuneena hän jäi katsomaan, kun sanoin, etten ole sellaisia rahoja eläissäni nähnyt omalla pankkitililläni, ainoastaan naimisissa ollessani yrityksen verotusarvo oli miljoona-sana, mutta sen jätin sanomatta.

Juuri, kun ajattelin, että kaikki on ostettu ja lähden bussipysäkille, niin silmäni näkivät mansikoita. Järki käski kävelä pois, mutta tunteet makuaistin johdolla veivät voiton, ja kaksi kiloa mansikoita tuli mukaan. Ja pitihän niitä heti kotiin päästessä, ihan ensimmäiseksi maistella muutama. Meillä tämä mansikoiden syönti menee niin, että ensin innoissani syön parisenkymmentä, ja olen aivan haltioissani mausta ja aromeista, tuoksusta ja väreistä. Sitten alkaa polttaa ja kutittaa, ja muistan, että "ai niin", ja haen lääkekaapista ylimääräisen annoksen antihistamiinia, allergialääkettä.

Parkissa sairaalan etuoven vieressä 24.1.2017

Siirrän mansikkapussin jääkaappiin, ja mietin, mitä niistä pitäisi tehdä. Kun parin tunnin päästä tulen jääkaapille, koska on nälkä, niin hullaannun siihen käsittämättömän ihanaan tuoksuun, joka avoimesta mansikkapussista leviää pitkin keittiötä. Tuoksusta hullaantuneena syön innoissani taas seuraavat parisenkymmentä mansikkaa, ihoa alkaa kutittaa mutta suuta ei polta, ja totean, että allergialääke vaikuttaa vielä riittävästi, syön vähän lisää... En ole mansikalle allerginen, en, sillä luomumansikasta ei tule mitään oireita, ja siksi tuo muistaminenkaan ei ole ihan "aktiivinen" tuossa asiassa. Ja on ne hyviä, niin hyviä.

Minulla on ollut ilo kasvattaa yhtä sellaista muksua, joka korjasi mielellään kaiken mahdollisen joko sinitarralla tai teipillä. Molempia löytyi milloin mistäkin. No, tuo kuva on erityisesti hänelle. Torilta tullessa, BAskent sairaalan kohdalla olin pärähtää nauruun, kunhan olin ensin tarkistanut, että näin oikein. Siinä sairaalan edessä kökötti ihan yksinään tuo hopeisensininen skootteri. Se oli kasattu jesarilla ja paikattu pahvilla. Ai jestas, että nauruhermoja kutkutti. Teipistä on moneksi, ja aaltopahvista kanssa. Vaan jäi yksi kysymys: onkohan skootterin omistaja potilaana sairaalassa, vaiko tuttuaan katsomaan tullut tuolla ihan vähän vaan kolaroidun näköisellä kulkupelillä... vai liekö skootteri tullut hakemaan ensiapua haavoihinsa. LÄhtisitkö tuon kyytiin, jos oikein komea herrasmies hymyilisi kauniisti, ja pyytäisi ajelulle?

Kyprokselta hieman lisää

Kypros, Kyrenia ja hotellimme 18.12.2016

Palataanpa Kyprokselle.

Lento Antalyasta Pohjois-Kyproksen Ercanin lentokentälle, neljän kilometrin päähän Kyproksen eteläisellä puolella sijaitsevasta Lefkosan lentokentästä, kesti vain 45 minuuttia. Ercanin lentokenttärakennus on pieni, kuitenkin reilusti Alanyan kenttää suurempi. VAstaanottomuodollisuudet olivat suht nopeat. Minulta kysyttiin, että tulenko ensimmäistä kertaa Kyprokselle, puhunko turkkia, kauanko olen asunut TUrkissa ja kauanko aion viipyä Kyproksella. Edelläni samalta tarkastajalta läpi mennyt turkkilainen miesseuralainen kommentoi tarkastajan selän takaa, että "hän on minun seurassani", jonka jälkeen kysymyksiä ei esitetty enempää, eikä minun ei tarvinnut vastata viimeiseenkään kysymykseen. Tuli kuitenkin perisuomalainen "mitä, enkö muka olisi voinut tulla tänne ilman miesseuralaista"-kysymys aivan kutsumatta mieleen.

Lentokenttäkuljetus oli odottamassa pikkubusseineen, ja mennessä olimme ainoat matkustajat. Matka lentokentältä Girnen (Kyrenian) keskustan lähistöllä, turistisataman vieressä sijaitsevaan uuteen Lord's Palace Kasinohotelliin kesti noin 45 minuuttia sekin. Auton kyydissä yritin katsella maisemia tiiviisti, sillä tien tai kuskin katsominen sai mahan kääntyilemään epämiellyttävästi. Tuolla autoa ajetaan oikealta puolelta, eivätkä liikennekohtaamiset, risteykset tai ohittamiset olleet alkuun mitenkään helppoa katsottavaa. Tuntui, kuin

Kypros, Kyrenia ja hotellihuoneeni 18.- 20.12.2016

tulisi törmäys väärien ajolinjojen takia... MIksi sitten siellä on oikeanpuoleinen liikenne, kuten esim. Britanniassa? No juuri Britannian ja entisten siirtomaa-asioiden ja nykyisenkin runsaan brittien määrän takia. Joka paikassa myös kylteissä oli englantia, ja asiakaspalvelijat puhuivat englantia; olipa siellä briteille oma hautausmaakin.

Jo lentokoneesta ehdin nähdä, että Pohjois-Kyproksen kaupungit eivät näyttäneet suuren suurilta, ja että saaren tuo osa on kuiva. Asukkaita Pohjois-Kyproksen Turkkilaisessa Tasavallassa (KKTC) on reilut 300.000, eli likimain saman verran kuin Alanyassa nykyään. Wikipedian suomenkielisiin tietoihin ei muuten kannata uskoa, ne olivat Kyproksen jakamaan esitteeseen ja turkinkieliseen vikiin verrattuna puutaheinää. Saarella ei ole omaa makeanveden lähdettä, eli kaikki makea vesi tuodaan isoa putkea pitkin Turkista. Siksi vettä ei tuhlata puutarhojen kasteluun ja vihreyden vaalimiseen yhtä

Kyrenia katua hotellin läheltä 19.12.2016

paljon, kuin esim. Turkissa. Luonto oli todella kuivaa, varsinkin nyt talven alkaessa ja ennen mahdollisten sateiden saapumista. Johtuneeko siitä, että vesi tuodaan kaukaa, sillä esim. hotellilla hanavesi oli niin kloorattua, että suihkun jälkeen iholla oli sama tuoksu, kuin että olisi juuri noussut suomalaisesta uimahallin uima-altaasta. Suihkuun tuli kuitenkin kuumaa vettä ja riittävästi, joten se vastasi tarkoitustaan.

Hotelli, hhmm, no, se oli ihan uusi, hieno, avara, ja ruoka oli erittäin hyvää. Hotellissa oli kattotasanteella huikealla näköalalla varustettu normaali uima-allas, joka on kesäaikaan varmasti paljon käytössä. Vieressä oli alkoholibaari, ja koska hotelli möi ainakin meidän liput all inclusive, niin monet niistä, jotka eivät olleet kasinolla, olivat tuolla juomassa jotain miestä väkevämpää. Myös kasinolla sai jotain ruoka-annoksia ja juomia, ainakin matkaseurani ja hänen krapulansa perusteella. Tosin... kasino, ryyppääminen ja rahapelit...

Kyrenian keskustaa 19.12.2016

on minun mielestäni sama, kuin ojentaisi ne rahat suoraan käteen kasinon johtajalle. Mutta hänen mielestään se ei ole sama asia. Kasinon ja baarin lisäksi löytyi myös spa, joka oli muuten samanlainen kuin Alanyan hamam-spa -palvelut, mutta hinta oli nelinkertainen (5-tähden hotellien tyyliin). Siinä ne heidän palvelunsa sitten olivatkin. Toisena päivänä olin jo hyvinkin pitkästynyt, ja kolmantena päivänä oli vaan "ihan pakko" päästä ulos, ja muualle.

Kahden etsintäreissun ja riittävän monen kysymisen jälkeen löytyi kahvila, ja juuri tuo viereisessä kuvassa näkyvä kirjakahvila. Kahvila näytti kutsuvan mukavalta, ilmapiiri oli aidosti hyvä, ihmiset ystävällisiä, upeat kahvintuoksut, hyvää juomaa, herkullisia suklaaleivoksia, paljon kirjoja ja kivoja sisustuselementtejä. Ai, mikäkö oli tärkein -se suklaa tietysti! No, muutkin. Vietin siellä kahvilassa reissun parhaat tunnit. Ja kirja, jota innostuin lukemaan, on nyt etsinnässä joko suomeksi tai englanniksi.

Kadun kulkija ydinkeskustasta 19.12.2016

Se oli siis todella parasta aikaa kaupungilla kiertelyn ohella. Kaupungilla vaan olisi tarvinnut olla seuralainen, joko mies tai nainen. Yksin kaduilla kävelevänä naisena koin epämiellyttävänä sen, kun erään kauempaa idästä ja afrikan puolelta tulevat miesjoukkiot tulivat liian lähelle, ja nimenomaan ryhminä. Vaan kun mukanani tullut seuralainen oli kasinolla pelaamassa, niin ainoa mahdollisuus nähdä hotellin ulkopuolista elämää, oli lähteä itsekseen ulos. Kävi hän kanssani ulkona kaksi pikaista kävelyreissua, sekä toiseen kasinoon että viinakauppaan (tuliaiset).

Sanon noista tuliaisista heti, etten unohda. Kyproksen kentän tullimies valitti minulle siitä, että matkustamoon tuleva laukkuni painoi kilon liikaa. Ok. Sen sijaan matkakumppani toi lentoaseman ulkopuolelta ostettuja viinoja yli neljä litraa käsimatkatavaroissa, matkustamon puolella, eikä lentokenttä reagoinut siihen, tai hänen laukkunsa ylikiloihin millään tavalla. Ehkä siksi, että hän jätti rahaa Kyprokselle, ja paljon jo pelkkien viinaostostensa osalta. Lentokentällä rikottiin turvallisuusmääräyksiä niin räikeästi, että jäin vaan miettimään, mitä, kuka ja milloin tuolta kentältä oikein tuo, ja mihin. Siltä kentältä lähtee päivittäin useita koneita Euroopan eri kaupunkeihin, erityisesti Britanniaan ja Saksaan (nähtyjen lentolistojen perusteella). Sieltähän voi tulla vaikka minkälainen pommimies läpi, kun lentokenttätarkastajat eivät välitä pätkääkään nestepullojen kuljetuksesta ja kansainvälisistä lentosäännöksistä. Matkaseuralaiseni laukku meni läpi kahdesta turvatarkastuksesta, kentälle tulevien ja ulkomaanlennoille lähtevien tarkastuksesta.

Hotellin vieressä oleva turistisatama, Kyrenia 20.12.2016

Turkkilainen puhelinliittymäni ei toiminut Kyproksella, joten en voinut soittaa kyproslaiselle tuttavallekaan, niin kuin pahimpina pitkästymisen hetkinä teki mieli. Juu, kuulit oikein, minä pitkästyin. Minulle tulee hyvin harvoin eteen sellaisia hetkiä, jolloin mietin, että mitähän tässä nyt tekisi, miten ajan saisi kulumaan. Nyt oli sellaisia tunteja yllättävän paljon. Hotelli on keskellä rakennustyömaata tällä hetkellä. Alueella rakennetaan kiivaasti, joka puolella (aidattua satamaa lukuunottamatta), ja kai siihen aikanaan nousee jotain kivaa. Koin olevani liian aktiivinen, liian paljon ympäristööntutustumishaluinen, ja liian ryyppyhaluton matkaseuraani nähden.  Tuttavani kertomusten perusteella ja vähäisen näkemäni perusteella alueelle kannattaa mielestäni mennä juuri tuttavien luo, villoihin tai huoneistoihin, ellei sitten rakasta tuon tyyppistä hotellielämää. Avoimemmassa ympäristössä Kypros saattaisi näyttää ihan erilaisen puolen itsestään. Ja toki samanhenkinen seurakin on tärkeä viihtyvyystekijä.

Olisi ollut kiva kiertää busseilla tai vuokra-autoilla pitkin ja poikin Pohjois-Kyprosta, se kun ei alueenakaan ole kovin suuri. Sellaisella aktiivilomalla voisin Kyrenian ympäristössä viihtyä hyvinkin.

Tilinpäätöksen aika

Harvoin on ollut niin kammottavaa kävellä kotiin, kuin tänään illalla alueellisen sähkökatkon aikaan. Eräs

Alanyan illan valoja 16.12.2016

alikulkutunneli, jota on tarpeen käyttää, koska tien keskiosassa on korkea aita, oli alas laskeutuvista portaista lähtien aivan pimeä. Siellä ei nähnyt yhtään mitään, ja se on kuitenkin aika pitkä. Tuolla alueella liikkuu myös sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en haluaisi joutua pimeisiin tunneleihin ilman omaa turvamiestä. Lopulta muistin, että kännykän lamppu on suht tehokas. Ei riitä, että näkee metrin tai kaksi, olisi hyvä nähdä niin paljon enemmän, että tietää onko tunneliin yksin meno turvallista. Oli se. Sen jälkeen suunnittelin käyväni lähikaupassa hakemassa pienet ostokset, mutta heilläkin vallitsi täysi pimeys. Jätin menemättä. Sen jälkeen kävely ylämäkeen ja osin vastatuuleenkin. Aina välillä tulee vastaan tummia ihmishahmoja, välillä yksittäin ja välillä pieninä ryhminä. Kukaan ei puhu mitään. Juuri silloin, kun olen kadunpätkän ainoa kulkija, pysähtyy vieraspaikkakuntalainen auto lähelle ja tööttäilee. Jos ovat jostain hevonkuusesta, jossa naiset eivät muutenaan kävele iltaisin yksin ulkona, niin illalla kahdeksan aikoihin umpipimeässä yksin kävelevä nainen on sen mittapuun mukaan vapaata riistaa.  Kun en reagoinut autoon mitenkään (ulospäin havaittavasti), niin poistui se siitä vonkaamasta. Olin jo unohtanut, kuinka kamalaa täysi pimeys on tuollaisessa ympäristössä, jossa liikkuu moraaliltaan monenlaisia ihmisiä.

Rakennustyömaiden vuoksi tänään oli ennalta ilmoitettu sähkökatko, ja niitä on ollut paljon viimeaikoina. Kotona se ei näy muuten kuin netin toimimattomuutena, sillä generaattori tuottaa tarvittavan sähkön tähän taloon, mutta jokin netin käytön kannalta oleellinen kapine tuolla jossakin jää ilman sähköä, ja mykistyy. Ilman nettiäkin tekemistä on aina, ja tänään kirjoittaminen vaihtui sitten diasarjan työstämiseen. On tosi "kiva" tehdä tietoteknisin laittein jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt pariin vuoteen. Ohjelmistot  ovat tietenkin päivittyneet tuossa välissä uuden näköisiksi ja toiminnoiltaan laajemmiksi, eikä muistin syövereistä millään löydy edes sen vanhan version käyttökokemuksia tarpeeksi paljoa. Kesti lähes tunnin, ennen kuin sain tehtyä haluamani vesileiman diojen pohjaan, ja kun aloin kirjoittaa diaan ensimmäisiä tekstejä, totesin, että jotain on vialla, kun teksti pyyhkii vesileimaa pois. Niin että, junioriiii, apuaa... Ruoanlaittoon ei sähkön puuttuminen sen sijaan vaikuta paljoakaan, sillä kaasuhella toimii niin kauan kuin pullossa riittää kaasua. Sähkökatkoista en ota mitään stressiä, sillä täällä rakennetaan mm. uutta juomavesiverkostoa, uutta ohitustietä ja siihen liittyiä tunneleita, asuintaloja ja monta, monta muuta hyödyllistä asiaa.

Taas on perjantai. Jotenkin käsittämätöntä. Juurihan oli sunnuntai, ja sunnuntai-illalle suunnitelmia... ja viikon päästä on joulu, kahden viikon päästä uusi vuosi kolkuttelee ovea... ja mitä jäi mieleen vuodesta 2016? Paljon erilaisia tunnelmallisia hetkiä niin Suomessa kuin täälläkin, uusia tuttavuuksia ja omasta elämästä poistettuja tuttavuuksia, tunteita laidasta laitaan, ja ennen kaikkea elämäntäyteisiä päiviä. Tämä ei ollut ollenkaan huono vuosi, ei ollenkaan. Asiat eivät menneet suunnitelmieni mukaan, mutta ilmeisesti ne menivät isomman käsikirjoituksen mukaan. Joskus harmitti, kun joku tärkeänä pitämäni asia ei onnistunut, mutta sen jälkeen tuli vastaan asioita, jotka olivat paljon tärkeämpiä, ja itse asiassa kokonaisuuden kannalta olikin siis parempi, etteivät omat suunnitelmani toteutuneet alkuperäisessä muodossa. Ei ole tämäkään aika tai nämä tapahtumat ihan tuuliajoa, vaan osa isompaa kokonaisuutta, kokonaisuutta nimeltään Minun elämänpolkuni. Paljon asioita tapahtuu kulissien takana, ja vain hyvin pieni osa niistä päätyy tänne julkisuuteen.

Huomenna käyn tapaamassa tuttuja, ehkä kuvaankin samalla hieman, ja käyn hyvästelemässä Ruotsiin palaavan ystäväni. Sen jälkeen loppu joulukuu onkin täällä superhiljainen eurooppalaisten tuttavien osalta, mutta entiseen tapaan vilkas paikallisten tuttavien kanssa. Ja jos suunnitelma toteutuu, niin keskiviikkoaamuna aikaisin on tarkoitus olla lentokentällä :)) . Joku osa minua nauttii kuin pikkulapsi joulusta, aina kun pääsen nousemaan lentokoneeseen.

Vihreää ja kevyttä

...tai siis otsikko olisi hyvä olla muotoiltu täysin toisin, sillä jokunen päivä sitten otti silmiini Ylen julkaisema juttu makuaistiin ja brändeihin liittyen. Se oli monella tapaa mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen, suoittelen. Tässä on linkki heidän tekstiinsä, sekä pieni pätkä sieltä sellaisenaan lainattua ja irrotettua tekstikohtaa.

http://yle.fi/uutiset/3-9327467
" Paremman maun ilmiö vahvistuu, koska kallista kahvia tai konjakkia maistava herkistää aistinsa saatuaan tietää, että

Invalidi-pulu. Kansainvälinen vammaisten päivä oli eilen,  3.12.

nyt tarjolla olisi jotain parempaa. Hyvän äärellä aivot aktivoituvat ja aromeja oikein hakemalla haetaan.

Aistivaraisissa tutkimuksissa on huomattu, että ihmiset eivät oikeastaan erottaisi paljon mitään ilman mielikuvia. Myös ne mielikuvat maistuvat." Lisäksi "Harri Luomala onkin huomannut, että makukokemus muuttuu ratkaisevasti, jos koehenkilön arvot ovat tuotteen kanssa ristiriidassa."

Tuo alkuperäinen tekstikokonaisuus herätti monenlaisia ajatuksia, ja kirjoitan siitä vasta nyt, koska halusin nähdä, mikä ajatus jää päällimmäiseksi.

Olemmeko me ihmiset todellakin noin vietävissä, kuin pässit narussa? Kun joku pakkaa tuotteen kalliin näköiseen pakettiin, hyvin brändätyn nimen alle ja  asettaa sen myyntiin muita tuotteita kalliimmalla hinnalla, niin se tuote on mielestämme parempi, kuin sama tuote halvemmassa paketissa ja tuntemattomalla nimellä, edullisesti myytynä. Onko tässä yksi syy siihen, miksi Suomi on niin kallis maa? Onko myytävä kalliilla, että saa myytyä, että saa luotua mielikuvan laadukkuudesta? Jotakin on evoluutiossamme vinksahtanut jossain vaiheessa, mikäli tuo pitää paikkansa. Kyllähän tätä tapahtuu, erityisesti pääkaupunkiseudulla ja tietyissä piireissä, jossa on esim. oman sosiaalisen aseman pönkittämisen tai esittelyn vuoksi tärkeää ostaa vain kalliita, hyvin brändättyjä merkkituotteita. Eivät kaikki kuitenkaan tällä tavoin toimi tai ajattele. On paljon ihmisiä, jotka tunnistavat laadun ilman kallista hintalappuakin, joskin on myös niitä ihmisiä, jotka väittävät, ettei ole laatua ilman kallista hintalappua.

Sitten niihin aistinvaraisiin ahaa-elämyksiin. Koska sitä pinaattia on nyt tässä taloudessa lähes vuoden tarve, niin oli aika aloittaa sen käyttö. Tänään halusin tehdä siitä gözleme-tyyppisen luomuksen, käsiäni likaamatta. PIdän pinaattitäytteisestä gözlemestä, mutta sen teko on työlästä ja sotkuista, enkä saa taikinaa kaulittua niin paperinohueksi, kuin mitä paistopaikkojen ammattilaiset. Siksipä naisenlogiikkani tuotti viereisen kuvan kaltaisen tuloksen, joka on superhelppo tehdä. Jos siis olet turkkilaisen miehen puoliso, ja haluat yllättää hänet jollakin turkkilaistyylisellä, uudella makuelämyksellä, niin tätä on helppo kokeilla. Aineita on vähän, ne tarvitsee vain sekoittaa ja lopputuloskaan ei ole hullumpi. Lisäksi voit soveltaa ohjetta niin, että lisäät täytteeksi murujuustoa tms. Taikinan voi tehdä myös kananmunattomana, mutta se on tällaisenaan ruokaisampi.

Tarvitset:

Gözlemen korvike vohveliraudalla tehtynä, Alanya 4.12.2016

2 dl vettä,
1 kananmuna,
1 rkl ruokaöljyä,
1 tl suolaa, 
vehnäjauhoja niin paljon, että taikina on sopivan paksua vohvelirautaasi, ts. muistuttaa lettu- tai vohvelitaikinaa.

Vatkaa vispilällä ainekset tasaiseksi seokseksi.
Kaada kuumalle vohveliraudalle ohut kerros, ja levitä vaikka ruokalusikalla taikinaa niin, että sitä on koko alueella.
Ripottele päälle silputtua, tuoretta pinaattia, tai kuivaksi puristettua pakastepinaattia (sekä halutessasi myös murujuustoa).
Kaada päälle vielä ohut kerros vohvelitaikinaa, ja sulje vohvelirauta ripeästi (ettei pinaattien päälle kaadettu taikina valu pöydälle).
Anna paistua pidempään kuin tavallisten vohveleiden, kunnes pinaattivohveli on pinnastaan paikkapaikoin kevyesti ruskettunut ja rapea.

Voit tarjoilla siltään, heti lämpimänä. Tai voitele pinnasta voisulalla, jolloin lopputulos on enemmän gözlemen oloinen ja makuinen.