Joulutorilla

Alanyan Joulukuusi 10.12.2017 päivänvalolla

Alanyan kansainvälinen Joulutori avautui taas. Joulutori on hyvä esimerkki suvaitsevaisuudesta. Siellä on esillä vähemmistöt, heidän perinteensä, uskontonsa, tapansa, juhlansa ja herkkunsa. Ja kylläpä niitä vähemmistöjä olikin paljon. Oli yllättävän paljon eri maiden ja kuppikuntien kojuja. Alue sinällään ei ole valtavan laaja, ihan riittävän laaja kuitenkin, mutta sinne ahtautuneiden ihmisten määrä on aika hurja. Ehkä avajaispäivästäkin johtuen alueella vallitsi tänään suoranainen tungos. Ihmisiä meni ja tuli kylki kyljessä ja peräkanaa koko ajan, isona massana.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Oli vaikea löytää juuri sitä kojua, jota etsin. En varmaan olisi heitä löytänytkään, mutta he tervehtivät minua ohi kulkiessani, ja siitä huomasin tulleeni perille. Minä en yleensä väsy isossakaan ihmismassassa kulkiessani, mutta tänään oli huono päivä. Olen edelleen kortisonin lopetuksesta hieman kipeä, ts. lisämunuaislamainen, ja väsähdin tuolla sekä ystävääni että tuota tietyä kojua etsiessäni ihan täysin. Messuilla, lentokentillä ja isoissa tapahtumissa yleensä nautin, sillä ne ovat mieluisaa vastapainoa yksin olemiselle, ja valtavan hyviä paikkoja havainnoida ihmisiä, tilanteita ja poimia talteen erilaisia henkilöhahmoja.

Päivämme oli harmaa, sateinen ja viileä, joten ihmiset joutivat hyvin tapahtumaan, ja joutanevat muinakin päivinä. Tapahtumaa on mainostettu paljon, ja se on herättänyt ihmisissä mielenkiintoa ja halua nähdä ja kokea. Tuota viereistä kuvaa hieman ihmettelin... miten siihen onkin osunut tuollainen tyhjä alue? Vaan niin se näkyy olevan tuossa keskustan kadulta otetussa liikennekuvassakin. Halusin ottaa kuvan siksi, kun keskusta oli täynnä sekä autoja, skoottereita, mopoja, fillareita että jalankulkijoita... paitsi juuri sillä sekunnilla kun kamera tarkentaa. Toinen puoli asiaa on se, että tämä kännykän kamera on hidas, siis ihan oikeasti todella hidas, ja moni väistyy edestäkin juuri sen takia, kun näkee että kamera nousee ja tarkennan, tähtään, tarkennan, yritän laukaista ja tarkennan taas... ja joskus jossain vaiheessa saan kuvan otettua.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Siinä vaiheessa kun lähdin alueelta pois ja odottelin jo bussipysäkillä alkoi tipahdella vesipisara silloin ja toinen tällöin. Puolen tunnin kuluttua olin kotona, ja keskustasta soittava ystäväni sanoi että siellä sataa ihan kaatamalla. No, ainakin osasin poistua sopivaan aikaan. Alkava viikko on vaihtelevaista säätä, ja ennusteen mukaan useimpina päivinä onneksi paistaa aurinko, ainakin johonkin aikaan päivästä. Luultavasti. Se edellinen viikon sadejaksoennustus on muuttunut positiivisempaan suuntaan.

Siis ihan oikeasti tie oli kaikine neljän kaistan osalta täynnä, jalkakäytävä oli täynnä, ja kuvaan jäivät vain nuo parkkeeratut kulkuvälineet 😎 .

Turkkilaisen tv-sarjan katselu on antanut minulle paljon. Olen saanut siitä hupia, hyviä nauruja, kulttuurioppia, kielitaitoa ja yllättävän paljon naisten suuttuessaan käyttämiä "ei niin kauniita tai kohteliaita ilmaisuja". Minulla oli erittäin hyvä syy suuttua pitkäaikaiselle ystävälleni, turkkilaiselle miehelle, ainakin jos minulta kysytään. Hänen mielestään syytä ei välttämättä ollut, tai se ei ollut hänen syy vaan jonkun muun, luultavasti joku nainen on mokannut, on sanonut tai tehnyt jotain tai sitten ei ole sanonut eikä tehnyt vaikka olisi pitänyt jne. No, joka tapauksessa suutuin tulisesti ja lujaa, ja turkiksi. Huomasin jälkeenpäin että siellä tuli ne sarjasta opitut, naisten laukomat litaniat ihan selkeästi ja oikein, ja vielä oikeassa kohden.

Vähänkö olen ylpeä kielitaidon kohenemisesta. Sen sijaan malttini menettämisestä en ole innoissani, tosin sitä tapahtuu onneksi nykyään tosi harvoin. Yksi syy siihen on se, että ympäriltä on tullut onnistuneesti karsittua pois kaikki sellaiset negatiiviset tyypit, jotka tahallaan aiheuttavat harmia ja harmaita hiuksia. On löytynyt laaja samanhenkisten kaveripiiri ja muutama hyvä ystävä. Tuokin taistelupari jäänee kaveriksi, mutta nyt oli aika ja paikka selvittää muutamia pelisääntöjä ja asettaa rajoja, tämän naisen logiikalla ja temperamentillä.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Temperamentistä sanotaan, että se on suht pysyvä, jos olen oikein ymmärtänyt. Minulla tämä temperamentti on kai ollut kymmenennen ikävuoden jälkeen syväjäädytetty, paljolti varmaan isästä johtuen, mutta vasta nyt viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut auki sulamista. Vasta nyt viisikymppisenä voin sanoa olevani taas minä, vapaasti ja sellaisena kuin olen, ainakin täällä. Tonttuillaan taas huomenna lisää.

Oletko ihan tossisasi, ettei mennä?

Pilvenhattara tarttui rinteeseen. Alanya 5.12.-17

OMG! Meillä jyrisee ukkonen, ja kunnolla. Satanut on pitkin päivää, mutta nyt on umpipimeää joten en näe, kuulen vain ajoittaisen lotinan. Ja ei tuo yölämpötila ihan nollaan laske, kai, sillä ennuste on jo parempi... muttei ole kuskia eikä autoa, kun herra A ei aja tällä kelillä 😕 ja en tiedä miten ratkaisen tilanteen. Bussilla sinne ei ehdi enää, yksinkään en jaksa ajaa pimeässä, sateessa ja väsyneenä. Sovittiin että jonakin kauniina päivänä ajellaan pitkin rannikkoa jonnekin muualle päin, mutta ei juuri nyt eikä tänään Marmarikseen. Jää siis haastatteluun meno sikseen...

Asiaa pähkäillessä meni pussillinen salmiakkia. Hhm. Keittiössä muhii ruisleipäjuuri, ja itsenäisyyspäivän kunniaksi pyöräytän ruisleipää huomenna. Se on kuitenkin helpompi homma kuin karjalanpiirakoiden teko, tosin tuosta jauhomäärästä riittää niillekin. Jospa jouluksi syntyisi piirakoita. Laukut oli niin tiiviisti ja kilomäärien osalta tarkkaan pakattu, ettei tullut otettua mukaan ainoatakaan ruisleipää. Täältäkin saa sitä saksalaista siemenleipää, joka on ihan ok, mutta iski leipomisfiilis ja katsotaan mitä niistä tällä kertaa tulee. Lopputulos ei ole aina ihan 100% varma, kas kun joskus ne leivät saattavat unohtua kohotusvaiheeseen hyvinkin pitkäksi aikaa.

Joku moottoriurheilurata Istanbulin pohjoispuolella

Katselin tänään neuleprojektien, siis isompien villatakki- ja villapaitaprojektien kuvia jo, ja totesin että jos nyt aloitan, niin eivätköhän ne kevääseen mennessä valmistu 😊. Kotona on jo melko kylmä, ellei jopa hyytävän kylmä juuri nyt sateen aikana, mutta tuo pikku lämmitin toimii, ja toppahousut ovat vielä kaapissa. Viime talvena pidin niitä sisällä, ja ne olivat jokapäiväinen perusvaruste. Nyt saatan selvitä ilmankin, ehkä. Eilen kun vierailin Kalella ystäväni luona, matalassa ja erittäin yksinkertaisessa talossa, ihailin kaminan lämpöä. Pieni kamina keskellä talon toista huonetta lämmitti niin että hymy ulottui korvasta korvaan. Olisin voinut jäädä siihen pidemmäksikin aikaa.

Edelleen olen Suomen reissun jäljiltä väsynyt ja normaaliin päivärytmiin nähden epärytminen, joten isommin ei ole tullut urheiltua (vielä). Eilen kävin jo lähemmäs 20 km lenkin, josta 3 km Kalelle nousua ja laskua lukuunottamatta ajoin fillarilla. Kävelyä hidastaa hieman se perinteinen tähän ilmastoon paluu, eli rakot. Iho oli ehkä pitkien kortisonikuurienkin takia herkkä, ja heti sunnuntaina kaupunkikävelyn aikana kengät, jotka eivät koskaan hierrä, kuorivat kantapäistä nahkaa pois. Siksikin fillaroin eilen.

Pari päivää sitten keskustassa

Kroppa (tai mieli) kaipaa juoksua ihan käsittämättömän paljon, mutta olen nyt kaukana maratonkunnosta, kaukana siitä, mikä oli kunto vuosi sitten ennen kuin niveltulehdukset iskivät kimppuun. Silti olen tyytyväinen että tulehdukset on saatu hoidettua näinkin hyvin pois. Nyt jännällä odotellaan mitä joulukuun loppu näyttää, sillä tämä kostea kylmyys kyllä näyttää jos näytettävää on. Ja lenkkarit on piilotettu kaapin perälle toistaiseksi, samoin kuin muutkin juoksuvaatteet ;) .

Huominen ja hirmuisen monta muutakin tulevaa päivää menee kirjoitusprojektien parissa, sillä nyt on ykkössijalla novellikokoelma. On tämä hassua. Yhden kun lopettaa, niin toinen alkaa saman tien. Tuo edellinen runokokoelma oli leikkisä ja hauska, ja novellikokoelmasta ei voi käyttää kumpaakaan sanaa. Siinä mennään synkissä vesissä, jossain Kortteisen varjoissa ja painajaismaisissa päivissä. Jos pystyn kirjoittamaan myös elämän varjopuolista. EIhän sitä varmaksi vielä tiedä. Olen karttanut noita novelleissa käsiteltäväksi aiottuja aiheita tietoisesti ja päättäväisesti, mutta ehkä ne soveltuvat juuri tuollaisiin pieniin ja tiiviisiin tarinoihin. Ehkä. Vaan jaksaako sellaisia kirjoittaa päivästä toiseen, vai tarvitaanko rinnalle joku iloinen ja hulvaton, helppo projekti, joka tuo valoa ja vaihtelua synkkyyden vastapainoksi. Kuukauden päästä senkin tietää. Vaan onhan kokemus tämäkin.

"Gerçek aşk’ı bilen kalp bir damla suya bile hürmetle bakar.

-Hz.Mevlana"

Jäätä, saunaa ja Kalen puistoja

Hhmm, täällähän on muitakin mökkejä, maatila vastarannalla ja katuvalotkin läheisellä tiellä 👀 . Eh, olen käynyt täällä kerran, pari vuotta sitten. SIlloin tulin iltapimeällä ja lähdin aamuhämärissä. En hahmottanut ympäristön muita mökkejä silloin. Susia ja karhuja on kyllä lähistöllä. Jäniksen kakkoja on pihassa laattojen päällä, ja hiiriä rapisteli lattian alla tai muissa rakenteissä aamuyöstä (hiiren nakki on viritetty). En siis ole ihan yksin 😁. Seuralaisena on myös sopivasti vilkas mielikuvitus, joka on lähestulkoon ehtymätön luonnonvara. Toisinaan se vain on hivenen jäässä, ja tänään on ollut sellainen päivä.

Kun ei tekstiä vielä tule, niin olenpa sitten seurannut järven jäätymistä, sekin kun tapahtui tänään. Itse asiassa näen tämän ensimmäistä kertaa elämässäni, koska en ole kasvanut järven rannalla vaan järvikuivalla, joen lähistöllä. Aamupäivällä ensimmäiseksi lämmitin takkauunin, jolloin mökkikin lämpesi, ja nyt on sauna lämpiämässä ja on tiedossa oman rentoutuksen aika. Oveen voisi ripustaa kyltin HAmam, mutta jotain oleellista puuttuu 😂. TÄnä vuonna on muuten hamam-käynnit jääneet yllättävän vähälle. Osin ehkä siksi, kun luottohenkilöni muutti toiseen hamamiin, entisessä paikassani on vain idästä tulleita naishierojia, ja aiemmat kokemukset naishierojista eivät ole olleet ihan parhaimmasta päästä. VAan voin olla väärässäkin. SIksi kannattaa tutustua ja ottaa selvää millaisia nykyiset työntekijät ovat.

Vodafone yllätti minut. Nykyinen Vodafonen laskutusliittymäni toimii Suomessa moitteetta. Sen huomaa myös siitä, että eräs henkilö soittelee Alanyasta jopa enemmän kuin saatoin arvata. Mutta Vodafonen osalta siis toimii puhelut, tekstiviestit ja netti. Turkkilaisen mittapuun mukaan hinnoittelu on yhtä suolaista kuin suomalaisille suomalaisen liittymän eu:n ulkopuolinen hinnoittelu. Mutta suomalaisiin hintoihin nähden Vodafonen hinnat ovat edullisempia. Kokonaisen, varman lopputuloksen toki näkee sitten kun menen maksamaan tämän kuukauden puhelinlaskua.

Tässä lehtiartikkeli muistutukseksi siitä, että ole kunnolla, elä ihmisiksi. KAmeroita on joka paikassa, ja esim Swedish Connectionin omistaja kertoi, että edellytyksenä ravintolaluvan saamiselle oli, että he asentavat ravintolaan tarvittavan määrän (6 kpl) kameroita, joista voi sitten tarvittaessa tarkistaa mitä on tai mitä ei ole tapahtunut. Jokaisen oikeusturvan kannalta se on hyvä asia, sillä tapahtumat voi todentaa. Tämä artikkeli kertoo röyhkeistä vihannesliikkeesee tulleista varkaista.

Omat ajatukset askartelevat taas KAlen puistoissa ja varjoissa, siinä missä ritisevän uuden jään ja kyntilänvalon lumoissakin. Niitä on jossain riimien sopukoissa. Vaan on taas Ask ve MAvi -aika. Mukavaa iltaa.

Istanbulista Alanyaan bussilla

Turkin ylänköä jossain Kütahyan eteläpuolella

Istanbulissa nousin tavalliseen, moderniin pitkänmatkanbussiin. Bussi oli varustelultaan ylellisempi ja penkin ym. osalta mukavampi kuin mikään kohtaamani suomalainen bussi, vaikkakin on täällä ihan perustasoinen. Ehdin ostaa bussiaseman automaatista pari vesipulloa mukaani vaikka tiesin, että bussissa tarjoillaan vettä, kahvia ja teetä sekä pieniä kakkupalapaketteja / keksipaketteja. Tuon lisäksi bussi pysähtyi 25 min tauolle neljän tunnin välein paikkoihin, joissa oli mahdollisuus käydä wc:ssä ja syödä tai juoda jotakin. Itsekin heräsin joka tauolle, kävin "huollossa" ja kävelin jonkun verran ulkona verenkiertoa ylläpitääkseni ja niveliä helpottaakseni. Ilman niveltulehdusta matka olisi ollut helppo taukoineen kaikkineen. Ja ne jo aiemmin hehkuttamani XXL:n 39,90 € kompressiosukat 💝 toimivat kuin unelma. Ilman niitä olisin ollut pulassa tällä kolmen päivän aikana kertyneellä matkustus- ja istumismäärällä.

Tällä kertaa bussissa ei ollut lapsia eikä kovaan ääneen pölöttäviä aikuisiakaan, ja nukkuminen oli oikeasti mahdollista. Ensimmäiset 5-6 tuntia pimeässä ja hiljaisessa autossa nukuin hyvin. Sitten kello 04:n tauon jälkeen kivut pitivät huolen hereillä olosta, kipulääkkeet kun sattuivat olemaan tavaratilassa olevassa matkalaukussa. Laitoin tavaratilaan kaiken, myös sen käsimatkatavara-laukun, jossa oli läppäri ja herkästi särkyvää keramiikkaa. Sanoin siitä auton stuertille, kysyin miten hän haluaa että tehdään, ja hän laittoin laukun auton tavaratilassa sellaiseen paikkaan, jossa se ei voinut pudota, kaatua, eikä sen päälle voinut laittaa mitään. Kaikki oli tallessa ja ehjänä kun tulin kotiin. Tässä bussissa, kuten suurimmassa osassa muitakin, on matkatavaroille istumapaikkalippuun "sidottu" kuitti, vastamerkki, ja vain kyseisiä lappuja esittämällä sai omat laukkunsa takaisin. EI ollut mahdollista, että joku muu ottaa laukkusi vahingossa, tai tahallaan, sillä noiden lappujen lisäksi stuertti oli läsnä aina kun laukkutilan ovi oli auki. Hyvä ja turvallinen käytäntö :)) .

Turkin ylängöllä, jossain taukopaikalla aamull neljältä

Ihan pahimmille hienohelmoille nuo kaikki taukopaikat eivät olisi helpotusta suoneet, sillä jossakin pysähdyksellä kävelimme vastapestylle laattalattialle. Tuo tarkoittaa sitä että lattian pesijä oli laskenut letkulla vettä lattialle, levittänyt pesuaineen, harjannut ja laskenut uudelleen vettä suoraan vesiletkusta. Kun jalassa oli maahan asti ulottuvat leveälahkeiset housut, niin eihän ne lahkeet kuivina säilyneet vaikka niitä miten nosteli. Osansa saivat myös kengät. Omat käsipaperit ja käsidesit oli hyvä olla mukana. Kerrankin olin varustautunut sekä paperein, kostein käsipyyhkein, että eräältä matkailijalta saamani neuvon mukaan käsivoiteilla kostutetuin nenäliinoin. Tuo pieni matkanenäliinapaketti, jonka jokaiselle nenäliinalle olin roiskutellut suht juoksevaa ihovoidetta, taitellut liinat uudestaan ja laittanut takaisin siihen muoviseen, uudelleensuljettavaan pikkupussiin, osoittautui aarteeksi. Kiitos vinkin antajalle, sillä sai hoidettua sekä kasvojen ihon että kädet matkan aikana. Varsinkin poikkeuksellisen runsaasta pesusta ja puhdistuksesta rasittuva käsien iho pysyi ehjänä ja kimmoisana ensimmäistä kertaa näin pitkän matkustamisen aikana.

JOtenkin odotin, että jossain Antalya-Manavgat -tienoilla olisi myös yksi tauko, mutta eipä ollut. Aiemmilla tauottomilla pysähdyspaikoilla muutamat olivat karanneet vessaan, ja matkustajien jättö-otto-pysähdyksestä oli tullut suunniteltua pidempiä. Loppumatkan tauko peruttiin että pysytään aikataulussa. Ja tietty juuri silloin alkaa itsellä takahampaatkin kellua ja kroppa huutaa pissataukoa. Kysyin kyllä, vaan ei auttanut. Näissä autoissahan ei ole pikkuvessaa, koska niissä on tarjoilua varten varattua tilaa ja toisen kuskin nukkumakammio. Ja kuka sitä siivoaisi 16 ajomatkan aikana, kymmenien käyttäjien jälkeen... Nukkumakammio on tarpeellinen, sillä kuskia vaihdetaan autoissa tietyllä rytmillä, ja toinen nukkuu silloin kun toinen ajaa. Sen lisäksi stuertti pitää huolen, että kuski on ajokuntoinen ja ajo turvallista. Kaikki tämä sisältyy 110 TL eli noin 27 €:n matkalippuun (Istanbul-Alanya -välin hinta).

Turkin ylängöllä, jossain Kütahyan eteläpuolella

Jossain Antalyan kohdalla alkoi ilma lopultakin tuntua lämpimältä, ja tiesin että kohta villapaidan saa ottaa pois. Alanyaan saapuessa otin pikaisesti laukut mukaani, heitin villapaidan harteille ja suuntasin lähimpään tuttuun ruokapaikkaan ensisijaisesti wc- ja aamiainen mielessä. Molempien suhteen oli jo iso tarve. Sain itseni ja matkatavarani hinattua lähimmän vapaan pöydän viereen, ja katsahdin ympärilleni... viereisessä pöydässä istui yllättyneen v***uuntunut ilme kasvoillaan juuri se henkilö, jonka ihan viimeiseksi täällä haluaisin nähdä. Alle kahdessa sekunnissa olin jo menossa bussipysäkiä kohti, ja mitä ilmeisemmin päättänyt, että eipä olisikaan ollut hätä eikä nälkä. Pidä pöytäsi *****. Kotonahan ei tietenkään ole mitään vettä eikä ruokaa, mutta veski on, ajattelin samalla kun huokaisin helpotuksesta nähdessäni tutun bussin. Ruoan suhteen päätinkin sitten herkutella, eli tunteja myöhemmin, sitten kun olin taas ihmismäisemmäksi siistitty, matkustin King's Kitcheniin Sevket tokukselle, ja söin ehkä parhaan aterian ikinä. Oli käsittämättömän hyvää kanaa valkosipuli-valkoviinikastikkeessa kaikkine herkullisine lisukkeineen ja minutkin yllättävine alkupaloineen. Ja kunkku itse oli keittiössä; paras kokki jonka tunnen.

Tässä Istanbul - Alanya väliltä ihan huvikseen otettuja videonpätkiä kertomaan miltä siellä ylängöllä näytti.

https://youtu.be/YXO9HjHKyxA
https://youtu.be/kJWTQKWL928
https://youtu.be/cdvhLh1lJEM
https://youtu.be/xc80JXWzl1w

Tämäkin mummu siis vähitellen ja lopultakin alkaa opetella youtuben käyttöä muuhunkin kuin muiden videoiden katseluun. En vielä tiedä mitä siitä tulee ja mihin se johtaa, mutta onneksi kaikkea ei ennalta tiedä, eikä tarvitsekaan tietää. Tulee mitä tulee. Elämä kulkee omaa polkuaan ja tarjoilee yllätyksiä joka tapauksessa, ihan kaikille.

Turkinkieltä ja teetä

Denizliä kohti menossa, ikkunan läpi kuvattu

Oma päiväni lyhyesti ilmaistuna on sisältänyt ompelua (inspiraatio löytyi), siivousta (0,5 l teemuki kaatui ompelukoneen vierelle), leivontaa (koska kone ja kankaat kastui ja keljutti), kaavojen piirtämistä, lisää ompelua ja ruoanlaittoa. Tähän on siis mennyt koko päivä. Ai niin, puhuin yhden puhelun. Olin reilun tunnin sosiaalinen ja puhelias. Mutta tuurista pari sanaa. Käytän aina 0,5 l teemukia, jos se vaan on mahdollista. En muista, että olisin kaatanut sitä täällä, tai muuallakaan kuin korkeintaan kerran aiemmin. Nyt nivelkipujen innoittamana kurkotin kuppia pöydältä, kun en olisi viitsinyt nousta keinutuolista... sillä seurauksella, että sitten kuitenkin nousin, hain pyyhkeen ja luutun ja kuivasin ja kyykin ja kuivasin. Siinä kuivatessa ihmettelin, että kuinka ompelukoneesta voikin valua noin paljon teetä, että mistä se oikein tulee 😅 ja lopultakin tajusin irrottaa koneen sähköverkosta.

Seuraavaksi katse kiinnittyi uuteen, punaiseen nahkalaukkuuni, joka oli pöydän alla, niin kuin se täällä ollessa usein

Alanyassa on taivaallisen lämmintä <3

on. Ja sen vieressä oli musta, vanhempi MK laukku. Molemmat olivat saaneet reippaat loraukkset teetä osakseen. Ei tullut yhtään Wau-elämystä siinä, kun katseli teen valumajälkiä nahkapinnalla, ja laukun sisävuorissa. SIKSI siis ompelufiilis kuoli, ja alkoi tehdä mieli jotain hyvää. Kun kaapista löytyi sekä amerikkalaisten suklaakeksien ohje, että tummaa appelsiinisuklaata, niin löytyi sopiva lohtuherkku, ja leivontainspiraatio. Ja yhtään en syönyt... toiselta pelliltä. Se säästyi, toisin kuin ensimmäisen pellillisen kuumat ihanuudet. Ugh.

Lentolippujenosto-kuume on korkealla, eikä sääennusteen katsominen auta yhtään ainakaan kuumeen laskussa. Oi ihanuus mitä lämpötiloja. Merivesikin on jo +27,3 C eli uintilämpöistä. Huomiseksi on luvattu lähes tuuletonta päivää, ja merikin on aikalailla tyyni. Aaltojen korkeudeksi ennustetaan 20 cm :)) . Kyllä kelpaisi kelluskella uimapatjalla tai vaikkapa suppailla pitkin suojaista rannikkoa.

Tältä paikkakunnalta, missä nyt olen, en tiedä edes yleisten uimarantojen sijaintia.  Sitä kysyttiin minulta eilen, sillä perusteella että tiedän kun asun täällä... Juu, olen asunut 3 kk, enkä  juurikaan liiku missään. Eikä ole spontaanistikaan tullut vastaan mitään uimarannan näköistä aluetta.

Turkin kielestä hieman tietoa, sellaista josta en ole aiemmin muistanut puhua. Turkinkieli kuuluu uralilais-altailaisiin kieliin. JOs on suomenkielen taustoista hieman perillä, ainakin sillä logiikalla, jolla itselle on aikanaan opetettu, niin suomenkielikin kuuluu kyseiseen kieliperheeseen, ja sen uralilaiseen ryhmään (alaryhmä suomalais-ugrilaiset, vai miten se nyt meni). Turkinkieli taas kuuluu sinne kyseisen kieliperheen altailaiseen ryhmään. Laajasti ajateltuna, hyvin laajasti, voisi sanoa että jotain sukulaispiirteitä kielessä on. No onhan siellä :)) . Molemmissa kielissä on kielen rakentumisen suhteen paljon samaa logiikkaa.

Tuohonkin suuntaan olisi kiva ajella

Turkkia on puhuttu jo 8.500 - 5.500 vuotta. Vanhimmat kirjoitetut tekstit ovat löytyneet nykyisen MOngolian alueelta. 1200 luvulta on säilynyt paljon tallennettua tekstiä, ensin Sultaani Velediltä, sitten pojaltaan Mevlana Celaleddin-i Rumilta, Ahmed Fakihilta, Seyyad Hamzalta ja Yunus Emreltä. MOni heistä on tuttu nimi, jollei muuten niin mietelauseiden ja filosofisten pohdintojen puolelta. 1300-1500 -luvuilla puhuttiin vanhaa Anatolian turkkia, 1500-1900 Ottomaaniturkkia, ja 2000-luvulla nykyturkkia. Siksikin joistakin sanoista on olemassa nykyään käytetty versio, sekä useita vanhoja versioita. Sanasto on todella runsas ja vivahteikas, oikea kielenopiskelijan "unelma". No, haasteellista, mutta upeaa. Vuonna 1928 Turkissa luovuttiin arabialaisista aakkosista, ja siirryttiin latinalaisiin aakkosiin. Moderni turkinkieli on sekä kirjakieli että puhekieli, jossa on paljon erilaisia murteita. Kieli myös kehittyy, ja saa kehtityä koko ajan vapaasti, ja siihen otetaan paljon lainasanoja muista kielistä. Esimerkkinä vapaasta kehittymisestä olkoon tsiis keik, juustokakku (cheese cake), joka on syrjäyttänyt perinteisen peynirli pasta ilmaisun.

Ihanaa, aurinkoista tiistaita! Ja jollei aurinko paista ulkona, anna paistaa sisällä :) .

Toukokuinen tiistai tuli ja meni

Ihana tilanne... opin lapseltani ruoanlaittotaitoja. Hän tekee tosi hyvää sellaista ruokaa, jota en ole itse koskaan
valmistanut, kun olen inhonnut yhtä sen pääraaka-ainetta. Nyt kun maistoin sitä hänen tekemänään, niin en voinut käsittää miten se voi olla noin hyvää (vaikka siinä onkin Sitä raaka-ainetta). On hieno tunne päästä näkemään ja kokemaan, kuinka pienestä lapsesta on vuosien saatossa kasvanut monitaitoinen nuori aikuinen. Niin on toinenkin. Omanlaisiaan persoonoita ja silti yhtä rakkaita ovat molemmat.

Alanyan uutisia ja kuulumisia en ole ehtinyt katsoa tänään lainkaan. Kipujen hallinta vie päivä päivältä enemmän

aikaa ja voimia, vaan lähestyy tuo lääkäriaikakin. Joka päivä se on päivää lähempänä. Tänään muuten soitin kunnalliseen hammaslääkärin kiireettömään ajanvaraukseen. Aikaa hammashoitajalle perustarkastusta varten tarjottiin pulen vuoden päähän. Siis kyse ei ole edes hammaslääkäristä, vaan hoitajasta, ja silti aika menee puolen vuoden päähän. Ei ole ihan kaikki palikat kohdallaan tämän kunnan terveydenhuoltojärjestelmässä ja sitä hallinnoivissa paikallisissa elimissä. Helsingissä oli pitkät jonot ja vaikea tilanne, mutta tämä on jo uskomattoman toivotonta. Soteuudistuksessa voi olla valopilkkuja, toivon siemeniä tällaisiin kuntiin. Espoossa, jossa asuinaikanani pilotoitiin

uudenlaisia käytäntöjä, jonotilanne muuttui todella paljon positiivisemmaksi.

Vieressä kuvia vuosi sitten tehdystä Lounais-Turkin reissusta. Nämä kuvat Tire-nimisestä pikkukaupungista... johon muuten Alanyan entinen kuvernööri (Kaymakami) Hasan Tanrisevenkin siirtyi. Tire on pieni maaseutukaupunki keskellä maaseutua. Siinä paikkakunnassa oli jotakin hyvin kiehtovaa. Jos se olisi meren rannalla, voisin hyvin kuvitella asuvani siellä. Tire ja Izmir muuten ovat hieman viileämpiä kuin Alanya kesäaikaan.

Antalyassa

Antalyan satamaa näköalahissistä kuvattuna 26.11.2016

Tuttava sattui eilen sanomaan, että lähdetään sinne Konyaan nyt tänään, lauantaina. No, koska bussimatka KOnyaan kestää 5,5 tuntia, niin katsoimme parhaaksi lähteä sinne silloin, kun voi mennä jo yöbussilla, ja on aamulla perillä (tosi virkeänä, toinen silmä itään ja toinen länteen katsovana). Sen jälkeen on koko päivä aikaa kierrellä 2,2 milj. asukkaan kaupunkia ja shoppailla, tai mitä sitten tekeekään. Illalla voi hypätä bussiin ka matkustaa yön aikana kotiin Alanyaan... Juu. Ja juuri em syistä kohteeksemme tänään valikoitui Antalya.

Antalyan Kaleiciä näköalahissistä kuvattuna 26.11.2016

Molemmilla oli ainoat kosketukset Antalyaan muutamamt lentokenttäkäynnit sekä satunnainen autolla ajo kaupungin läpi. Niinpä aamulla kello 8 hyppäsimme Akdenizin bussiin Alanyan isolla bussiasemalla. Kumpikaan ei malttanut nukkua bussissa, vaikka yöunet jäivät lyhyiksi, vaan puheen pälpätys jatkui koko matkan. Antalyan Otogarille eli pitkän matkan bussien bussiasemalle päästyämme oli kome tehtävää: a) löytää wc, b) selvittää viimeisen Alanyaan palaavan bussin aikataulu (=23.00) sekä c) selvittää pääsy Antalyan keskustaan ja sieltä takaisin Otogarille.

Ensimmäinen ja toinen ratkesivat helposti, kolmas vasta perillä. Oli käsittämätöntä, kuinka ne monet ihmiset, joilta kysyille, sanoivat, että keskusta alkaa jo tästä vierestä, ja riittää, että menette raitiovaunulla yhden pysäkkivälin. No, onneksi Otogarin läheltä lähtevä tramway eli raitioovaunu, kulki pääosan matkaa maanpinnalla, jolloin näimme missä kannattaa jäädä pois ja missä ei. Otogarilta lähtiessä oli kaksi suuntavaihtoehtoa: Fatih ja Havalimani (Lentoasema). Keskustaan pyrkiessä ota se lentoaseman suunta.

Ennen raitiovaunuun (joka vaikuttaa myös metrolta) pääsyä piti ostaa Antalya Kart, matkakortti, joka maksoi 10 TL, kun sitä ei ollut ennalta. 5 TL oli tuon ladattavan kortin hinta ja 5 TL käyttörahaa oli ladattu sisään, noin suunnilleen, sillä info sanoi, ,että kortin sisältä riittää noin viiteen matkaan. Ja kun meitä oli kaksi, ja tuli käytännössä kolme eri matkaa molemmille, niin jouduimme lataamaan sinne liiran lisää, ja korttiin jäi 0.60 TL.

Antalyan Tramwayn Emniyet pysäkin luota 26.11.2016

Mutta se keskustan löytäminen. KUn matkasimme sen yhden pysäkkivälin, joka meille neuvottiin, niin totesimme, että ei näytä keskustalta, emme ole paikassa, johon pyrimme. Jatkoimme matkaa Emniyet pysäkille asti poistumatta Tramwaysta. Emniyetillä kävelimme parin kilometrin kierroksen, todetaksemme, että ei ole sitä mitä haluamme, eli keskustan humua ja shoppailupaikkoja. Siellä sitten eräs ystävällinen tilpehöörimyyjä kadulta neuvoi meille, että jos haluatte mennä todelliseen keskustaan, niin menkää Tramwayllä pysäkille nimeltä (unohdin nimen, eikä sitä lukenut pysäkkilistassa). Siispä hyppäsimme uudelleen Emniyetillä Tramwayhin, ja matkasimme Muratpasaan asti. Siinä kohden molempien vaisto sanoi, että kannattaa poistua. Muratpasa oli sitä, mitä haimme. Sieltä löytyi pääkatu vaate-, kenkä- yms liikkeineen. Ja kadun päässä oli Antalyan kellotorni, historiallinen Cesar-tyylinen patsas (en millään muista mikä Il Alla... siinä oli) ja historiallinen vanha kaupunki ja linnoitusalue Kaleici, satama sekä näköalahissi... ja kolme paria mukaan lähteneitä kenkiä.

Juustokakun moderni nimi on täällä Tsiis keik. Antalya 26.11.2016

Muratpasan alueella oli helppo ja miellyttävä liikkua, Nähtävää, sovitettavaa ja ihasteltavaa riitti. Samoin ruokapaikkoja ja juomapaikkoja oli paljon ja erilaisia. Baareja oli erityisesti sataman aluella. JOs jäät pois Tramwaysta Muratpasan pysäkillä, niin jatka siitä vain kävellen eteenpäin, sinne minne tramwaykin jatkaa. Ja sen jälkeen muutama kortteli kävelykatua, ja tulet historiallisen linnoituksen alueelle. Siellä kun eksyy basaarialueelle, myyjien keskelle, ja hillitsee hermonsa kaiken maailman tavaroiden kauppaajien keskellä, niin pääseekin jo laivasatamaan (joka on pienempi kuin Alanyassa). Satamassa on silti nähtävää ja koettavaa, ja hyvä tunnelma. Yhden täpötäyden laivan satamaan paluuta seurasimme silmät ymmyrkäisenä, ja totesimme, että ihan kiva, että olemme maalla. Laiva oli todella täysi. Satamasta takaisin shoppailukadulle noustuamme istuimme tsiis keik-kahvilaan juustokakuille. Oli ihana kuunnella sitä kielten ja kansainvälisyyden sekamelskaa. Antalyassa oli sykettä ja elämää, sellaista suurkaupungin makua, joka Alanyasta vielä tähän aikaan vuodesta puuttuu. Aikanaan Alanyakin kasvaa, mutta vielä nyt tämä on pikkusisko Antalyan sykkeeseen verrattuna.

Antalyan Muratpasan tramway-pysäkin vierestä iltavalaistusta

Ilta alkoi jo hämärtää, kun kävelimme viimeisestä kenkäkaupasta ulos (pulleiden ostoskassien kera). Myyjä hymyili onnellisesti lähtiessämme, ja toivotti tervetulleeksi uudelleenkin... ja hymyilytti meitäkin, eli ihan oli onnistunut shoppailu, puolin ja toisin. Siitä sitten takaisin tramwayhin. Onneksi Muratpasan kohdalla on myös kortin latauspiste / uuden kortin ostopiste. Siitä umpitäydellä tramwaylla matkustaminen Otogarille, Oikeasti se oli niin täysi, että jouduimme sulloutumaan vaunussa jo olleita ihmisiä vasten, että vaunun ovi meni kiinni. Ja muutkin vaunut olivat y htä täynnä. Emme ylettämeet pitämään kiinni mistään muusta kuin toisistamme, mutta se ei haitannut, sillä emme myöskään mahtuneet kaatumaan mihinkään päin.

Otogarilla pikaisesti lippujen osto, wc ja bussiin. JOtenkin puolihorteessa matka meni nopeasti (2,5 tuntia). Havahduin siihen, kun mietin ääneen, että miten Alanyan Kalen valot ovat jo noin ison näköiset. "Vi är redan i Alanya! Hur är det möjligt?" sanoi matkakumppanini. Siinäpä sitten kaksi useamman kenkäparin kantajaa onnellisena päivän kokemuksista ja väsyyksestä haukotelle käveli kohti kaupunkibussin pysäkkiä. Ihana oli olla reissussa, ja tosi ihana on olla kotona taas.

Sähkösopimuksen vaihto omiin nimiin

Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016

Vuokralla asumisessa on usein edessä myös sähkösopimuksen teko omalle nimelle. Aina vuokranantaja ei tätä kuitenkaan halua, vaan jotkut jättävät sähkösopimuksen omalle nimelleen, ja vuokralainen vastaa silti sähkölaskujen maksusta. Tässä tämän päivän maksu- ja toimintatietoja. Toki nekin muuttuvat ajan kanssa.

Sähköyhtiöön mennessä siis tarvittiin mukaan kopio vuokrasopimuksesta, kopio TAPUsta (omistuksen osoittava osakekirja), asuntoon kohdistuva maanjäristysvakuutus (43,50 TL / vuosi) sähköyhtiötä varten, kopio passista ja veronumero tai voimassa oleva oleskelulupa (jossa 99-alkuinen henkilönumero vastaa veronumeroa) sekä asunnon sähkömittarin tunnusnumero. Sähköyhtiössä oli oma palvelutiski asiaa varten, ja heti alussa sai täytettäväkseen yhden lomakkeen. Lomakkeen täytön jälkeen sai vuoronumeron palvelutiskille, jossa tehdään sopimus ja johon maksetaan sopimuksen teon yhteydessä 207 TL. Jos ymmärsin oikein, niin tuo summa on eräänlainen takuusumma, jonka saa samaiselta tiskiltä pois siinä vaiheessa, kun sopimus päätetään. Se vain pitää itse käydä pyytämässä sieltä pois. Jos maksamattomia sähkölaskuja on, ja kyseinen summa on käytetty niihin, niin silloin summaa ei tietenkään palauteta.

Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016

Sähkösopimuksen teko oli sinällään huvittava tapahtuma, sillä ennalta en rastinut mitään tariffivaihtoehtoa, eikä apunani ollut mieskään osannut sanoa mitä pitäisi rastittaa. Kun istuin sopimuksentekoa varten sen kakkostiskin edessä, niin minulta kysyttiin vain henkilötodistusta. Kaikki muu päätettiin puolestani valmiiksi siellä tiskin toisella puolen. Sen jälkeen tulostin pullautti ulos paperinipun, josta en saanut kopiota, ja jota minun ei annettu lukea (ei annettu viereisellä tiskillä asioivat turkkilaisen miehenkään). Virkailija avasi nipun aina tietystä kohti, osoitti sormela tiettyjä kohtia ja sanoi Imza (allekirjoitus).

Siihen paperinippuun tuli allekirjoitus kaiken kaikkiaan kuusi kertaa. Olisihan se ollut kiva nähdä mihin kaikkeen sitä nimensä kirjoitti.Sama käytäntö näytti tosiaan olevan viereiselläkin asiakaspalvelijalla turkkilaisen asiakkaan kanssa, ja meitä ennen parin muun asiakkaan kanssa. Sopimuksen teon ja 207 TL:n maksamisen jälkeen olimme jo ulko-ovella menossa, kun muistin kysyä, että milloinkas ne sähköt nyt sitten kytketään. Palasimme uudestaan aulaan, ja suuntasimme nyt portaita ylös toiseen kerrokseen. Siellä virkailija otti taas sähkömittarin tunnusnumeron ylös, eikä suostunut ottamaan minun puhelinnumeroani, vaan mukanani olevan miehen puhelinnumeron, johon he ilmoittavat jos kykennässä on jotain ongelmia, ja ilmoittavat kun kytkentä on valmis. He olettivat automaattisesti, etten puhu turkkia ja että olemme pariskunta. Ei väkisin, voin ihan hyvin odottaa sivussa, että kaikki hoidetaan valmiiksi.

Oven ulkopuolella minulle vielä sanottiin, että normalisti olisi kuulemma peritty vielä 150 TL enemmän maksuja, mutta nyt

Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016

tietyistä, täällä sanomattomista syistä ei peritty. Kokonaiskustannukset siis tuon vakuutusyhtiön kanssa 43,50 TL + 207 TL + 150 TL. En tiedä, ovatko vakuutukset eri yhtiöillä tuota syytä varten suht saman hintaisia, vai onko niissä eroja. Vakuutusyhtiössä ehdin kuitenkin oppia myös sen, että heidän tarjoamassaan, oleskelulupaan liittyvässä perussairausvakuutuksessa omavastuu on 40% ja korvaus 60%, kun minun nykyisessä vakuutuksessani on omavastuu 20% ja korvaus 80%. Eroja siis on yllättävänkin paljon. Luulisi, että tuolla hintaerolla eroja on myös sisällöissä, asiakkaan eduksi, mutta ei se aina ihan niin mene.

Tuon jälkeen suuntasin puhelinyhtiöön, jossa selvisi hyvin pian, että vuokranantajan kirjoittama osoite on väärin, että sellaista talonumeroa ei ole koko kadulla. Vuokranantaja ei tiennyt muutakaan osoitetta, joten puhelinliittymän laskutusosoite ja kotinetin osoitteenmuutos jäi siis tekemättä. Vuokrasopimuskin pitää tehdä uudelleen, jotta siihen saadaan oikea osoite. Ja kerran on vielä käytävä sähköyhtiölläkin, korjaamassa se virheellinen osoite. Sitten vielä Nufüs eli osoitteenmuutosilmoitus valtion tietokantaan. Sen jälkeen muuttouto, muutto, tavaroiden purku, kotiutuminen ja uima-altaan testaus. Kolme naapuria olen jo tavannut, ja he vaikuttivat oikein mukavilta. Yksi heistä oli se vakuutusyhtiön omistaja, joka lupasi kertoa lisää Turkkilaisista vakuutuksista... eh.

Persoonallisuudesta ja selviytymisestä 🍃

Antalyan ja Denizlin väliseltä ylängöltä 7.7.2016 liikkeestä kuvattu

Miten paljon mielikuva tekstin kirjoittajasta vaikuttaa siihen, miten tekstiä lukee? Neisserin havaintokehän mukaan se
vaikuttaa oleellisen paljon.

Se, joka jo alunperinkin suhtautuu kirjoittajaan, asiaan tai elämään yleensäkin negatiivisesti, löytää lisää juuri sitä negatiivisuutta mitä haluaa ja hakee itsensä pönkittämiseksi. Se, joka haluaa nähdä negatiivisuutta ja sontaa, myös näkee sitä, joka paikassa ja kaikkialla, ihan jokaisessa sanassa, niin sanotussa kuin sanomattomassakin. Häneltä jää lähes kaikki muu näkemättä ja syvemmät merkitykset ymmärtämättä, hän näkee vain negatiivisuutta. Tämän negatiivisuuden ja sonnan hakija näkee sitä huonoutta ja sontaa myös itsessään. Ja joka negatiivisuutta etsii ja sitä itsessään kantaa, se sitä myös ympärilleen jakaa sekä puhuessaan että hiljaa ollessaan, omassa olemuksessaan, energiassaan, ihan kaikessa.

Hän, joka näkee maailmassa kauneutta, näkee sitä joka asiassa, jokaisessa ja kaikkialla, niin sanotuissa kuin sanomattomissakin asioissa. Hän näkee kauneutta myös itsessään. Samoin hän näkee kauneutta myös niissä huonouden etsijöissä, negatiivisuuden kantajissa ja kylväjissä, epäonnistuneissa, virheen tehneissä, köyhissä ja rikkaissa, kaikenlaisissa ihmisissä. Aina se hyvyyden ja kauneuden näkeminen ei tule ensimmäisenä eikä samalla hetkellä, mutta useimmiten hän siihen näkökulmaan lopulta päätyy, kunhan hän on ensin puhdistanut negativistien tartuttaman sonnan pois harteiltaan.

Antalyan ja Denizlin väliseltä ylängöltä 7.7.2016 liikkeestä kuvattu

Todella taitavat valehtelijat vievät helposti mukanaan niitä, jotka näkevät ensisijaisesti kauneutta ja uskovat katalankin
hyvyyteen. Kaikki eivät heihin sorru, mutta moni taipuu manipuloinnin edessä. Heitä ei kannata surra, sillä jokaisen on kuitenkin käytävä oma polkunsa, opittava ihan itse, löydettävä omat arvonsa ja oma itsensä. Jotkut jäävät loppuiäkseen sonnan keskelle, marisevat ja marmattavat, kuihtuvat ja rypistyvät. Se on heidän valintansa. Toiset pystyvät nousemaan sieltä ankeudesta pois, ja opettelevat uuden tavan nähdä maailmaa, oppivat kukoistamaan ja olemaan inhimillisinä ihmisinä läsnä tässä elämässä.

"A beautifull world is a form of charity"

Tuo kaikki tuli taas mieleen, kun olin kosketuksissa ihmisiin, joiden tämän hetkinen päätehtävä ja elämän tärkein asia oli tuon sonnan kerääminen ja eteenpäin kantaminen. Heidän seurassa ollessaan itsestäkin tulee esille pahimmat puolet. He kun vahvistavat juuri negatiivisuutta ja sitä pahinta puolta. He eivät tällaista tekstiä ymmärtäisi vaikka sen moneen kertaan lukisivatkin, sillä he eivät ole valmiita näkemään muuta kuin sitä negatiivisuutta. He eivät vielä ole valmiita. Joskus, jos Luoja suo, asia on toisin.

Tänään aamulla minulla oli ilo olla sellaisten ihmisten keskellä, jotka ovat kauneutta ja hyvyyttä näkeviä ja eteenpäin

Antalyan ja Denizlin väliseltä ylängöltä 7.7.2016 liikkeestä kuvattu

levittäviä. Heidän seuransa tuo lähellä olevista ihmisistä esiin näiden parhaat puolet. Ihania, aurinkoisia ihmisiä. Siellä saksan-, suomen-, ruotsin-, englannin- ja turkinkielen keskellä ei eroteltu kansallisuuksia tai muita vastaavia ominaisuuksia. Läsnä oli vain ihmisiä, hyvään pyrkiviä, toisiaan tukevia ja elämässä kauneutta näkeviä, onnellisia ihmisiä.

Se ,että joku ihminen on tai ei ole onnellinen, on hänen itsensä oma valinta. Onnellisuus on asennekysymys. Ja tuo asennevalinta johtaa myös kauneuden näkemiseen tai näkemättömyyteen. Joskus ympäristössä olevat negatiiviset ihmiset voivat yrittää tappaa toisen ihmisen onnellisuuden, mutta koskaan se onnellisuuden lähde ei kuole kokonaan. Sen voi vielä elvyttää ja sitä voi vahvistaa. Aina on olemassa paluumahdollisuus onnellisemmalle, kauneutta näkevälle puolelle. Vain sinä itse voit valita.




Suora lainaus Sinna Aution blogista ja linkki sinne:

"Ympäristö ja kulttuuri vaikuttavat yksilöön kaikilla tasoilla. Ne säätelevät sitä, miten ihminen voi ilmaista taipumuksellisia piirteitään, millaisia tavoitteita, uskomuksia ja arvoja ne ylläpitävät sekä millaisia tarinavaihtoehtoja on tarjolla, miten tarinoita tulisi kertoa ja miten ihmisen tulisi elää tarinoidensa viitoittamalla tiellä.
- Sinna Autio" blogissaan Do Be Do Be Do 

Blogia kannattaa lukea ajatuksella. Tässä hänen blogistaan vielä yksi tietty teksti aihepiiriin liittyen Selviytymiskeinot

Kiitos.


"The only failure is not to try"

Pysy nöyränä

Vuoristokylän talo liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016

Ilta ja yö olivat "haasteelliset", mutta lopulta, hyvin vähäunisen yön jälkeen koitti kauan kaivattu aamu ja uusi sairaalakäynti. Siihen mennessä olin jo ostanut lentolipun Suomeen maanantaille, sillä ajatuksella, että hakeudun sinne kotipaikkakunnalle sairaalahoitoon... oli tuo eilisen päivän sairaalakokemus ja sen seuraukset sen verran rankat, että ei tehnyt mieli jäädä tuonne paikkaan hoidattamaan lääkärin kertomaa kokonaisuutta. Aamulla aikaisin suuntasin yksityiseen Anadolu-sairaalaan, ja olin päättänyt pyytää veri- ja virtsakokeet sekä ehkä ultraäänikuvauksenkin urologilta, niin että on todellista ja varmaa tietoa siitä, missä mennään. Urologi kysyi kaupunginsairaalan testituloksia, ja kun kerroin, ettei mitään testejä tehty, vaan diagnoosi ja lääkityspäätös perustui lääkärin näköhavaintoihin, niin hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Nyt on sitten testattu kunnolla ja ultrattukin koko vatsan alue. Ja jälleen kerran kumarran Anadolu-sairaalalle ja kiitän hyvästä asiointipäivästä, ja palaan sinne vielä uudelleenkin, ihan lähipäivinä. Kaiken lisäksi lääkärin tapaamiset, virtsakokeet, useat verikokeet ja se vatsan alueen ulträänikuvaus tekivät yhteensä vain 216 TL. Vakuutusyhtiö korvasi osan kuluista (80%) ja tuo oli minun osuuteni.

Karua, kuivaa ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016

Eilisen lääkärin tekemä diagnoosi oli väärä, niin kuin suoraan suoneen ja reseptillä annettu lääkityskin. Todella iso  huolenaihe poistui tuon tiedon myötä. Oireita on, ja täyttä varmuutta niiden syystä ei ole, mutta varmaa on se, ettei kyse ole munuaisten vajaatoiminnasta. Munuaisten vajaatoiminta on tosi karu juttu, ja peruuttamaton vaurio. Joten maanantaille oleva Gazipasa - Helsinki -lentolippukin jää nyt sitten käyttämättä, ellei yllätyksiä tule. Ne pienet, nilkkoihin purreet / pistäneet ötökät ja niiden minuun jättämät "jäämät" lienevät tämän veri- ja imusuonisto-oireilun taustalla lääkärin arvion mukaan. Positiivista tässä on nyt se, että tämä saataneen pois. Positiivista hölmöllä tavalla on myös se, ettei ole minkäänlaista ruokahalua, ja muutama päivä tällaista helpottaa bikineihin mahtumista. Nuo pölkyn malliset ja näköiset, turvonneet, paksut jalat mahtuvat kuitenkin hyvin bikineistä ulos, hahaa... ja hetken harkitsin ihan jo esteettisistä syistä ohuissa urheiluhousuissa uimaan menemistä. Siihen kun lisää vielä ylävartalolle pitkähihaisen juoksupaidan, niin näyttää lähes itsensä muslimin uima-asulla peittäneeltä, konservatiiviselta turkkilaisnaiselta :D . Lasixin yksi sivuvaikutus kun on auringonvalolle herkistäminen, niin tarpeeseenhan tuo asuvalinta tulisi siitäkin näkökulmasta. En muistanut kysyä, että kuinka kauan sitä aurinkoon menemistä nyt sitten pitää välttää, mutta eipä sillä ole väliäkään, aurinko kun paistaa täällä lähes joka päivä. Se ei karkaa mihinkään.

Jotain läntistä ylänkövuoristoa Turkista, liikkuvasta autosta kuvattuna.

 Tälle viikonlopulle suunniteltu muutto nyt hiukan siirtyi, en edes tiedä mihin asti. Maanantaina ehkä tehtäneen uusi
vuokrasopimus. Abo nyt hiukan sekoitti ajatuskuvioitani, kun esitti eilen sellaisen ehdotuksen, jota harkitsen. Ja torstaille tai lauantaille tullee Konyassa käynti. Sitä odotan innolla, sillä mukaan lähtee myös Konyan ensikertalainen, suomalainen ystävä, joka aloitteesta reissu nyt tehdään. Konyakin on sen verran iso, yi 2 miljoonaa asukasta, että sieltäkin voisi katsella kameraa, jos jää aikaa. Izmirissä kameran katselulle ei jäänyt aikaa, eikä sitä uudempaa mallia ole Alanyassakaan tullut vastaan.

Alanyan lämpötilat kipuavat taas ylemmäs, ja jo pelkästään Izmirissä käynnin yhteydessä huomasi eron Izmirin ja Alanyan ilmastossa. Vuoristoylängöllä oltiin paikka paikoin parin kymmenen asteen tuntumassa auton mittarin mukaan. Täällä Alanyassa bussista laskeutuessa oli vastassa lämmin ja kostea löyly, niin kovin kotoisaa ;) .

Ja loppukevennys :))

Facebookista, Richard Geren sivuilta

Lisää kuvateksti

Kakkukahvit

Oleskelulupapapereiden jättö on ollut monivaiheinen Projekti, todella monivaiheinen. Kokonaisuus sinällään on nykyään alkuvaiheessa hyvin sähköistetty ja selkeä. Siellä taustalla

Ylängöllä Antalyasta n 70 km luoteeseen 5/2016

on paljon asioita, joista en nähnyt ohjeistusta, mutta jotka konkretisoituivat hakuprosessissa. Itselläni ongelmaksi muodostui se, että olen Yksin Vuokralla asuva Nainen. Olisi parempi olla perheellinen turkkilaisen kanssa jos asuu vuokra-asunnossa, tai perheellinen ja omistusasunnossa. Mutta eronnut sinkku ja vuokralla... No, kaikki ne dokumentit mitä vaadittiin hankin ja toimitin Göz Idaresiin, viimeiset tänään. Tänään kohtasin myös erittäin asiallisen ja miellyttävän naisvirkailijan, joka puhui kanssani vain turkkia. Juuri eilen sain ylemmältä taholta ohjeen, että tuolla avstaanotolla ei ole hyvä puhua turkkia vaikka sitä osaisi, vaan ensisijaisesti esimerkiksi englantia. Minua pyydettiin lupaamaan pariin kolmeenkin kertaan, että tällä kertaa puhun vain tervehdyssanat turkiksi ja muuten englantia. En pitänyt lupaustani, puhuin vain ja ainoastaan turkkia, ja sain väliaikaisen oleskeluluvan silti. Odottelemme nyt ylimmän tahon virallista päätöstä ja korttia. Haastattelusta vielä sen verran, että se ei todellakaan ollut mikään viiden minuutin läpihuutojuttu. Ne, joilla näin on ollut, saavat olla onnellisia tilanteen helppoudesta. Minulta kysyttiin moneen kertaan miksi minä olen täällä ja miksi haluan asua täällä. Turkkilainen miesystävä - no, kun asunnossani ei asu muita kuin minä, niin ei ollut vakuuttavaa. Astma - miksi se on Suomessa vaikea, miksi Suomi on niin erilainen... joten puhuimme sitten asioista pintaa syvemmältä, myös niistä kaikkein syvimmistä täällä olon syistä.

Kun väliaikainen oleskelulupapaperi käsilaukussa kävelin Göz Idaresista keskustaan, niin kävelin myös kakkukauppaan. Vein kinuskikakun porukalle, joka on auttanut asioiden käytännön hoitamisessa, esim. valokopioinnissa, faksauksessa, alanyanturkkia puhuvalle

Yksi meille muuttaneista hyppyhämähäkeistä 5/2016

henkilölle soittamisessa, henkisenä tukena väsymyksen hetkellä ja vaikka missä. Itse jatkoin matkaa ruokakaupan kautta kotiin, mukanani herkkuruokapurkki kissalle. Oma paras juhlahetki syntyi siitä, kun vaihdoin rennommat vaatteet päälle, laitoin hyvän musiikin soimaan, ja oikaisin itseni sohvalle puolentunnin lepohetkeen. Siinä vaiheessa kun kissa pyrki sisälle, loppui lepo. Se nimittäin oli tullut jonkin takiaispuskan kautta, ja turkissa selkäpuolella oli kymmenkunta ja mahan puolella parisenkymmentä pientä (1-5 mm) turkkiin tiukasti tarttuvaa takiaispalloa. Selkäpuolen sain putsattua ilman puremahaavoja, mahapuolelta sain vain pienen osan irti. En keksinyt miten yhden pään ja neljä jalkaa sekä kiemurtelevan kissan vartalon saa pidettyä paikallaan yhdellä kädellä, toinen käsi kun tarvittiin takiaisia irrottelevan kamman liikutteluun. Tuosta kun selvisin, ja ajattelin kellahtaa sängylle hetkeksi, niin tyynyltä pomppasi alas isohko hyppyhämähäkki, sellainen musta, jolla on skorpionimaiset saksit etujaloissa ja vaalea juova selässä. Ne ovat tehneet nyt ryhmäretken meille... Huomasin liiskaantunutta möykkyä siivotessani, että olen oppinut osumaan Myös hyppyhämähäkkeihin. Nukahtamisen halu siinä kuitenkin siirtyi jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Tämä päivä tuli aloitettua jo riittävän aikaisin. Ennen auringonnousua, vähän ennen viittä, olin jo

Vaaleiden talojen takana laaksossa on Gazipasa. 5/2016

alanyan pohjoispuolella Dim Cayin (dim joen) piknik- ja ravintola-alueella paikallisoppaani kanssa ihailemassa sekä luonnon ääniä, että auringonnousun vaiheita tuolla laaksossa. Samalla totesin, että kamerani on nyt kaput. Se toimii vielä osittain ja ajoittain, mutta uuden valinta ja osto kutsuu. Vaikeinta tässä on uuden kameran valinta. Vaihtoehtoja on paljon ja tietoa aivan liian vähän. Ja jos ostan liian monimutkaisen kameran, niin sitä pitäisi opetella käyttämään saadakseen edes kohtuullisia kuvia. Siksipä siis joku Canonin kompakti pokkari voisi olla ehkä toimiva, näistä lähtökohdista, mutta toisaalta Nikon... jahkailu jatkuu, loppua ei vielä näy.

Mikäli huomenna on aurinkoinen päivä, toisin kuin edelliset kolme päivää, niin silloin siitä tulee auringossa loikoiluun ja rentoutumiseen varattu päivä. Jos on pilvistä tai sateista, niin siivoukset ja kotityöt yrittävät kutsua, eh heh, mutta kuuloni saattaa olla valikoiva tuon asian suhteen. Iso taakka on taas harteilta pois, kun oleskelulupa on tuossa vaiheessa. Nyt sitten jatketaan unelmointia, suunnittelua ja seuraavan vaiheen valmistelua.

Auta käsityöläistä

kuva: yaylahaber.com

Olen aamupäivällä yrittänyt työstää omaa isompaa nettisivukokonaisuutta, mutta huomaan  harmikseni, että hiukan on vielä keskittyminen ja kärsivällisyys keskeneräistä. Pystyin keskittymään vain pari tuntia, ja sen jälkeen virheitä vaan tulee liikaa ja omia jälkiään saa olla koko ajan korjaamassa, eli sivuston rakentaminen ei etene. Enkä tiedä onko sattumaa vai johtuuko tuosta tekemisestä vai virheistä ärsyyntymisestä, mutta leikkausalueella tuikkiva päänsärky ilmoittelee itsestään tyyliin "jatka vaan, niin täältä tullaan". No, ylihuomenna alkaa viides leikkauksen jälkeinen viikko, joten ei tässä vielä kauaa ole mennytkään. Ehkäpä tyydyn tuohon pariin tuntiin ja siirryn muihin aktiviteetteihin loppupäiväksi.

kuva: Sanat penceresi

Parin tuttavan kanssa on aiemmin tullut puhuttua turkkilaisista hautausmaista ja hautaamisesta. Eräs heistä kävi Alanyan Kleopatrarannalla olevalla hautausmaalla ja kuvasi sieltä videon. Se taas inspiroi minua koostamaan tuon hautajaisista kertovan tekstin tuonne Turkki ja Alanya -blogiin, jossa on enemmänkin asiatietoa. Siellä on tekstiä, kuvia sekä video- ja asiakirjalinkkejä muslimin hautajaisiin liittyen.  http://opasturkkiinihastuneille.blogspot.fi/2015/07/muslimin-hautajaiset.html

Lisää videoasiaa. Youtubessa on El Sanatları ve Hobi -niminen ryhmä, jossa opastetaan
tekemään erilaisia turkkilaistyylisiä käsitöitä ja askartelua. Jo kuvia katsellessa voi nähdä niistä huokuvan turkkilaisen naisen mieltymykset :)) . Sivustoon on myös linkitetty paljon muuta aiheeseen liittyvää ja turkkilaista, mm nettitv. Käyhän katsomassa. Samalla saat turkinkielen kielikylpyjä. Facebookista taas löytyy Nurten El Sanatları joka näytti ihan erilaiselta sivustolta. 

Oletko huomannut, että miehillä on usein työpajat, omat verstaat tai liiketilat, joissa he ammattiaan harjoittavat. Samalla kun he odottelevat asiakkaita, joko he istuvat jonkun työpäydän tai koneen ääressä tai heillä on jokin muu oma käsityönsä meneillään. Varsinkin maaseudulla naisten työtilat on kotona jonkun huoneen nurkassa.

Nämä mollamaijat ovat turkkilaisten tyttöjen tai nuorten naisten tekemiä koulutöitä. Vieläkö sinä saisit tehtyä mollamaijan, ja osaisiko suomalainen, tekniikalla ja muovilla hemmoteltu pikkulapsi enää arvostaa itsetehtyä mollamaijaa? Tekijöitä ja käsityön arvostajia Suomestakin löytyy, mutta väitän että kovin harvassa ovat ne suomalaiset lapset, joille itsetehty mollamaija kelpaa. Toivon olevani väärässä tämän asian suhteen, ja toivon että maailma kehittyy vielä sellaiseen suuntaan, että muoviset ja metalliset tehdastuotteet eivät voi korvata aidolla rakkaudella tehtyä käsityön tulosta.

Tuota ylimmän kuvan tarinaa en tiedä, en ymmärrä mitä mies siinä tekee. Toiseksi ylimmässä kuvassa on aasin selkään asetettava satulan tapainen, johon jotkut jopa istuu, mutta johon yleensä ripustetaan taakkoja. Entäs jos muovi-krääsä-matkamuistojen sijaan hankkisitkin jotain aitoa turkkilaista käsityötä suoraan käsityön tekijältä. Monet käsitöitä myyvistä ovat ostaneet tuottee halvalla jostain, osa jopa Intiasta ja Kiinasta saakka, ja hyvä tuotto ei silloin mene ihan oikeaan taskuun. Alanyassa ja muillakin paikkakunnilla näet toreilla, satamissa yms naisia ja mummoja, sekä käsityöläismiehiäkin, joiden näet itse valmistava tuotteita. Heiltä kannattaa ostaa. Siinä tukesi menee oikeaan osoitteeseen, eli tekijälle itselleen.

Ruusujen kehto

Suomessa kello on nyt kaksi iltapäivällä, ja tätä kirjoittaessa on keskikesä, mutta pimeää kuin

syksyllä. Paksut pilvet riippuvat matalalla, juuri nyt ei sada mutta koko ajan pimenee ja tuuli yltyy siihen malliin, että on kai odotettavissa ukkosta.Vaikka tietokone on aivan ikkunan ääressä, niin sisälle oli laitettava valot päälle, että näen kirjoittaa, ja ettei ole olo kuin menninkäisellä luoliensa pimeydessä. Mutta mennään menninkäisten oloista kesäiseen auringonpaisteeseen ja niihin ruusujuttuihin, joita eilen lupasin. Jos ei muuten, niin ihan vaan valon ja ilon vuoksi tarvitaan välillä tämä. Ja monia näistä esittelemistäni tuotteista saa itäkeskuksen AlanyaMarketista.

 Anadolu’nun Gül Bahçesi: Isparta,
Isparta, Anatolian Ruusukartano
(omalla vapaalla suomennoksella). Tuo nimeen liitetty linkki vie Ispartan kaupungin nettisivuille.

Isparta on Turkin Anatolian ylängön järvialueella sijaitseva  pieni kaupunki, jonka yhtenä pääelinkeinona on ruusujen kasvatus ja jatkojalostaminen. Isparta on suoraan Antalyan pohjoispuolella, eli sijainnillisesti varsin houkuttelevassa paikassa, jos päätät matkustaa esimerkiksi Pamukkaleen tai liikuskella Antalyan ympäristössä vähän laajemminkin.

Erilaiset ruusutuotteet ovat Turkissa jokapäiväisessä käytössä, ja paljon yleisempiä kuin Suomesta katsoen voisi kuvitella. Esimerkiksi kuivattuja ruusujen terälehtiä käytetään jälkiruoissa, ruusuista uutettua ruusuvettä käytetään paljon
ruoanvalmistuksessa ja janojuomana. Ruusuvettä on myös turkkilaisten suosimassa käsienpuhdistusvedessä. Ruususta valmistetaan erilaisia hilloja, makeisia ja leivonnaisia. Ruusuista tislattua ruusuöljyä myydään eteenpäin sekä kosmetiikkateollisuudelle että elintarviketeollisuudelle. Eteerinen ruusuöljy on kallista, taivaallisen tuoksuista, ja yhden ruusuöljypisaran tuottamiseen tarvitaankin valtava määrä ruusujen kukintoja. 4000 kg:sta ruusuja saadaan 1 kg ruusuöljyä. Turkissa 100% eteerisen ruusuöljyn myynti hinta on noin 150 TL 3 ml. Eivätkä siihen eteerisen öljyn tuotantoon kelpaa mitkä tahansa ruusut, vaan ne, joiden tuoksu on aivan omaa luokkaansa. Yksi arvostetuista tuoksuvista ruusuista, joista tislataan eteeristä öljyä, on Ruusu Otto. paljon käytetty on myös Rosa Damascena eli suomennettuna Damaskuksen Ruusu. Tuon ruusuöljyn kerrotaan olevan miehille vastustamaton tuoksu silloin kun se on naisen iholla, ja se on yksi syy miksi moni nainen käyttää tuoksuja joissa Ruusu Otto on mukana. Jos et ole koskaan kokeillut, niin testaapa toimiiko tuoksu unelmiesi mieheen... ja varaudu seurauksiin :D .

sivustoja Ispartaan matkustamiseen liittyen
travelterminal.net/isparta-gezi-rehberi

Paljon kuvia Ispartasta
tripadvisor.fi/Tourism-g781297-Isparta_Isparta_Province-Vacations.html

Kartta ja perustietoa
en.wikipedia.org/wiki/Isparta

Turkeyforyou.com/travel_turkey_isparta

hurriyetdailynews.com/
35 kuvaa ruusujen kehdosta

Talvisin Davrazin hiihtokeskus Ispartan alueella palvelee laskettelijoita ja hiihtäjiä. ...olisipa mielenkiintoista käydä tuolla myös talviaikaan, ja hypätä lumilaudalle, tai suksille kun lautailusta on jo pidemmän aikaa ;) .

 Tuolla alimmassa kuvassa on linkki Ispartalaisen sanomalehden sivuille.

Teija, tuolla käydään samalla kun Pamukkalessa, eikös :))

www.ispartahabergazetesi.com