Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaanhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sairaanhoito. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. helmikuuta 2020

Elän ja hengitän

Hengityskone puhisee tasaiseen tahtiin. Huoneessa on rauhallinen ilmapiiri ja muilta osin ihan hiljaista. Välillä ehdin istahtaa alas ja ajatella tätä hetkeä, elämää yleensä, ja kaikkia niitä tulevaisuuden suunnitelmia, joista haaveilen. Juon ison kupillisen teetä, kylmää, kun en ehtinyt juoda silloin kun se oli valmista. Välillä on kiire suorittaa tietyt hoitotoimenpiteet, sillä kyse on erikoissairaanhoidosta, jossa tilanteet muuttuvat ja niihin tarvitsee reagoida heti. Teetä juodessa ehtii toivoa ettei itse koskaan joutuisi vastaavaan tilanteeseen, koneiden varassa eläväksi. Mutta mehän emme tiedä mitä osallemme on varattu. Onneksi en tiedä. 

Yritän elää tässä ja nyt, mutta huomaan myös etten tee niin. Tavallaan elän, kun elän tätä sairaanhoitajan arkea ja olen töissä 5-6 pv viikossa, 7-15 h per päivä. Kohtaan potilaan, omaiset ja työkaverit ja olen läsnä. Silti tavallaan en elä, sillä ajattelen taas, että "sitten kun olen jälleen Alanyassa kotona, niin sitten..." Ulkona lunta, jäätä ja loskaa. Illat pimenevät aikaisin ja koko päivän on harmaata, paitsi ne kolme kertaa kun näiden vajaan kahden viikon aikana olen nähnyt vilauksen auringosta. Harmaa ei houkuta ulos, ei ennen töitä eikä niiden jälkeen. Kuntoilu lipsuu ihan alusta alkaen, siis sitä ei ole. Jospa aloittaisin uuden harrastuksen tämän työjakson ajaksi, jonkun liikunnallisen.

Pääsen perjantaina töiden jälkeen vuokraamaani asuntoon, ja saan purkaa matkalukut. Nyt niitä on vain raotettu sen verran, että löytyy puhtaat vaatteet ja hiusharja. KAikki muu odottaa, "sitten kun". Naureskelin kun kävin ostamassa tyynyn, täkin, peiton, liinavaatteet ja vähän muutakin, että taas on yksi uusi paikkakunta, jossa on kasa keikkasairaanhoitajan tavaraa. Onneksi on kalustettu asunto, niin ei tarvitse ihan kaikkea välttämättömintä keittiö- ja siivousvälinettä ostaa. 

Tänään on omalla tavallaan vapaapäivä, vaan ei ihan vapaa kuitenkaan. Välttämättömiä hoidettavia asioita on niin paljon, että niihin mennee muutama tunti, sen jälkeen kun pyykinpesusta on selvitty. Työvaatteet pestään itse, ja on sopivasti mustaa, valkoista ja värillistä, eli aina kolme eri koneellista. Parin viikon sisällä rutiinitkin löytänevät aikansa ja paikkansa, niin ettei niistäkän tarvitse ottaa stressiä. Ja mikäli alkaa tuntua siltä että stressi nousee, niin Alanyasta otetut valokuvat toimivat sopivasti rentouden palauttajina ja auttavat saamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen.

Alanyasta tulevien tekstiviestien suhteen olen kai toivoton pilkunviilaaja. On vaikea ymmärtää tekstiä jossa pisteet ovat esim. jokaisen sanan jälkeen jossa ei käytetä pilkkuja eikä mitään muita välimerkkejä kuin niitä epäadekvaatissa.paikassa. olevia. pisteitä. On ne joskus paikallaankin, mutta en ymmärrä miksi niitä on liikaa, siellä täällä. Kieli ja lauseen ja sanojen merkitys muuttuu paljon, riippuen siitä missä välimerkit ovat. Ainakin minulle. Ei ehkä kaikille. Moni sanoo, ettei sillä ole väliä. Vieraalla kielellä keskustellessa on vaikea ymmärtää lausetta ja sen hienosäätöä kun.pisteitä.on.joka.sanan.välissä tms. Mutta ehkä opin, joskus. Ellen sitä ennen luovuta niiden viestien ymmärrysyrityksiä. Kun jo kahden viikon jälkeen alkaa ärsyttää vaikeaselkoisuus, mitäänsanomattomuus ja pari muutakin asiaa, niin miten yhtälö kestää monien, monien viikkojen ajan... Ei kestä, ellei ihmeitä tapahdu. 

Katsotaan mitä lähipäivät tuovat, ja nautitaan elämästä. Voimme sentään hengittää ihan itse, nauraa, puhua ja liikkua. Ne ovat kaikki kiitollisuuden arvoisia asioita. 

torstai 6. helmikuuta 2020

Ulkopuolelle pudonnut, mummo ja mukula

Taas hiukan kärkäs ja asenteellinen teksti, olosuhteiden ansiosta. Älä lue, jos haluat helpon ja positiivisen tekstin. Seuraavat ovat taas sellaisia. Tämä ensin alta pois.

Napero ja mukula ovat meillä hellittelysanoja, joihin mukulat ovat oppineet vauvasta lähtien. Jollekin toiselle ne kirjoituksen perusteella näkyvät olevan tyylittömiä rumia sanoja... Niin on maailma erilaista eri näkökulmista katsottuna. Myös englanninkielisiä termejä vilisee jopa poliitikoiden puheessa suomen sanojen seassa. On ollut aika vaikeaa seurata täällä uutisia ja lehtikirjoittelua, kun koen itseni sekä kielen, aiheiden että keskustelukulttuurin osalta ulkopuoliseksi. Kieli ja sen käyttö on muuttunut paljon kuudessa vuodessa, mutta eniten olen pudonnut ulos puheenaiheista ja tavasta keskustella. 

Tuttava sanoi eilen, että nythän voisin jatkossa elää vaikka niin, että olen puolet vuodesta Suomessa ja puolet vuodesta Ruotsissa töissä. Vastasin etten sopeudu enää tähän kulttuuriin, kaikkiin näihin rajusti kasvaneisiin ongelmiin ja lisääntyneeseen väkivaltaan ja turvattomuuteen. En halua hyväksyä kaikkea tätä mitä täällä näen kun tulen ulkopuolelta. Järkyttävä ajatus, asua pimeässä pohjolassa. Koen jo nyt itseni liian ulkopuoliseksi. Ja koen että Alanya on paljon ihmisystävällisempi ja turvallisempi paikka, minun paikkani ja kotini. 

No, varmasti Suomestakin löytyy paikkoja, joissa elämä on pysähtynyt ja kulkee samoissa uomissaan kuin 10, 20 tai 30 vuotta sitten. Sellaisissa paikoissa on vaikea kuvitella mitä Helsinki ja isoimmat kaupungit ovat tällä hetkellä, mutta en voisi myöskään kuvitella, että asuisin jossain Vieremällä tai Kinnulassa tai Perhossa, maaseudun ytimessä.

Yhteiskunnan ongelmia olen katsellut nyt myös kahden yli 80-v omaisen terveydenhuollon ja koko elämän tukiverkoston osalta. Kun vasta toinen ambulanssin soitto tuottaa hoitojärjestelmän osalta tulosta, no, mummu jäi henkiin, mutta mikä on jatko kun ihan pian olen tästä pois. Ja kuinka paljon viimeisiä kuukausiaan elävän täytyykään jaksaa ponnistella omien etujensa takia, myös ihan peruspalveluitten saannin vuoksi. Ei ole enää hoitohenkilökuntaa tai kunnallista ihmistä, joka oikeasti ajaisi vanhuksen etua. On vain rahan mahti ja vanhus, joka ei ole enää tuottava vaan vain kuluerä jota kukaan ei halua. Itse en halua vanheta tällaisia arvoja painottavassa yhteiskunnassa, ja kun ei tätä yhteiskuntaa enää voi kukaan muuksikaan muuttaa, niin ainoa vaihtoehto on muuttaa itsensä sinne, missä vanhuskin on ihminen ja arvot pehmeämpiä, yhteiskunta muutakin kuin rahaa rakastava.

Onneksi hallitus teki eilen minimihoitajamäärästä mitoitusehdotuksen, eli osastolla on oltava töissä 7 hoitajaa 10 potilasta kohden. Siis 3 aamuvuorossa, 2 iltavuorossa, 1-2 yössä ja vapaapäiväläiset. Tällä mentäisiin kohden sitä samaa, kuin millä Ruotsissa toimitaan. No, minulla on Ruotsin mitoituksesta kokemusta vain yhdestä kunnallisesta, isommasta vanhustenhoitolaitoksesta, ja siellä oli hyvä hoitajamitoitus. Tuolla hallituksen ehdotuksella Suomi lähestyisi Ruotsin hoitajamääriä, ja suunta on oikea. Sitten vielä sairaaloiden ja hoitolaitosten varustelu samalle tasolle, sekin kun oli tuolla hoitolaitoksessa oleellisesti parempi. Ja pisteenä i:n päälle hoitohenkilökunnan palkka edes lähemmäs pohjoismaista tasoa. Mutta muutokset eivät näy tapahtuvan ilman kovia vaatimuksia. Pitäkää puolenne te, jotka haluatte vanheta täällä, nyt.

Minä jatkan matkaa. Hej så länge!

Alanyan aurinko "laskee Välimereen"

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Oleskeluluvan sairausvakuutuksen hinta?

Vakuutushintataulukko, linkistä alkuperäiseen lähteeseen
Edelleen näen ja kuulen tilanteita, joissa oleskeluluvan ostajan kertoma yksityisen sairausvakuutuksen hinta hämmentää. Siis hämmentää hinnan suuruus. Sen vuoksi julkaisen tähän vertailukelpoisen vuoden 2017 ko vakuutusten hintataulukon. Taulukko on Expat Guiden sivuillaan julkaisema tilastotieto. Ainakin omat vakuutushintani olivat samat sekä käytönnössä että taulukossa. Expat Guidella on muutakin vahvaa asiatietoa sivuillaan.


havadurumu15gunluk.xyz
Alanyassa luonto täyttää vesivarantojaan tehokkaasti, sillä jälleen sataa ja paljon. Rankkasateita on tiedossa useampana päivänä, joten kannattaa olla varustautunut, liikuitpa sitten autolla tai vaikkapa jalkaisin. Viereisen kuvan sääennuste löytyy netistä hakusanoilla hava durumu alanya, ja valitse googlen tarjoamista  vaihtoehdoista 
havadurumu15gunluk.xyz. Sivustoa päivitetään useammin kuin monia muita, ja vuosien käyttökokemus on, että tuo on pitänyt yllättävän hyvin paikkansa. Pakkasen keskellä kärvistellessä lämmittää tieto siitä, että sateen ja pienten lämpötilojen keskellä asuntoni on kylmä.

Maksukorttihavaintoja sen verran lisää, että vr:lle kelpaa ulkomainen pankkikortti, ja maksu sujui luontevasti. Onnibusilta sillä ei voinut ostaa lippua, vaikka ulkomainen yhtiöhän sekin on... ja PayTrail ei kelpuuttanut ulkomaista korttia. Onnibussi siis käyttää PayTrailia, joka hylkäsi joka kerran ulkomaisen Visa-pankkikortilla suoritettavn maksun. Hyi hyi. Ja koska Onnibussiin ei voi maksaa käteisellä, niin ne lippurahat menevät toiseen firmaan. Kerrankin vr:lle kiitosta, ja muille bussifirmoille siitä, että niille kelpaa käteinen raha.

Täällä pakkasmaassa mietin miksi pikkukupungin bussit kulkevat näin harvoin. Positiivista on se, että niitä kulkee edes harvoin, ja se, että em perusteella pomo hyväksyi sen, että viikonloppuisin tulen töihin ensimmäisellä mahdollisella bussilla 10 min työajan alkamisen jälkeen. Sitä ennen olen matkustanut tunnin, vaikka suorin mahdollinen työmatka on vain 5,7 km. No, onneksi on työ ja onneksi on bussi. Toisaalta vähäinen vapaa-aika menee siivotessa, kokatessa ja neuloessa. Juu, junioriväeltä tuli lisätoiveita neulomuksista, joita tarvitsisi jo tänä talvena. Kävin siis kaupassa hakemassa lankoja, neulon joka välissä ja yritän saada neuleet valmiiksi ennen kuin palaan Alanyaan. Siihen ei onneksi ole kauaa 😍.

maanantai 17. joulukuuta 2018

Mistä tilata vettä?


Sadepäivä jälleen, ja kiva valojen maailma
Kerron veden ostamisesta ja tilaamisesta ihan konkreettisesti, koska on osoittautunut että yllättävän moni ulkomaalainen hakee isoja vesipulloja kaupasta TAKSILLA. Tässäkin talossa saksalaiset ja heidän paikalliset miesystävänsä yllätyksekseni ostavat kauppa-asioinnilla käydessään ruokakaupasta tai pikkumarketista 20 litran vesipulloja, ja tuovat ne kotiin taksilla. Sen jälkeen he itse raahaavat ko vesipullot omiin asuntoihinsa. Miksi? Vaihtoehtona on että soitat numeroon +90 532 406 8121, selität turkiksi tai englanniksi, että haluat esim. 
2 isoa pulloa vettä (iki büyük Sirma su alabılır mıyım, saisinko 2 isoa Sirma vesipulloa). 

Sen jälkeen tarvitsee selittää oma osoite. Mahalle eli alue ensin, sen jälkeen kadunnimi ja talon numero, talon tai taloyhtiön nimi ja kerros sekä asunnon numero. Esimerkiksi Kestel'de Sigorta Caddesi 25 A-blok, Summer sun Apart, kat 3 daire 6. 20 litran Sirma vesipullo maksaa kotiin tuotuna 10 TL, ja on kallein vesi. Jollei sinulla ole kyseisen tyyppisiä pulloja vaihdossa, niin yhden vesipullon pantin hinta oli 3 v sitten 25 TL. Pantin saa pois kun luovuttaa tyhjät pullot pois (ellei enää tarvitse niitä). Joka kerran kun veden toimittaja tuo pullot kotiovelle, on kohteliasta jättää hieman tippiä, kantomatkan pituuden ja rasittavuuden mukaan. Silti kokonaisuus jää paljon halvemmaksi ja helpommaksi, kuin vesien raahaaminen itse kalliilla taksikyydillä kotiin.


The Kenkäkauppa 😍
Jokaisella alueella on eri nimisiä ja eri paikoista löytyviä veden ja kaasupullojen toimittajia. Niitä löytyy useita. Tuo antamani numero menee tilauskeskukseen, jossa joku rakentaa logistisen järjestyksen, ja veden toimittaja tuo tilaamani vesipullot ovelle asti. Edellisellä kerralla tilasin vain alaovelle, koska kuski ei meinannut löytää tänne ja menin vastaan, ja koska kuski näytti niin heiveröiseltä, että päätin mieluummin kantaa itse ne painavat pullot perille asti. Tänään en kantanut, ei käynyt edes pienessä mielessä että olisin nostellut.

Lyhyt sairauskertomus 😁 . Influenssa leviää tuttavapiirissä edelleen, ja herra A joutui tänään sairaalareissulle sen vuoksi. Ei ole parantunut influenssastakaan ja jälkitauti käy kimppuun. Suomesta tullut lomalainen onneksi selvisi Enfluvir + D-vitamiini-yhdistelmällä jo parissa päivässä kohtuullisen hyvään kuntoon, niin kuin itsekin viikko sitten. Sen sijaan putoamisen jäljiltä on erään kylkiluun seutu, pitkät selkälihakset, pallea ja niska Kipeät, niin kipeät että huuto pääsee jos väärin liikkuu... silti kävimme tänäänkin kaupungilla. Nuo viereiset kuvat kertovat sekä säästä että päivän pääkohteesta = kenkäkauppa. Voihan kenkien paljous ja leveät ja kapeat lestit. Tuolla on valikoimaa ja laatua, erityisesti nahkakenkien osalta.

Alanyan tapahtumia en ole ehtinyt seuramaan, en yhtään. Puhutaan turkkia -sarja on edennyt hieman, kuolemaan liittyvä yhteiskirjanen on edennyt hieman, käännösrunokirja on edennyt hieman, oma turkinkielinen hieman, ja oma seuraava suomenkielinen runokirja on edennyt kaikkein eniten. Turkin kielen opiskelukin on edennyt hieman, vaikka muuttukuorma on purettu ja tavarat 90 %sti paikallaan. Yllättävän paljon on tullut saatua aikaan niinä hetkinä kun aikaa on ollut. Joulun aikaan kirjoitusaikaa on taas runsaasti, sillä suurin osa eurooppalaisista tuttavista on palannut juurilleen, ja turkkilaiset tuttavat ovat kiinni töissään ja harrastuksissaan. Tänään muuten tuttu rouva kysyi, että miksi en aloittanutkaan turkkilaisen kansantanssiryhmän mukana kuten aiempina vuosina. Nyt ei pysty, ei kykene. Nyt ei ole sen aika.

torstai 22. marraskuuta 2018

Kunnon kuutamo Alanyan yllä

Täysikuu & Kale, Kestelistä pokkarilla kuvattuna 22.11.-18
 Hmmm... ulkona tuli äsken pimeää. Kello on 6:54. Aamukahvit on juotu ja nyt voi taas nukkua. Pari tuntia sitten heräsin, en tiedä oliko ykkössyy täysikuu ja mahtava kuutamon valo, vai hengitysvaikeudet. Kävin eilen katsomassa sellaista vuorenrinteessä sijaitsevan talon kattohuoneistoa, joka oli maisemansa puolesta erittäin mieluinen. Tilaakin oli niin paljon, että omistajan kalusteet olisivat mahtuneet yhteen makuuhuoneeseen ja omat olisin voinut laittaa käyttöön. Mutta vaikka kuinka yritin ummistaa silmäni rappukäytävän homeisilta seiniltä, kaikkien viiden kerroksen ajan, niin jotain meni silti pieleen. Istuin perheen vieraana vajaan tunnin, saman talon alimmassa kerroksessa. Aivan ihana perhe. 

Alanya, Kale 22.11.2018
Jo siellä istuessa iski somman sorttiset hengitysvaikeudet ja siitä johtuen myös rintakipu. Kipu on nyt poissa, hengitysvaikeudet eivät, lääkityksistä huolimatta.Oli pahin astmakohtaus mitä on ollut näiden täälläolovuosien aikana. Siinä talossa asuu turkkilaisen puolisonsa kanssa ruotsalainen, saksalainen ja ajoittain myös suomalainen perhe. En tiedä kannattaako olla kateellinen siitä etteivät ole homeallergisia tai astmaatikkoja, mutta ilman tuota hometta olisin halunnut juuri sen asunnon. Siinä oli kaikki mieluisat elementit. Nyt se "halu jotenkin vaan kuoli". Edelleen katselen ympärilleni tiedossa olevista kahdesta asunnosta huolimatta, sillä toinen on pienempi kuin haluaisin, ja toinen on ihan ydinkeskustassa, liikennemelun ytimessä.

Alanya, KAle 22.11.2018
Kukot pitävät kiekumiskonserttiaan. Muezzin resitoi aamurukouskutsun tuossa aiemmin. Taivaanrannasta kajastaa valo, mutta auringonnousun ja asuntoni välissä on iso ja jylhä vuori, osana tätä Taurusvuoristoa. Kestelin kohdalla tässä vuoressa on sitä jotain. Sillä on ihan oma luonne ;) . Kalen yläpuolella, taivaalla on jo sininen pohjaväri, joten päivä tästä valkenee. Riippuen siitä mikä on energiataso muutaman tunnin kuluttua, joko käyn Gazipaşassa tänään, tai sitten on siivouspäivä. En tiedä kumpi on se kevyempi vaihtoehto, ehkä siivous tässä tapauksessa... Löhöilyvaihtoehtokin löytyy.

Sama paikka, toinen valo, klo 7:20
Matkustus- ja reissaamishaluja olisi vaikka muille jakaa, mutta kaverit eivät nyt jaa sitä fiilistä. Eurooppalaiset kaverit ovat kaikki joko töissä tai sairaana, paitsi muutama minua 20 v vanhempi. Heitä taas ei kiinnosta samanlaiset reissut kuin mitä minua kiinnostaa. Turkkilaiset kaverit ovat kaikki töissä (miespuoliset) tai niin mukavuudenhaluisia (naiset), ettei edes Gazipasan päiväreissu kiinnosta. Paikalleenjämähtäneitä, sanoisi PikkuMyy. Minussa tuo PikkuMyy on vielä äänessä, ja uuteen tutustuminen ja seikkailunhalu kutkuttaa. Jos ei nyt, niin milloin sitten? Mitä meillä varmuudella on, on vain tämä hetki. Huominen on toiveajattelua. Kuulostaa siltä, että siivous jää ja Gazipaşa kutsuu. Parin tunnin unet sitä ennen...

maanantai 27. elokuuta 2018

Tangokuninkaan runot

Alanya, İç Kale 21.8.2018
Mihinkäs viimeksi jäätiinkään... niin, kotikummitukseen, sohvan vaihtoon, jääkaapin takuun vahvistavan asentajan käyntiin ja ulos menoon. Tänään on Se päivä, kun asentajan pitäisi käydä, sohvan vaihto pitäisi tapahtua ja olla ihan vaan rentouttava vapaapäivä. 

Taivas on pilvessä, ja on hellepäivien jälkeen tuntuu ihanan viileältä. Ulkona on vain +33 C ja tuulta 11 m/s. Paikka paikoin näyttää pilvien lomasta paistavan aurinkokin. Syyskuun alussa on sääennustuksen mukaan taas tiedossa muutama +38 C päivä, ja sitä ennen +31-32 C. Tänä aamuna nautin parvekkeella kaikessa rauhassa istumisesta, maiseman ihailusta ja kiireettömästä teen juonnista. Kyyhkysen poikaset ovat jo lento- ja kujerrustaitoisia, ja kun niitä on pihapiirissä muutama, niin kujerrusta kuuluu aamuin illoin vähän joka nurkalta. Pääskysen poikaset ovat isoja ja taitavia lentäjiä, ja niitä vilisee taivasta ja merta vasten katsoessa useita. Ihania pieniä.
Alanya, İç Kale 21.8.2018

Tänään on voinnillisesti jo parempi päivä. Eilen olin Kipeä, niin kipeä, että kävi jo sairaalaan meno mielessä. Toissa iltana lähdin hoitamaan asioita ja jäin samalla kaupungille ystäväni seuraksi, hänellä kun oli viimeinen lomailta eikä sellaista voi yksin istuen viettää. Kotiuduin ihan hyvissä ajoin, klo 23 maissa, mutta koska myöhästyin muutamalla metrillä viimeisestä oveni eteen tulevasta bussista, niin jouduin kävelemään loppumatkan kotiin tuolta kauempaa. 100 metriä ennen kotiin pääsyä tajuan, että myrkkyauto tulee vastaan.

Nykyinen hyönteismyrkyn levitysauto on uusi, tosi hiljainen ja aiempaa ylemmäs myrkkyä sumuttava. Siinä se tuli vastaan, ja mihinkään en ehtinyt. Eivät ehtineet toisetkaan. Onneksi minulla oli päällä runsas, leveähelmainen mekko. Ei muuta kuin helma kasvojen eteen ja toisella kädellä yritin pitää muuta helmaosaa mahdollisimman paljon jalkojen ja alushousujen edessä, ettei ihan kaikki näy ulospäin. Toinen kadulla ollut nainen veti paitansa kasvojen eteen, hengityksen suojaksi. Kolmas nainen katsoi meitä kuin hölmöjä, ja käveli menemään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Alanya, İç Kale 21.8.2018

Suojaustoimista huolimatta sain taas hankalia hengitysvaikeuksia, astmasta ja keuhkojen reaktioherkkyydestä johtuen. Menin heti suihkuun ja heitin kaikki myrkylle altistuneet vaatteet pyykkiin, otin avaavaa lääkettä ja lisäkortisonia, ja nukahdin. Aamulla, siis seuraavana päivänä myöhään herätessä oli kuumetta ja kova kipu oikean munuaisen seudussa. Päivän mittaan kipu paheni paljon, ja koko alaselkä ja oikea kylki oli helvetillisessä tulessa. Se ei välttämättä liittynyt mitenkään myrkkysuihkun alle jäämiseen, mutta ilmaantui juuri tuohon. Otin niitä kovempia kipulääkkeitä, joihin en vapaaehtoisesti koske, ja vaikka olin loppupäivän ihan tokkurassa ja turta, niin kivut tulivat silti läpi. Tänä aamuna oli ihana herätä kun mihinkään ei koskenut eikä ollut kuumetta. Ei koskenut yhtään. Ihana tunne, ja iso kiitollisuus siitä että meni ohi, oli mitä tahansa. 
Alanya, İç Kale 21.8.2018

Siksi siis elin eilen sohvaelämää ja luin kirjoja. Luin Kyösti Mäkimattilan Yösydänhetkiä uudelleen, kannesta kanteen. Se on kiehtova kirja, monipuolinen, syvällinen ja ajatteluttava. Tuolla miehellä on taito kirjoittaa ja puhutella, taito ilmaista tunteitaan teksteissään, maalata runoillaan mitä erilaisempia maisemia. Suosittelen lukuelämykseksi niin miehelle kuin naisellekin. Ja ostin liput Kyösti Mäkimattilan & Varjokuvan Lauluja Valosta ja Lemmestä -konserttikiertueelle. 

Jääkaapin takuun vahvistavaa asentajaa ei näy eikä kuulu. Viimeistään ylihuomenna marssin sinne taas, ja kuuntelen millainen selitys tällä kertaa tulee. Huonekaluliike sen sijaan hoiti sohvan vaihdon täsmälleen niin kuin lupasivat. Minulle olisi riittänyt että vaihtavat tuosta sohvakokonaisuudesta sen yhden osan, jossa suurin osa kangasrikoista on. Sen sijaan he vaihtoivat ihan kaiken. Sain samanlaisen turkoosin sohvan ja uudet koristetyynyt suoraan tehdaspaketista. Ei ole mitään kangasrikkoja, ei pölytahroja, eikä mitään ylimääräistä. Vain mieluinen, kaunis sohva. Kiitos. Tulen mielelläni asioimaan teillä uudestaankin, monta kertaa. 

torstai 26. heinäkuuta 2018

Matka etelää kohti on alkanut

Matkustus jatkuu kaikessa hiljaisuudessa, niin kuin täällä päässä on tarkoituksenmukaista. Istuin eilen jälleen bussissa luottaen siihen, että asiat menevät niin kuin niiden on tarkoitus mennä. Miten -sitä en vielä tiedä. Missä ja milloin -niitäkään en tiedä. Tiedän vain, että asioilla on taipumus järjestyä. Matkalaukku on ostettu ja osin pakattu. Matka jatkuu ja suuntana on taas tienpätkä kerrallaan etelä ja koti <3.

Aamulla saattaa olla pää kipeä. Ystävän kanssa paranettiin maailmaa ja naurettiin mm. kaiken maailman vitseille, ihan äärilaidasta toiseen. Ja osansa sai myös punainen, silityksen ja seurankaipuinen kissa. Tiedätkö miltä pitkäkarvainen kissa näyttää vastakarvaan silitettynä -Hard Rock Cat, yeah! Heavyletistä ei vaan muistettu ottaa kuvaa...

No, illalla ehdin myös vierailla tämän pienen paikkakunnan laulutapahtumassa, jossa osa entisistä tutuista ei tuntenut (valintakysymys) ja osa ei tuntenut (ikääntymiskysymys). Muutaman kohdalla minäkin mietin hetken, että kuka hän on, ja yhden kohdalla tein perusteellisen virhearvioinnin. Kun olen nähnyt ihmisen viimeksi 12-vuotiaana, ja nyt näen noin 50 v henkilön, joka muistuttaa tuota 12-vuotiaana näkemääni luokkakaverin isosiskoa, niin virhearvioinnin mahdollisuus lienee aika iso. Jep. Metsään meni, täysin. Tosin ihminen jota toiseksi luulin sentään tunsi henkilön joksi häntä luulin. Jee. Nämä ovat hetkiä, jolloin tunnen itseni toosi vanhaksi. 

Tuota onneksi tasapainotti se seikka, että vanha sukulaistäti, jonka luulin kuolleen jo aikoja sitten, olikin edelleen hengissä ja virkeänä. Kertoi asuvansa yksin samassa omakotitalossa, jossa asui jo silloin 1980-luvulla, kun äidin kanssa häneen tutustuin. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuvan isäni isästä ja äidistä. Yllättäen heidät tunsi henkilö, jota olen heidän uskontonsa ja aktiivisen käännyttämishalunsa vuoksi ajoittain jopa kartellut. Ei sitten koskaan aiemmin ollut kertonut olevansa tavallaan samaa sukua. Ei sillä, en siltikään kannata Jehovan todistajien uskontoa, johon isovanhempani kuulemma loppuaikoinaan kääntyivät. Ja heidän lapsensa, isäni, kääntyi kriisinsä hetkellä helluntalaiseksi... tai vapaakirkkolaiseksi, en tiedä. Suomessa uskonnoilla on valtavan iso rooli, ja sitä on vaikea käsittää. Elämä on.

Tänään olen hillinnyt itseni lentolippujen ostosta. Yritän malttaa, ja ostaa taas äkkilähdöt sitten ihan viimeisinä päivinä ennen lentoa. Käytännössä se on osoittautunut kaikkein kannattavimmaksi vaihtoehdoksi. Aina on äkkilähtöjä, kun oikeasta paikasta katsoo. Ja aina niillä pääsee sinne minne haluaa, reilusti alle listahintojen. No, tästä ei taas pakettimatkojen myyjätahot tykkää. Toisaalta Turkish Airlinesin seuraavan tason kortista puuttuu vain 1 matka. Ehkä senkin voisi harkita ostavansa. Aika näyttää.

Alanyassa on tänään aamun pikkutunteina sataa ropsauttanut, merivesi on +29,3 C ja ilma on ollut noin +30 C. ...hiukanko kroppa kaipaa mereen kelluskelemaan... Lisäksi Gökbel vuorten öljypainikisat on käyty viikonloppuna, sitä edellisenä jonkun muun vuoristoalueen öljypainikisat ja konsertit on pidetty, juhlat juhlittu ja mestarit tiedossa. Allekirjoittanut on entistä epävarmempi siitä, pitäisikö ostaa tontti a) vuoriston vai sittenkin b) Kestelin tai c) Mahmutlarin puolelta. Iik! Tätä pähkäillessä voikin katsella öljypainiuutisointia Youtubesta https://youtu.be/KsvPqYtbqbY.

Matkakuume on sitä luokkaa, että kun se iskee, niin sitten se iskee ihan voimalla. Tähän asti on ollut erinäisiä, tontti-nimisiä syitä olla täällä, vaan nyt kun kuukausi vaihtuu, niin saa ihan motivoimalla motivoida itsensä pysymään täällä, kunnes "Mun aika mennä on", mikä sattuu olemaan oikein mieluinen tango. Tuo kuukausi sitten loukkaantunut nilkka on muuten likimain 2x toisen nilkan kokoinen. Jep. Noudatin lääkärin neuvoa, ja jätin tänään urheilijan kipsin pois, ja kävelin kuin normaali ihminen. On ihan hirvittävän turvonnut ja sinertävä. Kivusta on turha mainitakaan. *piip* lääkärit ja niiden ammattitaito (tai sen puute). Kyllä, olen vihainen siitä, että pitää kärsiä turhaan vain siksi, että jotakuta ei huvita työskennellä kunnolla tai panostaa työhönsä sen vertaa kuin normaali työpanos on. Vakuutusyhtiön rahat kyllä kelpaa, mutta todellista vastinetta rahalle ei saa. 

Aina pitää olla joko joku tuttu ja luotettava lääkäri, tai pitää osata ja jaksaa vaatia kuu taivaalta. Jos olet normaalisti käyttäytyvä etkä poikkeuksellisen vaativa, niin hoidon taso on surkea. Täällä on vajottu tosi alas. Kuntoutusohjeita lupailtiin ja lupailtiin, mutta käytännössä lääkärin kommentti oli taas ihan yhtä tyhjän kanssa, eikä hän enää muistanut mitä aiemmalla tapaamisella suunnitteli ja lupasi. Katteettomia lupauksia. Liekö vakuutusyhtiön painostus vaihtaa tutkimuspaikka Terveystalolta Mehiläiseen vaikuttanut, vai oliko lääkärillä vaan huono päivä? Annan kyllä Lähitapiolalle palautetta, mutta tuskin siitä mitään hyötyä on. On tosi iso harmi ja menetys, ettei Selänteen Harri ollut enää siinä työpaikassa, jossa viimeksi nilkkani hoidatin (2005). Ja että hän oli nyt lomalla yksityisestä terveysjätistä. Ehkä joudun vielä omakustanteisesti käymään siellä sitten kun hän palaa lomalta. 

Sitä ennen ajelen taas pitkin ja poikin Pohjanmaata, työn merkeissä. Joitakin Suomen työjuttuja on jo sovittu loka-marraskuulle, mutta ne ovatkin kirjoittamiseen liittyviä. Joitakin mielenkiintoisia projekteja on tulossa. Puhutaan Turkkia -sarjan nettipalveluun talletettujen,  tuhoutuneiden turkinkielisten äänitteiden teko laahaa paljolti jäljessä, koska turkkilaisia ei vaan löydy samaan paikkaan kanssani. He ovat missä ovat, eivätkä halua matkustaa metriäkään. Ainoa vaihtoehto on, että minä matkustan heidän luokseen, kunhan nykyinen työsopimukseni kuun vaihteessa päättyy ja olen taas vapaa matkustamaan. Olen oppinut sen, että mihinkään toisen tahon järjestämään nettipalveluun ei oikeasti voi luottaa, vaan kaikki mitä haluat käyttää ja tallentaa tulee 100%sti olla itsellä talletettuna ja käyttövalmiina. Oma serveri on Must.

Tästä päivityksestähän yrittää taas tulla liian pitkä... joten vaikka tekstiä, vuodatusta ja purkausta tulisi vieläkin, niin jatketaanpas toisella kertaa. Ja nautiskelkaa lämmöstä. Kohta on talvi, viimat ja pakkaset.

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Tervemenoa työt ja tulot

On tämä outo vuosi, en voi muuta sanoa. Eilen olin festareilla töissä, ja meneillään oli jo viimeiset tunnit. Käväisin myyntipaikan ulkopuolella, ja vasten aurinkoa en nähnyt mustassa asfaltissa asfaltin repeämäreunaa, 8-12 cm korkeuserolla. Eikö pitänyt sitten olla niin huono tuuri, että astuin siihen niin, että oikea jalkaterä kääntyi sisään päin, täysin pois paikaltaan. Palasi onneksi itsekseen paikalleen siinä vaiheessa kun kaaduin loukaten myös vasemman kyynärpään ja molemmat polvet. Siinä vaiheessa kun nousin maasta istualleen ja tajusin että nilkkaan sattuu ihan jumalattomasti, kävi mielessä ihan vaan muutama voimakkaampi rumasana, ja aikamoinen epätoivo. Kaikki heinäkuulle suunnitellut työkuviot joutuisi suunnittelemaan uudestaan. Pahimmassa tapauksessa menetän ne kaikki. Edelleenkin ottaa päähän aika rajusti.

Mutta suomalaiseen terveydenhoitosysteemiin sai päivitetyn perehdytyksen ihan omakohtaisesti. Ensinnäkin Kela-korvattavien taksikyytien muutos. Koska tällainen vamma ei edellytä ambulanssikyytiä, itse ei voinut ajaa autolla eikä saattajaa ollut, niin piti tilata Kela-taksi, tällä uudella systeemillä, joka oli astunut voimaan 1.7.2018 eli juuri samana päivänä. Hups sampperi, koko kunnassa ei ollut ainoatakaan Kela-taksiksi hyväksyttyä taksia. Makasin urheilukentän asfaltilla koipi pystyssä tunnin, seuranani kaksi ambulanssityöntekijää, kaksi SPR:n vapaaehtoista festaripäivystäjää sekä tapahtuman järjestyksenvalvoja tms. Aiempiin nilkkavammoihin verrattuna kipu oli tosi kova, joten odottelu ei ollut houkuttelevaa.

Tunnin jälkeen naapurikunnasta, 54 km päästä tuli taksi, joka kertoi että en voikaan istua taksin takapenkillä poikittain, jalka ylhäällä, koska samaan taksiin on Kela-kuljetusten järjestelykeskus buukannut myös keskussairaalaan pään haavan takia hoidettavaksi menevän lapsen sekä hänen kaksi vanhempaansa. Ja tietysti heidän pihassaan meni aikaa vaikka kuinka paljon, samoin eräällä huoltoasemalla, jossa taksikuskin oli pakko tankata. Autosta ulos lähtenyt vanhempi jäi huoltoaseman kahvioon ja ties mihin todella pitkäksi aikaa. Me vain odottelimme autossa kun muuta ei voinut.

Taksimatkan pituus oli 140 km. Tiiviisti pakatussa autossa kivulias jalka huonossa asennossa, liikenneruuhkien takia hitaassa ajossa ja jatkuva lapsille suunnattujen youtubevideoiden ja jalkapallomatsien äänten kakofoniaa kuunnellessa alkoi jossain puolimatkan tienoissa ottaa päähän aika reippaasti. Vaan minkäs voi. Siinä on istuttava, kuunneltava kersan kitinät ja marinat, kahden ihmisen kännyköistä lähes tauotta tulevat äänet ja vielä kahden ihmisen keskustelun äänet siihen päälle. Tuli vaan mieleen, että kuinka onnekas olenkaan, että Alanyassa minulla on matkaa yliopistolliseen keskussairaalaan vain 3-4 km. Ja hoidon taso on vähintäänkin sama, ellei parempi.

Tuolla keskussairaalassa jonotin lääkärille pääsyä lähes 3 tuntia. Sen jälkeen lääkäri lähetti rtg-kuviin, ja jonotin taas tunnin että pääsin takaisin lääkärille kuulemaan tulokset. Röntgen sen sijaan toimi nopeasti. Kun odotin lääkärin oven vieressä, kuului hän tokaisevan hoitajalle "taidan lähteä kotiin, en jaksa enää". No, seuraavana olinkin vuorossa minä. Lääkäri näytti röntgenkuvia, ja kysyi näenkö minä murtumaa niissä. Siinä vaiheessa ajattelin, että ei voi olla totta... "Ei kai täällä murtumaa ole, mutta nivelsiteitä ja pehmytkudoksia on revennyt." Arrggghh!
Vasten aurinkoa ei-nähtävissä oleva asfaltin murtumareuna

Jatko-ohjeistus oli, että "älä varaa jalalle, tai varaa vaan osittain, kivun sallimissa rajoissa, ja ota kyynärsauvat pariksi viikoksi, kirjoitan sairaslomaa 3 päivää. Hoitaja laittaa sulle AirCastin nilkkaan."

Jep. a) miten hoidan ja nostelen mummoja hoitokodilla kyynärsauvojen ja kevennetyllä varauksella & urheilijan kipsillä toimivan kokonaisuuden kanssa? b) Miten ajan manuaalivaihteista autoa ja toimin myyntityössä myyntitiskin takana, c) miten toimin kuljetuksen puolella, ja kannan 4-12 kg taakkoja autosta tuotteita tilanneille yrityksille urheilijankipsin ja kyynärsauvojen kera? d) miten käytän AirCastia, pidänkö myös yöllä, montako päivää jne. Lääkäri halusi vain mennä siitä mistä aita on matalin, eli sai minut ulos ruuhkautuneesta päivystyksestä ja jätti varsinaisen tutkimisen ja jatkohoidon suunnittelun sille tk-lääkärille, jonka joudun kohtaamaan torstaina, kun 3 pv sairasloma on ohi. Tai sitten kohdalleni osuu ihmeparantuminen, ja torstaiaamuna kuormitan jalkaa normaalisti ja kävelen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmeitäkin kuulemma joskus tapahtuu.😇

Kyynärsauvat annettiin keskussairaalasta 14 päiväksi lainaan. Jos en palauta niitä 14 pv kuluessa, niin minua laskutetaan; en tiedä kuinka paljon. Sen jälkeen istuin taas taksiin, ja matkustin 180 km. Hhmmm. Minun pitää siis matkustaa tuo 180 km myös palauttaakseni kyynärsauvat, ja käydäkseni torstaina uudelleen lääkärissä (jos se ihmeparantuminen ei osu kohdalle). Enkä silloinkaan voi ajaa autoa, jos oikea nilkka on urheilijan kipsissä, eikä ensimmäiselle 40 km matkalle ole minkäänlaista julkista bussiliikennettä. Viimeiselle 140 km matkalle on, matka vaan kestää 3-4 tuntia per suunta. Kukahan kuljettaisi minua, vai matkustanko 40 + 40 km suomalaisella taksihinnoittelulla, etenkin kun minulle tästä kaikesta on vain ansionmenetystä, ei mitään tuloja tai korvauksia.

Niin, ja keskiviikkoiltana on cha chan jatkotason tanssikurssin ohjaus. Jep, sen pidän, tavalla tai toisella. Minulla on hyvä avustaja / tanssipari, jonka kanssa kokonaisuus hoituu. Ja keskiviikkona illalla rasitan nilkkaa, koska sairasloma loppuu. Pitäähän minun tietää mitä nilkka silloin kestää ja miten se toimii... paitsi jos se on selvästi aivan liian kipeä. Silloin puhun ja näytän ne mitä voin, ja avustaja hoitaa loput näytöt. Cha cha on paljon luontaisempi tanssia korkokengillä kuin tasapohjaisilla kengillä. Korkkarit jäävät kuitenkin pois 😌.

Ihan vakavasti harkitsin, että ostan kyynärsauvat, mielellään pinkit, ja yritän löytää käytetyn pyörätuolin... ja halpalennon Alanyaan. Jos, jos, jos... Jos torstain tulema on se, ettei koipea voi käyttää kuin asteittain nousevin rasituksin seuraavan 6 viikon aikana, niin mitä minä täällä lorvin turhaan. Voin mieluummin lorvia ja kuntouttaa koipea +35 C lämmössä ja merivedessä. Muistan edelleen Likesiltä saamani edellisen nilkkamurtuman + nivelsiderepeämän hoito-ohjelman vesikuntoutuksineen. En vain tiedä kuinka ja kuinka kauan sitä tässä laaja.alaisemmassa repeämässä pitää käyttää. Ihan minimalistiset, ellei jopa olemattomat hoito-ohjeet. Itse pitäisi taas tietää. Nyt kun tämä AirCast on oma, niin voin ihan hyvin uittaa sitä merivedessäkin uima-allasveden sijaan. 
Koho, kylmä ja kompressio

Kun AirCastista pääsee eroon, niin alkaa tasapainolautatreenit nilkan stabiliteetin vahvistamiseksi. Joten matkalaukkuun pitää mahtua myös tasapainolauta. Niin... tulin pelkällä olkalaukulla, eli on ostettava taas uusi matkalaukkukin. Ja mietittävä, että miten sen liikutus toimii kyynärsauvoja käyttäen. ...paitsi jos se lääkärin povaama ihmeparantuminen astuu kuvioihin. Muussa tapauksessa menee eräs toinen, paljon, paljon tärkeämpi työkeikka Ruotsissakin tältä kesältä ohariksi. Sanonkominämitä!

Olenko stressaantunut, kärttyinen ja epätietoinen -Kyllä!



tiistai 15. toukokuuta 2018

Kesäinen viikko 😍

Kleopatrarannan puolivälissä on varjoa tarjolla
Hiukan tukkoinen oli aamun ensimmäinen heräämisen harkinta. Yöllä oli taas vaikka minkä sortin melua, pakoputkirikkoisesta moposta omitiusesti meluavaan autoon. Busseja, henkilöautoja ja muita päivittäisiä ääniä en huomaa yölläkään, vaikka nukunkin jo ikkunat ja parvekkeiden ovet auki, yöllisen ympäristön jatkuvassa äänimaailmassa. Sen sijaan tavallisesta poikkeavat äänet herättävät useinmiten. Aamulla annoin itselleni luvan nukkua vähän pidempään, ja heräsin tuntia myöhemmin ovikellon soittoon.

Oven takana oli naapuri ruiskun, neulan ja
lihakseen pistettävän antibiootin paketin kanssa. "Sinähän sairaahoitajana varmaankin pistät tämän minulle, kun XX on tähän aikaan töissä, ja pystyy pistämään aina iltaisin." Näytin varmaan aika pöllämystyneeltä ja hitaalla järjenjuoksulla varustetulta, kun hän jatkoi ennen kuin ehdin vastata: "Niin, etkös sinäkin osaa näitä pistää?".

Kleopatrarannalta tämäkin
Niin sitten tarkastin pakkauksen ja rouvan allergiatilanteen, liuotin kuiva-aineen pakkauksessa olleeseen liuokseen... ja totesin että neuloja on vain yksi, ja sekin ihan järkyttävän iso, ja että on pistettävä
lihakseen samalla neulalla kuin millä on lävistänyt kumitulpan. Eh. Vain tiettyjä tosi paksuja lääkeinjektioita olen Suomessa joutunut pistämään isolla neulalla. Ne siirappimaiset tahmaliuokset eivät mene pienistä neuloista läpi. Mutta, tuo olisi helposti ja normaalisti mennyt ohuella lihasinjektioneulalla. Ei kuulemma sattunut, neulan koosta huolimatta, joten on ilmeisesti tekniikka tallella tai tosi kohtelias naapuri.

Kleopatrarannan puolivälissä näitä pulusia riittää
Meillä on lintujen puolesta ihan erilainen kesä kuin mitä kaksi aiempaa ovat olleet. Aiempina kesinä linnut ovat hävinneet siinä vaiheessa kun hyttysmyrkytykset on
aloitettu. Nytkin ikkunasta kuuluu keltasirkkujen sirkutus, pääskysiä lentelee tosi paljon, ja kyyhkyset kujertelevat joihinkin aikoihin päivästä. Hyttysmyrkytys on nykyään erilaista, enemmänkin hyttysten lisääntymisen ehkäisyyn kuin lentävien hyönteisten eliminointiin perustuvaa. Hyttysiä on näkynyt tosi vähän. Tai no, en ole nähnyt muuta kuin kasvoihin ja käsiin koko kevään / alkukesän aikana yöllä tulleet 4 pistojälkeä. Vain 4 nyt lokakuun jälkeen, koko aikana, ja nämäkin viimeisen 2 viikon sisällä.

Olisipa mieluisen värinen kukka 
Parvekkeen minitomaattien kukissa näkyy
pörräävän pikkukärpäsiä, joten hyönteisiä on elossa ja olemassa. Samoin välillä näkyy niitä tosi isoja, lentäviä koppakuoriaismaisia hyönteisiä, joiden nimen olen unohtanut. Kuitenkin se, jonka pistoa/puremaa pelätään. Sen lisäksi on perhosia ja ampiaisia ja sammakoita ja vaikka sun mitä. Sammakoista tuli mieleen pyrstosammakko eli salamanteri. Alanya on toinen Turkin salamanterialueista. Täällä on vielä jonkun verran salamantereita, ja hyvällä tuurilla sellaisen saattaa nähdä. Niihin ei kanata koskea, kuten ei muihinkaan villieläimiin, jotta ihmisen käsistä ei tartu niihin mitään eläimelle itselleen vaarallisia bakteereja. Mieluusti toivoisi salamantereidenkin jatkavan elämäänsä ja ylläpitävän lajin säilymistä.

Tuosta pulukuvasta... haaveilin ottavani lähikuvan muutamasta pulusta, paikassa jossa tiesin läheisen ravintolan kokin ruokkivan puluja. Siinä kameraa asetellessani kuulin vihellyksen, enkä tajunnut ennen kuin iso puluparvi lehahti paikalle, entisten lisäksi. Kokki siellä vislasi merkiksi tarjoilun aloittamisesta. Mutta pulujen pölisevät höyhenet ja lintukirput -ei kiitos. Jäi sitten lähikuvat ottamatta. Alin kuva kertoo siitä, että Alanyaan on nyt istutettu paljon köynnösruusuja. Nämä näin Kleopatrarannan puolella, kävelijöille tarkoitetulla bulevardilla.

Itse jatkan viikkoa aurinkoisella mielellä ja kesäsuunnitelmia muotoillen.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Onko sinulla rabies-rokotus?

Ei ole muistunut mieleen, ei ole tullut koskaan, tarkistettua eikä kukaan ole kertonut. Nimittäin siitä, että kissan ja erityisesti koiranpuremiin täällä liittyy rabiesriski. Taudin ollessa ihmisellä puhutaan vesikauhusta, ja eläimellä raivotaudista. No, itse otin kyllä aikamoisen raivokkaita ajatuksia eilen illalla, kun kissa (jolla ei ole rabiesrokotusta) puri minua peukalon ja ranteen väliselle alueelle niin, että yksi kulmahammas meni ihan luuhun asti. Saman tien tungin puremahaavaan käsidesiä, ja päätin mennä aamulla lääkäriin hakemaan antibiootit, niin kuin eläimen ja ihmisen puremiin pitää aina hakea.

Lääkäri kirjoitti antibioottikuurit sekä tablettina että haava-alueelle laitettavana voiteena. Molempia on nyt käytettävä 5 pv, ja jatkuu tarvittaessa. Purema ei näytä pahalta, mutta kädessä leviää ihan selvästi tulehdus. Tetanus- eli jäykkäkouristusrokotuksen olemassaolon ja voimassaolon hän tarkisti, ja se pistettiinkin tammikuussa kun kaaduin fillarilla. Mutta sitten se yllätys. Hän kysyy rokotuksesta, nimellä kuduz, ja minä sanon joo, ei, en tiedä. En ymmärtänyt mitä kuduz on suomeksi, mutta hämmästyin suuresti kun puhelimen translator sanoi sen olevan vesikauhu.

Yritän miettiä ja muistella rokotuskorttini sisältöä, se kun ei tietenkään ole mukana. Mietin myös Suomen rokotusohjelmaa, ja vaikka paljon siitä muistankin, niin rabiesrokotuksesta en muista mitään muuta, kuin että Itä-Suomen alueella sitä pistetään ainakin tarpeen mukaan. Sanon sitten, että ei minulla ole sitä rokotusta lainkaan. Lääkäri lähettää minut Alanyan uuteen Devlet Hastanesiin, infektiolääkärin tsekkaukseen, ja sanoo, että siellä arvioidaan ja pistetään. Pikakäynti tutulla lääkärillä vaihtui puolen päivän projektiksi, mutta tarpeesta.

Lääkäri käski minut ensiapuun, ja sanoi että sitä kautta hoituu. Uudessa Devlet Hastanesissa oli tehty muutoksia sisätiloihin sen jälkeen, kun viimeksi olen siellä ollut. Kun lopultakin löysin jonkun jolta kysyä, niin hän kertoi että pitää mennä poliklinikkarakennuksen puolelle, ja sieltä aivan perältä löytyy infektiosairaudet. Etsin ja etsin, ja etsin edelleenkin. Olipa iso ja sokkeloinen paikka, ja se mitä etsin ei ollut siellä minne minun käskettiin mennä. Kun uudestaan löysin henkilön jolta kysyä, niin hän neuvoi minut eteenpäin, jonka jälkeen pari paikallista naista neuvoi edelleen eteenpäin jne.

Monien vaiheiden jälkeen olin ennen lääkärille pääsyä maksupisteellä, koska minun piti suorittaa maksu ennen lääkärikäyntiä kun vakuutus ei korvaa mitään eläinten puremista tai pistoista aiheutuneita juttuja. Ei mitään. Tarkistapa oma vakuutuksesi. Useimmissa eläinten pistot ja puremat sekä muut eläinten aiheuttamat sairastumiset suljetaan korvausten ulkopuolelle. Ja syystä. Rabieskin jos puhkeaa ihmiselle, niin se johtaa kuolemaan. Siihen ei tunneta parannuskeinoa.

Lääkäri täytätytti ja alleirjoitutti valtion rabies-paperin, kyseli vielä uudestaan tapahtumat, ja yllätti minut sitten rokotussarjalla. Luulin, että kyseessä on 1 injektio, 1 pistos, ja sillä siisti. Koska minulle ei ole koskaan annettu rabiesrokotuksia, niin saan nyt tehostetulla tahdilla 5 injektion sarjan, niin että pistokset tulevat päivinä 0, 3, 7, 14 ja 28. Immunoglobuliinia ei katsottu tarpeelliseksi, koska purrut kissa ei oletettavasti ollut raivotautioireinen. Tämä satsi on voimassa vuoden, ja jos joskus tarvitsee uudestaan, niin sitten arvioidaan tilanne uudestaan, ja ehkä pääsee vähän kevyemmällä rokottamisella. Päänsärky, pikkuinen kuume, pahoinvointi ja vatsakivut ovat päällä, mutta tämä rokotussarja pistetään joka tapauksessa. Ja osa noista oireista saattaa tulla antibiootista.

Rabiesta on ympäri maailman, ja joillakin alueilla joinakin aikoina enemmän, joskus
vähemmän. Sen tilanne elää ja muuttuu, sillä kyseessä on sekä katukissojen, kulkukoirien että villieläinten mukana leviävä tauti. WHO kampanjoi rabieksen vähentämisen puolesta voimakkaasti. Sekä Suomessa että Turkissa rabies kuuluu niihin sairauksiin, joita valvotaan ja myös ennaltaehkäisevästi lääkitään, niin kuin minunkin tapauksessani.

Rabieksesta löytyy lisätietoa Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL:n sivuilta. LInkki vie rabiesrokotus-sivulle, ja sivun oikeasta reunasta löytyy jatkolinkki Tietoa  vesikauhusta Sieltä löydät yksityiskohtaisempaa tietoa taudista ja sen tarttumisesta, oireista yms...
WHO:n englanninkieliset rabies-sivut löytyvät täältä.

Suhtautumiseni katueläimiin muuttuu vähitellen, kokemus toisensa jälkeen. Ja eläinlääkäriin. Hän kysyi mitä lääkityksiä kissalle haluan. Sanoin silloin, että sisä- ja ulkoloiset, että riittääkö se. Hänen puheestaan ymmärsin, että jos kissa on täällä eikä sitä viedä esim. Suomeen, niin riittää. Olisin toivonut hänen sanovan, että rabies-rokotus pitää ottaa joka tapauksessa. Hän on ammattilainen tässä asiassa, ja hänen tulee tehdä asia selväksi.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Paikallisessa terveyskeskuksessa

Alanyan keskustan tulppaaneja 16.3.
Kun edellisen kerran kävin Alanyan uudessa Devlet Hastanesissa, valtion yliopistollisessa
sairaalassa, niin siellä vastaanotossa virkailija sanoi että käytä terveyskeskusta, jos kerran vakuutuksesi ei vielä toimi. Se tulee halvemmaksi. Olen sen jälkeen käyttänyt. Netissä on ajanvarausjärjestelmä, mutta en jaksanut etsiä e-devlet -salasanaani, joten maanantaina kävelin paikan päälle ja kysyin aikaa. Silloin menin labrakokeiden kannalta liian myöhään (11.30) ja käskettiin tulla uudestaan tiistaina aamulla kello 8.30.

Aamulla jonotin oven takana muutaman muun kanssa jo kahdeksan jälkeen. Hoitajat alkoivat antaa aikoja lääkäreille sitä mukaa kun lääkärit saapuivat työpaikalleen. Minulta kysyttiin kenen lääkärin potilas olen. En tiedä kenelle kuulun, kun asioin ensimmäistä kertaa. No, siihenkin löytyi vastaus, ja ihana naislääkäri otti vastaan pienen odottelun jälkeen. Turkkilaista henkilökorttia näytettyäni etu- ja sukunimeni ensimmäiset kirjaimet ilmestyivät lääkärin oven yläpuolella olevaan näyttöruutuun. Minua ennen jonossa oli 2 asiakasta. Kun edellinen tuli ovesta ulos käveli seuraava automaattisesti sisälle, joten niin tein minäkin.

Tutkimus oli nopea mutta perusteellinen, ja hoitolinja selvä. Lääkäri sanoi että ihon alla on edelleen voimakas tulehdus, niin kuin on ollut jo 5 viikkoa, ja kirjoitti lähetteen verikokeisiin. Tulehdus on nyt levinnyt myös ympäröiviin kudoksiin. Lääkäri sanoi vielä, että labrakokeiden tulosten perusteella päätetään riittääkö antibiootin piikittäminen lihakseen, vai tarvitaanko suonen sisäisesti annosteltavaa antibioottia. Suun kautta otettavien teho ei enää riitä tähän sanoi hän.

- Saanko mennä tanssitunneille tai muuten harrastaa liikuntaa?
- Et, koska se pahentaa nyt tulehduksen leviämistä, ja sitten kun antibiootti alkaa, ei muutenkaan saa urheilla.

Mennyttä arsenaalia
Parit tuttavat ovat käskeneet palata Suomeen hoitoon. ÄLkäähän hermoilko. Ihan samoin hoidettaisiin Suomessakin. Moka on tapahtunut jossain ihan alkuvaiheessa, kun joku on siirtänyt käsistään / hanskoistaan tai hoitotarvikkeiden mukana ko bakteerin haavalle. Tai sitten se on tullut kissasta, joka on nopeana päässyt yllättämään ja ronkkimaan haavaa silloin kun se eritti tuoretta verta. Tuli mistä tuli, ja mitä hyvänsä, on tuo tulehdus saatava pois.

Juuri nyt tätä osuutta kirjjoittaessani olen stressaantunut, huolestunut ja jopa hieman pelokaskin. Tiedän ettei huolestuminen tai pelkääminen auta mitään, mutta tunteita ne ovat nekin, ja kun ne nyt ovat päällä, niin tehtävänsä niilläkin on. Tiedän myöskin sen, että muutaman tunnin kuluttua olen ihan eri tuulella. SIlloin olen taas jotenkin löytänyt tyyneyden ja rauhan, sekä uskon siihen, että asiat hoituvat, että tälläkin on joku oma merkityksensä. Mikään ei tule "kohtalomme" (kader) ulkopuolelta. Kaikella on merkityksensä. Ja asioilla on taipumus järjestyä.

Seuraavana päivänä, tulosten valmistuttua, menin samalle omalle lääkärille uudestaan. Hän katsoi tulokset, hämmästyi, ja tutki jalan uudelleen.  Täällä on selvä tulehdus, mutta mitään tulehdusarvojen nousua ei labrakokeissa näy. Emme siis aloita antibiootteja, mutta miksi tämä on tulehtunut... Epäilimme allergista reaktiota hoitovoiteelle, auringonottoa ja tanssituntien tuomaa rasitusta, sillä en malttanut olla tansimatta. Ihan vähän vaan...

- Voide pois. Ei tanssitunteja, ei liikuntaa eikä paljoa kävelyäkään vielä. Ja suojaat auringolta.
- 😳 ...juu...

Vastaukseksi on vahvistunut allergia, auringonotto ja rasitus. Ihon ja arven pehmentämiseen tarkoitettu voide sisälsi jotain, jolle olen allerginen, ja ihon tulehdusreaktio tuli siitä. Voiteen vaihto ja allergialääkitys auttoivat. Jalka on muuttunut ihan eri näköiseksi, eikä hehku enää kuumanakaan. Tulehdus on poissa. Olen suojannut auringolta, malttanut olla kävelemättä, ja torstain tanssitunnillakin olin vain katsojaoppilas. Tänään kävelen ihan vähän, ja huomenna ihan vähän enemmän kuin tänään jne. Maanantaina tanssin vain yhden sarjan, torstaina 2. Eli nyt kun tulehdus on poissa ja viikkoja takana jo aika monta, saa alkaa rasittamaan, vähitellen.

Rantaelämäaika on alkanut
Terveyskeskukset ovat paikallisille asukkaille tarkoitettuja paikkoja, joissa on lääkärin vastaanotto, labra, perheneuvola, lastenneuvola ja sairaanhoitajan vastaanotto haavahoitoihin, injektioiden antoon jne. Minun omalääkärini on itseäni nuorempi nainen, ihana, avoin ja puhelias ammattilainen. Niille, jotka kaipaavat yksityissairaaloiden kaltaisia palveluja ja ympäristöjä, terveyskeskus ei sovi.

Verikokeita otettaessa vieressä oli pappa saamassa haavahoitoja, hoitajat ilman hanskoja ja suojia. Samalla neulalla etsittiin suonta ensin vasemmasta, kun ei löytynyt niin oikeasta, ja välillä se neula lepäsi pöydällä. Pistos tapahtui hoitajan paljain käsin sormeileman alueen läpi, ilman puhdistuksia. Silloin kun itse aloitin sairaanhoitajan työn, niin meillä toimittiin ihan samoin. Hieman ovat ajat muuttuneet. Tarjolla on hyvinkin erilaisia paikkoja. Yliopistollisissa sairaaloissa ja yksityissairaaloissa on viimeisen päälle tarkka aseptiikka, toisissa paikoissa tehdään se mitä voidaan niillä resursseilla mitä on. Ja näin se elämässä menee.

Kiitän terveyskeskusta saamastani avusta, ja arvostan heidän tekemäänsä työtä lähellä ihmisiä, kaiken alkulähteillä.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Mitään ei tapahdu

Alanya 4.
Rannalle rantauduin tänään, haistelemaan tuulta, merta ja aurinkoa. Jos lähistöllä istuvilta mammoilta kysyisi, niin sanoisivat kai että kaivelemaan kiviä. Rantakivet olivat ihanan lämpöisiä, joten mukavahan niillä oli leikkiä, kuin kakara konsanaan. Melkolailla luontaisesti annoin koipienkin ottaa aurinkoa, kunnes eräs ohi kävelevä henkilö reagoi melko voimakkaasti. Peitin ensin haavan, mutta totesin pian että eipä toisten ajatukset minun ongelmani ole, ja jatkoin entiseen malliin. Katsokoon muualle jos ei kestä.

Ihan kaikessa rauhassa saa odotella koiven parantumista ja elämän kulkua. Mihinkään ei ole kiire, eikä paljoakaan tapahdu. Pitkän kortisonikuurin alasajon jälkeen on lisämunuaiset lamassa, on ihan voimaton, vatsakramppinen ja pahoinvoiva olo, mutta se kuuluu kuvioihin ja loppuu sitten kun ne kapineet taas toimivat täydellä teholla. SItä odotellessa...

Ulkona kurnuttaa sammakkojen kuoro niin ettei voi olla hymyilemättä. Tuossa vaan on sitä jotain, huumoria ja romantiikkaa, vaikkei heti uskoisi. Ensimmäinen kaskas kuului tänään jo sirrittelevän. Pikkuhiljaa niitä ilmaantuu lisää. Mantelipuut kukkivat. Männyt kukkivat. Vaikka minne katsot niin aina joku kukkii.

Hellämielisyyden puuskassa laitoin viime viikolla rairuohon siemeniä pieneen purkkiin, multaan kasvamaan, koska kissat tykkäävät syödä heinää jostain suolistosyystä (jota en tiedä, vaikka se on minulle selitetty). Ruoho on nyt niin pitkää, että päästin kissan
purkille... söi ruohoa, söi multaa, ja lopputuloksena oli multainen parveke ja multainen kissa. Suljin hyttysovet ja jätin kissan parvekeelle, kunnes se oli putsannut itsensä. Parveketta se ei kuitenkaan tajunnut siivota.

Kissan sekä suoraan että välillisesti aiheuttamat kustannukset ovat nyt kivunneet 3.600 TL. Siitä summasta eläinlääkärikuluja on vain 120 TL, ihmislääkäri- ja lääkekuluja suurin osa. Siihen lisättiin juuri rikkoutunut modeemi, rikki pureskeltu sähköjohto, hajotettu posliinilintu, pureksittu kirja, 3 karmeaan kuntoon kynsittyä, pehmustettua
ja kangaspäällysteistä  ruokapöydän tuolia, rikki pureksitut rantasandaalit, rikki pureksitut tennarit, rikki pureksitut sisätossut, rikki kynsityt villasukat ja nilkkasukat, pilalle kynsitty villapaita ja leggingsit. Ja leluja on, ei ole siitä kiinni. Sitä vaan ihmettelen, että miten se voi purra pistorasiassa olevan sähköjohdon rikki ilman että saa sähköiskua. Hiljainen, lempeä ja ihana kissa etsii uutta, varakasta kotia 😅.

tiistai 27. helmikuuta 2018

Rohkea nuori nainen

Kukkapenkkien satoa nyt
Lähdin aamulla hammaslääkäriin mukanani myös torikärry painavampia ostoksia varten. Viereeni bussissa istui tuttu opettajarouva ja neuvoi jäämään pois ihan väärässä paikassa. SIitä olisi ollut niin pitkä kävelymatka hammaslääkärille, että päätin tulla uudestaan toisella kertaa, oikealle pysäkille. Sen sijaan bussissa edessämme istuva nuori konyalaislähtöinen neljän lapsen äiti oli paljon tärkeämpi.

Kun vieressäistujani esitteli itsensä opettajaksi, ryhtyi nuori nainen suorapuheiseksi. Hän kertoi tilanteestaan ja pyysi apua. Hän oli lähtenyt pois toivottoman miehensä luota lastensa kanssa, ja muuttanut juuri tyhjään asuntoon. Hänellä ei  ollut juurikaan muuta kuin lapset ja päällään olevat vaatteet. Opettajarouva neuvoi mistä kaupungilta saa sosiaaliapua ja lupasi muutenkin auttaa, samoin takanamme istuva yrittäjärouva lupasi auttaa naista työn saannissa. Nainen on niin paljon pienempi kuin minä, että itseltäni löytyy sekä naiselle että murrosikäiselle tytölle sopivia vaatteita, ja lupasin viedä niitä huomenna. Kaiken kaikkiaan rohkea nuori nainen.

Koipi voi entistä paremmin. Ihoalue on kuuma mutta tulehdukseton. Taaskin kaupunkiasioilla haava alkoi vuotaa parista kohden. Iho ja arpi eivät kestä verenpainetta, ja verenkierto on vielä huono. Nestettä konkreettisesti tihkuu ihon läpi, jos en pääse välillä istumaan ja nostamaan jalkaa ylös. Yksi kohta ihoalueesta menee tummanvioletiksi joka kerta kun olen jalkeilla pidempään kuin muutamia minuutteja. Reunakuoliota olen sekä leikellyt että repinyt irti, ja se loppuu kohta. Kävely- / roikutusrajoitukset ja kuohuttelut jatkuvat edelleen. Arvesta tulee älyttömän ruma, mutta siihen tullee tatska kaveriksi 🙈.  Niin että kyllä tästä vielä koipi tuli, ihan käyttökelpoinen sellainen.

Jokohan tänä kesänä?
Katti syö nyt ylimääräistä matokuuria, ihan vaan siksi kun sillä on noin julmetun iso maha, pentumahan tapainen. KAiken järjen mukaan, jos se on raskaana, niin sen pitäisi synnyttää parin viikon aikana. Toivottavasti kyse on kuitenkin madoista. Tämä outo otus syö mitä tahansa jos se on kuorrutettu suklaalla tai tomaattikastikkeella. Matolääkkeetkin meni helposti ja vapaaehtoisesti tomaattikastikkeen kera ihan noin vaan. Huomenna vielä kolmas annos, ja sitten on se kuuri ohi. No, maha on pömppö ja pönäkkä ainakin toistaiseksi. Jos sieltä pukkaa ulos pentuja, niin minä olen kyllä hepulin partaalla. Toivotaan että se on vaan ahmattimaha.

Oma turkinkielen opiskelu on taas saanut uutta vauhtia, kun stressi on helpottanut. Periaatteessa nyt on hyvää aikaa, mutta käytännössä keskittyminen on surkeaa. Jotain uutta kielioppiakin yrittää silti tarttua päähän. Haasteena on se, että opin oppimaan turkinkielisen opettajan turkinkielisestä opetuksesta uutta turkin kielioppia. Joudun kuitenkin etsimään niille suomenkieliset kielioppitermit, esim -laş Eki tai -abil Yeterlik. Kiva silti huomata, että voi näinkin opiskella.

maanantai 19. helmikuuta 2018

MItähän kieltä hän puhuu?

VAstakeitettyä appelsiinimarmeladia
Turkinkielen ja tulkin osalta vielä pari sanaa sairaala-asioinneista. Alanyan Devlet
Hastanesissa on tähän mennessä aina käydessäni ollut suomalaistaustainen työntekijä heti vastaanotossa. Nyt hän oli vapaapäivällä. Kävelin silti normaalisti samalle tiskille, kun sitä kautta olen aiemminkin asioinut. MAtkalla tiskille kuulin jo kuinka vasemmalla olevalta pöydältä joku venäläisen näköinen nainen puhuu minulle jotain kielellä, jota en ymmärrä. Asioin tutun miesvirkailijan kanssa, joka muistaa, ja sanoo kuitenkin, että ensin kaikkien pitää ilmoittautua myös tuon ruovan tiskillä.

Ok. Menen tiskille. Rouva puhua polottaa ihan hirveästi jotain mistä en ymmärrä mitään. Mietin jo, että ei kai se luule minua venäläiseksi ja molota venäjää tai jotain sen tapaista. SItten se hiljenee, ja ihan selvästi odottaa minulta jotain vastausta. Sanon turkiksi, että sorry, en ymmärtänyt mitään kielestä mitä puhut. Olisi helpompaa asioida turkiksi. Rouva suuttuu, ja silloin ymmärrän.

"Juurihan sinä puhuit tuon miehen kanssa turkkia, ja ymmärsitte toisianne."
NIin, hän puhui turkkia jota voi ymmärtää.
"MInä puhun ihan samaa turkkia"
No et todellakaan (ehti karata ilmoitte).

Projektipäällikkö kylpee auringossa ja tarkkailee
Rouva alkoi huutaa naama punaisena toisen tiskin miehelle niin että odotusaula raikui.
"Tule sieltä tänne, jos se kerran sinua ymmärtää! No, tule nyt, heti!"
Ja jupisee taas välissä jotakin mitä en ymmärrä.
Puhuu sitten miestä odottaessa minulle kovaäänisesti kuin kuurolle, että "Miksi sinä olet tullut? Mitä on tapahtunut?"
Ja huutaa taas samalla sitä toista miestä paikalle.
Kysyn pariin kolmeen otteeseen, että vastaanko nyt tuohon viimeiseen kysymykseesi vai en, mutta kestää aikansa ennen kuin hän rauhoittuu niin paljon, että pystyy taas kuuntelemaan. Kun lopultakin ymmärsin mitä hän tahtoi tietää, ja vastasin, pääsin pois siitä piinasta.

OLIsi ollut erittäin mielenkiintoista tietää millä murteella hän puhui. Mahtoiko kyseessä olla hankalasti puhuttu ja puhtaasta turkin kielestä huomattavasti poikkeava Alanyan murre, vai joku muu erityinen murre? Eipä ole pitkiin aikoihin käynyt niin, etten ymmärrä edes mistä kielestä on kyse. Mutta joillakin on taito puhua niin  erikoisesti, ettei ainakaan kielitaitorajoitteinen ulkomaalainen ymmärrä. VAan ihan oikeasti, kaikki muut henkilöt, joiden kanssa olen asioinut sekä Alanyan että Adanan sairaalassa, puhuivat paljon helpommin ymmärrettävää, normaalimpaa turkkia. Tällä rouvalla on joku vahva murre, ja "naisen tapa puhua".

Moni tapaamani kouluttamaton nainen puhuu sellaisia sanoja ja sellaisella tavalla, josta on tosi vaikeaa saada selvää. Oletan että kyse on vahvalla murteella puhumisesta. VAan se siitä taas. Jos siis osaat muutaman sanan turkkia, etkä aina tule ymmärretyksi, niin älä huoli. Tällaista sattuu ja se on inhimillistä puolin jos toisinkin. Ehkä tuokaan rouva ei ole edes tajunnut puhuvansa vahvasti murtaen. Asia kuitenkin selvisi lopulta.

...pieni osa projektista näkyvillä...
12 tuntia kotona sisällä ja parvekkeella istuen menee ihan ok, mutta nämä viimeiset 3 h odottelu ennen ilta-antibioottia ovat jo niin kylmiä, ettei parvekkeella tarkene niin kuin ennen auringon laskua. Ovat siis Pitkiä tunteja. SIksikin, että kasvoille nousi äsken punakka ja pönäkkä allerginen reaktio, ilmeisesti antibiootista. (Jokunen sana poistettu). Tämä on kuitenkin samaa "perhettä" kuin ne, joita en kestä. Mutta otan seuraavankin, ja näen sitten mitä tulee ja miltä aamu näyttää. PAras ottaa siksikin, että tuo kissan roikale ehti noin vaan iskeä kuononsa ja tassunsa haavalle, juuri siihen avoimeen kohtaan tietysti. Alan olla entistä vakuuttuneempi siitä, että katukissahistoriansakin vuoksi se haistaa veren ruokana...

Keitin tänään appelsiinimarmeladia, kun appelsiinit näyttivät siltä, etteivät selviä huomiseen, eikä tehnyt mieli syödä kaikkia nyt. Ja siksikin, kun niitä syödessä aukesi suupielien iho. 7 appelsiinin sisus mehuineen, 1 sitruunan sisus mehuineen, 1 dl vettä ja 3 dl sokeria  😍😋😋
Ajattelin, että syön sitä marmeladia vähän silloin ja vähän tällöin. MAistoin kuitenkin ennen purkitusta, ja vähän lisää ja lisää, kunnes kitalaesta irtosi nahka liian kuumana maistelun takia. Pitihän sitä testata vohvelienkin päällä, ja puolet marmeladista jotenkin vaan katosi. Ihan noin vaan. Aivan liian hyvää...