Pieni pala Turkkia

Bu işinin içinde bir iş var. 

Kevättä Alanyassa jokunen aika sitten

Ja

Bu oyunun içinde bir oyun var.

Molemmat lauseet ovat jääneet mieleeni seuraamastani tv-sarjasta. Ja molemmat lauseet ovat moniselitteisiä. Jos lähdetään kääntämään kirjaimellisesti, niin tämän työn sisällä on työ, tämän pelin / näytelmän sisällä on peli / näytelmä. Puhutaan tilanteista, joissa kulissit näyttävä yhdeltä, ja takana on käynnissä ihan jotain muuta. Puhutaan kaksinaamaisuudesta, juonimisesta, pettämisestä ja huijatuksi tulemisesta. Tämä tilanne tai tapahtuma sisältää nyt jotain muutakin kuin mitä tällä hetkellä näemme tai ymmärrämme. Tämä tässä näkemämme on nyt peliä, jonka sisällä on menossa jotain muutakin peliä. Tässä on nyt takana jotain muutakin, sanoisi vanha, epäilevä keskisuomalainen. Toinen mieleeni tullut, samaa asiaa kuvaava mutta vielä negatiivisempi on Mitäs peliä tässä nyt pelataan. Ja sitten toki on vielä ne kymmenet muuta vastaavat, mitä joku kielitaituri keksii ja muistaa. 

Sana yol taş olarak geldik.

Tämä on kiehtova ja opettavainen lause. Se muistuttaa monista tärkeistä asioista. Harmi ettei ole sanontojen sanakirjaa täällä mukanani, sillä tämä olisi todennäköisesti selitettynä siinä kirjassa, sillä kyse on vanhasta, perinteisestä sanonnasta. Taas sanasta sanaan kääntäessä voi päätyä sanomaan Tulimme ollaksemme sinulle katukivinä. Tärkeimmät tiet on jo roomalaisten ajoista asti päälystetty kivillä, koska se helpottaa kulkemista niin kävellen, ratsain kuin kärryjenkin kanssa. Teitä on myös reunustettu kivillä että näkee missä tie on. Tiellä olevat kivet ovat vieri vieressä, ja yhdessä ollessaan tekevät matkasta helpomman sille, joka tietä taivaltaa. Jos olen käsittänyt oikein, niin on arvostettua ja tärkeää olla yhdessä yol taş, katukivinä. On arvostettua olla toisen rinnalla ja helpottaa hänen matkaansa, helpottaa hänen taivaltaan. Kun sanot toiselle Sana yol taş olarak geldik, niin kunnioitat häntä niin paljon, että haluat olla hänen mukanaan matkassa, hänen matkallaan apuna ja taakkoja jakamassa. Ystävä, kaveri, taakkojen jakaja, auttaja ovat sanoja joita tässä tulee mieleen. Voisiko olla Tulimme sinulle matkaseuraksi / matkakavereiksi, Tulimme avuksi matkallesi. Ystävät eivät päästä sinua lähtemään yksin, Ystävät eivät jätä sinua yksin tälle matkalle.
Lisätty myöhemmin: yol taş voidaan käyttää myös merkityksessä "viitoittaa tietä, olla ohjaamassa kulkua".

Sulttan Alaaddin Keykubat, patsas Alanyassa

Yolun açık olsun

Have a nice trip sanoi google translator englanniksi, mutta suomeksi sanoi olla selvä. Niinpä niin. Sana sanalta voisi kääntää esimerkiksi, että Olkoon tiesi avoin / esteetön. Sillä on toivotettu lähtijälle avointa ja vaivatonta matkaa aikana, jolloin matkalla saattoi olla ties mitä rosvojoukkoja, äärimmäisiä luonnonoloja tai vaikka villieläimiä. Siinä mielessä tuo translatorin käännös englanniksi osuu kohdilleen. Kyse on vanhasta hyvän ja turvallisen matkan toivotuksesta. Nämä sanonnat ovat peräisin Sultan Alaaddin Keykubatin aikakaudelta, ellei kauempaakin.

Nyt kun muilla paitsi hoito-, pelastus- ja poliisitoimintaan liittyvillä on entistä enemmän vapaa-aikaa, joillakin jopa liiaksi asti, on uuden kielen opiskelu yksi keino käyttää vapaa-aikaa niin, että siitä on iloa tämän tautisen ja karanteenisen ajan jälkeiseenkin elämään. 

Itsellä on ylityöntäyteisen työvuorojakson jälkeen mitä todennäköisimmin kolme peräkkäistä vapaapäivää, ja uhmasin jo liikkumisrajoituksia sen verran, että ostin akryylimaaleja, sivellinsetin ja pieniä, pohjustettuja taulupohjia. Lisäksi hain lisää villalankaa, sillä seuraava iso neuleprojekti etenee yllättävän nopeaan tahtiin. Neulonut olen ennenkin, mutta akryylimaalit ja niillä taulun teko on minulle ihan uutta. Kokemusta on vain akvarellimaalauksesta, mutta nyt halusin kokeilla jotakin mitä en ole ennen tehnyt. Ja tietysti soitto juniorille auttaa. Hänellä on kokemusta taulujen maalaamisesta, ja hän pystyi antamaan minulle monta hyvää vinkkiä. En tiedä mitä tulee, enkä tiedä mihin tämä johtaa. Voi olla, että samassa nipussa olleet muut taulupohjat ja sivelimet sekä loput maalit päätyvät juniorille. Tai sitten saan aikaan jotakin sellaista, jonka tohtii ripustaa vaikkapa vaatekaapin oven sisäpuolelle. Hyvällä tuurilla johonkin näkösälle. Yksi innostavimmista neuvoista oli se, että aina voi kuulemma maalata jotain muuta entisen päälle. Aika näyttää mitä tulee.

Mieli kaipaa Alanyan ihanaa ilmapiiriä, merta ja aurinkoa. Kroppa kaipaa Alanyan kodissa odottavaa potkulautaa, katosta riippuvia renkaita ja sopivasti raskaita lenkkejä. Liikuntaa! Sitä kaipaan tosi kovasti. Tarvinnee hankkia tänne fillari, tai potkulauta...

Tai jospa oikaisen itseni sohvalle, laitan silmät kiinni ja kuvittelen itseni potkulautalenkille Alanyan rantamaisemiin. <3 

Elän ja hengitän

Hengityskone puhisee tasaiseen tahtiin. Huoneessa on rauhallinen ilmapiiri ja muilta osin ihan hiljaista. Välillä ehdin istahtaa alas ja ajatella tätä hetkeä, elämää yleensä, ja kaikkia niitä tulevaisuuden suunnitelmia, joista haaveilen. Juon ison kupillisen teetä, kylmää, kun en ehtinyt juoda silloin kun se oli valmista. Välillä on kiire suorittaa tietyt hoitotoimenpiteet, sillä kyse on erikoissairaanhoidosta, jossa tilanteet muuttuvat ja niihin tarvitsee reagoida heti. Teetä juodessa ehtii toivoa ettei itse koskaan joutuisi vastaavaan tilanteeseen, koneiden varassa eläväksi. Mutta mehän emme tiedä mitä osallemme on varattu. Onneksi en tiedä. 

Yritän elää tässä ja nyt, mutta huomaan myös etten tee niin. Tavallaan elän, kun elän tätä sairaanhoitajan arkea ja olen töissä 5-6 pv viikossa, 7-15 h per päivä. Kohtaan potilaan, omaiset ja työkaverit ja olen läsnä. Silti tavallaan en elä, sillä ajattelen taas, että "sitten kun olen jälleen Alanyassa kotona, niin sitten..." Ulkona lunta, jäätä ja loskaa. Illat pimenevät aikaisin ja koko päivän on harmaata, paitsi ne kolme kertaa kun näiden vajaan kahden viikon aikana olen nähnyt vilauksen auringosta. Harmaa ei houkuta ulos, ei ennen töitä eikä niiden jälkeen. Kuntoilu lipsuu ihan alusta alkaen, siis sitä ei ole. Jospa aloittaisin uuden harrastuksen tämän työjakson ajaksi, jonkun liikunnallisen.

Pääsen perjantaina töiden jälkeen vuokraamaani asuntoon, ja saan purkaa matkalukut. Nyt niitä on vain raotettu sen verran, että löytyy puhtaat vaatteet ja hiusharja. KAikki muu odottaa, "sitten kun". Naureskelin kun kävin ostamassa tyynyn, täkin, peiton, liinavaatteet ja vähän muutakin, että taas on yksi uusi paikkakunta, jossa on kasa keikkasairaanhoitajan tavaraa. Onneksi on kalustettu asunto, niin ei tarvitse ihan kaikkea välttämättömintä keittiö- ja siivousvälinettä ostaa. 

Tänään on omalla tavallaan vapaapäivä, vaan ei ihan vapaa kuitenkaan. Välttämättömiä hoidettavia asioita on niin paljon, että niihin mennee muutama tunti, sen jälkeen kun pyykinpesusta on selvitty. Työvaatteet pestään itse, ja on sopivasti mustaa, valkoista ja värillistä, eli aina kolme eri koneellista. Parin viikon sisällä rutiinitkin löytänevät aikansa ja paikkansa, niin ettei niistäkän tarvitse ottaa stressiä. Ja mikäli alkaa tuntua siltä että stressi nousee, niin Alanyasta otetut valokuvat toimivat sopivasti rentouden palauttajina ja auttavat saamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen.

Alanyasta tulevien tekstiviestien suhteen olen kai toivoton pilkunviilaaja. On vaikea ymmärtää tekstiä jossa pisteet ovat esim. jokaisen sanan jälkeen jossa ei käytetä pilkkuja eikä mitään muita välimerkkejä kuin niitä epäadekvaatissa.paikassa. olevia. pisteitä. On ne joskus paikallaankin, mutta en ymmärrä miksi niitä on liikaa, siellä täällä. Kieli ja lauseen ja sanojen merkitys muuttuu paljon, riippuen siitä missä välimerkit ovat. Ainakin minulle. Ei ehkä kaikille. Moni sanoo, ettei sillä ole väliä. Vieraalla kielellä keskustellessa on vaikea ymmärtää lausetta ja sen hienosäätöä kun.pisteitä.on.joka.sanan.välissä tms. Mutta ehkä opin, joskus. Ellen sitä ennen luovuta niiden viestien ymmärrysyrityksiä. Kun jo kahden viikon jälkeen alkaa ärsyttää vaikeaselkoisuus, mitäänsanomattomuus ja pari muutakin asiaa, niin miten yhtälö kestää monien, monien viikkojen ajan... Ei kestä, ellei ihmeitä tapahdu. 

Katsotaan mitä lähipäivät tuovat, ja nautitaan elämästä. Voimme sentään hengittää ihan itse, nauraa, puhua ja liikkua. Ne ovat kaikki kiitollisuuden arvoisia asioita. 

Ulkopuolelle pudonnut, mummo ja mukula

Taas hiukan kärkäs ja asenteellinen teksti, olosuhteiden ansiosta. Älä lue, jos haluat helpon ja positiivisen tekstin. Seuraavat ovat taas sellaisia. Tämä ensin alta pois.

Napero ja mukula ovat meillä hellittelysanoja, joihin mukulat ovat oppineet vauvasta lähtien. Jollekin toiselle ne kirjoituksen perusteella näkyvät olevan tyylittömiä rumia sanoja... Niin on maailma erilaista eri näkökulmista katsottuna. Myös englanninkielisiä termejä vilisee jopa poliitikoiden puheessa suomen sanojen seassa. On ollut aika vaikeaa seurata täällä uutisia ja lehtikirjoittelua, kun koen itseni sekä kielen, aiheiden että keskustelukulttuurin osalta ulkopuoliseksi. Kieli ja sen käyttö on muuttunut paljon kuudessa vuodessa, mutta eniten olen pudonnut ulos puheenaiheista ja tavasta keskustella. 

Tuttava sanoi eilen, että nythän voisin jatkossa elää vaikka niin, että olen puolet vuodesta Suomessa ja puolet vuodesta Ruotsissa töissä. Vastasin etten sopeudu enää tähän kulttuuriin, kaikkiin näihin rajusti kasvaneisiin ongelmiin ja lisääntyneeseen väkivaltaan ja turvattomuuteen. En halua hyväksyä kaikkea tätä mitä täällä näen kun tulen ulkopuolelta. Järkyttävä ajatus, asua pimeässä pohjolassa. Koen jo nyt itseni liian ulkopuoliseksi. Ja koen että Alanya on paljon ihmisystävällisempi ja turvallisempi paikka, minun paikkani ja kotini. 

No, varmasti Suomestakin löytyy paikkoja, joissa elämä on pysähtynyt ja kulkee samoissa uomissaan kuin 10, 20 tai 30 vuotta sitten. Sellaisissa paikoissa on vaikea kuvitella mitä Helsinki ja isoimmat kaupungit ovat tällä hetkellä, mutta en voisi myöskään kuvitella, että asuisin jossain Vieremällä tai Kinnulassa tai Perhossa, maaseudun ytimessä.

Yhteiskunnan ongelmia olen katsellut nyt myös kahden yli 80-v omaisen terveydenhuollon ja koko elämän tukiverkoston osalta. Kun vasta toinen ambulanssin soitto tuottaa hoitojärjestelmän osalta tulosta, no, mummu jäi henkiin, mutta mikä on jatko kun ihan pian olen tästä pois. Ja kuinka paljon viimeisiä kuukausiaan elävän täytyykään jaksaa ponnistella omien etujensa takia, myös ihan peruspalveluitten saannin vuoksi. Ei ole enää hoitohenkilökuntaa tai kunnallista ihmistä, joka oikeasti ajaisi vanhuksen etua. On vain rahan mahti ja vanhus, joka ei ole enää tuottava vaan vain kuluerä jota kukaan ei halua. Itse en halua vanheta tällaisia arvoja painottavassa yhteiskunnassa, ja kun ei tätä yhteiskuntaa enää voi kukaan muuksikaan muuttaa, niin ainoa vaihtoehto on muuttaa itsensä sinne, missä vanhuskin on ihminen ja arvot pehmeämpiä, yhteiskunta muutakin kuin rahaa rakastava.

Onneksi hallitus teki eilen minimihoitajamäärästä mitoitusehdotuksen, eli osastolla on oltava töissä 7 hoitajaa 10 potilasta kohden. Siis 3 aamuvuorossa, 2 iltavuorossa, 1-2 yössä ja vapaapäiväläiset. Tällä mentäisiin kohden sitä samaa, kuin millä Ruotsissa toimitaan. No, minulla on Ruotsin mitoituksesta kokemusta vain yhdestä kunnallisesta, isommasta vanhustenhoitolaitoksesta, ja siellä oli hyvä hoitajamitoitus. Tuolla hallituksen ehdotuksella Suomi lähestyisi Ruotsin hoitajamääriä, ja suunta on oikea. Sitten vielä sairaaloiden ja hoitolaitosten varustelu samalle tasolle, sekin kun oli tuolla hoitolaitoksessa oleellisesti parempi. Ja pisteenä i:n päälle hoitohenkilökunnan palkka edes lähemmäs pohjoismaista tasoa. Mutta muutokset eivät näy tapahtuvan ilman kovia vaatimuksia. Pitäkää puolenne te, jotka haluatte vanheta täällä, nyt.

Minä jatkan matkaa. Hej så länge!

Alanyan aurinko "laskee Välimereen"

Aurinkoisesti kohti uutta viikkoa

Alanyassa kukkii moni kukka, tämäkin

Tammikuu on kääntynyt reilusti yli puolen välin. Iso JEES sille. Kevättä kohden mennään. Paikallislehti uutisoi, kuinka venäläispariskunta nauttii rantaelämästä ja uimisesta, vaikka sää onkin paikallisten näkökulmasta talvista. No, suomalaisillekin on kesäisen vaihtelevainen sää. Meren pintaveden lämpötila on +18 C Alanyan jahtisatamassa, joten jotain saman suuntaista se on myös uimarannoilla. Toki jokien suilla tulee jääkylmää vettä vuorilta, sieltä missä on talvista ja lumistakin, niin että melko raikkaita yllätyksiä saattaa sopivissa paikoissa uidessa tulla vastaan. 

Koko alkuvuoden on ollut pientä haahuilua sen suhteen, millaiseksi tämän vuoden työkeikka-aikataulut muodostuvat. Toki itsellä on ollut suunnitelma, mutta silti on ollut myös tuntuma ettei se tule menemään niin, ei alkuunkaan. Jep. Tänään saapui yksi viesti, joka muokkasi aikataulua oleellisesti, tai siis kiinnitti tietyn ajankohdan täällä olemiseen. Ja silloin vastaavasti työkeikat euroopan puolelle tehdään joko sitä ennen tai sen jälkeen. Nyt voi hyvällä omallatunnolla istua ja neuloa, sillä kohta sille ei ole aikaa.

Mikä ihmeen perisuomalais-luterilais-pikkukyläläinen ajatustapa onkaan tuo, että koko ajan pitää olla tekemässä jotakin sellaista työtä, minkä toiset perisuomalais-luterilais-pikkukyläläiset sinun puolestasi hyväksyvät? Että teet "oikeata työtä ja olet siksi kiireinen". Vanhoillisissa, konservatiivisissa ympyröissä kasvatuksen saaneena ja eläneenä minusta löytyy näköjään edelleen näitä tällaisia puolia enemmän kuin tarpeeksi. Tämä kulttuuri on naisille omalla tavallaan paljon vapaampi kuin se missä olen kasvanut. Täällä nainen saa istua kotona neulomassa tai vaikka katselemassa tv:tä, jos perheellä on siihen varaa. Toki Suomessakin isommissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla löytyy naiselle mahdollisuus olla kotona, ja olla ihan hyvällä omallatunnolla siitäkin huolimatta.

Aurinkoista, valoisaa, kaunista ja viileää

Novitan Muumineuleista iso Muumi metsässä -villapaita on edennyt siihen pisteeseen, että hihat puuttuvat vielä. Laitan kuvan valmiista sitten aikanaan. Välipalaksi ja rentoutukseksi on tarpeen tehdä Marisukat, sillä yksiväristen hihojen neulominen on hiukan tylsää puuhaa. Kieliopinnot... etenevät hitaasti. Kahden kielen opiskelu yhtä aikaa on työlästä. Turkkia tulee elävässä elämässä opiskeltua joka päivä tavalla tai toisella, ja ruotsin sairaalasanastoa olisi hyvä opiskella joka päivä, tosin se ei ihan toteudu... Silti asioilla on taipumus järjestyä.

Huomenna on päivä, jolloin käyn kehumassa hammaslääkäriäni. He tekivät minulle uuden yökiskon vähän aiemmin, ja reilun viikon käytön jälkeen voin vilpittömästi sanoa, että se on paras mitä on koskaan ollut. EIkä tuon paremmin istuvaa ja toimivaa ole edes mahdollista tehdä. Ihan oikeasti, nyt on syytä isoon kehuun ja kiitokseen. Pihtiputaalla aikanaan ollut Tiina-hammaslääkäri ja Helsingistä eräs naishammaslääkäri ovat olleet niitä harvoja, joita on ollut ilo tuntea ja kiittää hyvästä työstä. Tämäkin hammaslääkäri on nyt sellainen. Aarre.

Paikalliseen tähtitaivaan karttaan olen suunnitellut tutustuvani monta kertaa, ja vieläkin se on tekemättä, niin kuin GAzipasaan tutustuminen ja muutama muukin asia, hah. Ikkunani takana tuikkii valoisa iltatähti, ja jos menisin parvekkeelle, pois myrskyn likaamien ikkunalasien vaikutuspiiristä, niin ulkona näkyy myös muita tähtiä. Ja paljon näkyykin. Olisi kiehtovaa opetella tunnistamaan taivaan tähtikuvioita, vaan siihen tarvittaisiin kyllä osaava selittäjä. Terzanen sisäpuolella on pari tähtitaivaskarttaa, vaan eipä niitä muista eikä ymmärrä asettaa oikeaan asemaan, kun ei ole alan harrastaja. On vaan tähtien ihastelija ja ihmettelijä.

Otollinen kuvauskohde

Alanyan luonnossa on paljon ihmeteltävää ja kaunista katseltavaa näin talviaikaankin. Minun ei vaan ole tullut lähdettyä kovin kauas kotoa, ehkä mukavuudenhalusyistä. Niin, ja Eyes of Alanya -valokuvakilpailun palkintojen jako on tänään suoritettu Kulttuuritalolla. Netistä en vielä löytänyt mitään voittajakuvia, ainoastaan kolmen turkkilaisen nimet ja palkintosummat. Ehkäpä tiedot ilmestyvät myös Eyes of Alanya -sivuille. Olisi kiva nähdä millaisia valokuvaideoita voittajien kuvissa on ollut. Toki Kulttuuritalolla voisi myös käydä katsomassa ovatko taulut siellä vielä, ts. olisiko siellä jonkinlainen näyttely raadin valitsemista parhaista kuvista. Uskoisin että ne kuvat tulevat näytille jonnekin, mutta en tiedä minne tai milloin. Oma kuvaaminen on minimissään. En vaan ole muistanut koko kameraa kun olen ollut ulkona. 

Upea Alanyan talvi alkoi

Alanyaa pieninä yksityiskohtina

Aluksi taas säistä, niin kuin vanhaan Keski-Suomalaiseen smalltalkiin kuuluu, tai ei kuulu, tiedä häntä.  

Eilen illalla tanssitreeneistä kotiin tullessa oli taivaallisen ihana ukkosmyrsky. Taivaan täydeltä salamoi, niin että sysimusta pimeys välkehti ja loi mielenkiintoisia välähdyskuvia myrskyävästä merestä ja pilvimuodostelmista. Jos olisin löytänyt toppatakkini, niin parvekkeellahan minä olisin seissyt ja ihastellut tuota luonnonvoimien näytelmää niin kauan kuin tarkenee, tai kunnes naapuri patistaa sisätiloihin sieltä ulkoa kastumasta ja vilustumasta. No, uni ei ihan heti tullut, sillä mahtavan välkkeen lisäksi jyrähteli ja paukkui niin että tuntuu. Ukkosmyrsky päivällä on upea, mutta yön pimeydessä se on vielä upeampaa seurattavaa.

Myrskyt, sateet ja öiden viileys on jäähdyttänyt asunnon niin tehokkaasti, että kaksi lämmitintä on jo käytössä,

...ja vähän isompina, Punaisen Tornin juurelta

että vanhat luut tarkenee. No, kun sisällä on viileää, vain +21 C, niin tuli vaistomaisesti oletettua että ulkonakin on. Puin sitten ihan kunnolla lämmintä päälle, eli kaksi kerrosta paitoja ja täysvillaisen päällimmäiseksi, ennen kuin lähdin iltapäivällä valokuvauskierrokselle ulos. Bussipysäkille kävellessä oli vielä ihan ok olo, mutta bussissa olikin sisälämpötila +28 C, eikä näitä paitakerroksia noin vaan voi vähentää. Kun vielä pysähdyin rannalla juttelemaan tutulle suurlähettiläsparille, ja siinä vierähti aikaa, niin olo oli kuin saunassa. Vähempikin olisi riittänyt, esim se toppatakki, jos olisin sen löytänyt. Se muuten löytyi myöhemmin, puhelinkeskustelun aikana, ja Suomesta.

Kun ei kuvattu ulkona, harjoitellaan sisällä

Niin, en tiedä mikä iski, kuumuus vai muuten vaan ajatussolmu, sillä kotiin tullessa huomasin, että en ole ottanut kuvan kuvaa. Ei ainuttakaan valokuvaa 😶vaikka olin yli kaksi tuntia sitä varten kaupungilla... heh hee. Huomenna uudestaan ulos, ja kamera käteen. Tosi moni näkyi tähtäilevän kameransa kanssa erilaisia kohteita rannan läheisyydessä. Toivottavasti lähettävät otoksiaan kuvakisaan, se kun on vielä kolme päivää avoinna. Tosin huominen lienee ainoa aurinkoinen päivä, sillä perjantaille ja lauantaille on ennustettu pilvisiä päiviä ja kunnon sateita. Ihan kaiken varalta selasin vanhoja kuviani, ja kas, eipä siellä monta lähetyskelpoista ole, kun lukee osallistumisehdot riittävän tarkasti.

Parit kyselyt on tullut kirjoistani, niistä joita ei ole vieläkään julkaistu mutta joista olen jo aiemminkin puhunut. Tilanne on nyt se, että odotan / odotamme kunnes minulla on työlupa Turkkiin, ja siinä vaiheessa tulee ulos useampikin kirja turkkilaisen kustantajan kautta. Ne tulevat nettimyyntiin, niitä toimitetaan Suomeenkin, ja minunkin kauttani niitä tulee saamaan. Kirjoista ainakin pari uutta tulee ulos suomenkielisinä, ja aiemmin julkaistut runot tulevat niiden nykyisten sopimusten loppumisen jälkeen ulos yhtenä suomenkielisenä kirjana. Sen lisäksi kolmesta runokirjastani tulee ulos kaksi turkinkielistä runokirjaa. Niitä siis yhdistellään, ja joitakin vahvasti kulttuurisidonnaisia runoja pudotetaan kokonaan pois. Vuosi 2020 on sellainen vuosi, että ininun on jo aikakin täyttää työluvan saannin viimeinenkin ehto. Asetanko paineita itselleni -kyllä!

No-mut-ku-no-sit-ku-no-ei-nyt-just

Tämänkin ruusupuskan tekee sen kaikki ruusut

Arvoisa tuttavapiiri, niin vanhat kuin uudetkin tuttavat. Taas on teissä monessa havaittavissa tätä kieliopintojen välttelyä, laistamista, vähättelyä ja ties mitä. Parasta mitä voit itse itsellesi maahanmuuttajana tehdä on opetella paikallinen kieli. Se on avain kaikkeen. Älä jää turistin tasolle, ole enemmän. Niin, tuonne Alanya-faktaa -välilehdelle päivitin tänään asiaa väkiluvusta ja täällä asuvien ulkomaalaisten = uusien alanyalaisten määristä. Ja siellä on myös linkki Hürriyet-sanomalehden ko asioista kertovaan artikkeliin, jossa on tosi paljon edustavia kuvia Alanyankaipuisiin fiilistelyhetkiin.

Vain pari lausetta miesasioista. Tiistai-iltana sain kutsun erään ryhmän tapaamiseen, tavallaan tuttuja. Ja siellä kesken kaiken poltin tulikuumalla teellä suutani, kun tajusin, että eräs henkilö on minusta mustasukkainen. Istuin juuri tasan siinä mihin minut ohjattiin ja pyydettiin, ja se herätti tuon kyseisen ihmisen reaktion lisäksi hämmennystä muissakin. Positiivista hämmennystä. Tuo on mukava ja ystävällinen ryhmä, ja jokaista meitä yhdistää eräs tietty asia, joka on itse asiassa aika montakin asiaa. Tästä yhdistävästä asiasta olen innoissani, ja puhun aikanaan kun aika on kypsä. Ellen sitten repeä sitä ennen ja kerro kaikkea... mutta siis miesasioista, no, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Olisipa omalla tavallaan iso järkytys, jos tuo ihminen tekisikin jotain asian eteen, eikä pelkästään jättäisi asiaa ajattelun tasolle. Iso järkytys siksi, että kerrankin olisi tilanne, jossa on kaksi kovin samanlaista ihmistä, useilla samoilla harrastuksilla ja samanlaisella arvopohjalla varustettua. Mutta jääräpäisesti, minä en tee aloitetta. Se on miehen asia. Hyvin mielenkiintoista.

Olkaahan ihmisiksi, ihmisinä toisillenne ja lämpönäkin. 

Sammakoita ja lankaa

Alanya Hacet meydani Kapokkipuut kukkii

Tuuli tuo naapurista hurmaavan lihapadan tuoksun meille sisälle. Siitä että huomaan sen ja väitän sitä hurmaavaksi tietää taas että dieetti on menossa. Ulkona illassa on sammakoita äänen perusteella paljon. Illan äänet ovat muutenkin ihania ja hymyilyttäviä. Tuo sammakoiden kuoro vaan on niin hellyyttävän kuuloinen, rentouttava ja kotoisa. Välillä pärisee mopo. Jaa-a, naapurin poika on tullut mopoikään, eikä sille voi olla kärttyinen vaikka päristeleekin juuri silloin kun tämä mummo harkitsee nukkumista. Ja naapurustossa myös tytöt ovat kasvaneet siihen ikään, että muutkin mopopojat ovat alkaneet liikkua seudulla. Elämä etenee joka päivä, ja olen taas kotiutunut sanan täydessä merkityksessä.

Lähdin lankakauppaan ostamaan kahta kerää valkoista Tutku-nimistä lankaa, että saan muut Tutkun jämälangat kudottua vaikkapa villasukiksi, niitä sukkia kun tarvitaan jo parin kuukauden päästä. Menin tietysti siihen mieluisimpaan, siihen joka on lähellä Cuma Pazarıa, Prince hotellin takana. Aiiii... oli taas tullut sekä uusia ihanuuksia, siis aivan upeita värejä, että vanhaa tuttua suosikkisävyäni. Myymässä ovat yleensä vanhempi mies ja hänen poikansa, ja paikalla on joskus myös vanhemman miehen rouva, pojan äiti. Tänään kuulin kun rouva sanoi pojalle, että pitäisikö sinun mennä kysymään jos tuo yabancı tarvitsee apua. "Ei tarvitse mennä. Hän etsii ensin ja kysyy sitten mitä ei löydä." Jep. Iso kassillinen lankoja lähti mukaan. Naapurin rouvakin on tulossa meille katsomaan miten tehdään suomalaisia kuviovillasukkia, ja erityisesti niiden kantapää.

Kukkia on paljon, kuin myös nuppuja ja pumpulipalloja

Tutuista paikoista puheenollen... Olen joskus suositellut ÖzAvci-ravintolaa ison bussiaseman laitamilla, heti taksiaseman vieressä. Eh, jotakin on tapahtunut. Ilmeisesti omistaja on vaihtunut, kai. Ainakin tarjoiluhenkilöstö on vaihtunut ja hinnat kaksinkertaistuneet. Kun tarjoilijana ei ollut tuttu kasvo vaan ihan uusi, nuori juippi, niin onneksi tajusin kysyä haluamani ruoan hintaa ennen kuin tilasin. Kun kuulin kaksinkertaisen hinnan, niin jätin tilaamatta ja kävelin saman pihapiirin vastakkaiselle nurkalle. Siellä oli edelleen puolta halvempana sama annos, tosin paikka näytti niin tyhjennetyltä kuin se suljettaisiin, En tiedä, se oli vain oma fiilis kun katsoin tyhjää ja likaista ympäristöä syöttäessäni oman ruokani loppua punaiselle kissaemolle. Kaikki muuttuu. Kaikki.

Olenko avannut ruotsin oppikirjat? Juu-u, lipsahti se auki kun nostin kirjahyllyyn. Mutta mutta, en ole saanut itseäni niskasta kiinni vielä tuon asian suhteen, vaikka päätin ennalta että lokakuun alussa alkaa lukujärjestys taas toimia. Ei toimi vielä. Olen sen sijaan aloittanut taas turkin kielen opiskelun, ja olen innoissani siitä, että huomaan edistyneeni kuullun ymmärtämisessä oleellisesti. Ymmärrän suurimman osan kaupungin kuulutuksista (hautajaiskuulutuksia) sekä uutistenlukijoiden supernopeista puheista. Ja ymmärrän entistä enemmän alanyanmurteella puhuttuja juttuja. Jee! Puhe onkin sitten toinen juttu. Pitäisi kai hankkia turkinkielinen miesystävä niin tulisi treenattua, tulisi puhuttua päivittäin paljon.

Jos jotakuta mietityttää miten ney-huilun soiton opettelu edistyy, niin jos edistymisenä pidetään sitä, etten enää hermostu kun en saa ääntä vaikka kuinka yritän, niin silloin edistyn asiassa. Yritän edelleen eri tavoin, enkä vieläkään tiedä miten se pitäisi tehdä. Ääntä ei tule. Naapurustossa siis täysi rauha ja hiljaisuus, ja sammakoitten kuoron konsertti. Ja sammakoista tuli mieleeni vähenevä kuu ja kuun paikka taivaalla. Olen täysikuun aikoihin oikein etsimällä etsinyt että mistä päin kuu nousee. Mereltä päin tietysti, tässä asunnossa. Oi ihana meri. Meri on ollut kaunis ja rauhallinen, vaan rannat ovat niin täysiä etten ole mennyt. Odotan myrskyjä ja tyrskyjä, salamoiden pauketta, voimakasta tuulta ja vaakasuoraan tulevaa vesisadetta. Kunnon myrsky tekisi nyt hyvää ;). 

HAcet-aukiolla kukkii kapokkipuut kauniisti. Ensimmäistä kertaa näen valkoisin kukin kukkivan kapokkipuun, kun aiemmat ovat aina olleet vaalenapunaisia. Tuolla on niitä molempia. Jos mietit missä on Hacet-aukio, niin otapa suunta Atatürk-patsaalta risteyksessä olevan taksikopin oikealta puolelta kohti vuoria, ja siellä se seuraavassa risteyksessä on. 

Kukoistakaahan tekin, kukin tahoillanne :).

Kieliviidakko, omassa päässä

Puhuttu kieli, kuvakieli, elekieli....

Kesäkuun alussa Ruotsiin töihin mennessä kävi usein niin, että vastasin siellä ruotsinkieliseen puheeseen turkiksi. Myös silloin kun olin viimeiseen asti väsynyt tuli suusta ulos ruotsin sijasta turkkia. Sen lisäksi tarvittiin suomea, koska työskentelin suomenkielisten vanhusten kanssa, ja latinaa kun halusin selittää vanhuksen tilasta ruotsinkieliselle sairaanhoitajalle sellaisia asioita, joita en osannut selittää ruotsiksi. Muutaman viikon kuluttua ruotsinkieli tuli jopa uniin asti, siis näin toisinaan unta ruotsiksi.

Turkkiin palattua vielä eilenkin tuli turkiksi puhuessa sekaan ruotsinkielisiä sanoja. Huomasin sen siitä, kun keskustelun toinen osapuoli vaihtoi keskustelun englanniksi ikään kuin varmistaakseen että puhumme samasta asiasta ja ymmärrämme toisiamme oikein. Täällä siis tulee käytettyä pääasiassa turkkia, toisinaan suomea jonkun suomalaisen kaverin saapuessa tänne, englantia kaikkien niiden kauppiaitten kanssa, jotka eivät halua puhua turkkia, ja joskus harvoin muutama sana ruotsia. Nyt viikon täällä olon jälkeen viime yön unet olivat jo turkiksi, mutta ajattelukieli on vielä suomi. 

13 viikon poissaolon jälkeen turkinkielisiä sanoja ja ilmaisuja on hakusessa. Poissaolon aikana on tullut kielellistä takapakkia ihan selvästi. Sen lisäksi tuon 13 viikon aikana en opiskellut turkkia lainkaan, eli saan sekä palata muutamia tunteja taaksepäin muistaakseni missä mentiin, että en edistynyt. Tulevalla viikolla on taas aika aloittaa opiskelut, ts. jatkaa turkinkielen opintoja... olettaen että se mahdollisuus on vielä tallella. En ole ollut yhteyksissä opintoja järjestävään tahoon lainkaan. En vaan muistanut salasanoja ja käyttäjätunnuksia ilman kotona olevaa muistilappua.

Ympäristötaiteen kieltä Boråsista, Ruotsista

Tätä tämä usein on, monella kielellä kommunikointia ja jonkinlainen stressi siitä. Ei ole ollenkaan helppoa tai välttämättä edes miellyttävää kommunikoida kovin monella kielellä. Esim. eilen jätin kysymättä erästä kaveria ulos pääasiallisesti sen takia, että koin etten jaksa kommunikoida koko iltaa englanniksi. Koin, että se olisi ollut enemmän voimia vievää kuin iloa tuovaa, ja itseäni ajatellen menin helpommalla vaihtoehdolla, turkiksi. Sekin, että saa käyttää ympäröivän yhteiskunnan käyttämää kieltä, on eräänlaista stressin ehkäisyä tai jopa stressin purkua. 

Jos lähtee ulos rentoutumaan monikielisessä kaveriporukassa, niin kavereiden ja muiden kohdattujen ihmisten välillä tulkiksi joutuminen isommassa mittakaavassa on rasittavaa. Ei ole enää mitään rentoutumista jos tulkkaat tuntikausia ilman omaa tahtoasi, vaan silloin on tavallaan töissä ja palvelemassa niitä jotka eivät muutoin osaa kommunikoida keskenään. Noh, te muutamat hienotunteiset ja muitakin ihmisiä ajattelevat suomalaiset ystävät, jotka ehkä luette tätä, älkääpä ottako tätä itseenne. Toiset vaativat ja vielä arvostelevat, te muutamat ette toimi niin. Teidän kanssa on ilo tulkata ja teen sen vapaaehtoisesti, itsekin tilanteista nauttien. 

Sanovat, että kielten opiskelu pitää dementiaa loitolla. Kiva. Aina kulttuurista toiseen siirtyessä, vaikka vähäksikin aikaa, puhkeaa päässäni kukkaan kieliviidakko. Joskus se on niin tiheä, että tulee nykäistyä väärästä liaanista, joskus taas avara kuin Sahara, eikä käteen jää mitään mistä nykäistä. Keskustelun toinen osapuoli vaan odottaa jo kärsimättömänä vastaustani tai ilmaisua, ja minä vielä vaellan eksyksissä. Jospa oppisin olemaan itselleni armollisempi, enkä ottaisi pienintäkään painetta missään kieliympäristössä. Kieltähän se vain on. Ja jälleen kerran hatun nosto ja kunnioittava kumassa herroille J & P, jotka pystyvät kommunikoimaan mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ympäristönsä kanssa. Teistä tuli minulle eräänlaisia esikuvia kommunikoinnin saralla 😍.

Alahan opiskella turkkia :D. Siitä on hyötyä monin eri tavoin.

Ooo-o, nyt muutetaan

Näkymä Kalelta Alanyan itäisen rannan puolelle

Tiistai 27.11.
Tietää olevansa rankkasateen ja talvimyrskyn alla, kun sateella on sateenvarjosta paikkapaikoin enemmän haittaa kuin hyötyä. Vettä tuli muutamassa minuutissa 61 kg / m2, uutisten mukaan. Vaatteiden ja ihon mukaan ihan älyttömästi. Jopa rahapussissa olleet setelit ja passi kastuivat ihan kunnolla, koska käsilaukku osui olemaan puoliavoin. Tätä samaa säätä on tarjolla perjantaihin asti, joten riemusta ehtii nauttia vielä monta kertaa. 

Olin kävelemässä Atatürk-kadulla sellaisella katuosuudella, jossa ei ollut mitään katosta jonka suojaan olisin voinut mennä, kun taivas aukeni. 5 minuutin  kävelyn päätteeksi pääsin pankkini ovelle, samalla sadekin helpotti. Turvamies katsoi tulijaa, tervehti ja hymyili ihan korvasta korvaan. Silmiä myöten kimmelsi aito hymy, osaaottavasti. No, olin polvien yläpuolelle asti ihan likomärkä, siitä ylöspäin paikka paikoin sateen kastelema. 

Eräs eilisten kuvien paikoista alhaalta päin

Iltapäivän mittaan tuli hiukan kiire, kun en ollut huomannut että kaupungintalo on suljettu ruokatunnin vuoksi juuri silloin kun sinne menin. Odotin, sillä halusin välttämättä saada selvyyden tulevan asuntoni lähialueen kaavoituskysymyksiin ja kyseisen rakennuksen olemassaoloon. Kyseisen alueen kaavoitussuunnitelma, jota ei kuulemma ole vielä ihan loppuun asti vahvistettu, on talon osalta hieman haasteellinen. Ei ole varmaa jääkö talo siihen paikalleen ympäristön rakennustöiden alkaessa, vai puretaanko se muutostöiden alta pois. Eikä ole varmaa milloin kaavan mukaiset muutostyöt alkavat. Siksi päädyin lyhyempään vuokrasopimukseen kuin mitä omistajan kanssa olimme aiemmin puhuneet.

Kun sain kaupungintalolta vastauksen kysymykseeni, ja neuvon parista asiasta mitä tämän vuoksi kannattaa tarkistaa ennen kuin teen vuokrasopimuksen, niin kävelin pika pikaa pankkiin hakemaan käteistä notaarille ja tulevalle vuokraisännälle. Siitä jatkoin pikavauhtia hammaslääkärille, jonne varatulta ajalta myöhästyin onneksi vain 20 minuuttia. Olin soittanut että myöhästyn, mutta tällä kertaa se ei haitannut koska rankkasateen vuoksi vastaanotolla ei ollut ruuhkaa. Sieltä ulos päästyäni suuntaan suoraan notaarin luo, ja samalla soittaa luotto-kiinteistönvälittäjäni. Hän kysyy mitä asuntoasialle kuuluu. Hänellä ei ollut muita kiireitä, joten hän halusi tavata tulevan vuokraisäntäni ja kysellä häneltä vielä muutamia kysymyksiä ennen vuokrasopimuksen tekoa, koska kerroin kaavoistustilanteesta ja talon avoimesta tulevaisuudesta. 

No, kaikkihan on toki avointa huomisen osalta ihan joka asiassa...

Hirrmuisen hyvää 😍

Koska kyselyistä ja esiselvityksistä huolimatta asunnon tilanteesta ei löytynyt mitään minun kannaltani haitallista tai epätoivottavaa, niin päätin vuokrata ko asunnon, ja ennen kaikkea sen neljän ilmansuunnan parvekkeet ja näköalan. Jouduin hiukan komentamaan näitä kahta herraa, vuokraisäntää ja kiinteistönvälittäjää, eivätkä he riemastuneet siitä. Molemmat väittivät, että meidän pitää ensin tehdä jollekin paperille tai vuokrasopimuspohjalle keskenämme vuokrasopimus, ja vasta sen jälkeen kävellä notaarin luo. Notaari sitten vaan leimallaan ja allekirjoituksellaan vahvistaa sen. Tiedän edellisistä kahdesta kerrasta, ettei se enää mene niin. 2014 se oli vielä ok, ei sen jälkeen.

Notaarin virkailija totesi meidän molempien henkilöllisyyden tarvittavista asiakirjoista. Taas tuli automaattinen kannanotto, että tarvitaan tulkkia että voidaan jatkaa. Kun virkailija sanoi sen, niin kahta puolta kuului kahdesta suusta että Ei tarvita, tämä osaa turkkia. Virkailija vielä testasi että osaan myös lukea ja kirjoittaa turkkia. Uskoi. Sitten hän tarkisti vuokraajan omistus- ja hallintaoikeuden asuntoon jota hän vuokraa. Sen jälkeen hän keräsi meiltä tarvittavat tiedot vuokra-ajasta, vuokran määrästä jne., teki vuokrasopimuksen ja allekirjoitutti sen meillä molemmilla. Sen jälkeen notaari allekirjoitti, toimistovirkailijat leimasivat ja maksoin koko prosessista 136,19 TL (21 €).

Mahmutlar ja Kargicak tuolla taempana

Kun vielä saimme vaihdettua käyttäytymisetiketin mukaiset kiitokset ja tervehdykset, niin toimistosta poistui iloinen kolmikko. Singing in the rain -biisi sopi hyvin tunnelmaan. Olin ja olen edelleenkin hyvin iloisella tuulella. Sain niin itseni oloisen asunnon kuin vaan voi saada, 360-asteen avoimella näköalalla merenrannalta. Oooo-o! -sanovat ne turkkilaiset kaverit, joille tuon saanti oli yllätys. Ai että, nyt on rentoutumisen paikka. Huomenna tilaan muuttofirman hoitamaan muuton, ja alan harkita pakkaamisen aloittamista...

Perunaa ja vohvelia

Sokerihuurrettu vohveliannos 8.11.2018

No niin kaikki perunafanit. Nyt on spesiaali-peruna-annoksia, hhmmm saattaa olla ollut aiemminkin, mutta ainakin nyt on. Satama-alueella, sillä satamatasosta seuraavaksi korkeimmalla kadulla, missä sijaitsee myös yksi suomibaari, on Bi Kumpir niminen ruokapaikka. Istuimme ystäväni kanssa siinä tänään syömässä, sillä hänen Sidestä tuntemasta parivaljakko osti ko ravintolan, ja kokkaa siinä nyt mm. perunaruokia, vohvelianoksia ja yhtä sun toista muuta syötävää. 

Ystäväni otti yhdensorttisen peruna-annoksen, ja koska minä olin vähän aiemmin syönyt muualla, niin testasin sitten sen vohvelin. Se peruna-annos oli valtava, hyvännäköinen ja ainakin ystäväni piti siitä. Vohvelikin oli ok, mutta sen päälle oli kasattu ihan älyttömästi karkkeja, nutellaa, banaania, mansikoita ja kastikkeita... tuli sokerista yliannostus. Sopinee hyvin makeanhimoisille ja sokeria rakastaville. Annos on tuossa ensimmäisessä kuvassa, ja toisen kuvan korit ovat sen ravintolan edustalta, puusta.

Kaupungilla ilta seitsemän jälkeen kävellessä tuli ihan talvi-Alanya-fiilis, sillä pimeyden lisäksi oli jo viileää, ja kerrankin minä oli liikkeellä ilman takkia. Moni ruokapaikka, ravintola ja kauppakin oli kiinni. Pari sellaista liikettä, jossa halusimme käydä, oli jo suljettu, toisin kuin kesäaikaan. Ei se mitään. Pitäähän ihmisten joskus levätä. Hirmuisen pitkien sesonkiajan työpäivien ja vapaapäivättömän jakson jälkeen sekä lyhyemmät työpäivät että vapaapäivät tulevat ihmisille tarpeeseen. 

100 kg multaa

Aiemmin kun puhuin mullan hinnasta ja määrästä, niin määrä meni väärin... tässä on koko säkkirivistö, ja tuo määrä maksoi kotiin kuljetettuna 100 TL. Yksi säkki on iso ja painava, joten enpä nyt sitten arvaa litramääriä uudelleen väärin. Yksi säkki painaa 20 kg, eli yhteensä tuossa on 100 kg multaa, oli litramäärä mikä hyvänsä. Ihan kaikki multa ei ole vielä ruukuissa, ja tarvitsen jokusen ruukun lisää, menettämieni tilalle. Päivät ovat olleet sen verran viileitä, että saas nähdä kuinka manteleiden, pähkinöiden ja viinirypäleiden siementen itämisen kanssa käy. Alku oli ok, mutta ehkä olisi ollut parempi pitää ne sisällä lämpimässä vielä jonkun aikaa. No, jos eivät idä niin uusitaan projekti, ei kai siinä muuta.

Swedish Connection 8.11.2018

Kävin tänään ompeluseuroissa, usko tai älä. Naiset, joiden keski-ikä oli jossain 70 v tienoilla, virkkasivat ja neuloivat kuka mitäkin. Meitä langattomia ja käsityöprojektittomia oli paikalla peräti kolme, joskus vain yksi tai kaksi. No, me keskityimme lähinnä seurusteluun, puhumiseen ja kuunteluun. Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin keskustelin 2 tuntia melko suulaasti pelkästään ruotsin kielellä. Olihan siellä joissakin sanoissa hakemista, mutta elekieli ja kiertoilmaisut on onneksi keksitty. Edelleenkin pitkäaikainen ruotsin puhuminen sai aikaan sen, että turkin kieltä piti hetken aikaa hakea. Ruotsin ja turkin kielen välillä vaihtaminen kangertelee edelleen. Kangerrelkoon ihan rauhassa.

Swedish Connectionissa on alkamassa turkkilaisen kansantanssiopettajan ohjaamat turkkilaisten tanssien kurssit turisteille. Koska moni on kysellyt. Ewalta ja Bosselta saa lisätietoja sen jälkeen kun opettajan kanssa on sovittu aikatauluista. Eivät ala ainakaan vielä tällä viikolla. TAnssitunnilla pärjää hyvin vaikkei turkkia osaisikaan, sillä hän näyttää selkeästi, ja siinä opiskellessa samalla oppii tarvittavia turkinkielisiä ilmaisuja. Tanssi vaan on 😍.

Meren sininen väri palasi 😍

Tämän aamun värit <3

Aamulla sai herätä viileisiin tunnelmiin, niin viileisiin, että kävi hetken mielessä Suomen alkutalven ilmasto ja peiton alle jääminen. Meri on tänään onneksi sininen, kaunis sininen. Tekisi mieli sanoa että toipunut sen myrskyn ja harmaanmustan jäljiltä. Auringonpaisteinen sää kutsuu ulos, ja torille lähdenkin ruokaostoksille jonkun ajan päästä. Sitä ennen pieni katsaus Alanyan juttuihin.

Käsittääkseni keskiseen Suomeen tuli eilen lumi, ja runsaana kuulemma tulikin. Niin tuli keskiseen Turkkiinkin. 15 cm lunta ja sohjoa Alanya-Konya -tiellä sai aikaan ulosajojen

1. myrskyn jälkeen pieni valon hetki

tulvan ja työllisti auttavia tahoja pitkin yötä. Kesärenkaita käyttävät autoilijat ja kovan tuulen kanssa ilmaantuneeseen sankkaan lumituiskuun tottumattomat eivät ihan osuneet pysymän tiellä. Lopulta tie suljettiin liikenteeltä sääolosuhteiden vuoksi. Tässä linkki lehtiartikkeliin. Saimme kahdelle yölle myös jäätymisvaroituksen, tässä se lehtijuttu. 

Autolla vuoristossa ilta- ja yöaikaan liikkuvien kannattaa olla tarkkoina mustan jää ja kuuran aiheuttaman liukkauden takia. Puutarhureille yöt ovat painajainen ihan muusta syystä. Meren läheisyydessä ja Alanyan keskustassa lämpötilat ovat ihan toista luokkaa. Öisin matalimmillaan sääenustuksen mukaan noin +15 C. Parin

2. myrsky nousee ja pimentää

päivän päästä ennustetaan päivälämpötilojenkin nousevan taas +28 C lukemiin, joten hienoja lomasäitä on tarjolla.

Alanyan kaupunki järjestää jatkossa kahdet kirjamessut vuosittain. Keväällä pidetään lastenkirjamessut ja syksyisin aikuisille suunnattujen kirjojen messut. Parhaillaan ovat käynnissä aikuisten kirjamessut, ja ne ovat Kulttuuritalolla avoinna 4.11. saakka.

Eilen kiersimme ystäväni kanssa ulkona Alanyan illassa pitkin kaupunkia keskustellen, tuttuja kohdaten ja naurua

2. myrskyn jälkeen taivas selkeni iltaruskoon

esiin kaivaen. Ja löytyihän se sieltä. Parhaat naurut saatiin viimeisessä paikassa ja vanhoista, melko tyhmistä asioista, Muzzin säestyksellä. Jotkut vaan osaavat naurattamisen taidon. No, oli meillä Muzzillekin sellaisia terveisiä, että hän pomppasi riemusta. Ilta ei ihan vielä siihen loppunut, vaan sopivasti rentoutuneena ja itsevarmuuttani nostaneena päätin "tarttua härkää sarvista" ja kohdata ihmisen, jolle olin vihainen, jonka toiminnan seurauksena olin pettynyt ja loukkaantunut, hän kun oli sopivasti siinä lähistöllä. Ystäväni ennakoi, ja lähti käymään marketissa hakemassa suklaata, josko se vaikka tulisi tarpeeseen keskustelun jälkeen. Keskustelu oli yllättävän positiivinen, ehkä jopa tuloksellinen, ja suklaat syötiin pois ajelehtimasta oikein hyvillä mielin. Tuotakaan keskustelua ei olisi voinut käydä samalla tavoin, ellen olisi pystynyt käymään sitä sujuvalla turkin kielellä. Muuta yhteistä kieltä ei ollut. Sanon taas kerran... kannattaa opiskella hyvä turkin kieli, jos aikoo oleskella täällä enemmän kuin lomaviikon silloin tällöin.

Lauantaina Alanyassa tapahtuu

Atatürkin muistopäivä, nuorten ja urheilun päivä 19.5.

Myönnän, nyt väsyttää, on nälkä ja tekisi mieli heti nukkumaan. Muutaman rivin kirjoitan jo nyt yöllä, ja loput huomenna konsertin jälkeen. Aika on mennyt kielten opiskelussa. Aamulla oli sellainen intuitio, että tänään se tapahtuu. Niin kävikin. Tänään aamulla tulla tupsahti eteeni hoitotyön ja sairaalaruotsin kielikokeen kirjallinen osa. Siinä tekstiä lukiessani sitten tuskanhiki otsalla mietin, että kauankos tämän tekoaika olikaan, että miten ehdin tehdä sen ajoissa. Aihepiirin valinnan kohdalla mietin, että se oli aikalailla suomalaisittain osuva, suomalaiseen sairaalamaailmaan kovinkin osuva. Sain siis eteeni lääkärin potilaasta tekemät anamneesin, statuksen ja epikriisin, på svenska.

Hükümet katu, sataman basaareilla

KUn sairaanhoitaja tekee hoitotyön anamneesin, statuksen ja epikriisin, niin nykyään ne pohjat ovat tietokoneella, eli runko on koneella. Itse pitää tietää mitä mihinkin osa-alueeseen kuuluu, mitä minnekin pitää lain mukaan kirjoittaa ja mitä ei saa kirjoittaa, ja millainen kokonaisuus palvelee potilasta ja/tai hänen jatkohoidostaan vastaavaa tahoa. Nyt naputtelin rungon ja asettelut ja tekstit, ja siihen meni aikaa noin 2-3 kertainen määrä suomenkielisenä ja koneella olevaan pohjaan tehtäessä. MUtta uskoisin, että harjoitus auttaa tuossakin, ja potilastietojärjestelmä sekä se, että tuntee potilaan ihan oikeasta elämästä, eikä vain lue paperista. Sain tehtyä mitä piti, eikä se nyt ihan toivotonta ruotsia ole, joskaan ei täydellistäkään.

Päivään mahtui vielä tomaattitarhan hoitoa, parvekkeella ja asunnossakin lämmöstä (>+30C) nauttimista. Tässä vaiheessa siis hymyilytti ja asiat oli suht koht hyvin. Sitten iski katoamiskatastrofi. Yksi

Lamppujen valojen lisäksi taivaan ja moskeijan valot

hyvin tärkeä yhteisöpalvelimelle talletettu kokonaisuus, jonka eteen useampi ihminen on tehnyt töitä, on kadonnut kuin pieru Saharaan. Kuka sössi, en tiedä. Miksi katosi, en tiedä. Eikä se riittänyt. Jostain syystä omalle tallennusvälineelle aiemmin talletetuista asioista on vaurioitunut osia, enkä siitäkään tiedä miksi. Tiedän vain, että nyt vaaditaan taas useamman ihmisen järjestelyt että samanlainen saadaan uudestaan aikaiseksi. Minä niin tykkään biteistä ja toivottomasta bittiavaruudesta 🙈. Positiivista on tietysti se, että nyt asian voi tehdä vielä paremmin kuin viimeksi.

Huomenna valmistaudun ensi viikon tentin 2-osaan, siihen puhumisen puoleen. Jos siis kuljeskelen pitkin rantaa itsekseni ruotsintapaisesti muille (ei näkyvissä oleville) hoitajille tai lääkäreille puhellen, niin anna rauhassa jatkaa matkaa. Älä herätä "unissakävelijää". Siis ihan oikeasti puhumisen sujuvuus ja rutiini tulee vain puhumisen kautta, ei hiljaa olemalla. On siis paree puhua pari kolme päivää ruotsiksi, ja nimenomaan sairaalasanastolla. Ensiviikolla saattaa yöunetkin olla ruotsiksi 😁. Olen päättänyt läpäistä tentin.

Konsertoi Alanyassa 19.5.2018 klo 22

Huomenna vietetään Atatürkin muistopäivää, ja nuorten ja urheilun päivää. Alanyan kaupunki tarjoaa nuorille ja muillekin päivää juhlistaville kaupungintalon takana kello 22 alkaen suositun Manga-yhtyeen konsertin. Atatürk patsaan puolelta pihalle mennessä pääsee paastokuukauden juhlistamiseksi pystytetylle tapahtumapihalle, jossa on pieniä kojuja ja pieni näyttämö. Siellä on huomenna enemmänkin lastenohjelmaa. Sataman puolelta ja rannan puolelta kaupungintalon taakse tullessa pääsee Mangan konserttiin, mikäli olen käsittänyt oikein.

Blogi muuttui hieman

Ihan vaan muutama ruusun kuva ;)

Blogiin on tullut uusi välilehti nimeltä Alanya-faktaa. Samalla Turkki ja Alanya -välilehden
nimi muuttui Turkki -nimeksi. Lukijat ovat kertoneet, että on vaikea löytää Alanyaan liittyviä opastavia ja informatiivisia tekstejä päiväkirjatyylisen, omaa elämää ja tunnelmia kuvaavan tekstin seasta. Tämän vuoksi jatkossa pyrin jaottelemaan Alanya-tiedon omalle sivulleen, niin että ne ovat suoraan tuossa sivulla eikä minkään linkin takana. Turkki-osiokin kehittyy, sen muuttaminen vaan vaatii valtavan määrän työtunteja, eikä sitä ole vielä tullut tehtyä.

Tänäänkin on päivä mennyt opiskellessa. Viitenä päivänä viikossa opiskelen sekä turkkia, norjaa että ulkomaankauppaa. Turkin kielen opiskelu tullee olemaan elinikäinen projekti. Norjan kielen opiskelu jatkuu ainakin kesään asti, ja sitten mitä todennäköisimmin livenä paikanpäällä. Ulkomaankaupan opiskelu on lyhyt mutta erittäin tarpeellinen jakso, ja se on nyt tärkeysjärjestyksessä ohittanut kirjoitusprojektit seuraavan kuukauden ajaksi. Ne viikon kaksi muuta, jäljelle jäävää päivää teen mitä huvittaa, ja opiskelen. Viitenä päivänä viikossa teen jonkinlaisen kävely- tai pyöräily- tai hölkkälenkin. Eilen oli hölkkä jo tosi lähellä, mutta maltoin vielä pysyä kävelyssä sen "yllättävän-autosta-poistumisen" vammojen parantumisen takia.

Tuttavia, ystäviä ja kavereita on täällä lomalla ja uusia on tulossa, joten sosiaalisessa elämässäkin on vaihtelua. Nyt on kyllä tullut tavattua turkkilaisia ystäviä aivan liian vähän... Eikä tässä ole enää montaakaan viikkoa kesäkuun alkuun, ja kesäkuun aikana matkustan "jonnekin päin

tekemään jotakin". Norjan kanssa on paperityöt vielä keskeneräiset, eli odottelemme valtiolta hyväksyntää. Se tieto tullee mitä todennäköisimmin tulevalla viikolla, ja silloin ratkeaa moni sellainen asia, joka nyt vielä on kysymysmerkkinä ilmassa.

Meillä on ollut upea, aurinkoinen sää ja lämmöt +30 C tienoilla. En silti selvinnyt ilman takkia tänäänkään, sillä kun ensin naureskelin että keskustassa näkyy ukkostavan, meillä ei, niin tuntia myöhemmin pimeni ja viileni meilläkin. Vettä ei tule, mutta vuorilta puhaltaa kylmästi (=alle +30C). Koska on perjantai, on taas

Aşk ve Mavi -päivä. Vähän jälkeen seitsemän kannattaa olla jo kanavalla virittäytymässä tunnelmaan. Hyvää perjantai-iltaa :D.

Nautitaan keväästä

Hedelmä- ja vihanneskauppiaan tarjontaa juuri nyt

PIkkuisen kuulemma huomenna ja ylihuomenna saattaa myrskytä 😍. Saimme seuraavilleAlanyaAdres ja AlanyaGazetesi. Siihen kun lisätään ukkonen ja salamointi, niin on taas myrskybongareille mielenkiintoisia hetkiä tiedossa, ja tuolle ääniä pelkäävälle kissalle on tiedossa monia kaapin-alle-piiloutumisen tunteja. Saappaat, toppatakki ja jykevämpi sateenvarjo lienee allekirjoittaneen perusvarustelu, kun lämpötilakin laskee taas jääkaappilukemiin. Seuraavalle kahdelle yölle on runsaan sateen lisäksi ennustettu myös lämpötilan laskua nollan tuntumaan.
kahdelle yölle myrskyvaroituksen, jossa kerrottiin että tuulen nopeus liikkuu lukemissa 75-90 km/h ja pahimmissa myrskypuuskissa 105 km/h. Merisääennusteen mukaan tuulen nopeus liikkuu välillä 16-35 m/s. Wau. Uutisten linkit

Vaan luonto kiittää kun saa vettä. DimCayin patojärvellä on edelleenkin vesi normaalia matalammalla, joten oletettavasti myös luonnossa on muutenkin edelleen vesikiintiö täyttymättä. Kun kirjoitin tuon alkuosan tuntia aiemmin, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Auringonlaskun aikoihin oli taivas jo ihan toisen oloinen. Matalalla purjehtivat tummat pilvet olivat kätkeneet vuorten huiput sisälleen, ikään kuin leikanneet vuoret vaakasuorassa kahtia.

Hedelmä- ja vihanneskauppiaan tarjontaa nyt

Joku numerosta +30 694 645 4654 yritti soittaa... lienee Kroatian suuntanumero. Koska en hahmota tuntevani ketään Kroatian numerosta soittavaa, oletan huijausnumeroksi. Tälläkin oli se tyyli, että soitti ns. hälärin. Kerran puhelin pirahti ja se oli siinä. Ei muuta kuin esto päälle saman tien.

Taas muutama tunti vierähti tässä välissä, kun olin opiskelemassa ja katsoin yhden tv-sarjan jakson. Keittiössä on "kova meno päällä" kun täältä toisesta huoneesta kuuntelee. Siellä kolisee ja rämähtelee, kahisee ja mätkähtelee... koko päivän nukkunut kissa on virkistynyt, ja leikkii. Hyvä niin. Itsellä oli joku tietty asia, josta halusin kirjoittaa, ja josta olen aikonut kirjoittaa jo monta kertaa. Eh, ei taaskaan tule mieleen, ennen kuin lopetan tältä päivältä ja suljen koneen. Silloin muistan sen, juuri silloin, kun sillä ei ole enää samalla tavalla merkitystä.

Huomaan, että ruotsin ja turkin yhtäaikainen opiskelu, kissan elossa pitäminen sekä lämmityssisäilmasta johtuen tavallista huonompi nukkuminen vaativat veronsa. Hiukan tuntuu olo kuormittuneelta. Tarvitsen kuitenkin molempia kieliä lähes joka päivä, sillä tuttavapiiri on turkkilaisia ja ruotsalaisia, ja näillä kielilllä puhutaan.

Vuoristo katosi pilveen

Kevään tulon huomaa siinäkin, että marraskuussa tänne tulleet skandinaavit alkavat palailla kotimaisemiinsa, ja uusia tulee enenevässä määrin. Täällä alkoi jokin lomajakso, joka kestää pari viikkoa. Minun tanssinopettajanikin on pari viikkoa lomalla ja käymässä jossain kauempana sukulaistensa luona. Ehdin oppia 6 minuutin mittaisesta ensimmäisestä koreografiasta 90% käymieni neljän tunnin aikana, mutta kuinka paljon muistan siitä helmikuun alussa, jolloin on seuraavat treenit?

Toivottavasti tarpeeksi, sillä muuten tulee sanomista. Sanomista tuli nytkin pitkin tuntia 😅. Vieressäni tanssii tämän pian opettajaksi valmistuvan opettajamme opettaja, ja luonnollisesti minun tekemisiäni verrataan tunneilla häneen koska hän on lähin. Sain palautetta aika monesta asiasta, mm. siitä, että katseeni on alaspäin ja katson vierustoverin jalkoihin (koska en muista kahta koreografian nopeinta kohtaa). Sain palautetta siitä, että joustoni pitäisi olla isompi ja määrätietoisempi (tein yhtä isolla joustolla kuin viereinen opettaja, mutta hänelle huomauttaminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Hänkin muutti joustoaan sen jälkeen isommaksi). Ja tietysti sain palautetta myös siitä, että en muista vielä kaikkea :)) . Se on oma vika siksi, kun tulin tunneille 4-6 viikkoa myöhemmin kuin muut. Joten nyt yritän pitää kaiken muistissa; nekin, mitä en vielä muista ;) .

Joka tapauksessa tanssi on ihanaa, kevät etenee, elämä kulkee rauhallisesti, kissa on hengissä ja minä nautin elämästä. Tuolla yhdellä lauseella olisi voinut kuitata koko blogiteksin 😊

Liikakiloille kyytiä, taas ;)

Taatelipalmu kukkii, ja kerää ampiaisia 1.1.2018

Istuin jonkun aikaa illasta naapurin keittiössä tekemässä pikkuleipiä emännän tapaan. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka hän teki taikinan, ja täysin käsin. Periaatteessa samalla tavalla kuin minä, mutta käytännössä ihan eri tavalla, koska minä käytän koneita. Lupasin näyttää hänelle kuinka itse teen, tosin sitä ennen tarvitsee löytää perunajauhoja jostakin kaupasta. Tällä rouvalla ei ole ollut tapana käyttää koskaan mihinkään pikkuleipiin tai
leipomukseen perunajauhoja, joten yritän houkutella häntä kokeilemaan sitä. ...niin, kerroin tuosta leipomon hinnoittelusta. Hän sanoi, että hinta on kaukana todellisesta.

Olin taas ruotsinkielen teho-opetuksessa. En tiedä olenko edistynyt yhtään, mutta ainakin huomaan jo hyvissä ajoin kielioppini riittämättömyyden ja sanavarastoni suppeuden 😅. Tar det lungt oli ehkä päivän vapauttavinta antia. Ja sinne mennessä sekä sieltä tullessa fillaroin autoliikenteen seassa, vaikka tiedän että se on hengenvaarallista, mutta... mukavuudenhalu voitti. Jalkakäytävät ja pyöräteiksi tarkoitetut alueet ovat fillarin kannalta vaikeita yllättävien esteiden, kuoppien, pysäköityjen autojen ja vähän väliä vastaan tulevien skoottereiden takia nekin aika stressaavia ajokaistoja. Siihen nähden autojen seassa ajoradalla ajaminen on paljon helpompaa, tosin hengestään pääsemisen riski on älyttömän iso.

Ihania pieniä ja värikkäitä paatteja :))

JOuduin liikenteen keskellä vaihtamaan vaihteita niin nopeasti, että ketjut putosivat pois päältä. Tietysti ajokaistalla, autojen seassa. Ja koska olin hieman hienohelma, eikä ollut käsipaperia, hanskoja tms mukana, niin talutin fillarin tutun ravintolan eteen. SUoritin siinä pihalla arvontaa, että milläköhän rattaalla edessä ja takana ketjujen nyt pitäisi olla, samalla kun kolme silmäparia katseli lähietäisyydeltä että kuinkahan tässä projektissa käy, kun on nainen asialla. "Ymmärrätkö sinä muka jotain tuosta" kysyi Abo varovasti sivusta samalla kun aloin mallata ketjuja kohdalleen. "Ehkä, ehkä en". Onneksi arvontani osui oikein, ketjut menivät kivuttomasti paikalleen ja fillari toimi sen jälkeen niin kuin pitää. Hhmm, ja onneksi oli wc sekä paljon saippuaa, sillä kädet olivat mustasta öljystä hyvinkin sotkuiset.

Huomaa että on taas tammikuu, ja ihmisillä intoa uusien asioiden aloittamiseen. Naapureiden vahvalla myötävaikutuksella liikuntakalenterini täyttyi. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että kalenterissa on taas 4 tuntia tanssia per viikko... ja kolme niistä peräkkäisinä iltoina. Jos naapurini osoittautuvat kovakuntoisiksi, loppuu minulta kunto kesken viikkoa 😁. Vaan sehän nähdään jo tällä viikolla. Tiimin tavoitteena on nimittäin painon pudotus, kiinteytyminen ja kunnon koheneminen, ja muut ovat 10-15 v minua nuorempia. Saan siis treenata ihan kunnolla, että pystyn tarjoamaan vastusta... ja pääsen testaamaan tietojani yli 50 v naisen aineenvaihdunnasta, energian kulutuksesta ja kalorimääristä. Nyt nähdään olenko oppinut mitään viimeisten parin vuoden aikana, vai joudunko turvautumaan paastoon "viimeisenä painonpudotuksen hätävarana". Eihän se terveellistä ole pitkään ja/tai tiukasti toteutettuna, mutta tehokasta se on.