Näytetään tekstit, joissa on tunniste myrkylliset eläimet Turkissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myrkylliset eläimet Turkissa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Arkielämän halloweenia, karmea vieras

Arkielämän halloweenia, karmea vieras

Omaa laiskuuttani ja mukavuudenhaluani hyttysverkot ovat edelleen pois ikkunoiden edestä. En ole asentanut niitä mm siksi, kun maisema näyttää paljon paremmalta ilman sitä rumentavaa, tummaa hyttysverkkoa. Ja koska ne verkkoikkunat ovat muutenkin rumia. Lisäksi tässä asunnossa joka ainoa niistä on epäsopiva, eri kokoinen kuin ikkuna johon ne asennetaan. Edelisellä asukkaalla ja vuokraisännällä on ollut tee-se-itse ja kerää-jämät-halvalla mentaliteetti näitä hankkiessa. Niin että tuolla ne parvekkeen nurkassa ottavat aurinkoa ja odottavat mahdollista käyttöä.

Torstai-iltana olin saada sydänkohtauksen silkasta pelosta, jonka jälkeen pelon kohde oli saada sydänkohtauksen kohtaamastaan äänestä jne.

Yleensä kun olen mennyt nukkumaan, olen vain sammuttanut eteisestä valot, kävellyt pimeässä tai hämärässä makkariin ja kellahtanut vuoteelle peiton alle. Kun gekkon poikanen oli jo toista kertaa löytynyt makuuhuoneestani, ja pari kertaa pikkuinen hyppivä hämähäkki, niin sen jälkeen olen alkanut heilauttaa peittoa ikään kuin testimielessä ennen kuin sammutan asunnosta valot. Kun gekkoja tai ampiaisia ei nyt pitkään aikaan ole näkynyt, niin olen taas vaan kävellyt pimeään makkariin ilman sen kummempia tarkasteluita. Ikkunat ovat edelleen olleet yötä päivää auki asunnon kaikilla neljällä sivulla koko päivän, ja kahdella sivulla raollaan öisinkin. 

Torstai-iltana yhdentoista jälkeen olin menossa nukkumaan, ja jostain kumman syystä kävelinkin ensin makuuhuoneeseen ja sytytin valot. Siinä se seisoi reilun metrin päässä kasvot minua kohden, kun aivoni tekivät pika-analyysia sekunnin osissa päätyen kirkumaan ja hakemaan apua. Onneksi myös suljin oven ennen kuin apu saapui. Niin vaan heräsi koko nukkuva talo, ja apu saapui ihan kahden henkilön voimin katsomaan, että mitä nyt tällä kertaa on tapahtunut.

Kahdeksan siroa, pitkää jalkaa, siro v:n mallinen keho siellä keskellä, yleisväritys ruskea, halkaisija vähintään 15 cm. Ei ole susihämähäkki, siis se, jonka purema useimmille vaan sattuu, ja vain harvoille aiheuttaa hengenvaaraa. Ei, en ole varma oliko violonistihämähäkki vai muistuttiko vaan sitä, mutta oli vähemmän vaarallinen. Koska en ollut varma, ja koska muistutti niin valtavan paljon violonistia, niin päädyin reagoimaan kuin se olisi vaarallinen violonistihämähäkki.

Vuokraisännästäkin näki että hän pelkäsi, sillä peruutti havaittuaan hämähäkin, ja halusi tarpeeksi ison ja tarpeeksi pitkävartisen lyömäaseen. No, minulla oli valmiina se iso ja tukeva kärpäsläppä. Hänen tyttärensäkin tarjoutui, että josko hän tulisi apuun että lyönti varmasti osuu, mutta koska vuokraisäntä ehti juuri sitä ennen sanoa, että ei tällaista pikkuruista kannata pelätä (sanoiko kenties itselleen), niin ei hän oikein voinut perääntyäkään. Minä peräännyin siltä varalta että se hämähäkki joko hyppää tai muuten hyökkää. Ei hypännyt eikä ehtinyt muutakaan tehdä, vaan liiskaantui lyönnistä. Vuokraisäntä keräsi vielä roiskeet ja ruumiin lattialta servettiin, ja puristi niin lyttyyn kuin vaan voi, ennen kuin pudotti roskapussiin.

Tytär kommentoi hyttysverkotonta ikkunaani katsoen, että näitä kun on nyt puutarhassa, niin saattaahan niitä sisällekin tulla jos on avoimia ovia tai ikkunoita. Siis nyt kun niitä on tässäkin puutarhassa... ahaa. Iik! Suhtaudun nyt ihan uudella tavalla kolmeen asiaan:
1) Yölinnun Appelsiinilehtoon -lauluun. Romantiikka karisi.
2) Puutarhoihin, pusikoihin ja villiin luontoon menemiseen. Vain varustautuneena.
3) Ikkunatuuletukseen. Se on nyt loppu tältä kaudelta, sillä en aio asentaa verkkoja enää.

Sen jälkeen kun apuvoimat poistuivat paikalta ja hämähäkin ruumis lojui paketoituna roskapussissa, nousi ajatuksiin pari kysymystä. Onko varma että näitä tuli sisälle vain yksi, siis voinko nukkua sängyssäni vai pitäisikö nukkua ensi yö sohvalla ja huomenna tarkastaa koko makkari, sängyn pohjia ja kaappien alustoja ja taustoja myöten? Voin nukkua, enkä aio tarkistaa mitään. Uskon siihen että tuo oli vain yksinäinen harhailija. Mutta mitä se vuokraisäntä tarkoitti oikeasti sanomalla, että ei tuollaista pikkuruista kannata pelätä? Mitä sitten kannattaa? Mikä se iso on? Ja onko niitäkin tuolla puutarhassa?

Perjantaina aamupäivällä naapuruston toisesta talosta rouva kysyi, että mitä minä niin kovasti säikähdin. Näytin kännykältä violonistihämähäkin kuvaa, ja kerroin minkä kokoinen se oli. Tuohan on ihan tavallinen, hän sanoi. En sanonut mitään, näytin myös blogiinikin aiemmin linkittämäni kuvan ihmisen niskasta, jossa solukuolema etenee violonistin pureman seurauksena. Rouva järkyttyi kuvasta, ja kysyi mistä se ihotuho on tullut. Kerroin että tuon "ihan tavallisen" hämähäkin puremasta. Rouva näytti kauhistuneelta.

Tässä linkki vuoden 2016 tekstiin, joka kertoo kuvien kanssa vaarallisista eläimistä. Jälkeen päin tarkastellen minkään muun hämähäkin olemus ei oikein sopinut siihen, ja se muistutti violonistihämähäkkiä niin paljon kuin vaan voi lähimmillään reilun metrin päästä ja muutamalla tarkastelulla havaita. Eikä se onneksi ollut hyökkäävä niissä tilanteissa.

Vaikka täällä on vaarallisia käärmeitä, skorpioneja ja hämähäkkejä yms, niin näiden vuosien aikana olen kuullut vain parista skorpionin pistosta tulleesta kuolemasta. Hämähäkkiongelmia en ole kuullut. Esim. tässä puutarhassa juoksentelee kukon ja kanojen lisäksi nyt kananuorikoita, kissoja, kissanpentuja ja pari koiraa, sekä aika ajoin lapsia ja aikuisiakin. Silti vuoden aikana ei ole tapahtunut mitään onnettomuutta näiden eläinten kohtaamisten kanssa. Nuo hämähäkitkin kai pakenevat mieluummin kuin purevat. Mutta turistin tavoin pukeutuneena, paljasihoisena ja sandaaleissa, en missään tapauksessa kiertelisi missään villin luonnon rajalla olevassa puutarhassa, en edes sienimetsällä. Pitkät housut ja suojaavat kengät, sitten voi mennä. Mutta jokainen valitsee itse. 

torstai 1. joulukuuta 2016

Ihan väärä mies

Alanyan Kleopatraranta Delfino Beachin kohdalta 1.12.-16
Kameran kanssa tuli tänään käänteentekevä ahaa-elämys:  tajusin katsoa linssiä edestä päin... Olen ollut niin jumittunut noiden lukemattomien nappuloiden ja valikoiden sekamelskaan, että olen unohtanut katsoa missä kunnossa linssi on. Iste öyle. Kun linssistä poisti rasvatahrat, niin kas, moni asia kuvia ottaessa helpottui. Onneksi minulla ei ole mitään kallista järjestelmäkameraa, ennen kuin opin käyttämään edes jollain tavalla tällaisia pikkuisia :)) .

Meillä on ollut kivan sateinen ja kylmä päivä, ensimmäinen sellainen, kun kaipaan lapasia tai hansikkaita käteen ja lakkia päähän. Kuitenkin oikeaa kättä lämmittää rystysen kohdalta "kirpaisevasti". Onnistuin jotenkin saamaan taas palohaavan, vaikka kyse oli vain vohveliraudasta. Olo on kuin keittiön hengettärellä, juu-u. Vohvelirauta on edelleen ollut päivittäisessä käytössä, sillä sillä on tosi helppo tehdä sellaista leipää, jonka energiapitoisuuden voi hahmottaa kohtuullisen hyvin. Kaloreitten laskeminen on nyt mennyt lähes "yli", kun treenien lisääminen on antanut painonlaskulle  ja kunnon kohotukselle hyvää potkua. Lihasongelmiinkin löytyi ratkaisu: luovuin kasvisruokavaliosta, lisäsin proteiinia (kana + jogurtti) ja lisäsin hieman energiamäärää. Nyt on hyvä sekä vaa'an kannalta, suunta on oikea, että lihastoiminnan kannalta ( ei kipeydy eikä kramppaa).

Tuo nuken kuva on tuossa siksi, että kyseinen barbie viettää aikaansa meidän olohuoneen pöydällä, ja hämmentää ainakin naapureita. Hiukanko naapuri katsoi pitkään minua ja nukkea, kunnes kerroin, että projektina on tehdä runsas vaatteisto serkkutytön pikkuneidille, joka on kohta barbieleikki-ikäinen.  Voisi niitä nukenvaatteita tehdä myös sinne lapsenlapset-kasaan jo valmiiksi, jos jää energiaa ja inspiraatiota tällä erää. "Sinähän olet sitten melkein kuin me, kun kerran osaat neuloakin", tuumasi rouva. Siihen ei ollut paljon sanomista. Herätti se sen verran tunnemylläkkää, että oli parempi, etten sanonut kaikkea mitä ajattelin, en itse asiassa sanonut muuta kuin "kiitos".  Joskus hiljaisuus ja pelkkä hymy on paljon parempi.

Naapurin miesväki katseli eteisessä odottavaa virveliäni kiinnostuneen oloisena. Kysyin miten täällä on kalastuksen laita, siis että tarvitaanko virvelikalastukseen joku lupa. "Ei tarvita, sen kun menet vaan veden äärelle ja alat heitellä, tosin sinun kannattaa ensin vaihtaa tuo siima paljon vahvempaan". Juu, vavassa riittää kestoa, muuta ei Kärnänkosken pikkulohien jäljiltä oleva, ja jo haurastunutkin siima riitä täällä. En edes tiedä mitä kaloja tuolta merestä rannalta kalastajille nousee, ja mitä niistä kannattaa ottaa itselle, mitkä antaa kissalle jne. Joten kun ensimmäisen kerran lähdemme kalareissulle, on taas parempi olla paikallisopas mukana, ja muillakin kerroilla, arvelen . Silloin voi aina kalan saadessaan heittäytyä naiselliseksi, ja antaa toisen liata kätensä, ja irrottaa kalan uistimesta / syötistä.   On mukava vaan heitellä ja tehdä se siistimpi osuus. Tarvittaessa voi myös heittäytyä "en minä osaa kaloja perata" -linjalle, tai ainakin kokeilla toimiiko se taktiikka. Olisi äärettömän mukavaa saada nauttia vain virvelin heittelystä, ja mahdollisesta saaliista suoraan paistinpannuvalmiina, tai jopa syöntivalmiina. MIssähän sellaisia miehiä kasvaa? Suomalainen miespuolinen kalastusseura sanoi "likaa itse omat kätesi; ja siinäpähän perkaat mitä saat, ei se minun ongelmani ole".

Eräs ystäväni on palannut armeijapalveluksestaan, sotarintamalta, ja halusin nähdä miten hän voi ja muutenkin vaihtaa kuulumisia. Hänhän oli oikein aidosti oma ihana itsensä. Olin hyvilläni siitä, ettei hänen persoonallisuutensa (ainakaan nyt nähdyn perusteella) ollut muuttunut tuon rajun kokemuksen seurauksena, niin kuin joskus aiemmin olen nähnyt muuttuvan. Hän suorapuheiseen tapaansa kyseli sitten yhtä ja toista, ja ehtipä jopa kommentoida, että olet kyllä valinnut itsellesi ihan väärän miehen. Hiukanko piti nauraa hänen perusteluilleen. No, hän on Muzzin oikea käsi, ja ystävä, joten hänen perustelunsa ovat "omanlaisensa", kaikella ystävällisyydellä. Vaan löytyipä hänestä tarkkanäköisyyttä ja ajattelun syvyyttä, ei ollut mikään turha sanoja.

Treenien ja tapaamisen jälkeen kävelin kotiin hiukan kauempaa, kun en tullut sillä paremmalla bussilla, joka uo lähemmäksi. Tuolla matkalla jalkakäytävän kivetyksellä tuli vastaan Musta, Iso Hämähäkki, tai selaiseksi sen ensin katsoin. Ensireaktio oli tallata se lyttyyn, mutta sitten huomioni kiinnitti sen erilainen liikkumistapa. Katsoin hiukan lähempää kännykän valon kanssa, että miksi se kävelee noin. Samalla tunsin, kuinka pallea, kurkku ja keuhkot valmistautuivat kirkaisuun, mutta jälleen sain sen pysäytettyä. Olen oppinut enemmän kuin uskoisikaan. Tuo vastaantulija oli skorpioni. Siinä lyhyessä hetkessä, kun vedin kirkaisuni takaisin, ehdin myös tajuta, että minulla on bootsit ja farkut jalassa, joten se ei mahda minulle mitään, ja olen ehkä riittävän paljon isompi kuin tuo pikku skorpioni. Melkein pääsi naurahdus, kun katsoin että sehän on joko kohmeessa, kuolemaisillaan tai tokkurassa (vaikkapa kyläkauppiaan autosta putoamisen jälkeen). Tuolla tiellä nimittäin ajaa paljon pieniä avolava-autoja, kyydissään erilaisia maanviljelys- ja puutarhatuotteita vuoriston pikkukylistä, ja juuri siellä on skorpioneja. Jotenkin en jaksa uskoa, että tuo olisi muuten vaan "paikallinen", joka on noussut jalkakäytävälle syystä tai toisesta. Oli miten oli, siihen se jäi kivetykselle taapertamaan, kun minä jatkoin matkaani. Luonto osaa yllättää.

LIsätty myöhemmin:
JOs se on tullut vuoristolaisen kyydissä, niin ei ihme, jos on kohmeessa LInkki lehtijuttuun

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Pikku itikka, mutta vaarallinen


Näyttääkö herkulliselta? ...ei, ei , ei
On ollut hiukan ongelmia tässä kolme tai neljä päivää, ihan vain "harmittomien" itikoiden vuoksi. Itikat, mäkäräiset, kaikki
pienet lentävät ötökät kutsun tässä nimellä itikat. Kuinka tuollainen lähes näkymätön, pienen pieni otus voikaan saada aikaan näin suurta tuhoa, sitä taas kerran ihmettelen. Silloin kun mieheni kanssa kävimme joen rannalla, ja tietysti ilman mitään hyttysmyrkkyjä, en arvannut mitä siitä seuraa. Sain nilkkoihin viisi itikanpistoa, tai muuta ötökän puremaa. Arvelin, että elimistöni on jo tottunut paikallisten itikoiden bakteerikantaan, mutta olin taas totaalisesti väärässä. Kaksi pistoa oli ihan tavallisia, ongelmattomia ja noepasti paranevia.  Kolmessa pistossa oli mukana jokin harmillisempi bakteeri, virus tai parasiitti. Pistojen jälkeinen ensimmäinenkin yö oli jo kivulias jalkojen osalta, ja turvotus alkoi nousta. Seuraavana päivänä molemmat jalat olivat kivuliaat, ja varpaista polviin asti vahvasti turvoksissa, reisistä jonkun verran turvoksissa ja itsellä oli vahva yleinen sairauden tunne. Tuli myös hengenahdistusoireita, lievää hengittämisen vaikeutta.  Painon seurannan mukaan jalkoihin ja elimistöön kertyi puolessatoista vuorokaudessa noin neljä litraa nestettä, eikä elimistöstä ulospäin ei tullut juurikaan muuta kuin hiki.

Toinen ilta oli jo aika helvetillinen, ja sitä jatkui pari kolme päivää. Harkitsin vakavasti lääkäriin menoa, mutta tarkistin vakuutukseni vakuutusehdot, ja mutisin turkkilaiset oleskelulupaan pakollisena otettavat sairausvakuutukset jonnekin alimpaan helvettiin. Mitään hyönteisten pistoihin tai puremiin liittyviä lääkärin tutkimuksia tai hoitoja ei vakuutuksesta korvata! No, pian sen jälkeen löysin vielä punkin päänahasta, ja poistin sen tietysti epäammattimaisesti, koskapa en pystynyt näkemään omaan päälakeeni ja hiusten sekaan edes peilien avulla riittävästi. Pahimmillaan jalat olivat väritykseltään huolestuttavan kirjavat, turvotuksen tms vuoksi osin tunnottomat, hirveän kivuliaat ja pistokohdissa oli selkeä bakteeritulehdus. No, koko sairaanhoidollinen osaamiseni ja lääkekaappini sisältö joutui taas käyttöön, mutta selvisin tähän asti. Nyt on jo pahin akuutista vaiheesta takana, tulehdusjäljet ovat hyvin paranemassa, kipu on poissa, tosin lynfanestekierron ongelmat eivät vielä ole poistuneet / palautuneet. Nivel- ja lihaskipuja on vielä, mutta katsotan miten asiat
etenee. Tämän vuoksi kirjoitin tuon ötökkäjutun. Tarvitsin tietoa ja kun etsiessäni sitä löysin, niin kirjoitin ne koosteeksi tuonne. Ei se pistäjä välttämättä siis hyttynen ollut, sillä eilen illalla bussipysäkillä seistessäni iholla pörräsi tosi sitkeästi jonkun sortin pistiäisiä. Lajia en osaa tarkemmin määritellä, mutta sen verran tunnistin, että kysessä oli pistiäinen. Nyt ei joki tai luontoelämä kiinnosta yhtään, ei sitten vähääkään. Pitäkööt itikat jokensa ;) .

Viikko sitten törmäin johonkin muuhun... Kun mielelläni, ja työnkin puolesta kokeilen erilaisia luomutuotteita, niin ostin
sitten kaupasta Rezane -nimistä yrttiteetä,  joka paljastui käännöstyön jälkeen fenkolinsiemenistä tehdyksi teeksi. Löysin samalla yhden niistä mauista, jotka nostattavat hiukset pystyyn. Fenkolin maku on minun makuaistilleni yhtä aikaa (ihan vähän) mielenkiintoinen ja todella karmea, valtavan vastenmielinen ja suorastaan kaikki aistit kiinni juotava. Vaikka laitoinkin sekaan teelusikallisen hyvää hunajaa, niin se ei riittänyt muuttamaan makua tarpeeksi. Joten ne teepussit jäävät kaapin pohjalle makuaistillisesti kokeilunhaluisia vieraita varten. Ja jos ei vieraat niitä halua käyttää, niin postitan pomolle, hän kun haluaa kokeilla kaikki mahdolliset yrtit.


Tästä asunnon yllättäen ilmenneestä meluongelmasta, eli siis tauottomasta discossa elämisestä olen hirvittävän väsynyt, eikä kirjoittaminenkaan oikein nyt luista. Uuden asunnon etsintä vie voimat myös, mutta yritän huomenna selvitä asunnolla korvatulppien voimin. Kunnollisia kuulosuojaimia olen etsinyt siksi aikaa, kun tässä olen ennen uuteen muuttamista, mutta enpä vaan löytänyt niitäkään. Myöskään kukaan tuttavapiiristäni ei tiennyt mistä sellaisia Alanyassa saisi, suurin osa ei edes tiennyt mitkä ne ovat (tiesivät vain musiikinkuunteluun tarkoitettavat kosvakuulokkeet). Ihan tuli ikävä Suomessa olevia kunnon Peltoreita, sellaiset kun on itsellänikin aikaisempien harrastusten takia, mutta ne vaan ovat Suomessa. Onneksi on edes nuo lentokentältä ostetut hyvät geelikorvatulpat. En vaan aiemmin ajatellut, että viettäisin kotona ja kotiaskareissa aikaa päiväkausia korvatulppia käyttäen. Niin, ja jos en vastaa puhelimeen tai ovikelloon, niin olen korvatulpat päässä jossain sohvan nurkassa xD .

Ai niin, ja kun ei viikko muuten ole ollut täydellinen, niin ensi viikon hääjuhlaa varten kävin kampaajalla. Otin permanentin. Nainen aloitti hiusten rullaamisen takaa niskasta o.O j kun hän oli yrittänyt neljä kertaa saada rullaa laitettua, siinä onnistumatta, niin minua pelotti jo, ja ihan aiheesta. Rullaus oli kuin kampaajakoulussa ekaa kertaa tekevällä, ennen kuin opettaja tulee ja neuvoo kuinka ko työ tehdään. No, sitten 1. ainetta hän laittoi rullatessaan, ja kasteli sillä niin, että minulta kastui paita, hame ja olkapäät, niska, decolteen alue... kUn rullaus oli valmis, ainetta ei lisätty tai laitettu, vaan kästettiin istua ja odottaa. Siinä vaiheessa arvasin jo, että pieleen menee, mutta oli liian myöhäistä poistua, kun litku oli hiuksissa. Kun aikaraja tuli täyteen, niin rouva ei tarkistanut, että onko kiharaa ja mikä on kiharan napakkuus. Hän vain vei hiustenpesupaikalle, ja huuhteli sellaiset 15 sekuntia. Sanoin, että huuhdopa lisää, että sen veden pitäisi kuitenkin päästä rulliinkin ihan pohjia myöten. No, käskettynä hän huuhteli toiset 15 sekuntia. Sen jälkeen hän loiskautti vähän kiinnitysainetta vaahtosieneen, ja taputti sillä rullien päältä, ja sanoi taas, että odota hetki... hän siis sössi kaikki tärkeimmät vaiheet, ja ei ollut toivoakaan, että permanentti onnistuisi. Kahden tunnin kuluttua tulin takaisin ja näytin suoristuneita hiuksia, jolloin kampaajarouvan mies sanoi, että tuo on ihan normaalia kun täällä on niin kostea ilma, huomenna ne on taas kiharassa. Voi hyvä isä noita niitten juttuja. Ilmeisesti niillä ei ole minkäänlaista ymmärtämystä edes siitä, mikä permanentti oikeasti on. Sitten siihen tuli rouva, joka sanoi, että onhan sinulla vähän kiharaa tuolla latvoissa. Kyllä, se on se kihara, mitä on jäljellä 4 kk sitten tehdystä oikeasta permanentista, joka oli eilen paljon parempi, ennen kuin te pilasitte senkin.

Toinen tuon paikan juju oli hinnoittelu, herra sai minut puhuttua liikkeeseen sisälle sillä verukkeella, että sanoi permanentin olevan 70 TL ja vakuutti, että he ovat kokeneita ammattilaisia. Kun tuli laskun maksun aika, niin permanentti 70 TL ja kulmien siistiminen 20 TL tekivätkin yhteensä 140 TL. Se mies pyysi ihan pokkana 140 TL 90 TL hinnan sijasta. Sanoin, että eihän siitä nyt noin paljon tule, jolloin rouva tuli heti väliin, ja sanoi, että juu, oli vaan kulmien siistiminen, ei muita kasvohoitoja. Jaa, jaa, ok sanoi mies, ja lisäsi, että se tekee sitten 120 TL. Siinä vaiheessa mietin että kuinkahan monelle se tätä tekee. Sanoin, että rehellisen ihmisen matematiikalla 70 TL + 20 TL = 90 TL, annoin rahat käteen ja toivotin hyvää päivänjatkoa. Tänään, kun kävin siellä "näyttäytymässä" niin kuin eilen oli sovittu, niin ensimmäisellä kahdella kerralla vain 16 vuotias poika oli paikalla, vanhemmat eivät olleet. Jäin kuitenkin tuttuun kiinteistönvälitystoimistoon odottamaan, siihen naapuriin, ja menin paikalle kun näin rouvan itsensä. Rouva ehdotti, että tehdään heti uusi. Hän ei millään meinannut ymmärtää sitä, että hento skandinaavihius kuolee, kuivuu täysin, jos tänään tehdään uusi permanentti-räpellys, joka ei taatusti olisi onnistunut sen paremmin kuin aiempikaan. Rahoja en saanut takaisin, ja tänään olin niin väsynyt, etten jaksanut edes soittaa 155 eli poliisille. Raha ei ole paljon, mutta liikkeen naapurusto vahvisti sen, että tuo on heillä ihan normi homma. Asiakkaita ei ole, kun entiset asiakkaat eivät palaa, joten turisteilta yritetään repiä irti se mitä saadaan. Siksi siis edelleen harkitsen sitä, että puhumme poliisin läsnä ollessa, jolloin myös pyydän rahojen palautusta. Turha siellä on hiuksensa pilata taas kuukauden kuluttua. Hän nimittäin sanoi tekevänsä kuukauden kuluttua minulle maksutta uuden permanentin... Uskoo ken haluaa. Olisi taas kannattanut mennä sinne Konyaan, tutulle Hyvälle Kampaajalle. Alanyassa voi leikauttaa hiukset, jotkut osaavat käyttää hiusvärejä ja jotkut rakentavat kauniita ja kestäviä kampauksia, mutta osaavaa permanentintekijää ei ole löytynyt.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Turkin vaarallisia eläimiä


Violonistihämäkäkki, Brown Recluse Spider
Tässä listausta Turkissa esiintyvistä vaarallisista eläimistä. Tuli ihan kylmät väreet listan eläimiä katsoessa, sillä olen tavannut niistä viisi, kaksi kotini sisäpuolella ja yhden iholta ( hyttystä ei laskettu tuohon mukaan). Tosin, liikun alueella enemmän kuin mitä turisti liikkuu, ja erilaisissa paikoissakin. Huominen teksti liittyy tavallaan myös tähän.

Violonistihämähäkin pureman kudostuhokohta niskassa
Violonistihämähäkki, Brown Recluse Spider on myrkyllinen ja hengenvaarallinen. Sen purema aiheuttaa pehmytkudoskuoliota ja vaatii sairaalahoitoa. Tällaisia tapasin kotona Kalella, niiden etujalkojen ja selän kuvion muodostama V oli selkeästi havaittavissa. Hämähäkkejä inhoavana tapoin ne aina tavatessa, enkä kysellyt oletko menossa vai tulossa. Joskus harvoin jotkut selviävät tuollaisen hämähäkin puremasta pelkällä kutinalla ja pienellä turvotuksella. Purema voi aiheuttaa ulospäin näkyvän kuostuhon lisäksi myös uneliaisuutta, oksentelua, kuumetta, lihaskipuja, sisäelinvaurioita ja kuoleman. Yleensä tarvitaan kuukausien sairaalahoito. Nämä hämähäkit ovat arkoja, eivät aggressiivisia, mutta hyökkäävät ja puolustautuvat
tarvittaessa, puremalla myrkyllisesti. Ne asustelevat yleensä kivien koloissa (ja vanha, hiljainen kivitalokin näytti kelpaavan).

Tässä viereisessä kuvassa on violonistihämähäkin puremasta alkunsa saanut kudostuho naisen niskassa. Tuon hoitaminen ei olekaan ihan pikkujuttu. Kaikki muutkin hämähäkin puremasta kuvatut tuhot ja puremakuvat olivat samaa laajuusluokkaa. Ohjeeksi sanotaan, että halutessasi kaivella kivenkoloja tai käännellä kiviä, käytä suojakäsineitä. No, tämän jälkeen kääntelen kiviä ainoastaan rantavedessä...

Tuon hämähäkin lisäksi Turkkiin on levinnyt myös Musta leski, Jahtihämähäkit (Sparassidae) sekä Yellow sac spider . Tuossa viimeisen hämähäkin linkissä on muidenkin tietoja ja kuvia listattuna www.Matelijamaailma.com
-sivulta, ja yllättäen myös Suomesta löytyy pari myrkyllistä hämähäkkiä. Ovat saman listan lopussa.

Yksi Turkissa esiintyvistä skorpionilajeista
Skorpioneja Turkista löytyy myös, niin kuin erään naisen kanssa joskus olemme keittiössä huomanneet. Auenneiden granaattiomenien mukana matkusti kotiin sellainen pieni, ja vikkelästi keittiön kaapiston alle piiloon juossut, arviolta n. 4,5 cm pitkä skorpioni. Ihmiset näkevät täällä harvoin skorpioneja, sillä ne ovat arkoja ja pyrkivät välttämään ihmiskontaktin. Ne hyökkäävät vain puolustautuakseen, ja silloin pistävät hännässä olevalla myrkkypistimellä. Turkissa on noin 15 erilaista skorpionilajia (buthidae). Pisto on Turkin tietolähteiden mukaan täällä yleensä aina kivulias, mutta hengenvaarallinen vain lapsille ja heikkokuntoisille / monisairaille sekä allergikoille. Skorpioneja on eniten Kaakkois-Turkissa ja Marmaran alueella. Turistit kohtaavat niitä vain hyvin harvoin.



Punkki
Punkkeja täälläkin on, ja paljon. Ennen tätä kirjoitusta, ja pientä asiaan perehtymistä ajattelin lapsellisesti, etteivät punkit ole täällä vaarallisia koska ne eivät kanna borrelioosia... Olipa typerästi ajatelt, sillä jotkut niistä kantavat siitä edestä jotain muuta ei-toivottavaa. häätöön tarvittavia lääkityksiä, eikä kaikilla kotieläimilläkään. Turkissakin kuolee vuosittain ihmisiä punkin levittämään Krimin-Kongon verenvuotokuumeeseen ( Crimean Congo Hamorrhagic Fever).  Yli 500 tartuntatapausta tapausta ilmenee vuosittain, ja niistä 5-6% johtaa kuolemaan (noin 30 henkilöä/vuosi). Tämän vuoksi punkki lasketaan täällä ihmiselle vaaralliseksi eläimeksi.

Punkkeja on luonnossa runsaasti, ja ihmisten ulottuville niitä kantavat erityisesti kissat ja koirat. Katueläimillä ei tietenkään ole ulkoloisten  Itselläni ihossa olleet molemmat punkit sain siltä kissalta, joka muutti meill hetkeksi, ja punkit tulivat lääkityksestä huolimatta. Kissalla oli käytännössä punkkeja lähes joka päivä jossakin turkin kätköissä... joten onneksi se on nyt toisessa kodissa. Tuon lisäksi luonnossa paljon liikkuvat ihmiset voivat saavat punkkeja mukaansa heinikoista ja pusikoista. Kannattaa opetella oikeaoppinen punkin poisto, sillä väärällä tavoin irrotettuna punkin sylkeä erittyy entistä enemmän ihon alle, ja tartuntariski kasvaa.

Tuhatjalkainen, centipedes, myriapoda
Tuhatjalkaiset, centipedes, (myriapoda) . Näitä oli Kalella asunnossa ihan riesaksi asti, ja kerran löysin sellaisen varpaan ympäri kiertyneenä sieltä polttamasta ihoa. Nämä voivat kasvaa jopa 30 cm pitkiksi, joten se, jonka löysin Kalen kodistani oli vain keskenkasvuinen, vaikkakin noin 14-17 cm pitkä. Tapettuna ja kerälle kieriytyneenä sitä oli vaikea mitata... Tuhatjalkaiset asuvat maanpinnalla lehtien alla, kuolleiden puiden osien
alla ja kivien alla. Ne ovat tehokkaita "kompostoreja". Osa niistä on kasvissyöjiä ja osa petoja. Turkissa tavataan vuosittain noin 5.000 tuhatjalkaisen pistoa, joista useimmat ovat harmittomia, aiheuttaen turvotusta, tulehdusta ja kipua. Joillekin puremat ovat hengenvaarallisia, ja vaativat antibioottihoitoa. Muutamia ihmisiä kuolee vuosittain tuhatjalkaisten pistoihin. Myrkyllisen tuhatjalkaisen myrkky on hermostoa lamaavaa, ja nämä tuhatjalkaisett lasketaan erittäin myrkyllisiksi eläimiksi.


Musta aavikkokobra, Walterinnesia Aegyptia
Täällä elävistä käärmeistä osa on myrkyllisiä ja osa ei. 12 myrkyllistä käärmelajia. Musta aavikkokobra (Walterinnesia aegyptia) voi kasvaa jopa kaksi metriä pitkäksi. Sen hermostoa lamauttava myrkky on hengenvaarallista, ja käärme hyökkää yleensä vain provosoituna. Näihin olen törmännyt vuoristossa vieraillessa, tosin ne olivat jo kertaalleen autolla yli ajettuja. Sarvikyy, horned viper, (Cerastes cerastes) on täällä myös yleinen käärmelaji, joka on noin 30-50 cm pitkä ja aikalailla hiekan värinen otus. Turkissa tavataan myös 8 muuta kyylajia. Tässä niistä neljä: Vuorikyy  Ottoman viper (Montivipera xanthina), Anatolian kyy, Anatolian Viper, (Vipera Anatolica) , Kyy, Northern Viper, (Vipera berus), Mount Bulgar Viper (Montivipera bulgardaghica), tulee jo käärmeistä ylitarjontaa... yök.
Turkissa tunnetaan ainakin

Sarvikyy, Horned Viper, Cerastes cerastes
Hyttyset ja malaria. Muutamia tapauksia malariaa raportoidaan vuosittain Kaakkois-Turkista, Mardinin alueelta. Sinne mennessä, erityisesti touko-lokakuulla, etenkin monisairaiden ja heikkokuntoisten kannattanee ottaa malarianehkäisylääkitys. Mlariaa kantavat hyttyset kantavat usein myös Zika-virusta, mutta sitä ei käsittääkseni ole Turkissa tavattu.

Meduusat (Scyphozoa) ovat ylikalastamisen ja ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet myös Turkin rannikoilla. Välimeressäkin on harmittomien meduusojen lisäksi niitä vaarallisia, neurologisia oireita aiheuttavia meduusoja (rhopilema nomadica), jotka ovat hengenvaarallisia erityisesti lapsille ja heikkokuntoisille. Meduusan pinnalla olevat poltinsolut erittävät myrkkyä, jonka avulla meduusa normaalisti saalistaa. Tuo myrkky aiheuttaa kivuliaita polttojälkiä myös niidn harmittomien meduusojen koskettamisen seurauksena. Herkimmille niistäkin saattaa tulla isompia oireita, varsinkin, jos altitus on runsasta. Ensiapuna huhtele iho merivedellä ja viinietikalla, ota kipulääkettä ja antihistamiinia tarvittaessa, kortisonivoiteesta on apua. Jos tulee yleistä huonovointisuutta, oksentelua, väsymystä, lihaskramppeja tai päänsärkyä, niin hakeudu lääkäriin viimeistään siinä vaiheessa. drjuhamielikainen.com/news/mika-avuksi-meduusan-pistoon/