maanantai 16. lokakuuta 2017

Kentällä käynti

Yöllä odottelin tuolla kadun varressa 724 lentokenttäkuljetusautoa, ja odottelin ja odottelin, kunnes jo soitin heidän päivystysnumeroonsa. "Juu, odottele vaan siellä, kyllä se tulee." Siinä 724:n autoa odotellessa pysähtyi kohdalleni valkoinen, iso pakettiauto. Herra siellä kuskin paikalla halusi ostaa naisen mukaansa. Arvaa v**uttiko odottaa jotain typerää, myöhässä olevaa kuskia. No, nimeä kysyttäessä herra lentokenttäauton herra ei millään meinannut ymmärtää, kun tivasi nimeäni, että ei tällä nimellä ole varausta. SAnoin monta kertaa, että teidän puhelinpalvelunne muija ei ymmärtänyt nimeäni, ja näytin vielä heiltä tulleen tekstiviestin, jossa oli kirjoitettuna COHANA HANIM. Se oli siis nimi, jolla minulle oli varattu kaikki nuo tarvittavat kuljetukset. Vaan kun ei kuski meinannut ymmärtää, miksei hän siltikään löydä oikeaa nimeäni kyytienvarauslistalta. Kaiken lisäksi hän oli jo rastittanut, että COHANA HANIM on jo autossa, ja yritti väkisin tehdä minusta jotain venäläismuijaa. En ole Julia. En ole tuo nainen. Katso tästä viestistä. Näytä sitä sinun listaa. No tuossahan tuo nimi on... samalla kun joku elähtänyt turkkilaismuija etupenkiltä hokee Your name, wat is your name.

Koko yö meni reissussa, ja 06:30 olimme takaisin asunnolla. Vajaat neljä tuntia unta, ja väsyneenä ylös tähän päivään. Koko päivä on mennyt lennossa, eikä nyt kirjoituta. Huomenna saan toivottavasti pötköttää hiljaa rannalla (=nukkua), kun toiset uivat. TUolla naapurustossa on meneillään hääjuhla, ja ainakin toistaiseksi musiikki kajahtelee isosti ja railakkaasti. HYvää yötä silti :)).

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Tukholma tuli Alanyaan

Alanya Swedish Conection 14.10.2017
Eilinen ilta vierähti useammissa uusissa kokemuksissa. Ensimmäinen niistä oli... no, se jääköön sanomatta 😁... Laitetaan sen tilalle vaikkapa Tukholmasta tuotu merisuolalla maustettu tummasuklaa, hah. Jatkossa ilman suolaa. Toinen oli minulle uusi Tantuni-paikka lähellä kalahallia, hallin pääpihalta katua hieman pohjoiseen eli vuorille päin. Siinä ruokapaikassa on tajuttoman hyvää kanatantunia. Kannattaa kokeilla. Mutta kannattaa kokeilla tuolla, sillä aiemminkin olen syönyt saman nimisiä, mutta ikäviä, kuivia jne ei niin mieluisia annoksia. Tuo oli ensimmäinen sellainen annos, jonka haluan syödä toisenkin kerran. Kuvia en tietenkään muistanut ottaa, kun oli niin hyvää seuraa, etten nähnyt enkä kuullut mitään muuta. Ei tullut kamera edes mieleen. Ja kun puhuja puhui taas erilaista turkin murretta kuin mihin olen tottunut, niin piti ihan keskittyä että ymmärrän hänet oikein. Tuo puhuja nimittäin kysyi vähän väliä olenko samaa mieltä tai mitä mieltä olen, ja ymmärsinkö jne. Sekä kiva että ei-kiva, sillä oikeasti piti keskittyä. Ehkä tuohonkin murteeseen tottuu, jos sitä enemmän kuulee.

www.connectionalanya.com
Sitten kävelimme Marien kanssa etsimään ruotsalaista, uutta ravintolaa. Heikinbaari-Bella Alanysta Atatürk-kadulle päin menee pikkukatu, jonka varrella on monia kurdiravintoloita, ja  siis useita ns. suomibaareja. Emme ensin meinanneet löytää tuota ruotsalaista paikkaa, kun meillä oli sen verran väärä osoite, että navigaattori osoitti siihen kyseiselle kadulle, ja olimme yrjötä kun suomibaarissa raikaa 30-40 vuotta vanha iskelmät Kake Randelinin ja muiden jo kulahtaneiden artistien voimin. Ehdimme jo todeta, että jos emme löydä sitä mitä haemme, niin emme ainakaan mihinkään vanhojen iskelmien kaljabaariin istu nyyhkimään menneisyydessä. Yäk yäk yäk.

Kysyimme 20 m päässä kohteestamme olevalta ravintolan työntekijältä, mutta hän ei tiennyt paikkaa, eli mitä todennäköisimmin valehteli, ja olisi vaan halunnut meidät sinne istumaan iltaa. Paikalle osunut kamelin taluttaja sen sijaan kuuli kysymyksemme, ja sanoi että paikka on tuossa selän takana, heti kulman takana. Eli Heikinbaarista Atatürkille päin kävellessä, ennen sitä vanhoja iskelmiä soittavaa suomipaikkaa (joka oli ennen joku Viking) käänny tienhaarasta vasemmalle. Siellä on ihan kuin astuisi eri maailmaan. Aivan kuin olisi tullut tuhkolmalaiseen ravintolaan.

Tuttava oli suositellut testaamaan pizzoja, jotka ovat kuulemma erittäin hyviä, ja joita toimitetaan myös kotiin. No itse olin juuri ennen tänne tuloa syönyt sen herkullisen tantunin, joten tyydyin pelkkään punaviiniin, joka oli muuten hyvää. Ei mitään höpö höpöä vaan hyvää. Marie tilasi kana-curry-banaani-pizzan ja siihen mukaan ruotsalaisen pizzasalaatin. Salaatin kohdalla katsoin kahdesti että mitä tämä oikein on, samalla kun Marie söi isolla innolla. Pizzaa hän kehui myös, ja työnsi maistiaiset minullekin. Salaatti vaatii totuttelua, mutta pizza oli parasta pizzaa mitä olen koskaan syönyt. Se oli maultaa ja rakenteeltaan uskomaton yhdistelmä. Vaikka oli tantumista ihan täynnä, himoitsin tuota pizzaakin ihan vesi kielellä. Tuo kuvassa oikealla oleva vaalea rouva on ravintolan omistaja, Eva. Tarjoilija pelleilee takana. Muutenkin ravintolassa oli hyvä ja rento fiilis, täydelleen tilaan sopiva musiikki Eva Dahlgreneineen yms. Tuonne tulee taatusti mentyä uudelleenkin. Ja ne jotka eivät puhu ruotsia, voivat asioida englanniksi tai turkiksi, tai vaikkapa elekielellä.

Lentokenttä kutsuu, joten hyvää yötä ja huomiseen.



lauantai 14. lokakuuta 2017

Vilkas ilta tiedossa

Alanyalainen herkku lähtee tästä, mutta mikä?
On kiva kirjoittaa myöhään illalla, koska silloin on jo ehtinyt tapahtua päivän aikana yhtä sun toista. Nyt on taas sellainen ilta, että kotiudun vasta joskus puolen yön jälkeen, enkä taatusti kirjoittele siihen aikaan mitään, jos ei muuten niin ihan itsesuojelusyistä. SIksi taas tällainen tynkäpäivitys tiukan siivous- ja leipomispäivän jälkeen, ennen iltamenoja. Yksi pikku juttu... Ihan niin kuin olisi hyttysten myrkytykset lopetetty tältä sesongilta. 5 pistoskohtaa kutittaa, punoittaa ja laajenee taas pitkin käsivarsia, vaikka niitä lääkitsenkin. Minä niin rakastan noita paukamien aiheuttajia ja pöpöjen kantajia 😖 .

PAri uutisjuttua tähän, eli ötököistä kukkiin. Turkissa tietyissä paikoissa kukkii parhaillaan uhanalainen kukka, jonka ihastelu kannattaa jättää katsomiseen. Jos poimit tuon kukan, saat 38.751 TL (vähän vajaa 10.000 €) sakon. KUkan kuva löytyy lehtiartikkelista täältä.

Kun täällä näkee jos minkälaista turistiperheen lasta, niin kuin paikallisiakin, ja kun lentokoneessa erityisesti kuulee y htä sun toista, niin tässä on artikkeli, joka kannattaa lukea. Miksi japanilaislapset ovat rauhallisempia, eivätkä saa raivokohtauksia niin kuin esim. suomalaiset kersat. Artikkeli suomeksi on täällä.

PAlloleipien aihioita ennen ohennusta ja paistoa
Itsellä on ollut varsin nauruntäyteinen vuorokausi, kun iltaväsymyksestä alkoi jo jonkun sortin nauruhepuli. Ja sain nukuttua kunnolla, jmutta ystävän viesteille ei voi olla nauramatta. Hänellä on taito käsitellä jopa minua, vaikken minä edes ole kovin vaikea. Mun kanssa pärjää hyvin, kun tekee juuri niin kuin minä sanon. Sehän on ihan loogista ja hyvin helppoa, eikö. No, ei tarvitse edes niin toimia, kunhan käyttää älykkyyttään. Älykkyys on sekä mielenkiintoista, valloittavaa että seksikästä. Ja taas on ystäväpiirissä yksi sellainen, joka on paljon älykkäämpi kuin minä, mikä ei liene kovin vaikea saavutus. Hän on juuri se sama höntti, joka valvottaa öisin ja saa minut raivostumaan alle 5 sekunnin. Hhmm. Hänellä on sitä jotain, mitä kaikki eivät ole löytäneet, ja se jokin liittyy kykyyn havainnoida ja käsitellä ihmisiä kiltiltä pohjalta, ei hyväksikäyttöpohjalta. Siis manipulointia sanan positiivisessä merkityksessä. Ja jos manipulointisanan ymmärtää pelkästään negatiivisena, niin sitten tuo on vaikkapa hyvän mielen esiin tuomista leikkimielisin keinoin, toisinaan keinoja kaihtamatta. JOtenkin noin hän itse sen muotoili, sen jälkeen kun oli ensin suututtanut minut ja naurattanutkin varmuuden vuoksi pari kertaa.

VAan nyt lähden naisten kanssa ulos, görüşmek üzere.

perjantai 13. lokakuuta 2017

VAuvan puklun hajuista pullaa

Alanyan vielä lämpimät vuoret. +29 C tänään.
Lumi on saapunut niin Suomeen kuin Turkkiinkin, jos ymmärsin Suomen uutiset oikein 😁. Meillä on yllättävän paljon samankaltaisuutta ilmastossa. Sen kunniaksi, tai siitä huolimatta, oli pullanleipomispäivä. Itse asiassa pulla oli kompromissi, joka täytti sopivasti tämän päivän leipomisfiilistarpeen. Löysin uudelleen sen oikeita ruisjauhoja myyvän jauhokauppiaan, jonka aiemmin kadotin, ja ostin pari kiloa ruisjauhoja heti mukaan (2 TL / kg). Koska en muistanut ostaa maitoa, siis lehmänmaitoa, enkä halunnut tehdä riisipiirakoiden riisipuuroa vuohenmaitoon, niin teen ne vasta huomenna... jos jaksan ja huvittaa. SItä kun ei näissä oloissa varmaksi tiedä, tai missään oloissa.

Viime yönä valvotti eräs omituinen höpöttäjä, sopivasti puheripulin saanut ja puhelimessa hirveästi tekstiä tuottanut ystävä aina tuonne kolmeen asti. Siinä vaiheessa olin sanonut jo kymmeneen kertaan, että hyvää yötä, nyt nukuttaa, joten oli järeämpien toimien aika. Jätin puhelimen auki yöpöydälle, ja annoin herran puhua itsekseen. Taisi puhua aika pitkään, ennen kuin tajusi että minä puutun linjan toisesta päästä, sillä ehdin syvään uneen ennen kuin oli soitellut uudestaan pariin kolmeen kertaan. En enää kuullut enkä herännyt.

Voi voi
Tämä aamu aukeni niin vähillä unilla, että olin kärttyinen, hyvin, hyvin kärttyinen. Omituinen höpöttäjä oli myöskin
myöhästynyt sekä lääkäriajanvarauksestaan että ilmeisesti myös töistä, koska kello 14.30 oli laittanut minulle viestin "huomenta". Olin siihen aikaan v**uuntuneen väsyneenä raahaamassa painavaa ostoskassia vihannes-hedelmätorilta bussipysäkille, ja jotain sarkastista pullahti vastaukseen. Sillä oli outo vaikutus. Kärtytys helpotti heti.

Eilen illalla ihan pienen hetken oli olohuoneen ja keittiön parvekkeiden ovien hyttysverkot auki. Arviolta ehkä 15 minuuttia ihailin kaunista, vaaleanpunaista taivaanrantaa ja elohopean väristä merta auringon laskiessa. Nyt kutittaa ja laajenee ranteessa tuollainen kärttyisen itikan pisto. Jos eilen olikin pinkit ja kylmät sävyt auringonlaskussa, niin tänään oli punaista ja oranssia, sekä valtavan kauniisti merestä silhuetteina näkyviä pikkupaatteja. MInä niin tykkään näistä auringonlaskuista ja niiden värimaailmoista. Jokainen ilta on erilainen. Niin kai ne on aamutkin, mutta asuntoni parvekkeet ja ikkunat ovat pohjois-etelä-länsisuuntiin, eli ei kannata nousta kukonlaulun aikaan katselemaan auringonnousuja, ellen ole valmis menemään ulos asti niitä ihailemaan. Useimmiten en ole, vaan nukun sihen aikaan juuri parhainta unta. Tosin aamulla nouseva aurinko peilautuu Kale-kukkulasta, ja paljastaa Kalen kuivuuden ja karuuden, sekä usein myös päivän sään.

TArpeeksi kanelia, voita ja sokeria
Pari sanaa vielä noista pullista, tai paremminkin voista. Jääkaapissa on aiemmin ostettua luomuvoita, mutta ostin tänään toisen voipaketin, koska minulla ei ole keittiövaakaa, eikä voipaketeissa ole mitään painomittataulukkoa. TÄyden 1000 g pötkylän pystyin silmämääräisesti ja veitsellä merkaten jakamaan 10 osaan, jolloin jokainen osa on 100 g. Se luomuvoi on jokseenkin puolipallon muotoinen, ja siitä en pystynyt hahmottamaan mitään painomittoja. LUomuvoi on tuo kuvassa näkyvä keltaisempi, ja tänään ostettu oli sen rinnalla niin uskomattoman valkoinen, että piti ihan lukea sisällysluettelo. Siellä sanottiin vain, että on tehty kermasta. MItään muuta sisällöstä ei kerrottu, joten kai sekin on 100% maitopohjainen. Siis ihan täydelleen lehmänmaitoallergikolle sopivaa tavaraa ;). Vaan kun halusin tehdä tosi hyvää pullaan, niin voi on tarpeellista, ja hyvää.

En muista olenko aiemmin kertonut, mutta tämä paikallinen voi muistuttaa minua pikkuvauvoista. Mielestäni se tällä vajavaisella hajuaistilla tuoksuu ihan pikkuvauvoille, siis sille puklulle, ei sille sinappimössölle. Tänään kun avasin sitä uutta pakettia, niin siinäkin oli ihan vauvan haju 😅...siis hapan maito. Nuo voit tuoksuvat ihan happamalle maidolle, sanan positiivisessa merkityksessä. NIin tuoksui pullataikinakin kohotus- ja alustusvaiheessa, mutta lisäsin vaniljasokeria myös taikinaan, ja ainakaan naapurin suomalaisen rouvan mielestä ei tuoksunut enää vauvan puklulle, vaan herkulliselle. Näistä molemmista voista puuttuu se rasvan haju, mihin siellä pohjoisempana on tullut totuttua. Ehkä kuitenkin mieluummin puklu. IHan oikeasti minun hajuaistini ei ole palautunut viime kevään jälkeen. Kropassa on siis edelleen jotakin parantumista "kesken" tai jotain muuta vaiheessa. Oli miten oli, kai sekin aikanaan selviää, ja siihen asti mennään näillä mitä on.

Lisää kuvateksti
Oo muuten tässäkin pikkukamerassa nyt jotain vialla, nimittäin ei enää tarkenna millään... ei auta edes linssin puhdistus. Nuo päivän kuvat on ihan epätarkkoja, vaan niillä mennään kun ei ole kukaan ottanut parempia. Katsotaan huomenna mitä se tuo tullessaan. Sunnuntaina onkin lentokenttäkeikka ja sen jälkeen alkaa vipinä ja elämyksentäyteiset päivät. Ja toivon hartaasti etten huku snorkkelin kanssa jos snorklaamaan joudun 😂. Merivesi on kuulemma vielä +25 C, joten ei ihan kylmää vielä. Alahan Maria tulla, niin minäkin pääsen rannalle asti :)) .

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Asuntoja ihastelemassa 😍

Alanya ja Kestel, yliopiston läheltä
Tuttavani kaatui pari päivää sitten fillarilla niin pahasti, että puolisonsa säikähti hänen murtaneen niskansa tai luita muualta kehosta. Ihan tasaisella tieosuudella ajaessa suht kovasta vauhdista fillarin eturengas putoaa sadevesiviemäriin. Tuttavan keho jatkaa matkaa, eli hän lentää pyörän ohjaustangon yli pää edellä, ja tulee maahan onneksi muu kohta edellä kuin pää. Tapahtuman vierestä nähneet poliisit rientävät apuun ja varmistavat kuntoa, pohtivat ambulanssin tilaamista, mutta tämä yli 60 v sairaanhoitajatuttava toteaa ettei tullut luuvammoja tms sairaalahoitoa vaativaa, ja palaa kotiin. Onneksi hän selvisi pelkin pehmytosavaurioin tuosta varsin rajusta tapahtumasta. Tänään kaupungille mennessä hän näytti minulle paikan, jossa onnettomuus tapahtui. Totesimme yhdessä, että sadevesiviemärin kansi on asennettu väärin päin. Jos raot olisivat poikittain, kuten monissa muissa, ei tuota vaaraa olisi. No, mitä tekee tyhmä kanssaeläjä? Illalla kotiin palatessa väistää samassa paikassa liikkeelle lähdössä olevia moottoripyöräpoliiseja, ja ajaa saman ritilän yli niin, että takarengas putoaa ritilän raosta alas. Poliisipartion toinen mies tulee apuun nostamaan fillaria pois ritilän raosta. Oli muuten yllättävän tiukassa. Mutta mikä ihme siinä pitää olla, että itse ajaa juuri siihen samaan koloon kuin tuttavakin... Joka tapauksessa fillaroijien kannattaa katsella noita maassa olevia ritilöitä ja koloja Sillä silmällä.

Tänään pääsin jo niin lähelle rannalle menoa, että oli bikinit päällä ja pyöräilyvaatteet siinä päällä sekä rantavarusteet kassissa ja kassi fillarin etukorissa. Vaan ei onnistunut vielä tänäänkään. Illalla, kun jo alkoi ilma viilentyä ja kotia kohti tullessa jopa paleli, ajattelin kaiholla turkoosia
siltä aiemmalta, ylipitkältä fillarilenkiltä
merta ja kohtuullisen lämmintä vettä. On hyvä että snorklaus- ja uinti-intoinen ystävä saapuu tänne lähipäivinä, niin tulee aikankin mentyä rannalle. Onko minulla jo kolmas viikko, ja kerran olen käynyt uimassa, sekin pikaisesti kun ne yhdet lahden pukamaan eksyneet kalat pureskelivat ihoa varsin epämiellyttävästi. Joten olisihan se jo aika, ennen kuin uimakausi on ohi. Meidän uima-altaamme on jo suljettu, mutta meri ei täällä sulkeudu. SYksyn edetessä ja talveksi muuttuessa vesi toki viilenee ja aallokko kasvaa. Kesäisen ihanasta, turkoosista merestä tulee tummempi ja ärhäkämpi voimienmittelökenttä. Rakastan kyllä talvistakin merta, mutta se on samalla kaikessa voimallisuudessaan pelottava. Meressä kiehtoo myös sen monimuotoisuus, kauneuden ja herkkyyden lisäksi siitä löytyy myös tietynlainen ehdottomuus ja suunnaton voima. Jos osaisin maalata, niin olisin kai merimaalari. Ja asuntolaivakin on pyörinyt mielessä jo ainakin 20 vuotta. Saa pyöriä edelleenkin.

Mihin se tämä päivä sitten yllättäen meni... no Aqua Residenceen 😍. Se vaan on minulle eräänlainen lempilapsi, niin kuin
on ollut jo rungonrakennusvaiheesta saakka. Olin tänään mukana tulkkina, kun tuttavaperhe halusi nähdä sieltä pari vuokrattavana olevaa huoneistoa. Kun sitten katselimme sekä tyhjiä että kalustettuja huoneistoja, niin yksi niistä oli niin kuin olisi kotiinsa tullut. Sanoinkin jo, että voisinkos minäkin vuokrata tämän samaan hintaan kuin mitä tätä näille asiakkaille tarjotaan 😁😍, ja kun ensimmäinen vastaus oli kyllä, niin piti ihan itseä hillitä. Se valmiiksi kalustettu huoneisto oli NIIN houkutteleva, niin minun näköiseni, ja varsinkin kun tunnen talon aktiviteetit ja tilat, olin ihan hurmioitunut. Mutta välittömästi tuon kyllä-vastauksen jälkeen sain vastaani naurunremakan, sillä molemmat miehet tietävät missä asun, ja ihmettelivät miksi vaihtaisin tästä siihen asuntoon, kun he kokivat tämän yhtä hyväksi... Mutta tämä ei ole Aqua, vaikka saman rakennuttajan tekemä onkin 💝.

Samalta fillarilenkiltä tämäkin. Työmaita ja risteyksiä.
Nyt on taas tinnitus innoissaan ja verenpaine missä lie, sillä hetken kokiksenhalusta ostin 2,5 litran pullon, kun en pienempiä nähnyt (ennen kuin jo kannoin tuota isoa pulloa, josta ei tietenkään voinut päästää irti). Eihän se ostaminen mitään tee, vaan kun tulee janoonsa koko päivän reissun jälkeen juotua sitä lasillinen jos toinenkin, ja lopulta huomaa että on hieman tavallista höntimpi olo, ja kokista on mennyt jo yli puoli pullollista. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin menee pitkästi yli puolen yön ennen kuin alkaa väsyttää, ja ennen kuin saan unen päästä kiinni. Tässähän voi alkaa suunnitella vaikka seniorilattareiden koreografioita...  Ai niin, kokiksesta jäätelöön. Kiinteistönvälittäjä, jolle tulkkasin, vei kiitokseksi avusta jäätelölle. Bamyaci niminen, Alanyassa jo 77 vuotta toiminut jäätelötehdas tekee kunnon jäätelöä, ei mitään ilmavaksi vatkattua ja superkäsiteltyä höttöä. Kaiken lisäksi heidänkin jäätelönsä ovat luonnollisista aineista, eli mitään turhaa kemiallista ja synteettistä ei ole lisätty. Jopa tämä maitoallergikko nautti jäätelöistä ilman mahan turpoamista yms. Hinnasta ei ole tietoa kun se annos tarjottiin, ja maut olivat mielenkiintoisia. Suosittelen kokeilemaan. Se löytyy Punaisen tornin vierestä, ei satamatasosta vaan heti siltä seuraavalta satamatason suuntaiselta tieltä, ei kovin kaukaa Punaisesta tornista. Ja tietysti kuviakin otettiin, mutta ei minun kameralla.

Niin... valtion uudella päätöksellä 1.12. - 1.4. välisenä aikana sekä ulkomailta saapuvilla turistiautoilijoilla että tietyillä alueilla liikkuvilla paikallisilla autoilijoilla, yksityisillä ja ammattiliikenteeseen kuuluvilla, tulee olla autoissaan talvirenkaat. MIkäli näin ei ole, päräytetään 625 TL sakko ja matka voi jatkua kun on asianmukaiset renkaat. Asiasta uutisointia mm tässä. Talvi tulee, muttei ihan vielä. Rannalle, huomenna.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Kukas SINÄ sitten olet?!!

Alanya ja 53 Presidentillisen pyöräilykilpailun joukkue-esittely
Hiukan satoi toissapäivänä. Ihan vain sen verran, että uusi eritasoliittymän alikulkuosuuden notko keräsi vettä toista metriä. Eilen ja tänään on ihailtu ja kauhisteltu lehtikuvista, kuinka veteen ajanut autoilija joutui pelastautumaan uimalla, kun auto upposi kattoa myöten vesimassaan. Ilmeisesti rakennusvaiheessa on ollut jotain kissanhännänvetoa, koska nyt on kova nokittelu. Tietyt tahot antavat suoraa palautetta, osa sakastista palautetta, mutta joka tapauksessa ylempää virkamiestä lääninhallinnosta vaaditaan korjaamaan virheensä, "ennen kuin Alanya uppoaa", noin niin kuin kuvaannollisesti. Myös kaatuneet puut ovat työllistäneet raivausporukoita. Illalla oli kovia tuulenpuuskia, ja en tiedä todellisia nopeuksia, vaan sen, että ennakkoon arveltiin tuulen nousevan myrskypuuskissa 50-70 km/h nopeuksiin.

Tiedän, ettei tietyt tahot tykkää siitä että puhun heidän toilailuistaan, mutta puhun, koska joillakin on taas jäänyt putkinäkö päälle. Maassa maan tavalla. Monen suomalaisen lempihokema, tosin rajoittuu siihen, että SUomeen tulevien ulkomaalaisten kuuluu heidän mielestään käyttäytyä niin kuin he itse käyttäytyvät. Piste. Variaatioita ei suvaita. Ja entäs sitten toisin päin?

Turkin joukkue
Aamulla olin vielä nukkumassa, kun ovikello soi, ja ystävä pyytää minua mukaan talon takapihalla järjestettävään
kokoukseen. Pikapikaa musta tee aamiaiseksi, silmät samaan suuntaan, kokouskelpoiset vaatteet päälle ja menoksi. Ensin ihmettelin mihin minua siellä tarvitaan, mutta matkalla sekin selvisi. Yksi tehtäväni olisi ollut simultaanitulkkina toiminen, suoraan puhutusta turkinkielisestä keskustelusta suomeksi kääntäminen. Paikalla oli sekä meidän turkkilaisen talon huoneistojen edustajat, että naapuritalon kansainväliset asuntojen edustajat. Osa suomalaisista ei kuulemma puhu turkkia eikä englantia, ja ajattelivat, että siinä voisin olla avuksi.

Tulin pihalle ja ehdin tervehtiä paria naapuria, kun eteeni marssii vihaisen oloinen vanha mies, ja suusta tulee kovalla äänellä: KUKAS SINÄ OLET? OLETKO SÄ SE JOKA VEISPUUKKIIN KIRJOTTELEE?!? Herralla ei ollut käyttäytymistapoja edes suomalaisen mittapuun mukaan, saati sitten paikallisiin tapoihin verrattuna. Ja juuri hän olisi ilmeisesti ollut se, jonka takia kysyttiin tulkkausapua. Minulle tuli helppo kokous, sillä sain olla läsnä pelkkänä asuntoni edustaja kuten muutkin turkkilaistalomme naapurit, ja seurata kokouksen kulkua kaikessa rauhassa. Kyseinen sanasto osuu juuri sille ns. työsanastoni alueelle, josta tulkkaus olisi ollut helppo ja tarkka, mutta tuon tuomitsevan ja vihaisen kohtaamisen myötä ei jäänyt mitään halua auttaa tuota herraa. Selvitköön omilla avuillaan tai olkoon selviämättä. Onhan se tietysti "ihan sama" kun kokouksen jälkeen kuulee valitut otteet keskusteluista toisen tai kolmannen käden tietona ja sen mukaan miten kukin ne asiat sitten jälkeenpäin muistaa.

Ihana juontaja :)
Yhden toisenkin asian nostan kokouksesta ylös. Jos ihmisillä olisi ollut enemmän kielitaitoa, he eivät olisi niin
jumalattoman töykeästi keskeyttäneet maanomistajan, rakennuttajan, asianajajan ja vakuutusedustajan keskusteluja, mutta ei. Vaikka kyseiset ihmiset puhuivat kokoukseen liittyvää ihan oikeaa ja painavaa asiaa, keskeytettiin heidät useampaan kertaan kesken asian käsittelyn. Keskeyttäjät olettivat mitä olettivat, en tiedä mitä, mutta muutaman minuutin kärsivällisyys olisi ollut suotavaa. Koomiseksi kokouksen teki se, kun ensin tietyt suomalaiset vaativat, että asunto-osakeyhtiön hallinto tulee järjestää lain mukaisesti, ja useaan kertaan sen jälkeen korostivat sitä, että "tässä on lista henkilöistä, jotka haluamme johtamaan tätä taloyhtiötä".

Olen jo kauan sitten lakannut tuntemasta myötähäpeää eurooppalaisten toilailuista, ja tuon toiminnan kohdalla yritin keskittyä ihan muihin asioihin, etten kommentoi mitään. Se, että muutama pohjoiseurooppalainen perhe on jo valmiiksi kaikkien puolesta päättänyt ketä laillisesti kokoon kutsutun yleiskokouksen osanottajat tulevat valitsemaan taloyhtiön johtoon, oli yllättävintä mitä koskaan on kokoushistoriassani tullut vastaan. Ensin vaaditaan että pitää toimia laillisesti ja siten myös demokraattisesti, sitten kuitenkin toimitaan kuin diktaattori, joka määrää keitä on valittava taloyhtiön johtoon (tai muuten emme ole tyytyväisiä emmekä leiki teidän kanssanne). Kokouksen kaksi puhetta johtanutta paikallista onneksi luovi asian eteenpäin kohti oikeata äänestystä. Normaalin kokouskulttuurin mukaisesti ihmiset olisivat voineet ehdottaa ketä taloyhtiön johtoon haluavat, ja niistä ehdokkaista olisi äänestetty. Nyt lyödään moneen kertaan pöytään lista, "nämä ihmiset haluamme taloyhtiön johtoon". Asian olisi voinut esittää kohteliaasti ja protokollan mukaisesti, tai sitten niin kuin se meni. Samassa kohden hiukan harmitti se, että henkilö joka tulkkasi enganniksi, ei tulkannut kaikkea, vaan vain haluamansa osan. Turkkia osaamattomat eivät siten tienneet kaikkea mitä turkkilaiset osallistujat puhuivat, eivätkä etenkään sitä hyvää. Mutta hän oli myös henkilö, joka itse halusi itsensä johtohenkilöiden joukkoon, ja se jo kertoo tarpeeksi. En tiedä ymmärsikö listaa pöytään lyönyt henkilö kuinka karkeasti hän toimi, vai toimiko hän noin ihan tietoisesti.

Lisää kuvateksti
Kokouskulttuurissa ehdotetaan puheenjohtajaa, ja kannatetaan, jolloin kokoukselle olisi saatu hyvä puheenjohtaja. Nyt puhetta päsmäröinyt pohjoiseurooppalainen ei kuitenkaan toiminut näin, tai muutenkaan kokousprotokollan mukaan, ja oli pitkän aikaa yleinen hämmennys menettelytapojen vastaisesta toiminnasta. Sama joka vaatii tiettyjen menetteytapojen noudattamista, ei itse noudata niitä. Ja kyllä, vetää taatusti isommat herneet tästäkin sanomisestani, koska kokee tämän arvosteluna sen sijaan, että ottaisi opiksi. Tulevia kokouksia varten voisi opiskella tapakulttuuria, ja nimenomaan paikallista tapakulttuuria ja kokouskulttuuria. Suomalaisilla tavoilla ei ole täällä mitään merkitystä. Ne ovat alku, jolta voi ponnistaa eteenpäin, kehittyä kohti kohteliaampaa, suvaitsevampaa ja tasa-arvoisempaa käyttäytymiskulttuuria. Tapakulttuuri ja kaikkien muidenkin mielipiteen huomioon ottaminen sekä kunnioittaminen tasa-arvoisina on perustaito.

Sitten pois kokouksesta ja ihan muihinkin yhteyksiin. Käyttäytymiseen, siis siihen konkreettiseen käyttäytymiseen mitä kukin oikeassa elämässä kohtaamiensa ihmisten kanssa toteuttaa, vaikuttaa tietysti ihmisen itsensä arvomaailma ja etiikkakin. Viime viikolla jouduin tilanteeseen, jossa ryhmässä läsnä oleva suomalainen isoon ääneen onnittelee toista pohjoismaalaista tietystä asiasta, ja heti sen päälle toteaa, että onpa hyvä, että asioit eurooppalaisten kanssa, niin voit ainakin luottaa siihen että asiat hoituvat luotettavasti. Samalla hetkellä useampi silmäpari painaa katseensa alas. Mitä tuon lauseen kääntöpuoli on? Että asioidessasi paikallisten kanssa asiat eivät hoidu luotettavasti. Sanoja ei ilmeisesti vähääkään ajatellut mitä hän sanoo, ja miltä se läsnäolevista paikallisista tuntuu. Sama henkilö oli kuitenkin kutsunut ne läsnä olleet paikalliset siihen tilaisuuteen.

Nyt on useita kertoja tullut törmättyä siihen, että monet täällä tapaamani suomalaiset kokevat olevansa jotenkin parempia ihmisiä kuin paikalliset, ja/tai muutenkin parempia ihmisiä kuin monet muut ihmiset.

Hyi hitto mikä asenne. Siitä on kristillisyys kaukana. Oikein farisealaisuutta pahimmillaan. Minkä takia he sitten tänne tulevat? Pönkittämään itsetuntoaan vai? Tuli väistämättä mieleen myös ruotsalaisen naisministerin Suomelle antama varoitus: "jos haluatte olla osa pohjoismaita, niin te ette voi jatkaa näin". Ruotsalaiset, jotka varoituksesta ja sen taustoista minulle kertoivat, kokivat suomalaiset enemmän venäläisten kuin pohjoismaalaisten kaltaisiksi. Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat paljon tietoisempia käyttäytymisestään ja etiketistä, ihmisiä tasa-arvoisena pitäviä ja paljon enemmän maailmankansalaisia. Uutisoitiinko tuosta Suomessa, en tiedä koska en seuraa Suomen uutisia, mutta lukijoista joku varmaankin seuraa. Tätähän SUomessa korostetaan paljon, että suomalaiset ja suomalaisuus ovat parempia kuin muut, mutta ei sekään saa mennä yli. Ei se tee muista ihmisistä yhtään sen huonompia. Järki käteen.  Ihmisyys ja ihmisarvo on jokaisella, eikä sitä voi toinen ihminen ottaa pois, ei edes katkeroitunut henkilö. Ja ihan turha hyökätä minua vastaan tämän jälkeen. Opettele kieli ja kulttuuri, niin ymmärrät enemmän.

Tänään starttasi 53.  kansainvälinen, presidentillinen pyöräilycup Alanyasta, ja päättyy muutama päivä myöhemmin Istanbuliin. Tätä juhlistettiin illalla satama-alueella järjestettävällä tapahtumalla ja ilmaiskonsertilla, jossa tämäkin tinnituksen omistaja oli korvatulppien kanssa nauttimassa musiikillisesta annista. Viereiset kuvat ovat illan ohjelmasta.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

800 vuotta vanhaa viiniä?

Kestelin äiti-lapsipatsas oliivipuiden takana
Anatolian Seljukkien ensimmäisen hallitsija Alaaddin Keykukbatin aikainen kellari on löydetty Alanyan Kalen pohjoisosasta nyt rakennustöiden ja tutkimusten yhteydessä. Keykubat hallitsi 1220-1237 välisenä aikana, ja alustavan arvion mukaan nyt löytynyt kellari on peräisin tuolta samalta ajalta. Kaiken lisäksi kellari on vielä täynnä, ja sieltä löytyy  viinitynnyreitä tai vastaavia. Vuonna 1221 Hallitsija Alaaddin Keykubat vihittiin Alaiyen (nyk. Alanyan) linnoituksessa Kyr Vartin kristityn tyttären kanssa, ja tuohon aikaan linnoitukseen tehtiin laajennuksia ja parannuksia. Joka tapauksessa historian ekspertit tulevat tutkimaan asiaa, ja aikanaan tiedotetaan siitä miltä ajalta ja kenelle kuulunut tuo varasto on, ja mitä se sisältää. Kun kellareista löytyneissä tynnyreissä vielä on jotakin, niin on tietysti mielenkiintoista kuvitella millaista 800 vuotta vanha Vuosikertaviini olisi. Kaiken kaikkiaan hieno löytö, oli sitten miltä vuosituhannelta tahansa, ja sisältääpä varasto mitä tahansa. Alaaddin Keykubatin ratsastajapatsas löytyy läheltä huvipuisto LunaParkia, siitä missä ohitustiestä erkanee Alanyan keskustaan tuleva tie. Tuo turkkia, farsia, silloista roomaa ja arabiaa puhunut hallitsija on ollut merkittävä mies Alanyan historiassa.
 Alkuperäinen lehtiartikkeli on tässä.

Meillä on ollut viileä myrskkypäivä. Tai no, myrskypäiväksi tätä povattiin, mutta myrsky meni ohi meidän asuinalueeltamme. Olin jo parvekkeella ihaillen odottamassa luonnonnäytelmän saapumista, mutta sain tyytyä pieniin jyrinöihin ja muutamaan salamaan, sekä merellä kuohuviin vaahtopäivin. Ihan ok nekin. Tulipa siinä samalla pestyä parveke, ja kun en viitsinyt lähteä ulos, niin tuli ensimmäistä kertaa tyhjennettyä ja siivottua perusteellisesti
Bambukasvustoa Välimeren rannalla Kestelissä
varastona ollut toinen kylpyhuone. Nyt vieraani saa muutta tuonne päätyyn, ja saa ikään kuin oman yksiön, vaikka saman katon alla olemmekin. Harkitsin jo jopa huonekalujen ikkunaostoksille lähtemistä, mutta puhelinsoitto naapurista ehti väliin. Sain kutsun naapuritaloon, ja kävin siellä vieraisilla. Unohdin kaappien katselun tältä päivältä. Ihan oikeasti kaappi- ja nojatuoliostoksilla käynti on ajankohtainen vieläpä lähi aikoina.

Tuosta viereisestä kuvasta sen verran, että monenlaisia heiniä ja ruokoja olen täällä tähän mennessä nähnyt, mutta en ole aiemmin tajunnut, että täällä kasvaa myös bambumaisia ruokoja, tai ruokomaisia bambuja, tai bambuja tai mitä nuo nyt ovatkaan... Niillä oli ihan bambun varsi, mutta googlella ei osunut hauissa löytymään ainoatakaan kuvaa heilimöivästä bambusta tai ruo'osta, joten tunnistaminen jäi tekemättä. Minulle ne voivat ihan hyvin olla "jotain bambua" ;) .

Lähi päiville ei ole minkäänlaisia suunnitelmia, ei sitten ainoatakaan. Sitä kutsutaan energian keräämiselle tarkoitetuksi ajaksi, lepäämiseksi, lomaksi, omaksi ajaksi jne. Kun tästä sadepäivästä päästään, niin seuraava 1,5 viikkoa näytti olevan pelkkää aurinkoista säätä, ja vielä ihan kohtuullisen lämmintäkin. Uima-allasvesi on kylmää, mutta meri houkuttaa edelleen. Miesrintamalla on hiljaista ja tapahtumatonta, voisi sanoa jopa "tylsää". Käyttäytymällä kuin suomalainen, vahvatahtoinen nainen, ja pitämällä 23-08 unirytmin, olen taas karistanut yhden sulhokandidaatin kannoiltani. Eh. Sen sijaan on syntynyt lisää tekstiä seuraavaan opukseen.

lauantai 7. lokakuuta 2017

Kyläteille eksyy helposti

Alanyan Kestelistä vuorille päin lähtevä tie, yksi monista 7.10.2017
Vapaa puhelinyhtiön toimistojen henkilökunnan oikuista. Kuulostaako tavoittelemisen arvoiselta? Olin jo vaihtaa liittymäni Vodafonelta TTNetille, kunnes päätin kokeilla vielä yhden kokeilemattoman palvelun osan, nimittäin online-palvelut. Kielitaitoni on kehittynyt, sanastokin laajentunut, ja nettisivuston onlinepalveluiden käyttö oli yllättäen sujuvaa ja jopa mieluista puuhaa. Sain tilattua tarvittavan salasanan saman tien, pääsin sivuille, pääsin vertailemaan eri kampanjoita ja eri liittymätyypejä, ja tärkeimpänä kaikista pääsin hallitsemaan liittymääni. Jo elokuussa, kun aiemman sopimukseni kausi päättyi, oli toimiston tyttönen minulta mitään kysymättä vaihtanut liittymätyyppini kalleimmaksi mahdolliseksi. Silloin emme päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, ja minulle ilmoitettiin, että liittymätyyppiä voi vaihtaa enintään kerran kuussa. Perkuleen likka, ajattelin, ja päätin vaihtaa joko operaattoria tai liittymätyyppiä seuraavan kuukauden aikana.

JOssain Kestelin puutarhojen keskellä, ennen eksymistä.
No, nyt on vaihdettu se liittymätyyppi, ja maksan alle 1/3 siitä mitä maksoin aiemmat kuukaudet. En käytä puhelinta juurikaan, mutta se on kuitenkin hyvä olla olemassa niiden kuukausittaisten 1-5 soitonkin vuoksi. Kuukausittain tulee lähetettyä enintään 10 viestiä. Eniten tarvitsen karttapalvelua ja nettiä tietyissä tilanteissa, mutta sekään käyttö ei ole suurta. Nyt maksan netistä ja puheluista 6 € / kk, ja molempia on enemmän kuin tarpeeksi. Viestisaldoa pakettiin ei sisälly yhtään, eli on joko ladattava erillistä viestirahaa, maksettava ne erillisenä liittymän kk-maksun yhteydessä, tai sitten viestiteltävä esim. Whatsappin kautta. Jos olisin vaihtanut operaattoria, niin olisin vaihtanut TTNetille, sillä heillä on heidän kotinettiliittymänsä käyttäjille hyviä kännykkäliittymätarjouksia. Samoin Postilla on yllättävän hyviä puhelinliittymätarjouksia.

Tuon äskeisen kirjoitussession jälkeen päätin käydä ulkoa vähän pyöräilemässä. Tavoitteena oli pieni pyörälenkki, koska olo on edelleenkin normaalia väsyneempi. Tavoitteitahan voi aina asettaa, juu, mutta utelias ja seikkailunhaluinen mieli kun vie pikkuteille ja eksyksiin, niin pikkulenkistä tulee pikkuisen liian iso lenkki. Kestelissä löysin muuten oliivipuiden seasta sen äiti-lapsi-patsaan, josta eräs rouva kysyi aiemmin. Patsaasta ei löytynyt mitään kylttejä, nimiä tai selityksiä, joten arvelen sen olevan patsasveistokilpailun satoa. Kysyn siitä lisää josus jos tilaisuus tulee. Patsaalta jatkoin fillarointia rantatietä itään päin, mutta liikenteen melu oli ärsyttävää  ja pilasi rannan suoman ilon, joten Kestelin keskustan kohdalta käännyin vuoristoa kohti, ja jatkoin sitä myös Kestelin läpi menevän ison tien jälkeen. Tie näytti isommalta kuin puutarhoille vievä tie, sellaiselta kylätieltä, joten ajattelin pääseväni siitä mahdollisesti yliopiston luo, ja sieltä taas voisin jatkaa tuttuja teitä pitkin kotiin.

Tässäkin olin vielä vähän kartalla
Ihastelin puutarhoja ja näkymiä, kuvasin ja ajoin taas. Hetken päästä ei ollut enää aavistustakaan mihin päin kannattaisi lähteä, sillä risteyksiä ja teitä oli aivan liikaa. Siellä on ihan valtava tielabyrintti. Kaiken lisäksi olin alhaalla laaksossa, josta näin kyllä suurimman osan aikaa vuoret, mutta rehevä kasvillisuus esti laajemman ympäristön näkemisen. Eksyin niin täysin kuin vaan eksyä voi. En enää tiennyt edes mistä olin tullut, koska olin kääntynyt jo riittävän monesta risteyksestä. Osasta käännyin ohjeiden mukaan, osasta vaistonvaraisesti. Kysyin parilta rouvalta ajo-ohjeita, ja he vakuuttivat, että jatkat vaan suoraan ja pääset yliopistolle. Ainoa ongelma oli, ettei mikään tie jatkunut suoraan. Oli käännyttävä.

Ensin käännyin vasemmalle. Kipusin jyrkkää nousua ja tunsin kuinka voimat olivat jo aikalailla loppu. Edessä häämöttää tietyömaamerkki ja selkeä kielto siitä, ettei tietyömaa-alueelle saa mennä. Jupisin jotain itsekseni, käännyin ympäri, laskeuduin jyrkän laskun kävelllen koska tie ei ollut ajokuntoista, ja käännyin äskeisestä risteyksestä nyt katsomaan sen toisen haaran. Samalla vastaan tulee tonnien painoinen jättimäinen tietyömaakuorma-auto täydessä maalastissa. Koko tie on siitä alueelta ihan kuravelliä, ruskeaa, liukasta kuravelliä. Kuorma-auto menee, ja minä jatkan äskeistä paljon jyrkempää nousua siinä kuravellitiellä, vaikka tuntuu ettei jalat jaksa liikkua enää metriäkään. Ei ollut mukana edes suklaata tai sokeria, eikä vettä.

Tässä vaiheessa, ja tunnelin toisella puolen ei ollut enää aavistustakaan
Kun olen mennyt taas pari kilometriä, tulen monen tien risteykseen, ja näen, että isoimmat tiet vievät ihan väärään
suuntaan, vuorille. Pari muuta vie talojen tai puutarhojen pihaan, ja yksi tietyömaan tunnelin itäiseen päähän. Eikä ketään ole näkyvissä. Hetken päästä ohi ajaa mopolla kaksi miestä, mutta he eivät halua pysähtyä. Odotan edelleen, sillä en jaksa enää taivaltaa mihinkään päin. Sama kuorma-auto, joka ohitti minut aiemmin, tulee näkyviin ja pysähtyy kohdalleni. Kun kysyn miten pääsen yliopiston luo, sanoo kuljettaja että olit jo tuolla kauempana ihan oikealla tiellä, että pitää palata sinne. Kerroin tietyömerkeistä ja kiellosta. Hän sanoi että siitä pääsee ohi, ja että se on ainoa tie, ellen halua kiertää Kestelin keskustan kautta. Samalla kun lähdin taas kiipeämään sitä tiukkaa nousua, kuravelli roiskuen, näin ihan kuraisen fillarin, kuraiset lenkkarit, kuraiset housut ja sen tosiasian, että kotiin on vielä todella pitkä matka. Samalla alkoi sataa, onneksi vain muutama pisara vettä. Taivaalle oli noussut tummat ukkospilvet, tosin aurinko paistoi vielä. Sateen ja illan läheisyyskin alkoi painaa päälle. Ehdin ajatella, että hyvällä tuurilla ehdin kotiin ennen iltahämärää, samalla kun jo kipusin seuraavaa rinnettä ylöspäin ja olin purskahtaa itkuun, väsymyksestä.

Ohitin sen kieltomerkkisen työmaakohdan, ainoastaan nähdäkseni, että edessä näyttää tie loppuvan. Ainoastaan joku tietyömaan tie nousee jyrkästi kivivallin päälle. Epätoivo yritti hiipiä mieleen, mutta ei auttanut muu kuin lähteä kapuamaan sitä tietyömaatietä ylöspäin. Sen päälle kun pääsin, niin oli taas valtavat työmaat ympärillä, eikä näkynyt kunnon viitteitä siitä mihin päin seuraavaksi kannattaisi mennä. Onneksi tuli auto vastaan, joten lähdin sinne päin mistä auto tuli. Siitä pääsin taas seuraavaan kolmen tien risteykseen, mutta koska näin jo yliopiston, niin valitsin sen, joka vie sinne päin. Ja tuli työmaa toisensa jälkeen, kunnes lopulta olin yliopiston pohjoispuolella ihan normaalilla tiellä. Hyvä etten pysähtynyt suutelemaan asfalttia, niin ihanalta sen tien löytäminen ja sille tielle pääseminen tuntui.

Alkumatka siinäkin oli vasin nousuvoittoinen, vaan kun laskuosuudet alkoivat, tajusin että takajarru oli taas niin kulunut, ettei se pitänyt yhtään. Jyrkkään alamäkeen kovalla vauhdilla laskeminen ilman pyöräilykypärää ja ilman takajarrua oli kokemus sekin. Mieleen tuli "ihan sama" -fiilis, ja annoin mennä. Aika lailla samaa vauhtia tulin alas kuin edellä menevä mopokin. Kun lopulta pääsin kotiin, niin päiväruoka oli vielä syömättömänä kattilassa. Ilmankos energia loppui, vaikka onhan tuota vararavintoakin aikamoiset varastot. Banaania ja Mevlana-sokerikarkkeja ensiavuksi, nam. Ja jostain tarvitsisi saada paperinen kartta, jossa näkyy nämä paikalliset kylätiet läntisten tunneleiden, LunaParkin ja Dinek Mahallesin seuduilta aina tuonne Mahmutlarin pohjoisalueisiin saakka. Kartta, kiitos.

Käsittämättömiä tekoja


Kuinka monen naisen lohtuherkku?
Ensin naisasiaa, ja sitten rantatieprojektista. Alustukseksi tarina eräästä voimakkaasta ja herkästä naisesta, jota arvostan Saimin tarina. Moni tuttava kipuilee tällä hetkellä terveytensä, naiseutensa, elämänsä ja ties minkä päätöstensä kanssa. Olkaa rohkeita naiset. Elämällä on paljon annettavaa, kun ei sorru sulkemaan itseään elämältä, taipumaan mihinkään toiottomaan tilanteeseen. Yllättävän moni, ja aivan liian moni sortuu valheelliseen maailmaan. En voi käsittää miksi joku valitsee totuuden sijasta valheen, ja luulee sen kantavan kohti onnellisuutta. Valhe on aina valhe. Se tulee aina julki ja rikkoo niin ihmissuhteita kuin elämän rakenteitakin. PAhinta on valehtelu itselle ja omalle lapselle.
suuresti.

Näen joka viikko joltakin tuttavapiirin naiselta jotain äärimmäisen älyttömiä tekoja tai päätöksiä. Useissa näissä naiset yrittävät hiljentää omaa surevaa sisintään tai hölmöistä teoista seurannutta katumustaan jonkinlaisilla hyvitysteoilla. En voi käsittää sitä, että omilla teoilla voisi muka ostaa sielunrauhaa, mielenrauhaa tai puhdistautumista; enkä sitä, että katumuspäissään tehdään jotakin vielä typerämpää. Kuulostaa ihan anekaupalta. Sama suomalainen vanha nainen, joka on aikanaan miestään pettäessään väittänyt olevansa minun luonani käymässä (eikä kertonut siitä ajoissa edes minulle), vaikkemme tavanneet vuosiin, esittää täällä minulle avoimen halveksuntansa siitä kun minulla on hänen mielesstään ollut kauhean paljon miessuhteita, auttaa valheellisin perustein naistenmiestä rajan yli. Nainen, joka satunnaisen seksiseikkailun jälkeen tuleee raskaaksi, pitää lapsen muttei miestä, kohtaa rajua väkivaltaa ko mieheltä, ja auttaa hänet silti toiselle naiselle puolisoksi, on myöskin käsittämätön. Kolmas on hyväksikäytön ja välivallan uhri, mutta uhriutuu ja uhrautuu mieluummin, kuin kohtaa todellisuuden. Neljäs altistaa itsensä väkivallalle, koska jollain tasolla nauttii siitä. Mikä helvetti suomalaisiin naisiin on oikein mennyt? Tiedän, että täysipäisiä ja hyvinvoivia suomalaisia naisia on edelleen, mutta näitä rajan ylittäneitä on kuukausi kuukaudelta enemmän. Ja kuka heitä auttaa? Täällä työskenteleville lähetystyöntekijöille sanoin, että kotimaassakin olisi valtavasti töitä, jos vaan haluaisitte auttaa siellä apua tarvitsevia.

JOttei menisi pelkäksi surulliseksi puheeksi, niin muutama sana Välimeren Rantatie -projektista. Tien löytämistä ja tien kulkemista kai tuo on tuo edellinenkin asia. Jokaisella on valta valita ja kulkea oma tiensä. Jotkut naiset valitsevat väkivallan alle jäämisen, eikä sille ulkopuolinen mitään voi. Mutta sitten maanteihin. Alanya - Konya tien uudistukset ovat nyt hyvässä vauhdissa, ja matkustaminen tuolla välillä lyhenee oleellisesti vaikeista vuoristo-oloista huolimatta. Toinen pitkään toivottu ja jo käynnissä oleva projekti on Antalya-Mersin tien uudistaminen. Kyseisellä välillä on "pienenä" hidasteena jylhä Taurus-vuoristo, joka juuri tällä välillä ulottuu keskiylängöltä aina Välimereen saakka. Siksakmainen vuorenrinteelle nousu, sen jälkeen samanlainen lasku, uusi nousu ja lasku jne saavat aikaan sen, että kyseisen välin matka-aika on ollut 10-12 tuntia. Uudistuksen myötä matka-aika lyhenee noin 4-5 tuntiin. Tämä tarkoittaisi sitä, että Alanyasta Mersiniin pääsisi noin 2,5 - 3 tunnissa. Huima muutos.

Tähän mennessä tuolle välille on jo valmistunut 10 tunnelia, joista 9 on jo liikenteelle auki, ja kaikki vain siksi, ettei tarvitse kiiveä vuorta ylös laskeutuakseen taas alas ja aloittaakseen saman uudelleen. Tunneleita on suunnitelman mukaan yhteensä 34 kpl, ja niistä 27 on Mersinin alueella. Näistä 27:stä 10 on siis valmiina, 11:n työt on aloitettu ja 6 odottaa vielä vuoroaan. MIelenkiintoista. Tien valmistumisen jälkeen Alanyastakin voisi ihan  helposti ajaa Mersiniin, jopa päiväreissulle. Toki siellä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että siellä mennee helposti useampi päivä. Alkuperäinen lehtiartikkeli tässä.

Jospa sinä ongelmiesi kanssa kamppaileva nainen lakkaisit kulkemasta tuota uuvuttavaa siksakkitietä, lakkaisit teeskentelemästä ja mollaamasta muita omien tekojesi tähden ja rakentaisit itsellesi suoremman tien kohti mieleistäsi elämää. Toki aina voi vieraantua niin kauaksi itsestään, ettei edes tunnista tarvetta tällaiselle. Mikäli sattuu tunnistamaan valehtelun tarpeen omassa elämässään, niin jo siitäkin voi päätellä, ettei kaikki palaset ole ihan kohdallaan, että muutostarvetta on. Jos nyt aloittaisit muutoksen, uuden tien, niin milloin olisit perillä mielenrauhassa ja hyvässä olossa?

torstai 5. lokakuuta 2017

Basaarin antia

Arvaapa montako kelloa tarvitsee ostaa, ennen kuin kellokauppias suostuu siihen, että kaupan kelloja saa kuvata. Kolme. Sen jälkeen sanoin, että en ole ihan varma haluaako sukulainen X tämän vai tuon kellon, joten saanko ottaa kuvan tuosta ja lähettää hänelle, niin voin sitten tulla ostamaan sen mitä hän valitsee. Toki aika montaa kelloa myös ihailin ja kehuin. Sen jälkeen heltisi kuvauslupa. Tässä on nyt niitä, mitä tohdin kuvata. Alimmat kaksi kuvaa ovat nahkarannekkeisia miesten kelloja, kaikki muut naisten kelloja. Ja naisten kelloissa ei ollut nahkarannekkeisia, ainoastaan muutamia keinonahkarannekkeisia. Mutta nuo ylimääräisen, lukollisen lasiseinän takana olleet miesten kellojen rannekkeet olivat nahkaa. Keinonahkarannekkeisia oli miehillekin paljon, samoin metallirannekkeisia ja jotain muovi-silikoni-tyyppisiä. Kauppias myös selitti, että vaihtaa kelloon tekstiilisen, keinonahkan tai nahkarannekkeen, ja hinta riippuu paljon myös rannekkeesta.

Tuo kyseinen kauppias möi kellot minulle sillä hinnalla mitä sanoin, paikallisten hinnalla. Hän perusteli sen sillä, että puhun sujuvaa turkkia ja olen jo ikään kuin paikallinen. No, tiesin vaatia tiettyyn hintaan, koska olen nähnyt ja kuullut millä hinnalla paikalliset miehet kellonsa ostavat. Tottakai tarjoan saman hinnan enkä yhtään enempää. Ja osaan myös olla hiljaa sen aikaa, kun turistille myydään sama kello viisinkertaisella hinnalla. Ei hän tappiolla minullekaan myynyt, vaan sai voittoa niistäkin, mutta turistihinnasta "tulee lisukkeet leivän päälle".  Itse en ole käyttänyt kelloa noin 20:een vuoteen, mutta nyt mieli on ehkä muuttunut. Ehkä olen taas valmis siihen, mutta eri näkökulmasta. Lisäksi näkyi sellaisia kelloja, että voisin asustekelloksi ostaakin. Ja tuolla hinnalla on ihan sama vaikka ne kastuu, hukkuu, hajoaa tms. Sellainen ällö-löllö-silikonirannekkeinenkin saattaisi jopa mennä hikisessä tanssituntikäytössä, yksi näistä kuvien kelloista iltakäytössä, ja päivät ilman mitään. Siihen, että kello roikkuu koko ajan ranteessa, en enää palaa. Täällä pärjää täysin ilman kelloa jo senkin takia, että minareettien rukouskutsuista tietää mikä aika päivästä on menossa.

Ihan piti parvekkeelle rynnätä, kun kadulta kuului sellainen ihanasti rytmittyvä klopoti klop... ratsastaja hevosineen meni ohitse 😍 .

 Sukkakauppiaankin luona kävin. Heidän hinnastonsa oli 42 paria 10 €, 22 paria 5 €. Jos olisin ostanut itselleni, niin 42 paria olisi löytynyt, mutta kun ostin sukulaiselle, joka haluaa vain pitkävartisia, tietyn värisiä ja ei-niin-helposti-purkautuvia sukkia, niin 24 parin kohdalla luovutin. Ehkä katson toiselta myyjältä vielä myöhemmin lisää. Nämä olivat suurin osa suht ohuita sekoitesukkia. Puuvillaisia oli vain muutama pari, samoin bambua, ja otin ne kaikki pois. Lyhyitä nilkkapituisia olisi ollut vaikka mitä, siis materiaalin ja laadun puolesta, mutta ne lyhyet eivät paljon Suomen syksyssä ja talvessa lämmitä. Heh, en tiedä lämmittääkö nuokaan, mutta ainahan niin voi ajatella. Ajatus lämmittää.

Tähän mennessä olen jo purkanut Suomesta kerätyn stressitaakan, vaikka otinkin eilen taas kierroksia hyvin paljon. Hetken aikaa teki mieleni lähestyä erästä tiettyä ihmistä lankoja pitkin aika lailla voimallisesti. Nousi sanavarastoon vaikka sun mitä ilmaisuja, erityisesti siksi, kun koin tämän ihmisen olevan jumalattoman epäreilu. Sivistynyt puoli onneksi voitti. Kirjoitin melko asiallisen vastausviestin, ja kävin Metro-tukussa asioilla (ja purkamassa kärtytyksen shoppailuun). Tullessa oli kovinkin rentoutunut olo ja hymyileväinen mamma. En usko mikäli joku väittää ettei shoppailu tee hyvää. Tekee se :)) . Ja silloin kun on ilo shoppailla jonkun muun rahoilla, niin silloin se vasta hyvää tekeekin ;) . Eilenkin lähdin ostoksille erään suomalaispariskunnan tarpeesta, ja tuhlasin meidän molempien rahoja. Tarvitsi hakea mustekasetti tulostimeen.

Aurinko näkyy jo olevan laskusuuntainen, ilma viilenee, ja minä myöhästyin rannalta taas. Päivällä, kun liikuin basaarialueella sukka- ja kellojahdissa, oli keskustassa vielä hyvinkin lämmin, ja teki kovasti mieli rannalle. Mutta huomenna, huomenna. Näin olen luvannut itselleni jo monta kertaa. Huomenna on perjantai ja vihannes- ja hedelmätoripäivä. Lisäksi käyn kampaajalla, ja toivon ettei tule mitään superlyhyttä poikatukkaa. Ja jos Luoja suo, niin toivon että kampaajani soittaa sinne hammaslääkärille, ja varaa minulle ajan... muuten sinne ei tule mentyä. Voin vaikka matkustaa Syyrian rajan tuntumaan, voin mennä käymään Antiokiassa, tai kirjoittaa presidentille, mutta en uskalla varata aikaa tässä ja nyt hammaslääkärille. Fiilis on suunnilleen sama, kuin tietäisi joutuvansa... no enpä nyt sanokaan.

Oma turkin kielen opiskelu on ollut hieman taka-alalla, niin kuin arabiakin. Nyt turkin kieli ottaa uutta vauhtia, kun on ystäviä, jotka kysyvät miksi sanotaan näin, ja mistä tämä tulee, mihin tuo perustuu jne. 😊 Itse olen joissakin asioissa pedanttisen pikkutarkka, ja kielen opiskelu on yksi sellainen asia. Kielioppi pitää saada tietyssä järjestyksessä, selitykset ja perusteet myös. Nyt on ollut ilo kohdata toinen sellainen nainen, jolle kaikki pitää olla samalla tavoin pikkutarkasti esillä ja järjestyksessä. Meillä oli tänään hyvin mielenkiintoinen yhteisopiskelun aloitus, ja vielä mielenkiintoisemmaksi se tulee, kunhan etenemme. Hänellä on uskomattoman vahva kyky kuulla äänteitä, ja sitten vaan tuottaa se sama äänne. Itselleni tiettyjen turkin kielen äänteiden tuottaminen on ollut paljon työläämpää. Tässä projektissa saan haastaa itsenikin että pysyn hänen tahdissaan. Tästä tulee hyvin mielenkiintoista.

Suomesta tänne tuleva ystäväni yllätti minut täysin. Hän on kysynyt muutaman kysymyksen, tarvitseeko tuoda tullessa sitä ja tätä ja tuota. Kun aikamme keskustelimme siitä mitä täällä jo on, ja mitä tarvitsee tuoda, niin hän toteaa vain "tulen sitten pelkän käsimatkatavaran kanssa". Niin sitä pitää. Siinä on asennetta kahden viikon ranta-, bailu- ja sporttilomalle. Ihana nainen.





keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Sopeutunut vai ei


Päivä katosi jonnekin. Taas on ilta. Samalta tuntuu usein sellaisina päivinä kun olen tekemisissä muiden eurooppalaisten kanssa, ja kun jätän omat asiani, kotityöni tms toiselle sijalle. Tänään oli oikein hyviä keskusteluja ja tapaamisia, vaan silti jäin kaipaamaan omaa aikaa. Vieläkään ei ole ollut sitä "rennosti rannalla lekotellen" -päivää. Jokohan huomenna, ennen kuin viikko loppuu?

Paljastanpa samalla lähiviikkojen karmeimman makuelämyksen. Täällä saa kaupasta pariakin erilaista vuohenmaitoa. Maitohyllyn edessä seisoessani en useinkaan muista kumpi oli kumpaa, ja valitsen purkin värin perusteella. *puistatus* Laitoin ensin viilikuppiin kyseistä vuohenmaitoa, ja otin lehmänmaitojogurtista muutaman lusikallisen jogurttia "siemenksi", ja vatkasin ne sinne maidon sekaan. Maito odotteli tuossa pöydällä useamman tunnin happamoitumista, jogurttimaisemmaksi tai viilimäiseksi muuttumista, vaan eipä siinä hapantunut muu kuin minä. Sama oli viimeksi. Tuo UHT-maito vaan ei lähde toimimaan niin kuin tuore maito toimisi. Tyhmä kun ei ajattele loppuun asti, niin kaadoin maidon viilikupista kattilaan ja keitin siitä mannapuuroa. MAkuaisti jo ihanuuteen viritettynä maistoin ensimmäisen lusikallisen ilman kirsikka hilloa, ja tajunnan räjäytti ällöttävän makuinen tuotos. SUolaisen happaman jogurttimaisen mannapuuroinen yäk. Onneksi oli taas sitä kirsikkahilloa, joka peittää monta ei-toivottua makua. Se pelasti tämänkin iltapalan. Tuo vuohenmaito on kylmänä juodessa ihan ok, vaan kuumennettaessa siitä tulee esille sen alkuperä ja hikiset villat. En muista oliko se toinenkin samanlainen. Ehkä testaan joskus taas sitäkin, ellen sitten pöllöyksissäni osta taas tätä samaa merkkiä (jossa on kiinnostavampi purkki). Pussillinen vaahtokarkkia lievitti kokemusta ja poisti suusta sen ikävän jälkimaun. Hah, ehkä vähempikin olisi riittänyt.

Nuo viereisessä kuvassa olevat, muutaman sentin mittaiset banaanit olivat omalla tavallaan huvittavia. Ensin näpräät sen auki, vedät varovasti pienet kuoret pois pienen banaanin ympäriltä ja sitten sen voikin periaatteessa nauttia parilla suupalalla, jos on ahne. Vaikka pienempiäkin suupaloja yrittää ottaa, niin ei siitä edes montaa suupalaa tule. Vaikka nuo ovat makeita, hauskoja, hyviä ja ties mitä muuta, niin enemmän kaipaan sellaista isompaa kesäkokoa, kuin tätä loppusadon minibanskua. Onneksi toripäivä on jo huomenna, ja ylihuomenna ja lähes joka päivä. Nyt muuten alkaa tiistaibasaarin katoksen rakentaminen, joten tiistain hedelmä- ja vihannestori on jonkun aikaa jossain muualla. Edelleenkään en hahmota että missä se evakkopaikka on. Se on jossain, jossain, paikka rauhallinen, vai miten se vanha laulunpätkä nyt menikään....

Kerroin aiemmin, että minulle oli esitetty kutsu mennä Adanaan. Vaan Facebook tietää kaiken, taas kerran. Luin sieltä tämän kutsujan vastikään jakaman kuvan alta hänen kavereittensa ja hänen itsensä kommentteja, ja jos ne kommentit olivat totta, niin minulle esitetyt ovat valhetta. Ja toisinpäin. Tuli jotenkin sellainen olo, että enpä välttämättä halua mennä sinne, kun en tiedä tarpeeksi kokonaisuudesta. En tiedä mikä on totta ja mikä ei, ja juuri nyt en halua ottaa siitä edes selvää. Olen taas vanhanaikainen jääräpää.  Tiedän, että Adanan reissu voisi olla upea ja elämyksellinen, mutta ei nyt eikä tällä kokoonpanolla.

"seni yanlis birakmam" kuuluu laulun sanat tuolla pihalla matelevasta ja stereoitaan huudattavasta autosta. Miehet. Ja naiset. Puhuimme tänään paljon yhteiskuntaan sopeutumisesta ja yhteiskunnan osana olemisesta, turisti ~ yhteiskuntaan sopeutunut. Oli mielenkiintoista kuulla norjalaisten, pitkään täällä asuneiden mietteitä aiheesta, ja huomata se, kuinka samoilla linjoilla ajatuksemme kulkevat. Ehkä joskus tohdin puhua tästä enemmän. Sillä aikaa kukin voi mielessään miettiä näyttääkö, käyttäytyykö ja kuulostaako enemmän turistilta vai paikalliseen elämään ja tapoihin mukautuneelta yhteiskunnan ulkomaalaisasukkaalta.


tiistai 3. lokakuuta 2017

82 Salı Pazarı

Teinpä kotona ostoslistan ja lähdin vartavasten käymään Alanyan Cikcillissä sijaitsevassa, 5-kerroksisessa 82 Salı Pazarıssa. Kuvia tuli mukana, ja karkkia sekä käsisaippuaa tuli mukana, mutta siellä perillä en sitten muistanut muuta ostoslistalle kirjoittamaani asiaa kuin käsisaippuan. Kylläpä lämmitti mieltä. Lista itse odotteli nätisti kotona koko shoppailun ajan.

82 Salı Pazareita on Alanyassa ainakin 3 kpl, ja jokaisen täällä asuvan kannattaa käydä ainakin vilkaisemassa mitä kauppa pitää sisällään. Cikcillissä ohitustien varrella, Kipan lähistöllä ja Alanyuminkin lähistöllä oleva kauppa on näistä kolmesta suurin. Viidennessä kerroksessa on terassiravintola, josta saa Ikean tyyliin paikallisia lounasruokia. Viidennessä kerroksessa on myös huonekalut. Onneksi siellä ei ollut nyt mitään sellaista sohvaryhmää, joka olisi ollut toiveitteni mukainen, niin siitä kerroksesta oli helppo päästä pois. Kaappeja, piironkeja, eteisen naulakostokaappeja, tuoleja, olohuoneen pöytiä, keittiön pöytäryhmiä, kenkäkaappeja ja vaikka mitä sieltä löytyy.

En muista missä järjestyksessä loput kerrokset ovat, mutta esim nuo viereisissä kuvissa olevat astiat ovat sekä nättejä, käyttökelpoisia että halpoja. Kivipannua kävin jahtaamassa, mutta sen valintaan tarvitsisin jokun kokkausammattilaisen tuekseni. Esim. tuo 18-osainen kattila-pannu setti oli Suomen rahassa 25 €, ellen muista hintaa väärin. Ja näitä paikalliseen teenvalmistustapaan sopivia kaksikerros-teepannujakin löytyy vaikka minkä värisenä, eri materiaaleista ja sähköisenä tai hellakäyttöisenä. Joko olet opetellut turkkilaisen tavan valmistaa teetä? Itse en edelleenkään muista kuinka paljon teepurua käytetään henkeä kohden...


Puisten keittiötyövälineiden telineessä oli sellaisia ottimia, kauhoja, lastoja ja ruokailuvälineitä, joista osa oli suorastaan nättejä. Niistä saisi helposti vaikkapa joululahjoja. Tiedän monta sellaista miessukupuolen edustajaa, jotka ostavat vaimolleen lahjaksi keittiötarvikkeita. Kyllä tuolta ruuvimeisseleitä ja eristysnauhaakin löytyy, joten on siellä miehillekin lahjoja... tosin en tunne yhtään niin törppöä naista, joka oikeasti ostaisi miehelleen synttärilahjaksi ruuvimeisseleitä. Sen sijaan ne keittiötyökaluja ostavat miehet joutaisivat "parisuhdekouluun". En malta olla mainitsematta taas kerran, että oma 20 v takainen aviopuolisoni osti useimmiten ässäarvan, joista ei koskaan voittanut mitään, ja toisinaan keittiötarvikkeen. Siitä oli oikea muistaminen ja romantiikka kaukana. Toivottavasti nykyinen Rouva Pollari ostaa hänelle edes toisinaan lahjaksi ässäarvan.


82 Salı Pazarıssa on myös vaatteita, mutta valikoima on usein sisäänostajan näköinen. Jokaisessa kaupassa se on hieman erilainen. Joskus sieltä löytyy jotakin mielenkiintoista, joskus ei. Lastenvaatteita kannattaa katsoa, ja ainakin naisten alusvaatepuolella on hyvä valikoima, ellei jopa tosi hyvä. Kaikkea löytyy ja värejä ja kuoseja on paljon. Tänään näin naisten alusvaateosastolla jotain sellaista, jota en ole ennen nähnyt enkä edes kuullut. Kaksi vähän isompaa hollantilaisnaista otti hyllystä alushousuja, ja laittoi niitä jalkaansa, leggingsien päälle ja tunikan helman alle siinä käytävällä. Samalla kuuluivat mutisevan siitä, kuinka housut ovat liian pieniä. Heidän takanaan olisi ollut isojen naisten koot, mutta keskikokoisten housuja kiskottiin jalkaan, ja näytti siltä että enemmän sinne meni kuin sieltä palautui... katsoin parhaimmaksi poistua paikalta.


Matto-osasto on silmiä hivelevä. Tuollaisen ison olohuoneen maton saa alle 100 €:lla, ja värejä ja kuoseja on tosi paljon erilaisia. On vaaleaa ja tummaa, pastellia ja kirkkaampiakin värejä, klassista ja modernia. Sellainen klassisen näköinen, ruskeasävyinen itämainen matto oli vain 189 TL vai 198 TL... alle 50 € kuitenkin. Siellä on sekä villa-, sekoite- että keinokuitumattoja, toisessa päässä myös puuvillamattoja. Vaan ei näkynyt lentäviä mattoja eikä unelmien prinssiä maton päällä, tai sitten en vain osannut katsoa oikein. 😁Matto-osastolta oli vaikea päästä pois, se täytyy myöntää. Katsomisesta tuli mieleeni, että nyt olisi silmälasitkin Suomessa valmiina. Toimitusajat ovat Nissenilläkin nopeutuneet tosi paljon. Hyvä hyvä. Lasien sangat ovat vaan niin voimakkaan ja hallitsevan väriset, että lievällä jännityksellä odotan kuinka ohari ostos ne ovat. Eivätkä olleet edes turkoosit eivätkä pinkit. Turkooseja etsin, ja pinkitkin olilsivat kelvanneet. Vaikoima oli pieni ja otin mustavalkoiset. Sellaisia minulla ei koskaan olekaan ollut.

Tuolla alhaalla on kuva Mevlana Seker -nimisistä karkeista. Kyseiset sokerikarkit ovat suussa sulavia kerkkuja, eivät mitään kovia karkkeja. Lisäksi kaikki makuaineetkin ovat luonnosta, eikä mitään turhaa ole lisätty.  Vasemmanpuoleiset ruskeavalkoiset on kaakaolla maustettuja, kirjavassa pussissa on makuaineina omena, mansikka, sitruuna ja appelsiini (olivat 😋tosi hyviä) ja oikeanpuoleinen karkki sisälsi bergamottia. Sitä odotan innolla, tosin yritän olla avaamatta ennen kuin vieraani saapuu... syön muuten ne itsekseni, Kirjavan pussin sisältö hupenee kovaa tahtia. Sen verran kehuskelen, että Maraboun kaksi isoa lentokentältä ostettua suklaalevyä kestivät tänne asti, eli viikon ja päivän. Johtui paljolti siitä, että Fazerin Sininen on parempaa, ha haa. Oikeasti, eivät maistuneet kuin viimeisessä karkinnälässä, viimeisessä hädässä ;) .

Viime viikolla istuimme DimCayilla jokivedessä kelluvassa löhöily-ruokailukatoksessa, kun mukanamme ollut isäntämies ehdotti rouvalleen että tekisivät mökille järvenrantaan samanlaisen. En ehkä ihan ymmärtänyt jäikö mies kaipaamaan niitä istumatyynyjä, vai erityisesti tuota kuosia mitä ne kankaat ovat, vaiko ei kumpaakaan... joka tapauksessa tuo yksi kuva on omistettu juuri hänelle. Terveisiä MArkolle, kyllä näitä täältä saa. Ja jos arvelet että ovat liian painavia postitettavaksi tuollaisenaan, niin tuota kangastakin löytyy, sekä valmiita, tyhjiä päällisiä 😂😂😂. MIten minulla on sellainen aavistus, että isäntä ei ollut ihan viimeisen päälle fani niiden tyynyjen suhteen. Ai niin. Sellainen pieni yksityiskohta vielä, että ne selkätyynyt täytetään usein oljella. Vink vink. Pientä kotiaskartelua ja puhdetyötä. Se lautta on kyllä kiva idea, rantaan kahlittuna tai ankkuroituna. Ja jos ei halua laittaa katosta tuolla tavoin suoraan kuten DimCayilla, niin voihan sen nostaa hieman purjemaisesti pystyyn. Saattaa aamulla löytää itsensä ties mistä, vaikka vastarannalta. Sieltä on kivan pitkä matka meloa kotirantaan, etenkin vastatuulella. Olenko taas jutuissani levoton -kyllä. Koko koti on tänään siivottu, kaupassa käyty, portfoliota tehty ja kirjailijatietolomakekin täytetty ja lähetetty sitä pyytäneelle taholle, ja silti on energiaa. Valo ja kotiolo alkaa taas vaikuttaa, positiivisesti.

Tuosta siivoamisesta pari sanaa. Sanotaan, että samassa perheessä elävät naiset parhaimmillaan synkronoivat kuukautisensakin samaan rytmiin. No, meidän talossa ovat naiset niin toisiinsa synkronoituja, että lähes jokaisessa asunnossa oli tänään pyykki- ja siivouspäivä. Heti aamusta heitin petivaatteet parvekkeelle, ja havahdun tunnin päästä siihen, kun alakerran naapuri palauttaa nätisti viikattua vohvelikankaista peittoani minulle. Oli tippunut hänen pyykkinarunsa päälle. Roskia ulos viedessäni tajusin, että joka puolella taloa roikkuu pyykkejä. tuulettuu petivaatteita, on rullattu mattoja ja imurit laulaa. Sellainen tiistai.

Kaikki kuvat on tänään 82 Salı Pazarısta otettuja, vaikken jaksanutkaan alkaa naputella niihin mitään kuvatekstiä.

Yksi pieni muistutus vielä:

"On a day when the wind is perfect,
the sail just needs to open
and the world is full of beauty.
Today is such a day. -Rumi"