Pienistä iloista hyviä päiviä

Turkin Tasavallan 96. v juhlintaa Alanyasta

Pienistä tapahtumista on taas tullut päivät täyteen. Eilen 29.10. juhlittiin Turkin perustamista Cumhuriyet Bayramia ja 96.tta vuotta Turkin valtiona. Minäkin suuntasin lipun kanssa ensin Atatürk-patsaalle, tai paremminkin aukion reunamille, koska halusin juhlistaa päivää ja kunnioittaa sekä Atatürkia ja hänen työtään että Turkin tasavaltaa. Tämä vastaa Suomessa asuessa Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa. 

No, aukiolla oli hieno tunnelma, ja sinne oli kerääntynyt paljon juhlivaa kansaa, paitsi tuttavani. Hän oli jo mennyt satama-alueen kalastajien ravintolaan, yli puoli tuntia sovitusta aikatulusta etuajassa, ja soitti sieltä että odotan täällä jo, alahan tulla. Joten se siitä juhlahumuun osallistumisesta ja sen seuraamisesta. Jäi taaskin parhaat palat näkemättä. Istuimme sitten viilenevän illan tuulenvireessä kalaravintolan ulkopöydissä, ja odottelimme että juhlakulkue saapuu päätepisteeseen eli kaupungintalon taakse.

Kapokkipuu on ihan täynnään kukkia rantatiellä, länteen

Kaupungintalon taakse kerääntyi tuhansia ihmisiä kuuntelemaan juhlapuheita ja konserttia. Sielläkin oli hieno tunnelma, ja oli silmiinpistävää kuinka suvaitsevaisia ihmiset olivat. Siellä me kaksi ulkomaalaista erotuimme porukasta kuin tulikärpäset illan pimeydessä, mutta yhtään negatiivista kommenttia tai katseryöppyä emme saaneet. Sinne tiivistunnelmaiseen  ihmispaljouteen oli meillekin paikka, tila ja hyväksyntä. Kiitos ihanat ihmiset, kun ulkomaalaisetkin ovat hyväksyttyjä 💕

Vaikka kotiuduinkin eilen vasta lähempänä puolta yötä, kaipasi kroppa tänään hikistä liikuntaa. Potkulauta oli ollut ulkona, ja toin sen ylös huoltotoimia varten. Jostain rungon sisältä lorahti ruostevettä pitkin lattiaa. Muutama pikkuhämähäkki oli perustanut ruokavarastonsa rungon taitteisiin. Renkaista oli ilmat vähissä ja potkulauta haisi ihan myrkylle. Perusteellisen huollon jälkeen ei muuta kuin kypärä päähän, potkulauta alamäkeen ja menoksi.

Jo lähtiessä olin päättänyt että tänään on pitkän tai tosipitkän lenkin päivä. Siksi mukaani lähti juomien lisäksi pari banaaniakin hätävaraksi. Menomatkalla jo tuli paikkapaikoin nautittua vahvasti vauhdin hurmasta, siis ajettua (liian) lujaa. 5 km ennen kotiinpaluuta alkoi tulla hyytävän kylmä olo, paleli... joten taas kerran tuli banaanit ja juomat tarpeeseen. Vaikka pidin 4 parin kolmen minuutin taukoa, niin siitä huolimatta 20 km loivine ja pitkine vastamäkineen on paljon. Vaan teki kyllä hyvää! Voi että nautin, niin matkan aikana kuin vielä nytkin, tunteja kotiinpaluun jälkeen. Tämä laji on minun juttuni 😍.

Voi horisontti, kun keikahti taas 😂

Alanyassa on tosi hyvä ajella pitkin rantateitä, ja näkyi ihmisiä olevan vielä sekä rannoilla että uimassakin. Säätiedotuksissa on paljon eroja. Toiset sanovat että sataa lähes joka päivä nyt lähimmän viikon aikana, ja toiset ennustavat paria sadepäivää sinne sun tänne, harvakselleen. Todellisuus on ollut aurinkoinen ja lämmin. Moni tuttava on nyt kommentoinut sitä, että Alanyan kaupunkikeskustan ja esim. Oban, Kestelin, Dinekin tms alueen kohdalla on selkeä lämpötilaero. Niin itsestäkin tuntuu. Mitään varmaa mittausfaktatietoa minulla ei ole. Käytännön elämä on osoittanut että eroa on, keskusta on lämpimämpi kuin harvemmin asutut alueet. Mahmutlarista, joka on tiheään rakennettu, vilkas ja väkirikas, minulla ei ole mitään vertailukelpoista kokemusta. Aika näyttää.

Meillä ei hämähäkin vierailun jälkeen ole ollut ikkunat eikä ovet auki entiseen tapaan. Noup. Tosin en ole nähnyt niitä pihalla tai puutarhassakaan, kun olen ulkona liikkuessani katsellut "sillä silmällä". No, eipä niitä tavallisesti näekään. Tänä syksynä olleet kaksi tapaamista isojen hämähäkkien kanssa ovat ensimmäiset vuoden 2011 jälkeen, vaikka olen ollut kohtuullisen paljon ulkona, puistoissa, puutarhojen reunamilla ja vuoristossa. Samalla pääsin talvivalmistelujen alkuun. Tällaisessa vanhoilla, yksinkertaisilla ikkunoilla varustetussa asunnossa on tuulisten ja viileiden säiden alkaessa tarpeen tiivistää ikkunat, tai tuulten asuntoon aiheuttama ilmavirta vie lämmöt mennessään. 5 ikkunaa on valmiina, 14 odottaa vuoroaan... ja 3 parvekeovea niiden jälkeen. Näissä riittää puuhaa "hetkeksi".

Ruusut kukkivat toisella rantatiellä, itään

Taideteosasiaa. Musiikki-instrumentti -teemainen marmoripatsaiden kansainvälinen veistoskisa käynnistyy 1.11. kaupungintalon takana. Marraskuun lopulla valitaan voittaja kisaan kutsuttujen kymmenen kuvanveistäjän keskuudesta, heidän toteuttamiensa patsaiden perusteella.  Kaupungintalon takana ulkoilmassa työskentelevien kuvanveistäjien työskentelyä saa seurata aidatun alueen ulkopuolelta ja kuvanveistäjiä häiritsemättä. Kannattaa käydä katsomassa jos liikuskelet täällä päin. Työskentelyä on kiva seurata, ja patsaissa on aina helmiä mukana. Jotkut ideat ja toteutukset ovat ihastuttavia.

Jotain muitakin tapahtumia on meneillään, vaan kun muistista ei nyt tule ulos mitään muistikuvia. Kulttuuritalolla on joku näyttely ja teatterilla tietysti kausi alkanut eli näytökset menossa. Eh, en nyt saa kiinni kadonneista ajatuksista, joten lisään niitä huomiseen tekstiin.

Aurinkoisia ajatuksia ja valoa itse kullekin.

Kauhean iso hämähäkki

Pienokainen, utelias sellainen

Niin vaan ajoin eilen 20 km lenkin potkulaudalla. Onneksi olin ostanut kypärän edellisenä päivänä, se nimittäin tuli tarpeeseen. Ehdin ennen lähtöä miettiä, että onkohan potkulaudassa jotain huollon tarvetta. Tarkistin renkaat ja lisäsin niihin painetta, ja tarkistin jarrukahvat ja niiden toiminnan. Koska ilman lämpötila oli noin +30 C,  niin ajattelin ajaa vain pienen lenkin, ja otin jopa vettä mukaan. Yleensä mukana on vain puhelin, vähän rahaa ja iso annos urheiluhulluutta, joten vesi oli nyt hieman ekstraa. 

Heti lähdössä, pihassa, katkesi takajarrun vaijeri, ja kävi ilmi että etujarru ei pitänyt juurikaan. Keräsin jarrusta irtoavat osat pieneen muovipussiin, ja kokeilin että loput pysynevät paikallaan kunhan en vaan osu jalallani niihin. No, ilman jarruja liikenteen ja ihmisvilinän seassa olisi parempi ajaa niin hiljaa että kengänpohjalla voi jarruttaa, eikä siinä silloin ole paljon potkuille tarvetta. Juu, muistin jarruttomuuden alkumatkasta sekä muutaman epätoivoisen jarrutusyrityksen ja pikaisen laudalta hyppäämisen yhteydessä... muissa kohdin en muistanut. Onneksi kenellekään ei käynyt kuinkaan, potkulauta vain sai kolhuja.

Toinen pienokainen...

Ensimmäinen 10 km meni ihan kohtuullisesti, ja oli mentäväkin, koska huoltopaikka on tuolla 10 km päässä. Huollossa oli aikamoinen jono, ja olin hyvilläni siitä että sain hieman hengähtää sillä aikaa kun huoltomies vaihtoi jarruvaijerin ja sääti jarrut. Takaisin päin tuli lähdettyä aika vauhdikkaasti. Potkulauta kulki hyvin, voisi jopa sanoa että riemusta kiljuen, ja viimeisen 2,5 km loiva ylämäki tuli vanhan tavan mukaan ajettua niin lujaa kuin jaksaa. Paitsi viimeinen 200 m. Kroppa protestoi hieman, tuli oksettavan huono olo ja kävin pyörtymisen rajamailla. 

200 m ennen kotia piti lopulta pitää puolen tunnin tauko. Sain siinä katsella liskoperhettä, jolla oli ainakin 6 pienokaista, ja yksi niistä pienistä oli tosi utelias ja kiinnostunut tulemaan lähemmäs. Kun lopulta kannoin kotiportaissa potkulautaa ylempiin kerroksiin, niin useamman pysähdyksen taktiikalla sai senkin osuuden hoitaa. Heikotusta kesti useamman tunnin, neste- ja suolatankkauksesta huolimatta. Kroppa sanoi mielipiteensä: hidasta, sinä vanhempi nainen, hidasta. Jestas. A) En ole vanha, B) Enkä hidasta (vielä).

Ja isokokoisempi, isä tai äiti

Kun ilta alkoi hämärtää, niin Jazz-festivaalit kutsuivat niin paljon, että sinne kävi tie. Tosi mieluisa turkkilais-azerbaizanilainen nainen ja bändinsä tarjosivat upean konsertin. Istumapaikalla toisella puolellani puhui kaksi venäläistä naista koko ajan, lähes tauotta, ja toisella puolen ruotsalainen kaverini aika ajoin. En antanut heidän oleellisesti häiritä musiikin iloa, vaan nautin konsertista kaikesta huolimatta. Molemmilta puolilta onneksi poistuivat bändin vaihtuessa, ja seuraavan konsertin sain kuunnella ilman lisä-ääniä. Oli todella mukavat konsertit, ja vaikea pysyä istuallaan tuolilla, sillä musiikki oli erittäin tanssittavaa. Oi joi joi!

Tänään oli ensin azerbaizanilais-turkkilainen bändi, joka soitti taas tanssittavia lattareita, paljon sambaa ja bossanovaa, että sielu tanssi samalla kun kroppa pysyi penkissä. Musiikki on kyllä taivaan lahja ja uskomaton voimavara. Nooo, joskus sitten taas ei nappaa, ei millään. Sen jälkimmäisen bändin kanssa kävi niin. Vaikka entisenä sellonsoittajana houkutti jäädä kuuntelemaan jazz-bändiä, jossa on sellisti mukana, niin laulajan ääni ja/ tai äänen käyttö oli sellainen, että poistuin paikalta jo ensimmäisen biisin jälkeen. Jäin syömään läheiseen kalastajien ravintolaan, ja kuulin siihen useampiakin biisejä heiltä. Eivät saaneet minua palaamaan takaisin. Sen sijaan nousin turistijunaan, siihen, joka kierrättää turisteja pienen kierroksen pitkin pääkatua, ja jäin pois sopivalla bussipysäkillä.

Eilen iltapäivällä tajusin, että puhelimeni on rikki, täysin hajonnut. Ei sitten yhtään harmittanut (?). Vaihdoin sim-kortit varapuhelimeen, jolloin puhelin ilmoitti yllättäen, että väärä pin-koodi. Kun se ilmoitti sitä jo toista kertaa, eikä kertonut että kumman kortin pin-koodi on väärä, niin tuli jo tuskanhiki. Oletin että kortit ovat samassa järjestyksessä, ja että kyse oli turkkilaisesta simistä. Kysyi sitten puk-koodiakin, ja ilmoitti että koodi oli väärä, koko laite lukitaan ja ota yhteyttä operaattoriisi lukituksen purkamiseksi. Arvaa nousiko verenpaine ja v-käyrä kun sim-kortti lukitseee koko puhelimen juuri klo 16:30 kun ei enää ole mahdollisuutta ehtiä operaattorin toimistoon!

Alaaddin Keykubat, käsivaralta otettu

Siispä tänä aamuna otin mukaani toriostoskassin, asenteen ja kupillisen kahvia (muu aamupala ei tuossa mielentilassa maistunut) ja matkustin yli 10 km päähän operaattorin toimistoon. Siellä vuoronumeroni osui taas naisvirkailijalle, sellaiselle joka ei selvästikään tykkää ulkomaalaisista. No, tämän jälkeen tykkää vielä vähemmän. Kerroin ensin ongelman, ja nainen sanoi taas ivallisesti, että ei se ole heidän ongelmansa, että se on minun ongelmani koska olen sen ihan itse aiheuttanut. Sanoin aika suoraan mitä ajattelin. Sieltä en saanut mitään asiallista vastausta enkä apua. Miksiköhän sekin nainen on tuolla töissä?

Loppujen lopuksi ostin uuden puhelimen, ja vielä sellaisen tämän vuoden mallia olevan merkkipuhelimen, jonka kanssa voisi olettaa tulevan paljon vähemmän ongelmia kuin aiempien puhelinten. Ja tuliterään puhelimeen asennettaessa kävi ilmi, että turkkilainen sim-kortti toimii niin kuin sen pitääkin. Vika ei ollut siinä. Hups. Suomalainen dna-operaattorin prepaid sim-kortti on se mikä lukitsi KOKO PUHELIMEN käyttökelvottomaan kuntoon. Jotta tuon varapuhelimen nyt saisi takaisin käyttökuntoon, niin pitäisi ostaa lentoliput ja käydä Suomessa ja dna:lla, ja toivoa että siellä hoidetaan asia vaikka kyse onkin vain prepaidista. Ja miksi ihmeessä niillä on oikeus lukita koko dual-sim-puhelin??? 

Sitten ihan toisenlaiseen. Eilisestä kotiinpaluusta vielä yksi "pieni" juttu. Se, että asuu siinä rajamailla missä luonto ja kaupunkiasuminen kohtaavat toisensa, on sekä mielenkiintoinen, yllätyksellinen että pelottava juttu. Jos olisin lähestynyt kotiani päiväaikaan, niin syvältä sisimmästä nouseva kauhistunut kirkaisu olisi viiltänyt ilmaa. Koska kotiuduin vasta vähän ennen yhtä yöllä, niin ainoastaan silmät pullistuivat kun kirkaisu kiersi sisällä pyörremyrskyn tavoin. Portaissa, joista minun piti mennä, oli kämmenen kokoinen, vahvajalkainen ja musta-valkoinen hämähäkki. 

Jazzeilta

Se ei ollut kumpikaan tuntemistani myrkyllisistä hämähäkeistä, joten en panikoinut ja se jäi henkiin. Silti! Kuvittele sen koko! Koska en liiskannut sitä (ei olut sopivaa välinettä ulottuvilla) niin piti päästä sen ohi. Päältä ei tehnyt mieli mennä, joten sivuttain, mahdollisimman kapeana ja rauhallisesti, katse koko ajan siihen otukseen kiinnitettynä sain mentyä portaita eteenpäin. Tarkistin kyllä vielä sen, ettei se tarttunut lahkeeseen. Sen jälkeen menin lujaa eteenpäin. Eh, ei tullut otettua kuvaa siitä kaverista.

Tänään kun ohitin saman paikan, katselin kuin suurennuslasilla ja silmät tarkkana joka paikkaa... jos se vaikka hyppää jostakin. Yllättäen vajaan kilometrin päässä tapahtumapaikalta joku vastaantuli tervehti minua. Kas, vuokraisäntä rouvineen. No, kerroin kohtaamisestani tuon hämähäkin kanssa. Aikoivat myrkyttää talon ympäryksen, siis kivijalan tienoon, ihan kaiken varalta. Hämähäkki oli mitä todennäköisimmin juoksuhämähäkkeihin kuuluva Lycosidae (susihämähäkki, wolf spider). Helpottavaa oli tieto, että purema ei ole tappava, mutta se voi olla tosi kivulias. Hyiiii

Kauniita unia, nuku hyvin - ja kuuntele kipitystä sängyn alta ;) .

Sarjassamme Omituisia päivityksiä, osa Aika mones

Alanyan Kalelta näkymä kaupungin yli Taurusvuoristoon

Alanyassa on huomenna kunta- ja maakuntatason vaalipäivä, niin kuin muuallakin Turkissa. Joten huomenna paukkuu ja rätisee niin sanat kuin raketitkin. Häviäjät rätisevät sanoin, voittajat raketein. Huominen ilta saattaa olla äänekäs ainakin kaupungin keskustassa, sillä voittajat juhlivat, autot tööttää, mopot pörrää, liput liehuvat ja kansa on kaduilla. Oletettavasti, sen perusteella mitä aiemmin on tullut nähtyä. Koululaisille on annettu maanantai vapaapäiväksi, osin kai siksi, että useimmat perheet seuraavat vaalituloksia joko yhteisistä kokoontumispaikoista tai kotonaan tv:stä, eikä siinä tohinassa lapsetkaan mene tarpeeksi aikaisin nukkumaan.

Sisä-Kalen muureja ja Kleopatrarantaa

Oma energia on dieetin vuoksi vähissä edelleen ja teksti-inspiraatiotkin siksi osin hukassa. Minä kun yleensä kirjoitan siitä, mikä sillä hetkellä tuntuu siltä, että siitä jostain syystä tarvitsee kirjoittaa. Positiivista tässä olossa on se, että 12 päivässä paino on pudonnut tasan 5 kg... joten tämän päivän lenkin jälkeen palkitsin itseni omenapiirakan "palalla", melko isolla sellaisella. Ja muistin taas ruokavalion tekijän laskelmat: 3 kk 7 kg. Ei ymmärtänyt että tämä mummu liikkuu ja hikoilee, vaikka sen kyllä sanoinkin. No, olen onnellisesti tavoitteen puolivälissä, ja riemuitsen jo ennakkoon siitä, että tämä loppuu pian (jos tähän tahtiin etenee jatkossakin. Haastava dieetti ruokien osalta, mutta toimii.

Hiekkaa ajettiin paljon, ja ranta on taas tuoleja vaille valmis

Jos kysyn, että syötkö etanan / kotilon kakkaa, niin vastaus on taatusti EI. Olen joutunut pohtimaan tuota kysymystä pari kertaa, kun olen palannut torilta luomuruokaostoksilta, ja tähän mennessä omakin vastaukseni on olut Ei. Luomuruoan yksi tuntomerkki on se, että siinä on elämää, ja se kelpaa myös pikkuötököille kun sitä ei ole myrkytetty. Mutta välillä tulee ostettua hyvän näköinen keräsalaatti tai pinaattinippu ilman tarkkaavaisuutta (lue: nälkäisenä), eikä niitä kotiloista kertovia pieniä merkkejä tule huomattua ennen kuin keittiön pöydällä.

Tänään oli pilvinen, tuulinen ja vähäväkinen päivä

Mistä sitten tietää että keräsalaatin kätköissä on kotilo? Joissakin salaatinlehdissä on pyöreitä reikiä, ja jotkut lehdet ovat "kuin niitä olisi ammuttu haulikolla". Sama pätee pinaattinippuihin. Toinen varma merkki on 1-3 mm pituiset tummat läiskät, jotka lähempi tarkastelu osoittaa pieniksi paskapötköiksi. Monet myyjät huuhtelevat salaattikerän esim. vesisangossa, niin että lehdiltä poistuu näkyvimmät moskat, mutta jos salaatissa on kotilo, niin niitä kakkoja on kaikesta huolimatta lehtien tyvessä. Sieltä niitä ei saa huuhtomalla pois. 

Reilu viikko sitten Kalelta itään päin...

Ja kun torilla valitsee huolimattomasti, niin kotona voi nähdä millainen asukki sieltä sisältä löytyy. Nyt olen oppinut uittamaan kaikki vihreät, luomummat tuotteet vesivadissa heti kun tuon ne kotiin. Hanan ja juoksevan veden alla huuhtelu ei riitä. VEteen upotus toimii paljon paremmin. Jäljelle jää vain se alkuperäinen kysymys... eli jos etana tai kotilo on asustellut salaatissa, liikuskellut siellä ympäriinsä limansa avulla liukuen, ruokaillut ja ulostanut pitkin salaattia, niin vaikka se salaatinkerä näyttää hyvältä veteen upottamisen jälkeen, niin syötkö sitä etanan / kotilon jäljiltä? Pinaatin suhteen tilanne on toinen sikäli, että ne hyvännäköiset lehdet voi käyttää ruokaan joka kuumennetaan. Salaatinlehdet syödään kuumentamatta...

Näillä hinnoilla en jäänyt miettimään mitkä otan...

Niin, urheilusta tuli vielä mieleen, että koipi toimii ja nilkka toimii. HIukan on nilkka väljä, ja sen huomaa myös potkulaudalla lujempaa ajaessa, kun ponnistaa epätasaiselta alustalta. Tänään kävi pari "säikähdyshetkeä" muttei onneksi mitään vakavampaa. Tänään totesin myös, että vauhti on noussut siihen pisteeseen, että on kai ostettava kypärä. Vähän kun tulee vielä lisää turisteja ja jalkakäytävät ruuhkautuvat, niin siellä voi ajaa vain hissutellen, mutta pitkät rantabulevardit mahdollistavat nopeammat ja rankemmat ajo-osuudet.  Tennareita menee paljon tuossa lajissa. Niillä on hyvä ajaa kun on pehmeä ja taipuisa pohja, mutteivat ne kauaa kestä... Pääsee useammin kenkäostoksille 😁.

Hyvän mielen sunnuntai

Alanyan puolimaratonin lähdöstä 10.3.2019

Koska tänään oli Atatürkin ajatusperintöä vaalivan yhdistyksen järjestämä puolimaraton ja kansanjuoksut kahdella eri matkalla, niin aikani juoksijoita katseltuani päätin itsekin ajaa lähes puolimaratonin verran, potkulaudalla. Kokonaismatkaa kertyi lopulta 20,1 km. Onneksi en ajanut pidempää matkaa, sillä viimeiset 2 km oli voimat jo tosi vähissä. Ei ollut mukana mitään energiajuomia eikä tullut ostettua edes vettä. Mutta kroppa toimi onneksi hyvin. Mikään paikka ei ole kipeä nytkään. On vain kauhea nälkä, ja jääkaapin kutsu kuuluu... Tänään oli mainostettu olevaksi myös Naistenpäivä-teemalla pyöräily, mutta paikalla oli klo 10.15 2 miestä ja 4 naista, eikä oikein ollut selvillä mennäänkö sinnepäin vai tännepäin jne. joten vaihdoinkin suunnitelmaa ja ajoin itsekseni Atatürkilta Metro-tukkuun (Shoppailemaan).

Puolimaratonin kiireisimmät lähtijät

Potkulautailun riesana ovat oleet lasinsirut, joita on jalkakäytävillä paljon ja monin paikoin. Cikcillissä eturenkaasta tyhjeni ilmat, ja arvasin että sisäkumi puhkesi. Huoltoasemalla oli sellainen autonrenkaiden täyttölaite jota en osannut käyttää, mutta henkilökunta auttoi ja totesi että ei auta ilman lisäys, tarvitset korjaajaa. Tien toiselta puolen löytyi pyöräkorjaaja, joka oli onnekseni tänäänkin töissä. Se mies teki tosi hyvää työtä, huolsi samalla mm. jarruja yms. ja hän pyysi työstään kohtuuttoman pientä korvausta. Maksoin ihan vapaaehtoisesti tuosta työstä 50% enemmän kuin mitä hän pyysi. Hän oli sen ansainnut.

Löytyihän se uusi urheiluhulluuden tuleminen taas, piti vain löytää uusi laji ja toimiva väline. Kakara-iästä asti kun on ollut liikkuvaista sorttia, niin aina siitä uudestaan innostuu, tavalla tai toisella. Ensimmäiset 10 päivää potkulautailua ovat takana, siis tässä ympäristössä. Täällä latasin kyllä bussikortille rahaa, mutta onneksi en ole usein sitä käyttänyt. Parina kertana olen kävellyt, mutta muutoin kulkuvälineenä myös pitkillä kaupunkireissuilla on ollut tuo potkulauta.😍 

Kymmenessä päivässä painoa on lähtenyt 3 kg, lihakset ovat väsyneet lenkin jälkeen, mutta kertaakaan ei ole tullut ajettua hapoille. Lihasaineenvaihdunta ja kestävyys ovat parantuneet paljon jo näinkin lyhyessä ajassa, ja niin hengitys kuin viime vuonna loukkaantunut nilkkakin toimivat hyvin. Tässähän pääsee kohta sovittamaan kaapissa odottavia farkkuja... ei sillä, on siellä uudet salvaritkin odottamassa. Ne vaan ovat jalassa mukavat, ei siitä mihinkään pääse. Ystäväni kyseli jo, että milloin menemme uuden, vasta-avatun vaatekaupan tutustumiskierrokselle. PArin vuoden päästä ei kelvannut vastaukseksi. On kuulemma mentävä alkuviikosta. Ja kenkäkauppaankin olisi asiaa. Auts.

Tänään oli muutenkin mukava päivä. Tapasin sellaisen ihmisen, että kävi automaattisesti mielessä "onko tukka hyvin" (miettimättäkin tiesin että ei ole). Siis entinen luottokampaajani tuli lomalle Alanyaan, kun uskoi sanojani siitä, ettei Espanjaan kannata mennä, että aina Alanya Espanjan voittaa ;) . Oli mukava parituntinen heidän seurassaan, ja tuli istuttua terassilla sen verran että kasvojen iho paloi. Hyvästi valkoinen naama, tervetuloa punanahka-aika. Rusketus tulisi sitten vasta paljon myöhemmin, paitsi tänä vuonna ei tule, kun olen kesän ihan muualla. 

Surffareiden rantakelit

Alanya & surffikisa 26.12.2018

Kaunis auringonpaiste houkutteli minutkin tänään lenkille. Tuosta 7,2 km lenkistä tuli juostua 1 km, vaikka tarkoitus oli vain kokeilla muutama juoksuaskel.Tuo juoksun mahdollisuus kaikkien tämän vuoden jalkavammojen jälkeen teki henkisesti tosi hyvää. Jossain taustalla lojui epämääräinen ajatus siitä miten juoksemisen ja nilkkojen käyttöä vaativan tanssin kanssa käy, etenkin kun tanssikoulun avaaminen ei ole enää valovuosien päässä. Hyvin käy 😊.

Damlatas-luolan seudulle tullessa rannalla näkyi ilokseni surffikisan porukkaa. Sinne suuntasin minäkin hetkeksi, ja mallailin kameralla jonkun aikaa aallonharjoja kohti. Juu, muutaman kerran näin surffarin nousevan aallon päälle, ja painoin kameran laukaisinta... kotona läppäriltä katsoessa aallot näkyivät, surffareita ei. Eivät pysyneet tarpeeksi kauaa pystyssä, siis nuo juniorit, ja minä en tarennut odotella aikuisten pääsarjan alkua. Lenkille sopivat vaatteet eivät olleet kosteana riittävän lämpimät rannalla seisoskeluun. Surffareilla oli märkäpuvut lämmikkeinään.

Dronet jäi kuviin, surffari katosi...

Sää on kuin Suomen kesä. Kun aurinko paistaa kohti, niin tuntuu lämpimältä, ja varjopuoli palelee. Kun siihen lisätään vielä kova ja kostea tuuli, niin tuntuu luissa ja ytimissä asti ellei ole lämpimästi vaatteita päällä. Lämpimästä tuli mieleen nuo neuleprojektit. Kahdet villasukat, käsineet ja pipo on tehty, ja alkaa ihonparantelutauko. Jostain syystä villalangalla neuloessa menee sormenpäiden iho ihan haavoille, vaikka kuinka yrittää sitä hoitaa. Ja nuo pienet haavat osaavat olla kipeitä, etenkin jos puikon pää vielä osuu sopivasti. Joten nyt ei sitten neulota ennen kuin iho on taas ehjä.

Tänä aamuna heräsin taas kukon ääneen kuuden maissa, ja oletettavasti kaikkina seuraavinakin aamuina, niin kauan kuin olemme näin lähekkäin. Edellisessä talossa asuessani vaihdoin aamuvirkun rytmini iltakukkujaksi, koska se oli sen talon asukkaiden ja äänien rytmi. Koskapa tämä nykyisen talon uusi kukko on illlasta hiljaa, ainakin nyt kun on kylmä, niin yritänpä minäkin vaihtaa rytmini taas aamuvirkun puolelle, eli illasta aiemmin nukkumaan. Yläkerran mammakin on nyt ollut eilisen illan ja tämän illan rauhallisempi ja hiljaisempi, kun miehensä on leikattu ja rouva on joutunut hoitamaan miehensä aiemmin tekemät raskaahkot puutarhatyöt.

Linnutkin osuu kuviin surffaria paremmin

Jonkun verran olen uteliaiden katseiden kohteena nimenomaan keittiössä, joskus myös makuuhuoneessa liikkuessani. Kummassakaan ei vielä ole verhoja, kun en ole ehtinyt enkä jaksanut keskittyä niiden hankintaan. Kävin jo kertaalleen verholiikkeessä, mutta olin unohtanut mitata oleelliset mitat. Toisaalta en edes haluaisi laittaa makuhuoneeseen maiseman ja taivaan peittäviä verhoja, etenkään nyt, kun nukun kahden tosi paksun täkin alla eikä mitään taatusti näy ulospäin. Yksin asuvan naisen makkarissa kun ei tehdä muuta kuin nukutaan, niin ei se verhottomuus talviaikaan ole ongelma. Kesäkuumalla ne verhot sen sijaan tarvitaan kun paksut täkit ovat poissa.

Täkkien koko ja pussilakanoiden koko on vaihteleva. Suomesta tuomani 1-henkilön täkeille ja peitoille tarkoitetut pussilakanat ovat yhtä lukuunottamatta liian pieniä, kapeita ja lyhyitä. Tyynyliinat samoin. Se ainoa setti, joka on sopiva, onkin sitten Suomesta ostettu saksalainen. Tyynyt, tyynyliinat, täkit ja pussilakanat ovat täällä isompia. Toki Suomessakin on varmasti isompia riippuen siitä mistä ostaa ja minkä maalaisen setin ostaa. Suomesta tuodut, hieman vanhemmat paripeiton pussilakanat sen sijaan ovat molemmat sopivia, mutta niiden tyynyliinat ovat liian pieniä. Näillä säillä hieman isompi yhden hengen peittokin on oikein tervetullut lämmike jokaiselta sentiltään. Lämmittimet toimivat päivällä hyvin, mutta yöllä pidän ne pois päältä.

...saa kuvaan kun on jaloillaan maassa ;)

Oli tarkoitus käydä ostamassa teatterilippu tänään samalla kun liikun niillä seuduilla, mutta unohdin. Kaupunginteatterissa on taas vaikka mitä kivoja ja/tai puhuttelevia näytöksiä, ja jos vaan muistan, niin haen ennalta liput. Silloin esityspäivänä ei välttämättä ole enää ainoatakaan lippua tarjolla, tai käy niin kuin viimeksi. Eräs mies oli antanut viereiselle paikalle ostamansa lipun takaisin teatterille, koska hänen seuralaisensa ei tullutkaan (teatterin lipunmyyjä selitti). Kun minä ostin sen lipun ja istuin siihen tuolille, oikein hyvälle paikalle vielä, niin hän käveli pois paikalta, eikä hänestä näkynyt vilaustakaan sen jälkeen. No, se oli hänen oma valintansa.


Tänään lenkillä käydessä Kleopatrarantaa myötäilevä kävelykatu ja ranta-alue tuntuivat jotenkin kutistuneen. Ihan oikeasti se kävelykatu tuntui kapeammalta kuin kesäaikaan. Johtuiko ihmisten vähyydestä, valosta vai vain mielikuvituksesta, sitä en tiedä, mutta meri ja viereiset talotkin tuntuivat olevan lähempänä kuin ennen. Saattaahan olla, että toisinaan tulee kuljettua aistit enemmän auki, toisinaan liikaa omissa ajatuksissaan. Kaikki vaikuttaa. Kävellessäni etsin tietoisesti kukkia kameran eteen. Niitä oli aika vähän, mutta helmikuu kun saapuu, niin löytyy kukkia taas. Uusia istutuksia on paljon, ja entisetkin valmistautuvat kevääseen. Itse asiassa paikallista talvea on jäljellä enää 2 kk. Ihan kohta on kevät 😍 .

Tunteella vietiin

Huomenna aamulla ratkeaa kävelenkö jatkossa aiempia kotimäkiä jyrkempään ylämäkeen päivittäin, 😅 vain päästäkseni kotiin. Tosin eri kotiin kuin nyt. Jos on joku asia millä kiinteistönvälittäjä voi minut hurmata, niin se on upean meri-Kale-vuoristo-maiseman ja uuden rakennuksen yhdistelmä. Huomisessa asuntonäytössä nämä asiat kohtaavat, ja vuokrakin on antamissani rajoissa. Huomenna on tuon jälkeen näyttö myös ydinkeskustassa sijaitsevasta asunnosta, mutta sillä ei ole mitään mahdollisuuksia tuohon vuoren rinteessä olevaan asuntoon verrattuna. Ei yhtään mitään. Ja kaiken lisäksi se ei olekaan kaukana maakunnassa, ei peräkylillä eikä kaupungin ulkolaidalla, mutta on tässä vielä pari muttaa. Se pitää ensin nähdä, kokea ja tehdä sopimus. Jos ei ikäviä yllätyksiä eli melua, ötököitä, törkyä, ahdistavaa ilmapiiriä tai karmeaa vuokraisäntää tule vastaan, ja jos vuokraisäntä todella vuokraa sen minulle, niin olen jo luonut tunnesiteen tuohon asuntoon. Heti ensimmäinen kuva, se maisemakuva teki tehtävänsä. No, paikka on minulle entuudestaankin merkityksellinen.

Asiasta viidenteentoista... 
AlanyanDimCayin laaksoon on avattu uusi bussivuoro 😍. Sen reitti ja aikataulut on nyt lisätty tuonne Alanya-faktaa -välilehdelle, tällä samalla päivämäärällä. Kannattaa käydä bussimatkalla + kävelykierroksella tuolla kauniissa laaksossa nyt, kun on siihen otolliset ilmat eikä ole ruuhkaa. No, kuvat eivät mitenkään liity Dimjoen laaksoon vaan ovat pääbussiaseman vierestä parin päivän takaa. Tuolta vuorenrinteeltä on aika kivat näköalat merelle, Kalelle, vuorille ja taivaalle 😁.

Alanyassa urheilutarjonta laajeni jälleen, nillä nyt täällä voi pelata Floor Curlingia, eli curlingia erikoisalustalla, ilman jäätä. Asiasta kerrottiin tämän päivän uutisissa, mutta en ehtinyt saada kiinni ajatusta siitä missä sitä voi pelata, mistä voi kysyä lisätietoja. Olettaisin että kysyä voi kaupungin liikuntapuolelta. 

Tässäpä tämän päivän purkaus. Jatketaan huomenna.

Herkuttelua ja puutarhan perustamista

Alanya & Parvekepuutarhan riemut ja ilot alkamassa taas

Kävin hedelmä ja vihannestorilla, niin kuin joka perjantai on tapana. Avatessani kotiovea asunnossa, oven edessä oli meneillään kutsumattoman vieraan iloiset bileet: pomppis, pomppis, pomppis, elämä on ihanaa, pomppis, pomppis, pomppis. Kyseessä ei ollut Nalle Puhin Tikru, ei. Vieras oli sykähdyttävän iso ja kahdeksanjalkainen, ja hetken mietin mitä sen kanssa teen. Ennen kuin ehdin tulla mihinkään päätökseen, pläts, oli toinen käteni tarttunut sandaaliin ja eteisen kaakelilattialla oli enää märkä läntti muistona isosta hyppyhämähäkistä. Seuraava ajatus oli tyypilliseen tapaani, että onkohan niitä täällä muitakin, kenties koko perhe 😅 😁. Siksi imuri on nyt valmiudessa, odottamassa että saan aktiivisuuden puuskan ja imuroin koko asunnon.

"Pikkuisia" pinaatinlehtiä

Eilen kävin puutarhalla, ja ostin 5 isoa säkillistä multaa. Se tarkoittaa sitä, että parvekepuutarha herää taas eloon. Mullat ovat nyt parvekkeella ja yksi kukka sisällä, joten ehkä tuli sieltä. Ostin oma-aloitteisesti myös jasmiinin, ja puutarhuri ylipuhui minut ostamaan gardenian. Gardenioista en tiedä mitään muuta kuin sen, että sen kukittaminen on haasteellista, ja että ko kasvi on siksi täälläkin talviaikana paras pitää sisällä. ...ja tarvitsisin sen hoidon vuoksi rhodo-lannoitetta. Katsotaan saanko sen pysymään hengissä, pitämään nuo runsasmääräiset nuppunsa ja vielä kukkimaankin. No, kaikkeen sitä ihminen sekaantuu tuoksun vuoksi. Siinä on muuten todella upea tuoksu, kuten jasmiinissakin. 

Grillatut maksavartaat, kasvikset, salaatit, leivät 😋

Tarkoitus on istuttaa yrteistä rakuuna, timjami, basilika skeä sitruunamelissa, ne ovat jo keittiön ikkunalaudalla odottamassa. Myös pari purjoa ja pari sipulia on menossa isoon ruukkuun tuottamaan vihreitä versoja. Tekee mieli hakea vielä chili tai paprika, tai molemmat. Katsotaan nyt. Vuorivahteran taimi on lähtenyt kasvuun tulppaaniruukussa, joten sekin ruukku myllätään nyt ylösalaisin ja vaihdetaan multa sekä kasvien paikkoja. Vielä kun löytäisin timpurin, joka tekisi minulle pienen kasvihuoneen tuonne isomman parvekkeen päähän. KAsvihuonetta tarvitsen lähinnä suojelemaan syötäviä kasveja hyönteismyrkyiltä, joita sumutetaan ilmaan vähintään kerran viikossa. Mieluummin syön yrtit puhtaina.

Hyvä, pitävä pinta uudessa tasapainolaudassa

Appelsiinipuun osalta kasvatan uuden taimen. Viereisen talon naapuri lupasi palauttaa sen aiemman appelsiinipuun, jonka olin itse idättänyt ja taimettanut, sekä ruukut jotka heille menivät edellisten yrttien ja taimien mukana, mutta viimeksi kun kysyin niitä, niin hän ei halunnutkaan antaa sitä vielä takaisin sillä keräsi edelleen satoa samaan ruukkuun istuttamastani basilikasta. Ja nyt ei yhtään kiinnosta mennä vinkumaan niitä sieltä takaisin, etenkään kun viimeksi tavatessamme hän harrasti suht fanaattista vapaakirkko-helluntalaisuus-kristinuskon tapaista, ja tietysti lähetteli sen jälkeen minullekin whatsappilla oman uskonsa mukaisia raamatun säkeitä, kunnes käskin lopettaa. Joten pitäköön ruukut ja puut, kaupasta saa uusia. Pääsen paljon helpommalla kun pysyn erossa siitä tyypistä ja keskityn vain puutarhan hoitoon.

...ja hyvin toimiva alapuolikin. Oli sopivasti kallistusta.

Jos haluat löytää kuvassa olevan tasapainolaudan edullisesti, noin 30 TL, niin mene pian Bim-markettiin. Siellä oli tänään tarjouksessa putkirulla, joogamatto, tasapainolauta ja punnerrustuet yms. Putkirulla on hankittu siksi, että saan irroteltua tammikuisen säärivamman myötä säären etuosaan kasvaneitä kiinnikkeitä. Auts! Iso osa kiinnikkeistä on "revennyt auki" kävelyn, tanssin yms liikkumisen myötä, mutta jonkun verran vihlovia, kiristäviä ja kovia kohtia on edelleen. Sattuu, sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta positiivista on se, että koipi on kuntoutunut siitä vammasta näin hyvin. Ja tasapainolaudalla tehdyt ekat treenit osoittivat sen, että nilkkakin on kuntoutunut jo suhteellisen hyvin. Tuon sanan "suhteellisen" otan tuosta pois vasta sitten kun näen ja koen että pystyn juoksemaan nilkalla useamman kilometrin lenkin. Ihan vielä ei ole sen testaamisen aika. Vielä ollaan kävelyn, kiipeämisen / laskeutumisen ja tanssin alueilla. Juoksun aika on hieman myöhemmin.

Huomenna lauantaina on naapurikuntareissun aika, ja siitä tulee kuvia ja tekstiä sekä toivon mukaan myös hyödyllisiä vinkkejä.

Ulakselta keskustaan, paljon kuvia

Alanyan Ulakselta Antalyaan päin kuvattuna

Illalla olin lähdössä katsomaan euroviisujen finaalia Swedish Connectioniin, ja pitkään arvoin ovella takkivalinnan kanssa... teki mieleni laittaa kevyttoppatakki päälle, kun ilta oli niin kylmänviileä. Tosi paljon paleli, sillä päivään nähden lämpötila laskee yöksi vielä paljon,noin +30 C:sta 16 C:een, ja se tuntuu koko kropassa. Tosin kroppa oli viluinen myös pitkän lenkin ja vähäenergisen ruoan vuoksi. Lopulta lähdin ilman toppatakkia, pikkutakkiin turvautuen, vähän niin kuin ympäristön painostuksesta ;) .

Ja sitten vähän keskustaan päin. Ihana niemeke.

Eilen päätin rantakadulta 101 bussiin noustessani, että menen bussin päätepysäkille ja kävelen sieltä kotiin. Luulin että tämäkin bussi menee Lunaparkin, huvipuiston luo, mutta ei. Se jatkoi tunnelin läpi, purjehdussataman ohi, seuraavankin tunnelin läpi kohti Konaklin rajaa. Arvaapa monestiko alkoi päätös kaduttaa tuolla välillä? Olen nimittäin sen verran urheiluhullu, vaikka juuri nyt pehmeä ja pulleva olenkin, että teen sen mitä aion tehdä. Siellä Konaklin rajalla se sitten kiepautti u-käännöksen, ja kun siinä kohden en nähnyt pysäkin merkkiä (ties vaikka olisi ollut, en vaan halunnut nähdä, niin tulin vähän matkaa takaisin päin.

Alanyan huvivenesataman länsireunaa

Ulaksen kohdalla hyppäsin bussista pois, ajattelin hetken aikaa kerätä voimia tuolla kivalla paikalla koska matkaa oli nyt enemmän kuin mihin olin varustautunut. Ei nimittäin ollut mukana edes juomaa, tosin matkalla on marketteja. Otin siinä pari kuvaa ja pyörsin viipymispäätökseni, sillä koko tienoo oli niin sinertävä rasva- ja sytytysnestesavusta, ettei siellä kauaa viitsinyt olla.  Ihan ilmiselvä lauantai, ja perheet perinteisesti viettävät yhteistä ulkonaoloaikaa grillauksen ja vatteiden savustamisen merkeissä. Eipä ainakaan itikat tule luo, kun on tarpeeksi paksu savu ympärillä...

Sama paikka. Pudotusta on paljon.

Siinä vaiheessa kävelyvirtaa oli vielä hyvinkin. Ohi menevien autojen joukossa oli ilmeisesti metsien keskeltä ja vuorien tuolta puolen tulleita tollukoita, sillä tööttäilivät enemmän kuin mitä jaksoi kuunnella. Alanyalaiset ovat jo niin tottuneita yksinkin lenkkeileviin naisiin, etteivät reagoi enää millään tavoin. Joillekin se on silti "erilainen näky". No, Keski-Suomessa soi töötit kun fillaroi nelostien reunalla. ...ja tuli mieleen se eräs autoilija, joka ajoi Pihtiputaan keskustassa ojaan, kun otin aurinkoa rivitaloasunnon takapihalla, ihan perusbikineissä. Oli varmaan säikäyttävän karmea näky ja meni äijältä pasmat sekaisin ;) . No, rantaraitilla näkyi tänäänkin kaikkea sellaista, että hämmästelin minäkin aurinkolasien takana, mutta en sentään kurvannut fillarilla ojaan. Vaan takaisin tuohon länsipuolen rantaan. Tuolla puolella on yllättävän paljon kaikkea kivaa nähtävää, ja sinne kannattaa kävellä tai pyöräillä. Rannat ovat kauniit kaikessa kallioisudessaan, jyrkänteineen ja vedestä törröttävine kareineen.

Sataman kohdalta vuoristomaisemaa

Tajusin tätäkin kuvaa ottaessani, että lähes poikeuksetta olen kai tuossa kohden tuijottanut merelle päin, niin ettei ollut aikaisemmaltaan mitään kunnon havaintoa tästä tunneleiden väliin jäävän alueen vuoriston puoleisesta osasta tai näkymästä. Banaaniviljelmiä, omakotitaloja ja luksushuviloita. Monenlaisia taloja mitä ihanammilla paikoilla. Wautsi. Milläköhän hintaa tuolta alueelta saisi pienen tontin? Ei olisi meri kaukana, eikä liikenteen äänet ;) .
Autoja tuossa menee koko ajan, läpi vuorokauden, ja liikenne on vilkasta ja äänekästä.

Ja itse satama-allasta

Sataman yli näkymä Kalelle on rentouttava ja rauhallinen. Tuossa kohden olisi hetken voinut istahtaakin. Kun tuolla alempana kuvissa näkyvästä solakohdasta kävelee läpi, niin tulee vastaan rantapuisto, jossa on keinuja 😍. Kyllä ne toimii, testasin. Eli toisin päin sanoen: kun kävelet huivipuiston ohi, siis LunaPArkista Antalyaan päin, niin pian sen jälkeen tuo Tähtipuisto keinuineen ja muine kiehtovine yksityiskohtineen tulee vastaan tien vasemmalla puolen, meren puolella.

Satamaa

Loppujen lopuksi matkaa kertyi 14 km, mutta se tuntui paljon enemmältä. Tuntui kuin olisin kävellyt vähintään 17 km. Osansa teki se, että oli lämmin päin, noin +30 C, eikä ollut juomapulloa mukana. 4 km ennen kotia alkoi kuivata suuta. Kun en välittänyt siitä, vaan ajattelin että juon sitten kotona, oli 3 km ennen kotia pakko mennä pikkumarkettiin hakemaan cokis, koska tuli matalan verensokerin oireet melko vahvasti. Kumma juttu... läskiä on vaikka millä mitalla, muttei kroppa osaa polttaa sitä sokeriksi. Saa nyt tehokuurin, että oppii polttamaan. Tarkoitan tällä parin päivän paastoa. Paasto ei alkanut tänään, sillä kaapissa oli vielä ruokaa. Usko pois, jos paastoan, on kaappien pakko olla melkolailla tyhjät...

ja luoteeseen, rinteille.

Sataman kaupungin puoleista reunaa

Ja samasta kohden näkymä länteen, tunnelille päin

Tänään opiskelin tehostetusti ja suurimman osan päivää erityisesti sairaalasanastoa ja hoitosuunnitelman teossa tarvittavaa ruotsin sanastoa, sillä kielitaitotesti on joko maanantaina tai tiistaina, oletettavasti. Tehokkaan keskittymisen jälkeen tarvittiin rentouttava 20 km rauhallinen (1 h 45 min) fillarilenkki pitkin rantateitä. Pääosin se oli tuohon tahtiin ihan oikeasti rentouttavaa sekä kropalle että mielelle. Vasten aurinkoa ajoin aurinkolasit päässä, ja niissä kun ei ole mitään silmälasivahvuuksia, niin ei voi kuin Luojaansa kiittää etten törmännyt kehenkään, en lyhtypylväisiinkään, enkä ajanut tietyökohdissa tms reunuksissa itseni nurin. Sokkoajelupätkää ei voi laskea rentouttavaksi, vaan eipä noilla tavalisilla silmälaseillakaan vasten aurinkoa ajaessa paljoa näe.

Yhtään en tiedä mitä tuleva viikko tuo, mutta sen tiedän, että tämän kesän suuria suuntaviivoja se ratkaisee, mahdollisesti monien tulevienkin kesien suuntaviivoja. Odotan innolla ja pienellä jännityksellä.

Ennen lähintä tunnelia alkaa kallioseinämä.

Vuoriston puolella, tien reunassa on tippukivimäistä

Alanyan kaupunki alkaa näkyä

Samalla kohden meren puolella on luola

Tuttu näky, kuin kotiin tulisi <3

Rantakävelyn suurin yllätys 😍

Turkin lipussakin olevat Kuu ja Tähti -symbolit

Ettei vain jäisi kukkakuva pois 😁