Maajussille muija

Kuulin reilut pari viikkoa sitten, että Suomen televisioon kuvataan tällä kertaa Maajussit

Lisää kuvateksti

Maailmalla -sarjaa, ja että tämänkertaisessa sarjassa on mukana myös Alanyassa maatalous- / puutarhatöillä itsensä elättävä Mustafa. Kuulemani mukaan Mustafa on aiemmin ollut naimisissa suomalaisen naisen kanssa, ja asunut SUomessa, ja että tällä kertaa olisi tarkoitus löytää suomalainen vaimo, jonka kanssa asuisi ja tekisi töitä Alanyassa, sekä perustaisi perheen tänne.

Asiasta minulle kertonut henkilö etsii Mustafaa hedelmä- ja vihannestoreilta siinä toivossa, että pääsisi naimisiin Mustafan kanssa ja voisi olla tämän kaupunkiasuntovaimo. Lisäksi Mustafaa etsii myös toinen suomalainen nainen, parisuhteen ja naimisiinmenon toivossa. Eikä tässä vielä kaikki. Kumpikaan näistä naisista ei ole ohjelmasarjassa mukana, mutta ohjelmasarjassa on valittu kolme naista, jotka tulevat Alanyaan kuvausryhmä kintereillään tutustumaan Mustafaan ja hänen elinoloihinsa. 

Aihepiirikokonaisuus on kaikessa koomillisuudessaan sen verran mielenkiintoinen, että

kävin jopa ohjelmasarjan sivuilla katsomassa mitä siellä Mustafasta kerrotaan, ja millainen hakuilmoitus on. En muista koskaan nähneeni kuvassa ollutta miestä, puhun siis vain oletuksia ja arvauksia. Tämä on sen takia koominen kokonaisuus, kun naiset eivät mahdollisesti ole aiemmin käyneet vuoristossa kylätaloissa tai eläinsuojissa, siis täällä, ja olot ja sosiaaliset suhteet saattavat tulla yllätyksenä.

En tiedä onko Mustafalla tuotantoeläimiä, siis lehmiä, vuohia, lampaita, kanoja tms. Jos on, niin asuvatko eläimet ihmisten asuintilojen alapuolella, ensimmäisessä kerroksessa, niin kuin monin paikoin on yleistä? Kuinka moni naisista on valmis käsinlypsyyn yms koneettomiin töihin? Tai siihen, että aamuauringon vasta sarastaessa kerätään hedelmiä torimyyntiin, ja hätistellään samalla kämmenen kokoisia hämähäkkejä, käärmeitä ja skorpioneja kauemmas jaloista? Isoja torakoita, hyttysiä ja ampiaisia on niin paljon, ettei niistä jaksa enää välittää. 

Ötököiden ja oman turvallisuuden takia pukeudutaan jalat, kädet ja hiukset peittäen,  lämpötlasta huolimatta, niin kuin toisetkin kylän naiset. Ja koska uusi tulokas on ulkomaalainen, niin koko kylän naiset hiukan testaavat ja seuraavat millainen tapaus se on, onko siitä oikeisiin töihin vai onko se vaan koriste. Riippumatta siitä miten olet tottunut toimimaan, on toimittava niin kuin kokeneemmat paikalliset naiset opettavat. On vain yksi ainoa oikea tapa toimia, ja se on niin kuin kokeneempi naisihminen sanoo ja tekee. Piste. 

Mutta ennen kuin siihen asti päästään, niin miten estetään kylän naisten ensimmäinen

järkytys, iso sellainen? On nimittäin katastrofi, jos kolme naimatonta naista yöpyy naimattoman miehen luona, etenkin jos ne ovat siellä viikon, ja vielä pussailevat ja ties mitä muuta. Mies saattaa olla vaikka kuinka suomalaisten huonoille tavoille oppinut, mutta naapurusto täällä elää paljon korrektimpaan, kohteliaisuuteen ja konservatiivisiin tapoihin tottunutta arkea. Useimmat tuntemani naiset täällä arvostavat toista naista sen mukaan kuinka hän käyttäytyy suhteessa tapakulttuuriin, ja kuinka paljon hän osaa tehdä perinteisistä naisten töistä. Niin, ja tietysti se, että hän tekee lapsia ja kasvattaa heidtä tähän tapakulttuuriin on iso plussa.

Koomisen kokonaisuudesta tekee myös se, kuinka nämä pari ohjelman ohi miestä jahtaavaa ja ohjelmassa mukana olevat kilpailevat samasta miehestä.

Sille yhdelle naiselle, joka on mukana puhtain sydämin ja oikeasta syystä, voi tuuli olla myötäinen. Mene, kulje matkasi ja katso mitä vastaasi tulee. Jollekin tämä on kohtaloon kirjoitettu, oma polku. KAikista tyhjännaurajista ja vastaansanojista huolimatta seuraa sydämesi ääntä ja tee tästä päivästä hyvä päivä. Kaikki voi olla paljon paremmin kuin mitä kukaan koskaan sanoo.. Ole rohkea ja avoin. Rakasta.   

Merelle, veneellä, Alanyassa... Ok?

Alanyan auringonlaskun värit 27.5.2018

Sunnuntai, lepopäivä ja energian keräämisen päivä. No, oli ainakin tänään. Aamulla heräsin vasta sitten kun tuntui että tekee mieli herätä. Kuulen pienen tik-äänen. Puhelimeen tulee viesti, enkä malta olla katsomatta kuka viestittelee ja mitä. Eilisillan aikana menimme Marien kanssa syömään, ja puhelin soi, tapahtui yhtä sun toista. Järjestelin Suomen päähän asioita joita oli järjesteltävä. Sinä aikana ystäväni ottaa viinilasillisen ja toisenkin, itse asiassa illan mittaan yllättävän monta. Sunnuntai alkoi jo puolen yön jälkeen mielenkiintoisesti. Minä missaan viimeisen bussin, enkä taatusti kävele 12 km päähän keskellä yötä yksikseni. Harkitsen taksia, mutta kas, nekin lähtivät jo pois lähimmältä tolpalta, ja saan kyydin tuttavan tuttavalta.

Kuukin ilostutti läsnäolollaan itäisellä taivaalla

Samalla reissulla, ennen kotiporttia kuulen isoäänisen sammakkokuoron. Kaivelen kassiani pikkutunneilla yön pimeydessä kuin paraskin kassialma, ja yritän löytää kännykän että saan nauhoitettua tuota ihanaa kväkätigurkkia teidänkin iloksenne. Juu, nyt sitä on nauhalla 😂. Kotiin päästyä kuikuilen parvekkeen kaiteen yli samalla kun kastelen poissaollessani kuivahtaneita tomaattipuskia, ja kas, näen siellä tutun kissan. Äänetön se on edelleen, mutta hyvinvoivan näköinen. Heitän sille kissanruokaa pienessä muovipussissa, jonka kyljessä on sen verran reikää että se haistaa ruoan. Unohdin vaan, että se on ihan hillittömän säikky äänille. Kissanruokapussi oli paikallaan vielä aamullakin...

Niin, ystäväni kysyy, että mitä me eilen sovimme. On vain muistikuva että jotain on sovittu. Olen ihan lähellä että saan nauruhepulin, heti aamusta, mutta selitän pariin kertaan illan ja yön tapahtumat, ja sovimme tapaamisen ajan, paikan ja syyn uudelleen. Näin sitten päädyimme rannalle sopivalla varustelulla ja vasta kello neljäksi. Hän ei ole käynyt aikaisemmin kansanrannalla vaikka on asunut täällä pitkään, ja siksi vien hänet sinne. Virkistävän ja rentouttavan rantaelämän jälkeen pääsemme istumaan Kalastajien Ravintolaan, ja ehdimme tehdä tilaukset kun puhelin soi: "Lähtisitkö kanssani veneellä merelle, kun tekisi mieleni kokeilla tuleeko virveliin kalaa?"

The Vene

Joo, tottakai, lähdenhän minä. Kun mersumies kysyy, että lähdenkö veneellä merelle kalastamaan, niin ajattelen että kyseessä on vähintäänkin soutuvene 😎. Samalla kun syömme paistetuilla anjoviksilla täytettyä sämpylää näen kun hänen autonsa tulee satama-alueen reunaan. Olen tukehtua ruokaani ja nauruuni, kun silmiini osuu auton katolla oleva "varustelu". Marienkin silmät täyttyvät naurusta kesken syönnin. "Et kai sinä TUOLLA lähde merelle?" 

Hyvä että saamme syötyä loppuun. 😅 Vatsassa kiertää nauru-hätä-ahdinko-pelko-uteliaisuus-sekasoppa. "Ei paha, ei paha." Seuraavaksi jää nähtäväksi kuinka herra julkkis toimii, koska olemme yleisellä paikalla. Toimiiko kuten kaikki aiemmat tuttavuudet, eli että soittaa ja sanoo, että odota täällä autossa, tule tänne kun olet syönyt. Vai jotakin muuta?

Mennessä hämärsi jo...

Hän yllättää, ja soittamatta kävelee tuonne ravintolaan, istuu pöytäämme ja puhua pulputtaa kuin lähde Marien kanssa samalla kun minä syön ja tarkkailen tilannetta... ja mietin vielä, että lähdenkö tosiaankin TUOLLA merelle. Hän tilaa itselleenkin kalaleivän, mutta pienellä viiveellä; haluaa ensin purkaa auton katolla olevan kumiveneen, moottorin ja muut tarvikkeet rannalle, ja asentaa kaiken lähtövalmiiksi. Minä syön loppua ateriaani vatsassa vellovan uteliaisuuden ja pelon kera. Minut on pelastettu hukkumistilanteista 3 kertaa (1,5 v, 18 v ja 21 v) ja suhtaudun isoihin vesiin omituisella viha-rakkaussuhteella.

...tässä oli vielä ihan tyyntä...

Katson rannalla kuinka aurinko laskee, ja ihailen illan upeita sävyjä, hienoja valoja... kunnes tajuan, että olemme merellä PIMEÄSSÄ. Samalla hän kertoo, että unohti pelastusliivit kotiin, mutta että tämä vene ei taatusti kaadu, ja ilmasäiliöitä on kolme, jos joku rikkoutuu, ja että pumppukin on varulta mukana. Ja että perämoottori on tänään huollettu, että sen pitäisi toimia, ja jos ei toimi, niin siksi on nuo uimaräpylät, että hän voi kyllä uimalla tuoda veneen takaisin rantaan. 😱Olin ihan siinä rajalla, että pakenen paikalta. Mutta olin myös tarpeeksi hullu ja utelias lähtemään merelle tuolla kokoonpanolla. Hullu, utelias ja älyttömän peloissani. Ei vaan ole tapana antaa peloille periksi.

...ja tullessa oli pimeää, upeiden kaupunkivalojen kera.

Samalla kun iltahämärä laskeutuu, olemme jo sen verran pois rannan suojasta että tunnen kuinka tuuli yltyy. Kylmää luihin ja ytimiin saakka. Tärisen kylmästä, mutta en valita enkä pyydä maihin. Hän olisi vienyt heti pois, jos olisin pyytänyt. Ja hän näki että pelkään, mutta uskoi perusteluni. Sanoin että sekä rakastan että pelkään merta, että nyt on parempi olla provosoimatta pelkoa ja antaa minun totutella ja nauttia, sillä myös nautin sekä keinahtelusta aalloilla että upeasta kaupunkinäkymästä... ja oli seurakin oikein mieluisaa.

Kaloja ei saatu, mutta se ei kai ollutkaan päätarkoitus. Kymmenen jälkeen olin kotona, väsyneenä, kylmissäni mutta onnellisena. Seuraavalla kerralla minun on kuulemma muistettava ottaa lämmin takki, ja hän muistaa ottaa pelastusliivit. Sitten kuulemma ajetaan niemen taakse, Kalen nenän ympäri 😳...

Alanyan auringon alla seepratkin viihtyy

Alanya, Ulas ja ihana niemeke (taas kerran <3 )

On ollut vipinää ja opiskeluprojekteja sen verran paljon, että koneella istuminen on jäänyt tosi vähille. Nyt tilapäisesti tulee muutos tähän, koskapa tällaisen ensikertalaisen aurinkorannikolla kävijän nahka on palanut niin pahoin, ettei tarvitse näyttäytyä ulkona, auringossa moneen päivään. Jollei kuva puna-valkoisille seepraraidoille palaneesta, pehmeän pulleasta mahanahasta 🙈 olisi niin nolo ja epäesteettinen, jakaisin sen tänne.

No, palovamma-alue on päästä varpaisiin, ja niin turpea, kuuma, kipeä ja voimakkaan punainen että meni sitten kortisonia sekä suun kautta että iholle, perusvoiteen päälle. Juuri viime viikolla kaappia siivotessa totesin, että 1,5 isoa tuubia kortisonivoidetta vanhenee kohta. Ei vanhene enää. 1/2 tuubia per kertavoitelu. Katselin myös vaatekaapissa olevaa mustaa, pehmeää ja löydää neulemekkoa jo aiemmin, ja mietin josko antaisin senkin vaatekeräykseen. Ehei, on oikein hyvä ja tarpeellinen vähintään kerran vuodessa, joka kesäisen tyhmyyden yllättäessä. Yllättää ihan niin kuin talvi SUomessa autoilijat joka vuosi. Kello 12-16 EI kannata mennä rannalle. Ei, vaikka ystävät lomansa alkupäivänä välttämättä juuri tuon ajan haluavat ottaa aurinkoa. UV-säteily on pahin juuri silloin.

Kännykuva Balıkcılar Lokalı ravintolasta Kalelle

Kun on tarpeeksi kova motivaatio, niin jaksaa keskittyä tuntikausia ja päiväkausia
motivaation kohteeseen, arvokkaaksi kokemaansa asiaan. Tuloksena on läpäisty ruotsinkielen tentti sairaala- ja hoitotyönsanastolla. Se on ensimmäinen etappi matkalla, josta tulee hyvin mielenkiintoinen. Ja tuon matkan päässä on tanssi- ja kielikoulun avaaminen. Monta pientä välitavoitetta ja askelmaa on jo takana. Ne vaikeimmat osuudet ovat jo takana. Vaikka edessä on vielä kolme haastetta, ovat ne aiempia helpompia. Elämä on 😍 . Tällä viikolla, kun tänne on kokoontuneena kolme lavatanssin ammattilaista, on tiedossa sekä omat tanssitreenit että ainakin pari paikallista lattaritanssi-iltaa. Jos ei kukaan hae, niin aina voi tanssia keskenään. Ja onnistuu meiltä vienti myös kahdella kädellä, eli tanssitaan salsat ja cha chat kolmikkona, jos siltä tuntuu

Kännykuva Balıkcılar Lokalı ravintolasta itään

Elämä yllätti tänään "harmaahiuksisesti". Minun oli tarkoitus mennä hieman aiemmin
keskustaan, mutta bussi oli myöhässä, ja se hiukan harmitti, sillä tulin myöhässä sovitulle tapaamispaikalle. Siinä taisi olla kuitenkin kohtalon sormi pelissä. DoyDoyn edestä Atatürk-patsaalle päin mennessä keskellä pientä risteystä eräs työvaatteinen mies pysäyttää minut, siihen keskelle risteystä. "Hei, enkö minä tunnekin sinut? Emmekö olekin tavanneet aikaisemmin?"

Ajattelin, että taas näitä yrittäjiä, mutta joku miehen kasvoissa ja erittäin lempeissä silmissä kutkutti muistin sopukoita, ja sanoi Kyllä, ennen kuin edes tajusin. Kyllä, olemme tavanneet... Kukahan sinä sitten oikein olet, raksuttaa ajatukset samalla kun mies puhuu (engantia). Sitten hän kysyy, että eikös minulla ole tyttö ja poika, ja kertoo pari yksityiskohtaa. Sanoo sitten, ettei ole tehnyt valokuvaajan töitä enää kolmeen vuoteen, vaan on nyt XX -työssä. Ahaa-elämyksen lamppu syttyy. Fatih. Valokuvaaja Prince-hotellista touko-kesäkuulta 2011.

Kännykuva, kaverit vielä rannalla :D

"Ai, sinä muistat minun nimenikin. Silloin tapahtui väärinymmärrys, jonka olen halunnut korjata, mutta en saanut sinua mitenkään kiinni." Mies oli yhtä hymyä, ja puhetta olisi jatkunut vaikka kuinka kauan. Fatih oli todella kauniskasvoinen mies silloin. Kiiltokuvapoika. En olisi tunnistanut häntä ellei hän olisi puhutellut. Ihmettelen että tunnisti minut vaikka on nähnyt viimeksi seitsemän vuotta sitten. Hän on nyt täysin harmaantunut, ja komea mies. Ihan pitää vuosia laskea että osaan suhteuttaa muutoksen kokonaisuuteen. Edelleen hänessä näkyy kamppailulajiharrastus ja tanssi, lihaksissa ja liikkumisessa. Hiukan kyllä tunsin itseni vanhaksi... mutta se ajatus meni äkkiä ohi 😄.

Naisenlogiikalla mennään taas

Kyproksen Girnessä vuosi sitten

Ensin on aikaa vaikka kuinka paljon, ja sitten tulee kiireen tuntu. Hhmm, naisen logiikalla
mennään. Nyt oikeasti tuntuu, että aika loppuu kesken.

Kaikille heille, jotka tässä ajassa etsivät elämänkumppania, on tuon alla olevan linkin kautta tarjolla hyvin mielenkiintoinen kysymyslista. Listalla on kysymyksiä, joihin vastausta etsimällä voi rakastua lähes kehen vaan, sanovat psykologit. Tästä pääset itse katsomaan listaa, ja pohtimaan oletko listan tekijöiden kanssa samaa mieltä. Tulee mieleen pappakalsarit 🙈 No, runokirjan lukijat tietävät mihin ne liittyvät. Joka tapauksessa ajattelemisen ja kokeilemisenkin arvoinen lista. Vai?

Istanbul ja Baklava Çok güzel
Istanbulin lentoja ja junayhteyksiäkin katsoin taas vaihteeksi, ja niitä etsiskellessä tuli vastaan tuo Baklavasta ja Istanbulista kertova video. Hiukanko on taas levoton mieli, kun on matkalaukkujen pakkaaminen ja lento lähestymässä. Tosin tämä levottomuus on sitä positiivista sorttia. Eräässä levottomuuden puuskassa siivosin kännykästä talletettuja kuvia ja videoita "tuota ei tarvita, tuotakaan ei tarvita, ja tuonnekin menen uudestaan ja kuvaan paremman". On sitten tiedossa aika monta paikkaa, johon suunnittelin meneväni uudestaan, ja ottavani aiempaa parempia kuvia ja videoita. Joo-o. Harvassa vaan ovat ne naisihmiset, jotka suostuvat kiipeämään rosoista louhikkoa tai vanhaa vuorenrinnettä ylöspäin ihan vaan huvin vuoksi. Useimpia harmittaa se, kun uudet geelikynnet menee rikki ja meikki saattaa sotkeutua.

Alanya joulukuussa 2016, lähirinteet

Geelikynsistä tuli mieleeni se, että jos saan tuon työn jota tavoittelen, niin voinkin laittaa
edustuskelpoiset geelikynnet ja olla muutenkin naisellisesti nättinä (kai). Vaan ei se käy... niiden kanssa on suht haastavaa naputella tietokoneen näppäimistöä ajatusten tahtiin. No, osa on oppinut siihenkin, mutta ehkäpä pysyttelen luomuversiossa ;) . Ihailen sitten vain toisten kynsiä.

Tänään löysin korppuaseman, juu, sellaisen ikivanhan vehkeen, ja vanhoilta korpuilta vuosien takaisia lasten kuvia. Ovat vielä sellaisia kuvia, joista en muista että olisi paperikuvia tallessa. Ja digitoin vanhoilta miniDV-kaseteilta pari muksujen videota. KAsetteja on vielä vino pino, enkä yhtään muista mitä niissä on. Nyt kun on mahdollisuus digitoida, niin yritän ehtiä tehdä sitä niin paljon kuin mahdollista. Loput jäävät toiselle kerralle, milloin ikinä se sitten onkaan.

(Suomalais-turkkilaisesta) parisuhteesta

Oisikohan kirsikan kukkia, DimCay, Alanya 03/17

Omalle hyvinvoinnillemme on tärkeää, että sisäinen lapsemmekin voi hyvin, että meillä säilyy palanen lapsenmielisyyttä ja lapsenuskoa mukanamme koko elämän ajan. Joillakin tavoin yhteiskunnassa selviäminen vaatii aikuisuutta, kykyä järjelliseen ajatteluun ja eloisan hallittuun tunne-elämään. Pidä silti hyvää huolta sisäisestä lapsestasi. Tänään haluan puhua sosiaalisesta aikuisuudesta, koska mietin kahdesta erilaisesta kulttuuritaustasta tulevan henkilön parisuhde-elämää. Suomalainen nainen ja turkkilainen mies on siis tausta-ajatuksena. Muutto vieraaseen kulttuuriin ja  siellä vieraassa kulttuurissa asuminen on mielenkiintoinen aihe.

Jos sinun tulisi muuttaa toiseen valtioon, jossa on toisenlainen kulttuuri, niin millaiseksi ajattelet elämäsi muuton jälkeen? Jos muutat vapaaehtoisesti toiseen kulttuuriin, millaiseksi ajattelet elämäsi muodostuvan siinä tapauksessa? Entä jos muutat pelkästään Suomen sisällä, jolloin kulttuurinen muutos on hyvin pieni? Suomessa muuttaessasi säilyy kieli, tavat, uskonto, ruoka, ilmasto, yhteiskuntajärjestelmä, yhteydet useimpiin tuttaviin yms. Miksi moni tuttava sanoo, että he eivät ikinä sopeutuisi asumaan Helsingissä, että jo muutto Helsinkiin olisi heille ylivoimainen, ellei jopa mahdottomaksi oletettu? Helsinkiin muutossa säilyy sentään kaikki muut samana, paitsi fyysinen ympäristö. Se on hyvin pieni muutos.

Aiemmin ainakin pariin otteeseen puhuessani Turkissa asumisesta olen puhunut jotakin myös sosiaalisesta statuksesta. On ollut puhe siitä, ettei ulkomaalaiselta vaadita käyttäytymistapojen noudattamista, eikä edes niiden tuntemista, koska hän on ulkomaalainen ja siksi tietyllä tavalla kykenemätön. Ulkomaalainen on tavallaan lapsen asemassa, kun kaikki pitää opetella alusta alkaen. Kotimaassaan henkilö on ollut sosiaalisesti aikuinen, ja uudessa kulttuurissa hänen tulisi kyetä selviämään eteenpäin siitä todellisuudesta, että onkin sosiaalisesti lapsen kaltainen. Kaikkien pää ei sitä kestä.  Jos tämä ulkomaille muuttanut henkilö ei aikuistu suhteessa uuteen yhteiskuntaan samalla tavoin, kuin mitä hän on nuoruusaikanaan läpikäynyt ja kasvanut omassa kulttuurissaan, elää hän jatkuvan epävarmuuden keskellä. Hän on epävarma siitä, miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia. Hän huomaa sen, että yhteiskunta kohtelee häntä kuin lasta, eikä pidä tästä. Hän ei kuitenkaan ymmärrä miten hänen tulisi toimia, jotta pystyisi saamaan aikuisen aseman, jotta tulisi kohdelluksi täysivaltaisena aikuisena. Aikuinen ihminen, joka kärsii tuollaisesta epävarmuudesta, eikä kykene korjaamaan tilannettaan, alkaa kääntyä vihamieliseksi ympäristöään kohtaan. Mm, Imamura (1990) ja Hofstede (1992) ovat kirjoittaneet aiheesta.

Kun muutat uuteen kulttuuriin, uuteen kotimaahasi, ei ole olemassa oikotietä sosiaaliseen aikuistumiseen. Kaikki tarpeellinen on opeteltava, hyväksyttävä ja otettava osaksi omaa päivittäistä käyttäytymistä. Onhan Suomessakin sosiaaliselta asemaltaan hyvinkin erilaisia, syntyjään suomalaisia henkilöitä. Kukin on itse valinnut minkä verran haluaa hyväksyä yhteiskunnan käyttäytymisnormistosta, ja miten oikeassa elämässä käyttäytyy suhteessa itseen, toisiin ihmisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Tästä kunkin ihmisen omasta, henkilökohtaisesta päätöksestä johtuen kukin on siinä sosiaalisessa asemassa, kuin mitä on käyttäytymisellään valinnut, ja minkä aseman ympäristö on tuon käyttäytymisen perusteella antanut.

Sama toimii niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Sosiaalinen asemasi perustuu paljolti siihen, minkä verran opit kyseisen yhteiskunnan käyttäytymisnormistoa, ja ennen kaikkea kuinka paljon siitä normistosta otat käyttöösi jokapäiväisessä elämässäsi. Yhteiskunnan silmissä aikuismaisesti käyttäytyvä saa aikuisen kohtelun, ja tietämättömästi / töykeästi / välinpitämättömästi / huonosti / lapsellisesti käyttäytyvä saa osakseen turistin / tietämättömän / lapsen statuksen. Moni luulee hymyn ja palvelualttiuden  osoittavan kaiken olevan ok. No, periaatteessa kaikki onkin lähes ok, niin kauan kuin kyse on turistista joka jättää alueelle rahaa, ja joka ei suoranaisesti vahingoita ketään tai mitään. Jos haluat oikeasti olla osa kyseistä yhteiskuntaa, niin että sinua arvostetaan aikuisena myös kohteliaiden sanojen takana, asennetasolla, tarvitsee ottaa selvää, oppia ja kasvaa. Sitä on sosiaalinen aikuistuminen. Todellista sosiaalista statusta ei voi korvata rahalla, omaisuudella, omistamisella eikä lahjonnalla. Ja kuten viime kuukausina on nähty, sitä ei voi korvata edes huippukorkealla viralla (joka muka automaattisesti toisi jotakin mukanaan).

Alanyan Kleopatraranta kutsuu pariskuntia kävelylle. 03/2017

Sinä suomalainen nainen. Kun perustat perheen turkkilaisen miehen kanssa, niin jompi kumpi teistä, tai aika-ajoin molemmat joutuvat keskelle tätä prosessia. Siitä selviäminen on hieman helpompaa kun tiedostaa mistä on kyse, ja kun muistaa, että on kyse niin tärkeästä asiasta, että siihen todella kannattaa panostaa. Jos asutte Suomessa, auta puolisoasi tässä asiassa. Anna hänelle tietoa, tilaa, hyväksyntää ja tukea kasvaa. Jos asutte Turkissa, hanki tietoa, opettele ja anna itsellesi mahdollisuus kasvaa. Samalla annat myös parisuhteellenne todellisen mahdollisuuden.

Sinä nettipalstoilla rähisevä suomalainen mies, joka olet juuri tämän lukenut etkä tätä ymmärrä: anna itsellesi aikuistumisen mahdollisuus sinua ympäröivässä suomalaisessa kulttuurissa, oli se sitten peräkylillä tai pikkukaupungissa tai missä tahansa. Ikävuodet eivät tuo mukanaan kenellekään aikuismaista käyttäytymistä tai aikuisen ajattelukapasiteettia, vaan ainoastaan opettelu, ihmisenä kasvaminen. Jos ei se ihmisenä kasvaminen muuten huvita, niin voit motivoida itseäsi sillä, että kasvamalla aikuisemmaksi, kasvamalla ihmisenä saatat ehtiä saada itsellesi hyvän puolison ennen kuin kuolema korjaa. Tai saatat saada surkean parisuhteesi toimimaan, ja pääset nauttimaan edes muutamista onnellisista vuosista elinaikanasi. Aikuiseksi kasvaminen, ihmisenä kasvaminen ei ole pakko. Se on antoisa ja kannatta mahdollisuus, jonka jotkut ymmärtävät käyttää täysimääräisenä, jotkut puolinaisesti. Jotkut sitä vain hipaisevat, ja osa ei elämänsä aikana ehdi edes ymmärtää mistä voisi olla kyse, mitä menettävät. Elämä on valintoja, huonoja, jumalattoman huonoja ja sitten niitä parempia.

Jokainen valitsee itse.

Omien valintojen seurauksena joillakin on hyvä olla. Elämässä on läsnä rauha, luottamus ja nauru.

Tipu, kana vai kalkkuna

Alanya, Chicken by Muzzi ja Päivän naurut

Ettei lukijan tarvitse miettiä, että onko tässä piilomainontaa vai ei, niin sanon ihan suoraan, että voi tämän mainoksenakin ottaa.

Osa lukijoista muistaa Muzzin ja hänen by Muzzi ravintolansa 1-3 vuoden takaa tuolta linja-autoseman läheltä, Aydin hotellin alakerrasta. Sitten iski asiakkaitten vähyys, ja se putiikki suljettiin. Kun tiikeri ei juovistaan pääse, niin uusi by Muzzi on taas pystyssä, tällä kertaa Atatürk kadulla, lähellä Tac Premieriä, Alaadin Beach HOtellia ja Naboenia yms. Lähellä siinä, missä Kleopatraranan alkupäästä tuleva pikkukatu yhtyy Atatürk katuun. Blue Night on ollut tuossa ennenkin, ja nimi säilyi nytkin, tavallaan. Ravintola on kahden miehen käsissä, joten Muzzi sanoi, että hänelle riittää tuo nimiosuus tuolla nurkassa. Paikan päällä päivänvalossa näin vain sanat by Muzzi... mutta kotona tuota heidän kuvaansa katsoessa valkeni koko totuus: Chicken by Muzzi.

Sain sellaisen täysin hervottoman nauruhepulin, että on nyt varsin rento olo ja naurukiintiö aikalailla loppuun kulutettu. Tuon Muzzimpi ei nimi voi olla. Muzzi ja naiset, trallalallalaa. Mies lienee onnensa kukkuloilla jälleen, ja mikäs siinä, se hänelle suotakoon. Kun menin onnittelemaan sekä Muzzia että Menduhia, ja jäin ensin puhumaan Menduhin kanssa enkä mennyt sisälle Muzzin pöytään hänen viittoiluistaan huolimatta, niin hän saapui lopulta tuohon kadun varteen, samaan pöytään, jossa istuin. Ja eihän hän tiedä minkä verran olen turkinkielessä kehittynyt, vaan edelleen kohtelee minua turkinkielentaidottomana. Hän siinä alkoi omat liirum laaruminsa söpöydestä ja tukasta yms. englanniksi, mutta minä olen niille jo immuuni. Sen sijaan ne herättivät valtavan rektion toisessa naisessa. Minua kymmenisen vuotta vanhempi, nätti nainen minihameessa ja korkokengissä singahti pitämään huolta reviiristään, ja miesten poistuttua paikalta yritti käyttää katseen voimaa minuun, ymmärtämättä, että hukkaa energiaansa ihan turhaan. Voi himpulat miten teki mieleni sanoa jotakin hänelle, Muzzin päivän Chickenille, mutta onneksi hillitsin itseni siinä asiassa. Nauroin vasta kotona, siitäkin edestä.

Ihan lähi aikoina avautuu myös toinen hyvin mielenkiintoinen paikka, toisen Konyalaisen toimesta. Kerron King's Placesta kunhan se on valmis. Se tulee olemaan vastapäätä Theo's Placea, entisessä Kalle's Placessa, ja senkin omistaja on tuttu mies niin minulle kuin joillekin lukijoillekin.

Niin että turistisesonki Suomen kesään verrattavine lämpötiloineen on auki, kokemisen arvoinen mesta on auki (naurutakuu, draamaa, tanssia), siellä on jo puolituttu omistajapuolikaskin, joten sinne voi mennä niin kuin omaan olohuoneeseensa ja tervehtiä kuin tuttua, Merhaba Muzzi.

Sähkösopimuksen vaihto omiin nimiin

Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016

Vuokralla asumisessa on usein edessä myös sähkösopimuksen teko omalle nimelle. Aina vuokranantaja ei tätä kuitenkaan halua, vaan jotkut jättävät sähkösopimuksen omalle nimelleen, ja vuokralainen vastaa silti sähkölaskujen maksusta. Tässä tämän päivän maksu- ja toimintatietoja. Toki nekin muuttuvat ajan kanssa.

Sähköyhtiöön mennessä siis tarvittiin mukaan kopio vuokrasopimuksesta, kopio TAPUsta (omistuksen osoittava osakekirja), asuntoon kohdistuva maanjäristysvakuutus (43,50 TL / vuosi) sähköyhtiötä varten, kopio passista ja veronumero tai voimassa oleva oleskelulupa (jossa 99-alkuinen henkilönumero vastaa veronumeroa) sekä asunnon sähkömittarin tunnusnumero. Sähköyhtiössä oli oma palvelutiski asiaa varten, ja heti alussa sai täytettäväkseen yhden lomakkeen. Lomakkeen täytön jälkeen sai vuoronumeron palvelutiskille, jossa tehdään sopimus ja johon maksetaan sopimuksen teon yhteydessä 207 TL. Jos ymmärsin oikein, niin tuo summa on eräänlainen takuusumma, jonka saa samaiselta tiskiltä pois siinä vaiheessa, kun sopimus päätetään. Se vain pitää itse käydä pyytämässä sieltä pois. Jos maksamattomia sähkölaskuja on, ja kyseinen summa on käytetty niihin, niin silloin summaa ei tietenkään palauteta.

Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016

Sähkösopimuksen teko oli sinällään huvittava tapahtuma, sillä ennalta en rastinut mitään tariffivaihtoehtoa, eikä apunani ollut mieskään osannut sanoa mitä pitäisi rastittaa. Kun istuin sopimuksentekoa varten sen kakkostiskin edessä, niin minulta kysyttiin vain henkilötodistusta. Kaikki muu päätettiin puolestani valmiiksi siellä tiskin toisella puolen. Sen jälkeen tulostin pullautti ulos paperinipun, josta en saanut kopiota, ja jota minun ei annettu lukea (ei annettu viereisellä tiskillä asioivat turkkilaisen miehenkään). Virkailija avasi nipun aina tietystä kohti, osoitti sormela tiettyjä kohtia ja sanoi Imza (allekirjoitus).

Siihen paperinippuun tuli allekirjoitus kaiken kaikkiaan kuusi kertaa. Olisihan se ollut kiva nähdä mihin kaikkeen sitä nimensä kirjoitti.Sama käytäntö näytti tosiaan olevan viereiselläkin asiakaspalvelijalla turkkilaisen asiakkaan kanssa, ja meitä ennen parin muun asiakkaan kanssa. Sopimuksen teon ja 207 TL:n maksamisen jälkeen olimme jo ulko-ovella menossa, kun muistin kysyä, että milloinkas ne sähköt nyt sitten kytketään. Palasimme uudestaan aulaan, ja suuntasimme nyt portaita ylös toiseen kerrokseen. Siellä virkailija otti taas sähkömittarin tunnusnumeron ylös, eikä suostunut ottamaan minun puhelinnumeroani, vaan mukanani olevan miehen puhelinnumeron, johon he ilmoittavat jos kykennässä on jotain ongelmia, ja ilmoittavat kun kytkentä on valmis. He olettivat automaattisesti, etten puhu turkkia ja että olemme pariskunta. Ei väkisin, voin ihan hyvin odottaa sivussa, että kaikki hoidetaan valmiiksi.

Oven ulkopuolella minulle vielä sanottiin, että normalisti olisi kuulemma peritty vielä 150 TL enemmän maksuja, mutta nyt

Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016

tietyistä, täällä sanomattomista syistä ei peritty. Kokonaiskustannukset siis tuon vakuutusyhtiön kanssa 43,50 TL + 207 TL + 150 TL. En tiedä, ovatko vakuutukset eri yhtiöillä tuota syytä varten suht saman hintaisia, vai onko niissä eroja. Vakuutusyhtiössä ehdin kuitenkin oppia myös sen, että heidän tarjoamassaan, oleskelulupaan liittyvässä perussairausvakuutuksessa omavastuu on 40% ja korvaus 60%, kun minun nykyisessä vakuutuksessani on omavastuu 20% ja korvaus 80%. Eroja siis on yllättävänkin paljon. Luulisi, että tuolla hintaerolla eroja on myös sisällöissä, asiakkaan eduksi, mutta ei se aina ihan niin mene.

Tuon jälkeen suuntasin puhelinyhtiöön, jossa selvisi hyvin pian, että vuokranantajan kirjoittama osoite on väärin, että sellaista talonumeroa ei ole koko kadulla. Vuokranantaja ei tiennyt muutakaan osoitetta, joten puhelinliittymän laskutusosoite ja kotinetin osoitteenmuutos jäi siis tekemättä. Vuokrasopimuskin pitää tehdä uudelleen, jotta siihen saadaan oikea osoite. Ja kerran on vielä käytävä sähköyhtiölläkin, korjaamassa se virheellinen osoite. Sitten vielä Nufüs eli osoitteenmuutosilmoitus valtion tietokantaan. Sen jälkeen muuttouto, muutto, tavaroiden purku, kotiutuminen ja uima-altaan testaus. Kolme naapuria olen jo tavannut, ja he vaikuttivat oikein mukavilta. Yksi heistä oli se vakuutusyhtiön omistaja, joka lupasi kertoa lisää Turkkilaisista vakuutuksista... eh.

Pikku itikka, mutta vaarallinen

Näyttääkö herkulliselta? ...ei, ei , ei

On ollut hiukan ongelmia tässä kolme tai neljä päivää, ihan vain "harmittomien" itikoiden vuoksi. Itikat, mäkäräiset, kaikki
pienet lentävät ötökät kutsun tässä nimellä itikat. Kuinka tuollainen lähes näkymätön, pienen pieni otus voikaan saada aikaan näin suurta tuhoa, sitä taas kerran ihmettelen. Silloin kun mieheni kanssa kävimme joen rannalla, ja tietysti ilman mitään hyttysmyrkkyjä, en arvannut mitä siitä seuraa. Sain nilkkoihin viisi itikanpistoa, tai muuta ötökän puremaa. Arvelin, että elimistöni on jo tottunut paikallisten itikoiden bakteerikantaan, mutta olin taas totaalisesti väärässä. Kaksi pistoa oli ihan tavallisia, ongelmattomia ja noepasti paranevia.  Kolmessa pistossa oli mukana jokin harmillisempi bakteeri, virus tai parasiitti. Pistojen jälkeinen ensimmäinenkin yö oli jo kivulias jalkojen osalta, ja turvotus alkoi nousta. Seuraavana päivänä molemmat jalat olivat kivuliaat, ja varpaista polviin asti vahvasti turvoksissa, reisistä jonkun verran turvoksissa ja itsellä oli vahva yleinen sairauden tunne. Tuli myös hengenahdistusoireita, lievää hengittämisen vaikeutta.  Painon seurannan mukaan jalkoihin ja elimistöön kertyi puolessatoista vuorokaudessa noin neljä litraa nestettä, eikä elimistöstä ulospäin ei tullut juurikaan muuta kuin hiki.

Toinen ilta oli jo aika helvetillinen, ja sitä jatkui pari kolme päivää. Harkitsin vakavasti lääkäriin menoa, mutta tarkistin vakuutukseni vakuutusehdot, ja mutisin turkkilaiset oleskelulupaan pakollisena otettavat sairausvakuutukset jonnekin alimpaan helvettiin. Mitään hyönteisten pistoihin tai puremiin liittyviä lääkärin tutkimuksia tai hoitoja ei vakuutuksesta korvata! No, pian sen jälkeen löysin vielä punkin päänahasta, ja poistin sen tietysti epäammattimaisesti, koskapa en pystynyt näkemään omaan päälakeeni ja hiusten sekaan edes peilien avulla riittävästi. Pahimmillaan jalat olivat väritykseltään huolestuttavan kirjavat, turvotuksen tms vuoksi osin tunnottomat, hirveän kivuliaat ja pistokohdissa oli selkeä bakteeritulehdus. No, koko sairaanhoidollinen osaamiseni ja lääkekaappini sisältö joutui taas käyttöön, mutta selvisin tähän asti. Nyt on jo pahin akuutista vaiheesta takana, tulehdusjäljet ovat hyvin paranemassa, kipu on poissa, tosin lynfanestekierron ongelmat eivät vielä ole poistuneet / palautuneet. Nivel- ja lihaskipuja on vielä, mutta katsotan miten asiat
etenee. Tämän vuoksi kirjoitin tuon ötökkäjutun. Tarvitsin tietoa ja kun etsiessäni sitä löysin, niin kirjoitin ne koosteeksi tuonne. Ei se pistäjä välttämättä siis hyttynen ollut, sillä eilen illalla bussipysäkillä seistessäni iholla pörräsi tosi sitkeästi jonkun sortin pistiäisiä. Lajia en osaa tarkemmin määritellä, mutta sen verran tunnistin, että kysessä oli pistiäinen. Nyt ei joki tai luontoelämä kiinnosta yhtään, ei sitten vähääkään. Pitäkööt itikat jokensa ;) .

Viikko sitten törmäin johonkin muuhun... Kun mielelläni, ja työnkin puolesta kokeilen erilaisia luomutuotteita, niin ostin

sitten kaupasta Rezane -nimistä yrttiteetä,  joka paljastui käännöstyön jälkeen fenkolinsiemenistä tehdyksi teeksi. Löysin samalla yhden niistä mauista, jotka nostattavat hiukset pystyyn. Fenkolin maku on minun makuaistilleni yhtä aikaa (ihan vähän) mielenkiintoinen ja todella karmea, valtavan vastenmielinen ja suorastaan kaikki aistit kiinni juotava. Vaikka laitoinkin sekaan teelusikallisen hyvää hunajaa, niin se ei riittänyt muuttamaan makua tarpeeksi. Joten ne teepussit jäävät kaapin pohjalle makuaistillisesti kokeilunhaluisia vieraita varten. Ja jos ei vieraat niitä halua käyttää, niin postitan pomolle, hän kun haluaa kokeilla kaikki mahdolliset yrtit.


Tästä asunnon yllättäen ilmenneestä meluongelmasta, eli siis tauottomasta discossa elämisestä olen hirvittävän väsynyt, eikä kirjoittaminenkaan oikein nyt luista. Uuden asunnon etsintä vie voimat myös, mutta yritän huomenna selvitä asunnolla korvatulppien voimin. Kunnollisia kuulosuojaimia olen etsinyt siksi aikaa, kun tässä olen ennen uuteen muuttamista, mutta enpä vaan löytänyt niitäkään. Myöskään kukaan tuttavapiiristäni ei tiennyt mistä sellaisia Alanyassa saisi, suurin osa ei edes tiennyt mitkä ne ovat (tiesivät vain musiikinkuunteluun tarkoitettavat kosvakuulokkeet). Ihan tuli ikävä Suomessa olevia kunnon Peltoreita, sellaiset kun on itsellänikin aikaisempien harrastusten takia, mutta ne vaan ovat Suomessa. Onneksi on edes nuo lentokentältä ostetut hyvät geelikorvatulpat. En vaan aiemmin ajatellut, että viettäisin kotona ja kotiaskareissa aikaa päiväkausia korvatulppia käyttäen. Niin, ja jos en vastaa puhelimeen tai ovikelloon, niin olen korvatulpat päässä jossain sohvan nurkassa xD .

Ai niin, ja kun ei viikko muuten ole ollut täydellinen, niin ensi viikon hääjuhlaa varten kävin kampaajalla. Otin permanentin. Nainen aloitti hiusten rullaamisen takaa niskasta o.O j kun hän oli yrittänyt neljä kertaa saada rullaa laitettua, siinä onnistumatta, niin minua pelotti jo, ja ihan aiheesta. Rullaus oli kuin kampaajakoulussa ekaa kertaa tekevällä, ennen kuin opettaja tulee ja neuvoo kuinka ko työ tehdään. No, sitten 1. ainetta hän laittoi rullatessaan, ja kasteli sillä niin, että minulta kastui paita, hame ja olkapäät, niska, decolteen alue... kUn rullaus oli valmis, ainetta ei lisätty tai laitettu, vaan kästettiin istua ja odottaa. Siinä vaiheessa arvasin jo, että pieleen menee, mutta oli liian myöhäistä poistua, kun litku oli hiuksissa. Kun aikaraja tuli täyteen, niin rouva ei tarkistanut, että onko kiharaa ja mikä on kiharan napakkuus. Hän vain vei hiustenpesupaikalle, ja huuhteli sellaiset 15 sekuntia. Sanoin, että huuhdopa lisää, että sen veden pitäisi kuitenkin päästä rulliinkin ihan pohjia myöten. No, käskettynä hän huuhteli toiset 15 sekuntia. Sen jälkeen hän loiskautti vähän kiinnitysainetta vaahtosieneen, ja taputti sillä rullien päältä, ja sanoi taas, että odota hetki... hän siis sössi kaikki tärkeimmät vaiheet, ja ei ollut toivoakaan, että permanentti onnistuisi. Kahden tunnin kuluttua tulin takaisin ja näytin suoristuneita hiuksia, jolloin kampaajarouvan mies sanoi, että tuo on ihan normaalia kun täällä on niin kostea ilma, huomenna ne on taas kiharassa. Voi hyvä isä noita niitten juttuja. Ilmeisesti niillä ei ole minkäänlaista ymmärtämystä edes siitä, mikä permanentti oikeasti on. Sitten siihen tuli rouva, joka sanoi, että onhan sinulla vähän kiharaa tuolla latvoissa. Kyllä, se on se kihara, mitä on jäljellä 4 kk sitten tehdystä oikeasta permanentista, joka oli eilen paljon parempi, ennen kuin te pilasitte senkin.

Toinen tuon paikan juju oli hinnoittelu, herra sai minut puhuttua liikkeeseen sisälle sillä verukkeella, että sanoi permanentin olevan 70 TL ja vakuutti, että he ovat kokeneita ammattilaisia. Kun tuli laskun maksun aika, niin permanentti 70 TL ja kulmien siistiminen 20 TL tekivätkin yhteensä 140 TL. Se mies pyysi ihan pokkana 140 TL 90 TL hinnan sijasta. Sanoin, että eihän siitä nyt noin paljon tule, jolloin rouva tuli heti väliin, ja sanoi, että juu, oli vaan kulmien siistiminen, ei muita kasvohoitoja. Jaa, jaa, ok sanoi mies, ja lisäsi, että se tekee sitten 120 TL. Siinä vaiheessa mietin että kuinkahan monelle se tätä tekee. Sanoin, että rehellisen ihmisen matematiikalla 70 TL + 20 TL = 90 TL, annoin rahat käteen ja toivotin hyvää päivänjatkoa. Tänään, kun kävin siellä "näyttäytymässä" niin kuin eilen oli sovittu, niin ensimmäisellä kahdella kerralla vain 16 vuotias poika oli paikalla, vanhemmat eivät olleet. Jäin kuitenkin tuttuun kiinteistönvälitystoimistoon odottamaan, siihen naapuriin, ja menin paikalle kun näin rouvan itsensä. Rouva ehdotti, että tehdään heti uusi. Hän ei millään meinannut ymmärtää sitä, että hento skandinaavihius kuolee, kuivuu täysin, jos tänään tehdään uusi permanentti-räpellys, joka ei taatusti olisi onnistunut sen paremmin kuin aiempikaan. Rahoja en saanut takaisin, ja tänään olin niin väsynyt, etten jaksanut edes soittaa 155 eli poliisille. Raha ei ole paljon, mutta liikkeen naapurusto vahvisti sen, että tuo on heillä ihan normi homma. Asiakkaita ei ole, kun entiset asiakkaat eivät palaa, joten turisteilta yritetään repiä irti se mitä saadaan. Siksi siis edelleen harkitsen sitä, että puhumme poliisin läsnä ollessa, jolloin myös pyydän rahojen palautusta. Turha siellä on hiuksensa pilata taas kuukauden kuluttua. Hän nimittäin sanoi tekevänsä kuukauden kuluttua minulle maksutta uuden permanentin... Uskoo ken haluaa. Olisi taas kannattanut mennä sinne Konyaan, tutulle Hyvälle Kampaajalle. Alanyassa voi leikauttaa hiukset, jotkut osaavat käyttää hiusvärejä ja jotkut rakentavat kauniita ja kestäviä kampauksia, mutta osaavaa permanentintekijää ei ole löytynyt.

Haamu menneisyydestä

Hiukanko häkellyin, kun haamu menneisyydestä sanoi äsken yllättäen "merhaba Johanna,

Lehtikuva lämpötilasta kaupungin keskustassa, ulkona

nasılsın" kun kävelin kohti Anadolusairaalaa ja vihannes- ja hedelmätoria. Hetken tuijotin haamua silmiin, ja kertasin mielikuvia menneisyydestä sekä paikkaa jossa olen, ja ylläyin suuresti siitä, että herra Z seisoi edessäni ja puhutteli minua tuttavallisesti. Niin, hamamherraksi ja tuoksujen jumalaksikin tituleerattu mies siinä oli, ihan itse, ja edukseen  muuttuneena sekä ulkoisesti että sisäisesti (siltä osin kuin nyt lyhyessä keskustelussa voi edes arvioida). Jäin sanattomaksi ja vain tuijotin suu auki, mutta sanaton ja hämmentynyt oli hänkin. Keskustelimme siinä pitkän tovin, päivitimme kuulumiset puolin ja toisin tuon neljän vuoden ajalta, mitä tässä välillä on aikaa kulunut. 

Ne, jotka ovat lukeneet blogia alkuvaiheista asti, muistanevat herra Z:n ja minun kimurantit vaiheet. Muille sanon vain sen verran, että hän on ollut neljä vuotta sitten minulle tärkeä ihminen, ja samoin on ollut toisinkin päin. "MInulla oli vaimo, joka teki ja hoiti lapset ja hoiti kodin, ja sitten minulla oli elämä ja rakkaus, sinä". Sitten tiemme erosivat hieman kesken kaiken, tai siis tavallaan jotain jäi kesken ja keskustelematta. Aina olen tiennyt, että hänet tapaan vielä kerran, ja puhumme tietyistä asioista vielä kerran. Tänään oli se "vielä kerran", ja se tuli yllättäen hänen aloitteestaan.

Monenlaisia tunteita kävin läpi niiden hetkien aikana, kun istuimme pöydän vastakkaisilla puolilla avoimesti ja suoraan asioista puhuen. Hiukan karmivalta tuntui se, että ihan jo keskustelun alussa hän sanoi oma-aloitteisesti ja suoraan, että hän tietää kaiken minun vaiheistani koko tämän neljän vuoden ajalta. No, en uskonut sitä "kaiken"-sanaa, mutta järkyttävän paljon hän tiesi. Hän nimittäin luetteli asiat, asuinpaikkani jne tuosta noin vaan. Hän sanoi liikkuneensa jokaisen asuinpaikkani lähistöllä, mm. tuolla Kalellakin. Hän tiesi missä elän ja asun, missä liikun ja kenen kanssa. Järkyttävää. Edes Muzzi ei pysty tuohon, ja hänkin sentään oli seuraamisen mestari.

Tämä kyseinen herra on neljä vuotta sitten opettanut minulle sen, että tästäkin kaupungista löytyy alamaailma, jota myös mafiaksi kutsutaan. Ja ja ja... no, en voi kaikkea edes sanoa. Olen huojentunut siitä, että pystyimme keskusteleman tuolla tavoin, ja että meillä molemmilla on nyt oma elämämme. Hiukan arveluttaa se, mitä tuosta keskustelusta seuraa. Hänestä jäi kyllä vaikutelma, että hän on kasvanut henkisesti, aikuistunut jollain tavalla. Ehkä hänellä nykyään myös olisi tapana olla puuttumatta minun elämääni määräänsä enempää... mutta hän on myös hukassa tietyllä tapaa. TAi sitten hän on vain valinnut sellaisen tavan elää, että minä ajattelen hänen olevan hukassa. Voihan olla, että en vain ymmärrä, tai että minä olen se, joka on hukassa. Mistä sitä tietää. 

Sitten muihin asioihin. Olisikohan nyt neljäs päivä, jolloin lämpötila on yli +40 C. joka päivä len hiukan liikkunut ja liikun tai en, niin hikoillut todella runaasti. Nyt minulla on yllättän kuivumisongelmaa. En vain pysty juomaan niin paljoa, kuin mitä elimistö tarvitsisi, eikä tee mieli ruokaakaan. Suklaa kyllä maittaa, ja onneksi myös mansikat. Abo yritti saada minut syömään kanarullan, sellaisen pienehkön, mutta niin vaan jäi siitäkin osa syömättä. Taidan tyytyä erään suomalaisen hevimiehen festariherkkuun, eli tuorekurkkua ja suolaa päälle. Siinä on suolat ja nesteet samassa paketissa, ja saattaa olla vähän muitakin hyödyllisiä aineita ;) . Kyllä vettäkin tulee juotua, mutta määrän tulisi olla enemmän kuin mitä käytännössä juon. Ja suolatasapaino heittää jo, jolloin elimistö ei samalla tavalla ota vettä vastaankaan kuin normaalisti. Jospas siis vielä kerran tänään hinaan itseni markettiin, ostan lisää vettä ja suolaisia sipsejä B) . 

Vihannes- ja hdelmätorilta hinasin 25 k painoisen pyörällisen kauppakassin kotiin, ja mietin useita kertoja porraskäytävässä, että onko oikeasti tarpeen ostaa näin paljon. Hissi ei nimitäin vieläkään ole valmis. Torilla oli tänään kamera mukana, mutta se jäi alimmaiseksi melonien ja muiden otosten alle, joten siinä vaiheessa kun sen muistin ja olisin kuvannut, olisi tarvinnut purkaa koko kärryn sisältö ensin kameran päältä pois. Ehei, edes minä en ole niin innokas kuvaaja. Tuoreita kuvia ei ole tänäänkään, mutta enpä ole kovin tuore minäkään ;) . 

Viime yönä nukuin vain nelisen tuntia, siitä yksinkertaisesta syystä, että suutuin yhdelle ihmiselle illalla myöhään niin tulisesti, etten saanut unta, vaan rupesin työstämään yhtä kirjaprojektia. Aamulla olisi kyllä nukuttanut, mutta auringon nousun jälken, ilmamassojen lämmetessä oli taas ihan mielettömät tuulet tässä alueella. Milloin kenenkin sisätiloissa tai parvekkeilla hakkaa tai paukkuu jokin ikkuna, ovi, esine tai ihan mikä tahansa. Meilläkin lähes joka aamuyö jokin paukkuu jossain. Mattoja on turha laittaa parvekkeille, sillä ne löytyvät hyvällä tuurilla parvekkeen jostakin nurkasta likaisena myttynä, ja huonolla tuurilla ovat lentäneet parvekkeen kaiteen yli tai raosta alas. Jopa pelkät pyykkipojat lentävät kupistaan ylös ja pitkin katoterassia. Ja tuo voimakas ilmavirtaus on tähän asti ollut joka aamuinen ilo/riesa/viilennys/tehotuuletus. Kaiken lisäksi se tuo mukanaan valtavan määrän hienoa maa-ainespölyä. Parvekkeilla on tuulen loputtua punertava kerros tomua. Nytkään keskellä päivää ei ole mitään tuulta, mutta imeisesti huomenna auringon noustessa tuulet myllertävät taas. Mielenkiintoista.

Lämmöstä vielä pari asiaa, jotka Kalella asuneena olin jo unohtanut. Eilen viiden maissa menin kattoterasille tarkoituksenani ottaa hieman aurinkoa. Koska aurinkotuolin kuljetus ei ole vielä järjestynyt (se odottaa keskustassa edelleen), niin heitin terassille ilmapatjan, ja kävelin avojaloin sen viereen laittamaan pyyhettä patjan päälle. No, sain molempiin jalkapohjiin kivuliaat palovammat, ja patja suli pohjasta rikki. En sitten köllötellyt edes ilmapatjalla, vaan viilensin ja rasvasin jalkoja ja ihmettelin tyhmyyttäni. Tuttavan Suomesta tuoma lämpömittari hajosi myös kuumuuden vuoksi. Tai no, ei hajonnut muuten, mutta mittariosan liima petti, ja mittari irtosi pohjasta. Vaan on se ihana kun ei tarvitse palella ja aurinko paistaa taivaan täydeltä :)) . Ilmankos me saimme meteorologisen varoituksen poikkeuksellisen kuumasta kesästä. Tämä nimittäin tästä vielä lämpenee ainakin reilun kuukauden verran. Vasta syyskuulla on odotettavissa reilua viilenemistä, kuulemma.

Melko kätevää

Ruokatunnin päätteeksi rentoudun hetken blogikirjoittelulla, sillä tätä voi tänään kutsua

Alanya 8.6.2016, illan värejä

rentouttavaksi, vaikkei se sitä ihan joka päivä ole. Pääsääntöisesti kuitenkin nautin kirjoittamisesta. Aamusta alkaen olen ollut opiskelemassa hakukoneoptimointia, avainsanojen valintaa, sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä Helsingissä. Kyllä, juuri siellä pidettiin tänään verkkokauppaa rakentaville tietyn firman koulutus, ja juuri siihen koulutukseen osallistuin, joskaan en fyysisesti läsnä olemalla, ellei sitten kuvaa ja ääntä lasketa fyysiseksi ;). Olin läsnä Skypen ja konferenssikameran kautta. Säästyi monta lentotuntia ja teki hyvää hiilijalanjäljelle. Tärkein kouluttaja minun kannaltani oli mielenkiintoinen ja riittävän kovaääninen, siis että kuulin hänet mikrofonin kautta. Toinen kouluttaja olisi myös ollut tärkeä, mutta hänen äänensä hukkui jonnekin bittiavaruuteen tuolle tuhansien kilometrien matkalle Helsingistä Alanyaan, tai sitten se hukkui jo ensimmäiselle neljän metrin matkalle hänen pöytänsä luota mikrofonin luo. Oli miten oli, nyt on vanhaa tietoa vahvistettu, pari vanhentunutta ajattelutapaa päivitetty ja uutta tietoakin tullut. 

Alanya 8.6.2016 ja puutarhan perustajat töissä

Tässä kirjoittamisen välissä kävin hakemassa avaimet uuteen asuntoon, ja mittailin samalla huoneiden mittoja sekä piirsin pohjakuvan. Hassua, että kiinteistönvälittäjällä ei ollut pohjapiirustuksia, varsinkin, kun he ovat läheistä sukua rakennuttajalle. Olin kai ensimmäinen, joka sitä edes kysyi. Turkkilaiset perheet eivät ehkä ole tottuneet käyttämään tai lukemaan pohjapiirusta. Monelle on ollut vaikeaa lukea tavallista kaupungin katukarttaakaan, ja osa sanoo jo karttaa esille kaivaessa suoraan, ettei ymmärrä siitä mitään. Mutta niin se on joka paikassa. Sitä ei tarvitse mitä ei ole tottunut käyttämään, ja päivastoin. Perjantai olisi ollut muuten muuttopäivä, mutta on luvattu ukkoskuuroja ja runsasta sadetta, joten vaihdettiin päivää ihan varmuuden vuoksi. Kuorma-auto on avoin, eikä viitsi uittaa kalusteita minkäänlaisen sadekuuron alla. Matka on kuitenkin suht pitkä, joten vettä ehtisi kertyä tavaroihin aivan liikaa. On paljon mukavampi vaihtaa ajankohtaa. Tuli tässä samalla mieleen, että millähän suojaan tuon parisängyn ison patjan pölyyntymiseltä ja likaantumiselta... muoviostoksille siis.

Hirmuisen hellyydenkipeä sisälle äskettäin tullut kissa on paijattu tässä välissä, ja ruokittu kolmeen kertaan kun se sitkeästi vaan vaati lisää ruokaa. Eläinlääkärille tuo pitää raahata ihan lähipäivinä, mutta en vieläkään ole saanut ostettua pehmeää kuljetuskassia, tai siis en ole löytänyt sellaista mieluista. Löysin vain sellaisia, joissa oli tosi vähän verkko-osaa, ja kun se ei näe ulos laukusta, niin alkaa kauhea parku. Toinen oli paksua mutta taipuisaa muovia, kirkasta ja läpinäkyvää sellaista, mutta molemmissa päissä oli vain muutama tassun kokoinen reikä. Veikkaan, että katti paistuu sinne laukkuun täällä kuumuudessa hyvin nopeasti. Jäin miettimään, voisiko sivuille tehdä itse lisää ilmareikiä, mutta myyjä arveli, ettei kassi kestä sitä

Alanya 8.6.2016

toimenpidettä. Kolmas vastaantullut oli sellainen pikkukoirien kuljetukseen tehty avoin koppa, jossa on paikka, jonne hihnan voi kiinnittää... voi ja voi, jos on kissassa jotain mihin sen hihnan kiinnittää. 

Tuolle tiikerille ei ole vielä kukaan saanut laitettua kaulapantaa, eikä valjaitakaan. Viimeksikin se matkusti olkalaukussa, avoimessa sellaisessa, niin että pidin sitä niskavilloista kiinni. Oli jokseenkin turhauttavaa, raskasta ja karmeaa kuunneltavaa se reissu. Joten jossain välissä tarvitsisi löytää laajemman tai modernimman valikoiman omaava eläinkauppakin. Eläinlääkärikin myy niitä, mutta hinta on kaksinkertainen eläinkauppojen hintoihin verrattuna, enkä ole siksi vielä sieltä ostanut. Ajattelin, etten sijoita tuohon kattiin muuta kuin lääkkeet ja ruoat, mutta kai tässä on muutettava ajatuskuvioita kun ei se näytä mihinkään lähtevän. Ei ole edes mitään varmuutta, että se pysyy tuolla uudessa asunnossa. Juniorina se palasi tänne Kalelle paljon kauempaakin, ja saattaa palata nytkin.

Aamulla aikaisin olen ruokakaupassa jahtaamassa tietokonetta :)) . Jep, ruokakaupassa. Keskivertosuorittimella, jolle ammattilainen nauraa mutta jolla mummo pärjää hyvin, varustettu tietokone on myynnissä puoli-ilmaisin. KOneen tekniset ominaisuudet ovat muuten hyvät, mutta suoritin ei ole mitään huippuluokkaa. Siitä voi siis tehdä sellaisen mukana kulkevan ja reissussa rähjääntyvän koneen, ilman että kolhut harmittavat hiukkaakaan. Kaupan vastaava sanoi tänään, että niitä ei tule montakaan, joten tule heti aamusta ovien auetessa, niin saat koneen. Tiedän siis missä olen kukon kolmannen laulukierroksen aikaan. Tuosta ajoituksesta tuli mieleeni nuo rukouskutsut, jotka kuuluvat minareetista viisi(kuusi) kertaa päivässä täällä kaupungin keskustan alueella. Kylissähän ne eivät kuulu kuin perjantaisin. Niihin kun oppii, niin ne rytmittävät päivän ihan automaattisesti. Tänään kun tulin asunnolta ulos ja mietin paljonko kello mahtaa olla, niin alkoi kuulua rukouskutsu. Siitä tiesin, että kello on noin viisi. Rukouskutsuajat muuttuvat suhteessa auringon eri vaiheisiin päivän aikana. Tällä hetkellä Imsak on 03:42, Günes 05:26, Ögle 12:58, Ikindi 16:46, Aksam 20:17 ja Yatsi 21:52. Nyt Ramazanin aikana jotkut tuntuvat kuuluvan kovemmin kuin muuna aikana, tai sitten se vaan tuntuu siltä.

Alanya 8.6.2016, illan värejä tässäkin

Sitten pieni katsaus miesasioihin... on melko kätevää, kun aiempi miesystävä parin vuoden takaa ja nykyinen miesystävä ovat samannimisiä. Ei tule ainakaan "hups, lipsahti vanhan nimi -tilanteita". Kätevyys kuitenkin loppui eilen, kun se kaukaisempi ja nyt taakse jäänyt tuttavuus soitti yllättäen. Katsoin vain, että herra A soittaa´, ja vastasin melko intiimisti. Toisesta päästä kuului naurua ja kommentti "oletko kaivannut minua noin paljon", jolloin tunnistin äänen ja tajusin, että teinpä sitten astetta isomman mokan. Hän kun ymmärtää kaiken mahdollisen positiiviseksi kiinnostuksen signaaliksi, vaikka tarkoitus olisikin ihan päinvastainen. No, ei se sittenkään ole kovin kätevää.

Tajusin kuvien päivämääriä kirjoittaessani, että aivoleikkauksesta on nyt kulunut tasan vuosi. Tämä vuosi on ollut raju, uskomaton ja aikamoinen. Ilman leikkausta elämäni olisi päättynyt jo viime kesään, sillä se aneurysma oli ihan räjähtämispisteessä, ja niin isossa suonessa, että henki olisi lähtenyt nopeasti. Kaiken jälkeen nyt kokonaistilanne näyttää hyvältä ja tulevaisuus hymyilee. Sille on helppo hymyillä takaisin, jos ei muuten, niin kiitollisuudesta, että sain uuden jatkon, uuden mahdollisuuden :)) .