Mukava viikko takana

Alanyan Kalelta Alanyan lumihuipuille 21.12.2019

Viimeinen viikko on ollut vilkas, ihmisten, tanssin ja tapahtumien täyteinen, eikä puolen yön jälkeen ole ensimmäisenä tullut mieleen blogipäivitykset, vain uni. Meillä on kolmen tai neljän ukkoskuuropäivän jälkeen ollut ihania aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Päivälämpötilat liikkuvat 17-21 C tuntumassa, suojaisissa paikoissa enemmänkin, vuorilla vähemmän. Tuo lumihuippukuva on tältä päivältä, ja Kalelta Taurusvuorille päin kuvattu. Akdağn suunnalla on jo hyvä lumipeite. Se on se sama paikka, johon suunnitellaan ja käynnistellään laskettelu- ja hiihtokeskuksen avaamista. Näyttää hyvältä.

Alanyan Kalen vanhoja kauppiaitten koloja

 Kalella oli tehty rakennus- ja muutostöitä niin paljon, että tuntui kuin tulisi jotenkin uuteen paikkaan. Kävelyteitä oli päällystetty ja niille oli rakennettu reunuksia. Joitakin teitä oli suljettu ja näytti kuin olisi rakennettu / entisöity sisämuureja, mutta siitä en mene takuuseen. Muisti on rajallinen, enkä ole verrannut  vanhoihin valokuviini. Parista sellaisesta paikasta, josta olen aiemmin ottanut suht hyvän kuvan, en nyt saanut kuvia kun tuntui että tila loppuu. Ehkä kameran vaihtokin vaikutti. Oli miten oli, siellä oli mukavasti tilaa ja rauhaa kierrellä ja nauttia tunnelmista ja pysähtyä kuvaamaan vaikka keskelle tietä. Meille kertyi päivän Kale- ja kaupunkikierroksen aikana 15.700 kävelyaskelta per henkilö, kännykkäsovelluksen askelmittauksen perusteella. Yllättävän suuri määrä, ja sen tuntee myös pohkeissa ja nilkoissa. Liekö vanhuutta, en tiedä. No, parista valokuvasta allekirjoittaneen naama näytti vanhukselta, vanhemmalta kuin äiti aikanaan. Järkyttävää. No, olenkin vanhempi, mutta silti...

Usvapilvikin mahtui kuvaan mukaan. Kestelin vuori 😍

Tanssikurssi, jolle osallistuin, on nyt päättynyt ja kurssitodistus on saatu. Ennen kurssin päätöstä, tai siis itse asiassa ennen jokaista treeniä tuli treenattua kotona useana päivänä, niin että koreografiat pysyivät aktiivisina muistissa. Otin jonkun verran paineita siitä, että ne on osattava, etten voi olla osaamatta niitä hyvin. Oletin, että nyt on tanssitaukoa vuodenvaihteen yli, kunnes seuraava kurssi alkaa, mutta toisin kävi. Tuli kutsu ryhmään, ja hyväksyttyäni kutsun tuli tieto, että talvikaudella treenaamme kahdesti viikossa, kesäkaudella kerran viikossa, ja ryhmässä olo on sitova. Jee! Tanssia! Uusia kuvioita, uusia haasteita kivassa ryhmässä. Zeybekit ovat täysin uusia tansseja minun kokemusmaailmassani, ja mieluisia sellaisia. Edellisellä kurssilla kanssani paljon aikaa viettänyt nuori nainen tiivisti asian näin: täällä unohtuu huolet ja kaikki muukin, ja tämän jälkeen kotia palatessa on energinen olo. 

Paikkansa on tämäkin löytänyt, Alanyasta.

Toinen aikaa ja voimia vienyt tapahtuma oli taas hammaslääkäri. Tai ei se hammaslääkäri vie voimia eikä aikaakaan kuin 30 min, mutta jälleen jännitin ennalta ja nukuin ensimmäisen yön huonosti, toisen vielä huonommin. Hammaslääkärikäynnin jälkeen oli hyvä ottaa päikkärit. Jälleen kerran jännitin käyntiä ihan turhaan. Tuo hammaslääkäri on kuitenkin tosi ystävällinen ja taitava, ja pyrkii toimimaan asiakkaansa parhaaksi. Viimeinen amalgaami lähti, ja nyt on sekin kohta hyvin korjattu. Hän puudutti käsittämättömän hyvin, kun vertaan siihen mitä olen joutunut kokemaan suomalaisilla hammaslääkärivastaanotoilla, ja jälleen kerran hämmästytti positiivisesti neuvovilla ja ohjeistavilla kommenteillaan. 

Kävin alkuviikosta Gazipasan lentokentällä, ja sieltä kotiin päin lähtiessä ajoimmekin Gazipasan keskustaan syömään. Nyt voi sanoa, että olen käynyt Gazipasassa, ja aion käydä uudestaankin.

Viimeistään silloin kun saatan jouluvieraani kentälle ja hänen kotiinpaluuseensa, käyn taas katsomassa keskustaa, jos sää ja vuorokaudenaika sen sallii. En nyt muista mihin aikaan lento lähti. Gazipasa oli tunnelmaltaan ihan erilainen kuin Alanya, sellainen maaseutukaupunkimaisempi. Kiehtovaa. Silti Alanya on koti ja eri tavalla kiehtova. Lomalentoja vuodenvaihteeseen ja tammikuulle näkyy saavan halvalla sekä Finnairin, Aurinkomatkojen että TurkishAirlinesin sivuilta, ja joulun lennollekin on paikkoja vapaana. Kahden viikon sääennustuksessa on vain pari sateista päivää, muutoin lämmintä ja aurinkoista. Kannattaa lentää lataamaan aurinkoenergiaa sielun sopukoihin, ja uittaa varpaita merivedessä, jos yhtään tuntuu valon tai loman kaipuiselta.

Tuossa viimeisessä kuvassa kypsyvät taatelit. Kuva on otettu Alanyan Turisti-infon läheltä, Damlatas-luolan puoleiselta seinustalta. Siellä nuo ovat niin lähellä, että pääsee katselemaan oikein lähituntumalla. Eyes of Alanya -valokuvakilpailun sivuilla on tosi hienoja kuvia, ja paljon kuvia. Kannattaa käydä katsomassa. Valoa ja energiaa saa niistäkin, jollei itse pääse tulemaan paikalle. 

Palataanpa taas. Hyvää viikonloppua!

Ei-ihan-jokaviikkoinen sunnuntai

Alanya ja sitrushedelmät

Oli kaunis ja aurinkoinen päivä. Lämminkin. Haaveissa oli käväistä kävelemässä rannalla. Eilen vuokraisäntä soitti ja kysyi, että sopiiko kylpyhuoneen katon aukaisijan tulla jo 08, ja sähkömies tulee klo 10. Tottakai se sopii, herätyskello vaan soimaan hieman aikaisemmin. Jo eilen tyhjensin kylpyhuoneen kaikesta irtotavarasta siirtämällä ne eteiseen ja olohuoneeseen, ja siivosin perusteellisesti koko kylpyhuoneen (koska eihän sähkömiestä kehtaa laittaa töihin siivoamattomaan kylppäriin). Aamulla olin hyvissä ajoin valmiina, mutta en ollut varustautunut siihen, mitä oven avattuani tapahtuisi. 

Vuokraisäntä ja hänen remonttimies-sukulaisensa siellä hymyilivät. Remonttimies tuli ennen sähkömiestä sen vuoksi, kun välikaton yläpinnalla on kuulemma paljon kuolleita ötököitä ja hiirenkakkaa, sanoo vuokraisäntä ja hymyilee siihen malliin, että näkis vaan nekin ötökät ja kakat. Hän päästää remonttimiehen aukomaan kattoa, ja ottaa itselleen tuolin kylpyhuoneen oven suuhun. Ensimmäisen paneelirivin auettua hän siirtää tuolia kiireesti taaemmas, ja hetken päästä vielä taaemmas. "Kyllä sinä oikeassa olit. Niin vaan olit oikeassa..."

Remonttimies kysyy voimmeko imuroida hiirenkakat ja ötökät välikaton yläpinnalta, ettei tarvitsisi pudottaa niitä pitkin kylpyhuoneen lattioita. "Emme voi, en halua ostaa uutta imuria. Siivoan mieluummin lattialta." En voi kuvitellakaan käyttäväni kotonani pölynimuria, joka on puhallellut suodattimien läpi sisään vedetyn hiirenkakan osasia... Taas näitä hoitsujuttuja, mutta ei. Siispä remonttimies pudotteli paneelien päältä töryt lattialle, ja kilttinä miehenä myös harjasi suurimman osan pois lattialta = 1,5 rikkalapiollista. Mukana oli myös sementin murusia ja kevytsorapalleroita, mutta silti annos oli aika iso.

Miehille tuli kova kiire löytää rotan ja hiirenmyrkkyä ennen kuin sulkevat katon. No, sitäkin meiltä löytyy, mutta en ole kertaakaan nähnyt enkä kuullut että täällä olisi liikkunut hiiri. Oletan että nuo ovat aiemman asukkaan 25-vuotisen tässä asumisen ajalta, siis jonkinsorttisia muinaisjäänteitä... Yäkkiä silti.

Näin remonttimiehen varusteissa iskuporakoneen, ja kysyin vuokraisännän poistuttua, että voisiko hän porata kattoon hieman isommat reiät, laittaa tulpat ja isot saparokoukut paikalleen. Toki. Vuokraisäntä tulee uudelleen, ja hoputtaa remonttimiestä lähtemään. Tämä kertoo laittavansa vielä saparokoukut kattoon. Vuokraisännän kasvojen ilme oli sellainen, että jos minä olisin ehdottanut tai kysynyt, niin vastaus olisi ollut ehdoton ei. Nyt hän vain tuhahti ja marssi tiehensä. POrauksen jyrinää, imurin pörinää ja muutamia vasaran ääniä... ja muistan että on aikainen sunnuntaiaamu. Sorry naapurit.

Samalla kun remonttimies laittaa saparokoukkuja kattoon, huuhtelen kylpyhuoneen lattialta enimmät kattopaneelien päältä siihen tulleet töryt, ja siirrän allaskappia että saan paremmin huuhdeltua sieltä takanurkastakin. Vettä alkaa suihkuta, ensin vähän, sitten enenevässä määrin. Allaskaapin takaa hajosi vesiputki. Siihen mennessä kun löydän sulkijan, on kylppäri hyvin huuhdeltu, niin kuin kaapin sisus, siellä olevat tavarat, silmälasini ja vaatteet ja... 

Remonttimies sanoo hoitavansa homman, nou panik. Hän sanoo että johto hajosi vanhuuttaan, ja ähertää ja touhuaa käsienpesualtaan ja seinän välissä. Hän siirtää allaskaappia lisää, ja marmorilista katkeaa kahdesta kohdin, peili on pudota ja ruostemoskaa ja alaskaapin taustan lahomoskaa leviää pitkin lattiaa. Ihan tosi mukavaa ja leppoisaa sunnuntaita vaan. Otetaan ihan rauhallisesta ja katsotaan mitä tästä vielä tulee.

Hän sanoo, että hana on vanha ja tosi huono, ja joku osa siitä on niin rikki ettei vesijohtoja saa siihen enää kiinni. Hänen tarvitsee hakea uusi, ja ne maksaa kuulemma aikalailla. Otan puhelun vuokraisännälle. Hän on kai edelleen vihainen kattoon poraamisesta, eikä vastaa minulle. Ei vastaa remonttimiehenkään puheluun. Remonttimies poistuu hanan kanssa, ja minä lasken kotona olevia käteisvaroja siinä mielessä, että riittävätkö ne vai pitääkö reissata keskustaan pikapankillekin vielä.

Aurinkoenergiaa Alanyasta

Aikanaan keskustassa käynyt remonttimies palaa, mukanaan se sama hana. Hän sanoo että tapasi vuokraisännän pihalla ja ne uudet oli tosi kalliita, ja tämä on nyt ok. Siis, hetkinen... Hana, joka äsken oli korjauskelvoton, onkin nyt sitten ok. En käsitä. Sillä välin kun mietin mitä sanon ja mitä en, on remonttimies jo laittanut hanan ja letkut paikalleen, ja testaa että kaikki toimii. MInä maksan hanan korjauksen, putket, poraukset ja työn, ja mies poistuu tyytyväisenä. Katson kylpyhuoneeseen, ja päätän keittää vahvat kahvit ennen kuin pesen sen perusteellisesti kolmannen kerran vuorokauden sisällä. 

Kun siivousurakan ja tavaroiden paikalleen laiton jälkeen avaan oven hyväntuoksuiseen ja puhtaaseen kylpyhuoneeseen, tippuu hiuksille hiirenkakkaa. Mitä &&&&?!?! Oven yläosan yläpinta oli unohtunut pestä, eikä siellä ihan vähän ollutkaan. PEsen sitten samalla lattian, ja heitän hiirenkakkaisia mattoja, vaatteita, tohvelit ja luuttuja pesukoneeseen 60-asteen pesuun. Kellokin on jo kolme iltapäivällä. Ihan niin kuin väsyttäisi... Mitähän sitä tänään tekisi? 

Kuvittelen itseni jonnekin rentouttavaan, kauniiseen paikkaan, ja kerään hieman energiaa. Havahdun huomaamaan, kuinka ikkunan vieressä olevasta kristallista tulee useita, pieniä sateenkaaria lattialle, seinään, kaapinoveen ja kattoon. Virkistävää ja kaunista. Tällä innolla tulee neulottua kaksi hihaa pikkuneidin villapaitaan. Hyvää alkavaa viikkoa <3

Vuoden ravintolakokemus, Alanya Öğretmen Evi

Tämä ei ole kyseinen ravintola. Tunnelma oli samanlainen.

Meillä oli kello 18 varattu pöydät Alanya Öğretmen Evi nimisestä ravintolasta lähellä Kleopatrarantaa ja lähellä poliisiasemaa sekä isoa linja-autoasemaa. Saavun paikalle klo 17.45 ja kysyn respasta onko muu porukkamme jo tullut. - En tiedä. Kysyn että olenhan oikeassa paikassa, että onko varauksemme tänne vai Alanyan toiseen Öğretmen Eviin. -En tiedä. Tässä vaiheessa vahtimestari tulee ovelta luokseni ja sanoo, että tänne se varaus on. Hänkään ei tiedä aikaa. Respassa kännykkäänsä tauotta selaava nuori nainen sanoo lopulta, yhä kännykkäänsä tuijottaen, että sali on tuolla, mene sinne ja katso itse. 

Kävelen ruokasalin puolelle, ja kysyn oven lähistöltä kassan takana istuvalta vahtimestari-kassa-rouvalta. -En tiedä. Ne olivat hänenkin vakiovastauksensa jokaiseen kysymykseeni. Paitsi viimeinen -voit odottaa tuolla aulassa ( ja osoitti takaisin hotellin aulaan). Ja koko läsnäoloni ajan hänkin tuijotti kännykkäänsä. Yritän olla sanomatta tässä tekstissä kaikkea mitä ajattellin. Katsotaan onnistuuko se. Koska vahtimestarin vastaus vakuutti minut siitä, että olen oikeassa paikassa, niin menin sinne hotellin puolen aulaan odottamaan. Ajattelin, että ennemmin tai myöhemmin joku samasta ryhmästä tullee sen aulan kautta ja asia selviää.

Vähän myöhemmin siihen tuli toinenkin samaan ryhmään kuuluva, ja istuutui viereeni. Istuimme ja odotimme. Jonkun verran yli klo 18 ruokasalin puolelta aulaan tulee ryhmämme johtaja, ja tervehtii meidät molemmat odottavat naiset hyvin tuttavallisesti ja ystävällisesti. Respan työntekijänaisen ilme oli näkemisen arvoinen. Menemme saliin, jossa ryhmäläisiä jo istuu taaempana, paikassa, johon ovelta ei näe. Hhmmm, kuinka kauan he ovat istuneet? Ja miksei kumpikaan talossa työskentelevistä naisista voinut sanoa, että tuolla he ovat, mene tuonne? Eivät voineet, ei.

No, ryhmämme alkaa kokoontua paikalle. Meidät on jaettu useisiin pieniin pöytäkuntiin, vaikka olisi voinut olla iso, yhteinen pöytäkin. Ehkä siitä olisi ollut turhaa vaivaa talon työntekijöille. Istun samassa pöydässä erään pikkulapsiperheen kanssa. Olen ainoa läsnä oleva ulkomaalainen, ja kerään yllättävän paljon katseita tässä paikassa ryhmämme ulkopuolisilta ihmisiltä koko paikallaoloni ajan. Se ei johdu kauneudesta, ei pukeutumisesta eikä äänekkydestä tms. vaan ainoastaan siitä, että ulkonäöstäni olen tunnistettavissa ulkomaalaiseksi. 

Samalla kun me pöydässä istujat tutustumme toisiimme, me odotamme puolisen tuntia että tilauksemme otetaan. Ei sitä silloinkaan otettaisi, mutta pöytäseurueemme perheen mies päättäväisesti ja kohteliaasti vaatii tarjoilijaa ottamaan tilauksen vastaan, kun olemme odottaneet näinkin kauan. TArjoilijoilla ei ole kiirettä, sillä asiakkaita on vielä huomattavan vähän. Lopulta tarjoilija suostuu ottamaan tilauksemme, ja muistan myös kertoa maitoallergiasta ja pyytää maidottoman ruoan.

Samassa pöydässä kanssani istuva lapseperhe saa jo alkuruoat, minun kohdalleni ei ole tehty edes kattausta, joka kertoisi että tilaus on olemassa. Minä odotan. Perhe odottaa ja heidän alkuruokansa jäähtyy. Noin 20-30 minuutin kuluttua perheen alkuruoan saapumisesta perheen mies pysäyttää taas tarjoilijan, ja kysyy miksei minun tilaustani ole aloitettu. Tarjoilija tarkistaa asian kännykästä, sitten keittiöstä. Minun tilaustani ei löydy. Se on poistettu. Tarjoilija kysyy tilaukseni uudelleen, ja lähtee hoitamaan asiaa. 

Hetken päästä tarjoilija tuo eteeni leipää, jossa arvelen olevan maitotuotteita. Kysyn asiasta. Hän sanoo ettei siinä ole maitoa. Kerron, että yleensä tällaisen leivän taikinassa on käytetty jogurttia, ja sekin on maitotuote. LIsäksi leivän päällä on voita, joka myös on maitotuote. Tähän perheen mies lisää, että minä olen kyllä tilatessani ilmoittanut maitoallergiasta. Tarjoilija lähtee keittiöön kysymään asiaa, ja tulee pian takaisin, ottaa leivän pois edestäni ja sanoo, että on siinä maitoa. Perheen mies katsoo tilannetta, ja kysyy tarjoilijalta, että mitä tuon tilalle. -Olkoon syömättä leipää kun ei kerran voi syödä sitä, sanoo tarjoilija. Mies katsoo tarjoilijaa pitkään, mutta emme kukaan kommentoi enempää. Antaa olla.

Perhe saa pääruokansa. Heillä yksi pääruoka-annoksista oli grillattua kananrintafilettä, kuten minullakin. Vilkaisen annosta syrjäsilmällä, ja totean että näyttää hyvältä. Odotan, ja lopulta saan ruokani eteeni. Perheen mies katsoo annostani epäuskoisena. Minun grillattu kananfileeni osoittautuu kanan koiveksi, joka on aukaistu levymäiseksi ja grillattu nahkoineen, nivelineen ja luunsiruineen kaikkineen. Siinä ei ole kovin paljoa syömistä, ja muutaman kerran saan poistaa suustani luunsirun tai kovan jänne/ nivelpalan. Grillattu tomaattini maistuu ihan kanalta, kanan liemeltä, ja grillattu vihreä paprika on väkevä. Syötyäni sen mitä lautasella oli syömiskelpoista, tekee mieleni lähteä jonnekin muualle syömään, sillä jää nälkä. 

Perheen mies tilaa baklavat ja teet meille kaikille jälkiruoaksi, koska se on ainoa listalla oleva maidoton jälkiruoka. Baklava on loppu, sanoo tarjoilija, ja teet pitää itse hakea tuolta keittiön nurkalta... Mies katsoo hetken, ja hakee teet sekä tilaa perheelle künefen. Jatkamme seurustelua, samalla kun meidän kaikkien silmiin osuu se, että muihin pöytiin teet tarjoillaan ihan pöytään asti. Me otimme myöhemmin lisää teetä, ja tuolloinkin meidän piti hakea teet keittiön nurkalta. 

Ryhmäämme kohtaan ei kaikki mennyt ihan niin kuin oli toiveissa, mutta  kaikista niistä en voi puhua tässä kun niihin liittyy muita, tunnistettavissa olevia henkilöitä. Ilta oli täysin erilainen kuin ennalta odotin, siis ravintolan henkilökunnan, ruoan tason ja illan esiintyjän tason osalta. Ei ollut kalliskaan, mutta tulenko toiste? Tuskin, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta toisaalta, jos tuo ryhmä tulee toiste, niin tulen minäkin. Katsotaan mitä sitten tapahtuu.  

Alanya Öğretmen Evi, miten meni teidän omasta mielestänne? Teillä oli vapaus valita miten toimitte, miten palvelette ja mitä tarjoatte. 

Kaikkien näiden täällä oltujen vuosien aikana en ole joutunut kohtaamaan tällaista missään muualla. En kertaakaan. Ja tiedän ettei tällaista paljoakaan ole. Tämä kyseinen paikka on iso poikkeus, ja siksi ansaitsee ihan oman postauksensa. Luojan kiitos Alanyassa on paljon ihmisystävällisiä, mukavia, valoisia, aurinkoisia ravintoloita, hotelleja ja ruokapaikkoja, johon ovat tervetulleita myös ulkomaalaiset ja ulkomaalaisten kanssa puhuvat lapsiperheet. JOs sinunkin kokemuksesi on ollut tämän suuntainen, älä lannistu. 99% on parempaa. Täällä voit elää vuosikausia törmäämättä tällaisiin ongelmiin, sillä todellinen Alanya on suvaitsevainen ja monikulttuurinen.

Ei puutu viikosta vivahteita

Alanyan päivän merivärit sateen tauottua hetkeksi

Maailma on ihmeitä täynnä, eivätkä kevyemmätkään yllätykset lopu. Sain pari viestiä, joissa minua kyseltiin ohjaamaan lastentanssitunteja Helsinkiin tammikuussa. Olimme kuulemma tavanneet 6.12.2019 eräässä Helsingissä järjestetyssä monikulttuurisessa tapahtumassa. Henkilön nimi ja tanssikoulun nimi oli samat kuin minun nimeni ja aiemmin minulla SUomessa ollut tanssikouluni nimi. Hyvin mielenkiintoista. Joku suomalainen esiintyy  Suomessa minuna. Enpä olisi tällaista odottanut. Jos näitä alkaa tulla lisää, niin poliisi-ilmoitushan siitä on tehtävä. Kyse on silloin identiteettivarkaudesta tms.

Olen vakuuttunut siitä, että imurointi on yksi vaarallisimmista kotitöistä, tai ainakin kallein... naura vaan, on se. Usein imuriin sujahtaa jotain sellaista, mikä ei kestä vettä (vesisuodatinimuri) ja joka siis tuhoutuu tai menee pilalle. Jokusen kerran on mennyt myös korvakoru, jota en löydä veden ja muun imuroidun mössön joukosta. Lähes joka kerta jostain tasolta tippuu jokin esine alas, ainoastaan siksi, että imurin johto pudottaa sen. Joskus ne putoavat hajoavat, ja joskus harmittaa enemmän, joskus vähemmän. 

Ilman pilviä tämäkin paiste olisi eri

Eilen putosi taas kerran modeemi, ja tällä kertaa se myös hajosi. Illalla ei hirveästi harmittanut, mutta tänään kyllä. Kun rämmin kaatosateessa kohti bussipysäkkiä, saan matkalla kahdelta rekalta runsaat vesiroiskeet päälleni ja tunnen kuinka kuravesi valuu vyötäröltä alaspäin, niin mietin onko imuri, imurin johto, imuroija vai pistorasioiden asettelija se kenelle kärttyilisin. Vettä tuli niin taivaalta kuin maanpinnaltakin, ja sai keskittyä pysymään hyväntuulisena. Asiaa auttoi huomattavasti se, kun bussikuski hymyili osaaottavaisen näköisenä. Siis oikeasti auttoi. Kiitos hymystä.

Nykyään modeemikin on sellainen itse itsensä hoiteleva, automaattinen pikku laatikko. Töpseli vaan seinään, kaapeli kiinni, ja sehän toimii. Ei tarvittu enää teknikkoa kuten aiemmin. Mutta kallis se modeemi oli, paljon kalliimpi kuin tuo edellinen ja sitä edeltävä. Tarpeellinen kapistus, joten maksoi mitä maksoi, otin mukaani ja teippasin kiinni hyllyyn, josko nyt pysyisi siellä paikallaan. Ja ehkä seuraavalla imuroinnilla muistan varoa, sitä seuraavasta en mene takuuseen...

Ruotsissa ollessani lähetin kustantajalle kirjan verran runoja, ajatelmia ja kuvia. Nyt on ilo sanoa, että Aurinkoon karannut -runokirja on julkaistu tunnelmallisin nelivärikuvin, ja tekstein. Kirjalla on oma FAcebooksivunsa, ja tällä hetkellä se on jo tilattavissa Mediapinnan nettisivuilta ja myös muista nettikirjakaupoista, Ruotsissakin. Esim. adlibris.com ja hakuriville johanna pollari, tulee näkyville kaikki julkaistut. Muutaman kirjakauppaketjut tilaavat sitä myös kivijalkakauppoihinsa, jos sitä käy kysymässä, ja aikanaan se tulee kirjastoihinkin, ainakin niihin, joihin sitä toivotaan. Linkki kirjaan on nettisivunäkymässä tuossa oikealla ylhäällä. KÄnnykkänäkymät ovat niin monenlaisia, etten osaa sanoa mistä se löytyy. Tämän sivuston pitäisi olla kännykkäystävällinen, joten jossain helposti löydettävissä ovat myös nuo kirjalinkit. 

Myrsky toi ikkunaan siipirikon, ulkopuolelle

MInä lähden kokeilemaan saanko kylpyhuoneen kattopaneeleita irti, sillä sähkömies on tulossa, ja kun asunnon omistaja kuuli että kattopaneeleiden päällä saattaa olla kylpyhuoneen ikkunasta tulleita kuolleita tai eläviä ötököitä tai muuta törkyä, niin hän sanoi vain "minä en noihin paneeleihin koske, ei ole minun hommaani, enkä tiedä miten ne saa auki". Koska en kehtaa laittaa sähkömiestä tekemään sitä projektia, niin kokeilen saanko ne auki rikkomatta, niin kuin sähkömies edellisellä kerralla sai. Tai sitten se reunimmainen rikkoutuu... Ikkuna on aina auki, ja katon paneeli on sopivasti siten asetettu, että ikkunasta tuleville ötököille on suora kulkureitti paneelin sisään. Kylpyhuoneen kattolampun juuren kipinöintiäänistä päätellen siellä sisällä on ainakin pari kuollutta ötökkää. Katsotaan millaisia, ja miten isot vauriot kipinöinti teki. Yäkkihommia siis.

Mutta huomenna on perjantai ja tanssipäivä 😍 Kerimoğlu zeybekkikin on jo hallinnassa, ainakin joka toinen kerta. Hieman vielä vaatii treeniä mutta hyvä siitä tulee. Menkäähän tanssimaan ihmiset, se kannattaa.

Taidetta puusta

Yörük Evi Alanya Kestel

Kerimoğlu zeybekkiä on tullut tänään treenattua ja paljon, niin että kehtaa huomenna mennä tanssitunneille. Polvet ja reisiliakset huomauttelevat kun hypätään alas toispolviseisontaan ja ponkaistaan sieltä ylös, vaan tanssin into on se mikä vie, ja kroppa tulee perässä. Nyt oli kotitreenit todella tarpeen, sillä perjantaina kuvioita tuli pikavauhtia, eikä niitä ehtinyt oppia tunneilla. Siispä kotiläksynä. En nimittäin aio olla huomenna se, joka on ihan pihalla. Voin olla kyllä osittain, mutten kokonaan 😄. Huomisen treenit saattaa olla viimeiset ennen näytöstä, vaikka vaikein tanssi onkin vielä kesken. Antaa olla, opitaan.

Kaikki nämä viereiset kuvat ovat Alanya Yörük Evi -nimisestä taiteilija-ravintolasta. En oikein kehdannut ottaa enempää valokuvia taidokkaasti tehdyistä puisista koriste-esineistä, sillä se tuntuu luovan taiteilijan idean varastamiselta.

Tuon perheen isä on todella taitava näkemään puun "luonteen, hengen, sielun". Miten sen nyt muuten voisi sanoa, esim. mahdollisuudet. Keräämistään puun paloista, pienistä ja isoista, hän on tehnyt aivan uskomattoman hienoja esineitä. Nämä kuvat eivät tee oikeutta ainoallekaan taideteokselle. Ne on parasta nähdä ja kokea ihan itse, luonnossa ja livenä.

Isäntä oli oven takana ja eläimet odottivat tällä puolen 

Perheen rouva ja tytär olivat ravintolan puolen hengettäriä. Tytär puhui ainakin englantia ja muistaakseni saksaakin. Heillä ymmärrettiin hyvin maitoallergia-asia, ja sain hyvää, maidotonta ruokaa. He tekevät itse aitoa kyläruokaa, ja ruokalistalla oli yllättävän monenlaista tarjottavaa. Ja sitten oli kissa. Herra kissa päätti saada hyvän vainun minun lautaseltani. Se käyttäytyi oikein hienosti ja soveliaasti, mutta minä en... syötin sitä pöydän alle... Ihana kisu. Tosin sen ei kai ollut lupa olla sisällä, mutta  moka oli minun kun annoin sille maistiaisia. Talonväki näytti ruokkivan sitä ja sen veljestä ravintolan ulkopuolella.

Tieltä on hienot näkymät yli laakson, Kalelle asti

Ko paikka löytyy Instagrammista @yoruk_evi , Facebookista Yörük Evi Alanya Kestel ja Gogle Mapsista osoitteella Kestel, Dim Mağarası Yolu, 07450 Alanya/Antalya . Kaikki yliopistolle menevät bussit menevät yliopiston pohjoispuolella olevaan risteykseen, jossa on keltainen Dim Mağarası -kyltti. Kun lähdet kyltin osoittamaan suuntaan, niin alle 1 km kävelyn jälkeen olet kyseisessä taidekoti-ravintolassa. Paikka on huomattavan erilainen kesällä kuin talvella, ja tuo tien pätkä on mukava kävelyreitti, niin että sinne on helppo ja mukava mennä nautiskelemaan olostaan tai tekemään puutaideostoksia.

Hymyllä pääsee pitkälle

Minkä tien valitsen? Alanya, Kestel, yliopiston luota luolalle

Maanantain teksti päättyi kosintapuheisiin... perjantaina kosittiin. En olisi paljon enempää voinut yllättyä. Tai, no, ehkä olisin, jos vaikka olisi ollut Tom Cruise tai Elvis. Tunnen nettituttavuutena Egyptistä yhden urheilullisen miehen. Olen tuntenut hänet arviolta neljä tai viisi vuotta, en muista tarkkaan. Emme ole viime vuosina olleet missään yhteyksissä, olen vain nähnyt joskus hänen FAcebookissa jakamiaan mietelauseita, englanninkielisiä. 

Tiedän hänestä vain joitakin asioita, ja olen vuosia sitten keskustellut videopuhelun tai pari hänen kanssaan. Nyt jokunen viikko sitten näin hänen eroviestinsä, kun hän arvelli että minua saattaisi ko tieto kiinnostaa. Ja sitten perjantaina hän esittää kysymyksensä kauniin sanakääntein. Iik! Vastaukseni sisältöä ei tarvinnut miettiä kauaa, mutta sanakäänteitä kylläkin. Pyrin ymmärrettävään mutta ystävälliseen ei-kiitoksen ilmaisuun. Hän kiitti rehellisestä ja suorasanaisesta vastauksesta. No niin naiset, siinä se oli. Nyt on turha odottaa muuta 😅😂

Aloe veran jättikukat yli 4 m korkeita

Perjantai ei ollut edes 13. päivä, vaan viikko ennen sitä, ja silti siihen liittyi epämieluisia yllätyksiä. Oleskeluluvan jatkon hakemisessa nettiteitse tuli yllättävä ongelma, eikä hakemusta voinut viedä eteenpäin, ja tilanne vaati maahanmuuttovirastossa käynnin. RAtkesi kuitenkin. No, illalla tanssitunneille mennessä oli hyytävän kylmä tuuli ja lämpötilakin sellainen, että palelin tuolla ulkona kävellessäni. Ei niin kaukana kotoa naapuruston mies huutaa autonsa ikkunasta, että hyppää kyytiin niin heitän sinut keskustaan. Pitkästä aikaa päätin luottaa naapurustoon sen verran, että noissa olosuhteissa otan vastaan tarjotun avun. Iso virhe!

Jo muutaman lauseen jälkeen tajusin, että mies on vahvasti päihtynyt, mutta oli myöhäistä. Istuin jo autossa. Hän siis ajoi autoa tuolla vilkkaan liikenteen keskellä vahvasti päihtyneenä, ja minä istuin etupenkillä ilman turvavyötä, koska sitä turvavyötä ei saanut liikkumaan. Samalla hän kysyy minulta käytänkö alkoholia, ja vastaan kiitos-ei. Hän kaivaa penkin välistä kaljapullon, avaa sen ja juo samalla kun ajaa keskikaupungin läpi. Kiitän Luojaani kun pääsin ehjänä ja turvallisesti perille tanssikurssipaikalle, ja sanon vartijalle että jos tuo auto palaa, niin tarvitsen apua. 

Dimjoen yläpuolella olevalta tippukiviluolalta Kalelle päin

Tanssituntien päätyttyä olin ystäväni kanssa kävelemässä salilta bussipysäkille, kun tuo mies autoineen ilmestyy taas viereen, ja entistä humalaisempana. Hän ei tajua ei-sanaa, eikä sitä, etten todellakaan nouse hänen autoonsa, enkä ala hänen(kään) huorakseen. Hän jää autoineen kyttäämään 25 m päähän. PAlaamme turvaa hakien takaisin kurssipaikalle päin, ja menemme pieniä sivukujia pitkin toista kautta toiselle bussipysäkille. Ei mene kuin 5 minuuttia, niin mies autoineen kurvaa kyseisen bussipysäkin eteen, ja me molemmat naiset säikähdämme jo aika pahasti. Vastaan hänelle kovasti, ja hän lähtee ajamaan pois. Ystäväni ei luota siihen että mies poistuu eikä palaa, vaan jää pysäkille varmistamaan turvallisuuteni kunnes bussini saapuu.

Torstain 5.12.-19 versio portaista näyttää tältä

No, tanssikurssilla opettaja on päättänyt, että kaikki loput Kerimoğlu zeybekin kuviot opetellaan tänään, koska näytös on piakkoin. Kerimoğlu zeybek on monessa mielessä yksi vaikeimmista ja raskaimmista zeybek-tansseista. Aiemmin oli opeteltuna vain aloituskuvio ja sitä seuraava peruskuvio. Nyt loppuja tuli pikavauhdilla, niin nopeasti ettei kukaan pysynyt kunnolla mukana, vaan osa luovutti ja loput tekivät virheitä virheen perään. Lisäksi lihakset ja koko kroppa olivat kovilla, niin kovilla, että kotiin päästyä tiesin lauantain olevan sohva-päivä. Niin on ollutkin. Kropan tilanne olisi ehkä ollut toinen, ellen olisi torstaina kävellyt Marien kanssa 13 km vuoristoteitä + 2 km kaupungilla. Jo ennen tanssitunneille menoa oli "rasitustuntumaa" etenkin jaloissa. Kylmä ja kostea viima ja vääränlainen pukeutuminen tekivät tehtävänsä. 

Mitäs muuta? Kun "romantiikalla" aloitettiin, niin romantiikkaan on myös hyvä päättää. Oli ihana seurata kuinka ystäväni lopultakin tajusi, että kurssilla hänellä on mitä sopivimmalta vaikuttava ihailija. Ja kun hän nyt hoksasi, niin hän myös uskalsi vastata ihailijansa katseisiin ja hymyyn. MIä energiaa! Siitä voi vielä kehkeytyä jotakin oikein hyvää, jopa ne häät. Onnea heille 😍. 

Näin tänä viikonloppuna. Palataanpa maanantaina asiaan.

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Hyvää Itsenäisyyspäivää

Patsaskisan tuotoksia

Alanyan patsasveistokisa päättyi 30.11.2019. Kerrankin ehdin ajoissa paikalle, eli ennen kuin uudet patsaat siirretään muualle, ja saan kuvata vanhoja patsaita. 😁 Näin on aiemmin käynyt... Tänä vuonna teemana oli musiikki-instrumentti, ja hakijoiden joukosta kymmenen paikalle kutsuttua työsti kivestä mieleisensä patsaat. Viereisissä kuvissa näkyy ne patsaat, joita löysin kaupungintalon takapihalta pari päivää kisan loppumisen jälkeen. 

Tuossa on kuusi patsasta, ja kuvanveistäjiä oli 10. Onkohan niin, että neljä parasta on jo siirretty muualle? Vai jäikö ne kesken, vai oliko ne vaan jossain muussa paikassa, en tiedä. Nämä sieltä löytyi, ja näistä oma suosikkini on tuo meksikolaismies hattuineen, tequilakuppeineen ja kitaroineen. Voi lähes kuulla musiikin soivan, ay ay ay hombre...

Kehu ei maksa mitään

Alanyan kadunvarren appelsiinipuun alla

Ihana, aurinkoinen päivä on jo illassa. Ensin kommentti tuohon henkilöhakuun. Siitä seurasi mielenkiintoista keskustelua. Karmeiden juorujen kohteeksi joutunutta Minnaa ei kuitenkaan löytynyt, vaikka joku "tiesikin" hänestä ties mitä. Tyhjää pskapuhetta. Tyhjiä juoruajia. Öf, ihmiset, öf! SItten iloisempiin asioihin.
FAcebookissa tuli vastaan alla oleva kiertävä tehtävä. Ihan hömppää, ajattelin ensin, mutta ehkä siinä olisi ideaakin. Oli kyllä, molemmin puolin. Osa niistä, joita kehuin, koki saavansa siitä iloa tai voimaa. Ja itse huomasin kuinka mukava mutta vaikea tehtävä oli. VAikeaksi se tuli silloin, kun päätin että kehulla pitää olla todellisuuspohjaa. Siis sen mitä sanon, pitää olla adekvaattia sen kohteena olevalle ihmiselle. Hups, Siinäpä sitten mietin mikä oli kenenkin kohdalla sellaista, jota olisi ensisijaisen tärkeää sanoa, ja joka olisi iloa tuottavaa totta. Osa oli sellaisia ihmisiä, joita en ole tavannut 20 vuoteen. Kokeilepa:

Positiivisuus on ilon lähde.

Kehu ei maksa mitään!
Hyvä kiertoon!! ❤️
Jokaisesta tämän päivityksen tykkääjästä kerron jonkin positiivisen jutun.
Piristetään ihmisten päivää.
Tykkäämisen jälkeen kopioi omalle seinällesi, niin pääset kehumaan toisia.

Mänty ydinkeskustassa kaup.talon vieressä kantaa valoja

Juu, sitten silmälasikauppaan. Kävin tänään useammassa silmälasikaupassa, kuin mitä olen käynyt viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Se ei ole millään tavoin minun suosikkitoimintaani, siis silmälasien osto. Jos mukana olisi a) joku tyylitaituri, joka tuntee minun tyylini ja osaa valita sopivat sangat ja b) joku joka maksaa vaikka ne parhaiten istuvat olisivatkin kaupan kalleimmat sangat, niin mikäs sen mukavampaa. 

Kolmannesta kaupasta löysin ulkonäöllisesti sellaiset sangat, jotka olisin halunnut ostaa. Ne istuivat hyvin ja olivat juuri sellaiset joita etsin. Laadullisesti, siis rakenteeltaan ne olivat kuin heikot leikkikalut, ja hinnaltaan reilusti yli keskitason. Jäi sitten ostamatta ne. Viimeisessä kaupassa, jossa kävin ennen kuin voimat loppuivat, löytyi ihan erilaiset sagat  kuin mitä oli ajatellut, mutta jotka olivat pirteät ja istuivat hyvin. Siinä kaupassa linssien hinta oli kaksinkertainen muihin verrattuna, ja sankojen hinta 20-kertainen halvimpiin sopiviin nähden, ja nelinkertainen niihin heikkoihin yli keskihintaisiin nähden. Siitä kaupasta ostettaessa lasit olisivat tulleet maksamaan enemmän kuin Suomesta ostettaessa, ja Suomi sentään on Euroopan toiseksi kallein maa. 

Alanyan joulukuusta rakennettiin tänään

Arvelin että myyjä nosti hintoja koska olin suomalainen, ja ne lasit jäivät ostamatta. Siellä laseja sovitettaessa myyjiltä tuli mitä erikoisempia kommentteja sellaisistakin laseista, jotka ilman omien silmälasien vahvuuksiakin näyttivät kasvoillani ihan kamalilta, ihan liian pieniltä. Eräskin myyjä rauhoittui myyntivimmassaan vasta sitten, kun sanoin että näytän näissä laseissa ihan sammakolta, yhtä viehättävältä ja isoposkiselta. Seuraavaksi hän tarjosi tanttalaseja, ja kun kommentoin niihin, että ne näyttävät ihan isoäiti-laseilta enkä minä vielä Niin vanha ole. "Kauhea miten suorasanainen sinä olet" kommentin jälkeen teki mieli sanoa, että "kauhea miten paljon puhut höpöjä myydäksesi epäsopivatkin sangat". Jätin sanomatta. Ja loppujen lopuksi, ei kai nämä karmet, paksut sangat sitten Niin karmeat ole, etteikö näillä menisi vielä jokunen viikko. 

Vakuutuksen hintafaktaa. On taas aika tehdä uusi oleskelulupahakemus, joten ostin oleskelulupaan tarvittavan Ulkomaalaisen sairasvakuutuksen 410 TL / vuosi. Valitsin taas sen kevyimmän mahdollisen vaihtoehdon, koska en ole kahteen vuoteen käyttänyt sairausvakuutusta lainkaan. Ne vähät kerrat mitä olen käynyt, olen maksanut täysin omasta pussista. Myyjämies marisi, ei olisi halunnut myydä halvinta, mutta sanoin haluavani tämän, ja piste. Kuulosti siltä, että hän haluaisi myydä 1.500 TL / vuosi ja sitä kalliimpia vakuutuksia. Pöh ja höh. Myyköön jollekin muulle, joka joutuu ramppaamaan lääkärissä tiuhaan.

Pitahya alias Dragon fruit kasvaa, hitaasti mutta kasvaa

Oleskelulupaan tarvitaan myös valokuvia, joka vuosi uusia. Ja aina se kuvaajan eteen käveleminen on ollut epämukavaa, paitsi tänä vuonna. Kerrankin olin siihen henkisesti valmistautunut, ja muistin että hiukset pitää olla pois otsalta. En sentään liikuskellut kaupungilla Sen näköisenä, mutta muistin ottaa mukaan kourallisen hiuspinnejä, niin että kuvasta tuli jopa ihan kohtuullisen hyvä. Nyt on edessä enää e-devlet-lomakkeen täyttö, eli netissä sähköisen lomakkeen täyttö, sekä sieltä lomakkeen tallenttaminen omalle koneelle ja lopulta lomakkeen tulostaminen. Seuraavaksi sitten erään lomakesivun kanssa verotoimistoon, jossa maksan lomakkeessa ilmoitetun summan veroja, ja lopuksi lomakkeen kanssa maahanmuuttovirastoon sitten kun sen aika on.

Tämän päivän rantakuva kaupungintalon takaa itään

Lisää itsekehuja... Ikkunoiden ja parvekeovien tiivistys on onnistunut erittäin hyvin, paremmin kuin minulta koskaan aiemmin. Asunnossa on mukavan lämmintä, eivätkä nuo termostaatilliset lämmittimetkään kovin paljoa lämmittele. Hyvin voi istua sohvalla ja katsella kuinka myrskytuuli repii naapurin pyykkinarulta pyykkejä irti ja heiluttaa puiden latvoja isolla kaarella, eikä sisällä tuule, kuten aina aiemmin. Tänä talvena koko asunto on tällaisenaan "auki" ja käytössä. En usko että tarvitsee sulkea mitään huonetta kylmyyden vuoksi. Jee! Muuten, kaupungilla kävellessä oli upean lämmintä, jopa ilman takkia, pelkkä villapaita paidan päällä. Ja tosi moni turisti kulki shortseissa ja t-paidassa, ihan hyvinvoivan näköisenä 😊, joten lämmin siellä on. Päivällä oli +18 C ja aurinkoista, tuulta en huomannut.

Että mitä?!!

Nyt jo kolmas ihminen on nähnyt, että minua kositaan ja menen ensi vuonna naimisiin. Vuodesta on tulossa mielenkiintoinen 😍 😂 Kertoisikohan joku minullekin, että kenen kanssa, että osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja oikealla tuulella... tai lähettääkö elämä hänet suoraan kotiovelle? Ja saisinko mukaan käyttöohjeen, kiitos. En ole kovin hyvä näissä asioissa.

Olkaahan hyviä toisillenne, ja ihan kaikille.