Hyvää Uutta Vuotta 2019

Niin vain selvittiin vuodesta 2018 jo paremmalle puolelle, viimeisiin tunteihin. Kävin illalla Kleopatrarannan kävelykadulla fillaroimassa... enkä kaatunut, vaikka tennarit yllättän lipsuivatkin polkimilta enemmän kuin tarpeeksi. Kuvat on otettu siinä nautinnon hetkessä, minkä tuolla kävelykadulla liikkuminen useimmiten suo. Vaikka oli kylmää, niin aurinko ja maisemat sekä hymyilevät ihmiset tuntuvat mieltä ylentäviltä ja kodikkailta.

Blogger ei jostain syystä nyt anna laittaa kuvia ja tekstejä rinnakkain, niin kuin normaalisti, joten nämä jäävät hassusti peräkkäin.

Kuvat kertovat vuoden 2018 viimeisen illan tunnelmia ja värejä, vähän ennen auringonlaskua. Jahtasin lokkienkin kuvia, mutten saanut. Rannassa parveili kalojen perässä merilokkeja, jotka ovat läheltä katsottuna hurjan isoja (näin järvialueella kasvaneen silmissä).

Oikein ihanaa, ja entistä parempaa vuotta 2019 teille kaikille 💝

Kaivonvaihtajaiset

Näkyy kaivolta kotiin, sanottiin ja sanotaan

Kaivosammakko ja pelko tulivat taas mieleen muutamasta tapahtuneesta asiasta, muutamasta kuulemastani juorusta ja joistakin tapaamistani ihmisistä. Voi ihanat ihmiset. 

Ihana voi olla sekin, joka elää pienessä elinpiirissä, niin kuin kaivosammakko, ja näkee vain sen oman kaivonpohjansa sekä kaivon yläosasta näkyvän pienen palan taivasta. Pienelläkin elinpiirillä ja pienellä elämänkokemuksella voi olla ihana ihminen, elämää isommin ymmärtävä. Tarvitaan vain hyvä sydän ja puhdas mieli. Silloin voi aina uskoa ja uneksia ettei tässä ole kaikki, että on olemassa enemmänkin, ja että se enemmän on samalla tavoin luonnollista, arvokasta ja hyvää kuin oma elämä ja elinpiiri. Sellaisia tuli vastaan.

Jotkut kaivosammakot pystyvät ymmärtämään paljon enemmän kuin mitä ovat kokeneet. Heillä on iso lahja, hyvyys ja luottamus. Ei se katso ikää, sukupuolta, koulutusta, työtehoa, asemaa tai varallisuutta. Niillä ei välttämättä saavuta sen ymmärryksen tikapuun alintakaan puolaa, ei edes sitä alinta askelmaa, ellei... Tämä ellei on jokaisen itse löydettävä. EI sitä voi toinen ojentaa eikä puolesta tehdä, vaan se on aina henkilökohtainen kasvu ja kehitys. Sitä joko on tai sitten ei, sen mukaan mitä ihminen elämältään haluaa, mitä kohti hän kulkee ja mitä hän arvostaa.

Joukon mukana, samanlaisena kuin muut,tuulen vietävissä

Pienessä, suljetussa ja "maailmasta vähän tietävässä" elinpiirissä on helppo lietsoa pelkoa. Sitä mitä ei tunne ja johon ei uskalla tutustua on helppo pelätä, jos joku auktoriteettina pitämäsi ja muu lauma niin sanoo. Tämä on vahvasti valloillaan esim. Suomessa. Poistin muutaman tuntemani ihmisen kaveripiiristä koska he osallistuivat tähän pelon lietsontaa, jakoivat trolleilta tullutta sontaa ainoana totuutena, ja toimivat tyhmästi, kuin yksinkertaisin lauma-kaivosammakko.

Sen lisäksi ovat erikseen vielä sekopäät, jotka ovat kunnostautuneet erityisesti perättömien syyllistävien ja häpeään ohjaavien juorujen levittäjinä. Usko tai älä, niistä minulla on kokemusta ihan lapsuudesta saakka, eikä kumpikaan niistä ole vieläkään... no, ne ovat hengissä edelleen ja myrkyttävät ympäristönsä yksinkertaisimpia kaivosammakoita. Ne sekopäätkin osaavat lietsoa ihmisiä pelkoon, vihaan ja vastakainasetteluun, ja vieläpä nauttivat siitä kun näkevät kuinka paljon saavat omilla sanomisillaan aikaan, kuinka paljon heillä on sitä kautta valtaa. Hullun valtaa.

Kuka ei kuulu joukkoon? 

Isommassa perspektiivissä jokainen meistä on omalla tavallaan kaivosammakko. Toisten kaivot ovat hieman isompia kuin toisten. Jotkut elävät niin pienessä kaivossa että... Mutta useimmilla on itsellään valta päättää laajentaako omaa kaivoaan, vai ahtautuuko vain sinne minne takapuoli mahtuu. Suomen kaltaisessa maassa oletettavasti jokaisella on valta päättää kuinka ahtaissa kaivoissa, kuinka ahdasmielisissä tms ympyröissä elää. On ollut. Viime vuosina on menty takapakkia ainakin Keski-Suomessa

On eri asia käydä kaivonsa ulkopuolella katsomassa mitä muuta maailmassa on ja palata takaisin kaivoonsa vapaaehtoisesti, kuin pysyä (tietämättään peloissaan) siellä kaivossa koko ikänsä. Arvaapa kumpi noista on jonkun ulkopuolisen helposti ohjattavissa, manipuloitavissa ja tyhmyyksiinkin johdettavissa. Kaikki pikkukaivon sammakot eivät ole samanlaisia. Joillakin harvoilla on säilynyt synnynnäinen kyky hyvyyteen ja luottamukseen. Heidän vanhempansa eivät ole pakottaneet heitä samaan muottiin kuin muut. Muilta se on nujerrettu nöyryyttämisellä, häpeällä ja syyllistämisellä. Tilalle tarjotaan pelkoa, vihaa ja massahurmosta. Jokainen, joka tekee pahaa, tekee sen itselleen, omaan laskuunsa.

Kaivossa pysyäkseen ei tarvita siipiä

Oma kaivoni on minullakin. Jonkun mielestä se on tosi ahdas, toisen mielestä pelottavankin avara. Oli miten oli, se on itse valitsemani ja tilapäinen. 

Minut nujerrettiin lapsesta lähtien häpeämään opettamalla ja syyllistämällä, mutta vuosien varrella on ollut ilo oppia pois noista vallankäytön karmeista välineistä. Tilalle valitsin uteliaisuuden loikkia aika-ajoin ulos itse valitsemastani kaivosta, oikeuden vaihtaa kaivoa kun siltä tuntuu ja luottamuksen siihen, että maailmassa on paljon hyvää, paljon enemmän kuin arvaammekaan. 

Voi kuinka erilainen tästä tekstistä tulikaan, kuin mitä aiempien reaktioitteni myötä ajattelin kirjoittaa. En ollutkaan vietävissä tällä kertaa.

Kolmessa päivässä ehtii vaikka mitä

Täällä kasvaa mustikan näköinen myrtti

Mitä ovat nämä viereisessä kuvassanäkyvät marjat sinun mielestäsi? Torimyyjän astiassa ne näyttivät vielä enemmän mustikalta, kun olivat tummemman sinisiä. Nämä kuvan marjat ovat turkkilaiselta nimeltään murt, suomeksi myrtti. Samaa marjaa myydään toreilla valkoisena, jossa on toisinaan ruskeita kolhuja kuten omenassa. Myrttiä kasvaa vuoristossa ja kukkaistutuksissa, puutarhoissa ja vaikka missä. Jos haluaa tutustua myrttipensaaseen, niin sellainen löytyy tällä hetkellä marjoineen Kleopatrarannalta, rannan numero 2 sisäänkäynnin vierestä, kaarevien kivisten istumapaikkojen ja puiston rajalta. Tämä kuvakin on sieltä. Kysyin herra A:lta tunnistusapua kyseisen marjan suhteen sen jälkeen kun olin keittänyt siitä "mehua" joka muistutti lähinnä jotain syövyttävää lientä. A kertoi että täällä kyseisiä marjoja syödään siltään. Hän ei millään käsittänyt, että joku haluaisi keittää marjoista mehua. Mehua saa kuulemma kaupasta 🙈.

Annamunkaikkikestää

Myrtistä ei tullut minun suosikkiherkkuani, tai edes ruokavalioni osaa, mutta kaktuksen hedelmät ovat hyviä. Myrttipensaan vieressä, isossa kaktuksessa kukoisti kauniita kukkasia, kuin lupauksena tulevista kaktushedelmistä. Joku ne aina puistojenkin kaktuksista kerää ja käyttää, sillä en ole koskaan nähnyt siellä vanhenevia kaktushedelmiä. Vähää vaillekypsiä on kyllä näkynyt, mutta nyt ei ole niiden aika. Piikikkyyden aika sen sijaan oli tänään. Sain ihan hirveän hepulin, kun kännykkäni teki taas jotakin uskomatonta. Arvoisa DooGee Shoot 1 lentää vuoden 2019 aikana uusiin ulottuvuuksiin, tai ainakin poistuu minun käytöstäni. Olin juuri etsinyt muistista erään tärkeän asian, ja ihaillut samalla monia kuvamuistoja sekä kuvia tärkeistä, muistettavista asioista. Liitin kännykän läppärin usb-porttiin, ja mietin hetken minkä läppärin ehdottamista vaihtoehdoista valitsen. Samalla pöydältä tippui yksi asia, ja nostin sen ylös. Kun seuraavan kerran katsoin läppärin näyttöä, niin siinä välähti jokin läppärin itsensä valitsema toiminto viimeisillään, ja hävisi sitten näkymästä. 

Avaan kännykän sisäisen tallennustilan siirtääkseni sieltä kuvia, videoita ja tiedostoja koneelle, mutta mitään ei löydy. Luulen valinneeni jotain väärin, aloitan alusta ja sama tulos. Kaikki on mennyt! Kuvat, videot, screenshotit, ladatut tiedostot ja musiikki. Kaikki on poissa. Sisäinen tallennustila on ihan tyhjä, eikä mitään muuta tallennustilaa ole käytössä kun suomalainen sim-kortti lojuu muistikortin paikalla. Menetys on iso, ja kirvelevä. Eniten kaipaan lastenkuvia ja heihin liittyviä juttuja, sekä mm tiedostoja joita olisin tarvinnut maahanmuuttoviraston tapaamisessa tammikuussa. Ne olivat korvaamattomia. Sen lisäksi meni videoita, joita suunnittelin jakavani tässä vuoden vaihteessa. Yhden puolituntisen suututti niin paljon, että oli ihan hyvä että asun yksin. Valitettavasti toinen juniori joutui kuuntelemaan osan vuodatustani, kun kyselin onko jotain vielä pelastettavissa jostain pilvestä tai bittiavaruudesta. Ei ollut.

Muistoja tulee, muistoja menee

Olosuhteiden pakosta, tai ansiosta olen tänään siis valmistellut uudelleen aika monta tanssituntia. Osasta löytyi kirjalliset muistiinpanot, osasta ei. Yleensä ne ovat minulla treenausta varten videoina, joita voin katsoa kännykästä ja treenata joko livenä tai vaikkapa mielikuvatasolla esim. samalla kun matkustan Suomeen tai Suomessa paikkakunnalle jossa tunnit pidetään. Ne on paras tapa varmistua siitä, että helmikuun 2019 Suomen tanssitunnit kulkevat haluamallani tavalla. Nyt hermot ovat joutuneet kestämään eräänkin biisin osalta tosi monta toistoa. Jos muistiapuvideolle tanssiessa tulee virhe, on kaikki aloitettava uudelleen. Kroppa on saanut tehoannoksen itämaista tanssia tänään, ja sama jatkuu aikanaan. Niiden jälkeen alkaa kansantanssin osuus, sillä niitäkin tunteja on tilattu, ja treenattava on. "Lahjattomat treenaa".

Jo aamulla harkitsin tässäkin asunnossa makuuhuoneen sulkemista talviajaksi, sillä se on hirmuisen kylmä. Parvekkeen ovi ja ikkunat vuotavat sen verran, että nyt kun ulkona ollaan jäkaappilämpötilalukemissa, niin sisätilat jäähtyvät +18 C:een lämmityksestä huolimatta. Tuuli ja ilmavirta vie lämmön mukanaan. Iltaa kohden, kaiken treenaamisen jälkeen paleli niin paljon, että makkari kiinni, jäähtyköön, ja nukun olohuoneen sohvalla. Pari tuntia ko huoneen sulkemisen jälkeen asunnossa on taas normaali +20 C ja veri kiertää käsissäkin. Yläkerrassa vinkuu kaminan luukku monta kertaa päivässä, kun talon omistaja lisää puita pesään. Kylmä on siinäkin kerroksessa. Tuli mieleen että onkohan kukko paleltunut, kun siitä ei ole koko päivänä kuulunut pihaustakaan. Kanalassa on vain muovitetut häkkiverkkoseinät ja paljon tilaa tuulelle. En huomannut katsoa ohi kulkiessani että miten se voi.

Alanyan Kleopatrarannan bulevardilta pari päivää sitten

Niin on tämäkin viikko jo viikonlopussa, ja omituinen vuosi 2018 ihan kohta päätöksessä. Kolme oikean jalan tapaturmaa on pitänyt minut liikuntarajoitteisena ja melko pulskana tänä vuonna. Sairaalassa ja lääkärissä on tullut käytyä useammin kuin vuosiin. Sen jälkeen kolme putoamista, joista ensimmäinen (ylikulun portaat) satutti niskaa, toinen (vuoren rinteenkieleke) rintarankaa ja kolmas (porraskäytävä) alaselkää. Tuli tasapuolisesti koko ranka 🙈. Kaikesta huolimatta elän, juoksen ja tanssin edelleen, sekä kiipeilen milloin milläkin vuorella (minne herra A vie). Vammoja ei jäänyt. En luovuta, ja uskon parempaan huomiseen. Tämä vuosi joutaa omituisten vuotten kerhoon. Niitä ei onneksi ole kovin paljoa. Toivon jo hartaasti, että alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet. Vielähän kolmessa päivässä ehtii tapahtua vaikka mitä...

Surffareiden rantakelit

Alanya & surffikisa 26.12.2018

Kaunis auringonpaiste houkutteli minutkin tänään lenkille. Tuosta 7,2 km lenkistä tuli juostua 1 km, vaikka tarkoitus oli vain kokeilla muutama juoksuaskel.Tuo juoksun mahdollisuus kaikkien tämän vuoden jalkavammojen jälkeen teki henkisesti tosi hyvää. Jossain taustalla lojui epämääräinen ajatus siitä miten juoksemisen ja nilkkojen käyttöä vaativan tanssin kanssa käy, etenkin kun tanssikoulun avaaminen ei ole enää valovuosien päässä. Hyvin käy 😊.

Damlatas-luolan seudulle tullessa rannalla näkyi ilokseni surffikisan porukkaa. Sinne suuntasin minäkin hetkeksi, ja mallailin kameralla jonkun aikaa aallonharjoja kohti. Juu, muutaman kerran näin surffarin nousevan aallon päälle, ja painoin kameran laukaisinta... kotona läppäriltä katsoessa aallot näkyivät, surffareita ei. Eivät pysyneet tarpeeksi kauaa pystyssä, siis nuo juniorit, ja minä en tarennut odotella aikuisten pääsarjan alkua. Lenkille sopivat vaatteet eivät olleet kosteana riittävän lämpimät rannalla seisoskeluun. Surffareilla oli märkäpuvut lämmikkeinään.

Dronet jäi kuviin, surffari katosi...

Sää on kuin Suomen kesä. Kun aurinko paistaa kohti, niin tuntuu lämpimältä, ja varjopuoli palelee. Kun siihen lisätään vielä kova ja kostea tuuli, niin tuntuu luissa ja ytimissä asti ellei ole lämpimästi vaatteita päällä. Lämpimästä tuli mieleen nuo neuleprojektit. Kahdet villasukat, käsineet ja pipo on tehty, ja alkaa ihonparantelutauko. Jostain syystä villalangalla neuloessa menee sormenpäiden iho ihan haavoille, vaikka kuinka yrittää sitä hoitaa. Ja nuo pienet haavat osaavat olla kipeitä, etenkin jos puikon pää vielä osuu sopivasti. Joten nyt ei sitten neulota ennen kuin iho on taas ehjä.

Tänä aamuna heräsin taas kukon ääneen kuuden maissa, ja oletettavasti kaikkina seuraavinakin aamuina, niin kauan kuin olemme näin lähekkäin. Edellisessä talossa asuessani vaihdoin aamuvirkun rytmini iltakukkujaksi, koska se oli sen talon asukkaiden ja äänien rytmi. Koskapa tämä nykyisen talon uusi kukko on illlasta hiljaa, ainakin nyt kun on kylmä, niin yritänpä minäkin vaihtaa rytmini taas aamuvirkun puolelle, eli illasta aiemmin nukkumaan. Yläkerran mammakin on nyt ollut eilisen illan ja tämän illan rauhallisempi ja hiljaisempi, kun miehensä on leikattu ja rouva on joutunut hoitamaan miehensä aiemmin tekemät raskaahkot puutarhatyöt.

Linnutkin osuu kuviin surffaria paremmin

Jonkun verran olen uteliaiden katseiden kohteena nimenomaan keittiössä, joskus myös makuuhuoneessa liikkuessani. Kummassakaan ei vielä ole verhoja, kun en ole ehtinyt enkä jaksanut keskittyä niiden hankintaan. Kävin jo kertaalleen verholiikkeessä, mutta olin unohtanut mitata oleelliset mitat. Toisaalta en edes haluaisi laittaa makuhuoneeseen maiseman ja taivaan peittäviä verhoja, etenkään nyt, kun nukun kahden tosi paksun täkin alla eikä mitään taatusti näy ulospäin. Yksin asuvan naisen makkarissa kun ei tehdä muuta kuin nukutaan, niin ei se verhottomuus talviaikaan ole ongelma. Kesäkuumalla ne verhot sen sijaan tarvitaan kun paksut täkit ovat poissa.

Täkkien koko ja pussilakanoiden koko on vaihteleva. Suomesta tuomani 1-henkilön täkeille ja peitoille tarkoitetut pussilakanat ovat yhtä lukuunottamatta liian pieniä, kapeita ja lyhyitä. Tyynyliinat samoin. Se ainoa setti, joka on sopiva, onkin sitten Suomesta ostettu saksalainen. Tyynyt, tyynyliinat, täkit ja pussilakanat ovat täällä isompia. Toki Suomessakin on varmasti isompia riippuen siitä mistä ostaa ja minkä maalaisen setin ostaa. Suomesta tuodut, hieman vanhemmat paripeiton pussilakanat sen sijaan ovat molemmat sopivia, mutta niiden tyynyliinat ovat liian pieniä. Näillä säillä hieman isompi yhden hengen peittokin on oikein tervetullut lämmike jokaiselta sentiltään. Lämmittimet toimivat päivällä hyvin, mutta yöllä pidän ne pois päältä.

...saa kuvaan kun on jaloillaan maassa ;)

Oli tarkoitus käydä ostamassa teatterilippu tänään samalla kun liikun niillä seuduilla, mutta unohdin. Kaupunginteatterissa on taas vaikka mitä kivoja ja/tai puhuttelevia näytöksiä, ja jos vaan muistan, niin haen ennalta liput. Silloin esityspäivänä ei välttämättä ole enää ainoatakaan lippua tarjolla, tai käy niin kuin viimeksi. Eräs mies oli antanut viereiselle paikalle ostamansa lipun takaisin teatterille, koska hänen seuralaisensa ei tullutkaan (teatterin lipunmyyjä selitti). Kun minä ostin sen lipun ja istuin siihen tuolille, oikein hyvälle paikalle vielä, niin hän käveli pois paikalta, eikä hänestä näkynyt vilaustakaan sen jälkeen. No, se oli hänen oma valintansa.


Tänään lenkillä käydessä Kleopatrarantaa myötäilevä kävelykatu ja ranta-alue tuntuivat jotenkin kutistuneen. Ihan oikeasti se kävelykatu tuntui kapeammalta kuin kesäaikaan. Johtuiko ihmisten vähyydestä, valosta vai vain mielikuvituksesta, sitä en tiedä, mutta meri ja viereiset talotkin tuntuivat olevan lähempänä kuin ennen. Saattaahan olla, että toisinaan tulee kuljettua aistit enemmän auki, toisinaan liikaa omissa ajatuksissaan. Kaikki vaikuttaa. Kävellessäni etsin tietoisesti kukkia kameran eteen. Niitä oli aika vähän, mutta helmikuu kun saapuu, niin löytyy kukkia taas. Uusia istutuksia on paljon, ja entisetkin valmistautuvat kevääseen. Itse asiassa paikallista talvea on jäljellä enää 2 kk. Ihan kohta on kevät 😍 .

Kuinka hankkia hyvä stressi

Aloitin jo viime viikon torstaina uuden oleskeluluvan hakuprosessin, noin niin kuin periaatteessa. Avasin läppärin, avasin e-ikamet -sivuston ja luin vielä mitä hakemuksen tekemistä varten tänä vuonna tarvitaan. Perjantaina istuin 2-3 tuntia vakuutusyhtiössä, jotta saivat tehtyä sairasvakuutuksen oleskeluluvan ostoa varten. Ei siinä normaalisti noin kauaa mene, mutta nuori nainen ilmeisesti opetteli, ja oli myös jotakin nettiyhteysongelmia. 

Olin suunnitellut ostavani samalla kotivakuutuksen ja maanjäristysvakuutuksen sähköliittymää varten (pakollinen, jos haluaa liittymän omiin nimiin) mutta tuo istuskelu ja odottaminen riitti jo, enkä edes kysynyt muista vakuutuksista mitään. Kävelin melko pitkän lenkin valokuvaamon ja hedelmä-vihannestorin kautta sopivalle bussipysäkille, ja tulin kotiin tekemään hakemusta. Olisi kannattanut ostaa suklaata jo silloin, olisi ollut tekemisessä hilpeyttä mukana. Suklaa kun oikeasti on hilpeyden lähde ;) .

Ensin se nettijärjestelmä, jonka kautta hakeukset pitää tehdä, väitti ettei minua ole olemassakaan. Voihan se niinkin olla, totesin, ja yritin jokusen kerran uudelleen. Lopulta järjestelmä ymmärsi että todellakin olen ja aion tehdä hakemuksen. Pääsin läpi ensimmäisten vaiheiden ja yli puolen välin. Sitten kysytään vakuutustietoja, ja sen uuden, ostetun vakuutuksen faktoja pitää kirjoittaa neljään eri ruutuun. Sitten vain enteriä...

...ja monen päivän piina siitä vakuutuskohdasta. Järjestelmä ei hyväksy sitä vakuutuksen kirjaamista millään, ei vaikka kuinka monesti aloitan alusta, päivitän sivun ja tarkistan että varmasti kirjoitan kaikki oikein. Perjantai-illan fiilis olikin sitten väsynyt ja hieman epätoivoinen. Seuraavana yönä neljän jälkeen herään oleskelulupapainajaiseen ja siihen, että täysikuu paistaa suoraan sänkyyn (enkä ole vielä saanut tilattua uusia verhoja). Uni ei tule kolmeen tuntiin, ja nousen ylös neulomaan juniorin villaisia kuvioneulekäsineitä. Seitsemän jälkeen alkaa nukuttaa tosi vahvasti, ja nukun pari tuntia ennen kuin käyn turhan ja rasittavan reissun vakuutusyhtiössä.

Lauantaina kokeilen vielä monta monituista kertaa, josko se kohta sittenkin etenisi, vakuutus tulisi hyväksytyksi. Välillä sivusto ilmoittaa virhekoodia, ja että virhekoodit tulisi mielellään lähettää ylläpitäjälle. No, otan kuvakaappaukset ja lähetän, toivon ongelman ratkeavan sillä. KOkeilen kännykällä, ei toimi. Kokeilen illalla vielä muutaman kerran, ja nukkumaan mennessä on tinnituksen voimistumisesta päätellen verenpainekin jo noussut, eli stressi toimii ja vahvistuu. Yöllä herään taas neljän jälkeen oleskelulupapainajaisiin ja täysikuun vahvaan valoon. Uni ei tule, ja siirryn keinutuoliin neulomaan käsineet valmiiksi.

Sunnuntaina on umpiväsynyt olo lyhyistä yöunista johtuen, eikä nettisivun toimint muutu. Päätän deletoida entisen hakemuksen, ja aloittaa kaiken alusta uudelleen. Ei auta sekään. Vakuutus ei mene läpi, vaikka vakuutusyhtiö kuinka on vakuuttanut sen olevan oikein. Järjestelmä ei sitä hyväksy. Tiedostan sen, että maanantaina on viimeinen mahdollinen päivä saada kaikki toimimaan ja hakemus valmiiksi, taikka joudun joko maksamaan sakkoja (jos olen varma että saan sen toimimaan ti-ke) tai poistumaan maasta kolmeksi kuukaudeksi viimeistään maanantai-iltana. Kyseinen ajatus piinaa koko päivän kuin sitkein kärpänen, ja stressi sen kuin vahvistuu.

Joudun kysymään toiselta juniorilta uuden neulomisprojektin, että saan edes istuttua aloillani. En tiedä montaakaan asiaa jotka olisivat pahempia kuin se, että joutuisin lähtemään täältä kotoani pois taas kolmeksi kuukaudeksi. Kokeilepa itse kodittoman / asunnottoman elämää, niin tiedät. Siispä neulon, juon vahvaa teetä, neulon ja juon teetä. Ja jumitun neuleprojektissa kohtaan, jonka tekoa en millään muista. Teen ja puran saman kohdan neljä kertaa ennen kuin onnistun. Se vei sopivasti ajatukset pois stressistä ja ihan älyttömästi aikaa.

Päätän nousta aikaisin maanantaiaamuna, ja käydä heti aamusta Maahanmuuttovirastossa kysymässä ratkaisua ongelmaan. Juu, tutuksi tulleen tavan mukaan herään aamuyöstä neljältä hirveisiin oleskelulupapainajaisiin, ja silmäni avatessani kuu tervehtii ikkunoiden takaa. Kello on 4:20. Nousen vapaaehtoisesti ylös, keitän vahvaa teetä (joka rentouttaa) ja jatkan neulomisprojektia kunnes on aika lähteä Maahanmuuttovirastoon.

Siellä on aula ihan täynnä väkeä, mutta en luovuta vaan odotan kärsivällisesti oman vuoroni. Selitän ongelman kuvien kera, ja virkailija neuvoo kuinka kyseisen kohdan mahdollisesti voi ohittaa, ja että se ohitus ja sen perustelu pitää sitten myöhemmin selittää Maahanmuuttoviraston kontrollitapaamisessa. Toivorikkaana lähden virastosta kohti kotia, ja poikkean matkalla kaupassa. Riittävän paljon suklaata, maito- ja pähkinäsuklaata sekä kokista on pussi pullollaan, ja aloitan ensimmäisen suklaan jo bussipysäkillä.

Kotona ensin paljon suklaata, kokista ja sitten lähestyn läppäriä nöyränä ja hymyilevänä. KÄynnistän sen leppeästi puhellen, ja toivorikkaana kirjaudun sisälle hakemusjärjestelmään. Valikko onkin hieman erilainen kuin mitä muistan virkailijan puheesta, ja kokeilen ensin arpomalla yhtä vaihtoehtoa. Ei toimi. Sitten kokeilen seuraavaa, ja virheilmoitusta ei tulekaan. Toivo ehtii herätä samalla kun sivusto raksuttaa itsensä seuraavaan vaiheeseen. Täytän vielä muutaman aukeaman tiedot, ja pääsen ajanvarauskohtaan asti.

Jee!!! Wuhuu!!! 😍😍😍
Se on siinä! Seuraava vuosi on Tehty! Vastuksista huolimatta Ajoissa!
Eikä juuri nyt tarvitse stressata yhtään mistään. Ei mistään. Molemmilla junioreilla on vähintäänkin kohtuullisen hyvä tilanne, ja muut sukulaiset ja ystävät lienevät hengissä ja pitävät juuri nyt huolen itsestään. Soitan vielä Herra A:lle ja kerron, etten tänä iltana poistukaan maasta, pysyn kotona. Seuraavan kerran on projekti edessä taas vuoden päästä, mutta se kerta onkin jo erilainen <3. 

Vähitellen kroppaan, mieleen ja kotiin laskeutuu syvä rauha ja levollisuus. Päiväunien aika, ennen kuin tulee vieraita. Tai sitten ei... Karmea kiljunta. Makkarin parvekkeelta katsottuna: KUKKO laumoineen muutti asumaan makuuhuoneeni ikkunan alla olevaan lautahökötykseen 🙈🙉🙊

Asioilla on taipumus järjestyä, ei aina niin kuin haluaisimme, mutta niin kuin tarvitsemme. Ponnisteluja se järjestyminen silti vaatii, ei tapahdu itsestään. Nyt kun edessä on vuoden vaihde, niin on taas hyvä ajankohta tsekata missä oman elämänsä kanssa on menossa, ja mitä on tarpeen tehdä vuonna 2019 että pääsee lähemmäksi omia tavoitteitaan ja unelmiaan. Sen jälkeen ota ensimmäinen askel ja ala tehdä niitä tarvittavia asioita, paikalleen jämähtäneen tai kaavoihinsa kangistuneen ympäristön vastustuksesta huolimatta. Tee se mitä sinun täytyy tehdä jotta elät viikko viikolta enemmän itsesi näköistä elämää, että toteutat intohimoa joka sisääsi on asetettu. Jokaisessa meissä on intohimo jonkin hyvän asian tekemiseen. Tunnetko omasi?

Muuttofirman kädenjälki

Tässä on osa muuton jälkeen lattialta löytyneistä huonekaluissa tarpeellisista osista. MItä veikkaat, palvelevatko ne paremmin tarkoitustaan sinne tänne ripottelemalla, vai siellä kaappien ja sohvan sisuksissa?

Tuo pitkä ruuvi on ihan uudesta sohvasta, samasta joka näkyy tuolla alempana. Ko sohva kootaan kasaan kuudella tuollaisella huonekaluruuvilla. Babacan Nakliyatin muuttoa tekevät pojat jättivät ne kaikki 6 entiseen asuntoon, josta ne kokosin ja annoin heille muovipussissa. Uudessa asunnossa sohva oli laitettu omituisesti nurkkaan nojalleen, ja kun siirsin sitä, niin toisen pään käsinoja oli lenkku, irti. Miksi? Koska ruuvit olivat löysällä, ja koska yksi ruuvi puuttui kokonaan. Purin koko sohvan, koska siirsin sen toiseen paikkaan, ja samalla kävi ilmi, että pojat olivat hukanneet yhden ruuvin kokonaan. Nyt sohva odottaa palasina ja tuo ruuvi kulkee mukana siltä varalta, että onnistun jostain löytämään tuollaisen tai vastaavan.

Tässä alemmassa kuvassa näkyy vanhemman jätti-ison vaatekaapin sisänurkkaa, ja kolot, joista puuttuu jotain oleellista. Tuo kyseinen seinä on koottu / kiinnitetty paikalleen neljän kiinnikkeen sijasta vain yhdellä. Yläkuvassa näkyvät 2 hieman erikoisempaa ruuvia ja tuo ruskea ruuvitappi kuuluvat sinne seinään. Kyseisen kaapin toinen päätyseinä on paikallaan ja kiinni vain omalla painollaan, sillä siitäkin puuttuvat kyseiset osat. Kaapiston massiivinen katto-osa on repeytynyt kahdeksi kappaleeksi. Siitä ei ole kuvaa kun en halunnut kuvaamista varten edesc koskea ko osaan ettei se romahda alas. Jos tuon kaapin haluaa koota oikein, niin joudun kutsumaan paikalle huonekalukorjaajan, joka purkaa kanssani kaapiston, korjaa rikotut osat, lisää tarvittavat, puuttuvat kiinniketapit ja -ruuvit ja kokoaa saranat oikein. Kaikki kaapissa oleva on tietysti purettava ulos, ja siinä korjaamisessa menee aikaa, vaivaa ja hermoja. Arvaa montako liiraa on pelkästään tämän ison kaapiston korjaus, ja sitten on vielä tuo toinen...

Toisen jätti-ison kaapiston taustalevyt, kuten tuon edellisenkin, on rikottu ja asetettu sitten miten on saatu. Myös pari saranaa on rikottu, siis tuo metalliosa on otettu väkisin / huonosti irti, eikä se pysy enää kiinni entisin keinoin. KUten heikosta kuvasta näkyy, niin on tuon saranan kanssa "taisteltu" että saisi sen pysymään oikein, kun on pintakin lähtenyt. Mutta ei pysy, ei. Tämä kaapisto oli uudempi, pinnaltaan hyvä ja yhtä kohtaa lukuunottamatta virheetön. Kun katsot alakuvaa, niin arvaat mikä minua ärsyttää. 

Jokaisen kaapinoven jokaisen saranan ulkopuoli on pitänyt sörkkiä ja naarmuttaa ihan pilalle. Sen lisäksi ovissa on paljon valkoisia maalinaarmuja, tullut jommasta kummasta asunnosta, ovenpielistä tai seinistä tms. Niitä ei ole yhtään kiva katsoa. Kaapistot ovat kuin raivoavan teinijoukon jäljiltä. 

Ei ole vielä ollut aikaa käydä siellä muuttofirman omistajan toimistolla näyttämässä vauriolistaa, ja palauttamassa muuttolaatikoita. Voihan olla, ettei hänellä edes ole aikaa eikä halua keskustella asiasta kun menen, sillä hän tietää varmasti oman henkilökuntansa tason ja työmoraalin heikkouden. Tuo huonekalujen purkaja ja kokoaja on hänen oma lähisukulaisensa, joten tuskinpa sanomisellani hänelle on mitään väliä. Sanon kuitenkin, koska itseäni ärsyttää tuollainen typeryys ja valheellisuus. Valheellisuutta on se, että mainostivat itseään luksusmuuttopalveluksi, joka suojaa kalusteet ja toimittaa kaiken ehjänä perille jne.

Tämä kuva kertoo uusimman sohvan tilanteesta. On revitty niin, että taustakangas on repeytynyt saumoistaan irti. Tämä on se sama sohva, joka oli väärin koottu ja josta on hukattu oleellinen kiinnitysruuvi. Sen lisäksi tähän sohvaan littyy tuo seuraavakin kuva. "Eihän sillä ole mitään merkitystä kun se on sohvan sisällä" sanoo kurdipentu. Ei varmaan hänelle olekaan. Jos naarmuttaisin hänen autonsa takapuskuria, niin olisiko sillä väliä hänelle, sekin kun on omilta silmiltä piilossa, hän ei näe sitä itse. No, tietenkään hän ei ymmärrä mitä yritän hänelle sanoa vertauskuvallisesti. Vanhan naisen typerä sohva. Niitä saa rahalla kaupasta lisää, menee vaan ja hakee.

Se samainen kurdipoika kysyi ammattini, ja sanoi sitten, että koska olet noin vanha ja sairaanhoitaja Suomesta, niin sinun täytyy olla rikas? MIten niin? Ihan vaan sillä perusteella että siellä Suomessa on hirveän isot palkat ja olet saanut tehdä sitä työtä ainakin 35 vuotta, joten säästöjä on taatusti kertynyt paljon. Että oli tyhm... hups. Ajatellaanpas positiivisemmin => elämä opettaa vielä tuotakin pentua. No, on positiivisuus kaukana, kun katsoo kokonaisuutta suhteessa heidän antamiinsa katteettomiin lupauksiin, ja kaikkeen siihen mitä nuo pennut minulle puhuivat. Onneksi puhuivat 90% kurdia, niin en ymmärtänyt sitä osaa puheesta.

Tuolla alempana on takorautatuolin jalkaosan tukiristikko, rikkinäisenä sekin. Olisiko tuolia heitetty, tai muuten saanut kovan iskun, kun ei nuo hitsaussaumat ihan vähästä aukea.

Lipaston laatikoiden vetimiä on kolme kadonnut muuttomatkalla. Jos laatikoita aikoo käyttää, siis aukoakin, niin jostain on löydettävä uusia vetimiä. JOllei löydy samanlaisia, niin menee vaihtoon koko sarja. Kiitos muuttopojat, kiitos.

Toiseksi alimmassa kuvassa on lokakuun alussa entisöijältä tullut, vasta korjattu ja liimasaumoistaan uudelleen liimattu tuoli, joka on nyt sekin rikki. Selkänojan ja takajalan liimasauma on kestänyt, ja istuinosan puu on lohjennut siitä vierestä. Tuoli on linkku, istujalle vaarallinen ja siis käyttökelvoton. Noista valkoisista maalijäljilstä ja hankautumisjäljistä päätellen sillä on tehty jotain ihan muuta kuin istuttu. Helevetin pennut.

Betoninurkkakuva on osa parveekkeen ovenpieltä, sitä samaa, jonka asunnon omistaja oli edellisen asukkaan jäljiltä vasta maalannut. Reilun metrin matkalta on lähtenyt maalia ja sementtiä/rappausta/betonia/mitä se ikinä onkaan irti. Se ei ihan hipaisemalla eikä kutittelemalla lähde. 

Kerroin aiemmin että kuulin särkyvän lasin ääntä, mutta en siihen mennessä tiennyt mikä se oli. Juomalasi ja lasilautasia.

Alimmat kuvat ovat uudesta, isosta turkoosista sohvastani, joka kertaalleen vaihdettiinkin sen takia, kun myymälän kuljetuspalvelu vaurioitti sen kangasnurkkia. Tuo kangas purkautuu tosi herkästi, ja kun reikä on kulutusalueella (kuten esim etunurkassa) niin se suurenee nopeasti. Nyt nuo saakelin kakarat rikkoivat sohvan etunurkasta kankaan, ja vaikka tuohon rikkoon laitettiin jo alussa sekä liimaa että lakkaa, niin suureneehan se. Etuosassa on toinenkin pieni rikko, divaanin etu-sisänurkassa ja parit mustat paskajäljet. Se niiden suojaus oli ihan silmänlumetta. SUojasivat olohuoneesta kurottaja/hissimatkan kuorma-autoon, purkivat siellä suojaukset pois ja pakkasivat tavarat siltään sinne kuorma-autoon. Näin sen siinä vaiheessa kun menin auton kyytiin siirtyäkseni uuteen osoitteeseen sen nosturiauton mukana. Vaalea, pehmeä pukeutumispenkki oli ihan likainen kun se tuotiin tänne, mutta onneksi suurin osa siitä törystä lähti pesemällä pois. TUrkoosin sydäntuolinkin olisivat heittäneet siltään likaiseen autoon, mutta kelmutin sen itse silloin kun näin että vievät siltään. Pukeutumispenkkiä en ehtinyt nähdä.

 Jos haluat lisäjännitystä ja uusia ulottuvuuksia muuttoosi, ja haluat uusia huonekaluja yms muutossa vaurioitunutta muuton jälkeen, niin kysy Alanyan Babacan Nakliyat töihin  😠😡😣. Ei ole edes halvin vaan kallein. Ja on tietyssä mielessä tehokkain. 

Seuraava muutto tehdään palkkaamalla omia tuttavia töihin, ja vuokraamalla erikseen nosturi/kurottaja ja kuorma-auto. Pysyy homma hallinnassa ja tulee parempaa jälkeä.

Jouluisia makuja

Riisipuuro ja aşure

Tämän ulkosuomalaisen jouluruoista on muutama sananen tässä teksktissä. Juniorin saapumisen kunniaksi keitin perinteisen riisipuuron, pitkän kaavan mukaan. Täällä löytyy puuroriisiä mm. nimellä Osmanlı Pilav. Sitä saa keittää lähes tunnin, kuten perinteistä riisipuuroriisiä, mutta lopputulos on sen arvoinen. Maitoallergian vuoksi puuro on tehty AlproSoya soijamaitoon, ja oli hyvää. AlproSoya oli yllättävän kallis. Puuro sai makeaksi kaverikseen Asure-jälkiruokaa, johon lisäsin aika runsaasti hasselpähkinöitä, manteleita ja saksanpähkinöitä. Asure muistuttaa niin paljon suomalaista sekametelisoppaa, että tein sen ihan kokeilumielessä. ja hyvin toimi. Juniorikin tykkäsi.

Lähituotantoa ja luonnollista

Torilla on saatavilla useina eri lajikkeina ihanan makuisia omenoita, päärynöitä, sitrushedelmiä, banaania ja mansikoita. Kaikkia niitä tulee ilolla syötyä, sillä hyviähän ne ovat kun ovat lähituotantoa, aidossa auringossa kypsäksi asti kasvaneita ja likimain luonnollisia. Noihinkaan punaisiin omenoihin ei ole lisätty mitään vahaa pintaan kiillon aikaan saamiseksi, eikä ol ruiskutettu säilöntäaineita että kestäisivät pitkän matkan kuluttajien pöytiin, vaan ne ovat luontaisesti, puusta suoraan poimittuna juuri tuon näköisiä. Noita en muistanut edes pestä ennen kuvan ottamista. On ilo ja rikkaus asua näin lähellä hedelmäntuottajia.

Tuoreita kastanjoita ennen paahtamista

Tänne muuton jälkeen on kastanjien paahtaminen kuulunut oleellisena osana talveen ja erityisesti joulun seutuun. Kastanjat ovat silmänilo, ja sopivasti onnistuessaan myös hyvin jouluisen makuisia. Toiset viiltävät kuoreen pystyviillon, toiset poikittain. Itse teen poikkiviillon lähes takakuoreen asti, laitan pannulle, annan muhia miedolla lämmöllä kannen alla n 20 min ja syön kuumana pois. Haasteena on, että joissakin kuoret tarttuvat tosi tiukasti kiinni siihen syötävään sisukseen.  Viime aikoina olen lisännyt hieman vettä pannun pohjalle, ja lopputuloksena on ollut paremmin kuoristaan irtoavia, hyvin paahtuneita kastanjoita.

Hasselpähkinät ovat niin kauniita ulkoapäin

Hasselpähkinöitä myydään toreilla ja marketeissa monen kokoisina ja laatuisina. Itse en osaa erottaa päältä päin mikä pähkinä on hyvä ja mikä ei. Tällä kertaa ostetuista hasselpähkinöistä yli puolet olivat sisuksistaan "pöpöisiä", toisin sanoen niiden sydämessä oli jonkinlaista bakteeri- tms kasvua, joka näkyi ruskeana alueena kun pähkinän halkaisi. Hyvälaatuinen ja terve hasselpähkinä on keskeltä vaalea, saman värinen kuin muukin osa pähkinän sisustaa. Minulla ne ruskean sävyisillä sisuksilla varustetut menevät puhdistuksen jälkeen kuumennettaviin ruokiin, kuten esim. asureen, Nooan arkin jälkiruokaan.

Puolikuivia viikunoita. Tosi herkullisia.

Tällä kertaa tutulla torimyyjällä oli puolikuivia viikunoita ilman naruja. Kiitos! Aivan ihania ja suurin osa siltään syötäviä. Muutamassa oli vähän pilaantumisen alkua, ja nekin menevät seuraavaan asureen. Ensi viikon lämmikkeeksi keitän taas riisipuuron ja teen uuden asuren. Tosin nuo viikunat eivät ehtineet siihen ruokaan... niille tuli muita kiireitä ;) . Ne oli niin hyviä, että ne syötiin parissa päivässä teeleipinä ja naposteltavina. Niin, ja minä join taas kahvia... muutaman pienen kulauksen, kun en kehdannut sanoa En Juo. Olimme satama-alueella tutussa ravintolassa syömässä kalaruokaa, ja sen ihanan nutellaisen suklaapiden. Omistaja halusi hemmotella ja tarjosi aterian päätteeksi turkkilaisen kahvin meille molemmille. Olihan se pintaa maisteltuna hyvää, se vaan ei ole minun juomani. Juniori onneksi pelasti minut siltä kupilliselta, kunhan oli omansa juonut. 

Paras tee mitä on tullut ikinä vastaan 😍

Kaupoista saa niin Suomessa kuin täälläkin usein hyvin vähän bergamotille maistuvaa EarlGrey bergamottiteetä. Bergamotin maun ystävänä tartuin tähän pakettiin paikallisessa ketjumarketissa, en muista missä, ja olen siitä tarttumisesta hyvilläni. Jo ensimmäinen teeannos nosti hiukset pystyyn, iski vasten kasvoja ja sai hyrisemään riemusta. Nyt on teessä tarpeeksi bergamottia 😍. On valtavan hyvää teetä. Herra A tosin kommentoi, että jos laittaisit vain puolet tätä ja puolet tavallista mustaa teetä, niin olisi parempi. Hah, ei jei. Kun kerrankin on aromia, niin antaa olla. Saattaa olla että tuo löytyi A101:stä. Sieltä katson uutta sitten kun paketin pohja alkaa näkyä. Tämä on turkkilainen laatutee, ainakin allekirjoittaneen mielestä, ja kielestä. Ei sovellu lipton-pussien liotusvedestä pitäville. Niin, pussien liotuksesta päästäänkin seuraavaan kuvaan.

Ohitustien varrella Cikcillin entisessä Kipassa, nykyisessä 5M Migroksessa myytiin tällaisiakin teepakkauksia, ihan ylähyllyllä. Pakkauksen Omena-kaneli -kansikuva sai otamaan tämän, samoin kuin aiemmat elämykselliset kokemukset doğadan-brändin tuotteista. Ei pettänyt tämäkään. Pusseissa on omenaa, kanelia, okran kukkaa, appelsiinin kuorta, ruusunmarjaa, lakritsijuurta ja ruusun terälehtiä. Tein litran haudutettua teetä niin, että laitoin mustaa teetä 1/2 tavallista vähemmän ja tyhjensin yhden pussillisen tuota omena-kaneliteetä haudutussäiliöön. Keittiössä tuoksui jouluiselle, ja teestä tuli hyvää. Tuoltaankin se menee, mutta mustan teen seassa se maistuu vielä paremmalta. 


Teetä juodessa on saanut nauttia tänäänkin upeasta, aurinkoisesta säästä ja noin +20 C lämmöstä. Pyykkiä oli kiva kuivatella ulkona, ja jo menneiltä Kalella asumisen ajoilta on tullut tavaksi puistella pyykkinarulta nostettavaa vaatetta aina. Kalella pyykeissä oli usein hämähäkkejä, Kestelissä joskus harvoin itikoita, ja täällä ampiaisia. Ampiainen vai mehiläinen vai mikä, en tiedä, mutta tykkäävät samasta huuhteluaineen tuoksusta kuin minäkin. Tai sitten se on vaan se valkoinen lakana / pöytäliina / paita, joka vetää puoleensa. Tuokaan murunen ei meinannut millään päästää irti, sai ravistella aika kovasti. Mutta tuulessa liikkuvasta pöytäliinasta ei saanut tarkempaa kuvaa...

Ötökästä toiseen. GArdeniassa on jotain kilpikirvalajia ihan liikaa, enkä ole löytänyt luonnollista tai luonnotonta torjunta-ainetta ko kukan pelastamiseksi. Hätä keinot keksii, sanotaan. Ruokailuhuoneen ikkunalaudalla on banaanilla hajustettu kolonya / huoneraikastinsuihke, joka on paikallinen tuote ja pitkälle myös luonnontuote. Ruokailuhuoneessa on ilmeisesti tupakoitu ennen muuttoani, ja siksi suihkuttelin tuota banaanisuihketta. Se kun sopivasti peittää ja hävittää tupakanhajua, ja onhan sitä paljon mukavampi haistella. Toissapäivänä suihkutin sitä kirvojen niskaan, ja kas, ne kuolivat, kukka ei. Eilen annoin uuden annoksen toiseen kohtaan kukkaa, tänään samoin. Kukka voi hyvin, ainakin toistaiseksi, mutta kirvat ovat vähissä.

Olisipa mummo myynyt nauriin sijasta mansikkaa

Päivä ei mennyt hukkaan. Aamusta aikaisin nousin ylös. Pesin pyykkiä (no, kone pesi), siivosin koko huoneiston ihan viimeisen päälle (paitsi ikkunat, jotka myrsky sotki taas), ostin sairausvakuutuksen seuraavaksi vuodeksi (vakuutusyhtiössä meni kauan kun ohjelmisto ei toiminut), kävin passikuvissa oleskelulupaa varten (ja sain taas käsiini vanhan naisen kuvia), kävin torilla ostoksilla ja hinasin ne kotiin. Torilla on epätavallinen päivä. Ensinnäkin luulin ostaneeni mustikkaa. Olin tyhmä kun en kysynyt. Kotona selvisi, että ostinkin juolukkaa. Iik. Haen siis Metrosta mustikoita ja sekoitan ne niihin. 

Mutta eräs torimummu yritti vaikka millä keinoin saada minut ostamaan NAURISTA. Sanoi jopa, että sinun maassasi tätä syödään kyllä, on syöty vuosikymmeniä. Juu, tiedän, vaan kun en yhtään tykkää nauriista enkä naurispuurosta. No, me täällä syömmekin sen tällaisina raakapaloina ja sitruunalla maustettuna. Maista. Maistoin, ja kysyin onko tuo laatikko roskis. Nauris, juu, kuului mummoni ja äitini jouluun.

Epämiellyttävä päivitys

Joistakin asioista ei haluaisi puhua, joistakin on mukava kirjoittaa. Tänään puhutaan parista sellaisesta asiasta, joista en nykyään haluaisi edes puhua. Koska byMuzzi eli herra Muzzin ravintola on taas ansioitunut negatiivisissa asioissa oikein urakalla, niin puhutaan ne ensin ääneen. 

Pari kuukautta sitten menin suomalaisen 58 vuotiaan naistuttavani kanssa ko ravintolaan istumaan iltaa, koska hän muisti että siellä tanssitaan ja on hyvä fiilis. Juu, tanssi oli periaatteessa ok, periaatteessa ohari, koska turkkilaista tanssia ohjasi meille nuori mies, joka ei itse oikeasti osannut tanssia. Mutta hänestä huolimatta osasimme pitää hauskaa. Silloinkin illan päätteeksi laskuissa oli liikaa, mutta sen verran vähän, että en sanonut siitä isommin. Törkeintä oli kuitenkin se, että paikan 27-vuotias tarjoilijapoika "ohjeistettiin" kiehnäämään 58 v tuttavani iholla, ja esittämään lemmenkipeää sänkyyn haluajaa. Aivan kuten Heikinbaarissa, sama meininki.

Reilu viikko sitten menimme taas ko ravintolaan kun ruotsalainen ja norjalainen tuttavani halusivat tavata juuri siinä. Illan päätteeksi pyysimme laskun jokaiselle erikseen. Emme saaneet laskua käteemme, vaan sitä piti kädessään tuo samainen 27 v tarjoilijapoika. Hän sanoi ensin minulle kokonaishinnan ruokailusta ja juomista, ja siellä oli yllättävän paljon liikaa veloitettavaa. HUomautin asiasta ja kerroin muistista jokaisen tilaamani tuotteen hinnan sekä kokonaishinnan, eikä minun tarvinnut maksaa sitä ylimääräistä laskua.

Norjalainen tuttavani sanoi myös heti oman laskunsa kuultuaan, että se ei pidä paikkaansa, siinä on paljon liikaa. Hänkin luetteli ruokansa ja juomansa sekä niiden hinnat ja kokonaishinnan, ja ilmoitti ettei maksa liikaa pyydettyä osaa laskusta. Hänellä ei ollut tasarahaa, ja hän maksoi hieman isommalla rahalla. Hän ei saanut takaisin vaihtorahoja. Ei mitään siitä. Senkin vuoksi hän suuttui ko toimintaan niin perusteellisesti, että menee jatkossa muualle. PAikkoja on vaikka kuinka paljon.

Ruotsalainen ystäväni sen sijaan ei muistanut hintoja eikä tilaustaan riittävän tarkasti, ja maksoi sen mitä häneltä pyydettiin. Maksutapahtuman aikana ja sen jälkeenkin kerroimme kyllä hänelle mikä hänen laskunsa oikea kokonaissumma on, mutta hän maksoi ensin, ja tajusi vasta sitten. Asiaa ei voinut korjata. Hänkin menetti rahaa ja luottamuksen kyseiseen paikkaan, eikä tule enää takaisin.

Minä kävin paikassa uudelleen juniorin kanssa siksi, kun juniorikin tuntee Muzzin entuudestaan. Pääsimme juuri ovesta sisälle ja etsimme katseillamme istumapaikkaa, kun se sama 27 v tarjoilijapoika ja eräs toinen, nuori torvelo alkoivat kommentoida meidän vaatetustamme ja olemustamme turkiksi, erittäin negatiivisesti. Olisi ilmeisesti pitänyt pukeutua kuten he. Ne torvelot eivät tajunneet, että puhuin heille aiemmin ja nytkin koko ajan turkkia, vaikka he itse puhuivat koko ajan englantia. 

Joka kerta kun menen jonnekin ö-luokan turistiravintolaan mukanani olevan turistin kanssa, kommentoivat baaripojat / -äijät sekä sisään astuneiden ihmisten ulkomuotoa, vaatetusta, olemusta, tulevaa ruokavalintaa että oletettua varallisuutta. Se on mielen, psyyken kehittymättömyyttä, ylimielisyyttä ja tyhmyyttä. Kurdipaikoissa en tietenkään ymmärrä mitä he puhuvat, mutta aina kun puhutaan turkkia ymmärrän enemmän kuin monet tajuavatkaan. Sanoin juniorille että mennään pois, selitän kohta. Sanoin pojille vain että olette sivistymättömiä, ja Muzzille sanoin etten halua tukea huijarin epärehelisiä bisneksiä. Hänestä kaikki oli "normaalia".

Paikan omistaja on tyhmä sekä huijatessaan että tietoisesti asiakassuhteita tuhotessaan. Tuo norjalainen nainen on miljonääri, ja käyttää paljon rahaa hyviin ruokiin ja juomiin lomiensa aikoina. Hän on käynyt täällä 20 vuoden aikana lomilla paljon. Ja kun hän tulee ravintolaan hän ei tule yksin, vaan mukana seuraa aina muita. Ruotsalainen on varakas nainen, syö ja juo usein kodin ulkopuolella, ja ottaa usein myös ystäviään mukaansa paikkoihin joihin menee syömään.

Uutisoinneissa on ollut paljon juttua naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä, erittäin positiivisessa mielessä. Alanyassa todella reagoidaan seksuaaliseen häirintään, huijauksiin ja väkivaltaan, jos ja kun niitä ilmenee. Rangaistukset ovat kovempia kuin SUomessa, ja näin naisen näkökulmasta se on hyvä asia. Täällä seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan puututaan paljon herkemmin kuin Suomessa. Jos siis kohtaat seksuaalista häirintää, väkivaltaa tai huijausta, niin pyri ottamaan tilanteesta kännykällä videota, tai ota edes äänite tai valokuva. Todisteita kun on, niin tekijä joutuu vastuuseen teoistaan. 

Sitten lasinsiruja, pullonsirpaleita ja puolikkaita lasipulloja. Alanyan katujen puhdistus toimii sesonkiaikaan erittäin hyvin. Nyt talviaikanakin toimii, mutta niin näkyy toimivan myös paikallisten kaljoitteluporukat. Tosi moni paikallinen mies juo kaljaa, ja ne jotka eivät kehtaa tehdä sitä avoimesti kotona, ravintoloissa tai grillipaikoilla juovat kaljansa puistoissa tai hämyisten teiden varsilla tai rannoilla. Nyt kun monella ei ole töitä on aikaa juopotella ja se näkyy myös ulkona liikkuessa.

Itse ajoin polkupyörällä sellaista tieosuutta, että teki mieli kantaa pyörää ennen kuin siitä puhkeaa kumit. LunaParkista tunneleille päin olen ajanut aina vain meren puoleista puolta. Nyt ajattelin käydä vuoriston puoleista jalkakäytävää pitkin tunneleilla kääntymässä. Siinä ei voi kesken kaiken vaihtaa tien puolelta toiselle, koska on korkeuseroa ja kaiteet. Nämä viereiset kuvat ovat sieltä. Lasinsirpaleita ja pullojen palasia on satojen metrien matkalla, osin kai siksi, että siinä ylempänä on hämyinen puistotie, jonka varrella on helppo istua juopottelemassa, ja osin siksi kun ohi ajavasta autosta heitellään pulloja kyseiseen kiviseinään. Tuli Helsingin tietyt kadut mieleen.

Moni heittää lasipullonsa auton ikkunasta ulos, tai puiston penkiltä lähimpään kiveen tai sen hämyisen tienreuna-juopottelupaikan kivireunukseen. Rikkonaisia pulloja ja niistä tulleita lasin sirpaleita on tosi paljon sellaisillakin jalkakäytävillä ja ranta-alueilla, joissa liikkuu ihmisiä jalkaisin. Taas kerran, siivotaanpas yhteisen hyvän ja yhteisen turvallisuuden nimissä. Otan seuraavalle fillarilenkille suojahanskat ja muovipussin mukaan, ja kerään pois isoimpia ja vaarallisimpia pullonkappaleita, ettei niistä olisi haittaa eläimille täi ihmisille. 

Ajattelepa mitä tapahtuu kun koira astuu lasinsirun päälle. Tai mitä tapahtuu kun lenkkeilijä saa ison lainsirun kenkänsä pohjaan, tai hämärässä juostessaan astuu puolikkaan pullon päälle. Fillareihin saa aina uusia kumeja, mutta ihmisten ja eläinten kärsimys on toinen juttu. 

Uuden naaman aika, jälleen

Alanya ja Välimeri. Kuva on 2 vuoden takaa.

Kuinka voikaan tottua ihanaan rantaan, ja tottua niin, ettei tule rantaan edes mentyä. Montako viikkoa olen täällä jo ollut, Suomesta paluun jälkeen, ja edelleenkin on rannalle meno suunnitelmissa. Asiaa hidastaa nyt hiukan vesisaderintamat, joita vyöryy toinen toisensa perään, ikään kuin Suomessa olisi. Meteorologikin ilmoitti lehtiuutisoinnissa, että tulossa on sateisin talvi neljään vuoteen, ja että vettä on oletettavasti tulossa paljon. Tänään on koko päivän kuulunut joko kohina tai lotina pihalta, ja ulos meno on jäänyt pariin pyörähdykseen parvekkeella. Ei tee mieli kävelylle edes kumppareissa ja sateenvarjon kanssa.

Tämäkin rantakuva on kahden vuoden takaa.

Naapuritalon katolla näkyi tänään niin runsasta savun muodostusta, että pohdimme jo onko siellä syttynyt tulipalo, ja pitääkö soittaa paloauto. Ei tarvinnut. Olivat sytyttäneet kamiinaan tulet, ja savunpoistoputki oli vedetty niin, että näyttää kuin katto palaisi. Ilmeisesti heilläkin on kylmän koleaa, niin kuin joka asunnossa ellei lämmitetä tarpeeksi tehokkaasti. Meillä pysyy koko huoneiston sisälämpötila +19 C:ssä, kun lämminilmapuhaltimet ovat perusasetuksilla. Talon ikkunat ja ovet falskaavat sen verran, että tulee mieleen Kalen vanha asunto. Päivän pahimmilla tuulenpuuskilla olohuoneen verhot keinahtelivat iloisesti, ja teki mieli vetää tämän lämpimän kokovartalo-collegehaalarin huppu niskan suojaksi. Kylmä ja kostea tuuli on lihaksille yllättävän "kurja" kaveri.

Kirsikkahillollakin saa joulutorttuja, melkein

Minulla on ollut ilo ja kunnia viettää laatuaikaa mukulan kanssa, ja olen ollut enemmän läsnä ihmissuhteissa, vähemmän netissä. Niin, on se näkynyt täälläkin juttujen vähäisyytenä ja pintapuolisuutena, nopeana kirjoittamisena. Vaan omat mukulat, elävät ihmiset ja elämä on paljon tärkeämpää kuin some tai minkään kirjoittaminen. Mukula on selvinnyt paikallisten kanssa, saanut uusia kokemuksia ja elämyksiä, ja kesti minuakin reilun viikon 😍. Säälle ei mitään mahda, eikä meistä kumpikaan ole mikään kylmässä sadesäässä hyppelehtijä, joten useampia sisälläolopäiviä osui tähän lomaan, vaikkakin yhtä päivää lukuunottamatta olemme kyllä käyneet ulkona syömässä ja shoppailemassa. Luonnossaliikkumiset sen sijaan jäivät vähiin, Kuş yuvası -reissuun ja sienestämiseen. Lämmin, kesäinen sadesää on eri juttu. Silloin voi hieman kastuakin, ja vaikka hyppelehtiä. 

Huomenna on taas virallisten asioiden hoitamisen vuoro, sillä oleskelulupa pitää uusia. Sen prosessin vaikein kohta on passikuvassa käynti ja sen uuden kuvan hyväksyminen osaksi omaa, yksityistä facebookkia. Joka vuosi kertyy uusi pärstäkuva, eikä virkailija ymmärrä miksi ojentaisin mieluummin sellaisen 10 tai 20 v vanhan, nätin naisen kuvan. Sellaista tämä elämä on joissakin asioissa. Sisäisesti taas ihan toinen juttu.