Kaksi viikkoa meni nopeasti

Alanyan Kalelta AkDağn suuntaan kuvattu

Sain kaivatun joululomavieraan kaksi viikkoa sitten tänne Alanyan kotiin, ja some jäi hänen lomansa ajaksi syrjään. Nyt jälkeen päin tuntuu siltä että juniori tuli vasta eilen, niin äkkiä se aika meni kun oli kivaa tekemistä ja rakasta seuraa. Kahden viikon ajalle osui useampi sadepäivä, ukkosmyrskyjäkin, ja Tavla eli Backgammon tuli tutuksi. Ostimme pelilaudan kun aiemminkin on ollut puhetta, että olisi kiva oppia pelaamaan tuota turkkilaisten suosiossa olevaa peliä, tai ainakin tutustua siihen. Löysimme useita erilaisia sääntöjä, ja Youtubesta turkiksi selkeitä aloittelijan opasvideoita. Niiden pohjalta pelasimme kymmeniä kertoja, eivätkä noppatuuri, osaaminen tai voitot kasaantuneet minun puolelleni pelilautaa. Hävisin arviolta 95% peleistä, mutta opin jotain Tavlasta.

Alanyan Kalelta AkDağn suuntaan kuvattu

Alanyassa on ollut paljon lomalaisia, niin ulkomaalaisia kuin turkkilaisiakin turisteja, ja kaupunki vilkastui, erityisesti liikenne vilkastui joulukuun lopun ja vuodenvaihteen tuntumaan huomattavan paljon. Ja toisaalta liikenne rauhoittui. Alanyassa on otettu käyttöön automaattinen liikennenopeuksien seuranta, niin että jos ajat ylinopeutta, niin sakko tulee postissa kotiin, tai siis auton omistajalle. Tämän seurauksena useiden autojen nopeus on laskenut. Sen näkee jalankulkijanakin. Ja noiden autoilijoiden lisäksi on niitä, jotka joko eivät tiedä tai eivät välitä. Toivottavasti tulevat tietämään ja alkavat välittää, sillä liikenteessä on paljon ihmisiä ja jokaisen soisi olevan turvassa niin jalankulkijana kuin pyöräilijänä tai moottoriajoneuvon kuljettajanakin. Kaikesta tästä vilinästä ja vilskeestä huolimatta kaduilla ja jaklakäytävillä on ollut mukava liikuskella. Potkulauta on saanut olla "lomalla", sillä kovat tanssitreenit, kylmyys, sadekuurot ja aikaisin tuleva pimeys saavat valitsemaan bussin ja kävelyn. Ehkä koko talvi mennee näin.

Gazipaşan bussiaseman vieressä, hiiligrilli-ruokaa

Niin, Gazipaşan keskustassa on nyt käyty. Ihan konkreettisesti. Junioria koneelta hakiessa ajoimme ensin taksilla Gazipaşan keskustaan. Taksikuski oli puhelias, avulias ja vei meidät bussiaseman vieressä sijaitsevaan, kuvassa näkyvään ravintolaan. Pyysin häntä ajamaan jonnekin sellaisen paikan luo, josta saamme hyvää, paikallista grilliruokaa. Tuo oli sellainen paikka. Asiallisesti tehdyt annokset odottivat kylmävitriinissä, josta sai valita mieleisensä. Hiilillä grillattu ruoka oli hyvää ja hinta oli kohdillaan. Mutta... viereiseltä bussipysäkiltä nousimme GAL02-pikkubussiin ja matkasimme Alanyan keskustaan. Muu osa Gazipaşaa on vielä näkemättä. Taksikuski oli kyllä hyvää mainosta Gazipaşalle, siis puheensa ja asenteensa kautta, ja Gazipaşaan tutustuminen houkuttaa nyt entistä enemmän.

Tällainen tästä kuvakulmasta, ja...

Gazipaşan lentokentälle menosta ja sieltä Alanyan keskustaan tulosta vielä sen verran, että GAL02-pikkubussilla Alanyasta kentälle asti maksaa 20 TL / henkilö, tai ainakin sen verran kaksi eri kuljettajaa meiltä otti. Alanya - Gazipaşa ja Gazipaşa - Alanya väli maksaa 10 TL / henkilö. Gazipaşassa ohitustieltä lentokentälle ajamisesta bussikuski veloittaa 10 TL, mutta se on sen väärti. Lentokentältä kyseinen bussi ei automaattisesti hae, mutta se vie sinne kun kysyy voisiko kuski ajaa lentokentän kautta. Takaisin päin tullessa on helppo ottaa taksi lentokentältä ohitustien risteykseen bussipysäkille (n. 10 TL) ja siitä GAL02-pikkubussilla Alanyan keskustaan 10 TL / henkilö. Bussi ajaa Alanyaan tullessa ensin Alanyumin ja Sali PAzarin / 5M Migroksen ohi, ja ajaa lenkin myös keskustassa, mutta siitä en tarkemmin osaa sanoa, kun itse vaihdan bussia jo Alanturissa, DImCayin laskukohdassa. Moovit-app näyttää GAL02 bussien aikataulut ja pysäkit, kannattaa katsoa sieltä.

...tällainen toisesta. Kuin ihminen ja elämä.

Monen monta kertaa suunnittelimme rannalle menoa, vaan aina se jäi. Aina tuli mieleen kokemattomia paikkoja ja tekemättömiä asioita. Istuimme kahden viikon aikana tosi monessa turkkilaisessa ravintolassa syömässä mitä erilaisempia asioita, myös perinneruokia, ja niistä kerron ihan erikseen. Vastaan tuli silläkin saralla uusia elämyksiä ja uusia suosikipaikkoja. Uusia elämyksiä tuli myös vanhoissa kohteissa. Kun katsoin mitä juniori kuvaa liikkuessaan esim. Kalella, näin asioita, joita en ole ennen huomannut. Mielenkiintoista nähdä asiat sekä ensikertalaisen että vähän aluetta tuntevan silmin. HArmi, että itse kadottaa sen ensikertalaisuus-tuntuman. Siitä mitä toinen ihastelee on tullut itselle arkipäivää. Ja miksi esim tässä päivityksessä on kaksi lumikuvaa... koska minä ihastelin lunta, joka ei ole niin kovin arkipäiväistä enää. En edes tiedä käynkö tänä talvena Suomessa lainkaan. Sen sijaan täällä käyn lumihangilla ainakin kerran, houkuttelee se niin paljon.

Talven värejä Kalelta. Punaisen ja oranssin ohella.

Jos liikut Alanyassa juuri nyt ja mietit tekemistä, niin kannattaa käydä Punaisen Tornin sisällä. Siellä kävin vasta nyt ensimmäistä kertaa, ja niin yllätys kuin elämyskin oli iso. Tästäkin kerron heti seuraavissa päivityksissä. Kävimme ensin myös Terzanessa, siellä historiallisessa laivahallistossa, ja tällä kertaa aamupäivästä, jolloin valo oli mitä parhain, suorastaan kuvaamaan kutsuva. Innoissani käynnistä kameran, ja kamera ilmoittaa saman tien, että akku on tyhjä. Voi harmien harmi. Siispä kaikki siitä reissusta otetut kuvat on Samsungin kännykällä kuvattuja. En tiedä vielä miltä ne näyttävät läppärin ruudulla kun en ole ehtinyt tuoda niitä koneelle, mutta toivon että niissä on edes jokunen sellainen, jonka voi julkaista täällä. Toivottavasti.

Alanyan Kalelta

Tämä kyseinen portaikko on täysin toisenlainen iltavalaistuksessa kuvattuna. Ne, jotka ovat jo lukeneet uusimman runokirjani, tietävät, sillä kirjan kuvat ovat tällä kertaa värikuvia. Alanyan Kalella oli myös rakennettu ja tehty muutoksia, jopa niin paljon, että jouduin kysymään tietä. Tiettyjä polkuja oli tehty puisiksi kävelysilloiksi, joille oli tehty myös kiviset sivuaidat. Joitakin kulkuja oli suljettu. Eräs alue oli muuttunut rakennelmien myötä niin paljon, ettei mahtunut enää ottamaan samanlaista kuvaa kuin mitä olen aiemmin ottanut. Mutta hyvä niin, sillä muutokset ovat alueella asuvien parhaaksi, alueella liikkuvien parhaaksi ja Kalen parhaaksi. Ja juuri näiden muutostenkin vuoksi sinne on mielenkiintoista mennä uudelleen taas helmikuun lopulla, kun uusi sesonki alkaa. On kiva nähdä mitä on tehty ja mitä on tapahtunut, kuka myy missä ja mitä. Kalekin elää vaikka historiallinen kohde onkin. Vieressä olevien portaiden oikealla puolella on ravintola, ja siinä vanhassa talossa asuu Istanbulista tänne muuttanut vanha mummo. Tämän taas kertoi mummon poika, joka pyörittää ko ravintolaa kesäaikana...

Tammikuulle ja keväälle näkyy olevan tarjolla lomamatkoja Alanyaan alkaen n. 230 € ja lomalentoja Antalyaan alkaen n. 195 €. Mutta Gazipaşa on Gazipaşa ja säästät matka-aikaa ja hermoja kun lennät Gazipaşan kentälle. Siihenkin tulee sekä lomalentoja että Finskin suoria lentoja, ja Turkish Airlinesin lentoja Istanbulin vaihdolla. Ja huomenna puhutaan ruoasta ja ravintoloista. 

Hyvää alkanutta vuotta juuri sinulle 😊

PS. Olisin tietysti voinut lukea edellisen päivityksen ennen tämän kirjoittamista, ettei olisi tullut päällekkäisiä asioita... mutta olkoon. Olin unohtanut mitä olin jo kertonut. Sekö on vanhenemista, vaiko vaan lomalla oloa?

Isä ja isyys

Pikku purkaus vaihteeksi siitä mikä on mies, mikä on isä ja mikä on pelkkä liero siittäjä.

Mitä on isyys? Biologinen isyys on helppoa, eikä vaadi juurikaan henkisiä ponnisteluja eikä ihmisenä kasvamista. Oikea isyys, isänä oleminen on elinikäinen kasvuprosessi, joka sisältää omistautuneisuutta, sitoutumista ja paljon vastuuta. Oikea isä ei koskaan hylkää lastaan. 

Isä

• antaa aikaansa, tykkää viettää aikaa lastensa kanssa (ilman että vaimo käskee)
• rakastaa pyyteettömästi (ei odota vastarakautta tai vastapalveluksia)
• antaa neuvojaan lapsen / nuoren tasoon ja tilanteeseen sopivalla tavalla
• turvaa ja suojaa mm. maailman pahuudelta ja ongelmien uusiutumiselta
• ohjaa ja kasvattaa lempeästi ja määrätietoisesti, ikään ja tilanteeseen sopivalla tavalla
• on läsnä rakastavana aikuisena, isänä, roolimallina, ihmisenä...
• on tavoitettavissa kun tarvitaan, ja kuuntelee, antaa aikaansa koska lapsi on tärkeä
• on lapselleen luotettava ja turvallinen vanhempi, eikä vaadi lastaan käyttäytymään kuin vanhempi silloin kun itse vajoaa lapsen tasolle käyttäytymisessään tai ajattelussaan
• ei hylkää lastaan

Itselläni ei ole ollut iloa kokea sitä, että elämässä olisi ollut isä, joka käyttäytyy kuin isä. Elämäni aikana molemmat miespuoliset, jotka äidin kanssa olivat tekemisissä ja leikkivät isän roolia, myös hylkäsivät koko lapsikatraan. Heistä ei ollut isäksi. He eivät kyenneet kasvamaan isyyteen ja isyyden vastuuseen. Heille riitti se, että he saivat äidiltä seksiä ja huomiota, paitsi biologiselle isälle ei riittänyt edes yksi nainen, ja saivat aikansa kuvitella olevansa miehiä, miehekkäitä ja isiä. Yllättävän moni elämässäni kohtaamani mies kuvittelee että isänä olemiseen riittää se, että on siittänyt lapsen ja antaa rahaa, joka mahdollistaa elossa olemisen. 

...jos edes aloitaisi polkunsa...

On surullista elää taas samoja tunteita ja tilanteita läpi, tällä kertaa oman lapsen kohdalla. Isäksi kutsuttu junttiääliö on aiemmat vuodet yrittänyt korvata isyyden antamalla rahaa, seuraavallakin kohtaamisella antamalla rahaa, komentamalla, vaatimalla ja antamalla rahaa. Nyt viimeisellä yrittämällä hänen viimeisin vaimonsa sopi puhelinpalaveriajan juniorille isänsä kanssa, mutta tuo tyyppi ei ajan koittaessa edes halunnut vastata puhelimeensa, eikä tietenkään soittanut takaisin. Häntä ei kiinnosta, vaikka vaimo miten kovasti yrittää järjestellä asioita oikeaan suuntaan. 

Jospa vaimo lakkaisi paapomasta ja antaisi "isän" kohdata totuuden, kyvyttömyytensä ja pahoinvointisa. Se saattaisi mahdollistaa sen, että hän kasvaisi uusien lasten mukana edes vähän enemmän isyyden saloihin. Jostain kumman syystä moni vaimo yrittää paikata miehensä puutteita ja peittää ongelmia, vaikka juuri se toiminta estää ko miehiä kasvamasta ja kehittymästä. 

Vaimo ei voi isäksi muuttua eikä isän puolesta käyttäytyä ja ongelmia korjata, vaan biologinen isä voi olla oikea isä vain kasvamalla itse isäksi ja isyyden vastuuseen. Kun hän ei tähän kykene, eikä sitä halua, niin asia on vaan hyväksyttävä todeksi ja jatkettava elämää ilman isää. Kun mietin suomalaista tuttavapiiriäni, niin kolmasosassa perheistä isä on kokonaan poissa, kolmasosassa jäänyt henkisesti siittäjän tasolle ja kolmasosassa hän on oikea isä, joka kasvaa ja ottaa vastuuta. Luojan kiitos meillä on yhteiskunnassa myös hyvin voivia miehiä, Isiä sanan parhaassa merkityksessä.

Pari osoitetta lukuvinkiksi. Ensimmäinen on englanninkielinen teksti, joka kertoo isyyden ja Isyyden erosta (father ~dad), ja toinen on suomenkileinen Kari Uusikylän hieno teksti isyydestä.

https://goodmenproject.com/families/difference-father-dad-h2l/

https://kariuusikyla.com/2017/09/09/isyys-on-upea-etuoikeus/

Uusi näköalaterassi ja lastenjuhlat

Alanyassa vihertää kauniisti, ja on lämmintä.

23.4.2018 Turkissa vietetään lasten ja suvereniteetin (itsemääräämisoikeuden) päivää.  Alanyan kaupunki ja kansalaisopisto järjestävät 23.-29.4.2018 Lasten Festivaalit kulttuuritalolla. Mukana on lapsia seitsemästä maasta, myös Suomesta. Paikalla on myös turkkilaisia lastenkirjailijoita kirjoineen ja myyntipöytineen valmiina signeeraamaan teoksiaan. Tarjolla on myös erilaisia seminaareja, luonnollisesti turkiksi. LInkki tapahtuman facebooksivulle on tässä.

Lapsille ja lapsiperheille suunnattu leijanlennätystapahtuma järjestetään lauantaina 21.4.2018  kello 10:30 alkaen Alanyan kauungintalon takana. Tapahtumassa voi mm. rakentaa leijan, tehdä paperitaitosjuttuja, pelata shakkia, saada kasvomaalauksen, maalata kiviä, rakentaa hiekkalinnoja ja taiteilla askartelumassalla. Kuulostaa kokoperheen lastentapahtumalta, ja erityisesti pienille hauskalta päivältä. Koska useimmat lapset ovat herkästi innostuvia ja kielimuureista välittämättömiä, niin uskoisin että tuonne voivat osallistua myös sellaiset turistiperheiden lapset, jotka eivät puhu turkkia. Lapsi kuin lapsi. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Linkki lehtiuutiseen on tässä. Tuo viereisen kuvan alla oleva linkki liittyy LastenFestivaaliin ja vie Instagramiin.

Alanyan kansainvälinen lastenjuhla 23.-29.4.2018

Sitten näköalapaikan, grillaus- ja vapaa-ajanviettopaikan sekä ulkoilmateatterin yms. keskuksen avajaisiin. Moni lukija tietää että Alanyassa on vuoren rinteillä, Kalea vastapäätä rivi Turkin lippuja, ja tuon lippurivin alla isoin, valaistuin kirjaimin I 💖 Alanya.  Tuon tekstin ja lippurivistön vasemmalla puolella, upealla näköalapaikalla on arvoisensa viihtymiskeskus, jonne mahtuu noin 5.000 henkilöä. Ja alue on kaupunkilaisten vapaasti käytettävissä. Siellä on taatusti ruuhkaa viikonloppuisin, jolloin on tapana lähteä yhdessä perheen kanssa ulos syömään, grillaamaan ja viihtymään.

Tämä 50.000 m2 kokoinen alue on mahtavalla paikalla, ja pitää sisällään vaikka mitä. Grillipaikkojen ja lasten leikkikenttien lisäksi siellä on mm 400 hengen ulkoilmateatteri, ja vielä näyttämö merta ja taivasta vasten. Koska kuvat kertovat enemmän kuin pitkä rivi sanoja, on tässä linkki Alanyan kaupungin sivuille, ja asiasta kertovaan uutiseen. Siellä on paljon kuvia tästä upeasta paikasta. Aluetta esittelevä video on Alanyan kaupungin facebooksivuilla, ja linkki sivuille ja videoon on tässä.

...ryppyinen on nätti, niin kaunis...

Tuon viihtymiskeskuksen avajaisia vietetään 23.4.2018. Sen jälkeen alueelle pääsee katsomaan ja nauttimaan, viihtymään. Odotamme innolla. Jopa tällainen ei-grillauksen-ystävä saattaa innostua grillaamaan tuolla jotain, varsinkin jos saa jonkun muun hoitamaan sen grillauksen 😁. Grillaus ei ole minun juttuni, muuten kuin ei-hiiltyneen tuotoksen syömisen osalta. Mutta tuosta näköalapaikasta voi nauttia myös muutenkin.

Nuo kuvat ovat aamulenkiltä. Aurinko paistoi, lämpöä oli riittävästi, lihakset hiukan tukossa edellisistä lenkeistä, mutta niin vain menin taas uusille reiteille. Ja saatoinpa eksyäkin. Vaikka varsinaisesti en eksynyt, jouduin silti arpomaan mikä tie minnekin vie. Olin kyläteillä ilman kännykän navigaattoria. Nykyään on muutenkin tullut tavaksi jättää kännykkä pois kun lähden lenkille tai esim. kauppaan. Se on liian iso mukaan otettavaksi, ja joskus on rentouttavaa olla tavoittamattomissa ja puhelimen ulottumattomissa. Ehkä alan opetella olemaan enemmän irti sekä somesta että puhelimesta.

Oulusta ja pitkin Suomea on tulossa lomalaisia lähi viikkoina :)) . Tervetuloa vaan nauttimaan kesästä, auringosta ja vaihtelusta <3.

Tukea ja apua nuorille ja lapsille

Alanya AHEP

Alanyan Kaupunginteatterilla tapahtuu taas kivaa ja erilaista. AHEP Yliopiston teatteriryhmä on valmistanut Charles Dickensin A Christmas Carol -näytelmän, ja esitys on maanantaina 25.12.2017 kello 16 Alanyan Kaupunginteatterilla. Näytökseen kutsutaan sekä paikkakunnalla asuvia ja vierailevia turisteja että paikallisia teatterikulttuurista kiinnostuneita. Nuoret ovat valmistaneet teatterinäytöstä pitkään ja innoissaan, ja esittävät nyt ensimmäistä kertaa englanninkielisen näytännön. Teatteriesityksen teemana on joulun todellinen merkitys. Esitykseen on vapaa pääsy, mutta suuren ennakkomielenkiinnon ja teatterisalin rajallisen koon vuoksi liput kannattaa hakea ennalta joko yliopistolta tai Kulttuurikeskuksen infotiskiltä. Tiedossa on sekä viihdyttävä että mielenkiintoinen näytelmä, joten tervemenoa sankoin joukoin kannustamaan nuoria näyttelijöitä. Itselleni en kysy lippua ennen kuin ehdin parantua tästä nyt kiusaavasta influenssan jälkitaudista. Ja jos ehdin parantua, niin olen kyllä jonottamassa viime hetken vapaita paikkoja.

Tammikuussa on jälleen yksi konkreettinen mahdollisuus auttaa opiskeluhalukkaita tyttöjä. Demirtaş ve Köyleri Dayanışma ve Yardımlaşma Derneği (DEMKOD) eli Demirtaşin ja kylien tuki- ja avustusjärjestö DEMKOD järjestää konsertin 11.1.2018 kello 19:30 Alanyan Kaupunginteatterilla. Esiintymässä on Ses Nefes Türk Müziği Korosu, turkkilainen kansanmusiikkikuoro, joka esittää perinteistä turkkilaista musiikkia. Konsertin tuotto jaetaan tytöille avustuksina opiskelua varten. Mikäli ymmärsin oikein, yhdistys tukee tänä vuonna 30 tytön opiskelua. Taloudellinen tuki on todella tarpeen, sillä tuettavilla tytöillä ei ole ilman tukea mahdollisuutta opiskeluun. Ojenna sinäkin auttava kätesi ja tue näiden tyttöjen koulutusta. 

Naisenlogiikalla mennään taas

Kyproksen Girnessä vuosi sitten

Ensin on aikaa vaikka kuinka paljon, ja sitten tulee kiireen tuntu. Hhmm, naisen logiikalla
mennään. Nyt oikeasti tuntuu, että aika loppuu kesken.

Kaikille heille, jotka tässä ajassa etsivät elämänkumppania, on tuon alla olevan linkin kautta tarjolla hyvin mielenkiintoinen kysymyslista. Listalla on kysymyksiä, joihin vastausta etsimällä voi rakastua lähes kehen vaan, sanovat psykologit. Tästä pääset itse katsomaan listaa, ja pohtimaan oletko listan tekijöiden kanssa samaa mieltä. Tulee mieleen pappakalsarit 🙈 No, runokirjan lukijat tietävät mihin ne liittyvät. Joka tapauksessa ajattelemisen ja kokeilemisenkin arvoinen lista. Vai?

Istanbul ja Baklava Çok güzel
Istanbulin lentoja ja junayhteyksiäkin katsoin taas vaihteeksi, ja niitä etsiskellessä tuli vastaan tuo Baklavasta ja Istanbulista kertova video. Hiukanko on taas levoton mieli, kun on matkalaukkujen pakkaaminen ja lento lähestymässä. Tosin tämä levottomuus on sitä positiivista sorttia. Eräässä levottomuuden puuskassa siivosin kännykästä talletettuja kuvia ja videoita "tuota ei tarvita, tuotakaan ei tarvita, ja tuonnekin menen uudestaan ja kuvaan paremman". On sitten tiedossa aika monta paikkaa, johon suunnittelin meneväni uudestaan, ja ottavani aiempaa parempia kuvia ja videoita. Joo-o. Harvassa vaan ovat ne naisihmiset, jotka suostuvat kiipeämään rosoista louhikkoa tai vanhaa vuorenrinnettä ylöspäin ihan vaan huvin vuoksi. Useimpia harmittaa se, kun uudet geelikynnet menee rikki ja meikki saattaa sotkeutua.

Alanya joulukuussa 2016, lähirinteet

Geelikynsistä tuli mieleeni se, että jos saan tuon työn jota tavoittelen, niin voinkin laittaa
edustuskelpoiset geelikynnet ja olla muutenkin naisellisesti nättinä (kai). Vaan ei se käy... niiden kanssa on suht haastavaa naputella tietokoneen näppäimistöä ajatusten tahtiin. No, osa on oppinut siihenkin, mutta ehkäpä pysyttelen luomuversiossa ;) . Ihailen sitten vain toisten kynsiä.

Tänään löysin korppuaseman, juu, sellaisen ikivanhan vehkeen, ja vanhoilta korpuilta vuosien takaisia lasten kuvia. Ovat vielä sellaisia kuvia, joista en muista että olisi paperikuvia tallessa. Ja digitoin vanhoilta miniDV-kaseteilta pari muksujen videota. KAsetteja on vielä vino pino, enkä yhtään muista mitä niissä on. Nyt kun on mahdollisuus digitoida, niin yritän ehtiä tehdä sitä niin paljon kuin mahdollista. Loput jäävät toiselle kerralle, milloin ikinä se sitten onkaan.

Voihan kultaranta

Alanya Kale ja rannalle näkyvä yksityiskohta 23.7.2017

Aamulla heräsin siihen äänen, kun joku hakkaa kirveellä puuta. Hetken piti miettiä, että missä minä olen. Naapuritalon pihamaata siellä vain siistittiin. Yllättäen tuli ryteikön takaa persikkapuukin esille, persikoineen 😶. Kumma etten ole sitä ennen edes huomannut, ja olen kuvitellut olevani monia asioita huomaava. No kerrankos sitä on väärässä itsensä tai ympäristönsä suhteen. Se on vain elämää.

Täällä näkee yllättävän paljon kuinka turkkilaiset ja ulkomaalaiset turistit poimivat puista hedelmiä, joskus jopa pusseihin asti. Poimiikohan kyseinen henkilö omassa kotikylässään tai kotikaupungissaan naapurin tai muiden puista vaikkapa omenoita tai kirsikoita, jos ei omassa pihassa satu olemaan tarpeeksi hedelmäpuita? Miksi ihmeessä sitten täällä käyttäydytään niin tyhmästi, poimitaan puista köyhien ihmisten hedelmät? Niiden, joilla on varaa matkustaa lomalle Alanyaan, luulisi kykenevän ostamaan 1-5 TL / kg maksavia hedelmiä. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni, joten taas kerran asenteesta. Välipitämättömyyttä ja ylimielisyyttä näiltä ihmisiltä. Minä, minä, minun, minun. Idiootit. Käyttäytyvät kuin maailmanomistajat.

Alanya, KAle ja pätkä linnoituksen muuria 23.7.2017

Eilisen uinnin jälkeen tarvittiin tästä päivästä selviytymiseen Buranaa, muutoin ei olisi vasen käsi eikä jalka olleet yhteistyöhaluiset. Parin tunnin kuluttua tuosta kipusin hiki otsassa Kalelle tapaamaan entistä naapuriani pitkästä aikaa. Meillä pelasi tämä keskinäinen "ajattelin sinua" -viestintä taas tosi hyvin. Hän sanoi, että on koko aamun miettinyt mihin aikaan ilmestyn tänään. Kumpikaan ei vaivaudu käyttämään puhelinta, ajattelee vaan. Heillä istuessani tajusin, että pihapiirissä on uskomattoman hiljaista, ei rääy kukko eikä voivottele kanat. No, hänellä oli enää kolme kanaa, ja nekin nyt siirrettynä toiselle puolen taloa, kun heille oli rakennettu yksi huone lisää ja sisäänkäynti oli muuttunut. Entinen vuokraemäntä-mummo oli vuorilla viileämmässä ilmastossa, ja naapurusto muilta osin vaikutti nukkuvalta. Ketään ei näkynyt missään, eikä kuulunut mitään.

Kun mainitsin ystävälleni seudun hiljaisuudesta, niin hän sanoi, että odotas kun ilta alkaa, niin alkaa taas kauhea ralli ylös Kalelle. Naiset tietää kyllä mikä ralli, ei sitä tarvitse sen enempää selittää. Samoin satamasta kuuluu taas yökerhojen äänet entiseen malliin, ja Kalelta alas tulevat autot soittavat sitä onnellisten kuskien valitsemaa "minä sain"-jumputusmusiikkia niin kovalla, että rappaukset tippuu katonrajasta. Ja tietysti autojen ikkunat on pakko pitää auki, koska on niin kuuma sen suorituksen jäljiltä. Ilmavirta viilentää, eikä siinä tilassa tule piitanneeksi asukkaiden yöunesta hiukkaakaan.

Sama vähän kauempaa...

Pitkästä aikaa kävin tutulla Kleopatrarannan alueella kastautumassa meriveteen ja tervehtimässä tuttuja. Uinti jäi todellakin kastautumiseksi, sillä käsikipu esti uimisen, ja tuossa virtaukset oli niin kovat, että tarvittiin kaikki voimat ja koko uintitaito, että pääsin takaisin rantaan (vaikken ollut kuin kahden aallon päässä rannasta). Ranta oli ihan täynnä porukkaa, ja kuulin paljon sellaisia kieliäkin, joista en edes tunnistanut mikä kieli se oli. Suurin osa istui tai makoili rannalla, muutama riittävän hyvä uimari ja kellukkein varustautunut uiskentelija oli pidemmällä rantavadessä. Ja sitten oli me rantavedessä istuskelevat ja mereveden pyörittelemät, pikkulapset, muutama äiti ja minä. Äidit ihan fiksusti, lapset ja minä tukka takussa, hiekkaa joka paikassa, pinnan yläpuolella milloin jalka, milloin käsi, useimmiten pää. Ei vainen, minäkin olin ihan paikallaan ja siivosti, kipusyistä, ja lasten touhuja katsellen. Eilen sen sijaan kirveli silmiä, suussa maistui suolavesi ja hiuksista rapisi hiekkaa vielä kotonakin, eli varsin onnistunut rantafiilis.

...ja vielä kauempaa, sieltä penkeiltä asti.

Rannalta lähtiessä istuin hetkeksi kuivattelemaan itseäni ja märkien bikinien päälle vedettyjä päällysvaatteitani rannan ja puiston rajalla olevalle kaarevalle penkille. Olisiko mennyt jopa 5 minuuttia, ennen kuin siihen ilmestyy ensimmäinen seurankaipuinen. Nykyään on helppoa, kun näyttää kaikki kaksoisleukansa ja silmäpussinsa ilman aurinkolaseja, niin peruuttavat ainakin nuoremmat haihattelijat pois. Niin tämäkin. Seuraava sen sijaan oli sitkeämpi, tai toivottomammassa tilanteessa oleva. "MIstä sinä olet kotoisin?" En mistään. Ja asun täällä. "Ai, sinä puhut turkkiakin. MInä puhun loistavaa englantia. Ei sinun kannata enempää turkkia opetella. Turkki on kuin USA. Täällä asuu eri alueilla erilaisia ja eri kieliä puhuvia ihmisiä." Juu, niinhän se on joka maassa, sanoin, ja ajattelin, ettei huonompaa vertausta olisi voinut esittää. "Ei se ole sama juttu. Blaa blaa blaa... Helsingissäkö sinä asut? Mitä sinä siellä teet?" En asu, asun täällä, ja en tee mitään... Siinä vaiheessa tuli taas kurdikiintiö täyteen, ja lähdin kävelemään pois. Seuraava kysymys olisi kuitenkin liittynyt perhesuhteisiin tai omistuksiin. Turkkilaisten keskuudessa eläessä ja toimiessa tällaista ei ole ollut, ja olen saanut olla rauhassa tuollaiselta tökeröltä mammonaa ja mahdollisuuksia kartoittavalta kyselyltä. Vaan nyt olinkin tullut "kultarannalle", etsijöiden paratiisiin.

Oleanterin kukka penkin takaa

Kotiin tullessa törmäsin alapihalla sombreroihin, ja olin purskahtaa nauruun. En kuitenkaan tohtinut, oli naapurin mies sen verran väsyneen näköinen matkalaukkuja siirellessään, ja sombreroita. Yläkerroksessa kuului ensimmäiseksi "ayıp, çok ayıp' (häpeä, iso häpeä), kun pari naista paapatti reissusta palanneelle naiselle kiihkeään sävyyn. En tohtinut häiritä ja kysyä, että olivatko Espanjassa vai Amerikan reissultako palasivat. Niin vaan talo täyttyy, asunto kerrallaan palaavat ihmiset koteihinsa ja alkaa arki, kullakin itsensä näköinen. Tässä sitä voi sitten sopivasti miettiä, että mitähän se minun arkeni on, ja missä? On nyt jotenkin välivaihe, vapaata kelluntaa, vai olisiko sittenkin pudotusta 😎 . Laskuvarjokin unohtui lähtiessä.

Mukavaa iltaa, ja muista pitää huolta ystävistä.

HIljaisuuden ja metelin tasapainottelua

Alanyan linnoituksen "muureilta" 15.7.2017

Loisketta, läiskettä ja äidin huomiota vaativia ääniä. Uima-altaalla kiljuu pikkuvauva, 5 leikki-ikäistä lasta ja 2 mammaa. Kaksi miestä puhuu kaikessa rauhassa keskenään ja nauraa ääneen omille jutuilleen, heitä lapset eivät vaadi mukaan leikkeihinsä. Kaskaat suovat tasaisen taustaäänen tähän kaikkeen. Kaupungin bussit ja jokunen pikkuauto huristelevat ohi muutamien minuuttien välein. Tällainen on tämän keski-päivän äänimaisema. Olin haaveillut kirjoituspäivästä, tai pikemminkin valmiin tekstin muutamista lukukerroista, virheiden korjaamisesta ja viimeistelystä. Eh. Äänet murtavat keskittymisykyäni liikaa, ja siirrynkin sitten kotihommien pariin. On sunnuntai ja noilla perheenisillä vapaapäivä, ja siksi uima-altaalla on tavallista enemmän elämää. Arkipäivinä siellä on vain naapuritalossa lomailevia turistiperheitä yksi tai kaksi, harvoin viittä aikuista enempää. Omat hommat oi aina rytmittää mahdollisuuksien mukaan, eivätkä perheet tuolla koko päivää jaksa olla, hyvä jos pari kolme tuntia.

Alanya Simit Dünya ja kevyt yöpala

Toisessa naapuritalossa asuva saksalainen mies, johon törmään ulkona usein, koska hän ulkoiluttaa perheen koiraa usein, kyseli, että miksei minua näy rannalla päiväaikaan 😅...no kun aikataulumme ovat erilaiset, ja kun käytän toista, paljon matalampaa rantaa. Viihdyn vedessä, en niinkään auringonotossa, ja jollei jalat yletä pohjaan, en jaksa olla meressä niin kauaa kuin haluaisin. Lisäksi monet eurooppalaiset tutut ovat rannalla juuri kuumimpaan aikaan, minä taas mieluummin menen aikaisin aamulla tai myöhään illalla, pahimman paahteen välttääkseni. Tällä reissulla en vielä ole jaksanut mennä kertaakaan, ja pelkään hieman meressä selviytymistä tämänhetkisen niveltilanteen vuoksi. Menen nyt mieluummin altaalle sitten illalla, kun siellä on rauhallista, niin kuin mummot ja vajaakuntoiset konsanaan.

Eilen illalla, tai paremminkin iltayöstä, kävelimme pitkin vanhan linnoituksen mukulakivikatuja hämärässä katuvalaistuksessa, lämpimän merituulen pyyhkiessä ihoa. Satama-alue oli niin täynnä ihmisiä, ettei siellä kuullut edes omia ajatuksiaan, saati sitten löytänyt istumapaikkaa. Kaikki penkit olivat varattuja tuollakin, mutta linnoituksen muurille istahdimme, jalat meren puolella roikkuen. Kun ei liikkunut, ei ollut hiki. Kun liikkui, kasvotkin olivat kuin vesiputous, ja hiusten olemus kaukana mistään kampauksesta. Hihittelin hiljaa mielessäni kuinka paljon ystävälläni onkaan rohkeutta kävellä ihmisten keskuudessa käsi kädessä tällaisen suosta revityn näköisen mamman kanssa. Ei hätkähdä pienistä, eikä edes tällaisista isoista "möröistä", kun omaa tarpeeksi omaa tahtoa ja ties mitä muuta positiivista.

Alanyan keskustan kaduilla sai keskiyöllä kävellä ihan kaikessa rauhassa. Turisteja ja paikallisia oli liikkeellä suht paljon sielläkin. Tunnelma oli leppoisa ja ihmiset vapautuneita. Viimeinen bussi kotia kohti oli aikalailla täynnä, tosin nousin siihen ennen keskustaa, ja sain seurata penkiltä istuen bussin täyttymistä ja ihmisiä. Olisi valtavan kiva kuvata kaikkea näkemäänsä, mielenkiintoisia persoonallisuuksia, katseita ja sanatonta viestintää, mutta en sitä tee, kun tiedän ettei bussissa kuvaaminen ole kovin soveliasta. En saa valokuvia, mutta saan monia mielenkiintoisia mielikuvia ja kirjoitusprojekteihin liittyviä henkilöhahmoja. Jos ennen kuljin kauungilla sairaanhoitajan silmin ympäristöä ja ihmisiä katsellen, niin nyt se on muuttunut tarinaan liittyvien hahmojen ja tilannekuvien talletukseksi.

Ihan en ehtinyt saada kuviin sitä mitä halusin, mutta ilta tuli

Eilinen blogitekstikin jäi kirjoittamatta, kun en vielä iltapäivällä tiennyt, että lähden ulos ja palaan vasta puolenyön jälkeen. Vaan kannatti mennä :)) . Oli harvinaisen hyväfiiliksinen ilta, kiireetön, vaatimukseton ja täysin stressitön. Sellaisia ei ole liikaa. Kannattaa pitää kiinni ihmisestä, joka suo ja mahdollistaa tällaisia hetkiä. Vain harvat pystyvät siihen, ovat tarpeeksi älykkäitä antaakseen sopivasti tilaa ja tuodakseen toisen parhaat puolet esiin. Toivottavasti minun ällini riittää ymmärtämään tuota ainutlaatuisuutta, sekä vastaamaan samalla mitalla, mielellään vähän enemmänkin. Ihmissuhteiden parasta antia.

Matkalaukkujen purkaminen on venynyt ja odottanut tähän asti, ja nyt on aika purkaa ne. Hyvää sunnuntaita ihanaiset, ja hekin, jotka eivät itseään tuohon ryhmään lue.

Anna niin saat

Tavoitteita kohti mennään :))

Sunnuntai tai ei, tänään tuli heiluttua siivouksen merkeissä niin, että paitakin kastui. Juniori saa taas hengitellä paljon
pölyttömämpää ilmaa. Kesken kaiken ovikello soi, ja oven takana oleva noin 10v virpojapoika herättää meidät siihen todellisuuteen, että nyt on virpomispäivä (muualla kuin pääsiäiskokkoalueilla, joissa virvotaan viikon päästä). Olimme huonosti varustautuneet, siis ihan täysin unohtaneet koko asian. Meillä ei normaalisti ole karkkia kotona, kahdesta syystä. Sekä minä että juniori voisimme pudottaa painoa, ja kai molemmilla on sen suuntaisia pyrkimyksiä. Toisaalta, jos meille ostetaan karkkia, niin ne tulee syötyä viimeistään kahden päivän sisällä... useimmiten sen ensimmäisen päivän aikana. Mistähän lapsi on karkkitapansa oppinut ;) ?

Äänestetty on, joten on sitten varaa kommentoidakin. Jollei äänestä, on sopeuduttava siihen lopputulokseen, mitä muut ovat halunneet. Tuossa jyrkkä mielipiteeni tästä kansalaisoikeudesta. Sitten etelämmäksi. Alanyan uutisissa otti silmiini lehden artikkeli siitä, että ihmisiä kehotetaan entistä tarkemmin katsomaan silmiensä edessä olevia uutisia ja miettimään, onko kyseessä oikea uutinen vai valeuutinen. Erityisesti tuolla on merkityst, ennen kuin jakaa niitä somessa eteenpäin. Tässä linkki artikkeliin. Ongelma on ympäri maailmaa sama, ainakin siellä, missä ollaan internetin vaikutuspiirissä. Toki meillä on maailmassa vielä paljon alueita, joissa ei ole sähköä tai internettiä. Tuon viranomaisten antaman ohjeen taustalla on toive saada valeuutisten määrää vähenemään ja oikeaa tietoa paremmin näkyville.

Aiemmin sanoin, että en pysty katsomaan täällä Suomessa ollessa Aşk ve Mavı -sarjaa, ettei se näy netin kautta. Löysin kuitenkin mahdollisuuden katsoa sitä suoraan kyseistä sarjaa lähettävän tv-kanavan sarjakohtaisilta sivuilta. Eli jos seuraat jotakin sarjaa Turkissa ollessasi, niin mitä todennäköisimmin löydät keinot seurata sitä myös Suomessa ollessasi. Turkin tv-sarjatuotanto on runsasta, monipuolista ja mielenkiintoista. Sarjoja myydään jo ympäri maailmaa. Itse löysin helposti 5-6 sellaista sarjaa, joita haluaisin seurata, mutta käytännössä en viitsi istua tv:n ääressä kuin parina iltana viikossa. Eikä ole aikaa. Riittää, että on yksi, jota seuraan vakituisesti, ja jotakin satunnaisia, kertaluontoisia katseluelämyksiä joskus, jos on aikaa ja huvittaa.

Huomisaamuna aikaisin on tärkeä tapaaminen. Yllättäen hermoilen sitä, vaikka tiedän, että asiat menevät niin kuin niiden on tarkoitus mennä. Tällä viikolla selviää myös se, että pääsenkö kirjoittajakoulutukseen. Saattaa olla, että sinnekin on yläikäraja, että ne paikat on varattu nuoremmille kirjoittamisesta kiinnostuneille. Lisäksi yritystoiminnan käynnistämiseen liittyen on tiedossa tärkeä tapaaminen. Tuli taas mieleen sen erään hoitsun kommentointi, että on ihan eri juttu kirjoitella muutama tunti silloin tällöin, kuin pystyä työskentelemään 8 tuntia päivässä, ja että toimeentulon varmistamiseksi minun kannattaisi hankkiutua eläkkeelle. Teki mieli sanoa jo aiemmin, että tietäisitpä vain mikä on todellisuus, millaisia työpäiviä Turkissa tehdään... ja millaisia työpäiviä kirjan aikaansaamiseksi ja valmistamiseksi on tehty. On ihan turha kuvitella, että rantalomakohteissa asuvat suomalaiset toimisivat samoin kuin hän siellä lomaillessaan.  Ei sitä todellisuutta usko eikä ymmärrä muut kuin ne, jotka siellä oikeasti asuvat ja elävät osana yhteiskuntaa, enkä nyt tarkoita eläkeläisiä, joille vanhuus- tai sairaseläke tipahtaa pankkitilille joka kuukausi, vaan työikäisiä, aktiivisia ja elämässään johonkin tavoitteeseen pyrkiviä.

Meren voimaa Obassa, Alanyassa 02/2017

Eläkkeelle eivät ennenaikojaan pääse kaikki ne, jotka sinne tahtovat; eivät edes kaikki ne, jotka sinne kuuluisivat. 2003 tein Akuutin lääkärin kanssa Eläkemahdollisuuksien selvittelijän töitä työvoimatoimistossa. Tehtävämme oli saada pitkistä kortistojonoista eläkkeelle mahdollisimman monta jo työkykynsä menettänyttä pitkäaikaistyötöntä. Vakuutuslääkärin todellisuus oli ihan muuta, kuin näiden ihmisten, ja heidät pitkään tunteneiden työnvälittäjien arkitodellisuus. Lähes kaikki niistä ihmisraunioista jäi silti työvoimatoimiston listoille, sillä kaikista tutkimus- ja todistelutoimista huolimatta eläkettä eivät saaneet edes ne, jotka käytännössä olivat työkyvyttömiä. Ei siinä auta hakemus, ei jotakuta ärsyttävät persoonallisuuden piirteet, ei erikoislääkärin mielipide tai tuntemattoman tuttavan neuvo.

Meitä ihmisiä on monenlaisia. Jotkut tyytyvät siihen, että eivät tee mitään itseä tai yhteiskuntaa hyödyttävää. He eivät halua nähdä vaivaa elämän asioiden eteen. Toiset tekevät sen, minä ajattelevat hyödyttävän itseä, mutta viis veisaavat muiden saamasta hyödystä. He näkevät hieman vaivaa oman etunsa maksimoimiseksi, mutta vieraiden ihmisten auttaminen ja eteenpäin tukeminen ei kosketa heitä millään lailla (korkeintaan kameroiden edessä, julkisuuden vuoksi). Näille ihmisille raha ja sen tuoma status ovat tärkeitä. Kolmannet pyrkivät olemaan hyödyllisiä sekä omalle elämälleen, toisille ihmisille että yhteiskunnalle. He ovat valmiit tekemään myös vapaaehtoistyötä, käyttämään aikaansa ja jakamaan osaamistaan ilman rahapalkkiota, ihan vain siksi, että niin elämässä kuuluu tehdä. Elämässä kuuluu olla hyödyllinen ja avuksi mahdollisimman monelle. Elämässä kuuluu olla kiltti ja itseä kehittävä, maailmasta ja muista ihmisistä välittävä. Elämässä kuuluu ehkäistä ja korjata epäoikeudenmukaisuutta, kohdistui se sitten kehen tahansa.

Silpomista Suomessakin

Valoa pimeyteen tässäkin asiassa

Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksista taas pari sanaa. En voi ymmärtää enkä hyväksyä kyseistä toimenpidettä, en missään tapauksessa enkä millään tekosyyllä. Inhottaa puhua koko aiheesta, mutta näin taas aiheeseen liittyvää mainontaa, joten on tarpeen puhua.

Kun googletat suomeksi sanoilla naisten ympärileikkaus Suomessa, niin saat useita vaihtoehtoja. Toki tiedän senkin, että kun kyseisiin linkkeihin alkaa tulla "liikaa" katsojia, niin linkit tulevat todennäköisesi sulkeutumaan, ja vaihtumaan.

Siis hakusanoilla naisten ympärileikkaus Suomessa, tuli vastaan erään suomalaisen lääkärikeskuksen mainos, jossa ilmoitettiin ympärileikkaus-operation hinnaksi 809 €. Poliklinikka ja lääkärikeskuksen eräs vastaanotto on Helsingissä ja leikkausosasto Tallinnassa. Heidän sivuillaan, toimenpidehinnastossa lukee esinahan poisto 809€, silti myös naisten ympärileikkausta hakiessa tulee vastaan heidän mainoksensa.

Tänään aamulla törmäsin taas uuteen kurdien tekemään videoon, jossa kurdiperheitä ohjeistettiin ja painostettiinkin toteuttamaan kyseinen operaatio tyttölapsilleen. Videolla oli 18 kk ja 3v ikäiset, itkuiset tytöt, joilla perhe kehuskeli. Voin siitä niin pahoin, etten pystynyt katsomaan loppuun asti, joten en tiedä oliko muunkin ikäisiä. Olen kiitollinen siitä, että turkilaisista tuttavistani lähes kaikki, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat silpomista vastaan. Täällä toimenpiteet ovat vähenemään päin. Suunta on oikea. Silti tarvitaan edelleen paljon työtä ja asian tietoisuuteen tuomista, jotta vähenisi vielä vähemmäksi.

Meillä on edelleen tiettyjä etnisiä ryhmiä, jotka välttämättä haluavat vahingoittaa tyttöjä ja naisia ns. "oikeutetulla väkivallalla". Tämä ympärileikkaus on yksi niistä keinoista. Se on silkkaa väkivaltaa. Silpomiseen osallistuvat sekä miehet että naiset. Jos edes naiset vastustaisivat itseensä kohdistuvaa väkivaltaa, tai omaan lapseena kohdistuvaa väkivaltaa, niin se olisikin paljon helpompi lopettaa. Moni nainen on kuitenkin niin aivojaan käyttämätön ja miehen/anopin/suvun tms alisteisessa paineessa tyhmästi ajatteleva, että antaa tuon älyttömän, miesten epäluuloisuudesta kumpuavan perinteen jatkua. Ja toimenpidepaine on tietyissä kansanryhmissä paljon isompi kuin joissakin toisissa kansanryhmissä. Kyse ei siis ole uskonnollisuudesta, vaikka sillä sitä jotkut tahot perustelevatkin. Jostain ihan muusta on kyse. Tässäkään asiassa uskonto ei käske vahingoittamaan omaa lastaan. Tuo lisäys on tullut paljon myöhemmin, ja miehen pääkopassa itäneestä epäluuloisuudesta.

Suomessa on Turun Sanomien uutisoinnin mukaan jo jonkin aikaa ollut epäilyksiä siitä, että kyseisiä toimenpiteitä tehdään myös SUomessa. Yhtään viranomaisfaktaa aiheesta ei ole,  mutta se nyt ei ole mitään uutta. Suomen viranomaistahot näkevät mitä haluavat, ja ovatpa viranomaisemme viime kuukausina toimineet jopa lakeja rikkoenkin (lue Uuninpankkopoika S. Timosen blogia Imagesta), mutta se on sitten kokonaan toinen ongelma. Sen lisäksi, että tyttöjen ympärileikkaukseen, silpomiseen osallistunee Suomesta lääkäreitä, sitä tekevät todennäköisesti myös sekä sairaanhoitajat että täysin kouluttamattomat amatöörit. Suomen ulkopuolella on tarjolla oikein listoja sairaanhoitajista, jotka suorittavat sekä klitoriksen poiston että häpyhuulten poiston. Arvatkaapa missä oloissa? Kuinka monessa tapauksessa tyttölapsi saa edes asianmukaisen puudutuksen ja silpomisen jälkeisen kivunhoidon? Entäpä toimenpiteestä johtuvat elinikäiset alapääongelmat, arpikudoskivut, yhdyntäkivut ja synnytykselliset ongelmat... maanpäällinen helvetti. Ja jos nuo tietyt piirit eivät löydä terveydenhuollon ammattilaista tekemään ko toimenpidettä, niin he käyttävät omia, kouluttamattoami, riittävän fanaattisia ja tunteettomia tuttaviaan. Hyi hitto!

Jottei kusi nouse tietyillä, tällaisia epäkohtia suurennuslasilla hakevilla tahoilla päähän, niin pieni lisäys vielä. Suomessa on nyt paljon sellaisia äärinationalistisia, suomalaissyntyisiä, hörhöileviä miehiä, jotka unelmoivat raiskaavansa, pahoinpitelevänsä ja tappavansa naisia. Ajattele. Miehet ovat niin hulluja, että unelmoivat pahoinpitelyistä ja raiskaamisista. Nämä suomalaisäijät naisiin, lapsiin ja miehiin kohdistuvine, alistavine ja väkivaltaisine aikeineen ja toimineen eivät ole yhtään sen parempia, vaan ovat yhtä lailla väärällä väkivallan tiellä. Naisiin, lapsiin ja miehiin kohdistuva väkivalta on aina rikos ihmisyyttä ja ihmisarvoa kohtaan, kaikissa väkivallan muodoissa. Ei ole olemassa parempaa ja huonompaa väkivaltaa, on vain väkivaltaa. Väkivaltaa, jolta monet vielä sulkevat silmänsä. Aivan liian monet. Monet ihmiset eivät halua nähdä ympärillään tapahtuvaa väkivaltaa väkivallaksi, koska eivät halua ottaa kantaa puolesta tai vastaan.


Tässä silpomista vastaan kampanjoivia tahoja
worldvision.fi/pelasta-pimppi
thl.fi
www.unicef.fi
ts.fi 

Ilonpisaroita

"Pieniä ihmeitä täynnä on elämä, pieniä ihmeitä pullollaan..."

 Olo on kuin ilmapallolla, joka on ollut viikon ylikireäksi puhallettuna, ja nyt yht'äkkiä onkin kaikki ilmat päästetty pois. Ihan vaan vaihteeksi on tullut mentyä venymisen äärilaidasta toiseen. Nyt on tyhjä ja kurttuinen olo, ilmat ihan pihalla. Ja jotenkin kotoisa olo. Tätä on ollut elämässä nin paljon. Ja lisäksi tiedän jo ainakin yhden oleellisen läksyn, mitä tästä opin (siitä kerron toisessa yhteydessä). Stressitilanne on siis jonkun verran helpottanut. Pikkuinen sai tänään lääkäriltä sellaisia hyviä uutisia, joilla jaksaa odottaa loppuviikkoon ja solutuloksiin. Jopa äiti jaksaa odottaa nyt kohtuullisen vähällä panikoinnilla loppuviikkoon asti. Tämä maailma pitää sisällään aikamoisia ihmeitä. Kiitos tästäkin ihmeestä.

Yksi stressin aihe kun pienenee niin toinen tulee näkösälle. Tuon kaiken keskellä unohdin oleskeluluvan kokonaan, aivan kokonaan. En muistanut, ei käynyt mielessäkään. Nyt sitten on taas ns. viime hetket, kirjaimellisesti. Sakkoja tullee taas varmasti, sillä kaikki ei millään ehdi valmiiksi ajoissa, määräaikaan mennessä. Mutta jospa hakemuksen saaminen vireille määräaikaan mennessä riittää, ja se *piip* puuttuva passi tulee sitten kun tulee. Tai sitten menetän sievoisen summan rahaa. Eihän siinä muuta käy. Ei siitä henki lähde eikä edes terveyskään.

Alanya Öz Stat postin takana ja taivaallinen herkku 19.3.2017

Kun eilen kehuin, että saimme Öz stat ravintolassa orgastisen hyvää jälkiruokaa, niin se oli uunissa paahdettua
appelsiinipaahtovanukasta. Turkkilaisista kaupoista löytyy Muhallebi-nimellä valmispusseja, joissa on appelsiinia, maitoa ja voita lukuunottamatta muut ainekset valmiina, ja valmistusohje pussin kyljessä (turkiksi). Tuon pussin sisällöstä tulee hyvin paljon saman tyyppinen. Kokki, joka meille tuon annoksen ihan hyvää hyvyyttään ja lahjaksi teki, on kyllä taitava. Edelleen toistan itseäni, mutta en ole syönyt mitään noin taivaallista jälkiruokaa pitkiin aikoihin, josko koskaan. Se osui sekä minun että Ninan makuaistiin aivan täydellisesti. Siinä vaiheessa kun ensimmäistä lusikallista maistoin, meni tajuntaan asti myös se, että tässä on maitoa. Mutta makuaistimus ja himo voitti, ja niin kauan kuin savisessa uunivuoassa oli yhtään tuota herkkua jäljellä, ei millään maidolla enää ollut mitään väliä.

Tuon jälkeen on paha sanoa mitään, kuolaan kuin pikkulapsi. Nyt on kai aika kerätä taas itsensä ja henkiset voimavaransa parhaaseen mahdolliseen kuosiin, ja jatkaa elämää entiseen malliin. Fyysisestikin olen väsynyt tanssituntien jälkeen, vaikkei ne nyt niin rankat olleet. Tänään jouduin kertomaan parille ihmiselle syyn siihen miksi en ehkä voi osallistua esiintymiseen yhdessä ryhmän kanssa. Oli liikuttavaa huomata, kuinka läheisiä joistakin ihmisistä on tullut. Aika näyttää miten senkin asian kanssa käy. Huomenna on muutenkin aika pysähtyä miettimään taas seuraavien kuukauden tai kahden suunnitelmia, ja erityisesti kirjoitussuunnitelmia. Yksityiskohtaisesti.

Energiaa auringosta ja väreistä :))

Tänään tuli facebookissa vastaan nykyistä maailmanmenoa osuvasti kuvaava lause. Alkuperäinen oli muistaakseni Shams Tabrizin turkinkielinen, joka jaettiin fb:ssä englanninkielisenä. Jos muistan kirjoittajan väärin, niin korjannen tiedon joskus.

"Älykäs uurastaa  työssään, tyhmä ihmisiä manipuloiden. -Shams Tabrizi"

Jaksaa, jaksaa

Alanya ja Dimcayin vierustan vuoria 16.3.2017

Lähdin 7 km pääntuuletuslenkille sellaiselle tieosuudelle, jota en ole aiemmin kävellyt. Bussilla pääsee DimCayn luolalle vievälle tielle, ja aikanaan sieltä takaisinkin. Siellä on selkeästi maaseutumaiset näkymät, aromit ja äänet. Maaseutuahan se onkin. Koomisin tilanne koko kävelylenkin aikana oli kohtaaminen lehmää (hiehoa) narussa ulkoiluttavan isännän kanssa. Ne tulivat erään pienen talon pihalta samalle ajotielle, jossa kävelin. Lähistöllä oli upeasti vihreänä lainehtiva heinäniitty, ja ajattelin että he kenties suuntaavat sinne. Jatkoin kävelyäni, ja jäin sitten kuvaamaan appelsiinipuita ja niiden takana merelle asti avautuvaa näkymää. Viimeistä kuvaa ottaessani säikähdin "ihan vähän", kun lehmä ammui aivan selkäni takana. Jestas... en muistanut koko elikkoa, enkä arvannut että kuljemme samaa matkaa.

Tuo parivaljakko oli kävellyt kanssani samaan suuntaan jo lähes kilometrin verran. Vietiinköhän neiti lehmää herra sonnin luo kylään, tai tuotiinko sellaiselta reissulta, en tiedä. Tuskin sitä ihan vaan huvikseen ja kuntoilun ilostakaan siinä asfaltilla kävelytettiin. Tosin ei se lehmä pillastunut edes vierestä menevästä kaupungin bussista, joten voihan se olla jopa tottunutkin kadulla kävelijä. Toivotin vähäpuheiselle isännälle hyvää päivän jatkoa, kunhan olin ensin kehunut maisemat, ja poistuin reippain askelin pois lehmän edestä. Ei tuntunut kovin luontevalta kävellä tien laidassa lehmän edellä. Kummasti tuli askeliin pituutta ja vauhtia lisää.

Appelsiinitarhaa ja näkymä Kestelin yli Välimerelle 16.3.2017

Toiseen suuntaan mennessä kauhistelin kylmää, urheilutakistakin läpi pyrkivää pohjoistuulta. Vuorilta kun tuulee, niin tuulee kylmästi... paitsi kesällä ihanan viilentävästi. Nyt kaipasin jopa pipoa päähän ja käsineitä käteen. No, kumpiakaan ei tietenkään ollut mukana, eikä tule ennen seuraavaa talvea. Tien eräästä mutkasta, pilvien seasta näkyi tuo vuoren huippu, jonne laskettelukeskusta käsittääkseni ollaan suunnittelemassa / rakentamassa. Ja hyvä huippu onkin tuohon tarkoitukseen, sillä lunta siellä on tälläkin hetkellä, niin kuin kuvasta näkyy.

Samalla kun tähtäilin kameralla tuon vuoren suuntaan, niin säikähdin yhtä autoa... jotenkin tuli koikkelehdittua keskellä tietä siitä kuvatessa, kun ei ollut ollut liikennettä vähään aikaan. Sitten kun olen ajoradalla tien tukkona, niin tietysti juuri sellaisen tuttavan tien tukkona, jonka kanssa en niin välittäisi tavata. Siinä kohtuullisen kovasta vauhdista jarruttaessaan ja väistäessään hänen päänsä kääntyi yllättävän paljon. Notkeaniskainen mies, ehdin huomata, kun loikin pois alta ja jatkoin kuvaamista sieltä tien reunalta. Niin, ja jäi tervehtimättä, vaikka tunnistinkin. En ehtinyt nähdä yrittikö hän tervehtiä vai ei. Voinhan aina yrittää selittää, että en nähnyt, en tunnistanut, ja siksi en tervehtinyt. Se ei kuitenkaan kannata. Parempi kuin valehdella on olla sanomatta yhtään mitään.

Alanya ja Kale valmistautuu iltaan 16.3.2017

Perhepiirin käänteiden myötä olen hyvin huolissani, voisi sanoa jopa hermorauniona, kun odotamme patologisanatomista diagnoosia muiden tulosten tueksi ja lisäksi. En tiedä onko tuo luonteesta vai sairaanhoitajan tai äidin roolista nousevaa reagointitapaa. Ehkä kaikkia niitä yhdessä. En kuitenkaan ostanut lentolippuja (vielä), vaan toimin niin kuin juniori haluaa (ainakin toistaiseksi). Hiukan on sellainen "lähtökuopissa" -olotila, vaan yritän malttaa odottaa, ja sulkea aivoista toistaiseksi kokonaan sairaanhoitajan ajattelun osat. "Jätän päälle vain äidin". On ihan hirvittävän vaikeaa keskittyä mihinkään tekemiseen kunnolla juuri nyt. Itse olisin levollisempi, jos olisin myös fyysisesti läsnä siellä jossakin. Vaan tässä tilanteessa tärkeintä ei olekaan miten minä voin, vaan miten hän voi, jaksaa ja haluaa.

Voihan elämän kevät, sanoisi PikkuMyy. Sitä tasaista, rauhallista ja tylsää elämää ei ilmeisesti ole olemassakaan. Tai sitten sitä annostellaan vain tuollaisina erittäin lyhyinä jaksoina. En nyt keksi mitään piristävää sanottavaa tähän loppuun. Elämä antaa mitä se antaa, ja itse saa päättää miten siihen suhtautuu... himputti, niinkö sitä tuli sanottua jokin aika sitten. Vielä kun osaisi sitä ajatusta noudattaa, ja olla luottavaisin mielin ja rauhallisempana. Vaan se on se äiti kun rakastaa, toivoo ja pelkää yhtä aikaa. Ei ajattele järjellä vaan tunteella, ja vahvasti.

Raskas huokaus

Kun olet terve, toimintakykyinen ja pärjäät ilman lääkityksiä tai sairaanhoidollisia apuja, niin älyäthän olla siitä äärettömän
kiitollinen. Ole kiitollinen ainakin niin kauan kun olet niin onnekas, että tällainen tila jatkuu. Ja jonkun verran voi elintavoilla vaikuttaa siihen mitä tulee, määräänsä enempää ei voi vaikuttaa.

Moni terve vinkuu ja kitisee ihan suotta, ja aivan mitättömistä asioista.

Koskaan et tiedä millä hetkellä sinulta tai läheiseltäsi löytyy joku elämää järkyttävä sairaus, sellainen, joka pistää taas miettimään tätä elämää ja sen tärkeysjärjestyksiä, tai sellainen, joka säikäyttää, tekee surulliseksi tai saa elämän tuntumaan epäreilulta.

Mieluiten olisin juuri nyt Suomessa rutistamassa pikkuistani. Näinä hetkinä tuntuu pahalta olla kaukana. Jännään vaan mitä huominen tuo tullessaan. Enkeleitä hänen vierelleen. Tänään en pysty tämän enempään.

Kakara

Alanyan rannikkoa 6.1.2017

Sanovat, ettei ole terveellistä istua pitkään, että pitäisi liikkua säännöllisin väliajoin. Hhmm. Kirjoittaminen on kuitenkin perinteisesti istumatyö, ellei sitten hanki jotain satulatuolia ja korotettua pöytää. Satulatuolissa on kyllä kaikki kivan esineen mahdollisuudet. Voi keikkua siinä tuolinnokassa niin kuin PikkuMyy poikkisahatun laiturin nokassa odotellessaan rantaan pääsyä. Tai voi vilkastuttaa verenkiertoa, ja rullailla pitkin lattiaa kuin pikkulapsi potkumopollaan tai -hepallaan. Ja leikkiminenkin on kuulemma terveellistä, ja sanovat, että se käy työstä, niin että mikäs siinä sitten, olisi ihan tuplasti terveellistä. Kirjoittamisesta jos saa työn, niin on se vaan hieno työ. Saa leikkiä sanojen lisäksi myös ajatuksilla ja tuoleilla, kavereiden kärsivällisyydellä ja lähes millä vaan. Tosikot ottavat todesta joka tapauksessa, epäilijät eivät usko edes itseensä, saati sitten jonkun muun teksteihin, ja nautiskelijat pitävät hauskaa.

Koska en omista satulatuolia, hevosta tai muutakaan ratsuksi kelpaavaa, ja kirjoittaa naputtelen edelleen konservatiivisesti tuolissa istuen, niin nuo kehon alimmat osat päättivät tänään hieman protestoida istumisen suurta määrää. Tai sitten ne turposivat ihan muuten vaan, huvikseen. Aamupäivällä jo lähdin aivan liian lämpimästi pukeutuneena ulos, kohti lähikauppaa, sitä pientä, jossa lukee Supermarket. Siellä sitten suklaahyllyt silmät kiinni ohittaen suuntasin päättäväisin askelin kulkuni kohti juomahyllyä ja kirkkaita. Nyt on jano, ja iso. Minua paljon pienempi ja hennompi kassaneiti kysyy, että tarvitsenko apua, ja katsoo silmät ymmyrkäisinä kahta, tiskille nostamaani isoa pulloa. Monta monituista ajatusta ehti kierähtää mielessäni, osa niistä teki jopa kuperkeikkaa, mutta niin vaan tyydyin puistamaan päätäni sanaakaan sanomatta, ja lastasin ostokset ostoskassiini. Ja huonohan siinä olisi ollut mitään sanoa, kun oli hanskat suussa ja molemmat kädet varattuja, niin ettei tiennyt mitä viskaa pois että saa suun tyhjennettyä, puhumista varten.

Rannalla istuminen on rentouttavaa ja voimauttavaa. 6.1.2017

Kaupan edessä minä ja pulloni olimme kaatua heti ensimmäiseen sadevesikouruun. Vuosi sitten hiukan naureskelin, että mitähän virkaa nuillakin kouruilla on tuolla katukiveyksen ja rotvallinreunan välissä, siellä katutasossa, mutta nyt muutamien monsuunien jälkeen en ihmettele enää yhtään. Siellä kouruissa menee vesi ja moni muukin asia hirmuista kyytiä alamäkeen. Jos pikkuisen enemmän lapsettais, tai olis vaikka pieniä lapsenlapsia, niin olisin taatusti rähmällään siellä jalkakäytävän reunalla, hirmuinen tavaramäärä vieressä. Aivan hyvin voisin kokeilla mitkä kaikki menee alamäkeen ja kuinka lujaa, samalla kun se vesikin. Pari kertaa olen jo kattellut siihen malliin, että ihan on lähellä, ettenkö testaa. Nyt kun tuo isompi taivahinen hanakin on lähes joka päivä ihan kunnolla auki, niin aivan sielua riipii, kun näkee ne kaarnalaivanuittopurot siellä villeinä virtaamassa. No niin mukulat, tarvittais lapsenlapsia, ja pian. Tai sitten tulette pelastamaan minut putkasta tai hullujenhuoneelta, jos ihan itsekseni joudun testailemaan.

Mielikuvituksella voi nähdä vedenneitojen tanssivan ;)  6.1.2017

Niin, olin kauppareissulta palaamassa, mukanani kaksi 10 litran vesipulloa ja parin kilon jogurttisanko, kun ylämäkeen koko kuormaa raahatessa katosivat kaikki muut lenkkeilyhalut jo ennen kuin pääsin edes kotiin. Koipien turvotus sen sijaan ei kadonnut mihinkään. Luonto veti takaisin tuolille, ja siinä taas näkötin naputellen, kunnes istuminen alkoi olla kivuliasta. Ei muuta kuin ne vanhemmat rymylenkkarit jalkaan, mamma alamäkeen ilman vettä ja suunta kohti uutta ja tuntematonta. Se uusi ja tuntematon on vaan jo niin kaukana, että tyydyin jälleen hieman inhimillisempään matkaan, ja päädyin erääseen itäisen rannan pärskepilveen. Kaukaa katsoen meri näytti hienosti höyryävän ja nostattavan ilmaan vaaleaa suolaista pärskettä. Ja tietysti leikin siellä vesirajan tuntumassa kameran kanssa, milloin istuen, milloin mahallaan. Fiksuna otin uudet silmälasitkin pois päästä, ettei käy niin kuin vuosi sitten. Suolapärskeiden kanssa sain linsseihin niin armottomat naarmut, ettei niillä laseilla tehnyt enää mitään. Nyt olin oppinut jo sen, mutta unohdin, ettei kamerakaan kovin intohimoisesti rakasta suolapärskeitä tai ilman suolaisia mikropisaroita. Eh.

Ensimmäisen parin, kohdalle vyöryvän aallonliepeen kanssa aivot harkitsivat jo perääntymistä, mutta kroppa kaikkine

Vasten aurinkoa otettu kuva rantavedestä 6.1.2017

kiloineen jäi miettimään, kunnes oli liian myöhäistä. Loiskis, kuin märkä kokovartalopusu. Kiitos. Kun kamerasta loppui akku, niin hetken aikaa siinä vielä istua köllöttelin kasvot aurinkoa päin. Jotenkin kummassa se aurinko katosi, ja tilalle ilmaantui violetinsiniharmaa pilvi. Aaltoja oli silti kiva katsella. Alkoi tuulla kylmästi, ja jostakin muistin sopukasta ponnahti pintaan ajatus, että kohta muuten sataa, ja kovaa. Oli ihan turha yrittää nousta ylös sieltä aikuisen-tyylikkäästi, sillä rannalta poistuessani muistutin kai isoa pikkulasta kurahousuissaan. Siinä hiekalla taapertaessani kaivoin vielä taskustani pienehkön muovipussin, ja litran verran rantahiekkaa lähti mukaan. Tuli mieleen ne tuhannet kilot kiviä, joita lentoasemien turvatarkastajat adoptoivat maasta poistuvilta lomalaisilta, pääasiassa naisilta, ja mietin, että pitäisikö minunkin potea jotenkin huonoa omaatuntoa, kun kannan rannalta hiekkaa pois. Ja Pöh. Hiekka on nyt minikasvihuoneessa, niin kuin basilikan siemenetkin, kurahousut pyykkikoneessa ja minä koneella. Ilta on siis taas ihan balanssissa.

 Tuo viimeinen kuva... kerropa, mikä siinä on hassusti, mikä ei ole ihan sitä miltä ensin näyttää. Vastaan huomisessa tekstissä kysymykseen.

Miehet tykkää taas

...kun sanoo mitä tässäkin tulen sanomaan...
Tätä päivää voisi ulkoa päin katsoen luulla vaikka lomapäiväksi, koskapa olen ilta kahdeksaan saakka

Päivänvarjo Alanyan tyyliin

liikkunut kotona yöpaita päällä ja tohvelit jalassa, meikittömänä ja hiukset sekaisin. Kyllä tästä tuli kuitenkin etätyöpäivä, sillä tausta- ja oheistöiden tekeminen sekä kirjoittaminen sujuu joskus paremmin heti aamutuimaan aloitettuna, kotona, ja jopa niinkin, että yöpaita jää päälle koko päiväksi. Tietokone ei ymmärrä vierastaa tai nirsoilla, vaikka istun joskus koneen äärellä valkoinen kauluspaita päällä, joskus yöpaita päällä ja kaikkea siltä väliltä. Tänään tuli yllättäen myös videotyöpuhelu, kun esimies halusi pitää pikaisen tiimipalaverin. Hetken aikaa mietin, että mitä teen asuni suhteen, mutta ainoa teko oli kameran uudelleensuuntaaminen. Ja onneksi heidän toimistonsa koneessa ei nyt toiminut kamera, joten sain sammuttaa omanikin. Etätyössä on monet erilaiset puolensa, ja jos sinulla on mahdollisuus joskus sitä kokeilla oman työsi suhteen, niin testaa sopiiko se sinun elämäntyyliisi. Itse nautin tästä mahdollisuudesta.

Tuosta kirjoittamisesta toiseen kirjoittamiseen. Turkkilaisen miehen käyttöopas on nyt siirtynyt seuraavaan vaiheeseen. Sillä on kohta ISBN-numero, eli siinä vaiheessa se siirtyy todelliseksi, se lakkaa olemasta pelkkä pöytälaatikkokirjoitus. Ei sillä, minulla ei ole ainuttakaan paperiliuskaa missään pöydällä tai pöytälaatikossakaan, sillä kirjoitan pelkästään sähköiseen muotoon. Pariin kertaan olen jo säikähtänyt, että kaikki katosi, kun ensin hajosi tietokone ja sen jälkeen arvelin kadottaneeni muistikortin. Nyt nuo aloitetut kirjoitusprojektit ovat tallessa vieläpä pilvipalvelimellakin. Ja uuden tietokoneen hankinta on parhaillaan kiireellinen, ajankohtainen välttämättömyys. Oletin, että toinen lapsistani tuo sen tullessaan Suomesta, mutta se menisi nyt liian kaukaiseen aikaan, joten alkuviikosta minun on vaan uskallettava ostaa läppäri täältä. Yritän muistaa ostaa myös irrallisen tietyntyylisen turkkilaisen näppäimistön, niitäkin kun on ainakin kahta eri mallia, kirjaimet kahdessa eri järjestyksessä. Virtuaalinäppäimistö yms vaihdot koen hankalaksi. Kun silmien alla on konkreettisesti juuri se näppäimistö, joka kulloinkin tarvitsee hahmottaa, niin kirjoittaminen sujuu paljon vähemmin virhein. 

Meillä on nyt näin lämmintä :)) , oikeasti lämmintä

Alustavasti katselin jo hintoja ja tarjontaa, ja tosi paljon edullisia koneita tuli vastaan, mutta niissä kaikissa oli Intel atom suoritin, tai se toinen heikompi suoritin, ja ne saavat jäädä jollekin muulle. Haaveilen keskiverto-neliydinsuorittimesta, ja toivottavasti löydän sellaisen englanninkielisenä ja kohtuullisesti hinnoiteltuna. Halvat koneet olivat tosi halpoja, 200-300 €, ja heti kun oli parempi suoritin, niin hinnat nousivat samoihin lukemiin kuin Suomessakin. En ihmettele, miksi ihmisillä on vielä niin vähän tietokoneita kotona, paikallinen palkkataso kun on ihan muista sfääreistä kuin mitä se Suomessa on, ja siihen suhteutettuna hyvien koneiden hinnat ovat aika hurjia.

Tietotekniikka mahdollistaa monenlaisia asioita. Päivän yllättävin hetki oli se, kun sain kuvan mamman haudalta. Juniori kävi siellä katsomassa tilannetta, ja totesi, että hauta onkin jo laitettu kuntoon. Kiitos hänelle, joka on käynyt istuttamassa sinne kukkia. Samalla tuli mieleen monenlaisia muistoja haudalla olevaan posliinilintuun liittyen. Kun maalasin lintua posliininmaalauspiirissä Toholammin Purontakasessa, tai jossain siellä lähialueella, niin ensimmäinen vauvani oli ihan pikkuinen, ja nukkui maalaamisen opettelun ajan turvaistuimessaan tyytyväisenä. Se lintu on siis ollut äidin haudalla jo yli 20 vuotta ympäri vuoden, säällä kuin säällä. Värit haalistuivat oleellisesti jo parina ensimmäisenä vuonna ja kultaukset ovat karisseet, mutta siellä se edelleen nököttää. Kaiken lisäksi törmäsin siihen "hopealoimuksi" kutsuttuun hautakivimateriaaliin täällä eräässä uudessa, valmistuvassa rakennuksessa. Siellä kehuttiin, että eikö ole erikoista ja hienoa kiveä... "Kyllä, kaunista on. Sitä louhitaan myös siellä, missä olen syntynyt, ja äitini hautakivikin on samaa kiveä". Mies katsoi hetken hämillisenä, ja vaihtoi aihetta.

Eilen kirjoitin kissasta ja asunnosta. Kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että niitä kirjoitettuja

Vanha talo vai uusi talo, vanha vai uusi...?

asioita tulee prosessoitua omassakin päässä. Kun olin sen kirjoittanut, ja oikoluin ennen julkaisua, niin hiukanko se lause näytti typerältä. siis että luovun unelmieni asunnosta kissan takia. Pöh! Laitoin saman tien viestin välittäjälle, että jos se omistaja nyt vielä kaiken jälkeen suostuu sen minulle antamaan, niin mielelläni teen sopimuksen ja muutan siihen vaikka heti tulevalla viikolla. Kissa joutuu opettelemaan sisäkissaksi, joka seikkailua kaivatessaan voi kiivetä vaikkapa katolle ;) . No, ehkä sille jotain virikkeitä keksitään, mutta sisäkissa ja turvallisempi (ja tylsempi) elämä kutsuu tuota kollia. Sain ehdotuksia myös siitä, että lopetuspiikki kissalle... mutta ei se olisi oikein. Hyvä kun pystyn hämähäkin tappamaan, merkitys kun on senkin elämällä. Jokaisella täällä on oma merkityksensä, niin minulla kuin sinullakin. Ja kyllä, minussa on sekä todella pehmeä puoli että kova puoli. Sitä löytyy mitä tarvitaan, näinhän se usein naisen elämässä menee. Miehillä on astetta helpompaa, eikö vain? Heistä löytyy vain sitä mitä he haluavat itsestään löytyvän. Naisesta on löydyttävä kaikki se, mitä perhe ja erityisesti lapset tarvitsevat.