Riemu ja ilo! Lentolippuja saa taas

Alanya-energiaa parhaasta päästä <3

Vilkaisin lentoja... 😍😍😍
Heinäkuun alusta eteenpäin moni lentoyhtiö näkyy myyvän matkoja pitkin eurooppaa ja Turkkiinkin. Parhaiten löysin Napsun kautta, ja löytyi myös Rantapallon kautta. Pegasoksen ja Turkish Airlinesin sivuilta löytyi myös. Finnairin sivuilta näkyi tieto, että Alanyaan lennettäisiin suorat lennot 2.8.2020 alkaen. Eri lähteiden hinnoissa näkyi sekä äkkilähtölomien edullisuus että reittilentojen viime kesää korkeampi hintataso. Aika näyttää mihin todellinen hintataso asettuu kesän mittaan.  Vaan nyt on taas huojentavaa ja virkistävää ajatella, että voi päästä kotiin sitten kun on sen aika. 

Ja kotiin päästyäni ihan ensi päivinä haluan löytää erään haudan ja käydä lukemassa rukouksen haudan äärellä, niin kuin tapana on. Pitkäaikainen tuttavani (2014-2020), kiinteistönvälitäjä, opettaja, myös tausta-apu ja turva, on kuollut 11 päivää sitten. Surullista, ja hänelle varmasti myös helpotus. Sanotaan hänelle Allah Rahmet Eylesin (Jumala olkoon armollinen), ja sanotaan myös Mekanı Cennet Olsun kun toivotaan toisen päässeen taivaaseen. Kääntäjä suomentaa sen sanoin Lepää Rauhassa. Başınız sağolsun sanotaan kun halutaan sanoa perheelle Osanottoni. Tähän on muitakin ilmaisuja, muodollisempia yms mutta en muista kun en ole tarvinnut moneen vuoteen. Ensimmäisen vuokraisäntäni hautajaisista on kai jo kolme vuotta, jos muistan oikein. Hänellekin Mekanı Cennet Olsun.

Zilli Öküz burgerien tunnus, sopii olotilaani

Juttelin eilen pitkän puhelun Alanyaan, monenlaista tunteiden kirjoa tuntien. Jaa-a. Moni asia on muuttunut koronan myötä, ja pysyykin muuttuneena. Sitten on paljon niitä asioita, jotka eivät muutu, joita korona tai mikään muukaan vastaava ei pysty muuttamaan. Alanya on ja pysyy. Se kasvaa ja kehittyy, antaa asukkailleen iloa, eloa ja turvaa. Mahdollistaa hyvän elämän, kullekin itsensä näköisen. 

Nytkin tekisi ihan ilosta mieli mennä ulos ja pitkälle potkulautalenkille täällä missä olen, mutta toissapäivän 200-kiloisen pyörätuolipotilaan työntäminen ylämäkeen sai aikaan sen, että jalkapohjasta on eräs jänne hieman revennyt, ja joku kalvo hieman vuotanut nestettä ulos... eli jalka on viiltävän kipeä tietyistä paikoista. Lääkäri käski olla levossa. Sanoi, että mitä vähemmän käytät nyt jalkaa, sen paremmin se paranee. No nyt voit ottaa aurinkoa, hatun päähän ja skumppalasin käteen v-tuili uusi pomo, ja jatkoi etteihän tuo ole edes paketissa, eihän sitä ole edes sidottu. Nyt siis on edessä lepoviikonloppu jaloille. Jää- ja ruokakaappi kaipaisi täydennystä, mutta tuon paraneminen on tärkeämpi. Vararavintoa on kyllä, ja jotain kaapeissakin.

Keittiössä juoksennellut 3 cm pitkä litistyksen jälkeen

Keittiön alakaapeissa on vipinää. Juuri niissä vetolaatikoissa, joissa on ruokailuvälineet, kauhat, lastat, leikkuuveitset, vispilät yms. Niihin ilmaantuu joka vuorokausi lisää uloste- ja virtsajälkiä. Tuholaistorjujan tuomaan ötökkätarraan ei ole tarttunut mitään. No, siihen tarttuisi pienet vipeltäjät. Mutta isot? Tuskin ne mihinkään tarraan jäävät kiinni. Hiiren ulostetta ja joidenkin muidenkin ötököiden ulostetta ilmaantuu tuonne kaapistoon. Ällöttävää, vastenmielistä ja inhottavaa! Nostin käyttämäni lusikat, haarukat ja veitset mikron päälle, jossa ei ole näkynyt mitään ylimääräistä, siis ikään kuin turvaan. En halua saada mitään tuhoeläinten levittämää tautia. 

Vetolaatikon sisältä pieni tarra-ansa ja jätökset...

Kerroin aiemmin alakerrassa asuvalle vuokraemännälle, että täällä on taatusti hiiriä. Hän ei uskonut, tai ei halunnut välittää. Tuholaistorjuja vahvisti että on. Sitten näin tuon viereisessä kuvassa näkyvän, 3 cm pitkän otuksen keittiön lattialla, ja kuvassa on se mitä jäi jäljelle kun liiskasin ötökän. Sitä ei ole virallisilla tahoilla pystytty vielä tunnistamaan. Epäviralliselta taholta on tullut tieto, että ötökkä muistuttaa tosi paljon Argentiinan torakkaa, eli sitä ötökkää millä ruokitaan lemmikkiliskoja ja -hämähäkkejä. Se on sama torakka, jota myydään eri puolilla eurooppaa grillattuna ihmisten naposteltavaksi. Myös Suomessa mm. Kampissa myydään argentiinan torakkaa ihmisten ruoaksi. No, nyt tällä reissulla olen oppinut millä ruokitaan isoja hämähäkkejä... yök!

Yksi parhaista paikoista, Kleopatraranta, Alanya

Makuseikkailukin kävisi...

Takaisin Alanyaan. Arkielämän ja liikkumisen normalisointi koronarajoitusten jälkeen on meneillään. Moni palvelu availee lähi aikoina oviaan. Myös rantojen palvelut tulevat avautumaan turvavälit ja hygienian huomioiden. Alanyan uutiset kertoivat myös Gazipasan lentokentän avautuvat kesäkuun alkupäivinä, en vaan muista tarkkaa päivää. Oletettavasti ensin maan sisäinen lentoliikenne palaa ja sitten kansainvälinen. Alanyan Gazipasan lentokentällä on tehty koronaviruksen ja muidenkin tarttuvien tautien vuoksi muutoksia, jotka ymmärtääkseni tulevat jäämään pysyviksi. Näillä muutoksilla pyritään käsittääkseni takaamaan entistä turvallisempi matkustaminen myös infektioiden torjunnan näkökulmasta. Hienoa, että tätäkin puolta on ajateltu niin tämän hetkistä kuin tulevaakin silmällä pitäen.

Pian on taas se aika, kun pääsee lomille, lennoille ja kohti uusia seikkailuja. Sielu kaipaa seikkailua 😊


PS. 
LIsätty vähän myöhemmin:
Pari yhteydenottoanne oli jostain syystä mennyt vanhaan sähköpostiin, ja näin ne nyt kun siivosin sitä postia. Olen tarkoituksella ollut kirjoittamatta koronarajoituksista sekä siellä Alanyassa että täällä missä nyt olen, ja pyrkinyt tuomaan jotain muuta ajateltavaa, silloin harvoin kun olen saanut kirjoitettua. Monta kertaa olen avannut Bloggerin kirjoitusmielessä, mutta sulkenut ilman tekstiä, kun ajatuksissa ja elämässä päällimmäisenä on ollut asioita joita vaan ei voi jakaa täällä. Yksi oleellinen kriteeri on ollut viime kuukausina se, että en anna negatiivisille asioille niin paljon huomiota kuin joskus aikanaan. Negatiivisuudella on jo tarpeeksi otetta tästä maailmasta. Siksi nostetaan tietoisesti positiivisia esille, autetaan hyvää puolta. 

Reissuni on kestänyt nyt 4 kk, ja kestänee vielä maksimissaan toisen 4 kk. En ole vielä päättänyt milloin palaan Alanyan kotiin, mutta varmaa on vain se, että niin kauan kuin elän palaan aina Alanyan kotiin mikäli mahdollista. Siinä vaiheessa jutut muuttuvat taas konkreettisesti Alanya-sisältöisiksi ja sitä elämää kuvaavemmiksi. Voi olla että lennän kotiin heinäkuussa, tai sitten vasta syyskuussa. Aika näyttää.

Elämänrytmi vaihtuu hetkeksi

Alanya, Tosmur 2v sitten.  DimCayı kohtaa meren

Niin, mikä on hetki ja mikä ei, mikä on toistaiseksi ja kauanko tätä kestää, en tiedä vielä. Ei tästä ajasta muutenkaan tiedä. Tiedän vain, että ehkä se oli kohtalo, joka ajoitti tänne tulemiseni ja tähän työhön päätymiseni näin kuin mitä se nyt on. Joka tapauksessa olen kiitollinen siitä mitä on. Vaikka välillä olen väsynyt liikaakin, välillä on tehnyt mieli muuttaa ihan toisenlaiseen työhön, ja välillä on hyvin vähän koulutetun, vähän elämästä oppineen juniorin pompotelussa meinannut kärsivällisyys loppua ihan täysin, niin siitä huolimatta olen tässä ja pysyn niin kauan kuin on suunniteltu. Mitä se sitten ikinä onkaan. Se selviää jos itse tästä koronasta selviän. Senkin aika näyttää.

Mutta niin arki- kuin työelämässäkin vaihtuu päivä yöksi ja yö päiväksi. Muumipappa teki tuon radikaalin vaihdoksen tavoitellakseen ikuista nuoruutta. Omalla kohdalla on syy paljon kevyempi. Koen, että vaihto lisännee ryppyjä ja harmaita hiuksia, mutta on kuitenkin ehkä hyödyllisempi tässä tilanteessa kuin kolmivuorotyön teko. Kun lähden asunnolta klo 20 valvoakseni yövuoron klo 21-07.15, nukun klo 08-16 jää 4 tuntia aikaa käydä suihkussa, laittaa ruokaa, käydä kaupassa ja vaikkapa lukea uutisia tms. niin eipä jää vuorokaudesta paljoa aikaa jäljelle. Ei jää aikaa miettiä että mitäpä tekisin, minne menisin. Päivistä tulee yllättävän lyhyitä, öistä toivottavasti ei tule hirmuisen pitkiä. Tuo tekemisen miettiminen tai ajan kuluttaminen ei koskaan ole ollut ongelma. Aina keksin tekemistä, useimmiten mielekästä tekemistä. Tuo nyt oli vaan yksi näkökulma. 

Vaan mitä ne hyödyt ovat? 

Alanya Kestel <3

1. Minulla on kerrankin ennalta arvattava ja todennäköisesti pitävä työaikataulu: 5 yötä 4 vapaata. Toinen yövuorolainen tekee 4 yötä ja 5 vapaata. Toki tuonkin rytmin voi sotkea tunkemalla vapaapäiviini päivävuoroja, jos joku sairastuu tai lähtee pois. 
2. Ihmiskontaktini vähenevät huomattavasti, kun on yötyö. Korona-aikana se on etu. Jäljelle jää vain some-kontakteja, kauppakäynnit ja vuokraisäntäperheen tapaamiset ainakin nyt pahimmaksi leviämisajaksi. Ja sen jälkeen vapaapäivinä voi tavata ihmisiä, harrastaa ja olla vaikka ulkona...
3. Yövuoroissa on 4-5 tuntia rauhallista aikaa per yö, oletettavasti. Niin on ollut ainakin tähän asti aiemmin tekemissäni yöuoroissa. Toki tehtävääkin on suht paljon, mutta se on luonteeltaan erilaista.
4. Jotain mitä en voi tässä sanoa.
5. Elämässä on myös vapaapäiviä ja ennalta tiedossa oleva rytmi. Juu, tiedän että sanon tämän toiseen kertaan, mutta se on sen arvoista.

Toistaiseksi vapaa-aika kuluu turkinkielen opinnoissa, neulontaprojekteissa, tv-sarjoja katsellen ja ihan vaan oleillen. Kuntoilu, se puuttuu tällä hetkellä täysin, ja harmittaa kun sitä ei ole. Mutta josko tuo työrytmin vaihdos auttaisi siihenkin, niin jaksamisen ja motivaation kuin ajankin osalta.

Heti kun säät vähän lämpenevät, on edessä auton sisä- ja ulkopesu. Sitä ennen olisi tarpeen löytää kauppa, josta saa hankittua sisäpuunaamiseen tarvittavia välineitä, ja ulkopesuunkin. Mutta tuleva viikko on Erilainen kuin mikään muu viimeiseen kahteen kuukauteen. On vain yksi päivätyövuoro, ja 5 vapaata. Ilmeisesti tasataan työvuorolistaan minun suuria ylityötuntimääriäni, etten tule pomolle ihan niin kalliiksi kuin mitä tuntimäärä maksettuna tulisi olemaan. Tuo vastaa likimain lomaviikkoa :D . 

...ja taas mennään kohti elämää

Tällä asuinalueella on ihanan rauhallista ja hiljaista, vaikka olemmekin suht lähellä keskustaa. Aurinko paistaa aamusta suoraan suoraan kasvoille siitä itään päin aukeavasta pikkuisesta ikkunasta mitä huoneessa on. Näkyy kuinka linnut lentelevät. Linnun laulu kuuluu sisälle, jos avaan ikkunan. Näkyy sinistä taivasta ja puiden latvuksia, tällä hetkellä vielä lehdettömiä. Keittiön pohjoiseen päin olevasta ikkunasta on näkymä likimain samanlainen. Ulkona näyttää jo hyvinkin keväältä. Kun katson kuraisista kengänpohjista oven viereen tulleita jälkiä, kertovat nekin keväästä, ja lähestyvästä siivouspäivästä. Keittiössä odottaa viisi saviruukkua ja yrttimultapussi. Ensimmäisenä vapaapäivänä suunnittelin hakevani ainakin basilikan, ruohosipulin ja timjamin. 

Kevät ja elämä <3 

Kesätyö 😊 ja loma

Tätä aikaa kun paistaa ja sataa ja meri myllertää 😍

Hyvä aika alkaa katsella lentoja, mutta mihin suuntaan? Märkää, harmaata ja tuulista on sää ilmeisesti sekä Suomessa että täällä. Myrsky toi mukanaan upean aallokon merelle, ja vei minun parvekeavokadostani kaikki lehdet. Vai oliko lehtien katoamisen syy sittenkin pienet ötökät... niitä kun näkyy olevan vielä vihertävissä kasveissa, muissa paitsi valkosipuleissa, purjossa ja pinaatissa. Hassua, etteivät ne kelpaa näille pikkupurijoille. Minulle ne ovat herkkua. On ehkä tullut aika heittää nämä mullat pois, desinfioida ruukut ja hankkia uudet kasvit, mutta vasta sitten kun työreissu on ohi.

Tänään puhelimen soidessa soi lähes enkelikellojen äänikin, kun näin mistä suuntanumerosta puhelu tulee. Erään hoitofirman esimies sieltä soitteli, jutteli ja kyseli, ja tarjosi työtä. Ajatuksemme ja ajoituksemme osuivat aika hyvin yhteen, ja sanoin Kyllä. Puhelun päätyttyä innoissani naputtelin muutamalle ihmiselle viestillä tiedon asiasta. Löysin asunnonkin isomman kaupungin keskustasta, ja ajattelin että työmatka hoituu myös bussilla tai junalla, vaikka esimies toivoikin että minulla olisi oma auto käytettävissäni. Ne! ja muutama muu valittu sana tulisi ulos turkkilaisella temperamentilla, joka kyllä sopii minunkin nykyiselle luonteelleni, jos on tarvis. No, onhan sitä, toisinaan.

Vihreä on nättiä monessa muodossa, ja hyvääkin usein

Tällä kertaa siis totean, että iltavuorosta pääsee kyllä junalla pois kun odottaa 45 minuuttia ulkona, mutta aamuvuoroon ei pääse junalla eikä bussilla tarpeeksi aikaisin. Ja työmatkaa olisi 35 km, eli ei ihan meikäläisen kunnolla fillaroida, ei juosta, eikä ainakaan potkulautailla. Potkulaudasta tuli mieleen Aurinkoon karannut -runokirjani, se uusin, jonka loppurunosta löytyy tämä mummo potkulautoineen. No, nyt on harras toive että kirja myy hyvin, sillä joudun ostamaan auton jotta voin täyttää lupaukseni työssäkäynnistä.

No, ensin kävi mielessä ajatus, että joku halpa auto, sellainen kesäräppänä, joka kestää ainakin puolen vuoden työsuhteen ja sitten vielä ajon tänne. Niin, mitä sitä Suomeenkaan jättää. Sillähän voi ajaa hiljakseen pitkin Itä-Euroopan teitä, varsinkin jos on itäauto tai muuten huono ja ruosteinen. Ja vähän lännempää jos sattuu olemaan killtävä ja ehjäpeltinen. Ja sitten Turkin rajalla vaan näyttää oleskelulupakorttia ja passia, ja ajelee tulemaan viistosti poikki koko maan, tänne kotiin asti. Ai niin, mutta... mutta kun on oleskeulupakortti, ja kun on tullut oltua maassa "hiukan" yli 6 kk, niin suomalainen ajokorttipa ei enää kelpaa. Rapsahtaa sakot ja keskeytyy ajomatka. Hhmmm, ja sinne rajalle on tuskin perustettu pika-autokoulua tällaisia rajanylittäjiä varten, joten kiesi jäisi rajalle, tai pitäisi pahimmassa tapauksessa toimittaa naapurimaan puolelle paikkaan, josta joku eurooppaan päin menijä sen huolisi. Ja olisi verot ja vakuutusmaksut, bensamaksut ja taatusti kasa huolto- ja varaosakuluja. Iik, mikä soppa!

Pienin askelin kohti unelmaa

Joten, jos en ostakaan autonräppänää, vaan yritänkin hankkia asunnon sieltä keskeltä maaseutua. Vuokrat ovat edulliset kaikissa niissä viidessä asunnossa, joita siellä oli vuokrattavana. Tyhjiltä näyttivät, niin myös ympäristö. TArvitsee siis ostaa keittiövälineitä, verhot, pöytä, tuoli ja sänky ja... Ja siellä asuessa voisin hoitaa jonkinlaisen prosenttiosuuden työstäni, mutta en kuitenkaan 100%, sillä 100% työajan toteutuminen edellyttää matkustamista myös muihin yksiköihin, sinne 35 km päähän isompan kaupunkiin. Ja siellä missä nuo viisi vuokra-asuntoa ovat, ei kuitenkaan ole se työpaikka ihan vieressä. Fillarilla tai kävellen tarvitsisi toteuttaa se loppumatka, jonka pituudesta ei nyt ole ihan täyttä käsitystä. Se on jotain, (x)x km. LUmessa, loskassa ja kevään kelirikolla, ehkä pinnoittamattomalla maaseututiellä çok güzel ainakin lihaskuntotreenin näkökulmasta. 


👍👍Ja ratkaisu ongelmaan on...? En tiedä. Tiedän vain sen, että olen innoissani tuosta työstä, se on työnä oikein mieluisa. Siinä on sopivasti uutta ja sopivasti haastetta. Lisäksi siinä on tiettyä pysyvyyttä, siis mahdollisuus pitkäkestoiseen ja usein toistuvaan kuvioon. Sekin olisi ilo ja iso helpotus. Fakta vain on, että kohtuukuntoisen auton osto kaikkine sivukuluineen, ja samaan aikaan asunnon vuokraaminen takuuvuokrineen ja mahdollisine kalustehankintoineen ei mahdu budjettiin. Tai sitten pitää löytää vain sopivat palaset, niin että ne sopivat hyvin sekä kokonaiskuvioon että budjettiin. Aivojumppaa, jälleen kerran. Joka tapauksessa aikanaan menen, ja toivottavasti läpäisen testipäivät, saan iloita työstä ja palkasta, ja nauttia ympäristöstä ihmisineen. Hyvä etten jo mennyt ostamaan omia työvaatteita. Onhan se taas tosi iso muutos, ja mahdollisuuksia täynnä. 

Ja te, jotka mietitte lomalentojen ostoa. Alanyaan ja Gazipasan kentälle pääsee tänä vuonna Finnairin suorilla lennoilla, ja niitä myydään sekä Aurinkomatkojen että Finnairin sivustojen kautta. Tänne pääsee myös Turkish Airlinesin lennoilla, joissa on vaihto IStanbulin uudella, upealla ja helppoliikkuisella kentällä. 9.6. alkaen myös Pegasus Airlines aloittaa Helsinki - Alanyan Gazipasa lennot. Pegasus Airlines tuo suoraan TUkholmasta Alanyaan edullisesti. Ja sitten on mahdollisuus lentää myös tuonne kauemmalle kentälle eli Antalyaan, esim Norwegianilla Oslon kautta, Pegasoksella, SunExpressillä, Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta ja monen suomalaisen matkanjärjestäjän lomalennoilla. Jollei viime vuoteen nähden ole tullut muutosta, niin vain Aurinkomatkat lennättävät Alanyan omalle kentälle, ja muut Antalyaan. Voitat matka-ajassa yli 2 tuntia per suunta, kun lennät Alanyan Gazipasaan, ja voitat palvelunopeudessa ja kentällä eteenpäin siirtymisissä tosi paljon, arviolta ainakin 30 -60 min kun käytät Gazipasan hiljaisempaa ja pienempää kenttää. 

Alanya 💝 Energiakuvia sateen keskelle aina silloin tällöin

Tällä hetkellä ostettuna lentolipuissa ja lomamatkoissa on myös erittäin edullisia vaihtoehtoja. Omista lennoistani maksoin nyt alle 90 €. En ole muistanut vaihdattaa pyöriä yhteen oleelliseen matkalaukkuuni, siihen Muumi-laukkuun jonka pyörät sulivat täällä heti ensimmäisillä käyttökerroilla kuumalla asfaltilla rikki. Kävin ostamassa uuden laukun, ja totesin että hintahaitari on valtava, eikä hinta ja laatu kulje aina käsi kädessä. Laukku, joka lopulta lähti mukaani, on paremmin varusteltu kuin tuo edellinen, törkeän ruman värinen, ja maksoi 120 TL eli vähän alle 20 €. HIntalapun katsominen auttoi pääsemään yli väristä, ja ohjasi ajatukset siihen suuntaan, että ainakin se erottuu hihnalta. Joissakin asioissa, ja aika usein, väreillä on minulle iso merkitys. On värejä, joita en missään tapauksessa pue päälleni tai tuo kotiini, jos voin sen välttää. Samoin on käsilaukkujen ja laukkujen kanssa, paitsi nyt. Mietin jo, että virkkaanko tuolle hupun... mutta ei tarvitse. Matkalaukkujen suojia, matkalaukkujen "paitoja" myydään mm SaliPazarissa, ja on kuvioita ja värejä mistä valita. Sinne siis. Joo-o, eikä se autokaan voi olla ihan minkä värinen tahansa, eikä rekkarikaan ihan mikä tahansa 😂. Nih.

Milloin ajattelit tulla Alanyaan?

Alkupalaksi Kuş Lokumuja paketillinen

Yöllä, pian nukahtamisen jälkeen tajuntaan välähtää palavin kirjaimin sana "ruokaa". Siinä se on, elimistön tahto, vahva ja ylitsepääsemätön (silloin kun on vaihtoehtona taipua tahtoon). Kroppa on ottanut takaisin sitä mitä menetti, juu-u. Ruokahalu on pohjaton, kun on kyse hedelmistä ja karkeista, mutta olematon jos puhutaan liharuoista tai raskaammista ruoista. Väliäkö sillä, tarjoillaan nyt sitä mitä mieli tekee. Pääasia että energiantuotto- ja -käyttöprosessi on taas käynnissä ja kroppa voi paremmin. Eilen tuli jo treenattua yhden tanssitunnin verran, ja kyllä nukuttikin hyvin sen jälkeen. 

En muista milloin olisin neulonut näin paljon lapasia, käsineitä, sukkia, pipoja ja kaulaliinoja kuin nyt alkuvuonna. Johtunee paljolti tästä kylmästä sadejaksosta ja sairastamisen paikallaanolovaatimuksesta. Tuli mieleeni pesukone ja sen suodatinosa... Se sanoinkuvaamattoman asiantuneva ja osaava muuttofirman pentusakki on osoittautunut entistä kalliimmaksi. Kun Beko - Arcelikin huoltomies kävi meillä viimeksi, niin hän möi pyykinpesukoneen ja vesijohtoverkon väliin erään kalliin suodatinosan. Sanoi sen olevan hyvä ja pesukoneen ikää oleellisesti pidentävä. Sanonkominämitä. Muuttofirman juniorit eivät ole asentaneet sitä täällä uudessa asunnossa paikalleen lainkaan. Sinne meni osa ja rahat. Siis oikeasti, ei ikinä enää tuota firmaa.

Keittiön lämpötila kello 15, 13.1.2019

Tänä vuonna olen päättänyt olla tavoitehakuisempi kuin moneen vuoteen. Se tarkoittaa sitä, että teen määrätietoisesti vain niitä asioita, jotka edistävät tavoitteeseen pääsyäni, ja jos huvittaa ja on aikaa niin teen nitä kaikkia toissijaisia asioita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että on ihan turha kysellä lentojen hintoja, saatavuuksia, tarjouksia, edullisia hotelleja tms. Viime vuonnakin vastailin käsittämättömän monelle juuri noihin kysymyksiin, ja parhaimmillaan sain vastaukseksi vittuilua ja nokan nyrpistämistä, kun ei juuri niille itse valituille lomapäiville ja tarkoille kellonajoille löytynyt budjetin mukaisia lentoja. Eräänkin muka-tuttavan kirosanat olivat viimeinen mitä hänestä olen kuullut, kun olisi pitänyt ehtiä juuri sillä hetkellä ja sinä aikana palvella rouvaa hänen lentojenlöytämistarpeissaan. Jos kerran tuntikausia käyttää minua maksutta hyväkseen niin turha siinä on kiroilemaan alkaa. Ihan sama vaikka lentäisi siperiaan jäähylle tuommoiset. Minä en ole matka- enkä sosiaalitoimisto, joten ne palvelut voi itse kukin etsiä muualta.

Omenat ovat parhaimmillaan juuri nyt

Te, jotka asutte Alanyassa ja käytätte aika-ajoin kaupungin palveluita tai nettisivustoa, olette saaneet uuden apuvälineen. 

Kaupunki on ottanut käyttöön iPhoneissa ja Androideissa toimivan Alanya Belediyesi -nimisen sovelluksen, joka käytännössä vastaa kaupungin nettisivuja ja niiden eri toimintoja. Käypä tutustumassa.

Google Play -kaupasta löytyy myös TulPark - Alanya Belediyesi Parkomat Sistemi, parkkisovellus.

Toki tuo sovellus palvelee myös tavallisia reissaajia, sillä sieltä löytyy kaupungin live-kamerat, bussiaikataulut, paljon faktatietoa ja kauniita kuvia. Kaupungin sivuillaan jakama tieto on myös luotettavampaa kuin toisen tai kolmannen käden tieto.

Nyt eletään tammikuun puoliväliä, ja käsittämättömän moni ystävä ja tuttava on jo ilmoittanut tulevansa tänä vuonna lomalle Alanyaan, ja varannut tapaamisen. Yllättävän moni on ilmoittanut jo tarkan tulopäivänkin, kun on lentoliput ostettu. Ihanaa ihmiset, ihanaa! Lomalle vaan. Alanyassa on sitä jotakin, ja sen lisäksi vielä kaunis luonto ja lämmin sää (keväästä syksyyn). Tulkaa vaan sankoin joukon nautiskelemaan rentouttavasta lomasta. Itsekin teen kaikkeni, jotta saisin olla sen kaikkein kuumimman ajan täällä kotona. Kylmänkalsean talven vastapainoksi tarvitaan runsas annos lämpöä. Jos olen onnekas, niin työt Turkin ulkopuolella ajoittuvat kesäkuulle ja vaikkapa loppuvuoteen, mutta ei heinä-elokuulle. Tosin mitäpä köyhä sanoo jos työtä tarjotaan ensisijaisesti vain heinä-elokuulle, muuta kuin "kyllä se sopii". Aika näyttää miten vuosi rytmittyy. Huhti-toukokuun olen Alanyassa, mikään muu ei ole varmaa. Eikä sekään ole niin varmaa. Tässä elämässä varmaa on jatkuva muutos.

Niin, mitenpä sinä ajattelit lomasi ajoittaa vuonna 2019, ja missä meinasit sen ajan viettää?

Nauti lomasta, muista 155

Astmalääkkeen vaihto teki lämpöyllärit. Alanyassa on nyt ihanat yli +30 C ja kunnon kesä. Kun sitä normaalisti käyttämääni astmalääkettä ei ole saanut täältä pariin kuukauteen, lääketehdas ei toimita sitä tänne, niin vaihdoimme toiseen astmalääkkeeseen. Nyt on ollut ihan käsittämättömiä haasteita lämmön kanssa. Siis minä, jolla ei koskaan ole ollut lämmönsieto-ongelmia, olen nyt pyörtymisen rajamailla, ja istun ravintolassa varjossa juomassa vetta, teetä, vetta... eikä auta edes juonti, suolan syönti eikä mitkään omat konstit. Verenpaineet ovat hirveän matalalla.

Aiempi lääke nosti paineita hieman, ja se oli matalapaineiselle ihan ok. Nyt tämä laskee niitä vielä siitä normaalimatalasta tasosta alaspäin. Esim tänään, sen jälkeen kun lopulta pääsin kotiin, yläpaine oli 105, alapaine 47 mmHg. Sellaiselle, jonka kroppa joutuu olosuhteiden pakosta tottumaan mataliin verenpaineisiin, nuo ovat ihan ok. Juniorillani on yläpaine vielä vähemmän, tosin näillä lämpötiloilla hän on nuorempana pyörtyillytkin. Minun kroppani ei ole ehtinyt tottua, enkä totuta, vaan käyn huomenna kysymässä taas joko arvoisa lääkeyhtiö olisi toimittanut Alvescoa myös tänne. Alvesco sopi minulle, ja kroppa ei tykännyt huonoa edes +45-50 C lämmöistä, kun sitä huolsi oikein.

Kuva niille, jotka eivät tykkää kukkakuvista ;) 

Eli siis teille, joilla on joitakin lääkityksiä, ja jos tulee lämpimässä ongelmia, niin
keskustelkaapa (fiksun) omalääkärin tai alan erikoislääkärin kanssa. Saattaa olla, että huonovointisuutenne syy löytyy lääkepurkista. Jokaisella lääkkeellä on aina sivuvaikutuksia. Ja todellisuus on se, että joku aine on lääke silloin kun hyviä vaikutuksia on enemmän kuin huonoja vaikutuksia. Jos haluat oleskella Alanyassa tai missä tahansa myös lämpimään aikaan, niin pohdipa tuostakin näkökulmasta lääkitystäsi lääkärisi kanssa. No, osa on sellaisia joiden kanssa on ihan turha keskustella, mutta hakeudu silloin erikoislääkärille.

Keskustelusta tuli mieleen tämänpäiväinen röyhkeä kukkakeppi. Se, että joku alle
kolmekymppinen, huonosti pukeutunut, paljaita varpaitaan tuolilla kuivatteleva kuikelo huutelee naisille (tässä tapauksessa naiselle) vaikka mitä, ikään kuin jokainen nainen olisi hänen tuosta noin vaan otettavissa, saa minut helposti kommentoimaan jotakin takaisin. Ihan vähän vaan, sillei niin kuin maan päälle palauttavasti 😁. No, tehän tiedätte jo kokemuksesta ja entisistä teksteistä mitä se on. Kun siihen nyt lisättiin se, että oli tosi huono, pyörryttävä olo ja valtava väsymys, niin kommentti tuli pienellä viiveellä, ja turhankin terävänä... omasta mielestä. Sitten mietin hetken, että ei himputti, mitä oikein tuli sanottua. Ihan väärä sana. En muista että olisikin noin lepsusti moittinut ketään, silloin jos olen vaivautunut kommentoimaan törkeästä käytöksestä.

Mutta siis siihen pointtiin. Moni tuttu suomalainen nainen sanoo edelleen, että ei haittaa vaikka ne mitä huutaa. Ihana kun edes huomaavat, ja että ihana kokea olevansa haluttu 🙈. Minun on vaikea ymmärtää, että joku laittaa itsensä tuolla tavoin alennusmyyntiin. Että on ihan sama, vaikka häntä pidetään h*orana, helppona, kaikkien kanssa tuosta vaan touhuavana... Saat tasan sen verran kunnioitusta, kuin mitä minimissään muilta vaadit, mihin ympäristösi opetat. Talviaikaan tätä naisia loukkaavaa käytöstä ei näy eikä kuulu, mutta nyt on taas Alanyan ulkopuolelta tulleet saapuneet, etenkin idän *****, ja ongelmat saapuneet ihan eri mittakaavassa kuin mitä on ei-sesonkiaikana.

Taas täällä vasta olleiden tuttavien kokemusten perusteella muistutuksena kaksi lomaa helpottavaa asiaa.

1. Taksiin noustessa: Älä tee ennakkodiiliä, sillä siinä tulet AINA huijatuksi. Täällä vasta olleet tuttavaperheet käyttivät takseja paljon. Lähes poikkeuksetta taksikuskit halusivat ajaa ilman mittaria. Olin viimeisille päiville kertonut aiemmissa taksiajoissa huijatuksi tulleelle perheelle, että näyttää taksamittaria (jos ei ole yhteistä kieltä), ja vaatii sen käyttöä. Ei sulje ovea ennen kuin taksikuski suostuu käyttämään taksamittaria. Useat taksikuskit olivat suuttuneet siitä, että heidän piti ajaa mittari päällä. He nimittäin olivat moninkertaistaneet maksut kun perheet aiemmin olivat kysyneet *paljonko maksaa*, ja ajaneet ilman mittaria. Suomalaiselle se ei ollut paljon, mutta periaatteessa huijaus ja moninkertainen hinta. Taksikuski ei saa ajaa asiakkaat kyydissä metriäkään ilman taksamittarin päällä oloa, etenkään, jos ovat laillisia takseja, joilla on toimilupa. Jonkun verran taksitolpilla näkyy olevan sellaisia takseja, joilta on numero poistettu ovesta. Heillä ei ole lupaa.

2. Jos on ongelmia, ota kännykkä ja näppäile siihen myyjän / taksikuskin nähden 155 ja ole painavinasi luurin kuvaa. 155 on poliisin numero, ja jos tulet huijatuksi, painostetuksi, kaltoinkohdelluksi, ahdistelluksi yms. soita aina poliisille nimenomaan tuohon numeroon. Joidenkin ulkomaalaiset liittymät vaativat +90 siihen eteen, mutta käsittääkseni useimmilla se toimii tuoltaan, koska olet täällä ja näiden teleoperaattoreiden alueella.

Kadunvarsikauppiailla Ei ole lupa huutaa, painostaa tai tarttua käteen, vaatteeseen tms. Nuo idänihmeet eivät välitä mistään säännöistä, ihmisten hyvinvoinnista, verojen maksusta tai muustakaan tarpeellisesta pätkän vertaa työskennellessään kesät täällä. He edelleenkin rakastavat rahaa yli kaiken, painostavat kaupantekoon ja huijaavat aina kun voivat.

Kävin tänään basaarialueella, jossa on paljon sitä porukkaa. Olin nähnyt liikkeen edessä tarpeeksi isona sellaisen paidan, josta olin kiinnostunut. 25 TL hintaisesta paidasta pyydettiin 225 TL. Sitten vakuuteltiin, että koska sinä puhut turkkia ja blaa blaa blaa, niin saat sen puoleen hintaan, 125 TL:lla, että noin paljon tulin hinnassa vastaan. Adanan reissu oli kuitenkin silmiä avaava. Sinne kannattaa muidenkin mennä, niin näkee todellisen hintatason. Kiertelin basaarialuetta hieman enemmänkin. Sama virsi joka nurkalla. Se baraasialue on turistien höynäytyspaikka. Se ei ole tyhmä joka pyytää korkeaa hintaa, vaan se joka maksaa. Ihan turha uskoa kaikkien idänihmeiden itkuvirsiä. Moni niistä ajaa uudella, kalliilla autolla, ja tienaa enemmän kuin sinä.

BAsaarialuetta paljon turvallisempi (ei tarvitse mennä ylä- eikä alakertoihin painostettavaksi) on esim. tiistain tai torstain hedelmä- ja vihannestorin yhteydessä olevien vaatemyyjien kojut. He ovat täällä asuvia, paikallisia asukkaita, ja he tekevät sitä työtä ympärivuotisesti elättääkseen perheensä. He ovat myös omiensa keskellä, eli he eivät halua joutua noloon tilanteeseen ja häpeämään käytöstään omiensa keskellä. Jos haluat avustaa paikallisia ihmisiä esim. vapaaehtoisesti maksamalla tuotteista liikaa, niin kannattaa ojentaa se liikamaksu noille oikeasti pienemmillä tuloilla eläville kojumyyjille.

Ensi viikko tuokin uudet kujeet, ja uutta vipinää.

Pari päivää ihan lomalla

Palataan parin päivän päästä, hyvää lomaa!

Rantaelämää tälläkin säällä

Rannalta on kotiuduttu, ja saatte kestää muutamia kännykkäkuvia, sillä kameran laturia ei

Alanyan DimCayn ja meren kohtaaminen 9.12.

löydy mistään. Olen ennenkin unissakävelyillä hukannut tavaraa... olisikohan tämäkin sellainen? Toivottavasti ei. Mutta siihen rantaan. Löysin lopultakin sellaisen kauniin rannan, jossa saattoi istuskella ihan kaikessa rauhassa, ilman että kukaan tulee puhumaan turhia lässytyksiä. Päivä oli pelastettu. Kolme tekstiäkin syntyi rannalla istuskellessa, vaikka yritin opetella käyttämään tuota kamerantapaista. Siitä kuulemma saa paljon enemmän irti, kun vaan osaa käyttää. Ihan helppo juttu, hommata joku joka osaa sitä käyttää. 😳

Aamun käänsin kirjaa ruotsiksi, kunnes oli sen verran hepuli-olo, että päätin panostaa leipomiseen. No, tuli rommin, sitruunan ja mantelin makuisia pikkuleipiä. Nuo karvasmanteliöljyllä maustetut ovat heikko kohtani, olivat ne sitten kuumia tai kylmiä. Kunnon karvasmanteliöly maistuu Niin hyvältä, että se vetää vertoja jopa huonolle s**sille. On siis parempaa. Ei tarvinnut tänään laittaa ruokaa ennen kuin illalla, katosi pikkuleipiä sen verran iso kasa. Ja siinä sokerihiprakassa oli hyvä ruotsintaa lisää tekstejä.

Eräät monista kalastajista 9.12. Tosmurin ranta

Vaan palataanpa vielä rannalle. Paksu talvitakki oli minun varusteeni rantaelämään, ja pari kertaa piti hieraista silmiään, kun oli siellä vielä joku pohjois-eurooppalainen porukka ottamassa aurinkoa paljon vähemmissä vaatteissa. Vastaan tuli vielä uimahousuissa bikineissäkin tarkenevia vaaleamman sorttisia henkilöitä. Se ilo heille suotakoon. Kukin pukeutukoon niin kuin haluaa, kunhan jotakin on päällä.

Varikset tulivat tosi lähelle, ilmeisesti ruoan toivossa. Muita lintuja ei rannalla näkynyt, mutta kotona lentelee pääskysiä. Arvelen, että niillä on pesät tuolla naapuritalon räystäiden alla, tai lähimmän hotellin räystäiden alla. Rannalla istui yllättävän paljon kalastajia, osin kai siksi kun tuosta jokisuun lähettyviltä saa kuulemma Alabalık-nimistä, lohen sukuista kalaa. Tällä kertaa kalastajien jaloissa ei pyörinyt kissoja, kuten keskustan satamassa, vaan pari isoa koiraa. Ilmeisesi koirat ovat läheisen rantabaarin pitäjän hoitokoiria. Rannalle kuului liikenteen ääni vaimeana, ja pienet aallot kohisivat rantaan säännöllisesti ja rentouttavasti. Siihen olisi lähes voinut nukahtaa.

DimCay ja illan viiletessä tyhjenevä ranta 9.12.

Kotimatkalla päätin harjoitella kohtaamisia, sitäkin taitoa kun voi opetella ja parantaa. Ensimmäinen yllätys oli mies, joka oli toipumassa vasemman puoleisesta halvauksesta, ja oli kävelylenkillä. En olisi huomannut sitä hänestä, jos olisin jättänyt katsomisen vain kaukaan näkyvän silhuetin ja vähän lähempänä nähnyt mieshahmon varaan. Silloin kun työstän akiivisesti tekstejä päässäni, en katso ihmisistä tuon enempää. Autoistakaan en "näe" enempää kuin että kyseessä on valkoinen auto, tai bussi tai rekka... no niistä nyt en muutenkaan näe enempää vaikka keskityisinkin kohtaamisiin, sillä autot nyt vaan on pelkkiä autoja. Sen lisäksi 90% on valkoisia autoja, eikä ole mitään halua opetella ulkoa rekisterikilpiä tunnistaakseni jonkun tuttavan auton sisältä. Neljä rekkaria muistan täältä, ja ne ovat tähän asti riittäneet.

Konyassa on taas vuotuinen Seb i Arus -juhla, jonne tulee kansainvälisestikin paljon porukkaa. Kiinnostaisi käydä Konyassa juuri nyt, mutta on pieniä esteitä. Jos olen liikkumassa Alanya-Konya-akselilla viikon aikana, niin käypä Mevlana-museolla. Alanyassa sen sijaan on sunnuntaina 10.12. kello 10 alkaen Joulutori avoinna ja muistaakseni siellä on jotain ohjelmaakin. On harmaita mielikuvia viime vuoden venäläisten ohjelmasta ja parin vuoden takaisesta suomalaisten zumbasta. Saas nähdä millä tänä vuonna voi yllättyä :)) . Eli huomenna kaikki lähistöllä olevat kipin kapin joulutorille.

Sopeutunut vai ei

Päivä katosi jonnekin. Taas on ilta. Samalta tuntuu usein sellaisina päivinä kun olen tekemisissä muiden eurooppalaisten kanssa, ja kun jätän omat asiani, kotityöni tms toiselle sijalle. Tänään oli oikein hyviä keskusteluja ja tapaamisia, vaan silti jäin kaipaamaan omaa aikaa. Vieläkään ei ole ollut sitä "rennosti rannalla lekotellen" -päivää. Jokohan huomenna, ennen kuin viikko loppuu?

Paljastanpa samalla lähiviikkojen karmeimman makuelämyksen. Täällä saa kaupasta pariakin erilaista vuohenmaitoa. Maitohyllyn edessä seisoessani en useinkaan muista kumpi oli kumpaa, ja valitsen purkin värin perusteella. *puistatus* Laitoin ensin viilikuppiin kyseistä vuohenmaitoa, ja otin lehmänmaitojogurtista muutaman lusikallisen jogurttia "siemenksi", ja vatkasin ne sinne maidon sekaan. Maito odotteli tuossa pöydällä useamman tunnin happamoitumista, jogurttimaisemmaksi tai viilimäiseksi muuttumista, vaan eipä siinä hapantunut muu kuin minä. Sama oli viimeksi. Tuo UHT-maito vaan ei lähde toimimaan niin kuin tuore maito toimisi. Tyhmä kun ei ajattele loppuun asti, niin kaadoin maidon viilikupista kattilaan ja keitin siitä mannapuuroa. MAkuaisti jo ihanuuteen viritettynä maistoin ensimmäisen lusikallisen ilman kirsikka hilloa, ja tajunnan räjäytti ällöttävän makuinen tuotos. SUolaisen happaman jogurttimaisen mannapuuroinen yäk. Onneksi oli taas sitä kirsikkahilloa, joka peittää monta ei-toivottua makua. Se pelasti tämänkin iltapalan. Tuo vuohenmaito on kylmänä juodessa ihan ok, vaan kuumennettaessa siitä tulee esille sen alkuperä ja hikiset villat. En muista oliko se toinenkin samanlainen. Ehkä testaan joskus taas sitäkin, ellen sitten pöllöyksissäni osta taas tätä samaa merkkiä (jossa on kiinnostavampi purkki). Pussillinen vaahtokarkkia lievitti kokemusta ja poisti suusta sen ikävän jälkimaun. Hah, ehkä vähempikin olisi riittänyt.

Nuo viereisessä kuvassa olevat, muutaman sentin mittaiset banaanit olivat omalla tavallaan huvittavia. Ensin näpräät sen auki, vedät varovasti pienet kuoret pois pienen banaanin ympäriltä ja sitten sen voikin periaatteessa nauttia parilla suupalalla, jos on ahne. Vaikka pienempiäkin suupaloja yrittää ottaa, niin ei siitä edes montaa suupalaa tule. Vaikka nuo ovat makeita, hauskoja, hyviä ja ties mitä muuta, niin enemmän kaipaan sellaista isompaa kesäkokoa, kuin tätä loppusadon minibanskua. Onneksi toripäivä on jo huomenna, ja ylihuomenna ja lähes joka päivä. Nyt muuten alkaa tiistaibasaarin katoksen rakentaminen, joten tiistain hedelmä- ja vihannestori on jonkun aikaa jossain muualla. Edelleenkään en hahmota että missä se evakkopaikka on. Se on jossain, jossain, paikka rauhallinen, vai miten se vanha laulunpätkä nyt menikään....

Kerroin aiemmin, että minulle oli esitetty kutsu mennä Adanaan. Vaan Facebook tietää kaiken, taas kerran. Luin sieltä tämän kutsujan vastikään jakaman kuvan alta hänen kavereittensa ja hänen itsensä kommentteja, ja jos ne kommentit olivat totta, niin minulle esitetyt ovat valhetta. Ja toisinpäin. Tuli jotenkin sellainen olo, että enpä välttämättä halua mennä sinne, kun en tiedä tarpeeksi kokonaisuudesta. En tiedä mikä on totta ja mikä ei, ja juuri nyt en halua ottaa siitä edes selvää. Olen taas vanhanaikainen jääräpää.  Tiedän, että Adanan reissu voisi olla upea ja elämyksellinen, mutta ei nyt eikä tällä kokoonpanolla.

"seni yanlis birakmam" kuuluu laulun sanat tuolla pihalla matelevasta ja stereoitaan huudattavasta autosta. Miehet. Ja naiset. Puhuimme tänään paljon yhteiskuntaan sopeutumisesta ja yhteiskunnan osana olemisesta, turisti ~ yhteiskuntaan sopeutunut. Oli mielenkiintoista kuulla norjalaisten, pitkään täällä asuneiden mietteitä aiheesta, ja huomata se, kuinka samoilla linjoilla ajatuksemme kulkevat. Ehkä joskus tohdin puhua tästä enemmän. Sillä aikaa kukin voi mielessään miettiä näyttääkö, käyttäytyykö ja kuulostaako enemmän turistilta vai paikalliseen elämään ja tapoihin mukautuneelta yhteiskunnan ulkomaalaisasukkaalta.

Turisti ei ole tervetullut?

Alanyan taatelipalmu

Autoja ajaa väkijoukkoon nyt monissa euroopan kaupungeissa. Tänään Espanjassa. Surullista. Siitä näyttää tulleen muoti-on tässä. Enkä malta olla mainitsematta, että Turkissa on ollut rauhallista yli vuoden, Alanyassa paljon sitäkin pitempään. Ja Turkkiin turistit ovat tervetulleita. Alanya on TUrkin turismin helmi, ja maan parhaiten suojattu lomailukeskus. Alanyaa suojaa sen sijainti, pieni koko, hyvin toimivat turvallisuusjärjestemät ja em syistä hyvä hallittavuus. Sen lisäksi Alanyassa on älykäs kaupunginjohtaja, aurinkoa, lämpöä ja paljon kivaa tekemistä. Ja Meri, joka on tällä hetkellä lämmin, jollei jopa hyvin lämmin.
ilmiö, valitettavasti. Muistutus yhdestä asiasta. Ensin Tara Jessop julkaisi 10.8.2017 Theculturetrip.comissa artikkelin, jossa hän listaa niitä eurooppalaisia alueita, joissa on viime viikkoina ollut entistä vahvempaa negatiivista suhtautumista turisteja kohtaan. Paikat ovat Venetsia, Milano, Rooma, Barcelona, Palma de Mallorca, Bilbao, San Sebastian, Dubrovnik, Hvar, Amsterdam ja Reykjavik. Linkki englanninkieliseen artikkeliin

Täällä kävimme pari tuntia kiertelemässä lähimetsissä, ja ihmettelimme useampaakin sientä. Monta tuttua sienilajia tuli varmuudella tunnistettua, ja kerättyä korin pohjalle. Juniori söi jo herkkutattikastiketta, sienisalaatti on valmiina ja kanttarelleja on jääkaapissa odottamassa kermaa ja pannulle pääsyä. Alue, jolla liikuimme, oli melko jyrkkää rinnettä. Nyt sen kaiken tuntee nivelissään. Jos olisin varakas henkilö, niin olisin jo Tukholmassa klinikalla tutkimuksissa. Sen sijaan kökötän suomalaisen terveydenhuollon

"meillä ei ole tähän (reaktiiviseen artriittiin) hoitoa" mielipiteen alla. Nyky-Suomessa pitää olla varakas, että pääsee yksityisterveydenhoidon piirissä tarjolla oleviin hoitoihin, joita jukiselle sektorilla ei ole / ei käytetä / ei tiedetä. Edelleenkin se harmittaa. Jaan tämän taas kerran: Business Insider UK  The Best Health Care in Europe.

Sen jälkeen kun oli ulkoiltu ja sienet käsitelty, alkoi istumisen vuoro. Koulutusta englannin ja suomenkielellä kuluu jokaiseen viikkooni tässä lähiaikoina. Olen opiskelijana englanninkielisellä nettikurssilla, ja olen osallistunut joihinkin suomenkielisiin webinaareihin. Aivojumppaa ja opiskelua, sitä tämä on niin kauan kuin elämää riittää. Siinä sivussa tuotteistamista, markkinointia ja kirjoittamista, eli istun taas koneella aika monta tuntia päivässä.

Tuosta tuli mieleen, että huomiseksi suomennan TUrkin Tullin ohjeen, sen flyerin, jonka otin mukaan Gazipasan lentokentältä. Siinä on ollut yllättäviä asioita sekä meno- että tulomatkaan liittyen.

18.8. korjattu julkaistessa sekaisin hyppelehtinyt teksti

Pidennetty vapaa

Alanyan Dimjoen laaksoa luolalta kuvattuna

Joskus tulee vaan sellainen vahva intuitio, että näin tämä asia menee, tai siitä tässä on kysymys. Tänään on ollut intuitio hereillä, ja parikin tilannetta hoitui sujuvasti kun luotti intuitioonsa. Niin, tuon kirjoitin jo eilen iltapäivällä, ja sen jälkeen en ehtinytkään kotiin ennen kuin lähellä puolta yötä. En muista koska olisin nähnyt hienompaa kuuta, kuin eilen sen noustessa vuorten takaa. Kuu näyttä valtavan isolta siinä nousuvaiheessa, kotikylääni valaistessaan. Otin jokusen "hienon" kuvankin, kunnes vasta aikojen päästä tajusin, ettei kameran muistikortti ole paikallaan, ja toisin kuin edellisessä, tässä ei ole omaa muistia lainkaan. Ja kun lähilasit eivät tietenkään olleet päässä, en nähnyt mitään kameran näytön tekstejä tuolla kuutamoyön pimeydessä. Vaikka eihän se pimeä ollut, kun iso kuu kumotti ja antoi luxin verran valoa sekä tosi hienot, aavemaiset varjo-valo-maisemat vuoristoon.

Meilläkin meni ruokailu ihan "niin kuin oli suunniteltu". Minulle tuli kokonaisena hiilillä paistettua merikalaa nimeltään Supra, jonka googlen kääntäjä suomensi "edellä". JOku muu nimi sillä on suomeksikin, mutta olen unohtanut. Kaveri söi Supransa uunivuoassa kypsennettynä. Muuten ihan jees, mutta en nähnyt siivota sitä. Istuimme taas DimCayin kelluvassa kabiinissa, ja kun itse sain sen valita, niin valitsin tietysti sellaisen sopivan hämärän. Sopiva se olikin kalan ruotojen etsimisvaiheeseen saakka. Puoli kalaa minulle siivottiin, sen söin, ja loput luovutin kaverille. Moni muu ruoka on iltayön hämärässä syötynä ihan ok, mutta kalan jätän tästä edespäin päivänvalolle. Ja pähkinät, mutta se on kokonaan toinen juttu.

Tuokin tuttu paikka suoraan siinä luolan alla

Taas jotakin uutta siihen oman elämänsä muuttamiseen, niille joita asia kutkuttaa. Tällainen tuli "sattumalta" vastaan eilen Ei sovellu kaikille; lue videon kuvauksesta ennen kuin kuuntelet videota.
Salainen tieto: Kuinka ohjelmoit itsesi? Positiivinen alitajunnan aivopesu

Edellisenä yönä nukuin 13 h kun kaksi sitä aiempaa meni valvoessa. Viime yö kauniin ja ison kuun ihastelun jälkeen oli taas sitä Valvottaa-lajia. Ei auttanut edes se AdaCAyi joka kahtena edellisenä yönä auttoi. Sitten muistin unikonsiemenet, ja kuinka kovasti ne väsyttävät vaikka niitä olisi vain muutama sämpylän päällä. Dippasin banaania unikonsiemeniin, otin kipulääkkeen nivelten hiljentämiseksi, ja kävelin vierashuoneen paremmalle patjalle. Nukuin 10 h, ja ainoastaan havahduin klo 7 siihen, että iso muuttoauto ajaa naapuritalon pihaan, makuuhuoneitten viereen, ja alkaa kuulua normaalit muuttokolinat ja puheet. Viileyden toivossa siirryin omaan makkariin, ja jatkoin unia siellä klo 11 saakka. Nyt yritän herätä, mutta olo on kuin juniorina bileillan jälkeen, ajatuksista tahmea, nivelistä kankea ja lihaksista vetelä. Ihan huippu siis? Silmät harittaa ja ajatus ei kulje, ei, vaikka 0,5 litraa vahvaa teetä on jo sisäistetty. Tänään, jos mahdollista, voisin olla muistikortilla varustetun pikkukameran kanssa sopivassa paikassa ottamassa kuvaa vuorten takaa nousevasta kuusta.

Pystyynkuivanutkin voi joskus olla kaunista

Ennen muuttajia oli valoisaa ja vapaata, kun tuon puolen makuuhuoneen verho, olohuoneen verho ja parvekkeen päätyverho saivat olla auki. Nyt suljin jo ikkunat, ihan vaan siitä syystä, että naapuri ei ole vielä ehtinyt verhottaa ikkunoitaan, ja tänne näkyy ihan perille asti. Se, että liikun kotona pelkkä Desigualin hihaton mekko päällä, ja että makkarissa sänky on heti ikkunan edessä ja astetta pulleampi mamma siellä kuorsaa, ei taatusti tunnu naapureista mukavalta katselukohteelta. Eikä tunnu luontevalta minustakaan. Kun naapuri varmasti jo tänään laittaa turkkilaistyyliset verhonsa, eli peittää ikkunansa, niin minä suomalaisittain avaan omat verhoni ja päästän taas valon sisään. Näin pysymme molemmat jo alun alkaen paremmissa väleissä.

Ja jotta ensi yönä nukuttaisi ihan takuuvarmasti, otan alle tarpeeksi pitkän ja tarpeeksi raskaan vuoristolenkin. Käyn sellaisessa kohteessa, josta olen vain kerran ajanut autolla ohi, ja joka kutsuu kuvaamaan. Kuutamoon asti en uskalla siellä pimenevässä yössä yksin odottaa, mutta kuun saa kuvattua lähempänä asuntoa, jos jaksaa olla hereillä silloin ;) .

25.8.-4.9.2017 on Turkissa Kurban Bayramı vapaat, eli perheen kanssa yhdessäoloonkin liittyvä viimeinen loma ennen koulujen alkua. Tuo loma on valtion päätöksellä pidennetty tällä kertaa 10-päiväiseksi, ja sen odotetaan tuovan noin miljardin tulot turismisektorille. Koska vapaa on tarpeeksi pitkä, suuntaa moni perhe rantalomakohteisiin. Alanyassakin tänä ajankohtana on enemmän vilskettä ja vilinää, ja hotellit varatumpia ja rannat täydempiä. Kaupungin yrittäjät saavat kaipaamaansa asiakasryntäystä :)) .

Hıssejä ja koptereita rantaperspektiivistä

Alanya Keykubat-ranta 29.7.2017

Iltapäivällä Damlatakselle ja Kleopatrarannalle tullessa jäin innoissani katsomaan kuinka tuolihissit lopultakin liikkuivat pitkän aikaa. En tajunnut katsoa oliko kyydissä arvovieraita, sillä Alanyassa oli tänään sekä Aysultan Naistenrannan että Gökbel vuoren öljypainifestareiden avajaiset, ja molempiin odotettiin Antalyasta arvovieraita, maakunta- ja puoluejohtoa. Tuo arvovieraiden mahdollinen ajelu tuli mieleen siksi, kun hissien pysähdyttyä Kalelta nousi ilmaan helikopteri, joka tuli myös aika lähelle Kleopatrarantaa, ennen kuin jatkoi matkaa rannikkoa pitkin länteen. Sieltä se sitten aikanaan taas ilmaantui keskustan ylle, ja jatkoi itään päin. Taisi siellä rannan yllä lennähtää jossain vaiheessa myös metsäpalohelikopteri, mikäli oikein tulkitsin. Pikkukaupungissa ei ihan joka päivä lennellä useamman kopterin voimin ;) .

Kleopatrarannalla oli punainen lippu ja aika-ajoin surffiaallot, joten pysyttelin aurinkotuolilla ja tyydyin kuuntelemaan isojen aaltojen aikaansaamia kiljunta-aaltoja. Jollei isommat niin pienet siitäkin edestä kirkuivat aina kun näkivät jo kauempaa nousevan tavallista isomman aallon. Ne onneksi murtuivatkin pääosin jo kauempana, mutta vetivät vettä voimalla merelle päin. Ennen isoja aaltoja vedenpinta painui pelottavan alas. Pelottavan siksi, että rantavedessä oli niin paljon pikkulapsia ja uimarenkaiden avulla uiskentelevia naisia. Virtaukset olivat vahvat, ja hengenpelastajat kiertelivätkin tuota rannan alkupäätä aktiivisesti, merelle katsellen. Onneksi tuolla on asiansa osaavat hengenpelastajat ja vartijat paikalla, sekä ravintolahenkilökunnassakin entisiä hengenpelastajan työtä tehneitä.

Alanyan itäistä rantakatua 29.7.2017

Rannalla oli paljon porukkaa, ja niin rantatuolit kuin hieka-alueetkin olivat täynnä sekä ulkomaisia että paikallisia turisteja. Turkkia, saksaa ja venäjää kuului ympärilläni eniten. Viereisellä aurinkotuolilla pyörtymisen rajamailla heiluva vanhempi rouva taisi olla hollannista. Ei siinä ehtinyt kyselemään kansallisuutta, kun tuli kartoitettua oireita ja hoidon tarvetta. Apu löytyikin tällä kertaa läheltä, sairaanhoitajan laukusta: banaania ja vettä. Tuttunsa lähti viemään häntä hotellille un jalat alkoivat kantaa ja huimaus hieman hellitti. Hetken päästä jatkoin itsekin tuttuun perinneruokapaikkaan nauttimaan sebzeli piden aina kiehtovasta mausta. Heillä on sille tosi hyvä resepti.

Syötyäni en ollut uskoa silmiäni, enkä korviani. Nuori mies yritti tehdä tuttavuutta ja kierteli ja kaarteli, kunnes kysyi
suoraan facebookkia ja puhelinnumeroa yms. Hihittelin hiljaa sisäänpäin, ja olin jo valmiiksi pahoillani, että tuotan nuorelle miehelle pettymyksen. Kun en antanut yhteystietojani, kysyi hän miksi. No kun olet niin hirveän nuori. No et ole itsekään paljoa yli 30 v, ehkä 35 v. Jumankekka että tuntui hyvältä, ja repesin muutaman sekunnin kuluttua melko perusteellisesti. KUn sitten sain itseni koottua taas, niin  nuori mies vielä kysyi henkkaria, kun ei uskonut ikääni. Sanoi, että huijaan. No, näytin turkkilaiset henkkarit ja hän tuijottaa kummissaan vuoroin minua ja vuoroin henkkaria, väittää vielä, että kuvassa en ole minä. Taidan kiittää Yusufia hyvästä hiusten käsittelystä ja leikkauksestakin. Toimii! Niin kuin auringon punastamat posket ja lievä rusketuskin. Kesälook. Nautitaan siitä niin kauan kuin voi.

Alanya Keykubat-ranta 29.7.2017

En mennyt tänään Gökbel vuoren öljypainifestareitten avajaisiin / konserttiin, mutta yllätyin iloisesti. Kaupunginjohtaja jakoi sen Facebookissa livelähetyksenä, joten konsertti tuli kotiin. Kiva kiva, kiitos! Ja ensi vuonna sinne olisi kiva päästä. Ihmisiä näkyi livetallenteen perusteella olevan paikalla paljon, tosi paljon, kun ottaa huomioon missä tuo tapahtuma on. Samasta livelähetyksestä opin sen, että Alanyan kaupungissa, Alanyan alueella on 84 vuorta. HIrmuinen määrä erityiskysymyksiä ja mahdollisuuksia. Kunnallistekniikka, tiet ja palvelut, ne ovat niitä erityiskysymyksiä. Kaikki muu onkin sitten elämänrikkautta ja mahdollisuuksia. Tässä vaiheessa nolottaa myöntää, että enpä ole kovin monen vuoren alueella  käynyt. Ihan arviolta heitän, että olisiko max 10 vuoren alueella tullut liikuttua. Se on tosi vähän kokonaisuudesta.

Onpa taas ilta venähtänyt pitkäksi konserttia kuunnellessa. Hyvää yötä ja mukavaa huomista.

Voihan kultaranta

Alanya Kale ja rannalle näkyvä yksityiskohta 23.7.2017

Aamulla heräsin siihen äänen, kun joku hakkaa kirveellä puuta. Hetken piti miettiä, että missä minä olen. Naapuritalon pihamaata siellä vain siistittiin. Yllättäen tuli ryteikön takaa persikkapuukin esille, persikoineen 😶. Kumma etten ole sitä ennen edes huomannut, ja olen kuvitellut olevani monia asioita huomaava. No kerrankos sitä on väärässä itsensä tai ympäristönsä suhteen. Se on vain elämää.

Täällä näkee yllättävän paljon kuinka turkkilaiset ja ulkomaalaiset turistit poimivat puista hedelmiä, joskus jopa pusseihin asti. Poimiikohan kyseinen henkilö omassa kotikylässään tai kotikaupungissaan naapurin tai muiden puista vaikkapa omenoita tai kirsikoita, jos ei omassa pihassa satu olemaan tarpeeksi hedelmäpuita? Miksi ihmeessä sitten täällä käyttäydytään niin tyhmästi, poimitaan puista köyhien ihmisten hedelmät? Niiden, joilla on varaa matkustaa lomalle Alanyaan, luulisi kykenevän ostamaan 1-5 TL / kg maksavia hedelmiä. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni, joten taas kerran asenteesta. Välipitämättömyyttä ja ylimielisyyttä näiltä ihmisiltä. Minä, minä, minun, minun. Idiootit. Käyttäytyvät kuin maailmanomistajat.

Alanya, KAle ja pätkä linnoituksen muuria 23.7.2017

Eilisen uinnin jälkeen tarvittiin tästä päivästä selviytymiseen Buranaa, muutoin ei olisi vasen käsi eikä jalka olleet yhteistyöhaluiset. Parin tunnin kuluttua tuosta kipusin hiki otsassa Kalelle tapaamaan entistä naapuriani pitkästä aikaa. Meillä pelasi tämä keskinäinen "ajattelin sinua" -viestintä taas tosi hyvin. Hän sanoi, että on koko aamun miettinyt mihin aikaan ilmestyn tänään. Kumpikaan ei vaivaudu käyttämään puhelinta, ajattelee vaan. Heillä istuessani tajusin, että pihapiirissä on uskomattoman hiljaista, ei rääy kukko eikä voivottele kanat. No, hänellä oli enää kolme kanaa, ja nekin nyt siirrettynä toiselle puolen taloa, kun heille oli rakennettu yksi huone lisää ja sisäänkäynti oli muuttunut. Entinen vuokraemäntä-mummo oli vuorilla viileämmässä ilmastossa, ja naapurusto muilta osin vaikutti nukkuvalta. Ketään ei näkynyt missään, eikä kuulunut mitään.

Kun mainitsin ystävälleni seudun hiljaisuudesta, niin hän sanoi, että odotas kun ilta alkaa, niin alkaa taas kauhea ralli ylös Kalelle. Naiset tietää kyllä mikä ralli, ei sitä tarvitse sen enempää selittää. Samoin satamasta kuuluu taas yökerhojen äänet entiseen malliin, ja Kalelta alas tulevat autot soittavat sitä onnellisten kuskien valitsemaa "minä sain"-jumputusmusiikkia niin kovalla, että rappaukset tippuu katonrajasta. Ja tietysti autojen ikkunat on pakko pitää auki, koska on niin kuuma sen suorituksen jäljiltä. Ilmavirta viilentää, eikä siinä tilassa tule piitanneeksi asukkaiden yöunesta hiukkaakaan.

Sama vähän kauempaa...

Pitkästä aikaa kävin tutulla Kleopatrarannan alueella kastautumassa meriveteen ja tervehtimässä tuttuja. Uinti jäi todellakin kastautumiseksi, sillä käsikipu esti uimisen, ja tuossa virtaukset oli niin kovat, että tarvittiin kaikki voimat ja koko uintitaito, että pääsin takaisin rantaan (vaikken ollut kuin kahden aallon päässä rannasta). Ranta oli ihan täynnä porukkaa, ja kuulin paljon sellaisia kieliäkin, joista en edes tunnistanut mikä kieli se oli. Suurin osa istui tai makoili rannalla, muutama riittävän hyvä uimari ja kellukkein varustautunut uiskentelija oli pidemmällä rantavadessä. Ja sitten oli me rantavedessä istuskelevat ja mereveden pyörittelemät, pikkulapset, muutama äiti ja minä. Äidit ihan fiksusti, lapset ja minä tukka takussa, hiekkaa joka paikassa, pinnan yläpuolella milloin jalka, milloin käsi, useimmiten pää. Ei vainen, minäkin olin ihan paikallaan ja siivosti, kipusyistä, ja lasten touhuja katsellen. Eilen sen sijaan kirveli silmiä, suussa maistui suolavesi ja hiuksista rapisi hiekkaa vielä kotonakin, eli varsin onnistunut rantafiilis.

...ja vielä kauempaa, sieltä penkeiltä asti.

Rannalta lähtiessä istuin hetkeksi kuivattelemaan itseäni ja märkien bikinien päälle vedettyjä päällysvaatteitani rannan ja puiston rajalla olevalle kaarevalle penkille. Olisiko mennyt jopa 5 minuuttia, ennen kuin siihen ilmestyy ensimmäinen seurankaipuinen. Nykyään on helppoa, kun näyttää kaikki kaksoisleukansa ja silmäpussinsa ilman aurinkolaseja, niin peruuttavat ainakin nuoremmat haihattelijat pois. Niin tämäkin. Seuraava sen sijaan oli sitkeämpi, tai toivottomammassa tilanteessa oleva. "MIstä sinä olet kotoisin?" En mistään. Ja asun täällä. "Ai, sinä puhut turkkiakin. MInä puhun loistavaa englantia. Ei sinun kannata enempää turkkia opetella. Turkki on kuin USA. Täällä asuu eri alueilla erilaisia ja eri kieliä puhuvia ihmisiä." Juu, niinhän se on joka maassa, sanoin, ja ajattelin, ettei huonompaa vertausta olisi voinut esittää. "Ei se ole sama juttu. Blaa blaa blaa... Helsingissäkö sinä asut? Mitä sinä siellä teet?" En asu, asun täällä, ja en tee mitään... Siinä vaiheessa tuli taas kurdikiintiö täyteen, ja lähdin kävelemään pois. Seuraava kysymys olisi kuitenkin liittynyt perhesuhteisiin tai omistuksiin. Turkkilaisten keskuudessa eläessä ja toimiessa tällaista ei ole ollut, ja olen saanut olla rauhassa tuollaiselta tökeröltä mammonaa ja mahdollisuuksia kartoittavalta kyselyltä. Vaan nyt olinkin tullut "kultarannalle", etsijöiden paratiisiin.

Oleanterin kukka penkin takaa

Kotiin tullessa törmäsin alapihalla sombreroihin, ja olin purskahtaa nauruun. En kuitenkaan tohtinut, oli naapurin mies sen verran väsyneen näköinen matkalaukkuja siirellessään, ja sombreroita. Yläkerroksessa kuului ensimmäiseksi "ayıp, çok ayıp' (häpeä, iso häpeä), kun pari naista paapatti reissusta palanneelle naiselle kiihkeään sävyyn. En tohtinut häiritä ja kysyä, että olivatko Espanjassa vai Amerikan reissultako palasivat. Niin vaan talo täyttyy, asunto kerrallaan palaavat ihmiset koteihinsa ja alkaa arki, kullakin itsensä näköinen. Tässä sitä voi sitten sopivasti miettiä, että mitähän se minun arkeni on, ja missä? On nyt jotenkin välivaihe, vapaata kelluntaa, vai olisiko sittenkin pudotusta 😎 . Laskuvarjokin unohtui lähtiessä.

Mukavaa iltaa, ja muista pitää huolta ystävistä.