Matkakuvia, lisää kuvia

Tästä olin ostamassa tonttia vuosi sitten. Halusin, ei myyty.

Sairaanhoitaja sanoi minulle sairaalassa tänään, että "suoristapas ryhtiäsi että oikenee nuo makkarat, niin saan teipattua nämä johdot paikalleen" Ja minkähän minä mahdoin kuulla noista kolmesta asiasta jotka hän sanoi? ...että oikenee nuo makkarat... aih, liikkumattoman elämä, epäsäännöllinen ruokailu ja hömppäruoka on edesauttanut ulkoisen olemuksen kasvatusta. Teipit tuolla kutittavat, ja muistuttavat, motivoivat. Ai mihinkö -vaikkapa tanssitreeneihin. Eilen yllätin itsenikin osallistumalla Urban Moves -etätanssitunnille. Ja nautin tanssin ilosta! 

Eilen lueskelin valtion sivuilta ohjeita ja

Mantelipuita ja muita, sekä eteen aukeava laakso

säännöksiä koskien eurooppalaisen auton viemistä Turkkiin. Taas kerran pohdin hetken aikaa sitä, ostaisinko jonkin halvan auton ja menisin sillä. Taas kerran. Säännöstö on aikamoisen moniulotteinen, enkä voi vieläkään sanoa että olisin sen yksiselitteisesti ymmärtänyt. En vieläkään tiedä mitä teen. Uutena asiana ymmärsin nyt sen, että en ymmärrä kokonaisuudesta kuin pienen siivun. Aiemmin kuvittelin ymmärtäväni edes hieman enemmän. Uutta oli myös se, että Turkissa oleskeluluvan turvin asuvan ulkomaalaisen pitää ennen auton tuontia asua TUrkin ulkopuolella vähintään 6 kk, tai tuontilupaa ei saa. No... Seuraavan kerran kun käyn Helsingin seudulla, haluaisin käydä Turkin suurlähetystössä tms kysymässä mitä mikäkin kohta konkreettisesti tarkoittaa. Kysymyksiä olisi ihan vaan muutama. Esimerkiksi veron määrä ei ole selvinnyt millään tavoin.

Naapurissa mummo ja pappa

Diriliş Ertuğrul on nyt katsottu kokonaan, ja Kuruluş Osman etenee mielenkiintoisesti mutta 1 jakso / viikko vauhtia. Siksi tarvitsee löytää uusi. Pitkään etsin ja mietin mikä on seuraava, ja harkitsin mm. Payitaht Abdulhamidia ja muita historiapohjaisia sarjoja. Lopulta pienellä itsepakottamisella päätin jättää tv-sarjojen maailman toistaiseksi vähemmälle, ja päädyin jatkamaan kieliopintoja Anatolian yliopiston kielikurssiohjelman kautta. Sarjat olivat viihdyttävämpiä, sen voin taata, mutta tämä vie kokonaisuutta paremmin eteenpäin. Oletettavasti. Ninä hetkinä kun opiskelu uuvuttaa voi taas virkistää itseään tv-sarjoilla.

Muuten... Alanyassa on meneillään neljän päivän ulkonaliikkumiskielto koronaepidemian hillitsemisen ja kaupungin pintojen puhdistamisen / desinfioimisen ja koronan luontaisenkin kuolemisen vuoksi. Eikös se elä monilla pinnoilla 3 vrk. Lisäksi Turkissa on alkanut paaston aika Ramazan (Ramadan), ja se kestää kuukauden tästä eteenpäin. Jospa sen jälkeiset Bayramit (juhlat) olisivat jo normaalit, ilman koronarajoitteita. Toivottavasti. Aika näyttää.

Toinen haluamani tontti, luoteisnäköalaa

On outo tunne olla näin pitkään pois Alanyan kodista. Omalla tavallaan jopa uuvuttava tunne. Ensi viikolla tulee täyteen kolme kuukautta. Kolme kokonaista kuukautta pois kotoa. Vaan kun ei se edes lopu siihen, eikä kuuteenkaan kuukauteen. Kaipauksen täyteistä koti-ikävää, mutta hyväntuulisessa työporukassa aika menee nopeasti. Tämä vuosi on niin erilainen, kuin se vaan voi olla. Ja minä olen luvannut olla töissä taas pidempään kuin mitä ensin suunnittelin. Pidempään ja pidempään. Veroprosenttiakin on nostettu 9 kk työskentelyä vastaavaksi. oi joi. Vaan on koronasta hyötyäkin. Jos sairaanhoitajana selviän tästä taudista hengissä, niin koko ajan on töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä, ja palkkaakin saa. Monessa ammatissa on heikommin. Tässä ei ole aineellista hätää. Kuinka erilaista elämäni olisikaan, jos olisin jäänyt Alanyaan täksi ajaksi.

Tontilta etelään aukeava laakso. Ei myyty minulle tätäkään.

Muutamien metrien päässä, naapuritalon katon harjalla kovassa tuulessa keikkuva harakanpoikanen on hellyyttävä näky. Olo on vähän kuin harakalla. Kiiltävä houkuttaa, ruoka ja lämpö houkuttaa, ja tasapainon säilyttämiseksi on parasta kääntää nokka vastatuuleen. Puhaltakoon tuulet niin kuin puhaltaa, aina voi vähän korjata asentoa ja tarkistaa suuntaa. Voi levähtää hetken, levittää taas siivet ja nousta uudelleen lentoon. Seuraavaa lentoa odotellessa voi vaikka unelmoida vanhoja matkakuvia katsellen.

Uusia kujeita, uusia kuvioita

Kesätyö 😊 ja loma

Tätä aikaa kun paistaa ja sataa ja meri myllertää 😍

Hyvä aika alkaa katsella lentoja, mutta mihin suuntaan? Märkää, harmaata ja tuulista on sää ilmeisesti sekä Suomessa että täällä. Myrsky toi mukanaan upean aallokon merelle, ja vei minun parvekeavokadostani kaikki lehdet. Vai oliko lehtien katoamisen syy sittenkin pienet ötökät... niitä kun näkyy olevan vielä vihertävissä kasveissa, muissa paitsi valkosipuleissa, purjossa ja pinaatissa. Hassua, etteivät ne kelpaa näille pikkupurijoille. Minulle ne ovat herkkua. On ehkä tullut aika heittää nämä mullat pois, desinfioida ruukut ja hankkia uudet kasvit, mutta vasta sitten kun työreissu on ohi.

Tänään puhelimen soidessa soi lähes enkelikellojen äänikin, kun näin mistä suuntanumerosta puhelu tulee. Erään hoitofirman esimies sieltä soitteli, jutteli ja kyseli, ja tarjosi työtä. Ajatuksemme ja ajoituksemme osuivat aika hyvin yhteen, ja sanoin Kyllä. Puhelun päätyttyä innoissani naputtelin muutamalle ihmiselle viestillä tiedon asiasta. Löysin asunnonkin isomman kaupungin keskustasta, ja ajattelin että työmatka hoituu myös bussilla tai junalla, vaikka esimies toivoikin että minulla olisi oma auto käytettävissäni. Ne! ja muutama muu valittu sana tulisi ulos turkkilaisella temperamentilla, joka kyllä sopii minunkin nykyiselle luonteelleni, jos on tarvis. No, onhan sitä, toisinaan.

Vihreä on nättiä monessa muodossa, ja hyvääkin usein

Tällä kertaa siis totean, että iltavuorosta pääsee kyllä junalla pois kun odottaa 45 minuuttia ulkona, mutta aamuvuoroon ei pääse junalla eikä bussilla tarpeeksi aikaisin. Ja työmatkaa olisi 35 km, eli ei ihan meikäläisen kunnolla fillaroida, ei juosta, eikä ainakaan potkulautailla. Potkulaudasta tuli mieleen Aurinkoon karannut -runokirjani, se uusin, jonka loppurunosta löytyy tämä mummo potkulautoineen. No, nyt on harras toive että kirja myy hyvin, sillä joudun ostamaan auton jotta voin täyttää lupaukseni työssäkäynnistä.

No, ensin kävi mielessä ajatus, että joku halpa auto, sellainen kesäräppänä, joka kestää ainakin puolen vuoden työsuhteen ja sitten vielä ajon tänne. Niin, mitä sitä Suomeenkaan jättää. Sillähän voi ajaa hiljakseen pitkin Itä-Euroopan teitä, varsinkin jos on itäauto tai muuten huono ja ruosteinen. Ja vähän lännempää jos sattuu olemaan killtävä ja ehjäpeltinen. Ja sitten Turkin rajalla vaan näyttää oleskelulupakorttia ja passia, ja ajelee tulemaan viistosti poikki koko maan, tänne kotiin asti. Ai niin, mutta... mutta kun on oleskeulupakortti, ja kun on tullut oltua maassa "hiukan" yli 6 kk, niin suomalainen ajokorttipa ei enää kelpaa. Rapsahtaa sakot ja keskeytyy ajomatka. Hhmmm, ja sinne rajalle on tuskin perustettu pika-autokoulua tällaisia rajanylittäjiä varten, joten kiesi jäisi rajalle, tai pitäisi pahimmassa tapauksessa toimittaa naapurimaan puolelle paikkaan, josta joku eurooppaan päin menijä sen huolisi. Ja olisi verot ja vakuutusmaksut, bensamaksut ja taatusti kasa huolto- ja varaosakuluja. Iik, mikä soppa!

Pienin askelin kohti unelmaa

Joten, jos en ostakaan autonräppänää, vaan yritänkin hankkia asunnon sieltä keskeltä maaseutua. Vuokrat ovat edulliset kaikissa niissä viidessä asunnossa, joita siellä oli vuokrattavana. Tyhjiltä näyttivät, niin myös ympäristö. TArvitsee siis ostaa keittiövälineitä, verhot, pöytä, tuoli ja sänky ja... Ja siellä asuessa voisin hoitaa jonkinlaisen prosenttiosuuden työstäni, mutta en kuitenkaan 100%, sillä 100% työajan toteutuminen edellyttää matkustamista myös muihin yksiköihin, sinne 35 km päähän isompan kaupunkiin. Ja siellä missä nuo viisi vuokra-asuntoa ovat, ei kuitenkaan ole se työpaikka ihan vieressä. Fillarilla tai kävellen tarvitsisi toteuttaa se loppumatka, jonka pituudesta ei nyt ole ihan täyttä käsitystä. Se on jotain, (x)x km. LUmessa, loskassa ja kevään kelirikolla, ehkä pinnoittamattomalla maaseututiellä çok güzel ainakin lihaskuntotreenin näkökulmasta. 


👍👍Ja ratkaisu ongelmaan on...? En tiedä. Tiedän vain sen, että olen innoissani tuosta työstä, se on työnä oikein mieluisa. Siinä on sopivasti uutta ja sopivasti haastetta. Lisäksi siinä on tiettyä pysyvyyttä, siis mahdollisuus pitkäkestoiseen ja usein toistuvaan kuvioon. Sekin olisi ilo ja iso helpotus. Fakta vain on, että kohtuukuntoisen auton osto kaikkine sivukuluineen, ja samaan aikaan asunnon vuokraaminen takuuvuokrineen ja mahdollisine kalustehankintoineen ei mahdu budjettiin. Tai sitten pitää löytää vain sopivat palaset, niin että ne sopivat hyvin sekä kokonaiskuvioon että budjettiin. Aivojumppaa, jälleen kerran. Joka tapauksessa aikanaan menen, ja toivottavasti läpäisen testipäivät, saan iloita työstä ja palkasta, ja nauttia ympäristöstä ihmisineen. Hyvä etten jo mennyt ostamaan omia työvaatteita. Onhan se taas tosi iso muutos, ja mahdollisuuksia täynnä. 

Ja te, jotka mietitte lomalentojen ostoa. Alanyaan ja Gazipasan kentälle pääsee tänä vuonna Finnairin suorilla lennoilla, ja niitä myydään sekä Aurinkomatkojen että Finnairin sivustojen kautta. Tänne pääsee myös Turkish Airlinesin lennoilla, joissa on vaihto IStanbulin uudella, upealla ja helppoliikkuisella kentällä. 9.6. alkaen myös Pegasus Airlines aloittaa Helsinki - Alanyan Gazipasa lennot. Pegasus Airlines tuo suoraan TUkholmasta Alanyaan edullisesti. Ja sitten on mahdollisuus lentää myös tuonne kauemmalle kentälle eli Antalyaan, esim Norwegianilla Oslon kautta, Pegasoksella, SunExpressillä, Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta ja monen suomalaisen matkanjärjestäjän lomalennoilla. Jollei viime vuoteen nähden ole tullut muutosta, niin vain Aurinkomatkat lennättävät Alanyan omalle kentälle, ja muut Antalyaan. Voitat matka-ajassa yli 2 tuntia per suunta, kun lennät Alanyan Gazipasaan, ja voitat palvelunopeudessa ja kentällä eteenpäin siirtymisissä tosi paljon, arviolta ainakin 30 -60 min kun käytät Gazipasan hiljaisempaa ja pienempää kenttää. 

Alanya 💝 Energiakuvia sateen keskelle aina silloin tällöin

Tällä hetkellä ostettuna lentolipuissa ja lomamatkoissa on myös erittäin edullisia vaihtoehtoja. Omista lennoistani maksoin nyt alle 90 €. En ole muistanut vaihdattaa pyöriä yhteen oleelliseen matkalaukkuuni, siihen Muumi-laukkuun jonka pyörät sulivat täällä heti ensimmäisillä käyttökerroilla kuumalla asfaltilla rikki. Kävin ostamassa uuden laukun, ja totesin että hintahaitari on valtava, eikä hinta ja laatu kulje aina käsi kädessä. Laukku, joka lopulta lähti mukaani, on paremmin varusteltu kuin tuo edellinen, törkeän ruman värinen, ja maksoi 120 TL eli vähän alle 20 €. HIntalapun katsominen auttoi pääsemään yli väristä, ja ohjasi ajatukset siihen suuntaan, että ainakin se erottuu hihnalta. Joissakin asioissa, ja aika usein, väreillä on minulle iso merkitys. On värejä, joita en missään tapauksessa pue päälleni tai tuo kotiini, jos voin sen välttää. Samoin on käsilaukkujen ja laukkujen kanssa, paitsi nyt. Mietin jo, että virkkaanko tuolle hupun... mutta ei tarvitse. Matkalaukkujen suojia, matkalaukkujen "paitoja" myydään mm SaliPazarissa, ja on kuvioita ja värejä mistä valita. Sinne siis. Joo-o, eikä se autokaan voi olla ihan minkä värinen tahansa, eikä rekkarikaan ihan mikä tahansa 😂. Nih.

Vuokra-autolla vuoristoon

Alanyaa ja Taurusvuoristoa kiehtovimmillaan 14.3.2019

Kävelimme kaveriporukalla tuttuun autovuokraamon kysymään autoa päiväksi vuokralle, vuoristossa käyntiä varten. Yhtään ei ole vapaana nyt, sanoi omistaja. Soitin luottokuskilleni ja kysyin tunteeko hän ketään sellaista auton vuokraajaa, jolla on hyväkuntoiset autot ja normaalit hinnat, ja jolta saamme auton heti. Hetken päästä puhelin soi, ja Mahmutlarista soittaa henkilö, joka pyörittää myös autonvuokrausta. No, myöhemmin hänen kyydissään istuessamme kävi ilmi että hän myy lähes mitä tahansa. 

Joka tapauksessa miehen hinta oli normaali 200 TL / vrk, ottaen huomioon

Pilvi vyöryi rinnettä alas 14.3.2019

että hän tuli Mahmutlarista keskustaan ja nouti meidät toimistolleen. Toimistolla hän selitti että tänään on sähkökatko, eikä siksi voi käyttää kopiokonetta tai tietokonetta. Tietokoneen ruutu oli kuitenkin teipattu täyteen muistilappuja, ja naapurifirmoissa näkyi olevan sähköt, joten ilmeisesti vain hän oli sähkötön ja netitön, näytöstä päätellen oli ollut jo pidemmän aikaa. Auton vakuutuksesta kysyttäessä hän ei vastannut vaan vaihtoi puheenaihetta, joten liekö auto ollut edes vakuutettu...

Autoja vuokraavat firmt käyttävät nykyään

Iltavalo näytti uusia ulottuvuuksia 14.3.2019

internetpohjaista ohjelmaa, jonne heidän tulee syöttää auton vuokranneen henkilöt tiedot. Sieltä mm. poliisi tarkistaa kuka autolla on ajanut mihinkin aikaan, ja onko henkilö ollut ajo-oikeutettu vai ei. Esim. minun kohdallani viime syksynä ohjelma ilmoitti siitä, että olen Turkissa niin kauan, ettei suomalainen ajokorttini ole enää voimassa täällä (on voimassa vain ensimmäiset 6 kk). Tällä kertaa kuskina oli ensimmäistä kertaa Turkkiin tullut henkilö, jonka kortti oli voimassa, ja jonka ajotaidot olivat sitä luokkaa, ettei tarvinnut panikoida edes osin sortumaan lähteneillä vuoristoteillä. Kiitos kuskille :)) . 

Kanavartaani Siellä ravintolassa 14.3.2019

Kus Yuvasin tunneleita ennen on ravintola, jonka nimeä en vieläkään muistanut ottaa ylös. Ravintola näyttää ulospäin ei-ravintolamaiselta, ja sisustus on vaatimaton, mutta omistaja on todella ystävällinen nuori mies ja ruoat erittäin hyviä. Olimmekohan kokin painajainen, en tiedä, mutta yksi meistä söi lammasta, yksi nautaa, yksi kanaa ja yksi maalaismunakkaan. Kana-annokseni oli herkullinen ja niin kehuivat muutkin omia ruokiaan. Lisäksi tuli iso tuoresalaatti ja tuoretta leipää. Nuo ruoat ja juomamme tekivät yhteensä 150 TL eli n. 25 €. Kannattaa käydä. Ja suosittelen kannattamaan nuorta yrittäjää, vuoristolaista, jolle tuo ravintola on ympärivuotinen elinkeino.

DimCayin itäpuolen kylää sillalta kuvattuna 14.3.2019

Käväisimme myös sellaisilla teillä, jossa oli edellisen päivän rankkasateiden jäljiltä maansiirtymiä... eli tien ulkoreuna oli osin sortunut. Kaupunki korjaa ne yleensä lähipäivien aikana, ja uutisissa oli kyllä ilmoitettu, ettei ko tielle kannata mennä. Kysyimme eräältä alueella asuvalta missä kunnossa tienpätkä on, sillä ennen kuin kiertäisimme vuorten takaa Mahmutlariin ajaisimme mieluummin suoraan Kus Yuvasista DimCayin patojärven kautta Tosmuriin. Ja ajoimme. Iltahämärässä ja hitaasti, mutta turvallisesti. Kus Yuvasin alueella oli vielä lunta...

Patojärvi auringon laskiessa 14.3.2019

Satuimme osumaan AkKöprülle juuri auringonlaskun aikaan, ja oli kiva kuvata sen hetken tunnelmia. Ylhäällä vuoristossa oli jälleen tuuria pilvien kanssa, sillä pilvet olivat matalalla ja osa teistä kulki korkeammalla kuin pilvien alareuna. Oli mukava elämys. Toisaalta aurinko ja pilvet tekivät mielenkiintoisia valoilmiöitä ja valaistuksia pitkin rotkoja, laaksoja ja vuorenrinteitä, joten jollei olisi ollut kiire päästä pois ennen illan pimenemistä, niin olisi tehnyt mieli kuvailla niitä pidempäänkin. Nyt kuitenkin pimeässä ajo ei hukutellut ja halusimme ajoissa tukevammille ja valaistuille teille. 

AkKöprün kautta DImCayin patojärven ympäri kiertävä tie on osin uudelleen asfaltoitu ja reunamille on laitettu uudet sähköpylväät. Osassa pylväistä, itäpuolella, oli jo sähköt ja katuvalot. Jee! Tuostakin tieosuudesta tulee mukava ja turvallisempi myös ilta-ajajille. Tehnee hyvää sekä paikallisille asukkaille että paikallisille yrittäjille.

Reissuun lähtiessä paistoi aurinko

Kevät on tullut ympäri Alanyaa, ja nyt kannattaa liikkua niin kylissä kuin keskustassakin. Nyt viikonlppuna on hieman sateista ja pilvistä sekä ilma viileää. Ensi viikolla on tiedossa aurinkoista ja puolipilvistä, sekä +25 C suojaisissa paikoissa. Siis ihan kesäkelit suomalaiseen tuntumaan. 

Kaipaatko seikkailua ja jännitystä? Aja vuoristoon.

Alanya Sarıveliler Yolu 17.11.-18

Niin, toissailtana ajattelin että vuoristoretkellämme emme aja lumelle vaan lämpimään, aurinkoiseen vuoriston osaan. Vaan ei. Lumelle. 

Tämä vuoristolainen, hyvä ystäväni, on luotettava ja varma kuski, ja kaiken lisäksi tuntee hyvin alueet joilla ajelimme. Hän ajoi hitaasti ja rauhallisesti, kun tuntee myös tämän kyydissäolijan tasamaataustan ja vähäisen vuoristotiekokemuksen. Silti ajelu ja rotkojen reunoilla kävelyt vastasivat vähintään yhtä Linnanmäki-päivää. Ehkä kuvat selventävät miksi.

Päivälle oli ennustettu koviakin sadekuuroja, vaan ne menivät onneksemme jotain muuta reittiä. Sen sijaan utuisuus ja ajoittainen runsaskin pilvisyys kulki mukana. Ajoittain paistoi tosi kauniisti aurinko, ja paistaessaan lämmitti. Silloin kun auringonpaistetta ai näkynyt pilvien takaa, oli vuoristossa kylmä sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Star Warsien Jaffa???

Ja mitä en ollut tajunnut ottaa mukaan: 
-käsineet
-pipo
-maastokelpoiset kengät (oli vaan city-nilkkurit, onneksi nilkkaa tukevat nilkkurit)
-nilkkatuki (sillä kuntoutus on vielä kesken eikä louhikoissa kävely ja pitkin rinteitä hyppely ollut vielä ihan ok)
-kipulääkettä (edellisestä johtuen)
Ehkä ensi kerralla muistan edes käsineet ja maastokelpoiset kengät. Salvarit oli nytkin mukana, ihan vaan siksi, kun arvelin että jotain tarvitaan, mutta varavaatevalikoima ei nyt ihan osunut kohdalleen.

Tuolla kaukana siintää DimÇayın patojärvi

Ajoimme Alanyasta, Kestelistä DimÇayın itäistä reunaa pitkin padon ohi ja uudelle Ak köprülle, Ak sillalle asti. Siitäkin jatkoimme vielä suoraan eteenpäin, ylittämättä siltaa. Jatkoimme matkaa aina Kuş yuvası tunneleille saakka. Kunhan et käänny missään vaiheessa Ak köprün jälkeen oikealle, vaan seuraat päätietä vasenpainotteisesti, niin tulet automaattisesti ko tunneleille. Me menimme läpi neljästä tunnelista, ja sen jälkeen oikeasti lumi veti kuskia puoleensa niin vahvasti, että matkasuunnitelma muuttui välittömästi ja hän käänsi rattia vasemmalle. Lumikuvia tulee seuraavassa postauksessa.

Kar keyfi, lumella huvittelu kesti aikansa, ja loppui palelemiseen. Palasimme tunneleita pitkin takaisin. Koskapa ystäväni kertoi uudelleenkin Kuş yuvası tien vaarallisuudesta, ja lupasi että joskus voimme kävellä siellä, niin jotenkin se tie alkoi kiehtoa... Hän sanoi tien olevan suljettu autoliikenteeltä. Vaan kun apumiehen paikalta näki että se ei ollut suljettu, ja kun mankuminen ja vinkuminen auttoi, kääntyi auto ko. tielle. No, ei hän kuitenkaan ajanut pahimpiin paikkoihin, vaan parkkeerasimme siihen ensimmäisen tunnelin vierustalle, ja se riitti tälle kertaa. Joskus myöhemmin mahdollisesti kävelemme tuota tieosuutta jonkun matkaa pidemmälle, on se sen verran kiehtova kaikessa vaarallisuudessaan ja erityisesti jylhässä kauneudessaan. Ystäväni heitti kivenlohkareen rinnettä pitkin alamäkeen. Sen ääni kuului käsittämättömän pitkän aikaa. En tiedä kuinka syvä tuo rotko on, sanon vain että SYVÄ. Tuo paikka on noin 1.000 m merenpinnan yläpuolelle. Siellä on DimÇayın alku- ja syntypaikka. 

Alanya Karapınar Mahallesi Kuş yuvası uçurum 17.11.-18

Kuş yuvası rotko. Kaikki kuvat ovat samalta pysähdyspaikalta. Me pysyimme nyt alueella, jossa on vielä putoamisen pysäyttävää puustoa, kuten ystäväni asian ilmaisi.

Milloin lähdetään kiertämään rotkon reunaa myötäilevää tietä, kävellen? Jos reunalta putoaa, on seuraava pysähdys lähes kilometrin päässä pohjalla, ellei osu olemaan tuuria niin paljon, että tömähtää johonkin isoon kiveen tai kielekkeeseen, joka pysäyttää putoamisen. Tie on kapea, hyvin kapea. Ja tien ulkoreuna on murenevaista sorttia. Myös ylärinteestä, tien yläpuolelta saattaa irrota kivi tai maamassaa, ja tuoda mukanaan hieman enemmänkin kiviä tai maamassaa. Erityisesti sateen jälkeen ympäristö on "eläväistä". Kiehtova paikka.

Alanya Karapınar Mahallesi Kuş yuvası uçurum 17.11.-18

Alanya Kuş yuvası 17.11.-18

Alanya Kuş yuvası 17.11.-18

Alanya Kuş yuvası 17.11.-18

Alanya Kuş yuvası 17.11.-18

Alanya Karapınar Mahallesi Kuş yuvası uçurum 17.11.-18

Autoretken antia kuvin ja sanoin

Alanyan lähivuoristoa 8.8.2018

Vuoristoreissu vuokra-autolla on tehty, ja rentouttavaahan se oli kaiken kaikkiaan. Oli myös voimauttavaa. Kiitos matkaseura <3 .Meri ja vuoret ovat jotain sellaista josta en luovu, jos saan valita. Toiset rakastavat metsää, metsän keskellä liikkumista ja kertovat saavansa puista voimaa tms. Minulle metsä on ahdistava paikka, mm. siksi kun se on niin suljettu, peittävä ja sisäänsä kätkevä. Vuoret ja meri tarjoavat avoimuutta, näkyvyyttä pitkienkin matkojen päähän, ja, ilmatilaa. Juu, tiedän, olen aiemmin ajatellut metsästä juuri päinvastoin. Elämän matkan edetessä asenteet ja mieli muuttuu.

Alanyan lähivuoristoa 8.8.2018

Kolme asiaa pääsi yllättämään tuon reissun suhteen. Ensimmäinen oli vuoristossa ajamisen aiheuttama epämukavuus, siis ennalta. Edellisenä iltana otin jonkun verran stressiä siitä, että

• me kolme suomalaista naista ajamme ilman paikallista miestä jyrkillä vuoristoteillä (paikallisen miehen läsnäolon suoma turva puuttui), 
• joiden reunamilta on pitkät pudotukset alas laaksoon (varaa ajovirheisiin tai virhearviointeihin ei ole), 
• ja että teiden kuntoa ja olemusta pitäisi osata lukea (nähdä ja ennakoida mahdolliset maansiirtymät teissä ja rinteissä). 

DimCayin patojärveä kaakosta 8.8.2018

Toinen yllätys oli ihmisten avuliaisuus. Ajoimme vuoristoon Alanyan Bektaşin kautta. Pysähdyimme vuorelle nousun jälkeen ensimmäiseen vastaantulleeseen ruokapaikkaan. Pieni perheyritys, keskustasta tullessa tien vasemmalla puolella oli monin tavoin positiivinen kokemus. Suosittelemme. Hyvää ruokaa, avoin ja ihana ilmapiiri ja erittäin avulias omistaja. Automme hörppi rinnettä ylös ajaessa yllättävän paljon polttoainetta, sillä en ollut tajunnut tankkauksessa huomioida moottoria ja automallia, vaan tankkasin keskivertokulutusta ajatellen. Jo tuossa vaiheessa näimme ettei polttoaine riitä suunnittelemaamme reittiin. Paikan isäntä kävi jossain marketissa tankkaamassa automme, eikä meidän tarvinnut etsiskellä polttoainetta sen enempää kuin ko markettiakaan.

DimCayin patojärveä luoteesta 8.8.2018

Kolmas yllätys oli reissun henkinen anti, rentouttavuus, kirjoitusideoiden runsas esiinnousu ja reissupäivän voimaannuttavuus. Siitä kerron myöhemmin. Tuosta ruokapaikasta suunniteltu reittimme jatkui Asmaca-kylän kautta Bademağaç-kylään. Tai sitten ei. Intuition mukaan vaihdoimme suunnitelmaa ja todellisuudessa emme kääntyneet Asmaca-kylään, vaan jatkoimme hiljakseen ajoa vuoren takapuolella kohti Obaa ja Tosmuria. Siellä käännyimme DimÇayılle päin ja ajoimme patojärven ympäri. DimÇayın tien vierellä on tosi paljon sisäänheittäjiä, jotka haluavat että ajamme juuri heidän ravintolaansa. Röyhkeimmät heistä seisovat keskellä tietä niin, että ohi pääsy on vaikeaa ja on pakko pysähtyä. Samalla alkaa myyntipuheet. Mutta emme olleet nyt taivuteltavissa, sillä mukana oli oma piknik-varustus .

Tippukivimäisiä muodostelmia 8.8.2018

Monissa muissa paikoissa Alanyassa on tosi paljon piknik-alueita, joihin ihmiset voivat
pysähtyä perheineen viihtymään ja viettämään aikaa. DimÇayılta sellaisia ei löytynyt, vaan joka paikassa oli ravintoloita, kojumyyjiä ja jopa kameliratsastuksen myyjä. Olet turisti, joten syö, syö, juo, juo, osta, osta. Se on alueen tämän hetkinen tunnelma. Onneksi DimÇayıkin on talvella rauhallisempi, normaalimpi. Nyt se oli keskustan vastakohta. Alanyan keskustan myyjät ovat rauhoittuneet, ja keskustassa on ihana kävellä ja kuljeskella kun kukaan ei nyt uudistusten  myötä painosta ostamaan mitään. DimÇayılle asti tuo käytäntö ei vielä

Edellisen kuvan paikka kauempaa kuvattun

yllä, mutta ehkä jonakin päivänä.

DimÇayılla tehtiin asfaltointitöitä ja patojärveä kiertävän tieosuuden parannusta. Myös bussipysäkkejä katoksineen oli ilmestynyt tien varsille. Tämä oletettavasti tarkoittanee sitä, että kaupungin bussi alkaa kiertää DimÇayın patojärven lenkkiä 😍. Olisipa ihana, niin turisteille kuin paikallisillekin. Uskon sen lisäävän sekä alueen asukkaita että palveluita.Nyt vain toivotaan että bussireitti tulee ja aloittaa toimintansa mahdollisimman pian.

DimÇayın patojärven länsipuolella löysimme erään levikkeen, jota muutkin olivat käyttäneet pysähdyspaikkanaan. Siihen oli jopa kyhätty nuotiopohja. Isolla innolla levitimme pöytäliinamme alueelle, nostimme astioita, juomia ja juustokakkua. Saman tien ilmaantui iso ampiainen paikalle, ja toinen ja kolmas... minuutin kuluttua niitä oli niin paljon, että pysähdyspaikan vaihto oli meillä kaikilla mielessä, mutta ei ollut ihan helppoa saada astioita ja elintarvikkeita pois ampiaisten keskeltä. Olisin halunnut ottaa niistä kuvan, koska ne olivat käsittämättömän isokokoisia, mutta en uskaltanut paljoa liikuskella edestakaisin enkä ärsyttää ampiaisia kameralla tähtäilemällä. Sen sijaan ihailin niiden olemusta vaikka ne tulivatkin iholle. Muutama oikeasti kävi iholla ja vaatteilla, mutta makeat herkkumme onneksi kiinnostivat enemmän kuin me ihmiset.

Beyaz Saray-ravintolan vieressä, joen varressa oli

Alanyan Tophanesta tämäkin 8.8.2018

muitakin piknikillä, ja siihen mekin päätimme pöytämme levittää, edes hetkeksi. Tällä kertaa pääsimme herkuttelussamme pidemmälle, ennen kuin saapui ensimmäinen ampiainen. Annoin sille pöytämme ulkopuolelle lusikallisen vadelma-juustokakkua ihan vaan siksi, että ei tule pöydälle eikä iholle. Tosin arvelimme, että kohta se tuo mukanaan myös kaverinsa. Onneksi näin ei käynyt, ja tämä yksinään lentelevä ampiainen pysyi metrin päässä ja kauempanakin. Meillä ei sen sijaan ollut kovinkaan levollinen ja pitkään ko paikassa viihtyvä olotila, vaan jatkoimme matkaa Kesteliin.

Kestelistä palattuamme olimme Tosmurissa ohitustiellä liikennevaloissa. 2-3 sekuntia ennen liikennevalojen vaihtumista pois punaisesta, tööttäili takanamme oleva iso linja-auto meille siihen malliin, että menehän akka pois alta. Se hoputti etenemään vaikka vielä oli punaiset. No, odotimme valojen vaihtumisen, etenimme hieman mutta tavallista hitaammin ja vilkautimme jarruvaloja. Etenimme taas hitaasti muutaman sekunnin. Takana tööttäilevällä bussin kuljettajalla meni hermot ihan totaalisesti. Se kaahasi henkilöautojen väliin, tuli vasemmalle automme viereen ja alkoi kiilata meitä ulos kaistalta.

Tophanesta ylämuureille päin 8.8.2018

Sekä epäusko että hienoinen kauhukin tulvahti mieleen, sillä kaistat olivat täynnä autoja ja vaaran riski suuri. Ehei, niin helpolla ei pelotella eikä taivuta uhkailuun. Tiesin että tuossa alueella on kameravalvonta, ja oli paljon silminnäkijöitä, eli jos se aiheuttaa kolarin se myös maksaa. Toki ihmisten kokemia kärsimyksiä ei mikään korvaa. Otimme jo kännykät valmiiksi kuvaustilaan että saamme kuvan auton rekisterikilvestä, se kun oli vienyt kiilauksen siihen pisteeseen että jokusen sentin marginaalilla oli tullut eteemme ja temppuili siinä. Olin valmiina soittamaan poliisille jos jotain pahempaa toimintaa tapahtuu kuljettajan taholta, kun se yllättäen ja taas törkeästi kaistan ylittäen poistui viereisen huoltoaseman suuntaan. Joskus harvoin kohdalle osuu raivopäitä. Tuonkin rekisterikilpi oli 33 *** 03 eli ei ollut alanyalainen auto. Alanyan liikenne on rauhoittunut tosi paljon, ja siellä on nykyään hyvä ajaa.

Tophanesta kaupungintalolle päin 8.8.2018

Vuokra-autojen kapasiteettitesti on ylös Kalelle ajaminen. Viime syksynä ajamallamme autolla paloi  kannentiiviste 😁. Tämä kesti paremmin. Meillä oli sen verran onnea tuon auringonlaskuruuhkan keskellä, että edellämme ajoi kaupungin bussi n:o 4. Jos olisin ollut fiksu ja ajatellut loppuun asti, niin olisimme menneet Kalelle bussilla tai telerefikillä, köysiradalla / tuolihissillä. Fiksuudesta ei ollut tuossa kohden tietoa. Kalelle ylös ajaminen turistiautoilijoiden ruuhkan keskellä on stressaavaa silloinkin, kun alla on riittävän tehokas auto. Tämä oli ihan uusi (6.000 km ajettu), hyvin koko päivän toiminut, todella siisti ja miellyttävä ajaa muutoin, mutta moottori oli pienitehoinen. Kaksilitraiset ovat enemmän minun mieleeni. Joka tapauksessa pääsimme hyvin Kalelle, näimme auringonlaskun ihanat värit ja pääsimme vielä Tophaneenkin ottamaan iltahämäräkuvia (tosin käsivaralta).