Riemu ja ilo! Lentolippuja saa taas

Alanya-energiaa parhaasta päästä <3

Vilkaisin lentoja... 😍😍😍
Heinäkuun alusta eteenpäin moni lentoyhtiö näkyy myyvän matkoja pitkin eurooppaa ja Turkkiinkin. Parhaiten löysin Napsun kautta, ja löytyi myös Rantapallon kautta. Pegasoksen ja Turkish Airlinesin sivuilta löytyi myös. Finnairin sivuilta näkyi tieto, että Alanyaan lennettäisiin suorat lennot 2.8.2020 alkaen. Eri lähteiden hinnoissa näkyi sekä äkkilähtölomien edullisuus että reittilentojen viime kesää korkeampi hintataso. Aika näyttää mihin todellinen hintataso asettuu kesän mittaan.  Vaan nyt on taas huojentavaa ja virkistävää ajatella, että voi päästä kotiin sitten kun on sen aika. 

Ja kotiin päästyäni ihan ensi päivinä haluan löytää erään haudan ja käydä lukemassa rukouksen haudan äärellä, niin kuin tapana on. Pitkäaikainen tuttavani (2014-2020), kiinteistönvälitäjä, opettaja, myös tausta-apu ja turva, on kuollut 11 päivää sitten. Surullista, ja hänelle varmasti myös helpotus. Sanotaan hänelle Allah Rahmet Eylesin (Jumala olkoon armollinen), ja sanotaan myös Mekanı Cennet Olsun kun toivotaan toisen päässeen taivaaseen. Kääntäjä suomentaa sen sanoin Lepää Rauhassa. Başınız sağolsun sanotaan kun halutaan sanoa perheelle Osanottoni. Tähän on muitakin ilmaisuja, muodollisempia yms mutta en muista kun en ole tarvinnut moneen vuoteen. Ensimmäisen vuokraisäntäni hautajaisista on kai jo kolme vuotta, jos muistan oikein. Hänellekin Mekanı Cennet Olsun.

Zilli Öküz burgerien tunnus, sopii olotilaani

Juttelin eilen pitkän puhelun Alanyaan, monenlaista tunteiden kirjoa tuntien. Jaa-a. Moni asia on muuttunut koronan myötä, ja pysyykin muuttuneena. Sitten on paljon niitä asioita, jotka eivät muutu, joita korona tai mikään muukaan vastaava ei pysty muuttamaan. Alanya on ja pysyy. Se kasvaa ja kehittyy, antaa asukkailleen iloa, eloa ja turvaa. Mahdollistaa hyvän elämän, kullekin itsensä näköisen. 

Nytkin tekisi ihan ilosta mieli mennä ulos ja pitkälle potkulautalenkille täällä missä olen, mutta toissapäivän 200-kiloisen pyörätuolipotilaan työntäminen ylämäkeen sai aikaan sen, että jalkapohjasta on eräs jänne hieman revennyt, ja joku kalvo hieman vuotanut nestettä ulos... eli jalka on viiltävän kipeä tietyistä paikoista. Lääkäri käski olla levossa. Sanoi, että mitä vähemmän käytät nyt jalkaa, sen paremmin se paranee. No nyt voit ottaa aurinkoa, hatun päähän ja skumppalasin käteen v-tuili uusi pomo, ja jatkoi etteihän tuo ole edes paketissa, eihän sitä ole edes sidottu. Nyt siis on edessä lepoviikonloppu jaloille. Jää- ja ruokakaappi kaipaisi täydennystä, mutta tuon paraneminen on tärkeämpi. Vararavintoa on kyllä, ja jotain kaapeissakin.

Keittiössä juoksennellut 3 cm pitkä litistyksen jälkeen

Keittiön alakaapeissa on vipinää. Juuri niissä vetolaatikoissa, joissa on ruokailuvälineet, kauhat, lastat, leikkuuveitset, vispilät yms. Niihin ilmaantuu joka vuorokausi lisää uloste- ja virtsajälkiä. Tuholaistorjujan tuomaan ötökkätarraan ei ole tarttunut mitään. No, siihen tarttuisi pienet vipeltäjät. Mutta isot? Tuskin ne mihinkään tarraan jäävät kiinni. Hiiren ulostetta ja joidenkin muidenkin ötököiden ulostetta ilmaantuu tuonne kaapistoon. Ällöttävää, vastenmielistä ja inhottavaa! Nostin käyttämäni lusikat, haarukat ja veitset mikron päälle, jossa ei ole näkynyt mitään ylimääräistä, siis ikään kuin turvaan. En halua saada mitään tuhoeläinten levittämää tautia. 

Vetolaatikon sisältä pieni tarra-ansa ja jätökset...

Kerroin aiemmin alakerrassa asuvalle vuokraemännälle, että täällä on taatusti hiiriä. Hän ei uskonut, tai ei halunnut välittää. Tuholaistorjuja vahvisti että on. Sitten näin tuon viereisessä kuvassa näkyvän, 3 cm pitkän otuksen keittiön lattialla, ja kuvassa on se mitä jäi jäljelle kun liiskasin ötökän. Sitä ei ole virallisilla tahoilla pystytty vielä tunnistamaan. Epäviralliselta taholta on tullut tieto, että ötökkä muistuttaa tosi paljon Argentiinan torakkaa, eli sitä ötökkää millä ruokitaan lemmikkiliskoja ja -hämähäkkejä. Se on sama torakka, jota myydään eri puolilla eurooppaa grillattuna ihmisten naposteltavaksi. Myös Suomessa mm. Kampissa myydään argentiinan torakkaa ihmisten ruoaksi. No, nyt tällä reissulla olen oppinut millä ruokitaan isoja hämähäkkejä... yök!

Yksi parhaista paikoista, Kleopatraranta, Alanya

Makuseikkailukin kävisi...

Takaisin Alanyaan. Arkielämän ja liikkumisen normalisointi koronarajoitusten jälkeen on meneillään. Moni palvelu availee lähi aikoina oviaan. Myös rantojen palvelut tulevat avautumaan turvavälit ja hygienian huomioiden. Alanyan uutiset kertoivat myös Gazipasan lentokentän avautuvat kesäkuun alkupäivinä, en vaan muista tarkkaa päivää. Oletettavasti ensin maan sisäinen lentoliikenne palaa ja sitten kansainvälinen. Alanyan Gazipasan lentokentällä on tehty koronaviruksen ja muidenkin tarttuvien tautien vuoksi muutoksia, jotka ymmärtääkseni tulevat jäämään pysyviksi. Näillä muutoksilla pyritään käsittääkseni takaamaan entistä turvallisempi matkustaminen myös infektioiden torjunnan näkökulmasta. Hienoa, että tätäkin puolta on ajateltu niin tämän hetkistä kuin tulevaakin silmällä pitäen.

Pian on taas se aika, kun pääsee lomille, lennoille ja kohti uusia seikkailuja. Sielu kaipaa seikkailua 😊


PS. 
LIsätty vähän myöhemmin:
Pari yhteydenottoanne oli jostain syystä mennyt vanhaan sähköpostiin, ja näin ne nyt kun siivosin sitä postia. Olen tarkoituksella ollut kirjoittamatta koronarajoituksista sekä siellä Alanyassa että täällä missä nyt olen, ja pyrkinyt tuomaan jotain muuta ajateltavaa, silloin harvoin kun olen saanut kirjoitettua. Monta kertaa olen avannut Bloggerin kirjoitusmielessä, mutta sulkenut ilman tekstiä, kun ajatuksissa ja elämässä päällimmäisenä on ollut asioita joita vaan ei voi jakaa täällä. Yksi oleellinen kriteeri on ollut viime kuukausina se, että en anna negatiivisille asioille niin paljon huomiota kuin joskus aikanaan. Negatiivisuudella on jo tarpeeksi otetta tästä maailmasta. Siksi nostetaan tietoisesti positiivisia esille, autetaan hyvää puolta. 

Reissuni on kestänyt nyt 4 kk, ja kestänee vielä maksimissaan toisen 4 kk. En ole vielä päättänyt milloin palaan Alanyan kotiin, mutta varmaa on vain se, että niin kauan kuin elän palaan aina Alanyan kotiin mikäli mahdollista. Siinä vaiheessa jutut muuttuvat taas konkreettisesti Alanya-sisältöisiksi ja sitä elämää kuvaavemmiksi. Voi olla että lennän kotiin heinäkuussa, tai sitten vasta syyskuussa. Aika näyttää.

Antalyan reissu 2: Kaleiçi ja keskustaa

Antalyassa, Alanyassa ja monin paikoin Turkissa on vahvoja ja kauniita ratsastajapatsaita. Tämäkin Antalyan historiaan liittyvää sulttaania kunioittava patsas on kiehtova niin lähietäisyydeltä kuin kauempaakin katsottuna. En vaan onnistunut saamaan siitä edustavaa kuvaa noissa valo-olosuhteissa. Ja kuvassa olevan sulttaanin nimikin unohtui matkalla... TÄmän patsaan löytämisen jälkeen Vanhan kaupungin löytäminen on helppoa. Patsasta edestä päin katsottuna jatka matkaa vasemmalle.

Antalyassa tuolla alueella ranta on kuin jyrkänne. Meri on jossain kauempana alhaalla, ja kaupunki korkeammalla, rantatöyrään päällä. Pudotusta on paljon. Tästä paikasta hieman vasemmalle, itään päin, löytyi aukio, josta ensin ihailimme ja ihmettelimme vanhan kaupungin rakennustiheyttä, rakennusten kunnostusta ja kuntoa, sekä sitä, että eräässäkin seinärikkoisessa talossa asui edelleen joku (piipusta nousevasta savusta ja ikkunoista näkyvästä valosta päätellen. No, saattoihan se olla vaikka remonttiryhmä, joka lämmitti, mutta se ei tunnu niin todennäköiseltä kuin että siellä asuu joku vanhus, joka on tottunut asumaan ko talossa, asunut siinä koko ikänsä. Arveluja vain. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, että noin tiheään rakennetussa yhteisössä olisi haastavaa asua, ts. ei sopisi kummallekaan meistä avarampaan ympäristöön tottuneesta. Mutta on meillä MAhmutlarkin, tiuhaan rakentamisen ja tiiviin asumisen nykypäivän esimerkki. Ja moni sielläkin viihtyy.

Vanhaa kaupunkia oli mukava katsella ylhäältä, mutta sen läpi kävely oli tällä kertaa hyvin epämiellyttävää. Osin se johtui siitä, että olimme kai pukeutuneet liian varakkaan näköisesti, ts. olisi pitänyt näyttää köyhemmältä resupekalta. Osin johtui siitä, että turiseja liikkui tosi vähän, ja kaikki mahdolliset kauppiaat yrittivät repiä hyötyä irti näistäkin vähistä kulkijoista. Siis vanhan kaupungin läpi kulkiessasi joudut kävelemään kauppiaitten ja erilaisten pikkuputiikkien ohi. Yliaktiivista ja aggressiivistakin kulkijoihin kohdistuvaa huutelua oli joka askeleella. Yhtään korttelia ei päästy kävelemään niin, etteikö joku kauppias yrittänyt puoliväkisin kiinnittää huomiota, tivata mistä olemme kotoisin ja saada meidät pysähtymään eteensä, jäämään kiinni otteeseensa.

Kaksi vanhaa konkaria käveli enimmäkseen tyynen rauhallisesti, mihinkään vilkuilematta ja mitään kenellekään sanomatta kauppiaitten ohi, niin nopeasti kuin se vaan oli mahdollista. Pariin kertaan sanoin kyllä "gerek yok" tai "hayır, yeter" kun tuntui jo, ettei sitä pakkomyyntiä jaksa kuunnella enempää. Mutta eiväthän he lopettaneet. HArvinaisen epämiellyttävää, nyt kun Alanyassa on päästy siihen, etteivät kauppiat enää saa huudella ja pakkomyydä. Alanya on rauhoittunut, Antalya ei. KAikkein tehokkaimmaksi kauppiaan hiljentäjäksi osoittautui se, kun he "Terve terve, terve terve" huutelujen myötä saivat vastaukseksi "niin, se tarkoittaa terveyttä, ettei ihminen ole sairas, ja sitä käyttivät vanhukset aikanaan".

Vanhan kaupungin katuja olisi ihana kävellä kaikessa rauhassa, ja katsella vanhoja rakennuksia ja niiden yksityiskohtia, kuulostella millaista elämä siellä on mahtanut olla. Jos tämä vaan olisi mahdollista. Nyt se oli lähinnä pakollinen läpikulku-helvetti, sillä en tiennyt muuta reittiä alas satamaan, ja juuri sinne halusimme. Satamassa oli hiljaista ja ihana rauha. Aurinko paistoi sinne lämpimästi, eikä viileät tuulet ylettyneet sinne missä liikuimme. Tuntui keväiseltä. Siellä olisi voinut viettää hyvinkin rentouttavan päivän, koko päivän.

Yksi laivuri huuteli laivareissulle, yritti myydä, muttei liian innokkaasti. Laivat ja veneet kelluivat kaikessa rauhassa. Ihmisiä istuskeli tai käveli siellä täällä, otti valokuvia, joi virvokkeita ja kohotteli kasvojaan aurinkoa kohden. Tunnelma oli kohdallaan. Satamassa heti laivojen vieressä kohoaa upeat, vanhat linnoituksen muurit ja kasvaa isoja ja vehreitä puita. Muureista oli vaikea ottaa kuvaa joka kertoisi kokonaisuudesta edes kohtuullisen osan, ja näissä seuraavissa kahdessa on vain pieniä otteita. Noita portaita pitkin mekin kävelimme ylös, ja yläpäässä valitsimme hiljaisempia sivukatuja siinä toivossa, että välttäisimme kauppiaitten huuteluja mahdollisimman paljon. Osin siinä onnistuimmekin, kun kaarsimme portaiden yläpäästä oikealle etuviistoon.

Siellä viimeisten kauppojen kohdalla tuttava halusi tutustua erään rouvan keramiikkakauppaan. Sisällä oli kauniita koriste-esineitä, joiden hinnoittelu Konyan vastaavan kaupan ja hintojen jälkeen ihmetytti enemmän kuin vain vähän. Oli esim. keramiikkalautanen, jonka rouva sanoi tehneensä itse. Ok, paljon mahdollista, mutta oliko todella tehnyt lautasenkin, vai vain kuvioinnin. Ja kuviointi oli samanlainen kuin turisteille suunnatuissa muissakin liikkeissä. MIksi ihmeessä hän tekisi samanlaista tusinatavaraa, jos kerran haluaa tehdä omaa tuotantoa. Oletettavasti hän oli maalannut lautasen itse.

Lautanen oli ruokalautasen kokoinen, ja hinnaksi rouva ilmoitti 140 TL. Jos on oma käsityötä, niin hinta oli ihan ok, tai jopa edullinen. Lautasen kuviointi käsin maalaamalla on oikeasti työlästä ja aikaa vievää hommaa, ja siitä kuuluukin pyytää asianmukainen hinta, etennkin jos on itse yrittäjä. Tuttava halusi vielä isomman lautasen, koristekäyttöön, ja sellaisiakin liikkeestä löytyi. Ylhäällä seinällä oli juuri sopivan kokoinen ja värimaailma oli mieluisa, samoin kuin kuviointikin. Sen lautasen hinnaksi rouva ilmoitti 1.400 TL. KAtsoimme lautasta ja vilkaisimme myös toisiamme sanaakaan sanomatta. Molemmilla oli ulos menessä saman suuntaisia ajatuksia. Mikä ihme teki lautasesta niin paljon arvokkaamman? Ja miksi se toinen oli sitten vain 140 TL? Rouva sanoi perusteluksi, että sen kuvion tekeminen on hieman haastavampaa ja aikaa vievämpää. No, oma kokemus posliinin maalauksesta on vain yhden talven mittainen, ja akvarelleista ja piirtämisestä vuosikausien harrastuksen mittainen. Sillä perusteella en osaa ymmärtää rouvan selitystä. Jos molemmat olivat oikeasti käsin maalattua keramiikkaa, niin sen pienemmän lautasen kuviointi oli suorastaan vaativa, isomman paljon helpompi. Vaan ei pienen ihmisen tarvitse kaikkea ymmärtääkään. LAutaset jäivät rouvalle.

Vanhan kaupungin, Kaleiçin sisältä nykyiseen kaupunkivilskeeseen palattuamme kävimme syömässä myöhäisen aamiaisen / lounaan, ja jatkoimme sitten kaupungilla kiertelyä ja muutamiin liikkeisiin tutustumista. Niin ruokapuolella kuin vaate-, kenkä- ja laukkukaupoissakin silmiinpistävintä oli iso hintaero Alanyaan nähden. AInakin näiden tuoteryhmien osalta Antalyan hintataso on Alanyaa matalampi, ja esim matkalaukkujen osalta todella paljon matalampi. Ihan samaa tavaraa, ja niiden lisäksi sellaistakin muotia, jota Alanyasta ei saa.

Tuolla ostoskaduilla kävellessä meille ei juurikaan huudeltu, vaan siellä sai kävellä ihan rauhassa, siinä missä muutkin ihmiset. Ihmisvilinä oli usein paikoin niin runsas, että se oli jopa uuvuttava harvaanasutusta Suomesta tulevalle. Antalyan suurkaupunkimaisuus ja vilkkaus näkyi palvelujen ja tuotteiden runsauden lisäksi suurena ihmismääränä ja automääränä. Antalyassa on kiva käydä seikkailemssa, ostoksilla ja kokemassa uutta ja vaihtelua, mutta kyllä Alanya on se, missä on ihana asua. Alanyaan on tällaisen reissun jälkeen entistä ihanampi palata.

Sään suhteen meillä oli tuuria, sillä Antalyassa olon aikana emme jääneet sadekuurojen alle. Pilvinen sää vaihtui iltaa kohden puolipilviseksi, ja näimme jopa vilaukselta sinistä taivasta ja auringonkin. Kaupunkikiertelyllä sää oli mainio. Antalyaan kannattaa mennä käymään talvikuukausina, jolloin turistien määrä ei ole yhtä runsas kuin kesäisin, eikä keskustat polttavan kuumia.

Tuo viereisessä kuvassa oleva, erittäin monipuolinen liike, koukutti meitä molempia. Koriste-esine- ja sisustustavarapuoli muutenkin oli hämmentävän runsas. Löysin itsekin sieltä sellaisia tuotteita, että teki mieli ostaa ne heti mukaan, mutta ei vielä. VAsta sitten kun on oma koti. On vähemmän muutossa kannettavaa tavaraa.

Tuon elämyksen jälkeen oli aika suunnata kohti bussiasemaa. Olimme kaupunkibussien ja raitiovaunuliikenteen ytimessä, alueella, josta meni molempien reitit. Ensimmäisen kerran Moovit Appia käyttäessäni kävi niin, ettei se antanut ollenkaan raitiovaunuliikenteen aikatauluja. En tiedä miksi. En muistanut edelliseltä kerralta minkä nimisillä raitiovaunuilla pääsisimme täältä Otogarille, muistin vain että välissä oli yksi vaihto, joten jouduimme turvautumaan bussiliikenteeseen. Jestassitäkarusellia.

Jos olisin ollut viisas, olisimme menneet raitiovaunulla lentokentän reunustalle, ja ottaneet sieltä bussin Alanyaan, sillä tuolta meni suora raitiovaunuyhteys lentokentälle. Mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että mokaan sillä välillä ja joudumme jonnekin hukkaan. Siksi odotimme bussia, ja odotimme ja jäimme bussista ja odotimme taas. KC35A tms bussi meni nenämme edestä. Oletimme että seuraavakin tulee joskus lähimmän tunnin sisällä. Emme nähneet. Lukemattoman monta bussi meni. Niiden valotaulussa ilmoitettiin paikkoja, johon ne ajavat. Kysyin eräältä, jonka valotaulussa luki Otogar, ja kuljettaja ilmoitti että emme me sinne aja, että pitää odottaa 93 tai 99 bussia. Mitä???


No, sellaisiakaan busseja ei tullut. Miksi hän niin sanoi? Tuli bussi, jonka keulassa luki, että se menee bussiasemalle ihan sisäpihalle asti. Ihmisiä tungeksi bussin oven eteen, meni sisälle ja mekin siinä muutaman sekunnin ajan odotimme että pääsemme sisälle. Vaan ei, eivät ne neljä edessä ollutta ihmistä menneetäkään sisälle, vaan ainoastaan jäivät siihen eteen seisomaan ja odottamaan jotakin muuta bussia. Se haluamamme bussi lähti heti. Odotimme taas, ja odotimme. Noin 45 minuutin kokonaisodottelun jälkeen erään bussin keulassa luki taas, että se menee bussiaseman sisäpihalle asti. Ryntäsimme havaitsemamme mallin mukaan heti kyytiin, ja pääsimme bussiasemalle. Siellä ostimme liput, ja 5 minuutin kuluttua lähti bussi kohti Alanyaa. 

Illan pimeydessä Alanyaan päästyämme satoi. Tämä arkanahka osti sateenvarjon, edellisten rivin jatkoksi, kun ei halunnut kastua. Koska molemmilla oli nälkä ja jano, päivän suht vähäisen juomisen ja syömisen jäljiltä, päädyimme byMuzzi BlueNightiin syömään. Myöhemmin iltayöstä kotiin saapuessa unta ei tarvinnut odotella. Väsynyt reissaaja nukahti saman tien, ja 12 tuntia tuli nukuttua. Sen jälkeen olikin kivasti energiaa kirjoittaa ja neuloa, tehdän päivän kotiaskareita ja suunnitella lähitulevaisuutta.

Antalyan reissu 1: Tünektepe Teleferik

Antalya Tünektepe ja Teleferik, Konyaltı sahılı 14.1.2020

Viime viikolla intuitio sanoi, että käyn Antalyassa Vanhassa kaupungissa ja samoilla shoppailukaduilla kuin mitä aiemmin olemme käyneet. Laitoin viestiä tuttavalle, jonka kanssa yleensä sinne reissaamme, ja kävi ilmi että hän on kaukana poissa vielä jonkun aikaa. Jaa-a, mikähän tuokin tunne oli, mietin, ja jätin sen omaan rauhaansa. No, maanantaina tapasin Suomesta lomalle tulleen tuttavan, ja kävimme syömässä kolmen ruokalajin perinneaterian Esma Hanımın Yeri -ravintolassa. Siinä ruoista ja jutustelusta nautiskellessamme tuttava kysyy, että voisiko olla mahdollista että lähtisin käymään Antalyassa hänen kanssaan. Sieltä se tuli.

Ensimmäinen elämyskohteemme oli Tünektepe

Pohdimme erilisia toteutusvaihtoehtoja, sillä hän oli jo etsiskellyt erilaisia mahdollisuuksia tutustua Antalyaan ja joihinkin Antalyan elämyksellisistä kohteista. No, Antalya on elämyksellinen jopa niinkin, kun vaan menee sinne. Mutta asiaan. Hän oli löytänyt mm. suomalaisten järjestämiä pikkubussireissuja, joissa ajetaan useampaan kohteeseen yksityisesti kerätyn ryhmän kanssa. Kyseiset ryhmämatkat myydään Facebookin suljetuissa ryhmissä, ja niissä oli ilmoitettu selkeästi hinta, aikataulu, kohteet ja ilmoittautumistapa. Sekin on ihan kelpo tapa reissata, kun haluaa helpon ja valmiiksi järjestetyn tavan kertaluontoiselle päivämatkalle.

Ensinäkymät Tünektepeltä Antalyan kaupungin ylle

Aamulla kello soi 6.30 ja oli puhe katsoa millainen on sää, ja päättää sitten ähteekö vai ei. KAtsoa, mikä ihana ilmaisu. Katsoin ikkunasta ulos ja näin vain pimeyttä. EI ollut mitään mahdollisuutta nähdä onko pilvistä vai ei tms. Koska ei satanut, ei edes tihkusadetta, niin oli ehdottomasti hyvä reissusää. Kello 7.45 olin Otogarilla, isolla bussiasemalla, ja siihen aikaan oli lähdössä Alanyalılar-pikkubussi Antalyaan. Tuttava ei ollut vielä saaunut, joten se Alanyan paikallisliikennöitsijöiden pikkubussipalvelu jäi testaamatta. Lähdimme klo 08 Güney Akdeniz -bussilla, jonka liput maksoivat tämänketkisen perushinnan mukaisesti 30 TL per henkilö (Alanya-Antalya).

Tünektepeltä länteen päin, jopa pilvineen hienot näkymät

Antalyassa olisimme voineet jäädä pois myös lentokentän tuntumassa, ja matkustaa sieltä spåralla, tramwaylla vanhan kaupungin liepeille, tämän erään keskustan ostoskaduille.Koska tuttava ei ollut käynyt Antalyan keskustassa eikä Otogarilla, isolla bussiasemalla, niin menimme samalla bussilla sinne asti. Perillä kävi ilmi, että Güney Akdeniz -bussifirmalla on Antalyassa maksuton pikkubussipalvelu jatkokuljetuksena kodin tms kohteen lähistölle. Kerroimme, että olemme menossa Tünektepelle, ja pikkubussipalvelu ajoi meidät jonnekin, jonkun keskustan kadun bussipysäkille, ja sanoivat että tuosta pääsette bussiin KL08, joka menee suoraan Tünektepelle

Mutkainen tie taivaaseen? Etene hitaasti.

IStuimme bussissa reilun puoli tuntia, ja päädyimme bussien kääntöpaikalle. Se näkyy tuolla ensimmäisessä kuvassa. Useampi bussilinja päätyi Tünektepen vierelle. Bussien kääntöpaikalta oli noin 300 m tuolihissien ala-asemalle. Lipun hinta oli ehkä 15 TL. En ole varma kun maksaja ja lippujen haltija oli toinen henkilö. Alhaalta katsottuna näytti ensin siltä, että nousu on hurja, ja tuolihissimatkakin saattaa olla vatsanpohjassa tuntuva. Nyt ei tuullut, ja tuo pitkä, pitkä hissimatka oli rauhallinen ja miellyttävä. Oli upeaa katsella hetki hetkeltä paremmin avautuvia maisemia. Aurinkoisena päivänä näkymä lienee hurmaava. Hieno se oli nytkin.

Tünektepen näköala-, kahvio- ja huoltorakennus.

Kuvat ovat siinä järjestyksessä, kuin mitä näimme maisemia tuolihissistä ulos tultuamme. Tünektepen pohjoispuolelta lännen ja etelän kautta itään päin.

Ylhäällä oli tämä valkoinen rakennus, joka näytti vuosikausia sitten rakennetulta. Tänne on ennen tuolihissejä tultu kai autoilla ihastelemaan näkymiä ja nauttimaan hyvästä ruoasta yms. Ravintola täällä oli nytkin, mutta yllättäen alhaalta tai täältä ylhäältä ei löytynyt tasokasta ruokaravintolaa, jossa olisi oikeasti voinut nauttia maukkaan aterian. Alhaalla söimme aamiaiseksi kolan ja sipsejä... ylhäällä totesimme, että syömme myöhemmin jossain Vanhan kaupungin liepeillä.

Vuoret ovat viehättäviä...

Lämpimällä ja aurinkoisella säällä tuolla ylhäällä viihtyisi pitkään kuvaamassa ja katselemassa, nauttimassa ympäristöstä. Siellä oli elämykselliset maisemat, joille kuvat eivät tee oikeutta, sekä hyvä energia. Tünektepellä kannattaa käydä kiireettä ja kaikessa rauhassa. Nyt oli pilvistä ja osin tihkusadekuuroja, ja useita korkeita vuorenhuippuja oli pilvien peitossa. Myöskin näkymät kaupungin ylle olivat utuisen pilvisen rajalliset. Silti kaupungilta pystyi tunnistamaan joitakin yksityiskohtia, mm. lentokenttä näkyi ja Laran putousten tienookin näkyi sään hieman kirkastuessa. Vanhankaupungin Kaleiçin satamakohdan pystyi tunnistamaan. Tästä alueesta onkin heti huominen kuvakertomus. Myös Aquariumin alue oli tunnistettavissa. Sinnekin tullee mentyä jonakin kauniina päivänä. Härnäsin matkaseuraani Perhospuistossa vierailemisella, mutta hän ei innostunut siitä kohteesta lainkaan. Minua se kiinnostaa, paitsi jos käy ilmi että siellä on myös hämähäkkejä tai käärmeitä. Oletettavasti ei ole.

Tünektepeltä kohti Kemeriä

Viereisessä kuvassa oleva rannikko oli kaunista, kerroksellista katseltavaa, tosin sen kauneus ei oikein tallentunut kuviin. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin tuo on nimenomaan Kemerin suuntaan vievää tietä, mikä näkyy tuolla rantaviivan tuntumassa. Tien vieressä näkyi olevan jokin huvijahtisatama. Merellä, tämän paikan edustalla oli paljon laiva- ja veneliikennettä. Useita rahtialuksia odotti jonnekin satamaan pääsyä. Pieniä veneitä liikkui edestakaisin kontrastina massiivisten rahtialusten armadalle. Näky oli kiehtova tällaiselle kaukana merestä kasvaneelle maakravulle.

Näkymä Tünektepeltä itään kohti Kaleiçiä ja lentokenttää

Edellisen ja tämän kuvan väliin jäi kaunis uimaranta-alue laajoine puistomaisine osineen ja grillauspaikkoineen. Näkyi siellä olevan jokunen kahvila- ja huoltorakennuskin, muttei niin paljon kuin mitä Alanyan rannoilla on. Rauhallisen ja rentouttavan oloinen rantaosuus. Jos asuisi Antalyassa, niin tuolla tulisi todennäköisesti vietettyä kesäaikaan paljonkin aikaa.

Tästä paikasta otimme saman bussin KL08, ja matkasimme sillä Kaleiçin tuntumaan. Tosin jäimme pois hieman suunniteltua aiemmin, ja kävelimme aika paljon rannan seudun pikkukatuja ja puistoalueita pitkin, ennen kuin saavuimme vanhan kaupungin luo. 

Busseihin ja raideliikenteeseen tarvitaan AntalyaKart-maksukortti, ja sen voi ostaa info- ja myyntikojuista, joita on tärkeimpien ja isoimpien bussi- ja raitiovaunupysäkkien lähistöllä. Kortti maksanee noin 5-10 TL. Minulla oli vanhempi, pahvinen 4:n latauskerran kortti, eikä sitä voinut ladata noissa automaateissa. NAinen, jolta kysyin neuvoja, antoi meille lahjoituksena itsellään käyttämättömänä olleen viereisen kortin. Sydämellinen kiitos <3 . Korttiin on helppo ladata kolikoilla tai seteleillä haluamansa summa rahaa, ja lataus tapahtuu kätevästi latausautomaateilla, joita on useiden pysäkkien lähistöllä. KErtamaksu oli jotain 3.10 - 3.20 TL luokkaa, en muista tarkkaan.


Huominen teksti jatkaa tästä.

Punainen torni 😍

Alanya Kızılkule Terzaneta päin

Tosi kauan on mennyt ennen kuin menin ensimmäistä kertaa sisälle Punaiseen Torniin, siihen satamassa olevaan muinaiseen linnoituksen osaan ja Alanyan symbolinakin toimivaan rakennukseen. En mennyt aiemmin, koska oletin että se on vain historiallinen tiilikasa... Olin väärässä, tosi paljon. Ovesta sisälle astumisen jälkeen ei käynyt kertaakaan mielessä sana tiilikasa. Jos minä menisin joskus vielä naimisiin, niin tuolla sisällä olisi upea paikka ottaa ainakin kuva tai pari. 

Miksi sitten nyt menin? Koska Terzanen ovella hinnastossa luki Terzane 7 TL, Terzane + KızılKule 10 TL, Terzane + KızılKule + Damlataş Mağarası 14 TL. Eli laivaluolasto 7 TL, laivaluolasto + Punainen torni 10 TL ja laivaluolasto + Punainen torni + Damlataksen tippukiviluola 14 TL. Yritin maksaa 2x 14 TL mutta lipunmyyjällä ei ollut vaihtorahaa, joten otimme vain 2x 10 TL liput ja nautiskelimme Terzanen ja Punaisen tornin tunnelmista.

Alanya Kızılkule ekakerroksen sisäholveja

Punaisen tornin pääsisäänkäynti on sen Kalen puoleisella puolella, siellä, minne pääsee katapultin ja tornin välistä. Oven vieressäkin on lipunmyyjä. Ovesta sisälle mennessä unohtui kaikki muu. Ensinnäkin valot, värit ja rakenteet tekivät vaikutuksen. Toisekseen siellä sisällä oli valokuvanäyttely, jossa teemana oli Alanyan Jazz-päivät. Hauskasti ja taidokkaasti kuvattuja jazz-päivien artisteja ei voinut hymyilemättä katsoa. Paras valokuvanäyttely mitä olen pitkiin aikoihin nähnyt. No, näyttelyn kuvistaan koonnut ryhmäkin on nimekäs: kolme Alanyan parasta valokuvaajaa. Jo pelkästään tuon valokuvanäyttelynkin vuoksi kannattaa käydä Punaisessa tornissa. Näyttely on ensimmäisessä kerroksessa, joten rappujen kävelyä välttelevätkin pääsevät sinne ihan muutaman askelman nousulla (vai oliko peräti ilman askelmia, en ole varma). Ensimmäisestä kerroksesta ylempiin kiivetään jykeviä ja jyrkkiä portaita. 

Sisällä on ihan oma maailmansa, jokaisessa kerroksessa omanlaisensa. Käypä kokemassa kun liikut Alanyan keskustassa. 😍


KAmeran akku tyhjeni ennen tänne pääsyä, joten kännykkäkuvilla mennään. Tuokin on yksi hyvä syy mennä uudelleen Punaiseen torniin.

Alanya Kızılkule panoraama ekasta kerroksesta

Alanya Kızılkule ja Jazz-valokuvanäyttely

Alanya Kızılkulen ylintä kerrosta 

Näköaloja riittää joka suuntaan 

Alanya Kızılkule julkisivua

Alanya Kızılkulen tulopihaa

Hymyllä pääsee pitkälle

Minkä tien valitsen? Alanya, Kestel, yliopiston luota luolalle

Maanantain teksti päättyi kosintapuheisiin... perjantaina kosittiin. En olisi paljon enempää voinut yllättyä. Tai, no, ehkä olisin, jos vaikka olisi ollut Tom Cruise tai Elvis. Tunnen nettituttavuutena Egyptistä yhden urheilullisen miehen. Olen tuntenut hänet arviolta neljä tai viisi vuotta, en muista tarkkaan. Emme ole viime vuosina olleet missään yhteyksissä, olen vain nähnyt joskus hänen FAcebookissa jakamiaan mietelauseita, englanninkielisiä. 

Tiedän hänestä vain joitakin asioita, ja olen vuosia sitten keskustellut videopuhelun tai pari hänen kanssaan. Nyt jokunen viikko sitten näin hänen eroviestinsä, kun hän arvelli että minua saattaisi ko tieto kiinnostaa. Ja sitten perjantaina hän esittää kysymyksensä kauniin sanakääntein. Iik! Vastaukseni sisältöä ei tarvinnut miettiä kauaa, mutta sanakäänteitä kylläkin. Pyrin ymmärrettävään mutta ystävälliseen ei-kiitoksen ilmaisuun. Hän kiitti rehellisestä ja suorasanaisesta vastauksesta. No niin naiset, siinä se oli. Nyt on turha odottaa muuta 😅😂

Aloe veran jättikukat yli 4 m korkeita

Perjantai ei ollut edes 13. päivä, vaan viikko ennen sitä, ja silti siihen liittyi epämieluisia yllätyksiä. Oleskeluluvan jatkon hakemisessa nettiteitse tuli yllättävä ongelma, eikä hakemusta voinut viedä eteenpäin, ja tilanne vaati maahanmuuttovirastossa käynnin. RAtkesi kuitenkin. No, illalla tanssitunneille mennessä oli hyytävän kylmä tuuli ja lämpötilakin sellainen, että palelin tuolla ulkona kävellessäni. Ei niin kaukana kotoa naapuruston mies huutaa autonsa ikkunasta, että hyppää kyytiin niin heitän sinut keskustaan. Pitkästä aikaa päätin luottaa naapurustoon sen verran, että noissa olosuhteissa otan vastaan tarjotun avun. Iso virhe!

Jo muutaman lauseen jälkeen tajusin, että mies on vahvasti päihtynyt, mutta oli myöhäistä. Istuin jo autossa. Hän siis ajoi autoa tuolla vilkkaan liikenteen keskellä vahvasti päihtyneenä, ja minä istuin etupenkillä ilman turvavyötä, koska sitä turvavyötä ei saanut liikkumaan. Samalla hän kysyy minulta käytänkö alkoholia, ja vastaan kiitos-ei. Hän kaivaa penkin välistä kaljapullon, avaa sen ja juo samalla kun ajaa keskikaupungin läpi. Kiitän Luojaani kun pääsin ehjänä ja turvallisesti perille tanssikurssipaikalle, ja sanon vartijalle että jos tuo auto palaa, niin tarvitsen apua. 

Dimjoen yläpuolella olevalta tippukiviluolalta Kalelle päin

Tanssituntien päätyttyä olin ystäväni kanssa kävelemässä salilta bussipysäkille, kun tuo mies autoineen ilmestyy taas viereen, ja entistä humalaisempana. Hän ei tajua ei-sanaa, eikä sitä, etten todellakaan nouse hänen autoonsa, enkä ala hänen(kään) huorakseen. Hän jää autoineen kyttäämään 25 m päähän. PAlaamme turvaa hakien takaisin kurssipaikalle päin, ja menemme pieniä sivukujia pitkin toista kautta toiselle bussipysäkille. Ei mene kuin 5 minuuttia, niin mies autoineen kurvaa kyseisen bussipysäkin eteen, ja me molemmat naiset säikähdämme jo aika pahasti. Vastaan hänelle kovasti, ja hän lähtee ajamaan pois. Ystäväni ei luota siihen että mies poistuu eikä palaa, vaan jää pysäkille varmistamaan turvallisuuteni kunnes bussini saapuu.

Torstain 5.12.-19 versio portaista näyttää tältä

No, tanssikurssilla opettaja on päättänyt, että kaikki loput Kerimoğlu zeybekin kuviot opetellaan tänään, koska näytös on piakkoin. Kerimoğlu zeybek on monessa mielessä yksi vaikeimmista ja raskaimmista zeybek-tansseista. Aiemmin oli opeteltuna vain aloituskuvio ja sitä seuraava peruskuvio. Nyt loppuja tuli pikavauhdilla, niin nopeasti ettei kukaan pysynyt kunnolla mukana, vaan osa luovutti ja loput tekivät virheitä virheen perään. Lisäksi lihakset ja koko kroppa olivat kovilla, niin kovilla, että kotiin päästyä tiesin lauantain olevan sohva-päivä. Niin on ollutkin. Kropan tilanne olisi ehkä ollut toinen, ellen olisi torstaina kävellyt Marien kanssa 13 km vuoristoteitä + 2 km kaupungilla. Jo ennen tanssitunneille menoa oli "rasitustuntumaa" etenkin jaloissa. Kylmä ja kostea viima ja vääränlainen pukeutuminen tekivät tehtävänsä. 

Mitäs muuta? Kun "romantiikalla" aloitettiin, niin romantiikkaan on myös hyvä päättää. Oli ihana seurata kuinka ystäväni lopultakin tajusi, että kurssilla hänellä on mitä sopivimmalta vaikuttava ihailija. Ja kun hän nyt hoksasi, niin hän myös uskalsi vastata ihailijansa katseisiin ja hymyyn. MIä energiaa! Siitä voi vielä kehkeytyä jotakin oikein hyvää, jopa ne häät. Onnea heille 😍. 

Näin tänä viikonloppuna. Palataanpa maanantaina asiaan.

Maajussille muija

Kuulin reilut pari viikkoa sitten, että Suomen televisioon kuvataan tällä kertaa Maajussit

Lisää kuvateksti

Maailmalla -sarjaa, ja että tämänkertaisessa sarjassa on mukana myös Alanyassa maatalous- / puutarhatöillä itsensä elättävä Mustafa. Kuulemani mukaan Mustafa on aiemmin ollut naimisissa suomalaisen naisen kanssa, ja asunut SUomessa, ja että tällä kertaa olisi tarkoitus löytää suomalainen vaimo, jonka kanssa asuisi ja tekisi töitä Alanyassa, sekä perustaisi perheen tänne.

Asiasta minulle kertonut henkilö etsii Mustafaa hedelmä- ja vihannestoreilta siinä toivossa, että pääsisi naimisiin Mustafan kanssa ja voisi olla tämän kaupunkiasuntovaimo. Lisäksi Mustafaa etsii myös toinen suomalainen nainen, parisuhteen ja naimisiinmenon toivossa. Eikä tässä vielä kaikki. Kumpikaan näistä naisista ei ole ohjelmasarjassa mukana, mutta ohjelmasarjassa on valittu kolme naista, jotka tulevat Alanyaan kuvausryhmä kintereillään tutustumaan Mustafaan ja hänen elinoloihinsa. 

Aihepiirikokonaisuus on kaikessa koomillisuudessaan sen verran mielenkiintoinen, että

kävin jopa ohjelmasarjan sivuilla katsomassa mitä siellä Mustafasta kerrotaan, ja millainen hakuilmoitus on. En muista koskaan nähneeni kuvassa ollutta miestä, puhun siis vain oletuksia ja arvauksia. Tämä on sen takia koominen kokonaisuus, kun naiset eivät mahdollisesti ole aiemmin käyneet vuoristossa kylätaloissa tai eläinsuojissa, siis täällä, ja olot ja sosiaaliset suhteet saattavat tulla yllätyksenä.

En tiedä onko Mustafalla tuotantoeläimiä, siis lehmiä, vuohia, lampaita, kanoja tms. Jos on, niin asuvatko eläimet ihmisten asuintilojen alapuolella, ensimmäisessä kerroksessa, niin kuin monin paikoin on yleistä? Kuinka moni naisista on valmis käsinlypsyyn yms koneettomiin töihin? Tai siihen, että aamuauringon vasta sarastaessa kerätään hedelmiä torimyyntiin, ja hätistellään samalla kämmenen kokoisia hämähäkkejä, käärmeitä ja skorpioneja kauemmas jaloista? Isoja torakoita, hyttysiä ja ampiaisia on niin paljon, ettei niistä jaksa enää välittää. 

Ötököiden ja oman turvallisuuden takia pukeudutaan jalat, kädet ja hiukset peittäen,  lämpötlasta huolimatta, niin kuin toisetkin kylän naiset. Ja koska uusi tulokas on ulkomaalainen, niin koko kylän naiset hiukan testaavat ja seuraavat millainen tapaus se on, onko siitä oikeisiin töihin vai onko se vaan koriste. Riippumatta siitä miten olet tottunut toimimaan, on toimittava niin kuin kokeneemmat paikalliset naiset opettavat. On vain yksi ainoa oikea tapa toimia, ja se on niin kuin kokeneempi naisihminen sanoo ja tekee. Piste. 

Mutta ennen kuin siihen asti päästään, niin miten estetään kylän naisten ensimmäinen

järkytys, iso sellainen? On nimittäin katastrofi, jos kolme naimatonta naista yöpyy naimattoman miehen luona, etenkin jos ne ovat siellä viikon, ja vielä pussailevat ja ties mitä muuta. Mies saattaa olla vaikka kuinka suomalaisten huonoille tavoille oppinut, mutta naapurusto täällä elää paljon korrektimpaan, kohteliaisuuteen ja konservatiivisiin tapoihin tottunutta arkea. Useimmat tuntemani naiset täällä arvostavat toista naista sen mukaan kuinka hän käyttäytyy suhteessa tapakulttuuriin, ja kuinka paljon hän osaa tehdä perinteisistä naisten töistä. Niin, ja tietysti se, että hän tekee lapsia ja kasvattaa heidtä tähän tapakulttuuriin on iso plussa.

Koomisen kokonaisuudesta tekee myös se, kuinka nämä pari ohjelman ohi miestä jahtaavaa ja ohjelmassa mukana olevat kilpailevat samasta miehestä.

Sille yhdelle naiselle, joka on mukana puhtain sydämin ja oikeasta syystä, voi tuuli olla myötäinen. Mene, kulje matkasi ja katso mitä vastaasi tulee. Jollekin tämä on kohtaloon kirjoitettu, oma polku. KAikista tyhjännaurajista ja vastaansanojista huolimatta seuraa sydämesi ääntä ja tee tästä päivästä hyvä päivä. Kaikki voi olla paljon paremmin kuin mitä kukaan koskaan sanoo.. Ole rohkea ja avoin. Rakasta.   

Alanyasta Kyprokselle, aikataulu 2019

Alanyaa 4.4.2019

Tänäkin vuonna Alanyasta, Punaisen tornin juurelta satamasta pääsee lauttavuoroilla suoraan Kyproksen Girnen satamaan. Sinne kannattaa mennä, etenkin jos on halukas tutustumaan Kyprokseen tai on kasinopelihullu. Girne on täynnään kasinoita ja peliluolia. On siellä myös ravintoloita ja luontoa, joka on erilaista kuin Alanyassa. Girne on kaikkinensa ihan käymisen arvoinen paikka. Ehkä joskus itsekin käyn siellä uudelleen, ilman kasinomajoitusta, jos se vaan on mahdollista. Minua ei juurikaan nuo uhkapelimaailmat ja niissä pyörivät ihmiset jaksa kiinnostaa, sen sijaan shoppailisin siellä mielelläni, ja maistelisin paikallisia ruokia.

Alanyaa 4.4.2019

Lauttavuorot alkavat sunnuntaina 2.6.2019, ja tässä on ensimmäisen kahden viikon ilmoitetut aikataulut ja lipujen hinnat: 

Alanya -Girne

02/06/2019 sunnuntai klo 14:30
10/06/2019 maanantai klo 11:00
14/06/2019 perjantai klo 11:00
17/06/2019 maanantai klo 11:00
21/06/2019 perjantai klo 11:00

Girne - Alanya

02/06/2019 sunnuntai klo 09:30
09/06/2019 sunnuntai klo 11:00
13/06/2019 torstai klo 11:00
16/06/2019 sunnuntai klo 11:00
20/06/2019 torstai klo 11:00

Famtourin tiedotteen mukaan koko kesän liikennöidään
Alanyasta Girneen maanantaisin ja perjantaisin kello 11, tämän hinta kesäkuussa 240 TL.

ja Girnestä Alanyaan torstaisin ja sunnuntaisin kello 11, hinta kesäkuussa 275 TL.

Merivirrat näkyivät hyvin kun meri oli tyyni

Matkat järjestää alanyalainen FamTour, puh +90 535 447 1840 

Güllerpınarı mah. Ahmet tokuş bulvarı no 25/b , 07400 Alanya

Heiltä voi tiedustella myös hotellivarauksia Girneen. 

Netistä voi ostaa FAmtourin lippuja mm. tästä osoitteesta

https://www.akgunlerbilet.com/fam-tour/online_bilet.php

Vuokra-autolla vuoristoon

Alanyaa ja Taurusvuoristoa kiehtovimmillaan 14.3.2019

Kävelimme kaveriporukalla tuttuun autovuokraamon kysymään autoa päiväksi vuokralle, vuoristossa käyntiä varten. Yhtään ei ole vapaana nyt, sanoi omistaja. Soitin luottokuskilleni ja kysyin tunteeko hän ketään sellaista auton vuokraajaa, jolla on hyväkuntoiset autot ja normaalit hinnat, ja jolta saamme auton heti. Hetken päästä puhelin soi, ja Mahmutlarista soittaa henkilö, joka pyörittää myös autonvuokrausta. No, myöhemmin hänen kyydissään istuessamme kävi ilmi että hän myy lähes mitä tahansa. 

Joka tapauksessa miehen hinta oli normaali 200 TL / vrk, ottaen huomioon

Pilvi vyöryi rinnettä alas 14.3.2019

että hän tuli Mahmutlarista keskustaan ja nouti meidät toimistolleen. Toimistolla hän selitti että tänään on sähkökatko, eikä siksi voi käyttää kopiokonetta tai tietokonetta. Tietokoneen ruutu oli kuitenkin teipattu täyteen muistilappuja, ja naapurifirmoissa näkyi olevan sähköt, joten ilmeisesti vain hän oli sähkötön ja netitön, näytöstä päätellen oli ollut jo pidemmän aikaa. Auton vakuutuksesta kysyttäessä hän ei vastannut vaan vaihtoi puheenaihetta, joten liekö auto ollut edes vakuutettu...

Autoja vuokraavat firmt käyttävät nykyään

Iltavalo näytti uusia ulottuvuuksia 14.3.2019

internetpohjaista ohjelmaa, jonne heidän tulee syöttää auton vuokranneen henkilöt tiedot. Sieltä mm. poliisi tarkistaa kuka autolla on ajanut mihinkin aikaan, ja onko henkilö ollut ajo-oikeutettu vai ei. Esim. minun kohdallani viime syksynä ohjelma ilmoitti siitä, että olen Turkissa niin kauan, ettei suomalainen ajokorttini ole enää voimassa täällä (on voimassa vain ensimmäiset 6 kk). Tällä kertaa kuskina oli ensimmäistä kertaa Turkkiin tullut henkilö, jonka kortti oli voimassa, ja jonka ajotaidot olivat sitä luokkaa, ettei tarvinnut panikoida edes osin sortumaan lähteneillä vuoristoteillä. Kiitos kuskille :)) . 

Kanavartaani Siellä ravintolassa 14.3.2019

Kus Yuvasin tunneleita ennen on ravintola, jonka nimeä en vieläkään muistanut ottaa ylös. Ravintola näyttää ulospäin ei-ravintolamaiselta, ja sisustus on vaatimaton, mutta omistaja on todella ystävällinen nuori mies ja ruoat erittäin hyviä. Olimmekohan kokin painajainen, en tiedä, mutta yksi meistä söi lammasta, yksi nautaa, yksi kanaa ja yksi maalaismunakkaan. Kana-annokseni oli herkullinen ja niin kehuivat muutkin omia ruokiaan. Lisäksi tuli iso tuoresalaatti ja tuoretta leipää. Nuo ruoat ja juomamme tekivät yhteensä 150 TL eli n. 25 €. Kannattaa käydä. Ja suosittelen kannattamaan nuorta yrittäjää, vuoristolaista, jolle tuo ravintola on ympärivuotinen elinkeino.

DimCayin itäpuolen kylää sillalta kuvattuna 14.3.2019

Käväisimme myös sellaisilla teillä, jossa oli edellisen päivän rankkasateiden jäljiltä maansiirtymiä... eli tien ulkoreuna oli osin sortunut. Kaupunki korjaa ne yleensä lähipäivien aikana, ja uutisissa oli kyllä ilmoitettu, ettei ko tielle kannata mennä. Kysyimme eräältä alueella asuvalta missä kunnossa tienpätkä on, sillä ennen kuin kiertäisimme vuorten takaa Mahmutlariin ajaisimme mieluummin suoraan Kus Yuvasista DimCayin patojärven kautta Tosmuriin. Ja ajoimme. Iltahämärässä ja hitaasti, mutta turvallisesti. Kus Yuvasin alueella oli vielä lunta...

Patojärvi auringon laskiessa 14.3.2019

Satuimme osumaan AkKöprülle juuri auringonlaskun aikaan, ja oli kiva kuvata sen hetken tunnelmia. Ylhäällä vuoristossa oli jälleen tuuria pilvien kanssa, sillä pilvet olivat matalalla ja osa teistä kulki korkeammalla kuin pilvien alareuna. Oli mukava elämys. Toisaalta aurinko ja pilvet tekivät mielenkiintoisia valoilmiöitä ja valaistuksia pitkin rotkoja, laaksoja ja vuorenrinteitä, joten jollei olisi ollut kiire päästä pois ennen illan pimenemistä, niin olisi tehnyt mieli kuvailla niitä pidempäänkin. Nyt kuitenkin pimeässä ajo ei hukutellut ja halusimme ajoissa tukevammille ja valaistuille teille. 

AkKöprün kautta DImCayin patojärven ympäri kiertävä tie on osin uudelleen asfaltoitu ja reunamille on laitettu uudet sähköpylväät. Osassa pylväistä, itäpuolella, oli jo sähköt ja katuvalot. Jee! Tuostakin tieosuudesta tulee mukava ja turvallisempi myös ilta-ajajille. Tehnee hyvää sekä paikallisille asukkaille että paikallisille yrittäjille.

Reissuun lähtiessä paistoi aurinko

Kevät on tullut ympäri Alanyaa, ja nyt kannattaa liikkua niin kylissä kuin keskustassakin. Nyt viikonlppuna on hieman sateista ja pilvistä sekä ilma viileää. Ensi viikolla on tiedossa aurinkoista ja puolipilvistä, sekä +25 C suojaisissa paikoissa. Siis ihan kesäkelit suomalaiseen tuntumaan.