Näytetään tekstit, joissa on tunniste propaganda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste propaganda. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kaivonvaihtajaiset

Näkyy kaivolta kotiin, sanottiin ja sanotaan
Kaivosammakko ja pelko tulivat taas mieleen muutamasta tapahtuneesta asiasta, muutamasta kuulemastani juorusta ja joistakin tapaamistani ihmisistä. Voi ihanat ihmiset. 

Ihana voi olla sekin, joka elää pienessä elinpiirissä, niin kuin kaivosammakko, ja näkee vain sen oman kaivonpohjansa sekä kaivon yläosasta näkyvän pienen palan taivasta. Pienelläkin elinpiirillä ja pienellä elämänkokemuksella voi olla ihana ihminen, elämää isommin ymmärtävä. Tarvitaan vain hyvä sydän ja puhdas mieli. Silloin voi aina uskoa ja uneksia ettei tässä ole kaikki, että on olemassa enemmänkin, ja että se enemmän on samalla tavoin luonnollista, arvokasta ja hyvää kuin oma elämä ja elinpiiri. Sellaisia tuli vastaan.

Jotkut kaivosammakot pystyvät ymmärtämään paljon enemmän kuin mitä ovat kokeneet. Heillä on iso lahja, hyvyys ja luottamus. Ei se katso ikää, sukupuolta, koulutusta, työtehoa, asemaa tai varallisuutta. Niillä ei välttämättä saavuta sen ymmärryksen tikapuun alintakaan puolaa, ei edes sitä alinta askelmaa, ellei... Tämä ellei on jokaisen itse löydettävä. EI sitä voi toinen ojentaa eikä puolesta tehdä, vaan se on aina henkilökohtainen kasvu ja kehitys. Sitä joko on tai sitten ei, sen mukaan mitä ihminen elämältään haluaa, mitä kohti hän kulkee ja mitä hän arvostaa.

Joukon mukana, samanlaisena kuin muut,tuulen vietävissä
Pienessä, suljetussa ja "maailmasta vähän tietävässä" elinpiirissä on helppo lietsoa pelkoa. Sitä mitä ei tunne ja johon ei uskalla tutustua on helppo pelätä, jos joku auktoriteettina pitämäsi ja muu lauma niin sanoo. Tämä on vahvasti valloillaan esim. Suomessa. Poistin muutaman tuntemani ihmisen kaveripiiristä koska he osallistuivat tähän pelon lietsontaa, jakoivat trolleilta tullutta sontaa ainoana totuutena, ja toimivat tyhmästi, kuin yksinkertaisin lauma-kaivosammakko.

Sen lisäksi ovat erikseen vielä sekopäät, jotka ovat kunnostautuneet erityisesti perättömien syyllistävien ja häpeään ohjaavien juorujen levittäjinä. Usko tai älä, niistä minulla on kokemusta ihan lapsuudesta saakka, eikä kumpikaan niistä ole vieläkään... no, ne ovat hengissä edelleen ja myrkyttävät ympäristönsä yksinkertaisimpia kaivosammakoita. Ne sekopäätkin osaavat lietsoa ihmisiä pelkoon, vihaan ja vastakainasetteluun, ja vieläpä nauttivat siitä kun näkevät kuinka paljon saavat omilla sanomisillaan aikaan, kuinka paljon heillä on sitä kautta valtaa. Hullun valtaa.

Kuka ei kuulu joukkoon? 
Isommassa perspektiivissä jokainen meistä on omalla tavallaan kaivosammakko. Toisten kaivot ovat hieman isompia kuin toisten. Jotkut elävät niin pienessä kaivossa että... Mutta useimmilla on itsellään valta päättää laajentaako omaa kaivoaan, vai ahtautuuko vain sinne minne takapuoli mahtuu. Suomen kaltaisessa maassa oletettavasti jokaisella on valta päättää kuinka ahtaissa kaivoissa, kuinka ahdasmielisissä tms ympyröissä elää. On ollut. Viime vuosina on menty takapakkia ainakin Keski-Suomessa

On eri asia käydä kaivonsa ulkopuolella katsomassa mitä muuta maailmassa on ja palata takaisin kaivoonsa vapaaehtoisesti, kuin pysyä (tietämättään peloissaan) siellä kaivossa koko ikänsä. Arvaapa kumpi noista on jonkun ulkopuolisen helposti ohjattavissa, manipuloitavissa ja tyhmyyksiinkin johdettavissa. Kaikki pikkukaivon sammakot eivät ole samanlaisia. Joillakin harvoilla on säilynyt synnynnäinen kyky hyvyyteen ja luottamukseen. Heidän vanhempansa eivät ole pakottaneet heitä samaan muottiin kuin muut. Muilta se on nujerrettu nöyryyttämisellä, häpeällä ja syyllistämisellä. Tilalle tarjotaan pelkoa, vihaa ja massahurmosta. Jokainen, joka tekee pahaa, tekee sen itselleen, omaan laskuunsa.

Kaivossa pysyäkseen ei tarvita siipiä
Oma kaivoni on minullakin. Jonkun mielestä se on tosi ahdas, toisen mielestä pelottavankin avara. Oli miten oli, se on itse valitsemani ja tilapäinen. 

Minut nujerrettiin lapsesta lähtien häpeämään opettamalla ja syyllistämällä, mutta vuosien varrella on ollut ilo oppia pois noista vallankäytön karmeista välineistä. Tilalle valitsin uteliaisuuden loikkia aika-ajoin ulos itse valitsemastani kaivosta, oikeuden vaihtaa kaivoa kun siltä tuntuu ja luottamuksen siihen, että maailmassa on paljon hyvää, paljon enemmän kuin arvaammekaan. 

Voi kuinka erilainen tästä tekstistä tulikaan, kuin mitä aiempien reaktioitteni myötä ajattelin kirjoittaa. En ollutkaan vietävissä tällä kertaa.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Monenlaista tapahtumaa ja uutista

Moni Suomesta tänne lomalle saapuva voivottelee edelleen sitä, kuinka kerjäläisiä täytyy täällä auttaa ja taksikuskeille ja kaikille muillekin tulee antaa lisäapua, kun ovat niin huonossa jamassa, eikä täällä toimi se tai tämä, eikä mukamas ole sosiaalietuuksia. Todellisuus on ihan toinen.

Alanyan kaupunki on jakanut vuonna sosiaalitukea vähävaraisille ja tarvitseville 19,694 miljoonaa TL, 5484:lle henkilölle. KAsvu edellisiin vuosiin sekä avustettavien määrässä että avun määrässä on ollut huomattavaa. Kun Suomi leikkaa sosiaalituista, terveydenhuollosta sekä infrasta kasvatetaan täällä kaikkien budjetteja systemaattisesti ja hallitusti. Turkki on velaton maa (Suomi lisää velkaantuva) ja hyvin kehittyvä (Suomi taantuva). On ihan turhaa harhailua kuvitella että Suomi olisi yhteiskuntana jotenkin oleellisesti muita parempi.

Alanyan vuoristoteitä parannellaan, ja DimCAyin "päässä" Kuşyuvasının on nyt tie poikki nimenomaan parannustöiden vuoksi. Siellä on ollut maansiirtymiä ja vyörymäriski on tarpeeksi iso, niin että kaupunki parantaa tätätkin tietä yleisen turvallisuuden nimissä. Itse pelkäsin tuota paikkaa jo reilu vuosi sitten, kun se oli niin kapea, ja kun siitä näki, että tien reunasta on valunut maata alarinteeseen. Käsittääkseni siellä on sekä asukasliikennettä, kauttakulkijoita että ihan vain päiväturistiliikennettä, joten tien parannus palvelee kaikkia.

Sunnuntaina 25.2. juostaan ALanyassa 18. kertaa sekä kansanjuoksu että puolimaratoni nimellä 'Atatürk'e Koşalım, Atatürk'le Koşalım' . Ääks, tämäkin juoksu menee taas ohi... mutta ne jotka voivat juosta, voivat ilmoittautua lauantaina kello 9 alkaen. Ohjelma näkyy tässä Alanya Adressin artikkelissa. Ja niille, joille puolimaraton on liian kevyt, on 24.3.2018 tarjolla mahdollisuus juosta ultramaraton Alanyan upeissa olosuhteissa ja vaativalla reitillä. ALanyan kaupungin sivuilla on lisätietoa Ultramaratonin matkoista ja reiteistä sekä sen päivän kansanjuoksuista.

Yksi pieni yksityiskohta tähän loppuun tavoista, joilla ihmisiä Suomessa ohjaillaan. Sain aamupäivällä viestin, että "Hyi, sinnehän on lluvattu kylmää!" Siis minne? "Koko Turkkiin +3 C, ja sääennustaja sanoi vielä, että sen takia kannattaa nyt suunnata talvilomalle Aurinkorannikolle."

Kuinkakohan moni kyseistä uutislähetyksen sääennustetta katsoneista tajuaa, että tuo on manipulointia / propagandaa? Joku on maksanut tarpeeksi, jotta joku päästää suustaan tuollaista ohjaavaa muka-tietoa. Ja Suomessako ei muka raha sanele "totuutta" 😂. Suomikin on korruptoitunut maa, ja rahalla saa mitä haluaa.

Alanyassa on nyt kuin Suomen kesäsää
Sanon taas kerran: Turkki on valtavan iso maa, jossa on niin maantieteellisesti kuin
ilmastollisestikin hyvin erilaisia alueita. Tälläkin hetkellä on alueita, joissa on useita metrejä lunta ja pakkasta -15 C, ja joissa isot hiihtokeskukset pyörivät täysillä. Sen lisäksi on alueita, joilla on lämmintä +20 eikä tietoakaan talvesta. Turha minkään suomalaisen tai amerikkalaisen etä-mutu-(poliittisen)-sääennusteen varaan on rakentaa mitään lomasuunnitelmia. Aurinkorannikolla parhaillaan oleskelevat tuttavat kertovat palelevansa. Vieressä on siis paikallisen ja yleensä tarkimmin ennustavan laitoksen ennuste Alanyaan seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Tarjolla on just sitä samaa kuin Suomen kesässä.

http://www.havadurumux.net/antalya-hava-durumu/alanya/
Tälle sivulle päivitetään aina uusimmat ennusteet: http://www.havadurumux.net/antalya-hava-durumu/alanya/

maanantai 8. toukokuuta 2017

Lämpimiä öitä

Alanyassakin mulperimarjat ovat nyt/pian syöntikypsiä
Tänään illalla kello 20 Alanyan Kulttuuritalolla on sairaanhoitajien viikon kunniaksi  Alanya Eğitim ve Arastırma sairaalan kuoron konsertti.  Konsertista on odotettavissa mukava kulttuurielämys, joten tervemenoa sinne kaikki Alanyassa olevat musiikin jakulttuurin ystävät, ja terveydenhuoltohenkilöstön ystävät myös. Alanyan ja Antalyan suunnalta kuuluu myös turismisesonkia ajatellen hyviä uutisia. Huhtikuun turistimäärät kasvoivat viime vuodesta 48%, ollen 442.964 henkilöä. Kun pohjoismaat ovat vähentäneet vierailujaan ovat vastaavasti muut maat lisänneet. Mm. saksalaistenkin määrässä on hienoista nousua, ja venäläisten määrässä runsasta nousua. Sen lisäksi on  uusia maita, joissa Turkki on noussut houkuttelevaksi kohteeksi, ja niistäkin tulee enenevässä määrin turisteja.

En malta olla vertailematta... Voitko kuvitella tai tiedätkö jo luonnostaan, että toimiiko pikkuinen Pihtiputaan kunta (4.200 asukasta) ja Helsingin kaupunki (620.000 asukasta) samalla tavalla johtaen? Voiko Helsinkiä johtaa kuten PIhtipudasta? Väitän ettei voi. Molemmissa on omat erityispiirteensä, mitkä kyseistä paikkaa johtava johtaja apulaisineen tietää ja tuntee, ja joiden pohjalta toimii. Käsittääkseni Turkissa on yli 80 miljoonaa ihmistä ja hoidossa yli 3miljoonaa pakolaista. Suomessa on vajaat 5,5 miljoonaa asukasta, reilut 750  pakolaista saa turvapaikan ja siitäkin nousee kauhea itku ja haloo, pelko ja paniikki. Silti Suomen kultit ja propagandakoneisto parkuu kaikkea mitä Turkissa tapahtuu, ja vertaa niitä 10v takaiseen Suomen järjestelmään.

Vuosi sitten Alanyassa, 14. kerroksessa rakennustyömaalla
Antaa parkua vaan, se on heidän ongelmansa. Mutta... mutta tyhmä on se, joka uskoo kaiken sen mitä tuo
propagandakoneisto suoltaa ja väittää. Nykyään kenenkään kirjoituksia yhtään missään ei voi uskoa todeksi, ennen kuin on itse nähnyt ja kokenut, koska jokainen kirjoittaa omalta kokemuspohjaltaan, omista tunteistaan ja luuloistaakin käsin. Niin minäkin, niin myös vaihtoehtomediat ja iso osa valtamedioitakin. Riittää että menet POhjanlahden yli, ja saat lukea lehdistä sellaisesta Suomesta, jota Suomessa asuvana ei näe eikä tunnista.  Ihan sama se on joka suuntaan mennessä. Ulkopuolelta asiat nähdään erilaisina kuin sisäpuolelta. Kuitenkin jokaisessa valtiossa, myös Suomessa, erikoisessa ja sulkeutuneessa Euroopan laidan peränurkassa asuu ja toimii erilaisissa elämäntilanteissa niin elämässään onnellisia ihmisiä kuin täysin toivottomiakin. Jokaisessa valtiossa on  ihmisiä laidasta laitaan, ja heillä erilaisia elämäntilanteita ja erilaisia uskomuksia ja ideologioita. Se vaan on elämän meininki, elämä itse. Sakari Timonen jakoi viimevuotisen kultti-kirjoituksensa, joka näyttää toimivan edelleen.

Elämää Suomessa: iltapäivällä yhden aikaan sammaltava mies, jäntevä kuin pystyyn paskannettu lapamato, puolen litran kaljatölkki oikeassa kädessä ja räkää tai ruoan rippeet vasemmassa kämmenselässä, juoksee innoissaan loikkien tien yli. Hän on juuri tullut keskustasta bussilla asumalähiöön, astunut bussista ulos, ja näkee kolme maahanmuuttajataustaista miestä seisomassa tien toisella puolella, bussia odottamassa. KUn suomalaiset yleensä eivät lähesty vierasta ihmistä lähemmäs kuin 1,5 - 2 m päähän, niin tämä urho tunkee vanhalta viinalta haisevan naamansa 30 cm päähän maahanmuuttajavanhuksen kasvoista. Saman tien alkaa änkkö-tönkkö-suomi-niinku-vittu-englanti-puheensönkkäys ja hirveä paskapuhe. Känniänkkääjä yrittää saada maahanmuuttajia suuttumaan ja provosoitumaan.

Hän on kuitenkin vain heikko ressukka, joka saa muilta suomalaisilta osakseen lähinnä sääliviä katseita. Keskustaan menevä bussimme tulee. Nousen kyytiin, minun jäljessäni nousevat myös nuo maahanmuutajat, ja niinhän bussiin änkeää myös tuo känninen riidanhaastaja kaljatölkkeineen. Kuski sulkee silmänsä, eikä välitä. Tuo haisuli istuu viereiseen penkkiin, ja jatkaa änkkö-tönkkö-muka-keskusteluaan. Hän laittaa sanoja maahanmuuttajien suuhun, ja alkaa inkuttaa, että ette muuten tule tänne tappamaan. Nauhoitin koko paskan, kun arvelin, että se sekopää saattaa ruveta riehumaan ja käy ihmisiin käsiksi. Kaksi kilometriä myöhemmin riidanhaastajakännäri poistuu bussista, ja aikoo palata takaisin sinne mistä juuri tuli. Hän siis nousi bussiin vain siksi, että saa vittuilla, ärsyttää ja provosoida maahanmuuttajia; saa kokeilla, saisiko aikaan tappelun, josta voisi sanoa jotain kulttinsa mukaista. MIksiköhän naiset mieluummin katselevat muiden miesten perään, sellaisten normaalimpien miesten perään... heitä on onneksemme se suuri enemmistö, maasta ja kansallisuudesta riippumatta.

Alanyan yötkin alkavat jo olla lämpimiä :))
Eilen illallalla töistä asunnolle tullessa tummat pilvet tiputtelivat muutamia lumihiutaleita, ja vaatteista läpi tunteva tuuli kruunasi tämän kevätkesäisen kokemuksen. 15 minuutin odottelu bussipysäkillä tuntui puolen tunnin pakastimessa ololta, kun ei sattunut olemaan päällä toppahouuja eikä toppatakin alla villapaitaa. Kylmyys saa kivut pahenemaan entisestään, ja vähempikin riittäisi. Seuraavalla bussinodotuspaikalla puolta tuntia myöhemmin on muutamia vielä enemmän palelevia ihmisiä, jotka kesäisissä vaatteissaan tärisivät kylmästä. Osa yritti hyppiä, osa liikkui muuten selvitäkseen 20 minuutin odotuksesta paleltumatta. Muut seisoivat hiljaisuuden keskellä, 1,5 metrin turvavälein, mutta eräs espanjaa puhuva senjor puhua pulputti puhelimeen ja käveleksi edestakaisin "läheltä" muita ihmisiä, katsellen ihmetellen. Sitten Alanyaan ja parempiin fiiliksiin. Alanyan säässä tapahtuu kunnolla lämpenemistä seuraavan viikon aikana. Aletaan siis päästä yli +30 C lämpötilojen... se on se kohta, jolloin alkaa tuntua kesältä. Jospas tässä ehtisi vielä lämpimään mereen tänäkin kesänä ;). Lentolippuja on tullut katseltua jo, ihan vaan vähän... ja matkalaukkuja.

Siitä tulikin mieleeni, että Turkish Airlines uutisoi ruumaan menevien matkalaukkujen ISOSTA painorajamuutoksesta. KUn ruumaan menevä matkalaukku sai aiemmin painaa max 30 kg, niin nyt suurin sallittu paino on 20 kg. Voin siis suosiolla ostaa pienemmän matkalaukun. Suurin yleisesti myytävä laukkukoko on jo liian suuri kaikille tuntemilleni lentoyhtiöille.



torstai 14. heinäkuuta 2016

Suomalaisuus, Koraani ja mörön pelko

Uskonnot, uskonnollisuus ja uskontojen pyhät kirjat. Tähän kuumaan ja päivänpolttavaan aiheeseen kajoan tässä tekstissä
Toora, kuva sivuilta ennustuksia.com
yhdestä näkökulmasta. Itse ainakin koen sen kuumaksi aiheeksi sen perusteella, mitä suomalaisten keskuudessa näen ja kuulen. Rajaan tämän tekstin nyt vain suomalaisiin, koska evankelisluterilaisuus on kuitenkin kristinuskon uskontopuun pieni sivuhaara, ja se, jonka parhaiten tunnen. Suomalaisten keskuudessa on evankelisluterilaisuuden lisäksi viisi siihen kuuluvaa herätysliikettä (Rukoilevaisuus, Lestadiolaisuus, Herännäisyys, Evankelisuus sekä ns. Viides herätysliike, jossa on kymmeniä erilaisia uskontokuntia, mm helluntalaisuus ja jehovan todistajat). Näistä osa on tosi kaukana perusluterilaisuudesta, mutta Suomen kirkko hyväksyy ne silti kirkkoon kuuluviksi, toisin kuin esim. Yhdysvalloissa on käytäntönä. Ja Suomessa helluntalaiset ovat yhdistys, eivät rekisteröitynyt kirkkokunta. Suomessa on myös mm. ortodokseja, katolilaisia, juutalaisia, buddhalaisia ja uuspakanoita, sekä monia muitakin uskonnoiksi luokiteltavia pieniä ryhmittymiä ja eri maailmanuskontojen edustajia. Uuspakanat otsikon alla puhutaan mm. wiccasta, aasainuskosta, suomenuskosta, luonnonuskonnoista. Luonnonuskontoja Suomessa edustaa Lehto ry. ja Pakanaverkko ry. Suomi on uskonnollisesti kirjava ja "hutera".

Kirkosta eroavien uskonnottomien määrä kasvaa kovaa vauhtia vuosittain. Uskonnottomien määrä on tällä hetkellä noin 25%. Tämän lisäksi kristinuskossa roikkuu mukana paljon tapauskovaisia, joille on helppoa vaan olla ja ajelehtia, ilman, että toimii tai ajattelee kristinuskon mukaisesti. Sitten on sellaisiakin, jotka yrittävät suhteessa läheisiinsä saada jotain statusarvoa siitä, että roikkuvat mukana kristinuskossa vaikka eivät ole todellisuudessa millään tavoin uskontoaan harjoittavia. Monella evankelisluterilaisella on kotonaan Raamattu ja osalla Katekismuskin. Hyvin harva kristitty niitä lukee, suurin osa ei edes koske niihin, muulloin kuin korkeintaan pölyjä pyyhkiessä tai mummon kuolinpesää siivotessaan.

Isolla osalla evankelisluterilaisiksi itseään tituleeraavista ei ole Raamattua tai Katekismusta kotonaan. Heidän
tietämyksensä Raamatun sisällöstä ja opetuksesta on ihan muiden ihmisten ja ulkomuistin varassa... siis hyvin vankalla perustalla? Tällöin elämä on helppoa. Ei tarvitse ajatella itse mitään, tekee vaan niin kuin muut ohjeistaa tekemään. Ja niidenkin, jotka ovat "parempia kristittyjä" omasta mielestään, edellisestä Raamatun opiskelusta tai syvällisemmästä lukemisesta saattaa olla tosi kauan. Ja pieni osa suomalaisista on niitä, jotka oikeasti ovat hyvään pyrkiviä kristittyjä. Myös ateisteissa on paljon hyvään pyrkiviä ihmisiä, he vaan eivät koe tarpeelliseksi kuulua kirkkoon tai sekoittaa uskontoa tuohon pyrkimykseensä tai elämäänsä.

Raamattu, kuva sivuilta pipliakauppa.fi
Monella hieman enemmän koulutetummalla, enemmän ajattemaan tottuneella ja elämään ymmärtävämmin suhtautuvalla suomalaisella ihmisellä on kotonaan Raamatun lisäksi Koraani, joillakin myös Toora. Yleissivistyksen vuoksi. Yllättävän monella asiasta kanssani keskustelleella on. Ja moni sellainenkin suomalainen, jolla ei ole Koraania kotona, kertoi lukeneensa sitä jossakin joskus aiemmin. Nämä ihmiset perustelivat asiaa sillä, että kun meillä on kolme samalla alueella syntynyttä, osittain samakirjaista uskontoa, niin jo ihan yleissivistyksenkin kannalta on mielenkiintoista tutustua näiden kahden muun pyhiin kirjoihin, siinä missä muidenkin uskontojen pyhiin kirjoihin. Se, että tutustuu ympäröivään maailmaan kirjallisuuden kautta, on kautta aikojen ollut viisautta. Yleissivistyksellinen viisaus ei tapa eikä synnytä mitään karmeaa tartuntaa, eikä sitä tarvitse pelätä, niin kuin tietyissä ryhmissä nyt luullaan. Normaalilla ajatuksenjuoksulla varustettu ihminen voi nykyisessä Suomessa ihan itse valita mihin uskoo, paitsi ehkä tietyissä evankelisluterilaisuuden alla toimivissa herätysliikkeissä, joissa on vielä paljon pakkotoimia, manipulaatiota, alistamista ja eristämistä. Joten jos joku evankelisluterilainen suomalainen Tooraa tai Koraania lukiessaan pelkää kyseisen kirjan lukemisen vuoksi jotain pahaa tapahtuvaksi, niin aiheesta kannattaa puhua sielunhoitajan tai psykologin kanssa. Sopiva hoito löytynee kyllä.

Mistä sitten puhutaan, kun puhutaan kolmen samakantaisen kirjauskonnon pyhistä kirjoista? Juutalaisuus syntyi ensin, kristinusko sen perustalta sen jälkeen, ja islam kristinuskon ja juutalaisuuden perustalta ja niiden jälkeen. Kaikissa on hieman samoja kirjoja / kirjoituksia. Kuinka moni silti tietää nämä pyhät kirjat, siis ihan oikeasti? Tässä ne ovat:

Juutalaisuus:  
Toora eli Viisi Mooseksen kirjaa, Nevi'im eli Profeettojen kirjat ja Ketuv'im eli Kertomusten kirjat. Nämä yhdessä muodostavat Tanachin eli heprealaisen Raamatun. Kirjojen kieli on käsittääkseni heprea. Kristityt käyttävät Tanachista nimitystä Vanha Testamentti, mikä ei ole adekvaatti nimi. Vaikka Kristittyjen Vanha Testamentti ja Tanachi sisältävät samat kirjat, niin Tanachissa ne ovat eri järjestyksessä kuin Vanhassa Testamentissa. Juutalaisten Tooran sisältö on säilynyt sanatarkasti samanlaisena jo lähes 2.500 vuotta. Näiden lisäksi on Mishna ja sitä täydentävä Gemara, joista muodostuu Talmud, eli Tooran selityksiä, lain tulkintaa. Talmudia on sekä Jerusalemin versio että Babylogian versio, joka on näistä kahdesta käytetympi, noin 5.800 sivuinen, 20 kirjan kokonaisuus. Juutalaisuudessa useimmin käytetty pyhä kirja on Siddur, rukouskirja, josta on erikseen arkiversio Sizzur ja pyhäpäivinä käytettävä Mahzor.

Evankelisluterilaisuus (kristinuskon protestanttinen sivuhaara):
Koraani, kuvan lähde: ilmedavet.com
Pyhä kirja on Raamattu, joka koostuu useista eri kirjoista. Raamattu jakaantuu Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin. Vanha Testamentti sisältää siis samat kirjat kuin Juutalaisten Tanachi, mutta ne ovat eri järjestyksessä. Protestanttisessa Raamatussa on 66 erillistä kirjaa, joilla on 36 erillistä, ensisijaista kirjoittajaa. Raamattu ei kaikilla kristinuskon suunnilla siis ole samanlainen. Raamattua on käännetty useille eri kielille, enemmän kuin mitään muuta kirjaa, ja monina eri versioina, tekstit ovat muuttuneet moneen kertaan kääntäjien työn myötä. Alkuperäiset tekstien kielet olivat heprea, aramea ja kreikka. Raamatun lisäksi tunnustuksellisia kirjoja ovat mm. Iso Katekismus ja Vähäkatekismus, jotka ovat selittäviä ja ohjeistavia kirjoja. Näiden lisäksi on Yksimielisyyden kirja, Kolme Vanhan Kirkon tunnustusta, Augsburgin tunnustus, Augsburgin tunnustuksen puolustus, Schmalkaldenin opinkohdat, Paavin valta ja johtoasema, Yksimielisyyden ohje ja Upsalan kokouksen päätös. Suomen evankelisluterilaisilla on oma virallinen virsikirjansa, joista on tullut uusia painoksi mm 1987, 2015 (lisäosa). Herätysliikkeillä on lisäksi omia virsi- ja laulukirjojaan.

Islam:
Turkkilainen Koraani, kuvan lähde ask-iMevlana.com
Pyhä kirja on Koraani, joka on alunperin ja edelleen arabiankielinen, ja muuttumattomana säilynyt kuten Toorakin.
Koraanista on tehty käännöksiä eri kielille, mutta jokaista Koraaniin perehtyvää suositellaan opettelemaan alkuperäisen tekstin luku, jotta voi ensisijaisesti itse lukea ja ymmärtää, ilman, että kukaan ihminen siinä välissä selittää omia tulkintojaan. Vasta toissijaisena on selitetyt ja käännetyt versiot. Muslimit uskovat myös muihin Jumalan lähettämiin kirjoihin, kuten Toora, Psalmit ja Evankeliumi, mutta niiden nykyversioita ei käytetä uskonnollisina lähteinä, vaan ainoastaan alkuperäisempiä versioita. Koraanin lisäksi on Hadith, joka on kokoelma Profeetta Muhammedin tekoja ja opetuksia ja sanontoja, elämäntapa, Koraanin käytännön tulkintaa.


Muslimeja on ollut Suomessa 1800-luvulta asti, ja nyt viimeisen parin vuoden aikana heistä on tullut Suomessa vainottu ryhmä, johon äärioikeistolais-suomalaisten taholta kohdistetaan väkivaltaa sen eri muodoissa. Muslimeja on Suomessa nyt arviolta noin 70.000.


Yllättävintä oli, että näitä tietoja etsiessä jopa edu.fi eli suht keskeinen sivusto Suomessa luokitteli Islamin täysin tekoihin perustuvaksi, eli vain tekojensa kautta ihminen voisi pelastua. Islamin perusteista kertovalla sivustolla tuli vastaan tämä Hadith:   
lähde: edize.com
Profeetta Muhammed (saas) sanoi:
"Kukaan teistä ei pääse Paratiisiin vain hyvien tekojenne kautta." Ihmiset kysyivät häneltä: "Etkö edes sinä, oi Jumalan Profeetta?" Hän vastasi: "En edes minä, ellei Jumala osoita minulle suopeuttaan ja armoaan."
[ Bukhari]


SUomalaisten oppimisesta rasismiin ja nykyisen kaltaiseen rasismin sietämiseen sekä hyväksymiseen kertoo tämä blogiteksti:
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/07/14/siedatysta-terroriin/


"Everyone sees the unseen in proportion to the clarity of his heart, and that depends upon how much he has polished it.
Whoever has polished it more sees more - more unseen forms become manifest to him.
~ Rumi" lähde: Facebook/Rumi



Epäileväisille on tässä pari lähdettä:
http://www.verkkopolku.net/view.php?asiakas=maailmanuskonnot&pageid=1
http://www.edu.fi/perusopetus/uskonto_elamankatsomustieto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Islamin_pyh%C3%A4t_kirjat
http://www.ortodoksi.net/index.php/Islam
http://opinnot.internetix.fi/fi



"And you? When will you begin that long journey into yourself?
~ Rumi"  lähde: Facebook/Rumi

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Puhukaa naiset kun siihen kerrankin on tilaisuus

Äiti ja tytär bussiaseman laidalla syöttämässä puluja, 25.6.16
Meressä on taas istuskeltu, pyöriskelty, ja seistä tökötetty, sanojen varsinaisessa merkityksessä. Veden lämpötila oli mukava yllätys, ei tuntunut yhtään kylmälle :)) . Aallokko melskasi sen verran isona, että punaiset liput liehuivat torneissa ja enemmistö rannalle saapuneista ihmisistä pysytteli siellä missä minäkin, rantavedessä. Siitä huolimatta tuon puolentoista tunnin aikana pari kertaa katselin väärään suuntaan, ja onnistuin maistamaan suolavettä. Onhan se toki perusteellinen tapa tutustua meriveteen, mutta ilman tuota tuttua kokemusta voisin silti helposti elää. Jäisi toisille enemmän maisteltavaa... Silmätkin ovat punaiset kuin särjellä, johtuneeko siitä suolavedestä vai sen mukanaan tuomasta hiekasta, en tiedä. Ei muuten tarvitse mennä kovin kauas sukupuussa, kun löytyy Särkioja -nimisiä henkilöitä, niin että voi tuohon silmien punastumiseen sukugeenitkin ympätä mukaan, jos on oikein avarasti ajattelevalla tuulella. Ensimmäistä kertaa rantaelämässä minulle kävi vaatteiden kanssa ihan kunnon arviointivirhe. Jätin pyyhkeen, aurinkolasit, sandaalit ja vaatteet yhteen kasaan kuivalle hiekalle, en niin hirveän kauas kosteasta hiekasta. Tuolla kun tuli ajoittain yllättävän isoja aaltoja, sellaisia, jotka nousivat kuohupäineen korkealle ja murtuivat isolla pauhulla. No, pois lähtiessä totesin, että tulovaiheessa kuivana ollut hiekka olikin nyt ihan märkää, vaikka vesiraja olikin kaukana. Joku isoista aalloista oli ulottunut tarpeeksi kauas. Päällimmäisenä ollut pyyhe oli eniten kuiva, muut märkiä ja hiekkaisia. Ei kai siinä sitten muuta, kuin kastelemaan koko pitkä toppi, niin ei näytä märkäläiskäiseltä. Rantahousut alle ja märkä toppi päälle, aurinkolasit päähän ja menoksi. Bikinit päällä en voisi edes kuvitella käveleväni täällä, tämä kun on sekä koti että kohta myös työaluetta. Harvoin näkee kenenkään kävelevän pelkissä bikineissä Mannerheimintiellä Stockmannin oven edessäkään, tai edes Leppävaaran Sellon vierustalla.


Kun ostat tai vuokraat asuntoa Alanyasta, niin muista katsoa myös missä naapuritalojen varavirtageneraattorit sijaitsevat. Itse en muistanut koko asiaa, enkä tiedä paljonko se todellisuudessa olisi valintaan vaikuttanutkaan. Nyt muistin asian, kun kotiin tullessa huomasin, että on kova meteli ja haisee dieselpakokaasut koko talossa. Alemmat kolme kerrosta kärsivät tuosta metelistä ja pakokaasuista paljon enemmän. Meilläkin oli suljettava ikkunat ja ovet, vaikka vilvoittava tuulenhenkäys puhaltaakin vuorilta juuri nyt niin mukavasti. Meillä on sähköt, en tiedä mitä naapuritalossa tapahtuu, mutta tuossa se nyt metelöi ja haisee.

Tuo kuvasa näkyvä tyttö kävi ensin hakemassa ravintolan keittiöstä asiakkailta yli jääneitä leipiä. Sen jälkeen hän marssi keskelle suurta linja-autoaseman aukiota, heitteli hieman leivänmuruja ja sai pulujen jakamattoman huomion osakseen.

Tyttö houkutteli pulut mukaansa tuohon kulmaukseen, jossa hän äitinsä ja ravintolan yhden työntekijän kanssa istuu ja jatkaa pulujen ruokkimista. Itse istuin heidän takanaan ravintolan pöydässä syömässä, ja olin hyvilläni siitä, että ateria oli jo loppu. Joka kerta kun joku puluista nousi ohi kulkevia ihmisiä säikähtäessään siivilleen, niin pulusta pöllähti ravintolan pöytiä kohti pölypilvi, joka näkyi tosi hyvin vasten aurinkoa. Ja jokaisella pöllähdyksellä mietin, että tuleeko vaan pölyä vi myös lintukirppuja tai kirppuja... Teki mieleni vaihtaa pöytää, mutta ratkaisu löytyi taksimiehistä. Yksi viereisen taksikopin miehistä seurasi aikansa meitä läsnä olleita, ja juoksi sitten kädet ilmassa huitoen puluparven keskelle ja säikytti ne tiehensä. Hän toisti saman neljä tai viisi kertaa, eli niin monesti kuin mitä pulut palasivat, ja joka kerta tyttö parkui äidilleen miehen tekosia. Tuokaan osa miehenlogiikkaa ei avaudu minulle, ei sitten millään, mutta eipä sen tarvitsekaan. Tyttö jatkaa syöttämistä sitten, kun (jos) tuo kyseinen taksikuski ei ole paikalla häiritsemässä ruokintaa.

Täällä saa lukea uutisista Suomen juhannusriehunnasta, ihmisten puukotuksista, tappeluista, ampuma-asevälikohtauksista, perheväkivallasta ja humalassa hukkumisista. Viina vie vähäisetkin järjen rippeet joiltakin joka juhannus, joiltakin paljon useamminkin. Toinen uutisissa paljon näkyvä on Britannian ero EU:sta ja  oikeiston ja äärioikeiston innostuneet kannanotot Suomenkin EU:sta eroamiseen tähtäävän prosessin käynnistämisestä. Voi voi... pikkuruinen, eristäytymään pyrkivä ja muihin nähden niin erilainen Suomi sinnittelisi yksin. Sitä on vaikea kuvitella.




Mutta elämä jatkuu ainakin toistaiseksi, niillä joilla elämä on. Parin päivän takainen Joonaksen haastateltavien etsintä -teksti on saanut paljon katsojia ja poikinut vilkasta keskustelua. Tv-tuottajien yksi keskeisistä tehtävistä onkin juuri keskustelun herättäminen, ja jos se jo tässä vaiheessa herättää noin aktiivista keskustelua, niin hänen valitsemansa aihepiiri tulee siis tarpeeseen. Odotan mielenkiinnolla lopputulosta. Ja jos se jotakuta mietityttää, niin en ole mukana haastateltavien joukossa. Hän vain kysyi minulta, että satunko tuntemaan tuollaisia profiiliin sopivia naisia. Ehkä tunnen, ehkä en, ja helpoin tapa etsiä heitä on laittaa ilmoitus näkösälle, niin kuin nyt on tehty eri foorumeilla, myös täällä. Puhukaa nyt suomalaiset naiset suunne puhtaaksi, kun kerrankin on siihen oiva tilaisuus, siis muuallakin kuin salassa ja selän takana.

Alanyassa filmifestivaalit ja siihen liittyvät toiminnot jatkuvat vielä alkavalla viikolla, joten jos olet täällä, niin suuntaapa kulkusi Punaisen tornin suuntaan. Muutenkin keskustassa on tarjolla monenlaisia aktiviteetteja kulttuurielämyksistä urheiluun ja retkistä hemmotteluun. Suomalaisia näkyy ja kuuluu katukuvassa eri puolilla kaupunkia, joten kyllä heitä täällä on, vaikkakaan ei yhtä isoja määriä kuin viime tai toissa vuonna. Ramadanista eli paastonajasta on jäljellä enää reilu viikko, kun 4.7. paasto päättyy, ja on juhlan aika. Kerron tuosta myöhemmissä kirjoituksissa tarkemmin. Nyt leppoisaa kesäkuiseen arkeen palaamista itse kullekin.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Hotelli paloi

Vihannestoripäivä, ja minä unohdin kaupungille lähtiessä Market araban eli sen pyörällisen
Hetki ennen pilveen ajoa, 05/2016
kauppakassin kotiin. +30 C tekee jo sen verran lämpimän olon, etten viitsinyt ihan asiasta tehdenkään lähteä kapuamaan Kalelle hakemaan kärryä ja palaamaan torille, vaan päätin tehdä pienet ostokset. No, ne pienet ostokset painoivat 12 kg, ja olivat kahdeksassa eri muovipussissa, joten käsilihakset poltellen raahasin ostoksia lähimmälle sellaiselle pysäkille, josta tavoitan 3 min aiemmin torin vierestä lähteneen bussini. Ehdin bussiin, niin k uin pari muutakin perässäni hikipäässä ja hengitys puuskuttaen tullutta samanlaisia kassimääriä raahannutta naista. Bussipysäkille tullut tuttava naureskeli, että "nyt sinä näytät ihan turkkilaiselta naiselta, ne kun eivät koskaan käytä sitä kärryä" . Kiva. Siitä huolimatta olen vannoutunut pyörällisen kauppakassin kannattaja. Ainoa haasteellinen kohta on jaksaa nostaa se bussin etuovesta sisälle. Kaikissa muissa tilanteissa se helpottaa elämää oleellisesti. 


Vihannestorilta saa edelleen mansikkaa, joskin näkee, että loppusadosta on kyse. Tosi hyviä ja makeita olivat nämä tämänpäiväiset :)) . Kirsikka on nyt parhaimmillaan. Nektariinit ja persikat ovat juuri tulleet myyntiin. Appelsiinit ja omenat ovat parhaimmillaan. Avokadoa alkaa taas olla tarjolla enemmänkin, niin kuin muitakin herkkuja. Kaikkein reiluimman tarjouksen teki tänään isoja vesimeloneja myyvä mies. Hän naureskeli kun ostin niin pienen palan, ja kerroin, etten jaksa kantaa kotiin isompaa. "Osta neljä kokonaista vesimelonia, niin vien ne ja sinut kotiin samaan hintaan". Jätin ostamatta hövelistä tarjouksesta huolimatta. Päivän positiivisin yllätys ja vaikeimmin ohitettava tuote olivat taatelit. Taatelit ovat nyt in, koskapa paastonaika alkaa tänä vuonna 6.6. eli maanantaina. Pitkän päiväpaaston jälkeen monet antavat ensimmäiseksi elimistölleen lasillisen vettä ja taatelin, josta saa nopeasti energiaa vatsaystävällisessä muodossa. Taatelitkin jäivät torille, koskapa näyttivät hieman kuivatuilta, tai enemmänkin kuivatuilta. Tuoreina, lähes nestemäisinä ne ovat parhaimmillaanminun mielestäni...

 Tuttavat ovat nyt olleet täällä viikon, ja eilen molemmat kommentoivat ihmeissään sitä, että
Ei hassumpi keinun paikka, 05/2016
eihän täällä ole ollut mitään levottomuuksia tai turvattomuutta, hekin kun ovat liikkuneet keskellä yötä lähes joka yö ravintolasta kaupungin läpi hotellille käveltyään. Ja he ovat olleet liikkeellä aamusta asti, läpi koko päivän. Niinpä niin. Tietyillä kaukaisilla Turkin alueilla on levottomuuksia, täällä ei. Tietyillä alueilla Suomessa on paljon vaarallisempaa liikkua kuin täällä, koska pahuus ei ole jättänyt Suomeakaan väliin. Tänään uutisoitiin myös Suomessa lentoasemalla tapahtuneesta suomalaisten toteuttamasta joukkoraivosta, raivoamisesta, jota myös aggressiiviseksi käytökseksi ja mellakaksi kutsutaan, kun verrataan sitä täältä uutisoituihin juttuihin. Suomalaisen joukkoraivon kohteeksi voi nykyään joutua kuka vaan ja missä vaan, ihan mitättömän pienestäkin syystä. 


Olen itsekin joukkoraivon kohteena näiden kirjoitusten vuoksi, olen ollut jo toista vuotta. Haluan tällä sanoa sen, että suomalaisissakin on itsessään ja itsensä keskellä vaarallisia ääriaineksia, ja Suomenkin tilanne on hälyttävä. Pahoinpitelyjä ja väkivaltaisia tapahtumia on sielläkin joka päivä jossain kaupungissa, joskus niitä uutisoidaan jopa pienistä maaseutukaupungeista. Levottomuuksia voi nykyään syntyä ihan missä vaan, missä valtiossa tahansa ja kenen tahansa aloitteesta. Se voi olla vaikka lapsuudesta asti tuttu peräkamarin poika tai naapurin tyttö, joka on jonkin asteisesti seonnut, ja muun maailman esimerkkiä noudattaen toteuttaa jotain älytöntä ja tuhoisaa. Yhdenkin ihmisen tappo on karmeaa julmuutta, ja niitä Suomessa on paljon. Ennen kuin syyttelee muita, kannattaa siivota oma pää ja oma asennemaailma, käytöstä myöten.

Alanyan katujen iltaelämä on hieman vilkastunut viime päivinä. Menimme tuttavien kanssa sekä kivijalkakauppoihin että basaarialueen vaatekauppoihin vielä kello 22, ja ihmisiä oli liikkeellä ihan kohtuullisia määriä. Illat ovat lämmenneet, eikä enää tarvinnut takkia tai paksumpaa paitaa. Viileä tuuli puuttui, ja tilalla oli lämmin ja kostea trooppinen ilta. Aivan ihanaa. Nyt ei puutu enää kuin parveke, eikä sekään puutu kovin kauaa. Päivät olen ollut menossa aamusta myöhään iltaan, ja siksi ei ole ollut aikaa blogillekaan. Eilen olin kotona välillä reilun tunnin, ja ajattelin päivittää, mutta tietokoneen käynnistyminen vei yli puoli tuntia, eikä se silloinkaan vielä ollut tehnyt päivityksiään yms loppuun ja takkuili, joten jäi sitten kirjoittamatta. 

Eilen naureskelimme täällä lomalla olevien parin suomalaisen kanssa taas kerran Suomen
Alanyan alueelta tämäkin, 05/2016
uutisointityyliä. Otsikosta ymmärsi, että täällä paloi joku turistihotelli, ja tuttavat kyselivät ihmeissään, että mikä hotelli ja missä. No, Konaklissa paloi yhdessä viiden tähden hotellissa yksi huoneisto, ja palossa kuoli Antalyasta tänne lomalle tullut nainen hotellihuoneeseen. Palo on poliisitutkinnassa ja lehdet uutisoivat siitä täällä, koska siihen liittyi menehtyminen. Tuossa kyseisessä hotellissa on satoja hotellihuoneita, joista siis yksi paloi ja pari yläpuolista kärsi savuvahingoista. Toki suomalainen lehti voi uutisoida sen että hotelli paloi, mutta aika kaukana realiteeteista ollaan tuossakin uutisoinnissa, niin kuin monessa muussakin Alanyaan liittyvässä uutisoinnissa. Ne uutiset ovat erittäin skandaalihakuisia, lööpeillä myymään pyrkiviä, ja vahvasti mittasuhteet hukanneita, vähän kuin entinen seiska-lehti. Mutta lehdet myyvät kun skandaalinhakuiset ihmiset niitä ostavat, ja raha liikkuu. Rahan vuoksi tehdään paljon asioita, ja tuolla arvoasteikolla "omenastakin voi tulla persikka", jos sillä ansaitsee paremmin. 


Totuus riippuu usein siitä
- kuka sen kertoo, 
- miksi hän sen kertoo
- mitä hän siitä hyötyy
- mistä näkökulmasta kertoja asiaa katsoo
- kuinka laajasti hän pystyy asiaa ja siihen oleellisesti liittyviä muita asioita hahmottamaan ja ymmärtämään, mihin kontekstiin hän asian sitoo.

Tämä viikko on sisältänyt monta hyvin mielenkiintoista kohtaamista uusien ihmisten kanssa, sellaisten, joiden arvomaailma on kunnossa. Tähän viikkoon on sisältynyt myös parin hyötyä tavoittelevan kurdimiehen suututtaminen tietoisesti ja niin tehokkaasti, että he jättävät rauhaan. molemmat ovat jo vuosia minun perässäni roikkuneita "terve terve, mitä kuuluu, missä sinä olet ollut, miksi et tule ravintolaan katsomaan minua, lähdetkö ulos tänään, tottakai olen sinkku, milloin palaat Suomeen, minäkin tulen mukaan" -tyyppejä. Niillä on aina sama kaava, tajuttoman suuret luulot itsestään, selkeä hyötymistarkoitus ja puheet täyttä puppua. Tuttavapiirini on jo niin laaja, että voin kysyä sopivalta henkilöltä, että "montako lasta on Mardinista kotoisin olevalla Ibrahimilla, joka työskentelee Kilim-baarissa" ja saan vastauksen. Sitkein oli se Kyproksen mies, jota en koskaan tavannut kasvotusten vaan juttelin netin kautta hänen kanssaan toisinaan neljän vuoden ajan. Lopulta häneltä itseltään tuli ulos se, että "pääsenkin nyt eurooppaan itse, kun viisumivapaus tulee". Kilimin tyyppikin haluaa vain pois henkilökunta-asuntolasta, jonkun naisen kustantamaan asuntoon ja täyden palvelun piiriin. Niin, ja kotona, kaukana idässä, odottaa vaimo ja kolme lasta autuaan tietämättömänä isännän tekosista. Jotkut asiat ne vaan pysyy, niihin ei aika pysty.

Sitten paapottavista ja hoivaa hakevista hepuista tisseihin. Eilen löysimme Atatürk-patsaan
Lähes muuttovalmis, 05/2015
läheltä hyvin meilenkiintoisen kaupan. Atatürk-patsaalta lähtee kaksi katua Secket Tokukselle, vuoristoon päin. Valitse näistä se patsaalta katsoen vasemmanpuoleinen. Muutamien kymmenien metrien jälkeen vasemmalla on pieni putiikki täynnään naisten rintaliivejä, alusasuja, yöasuja ja bikineitä. Tuo eloisa ja suora nainen kutsui itseään sanalla artist (taiteilija) ja allekirjoitan sen kyllä. Hän katsoi hetken, meni hyllyilleen, ja löysi täydellisesti istuvat bikinit. Kun vielä ohjeistin millainen väri- ja kuviomaailma miellyttää, niin sekin toive täyttyi. Sen lisäksi hän kertoi miksi nykyiset rintaliivit eivät ole hyvät, ja haki kahdet paljon paremmat. Nehän olivat päällä kuin toinen iho, ja asettuivat oikein "edustavasti". 


Kun meitä meni kolme naista tuohon kauppaan, niin ulos tullessa olin kuitenkin ainoa joka ei ostanut mitään. Ne, jotka minulle löytyivät, olivat ilmeisesti kalleinta mitä kaupasta löytyy, enkä ollut henkisesti valmis maksamaan edes todella hyvistä liiveistä niin paljon. Sen sijaan palaan sinne joskus, kunhan ensin sulattelen asiaa hieman. Kauppa ei siis ole halpa, mutta nainen tietää mitä tekee ja valikoima on laaja ja laadukas. Tervemenoa katsomaan, siis naiset. No, voihan mieskin naiselleen jotain ostaa, mutta täydellinen istuvuus ja mukavuus huomioonottaen nainen kannattaa ottaa mukaan ennen ostotapahtumaa. Pelkkä kuppikoko ja ympärysmitta ei todellakaan riitä. Nainen voi kyllä ostaa miehelle alusvaatteet, mutta toisinpäin tilanne on melko toivoton. Mies kun kuitenkin  olettaa, että nainen käyttää niitä, mitä hän tuo, tuntui ne sopivilta ja istuvilta sekä miellyttäviltä tai sitten ei. Jos ei naista saa paikalle tai haluaa yllättää, niin lahjakorttikin on keksitty.


 

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Ihan väärässä paikassa

Vesi etenee seinässä, ihan väärässä paikassa...
Antalyan EXPO 2016 on virallisestikin avattu, kun presidentti ja pääministeri vierailivat siellä joukkoineen. Tänään uutisoitiin myös siitä, että miljoonan kävijän rajakin on jo ylitetty. Teemana tuolla on Kukkia ja Lapsia. Alanyassa juhlistettiin tänään lastenpäivää juhlallisin ja leikillisin seremonioin Atatürk-patsaan aukiolla. Yritin mennä kameran kanssa riittävän lähelle, mutta niin tiivis ihmismassa oli esiintyjien ympärillä, että en saanut kuvattua. Aivan taaperoikäisistä isompiin lapsiin asti liikkui puettuna erilaisiin esiintymisasuihin. Patsaan luona sai nähdä hellyttäviä tanssiesityksiä, iloista laulua ja vaikka mitä. Lapset selvästikin nauttivat esiintymisistään. Turkissa on ollut tänään myös vapaapäivä kyseisen juhlinnan vuoksi, jos oikein ymmärsin, ja aivan ihanassa säässä sitä on vietetty ainakin Alanyassa.

www.havadurumu15gunluk.net/
Tämän hetkisestä säästä ja sen tulevista ennusteista kertoo tuo vieressä oleva kuva. Jälleen on tultu siihen pisteeseen, että iho kostuu hikoilusta, ei sille vaan voi mitään. Mutta kyllä lämpö tuntuu hyvältä, ja hellii kylmästä aiemmin kohmettuneita lihaksia. Jopa täällä koleassa, puiden sekaan kätkeytyvässä kivitalossa on jo sen verran lämmin, että minäkin tarkenen pitää ikkunoita auki. Meillä on ollut kosteusvaurion hajua parisen viikkoa, ja tänä aamuna tajusin missä kosteus etenee. Suihkun ja makuuhuoneen välinen seinä on märkä metrin korkeudelle asti. Ilmeisesti vesi nousee maasta kapillaarisesti, sillä suihkun kohdalla, lattialaattojen alla, on suoraan hiekkaa ja perusmaata sekä kalliota. Seinän ongelman huomasin ensin maalin irtoamisesta, ja sen jälkeen seinää katsellessa hahmottui myös tuo kaarevarajainen märkä alue. Maali irtoaa ihan käteekin, jos tuota seinää koskettaa tuolta kohdin nyt. Ehkä astman pahenemisen oleellisin syy tämän homeallergikon kohdalla ei olekaan kissa, vaan kosteusvauriomikrobit ja niiden erittämät aineet. Onneksi voin jo pitää ikkunoita auki, ja mereltä tuulee öisin suht tehokkaasti huoneeseen, joten saa hengitettyä jotain hiukan terveellisempääkin. Nyt on siis tullut tässä talossa asumisen aika täyteen, ja on terveydellisistä syistä paras vaihtaa. Silti aion pitkittää muuttoa ja vaihtaa vasta kesän jälkeen, tai ainakin vasta töiden alkamisen jälkeen, ei ihan vielä.

Tänä aamuna näin täällä ensimmäistä kertaa sen, kun aurinko on vasta aloittamassa nousuaan itäiseltä suunnalta, Taurusvuorten takaa. Näin sen, koska minut herätettiin ennen kuutta vaativilla äänillä. En todellakaan noussut vapaaehtoisesti siihen aikaan. Katti nukkui koko edellisen päivän, joten jaksoi aamulla hirmuisen aikaisin jo vaatia ruokaa ja leikkiseuraa. Olimme hiukan erimielisiä, kunnes taas heitin kissan pihalle etsimään leikkiseuraa. Ilmeisesti se on saanut siellä suuhunsa rotanmyrkkyä tai vastaavaa, sillä sen suun limakalvot näyttävät samalta kuin viimeksi rotanmyrkkyyn koskemisen jälkeen. Tämä ei ole helppoa aluetta kissalle. 

Alanyan ydinkeskusta 21.4.2016 19:30
Turkin ja EU:n sopimuksesta näyttäisi tulevan farssi, jossa täältä katsoen EU jää "pulaan". Suomen lehdistö näkyi uutisoivan aika ylimielisellä asenteella sopimusta ja sopimuksen tilannetta. Tuntuu omituiselta lukea tuota halveksuntaa ja uhoa, sillä mikäli sopimusta ei täytetä, niin hetken päästä EU parkuu taas isoja pakolaisvirtoja. Eihän Turkinkaan tarvitse täyttää omaa osuuttaan sopimuksesta, koska Eu ei tule missään tapauksessa täyttämään omaa osuuttaan. Jo nyt näyttää siltä, että EU vain leikkii ja pelleilee. Katteettomat törkypuheet ja halveksuvat uutisoinnit eivät ole kenties parlamentaarikkojen itsensä sanomia, vai ovatko, mutta eivät ne ainakaan sopimukseen pääsyä edistä. Ei ole kuin 65 vuotta siitä, kun Suomi oli vielä kehitysmaa, joten voisi olettaa, että tietyt asiat ovat vielä muistissa, ja suhtautuminen pysyisi edes lähempänä asiallista ja kunnioittavaa. Turkkin on joskus ollut kehitysmaa, mutta on nyt käsittääkseni maailman neljänneksi vahvimmin kasvava talousmahti, jolla on osaamistakin vaikka muille jakaa. Ilman molemminpuoleista kunnioitusta ei voi syntyä toimivaa sopimusta. Joten olisikohan asennetarkistuksen aika? Presidentin sanoja lainaten "Eu tarvitsee Turkkia enemmän kuin Turkki EU:ta.

Nyt kuutamosta ja tähdistä edelleen hullaantunut ystäväni on lähdössä ilta-ajelulle hiukan korkeammalle vuoristoon kuin missä viimeksi kävimme, ja sinne kai minäkin pakkaudun kameran kanssa mukaan. En osaa vieläkään yökuvausta, eikä osin rikkinäinen kamera helpota tilannetta, mutta eiköhän sieltä jotain kuvien oloisia dokumentteja saada otettua talteen.