torstai 30. maaliskuuta 2017

Salmiakkiaa

Suomessa on onneksi "ei-niin-hyytävän-kylmä" tällä hetkellä. En ainakaan paleltunut. Tuli käytyä ensimmäistä kertaa elämässäni myöskin Oslossa. Lähipäivistä riippuu tosi paljon se, missä olen seuraavat 3-6 kk, ja oikeastaan se vaikuttaa paljon seuraaviin tuleviin vuosiinkin. Helsingissäkin on monta ovea, jotka ystävyysuhteiden, kirjan, firman ja terveystsekkausten takia tarvitsee avata nyt lähimpien viikkojen aikana. Siellä vierähtää oma aikansa, mutta oikeastaan kaikki asiat ovat nyt sellaisia ja sellaisessa vaiheessa, että en voi paljoa julkisesti niistä jutustella vaikka mieli tekisikin kertoa paljon enemmän. Olen myös ollut tänään niin työllistetty ja niin "jälkiväsynyt" tuon pitkän kaavan kautta menneen matkustusrupeaman jälkeen, etten ole ehtinyt katsella Alanyan elämän tilannetta lainkaan.

Omasta lentokokemuksesta erilaisen teki tälläkertaa se, etttä ensimmäistä kertaan tulin lennot niin, että mukana oli vain olkalaukku. Harkitsin matkalaukun ottoa, mutta vaisto sanoi, ettei Istanbulin Sabiha Göksenillä 2 h riitä sekä laukun noutamiseen, uuden lipun noutamiseen että passintarkastusjonoon, joka on aiemmin tuolla ollessani ollut ruuhkaisen pitkä. Ja niinhän siinä kävi, että ilman ruumasta purettavan laukun noutamistakin ehdin lähtöportille siinä vaiheessa, kun portti oli jo auki ja konetta lastattiin. Laukun kanssa olisin myöhästynyt. Lähdin Gazipasan kentältä, jossa virkailija olisi voinut antaa minulle sen koneeseen nousuun vaadittavan kortin jo sekä Alanyan että Istanbulin osalta, koska lentoyhtiö oli sama. Mutta naisen logiikka... se nuori nainen palvelutiskin toisella puolella sanoi, ettei se jatkolento OSloon näy minulla tässä automaattisesti, joten minun tulee hakea se lippu sitten Istanbulista Pegasoksen tiskiltä. Hän ei siis joko osannut tai viitsinyt etsiä jatkolentoa, että saisi sen lipun tulostettua, vaikka minulla oli lennosta kaikki tiedot valmiiksi paperille kirjoitettuna, tunnuksia myöten. Annoin Istanbulissa palautetta Pegasoksen tiskillä, joten toivottavasti tilanne Alanyassa joskus kehittyy tuon osalta. Tämä sama ongelma on ollut aiemminkin Gazipasan naishenkilökunnan kohdalla. Miespuolinen virkailija on tähän asti antanut aina molempien lento-osuuksien liput samalla kertaa. Se nyt onkin järkevämpi ja asiakasystävällisempi tapa.

Oslon kenttä oli niin sähköistetty ja moderni, että hiukan tällaista pikkukentältä tulevaa maalaista hämmästytti. Automaatteja sai/piti käyttää joka vaiheessa. Oslon kentällä oli valtan iso alue remontoinnin / rakentamisen kohteena, ja nyt oli vähän vaikea hahmottaa mitä missäkin on. Jatkossa kenttä palvelee varmasti hyvin, niin kuin palveli nytkin. Ja kaikesta muusta selvisi ihan ok, mutta TaxFree -ostoksia tehdessä ei ollut pienintäkään aavistusta Norjan kruunun arvosta suhteessa euroon. Eikä liene yllätys, että ensimmäinen ostos oli manteli-salmiakkikarkkeja ja pähkinärusinasuklaata...
Hyvää yötä.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Ei kahta samanlaista päivää

JOtakin tapahtui, jotakin erittäin yllättävää... vaikkei se ehkä nyt ihan Niin yllättävää ollut, kun oikein viimeisen päälle järkeilee, ja miettii mitä kaikkea on tapahtunut tässä vuosien varrella. Lentelen sitten taas parin välilaskun kautta jonnekin päin, ja toivon ettei influenssan loppurippeet sen enempää kuin jälkitautikaan heittäänny ihan hillittöman hankalaksi lentojen aikana. Seuraava kunnon päivitys ja pientä selitystä tullee torstaina illalla.

Nautinnollista keskiviikkoa itse kullekin.

Silpomista Suomessakin

Valoa pimeyteen tässäkin asiassa
Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksista taas pari sanaa. En voi ymmärtää enkä hyväksyä kyseistä toimenpidettä, en missään tapauksessa enkä millään tekosyyllä. Inhottaa puhua koko aiheesta, mutta näin taas aiheeseen liittyvää mainontaa, joten on tarpeen puhua.

Kun googletat suomeksi sanoilla naisten ympärileikkaus Suomessa, niin saat useita vaihtoehtoja. Toki tiedän senkin, että kun kyseisiin linkkeihin alkaa tulla "liikaa" katsojia, niin linkit tulevat todennäköisesi sulkeutumaan, ja vaihtumaan.

Siis hakusanoilla naisten ympärileikkaus Suomessa, tuli vastaan erään suomalaisen lääkärikeskuksen mainos, jossa ilmoitettiin ympärileikkaus-operation hinnaksi 809 €. Poliklinikka ja lääkärikeskuksen eräs vastaanotto on Helsingissä ja leikkausosasto Tallinnassa. Heidän sivuillaan, toimenpidehinnastossa lukee esinahan poisto 809€, silti myös naisten ympärileikkausta hakiessa tulee vastaan heidän mainoksensa.

Tänään aamulla törmäsin taas uuteen kurdien tekemään videoon, jossa kurdiperheitä ohjeistettiin ja painostettiinkin toteuttamaan kyseinen operaatio tyttölapsilleen. Videolla oli 18 kk ja 3v ikäiset, itkuiset tytöt, joilla perhe kehuskeli. Voin siitä niin pahoin, etten pystynyt katsomaan loppuun asti, joten en tiedä oliko muunkin ikäisiä. Olen kiitollinen siitä, että turkilaisista tuttavistani lähes kaikki, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat silpomista vastaan. Täällä toimenpiteet ovat vähenemään päin. Suunta on oikea. Silti tarvitaan edelleen paljon työtä ja asian tietoisuuteen tuomista, jotta vähenisi vielä vähemmäksi.

Meillä on edelleen tiettyjä etnisiä ryhmiä, jotka välttämättä haluavat vahingoittaa tyttöjä ja naisia ns. "oikeutetulla väkivallalla". Tämä ympärileikkaus on yksi niistä keinoista. Se on silkkaa väkivaltaa. Silpomiseen osallistuvat sekä miehet että naiset. Jos edes naiset vastustaisivat itseensä kohdistuvaa väkivaltaa, tai omaan lapseena kohdistuvaa väkivaltaa, niin se olisikin paljon helpompi lopettaa. Moni nainen on kuitenkin niin aivojaan käyttämätön ja miehen/anopin/suvun tms alisteisessa paineessa tyhmästi ajatteleva, että antaa tuon älyttömän, miesten epäluuloisuudesta kumpuavan perinteen jatkua. Ja toimenpidepaine on tietyissä kansanryhmissä paljon isompi kuin joissakin toisissa kansanryhmissä. Kyse ei siis ole uskonnollisuudesta, vaikka sillä sitä jotkut tahot perustelevatkin. Jostain ihan muusta on kyse. Tässäkään asiassa uskonto ei käske vahingoittamaan omaa lastaan. Tuo lisäys on tullut paljon myöhemmin, ja miehen pääkopassa itäneestä epäluuloisuudesta.

Suomessa on Turun Sanomien uutisoinnin mukaan jo jonkin aikaa ollut epäilyksiä siitä, että kyseisiä toimenpiteitä tehdään myös SUomessa. Yhtään viranomaisfaktaa aiheesta ei ole,  mutta se nyt ei ole mitään uutta. Suomen viranomaistahot näkevät mitä haluavat, ja ovatpa viranomaisemme viime kuukausina toimineet jopa lakeja rikkoenkin (lue Uuninpankkopoika S. Timosen blogia Imagesta), mutta se on sitten kokonaan toinen ongelma. Sen lisäksi, että tyttöjen ympärileikkaukseen, silpomiseen osallistunee Suomesta lääkäreitä, sitä tekevät todennäköisesti myös sekä sairaanhoitajat että täysin kouluttamattomat amatöörit. Suomen ulkopuolella on tarjolla oikein listoja sairaanhoitajista, jotka suorittavat sekä klitoriksen poiston että häpyhuulten poiston. Arvatkaapa missä oloissa? Kuinka monessa tapauksessa tyttölapsi saa edes asianmukaisen puudutuksen ja silpomisen jälkeisen kivunhoidon? Entäpä toimenpiteestä johtuvat elinikäiset alapääongelmat, arpikudoskivut, yhdyntäkivut ja synnytykselliset ongelmat... maanpäällinen helvetti. Ja jos nuo tietyt piirit eivät löydä terveydenhuollon ammattilaista tekemään ko toimenpidettä, niin he käyttävät omia, kouluttamattoami, riittävän fanaattisia ja tunteettomia tuttaviaan. Hyi hitto!

Jottei kusi nouse tietyillä, tällaisia epäkohtia suurennuslasilla hakevilla tahoilla päähän, niin pieni lisäys vielä. Suomessa on nyt paljon sellaisia äärinationalistisia, suomalaissyntyisiä, hörhöileviä miehiä, jotka unelmoivat raiskaavansa, pahoinpitelevänsä ja tappavansa naisia. Ajattele. Miehet ovat niin hulluja, että unelmoivat pahoinpitelyistä ja raiskaamisista. Nämä suomalaisäijät naisiin, lapsiin ja miehiin kohdistuvine, alistavine ja väkivaltaisine aikeineen ja toimineen eivät ole yhtään sen parempia, vaan ovat yhtä lailla väärällä väkivallan tiellä. Naisiin, lapsiin ja miehiin kohdistuva väkivalta on aina rikos ihmisyyttä ja ihmisarvoa kohtaan, kaikissa väkivallan muodoissa. Ei ole olemassa parempaa ja huonompaa väkivaltaa, on vain väkivaltaa. Väkivaltaa, jolta monet vielä sulkevat silmänsä. Aivan liian monet. Monet ihmiset eivät halua nähdä ympärillään tapahtuvaa väkivaltaa väkivallaksi, koska eivät halua ottaa kantaa puolesta tai vastaan.


Tässä silpomista vastaan kampanjoivia tahoja
worldvision.fi/pelasta-pimppi
thl.fi
www.unicef.fi
ts.fi 

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Uusi viikko, uudet stressit

Alanya, Kale 27.3.2017
Kuumeessa ja kipeänä edelleen, jälkitautikin yrittää jo iskeä kynsiään kiinni poskionteloihin. Päivän projekti oli käynti  maahanmuuttovirastossa, ja selvisi, että tällei jatko-oleskelulupaa hakiessa voi hakea uutta lupaa siihen asti, kunnes passi on vielä 2 kk voimassa. Putkahti siis 9 kk ole-hakemusmahdollisuus. Siinähän sitä ehtii reissata suuntaan jos toiseenkin, ja toivoa, että Suomessa saa passin uusittua sitten loppuvuodesta. Iso osa iltaa tuli istuttua parvekkeella, jossa tarkenee nyt oikein hyvin katsella auringon kaarta taivaalla. Maan asema on taas kääntynyt, sillä "aurinko on palannut lähemmäs Kalea". Nyt olen taas ihan poikki, ja ylipitkiä yöunia vailla. HUomisen projektina on vakuutusyhtiössä käynti. Se on niitä hommia, joista en tykkää, mutta ei tässä ole tykkäämisellä tai tykkäämättömyydellä mitään väliä. Sairaskuluvakuutus on saatava ja osattava valita se oikea. Kahdesta firmasta on nyt kokemusta. Groupaman eduksi, vaan voivathan nekin vaihdella ehtojaan ja sisältöjään vuosittain. Siksipä ne paperinivaskat kannattaa oikeasti lukea läpi.

Tuleva viikko on stressintäyteinen, eikä siinä mitään. Mennään haasteita päin ja katsotaan mitä tulee ja tapahtuu. Perjantaihin kun päästään, niin voi jo huokaista helpotuksesta ja toivoa astetta helpompaa huhtikuuta.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vuoren rinteeltä


Alanya DimCayn tie 24.3.2017
Käydäänpä kuvien ja selitysten kera retkellä vuoren rinteellä. Influnssa pitää sen verran kipeänä vielä, ettei ajatus taivu muuhun. Ihan vaan vastustuskykyä vahvistaakseni nakkasin taas mahan pohjalle Ylpön juoman, eli pari tuoretta sitruunaa, 4-5 kynttä tuoretta valkosipulia ja pari rkl hunajaa sauvasekoittimella soseutettuna. Maha nikottelee hieman tuota saamaansa aromiannosta, mutta jospas nikottelisivat pöpötkin. Siksi tuon totin join. Niiden läsnäolo ei ole kovin riemullista, eikä haluttua tässä osoitteessa.

Nämä viereiset kuvat on otettu Dim Cayin, Dimjoen itäpuolelta, Kestelin puolelta, noin 3,5 - 5 km rantatieltä pohjoiseen. Noilla alueilla ollaan jo maaseudulla, omissa pienissä kyläyhteisöissään, joissa jokainen tuntee jokaisen talon joka asukkaan. Tällaisen muualta tulevan turistinkin he tunnistavat turistiksi jo kaukaa, varsinkin kun tämä vanhempi, pulskempi naisihminen liikkuu urheiluvaatteissa. Jokainen itseään kunnioittava, samanikäinen ja kokoinen nainen kun pitäytyy salvareissa, tummapohjaisissa ja pikkukukallisissa. Urheilutrikoot ja värikäs juoksupaita jäisivät ehkä useimmilta laittamatta päälle, edes kotioloissa. Minulle taas on likimain sama mitä päälleni vedän, kunhan ne vaatteet täyttävät omat kriteerini. Värikkäitä ne ovat joka tapauksessa, vaikka löytyy minunkin kaapistani pikkukukkasalvarit.

Alanya DimCayn tie 24.3.2017
 Tuota sinistä, kukkivaa pensasta tms. näkyy siellä täällä ympäri kaupunkia. Nimestä ei ole aavistustakaan, mutta kaunishan tuo on nyt kukinta-aikana, kun valtavan suuret kukkatertut ilmestyvät muuten vielä suht elottomalta näyttäviin oksiin. Haarapääsky istuskeli langalla ja lauloi niin kesäisen kauniisti, että eihän sitä voinut olla kuvaamatta. Isohko pääskysten parvi lenteli siinä lähistöllä, vaan tämä herra keskittyi laulamaan konserttoaan. Pääskysiä on täällä paikka paikoin paljon, niin kuin lapsuusaikana Keski-Suomessakin. On myös alueita, joissa ei näy tai kuulu linnun lintua. Siksikin pikareissu kyläteille on virkistävää vaihtelua. Siellä tuntee olevansa ihan tarpeeksi keskellä luontoa. Sisiliskot vipeltävät tien viereltä piiloon, kun lähestyn niitä. Kukkoja ja kanoja kurkistaa jostakin puskasta, ja kiiruusti nekin juoksevat turvaan kun tien vieren vieras kulkija niitä lähestyy. Parin kukon spurtin kohdalla olin jopa purskahtaa nauruun, niin hauskan näköisiä, kaarteissa motoristin tavoin puolelta toiselle kallistelevia pikajuoksijoita ne olivat.

Tuo viereinen, lehteen puhkeamassa oleva puu on viikunapuu. Viikunapuu on kivan näköinen talviaikaan lehdettömänä. Siinä on jotakin uljautta ja voimaa, vankkumattomuutta. Mistähän tuokin vanha sana putkahti mieleen... Myös nyt lehtien kasvun alkuvaiheessa viikunapuun profiilissa on jotakin kiehtovaa, kun voima ja uljaus yhdistyy herkkyyteen ja uuden syntymään. Se on yhdistelmä maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä ;) .
Kuvat eivät tee oikeutta puun todelliselle kauneudelle, kun se yksinään jyrkänteen reunalla koristi maisemaa. Kesällä viikunapuun runko peittyy isojen lehtien alle, eikä runkoa juurikaan näe. Itse sorrun tuon puun kohdalla näkemään ensisijaisesti ne herkulliset viikunat. Kun minulla joskus on puutarha, niin kirsikkapuun jälkeen heti se seuraava istutettava on viikunapuu. Viikunahillo on sanoinkuvaamattoman hyvää, myös ilman lisättyä sokeria. Se voittaa suklaankin mennen tullen. Jos ostan meille kuivattuja viikunoita esim. kilon, niin ne tulee syötyä parissa, kolmessa päivässä, ja vaaka kiittää. Siksi en ole niitä viime aikoina ostellut. Sitten joskus taas...

Vaikka tie ei ole vielä kovin korkealla merenpinnan yläpuolelle, niin se on silti tarpeeksi korkealla tarjotakseen mielenkiintoisina aukeavia näköaloja eri suuntiin. Tuolta tieosuudelta näkee kaupungin, meren ja kylien ylle, ja silmien edessä aukeaa huomattavasti toisistaan poikkeavia maisemakokonaisuuksia. Joillekin kävelymatkoille kaipaan seuraa, mutta tuo reitti oli parhaimmillaan yksin kävellen, hiljaisuudessa kävellen. KUn on matkaseuraa, niin tulee puhuttua. Ja kun puhuu, niin jää suurin osa ympäristöä huomaamatta. Tai siis jää monia pieniä, kiehtovia yksityiskohtia huomaamatta. En minä ainakaan pysty näkemään ja ihastelemaan luonnon kauneutta ja kuuntelemaan kanssakulkijan puheenpulputusta yhtä aikaa. Jompi kumpi jää väkisinkin vähemmälle.

Tuon laakson keskellä virtaa DimCay, ja alhaalla laaksossa on paljon hedelmäpuutarhoja, jonkun verran kasvihuoneita ja hieman asutusta. Tämä laakso jää sen uuden, rakenteilla olevan ohitustien pohjoispuolelle. Ja tie, jota kävelin, ylittää kyseisen ohitustien tunnelit eräässä kohden. Ei ole aavistustakaan missä tunnelien toinen suuaukko on, mutta aikanaan sekin selviää. DimCayn puoleiselta suuaukolta tunneli on edennyt kuulemma jo pitkästi. Aiemmin siitä pystyi ajamaan ohi, kuten mekin teimme muutamia kertoja,  mutta nyt siellä oli sen verran epämiellyttävät tiejärjestelyt, että eipä tee mieli huvikseen ajella niillä main. Muuallakin kaupungissa ohitustien työmaat etenevät nopeaan tahtiin, ja ei siinä kauaa mene, kun keskustan liikenne helpottaa, kun ohitustie aukeaa liikenteelle.

Tuo on Kestelin pohjoispuolelle olevaa, kauemman hyvin jylhänä näkyvää vuorenhuippua. Siellä vuoren kupeessa on jokin kylä muutamine taloineen. JOnkun verran näkyi olevan rakenteilla myös turisteille suunnattuja villoja. Toisaalta on harmi, että rakennetaan alueita täyteen, mutta toisaalta vuoristoa täällä kyllä riittää. Bussi 202 tulee yliopistolle, ja jotkut 202set jatkavat siitä vielä eteenpäin, tuonne kylän suuntaan. Jos haluat helpon tavan tulla tälle kyseiselle tieosuudelle, niin ettei kävelymatka tule kovin pitkäksi, niin tule bussilla yliopistolle (fakulte) ja kävele siitä joko ruskean viitan osoittaamaan Dim Mağarası -suuntaan tai sitten tuonne kylän suuntaan, tai no, voihan siitä kävellä takaisin kohti mertakin, ja silloin tievaihtoehtoja on todella paljon. Harkitsit sitäkin, mutta oikeasti se oli kartan mukaan sellainen teiden sokkelikko, että arvelin eksyväni suunnitellulta tieltä. Eihän siinä muuten mitään, mutta bussi menee vain tiettyjä tieosuuksia pitkin, ja jos eksyt bussireitiltä, niin saatkin kävellä kilometritolkulla "ties missä".

Dim-luolalle mennessä tie on tällaista pientä ja kapeaa. Se kiertää erään laakson ympäri ja kohoaa pikkuhiljaa ja huomaamatta metri metrilä korkeammalle. Dim-luolan suuaukko on alhaalta katsottuna tosi korkealla, mutta kun sinne menee tuota tieosuutta pitkin, niin vasta luolan lähistöllä tulee sellainen olo, että "olenpa tullut korkealle". Aiemmin sitä ylemmäs kiipeämistä ei juurikaan huomaa, kun maasto hieman hämää.

Periaatteessa tuo olisi myös hyvä fillarireitti, mutta käytännössä en lähtisi sinne pyörällä, koska paljon jäisi näkemättä, ja koska osa autoilijoista ajoi hillittömän lujaa tuolla tiellä. Ylärinteen puolella voi toki aina väistää rinteeseen. Alarinteen puolella on jyrkkää pudotusta niin paljon, ettei joka paikassa tee mieli mennä edes lähelle tien reunaa. Vuohia ja vuohipaimenen näin siellä jyrkillä rinteillä, mutta itse jos sinne menisin, niin suunta olisi vain alaspäin, hallitsematta.

Silloin kun kävelin sinne, niin pari vanhempaa, eurooppalaista rouvaa tuli vastaan. Heidän kengistään päättelin, etteivät he ehkä ihan luolalle asti olleet kävelleet, mutta onhan tuolla matkan varrella muutakin. Siellä on muutamia paikkoja, joista voi ostaa ruoka-annoksia, juomia, ja joihin voi pysähtyä viettämään vaikka kokonaisen iltapäivän siinä pöydänääressä rupatellen. Ruokailijoille varattuja pöytiä oli sekä sisällä, että ulkona, varsinkin niissä tien alkuosuuden ruokapaikoissa.

En malttanut olla kuvaamatta appelsiinipuutarhaa eräästä ylärinteestä. Appelsiinipuu on niin kaunis sinistä taivasta vasten. Tuossa alla oli myös kauniisti kivetty penger, mutta ne kuvat, joihin olin penkereenkin ottanut mukaan, olivat liian epätarkkoja tänne laitettavaksi. Laitan myös epätarkkoja kuvia, silloin kun kuvassa on epätarkkuudesta huolimatta jotain haluamaani tarinaa. Aina en kuitenkaan kehtaa. Nyt oli sellainen. Yölinnun biisi Appelsiinilehtoon on jollain tapaa kaihoisan, epätoivoisen, toiveikas ja romanttinen. Kun appelsiinipuutarhaa katsoo lähempää, niin tällaiselle puoliksi luonnosta vieraantuneelle ja ötökkäkammoiselle siitä on romantiikka kaukana. Se appelsiinipuutarhan todellisuus sieltä puiden alta ja seasta on enemmänkin Röllin mieleen, arvelen. Ja muuten tuossa puutarhan vierellä oli jossain kasteluvesiallas... sillä aivan käsittämättömän kovaääninen ja monisävelinen kväkäti-qurk-konsertti oli menossa ohi kävellessäni. Sammakoita soitimellaan.

Pyysin loppuuodesta erästä osaavampaa ja kalleimmilla kameroilla varustautunutta valokuvaajaa ottamaan kuvan, jossa näkyisi vuoristosta tuollainen siniutuinen ja monikerroksinen silhuetti. Mahdotonta, sanoi hän. No, ok, mahdotonta sitten. Pikkukameralla saa vain tällaisen, jossa näkyy 6-7 eri kerrosta. Olisi kiva nähdä miltä tuon tyylinen kuva näyttää hyvällä kalustolla ja osaavan kuvaajan ottamana. Ei se mitään mahdotonta ole. Samoin Linnunrahan ja tähtitaivaan kuvaamis-pyynnöstä sain samantyylisen palautteen. Pitäisi kuulemma mennä satoja kilometrejä syvemmälle erämaahan, minne ei tule pienintäkään valon kajoa ihmisen tekeleistä, että sellaisen kuvan saisi. No, Facebookissa pari kolme nuorta valokuvaajaa ovat julkaisseet aivan upeita kuvia, joissa on mukana sekä Linnunrata että lähimmän ihmisasutuksen valot. Katsopa esim. Niko Laurila Photography tai Wille Heikkinen Photography nimillä, ja näet paljon upeita otoksia. Minä jatkan halpiskameralla otettujen turistiräpsyjen tarjoilua.

Pari tuttavaa on mieluillut noiden tosi korkeiden ja jykevien heinien tai ruokojen, mitä ovatkaan, hakemista sisustuselementiksi isoon lattiamaljakkoon. Tuonkin tien varrelta niitä löytyy. Korkeimmat olivat arviolta 3.5 - 4 metrisiä. Olivat sellaisella paikalla, että tuskin kukaan hermostuu, jos siitä pari kolme ruokoa leikkaa mukaansa. Taittaminen ei ehkä ihan onnistu, tosin en ole kokeillut. Arvelen vain varren jykevyyden perusteella, että jonkinlainen terävä työkalu ja hyvät käsivoimat tulevat tarpeeseen.

Tuo aloevera oli minua korkeampi, eli ei mikään pikkuinen ruukkukukka. Samoilla kohdin kun kuvasin tuota, tunsin ensimmäisen kerran, että minua seurataan. Hieman myöhemmin myös kuulin sen seuraajan, vaikken vielä nähnytkään. Oli aika epämukava fiilis kävellä keskellä ei mitään, ilman muiden ihmisten läsnäoloa, ja huomata olevansa seurattu. Kun hieman myöhemmin käännyin takaisin, niin seuraajakin tuli näyttäytymään. Se oli se koira, josta eilen puhuin. Toivottavasti joku eläintenystävä on sen löytänyt ja ainakin ruokkinut. Itse en kykene ainakaan pariin päivään mihinkään kävelylenkille, en, vaikka menisin bussilla niin lähelle kuin pääsee. Maanantaina tai viimeistään tiistaina on ihan pakko jaksaa käydä ostamassa vakuutus oleskelulupaa varten, tai tiistaina on poistuttava maasta. Jostain syystä vakuutuksen osto menee taas niin, että en ole vertaillut enkä kilpailuttanut, menen vaan ja ostan jonkun. Ihan toisin suunnittelin vuosi sitten, mutta enpä ole saanut aikaiseksi sitä kilpailutusta.

Aina ei kaikkea muista, eikä toki tarvitsekaan. Maailma jatkaa pyörimistään ja elämä kulkuaan, vaikkei kaikesta aina niin perillä olisikaan. Ja mitä sitten vaikka olisikin tietoinen ja paremmin perillä monista asioista? Mitä sitten? Miten se muuttaa elämän kulkua? Helpottaako oleellisesti -ehkä joskus. Vaikeutuuko elämä, jos ei tiedä niin paljoa, tai jos ei perehdy niin moniin asioihin? Voi olla jopa toisin päin. Mitä vähemmän tiedät, sen vähemmästä murehdit, sen kevyemmin elämään suhtaudut. Joten miksi siis pitäisi olla niin valtavan tietoinen, viisas, älykäs tai kykenevä? Jos onkin vaan oma itsensä, kaikkine inhimillisine piirteineen, tunteineen, vajavaisuuksineen. Samalla voi todeta, että on täydellinen juuri sellaisena kuin on, omana inhimillisenä itsenään. Kukaan ei osaa olla paremmin minä, kuin mitä minä olen. Siinä on saavutusta kylliksi yhdelle ihmiselämälle.



lauantai 25. maaliskuuta 2017

Pelastetaan eräs murunen

Alanyan Dim-luolan tieltä keskustaa ja Kalea kohti. 25-3-2017
Jos teitä lukijoita on Alanyan suunnalla nyt lähipäivinä, niin tarvitaan hengenpelastajaa. Eilen lihakset tuntuivat kireiltä, ja päätin käytä taas pitkän kävelylenkin sellaisella tiellä, jolla en ole aiemmin ollut. Kävelin DimCay joen Dim-luolalle, tippukiviluolalle. Siitä kohdasta, missä DimCay laskee mereen, eli Alantur-hotellin vierestä, on opasteet, ruskeat Dim Mağarası -kyltit kyseiselle luolalle. Isolta tieltä on googlemapsin mukaan sinne noin 5 km. 1 km ennen luolaa on Konaktepe Restaurant. Sen lähistöllä pyörii nälkäkuoleman partaalla oleva, todella kaunis mustanharmaa, "dalmatialaistäpläinen" koira. Koira on pahasti nälkiintynyt, arka ja kiltti. Se seurasi pitkään minua tienvarren pusikoissa, ennen kuin uskalsi tulla näkyville. Se lähestyi hyvin arasti, mutta kiltisti. Ilman ruokaa ja muita apuja en saanut koiraa seuraamaan, pois tuolta alueelta. Minulla ei ole autoa, eikä koiria hyväksyviä autollisia tuttavia, joten en saa tuota koiraa tuolta eläinsuojaankaan tai eläinlääkärille. Vaikka koira oli vain luuta ja nahkaa, se oli silti turkiltaan yms ulkoisesti terveen näköinen. Tuosta kauniista ja hyväluontoisesta koirasta saisi joku koiranystävä vielä hyvän kaverin.

Tätä koiratekstiosuutta saa vapaasti kopioida ja jakaa. Toivon, että koira saadaan pelastettua. Saisikohan kartan linkitettyä tähän

Eilen illalla ajattelin, että käyn tänään siellä uudestaan, ja tällä kertaa koiranruoan kera. Yö oli hengitysvaikeuksinen, ja aamu paljasti karun totuuden. Tämän vuoden toinen influenssa on päällä. Edellistä ennen oli muuten ihan sama juttu. Lihakset tuntuivat tukkoisilta ja liikuntaa kaipaavilta, ja kävin pitkähkön juoksulenkin juuri edellisenä iltana. Ei vaan eilen tullut mieleen. Nyt sitten nautin sisäisestä lämmöstä (>38C), istun parvekkeelta sisälle tulvehtivassa lämpimän viileässä ilmavirrassa hengitys rohisten, ja totean, että pääkin toimii kuin hidastetussa filmissä. Stressi on ollut huippulukemissa, joten kai silläkin on osuutensa sairastumiseen. Vaan olisi tuo joutilaampaankin aikaan voinut tulla. Nyt olisi vaikka mitä ohjelmaa... jotka vaihtuvat sujuvasti nukkumiseen.

Facessa törmäsin Tommi Kinnusen suomalaisista miehistä kertovaan tekstiin, jossa on paljon asiaa ja ajateltavaa. Nyt kun minun tekstini on lyhyt, niin käytäpä osa lukuinnostasi tuohon Kinnusen Miehissä asuu kolektiivinen pahuus -kolumniin.


perjantai 24. maaliskuuta 2017

ajattelunlaajennusta

Sarkasminpoikanen:

Sometimes the first step to forgiveness is understanding the other person is a complete idiot.

Toisinaan anteeksiannon ensimmäinen askel on ymmärtää, että toinen henkilö on täysi idiootti.

Elämä kantaa


Alanyan tulppaaniloistoa 22.3.2017
"Kun sä osaat tehdä nettisivuja, ja ne on paljon paremman näköisiä kuin mitä minä osaan tehdä, niin voisitko tulla avuksi. Tarvitsen hyvät nettisivut. Teetkö mulle sellaiset, autat vaan vähän, ei siinä mene kuin 10 minuuttia? MIlloin tulet ne tekemään?" Voi m**kero. Niin, siis teen nettisivut, ja niillä on kokonaisuudesta riippuen hinnaston mukainen hinta, mutta tämä herrahan ei edes kuule sanoja hinnasto tai hinta. Kauniilla silmillä poikamaisesti katsellen ja päätään viattoman oloisesti kallistellen tämä miehinen mies tasan tarkkaan tietää mitä tekee. Ja nyt hän on päättänyt saada minut tekemään ne hänen tarvitsemansa sivut ilmaiseksi. 

Vai 10 minuuttia.... kymmenessä minuutissa voi tehdä lapsen, mutta ei edustavaa fb-sivua. Todellakin. Suoranaisen ihmeen aikaansaamiseen ei mene kuin erektion ja hedelmöittymisen verran aikaa, mutta paljon vaatimattomampien ja yksinkertaisempien asioiden kimpussa askartelemme tuntikausia otsa hiessä. Ja mitä niistä tuntikausien aherruksista jää jäljelle, tai saldoksi? Jotakin toisarvoista. Eikö olisi siis paljon kannattavampaa panostaa niiden ihmeiden tekoon 😊😂😜 . ...Variksetkin nauravat pihalla. Ihan hirmuinen raakkumiskonsertti alkoi juuri. Ja taustalla honkottaa joku valkoinen ankka tai hanhi, säestäjänään sammakkokuoro. Näin meillä "maalaisympäristössä". Mutta siis nuo ihmeet. Jotkut tekevät, jotkut harjoittelevat ja jotkut vaan puhuvat. Minun osaltani lapset on jo tehty, joten jäljelle jää vain puhuminen ja/tai harjoittelu.

Vain Muzzi voi olettaa omaavansa niin paljon viehätysvoimaa ja vaikutusvaltaa suhteessa minuun, että luulee saavansa tahtonsa helposti läpi. Hän myös näkee minut edelleen samanlaisena kuin 3 vuotta sitten. Vaan kun ihmiset muuttuvat päivien myötä, minä ainakin. Tällä kertaa minulla on hänelle yllätys, jota voisi kutsua vaikkapa neuvottelutaidoksi. Sen tuloksena tullee olemaan palvelus palveluksesta. Ihmisiä on tosi kiva yllättää toimimalla eri tavalla kuin ennen. Jotkut eivät millään meinaa uskoa, että asia ei etene niin kuin he ovat suunnitelleet. Ne hetket, kun toiselle valkenee se yllätys mitä juuri tapahtuu tai tapahtui, olisi kiva saada ikuistettua valokuviksi. Niistä löytyy aitoa, peittelemätöntä tunnetta. Tunteella ei niin väliä, kuvaamisen kannalta kaikki tunteet ovat ok. No, tuossa tapauksessa nyt ei tule mitään katastrofaalisia tunteita esille. Saattaa tulla hersyvä nauru ja lisää pilkettä silmäkulmaan.

Tuosta tulikin mieleeni se älykännykkä, jonka loppuvuodesta jätin Suomeen maahantuojalle. Eilen sain viestin. Kännykälle ei ollut mitään tehtävissä. Rahat palautuivat kyseisen firman asiakastilille. Hetken mietimme, että mitä niillä Siellä asiakastilillä tehdään, kyseisestä firmasta kun ei saa sitä kännykkää jonka olisin ensisijaisesti halunnut. Sen verran kokeilunhaluinen olen tässäkin asiassa, että tilasin taas DooGeen, tällä kertaa Shoot 1:n. Aiemmassakin DooGeessä oli omat hyvät puolensa, ja itse asiassa kamera oli sen ainoa huono puoli (IMEI-ongelman lisäksi). Shoot 1:n kamerat ovat ihan toista luokkaa, se kun on tarkoitettu kuvaamisesta innostuneille. Lisäksi siinä oli tallennustila laajennettavissa 250G:aan, ettei lopu heti ekaan videoon. Muistakin syistä kokeilemisen arvoinen kapine. Laitoin vielä sähköpostia myyjän edustajalle, ja esitin hartaan toiveen laillisesta IMEI-koodista. ;).

Alanyan  luontaisesti violetinmustia tulppaaneja 22.3.2017
Sää on ulkoilun suhteen mitä parhain. Meren puollella aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, ja vuoriston päällä "jumissa" lepäilee muutama ei-niin-sateisen-näköinen pilvi. Säässä näyttäisi ennustusten mukaan tapahtuvan ensi viikolla mukava parannus. Yölämpötilat alkavat nousevat, ja pysyvät  +10 C paremmalla puolella, ja päivälämpötiloissa alkaa näkyä entistä enemmän yli +20 C lukemia. Voin siis harkita luopuvani päällystakista, ja parhaina hetkinä kenties selvitä jopa yhdellä pitkähihaisella paidallakin. Sandaaleita ei ihan vielä tarkene ottaa käyttöön, eikä ohuita paitoja. Kyllä ainakin +35 C tarvitaan siihen. Ja merivesi on hyvin raikasta, +17,6 C. Suomalaisten avantouimareiden uintikeli 😉. Alanyassa on huomenna sekä UltraMaraton että maastomaraton eri sarjoineen. Ja sunnuntaina on kansanjuoksussa sekä 5km että 3km, vai olikohan 3,5 km en muista. Yllätys oli se, että noihin kansanjuoksuihinkin piti olla lääkärintodistus ja joku muu lappunen. PÖH!. En ole käynyt vinkumassa keneltäkään lääkäriltä mitään dokumenttia juoksukuntoisuudesta, enkä käy. Juoksentelen itsekseni omia lenkkipolkujani, tosin tänään on taas pitkän kävelylenkin vuoro. Meillä on tulossa vuoristokävelyprojekti, jossa matka on pitempi kuin mitä olen koskaan yhden päivän aikana kävellyt. Ja tietysti sitäkin varten tarvitsee valmistautua kokeilemalla. Itse jännään miten kävelykaverini kestää, ja hän ilmeisesti jännää minun puolestani. Tasapuolista.

Muitakin positiivisia uutisia on tullut, juniorin osalta, muttei niitä voi täällä tämän enempää ruotia. Elämä kulkee omaa omituista polkuaan, rauhallisen varmasti.

25.3. korjattu ekan kpl tekstistä paikkoja vaihtaneet osat. En ymmärrä tätä Bloggeria, eli miksi se lähes joka kerta pompauttaa kuvan vieressä tekstin sekaisin. Jollen muista sitä erikseen tarkistaa ja korjata, niin siellä ne sitten ovat sekaisin... 

torstai 23. maaliskuuta 2017

Äly hoi älä jätä

ALSEVin Perinnepäiviltä kuvattua, Alanyasta 22.3.2017
Mopot pörisevät tuossa viereisellä kadulla yksi toisensa jälkeen. Lintujen sirkutus kuuluu. Naapuritalosta kantautuu ruohonleikkurin ääni ja vastaleikatun ruohon ja ilmaan pöllähtelevän mullan tuoksu. Joku rapsuttaa maata haravalla. Alanyassa aurinkoinen ja rauhallinen kevätpäivä. Hieman olen ärsyyntynyt jälleen siitä, että tänne päin yritetään totuutena tuputtaa Suomessa uutisoitua propagandaa. Jos tietämyksesi paikallisista oloista on täysin Suomen uutisointien varassa, niin ei niitä kannata tänne tuputtaa. Otetaanpa konkreettinen esimerkki. Jos et ole juuri nyt käynyt Atlantiksessa, niin kuinka voit oikeasti tietää millaista elämä Atlantiksessa on juuri nyt? Se, mitä herra X on kuullut herra Y:n kertovan herra Z:lta kuulemansa herra Ö:n tarinan perusteella, on tietysti adekvaattia faktaa, eikö niin? Ja kaikki, mitä lehdessä lukee, tv:stä tulee ja internetitä löytyy, on myös täyttä faktaa? Ihan niin kuin se jenkkilän erään uutistoimiston Ruotsi-asiantuntija. Onnea vaan.

Venäläisistä ja entisen itäblokin maista tulevista osoitteista tulee kuulemma runsaasti liikennettä taas blogiin, kuten kuulemma muutamille muillekin suomalaisille. Olen ulkoistanut liikenteiden lähteiden seuraamisen ja raportoinnit, se kun ei minua suuremmin kiinnosta. Heistä on hyötyä sen osalta, että blogin päivittäinen kävijämäärä on kahden päivän sisällä yli kaksinkertaistunut. Minullehan siitä on tietysti hyötyä. Tuostakin tietää taas Suomeen kohdistuvan, vaaleja edeltävän venäläistaustaisen propagandan olevan vahvistumaan päin. Ja aina on Suomessakin niitä heikkoja tolloja, älyllisesti rääpäleitä, jotka siihen propgandaan sortuvat ja heidän mukaansa lähtevät.


Perinnepäiviltä kuvattu.
Sitten ihmisyyteen. Ymmärrystä tarvitsee jokainen ihminen. Jokainen haluaa tulla ymmärretyksi. Jotta voi tulla ymmärretyksi, tarvitsee lähistöllä olla joku, joka kykenee ymmärtämään, kykenee olemaan ihminen ihmiselle. Ammattiauttajat ovat koulutettuja ymmärtäjiä. Silti normaalissa yhteiskunnassa voisi olettaa olevan myös ymmärryskykyisiä kanssaihmisiä. Aina se ei kuitenkaan riitä. Tänä päivänä koen, että kovin monelta tapaamaltani suomalaiselta ihmiseltä puuttuu halu ymmärtää toista ihmistä. Osalta jopa kyky. Jotkut yrittävät ymmärtää itseään, ja siihen se kaikki ymmärryksen käyttö sitten jääkin. Mitä sellainen ymmärtämiskyvytön ihminen aivoilla, sydämellä ja ihmisyydellä tekee? Hänessähän menee yksi ihmiselämä hukkaan... vai meneekö?

Sitten ääripään tyyppeihin. Myös älyllisesti rääpäleet propagandakoneiston mukaan lähteneet kaipaavat ymmärtäjää, ja sitähän se kauempaa heitä ohjaileva koneiston jeppe hetken aikaa esittää. Esittää ymmärtävänsä, esittää tietävänsä ratkaisun heidän ongelmiinsa, vaikka käytännössä vain käyttää hyväksen. Käyttää omiin tarkoitusperiinsä. Älyllisesti rääpäle tekee vain likaisen työn hänen puolestaan, ja on entistä onnettomampi ja katkerampi huomattuaan tulleensa höynäytetyksi. Ei löytynyt todellista ymmärtäjää sitäkään kautta, eikä lohduttajaa tai auttajaa. Löytyi vain käyttäjä, hyväksikäyttäjä.


Palataanpa takaisin tavallisiin ihmisiin. Toki jokainen on joskus "ei-jaksa-edes-yrittää-ymmärtää" -tilanteessa. Satunnaisesti ok, mutta jos siihen tilaan jää, niin silloin on kadottanut elämässään muutamia oleellisia onnellisuuden rakennuspalikoita. Silloin ei ole elämä tasapainossa. Se, että ei ymmärrä, tai ei edes yritä ymmärtää toista ihmistä, on valtavan itsekästä. Minä ja minun tarpeeni. Minä ensin. Minä haluan tämän. MInulla on oikeus. Minä, minä, minä.  Se, että saa mahdollisimman paljon itselleen, hinnalla millä hyvänsä, keinoilla millä tahansa, ei tee ketään onnelliseksi. Se, että on jo varakas ja paljon omaisuutta omistava, ei myöskään tee ketään onnelliseksi. Onnellisuus ei tule rahasta, tavarasta, omaisuudesta tai toisesta ihmisestä, eikä niitä onnellisuuden toivossa kannata edes metsästää. Jollei onnellisuutta osaa löytää omasta itsestään, sisältään, niin jäänee siltä osin osattomaksi, onnettomaksi.

Oma onnellisuus, toisen ihmisen ymmärtäminen ja toisen ihmisen onnelliseksi tekeminen kulkevat usein käsi kädessä.
Toisen ihmisen ymmärtäminen ja hänelle tuen, ajan ja avun antaminen (sopivassa määrin) auttavat kokemaan onnellisuutta. Aina on lähipiirissä myös niitä, jotka eivät ole lapsuudessa eivätkä aikuisiälläkään oppineet jakamaan omastaan, antamaan mitään, vaan ovat vain ottajia. Heille onni pysyy kaukaisena haaveena, eikä ymmärrys asu heissä. Kaikille ei ole kehittynyt kykyä ymmärtää itseään tai toista ihmistä, mutta silloin puhutaan jo psyykkisistä häiriöistä. Heiltä ei voi edes vaatia ymmärryskykyä, mutta joillakin heistä on sentään toivoa oppia, mikäli hakeutuvat terapiaan. Onnellinen ihminen on sen verran tasapainoinen, että ymmärtää ettei menetä mitään vaikka ymmärtääkin muita ihmisiä, antaa heille aikaa ja tukea, hitusen inhimillistä lämpöä tähän päivään.

ALSEVin Perinnepäiviltä kuvattua, Alanyasta 22.3.2017
Mikään ei ole tärkeämpää kuin olla kiltti. Siihen sisältyy myös kyky ymmärtää, kyky lohduttaa ja kyky rakastaa. Mikä ihminen se sellainen on, jolta nämä ominaisuudet puuttuvat?

Ne ovat juuri niitä, jotka ovat nyt suurimmassa äänessä Suomessa. Noita asioita ei opita koulussa eikä elämässä, ellei ihminen itse halua niitä oppia. Ellei halua kasvaa ja kehittyä ihmisenä, niin kukaan muu ei voi sitä kyseisen henkilön puolesta tehdä. Ja näitähän löytyy.

Jokainen meistä voi vaikuttaa keskuudessamme oleviin ymmärryskyvyttömiin ja rakastamiskyvyttömiin. Nyt jos koskaan on vaikuttamisen aika.

Kun äänestät kunnallisvaaleissa, niin äänestätkö kovuutta tai epäinhimillisyyttä, pahoinpitelyjä, julmuutta, väkivaltaa, alistamista, vai äänestätkö inhimillisyyden ja ihmisyyden puolesta?

Anna kiltteydelle ja hyvyydelle tilaa, kasvun mahdollisuus ja ruoki sitä, vahvista sitä.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Tasapainoilua

JOku mies tauolla, ottamassa omaa aikaa. 21.3.2017
Noin yhdeksän tuntia olen tänään ollut menossa pitkin kaupunkia, kävellen samalla useita kilometrejä. Myös tanssitunnit olivat päivän ohjelmassa. Nyt kun istun tässä tietokoneen ääressä, huomaan, että olen ihan järkyttävän väsynyt. Viime päivät kaikkineen ovat vaatineet veronsa monista eri syistä. Kaiken kaikkiaan viime päivien elämänmeno on  ollut epätavallista, erityistä, poikkeuksellista. Huomisellekin olisi sovittuja menoja, mutta nyt on taas aika ajatella itseä, omaa jaksamista, ja sanoa ei. Toisilla on valtavasti vauhtia heti aamusta, ja kova seurankaipuu. Sitten toisilla on hillitön halu istua yömyöhään jossakin ravintolassa puhuen ja juhlien. Kun nuo molempia tahoja edustavat tuttavat haluavat viihdytystä ja seuraa samalle päivälle, niin kadotan kokonaan itseni ja oman aikani. Nyt saa jäädä kaikki nuo tapaamiset väliin, on voimien keruun aika.

Moni tuttavanainen haluaa nimenomaan viihdykettä, tai viihdyttäjän, jotta oma aika ei kävisi niin pitkäksi. Se on todella paljon voimia kuluttavaa, ainakin minulle. Jostain syystä nämä ihmiset eivät osaa nähdä maailman mahdollisuuksia, eivät osaa elää itse. Jostakin syystä he tarvitsevat jonkun toisen, joka vetää heidät elämään, sytyttää heissä elämää tai jakaa oman elämänsä heidän kanssaan. Kun katson näitä naisia, niin on vaikea nähdä mitään selitystä sille, miksi he ovat näin "perässävedettäviä" tai elottomia, elämättömiä. Jo paljon aiempina vuosina olen tavannut Suomessa paljon "perässävedettäviä" miehiä, joita olen kutsunut myös peräkammarinpojiksi. Heidän kohdallaan olen ajatellut, että liian vahva äiti on kenties vienyt heiltä tahdon. No eihän sitä noin voi yleistää. Syitä ja tuohon tilaan päätymisen elämänpolkuja on varmasti yhtä monta erilaista, kuin mitä on näitä ihmisiäkin. Jokaisella on omanlaisensa tarina tuon elämättömyytensä takana.

Mikäli tunnistat itsessäsi samaa, mikä mahtaa olla sinun syysi? Ja miksi et muuta toimintaasi niin, että sinullakin on onnellisen tasapainoinen olo ja päivät täynnä elämää? Onnellisuus, hyvinvoinnin kokemus ja elämäntäyteisten päivien saavuttaminen on itsestä kiinni. Ihan vain omasta itsestä. Ja nuo ovat kaikkien ulottuvilla, sinunkin.

Tässä on hyvin mielenkiintoinen, ja joka ikisen ihmisen hyvinvointiin lisää ideoita antava blogikirjoitus, joka kannattaa lukea riittävän moneen kertaan.
blogit.kauneusjaterveys.fi/stressitohtori


Pieni, vihreä nainen

Sarille inspiraatiokuva
Nyt on taas pöydällä kaksi kasaa alien-valokuvia. Toisessa on vähän isompia kuvia ja toisessa hieman pienempiä.  Molemmissa pinoissa kuvasta tuijottaa valkonamainen, vihreä-asuinen nainen, jonka tukka on omituisesti aseteltu. Aseteltu paljastamaan kasvot kauttaaltaan, kuten korvatkin. Ja juuri silloin, kun panostan kampaukseen (mikä on minulle melko harvinista). Tarvitsin yhden kuvan passiviranomaiselle ja muutaman kuvan oleskelulupaa varten, en edes tiedä montako tänä vuonna. Koska sama kuva ei kuvakoon puolesta käynyt molempiin, niin nyt noita kauhistuksia on sitten kahdessa eri koossa, toisessa kuusi ja toisessa kahdeksan kappaletta. Voi jestas. Nuo kaikki kasvojen luut paljastavat kuvat, joissa hiukset on siirretty otsalle tehdyllä keskijakauksella mahdollisimman tarkkaan pois kasvoilta, ovatkin sitten sellaista katsottavaa, että niitä ei todellakaan jaella muille kuin ko viranomaisille, ja heillekin nurinpäin. Ne loput voi korkeintaan arkistoida jonnekin yöpöydän ylälaatikon takimmaiseen nurkkaan todisteeksi siitä, että kuvissa on taas käyty.

Intuitio kuljetti tänään kolmeen aika uskomattomaan tilanteeseen. Ensimmäinen niistä ratkaisi oleskelulupahakemukseen liittyviä asioita. Tai no, eräs nainen keksi ratkaisun, joka oli hyvin tervetullut. Toinen ilahduttava yllätys liittyi housuihin. Liikuin kaupungilla paikallisten ostosalueella, jossa liikun usein muutenkin. Erään liikkeen ulkooven vieressä, rekissä roikkui sellaiset farkut, joista farkkuihin vastentahtoisesti suhtautuvana jopa innostuin. Pienen pieni naistevaateliike, myyjänä keski-ikäinen, liikkeen omistava mies, mutta hyvin mielenkiintoinen vaatevalikoima. Tuon miniputiikin uumenista löytyi pitkät housut, jotka istuivat kuin ne olisivat räätälin mittatilaustyönä tekemät. Kaiken lisäksi housut olivat jopa jollakin tavoin muodinmukaisetkin, ainakin paikallisen mittapuun mukaan. Suomen muodista olen edelleen täysin ulkona, siitä ei ole mitään käsitystä. Miehen logiikka myös kulki samalla aaltopituudella kuin omani. Koska on todella vaikea löytää hyvin istuvia housuja, niin on parempi ostaa kahdet silloin, kun kerran hyvät löytyy. Päätöstä hän vauhditti vielä tekemällä hyvän hintatarjouksen kaksista. Kauppamies, mutta hänellä oli silmää vaatteille.

Illan kolmas tarkoitettu kohtaaminen oli norjalaiset sisarukset. Menimme suomalaisen ystäväni kanssa pitkin kaupunkia, vaatekaupasta toiseen, kunnes ilta pimeni ja kulkeminen alkoi tuntua jo työltä. Siinä vaiheessa vaiston ohjaamana suuntasimme tiettyyn paikkaan, tarkoituksena istahtaa hetki, keskustella hieman kaikessa rauhassa, ja lähteä sitten kumpikin omaan suuntaansa, kotia kohti. Toinen norjalaissiskoksista kommentoi meille norjaksi jotain jo heti kun meidät näki. Luuli norjalaisiksi. Hetkeä myöhemmin toinen sisaruksista tuli vielä luoksemme, puhui siinä pitkät tovit, ja pyysi siten heidän pöytäänsä. Siirryimme sinne, ja puhuimme tuntikausia. Tuo keskustelu ja kohtaaminen oli hyvin antoisaa, eikä se ollut sattumaa. Sillä lienee omat tarkoituksensa. Maailma antaa joskus kohdattavaksi hyvin mielenkiintoisia ihmisiä.

Sitten palanen hiukan vakavampaa ja hyvin tärkeää asiaa, taas mietelauseen muodossa:

"Emme näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin itse olemme. -Anais Nin"

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ilonpisaroita

"Pieniä ihmeitä täynnä on elämä, pieniä ihmeitä pullollaan..."
 Olo on kuin ilmapallolla, joka on ollut viikon ylikireäksi puhallettuna, ja nyt yht'äkkiä onkin kaikki ilmat päästetty pois. Ihan vaan vaihteeksi on tullut mentyä venymisen äärilaidasta toiseen. Nyt on tyhjä ja kurttuinen olo, ilmat ihan pihalla. Ja jotenkin kotoisa olo. Tätä on ollut elämässä nin paljon. Ja lisäksi tiedän jo ainakin yhden oleellisen läksyn, mitä tästä opin (siitä kerron toisessa yhteydessä). Stressitilanne on siis jonkun verran helpottanut. Pikkuinen sai tänään lääkäriltä sellaisia hyviä uutisia, joilla jaksaa odottaa loppuviikkoon ja solutuloksiin. Jopa äiti jaksaa odottaa nyt kohtuullisen vähällä panikoinnilla loppuviikkoon asti. Tämä maailma pitää sisällään aikamoisia ihmeitä. Kiitos tästäkin ihmeestä.

Yksi stressin aihe kun pienenee niin toinen tulee näkösälle. Tuon kaiken keskellä unohdin oleskeluluvan kokonaan, aivan kokonaan. En muistanut, ei käynyt mielessäkään. Nyt sitten on taas ns. viime hetket, kirjaimellisesti. Sakkoja tullee taas varmasti, sillä kaikki ei millään ehdi valmiiksi ajoissa, määräaikaan mennessä. Mutta jospa hakemuksen saaminen vireille määräaikaan mennessä riittää, ja se *piip* puuttuva passi tulee sitten kun tulee. Tai sitten menetän sievoisen summan rahaa. Eihän siinä muuta käy. Ei siitä henki lähde eikä edes terveyskään.

Alanya Öz Stat postin takana ja taivaallinen herkku 19.3.2017
Kun eilen kehuin, että saimme Öz stat ravintolassa orgastisen hyvää jälkiruokaa, niin se oli uunissa paahdettua
appelsiinipaahtovanukasta. Turkkilaisista kaupoista löytyy Muhallebi-nimellä valmispusseja, joissa on appelsiinia, maitoa ja voita lukuunottamatta muut ainekset valmiina, ja valmistusohje pussin kyljessä (turkiksi). Tuon pussin sisällöstä tulee hyvin paljon saman tyyppinen. Kokki, joka meille tuon annoksen ihan hyvää hyvyyttään ja lahjaksi teki, on kyllä taitava. Edelleen toistan itseäni, mutta en ole syönyt mitään noin taivaallista jälkiruokaa pitkiin aikoihin, josko koskaan. Se osui sekä minun että Ninan makuaistiin aivan täydellisesti. Siinä vaiheessa kun ensimmäistä lusikallista maistoin, meni tajuntaan asti myös se, että tässä on maitoa. Mutta makuaistimus ja himo voitti, ja niin kauan kuin savisessa uunivuoassa oli yhtään tuota herkkua jäljellä, ei millään maidolla enää ollut mitään väliä.

Tuon jälkeen on paha sanoa mitään, kuolaan kuin pikkulapsi. Nyt on kai aika kerätä taas itsensä ja henkiset voimavaransa parhaaseen mahdolliseen kuosiin, ja jatkaa elämää entiseen malliin. Fyysisestikin olen väsynyt tanssituntien jälkeen, vaikkei ne nyt niin rankat olleet. Tänään jouduin kertomaan parille ihmiselle syyn siihen miksi en ehkä voi osallistua esiintymiseen yhdessä ryhmän kanssa. Oli liikuttavaa huomata, kuinka läheisiä joistakin ihmisistä on tullut. Aika näyttää miten senkin asian kanssa käy. Huomenna on muutenkin aika pysähtyä miettimään taas seuraavien kuukauden tai kahden suunnitelmia, ja erityisesti kirjoitussuunnitelmia. Yksityiskohtaisesti.


Energiaa auringosta ja väreistä :))
Tänään tuli facebookissa vastaan nykyistä maailmanmenoa osuvasti kuvaava lause. Alkuperäinen oli muistaakseni Shams Tabrizin turkinkielinen, joka jaettiin fb:ssä englanninkielisenä. Jos muistan kirjoittajan väärin, niin korjannen tiedon joskus.

"Älykäs uurastaa  työssään, tyhmä ihmisiä manipuloiden. -Shams Tabrizi"

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Yöpilviä

Alanya ja Kleopatraranta 19.3.2017
Viime yön unet meni valvomisen puolelle. Tuntuu vaan tosi hölmöltä herätä 12.30 mutta joskushan sitä on nukuttava. Tuohon aikaan kun herää, on kuin puoli päivää olisi jo mennyt. Mieluiten olisin aamuvirkku, kuten kropalleni on luontaista, mutta jos ei yöllä saa nukuttua, niin sitten päivällä.

Iltapäivä oli jo pitkällä, kun viime yönä Suomesta tänne viikon lomalle saapunut tuttava ja minä iloisen puheensorinan kera kävelimme pitkin Damlatasta kassi kilisten kuin kassialmalla konsanaan. Rannan läheisyyteen päästyämme emme voineet kuin ihmetellä ihmisten määrää. Moni paikka oli tupaten täynnä sunnuntain perheaikaa viettäviä turkkilaisia. Kleopatrarannan viitosrannan kohdalla nelihenkinen seurue suuntasi rannalle mukanaan neljä täyttä ostoskassillista ruokaa. Siinä jäimme jo hieman miettimään, että kuinkahan iso joukkio siellä rannalla odottaa. Muussa tapauksessa olisi ilmeisesti tarkoitus syödä muovikassillinen per nuppi... huh huh.
Alanya ja Kleopatraranta 19.3.2017

Istahdimme hetkeksi Kleopatraravintolaan, ihan vaan vaihtamaan kuulumiset ja odottamaan että auringonlasku lähenee. Aikanaan sitten päädyimme taas Delfino Beach Baarin takapihan aurinkotuoleille nauttimaan hiljaisuudesta ja leppeästä kevätillasta, kuullen vain rantaan kevyesti lyövien aaltojen äänen. Totesimme molemmat, että olisi ihana istua useamminkin illan hämärtyessä, kaikessa rauhassa rannalla, ihan vain rentoutuen ja nauttien. Tässä kohden olisi kätevää, jos olisi puoliso, joka myös nauttisi tällaisista äänettömistä luontohetkistä. Aina ei tarvitse mennä kauas maastoon tai vuoristoon, vaan läheltä ja yllättävistäkin paikoista löytyy rauhaa, hiljaisuutta ja luonnon rauhaa ja energiaa. Riittää, että valitsee ajankohtan nähden sopivan paikan.

Alanya ja Kalen valot 19.3.2017
KOtona on kaavoja ja kankaita olohuoneen lattialla. Tänään en ehtinyt vielä leikata, joten huomenna toivottavasti saan sekä leikattua että ommeltua ainakin yhdet "puolipulukalle" mahtuvat housut. Alanyassa on todellinen ongelma löytää housuja, jos ei ole pillikinttuinen eikä halua salvareita. Juurikaan muuta ei ole tarjolla. Joissakin paikoissa löytyy isojen kokojen farkkuja, mutta niissäkin sääri- ja reisiosuus on kuin kanankoivelle sovitettu, ja mahan kohta on hillittömän iso. Salvareita en kehtaa pitää kuin joskus kuumimpaan aikaan, ja tällä säällä en edes tarkenisi salvareissa. Räätälin luona kävin jo loppusyksystä, mutta hän ei ymmärtänyt millaista mallia halusin, joten päätin turvautua kotiräätäliin. Kangasta etsiessä meni pari kuukautta, nyt ensimmäinen kangas on jo tuolla (kutistus)pestynä odottamassa. Kaavat ovat Burdasta ja helpot sekä leikata että ommella. Jännä nähdä millaisen lopputuloksen tuolla kankaalla saa aikaan. Samalla tämä on täältä ostetun ompelukoneen ensimmäinen tulikoe. Uuden koneen opettelu on aina oma projektinsa, mutta tuo on samaa merkkiä kuin aiempi Suomessa ollut koneenikin, joten ei kai siihen kauaa tarvinne totutella. Vanhassa oli niin paljon oikkuja ja pikkuniksejä, että tämä "juniori" saattaa olla jopa paljon helpompi.

 Oikein elämäntäyteistä alkavaa viikkoa itse kullekin.

Suomalaisten naisten turvaksi

Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on arkipäivää. Väkivaltaa ilmenee useissa eri muodoissa, mutta missään muodossa se ei ole hyväksyttävää. Suomalaisten miesten aiheuttamasta väkivallasta kärsivät naisten lisäksi myös perheen lapset.

Suomesta puuttuu tällä hetkellä satoja turvakotipaikkoja, joita väkivaltaa kokenut nainen ja lapset tarvitsevat.

Sinä voit auttaa -  Allekirjoita vetoomus!
www.amnesty.fi

https://www.amnesty.fi/vetoomukset/sanoista-tekoihin-naisiin-kohdistuva-vakivalta-pysaytettava/?utm_source=facebook&utm_campaign=nkv_suomi_0317&utm_medium=cpc


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kylämaisemia

Kuvia kyläreissulta Dimcayin reunamilta. En tiedä kylän nimeä.Viimeinen kuva on jo aika läheltä Alanturia, arviolta n, 2km siitä.







perjantai 17. maaliskuuta 2017

Pankkiautomaatti piti rahat itse

Eilisen iltahämärän vihreitä niittyjä DimCayin varrelta
Tiedän muutaman tuttavapiirissäni olevan naisen pohdiskelevan kirjoittamisen aloittamista ja/ tai blogin aloittamista.  Aloittelevan kirjoittajan kannattaa tutustua myös ohjelmaan nimeltä Writer's Cafe. Se on oiva työkalu fiktiivisten kirjoitusten, esim. novellien kirjoittamiseen, tai romaaninkin. Yllättävän monipuolinen, monitahoinen ja vihjeitäkin antava. Se ei opasta eikä tee puolestasi mitään, vaan antaa alustan, jolla on helppo kuljettaa ja kehitellä juonta, tehdä tarvittavia muutoksia jne. Sen sisällä oli yllättävän paljon ominaisuuksia, ja käyttö oli helppo aloittaa. Tosin monipuolisen käytön oppimiseen ja ohjelman koko kapasiteetin hyödyntämiseen tarvitaan hieman opettelua. Googletapa ja kokeile demoversiota.

Sitten pieni varoituksen sana Akbank-automaateista. Ystävä yritti nostaa Pohjois-Eurooppalaiselta pankkitililtään 600€ asuntonsa vastikkeita varten. Hän ei saanut rahoja, eli pankkiautomaatti ei antanut mitään, mutta rahat näkyvät nostettuina hänen kotimaansa pankkitilillä. Akbankin konttorissa sanottiin, että oman pankin täytyy tehdä heille reklamaatio, muuten mitään ei voida tehdä. Voi hyvä jysäys. Noston yksi oleellinen virhe oli siinä, että täällä pankkiautomaattinostoissa oman pankkikortin isommista nostorajoista huolimatta automaattien päiväkohtainen noston yläraja on 1.500 TL, ja nyt se ylittyi. On silti törkeää, että pankki kuittaa rahat nostetuksi, vaikkei se anna niitä ulos. Toinen ongelma oli se, että henkilö oli yksin automaatilla asioinut ja paikallista kieltä puhumaton nainen. Vastaan on osunut ei-niin-fiksusti-asian-hoitanut pankin työntekijä. Tuollaisessa tilanteessa kannattaa heti ottaa yhteys poliisiin. Automaatin kamera näyttää kyllä onko asiakas ottanut automaatista rahaa käteensä vai ei. Ja poliisin kanssa asiointiin kannattaa kysyä apua omasta lähetystöstä, kunniakonsulaatista, tai mitä ne nimet nyt ovatkaan.


Nyt ei vaan jaksa enää kirjoittaa muuta. Olen päivän voimani käyttänyt, ja ihan väsy.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Jaksaa, jaksaa

Alanya ja Dimcayin vierustan vuoria 16.3.2017
Lähdin 7 km pääntuuletuslenkille sellaiselle tieosuudelle, jota en ole aiemmin kävellyt. Bussilla pääsee DimCayn luolalle vievälle tielle, ja aikanaan sieltä takaisinkin. Siellä on selkeästi maaseutumaiset näkymät, aromit ja äänet. Maaseutuahan se onkin. Koomisin tilanne koko kävelylenkin aikana oli kohtaaminen lehmää (hiehoa) narussa ulkoiluttavan isännän kanssa. Ne tulivat erään pienen talon pihalta samalle ajotielle, jossa kävelin. Lähistöllä oli upeasti vihreänä lainehtiva heinäniitty, ja ajattelin että he kenties suuntaavat sinne. Jatkoin kävelyäni, ja jäin sitten kuvaamaan appelsiinipuita ja niiden takana merelle asti avautuvaa näkymää. Viimeistä kuvaa ottaessani säikähdin "ihan vähän", kun lehmä ammui aivan selkäni takana. Jestas... en muistanut koko elikkoa, enkä arvannut että kuljemme samaa matkaa.

Tuo parivaljakko oli kävellyt kanssani samaan suuntaan jo lähes kilometrin verran. Vietiinköhän neiti lehmää herra sonnin luo kylään, tai tuotiinko sellaiselta reissulta, en tiedä. Tuskin sitä ihan vaan huvikseen ja kuntoilun ilostakaan siinä asfaltilla kävelytettiin. Tosin ei se lehmä pillastunut edes vierestä menevästä kaupungin bussista, joten voihan se olla jopa tottunutkin kadulla kävelijä. Toivotin vähäpuheiselle isännälle hyvää päivän jatkoa, kunhan olin ensin kehunut maisemat, ja poistuin reippain askelin pois lehmän edestä. Ei tuntunut kovin luontevalta kävellä tien laidassa lehmän edellä. Kummasti tuli askeliin pituutta ja vauhtia lisää.

Appelsiinitarhaa ja näkymä Kestelin yli Välimerelle 16.3.2017
Toiseen suuntaan mennessä kauhistelin kylmää, urheilutakistakin läpi pyrkivää pohjoistuulta. Vuorilta kun tuulee, niin tuulee kylmästi... paitsi kesällä ihanan viilentävästi. Nyt kaipasin jopa pipoa päähän ja käsineitä käteen. No, kumpiakaan ei tietenkään ollut mukana, eikä tule ennen seuraavaa talvea. Tien eräästä mutkasta, pilvien seasta näkyi tuo vuoren huippu, jonne laskettelukeskusta käsittääkseni ollaan suunnittelemassa / rakentamassa. Ja hyvä huippu onkin tuohon tarkoitukseen, sillä lunta siellä on tälläkin hetkellä, niin kuin kuvasta näkyy.

Samalla kun tähtäilin kameralla tuon vuoren suuntaan, niin säikähdin yhtä autoa... jotenkin tuli koikkelehdittua keskellä tietä siitä kuvatessa, kun ei ollut ollut liikennettä vähään aikaan. Sitten kun olen ajoradalla tien tukkona, niin tietysti juuri sellaisen tuttavan tien tukkona, jonka kanssa en niin välittäisi tavata. Siinä kohtuullisen kovasta vauhdista jarruttaessaan ja väistäessään hänen päänsä kääntyi yllättävän paljon. Notkeaniskainen mies, ehdin huomata, kun loikin pois alta ja jatkoin kuvaamista sieltä tien reunalta. Niin, ja jäi tervehtimättä, vaikka tunnistinkin. En ehtinyt nähdä yrittikö hän tervehtiä vai ei. Voinhan aina yrittää selittää, että en nähnyt, en tunnistanut, ja siksi en tervehtinyt. Se ei kuitenkaan kannata. Parempi kuin valehdella on olla sanomatta yhtään mitään.

Alanya ja Kale valmistautuu iltaan 16.3.2017
Perhepiirin käänteiden myötä olen hyvin huolissani, voisi sanoa jopa hermorauniona, kun odotamme patologisanatomista diagnoosia muiden tulosten tueksi ja lisäksi. En tiedä onko tuo luonteesta vai sairaanhoitajan tai äidin roolista nousevaa reagointitapaa. Ehkä kaikkia niitä yhdessä. En kuitenkaan ostanut lentolippuja (vielä), vaan toimin niin kuin juniori haluaa (ainakin toistaiseksi). Hiukan on sellainen "lähtökuopissa" -olotila, vaan yritän malttaa odottaa, ja sulkea aivoista toistaiseksi kokonaan sairaanhoitajan ajattelun osat. "Jätän päälle vain äidin". On ihan hirvittävän vaikeaa keskittyä mihinkään tekemiseen kunnolla juuri nyt. Itse olisin levollisempi, jos olisin myös fyysisesti läsnä siellä jossakin. Vaan tässä tilanteessa tärkeintä ei olekaan miten minä voin, vaan miten hän voi, jaksaa ja haluaa.

Voihan elämän kevät, sanoisi PikkuMyy. Sitä tasaista, rauhallista ja tylsää elämää ei ilmeisesti ole olemassakaan. Tai sitten sitä annostellaan vain tuollaisina erittäin lyhyinä jaksoina. En nyt keksi mitään piristävää sanottavaa tähän loppuun. Elämä antaa mitä se antaa, ja itse saa päättää miten siihen suhtautuu... himputti, niinkö sitä tuli sanottua jokin aika sitten. Vielä kun osaisi sitä ajatusta noudattaa, ja olla luottavaisin mielin ja rauhallisempana. Vaan se on se äiti kun rakastaa, toivoo ja pelkää yhtä aikaa. Ei ajattele järjellä vaan tunteella, ja vahvasti.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Auringonsäde


Mustikkajuustokakkua a la Vercenik Pastanesi 14.3.2017
Niin aamulla kuin nytkin, sisällä istuessa, kaipaan taas toppatakkia. On ihan käsittämättömän kylmä. Samoin oli viime yönäkin. (Likaisen) Ilmastointilaitteen ollessa päällä henki ei kulkenut, ts. astma kenkkuili. Kun sen sammutti, niin pian alkoivat lihakset täristä kylmyydestä vaikka päällä oli nahkatakkia myöten kaikki muut vaatteet, paitsi kengät, sekä ainoat tarjolla olleet peitot. Jos kotiin päin kulkisi busseja myös keskellä yötä, niin olisin ehdottomasti tullut kotiin, lämpimien täkkien alle. En millään tajua tuota hotellien vohveliruutuinen puuvillakangas plus virttyneeksi pesty villaviltti-yhdistelmää näin kylmässä ja koleassa säässä, lämmittämättömissä huoneissa. Myöhästyin viimeisestä bussista, kuten toiseen suuntaan menevä kaverikin, joten päätimme jäädä keskustaan pieneen hotelliin yöksi. Kumpikaan ei uskaltanut lähteä taksilla itsekseen omaan suuntaansa, joten hotelli oli seuraava vaihtoehto. 

Päiväkin on ollut hyytävän kylmä. Kotona on peräti +16 C ja toppatakin kanssa lähden illan treeneihin. Enempää en halua palella. Aamulla kotiin tullessa poikkesin lähimarketin leipäkaapin kautta, ja naureskelin itsekseni sitä, että kerrankin on aamupalalla todella tuoretta kaupan leipää. Pitkän aikaa on ollut niin iso hinku erilaisiin vohvelirautatuotoksiin, että lähes joka aamu olen tehnyt "aamiaisleivät" nimenomaan vohveliraudalla. Kivahan niitä on lämpiminä syödä, varsinkin kun sisuksetkin voi itse päättää ja voi muunnella. 

Kävelin äsken (14:30) keittiöön, kun tuntui lopultakin tulevan nälkä. Siellä keskellä pöytää oli suurin osa kello 9:n aamiaista, koskemattomana... oli unohtunut ihan täysin. Näin meillä. Milloinkahan alan unohdella suun auki syönnin jälkeen? Sellaistakin kun kuulemma voi tapahtua ;) . Tämä aamu on ollut niin jännittyneen stressin täyttämä, että sen piikkiin menee kyllä tuo aamiaisen unohtaminen. Positiivista noiden aiempien, järkyttävien tietojen jälkeen on ollut se, että tutkimuksia on tehty nyt nopeaan tahtiin, ja maanantaina kuullaan lääkärin arvio tarvittavista jatkotoimenpiteistä, ennusteesta sekä muista tarpeellisista seikoista. Hatun nosto yksityiselle lääkäriasemalle asiaan ottaantumisesta ja asiantuntemuksesta. Onneksi oli mahdollisuus tähän reittiin, ettei tarvinnut viikko tolkulla jonottaa lääkärille eikä lisätutkimuksiin. Jatkotoimenpiteiden paikka selvinnee ensi viikolla sekin. Pääasia näin äidin näkökulmasta on, että lapsi selviää.

Vuosimallia en tiedä, mutta tykästyin pikkuiseen
Joku kyseli aiemmin, että jos näkyy pientä hotellia vuokrattavaksi, niin ilmoittaa hänelle. En nyt yhtään muista kuka se kyselijä oli, joten tässäpä info: Prince Hotel Sevket Tokuksella, tai sen apart-huoneistopuoli on saanut kylkeensä ison plakaatin, jossa kerrotan, että kyseinen hotelli on vuokrattavana. Ilmeisesti Nuran Hanım pyörittää sitä toista puolta, ja arvelee sen riittävän tämän kesän skandinaaviasiakkaitten tarpeeseen. Skandinaavit kun ovat perinteisesti olleet tuon hotellin asiakkaita, ja nyt he jäävät vähemmitöön. Lomavarausennätyksiä on rikottu sekä Britannian että Venäjän suunnalta. Briteillä on ne omat suosikkihotellinsa, ja venäläiset haluavat vain viiden tähden hotelleihin, all inclusive. Princen luokitus on ollut 2-3 tähteä, mutta en tiedä onko sinne tehty remonttia nyt viimeisenä parina vuonna, onko luokitusta nostettu vai ei. Siinä on jollekin visionäärille projektikohde.

Eilen näin ensimmäistä kertaa tuttavani uuden ravintolan nimikyltit väreineen kaikkineen... ja olin vähällä mennä sanomaan, että eihän tuo nyt noin voi olla ;) . Ravintolan sisustus ja nimi ovat yhtä lähellä nimikyltin väriä kuin mitä Helsingin Stockmanni on Tokmannia. Nimen mukainen väritys olisi King's Kitchen & Bar -nimelle ilman mitään muttia ja selittelyitä kulta, royal blue, purppuran punainen tai joku muu kuninkaallinen väri. Mutta ruohonvihreä! Ruohonvihreän ainoa puolustus on se, että kadun toisella puolella ravintolaa pyörittävä veli käyttää koivunvihreä - violetti yhdistelmää. Josko veljekset olisivat yksissä tuumin päättäneet yhdistää sen mitä yhdistettävissä on, tai muuten vaan pitävät samoista väreistä, en tiedä. Aika näyttää mitä kokonaisuus tulee olemaan.

Sitten asenteeseen. Ajattelemisen aihetta niin yhdelle, pienelle ihmiselle kuin yhteiskunnallekin:

Yksi ainoa auringonsäde riittää hävittämään miljoonia varjoja. -Fransiskus Assisilainen (1181-1226)

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Raskas huokaus

Kun olet terve, toimintakykyinen ja pärjäät ilman lääkityksiä tai sairaanhoidollisia apuja, niin älyäthän olla siitä äärettömän
kiitollinen. Ole kiitollinen ainakin niin kauan kun olet niin onnekas, että tällainen tila jatkuu. Ja jonkun verran voi elintavoilla vaikuttaa siihen mitä tulee, määräänsä enempää ei voi vaikuttaa.

Moni terve vinkuu ja kitisee ihan suotta, ja aivan mitättömistä asioista.

Koskaan et tiedä millä hetkellä sinulta tai läheiseltäsi löytyy joku elämää järkyttävä sairaus, sellainen, joka pistää taas miettimään tätä elämää ja sen tärkeysjärjestyksiä, tai sellainen, joka säikäyttää, tekee surulliseksi tai saa elämän tuntumaan epäreilulta.

Mieluiten olisin juuri nyt Suomessa rutistamassa pikkuistani. Näinä hetkinä tuntuu pahalta olla kaukana. Jännään vaan mitä huominen tuo tullessaan. Enkeleitä hänen vierelleen. Tänään en pysty tämän enempään.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Oikein päivien päivä

Alanya Kleopatraranta ja ihana meri 13.3.2017
On niitä päiviä ja sitten on näitä päiviä, oikein päivien päiviä 😖.

En herännyt herätyskelloon, vaan siihen, että miesystävä haluaa tavata minulle mahdollisimman huonoon aikaan. Samalla saan toisenkin puhelun, äärettömän epämiellyttävän puhelun, joka saa vereni kiehahtamaan. Aamu meni miten meni, en ehtinyt syödä mitään aamiaista. Odottaessani miesystävää, kun hän tuli myöhässä tapaamiseen olin vielä entistäkin kärttyisempi. Kerroin kyllä, etten ole ehtinyt syödä mitään ja tarvitsen ruokaa, mutta hän oli niin täynnä asiaansa, ettei tajunnut, ei kuullut, eikä siis mahdollistanut ruokahetkeä. Hän yritti olla painostamatta, mutta painosti, painosti ja painosti. Hän kertoo kuinka vahvasti hän uskoo, että kaikki menee hyvin, kun vaan luotan häneen. Hän haluaa edetä nopeasti, muuttaa yhteen, järjestää asunnon läheltä työpaikkaansa, ja haluaa naimisiin. Minä en halua missään nimessä muuttaa tästä nykyisestä asunnosta pois nyt, enkä pitkiin aikoihin. Enkä halua asumaan hänen kanssaan saman katon alle, koska menetän oman tilani sitten ...mutta naimisiin voisin mennä, jos siihen ei liity mitään muita vaatimuksia... vitsi, vitsi. Voi jestas! No, liian nopea eteneminen  ja liian nopea kosinta = helvetillinen stressi.

13.3.2017
Halusin miettimisaikaa ihan itsekseni, ja kävelin pitkin ihanaa, aurinkoista rantabulevardia. Lupasin, että tapaamme 30 min myöhemmin hänen työpaikallaan. Siinä kävellessä kenkä tökkäsi johonkin korkeampaan katukiveen, ja kengän pohja irtosi siitä etuosasta kertaheitolla, ihan tuosta noin vaan. Juu, helpotti kärttyisää ja stressaantunutta oloa ihan hirvittävän paljon 😣 . Luulin, että olen jo pystynyt luopumaan kiroilusta ihan kokonaan. Ei pitänyt paikkaansa. En mennyt sinne minne lupasin, mutta törmäsin häneen ihan muualla. Hän on liikkeellä skootterillaan, ja lupaa viedä minut suutarille. JOstain kumman syystä taivun siihen, ja nousen skootterin kyytiin ilman kypärää. Pelkään koko ajomatkan. Päädyn suutarille, joka haluaa kengänpohjan ensiavusta lähes uusien kenkien hinnan. Sanon, ettei tarvitse vaivautua, ja lähden kävelemään kohti bussipysäkkiä kengänpohja läpättäen... verenpaine nousee, kuten ärtymyksenkin taso.

Muistan samalla, että tänään piti olla tärkeät tanssitreenit, kävelen bussireitiltä treenipaikalle, kengänpohja edelleen irtonaisena ja mieli ****tuuntuneena. Onneksi päätän syödä kunnon kanadönerin treenipaikan naapurissa ennen tunneille menoa, ja omistaja vieläpä hymyilee ja toivottaa hyvää päivän jatkoa. Melkein purskahdan itkuun. Pääsen  treenipaikan pihalle. Näen, että ovi on lukossa, ketään ei ole pihalla odottamassa ja kello on jo aika paljon. Treenejä ei siis ole, mutta kukaan ei ole vaivautunut ilmoittamaan siitä minulle. Mieliala kohenee monta astetta, negatiivisessa mielessä. Argh argh argh!

Siinä sitten muistan sen herran, jolle lupasin vastata jotakin. SOitan hänelle, ja puhelun aikana alkaa taas painotus.
Samalla kun kävelen puolitoista kilometriä kengänpohja edelleen puoliksi irtonaisena, ja verenpaine korkealla, kuuntelen häntä ja yritän saada sanottua, että itse asiassa en halua edes jatkaa tästä pisteestä enää yhtään mihinkään. Haluan erota. Ensimmäisen kerran koko tuntemisemme historian aikana hän suuttuu, ja lyö luurin korvaan. Laskeutuu ihana hiljaisuus, ja paljon helpompi olo alkaa vallata tilaa. Tähän on siis tultu.

Kevään värit rantabulevardilta 13.3.2017
Seuraavaksi muistan, että minun piti olla teatterilla tänään kello 20 taidemusiikkikonsertissa. Laitan tuttavalle viestin, että sorry, en voi nyt tulla, en nyt vaan pysty. Tunteja myöhemmin käy ilmi, ettei hän nähnyt viestiäni ajoissa, vaan meni paikalle ihan turhaan, ja odotti ja odotti. Ei sitten mennyt konserttiin hänkään. Koen etten halua mennä kotiin näin karmeassa fiiliksessä, näin ärtyneen stressaantuneena, vaan kävelen vielä pari kilometriä kaupungin tiettyä katua (tanssitreenikengillä) ihan vaan rentoutuakseni ja rauhoituakseni. En ole näkevinäni enkä kuulevinani kadun toisella puolen huutelevaa tuttavaa. En vaan nyt jaksa hänen tänne asti loistavaa pirteyttään ja energiansa määrää. Se tietää valtavaa puheentulvaa ja pitkiä keskusteluja. King's Placen kohdalle päästyäni huomaan, että voin jo hymyillä. Tekisi mieleni viinilasillista, muttei Kuninkaan keittiö ole vielä auki. Bussipysäkillä bussia odottaessani tunnen jo, että olen tehnyt oikean päätöksen. Alan taas rentoutua, ja olla enemmän oma itseni.

Pääsen kotiin, koen olevani kotonani, ja että tässä on hyvä juuri näin.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Sunnuntain lyhyet

Alanyan päivän värit tuttavan luota katsottuna 12.3.2017
Kirjoitin pitkän tekstin, ja purin siihen sitä pahaa tuulta, mitä erään ei-niin-viisaan ihmisen yhteydenotto Suomesta sai
nousemaan pintaan. Miksikö ärryin? Koska en halua olla käyttöesine, joka kaivetaan kaapista esille vain toisinaan, ja unohdetaan sinne kaapin perukoille silloin, kun ei tarvita. Eräs tuttavuussuhde on saavuttanut tällaisen pisteen, ja on tullut aika lopettaa ko tuttavuus. Se siitä marinasta. Sitten muihin jonninjoutaviin höpötyksiin.

Hetken aikaa viimeisenä parina viikkona vaikutti jo siltä, että tulee kesä. Niinhän sitä voisi luulla. Varpaita ja sormia palelee taas, ja käsien niveliä särkee. Toppatakki olisi järkevä hakea päälle, mutta en hae, en enää. Talvi meni jo. Ulkona on +13 C, sisällä +16 C. Edes naapurin kukko ei nyt metelöi, kohmeessa kai sekin. Äänessä ovat vain kylän koirat, jotka räkyttävät kuin mielipuolet, koko seutukunta raikuen. Mitä lie jahtaavat.

90+1 purettuna...
Päätin pitää jonkinlaisen stressittömän lepopäivän käsityöprojektin kera. Viikon, toista olen virkannut omenanvihreitä tähtiä, yhteensä 91 kpl. Asettelin ne lattialle siihen muotoon, johon ne kootaan, että saan niistä haluamani asusteen. Useampi tunti meni siinä, kun liitin ne yksitellen toisiinsa, sakara sakaralta. Sitten vielä virkkasin toiseen reunaan jotakin oleellista, puin sen päälleni ja kävelin peilin eteen. Ei toimi. Aivan liian harva ja epämäräinen. Puretaan. Tunti menee aikaa purkamiseen, tähtien irrottamiseen toisistaan ilman että ne vaurioituvat (paitsi yksi).

Tuossa vaiheessa sopivasti soittaa joku tuntemattomasta numerosta. En vastaa. Jonkun ajan päästä soittaa ex-miesystävä ihan omasta numerostaan, ihan vaan tarkistaakseen, ettenkö sittenkin olisi muuttanut mieltäni ja lähtisi hänen kanssaan vaikkapa syömään. Puhelun alussa Mitä teet on kovin mieltä ylentävä kysymys tällaisessa tilanteessa. Mitäkö konkreettista ja näkyvää olen tänään saanut aikaan... en mitään. Tein tuntikausia työtä tehdäkseni jotakin, jonka sitten purin, ja kaikki se tuntikausien työ menetti samalla merkityksensä. Vaan eipä se kaikki ollutkaan merkityksetöntä. Se on ollut taas sitä miettimisaikaa, ajatusten pyörittelyä, pohtimista, asioiden työstämistä.

Päivä on ollut tätä, eipä siinä sen kummempia kertomisia näin julkisesti ole. Aurinkoista alkavaa viikkoa itse kullekin.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Ainoa, mikä merkitsee

Kevään lehdettömyyttä ja kuoren alla piilevää voimaa.
On ollut hyvin vilkas ja unohtumaton yllätysten päivä, vaikka minä en ole tehnyt mitään muuta kuin ollut läsnä. Hhmm. Tai ehkä se juju onkin juuri siinä läsnäolemisessa. Kuinka moni ympärilläsi olijoista on tässä hetkessä läsnä vieressä tai ympärillä olevien ihmisten kanssa? Vai viekö ruutuun tai johonkin muuhun tuijottaminen voiton? Onko helpompi tai turvallisempaa tuijottaa jonkun sähköisen vekottimen näyttöä, kirjaa tai sanomalehteä? Tai vaikka maisemia. Jokainen ohi kiitävä hetki on mahdollisuus, joka on edessä vain sen ainoan kerran. Ehkä armosta elämä antaa kohtaloomme kuuluvat tapahtumat tai ihmiset eteemme niin monta kertaa, että lopulta tajuamme kohdata heidät sellaisenaan, ja pitäen itsemme samalla ihan tällaisenaan.

Sain itse tänään kutsun erääseen paikkaan. Matkalla umpitäydessä bussissa tuli hetkittäin halu tuijottaa ulos, ja olla näkemättä ympäristön tapahtumia, olla olematta osallisena. Se kun on niin helppoa, ei tarvitse kuin sulkea ajatustoiminta ja olla vaan, ajelehtia virran mukana. Facebookin ihmeellisessä maailmassa hyvin moni kaveripiiriin kuuluva ystää tai tuttava on jollain tavalla mukana lähestyvissä kunnallisvaaleissa, ja kiihtyvällä tahdilla tulee pyyntöjä tukea sitä tai tuota ryhmää tai puoluetta, tykätä siitä tai tästä tai osallistua. Olen äänioikeuden saatuani jättänyt väliin vain yhden tai kaksi äänestystä, joskus nuorempana. Nyt ensimmäistä kertaa on sellainen olo, etten usko ainoaankaan puolueeseen tai vaalipiirini ehdokkaaseen niin paljoa, että vaivautuisin edes äänestämään. Ehdokkailla, joita vaalipiiristäni näen ja kuulen median kautta, on taas karannut mopo käsistä. Luvataan asioita, joita on mahdotonta pitää. Miksei Joku voisi pysyä realiteeteissa? Kyllä sellaisiakin ehdokkaita on, ja erityisesti yhden tiedän, mutta hän on äänestysoikeuteni ulkopuolella. Öf politiikka ja sen sikalikainen valtapeli. Öf! Politiikassa olen päättänyt olla olematta osallisena... onko se edes mahdollista?

Perinteitä, merkkihenkilöitä ja historiaa kankaan kuoseissa
Turkoosi kangaskin on paljon mielenkiintoisempi juuri nyt. Tuohon kankaaseen on kudottu Turkki ja se historiaa. Ay yildiz eli kuunsirppi ja sen kärkien välissä oleva tähti on sekä Turkin lipussa että myös Turkin symboli. Toinen Turkin symboli tuossa kankaassa on tulppaani. Kolmas kuvio vasemmalta, ylärivissä kuvaa akveduktia, Roomalaisten vesijohtojärjestelmää. Noita historiallisia rakennelmia on täällä edelleen paljon. Sitten siinä on turkkilainen ratsastaja Ottomaaniajalta, mutta en nyt arvaile, kun en muista varmaksi ketä hän kuvasi. Kankaasta löytyy myös Kappadokian kalliomuodostelmat ja kuumailmapallot. Mevlana Jalaluddin Rumiin ja KOnyaan liittyvä valkopukuinen pyörivä dervissi löytyy kankaasta, ja tuo riikinkukon jälkeen oleva monumenttikin on Mevlana-museona nykyisin toimiva, vanha sufikeskus ja Mevlanan hautapaikka. Riikinkukon merkitystä tuossa en tiedä, tiedän vain, että täällä niitä on. Kankaassa näkyy myös Troijan hevonen sekä nuo pari ornamenttikuviota, joille en tiedä mitään merkitystä. Kun ostat näitä kuviokudekankaisia laukkuja yms tuotteita, niin katsoma mitä symboleja siitä kankaasta löytyy. Näitä on muutamia erilaisia. Esim minun laukussani on ihan eri kuviot kuin tuossa kankaassa.

Päivä on sään puolesta ollut myrskyisän tuulinen, sateinen ja kylmähkö. Tällaisia on sääennusteessa pari kolme, tosin toivon, että ennuste ei osu kohdalleen. On tuota sadetta nyt jo saatu ihan riittämiin. Ei ole parvekeruusujakaan tarvinnut itse kastella, kun luonto hoitaa sen puolestani. Ja jalkoja palelee taas sisällä ja mari mari mari. No, sitten voimmekin siirtyä eteenpäin :)) .

Syvästi ihmettelin tänään ystäväni ruokailua. Kaksi täyttä lautasellista makaronia, eikä mitään muuta. Jätän kaiken muun kommentoinnin tuosta sikseen. En voi ymmärtää, kuinka joku syö makaronia vapaaehtoisesti muutamaa lusikallista enempää, ja vielä pääruokana, koko ateriana.

Juttelin tänään sellaisen henkilön kanssa, joka tuntee minut kolmen vuoden takaa, ajalta, jolloin en puhunut turkkia. Hänen englanninkielen taitonsa on hutera. Jotkut lauseet ovat lähes ok, joistakin joutuu arvaamaan mitä hän mahtaa tarkoittaa, ja joistakin lauseista en vaan kykene löytämään mitään asiakokonaisuutta tai merkitystä. Kun en ymmärtänyt hänen englantiaa, sanoin hänelle monta kertaa, että sano se turkiksi. Hän sanoi, ja asia oli selkeä ja ymmärretty. Lopulta sanoin, että voisitko puhua turkkia, kun tuo englanninkielesi on aika heikko. Kerroin, että oma turkinkielen puheeni ei ole läheskään täydellinen, mutta että ymmärrän myös nopeaa ja murteellistakin puhetta hyvin. Hän suostui, mut-ta pu-hui sen jäl-keen lä-hes ta-vu ker-ral-laan ja hy-vin hi-taas-ti... kunnes sanoin suorat sanat. Kerroin, että olen puhunut kanssasi jo puoli tuntia turkkia, "Ai niinko, en huomannut. Luulin, että puhut englantia." ... joten lopeta nyt se vauvalle lässyttäminen ja puhu kuin ihmiselle puhutaan. "Mutta sitten sinä et ymmärrä." Sinä olet nyt se, joka et ymmärrä. Ja osaan kuule kysyä, jos en jotakin ymmärrä. Kuinka luulet, että olen voinut seurustella 10 kk sellaisen miehen kanssa, joka ei puhu sanaakaan englantia... Jatkoimme sen jälkeen toisen puolisen tuntia turkinkielistä keskustelua, eikä tarvinnut kysyä kuin yhden kerran, erään vieraan sanan kohdalla. Jotkut ovat sitten jääräpäisiä, nimimerkillä Niin olen minäkin. Mitään kieltä ei opi, jollei sitä käytä ja opiskele aktiivisesti.

Vain tyhmä voi olla niin tyhmä, että olettaa minun, sinun tai jonkun muun olevan vuodesta toiseen samanlainen. Joidenkin ihmisten on hirveän vaikea tajuta, että ihminen muuttuu koko ajan. Koko elinkaarensa ajan ihminen muuttuu, halusi sitä tai ei. Jokainen muutoksen hetki, eli siis jokainen hetki, sisältää mahdollisuuden. Mahdollisuuden valita paremmin, mahdollisuuden luopua turhasta murhetaakasta, vääristä kavereista, huonoista tavoista, ja ennen kaikkea mahdollisuuden tehdä oikein ja oikeita asioita, oman polun mukaisia asioita ja myös muita ihmisiä ja yhteiskuntaa palvelevia asioita. Kullakin on polkunsa, ja sisällään intohimo polkunsa mukaisiin asioihin. Vanhoista kavereistakaan et voi enää tietää mitään, tai olettaa mitään, sillä eivät hekään ole enää samanlaisia kuin ennen. Siihen kun lisäään vielä se, että itsekin muutut samaa tahtia, niin vieläkö olette samalla kartalla vai joko toinen meni menojaan eri suuntaan. En enää löytänyt sitä, mutta näin ihan lähi päivinä pitkäaikaisen tutukimuksen tuloksesta kertovan artikkelin. Siinä todettiin yksiselitteisesti, ettei ihminen vanhana ole enää lainkaan se sama persoona, joka hän oli lapsena, niin paljon persoonallisuus muuttuu. Paljon olen nähnyt myös tuttavapiirissäni persoonallisuuden muutosta. Tärkein ja ainoa merkityksellinen on kuitenkin omaan persoonallisuuteen tutustuminen, ja sen nykyisen tilan tunteminen. Sillä, mitä olet joskus ollut, ei ole paljonkaan väliä, liekö yhtään. Ainoa mikä merkitsee on se, mitä olet juuri nyt, juuri tänään, tässä ja näille ihmisille joiden kanssa olet tekemisissä.