Matkakuvia, lisää kuvia

Tästä olin ostamassa tonttia vuosi sitten. Halusin, ei myyty.

Sairaanhoitaja sanoi minulle sairaalassa tänään, että "suoristapas ryhtiäsi että oikenee nuo makkarat, niin saan teipattua nämä johdot paikalleen" Ja minkähän minä mahdoin kuulla noista kolmesta asiasta jotka hän sanoi? ...että oikenee nuo makkarat... aih, liikkumattoman elämä, epäsäännöllinen ruokailu ja hömppäruoka on edesauttanut ulkoisen olemuksen kasvatusta. Teipit tuolla kutittavat, ja muistuttavat, motivoivat. Ai mihinkö -vaikkapa tanssitreeneihin. Eilen yllätin itsenikin osallistumalla Urban Moves -etätanssitunnille. Ja nautin tanssin ilosta! 

Eilen lueskelin valtion sivuilta ohjeita ja

Mantelipuita ja muita, sekä eteen aukeava laakso

säännöksiä koskien eurooppalaisen auton viemistä Turkkiin. Taas kerran pohdin hetken aikaa sitä, ostaisinko jonkin halvan auton ja menisin sillä. Taas kerran. Säännöstö on aikamoisen moniulotteinen, enkä voi vieläkään sanoa että olisin sen yksiselitteisesti ymmärtänyt. En vieläkään tiedä mitä teen. Uutena asiana ymmärsin nyt sen, että en ymmärrä kokonaisuudesta kuin pienen siivun. Aiemmin kuvittelin ymmärtäväni edes hieman enemmän. Uutta oli myös se, että Turkissa oleskeluluvan turvin asuvan ulkomaalaisen pitää ennen auton tuontia asua TUrkin ulkopuolella vähintään 6 kk, tai tuontilupaa ei saa. No... Seuraavan kerran kun käyn Helsingin seudulla, haluaisin käydä Turkin suurlähetystössä tms kysymässä mitä mikäkin kohta konkreettisesti tarkoittaa. Kysymyksiä olisi ihan vaan muutama. Esimerkiksi veron määrä ei ole selvinnyt millään tavoin.

Naapurissa mummo ja pappa

Diriliş Ertuğrul on nyt katsottu kokonaan, ja Kuruluş Osman etenee mielenkiintoisesti mutta 1 jakso / viikko vauhtia. Siksi tarvitsee löytää uusi. Pitkään etsin ja mietin mikä on seuraava, ja harkitsin mm. Payitaht Abdulhamidia ja muita historiapohjaisia sarjoja. Lopulta pienellä itsepakottamisella päätin jättää tv-sarjojen maailman toistaiseksi vähemmälle, ja päädyin jatkamaan kieliopintoja Anatolian yliopiston kielikurssiohjelman kautta. Sarjat olivat viihdyttävämpiä, sen voin taata, mutta tämä vie kokonaisuutta paremmin eteenpäin. Oletettavasti. Ninä hetkinä kun opiskelu uuvuttaa voi taas virkistää itseään tv-sarjoilla.

Muuten... Alanyassa on meneillään neljän päivän ulkonaliikkumiskielto koronaepidemian hillitsemisen ja kaupungin pintojen puhdistamisen / desinfioimisen ja koronan luontaisenkin kuolemisen vuoksi. Eikös se elä monilla pinnoilla 3 vrk. Lisäksi Turkissa on alkanut paaston aika Ramazan (Ramadan), ja se kestää kuukauden tästä eteenpäin. Jospa sen jälkeiset Bayramit (juhlat) olisivat jo normaalit, ilman koronarajoitteita. Toivottavasti. Aika näyttää.

Toinen haluamani tontti, luoteisnäköalaa

On outo tunne olla näin pitkään pois Alanyan kodista. Omalla tavallaan jopa uuvuttava tunne. Ensi viikolla tulee täyteen kolme kuukautta. Kolme kokonaista kuukautta pois kotoa. Vaan kun ei se edes lopu siihen, eikä kuuteenkaan kuukauteen. Kaipauksen täyteistä koti-ikävää, mutta hyväntuulisessa työporukassa aika menee nopeasti. Tämä vuosi on niin erilainen, kuin se vaan voi olla. Ja minä olen luvannut olla töissä taas pidempään kuin mitä ensin suunnittelin. Pidempään ja pidempään. Veroprosenttiakin on nostettu 9 kk työskentelyä vastaavaksi. oi joi. Vaan on koronasta hyötyäkin. Jos sairaanhoitajana selviän tästä taudista hengissä, niin koko ajan on töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä, ja palkkaakin saa. Monessa ammatissa on heikommin. Tässä ei ole aineellista hätää. Kuinka erilaista elämäni olisikaan, jos olisin jäänyt Alanyaan täksi ajaksi.

Tontilta etelään aukeava laakso. Ei myyty minulle tätäkään.

Muutamien metrien päässä, naapuritalon katon harjalla kovassa tuulessa keikkuva harakanpoikanen on hellyyttävä näky. Olo on vähän kuin harakalla. Kiiltävä houkuttaa, ruoka ja lämpö houkuttaa, ja tasapainon säilyttämiseksi on parasta kääntää nokka vastatuuleen. Puhaltakoon tuulet niin kuin puhaltaa, aina voi vähän korjata asentoa ja tarkistaa suuntaa. Voi levähtää hetken, levittää taas siivet ja nousta uudelleen lentoon. Seuraavaa lentoa odotellessa voi vaikka unelmoida vanhoja matkakuvia katsellen.

Uusia kujeita, uusia kuvioita

Pieni pala Turkkia

Bu işinin içinde bir iş var. 

Kevättä Alanyassa jokunen aika sitten

Ja

Bu oyunun içinde bir oyun var.

Molemmat lauseet ovat jääneet mieleeni seuraamastani tv-sarjasta. Ja molemmat lauseet ovat moniselitteisiä. Jos lähdetään kääntämään kirjaimellisesti, niin tämän työn sisällä on työ, tämän pelin / näytelmän sisällä on peli / näytelmä. Puhutaan tilanteista, joissa kulissit näyttävä yhdeltä, ja takana on käynnissä ihan jotain muuta. Puhutaan kaksinaamaisuudesta, juonimisesta, pettämisestä ja huijatuksi tulemisesta. Tämä tilanne tai tapahtuma sisältää nyt jotain muutakin kuin mitä tällä hetkellä näemme tai ymmärrämme. Tämä tässä näkemämme on nyt peliä, jonka sisällä on menossa jotain muutakin peliä. Tässä on nyt takana jotain muutakin, sanoisi vanha, epäilevä keskisuomalainen. Toinen mieleeni tullut, samaa asiaa kuvaava mutta vielä negatiivisempi on Mitäs peliä tässä nyt pelataan. Ja sitten toki on vielä ne kymmenet muuta vastaavat, mitä joku kielitaituri keksii ja muistaa. 

Sana yol taş olarak geldik.

Tämä on kiehtova ja opettavainen lause. Se muistuttaa monista tärkeistä asioista. Harmi ettei ole sanontojen sanakirjaa täällä mukanani, sillä tämä olisi todennäköisesti selitettynä siinä kirjassa, sillä kyse on vanhasta, perinteisestä sanonnasta. Taas sanasta sanaan kääntäessä voi päätyä sanomaan Tulimme ollaksemme sinulle katukivinä. Tärkeimmät tiet on jo roomalaisten ajoista asti päälystetty kivillä, koska se helpottaa kulkemista niin kävellen, ratsain kuin kärryjenkin kanssa. Teitä on myös reunustettu kivillä että näkee missä tie on. Tiellä olevat kivet ovat vieri vieressä, ja yhdessä ollessaan tekevät matkasta helpomman sille, joka tietä taivaltaa. Jos olen käsittänyt oikein, niin on arvostettua ja tärkeää olla yhdessä yol taş, katukivinä. On arvostettua olla toisen rinnalla ja helpottaa hänen matkaansa, helpottaa hänen taivaltaan. Kun sanot toiselle Sana yol taş olarak geldik, niin kunnioitat häntä niin paljon, että haluat olla hänen mukanaan matkassa, hänen matkallaan apuna ja taakkoja jakamassa. Ystävä, kaveri, taakkojen jakaja, auttaja ovat sanoja joita tässä tulee mieleen. Voisiko olla Tulimme sinulle matkaseuraksi / matkakavereiksi, Tulimme avuksi matkallesi. Ystävät eivät päästä sinua lähtemään yksin, Ystävät eivät jätä sinua yksin tälle matkalle.
Lisätty myöhemmin: yol taş voidaan käyttää myös merkityksessä "viitoittaa tietä, olla ohjaamassa kulkua".

Sulttan Alaaddin Keykubat, patsas Alanyassa

Yolun açık olsun

Have a nice trip sanoi google translator englanniksi, mutta suomeksi sanoi olla selvä. Niinpä niin. Sana sanalta voisi kääntää esimerkiksi, että Olkoon tiesi avoin / esteetön. Sillä on toivotettu lähtijälle avointa ja vaivatonta matkaa aikana, jolloin matkalla saattoi olla ties mitä rosvojoukkoja, äärimmäisiä luonnonoloja tai vaikka villieläimiä. Siinä mielessä tuo translatorin käännös englanniksi osuu kohdilleen. Kyse on vanhasta hyvän ja turvallisen matkan toivotuksesta. Nämä sanonnat ovat peräisin Sultan Alaaddin Keykubatin aikakaudelta, ellei kauempaakin.

Nyt kun muilla paitsi hoito-, pelastus- ja poliisitoimintaan liittyvillä on entistä enemmän vapaa-aikaa, joillakin jopa liiaksi asti, on uuden kielen opiskelu yksi keino käyttää vapaa-aikaa niin, että siitä on iloa tämän tautisen ja karanteenisen ajan jälkeiseenkin elämään. 

Itsellä on ylityöntäyteisen työvuorojakson jälkeen mitä todennäköisimmin kolme peräkkäistä vapaapäivää, ja uhmasin jo liikkumisrajoituksia sen verran, että ostin akryylimaaleja, sivellinsetin ja pieniä, pohjustettuja taulupohjia. Lisäksi hain lisää villalankaa, sillä seuraava iso neuleprojekti etenee yllättävän nopeaan tahtiin. Neulonut olen ennenkin, mutta akryylimaalit ja niillä taulun teko on minulle ihan uutta. Kokemusta on vain akvarellimaalauksesta, mutta nyt halusin kokeilla jotakin mitä en ole ennen tehnyt. Ja tietysti soitto juniorille auttaa. Hänellä on kokemusta taulujen maalaamisesta, ja hän pystyi antamaan minulle monta hyvää vinkkiä. En tiedä mitä tulee, enkä tiedä mihin tämä johtaa. Voi olla, että samassa nipussa olleet muut taulupohjat ja sivelimet sekä loput maalit päätyvät juniorille. Tai sitten saan aikaan jotakin sellaista, jonka tohtii ripustaa vaikkapa vaatekaapin oven sisäpuolelle. Hyvällä tuurilla johonkin näkösälle. Yksi innostavimmista neuvoista oli se, että aina voi kuulemma maalata jotain muuta entisen päälle. Aika näyttää mitä tulee.

Mieli kaipaa Alanyan ihanaa ilmapiiriä, merta ja aurinkoa. Kroppa kaipaa Alanyan kodissa odottavaa potkulautaa, katosta riippuvia renkaita ja sopivasti raskaita lenkkejä. Liikuntaa! Sitä kaipaan tosi kovasti. Tarvinnee hankkia tänne fillari, tai potkulauta...

Tai jospa oikaisen itseni sohvalle, laitan silmät kiinni ja kuvittelen itseni potkulautalenkille Alanyan rantamaisemiin. <3 

Sammakoita ja lankaa

Alanya Hacet meydani Kapokkipuut kukkii

Tuuli tuo naapurista hurmaavan lihapadan tuoksun meille sisälle. Siitä että huomaan sen ja väitän sitä hurmaavaksi tietää taas että dieetti on menossa. Ulkona illassa on sammakoita äänen perusteella paljon. Illan äänet ovat muutenkin ihania ja hymyilyttäviä. Tuo sammakoiden kuoro vaan on niin hellyyttävän kuuloinen, rentouttava ja kotoisa. Välillä pärisee mopo. Jaa-a, naapurin poika on tullut mopoikään, eikä sille voi olla kärttyinen vaikka päristeleekin juuri silloin kun tämä mummo harkitsee nukkumista. Ja naapurustossa myös tytöt ovat kasvaneet siihen ikään, että muutkin mopopojat ovat alkaneet liikkua seudulla. Elämä etenee joka päivä, ja olen taas kotiutunut sanan täydessä merkityksessä.

Lähdin lankakauppaan ostamaan kahta kerää valkoista Tutku-nimistä lankaa, että saan muut Tutkun jämälangat kudottua vaikkapa villasukiksi, niitä sukkia kun tarvitaan jo parin kuukauden päästä. Menin tietysti siihen mieluisimpaan, siihen joka on lähellä Cuma Pazarıa, Prince hotellin takana. Aiiii... oli taas tullut sekä uusia ihanuuksia, siis aivan upeita värejä, että vanhaa tuttua suosikkisävyäni. Myymässä ovat yleensä vanhempi mies ja hänen poikansa, ja paikalla on joskus myös vanhemman miehen rouva, pojan äiti. Tänään kuulin kun rouva sanoi pojalle, että pitäisikö sinun mennä kysymään jos tuo yabancı tarvitsee apua. "Ei tarvitse mennä. Hän etsii ensin ja kysyy sitten mitä ei löydä." Jep. Iso kassillinen lankoja lähti mukaan. Naapurin rouvakin on tulossa meille katsomaan miten tehdään suomalaisia kuviovillasukkia, ja erityisesti niiden kantapää.

Kukkia on paljon, kuin myös nuppuja ja pumpulipalloja

Tutuista paikoista puheenollen... Olen joskus suositellut ÖzAvci-ravintolaa ison bussiaseman laitamilla, heti taksiaseman vieressä. Eh, jotakin on tapahtunut. Ilmeisesti omistaja on vaihtunut, kai. Ainakin tarjoiluhenkilöstö on vaihtunut ja hinnat kaksinkertaistuneet. Kun tarjoilijana ei ollut tuttu kasvo vaan ihan uusi, nuori juippi, niin onneksi tajusin kysyä haluamani ruoan hintaa ennen kuin tilasin. Kun kuulin kaksinkertaisen hinnan, niin jätin tilaamatta ja kävelin saman pihapiirin vastakkaiselle nurkalle. Siellä oli edelleen puolta halvempana sama annos, tosin paikka näytti niin tyhjennetyltä kuin se suljettaisiin, En tiedä, se oli vain oma fiilis kun katsoin tyhjää ja likaista ympäristöä syöttäessäni oman ruokani loppua punaiselle kissaemolle. Kaikki muuttuu. Kaikki.

Olenko avannut ruotsin oppikirjat? Juu-u, lipsahti se auki kun nostin kirjahyllyyn. Mutta mutta, en ole saanut itseäni niskasta kiinni vielä tuon asian suhteen, vaikka päätin ennalta että lokakuun alussa alkaa lukujärjestys taas toimia. Ei toimi vielä. Olen sen sijaan aloittanut taas turkin kielen opiskelun, ja olen innoissani siitä, että huomaan edistyneeni kuullun ymmärtämisessä oleellisesti. Ymmärrän suurimman osan kaupungin kuulutuksista (hautajaiskuulutuksia) sekä uutistenlukijoiden supernopeista puheista. Ja ymmärrän entistä enemmän alanyanmurteella puhuttuja juttuja. Jee! Puhe onkin sitten toinen juttu. Pitäisi kai hankkia turkinkielinen miesystävä niin tulisi treenattua, tulisi puhuttua päivittäin paljon.

Jos jotakuta mietityttää miten ney-huilun soiton opettelu edistyy, niin jos edistymisenä pidetään sitä, etten enää hermostu kun en saa ääntä vaikka kuinka yritän, niin silloin edistyn asiassa. Yritän edelleen eri tavoin, enkä vieläkään tiedä miten se pitäisi tehdä. Ääntä ei tule. Naapurustossa siis täysi rauha ja hiljaisuus, ja sammakoitten kuoron konsertti. Ja sammakoista tuli mieleeni vähenevä kuu ja kuun paikka taivaalla. Olen täysikuun aikoihin oikein etsimällä etsinyt että mistä päin kuu nousee. Mereltä päin tietysti, tässä asunnossa. Oi ihana meri. Meri on ollut kaunis ja rauhallinen, vaan rannat ovat niin täysiä etten ole mennyt. Odotan myrskyjä ja tyrskyjä, salamoiden pauketta, voimakasta tuulta ja vaakasuoraan tulevaa vesisadetta. Kunnon myrsky tekisi nyt hyvää ;). 

HAcet-aukiolla kukkii kapokkipuut kauniisti. Ensimmäistä kertaa näen valkoisin kukin kukkivan kapokkipuun, kun aiemmat ovat aina olleet vaalenapunaisia. Tuolla on niitä molempia. Jos mietit missä on Hacet-aukio, niin otapa suunta Atatürk-patsaalta risteyksessä olevan taksikopin oikealta puolelta kohti vuoria, ja siellä se seuraavassa risteyksessä on. 

Kukoistakaahan tekin, kukin tahoillanne :).

Kieliviidakko, omassa päässä

Puhuttu kieli, kuvakieli, elekieli....

Kesäkuun alussa Ruotsiin töihin mennessä kävi usein niin, että vastasin siellä ruotsinkieliseen puheeseen turkiksi. Myös silloin kun olin viimeiseen asti väsynyt tuli suusta ulos ruotsin sijasta turkkia. Sen lisäksi tarvittiin suomea, koska työskentelin suomenkielisten vanhusten kanssa, ja latinaa kun halusin selittää vanhuksen tilasta ruotsinkieliselle sairaanhoitajalle sellaisia asioita, joita en osannut selittää ruotsiksi. Muutaman viikon kuluttua ruotsinkieli tuli jopa uniin asti, siis näin toisinaan unta ruotsiksi.

Turkkiin palattua vielä eilenkin tuli turkiksi puhuessa sekaan ruotsinkielisiä sanoja. Huomasin sen siitä, kun keskustelun toinen osapuoli vaihtoi keskustelun englanniksi ikään kuin varmistaakseen että puhumme samasta asiasta ja ymmärrämme toisiamme oikein. Täällä siis tulee käytettyä pääasiassa turkkia, toisinaan suomea jonkun suomalaisen kaverin saapuessa tänne, englantia kaikkien niiden kauppiaitten kanssa, jotka eivät halua puhua turkkia, ja joskus harvoin muutama sana ruotsia. Nyt viikon täällä olon jälkeen viime yön unet olivat jo turkiksi, mutta ajattelukieli on vielä suomi. 

13 viikon poissaolon jälkeen turkinkielisiä sanoja ja ilmaisuja on hakusessa. Poissaolon aikana on tullut kielellistä takapakkia ihan selvästi. Sen lisäksi tuon 13 viikon aikana en opiskellut turkkia lainkaan, eli saan sekä palata muutamia tunteja taaksepäin muistaakseni missä mentiin, että en edistynyt. Tulevalla viikolla on taas aika aloittaa opiskelut, ts. jatkaa turkinkielen opintoja... olettaen että se mahdollisuus on vielä tallella. En ole ollut yhteyksissä opintoja järjestävään tahoon lainkaan. En vaan muistanut salasanoja ja käyttäjätunnuksia ilman kotona olevaa muistilappua.

Ympäristötaiteen kieltä Boråsista, Ruotsista

Tätä tämä usein on, monella kielellä kommunikointia ja jonkinlainen stressi siitä. Ei ole ollenkaan helppoa tai välttämättä edes miellyttävää kommunikoida kovin monella kielellä. Esim. eilen jätin kysymättä erästä kaveria ulos pääasiallisesti sen takia, että koin etten jaksa kommunikoida koko iltaa englanniksi. Koin, että se olisi ollut enemmän voimia vievää kuin iloa tuovaa, ja itseäni ajatellen menin helpommalla vaihtoehdolla, turkiksi. Sekin, että saa käyttää ympäröivän yhteiskunnan käyttämää kieltä, on eräänlaista stressin ehkäisyä tai jopa stressin purkua. 

Jos lähtee ulos rentoutumaan monikielisessä kaveriporukassa, niin kavereiden ja muiden kohdattujen ihmisten välillä tulkiksi joutuminen isommassa mittakaavassa on rasittavaa. Ei ole enää mitään rentoutumista jos tulkkaat tuntikausia ilman omaa tahtoasi, vaan silloin on tavallaan töissä ja palvelemassa niitä jotka eivät muutoin osaa kommunikoida keskenään. Noh, te muutamat hienotunteiset ja muitakin ihmisiä ajattelevat suomalaiset ystävät, jotka ehkä luette tätä, älkääpä ottako tätä itseenne. Toiset vaativat ja vielä arvostelevat, te muutamat ette toimi niin. Teidän kanssa on ilo tulkata ja teen sen vapaaehtoisesti, itsekin tilanteista nauttien. 

Sanovat, että kielten opiskelu pitää dementiaa loitolla. Kiva. Aina kulttuurista toiseen siirtyessä, vaikka vähäksikin aikaa, puhkeaa päässäni kukkaan kieliviidakko. Joskus se on niin tiheä, että tulee nykäistyä väärästä liaanista, joskus taas avara kuin Sahara, eikä käteen jää mitään mistä nykäistä. Keskustelun toinen osapuoli vaan odottaa jo kärsimättömänä vastaustani tai ilmaisua, ja minä vielä vaellan eksyksissä. Jospa oppisin olemaan itselleni armollisempi, enkä ottaisi pienintäkään painetta missään kieliympäristössä. Kieltähän se vain on. Ja jälleen kerran hatun nosto ja kunnioittava kumassa herroille J & P, jotka pystyvät kommunikoimaan mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ympäristönsä kanssa. Teistä tuli minulle eräänlaisia esikuvia kommunikoinnin saralla 😍.

Alahan opiskella turkkia :D. Siitä on hyötyä monin eri tavoin.

Meren sininen väri palasi 😍

Tämän aamun värit <3

Aamulla sai herätä viileisiin tunnelmiin, niin viileisiin, että kävi hetken mielessä Suomen alkutalven ilmasto ja peiton alle jääminen. Meri on tänään onneksi sininen, kaunis sininen. Tekisi mieli sanoa että toipunut sen myrskyn ja harmaanmustan jäljiltä. Auringonpaisteinen sää kutsuu ulos, ja torille lähdenkin ruokaostoksille jonkun ajan päästä. Sitä ennen pieni katsaus Alanyan juttuihin.

Käsittääkseni keskiseen Suomeen tuli eilen lumi, ja runsaana kuulemma tulikin. Niin tuli keskiseen Turkkiinkin. 15 cm lunta ja sohjoa Alanya-Konya -tiellä sai aikaan ulosajojen

1. myrskyn jälkeen pieni valon hetki

tulvan ja työllisti auttavia tahoja pitkin yötä. Kesärenkaita käyttävät autoilijat ja kovan tuulen kanssa ilmaantuneeseen sankkaan lumituiskuun tottumattomat eivät ihan osuneet pysymän tiellä. Lopulta tie suljettiin liikenteeltä sääolosuhteiden vuoksi. Tässä linkki lehtiartikkeliin. Saimme kahdelle yölle myös jäätymisvaroituksen, tässä se lehtijuttu. 

Autolla vuoristossa ilta- ja yöaikaan liikkuvien kannattaa olla tarkkoina mustan jää ja kuuran aiheuttaman liukkauden takia. Puutarhureille yöt ovat painajainen ihan muusta syystä. Meren läheisyydessä ja Alanyan keskustassa lämpötilat ovat ihan toista luokkaa. Öisin matalimmillaan sääenustuksen mukaan noin +15 C. Parin

2. myrsky nousee ja pimentää

päivän päästä ennustetaan päivälämpötilojenkin nousevan taas +28 C lukemiin, joten hienoja lomasäitä on tarjolla.

Alanyan kaupunki järjestää jatkossa kahdet kirjamessut vuosittain. Keväällä pidetään lastenkirjamessut ja syksyisin aikuisille suunnattujen kirjojen messut. Parhaillaan ovat käynnissä aikuisten kirjamessut, ja ne ovat Kulttuuritalolla avoinna 4.11. saakka.

Eilen kiersimme ystäväni kanssa ulkona Alanyan illassa pitkin kaupunkia keskustellen, tuttuja kohdaten ja naurua

2. myrskyn jälkeen taivas selkeni iltaruskoon

esiin kaivaen. Ja löytyihän se sieltä. Parhaat naurut saatiin viimeisessä paikassa ja vanhoista, melko tyhmistä asioista, Muzzin säestyksellä. Jotkut vaan osaavat naurattamisen taidon. No, oli meillä Muzzillekin sellaisia terveisiä, että hän pomppasi riemusta. Ilta ei ihan vielä siihen loppunut, vaan sopivasti rentoutuneena ja itsevarmuuttani nostaneena päätin "tarttua härkää sarvista" ja kohdata ihmisen, jolle olin vihainen, jonka toiminnan seurauksena olin pettynyt ja loukkaantunut, hän kun oli sopivasti siinä lähistöllä. Ystäväni ennakoi, ja lähti käymään marketissa hakemassa suklaata, josko se vaikka tulisi tarpeeseen keskustelun jälkeen. Keskustelu oli yllättävän positiivinen, ehkä jopa tuloksellinen, ja suklaat syötiin pois ajelehtimasta oikein hyvillä mielin. Tuotakaan keskustelua ei olisi voinut käydä samalla tavoin, ellen olisi pystynyt käymään sitä sujuvalla turkin kielellä. Muuta yhteistä kieltä ei ollut. Sanon taas kerran... kannattaa opiskella hyvä turkin kieli, jos aikoo oleskella täällä enemmän kuin lomaviikon silloin tällöin.

Pikkukaupan iso valikoima

Alanyan DimCayin laskulla olevan kaupan kauppias

Naapurin pihamaalle on ilmeisesti tuotu vasta emostaan vieroitettu vuohilapsonen. Se "ihana pikku söpöläinen" on huutanut nyt neljä tuntia yhtäjaksoisesti. Itselläni on menossa sairaalaruotsin opiskelu ja kertaus, ja ihan vaan jotenkin alkoi nyppiä tuo kimeänpuoleinen määintä-itku. Kun aloin kirjoittamaan tätä, se hiljeni hetkeksi ja olin jo hihkua jippiitä... nyt siellä määkii useampi. Jos ei hotelli melua, eikä kukko ja kanat, niin sitten vuohet. Minun hiljainen kylämiljööni on muuttunut kahdessa vuodessa puolikaupunkilaiseksi alueeksi, jolla hiljaiset hetket ovat vähissä. Kerroinko jo aiemmin, että katselin tonttia. Halvimmat löytämäni pikkutontit pienen omakotitalon rakentamista varten maksaisivat juuri nyt ja nykyisellä kurssilla 3.000 €. Toinen on hotellin, ja toinen hautausmaan vieressä 😅.

Kaupassa on kaikkia peruselintarvikkeita ja...

Lämmin kausi on alkanut, siis oikeasti lämmin. Ulkona on parhaillaan muutama pilvenhattara ja +26 C vaikka on jo ilta-auringon aika. Parvekkeella on varjossa saman verran. Mustien tuolieni istuinosa poltti epämukavasti, siirsiin lämpömittarin siihen, ja sain lukemaksi +42 C. Ei ihme jos vähän nahkaa poltteli. Parvekekukista ison kehäkukan jouduin antamaan jo naapurin puutarhurille, sillä sen nesteytys ei kestänyt näitä lämpölukemia. Parvekekirsikkatomaatit sen sijaan nauttivat lämmöstä ja valosta, ja pukkaavat tulemaan pieniä, vihreitä palleroita yllättävää tahtia. Vielä kun näkisi ne punaisina...

...suklaita, keksejä, suklaita ja suklaakeksejä...

Olen innoissani kesätyömahdollisuuksista, ja omvårdnadsstatus, anamnes och epikris,  ja
sekä niiden laatiminen kirjallisesti että selittäminen puhumalla ovat juuri nyt päivän polttavia projekteja. Tämän lisäksi omassa turkinkielen opiskelussani saan viikonlopun aikana yhden tason päätökseen ja ensi viikolla pääsen aloittamaan uutta tasoa. Ja tanssijuttujen osalta on meneillään koreografioiden rakentamista ja videoiden suunnittelua. Kaikki ovat valmistautumista tulevaan, ja kukin tahollaan tarpeellisia. Kirjoittaminen on tällä hetkellä ihan seis, ja käynnistynee vasta juhannuksen jälkeen taas. Siihen asti tahtia ja melua on liikaa. Meluisassa ympäristössä ei tule mitään ulos, ei rivin riviä, vaikka olisi kuinka paljon aikaa. Hiljaisuutta ei korvaa mikään, ja sitä kohden mennään taas, vaihe kerrallaan.

Montako kilometriä lisälenkkiä? Hah, 0.

Noista kuvista pari sanaa. Kävin lenkillä, mikä ei näy kuvissa eikä vaa'allakaan. Kunnossa se onneksi näkyy. Dimcayin sillan jälkeen, heti Kestelin puolella lukee teksti Ciz Biz Köfte. Siitä taisin kertoa aiemmin. Kyseessä on paikalline pikaruokapaikka. Sen rakennuksen vasenta sivua edetessä tulee nurkalla vastaan Full Ay Market. Muistan nimen siksi, kun se on sekoitus englantia ja turkkia. Jos jatkaa vielä pidemmälle saman rakennuksen kiertämistä, niin seuraavalla nurkalla on toinen pikkumarketti. Nimestä ei nyt ole mitään muistikuvaa. Joka tapauksessa kävin siellä kuntoilulenkin välipalalla... alin kuva kertoo siitä.

Puhuimme kauppiaan kanssa muutaman sanan. Kerroin että nämä pikkukaupat ovat viehättäviä, ja että Suomesta ne ovat kuolleet muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lähes sukupuuttoon. Hän sanoi että täällä on meneillään samanlainen kehitys. Isoja marketteja avataan, ja ihmiset ostavat sieltä tavarapaljouden keskeltä mieluummin. Mutta esim. tässä marketissa on tuotteet samassa hinnassa kuin Migroksessa tai A101:ssa, joissa itsekin enimmäkseen asioin. Damlataksella, hotellien lähellä olevien pikkumarkettien hintataso on ihan erilainen, turistihinnoiteltu, sen sijaan näissä keskustan ulkopuolisissa pikkumarketeissa on edullista. Kokoonsa nähden tuokin marketti sisältää yllättävän paljon erilaisia tuotteita. Kysyin kauppiaalta että saanko ottaa kuvan ja jakaa sen eteenpäin. Hän antoi luvan. KUvatessani tavarahyllyjä kuului sivulta "no, saat sinä minustakin kuvan ottaa". Pihalla on vielä toinen puoli myymälää, mutta ne kuvat eivät voimakkaasta auringonpaisteesta johtuen onnistuneet tuolla kuvausvälineellä. Usein nämä pikkumarketit ovat 1-2 perheen omistamia, ja perhe itse työskentelee siellä. Kannattaa kannattaa pienyrittäjiä.

Usko unelmiisi ja tee mitä työlupaan vaaditaan

Alanyan DimCay Tosmurin ja Kestelin välissä.

Tahto oli koetuksella tänäänkin, tosin hieman eri tavalla kuin fillarin kanssa. Päätin että on aika testata juoksemista pitkän tauon jälkeen. Kuten olettaa saattoi oli juoksukunto tosi paljon heikompi kuin aiemmin, mutta kerran koivet liikkuu ja kroppa pelaa, niin miksipä ei sitäkin saa taas kohotettua entisen kaltaiseksi. Lempeä aloituslenkki oli vain 2,5 km, ja jo ensimmäisen kilometrin jälkeen alkoi poltella säärissä melko vahvasti. Sen jälkeen osan kävelin ja osan juoksin, ja ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin oli kunnolla lämmin.

Kestelin puolella DimCayta, uusi silta taustalla

Juoksusta saa jotakin sellaista mitä en kävelyllä saavuta, enkä tuolla mummopyörälläkään. Sen takia se vetää puoleensa. Jos voisi tanssia jiveä, buggia, boogie woogieta tms. kuntoa vaativaa, astetta rankempaa tanssia, niin se toki korvaisi juoksun, vaan kun ei nyt ole tanssittajaa eikä yksin viitsi kovin kauaan pyörähdellä. Tyhmä kun olin, ei tullut lenkin aikana katsottua arpialueen tilannetta. Kotona hieman säikähdin, kun se oli tosi tumma, violetin sininen. Verenkierto ko ihoalueella ei riittänyt juoksulenkin aikana. Kävellessä, fillaroidessa ja tanssitreeneissä tuollaista ongelmaa ei enää ole. Ei tule enää
värimuutoksia. Mutta no, kun näinkin painava nainen lähtee äkkiseltään, uudella alulla juoksemaan, niin ihmekös tuo jos jalat ja verenkierto on kovilla 😁. Joten ei juoksulenkkejä ihan vielä, vasta painon vähän pudottua. Lisätään sen sijaan fillaroinnin tehoa, eli ylämäkeen hopi hopi.

Uuden ohitustien DImCayin ylittävä silta

Pari sanaa työlupatilanteesta. Sain viime viikolla niin hyviä uutisia asiasta, että olen ollut aikalailla työllistetty järjestelyjen suhteen. Kävimme valtion virkamiehen kanssa keskustelun, joka oli tarpeellinen, ja jonka tulos oli sekä yllättävä että erittäin mieluinen. Minun tarvitsee täyttää enää yksi ehto, ja sen täyttäminen muutaman kuukauden sisään on ihan mahdollisuuksien rajoissa. Todennäköisimmin siihen mennee vuosi, mutta ei ole kaukana sekään ajankohta. Nyt siis tunnelissa on valoa, ja tunnelin pääkin on jo näkyvissa. Tavoite on jo tosi lähellä, ja tämä on tärkeä välietappi. Henkisesti tosi tärkeä. Tähän liittyy oleellisesti kaikkien epäilijöiden ja paskanpuhujien niskalenkki, "Siitäs saitte".

Ei näy enää lunta tällä puolen, mutta varjon puolella on.

Näillä näkymin on siis edessä muutto, ehtoon liittyen, ja valmistautuminen siihen, että ensi vuonna saan tehdä avoimesti ja laillisesti asioita joita rakastan. Kaikki kielen ja kulttuurin opiskelu, yhteiskuntaan sopeutuminen sekä verkoston rakentaminen on ollut tarpeen. Ja koen tämän myöskin palkintona hyvin suoritetuista opinnoista, vaikkei se yhteiskunnan silmissä sitä ole. Ajatuksen tasolla voin palkita omaa itseäni kaikista viime vuosien ponnistuksista ja uhrauksista, ja niin teenkin. Muutama päivä on mennyt onnellisena asioita järjestellen, ja asioiden järjestymiseen uskoen.

Alanyan näkyy keskusta tuolla taustalla

Usko unelmiisi, ja keskity niihin. Unohda turhat polut, ja kulje askel askeleelta kohti
unelmiasi.

Blogi muuttui hieman

Ihan vaan muutama ruusun kuva ;)

Blogiin on tullut uusi välilehti nimeltä Alanya-faktaa. Samalla Turkki ja Alanya -välilehden
nimi muuttui Turkki -nimeksi. Lukijat ovat kertoneet, että on vaikea löytää Alanyaan liittyviä opastavia ja informatiivisia tekstejä päiväkirjatyylisen, omaa elämää ja tunnelmia kuvaavan tekstin seasta. Tämän vuoksi jatkossa pyrin jaottelemaan Alanya-tiedon omalle sivulleen, niin että ne ovat suoraan tuossa sivulla eikä minkään linkin takana. Turkki-osiokin kehittyy, sen muuttaminen vaan vaatii valtavan määrän työtunteja, eikä sitä ole vielä tullut tehtyä.

Tänäänkin on päivä mennyt opiskellessa. Viitenä päivänä viikossa opiskelen sekä turkkia, norjaa että ulkomaankauppaa. Turkin kielen opiskelu tullee olemaan elinikäinen projekti. Norjan kielen opiskelu jatkuu ainakin kesään asti, ja sitten mitä todennäköisimmin livenä paikanpäällä. Ulkomaankaupan opiskelu on lyhyt mutta erittäin tarpeellinen jakso, ja se on nyt tärkeysjärjestyksessä ohittanut kirjoitusprojektit seuraavan kuukauden ajaksi. Ne viikon kaksi muuta, jäljelle jäävää päivää teen mitä huvittaa, ja opiskelen. Viitenä päivänä viikossa teen jonkinlaisen kävely- tai pyöräily- tai hölkkälenkin. Eilen oli hölkkä jo tosi lähellä, mutta maltoin vielä pysyä kävelyssä sen "yllättävän-autosta-poistumisen" vammojen parantumisen takia.

Tuttavia, ystäviä ja kavereita on täällä lomalla ja uusia on tulossa, joten sosiaalisessa elämässäkin on vaihtelua. Nyt on kyllä tullut tavattua turkkilaisia ystäviä aivan liian vähän... Eikä tässä ole enää montaakaan viikkoa kesäkuun alkuun, ja kesäkuun aikana matkustan "jonnekin päin

tekemään jotakin". Norjan kanssa on paperityöt vielä keskeneräiset, eli odottelemme valtiolta hyväksyntää. Se tieto tullee mitä todennäköisimmin tulevalla viikolla, ja silloin ratkeaa moni sellainen asia, joka nyt vielä on kysymysmerkkinä ilmassa.

Meillä on ollut upea, aurinkoinen sää ja lämmöt +30 C tienoilla. En silti selvinnyt ilman takkia tänäänkään, sillä kun ensin naureskelin että keskustassa näkyy ukkostavan, meillä ei, niin tuntia myöhemmin pimeni ja viileni meilläkin. Vettä ei tule, mutta vuorilta puhaltaa kylmästi (=alle +30C). Koska on perjantai, on taas

Aşk ve Mavi -päivä. Vähän jälkeen seitsemän kannattaa olla jo kanavalla virittäytymässä tunnelmaan. Hyvää perjantai-iltaa :D.

Mehter-soittokunnasta ja muusta

Mehter-orkesteri on perinteinen Ottomaaniaikainen orkesteri, jonka tunnistaa usein

Alanya Mehter Takımı 2016

näyttävistä asuista. Esim. Alanyassa Mehter-orkesteri pukeutuu punakultaisiin perinteisen tyylisiin asuihin, ja joko liikkuu soittimiensa kanssa tarpeen mukaan (esim. kulkueet tai tapahtumat), tai soittaa tietyssä paikassa (esim. messut ja paastonajan tapahtumat). Mehter-orkesteria voi kuunnella joka perjantai Atatürk-patsaalla. Kellonaikaa en vielä tiedä. Kerron siitä kun saan sen selville. Alanyan kaupungin Mini-Mehterit eli erään alakoulun Mehter-oppilaat esiintyivät nyt perjantaina. Tässä on linkki lehtijuttuun, ja kaupungin FAcesivuille. Siellä on paljon kuvia ko tapahtumasta.

Ja mikäli jäi vaivaamaan, että mitä se Mehter-soittokunta tekee ja soittaa, niin tässä on vuoden 2016 Ramadaniin liittyvä kulkue + lavalta soitettua musiikkia Youtubevideona.

ALANYA BELEDİYESİ MEHTER TAKIMI RAMAZAN ETKİNLİĞİ

Mehter-soittokuntien nettisivut löytyvät täältä. Heitä voi tilata korvausta vastaan myös monenlaisiin eri tilaisuuksiin. Sivuilta löytyy myös videoita ja toiminnan esittelyä.

Löytyi lopultakin Tosmurista se salmiakki-lakritsi-Fazerinsuklaa-herkkukauppa. Eli Portgrup niminen varastomyymälä myy sekä rasioittain että irtona useita merkkejä skandinaviasta tuotuja salmiakkeja, lakritseja, hedelmä- ja viinikumikarkkeja sekä mm. Fazerin Sinistä. Omistaja Erdem puhuu myös englantia, ja toivottaa kävijät mielellään tervetulleiksi tutustumaan paikkaan. Ei todellakaan näytä ulospäin karkkikaupalta, mutta sininen portgrup teksti kun löytyy, niin olet oikealla ovella.

Viime vuoden lopulla suunnittelin arvontaa tänne, kun puoli miljoonaa lukukertaa ylittyy. En ole vielä arponut, enkä arvo ennen kuin olen käynyt euroopan puolella töissä. Fillarilla kaatumisen seuraukset ovat tähän mennessä maksaneet lähes 3.000 TL, eikä vakuutus korvaa kun ei ole vielä oleskelulupakorttia. Tuon ansiosta ei ole nyt mitään hinkua lahjoittaa rahaa mihinkään, etenkin kun Suomen kirja- ja kurssimyynnin tulot ovat pienet, ja ne ovat ainoat tulot. Seuraavan eurooppaan suuntautuvan työkeikkareissun jälkeen on sitten toivottavasti toisenainen tilanne. Arpajaiset siis jäävät uinumaan toistaiseksi.

Tässäpä on jakoon yksi youtubessa oleva turkinkielen sanoja ja sanontoja opettava video. En montaa sekuntia sitä katsonut, joten en tiedä sen koko sisältöä. Sen tiedän, että kesto on yli 9 tuntia. Sinne siis oikeasti mahtuu valtava määrä asiaa, paljon, paljon sanoja ja fraaseja. Jos yhtään kiinnostaa, niin katsopa mitä se voi sinulle tarjota. Alla on youtube-linkin osoite, siltä varalta että tämä linkki lakkaa jostain syystä toimimasta.

https://youtu.be/EnzeZkGMDa0.

Tällaisia tällä kertaa. Hyvää alkavaa viikkoa.

Rohkea nuori nainen

Kukkapenkkien satoa nyt

Lähdin aamulla hammaslääkäriin mukanani myös torikärry painavampia ostoksia varten. Viereeni bussissa istui tuttu opettajarouva ja neuvoi jäämään pois ihan väärässä paikassa. SIitä olisi ollut niin pitkä kävelymatka hammaslääkärille, että päätin tulla uudestaan toisella kertaa, oikealle pysäkille. Sen sijaan bussissa edessämme istuva nuori konyalaislähtöinen neljän lapsen äiti oli paljon tärkeämpi.

Kun vieressäistujani esitteli itsensä opettajaksi, ryhtyi nuori nainen suorapuheiseksi. Hän kertoi tilanteestaan ja pyysi apua. Hän oli lähtenyt pois toivottoman miehensä luota lastensa kanssa, ja muuttanut juuri tyhjään asuntoon. Hänellä ei  ollut juurikaan muuta kuin lapset ja päällään olevat vaatteet. Opettajarouva neuvoi mistä kaupungilta saa sosiaaliapua ja lupasi muutenkin auttaa, samoin takanamme istuva yrittäjärouva lupasi auttaa naista työn saannissa. Nainen on niin paljon pienempi kuin minä, että itseltäni löytyy sekä naiselle että murrosikäiselle tytölle sopivia vaatteita, ja lupasin viedä niitä huomenna. Kaiken kaikkiaan rohkea nuori nainen.

Koipi voi entistä paremmin. Ihoalue on kuuma mutta tulehdukseton. Taaskin kaupunkiasioilla haava alkoi vuotaa parista kohden. Iho ja arpi eivät kestä verenpainetta, ja verenkierto on vielä huono. Nestettä konkreettisesti tihkuu ihon läpi, jos en pääse välillä istumaan ja nostamaan jalkaa ylös. Yksi kohta ihoalueesta menee tummanvioletiksi joka kerta kun olen jalkeilla pidempään kuin muutamia minuutteja. Reunakuoliota olen sekä leikellyt että repinyt irti, ja se loppuu kohta. Kävely- / roikutusrajoitukset ja kuohuttelut jatkuvat edelleen. Arvesta tulee älyttömän ruma, mutta siihen tullee tatska kaveriksi 🙈.  Niin että kyllä tästä vielä koipi tuli, ihan käyttökelpoinen sellainen.

Jokohan tänä kesänä?

Katti syö nyt ylimääräistä matokuuria, ihan vaan siksi kun sillä on noin julmetun iso maha, pentumahan tapainen. KAiken järjen mukaan, jos se on raskaana, niin sen pitäisi synnyttää parin viikon aikana. Toivottavasti kyse on kuitenkin madoista. Tämä outo otus syö mitä tahansa jos se on kuorrutettu suklaalla tai tomaattikastikkeella. Matolääkkeetkin meni helposti ja vapaaehtoisesti tomaattikastikkeen kera ihan noin vaan. Huomenna vielä kolmas annos, ja sitten on se kuuri ohi. No, maha on pömppö ja pönäkkä ainakin toistaiseksi. Jos sieltä pukkaa ulos pentuja, niin minä olen kyllä hepulin partaalla. Toivotaan että se on vaan ahmattimaha.

Oma turkinkielen opiskelu on taas saanut uutta vauhtia, kun stressi on helpottanut. Periaatteessa nyt on hyvää aikaa, mutta käytännössä keskittyminen on surkeaa. Jotain uutta kielioppiakin yrittää silti tarttua päähän. Haasteena on se, että opin oppimaan turkinkielisen opettajan turkinkielisestä opetuksesta uutta turkin kielioppia. Joudun kuitenkin etsimään niille suomenkieliset kielioppitermit, esim -laş Eki tai -abil Yeterlik. Kiva silti huomata, että voi näinkin opiskella.

MItähän kieltä hän puhuu?

VAstakeitettyä appelsiinimarmeladia

Turkinkielen ja tulkin osalta vielä pari sanaa sairaala-asioinneista. Alanyan Devlet
Hastanesissa on tähän mennessä aina käydessäni ollut suomalaistaustainen työntekijä heti vastaanotossa. Nyt hän oli vapaapäivällä. Kävelin silti normaalisti samalle tiskille, kun sitä kautta olen aiemminkin asioinut. MAtkalla tiskille kuulin jo kuinka vasemmalla olevalta pöydältä joku venäläisen näköinen nainen puhuu minulle jotain kielellä, jota en ymmärrä. Asioin tutun miesvirkailijan kanssa, joka muistaa, ja sanoo kuitenkin, että ensin kaikkien pitää ilmoittautua myös tuon ruovan tiskillä.

Ok. Menen tiskille. Rouva puhua polottaa ihan hirveästi jotain mistä en ymmärrä mitään. Mietin jo, että ei kai se luule minua venäläiseksi ja molota venäjää tai jotain sen tapaista. SItten se hiljenee, ja ihan selvästi odottaa minulta jotain vastausta. Sanon turkiksi, että sorry, en ymmärtänyt mitään kielestä mitä puhut. Olisi helpompaa asioida turkiksi. Rouva suuttuu, ja silloin ymmärrän.

"Juurihan sinä puhuit tuon miehen kanssa turkkia, ja ymmärsitte toisianne."
NIin, hän puhui turkkia jota voi ymmärtää.
"MInä puhun ihan samaa turkkia"
No et todellakaan (ehti karata ilmoitte).

Projektipäällikkö kylpee auringossa ja tarkkailee

Rouva alkoi huutaa naama punaisena toisen tiskin miehelle niin että odotusaula raikui.
"Tule sieltä tänne, jos se kerran sinua ymmärtää! No, tule nyt, heti!"
Ja jupisee taas välissä jotakin mitä en ymmärrä.
Puhuu sitten miestä odottaessa minulle kovaäänisesti kuin kuurolle, että "Miksi sinä olet tullut? Mitä on tapahtunut?"
Ja huutaa taas samalla sitä toista miestä paikalle.
Kysyn pariin kolmeen otteeseen, että vastaanko nyt tuohon viimeiseen kysymykseesi vai en, mutta kestää aikansa ennen kuin hän rauhoittuu niin paljon, että pystyy taas kuuntelemaan. Kun lopultakin ymmärsin mitä hän tahtoi tietää, ja vastasin, pääsin pois siitä piinasta.

OLIsi ollut erittäin mielenkiintoista tietää millä murteella hän puhui. Mahtoiko kyseessä olla hankalasti puhuttu ja puhtaasta turkin kielestä huomattavasti poikkeava Alanyan murre, vai joku muu erityinen murre? Eipä ole pitkiin aikoihin käynyt niin, etten ymmärrä edes mistä kielestä on kyse. Mutta joillakin on taito puhua niin  erikoisesti, ettei ainakaan kielitaitorajoitteinen ulkomaalainen ymmärrä. VAan ihan oikeasti, kaikki muut henkilöt, joiden kanssa olen asioinut sekä Alanyan että Adanan sairaalassa, puhuivat paljon helpommin ymmärrettävää, normaalimpaa turkkia. Tällä rouvalla on joku vahva murre, ja "naisen tapa puhua".

Moni tapaamani kouluttamaton nainen puhuu sellaisia sanoja ja sellaisella tavalla, josta on tosi vaikeaa saada selvää. Oletan että kyse on vahvalla murteella puhumisesta. VAan se siitä taas. Jos siis osaat muutaman sanan turkkia, etkä aina tule ymmärretyksi, niin älä huoli. Tällaista sattuu ja se on inhimillistä puolin jos toisinkin. Ehkä tuokaan rouva ei ole edes tajunnut puhuvansa vahvasti murtaen. Asia kuitenkin selvisi lopulta.

...pieni osa projektista näkyvillä...

12 tuntia kotona sisällä ja parvekkeella istuen menee ihan ok, mutta nämä viimeiset 3 h odottelu ennen ilta-antibioottia ovat jo niin kylmiä, ettei parvekkeella tarkene niin kuin ennen auringon laskua. Ovat siis Pitkiä tunteja. SIksikin, että kasvoille nousi äsken punakka ja pönäkkä allerginen reaktio, ilmeisesti antibiootista. (Jokunen sana poistettu). Tämä on kuitenkin samaa "perhettä" kuin ne, joita en kestä. Mutta otan seuraavankin, ja näen sitten mitä tulee ja miltä aamu näyttää. PAras ottaa siksikin, että tuo kissan roikale ehti noin vaan iskeä kuononsa ja tassunsa haavalle, juuri siihen avoimeen kohtaan tietysti. Alan olla entistä vakuuttuneempi siitä, että katukissahistoriansakin vuoksi se haistaa veren ruokana...

Keitin tänään appelsiinimarmeladia, kun appelsiinit näyttivät siltä, etteivät selviä huomiseen, eikä tehnyt mieli syödä kaikkia nyt. Ja siksikin, kun niitä syödessä aukesi suupielien iho. 7 appelsiinin sisus mehuineen, 1 sitruunan sisus mehuineen, 1 dl vettä ja 3 dl sokeria  😍😋😋
Ajattelin, että syön sitä marmeladia vähän silloin ja vähän tällöin. MAistoin kuitenkin ennen purkitusta, ja vähän lisää ja lisää, kunnes kitalaesta irtosi nahka liian kuumana maistelun takia. Pitihän sitä testata vohvelienkin päällä, ja puolet marmeladista jotenkin vaan katosi. Ihan noin vaan. Aivan liian hyvää...

Bir varmış bir yokmuş...

Aamulla sopivasti energisenä... ei vaineskaan, vaan koska lattia näytti siltä että siivous on tarpeen, niin siivosin koko talon lattiat. Koska kissan ruoat eivät tahdo lähteä lattiasta moppaamalla, oli taas perinteisen luuttuamisen vuoro. Se oli samalla myös silmiä avaava teko, sillä jokaisen huoneen lattialta löytyi yksittäisiä, huomattavan pitkiä, suoria, mustia hiuksia. Hhmmm, minultahan sellaisia ei löydy, eikä siihen sopivia vierailijoitakaan ole käynyt viimeisten viikkojen aikana minun läsnäollessani. Luvaton salavierailija...

Toisen henkilön runojen kääntäminen turkista suomeksi on ollut päivän turkin kielen harjoittelua. Parvekkeella ukkospilven raoista loistavan auringon lämmössä istuen sanakirja toisessa käessä yritän hahmotella runoihin jotakin ymmärrystä. Juu ja ei. Välillä joku onnistuu, ja pari seuraavaa ei. Stressiä lieventävänä ensiapuna toimi sitruunahalva. Tein halvaa hyvin vähämaitoisena, joten se ei paahdu samoin kuin maitohalva. Siihen piti saada vähän makua, joten lisäsin appelsiinin ja sitruunan mehun. Kävi niin hassusti että siitä tuli hyvää, liiankin hyvää. Tässä on linkki erään kokkiblogin seesamihalvaan. Muita vaihtoehtoja on täällä ainakin mannaryyni- ja jauhohalva. Ja eri puolilla maailmaa halva tehdään hieman eri tavalla. Siitä on lukuisia erilaisia versioita.

Tuon jälkeen oli vuoro keskittyä kieliopin opiskeluun. Päivän antia sillä rintamalla oli:

Bir varmış bir yokmuş... suomenkielinen vastine on Olipa kerran...
Her başarılı erkeğin arkasında bir kadın var mıymış, yok muymuş?
Nuo kun vielä oppisi ottamaan puhekielikäyttöön.

Nautitaan keväästä

Hedelmä- ja vihanneskauppiaan tarjontaa juuri nyt

PIkkuisen kuulemma huomenna ja ylihuomenna saattaa myrskytä 😍. Saimme seuraavilleAlanyaAdres ja AlanyaGazetesi. Siihen kun lisätään ukkonen ja salamointi, niin on taas myrskybongareille mielenkiintoisia hetkiä tiedossa, ja tuolle ääniä pelkäävälle kissalle on tiedossa monia kaapin-alle-piiloutumisen tunteja. Saappaat, toppatakki ja jykevämpi sateenvarjo lienee allekirjoittaneen perusvarustelu, kun lämpötilakin laskee taas jääkaappilukemiin. Seuraavalle kahdelle yölle on runsaan sateen lisäksi ennustettu myös lämpötilan laskua nollan tuntumaan.
kahdelle yölle myrskyvaroituksen, jossa kerrottiin että tuulen nopeus liikkuu lukemissa 75-90 km/h ja pahimmissa myrskypuuskissa 105 km/h. Merisääennusteen mukaan tuulen nopeus liikkuu välillä 16-35 m/s. Wau. Uutisten linkit

Vaan luonto kiittää kun saa vettä. DimCayin patojärvellä on edelleenkin vesi normaalia matalammalla, joten oletettavasti myös luonnossa on muutenkin edelleen vesikiintiö täyttymättä. Kun kirjoitin tuon alkuosan tuntia aiemmin, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Auringonlaskun aikoihin oli taivas jo ihan toisen oloinen. Matalalla purjehtivat tummat pilvet olivat kätkeneet vuorten huiput sisälleen, ikään kuin leikanneet vuoret vaakasuorassa kahtia.

Hedelmä- ja vihanneskauppiaan tarjontaa nyt

Joku numerosta +30 694 645 4654 yritti soittaa... lienee Kroatian suuntanumero. Koska en hahmota tuntevani ketään Kroatian numerosta soittavaa, oletan huijausnumeroksi. Tälläkin oli se tyyli, että soitti ns. hälärin. Kerran puhelin pirahti ja se oli siinä. Ei muuta kuin esto päälle saman tien.

Taas muutama tunti vierähti tässä välissä, kun olin opiskelemassa ja katsoin yhden tv-sarjan jakson. Keittiössä on "kova meno päällä" kun täältä toisesta huoneesta kuuntelee. Siellä kolisee ja rämähtelee, kahisee ja mätkähtelee... koko päivän nukkunut kissa on virkistynyt, ja leikkii. Hyvä niin. Itsellä oli joku tietty asia, josta halusin kirjoittaa, ja josta olen aikonut kirjoittaa jo monta kertaa. Eh, ei taaskaan tule mieleen, ennen kuin lopetan tältä päivältä ja suljen koneen. Silloin muistan sen, juuri silloin, kun sillä ei ole enää samalla tavalla merkitystä.

Huomaan, että ruotsin ja turkin yhtäaikainen opiskelu, kissan elossa pitäminen sekä lämmityssisäilmasta johtuen tavallista huonompi nukkuminen vaativat veronsa. Hiukan tuntuu olo kuormittuneelta. Tarvitsen kuitenkin molempia kieliä lähes joka päivä, sillä tuttavapiiri on turkkilaisia ja ruotsalaisia, ja näillä kielilllä puhutaan.

Vuoristo katosi pilveen

Kevään tulon huomaa siinäkin, että marraskuussa tänne tulleet skandinaavit alkavat palailla kotimaisemiinsa, ja uusia tulee enenevässä määrin. Täällä alkoi jokin lomajakso, joka kestää pari viikkoa. Minun tanssinopettajanikin on pari viikkoa lomalla ja käymässä jossain kauempana sukulaistensa luona. Ehdin oppia 6 minuutin mittaisesta ensimmäisestä koreografiasta 90% käymieni neljän tunnin aikana, mutta kuinka paljon muistan siitä helmikuun alussa, jolloin on seuraavat treenit?

Toivottavasti tarpeeksi, sillä muuten tulee sanomista. Sanomista tuli nytkin pitkin tuntia 😅. Vieressäni tanssii tämän pian opettajaksi valmistuvan opettajamme opettaja, ja luonnollisesti minun tekemisiäni verrataan tunneilla häneen koska hän on lähin. Sain palautetta aika monesta asiasta, mm. siitä, että katseeni on alaspäin ja katson vierustoverin jalkoihin (koska en muista kahta koreografian nopeinta kohtaa). Sain palautetta siitä, että joustoni pitäisi olla isompi ja määrätietoisempi (tein yhtä isolla joustolla kuin viereinen opettaja, mutta hänelle huomauttaminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Hänkin muutti joustoaan sen jälkeen isommaksi). Ja tietysti sain palautetta myös siitä, että en muista vielä kaikkea :)) . Se on oma vika siksi, kun tulin tunneille 4-6 viikkoa myöhemmin kuin muut. Joten nyt yritän pitää kaiken muistissa; nekin, mitä en vielä muista ;) .

Joka tapauksessa tanssi on ihanaa, kevät etenee, elämä kulkee rauhallisesti, kissa on hengissä ja minä nautin elämästä. Tuolla yhdellä lauseella olisi voinut kuitata koko blogiteksin 😊

Oletko jo käynyt teatterissa täällä?

Nyt on aika käydä, sillä mm. tämän kansanmusiikkikonsertin tuotto käytetään vähävaraisten perheiden tyttöjen opiskelun mahdollistamiseen. Liput konserttiin ovat 15 TL, eli noin 3,33 €. Tuolla rahasummalla saa jo aikaan hyvää, etenkin kun osallistuu runsaslukuisesti. Lisäksi kyseisen tapahtuman järjestäjälle saa halutessaan tehdä isommankin lahjoituksen, tai lippuja voi ostaa vaikka 10 ja jakaa halukkaille. En enää muista järjestön nimeä, se kun oli aika vaikea, mutta se on asiallinen ja oikealla asialla oleva järjestö. SUosittelen tukemaan. Konsertti jäjestetään huomenna maanantaina kello 19:30 kulttuuritalolla, siis siinä museon ja AquaParkin vieressä, lähellä Damlatas-luolalle vievää risteystä. Samassa talossa kuin missä kirjamessut olivat vielä tänäänkin.

Alanyan kulttuurikeskuksen Facebook-sivut löydät tästä linkistä.

No, en malttanut olla käymättä, sillä 5 TL ja 10 TL on kirjasta hyvin pieni hinta. Viereisissä kuvissa näkyvät kirjat tulivat tänään mukaani, vaikkei minulla ole aavistustakaan mitä ne sisältävät. Herra Akgül kertoi, että hänellä on myös Johanna niminen tyttö, joka on kristitty. Ja herra Akgül esitteli toisen kirjansa kannesta Mardinista otettua kuvaa, jossa näkyi paikallinen kirkko. Tuosta Akgülin Kotka ja pääskynen kirjasta tiedän vain sen, että se on aikuisille tarkoitettu, toisin kuin se aiempi kirja, jonka hän antoi.

Herra Adıyanin kirjan ostin suoraan sen nimen perusteella, ja siksi, että herra Adıyan ei tuputtanut kuten hänen naapuripöydässä istuvan kollegansa vaimo. Kirjan nimi Rakkaus punainen, ero keltainen, oli omalla tavallaan riittävän houkutteleva. Jonakin päivänä lukemisen jälkeen tiedän ehkä mistä se kertoo. Nyt ei ole aavistustakaan senkään sisällöstä.

Nuo runokirjat, ja aiemmat pikkutarinoita sisältävät kirjat olivat positiivinen yllätys siksi, että ymmärsin riittävästi lukemaani. Niiden lisäksi kirjahyllyssä odottaa turkinkielinen pokkari, sekä parin filosofi-runoilijan isot teokset. Niiden kieli on niin moniulotteista, hyvin laajaa sanavarastoa vaativaa ja kulttuuristen asiayhteyksienkin ymmärrystä vaativaa, että ne tulevat odottamaan lukemista vielä jonkun aikaa. Saattaa olla että tuo Rakkaus on punainen, ero keltainen -kirja menee siihen samaan riviin, sillä en ymmärtänyt edes takakannen tekstiä tarpeeksi. Vaan on hyvä olla myös tavoitteita, sellaisia, joiden saavuttamisen eteen saa hieman ponnistella ja kamppailla itsensä kanssa.

Vaatekaapista löytyy paritkin "tavoitehousut". Päivällä ennen messuille lähtöä vetäisin toiset niistä jalkaan. Toisin kuin vuosi sitten, nyt ne menivät jalkaan, joskaan eivät vielä näytä eivätkä tunnu hyvälle. Jotakin on jo tapahtunut, ja se lisää motivaatiota jatkaa eteenpäin, tavoitteeseen asti. Fillarista on apua, herkkukaupoista ei.

Ha haa, tänään taas tuli nautiskeltua viikoittainen juustokakkupala Vercenikillä. Oli ihan puistattavan hyvää. Siinä konditoriassa ei ole koskaan tarvinnut pettyä, vaan aina on saanut kunnon makuelämyksen ja hymyn ainakin yhdeltä työntekijältä. Tänään kun menin sinne, ihmettelin miksi ovi on kiinni, se kun ei ole heillä tapana. No, sisällä oli jonkun lapsen synttärijuhlat ja tosi paljon pikkuihmisiä herkkupöydän ympärillä. Suuntasin ulkopöytään nauttimaan auringosta, kevättalvisesta lämmöstä ja äänimaailmasta, jossa ei kuuluu liikaa puheensorinaa ;) .

Tuo alin kuva kertoo miltä näyttää kun pilvimassa alkaa nousta vuoriston takaa, tässä tapauksessa Sapaderen - Demirtasin suunnalta (tai niiden pohjoispuolelta). Meillä on ollut monta sateista yötä ja pari sateista päivää. Eilen illalla / viime yönä myrskytuuli oli heittänyt parvekkeella olleen täyden pyykkitelineen nurin ja parvekkeen nurkkaan. Taivaalta tullut vesiannos oli vuorostaan huuhdellut parvekkeella olleet tomut, lehdet yms juuri sinne nurkkaan missä vastapestyt, valkoiset pyykit olivat telineineen nurin. Joten pesin uudelleen ne vaatteet, ja luonto hoiti tällä kertaa kuivatuksen ilman telineen kaatamisia. Tulevasta viikosta ennustetaan, että vain torstaina sataa, mutta yölämpötilat ovat lähellä nollaa, joten vuoristossa tullee taas lisää lunta... ja meillä mahdollisesti toppatakkikeli.

Ja muistahan mennä sinne teatterille tukemaan tyttöjen kouluun pääsyä, kiitos.

Kieliopintoja ja sokkopyöräilyä

Keskustaan mennessä kuvattu. 4.1.2018

Olen jonkun aikaa haaveillut kieliopintojeni viemisestä uudelle tasolle, mutta en ole tohtinut sitä aiemmin toteuttaa. Tänään tuli se päivä, kun kirjauduin sisälle turkkilaiseen avoimeen yliopistoon, ja aloitin heidän opintosuunnitelmansa mukaiset avoimen yliopiston turkin kielen opinnot turkiksi. Suomesta en löytänyt avoimen yliopiston turkin kielen opintoja viime- enkä tänä vuonna, joten katselin nyt mitä Turkissa on tarjolla. Ja onhan täällä 😍.

Näitä A1 ja A2-tasojen kursseja ja kokeita saa suorittaa omaan tahtiin, joten tänään olen istunut urakalla koneen ääressä ja käynyt läpi tietyt tunnit ja tehtävät. Eikä ollut turha päivä. A1-materiaali on luettu / katseltu / kuunneltu / opiskeltu läpi, ja tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Ja ehdin vielä tanssitunneillekin nauttimaan tanssin sekä onnistumisen ilosta. Siellä ei muuten turhia puheltu eikä seisoskeltu. Tanssittiin, ja juuri niin kuin ope vaati.

Nyt on tiukka ope, voi että, ja viilaa pilkkuja, ajoituksia, asentoja, voimaa, suuntia ja näyttävyyttä ihan kunnolla. Julkista satikutia tulee heti kun mokaa. Kolme meistä pääsi tänään karmean tunarointinsa takia luokan eteen ja "erityismaininnalle" tunaroinnista. Juu, olin yksi heistä. Aloitin eri askelikon kuin muut, kun en nyt vaan sattunut muistamaan viime tunnilta kaikkia askelikkoja niiden nimillä, enkä onnistunut arvaamaan oikeaa. Lisäksi sain "hierarkiaoppia" ihan positiivisessa mielessä. On tämä koulu, siis varsinainen elämänkoulu, myönteisessä mielessä. Kannatti tulla.

...vain pari tuntia aiemmin...

 Oikeasti kannatti tulle tunneille, tosin olisi kannattanut kuunnella tänään viisaampaa, minut pihalla lähtiessäni nähnyttä talon isäntää. Sanoi, että mene nyt hyvä nainen bussilla, että eihän sateessa kannata fillaroida. Vaan kun ei taivaalla ollut varsinaisesti satavia pilviä, vain puolipilvinen taivas... sillä hetkellä. Puoli tuntia myöhemmin olin keskustassa, lähes perillä, ja alkoi sataa kaatamalla. Tunsin itseni tosi ilahtuneeksi(?) tästä luonnonilmiöstä, ja ääretömän fiksuksi(?) koska olin neuvoista huolimatta lähtenyt fillaroimaan trooppiseen ukkosmyrskyyn.

Eihän se menomatka vielä pahasti kastellut, mutta tunneilta ulos tullessa satoi edelleen
kaatamalla, ja kotiin oli matkaa 8-9 km. Bussit eivät ota fillareita kyytiin, eikä sitä voi jättää mihinkään. Ainoaksi toteuttamiskelpoiseksi vaihtoehdoksi jäi toivoa, että softshell-takkini pitää edelleen riittävästi tuulta ja vettä, ja lähteä ajamaan kohti kotia. Jo 5 minuutin kuluttua kadutti, otti päähän ja jopa hirvitti. Heti alkumetreillä kävi selväksi, että jarrut eivät pidä kunnolla sateessa, ja että osa jalkakäytävien laatoista (näkövamma-laatat) ovat sateella pyörän alla vaarallisen liukkaita.

Sen lisäksi jouduin ottamaan silmälasit pois päästä, kun niistä oli vesimärkinä ja huurtuvina tuossa tilanteessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Sanonkominä miten hillittömän kiva oli ajaa ilman silmälaseja iltapimeässä, runsaassa vesisateessa, pitkin pimeitä jalkakäytäviä, autojen valojen häikäistessä ja vilistäessä ohi. Ihan "äärettömän kiva". Yritin muistella, olenko koskaan ennen ollut samanlaisessa tilanteessa, tai yhtä torvi, mutta en onneksi muistanut. Ei ainakaan tullut mieleen.

Tosi positiivista oli se, että rantatiellä ei ollut koko matkalla kuin kaksi muuta kulkijaa. Sain ajaa ihan rauhassa koko leveää kävelykatua, lammikosta toiseen. Näkökyky ylettyi noin parin, kolmen metrin päähän. Hankalimmaksi osoittautui jalkakäytävälle istutettujen puiden väistely, mutta pääsin parilla alaoksien hipaisulla otsaan. Kuoppien hahmottaminen ei onnistunut, ja kertaalleen etupyörä putosi johonkin, mitä tiessä oli veden alla. Siinä vaiheessa tuo putoaminen ei enää tuntunut missään, sillä minuuttia aiemmin pari autoa huolehti veden saannistani, kun taivaaltakaan ei enää tullut paljoa. Juuri ehdin ajatella, että takkihan piti yllättävän hyvin, ja että paitakin on kuiva, kun swoosh x2 iski päälle.

Luonto nauttii sateesta, paikoitellen

Ajotielle oli kertynyt ilmeisesti hieman syvempi lätäkkö 😭 siitä meni lähes peräkkäin pari autoa lujaa, eikä tietenkään samoja raiteita. Vettä tuli isossa kaaressa, korkealta ja paljon. Olisin Niin halunnut tavata sen paremman osuman tehneen autoilijan kasvokkain, mielellään siinä lätäkön reunalla. Ajokaistalta roiskastu saavillinen vettä valui pitkin päänahkaa, kasvoja, selkää ja vasemman housunlahkeen sisäpuolella, kun tuntui ihan siltä että saatan suuttua. Jätin sen kuitenkin väliin, kun naisellisuus iski... kävi mielessä, että ripsiväri on taatusti tehnyt pandasilmät kahta puolta, ja aloin pyyhkiä märillä käsillä kasvoja, niin kuin se muka jotain auttaisi. No, ajoin sitten siihen kuoppaan, ja unohdin koko ripsivärin.

Meri kuohui ja pauhasi, mutta ei tehnyt mieli pysähtyä ihailemaan sitä, sen enempää kuin meren yllä näkyvää salamointiakaan. Pihaan tullessa lähetin elämälle sellaisen pienen toivomuksen, että jospa kukaan tuttu ei olisi näkemässä. Ei ainakaan vuokraisäntäni, joka neuvoi menemään bussilla. Onnekseni ei ollut. Lämmin suihku ja hyvä ruoka korjasivat olotilan suht nopeasti. Riittää urheilu tälle päivälle.