Meren sininen väri palasi 😍

Tämän aamun värit <3

Aamulla sai herätä viileisiin tunnelmiin, niin viileisiin, että kävi hetken mielessä Suomen alkutalven ilmasto ja peiton alle jääminen. Meri on tänään onneksi sininen, kaunis sininen. Tekisi mieli sanoa että toipunut sen myrskyn ja harmaanmustan jäljiltä. Auringonpaisteinen sää kutsuu ulos, ja torille lähdenkin ruokaostoksille jonkun ajan päästä. Sitä ennen pieni katsaus Alanyan juttuihin.

Käsittääkseni keskiseen Suomeen tuli eilen lumi, ja runsaana kuulemma tulikin. Niin tuli keskiseen Turkkiinkin. 15 cm lunta ja sohjoa Alanya-Konya -tiellä sai aikaan ulosajojen

1. myrskyn jälkeen pieni valon hetki

tulvan ja työllisti auttavia tahoja pitkin yötä. Kesärenkaita käyttävät autoilijat ja kovan tuulen kanssa ilmaantuneeseen sankkaan lumituiskuun tottumattomat eivät ihan osuneet pysymän tiellä. Lopulta tie suljettiin liikenteeltä sääolosuhteiden vuoksi. Tässä linkki lehtiartikkeliin. Saimme kahdelle yölle myös jäätymisvaroituksen, tässä se lehtijuttu. 

Autolla vuoristossa ilta- ja yöaikaan liikkuvien kannattaa olla tarkkoina mustan jää ja kuuran aiheuttaman liukkauden takia. Puutarhureille yöt ovat painajainen ihan muusta syystä. Meren läheisyydessä ja Alanyan keskustassa lämpötilat ovat ihan toista luokkaa. Öisin matalimmillaan sääenustuksen mukaan noin +15 C. Parin

2. myrsky nousee ja pimentää

päivän päästä ennustetaan päivälämpötilojenkin nousevan taas +28 C lukemiin, joten hienoja lomasäitä on tarjolla.

Alanyan kaupunki järjestää jatkossa kahdet kirjamessut vuosittain. Keväällä pidetään lastenkirjamessut ja syksyisin aikuisille suunnattujen kirjojen messut. Parhaillaan ovat käynnissä aikuisten kirjamessut, ja ne ovat Kulttuuritalolla avoinna 4.11. saakka.

Eilen kiersimme ystäväni kanssa ulkona Alanyan illassa pitkin kaupunkia keskustellen, tuttuja kohdaten ja naurua

2. myrskyn jälkeen taivas selkeni iltaruskoon

esiin kaivaen. Ja löytyihän se sieltä. Parhaat naurut saatiin viimeisessä paikassa ja vanhoista, melko tyhmistä asioista, Muzzin säestyksellä. Jotkut vaan osaavat naurattamisen taidon. No, oli meillä Muzzillekin sellaisia terveisiä, että hän pomppasi riemusta. Ilta ei ihan vielä siihen loppunut, vaan sopivasti rentoutuneena ja itsevarmuuttani nostaneena päätin "tarttua härkää sarvista" ja kohdata ihmisen, jolle olin vihainen, jonka toiminnan seurauksena olin pettynyt ja loukkaantunut, hän kun oli sopivasti siinä lähistöllä. Ystäväni ennakoi, ja lähti käymään marketissa hakemassa suklaata, josko se vaikka tulisi tarpeeseen keskustelun jälkeen. Keskustelu oli yllättävän positiivinen, ehkä jopa tuloksellinen, ja suklaat syötiin pois ajelehtimasta oikein hyvillä mielin. Tuotakaan keskustelua ei olisi voinut käydä samalla tavoin, ellen olisi pystynyt käymään sitä sujuvalla turkin kielellä. Muuta yhteistä kieltä ei ollut. Sanon taas kerran... kannattaa opiskella hyvä turkin kieli, jos aikoo oleskella täällä enemmän kuin lomaviikon silloin tällöin.

Hei hyvä rouva, juu, sinä siellä...

Alanyan Atatürkilta 3 puuta 11.9.2018

Kävelin viimeisen päälle rentouttavan hamamin ja hieronnan jälkeen kadulla kohti bussipysäkkiä, kun tajusin että olin jo mennyt sen ohi. Aivot olivat vielä puoliunessa, hieronnan jälkeisessä rentoutuksen ihanassa sumussa. Päätin mennä seuraavalle pysäkille, ja vilkuilin samalla mitä vaatekauppiaan seinillä roikkuu, sillä ihan kaikkia tuliaisia en ole vielä löytänyt. Siinä katsellessa menee ohi kaksi rouvaa. Tajuan vasta muutaman askeleen jälkeen, että toinen heistä tuijottaa minua, ja kääntyy uudelleenkin tuijottamaan minua kuin kysyen, että etkö muka tunne.

No en tuossa tilanteessa ehtinyt tunnistaa. Lippahattu tai pienilierinen kangashattu päässä, isot aurinkolasit kasvoilla ja kasvoista näkyi vain pyöreät posket. Vartalosta ja vaatteista en voi ketään tunnistaa ellen näe kyseistä henkilöä viikoittain ja opi tuntemaan hänen vaatetustaan, joten kasvot tarvitsisi nähdä rouva hyvä. Molemmat kävelimme koko ajan suuntaamme. Jos olisit sanonut vaikkapa Hei, olisin pysähtynyt. No, aktiivisemmalla aivotoiminnalla varustetulla hetkellä, siis hereillä olevana, ei-hieronnan-jälkeen, kysyn joskus itsekin että Voinko auttaa, jos joku jää tuijottamaan. Nyt elin vielä rentoutuksen syvissä aalloissa, ja se jatkui ihan kotiin asti, useamman tunnin. Osittain jatkuu edelleenkin. Ystävänikin lähti varaamaan aikaa samalle hierojalle 😊 .

Alanyan Atatürkilta 3 puuta 11.9.2018

Meiltä lähti tänään ruokapöydän tuolit puuseppä-verhoilijan käsittelyyn. Olen jonkun aikaa katsellut huonekaluliikkeistä uusien tuolien malleja, materiaaleja ja hintoja. Tänään kävin intuition perusteella sellaisen verhoilija-entisöijä-yrittäjän firmassa, jonka pihalla näin hyvin entisöityjä puurunkoisia sohvia. Ja keinutuolin. Heh, se muuttaa aikanaan meille. Entisöijä purkaa kaikki meiltä hakemansa 6 tuolia osiin, korjaa tarvittavat osat, kokoaa tuolit uudelleen, laittaa istuinosaan uudet, jämäkät pehmusteet, verhoilee tuolit valitsemallani kankaalla sekä lakkaa puuosat uudelleen. 

Saan Alanyaan palatessani massiivipuupöytääni sopivat, täyspuurunkoiset tuolini takaisin hyvän näköisinä, tukevina ja toimivina, ja hinta on hieman alle uusien tuolien hinnan. Uudet tuolit olivat ties millä rungolla, osa muovia, osa puupuristetta, ja kaikki kangasverhoiltuja jalkoja lukuunottamatta. Tai sitten ne olivat muovi-metalliyhdistelmää tai valkoista puuta. Juu ei kiitos. Mieluummin aitoa käsityötä olevat alkuperäiset puutuolit kaiverruksineen ja pulleine jalkoineen. Jännä nähdä ero vanhan ja entisöidyn välillä sitten aikanaan. Siksi aikaa jäi käyttöön takorautatuolit ja tämä toimistotuoli. Saattaa siirroissa hieman metelöidä laattalattialla, sorry alakerran naapuri. Niissä on sellaiset jalat, joissa ei saa pysymään huopapaloja, vaan pitäisi virkata/neuloa/askarrella jotkut paikallaan pysyvät jalkojen pehmikkeet.

Alanyan Atatürkilta 3 puuta 11.9.2018

Toissa iltana kanssani bussipysäkillä oli nuoria henkilöitä, joiden kasvonpiirteistä saattoi päätellä sukujuurien ulottuvan Turkista itään päin. Heistä eräs nainen kysyi minulta, että olenko venäläinen. Ei jei jei, en todellakaan. Sitten he innostuivat puhumaan ja kertomaan. Olivat Turkmenistanista ja olivat olleet täällä hotellilla sesonkityöläisinä. He kertoivat, että nyt tämä hotelli sulkeutui ja hiljeni taas talveksi... hyvä etten hihkunut riemusta, vaan hymyä en saanut pidettyä pois kasvoilta. Jee!!! Sen hotellin osalta siis rauha ja hiljaisuus palaa tälle seudulle. Nyt kun vielä tuo toinen...

Taas tuli jotain ymmärryksen ulkopuolista vastaan. Ei sillä, ei ne tähän lopu, mutta uusi sellainen asia. Meillä eilen illalla käyneet vieraat kommentoivat massiivisia puukaappejani sanoen, että pääseekö tuosta ovesta Narniaan. Minulla ei mennyt millään tavoin jakeluun, ei sitten pienimmässäkään määrin, vaikka selkeällä englannilla hän sen sanoikin. Olisikohan aika lukea Narnian tarinoita? Ehkä sekin asia selviäisi kirjoja lukemalla. No, oli miten oli, ei hän päässyt vaikka kaappiin kurkistikin.

Naapurustossa joku laittaa sellaista ruokaa, että täälläkin herahti vesi kielelle... on siis mentävä kokkaamaan iltapalaa.

Löytyihän se hamam ja osaava hieroja

Alanya Çay Bahcen sisältä ulospäin kuvattu 8.9.2018

Tänään oli Se päivä kun oli parempi löytää uusi hamam, uusi hyvä hieroja. Entinen lähti/lähetettiin yli vuosi sitten pois Laviniasta, ja sen jälkeen on ollut hakusessa mistä löytää osaavan hierojan, joka tekee työnsä läsnäollen. Stressaamistyylilleni uskollisena olin taas kerännyt "taakkaa" hartioilleni, eli niska-hartianseudun lihakset ovat niin jumissa että kipu on jatkuvaa. Aamupalan jälkeen hyppäsin bussiin ja lähdin etsintäkierrokselle. ...ja kuten myöhemmin huomasin, unohdin hamambikinit kotiin. 

Ensimmäiseksi suuntasin kaupungin toiselle laidalle, lähelle sinne mihin riippuliitäjät laskeutuvat. Tiesin ennalta että

LIve-musiikkia Cay Bahcessa

siellä on pari hamamia, joita skandinaavituristit käyttävät paljon. Lisäksi siellä on eräs paikka, jolle vuosi sitten lupasin että kerran vielä tulen heille hamamiin. Tänään aloitin sieltä. PAikka ja hieronta on mitä todennäköisimmin ihan ok, mutta hinta ei. SIeltä tuputettiin väkisin eurohintaa. Mitään liirahintoja ei ollut edes näkösällä. Kun pyysin ja lopulta vaadinkin liirahintaa, niin hän antoi normaaleihin turistihintoihin nähden kaksinkertaisen hinnan. Se on paikalliseen normaalihintaan nähden nelinkertainen, ja ALanyan halvimpiin hamamhintoihin nähden yli kuusinkertainen. Hän käytti euron korkeaa kurssia hyväkseen, ja minä sanoin näkemiin ennen kuin kävelin ovesta ulos.

Perheiden illanviettopaikka

Kävelin pitkin rantakatua Kleopatrarannan loppupäästä kohti keskustaa. MuzziBaarin kohdalla tajuntaani iski muistikuva, että sen vieressä on joku hamam, jossa en ole ikinä käynyt. Näin yhden Alanyan parhaista tatuointiliikkeistä ja kampaajan. Jääräpäisesti katselin siinä, sillä muistan nähneeni joskus siinä jonkinlaisen hamam-tekstin... ja löytyi se nytkin. Kampaamon läpi kävellään kellarikerrokseen, jonne on 5 vuotta sitten uusittu isohko hamam.

Hieman marmatin omistajalle sitä, että en voi tulla kellarikerroksen hamameihin kosteusvauriohomeiden ja rajujen allergisten reaktioiden takia. Hän kävelytti ensin kierroksen hamamissa, ja olihan siellä ensihaistamalla kosteusvauriota, mutta ei niin pahasti ettenkö olisi ostanut hamam-hieronta-käsittelyä. HIntataso oli liiroilla maksaessa normaali. Saunassa en ollut kauaa vaan sopivasti, ja nautin. Sen jälkeen marmorihamamiin ihon poistolle... siis kuorintakintaalla kuolleen ihon poisrapsuttelu. Hieroja oli varannut minulle kaikkein karheimman kuorintakintaan, ja totesi puolivälissä itsekin, että näköjään pehmeämpikin olisi riittänyt. Pesun jälkeen ummistin silmäni lepotuolissa siksi aikaa, kun hieroja kävi jäähyllä ja haukkaamassa happea. 

Lampunvarjostimet puulaatikoista. Toimi

Hierontahuoneeseen mennessä tuli hankalia hengitysvaikeuksia välittömästi. Kortisonitabletti ja avaavaa lääkettä keuhkoihin, ja takaisin pöydälle, sillä en halunnut lähteä pois vaikka hengityksen suhteen mentiinkin isohkolla riskillä koko ajan. Kuorinnan ja pesun jäljiltä oli sellainen aavistus, että tämä henkilö osaa työnsä. Ja niin teki. Hieronta oli pidempi kuin täällä koskaan ennen, tai sitten se vain tuntui siltä, sillä vaikka hän teki lymfahierontaa eikä mitään urheiluhierontaa, niin monin paikoin sattui. Sattuminen johtui kroppani tilasta, ei hierojasta. Hieroja huomasi kivut ja reagoi, muutti toimintaansa. Sen edellisen hierojani menetettyäni luulin ettei yhtä hyvää tai parempaa ihan vähällä löydy. Olin väärässä. Henki kulki heikosti hamamista ulos tullessa, joten pihalla piti istua aika kauan, mutta hieronnan ja hamamin osalta todella kyvä kokemus. Käyn siinä vielä pari kertaa ihan lähi päivinä, jotta saadaa jumit purettua ja kiputilat pois. 

Alanya Çay Bahcen sisältä ulospäin kuvattu 8.9.2018

Tänään on jo toinen ilta peräkkäin kun palelee. Sekä päivä- että iltalämpötilat laskevat, no, suomalaisten suosimiin lukemiinhan ne vasta laskevat. Otetaanpa tähän väliin muutamia hepulihetkiä viime päiviltä. Toissapäivänä bussissa istuessa tietoisesti rentoutin itseäni ja penkillä silmät kiinni istuessa hengitin pari kertaa oikein syvään, ja siten rauhallisesti ulos. Tuntui hyvältä ja tuli tarpeeseen. Päätin jatka vielä pari kolme henkäystä, vaan kun niskassa tuntui kipua, miim käänsin päätä hieman pikealle, edelleen silmät kiinni, ja vedin syvään henkeä... Mitä he*****a! *Puistatus* 

Avasin silmäni samalla kun olin tuupertua epämiellyttävästä hajusta. No, nenäni oli jonkun hikisen turistin kainalossa. Turisti seisoi käytävällä ja piti kädellään kiinni bussin ylätangosta. Rentoutumishengittely lopui siihen, ja alkoi hapen haukkominen toisesta suunnasta, ja rentoutushytkyminen. Hysteerinen nauru kupli mahassa, ihan vaan tilanteesta johtuen, samalla kun yritin katsella toiseen suuntaan ja pyyhkiä naurun kyyneliä silmistäni. En ollut kunnolla toipunut tuosta kun astuin bussista ulos, mietin mihinköhän päin ensin lähtisin, ja näin ne rouvat. Kolme venäläistä rouvaa käveli ohitse hattuineen. Yhden rouvan hattu oli juuri kuin mummoni lampunvarjostin lapsuusajaltani, niin malliltaan kuin kuosiltaan. ...ja taas olin revetä naurusta, ihan vaan sellaisesta väsy-kipu-hepulinaurusta, joka rentouttaisi perinpohjaisesti mikäli sen saisi päästää ulos ihan sellaisenaan. No ei, sisällähän sekin nauru eli.

...minkä värisellä autolla tulit?

Hamamista ja hieronnasta kotiin tullessa bussissa näin äidin, jonka paidan etumuksessa oli isolla Follow your dream, ja kyseisen tekstin yli oli kirjoitettu punaisella Cancelled. Eli Seuraa unelmiasi, Peruutettu/ Hylätty. LAittoi ajattelemaan, vaikka hieroja kielsikin ajattelemasta liikoja ja kantamasta muiden taakkoja. Oli muuten uskomaton tyyppi, ihan oikeasti. Ensinnäkin jo alussa näin kuinka hän luki elekieltäni ja profiloi minua, paikanti ongelmiani. Hieronnan jälkeen keskustelimme ulkona pitkään, kun odotin että kurkunpään ja keuhkoputkin turvotus laskee. Siinä vaiheessa hän kertoi mitä näkee/ lukee minusta, elekielestäni yms. Tuntui aika hurjalta kuunnella niitä, ne nimittäin olivat aivan totta. Hän oli onnistunut arvioinneissaan hyvin. Olipa kokemus!

Nyt pihalla, uima-altaallamme kiljuu ja mekastaa talomme äänekkäin perhe, lapset ja mamma. Sen miehen ääntä en kuule kuin harvoin ja pienesti, mutta nuo lapset ja mamma kuuluvat puolen kilometrin päähän helposti. En pysty kirjoittamaan edes blogitekstiä tässä mekkalassa. Palataan.

Voi mikä mies 😍 ja mikä päivä

Konyasta Kütahyan käsinmaalattua posliinia

On ollut oikein päivien päivä, sellainen, joita ei usein osu kohdalle. Kun jo ennen kahtatoista hymyilytti ja oli hyvä olo, niin iltaa kohden on hymy vaan laajentunut ja ihan sydäntä lämmittää. Itse asiassa hymyilen täällä kuin pieni apina äitinsä kasvot nähdessään. Sillekin on erityinen syy.

Yöllä heräsin kertaalleen siihen, että päähän tuulee niin että tukka lähtee. Siis ihan syksyöisesti. Kääriydyin vain syvemmälle peiton sisään, ja ehdin arvata sen sadetuuleksi, ennen kuin nukahdin uudelleen. Kahdeksan maissa herätessäni oli edelleen stressaantunut olo, kuten on ollut jo pidempään. Eilen jo tein alkuratkaisuja asian suhteen, ja tänään jatkui. Yksi parhaista stressinpoistoista on siivota koko asunto, ja jos se ei riitä, niin jonkun muunkin asunto siihen päälle vielä. No, muistin samalla, että kun tulen takaisin Alanyaan niin samoihin aikoihin meille tulee vieraita viikoksi, ja mahdollisesti toiset vieraat heti sen perään. Siivouksille oli siis perusteltu syykin.

Tuli pestyä ja puunattua kaksi parveketta kaiteita ja kaidelaseja myöten, molempien parvekkeiden ovien hyttysverkot, ikkunat, koko asunnon lattiapinnat ja oma kylpyhuone lattiasta kattoon, ihan saumoja myöten. Suihkun jälkeen oli hyvinkin rentoutunut olo ja hyvä mieli. Harkitsin hetken saunaan menoa, mutta muistin että samasta syystä kuin siivous on myös parempi olla jääkaappikin talossa valmiina kun palaan. Sitä ostosta en voi jättää lokakuulle vaikka ensin niin suunnittelinkin.

Konyasta Dervissien käsin maalattua posliinia

Jostain syystä lähdin automaattisesti kävelemään kauemmallea bussipysäkille, sillä seurauksella että sain juosta hieman että ehdin bussiin. Jee! NIlkka on kuntoutunut aika paljon, sillä muutama juoksuaskel korkeapohjaisilla tennareilla ei saanut aikaan kovaa kipua, vain pienen kivun ja krampin. No, keskustassa menin jostain kohtalon oikusta  sellaiseen liikkeeseen, josta en uskonut löytäväni jääkaappia... näin käytetyn, massiivipuisen, ison kaapiston, juuri vierashuoneeseen sopivan, ja hinta oli niin pieni, että taas hymyilytti. 

Tingin samaan hintaan vielä uuden peilin, ja painavan. Peili on paksulla puulevytaustalla, ja painaa oikeasti paljon. Tuo jos siirtyy ja / tai kaatuu yön aikana, niin sitten on kyllä aihetta hankkia joku kummituskarkotin ;) . Kaapiston toimitus sovittiin huomiseksi. Se tarkoittaa että tänä iltana on tyhjennettävä koko vierashuone, muuten sinne ei mahdu kaapiston osat ja kaksi miestä kokoamaan kaapistoa. Se huone kun ei ole mikään iso, niin kuin asunnon muut huoneet. 

Pääasia eli jääkaappi löytyi lopulta. Menin ensin erääseen isoon liikkeeseen, jossa olin jo aiemmin käynyt katsomassa, ja josta silloin löytyi mieluinen. Siellä neljä miestä järjesteli uudelleen aluetta, jossa oli esillä astianpesukoineita. He järjestelivät ja rakentelivat, muuttivat suunnitelmia ja järjestelivät taas. He kyllä näkivät kun tsekkasin mieluisat kaksi kaappivaihtoehtoa ja odotin niiden luona. Ja odotin ja odotin. Kävin välillä katsomassa muita tuotteita ja palasin taas. Sama meno jatkui. Tervehtivät kyllä, muttei heillä ollut aikaa keskustella kanssani sellaisesta asiasta kuin jääkaappi, sen osto ja sen kotiinkuljetus. Odotin vielä pitkän pätkän, ja sitten totesin hiljaa mielessäni että pitäkää kaappinne. Hyppäsin bussiin ja menin tuttuun Arcelikin myymälään. Tiesin sen kalliimmaksi kuin äskeisen paikan, mutta ainakin ovat laatutuotteita. Jep, jääkaappi tulee perjantaina takuuhuoltoasentajan kera.

Tähän väliin taas tällainen outo huomio maailman menosta. Maapallollemme on ilmaantunut ja entisestään laajentunut Tuntematon alue. Laajentunut sen perusteella, että sieltä tulee aiempaa enemmän liikennettä blogiini. 

Mikähän se sellainen tuntematon alue on, onko ihan oikea valtio vai vaan joku kuviteltu valtio / alue... Yleensä listalla on noilla kohdin Venäjä, ja nyt sitä ei näy missään. Nytko siitä on tullut tuntematon? Sopivasti Ruotsin ja Suomen vaalien alla. Oli mikä tahansa, olkoon.

Sitten paljon naisellisempiin "unelmien prinssi" -asioihin. 😅Juu, tiedän että osalla tämä menee yli ja ohi, ja osa olettaa että nyt se pollari on entistä enemmän seonnut, mutta ihan miten vaan, höpötän tämän silti tähän 😉 sillä paljolti tästä johtuen nyt on hymy herkässä, ja korvasta korvaan. Oletettavasti monilla meistä on ollut joskus elämänsä aikana mietinnässä millainen olisi se unelmien kumppani, kaikista paras ja ihanin puoliso, se kaikkein täydellisin. Meillä on siihen useampia kuin yksi määre, tai toive. Joillakin lista on pitkääkin pitempi, lyhyimmillään olen tavannut kolme rivisen listan. 

Omaakin listaani olen päivittänyt vuosien varrella. Joo, joku tuttu sanoo siellä kuitenkin, että sinkkuvuosien lisääntyessä lista lyhenee. Ja koska en ole vielä naimisissa, niin joko listassa on jotain vialla, tai kohtalo on sitä mieltä että en ole vielä valmis siihen mihin minut on tarkoitettu, tms. Juu ei. Tai joo, en tiedä. Niin, ja sitten on vielä niitä, jotka puhuvat vahvasta ihastumisesta ensisilmäyksellä. Ja niitä, jotka sanovat, että joidenkin ihmisten välillä on valtavasti sähköä, energiaa, kemiaa, millä nimellä sitä sitten kutsutaankin.

Konyasta Ateşgülün käsinmaalattua posliinia

Arcelikin edessä bussipysäkillä valkeni, että bussini meni juuri, ja seuraavaa saan odottaa 40 minuuttia. Ei kiitos. Siinä kolikoita kaivellessani missasin pari Demirtas - Kargicak-dolmusta. Seuraavana tuli niin täysi bussi, että jätin nousematta siihenkin. Nousin bussiin, jota en käytä kuin ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Valtavan vahvalla energialla varustettu silmäpari katsoo minua intensiivisesti kuskin penkiltä. Rahasta vastatessaan tarttuu käteeni. Vaikka istun selkä menosuuntaan oleville penkeille, tunnen katseet takaraivollani liikennevaloihin pysähdyttäessä, ja kun käännyn katsomaan, ne vahvaenergiset silmät katsovat ihan suoraan, ja kiltisti.

Kun bussi on edennyt kolmisen kilometriä, ja suurin osa matkustajista on poistunut, puhuu kuski minulle jotakin. En kuule kunnolla, enkä aio arvata (pieleen menisi arvaus kuitenkin) joten kävelen kuskin luo ja kysyn "anteeksi, mitä sanoit, kun en kuullut". Sen jälkeen hän pitää minua otteessaan katseellaan, sanoillaan, äänellään, energiallaan. Käsittämätön mies. No, osaan kyllä nostaa henkisen suojakilven jos haluan, joten ei mitään hätää sen puoleen. Mutta siinä oli mies, joka ei halunnut päästää minua pois bussista ennen kuin sai sanottua positiiviset sanomisensa. 

Hänen sanomisensa hymyilyttävät vielä pitkään. Hän laittoi hyvän kiertämään. Miksemme siis mekin? Sen sijaan että keskitytään negatiivisuuksiin jaetaankin hyvää oloa ja hyvää mieltä. Sanotaan jotakin mieltä ylentävää, rohkaisevaa, kaunista ja kannustavaa. Sanotaan hyvää ja tehdään hyvää.

PS. Uuu, mikä Mies. Olisikohan Leijona 🐾
Siis, ajattele miten helposti naisen saa hyvälle tuulelle (kun osaa). Tarvitaan vain hyvä sydän.

Mitä ajattelet tapahtuvan, se tapahtuu???

Oman elämäsi ruori. Kuka ohjaa?

Kun tapahtumarintamalla on hiljaista, niin puhutaanpa muutama sana kunnioittamisesta esimerkkien kautta. Olen itsekin käynyt tällä rintamalla läpi pitkän koulun, ja käyn sitä koulua yhä. Yhtälailla itse olen tässä asiassa keskeneräinen. Arvelen, että ihminen on elämänsä loppuun asti monissa asioissa tietyllä tavalla keskeneräinen, ja että juuri tämä on osa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Vaan mennäänpä esimerkkiin.

Ravintolan pöydässä istuu pariskunta, ja tunti toisensa jälkeen soittaa suutaan. Joka päivä jatkuu suunsoitto ja halveeraavat puheet, eikä kenellekään jää epäselväksi, että pariskunta on hieman parempi kuin muut. Ellei jopa tosi paljon parempi. Omasta mielestään. Mitä enemmän kaljaa menee suusta alas, sitä rehvakkaampaa on käytös, ja sitä kovempia ovat sanat. Minun ei ole tarvinnut kuunnella tilannetta kuin kolmisen kertaa, mutta ravintolan omistaja ja henkilökunta kuuntelevat sitä lähes päivittäin, useita tunteja päivässä ja viikosta toiseen.

PAriskunta on asunut täällä Alanyassa monta vuotta, ja sitä ennen reissannut tänne viitisentoista vuotta. Silti jotain oleellista on vielä projektivaiheessa. Sanon tätä projektivaiheeksi siksi, että  he ovat nyt kuviossa, jossa heille tullee vastaan suuri pettymys ja sijoittamiensa rahojen menetys. Se on tuolla käyttäytymisellä väistämätöntä. Juu, jotkut sanovat minulle, että ei sillä väliä miten joku käyttäytyy, sille pitää silti olla kiltti ja ihmisiksi. Toiset sanovat, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. No, molemmissa on jotain perääkin.

Itse sanon sen mitä olen täällä oppinut: Vedät puoleesi sitä mitä ajattelet, mihin energiasi kohdistat.

Kyyhkysiä ja riippuliitäjä Alanyan taivaalla

Esim. omasta historiastani. Olen ajatellut, että tietyt henkilöt huijaavat, että tämä asia ei mene niin kuin on suunniteltu vaan jotain epämiellyttävää tapahtuu, ja niin on sitten tapahtunut. Kesti aika kauan, ennen kuin erään ihmisen sanomisista ymmärsin, että noissa tilanteissa oli käynyt juuri niin kuin olin ennakkoon ajatellut.

Esim. tuosta pariskunnasta. He sijoittavat suuren määrän rahaa avatakseen ravintolan paikallisen, kokeneen ravintolayrittäjän kanssa. Kun heidän puheistaan huokuu jo kauas se, että he eivät luota paikallisiin, niin miksi ihmeessä he päätyivät tällaiseen ratkaisuun? Olisivat avanneet ravintolan kahdestaan. Ai niin, mutta ei ole kielitaitoa, eikä tietoa paikallisista laeista, yrityskulttuurista eikä yhteiskunnan käyttäytymiskoodistosta. He tarvitsevat toista, mutta eivät arvosta samanlaiseksi ihmiseksi kuin mitä he itse ovat. Joka kerta kun heidät olen tavannut, he ovat huudelleet isoäänisesti asiakaspalvelijoille "ei sitten huijata". Mitä he mahtavat tilata? Mitä he hakevat, sen he löytävät / se heidät löytää.

Toinen, mitä täällä usein kuulee sanottavan, mutta mitä vahvasti uskonnollisessa (perint.luterilaisuus, lestadiolaisuuden eri suuntaukset, helluntalaisuus, vapaakirkko, körttiläisyys, evankelisuus, jehovalaiset ym) pohjoisessa Keski-Suomessa ei kuullut, on: et kohtaa mitään sellaista, mikä ei kuuluisi sinun elämänpolullesi; ei tule vastaan mitään sellaista, joka olisi kohtalosi / tarkoituksesi (kader) ulkopuolelta. Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan, ja omat ilonsa ja kolhunsa koettavanaan, jotta tulisi sellaiseksi kuin on tarkoitettu tulevan. Ja jotkut osaavat sössiä senkin 😁. Kukin valitsee itse mitä tekee, mitä ajattelee ja mitä polkua kulkee. Joitakin asioita annetaan, ja niidenkin sisällä voi valita ainakin sen, miten niihin suhtautuu ja miten jatkaa siitä eteenpäin.

Vaan takaisin tuohon otsikkoon. Testaapa edes yksi kuukausi. Tai yksi kuukausi positiivisia odotuksia, ja jos välttämättä haluat, niin yksi kuukausi negatiivisia odotuksia. Tosin oletan suurimman osan ihmisistä haluavan elämäänsä positiivista. Sairaita ja hullujakin on aina, ja heidän joukostaan löytyy niitä, jotka haluavat negatiivista. Se on eri juttu, sairauden hallitsema mieli. Yleensä hyvinvoiva ja elävä ihminen odottaa elämältä hyvää. Siksi rakennapa odotuksesi ja ennakkomielikuvasi hyviksi, ja katso mitä siitä seuraa. En nyt tarkoita mitään lottovoittoja, äkkirikastumisia tai ihmeparanemisia, vaan arjessa mukana olevia tapahtumia tai tapahtumaketjuja. Tee tietoisia ajatusvalintoja, tietoisia päätöksiä, sitoudu valintaasi ja katso mitä seuraa. Voipa ne jopa kirjata ylöskin, niin on helpompi muistaa mitä ajatteli ja toivoi lopputulokseksi, ja miten kävi.

Teatterilla

Alanya kukkii nyt näin nätisti

Kävin illalla ensimmäistä kertaa Alanyan teatterissa. Arvelin, että turkinkieleni on tähän riittävästi, sillä oletin että tunnen osan niistä runoista mitä tuolla luetaan. Ja olin oikeassa, osa oli tuttua tekstiä. Lisäksi tiesin ennalta suurinpiirtein mistä juuri tämän päivän osalta tullaan puhumaan, sillä nyt on Seb-i Arus, eli Mevlanan kuolinpäivä, jota hänen toiveestaan juhlitaan hääpäivänä. Osa runoista sisälsi niin haastavaa kieltä sekä sanastollisesti että vertauskuvien tasolla, että en ymmärtänyt kaikkea. Yli puolet ymmärsin kuitenkin, eli tarpeeksi ensimmäiselle kerralle.

Esitys oli kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava, erittäin rentouttava ja puhutteleva. Olisin ollut likipitäen nirvanassa, ellei viereisen penkin mies olisi kiemurrellut kuin mato koukussa välillä hakien kehokontaktia ja välillä räpläten puhelintaan. Taisi olla koko salin levottomin tyyppi, mutta edes hän ei pystynyt pilaamaan näytöksen tunnelmaa ja hyvää fiilistä. Kannatti mennä. Ja isot aplodit kaikille kolmelle lukijalle sekä upeasta tulkinnasta että selkeästä artikuloinnista. Ulkomaalainenkin sai tarpeeksi selvää ja pysyi tunnelmassa. Tulen toistekin.

Tänään on ollut uskomaton päivä. Tunteiden tasolla on menty ääripäästä toiseen. Aamulla tuli valtavan huonoja uutisia, suorastaan uuvuttavia, itkettäviä, voimat täysin vieviä. Päivällä tein tietoisesti töitä, että sain noustua niiden suosta ylös, ja takaisin edes kohtuullisiin tunnelmiin. Ennen teatterille lähtöä taas tuli erittäin hyviä uutisia yllättäen ja ihan toisesta, mutta ensiarvoisen tärkeästä asiasta. Siinä sitten ilosta itkien taputtelen kasvopaperilla silmänympäryksiä yrittäen suojella vähäisiä meikkejäni samalla kun juoksen bussille. No, missasin sen mihin aioin, mutta pääsin seuraavallakin hyvin perille.

Alanyan kaupunginteatterin edustaa päivällä

Koska jäi hieman ylimääräistä aikaa, niin käväisin Migroksessa ajatuksella "juhlistan tapahtumaa karkilla". Iso pussillinen vaahtokarkkia tuli mussutettua ennen näytöksen alkua, vaan oli hyvää, ja kupli korvista ulos vielä näytöksenkin jälkeen, nam. Bussipysäkillä bussia ja kotiinpääsyä odottaessa pysäkin eteen kurvaa etäisesti tuttu autokauppias. "Mihin päin olet menossa? Asun itsekin siellä päin. Tule matkaseuraksi." "No en voi kun luulevat vielä h***aksi kun nousen pysäkiltä kyytiin". "Älä höpötä. No, tule sitten ajamaan." Ei tarvinnut kahdesti kysyä kuskin paikalle tuollaisen auton ollessa kyseessä :)) . Kivahan sillä oli lipua hiljakseen pitkin Atatürk-katua, hiukan kuin Lucky Luke hepoineen auringonlaskuun. "I'm a poor lonesome cowboy..." jäi tällä kertaa laulamatta. Oli nuotit hukassa.

Rantaelämää tälläkin säällä

Rannalta on kotiuduttu, ja saatte kestää muutamia kännykkäkuvia, sillä kameran laturia ei

Alanyan DimCayn ja meren kohtaaminen 9.12.

löydy mistään. Olen ennenkin unissakävelyillä hukannut tavaraa... olisikohan tämäkin sellainen? Toivottavasti ei. Mutta siihen rantaan. Löysin lopultakin sellaisen kauniin rannan, jossa saattoi istuskella ihan kaikessa rauhassa, ilman että kukaan tulee puhumaan turhia lässytyksiä. Päivä oli pelastettu. Kolme tekstiäkin syntyi rannalla istuskellessa, vaikka yritin opetella käyttämään tuota kamerantapaista. Siitä kuulemma saa paljon enemmän irti, kun vaan osaa käyttää. Ihan helppo juttu, hommata joku joka osaa sitä käyttää. 😳

Aamun käänsin kirjaa ruotsiksi, kunnes oli sen verran hepuli-olo, että päätin panostaa leipomiseen. No, tuli rommin, sitruunan ja mantelin makuisia pikkuleipiä. Nuo karvasmanteliöljyllä maustetut ovat heikko kohtani, olivat ne sitten kuumia tai kylmiä. Kunnon karvasmanteliöly maistuu Niin hyvältä, että se vetää vertoja jopa huonolle s**sille. On siis parempaa. Ei tarvinnut tänään laittaa ruokaa ennen kuin illalla, katosi pikkuleipiä sen verran iso kasa. Ja siinä sokerihiprakassa oli hyvä ruotsintaa lisää tekstejä.

Eräät monista kalastajista 9.12. Tosmurin ranta

Vaan palataanpa vielä rannalle. Paksu talvitakki oli minun varusteeni rantaelämään, ja pari kertaa piti hieraista silmiään, kun oli siellä vielä joku pohjois-eurooppalainen porukka ottamassa aurinkoa paljon vähemmissä vaatteissa. Vastaan tuli vielä uimahousuissa bikineissäkin tarkenevia vaaleamman sorttisia henkilöitä. Se ilo heille suotakoon. Kukin pukeutukoon niin kuin haluaa, kunhan jotakin on päällä.

Varikset tulivat tosi lähelle, ilmeisesti ruoan toivossa. Muita lintuja ei rannalla näkynyt, mutta kotona lentelee pääskysiä. Arvelen, että niillä on pesät tuolla naapuritalon räystäiden alla, tai lähimmän hotellin räystäiden alla. Rannalla istui yllättävän paljon kalastajia, osin kai siksi kun tuosta jokisuun lähettyviltä saa kuulemma Alabalık-nimistä, lohen sukuista kalaa. Tällä kertaa kalastajien jaloissa ei pyörinyt kissoja, kuten keskustan satamassa, vaan pari isoa koiraa. Ilmeisesi koirat ovat läheisen rantabaarin pitäjän hoitokoiria. Rannalle kuului liikenteen ääni vaimeana, ja pienet aallot kohisivat rantaan säännöllisesti ja rentouttavasti. Siihen olisi lähes voinut nukahtaa.

DimCay ja illan viiletessä tyhjenevä ranta 9.12.

Kotimatkalla päätin harjoitella kohtaamisia, sitäkin taitoa kun voi opetella ja parantaa. Ensimmäinen yllätys oli mies, joka oli toipumassa vasemman puoleisesta halvauksesta, ja oli kävelylenkillä. En olisi huomannut sitä hänestä, jos olisin jättänyt katsomisen vain kaukaan näkyvän silhuetin ja vähän lähempänä nähnyt mieshahmon varaan. Silloin kun työstän akiivisesti tekstejä päässäni, en katso ihmisistä tuon enempää. Autoistakaan en "näe" enempää kuin että kyseessä on valkoinen auto, tai bussi tai rekka... no niistä nyt en muutenkaan näe enempää vaikka keskityisinkin kohtaamisiin, sillä autot nyt vaan on pelkkiä autoja. Sen lisäksi 90% on valkoisia autoja, eikä ole mitään halua opetella ulkoa rekisterikilpiä tunnistaakseni jonkun tuttavan auton sisältä. Neljä rekkaria muistan täältä, ja ne ovat tähän asti riittäneet.

Konyassa on taas vuotuinen Seb i Arus -juhla, jonne tulee kansainvälisestikin paljon porukkaa. Kiinnostaisi käydä Konyassa juuri nyt, mutta on pieniä esteitä. Jos olen liikkumassa Alanya-Konya-akselilla viikon aikana, niin käypä Mevlana-museolla. Alanyassa sen sijaan on sunnuntaina 10.12. kello 10 alkaen Joulutori avoinna ja muistaakseni siellä on jotain ohjelmaakin. On harmaita mielikuvia viime vuoden venäläisten ohjelmasta ja parin vuoden takaisesta suomalaisten zumbasta. Saas nähdä millä tänä vuonna voi yllättyä :)) . Eli huomenna kaikki lähistöllä olevat kipin kapin joulutorille.

Mikä lopulta on tärkeää?

Särkynyt mutta täynnä elämää

Alanyan Kulttuuritalolla ja ALKÜ yliopistolla avattiin tänään Alanyan ensimmäiset kirjamessut. Tarjolla oli mm. seminaareja, runojen lausuntaa ja mahdollisuus tutustua eri kirjailijoiden kirjalliseen tarjontaan, ostaa kirjoja ja saada kirjailijoilta kirjoihin signeeraus. Minunkin oli tarkoitus mennä sinne tänään, mutta elämässäni on nyt meneillään jotain sellaista, joka vie energiani ihan täysin, ja muuttaa kaikki suunnitelmatkin sen myötä. En ole koskaan ollut tällaisessa tilanteessa muutoin kuin avioliittoni aikana, eikä tässä nyt ole kyse avioliitosta eikä parisuhteestakaan, vaikka koenkin samanlaista tilan ja elämänhallinnan menetystä. Juuri nyt elämä vaan on itseni ulkopuolisista asioista johtuen täysin sekaisin, enkä voi muuta kuin yrittää sopeutua. Olen menettänyt oman tilani paljon pahemmin kuin saatoin ennalta arvatakaan, kuten myös mahdollisuuteni hallita omaa aikaani tai tekemisiäni törmäämällä kaikenkattavaan riippuvuuteen ja perhosmaiseen haurauteen, joka on jopa pelottavan haurasta. Silti olen kiitollinen tästäkin. Toisaalta on hyvin mielenkiintoista saada tämä kokemus, sillä sen lisäksi että tämä on kasvattavaa on tämä taatusti myös ainutkertainen. Takaisin niihin kirjamessuihin: lehtiartikkeli 1, ja lehtiartikkeli 2. Messut jatkuvat vielä kaksi päivää sekä kulttuuritalolla että ylioistolla. Lukeminen kannattaa aina, sanoi eräs viisas mies.


Sitten feikkiprofiileihin. Edelleen tuttavapiirissäni näkyy moni vanhempi nainen hyväksyvän kaverikseen mitä kummallisempia "kavereita". Osa perustelee sitä sillä, että kuvassa on luotettavan näköinen mies, ja tarina oli niin koskettava, ja onhan se nyt hienoa saada tuollainen kaveri jostain kaukaa merten takaa. Muutoin ihan järkevät ja asiallisesti toimivat naiset, lähes poikkeuksetta sinkut (omassa tuttavapiirissä), eivät edelleenkään osaa tunnistaa feikkiprofiilia. Juu, monella heistä on heikko internetin mahdolisuuksien hyödyntämistaito, joten tämä asiasta suomeksi kirjoitettu artikkeli yksinkertaisine tsekkausohjeineen tullee tarpeeseen. Yle.fi: Valheenpaljastaja: Näin tunnistat feikkiprofiilin.

Alanyan Kestel, Yaylalın kylä oik takana ja DimCayi vas.

Olisi kiva löytää lisätietoa seuraavasta aiheesta: Olen nähnyt jo monta kertaa sen, kuinka tietynlaiset persoonallisuudet muuttuvat rajustikin tullessaan tänne. Siis moni Suomessa tuntemani ihminen on ihan erilainen täällä. Myös pari ystävääni oli tehnyt saman havainnon omissa tuttavapiireissään. Miksi jotkut muuttuvat niin rajusti tullessaan Suomesta lomalle toiseen kulttuuriin? Miksi kulttuurin ja/tai ympäristön muutos saa joissakin ihmisissä aikaan huomattavaa persoonallisuuden muutosta? Vai onko se tietoinen ja valittu, haluttu muutos? Ihmismieli on mielenkiintoinen, ja laajemmalta kuin vain yksilön osalta. Koko perheen osalta ja henkilön koko sosiaalisten sidosryhmien osalta... mennään jo sosiaalipsykologian puolelle.

Itsestä tuo aihe tuntuu omalla tavallaan niin käsittämättömältä siksi, kun olen likimain samanlainen minä lähes kaikkialla. On ihan sama olenko Suomessa, täällä, Italiassa, Ruotsissa tai Kanarialla, kaupassa, kirjastossa, torilla tai kahvilassa, olen samanlainen minä. Vain kotioloissa, perheen kesken ja hyvien ystävien seurassa olen enemmän kuin mitä julkinen minäni on, mutta ei niissäkään silti mitään dramaattista eroa ole. Ja nyt etsin jonkinlaisia psykologisia faktoja tai näkökulmia tuohon dramaattiseen muuttumiseen, ja peloilla ja riippuvuuksilla puolustautumiseen, sillä muuttujan minää koossa pitäviksi voimiksi ne kai tällaisissa tilanteissa valjastetaan. Eikä tuo ole sukupuolisidonnaista, sillä noita samoja kuvioita olen nähnyt täällä niin entuudestaan tutuilta, suomalaisilta mies- kuin naisturisteiltakin. Uusista tuttavuuksistahan ei koskaan tiedä mitä he ovat tai eivät ole kotona ollessaan, mutta ennalta tunnetuista suomitutuista tietää.


Oman tilanmenetykseni kohdalla olisi tietysti se mahdollisuus, että sanon paljon suoremmin, asetan rajoja ja vaadin enemmän, mutta samanaikaisesti koen, että tilan ottaja on niin hauras ja heikossa tilanteessa, ettei häneltä voi vaatia enempää kuin mihin hän kykenee juuri nyt. Koska olen tässä tilanteessa vahvempi kuin hän, voin yrittää sopeutua ja joustaa niin paljon kuin vaan pystyn, ja toivoa, ettei hauraampi murru. Ei ole helppoa muuttua, joustaa ja venyä, mutta mahdollista, ja tässä tapauksessa myös kädenojennus inhimillisyydelle. Antaa toisen olla juuri sellainen kuin hän on, koska hänellä on siinäkin täysi työ, ja itse voin aikanaan palata omaan tilaani ja kerätä oman energiani takaisin.

DimCayn vierellä olevia vuoria

Eniten saat elämästäsi irti olemalla rehellinen itsellesi, hoitamalla itseäsi ja panostamalla omaan terveyteesi, myös mielenterveyteesi. Suomessa mielenterveys on etenkin pienillä paikkakunnilla edelleen tabu, ja pieniä paikkakuntia ovat tässä tapauksessa kaikki muut paitsi pääkaupunkiseutu. Mutta se hoitoon hakeutuminen on jokaisen itsensä ja hänen perheensä vastuulla. Ongelma sitä vastoin ei jää yksilön omaksi, vaan on yhteisöön laajemminkin vaikuttava, useisiin ihmisiin, eläimiin, luontoon ja useisiin sukupolviin vaikuttava.  Niin että hiiteen kaikki salailu, häpeily ja peittely. Pitäkäähän huolta itsestänne ja lähipiiristänne, ihan oikeasti. Ja kannattaa kysyä läheiseltä miten hän voi, sekä antaa tilaa inhimillisyydelle ja ihan oikealle vastauksellekin. Eikä kenenkään tarvitse yrittää olla täydellinen, sellaista kun ei ole eikä tule. Tässä elämässä tärkeää on olla läsnä, armollinen ja kiltti.

JOskus kosto on suloinen

Tulipahan auringonlaskun viime hetkillä oltua Tosmurin sillalla, joten muutama kameran heilautus meren ja värien suuntaan oli jokseenkin automaattinen toiminto. Ei vainen, ei automaattinen. IHana oli katsella auringonlaskun loppua ja kaiken peittävän pimeän laskeutumista. Tosin edes pimeä ei peitä typeryyttä eikä valheita.

PItkästä aikaa kerron vuosien nettituttavuuden huipentumasta herra S:n kanssa. 2013 ilmaantui facebookin kautta kaveripyyntö herra S:ltä. Siihen aikaan juttelimme silloin tällöin. Hänen englantinsa oli kohtuullisen ymmärrettävää, mutta toistoa, todella ärsyttävää toistoa oli keskusteluissa paljon. Ajattelin ensisijaisesti, ettei hän kykene puhumaan asioista laajemmalla skaalalla (kuten en minäkään ;)  ). MYöhemmin on vahvistunut mielikuva, ettei hän muistanut mitä oli kenellekin puhunut. MInulle hän lupaili monia monia kertoja, että tulee Alanyaan ja haluaa tavata ja blaa baa blaa. Koskaan aiemmin emme tavanneet, tänään yllättäen olimme kohdakkain. Luulen ettei hän koskaan näyttäytynyt minulle, koska aina oli kohdalla sekä kauniimpia että varakkaampia suomalaisia (tai ihan minkä maalaisia tahansa) naisia.

Tänään iltapäivällä istuin tuttavani kanssa Gül Pide ravintolan ulkopöydässä syömässä, kun pari pöytää kauemmas istuutui jotenkin tutun oloinen mies ja suomalaisen näköinen nainen. Ruoka-annoksemme saapui samaan aikaan, ja unohdin kaikki muut asiakkaat. Hyvän ruoan jälkeen pöydässä rentoutuessa mies palasi wc:stä ja näin hänen kasvonsa. Siinä vaiheessa yhdistin hänet hänen profiilikuvaansa ja nimeensä, ja mietin kahteen kertaan, että mitenkäs asiat nyt menivätkään itseni sekä suomalaisten tuttavanainen P:n ja tuttavanainen R:n kohdalla. Tuli myös mieleen hänen norjalainen (60+ v) erään talven yli elättäjänsä. Ensin teki mieleni ottaa videokuva tai valokuva, mutta kännykkäni kaksoiskameran apuvalo palaa tosi kirkkaasti aina kun kameralla ottaa kuvia, joten olisin siis jäänyt kuvaamisesta heti kiinni, ja olisi tullut turhaa riitaa tms. Päätin olla kuvaamatta. Kun olin kysynyt ravintolan omistajalta (tuttavaltani) tunteeko hän ko herran, ja kertonut miksi kysyn, niin omistaja vastasi hänen olevan usein siellä vieraileva Playboy. Kerroin ennalta mitä aion tehdä, ihan vaan siksi, että jos jotain yllättävää tapahtuu sen tiimoilta. Poistuimme ravintolapöydästämme heidän pöytänsä ohi kävellen. Pöydän ohitettuani pysähdyin, käännyin herra S:ään päin ja sanoin turkiksi hyvin lempeällä  äänellä ja hymyilevin kasvoin Merhaba S****. Miehen kasvoilta näkyi kuinka hän kelasi filminauhaa taaksepäin, ja mietti että kukas himputti tuo nyt on. Ehdin kävellä muutaman askeleen, kun hänen kanssaan istunut 15-25 v herra S:ää vanhempi rouva alkoi huutaa suoraa huutoa. Hän huusi enganniksi ja hän huusi turkiksi, ja ilmeisesti osa tuosta huudosta oli tarkoitettu minun perääni, mutta tilanteesta hieman nauttien kävelin pois, taakse katsomatta. Kuulen omistajalta kyllä myöhemmin miten tilanne jatkui 😁. Kakara minussa voitti, eikä kaduta yhtään. Pelimies perkule saa hieman tehdä työtä että saa pidettyä tämän hetkisen elättäjänsä tyytyväisenä. Aiemmin tämä mies sentään työskenteli, mutta nyt käsittääkseni useampaan vuoteen ei ole enää työskennellyt. Ihan arvaamalla kirjoitan, että mahdollisesti joku siis rahoittaa hänen elämäänsä. Ei ollut mies huonoissa eikä halvoissa vaatteissa, eikä laiha tai muutenkaan nälkiintyneen näköinen.

Torilla oli taas kauden satoa tarjolla. Nyt on paljon pähkinöitä ja manteleita, tuoreita ja kuivattuja viikunoita, kuivattuja aprikooseja, omenoita ja puoliraakoja klementiinejä. Klementiinien ja appelsiinien satokausi on kai alkamassa. Rehellisesti sanottuna en ole nyt yhtään kartalla että mikä appelsiinipuiden tilanne on. Sen tiedän, ettei nyt ole kevätkuinta-aika, mutta siinäpä se vähäinen tietoni sitten onkin. Pitkään aikaan ei ole tullut liikuttua fillarilla puutarhojen ohi, eikä tule lähiaikoinakaan. Fillari hajosi eilen sekä vaihteiston, jarrujen että ketjunsuojuksen osalta, joten ajelut on ajettu, kunnes ehdin viedä sen korjaamolle. Tällä hetkellä päivät täyttyvät vieraasta, joka ei lähde lähintä ruokakauppaa (250 m) lukuunottamatta muualle asunnon ulkopuolelle ilman minua tai ilman naapuritalossa asuvaa suomalaisperhettä. Siksipä minäkään en nyt lenkkeile, en fillarilla enkä ilman. Mutta fillarin ehdin viedä huoltoon kun taas Suomessa käynnin jälkeen koittaa rauhallinen ja itseni näköinen arki.

Uusi runokirja yhteistyössä toisen Johannan kanssa etenee, ja valmistunee aikataulun mukaisesti, eli pääsemme lähettämään sen kustantajalle marraskuun alussa. Siinä vaiheessa vasta näkee millaisen vastaanoton se saa. Tiedossa on jotain ihan muuta kuin mitä edellisessä on, teemalla äideille ja tyttärille, isille ja pojille kanssa.

Alanyassa aurinko paistaa, lämpötila on siinä 25-28 C tienoilla, bussissa hieman enemmän. Nyt on taas tilaa kun ei ole enää ruuhkaisin sesonki. MErivesi on uimalämmintä enää pohjoiseurooppalaisille ja avantouimareille ;) . Rannalla tarkenee hyvin, aallokkokin on vielä pientä. Ensi viikolle on ennustettu vain 1-2 sadepäivää. Aika sitten näyttää tuleeko niitäkään. Hyvää yötä jälleen.

Tukholma tuli Alanyaan

Alanya Swedish Conection 14.10.2017

Eilinen ilta vierähti useammissa uusissa kokemuksissa. Ensimmäinen niistä oli... no, se jääköön sanomatta 😁... Laitetaan sen tilalle vaikkapa Tukholmasta tuotu merisuolalla maustettu tummasuklaa, hah. Jatkossa ilman suolaa. Toinen oli minulle uusi Tantuni-paikka lähellä kalahallia, hallin pääpihalta katua hieman pohjoiseen eli vuorille päin. Siinä ruokapaikassa on tajuttoman hyvää kanatantunia. Kannattaa kokeilla. Mutta kannattaa kokeilla tuolla, sillä aiemminkin olen syönyt saman nimisiä, mutta ikäviä, kuivia jne ei niin mieluisia annoksia. Tuo oli ensimmäinen sellainen annos, jonka haluan syödä toisenkin kerran. Kuvia en tietenkään muistanut ottaa, kun oli niin hyvää seuraa, etten nähnyt enkä kuullut mitään muuta. Ei tullut kamera edes mieleen. Ja kun puhuja puhui taas erilaista turkin murretta kuin mihin olen tottunut, niin piti ihan keskittyä että ymmärrän hänet oikein. Tuo puhuja nimittäin kysyi vähän väliä olenko samaa mieltä tai mitä mieltä olen, ja ymmärsinkö jne. Sekä kiva että ei-kiva, sillä oikeasti piti keskittyä. Ehkä tuohonkin murteeseen tottuu, jos sitä enemmän kuulee.

www.connectionalanya.com

Sitten kävelimme Marien kanssa etsimään ruotsalaista, uutta ravintolaa. Heikinbaari-Bella Alanysta Atatürk-kadulle päin menee pikkukatu, jonka varrella on monia kurdiravintoloita, ja  siis useita ns. suomibaareja. Emme ensin meinanneet löytää tuota ruotsalaista paikkaa, kun meillä oli sen verran väärä osoite, että navigaattori osoitti siihen kyseiselle kadulle, ja olimme yrjötä kun suomibaarissa raikaa 30-40 vuotta vanha iskelmät Kake Randelinin ja muiden jo kulahtaneiden artistien voimin. Ehdimme jo todeta, että jos emme löydä sitä mitä haemme, niin emme ainakaan mihinkään vanhojen iskelmien kaljabaariin istu nyyhkimään menneisyydessä. Yäk yäk yäk.

Kysyimme 20 m päässä kohteestamme olevalta ravintolan työntekijältä, mutta hän ei tiennyt paikkaa, eli mitä todennäköisimmin valehteli, ja olisi vaan halunnut meidät sinne istumaan iltaa. Paikalle osunut kamelin taluttaja sen sijaan kuuli kysymyksemme, ja sanoi että paikka on tuossa selän takana, heti kulman takana. Eli Heikinbaarista Atatürkille päin kävellessä, ennen sitä vanhoja iskelmiä soittavaa suomipaikkaa (joka oli ennen joku Viking) käänny tienhaarasta vasemmalle. Siellä on ihan kuin astuisi eri maailmaan. Aivan kuin olisi tullut tuhkolmalaiseen ravintolaan.

Tuttava oli suositellut testaamaan pizzoja, jotka ovat kuulemma erittäin hyviä, ja joita toimitetaan myös kotiin. No itse olin juuri ennen tänne tuloa syönyt sen herkullisen tantunin, joten tyydyin pelkkään punaviiniin, joka oli muuten hyvää. Ei mitään höpö höpöä vaan hyvää. Marie tilasi kana-curry-banaani-pizzan ja siihen mukaan ruotsalaisen pizzasalaatin. Salaatin kohdalla katsoin kahdesti että mitä tämä oikein on, samalla kun Marie söi isolla innolla. Pizzaa hän kehui myös, ja työnsi maistiaiset minullekin. Salaatti vaatii totuttelua, mutta pizza oli parasta pizzaa mitä olen koskaan syönyt. Se oli maultaa ja rakenteeltaan uskomaton yhdistelmä. Vaikka oli tantumista ihan täynnä, himoitsin tuota pizzaakin ihan vesi kielellä. Tuo kuvassa oikealla oleva vaalea rouva on ravintolan omistaja, Eva. Tarjoilija pelleilee takana. Muutenkin ravintolassa oli hyvä ja rento fiilis, täydelleen tilaan sopiva musiikki Eva Dahlgreneineen yms. Tuonne tulee taatusti mentyä uudelleenkin. Ja ne jotka eivät puhu ruotsia, voivat asioida englanniksi tai turkiksi, tai vaikkapa elekielellä.

Lentokenttä kutsuu, joten hyvää yötä ja huomiseen.

Kukas SINÄ sitten olet?!!

Alanya ja 53 Presidentillisen pyöräilykilpailun joukkue-esittely

Hiukan satoi toissapäivänä. Ihan vain sen verran, että uusi eritasoliittymän alikulkuosuuden notko keräsi vettä toista metriä. Eilen ja tänään on ihailtu ja kauhisteltu lehtikuvista, kuinka veteen ajanut autoilija joutui pelastautumaan uimalla, kun auto upposi kattoa myöten vesimassaan. Ilmeisesti rakennusvaiheessa on ollut jotain kissanhännänvetoa, koska nyt on kova nokittelu. Tietyt tahot antavat suoraa palautetta, osa sakastista palautetta, mutta joka tapauksessa ylempää virkamiestä lääninhallinnosta vaaditaan korjaamaan virheensä, "ennen kuin Alanya uppoaa", noin niin kuin kuvaannollisesti. Myös kaatuneet puut ovat työllistäneet raivausporukoita. Illalla oli kovia tuulenpuuskia, ja en tiedä todellisia nopeuksia, vaan sen, että ennakkoon arveltiin tuulen nousevan myrskypuuskissa 50-70 km/h nopeuksiin.

Tiedän, ettei tietyt tahot tykkää siitä että puhun heidän toilailuistaan, mutta puhun, koska joillakin on taas jäänyt putkinäkö päälle. Maassa maan tavalla. Monen suomalaisen lempihokema, tosin rajoittuu siihen, että SUomeen tulevien ulkomaalaisten kuuluu heidän mielestään käyttäytyä niin kuin he itse käyttäytyvät. Piste. Variaatioita ei suvaita. Ja entäs sitten toisin päin?

Turkin joukkue

Aamulla olin vielä nukkumassa, kun ovikello soi, ja ystävä pyytää minua mukaan talon takapihalla järjestettävään
kokoukseen. Pikapikaa musta tee aamiaiseksi, silmät samaan suuntaan, kokouskelpoiset vaatteet päälle ja menoksi. Ensin ihmettelin mihin minua siellä tarvitaan, mutta matkalla sekin selvisi. Yksi tehtäväni olisi ollut simultaanitulkkina toiminen, suoraan puhutusta turkinkielisestä keskustelusta suomeksi kääntäminen. Paikalla oli sekä meidän turkkilaisen talon huoneistojen edustajat, että naapuritalon kansainväliset asuntojen edustajat. Osa suomalaisista ei kuulemma puhu turkkia eikä englantia, ja ajattelivat, että siinä voisin olla avuksi.

Tulin pihalle ja ehdin tervehtiä paria naapuria, kun eteeni marssii vihaisen oloinen vanha mies, ja suusta tulee kovalla äänellä: KUKAS SINÄ OLET? OLETKO SÄ SE JOKA VEISPUUKKIIN KIRJOTTELEE?!? Herralla ei ollut käyttäytymistapoja edes suomalaisen mittapuun mukaan, saati sitten paikallisiin tapoihin verrattuna. Ja juuri hän olisi ilmeisesti ollut se, jonka takia kysyttiin tulkkausapua. Minulle tuli helppo kokous, sillä sain olla läsnä pelkkänä asuntoni edustaja kuten muutkin turkkilaistalomme naapurit, ja seurata kokouksen kulkua kaikessa rauhassa. Kyseinen sanasto osuu juuri sille ns. työsanastoni alueelle, josta tulkkaus olisi ollut helppo ja tarkka, mutta tuon tuomitsevan ja vihaisen kohtaamisen myötä ei jäänyt mitään halua auttaa tuota herraa. Selvitköön omilla avuillaan tai olkoon selviämättä. Onhan se tietysti "ihan sama" kun kokouksen jälkeen kuulee valitut otteet keskusteluista toisen tai kolmannen käden tietona ja sen mukaan miten kukin ne asiat sitten jälkeenpäin muistaa.

Ihana juontaja :)

Yhden toisenkin asian nostan kokouksesta ylös. Jos ihmisillä olisi ollut enemmän kielitaitoa, he eivät olisi niin
jumalattoman töykeästi keskeyttäneet maanomistajan, rakennuttajan, asianajajan ja vakuutusedustajan keskusteluja, mutta ei. Vaikka kyseiset ihmiset puhuivat kokoukseen liittyvää ihan oikeaa ja painavaa asiaa, keskeytettiin heidät useampaan kertaan kesken asian käsittelyn. Keskeyttäjät olettivat mitä olettivat, en tiedä mitä, mutta muutaman minuutin kärsivällisyys olisi ollut suotavaa. Koomiseksi kokouksen teki se, kun ensin tietyt suomalaiset vaativat, että asunto-osakeyhtiön hallinto tulee järjestää lain mukaisesti, ja useaan kertaan sen jälkeen korostivat sitä, että "tässä on lista henkilöistä, jotka haluamme johtamaan tätä taloyhtiötä".

Olen jo kauan sitten lakannut tuntemasta myötähäpeää eurooppalaisten toilailuista, ja tuon toiminnan kohdalla yritin keskittyä ihan muihin asioihin, etten kommentoi mitään. Se, että muutama pohjoiseurooppalainen perhe on jo valmiiksi kaikkien puolesta päättänyt ketä laillisesti kokoon kutsutun yleiskokouksen osanottajat tulevat valitsemaan taloyhtiön johtoon, oli yllättävintä mitä koskaan on kokoushistoriassani tullut vastaan. Ensin vaaditaan että pitää toimia laillisesti ja siten myös demokraattisesti, sitten kuitenkin toimitaan kuin diktaattori, joka määrää keitä on valittava taloyhtiön johtoon (tai muuten emme ole tyytyväisiä emmekä leiki teidän kanssanne). Kokouksen kaksi puhetta johtanutta paikallista onneksi luovi asian eteenpäin kohti oikeata äänestystä. Normaalin kokouskulttuurin mukaisesti ihmiset olisivat voineet ehdottaa ketä taloyhtiön johtoon haluavat, ja niistä ehdokkaista olisi äänestetty. Nyt lyödään moneen kertaan pöytään lista, "nämä ihmiset haluamme taloyhtiön johtoon". Asian olisi voinut esittää kohteliaasti ja protokollan mukaisesti, tai sitten niin kuin se meni. Samassa kohden hiukan harmitti se, että henkilö joka tulkkasi enganniksi, ei tulkannut kaikkea, vaan vain haluamansa osan. Turkkia osaamattomat eivät siten tienneet kaikkea mitä turkkilaiset osallistujat puhuivat, eivätkä etenkään sitä hyvää. Mutta hän oli myös henkilö, joka itse halusi itsensä johtohenkilöiden joukkoon, ja se jo kertoo tarpeeksi. En tiedä ymmärsikö listaa pöytään lyönyt henkilö kuinka karkeasti hän toimi, vai toimiko hän noin ihan tietoisesti.

Lisää kuvateksti

Kokouskulttuurissa ehdotetaan puheenjohtajaa, ja kannatetaan, jolloin kokoukselle olisi saatu hyvä puheenjohtaja. Nyt puhetta päsmäröinyt pohjoiseurooppalainen ei kuitenkaan toiminut näin, tai muutenkaan kokousprotokollan mukaan, ja oli pitkän aikaa yleinen hämmennys menettelytapojen vastaisesta toiminnasta. Sama joka vaatii tiettyjen menetteytapojen noudattamista, ei itse noudata niitä. Ja kyllä, vetää taatusti isommat herneet tästäkin sanomisestani, koska kokee tämän arvosteluna sen sijaan, että ottaisi opiksi. Tulevia kokouksia varten voisi opiskella tapakulttuuria, ja nimenomaan paikallista tapakulttuuria ja kokouskulttuuria. Suomalaisilla tavoilla ei ole täällä mitään merkitystä. Ne ovat alku, jolta voi ponnistaa eteenpäin, kehittyä kohti kohteliaampaa, suvaitsevampaa ja tasa-arvoisempaa käyttäytymiskulttuuria. Tapakulttuuri ja kaikkien muidenkin mielipiteen huomioon ottaminen sekä kunnioittaminen tasa-arvoisina on perustaito.

Sitten pois kokouksesta ja ihan muihinkin yhteyksiin. Käyttäytymiseen, siis siihen konkreettiseen käyttäytymiseen mitä kukin oikeassa elämässä kohtaamiensa ihmisten kanssa toteuttaa, vaikuttaa tietysti ihmisen itsensä arvomaailma ja etiikkakin. Viime viikolla jouduin tilanteeseen, jossa ryhmässä läsnä oleva suomalainen isoon ääneen onnittelee toista pohjoismaalaista tietystä asiasta, ja heti sen päälle toteaa, että onpa hyvä, että asioit eurooppalaisten kanssa, niin voit ainakin luottaa siihen että asiat hoituvat luotettavasti. Samalla hetkellä useampi silmäpari painaa katseensa alas. Mitä tuon lauseen kääntöpuoli on? Että asioidessasi paikallisten kanssa asiat eivät hoidu luotettavasti. Sanoja ei ilmeisesti vähääkään ajatellut mitä hän sanoo, ja miltä se läsnäolevista paikallisista tuntuu. Sama henkilö oli kuitenkin kutsunut ne läsnä olleet paikalliset siihen tilaisuuteen.

Nyt on useita kertoja tullut törmättyä siihen, että monet täällä tapaamani suomalaiset kokevat olevansa jotenkin parempia ihmisiä kuin paikalliset, ja/tai muutenkin parempia ihmisiä kuin monet muut ihmiset.

Hyi hitto mikä asenne. Siitä on kristillisyys kaukana. Oikein farisealaisuutta pahimmillaan. Minkä takia he sitten tänne tulevat? Pönkittämään itsetuntoaan vai? Tuli väistämättä mieleen myös ruotsalaisen naisministerin Suomelle antama varoitus: "jos haluatte olla osa pohjoismaita, niin te ette voi jatkaa näin". Ruotsalaiset, jotka varoituksesta ja sen taustoista minulle kertoivat, kokivat suomalaiset enemmän venäläisten kuin pohjoismaalaisten kaltaisiksi. Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat paljon tietoisempia käyttäytymisestään ja etiketistä, ihmisiä tasa-arvoisena pitäviä ja paljon enemmän maailmankansalaisia. Uutisoitiinko tuosta Suomessa, en tiedä koska en seuraa Suomen uutisia, mutta lukijoista joku varmaankin seuraa. Tätähän SUomessa korostetaan paljon, että suomalaiset ja suomalaisuus ovat parempia kuin muut, mutta ei sekään saa mennä yli. Ei se tee muista ihmisistä yhtään sen huonompia. Järki käteen.  Ihmisyys ja ihmisarvo on jokaisella, eikä sitä voi toinen ihminen ottaa pois, ei edes katkeroitunut henkilö. Ja ihan turha hyökätä minua vastaan tämän jälkeen. Opettele kieli ja kulttuuri, niin ymmärrät enemmän.

Tänään starttasi 53.  kansainvälinen, presidentillinen pyöräilycup Alanyasta, ja päättyy muutama päivä myöhemmin Istanbuliin. Tätä juhlistettiin illalla satama-alueella järjestettävällä tapahtumalla ja ilmaiskonsertilla, jossa tämäkin tinnituksen omistaja oli korvatulppien kanssa nauttimassa musiikillisesta annista. Viereiset kuvat ovat illan ohjelmasta.

Jalat vie, jalat vie ja mitä mä teen...

Meren rentouttavaa voimaa ihan tutkitusti

Meni hermo toisen naisen logiikkaan. Eilen oli siitä harvinainen ilta, että jätin suosiolla kirjoittamatta, tai paremminkin julkaisematta. Pari tekstiä kirjoitin, mutta nykyään täällä joutuu sensuroimaan hyvin paljon, siis Suomen puolen asioita. Erään viraston torvi työntekijä sai minut eilen niin kärttyisäksi, että sitä riitti tähän aamuun asti. Virasto on ihan ok, samoin ne joiden kanssa aiemmin asioin. Nyt tuo jumalattoman virkaintoinen ja kapeakatseinen v*näläinen muija säheltää kuin olisi tuli hännän alla... lopulta pyysin, että saan asioida jonkun muun virkailijan kanssa. Katsotaan mitä siitä seuraa, tuleeko paljonkin hankaluuksia.

Olen usein ja virheellisesti olettanut, että ei-tästä-ole-ennen-puhuttu-kuulin-nyt-ensimmäistä-kertaa olisi miehinen ominaisuus. Ei ole. Nyt tuo venakko hokee samaa, mutta unohtaa, että keskustelut ovat sähköpostiviesteissä. Karmea homma vaan naputella kirjain kerrallaan kännykällä pitkää sähköpostia ja selittää samat asiat uudelleen ilman, että yhtään sarkasmia tai mitään kärttyilyäkään tulee tekstiin mukaan. Tämä on kai sitä arkielämän humputusta, josta kaverit puhuvat  mutta joka ei ole osunut omalle kohdalle aiemmin. Käyn virastossa pyytämässä että asiaa hoitaa Joku Muu. Kiitos.

Kaksi aktiivista labradorinnoutajaa on siivonnut asuntoa kanssani koko aamupäivän. Joka askeleella, jokaisella imurin letkun heilahduksella ja jokaisella sohvatyynyn siirrolla tai luutun vedolla oli mukana vähintään yksi kuono, silmäpari ja "apulainen". Useimmissa toimissa oli kaksi "apulaista". Harvoin on siivous kestänyt näin kauan. Nyt on luova tauko kun nuo kaverit eivät osaa rauhoittua jos itse touhuan jotakin, ja ovat jo niin väsyneitä että lelu tippuu suusta ja silmät seisovat päässä. Päiväuniaika. Nyt vaan odotellaan että perhe kotiutuu ja koiravahti pääsee irti mustien silmien tuijotuksesta.

Kengät jalkaan ja menoksi, sinne minne huvittaa ;)

Eräs tuttava laittoi viestiä Välimeren rannalta -on alkanut markkinoida minun kirjaani. Mietin ensin miksi, sitten mokasin pinterestissä ja keksin vastauksen. Karkasi sydän sinne keskusteluketjuun, kun jotenkin vaistomaisesti koiran kuonoa näytöltä siirtäessäni tuplaklikkasin ruutua tms. Mutta mieshän käsitti sydämen niin kuin käsitti, ja laitteli pusukuvia innoissaan takaisin, ja tapaamistoiveen. Iik. Näin helppoa on joutua liriin naisen logiikalla, tai koiran avustuksella. Älykännykällä on tosi helppo joutua älyttömiin tilanteisiin, joista on hankala päästä pois rikkomatta jotakin. Tuokin mies loukkaantuu kun kokee että flirttailin, enkä sitten lähde ulos. Some ja somen mahdollisuudet 😅.

Hackspirit-verkkosivusto kertoo tutkimuksista, joissa on huomattu meren mahtavista vaikutuksista ihmiseen. Metsän vaikutuksista on jo puhuttu, ja nyt sitten vesi. Minulle niin rakas meri :)) Omat kokemukset siitä kuinka meri hoitaa, vahvistaa ja auttaa keskittymään projekteihin eivät olleetkaan niin kaukaa haettuja. Teksti on englanninkielinen, mutta selaimesi kääntänee sen, niin että pääset itse lukemaan ja kokemaan. SUomessa on jo vuosikymmeniä huomattu, että rannikolla asuvat onnellisimmat ihmiset. Minulle asia on selitetty niin, että ne siellä rannikolla niitä onnellisia ovat suomenruotsalaiset, ja että siihen liittyy kulttuuripiirteitäkin, että suomenruotsalaiset osaavat olla onnellisempia kuin metsäsuomalaiset. Ok, voi ollakin, mutta heillä / meillä on tuolla rannikolla myös meri ja merenranta. Meri ja meren voima. HAckspiritillä on monia muitakin lukemisen ja ajattelemisen arvoisia artikkeleita, hyvinvoinnin lisäämiseksi.





Nyt on jotenkin niin kireä olo, ja joudun pidättelemään monien asioiden sanomattomuutta, siis että en puhu enkä pukahda, että ei tule ulos oikein mitään piristävää tekstiä. Yksi positiivinenkin asia tuli mieleen, jopa ihan spontaanisti ;)  ajokortti on taas uusittu. Kuorma-autokortin kanssa pääsin asioimaan poliisiviranomaisen luona, ja tapasin Oulun polliisin. Sain toimittaa lääkärintodistuksen ajokyvystäni, ja kun ei lääkäri keksinyt mitään kieltävää, niin nyt saankin ajella seuraavat 5 vuotta, ennen kuin kysellään uudestaan. PAitsi että Turkissa pitäisi ajaa autokoulu. Ottavatkohan ne vielä tämän ikäisiä 😁