Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paasto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paasto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Matkakuvia, lisää kuvia

Tästä olin ostamassa tonttia vuosi sitten. Halusin, ei myyty.
Sairaanhoitaja sanoi minulle sairaalassa tänään, että "suoristapas ryhtiäsi että oikenee nuo makkarat, niin saan teipattua nämä johdot paikalleen" Ja minkähän minä mahdoin kuulla noista kolmesta asiasta jotka hän sanoi? ...että oikenee nuo makkarat... aih, liikkumattoman elämä, epäsäännöllinen ruokailu ja hömppäruoka on edesauttanut ulkoisen olemuksen kasvatusta. Teipit tuolla kutittavat, ja muistuttavat, motivoivat. Ai mihinkö -vaikkapa tanssitreeneihin. Eilen yllätin itsenikin osallistumalla Urban Moves -etätanssitunnille. Ja nautin tanssin ilosta! 

Eilen lueskelin valtion sivuilta ohjeita ja
Mantelipuita ja muita, sekä eteen aukeava laakso
säännöksiä koskien eurooppalaisen auton viemistä Turkkiin. Taas kerran pohdin hetken aikaa sitä, ostaisinko jonkin halvan auton ja menisin sillä. Taas kerran. Säännöstö on aikamoisen moniulotteinen, enkä voi vieläkään sanoa että olisin sen yksiselitteisesti ymmärtänyt. En vieläkään tiedä mitä teen. Uutena asiana ymmärsin nyt sen, että en ymmärrä kokonaisuudesta kuin pienen siivun. Aiemmin kuvittelin ymmärtäväni edes hieman enemmän. Uutta oli myös se, että Turkissa oleskeluluvan turvin asuvan ulkomaalaisen pitää ennen auton tuontia asua TUrkin ulkopuolella vähintään 6 kk, tai tuontilupaa ei saa. No... Seuraavan kerran kun käyn Helsingin seudulla, haluaisin käydä Turkin suurlähetystössä tms kysymässä mitä mikäkin kohta konkreettisesti tarkoittaa. Kysymyksiä olisi ihan vaan muutama. Esimerkiksi veron määrä ei ole selvinnyt millään tavoin.


Naapurissa mummo ja pappa
Diriliş Ertuğrul on nyt katsottu kokonaan, ja Kuruluş Osman etenee mielenkiintoisesti mutta 1 jakso / viikko vauhtia. Siksi tarvitsee löytää uusi. Pitkään etsin ja mietin mikä on seuraava, ja harkitsin mm. Payitaht Abdulhamidia ja muita historiapohjaisia sarjoja. Lopulta pienellä itsepakottamisella päätin jättää tv-sarjojen maailman toistaiseksi vähemmälle, ja päädyin jatkamaan kieliopintoja Anatolian yliopiston kielikurssiohjelman kautta. Sarjat olivat viihdyttävämpiä, sen voin taata, mutta tämä vie kokonaisuutta paremmin eteenpäin. Oletettavasti. Ninä hetkinä kun opiskelu uuvuttaa voi taas virkistää itseään tv-sarjoilla.

Muuten... Alanyassa on meneillään neljän päivän ulkonaliikkumiskielto koronaepidemian hillitsemisen ja kaupungin pintojen puhdistamisen / desinfioimisen ja koronan luontaisenkin kuolemisen vuoksi. Eikös se elä monilla pinnoilla 3 vrk. Lisäksi Turkissa on alkanut paaston aika Ramazan (Ramadan), ja se kestää kuukauden tästä eteenpäin. Jospa sen jälkeiset Bayramit (juhlat) olisivat jo normaalit, ilman koronarajoitteita. Toivottavasti. Aika näyttää.

Toinen haluamani tontti, luoteisnäköalaa
On outo tunne olla näin pitkään pois Alanyan kodista. Omalla tavallaan jopa uuvuttava tunne. Ensi viikolla tulee täyteen kolme kuukautta. Kolme kokonaista kuukautta pois kotoa. Vaan kun ei se edes lopu siihen, eikä kuuteenkaan kuukauteen. Kaipauksen täyteistä koti-ikävää, mutta hyväntuulisessa työporukassa aika menee nopeasti. Tämä vuosi on niin erilainen, kuin se vaan voi olla. Ja minä olen luvannut olla töissä taas pidempään kuin mitä ensin suunnittelin. Pidempään ja pidempään. Veroprosenttiakin on nostettu 9 kk työskentelyä vastaavaksi. oi joi. Vaan on koronasta hyötyäkin. Jos sairaanhoitajana selviän tästä taudista hengissä, niin koko ajan on töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä, ja palkkaakin saa. Monessa ammatissa on heikommin. Tässä ei ole aineellista hätää. Kuinka erilaista elämäni olisikaan, jos olisin jäänyt Alanyaan täksi ajaksi.

Tontilta etelään aukeava laakso. Ei myyty minulle tätäkään.
Muutamien metrien päässä, naapuritalon katon harjalla kovassa tuulessa keikkuva harakanpoikanen on hellyyttävä näky. Olo on vähän kuin harakalla. Kiiltävä houkuttaa, ruoka ja lämpö houkuttaa, ja tasapainon säilyttämiseksi on parasta kääntää nokka vastatuuleen. Puhaltakoon tuulet niin kuin puhaltaa, aina voi vähän korjata asentoa ja tarkistaa suuntaa. Voi levähtää hetken, levittää taas siivet ja nousta uudelleen lentoon. Seuraavaa lentoa odotellessa voi vaikka unelmoida vanhoja matkakuvia katsellen.
Uusia kujeita, uusia kuvioita

lauantai 17. helmikuuta 2018

Parisuhdeoppia ja hermojen menetystä

TUmmat fiilikset tänään
Tähän ikään mennessä on tullut nähtyä ja koettua yhtä sun toista myös parisuhderintamalla (paitsi parisuhdetta rehellisen ja ei-pettävän miehen kanssa). KOska yritän nyt lähes epätoivoisesti saada aikani kulumaan ehdottomassa vuodelevossa (haavasta yli 10 cm on auki, ja huoli koko kielekkeen irtoamisesta, uhkana ihonsiirto), niin tulee viihdytettyä itseä mitä omituisimmilla lukukokemuksilla. Yksi niistä on tämä Avioliiton tappajat -listaus. Vaikka se onkin vain omanlaisensa hömppälistaus, on siinä kuitenkin sen verran hyviä aineksia, että jaoin sen tänne. Jakamisen yhtenä tarkoituksena on myös se, että jos joskus taas tulee seurusteltua jonkun kanssa, niin mitä todennäköisimmin hänelle saa jakaa tuon saman listan, ja löydän sen helpommin täältä kuin netistä.


Nekroosiin asti auki, vasen puoli.
Nyt on parasta päästää paineita ulos. Ehdoton vuodelepo loppui äsken lyhyeen. On ollut ihan pakko kävellä keittiöön monta kertaa katsomaan mitä tuo hiivatin kissa metelöi. Se saa yksin aikaan niin kauhean metelin, metallien ym. kolinan laattalattiaa vasten, ettei mene kauaa kun on naapurit soittamassa ovikelloa. Ja juuri tällaisina päivinä se tollo riehuu häntä suorana ympäri asuntoa, pudottaa ja kaataa kaiken mitä saa irti, myös astioita täynnä olevalta tiskipöydältä. Kiipeää piru joka paikkaan, kuin olisi maaninen hullu. Ja kaataa vesikuppinsa ja ruokakuppinsa pitkin keittiön lattiaa, heittelee paska-astiansa hiekat pitkin käytävän lattiaa kun leikkii sillä hiekalla. Juokoot vetensä lattialta, nyt en siivoa.

Se oli viimeksi tällainen hullu ensimmäiset 3 pv jalan haavan ompelun jälkeen. Muuten se nukkuu kuin löysä rukkanen päivät pitkät. Ja ilman tätä paskiaista en olisi ko päivänä edes lähtenyt fillaroimaan, vaan juoksulenkille. Nyt saisi pikkutaljan ainekset ihan maksutta 💩. Tuolla paskakuvalla on ihan turhaan hymy. Juuri nyt ei naurata. Ärsyttää ja *+&%#¤"! Ja olen hermorauniona, kun en tiedä miten tuon haavan kanssa käy. Ihonsiirtoon joutuminen on niin mielettömän iso juttu. Lisäksi antibiootit yms loppuivat aamuun, joten nyt tulehduksen nousuriski avoimelle haavalle on hirveän iso.

Jalka kihelmöi ja kipuilee äskeisten kävelyiden jälkeen aika voimakkaasti, mutta en nyt avaa pakettia. Selvitäkseni tästä edes astetta helpommalla tarvitsisin kotiapulaisen, mutta eipä niitäkään noin vaan ole tarjolla. Eikä ole tarjolla myöskään suunnittelemaani fillarikisan seuraamista eikä kauppareissua. Iski paasto, ellei joku 10 km päässä asuvista tuttavista lähde tuomaan sellaisia ruokia kuin mitä syön. Viimeksi kun tuttava kävi, niin toi juuri kaikkea sellaista mitä en yleensä vapaaehtoisesti syö. Jotkut eivät kuuntele, vaan tietävät itse parhaiten, ja jotkut eivät ymmärrä esim maitoallergian ulottuvan hieman laajemmallekin kuin konkreettisesti juotavaan maitoon. Ei tunnut mielekkäältä heittää rahaa roskiin, asioihin, joita ei voi syödä esim maitoallergian takia. SIksi en ole nyt pyytänyt. Mutta jospa vuokraisäntä tietäisi tai kävisi kysymässä vaikkapa parin kotiin ruokia toimittavan lähiruokapaikan numeron... nälkäisenä hermot menee herkästi ja perusteellisesti, eikä paasto välttämättä edistä paranemistakaan.

Vähän aurinkoista energiaakin
Muutenkin ärsyttää, ja olen riidanhaluinen ja hankala. Palelen täällä nyt kuin apina
jääkaapissa, sillä makkari on talon kylmin huone, ja kesähelteillä juuri siksi aivan ihana. No, palelen lämmittimestä huolimatta, kun en ole syönyt tarpeeksi. Tänään oletettavasti ja toivottavasti päivälämpötila noussee yli +20 C ja tämäkin huone hieman lämpiää. Sääennustus on taas onneksi kaunistunut, ja ennustaa suomalaista kesää. Lämpötilat +16 - 22 C tienoilla, ja puolipilvistä, välillä täysin aurinkoista, välillä vähän sataa.

Satakieli laulaa tuossa talomme nurkalla olevassa puussa, ja levittää iloa ja toivoakin. On sillä vaan kauniit luritukset.

...sain sentään irti kaksi lähes positiivisa lausetta. Kun tästä joskus selviää, niin osaa taas olla vähemmästäkin kiitollinen.

Iste öyle canlar.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Mantelin tuoksua

Alanya, KOnakli juhannuksen alla.
Bayram Tatili, eli kansallinen loma Ramadanin päättymisen kunniaksi alkaa Turkissa ylihuomenna 24.6. Arefe-päivän myötä. Ensimmäinen virallinen lomapäivä on käsittääkseni 25.6. ja se on samalla päivä, jolloin paastonaika loppuu. Jos olet Alanyassa kyseisenä päivänä, ja haluat nähdä Ramazan Bayramin iltatorimyynnit, niin mene Cuma Pazarin, perjantaitorin alueelle. Siellä on joko maassa, pöydillä tai rekeillä paljon laukkuja, kenkiä, farkkuja, vaatteita yms. ja niiden hinta on noin kolmesta liirasta ylöspäin, eli paikallisillekin edulisilla hinnoilla. Paastonajan päättymisen kunniaksi järjestetään myös paljon muita tapahtumia. Lisäksi monet matkustavat tapaamaan perheitään, sillä perinteisesti juhlaan iittyy myös perheen kanssa yhdessä vietetty aika.

Kirjoitin aiemmin Alanyan uuden yliopistollisen sairaalan erikoisaloista. Ainakin yksi virhe oli erikoisaloissa. Siellä on avattu lasten allergia ja immunologia -niminen erikoisala, erikoislääkäri Esra Hazar Sayarin johdolla. Lisää erikoisaloja on avautunut, mm.  gastroenterologia ja hepatologia, erikoislääkärinä Özlem Özer. Yritin katsoa sairaalan sivut, mutta eipä Suomesta päässyt sinne. Laitoin heille palautetta asiasta, joskaan en tiedä onko tuo rajoite täältä Suomen päästä johtuva. MIstä näistä aina tietää, varsinkaan tässä nykyisessä omituisesti asennoituvassa maailmassa.

Konaklin keskustan tuntumasta tämänkin talo
Tiesithän että työskentely Turkissa ilman työlupaa on laitonta, ja nykyään entistä tarkemmin seurattua. Joka viikko saa uutisista lukea pidätyksistä ja karkotuksista. Tässä tämänviikkoinen uutinen asiasta. Kannattaa järjestää työt ja oleskelut laillisesti, ettei sitten joudu ulos ja maahantulokieltoon. Jos yritys, joka sinua houkuttelee Alanyaan töihin, ei halua hoitaa asioita laillisesti, on takuuvarmaa ettei sen muutkaan lupaukset pidä, että tilanteeseen liittyy hyväksikäyttöä tai katteettomia lupauksia palkasta, työajasta tai toimenkuvasta. Ja mikäli yritykset hoitaisivat asiat oikein ja laillisesti, työllisyystilanne olisi paljon parempi. Sama koskee myös Suomea, jossa harmaa talous rehottaa myös. Työlupa ei ole kallis, vaikka niin väitetään. Kyse on mitättömän pienestä summasta. Ja työluvan voi hakea vain yritys, joka työntekijän palkkaa. Eli jos joku sanoo, että hae itsellesi työlupa ja tule sitten, niin kyse on jo siitä lähtien tietämättömyydestä tai huijaavasta häikäilemättömyydestä. Älä myy itseäsi halvalla, älä ole hyväksikäytettävä, vaan tee vain laillista työtä. Se on kaikkien etu.

Alanyan uuden ohitustien rakentaminen etenee suunnitellusti, ja keskustan tuntumassa pari ensimmäistä liittymää, Telecom ja Ticaret, ovat jo valmiina. Molemmista poistettiin tänään betoniesteet, ja ne ovat nyt liikenteelle avoinna. Ei kun testaamaan vaan, ja katselemaan uusia ulottuvuuksia.

Meillä tuoksuu taas karvasmanteliöljy ja leivotut pikkuleivät. Manteli- ja appelsiiniöljyn pystyn vielä maistamaan, muilta osin maku- ja hajuaisti ovat täysin poissa. Karmeaa. Toivottavasti palaavat. Leiposmisprojektit jatkuvat huomenna, tässä välissä hieman lepoa ja rauhaa.  Ja ajateltavaa ihan kaikille:

"The rule that covers everything is:
How you are with others, expect that back. -Rumi"

lauantai 27. toukokuuta 2017

Alanyan lähipäivien nautintoja

Alanyan kaupungin Ramazan-kuukauden konsertit ja tapahtumat
MOnenlaista mielenkiintoista konserttia, esitystä, nähtävää ja kuultavaa on tarjolla nyt seuraavan kuukauden aikana.

Pop-artisti Mustafa Cecelin Alanyan konsertti peruuntui sateen takia viikko - pari sitten. Hän konsertoi Antlyassa 28.5. kello 22.15 alkaen Karaalioğlu Parkı -nimisessä puistossa. Google Maps löytää puiston tuolla nimellä.

Tämän tekstin yhteydessä olevat kuvat kertovat Alanyan paastonajan konserteista ja tapahtumista. Nämä listalla olevat tapahtumat ovat Alanyan kaupungintalon takana ja/tai satama-alueella.

Paastokuukauden aikana on joka ilta kello 21.15 alkaen lapsille tarjolla illusionisti-jonglööri Kerem Eserin esityksiä tai lastenteatteriesityksiä. Aikuisille on tarjolla mm. taidemusiikkiesityksiä. Kannattaa käydä kuuntelemassa.

Alanyan Keykubat-rannalla, eli Oban ja Tosmurin puoleisella itäisellä rannalla nähtiin tänäänkin punainen
www.alanya.bel.tr
vesialue turkoosin meren rantavesissä. Kun on ollut runsaat sateet, ja vuorilta jokia pitkin tulee kyseiselle rannalle runsaasti makeaa vettä kaikkine mukanaan kulkevine maa-aineksineen yms, niin rantavesi näyttää punaiseksi värjäytyneeltä. Tämä on tavallista runsaiden sateiden aikana, eikä sitä kannata pelätä. Esim. DimCAyin kohdalta maaperä on monin painoin punaista, maa-aines on punaista. Siellä lähistöllä asuvien parvekkeet ja sisätilatkin nauttivat kovatuulisina päivinä punaisesta pölystä, jota punertavasta maasta nousee. Suomessakin monet jokivedet ja järvivedet ovat väriltään maaperästä yms veden mukanaan kuljettamista aineksista riippuen eri alueilla erilaiset. Alanyan rantavesien väristä liikkuu monenlaisia huhuja, joita ihmiset joko tietämättömyyttään tai vahingoittamistarkoituksessa levittävät. Ihan kaikkea ei aina kannata uskoa, ja sopiva annos perus-järjenkäyttöä kannattaa olla mukana reissussakin. Vesien tilaa ja terveellisyyttä valvotaan Alanyassa nykyään tarkkasti. JOs rannalla ei ole näkyvästi merkittyä veteenmenokieltoa, niin vesi on turvallisesti uimakelpoista, ja uimisesta voi nauttia niin kuin
lomalaisen elämään kuuluu. KUn veden mukana on punaista, hienojakoista maa-ainesta tarpeeksi, niin näkyyhän se punertavana siellä, minne Oba- ja DimCayi-joet laskevat. Gercek Alanya -lehden artikkeli aiheesta on tässä.

Sitten ruokaan...
eräästä lähteestä löytyi ohje siihen, kuinka joissakin turkkilaisissa ravintoloissa valmistetaan se herkullinen, punainen ja hieman tulinen tarjottava, joka tulee alkupalana palloleivän tms leivän, maustetun jogurtin ja oliivien kera. Jos kysyt baaripojilta kyseisen tarjottavan nimeä, niin he sanovat salsa. No, tässä pari vinkkiä sen valmistukseen, joskin se onnistuu myös hieman vähemmillä aineksilla.

Tarvitset
3 tomaattia kuorittuna ja pieneksi silputtuna
1 kurkku kuorittuna ja pieneksi silputtuna
2 vihreää, suippopaprikaa hienoksi silputtuna, mietoja,
2 punaista paprikaa hienoksi silputtuna, vähän
vahvemman makuisia
1 tl pul biber -jauhetta, joka on jauhettua/ murskattua punaista paprikaa, eri tulisuusasteita,
1 tl chilijauhetta, keskivahvaa tai mietoa
1 rkl paprikamurskaa, valmista tiivistä mössöä (biber salçası). Perusraaka-aine "lähes kaikissa ruoissa".
1 tl minttua (osa käyttää imntun sijasta persiljaa)
1,5 tl viinietikkaa
1 tl granaattiomenasiirappia
1/2 tl sumakkijauhetta
1 tl suolaa
1 rkl oliiviöljyä

Ei kun kokeilemaan. Ja konsertteihin nauttimaan musiikista, jota ei ihan joka päivä Alanyassa kuule, vaikka nyt useampana päivänä kuuleekin.

Nuo siniset kuvat ovat Alanyan kaupungin jakamasta Ramazan-ohjelmasta.

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Hotelli paloi

Vihannestoripäivä, ja minä unohdin kaupungille lähtiessä Market araban eli sen pyörällisen
Hetki ennen pilveen ajoa, 05/2016
kauppakassin kotiin. +30 C tekee jo sen verran lämpimän olon, etten viitsinyt ihan asiasta tehdenkään lähteä kapuamaan Kalelle hakemaan kärryä ja palaamaan torille, vaan päätin tehdä pienet ostokset. No, ne pienet ostokset painoivat 12 kg, ja olivat kahdeksassa eri muovipussissa, joten käsilihakset poltellen raahasin ostoksia lähimmälle sellaiselle pysäkille, josta tavoitan 3 min aiemmin torin vierestä lähteneen bussini. Ehdin bussiin, niin k uin pari muutakin perässäni hikipäässä ja hengitys puuskuttaen tullutta samanlaisia kassimääriä raahannutta naista. Bussipysäkille tullut tuttava naureskeli, että "nyt sinä näytät ihan turkkilaiselta naiselta, ne kun eivät koskaan käytä sitä kärryä" . Kiva. Siitä huolimatta olen vannoutunut pyörällisen kauppakassin kannattaja. Ainoa haasteellinen kohta on jaksaa nostaa se bussin etuovesta sisälle. Kaikissa muissa tilanteissa se helpottaa elämää oleellisesti. 


Vihannestorilta saa edelleen mansikkaa, joskin näkee, että loppusadosta on kyse. Tosi hyviä ja makeita olivat nämä tämänpäiväiset :)) . Kirsikka on nyt parhaimmillaan. Nektariinit ja persikat ovat juuri tulleet myyntiin. Appelsiinit ja omenat ovat parhaimmillaan. Avokadoa alkaa taas olla tarjolla enemmänkin, niin kuin muitakin herkkuja. Kaikkein reiluimman tarjouksen teki tänään isoja vesimeloneja myyvä mies. Hän naureskeli kun ostin niin pienen palan, ja kerroin, etten jaksa kantaa kotiin isompaa. "Osta neljä kokonaista vesimelonia, niin vien ne ja sinut kotiin samaan hintaan". Jätin ostamatta hövelistä tarjouksesta huolimatta. Päivän positiivisin yllätys ja vaikeimmin ohitettava tuote olivat taatelit. Taatelit ovat nyt in, koskapa paastonaika alkaa tänä vuonna 6.6. eli maanantaina. Pitkän päiväpaaston jälkeen monet antavat ensimmäiseksi elimistölleen lasillisen vettä ja taatelin, josta saa nopeasti energiaa vatsaystävällisessä muodossa. Taatelitkin jäivät torille, koskapa näyttivät hieman kuivatuilta, tai enemmänkin kuivatuilta. Tuoreina, lähes nestemäisinä ne ovat parhaimmillaanminun mielestäni...

 Tuttavat ovat nyt olleet täällä viikon, ja eilen molemmat kommentoivat ihmeissään sitä, että
Ei hassumpi keinun paikka, 05/2016
eihän täällä ole ollut mitään levottomuuksia tai turvattomuutta, hekin kun ovat liikkuneet keskellä yötä lähes joka yö ravintolasta kaupungin läpi hotellille käveltyään. Ja he ovat olleet liikkeellä aamusta asti, läpi koko päivän. Niinpä niin. Tietyillä kaukaisilla Turkin alueilla on levottomuuksia, täällä ei. Tietyillä alueilla Suomessa on paljon vaarallisempaa liikkua kuin täällä, koska pahuus ei ole jättänyt Suomeakaan väliin. Tänään uutisoitiin myös Suomessa lentoasemalla tapahtuneesta suomalaisten toteuttamasta joukkoraivosta, raivoamisesta, jota myös aggressiiviseksi käytökseksi ja mellakaksi kutsutaan, kun verrataan sitä täältä uutisoituihin juttuihin. Suomalaisen joukkoraivon kohteeksi voi nykyään joutua kuka vaan ja missä vaan, ihan mitättömän pienestäkin syystä. 


Olen itsekin joukkoraivon kohteena näiden kirjoitusten vuoksi, olen ollut jo toista vuotta. Haluan tällä sanoa sen, että suomalaisissakin on itsessään ja itsensä keskellä vaarallisia ääriaineksia, ja Suomenkin tilanne on hälyttävä. Pahoinpitelyjä ja väkivaltaisia tapahtumia on sielläkin joka päivä jossain kaupungissa, joskus niitä uutisoidaan jopa pienistä maaseutukaupungeista. Levottomuuksia voi nykyään syntyä ihan missä vaan, missä valtiossa tahansa ja kenen tahansa aloitteesta. Se voi olla vaikka lapsuudesta asti tuttu peräkamarin poika tai naapurin tyttö, joka on jonkin asteisesti seonnut, ja muun maailman esimerkkiä noudattaen toteuttaa jotain älytöntä ja tuhoisaa. Yhdenkin ihmisen tappo on karmeaa julmuutta, ja niitä Suomessa on paljon. Ennen kuin syyttelee muita, kannattaa siivota oma pää ja oma asennemaailma, käytöstä myöten.

Alanyan katujen iltaelämä on hieman vilkastunut viime päivinä. Menimme tuttavien kanssa sekä kivijalkakauppoihin että basaarialueen vaatekauppoihin vielä kello 22, ja ihmisiä oli liikkeellä ihan kohtuullisia määriä. Illat ovat lämmenneet, eikä enää tarvinnut takkia tai paksumpaa paitaa. Viileä tuuli puuttui, ja tilalla oli lämmin ja kostea trooppinen ilta. Aivan ihanaa. Nyt ei puutu enää kuin parveke, eikä sekään puutu kovin kauaa. Päivät olen ollut menossa aamusta myöhään iltaan, ja siksi ei ole ollut aikaa blogillekaan. Eilen olin kotona välillä reilun tunnin, ja ajattelin päivittää, mutta tietokoneen käynnistyminen vei yli puoli tuntia, eikä se silloinkaan vielä ollut tehnyt päivityksiään yms loppuun ja takkuili, joten jäi sitten kirjoittamatta. 

Eilen naureskelimme täällä lomalla olevien parin suomalaisen kanssa taas kerran Suomen
Alanyan alueelta tämäkin, 05/2016
uutisointityyliä. Otsikosta ymmärsi, että täällä paloi joku turistihotelli, ja tuttavat kyselivät ihmeissään, että mikä hotelli ja missä. No, Konaklissa paloi yhdessä viiden tähden hotellissa yksi huoneisto, ja palossa kuoli Antalyasta tänne lomalle tullut nainen hotellihuoneeseen. Palo on poliisitutkinnassa ja lehdet uutisoivat siitä täällä, koska siihen liittyi menehtyminen. Tuossa kyseisessä hotellissa on satoja hotellihuoneita, joista siis yksi paloi ja pari yläpuolista kärsi savuvahingoista. Toki suomalainen lehti voi uutisoida sen että hotelli paloi, mutta aika kaukana realiteeteista ollaan tuossakin uutisoinnissa, niin kuin monessa muussakin Alanyaan liittyvässä uutisoinnissa. Ne uutiset ovat erittäin skandaalihakuisia, lööpeillä myymään pyrkiviä, ja vahvasti mittasuhteet hukanneita, vähän kuin entinen seiska-lehti. Mutta lehdet myyvät kun skandaalinhakuiset ihmiset niitä ostavat, ja raha liikkuu. Rahan vuoksi tehdään paljon asioita, ja tuolla arvoasteikolla "omenastakin voi tulla persikka", jos sillä ansaitsee paremmin. 


Totuus riippuu usein siitä
- kuka sen kertoo, 
- miksi hän sen kertoo
- mitä hän siitä hyötyy
- mistä näkökulmasta kertoja asiaa katsoo
- kuinka laajasti hän pystyy asiaa ja siihen oleellisesti liittyviä muita asioita hahmottamaan ja ymmärtämään, mihin kontekstiin hän asian sitoo.

Tämä viikko on sisältänyt monta hyvin mielenkiintoista kohtaamista uusien ihmisten kanssa, sellaisten, joiden arvomaailma on kunnossa. Tähän viikkoon on sisältynyt myös parin hyötyä tavoittelevan kurdimiehen suututtaminen tietoisesti ja niin tehokkaasti, että he jättävät rauhaan. molemmat ovat jo vuosia minun perässäni roikkuneita "terve terve, mitä kuuluu, missä sinä olet ollut, miksi et tule ravintolaan katsomaan minua, lähdetkö ulos tänään, tottakai olen sinkku, milloin palaat Suomeen, minäkin tulen mukaan" -tyyppejä. Niillä on aina sama kaava, tajuttoman suuret luulot itsestään, selkeä hyötymistarkoitus ja puheet täyttä puppua. Tuttavapiirini on jo niin laaja, että voin kysyä sopivalta henkilöltä, että "montako lasta on Mardinista kotoisin olevalla Ibrahimilla, joka työskentelee Kilim-baarissa" ja saan vastauksen. Sitkein oli se Kyproksen mies, jota en koskaan tavannut kasvotusten vaan juttelin netin kautta hänen kanssaan toisinaan neljän vuoden ajan. Lopulta häneltä itseltään tuli ulos se, että "pääsenkin nyt eurooppaan itse, kun viisumivapaus tulee". Kilimin tyyppikin haluaa vain pois henkilökunta-asuntolasta, jonkun naisen kustantamaan asuntoon ja täyden palvelun piiriin. Niin, ja kotona, kaukana idässä, odottaa vaimo ja kolme lasta autuaan tietämättömänä isännän tekosista. Jotkut asiat ne vaan pysyy, niihin ei aika pysty.

Sitten paapottavista ja hoivaa hakevista hepuista tisseihin. Eilen löysimme Atatürk-patsaan
Lähes muuttovalmis, 05/2015
läheltä hyvin meilenkiintoisen kaupan. Atatürk-patsaalta lähtee kaksi katua Secket Tokukselle, vuoristoon päin. Valitse näistä se patsaalta katsoen vasemmanpuoleinen. Muutamien kymmenien metrien jälkeen vasemmalla on pieni putiikki täynnään naisten rintaliivejä, alusasuja, yöasuja ja bikineitä. Tuo eloisa ja suora nainen kutsui itseään sanalla artist (taiteilija) ja allekirjoitan sen kyllä. Hän katsoi hetken, meni hyllyilleen, ja löysi täydellisesti istuvat bikinit. Kun vielä ohjeistin millainen väri- ja kuviomaailma miellyttää, niin sekin toive täyttyi. Sen lisäksi hän kertoi miksi nykyiset rintaliivit eivät ole hyvät, ja haki kahdet paljon paremmat. Nehän olivat päällä kuin toinen iho, ja asettuivat oikein "edustavasti". 


Kun meitä meni kolme naista tuohon kauppaan, niin ulos tullessa olin kuitenkin ainoa joka ei ostanut mitään. Ne, jotka minulle löytyivät, olivat ilmeisesti kalleinta mitä kaupasta löytyy, enkä ollut henkisesti valmis maksamaan edes todella hyvistä liiveistä niin paljon. Sen sijaan palaan sinne joskus, kunhan ensin sulattelen asiaa hieman. Kauppa ei siis ole halpa, mutta nainen tietää mitä tekee ja valikoima on laaja ja laadukas. Tervemenoa katsomaan, siis naiset. No, voihan mieskin naiselleen jotain ostaa, mutta täydellinen istuvuus ja mukavuus huomioonottaen nainen kannattaa ottaa mukaan ennen ostotapahtumaa. Pelkkä kuppikoko ja ympärysmitta ei todellakaan riitä. Nainen voi kyllä ostaa miehelle alusvaatteet, mutta toisinpäin tilanne on melko toivoton. Mies kun kuitenkin  olettaa, että nainen käyttää niitä, mitä hän tuo, tuntui ne sopivilta ja istuvilta sekä miellyttäviltä tai sitten ei. Jos ei naista saa paikalle tai haluaa yllättää, niin lahjakorttikin on keksitty.


 

lauantai 28. toukokuuta 2016

Asennetta

Eilinen asunnon katsominen meni taas "täydellisesti suunnitelmien mukaan". Luottohenkilöni, joka oma-aloitteisesti oli luvannut tulla avukseni asunnonkatsomistilanteeseen ja sopimuksen tekoon, ei tullut sovittuun aikaan. Tuntia myöhemmin häneltä tulee viesti "Hei, mitä kuuluu". Häntä itseään "väsytti niin kovasti" eli oli kai saanut tehtyä jonkun turistinaisen kanssa treffit, ja oli siksi nyt muita kiireitä, tai sitten oli oikeasti menossa nukkumaan. Hän ei omien sanojensa mukaan koskaan nuku ennen puolta yötä, joten siksi en heti uskonut selitykseen. Miesystäväni oli tuosta käänteestä hyvillään, sillä hän ei alunalkaenkaan pitänyt ajatuksesta, että joku muu kuin hän tulee kanssani katsomaan uutta asuntoa. Hän ei kuitenkaan voi itse lähteä, kun on aina kiinni tuossa maailman tärkeimmässä asiassa, eli työssään. Ja toisaalta hän ei pidä siitä, että asun muualla kuin missä hän haluaa, joten hän saattaa johdatella käytännössä asunnonkatsomistilannetta niin, etten saa sitä asuntoa minkä haluaisin. Miehet! Kyllä, rivien välistä voi lukea tyytymättömyyttä asioiden tilaan :E . Hayatta erkek olursa problemler de olur ya... Erkek yok problemler yok. 

Noista lauseista tuli vielä mieleen se, että ne ovat täysin vastakkaiset Suomen, Euroopan ja Turkinkin nykyiselle yleiselle asenneilmapiirille. Kaikki em. alueet ovat tänä päivänä entistä vahvemmin mieskeskeisiä, miehisyyttä ja miesten asemaa ja päätösvaltaa korostavia. Muutosta viimeisen vuoden - puolentoista vuoden aikana on asennetasolla tapahtunut rajusti, ja Suomen nyt yleisesti näkyvillä oleva asenneilmapiiri on lähellä Vain Miehinen Mies tietää kaiken -ilmapiiriä. Monen tuttavan parisuhteissa eri puolilla Suomea tuo on myös karmivaa arkipäivää. Tuntuu pahalta seurata sivusta niitä henkisen väkivallan kiemuroita, joiden kohteena suomalaisia naisystäviäni Suomessa on. Siellä ollaan siis samassa jamassa kuin mitä elämän on ajateltu olevan täällä. Onneksi kaikki eivät kuitenkaan ole samanlaisia. 

Asenneilmapiiristä ja sen kehityksestä tuli mieleen Sakari Timosen blogi Uuninpankkopoika, se löytyy nyt Imagen sivuilta.
Sanomalehti Karjalaisen juttu kirjoittajasta ja blogista
Ruotsiksi sverigesradio.se
Ja kodin kuvalehden artikkeli Uuninpankkopojasta 
Tuo asenneilmapiirin kehitys ja muutokset on jäätävän tympeä aihe minun mielestäni, suorastaan vastentahtoinen. Paljon mieluummin kirjoitan ihan muista asioista. Onneksi on myös heitä, joita se kiinnostaa, ja joilla on tietoa ja kykyä kirjoittaa siitä. Hatunnosto Timoselle ja muille vastaavaa työtä tekeville. Tuo nimittäin käy työstä, ei se enää huviakaan ole.

Tämän lauantain rytmi = (pe)22-03 kaupunki juhlii ilotulituksin, autojen äänimerkein, lauluin yms Multigroup AlanyaSpor -jalkapallojoukkueen eilisiltaista voittoa ja pääsyä Superliigaan, korkeimpaan liigaan. 03-05 rauhallista unta, 5.00 kissa haluaa ulos, 5.30 naapurin kukot messuaa, 6.00 myrskyisä tuuli paukuttaa ikkunoita ja olohuoneen ovea, 6.30-7.00 kissatappelu naapurin katolla, 7.00 luovutin nukkumisyritykset ja nousin ylös, 7.30 aamupalan jälkeen jo tietokoneelle töihin, 9.40 ympäristössä tuli hiljaista, väsyttää... no, katti tuli sisälle hirmuisen likaisena, joten pesenpä siis pesua kammoksuvan kissankin vielä tämän aamun iloksi. Parhaillaan tuo märkä karvapallo istuu sylissä ja katselee pelokkaasti ikkunaa kohti, koskapa norjalaisten luksusVillassa imuroidaan parveketta. Kyllä, sekin kuuluu tänne sisälle niin kuin kaikki tapahtuisi viereisessä huoneessa, kun puolessa ikkunoista on nyt vain murtoraudat ja hyttysverkko (=ilmastointi).

Olin eilen illalla itsekin katsomassa kyseistä jalkapallo-ottelua eräässä tutussa ravintolassa, ja olihan se mielenkiintoinen peli, kun se meni rankkarikisaan asti ja siinäkin neljännelle laukaisukierrokselle ennen kuin ratkesi. Voin kuitenkin luvata sen, että en ole niin fanaattinen jalkapallofani, että olisin mukana joka pelissä, tai ostaisin fanipaitoja (ainakaan vielä). Kun ei ole jääkiekkoa nyt näköpiirissä, niin kyllä tuokin laji sen saman fiiliksen saa aikaan, varsinkin kun oman kylän joukkue pelaa oleellisesta sarjanoususta. Iltainen Damlatas oli todella hiljainen. Huomaa, että on toukokuun viimeinen viikko, tämä kun vuosittain näyttäisi olevan se sesongin kaikista vähäväkisin ajankohta. Ensi viikolla koulut ovat loppuneet ainakin Suomessa, arvelen että lähiaikoina myös muissa Skandinavian maissa. Turkissa koulut loppuvat 15.6. ja sekin näkyy ja kuuluu katuelämässä monin eri tavoin. Ääntä ja vilinää on joka paikassa ihan eri tavalla. 

Täällä muuten lähestyy myös paaston aika Ramazan (Ramadan), ja se tuo arkeen omat näkyvät muutoksensa.
Ramadanin päivämäärät ovat tänä vuonna 6.6.-4.7.2016
Kadir Gecesi (Lailat al Kadr), The Night of Power on 30.6.-1.7. yönä, 27. paastopäivä
Ramazan Bayrami, Seker Bayrami (Eid al Fitr) 4.-7.7.2016. 5.-7.7. kansallinen vapaapäivä, virastot, pankit yms. ovat suljettuina.

Alanyassa alkaa tänään TurismiFestivaalit. Edessä on kolme päivää kulttuuria baletista ja oppeerasta pop-tähtien konsertteihin, on puheita ja ruokakulttuurijuttuja ja vaikka mitä, aikuisille ja lapsille. Niin että satamaa kohti vaan jokainen asiasta vähänkään kiinnostunut. Olkaahan ihmisiksi :)) .