Riemu ja ilo! Lentolippuja saa taas

Alanya-energiaa parhaasta päästä <3

Vilkaisin lentoja... 😍😍😍
Heinäkuun alusta eteenpäin moni lentoyhtiö näkyy myyvän matkoja pitkin eurooppaa ja Turkkiinkin. Parhaiten löysin Napsun kautta, ja löytyi myös Rantapallon kautta. Pegasoksen ja Turkish Airlinesin sivuilta löytyi myös. Finnairin sivuilta näkyi tieto, että Alanyaan lennettäisiin suorat lennot 2.8.2020 alkaen. Eri lähteiden hinnoissa näkyi sekä äkkilähtölomien edullisuus että reittilentojen viime kesää korkeampi hintataso. Aika näyttää mihin todellinen hintataso asettuu kesän mittaan.  Vaan nyt on taas huojentavaa ja virkistävää ajatella, että voi päästä kotiin sitten kun on sen aika. 

Ja kotiin päästyäni ihan ensi päivinä haluan löytää erään haudan ja käydä lukemassa rukouksen haudan äärellä, niin kuin tapana on. Pitkäaikainen tuttavani (2014-2020), kiinteistönvälitäjä, opettaja, myös tausta-apu ja turva, on kuollut 11 päivää sitten. Surullista, ja hänelle varmasti myös helpotus. Sanotaan hänelle Allah Rahmet Eylesin (Jumala olkoon armollinen), ja sanotaan myös Mekanı Cennet Olsun kun toivotaan toisen päässeen taivaaseen. Kääntäjä suomentaa sen sanoin Lepää Rauhassa. Başınız sağolsun sanotaan kun halutaan sanoa perheelle Osanottoni. Tähän on muitakin ilmaisuja, muodollisempia yms mutta en muista kun en ole tarvinnut moneen vuoteen. Ensimmäisen vuokraisäntäni hautajaisista on kai jo kolme vuotta, jos muistan oikein. Hänellekin Mekanı Cennet Olsun.

Zilli Öküz burgerien tunnus, sopii olotilaani

Juttelin eilen pitkän puhelun Alanyaan, monenlaista tunteiden kirjoa tuntien. Jaa-a. Moni asia on muuttunut koronan myötä, ja pysyykin muuttuneena. Sitten on paljon niitä asioita, jotka eivät muutu, joita korona tai mikään muukaan vastaava ei pysty muuttamaan. Alanya on ja pysyy. Se kasvaa ja kehittyy, antaa asukkailleen iloa, eloa ja turvaa. Mahdollistaa hyvän elämän, kullekin itsensä näköisen. 

Nytkin tekisi ihan ilosta mieli mennä ulos ja pitkälle potkulautalenkille täällä missä olen, mutta toissapäivän 200-kiloisen pyörätuolipotilaan työntäminen ylämäkeen sai aikaan sen, että jalkapohjasta on eräs jänne hieman revennyt, ja joku kalvo hieman vuotanut nestettä ulos... eli jalka on viiltävän kipeä tietyistä paikoista. Lääkäri käski olla levossa. Sanoi, että mitä vähemmän käytät nyt jalkaa, sen paremmin se paranee. No nyt voit ottaa aurinkoa, hatun päähän ja skumppalasin käteen v-tuili uusi pomo, ja jatkoi etteihän tuo ole edes paketissa, eihän sitä ole edes sidottu. Nyt siis on edessä lepoviikonloppu jaloille. Jää- ja ruokakaappi kaipaisi täydennystä, mutta tuon paraneminen on tärkeämpi. Vararavintoa on kyllä, ja jotain kaapeissakin.

Keittiössä juoksennellut 3 cm pitkä litistyksen jälkeen

Keittiön alakaapeissa on vipinää. Juuri niissä vetolaatikoissa, joissa on ruokailuvälineet, kauhat, lastat, leikkuuveitset, vispilät yms. Niihin ilmaantuu joka vuorokausi lisää uloste- ja virtsajälkiä. Tuholaistorjujan tuomaan ötökkätarraan ei ole tarttunut mitään. No, siihen tarttuisi pienet vipeltäjät. Mutta isot? Tuskin ne mihinkään tarraan jäävät kiinni. Hiiren ulostetta ja joidenkin muidenkin ötököiden ulostetta ilmaantuu tuonne kaapistoon. Ällöttävää, vastenmielistä ja inhottavaa! Nostin käyttämäni lusikat, haarukat ja veitset mikron päälle, jossa ei ole näkynyt mitään ylimääräistä, siis ikään kuin turvaan. En halua saada mitään tuhoeläinten levittämää tautia. 

Vetolaatikon sisältä pieni tarra-ansa ja jätökset...

Kerroin aiemmin alakerrassa asuvalle vuokraemännälle, että täällä on taatusti hiiriä. Hän ei uskonut, tai ei halunnut välittää. Tuholaistorjuja vahvisti että on. Sitten näin tuon viereisessä kuvassa näkyvän, 3 cm pitkän otuksen keittiön lattialla, ja kuvassa on se mitä jäi jäljelle kun liiskasin ötökän. Sitä ei ole virallisilla tahoilla pystytty vielä tunnistamaan. Epäviralliselta taholta on tullut tieto, että ötökkä muistuttaa tosi paljon Argentiinan torakkaa, eli sitä ötökkää millä ruokitaan lemmikkiliskoja ja -hämähäkkejä. Se on sama torakka, jota myydään eri puolilla eurooppaa grillattuna ihmisten naposteltavaksi. Myös Suomessa mm. Kampissa myydään argentiinan torakkaa ihmisten ruoaksi. No, nyt tällä reissulla olen oppinut millä ruokitaan isoja hämähäkkejä... yök!

Yksi parhaista paikoista, Kleopatraranta, Alanya

Makuseikkailukin kävisi...

Takaisin Alanyaan. Arkielämän ja liikkumisen normalisointi koronarajoitusten jälkeen on meneillään. Moni palvelu availee lähi aikoina oviaan. Myös rantojen palvelut tulevat avautumaan turvavälit ja hygienian huomioiden. Alanyan uutiset kertoivat myös Gazipasan lentokentän avautuvat kesäkuun alkupäivinä, en vaan muista tarkkaa päivää. Oletettavasti ensin maan sisäinen lentoliikenne palaa ja sitten kansainvälinen. Alanyan Gazipasan lentokentällä on tehty koronaviruksen ja muidenkin tarttuvien tautien vuoksi muutoksia, jotka ymmärtääkseni tulevat jäämään pysyviksi. Näillä muutoksilla pyritään käsittääkseni takaamaan entistä turvallisempi matkustaminen myös infektioiden torjunnan näkökulmasta. Hienoa, että tätäkin puolta on ajateltu niin tämän hetkistä kuin tulevaakin silmällä pitäen.

Pian on taas se aika, kun pääsee lomille, lennoille ja kohti uusia seikkailuja. Sielu kaipaa seikkailua 😊


PS. 
LIsätty vähän myöhemmin:
Pari yhteydenottoanne oli jostain syystä mennyt vanhaan sähköpostiin, ja näin ne nyt kun siivosin sitä postia. Olen tarkoituksella ollut kirjoittamatta koronarajoituksista sekä siellä Alanyassa että täällä missä nyt olen, ja pyrkinyt tuomaan jotain muuta ajateltavaa, silloin harvoin kun olen saanut kirjoitettua. Monta kertaa olen avannut Bloggerin kirjoitusmielessä, mutta sulkenut ilman tekstiä, kun ajatuksissa ja elämässä päällimmäisenä on ollut asioita joita vaan ei voi jakaa täällä. Yksi oleellinen kriteeri on ollut viime kuukausina se, että en anna negatiivisille asioille niin paljon huomiota kuin joskus aikanaan. Negatiivisuudella on jo tarpeeksi otetta tästä maailmasta. Siksi nostetaan tietoisesti positiivisia esille, autetaan hyvää puolta. 

Reissuni on kestänyt nyt 4 kk, ja kestänee vielä maksimissaan toisen 4 kk. En ole vielä päättänyt milloin palaan Alanyan kotiin, mutta varmaa on vain se, että niin kauan kuin elän palaan aina Alanyan kotiin mikäli mahdollista. Siinä vaiheessa jutut muuttuvat taas konkreettisesti Alanya-sisältöisiksi ja sitä elämää kuvaavemmiksi. Voi olla että lennän kotiin heinäkuussa, tai sitten vasta syyskuussa. Aika näyttää.

Yksi vuorokausi elämää

Kerron kohtuullisen lyhyesti yhden ainoan vuorokauden tarinan... vai onko kuitenkin kymmenen tarinaa vuorokaudessa, en tiedä. Katsotaanpa.

Herään aamulla vähän yli yhdeksän väsyneenä ja kärttyisenä, mikä on ollut aika harvinaista viime vuosina. Tiedän, että päivän tehtävälista on pitkä, sillä olen taas ostanut äkkilähtölennon, sen kun sai halvalla, ja olen luvannut olla töissä Turkin ulkopuolella pidempään kuin mitä olisin koskaan aiemin saattanut kuvitellakaan. Vaan tuolle lupaukselle hyvänä motiivaatiota kasvattavana tekijänä on ollut nykyinen vuokranantajaperhe, ja siitä johtuen entistä paljon suurempi halu lopultakin saada oma asunto. Eikä lupaukseni harmittanut, ei. Se ei ollut väsymyksen ja kärtytyksen syy, vaan tietoisuus siitä, että tänään pitää saada hoidettua tosi monta asiaa sille mallille, että voi olla pitkään pois, sillä seuraavana aamuna on lento. Yökin tuli nukuttua levottomasti ja kun siihen lisää ilon herätä naapun rouvan isoon ääneen ja kolisteluihin, niin ei siinä mielentilassa mitään hymytyttö-patsaita voiteta.

Illalla olin laittanut parille turkkilaiselle tutulle miehelle viestin, että josko jompi kumpi heistä voisi auttaa vuokranmaksutapahtumassa olemalla läsnä ja varmistamalla tilanteen sujuvuuden. Toinen heistä soitti aamulla, ja sanoi että se sopii, jos vaan sopii nyt. Olin herännyt 15 min aiemmin, harkitsin juuri kylmään suihkuhuoneeseen uskaltautumista, kahvin keittoa ja aamupalaa, ja tiesin että iltapäivälle olen luvannut olla kaupungilla toisessa tapaamisessa, joka on tärkeä ja välttämätön. Kun aikani väitin vastaan (superkohteliaasti) ja yritin siirtää aikaa myöhäisemmäksi, niin hän sanoi että "yritäpä nyt päättää mitä sinä haluat, ja tuletko kohta kaupungille vai et, ja soita sitten hetken päästä takaisin." Varttitunnin istuin samalla tuolilla tuntien kuinka stressi käy päälle, kuinka vaihtoehdot ovat vähissä ja aamupala ja suihku on unohdettava. Soitin, ja sanoin olevani tunnin päästä keskustassa. "Soita kun olet täällä ja valmis pankista, niin ajetaan autolla teille ja mennään vuokraisännän luo." *huokaus* tai pari

Bussipysäkki ko busseille on onneksi niin kaukana, että sinä aikana ehdin jo nähdä kauniin meren turkoosin eri sävyissä. Ehdin kuulla lintujen laulun ja tuntea auringonvalon voiman kasvoillani. Lämmöstä ei puhuta mitään, ja vetäydyin syvemmälle toppatakin uumeniin, koska aamupalaton kroppa ei ihan helpolla lämmennyt. Silti kaikki kauneus ja rauha alkoi hymyilyttää. Hymyssä suin astelin pankkiin vaihtamaan tiliini liittyvää puhelinnumeroa siihen suomalaiseen numerooni, joka oletettavasti toimisi SUomessa ja Suomessa tehtävän ulkomaat-avauksen myötä myös Ruotsissa (kuinka olinkin niin optimisti operaattorin suhteen). Pankissa tuli muutama muukin kysymys, ja sekä virkailijat että apulaisjohtaja olivat ystävällisiä ja hoitivat asiat sujuvasti. Lopuksi vielä vaihdoin Turkin liiroja euroiksi, koska ei ole enää suomalaista pankkikorttia, eikä voinut luottaa siihen että SUomen pankkijärjestelmä hyväksyisi turkkilaista pankkikorttia. Poistuin pankista tyytyväisenä ja hymyillen.

Kävin maksamassa puhelinlaskun, ja varmistin myös kaikki muut maksut, ettei jää avoimia laskuja. Tässä vaiheessa soitin tuttavalle. "Tulen juuri (hemen geliorum)". Odotin 40 minuuttia, ja olin jo revetä liitoksistani. Taas tämä tekee tämän, että odotuttaa. Taas. 44 minuutin kohdalla kävelin bussipysäkille, ja otin puhelimen että soitan ja kerron, että voi tulla suoraan meille sitten kun ehtii. Samassa hän kurvaa paikalle, ja tervehtii hymyillen. Puolitakkuinen hymy irtosi minultkin, muttei hän huomannut niitä takkuja, onneksi. Olihan tämä hänelle ylimääräinen vaiva, joskin hän saa siitä kyllä aineellisen korvauksen ns. vaateavustuskassin muodossa. No, hän siis tuli, ajoimme taloomme ja nousimme portaat ylimpiin kerroksiin. Hän ei kuitenkaan suostunut menemään vuokraisännän ovelle ilman kuittilomaketta, kuten ehdotin, vaan vaati minua kirjoittamaan kuitin, johon hän ottaisi vuokraisännän allekirjoituksen. Ja hän halusi mennä ovelle ilman minua, kun kuuli edellise kerran tapahtumat. Annoin hänelle rahat ja kuittilapun, ja istuin itse helpottuneena sohvalle.

EHdin vain hiukan miettiä matkalaukun pakkaamisen seuraavaa vaihetta, kun hän tulee jo takaisin sanoen "En halua, en ota tuota rahaa vastaan, olkoon!!". Herra ei ollut ollut ovella,, vaan rouva, ja teatraalisesti oli ovi läjähtänyt kiinni. Sanonkominämitäminäajattelin! En sano. Sen jälkeen, huomattavasti myöhemmin, ajattelin että pakkohan se vuokra on nyt saada maksettua, tai he voivat halutessaan tehdä maksamattomuudesta syyn heittää tavarani pihalle poissaollessani. Yritän soittaa vuokraisännälle, ei vastaa. Tuttava yrittää, ei vastaa. Ja tätä jatkuu yli puoli tuntia. Soitan sitten tutulle kiinteistönvälittäjälle, joka vahvistaa ajatukseni, ja sanoo että pakko se on nyt saada hoidettua. Hän lupaa soittaa vuokraisännälle, mutta pystyy siihen vasta tunnin kuluttua. Odotamme siis tunnin, puhellen niitä näitä, ja hermoni alkavat kiristyä aina kun ajattelen, että pitäisi jo aloittaa pakkaaminen että ehdin lennolle eikä mitään oleellista jää pois.

Tuttava siinä sohvalla näkee että alan hermostua, ja arvaa syyn. Sanoo että ala vaan pakata tässä samalla. Samalla hän kuitenkin ottaa puheeksi sen, että olen edelleen naimaton. Ehdin jo ajatella vaikka mitä sanoja ja ilmaisuja, niin kuin viimeisenä parina vuosikymmenenä vastaavissa tilanteissa, mutten sano. Hän kysyy muistanko hänen kaverinsa herra M:n. Juu, muistan. No mitä pidit. Ihan mukava mieshän hän on ollut kun olen hänet työssään nähnyt, ja naimisissa. Ei ole ollut enää moneen kuukauteen, vaan virallinen ero on astunut voimaan sen jälkeen kun olet viimeksi hänet tavannut. En edes muista milloin olen viimeksi tavannut. Noin vuosi sitten. Miten sinä voit muistaa? No, kun hän kyseli sinusta ja sanoi. Kyseli että oletko vielä sinkku, ja että olisitko mahdollisesti kiinnostunut, hän kun haluaisi uudelleen mennä naimisiin. Olisitko kiinnostunut tapaamaan hänet ja tutustumaan enemmän? Ja olisiko sinulla minulle ketään tyttöystäväkandidaattia? Olisi. 

Yli tunti meni, pakkaaminen ei edistynyt, mieli oli entistä enemmän hämmentynyt emmekä voineet enää odottaa enempää. Lähdimme ajamaan takaisin keskustaan, sillä oli sovittu tapaaminen tiettyyn kellonaikaan, ja oli myös tarkoitus ehtiä pikapikatapaamiseen tyttöystäväkandidaatin kanssa. Olimme ajaneet pari kilometriä, kun kiinteistönvälittäjä soitti. "Soitin sille miehelle, ja sanoin suorat sanat. Se odottaa nyt sinua siellä kotonaan, ja sinä menet nyt sinne, pyydät anteeksi vaikka oletkin oikeassa, mutta pyydät anteeksi koska se niin haluaa, maksat vuokran ja unohdat kuitin koska hän pelkää niitä kuitteja. Pyydät anteeksi, maksat ja sen jälkeen on rauha maassa. Ymmärsitkö? Ihan sama mitä ajattelet, mutta pyydät muodon vuoksi anteeksi. Ymmärsitkö. Nyt menet sinne ovelle heti." Olemme jo parin kilometrin päässä, kun on sovittu tapaaminen missä on oltava tiettyyn kellonaikaan, että nyt heti en voi mennä, mutta kahden tunnin sisällä olen siellä, tosin sitten yksin, mutta olen siellä, pyydän anteeksi ja maksan vuokran ilman kuittia. Hyvä. Ja heti sen jälkeen soitat minulle. Ok, soitan.

Tapaaminen ja tyttöystäväkandidaatin ja tuttavan kohtaaminen meni ihan ok. Sitten äkkiä sok-kauppaan etsimään lokumuja, joka on sellainen tuliainen, jota ilman en uskalla mennä muksujen luo. Siellä ei ollut. Seuraavana A101. No, siellä oli sitä kaikkein mieluisinta. Hyvä. Ja parit karkkipussit omaksi matkaevääksi ja kohti bussipysäkkiä. Pääsen kotiin, ja menen vuokraisännän ovelle. Rouva tulee avaamaan oven, ja liikekieli kertoo, että hän oli lähellä mäjäyttää oven kiinni nenäni edestä. Peruutin varmuuden vuoksi jo ennen oven aukeamista muutaman rappuaskelman alemmas, että tuntisi olonsa paremmaksi. Ehkä auttoi, ehkä ei. No, isäntä tulee ovelle. Pyydän anteeksi, ja tässä olisi seuraavan kuukauden vuokrarahat, ja loput kiinteistönvälittäjä maksaa teille kuukausittain. Minä tulen marraskuuhun, vuokrasopimuksen loppuun mennessä takaisin, pakkaan tavarani ja muutan pois, joten asunto on edelleen vuokrattavissa joulukuun alusta. 

Vuokraisäntä hymyilee ihan korvasta korvaan. Tulipa tiedosta iloiseksi, ehdin ajatella, ennen kuin hän sanoo mitään. Hän istuutuu rappukäytävän puolella olevalle tuolille, huokaisee pari kertaa ja kysyy että miksi lähden. En jaksa tällaista riitaista ilmapiiriä, että tarvitsen rauhallisen ja turvallisen paikan. Olen ollut sinuun vuokralaisena tyytyväinen. Älä mene. Asu tässä. *hämmästykseni oli niin suuri, etten kyennyt sanomaan mitään*. Rouva tuhahteli ja pöhähteli puoliraollaan olevan oven takana. Isäntä laittoi oven kiinni, ja jatkoi vielä. Keskustelimme lähes 10 minuuttia kuin kaksi hyväntahtoista ihmistä keskustelee. Jatkan asumista myös vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, siihen asti kun on oma asunto. Kai. Rouvalla on nyt monta kuukautta aikaa sopeutua tilanteeseen, ja minulla aikaa keskittyä muihin asioihin ihan muualla.

Tässä vaiheessa päivää kello oli jotakuinkin viisi iltapäivällä. Nyt siivoan äkkiä asunnon, erityisesti keittiön ruokakaapit ja jääkaapin, että ne voi jättää, ja että on mukavampi tulla takaisin. Hups, kello tuli seitsemän. Noo, ihan hyvää aikaa vielä pakata, mutta kauhea nälkä, koska en ole vieläkään muistanut tai ehtinyt syödä. Keittiön pöydällä odottaa pakastimesta aiemmin otettu maissintähkä ja nuudelit. Laitan maissintähkän veteen kiehumaan ja laitan toiselle kaasuliekille vettä kiehumaan nuudeleita varten. Siinä välissä vilkaisen facebookin ja luen sähköpostit. Mitä?!? Ruotsiin on toteutunut mieluisan firman työhaastattelu! Jee!! Onneni kukkuloilla mietin kuvioita, ja tarkistn vielä, että kaikki tarvittavat paperit ovat varmasti pakkauskasaan päin menossa... kun ensin olen etsinyt ja etsinyt. Eikä ole edes monta hyllyä mistä etsiä.

Nostan myös pari ensimmäistä vaatetta laukun viereen, kun puhelin alkaa soida. Kun yksi puhelu päättyy, niin toinen soi saman tien. Hermostuksen tunne alkaa nousta, sillä väsyttää, en ole koko päivänä syönyt yhtään normaalia ateriaa, tai edes puolikasta vaan vain karkkia ja 2 kananmunaa. Samassa alkaa haista paahdettu  maissi. Ei******! Puolijuoksua keittiöön. Jep. Maissi oli kypsää, oletettavasti. Vesi oli kuivunut kattilasta lähes olemattomiin, ja alapinnalla oli kaunis paahto. Ja nuudelivesikin oli aika vähiin kiehunut. Lisään nuudelikattilaan vettä ja nuudelit, ja jätän maissintähkän siksi aikaa jäähtymään. Menen vaatekaapeille miettimään mitä pakkaisin. Alkaa haista palaneen käry: nuudeleiden vesi kiehuu kattilasta yli kaasuliekille, ja nuudelit ovat ylikypsää mössöä. Syön puheluiden välissä ja aikana siis pitkään keitettyä ja hiukan paahdettua maissintähkää sekä löllöt nuudelit niin runsaalla oliiviöljylisällä, että mietin jo kuka pöhkö laittoi näin paljon oliiviöljyä..

Puheluita tulee enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana yhteensä, ja olen puhelimessa yli 4 tuntia, lähes 5. Viimeinen puhelu loppuu lähellä puolta yötä. Katson matkalaukkua, mietin aikaa ja tehtäviä joita varten pitäisi varautua, ja aivotoiminta on ihan seis. Yritän silti pakata. Kello 01 totean ettei pakkaamisesta tule mitään. MIkään ei edisty. Laitan kellon soimaan klo 07 ja nukahdan saman tien.

Levottomasti nukutun yön jälkeen tekee mieleni aamiaista, ja kun katson jääkaappiin, niin tajuan että se ja pakastin ovat vielä loppuun asti tyhjentämättä ja siivoamatta. Samalla kun keitän teetä (vaikka tekisi mieli kahvia, mutten henno avata isoa pakettia vain parin kupillisen takia) ja paistan 2 viimeistä kananmunaa siivoan jääkaapin ja pakastimen, mietin pakkaamista sekä tarkistan että sähkötöpselit ovat pois pistorasioista. Nielen "aamiaisen" pikavauhtia, tiedostaen että taksi tulee klo 09 noutamaan minua bussille, jolla menen lentokentälle asti. Väsyttää, ärsyttää ja tuntuu toivottomalta ehtiä pakata ajoissa. 8:30 soitan ja siirrän taksintuloajan klo 9:45een. Pakkaaminen on valmis 9:20 ja saan lähtövaatteet päälleni 9:30 mennessä. Odotan kohta pihalla, ja odotan ja odotan. Soitan pari puhelua, ja lopulta minut tulee noutamaan se eronnut mieshenkilö, joka halusi minut tavata, halusi tutustua enemmän. Ja koska aika on tiukilla, hän vie minut lentokentälle asti.

Autossa on aluksi karmea hiljaisuus. Tiedän että hän on ujo ja arka, mutta en ollut nyt kovin helpolla tuulella, ja ajattelin että hengähdän hetken ennen kuin jaksan keskittyä häneen. Hän löytää itsestään rohkeuden ja itseluottamuksen sillä aikaa, ja alkaa kysymysten runsas tulva. Vastailen, ja mietin samalla kuinka paljon ihmisen kysymät kysymykset kertovat hänestä ja hänen arvoistaan. Sillä hänhän kysyy niitä asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä, ja päällimmäisenä hänen mielessään. Niitä asioita, joihin hän kaikkein välttämättömimmin haluaa ensiksi vastauksen. Jäin miettimään mitähän itse yleensä kyselen ihmisiltä. Häneltä kysyin vain yhden kysymyksen, minkä ikäinen sinun tyttäresi on.

Ensin ne kysymykset myös ärsyttivät, sillä niiden kuvastama arvomaailma oli erilainen kuin toivoisin. Pinnallisempi. Oli niissä silti yritystä sen verran, etten tyrmännyt häntä ainakaan vielä tällä ajomatkalla. Jos ujo ihminen saa aikaan tuonkaan verran, niin mitä hän saakaan aikaan sitten kun hän luottaa ja rentoutuu. Sitten vasta alkaa näkyä niitä syvimpiä arvoja. Ehdin ajoissa lentokentälle, koneeseen ja ihailemaan kauniita näkymiä koneen ikkunasta.

Kesätyö 😊 ja loma

Tätä aikaa kun paistaa ja sataa ja meri myllertää 😍

Hyvä aika alkaa katsella lentoja, mutta mihin suuntaan? Märkää, harmaata ja tuulista on sää ilmeisesti sekä Suomessa että täällä. Myrsky toi mukanaan upean aallokon merelle, ja vei minun parvekeavokadostani kaikki lehdet. Vai oliko lehtien katoamisen syy sittenkin pienet ötökät... niitä kun näkyy olevan vielä vihertävissä kasveissa, muissa paitsi valkosipuleissa, purjossa ja pinaatissa. Hassua, etteivät ne kelpaa näille pikkupurijoille. Minulle ne ovat herkkua. On ehkä tullut aika heittää nämä mullat pois, desinfioida ruukut ja hankkia uudet kasvit, mutta vasta sitten kun työreissu on ohi.

Tänään puhelimen soidessa soi lähes enkelikellojen äänikin, kun näin mistä suuntanumerosta puhelu tulee. Erään hoitofirman esimies sieltä soitteli, jutteli ja kyseli, ja tarjosi työtä. Ajatuksemme ja ajoituksemme osuivat aika hyvin yhteen, ja sanoin Kyllä. Puhelun päätyttyä innoissani naputtelin muutamalle ihmiselle viestillä tiedon asiasta. Löysin asunnonkin isomman kaupungin keskustasta, ja ajattelin että työmatka hoituu myös bussilla tai junalla, vaikka esimies toivoikin että minulla olisi oma auto käytettävissäni. Ne! ja muutama muu valittu sana tulisi ulos turkkilaisella temperamentilla, joka kyllä sopii minunkin nykyiselle luonteelleni, jos on tarvis. No, onhan sitä, toisinaan.

Vihreä on nättiä monessa muodossa, ja hyvääkin usein

Tällä kertaa siis totean, että iltavuorosta pääsee kyllä junalla pois kun odottaa 45 minuuttia ulkona, mutta aamuvuoroon ei pääse junalla eikä bussilla tarpeeksi aikaisin. Ja työmatkaa olisi 35 km, eli ei ihan meikäläisen kunnolla fillaroida, ei juosta, eikä ainakaan potkulautailla. Potkulaudasta tuli mieleen Aurinkoon karannut -runokirjani, se uusin, jonka loppurunosta löytyy tämä mummo potkulautoineen. No, nyt on harras toive että kirja myy hyvin, sillä joudun ostamaan auton jotta voin täyttää lupaukseni työssäkäynnistä.

No, ensin kävi mielessä ajatus, että joku halpa auto, sellainen kesäräppänä, joka kestää ainakin puolen vuoden työsuhteen ja sitten vielä ajon tänne. Niin, mitä sitä Suomeenkaan jättää. Sillähän voi ajaa hiljakseen pitkin Itä-Euroopan teitä, varsinkin jos on itäauto tai muuten huono ja ruosteinen. Ja vähän lännempää jos sattuu olemaan killtävä ja ehjäpeltinen. Ja sitten Turkin rajalla vaan näyttää oleskelulupakorttia ja passia, ja ajelee tulemaan viistosti poikki koko maan, tänne kotiin asti. Ai niin, mutta... mutta kun on oleskeulupakortti, ja kun on tullut oltua maassa "hiukan" yli 6 kk, niin suomalainen ajokorttipa ei enää kelpaa. Rapsahtaa sakot ja keskeytyy ajomatka. Hhmmm, ja sinne rajalle on tuskin perustettu pika-autokoulua tällaisia rajanylittäjiä varten, joten kiesi jäisi rajalle, tai pitäisi pahimmassa tapauksessa toimittaa naapurimaan puolelle paikkaan, josta joku eurooppaan päin menijä sen huolisi. Ja olisi verot ja vakuutusmaksut, bensamaksut ja taatusti kasa huolto- ja varaosakuluja. Iik, mikä soppa!

Pienin askelin kohti unelmaa

Joten, jos en ostakaan autonräppänää, vaan yritänkin hankkia asunnon sieltä keskeltä maaseutua. Vuokrat ovat edulliset kaikissa niissä viidessä asunnossa, joita siellä oli vuokrattavana. Tyhjiltä näyttivät, niin myös ympäristö. TArvitsee siis ostaa keittiövälineitä, verhot, pöytä, tuoli ja sänky ja... Ja siellä asuessa voisin hoitaa jonkinlaisen prosenttiosuuden työstäni, mutta en kuitenkaan 100%, sillä 100% työajan toteutuminen edellyttää matkustamista myös muihin yksiköihin, sinne 35 km päähän isompan kaupunkiin. Ja siellä missä nuo viisi vuokra-asuntoa ovat, ei kuitenkaan ole se työpaikka ihan vieressä. Fillarilla tai kävellen tarvitsisi toteuttaa se loppumatka, jonka pituudesta ei nyt ole ihan täyttä käsitystä. Se on jotain, (x)x km. LUmessa, loskassa ja kevään kelirikolla, ehkä pinnoittamattomalla maaseututiellä çok güzel ainakin lihaskuntotreenin näkökulmasta. 


👍👍Ja ratkaisu ongelmaan on...? En tiedä. Tiedän vain sen, että olen innoissani tuosta työstä, se on työnä oikein mieluisa. Siinä on sopivasti uutta ja sopivasti haastetta. Lisäksi siinä on tiettyä pysyvyyttä, siis mahdollisuus pitkäkestoiseen ja usein toistuvaan kuvioon. Sekin olisi ilo ja iso helpotus. Fakta vain on, että kohtuukuntoisen auton osto kaikkine sivukuluineen, ja samaan aikaan asunnon vuokraaminen takuuvuokrineen ja mahdollisine kalustehankintoineen ei mahdu budjettiin. Tai sitten pitää löytää vain sopivat palaset, niin että ne sopivat hyvin sekä kokonaiskuvioon että budjettiin. Aivojumppaa, jälleen kerran. Joka tapauksessa aikanaan menen, ja toivottavasti läpäisen testipäivät, saan iloita työstä ja palkasta, ja nauttia ympäristöstä ihmisineen. Hyvä etten jo mennyt ostamaan omia työvaatteita. Onhan se taas tosi iso muutos, ja mahdollisuuksia täynnä. 

Ja te, jotka mietitte lomalentojen ostoa. Alanyaan ja Gazipasan kentälle pääsee tänä vuonna Finnairin suorilla lennoilla, ja niitä myydään sekä Aurinkomatkojen että Finnairin sivustojen kautta. Tänne pääsee myös Turkish Airlinesin lennoilla, joissa on vaihto IStanbulin uudella, upealla ja helppoliikkuisella kentällä. 9.6. alkaen myös Pegasus Airlines aloittaa Helsinki - Alanyan Gazipasa lennot. Pegasus Airlines tuo suoraan TUkholmasta Alanyaan edullisesti. Ja sitten on mahdollisuus lentää myös tuonne kauemmalle kentälle eli Antalyaan, esim Norwegianilla Oslon kautta, Pegasoksella, SunExpressillä, Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta ja monen suomalaisen matkanjärjestäjän lomalennoilla. Jollei viime vuoteen nähden ole tullut muutosta, niin vain Aurinkomatkat lennättävät Alanyan omalle kentälle, ja muut Antalyaan. Voitat matka-ajassa yli 2 tuntia per suunta, kun lennät Alanyan Gazipasaan, ja voitat palvelunopeudessa ja kentällä eteenpäin siirtymisissä tosi paljon, arviolta ainakin 30 -60 min kun käytät Gazipasan hiljaisempaa ja pienempää kenttää. 

Alanya 💝 Energiakuvia sateen keskelle aina silloin tällöin

Tällä hetkellä ostettuna lentolipuissa ja lomamatkoissa on myös erittäin edullisia vaihtoehtoja. Omista lennoistani maksoin nyt alle 90 €. En ole muistanut vaihdattaa pyöriä yhteen oleelliseen matkalaukkuuni, siihen Muumi-laukkuun jonka pyörät sulivat täällä heti ensimmäisillä käyttökerroilla kuumalla asfaltilla rikki. Kävin ostamassa uuden laukun, ja totesin että hintahaitari on valtava, eikä hinta ja laatu kulje aina käsi kädessä. Laukku, joka lopulta lähti mukaani, on paremmin varusteltu kuin tuo edellinen, törkeän ruman värinen, ja maksoi 120 TL eli vähän alle 20 €. HIntalapun katsominen auttoi pääsemään yli väristä, ja ohjasi ajatukset siihen suuntaan, että ainakin se erottuu hihnalta. Joissakin asioissa, ja aika usein, väreillä on minulle iso merkitys. On värejä, joita en missään tapauksessa pue päälleni tai tuo kotiini, jos voin sen välttää. Samoin on käsilaukkujen ja laukkujen kanssa, paitsi nyt. Mietin jo, että virkkaanko tuolle hupun... mutta ei tarvitse. Matkalaukkujen suojia, matkalaukkujen "paitoja" myydään mm SaliPazarissa, ja on kuvioita ja värejä mistä valita. Sinne siis. Joo-o, eikä se autokaan voi olla ihan minkä värinen tahansa, eikä rekkarikaan ihan mikä tahansa 😂. Nih.

Helsinki Alanya, uusi lentoyhteys

Iso ja nätti oli pudonnut puusta sopivasti tuohon

Ulkona lotisee rankkasade ja välkehtii salamat. Vettä tulee lähes vaakasuoraan kovan tuulen säestyksellä. Ukkosmyrsky tuli taas vieraaksemme, ja ajoituskin osui nappiin. Aamulla oli varattu aika maahanmuuttovirastoon, ja pimeässä ja tihkusateessa lähdin. Pankissakin ehdn käydä, samoin hammaslääkärillä, kun taivaan vesihanat aukesi muutaman minuutin kuluttua kotiinpaluusta. Salaman zip-ääntä en olekaan kuullut Kestelin parvekkeella kuullun ja nähdyn jälkeen, ennen kuin tänään, kun iski tuohon lähitienoille niin että tämäkin mummu säikähti. Käsittämätöntä että kaikki sähkölaitteet toimivat edelleen. Hyvin toimii sähkösysteemit täällä nykyään. Kehun paikka ja hyvästä syystä. Sähköyhtiö tekee myös tulosta näin viileillä, koleilla ilmoilla, sillä meilläkin tätä reilua sataa neliötä lämmitää kaksi termostaatillista lämpöpuhallinta, ja ne humisevat nyt paljon tiuhempaan kuin esim. eilisen aurinkoisilla keleillä. No, koko asunto on lämmityksessä. Tänä talvena en ole (vieläkään) sulkenut yhtään huonetta. Katsotaan tilannetta sitten kun seuraava sähkölasku tulee 😉

Pikkuisen pilvinen hetki, kaukana sataa.

Minä niin "rakastan" valokuvissa ja videoissa olemista. Tanssiryhmän treeneistä otettiin parit videot, jotta nähdään miten ryhmällä menee esiintymisteknisesti yms. Kun tunnissa opetellaan minulle uuteen musiikkiin täysin uusi koreografia, ja näin on ollut nyt kolme edellistä treenikertaa peräkkäin, niin tiukille se pistää minunkin oppimiskykyni. Haastaa ja teettää aivotyötä, ja hyvä niin. Teetti perjantai myös lihastyötä, sillä sunnuntaina kivisti ihan kunnolla. Mutta... en olekaan ajanut pitkään aikaan potkulautalenkkejä. Ehkä jonain kauniina päivänä, kun sateista ei ole tietoakaan.

Siitä videosta muut katsovat mitä katsovat, minä katsoin lähinnä sitä, että onpa tuo punapaitainen ulkomaalainen nainen taas pullukka. Kahden kuukauden dieettimotivaatio on vahvistettu ja kohdillaan. Omassa repertuaarissa on nyt 6 aktiivisessa muistissa olevaa zeybekkiä, ja katsotaan montako ehtii vielä tulla lähimpien viikkojen aikana. Nuo kun saisi kaikki myös pysymään muistissa. Alanyan omat zeybekit ovat hieman erilaisia, tai aika paljonkin, ja niiden musiikki on itämaissävytteisempää kuin monessa muussa zeybek-tanssissa. Automaattinen musiikin lasku jossain mielen sopukoissa on nyt lopultakin kääntynyt pois kaseista, joihin tanssinopetustyössä tuli laskettua yli 10 vuotta. Nyt alkaa mennä millä tahansa jaotuksella olevat musiikit ja koreografiat paljon luontevammin kuin alussa.

Torikokous... heittikö joku muruja?

Eilen MuzziBaarin ohi kävellessäni hän lupasi tarjota minulle kahvit jos katson millaisen remontin hän on tehnyt ravintolaansa. Oli laittanut hienoksi, uudistanut hyvin JA oli jättänyt sinne ihan erikseen tanssilattiatilan, jota voi kuulemma tarpeen mukaan vielä suurentaa siirtämällä lähimpiä pöytiä pois... Yllättävää! Mutta tuolla on nyt tänäkin vuonna sekä levytansseja että livemusiikkia ja tansseja eurooppalaisittain ja turkkilaisittain. Mielenkiintoista. Cha chaa, anyone? Rumbakin olisi kiva :D. Kaikki tanssilliset tanssit pitävät sisällään jotakin, josta voi sanoa että se on kivaa.

Minun oli tarkoitus käydä tänään etsimässä Novitan lankoja vastaavat villalangat muutamaan muumiaiheiseen neuleprojektiin, mutta olen tyytyväinen siitä, että istun sisällä lämpimänä ja kuivana, ja voin katsella ikkunasta ulos. Aamun tihkusateessa ja vesilätäköissä läpsytellessäni jalassa oli uuden uutukaiset nilkkapituiset kumisaappaat. En vielä tiedä mikä meni vikaan, kun kotona saappaita riisuessa totesin, että molemmat sukat ovat suurimmilta osin märät. Loiskuttivatko autot varren yli vai vuotaako saappaat? Muistaakseni en kovin syvissä lammikoissa kahlannut (ehkä). Housunlahkeetkin olivat puolisääreen asti märät. Huominen lie samanlainen sadepäivä, jollei ihanaa sään paranemista yllättäen tapahdu, joten saappaiden vedenpitävyys selviää kyllä.

Appelsiinipuun alla on käyty kurkistelemassa maailmaa

Niin, tänään hammaslääkärissä tämä entinen hammaslääkäripelkoinen vain hymyili hiljaa, kun nuori, vastavalmistunut hammaslääkäri korjasi aprikoosinsyönnin vauriot. Ison luomu-aprikoosipaketin yhdessä aprikoosissa oli pieni kivi, joka sopivasti puruhampaiden väliin jäädessään lohkaisi kaksi hammasta. Tuttu ja taitava oma hammaslääkäri tutki ensin, ja sanoi sitten juniorille, että tämä on helppo homma, teehän tämä. Tässä tapauksessa juniori jännitti, en minä, ja hitaasti ja perusteellisesti harkiten hän hoiti työnsä. Ja hän teki hyvää työtä. Taas kerran voi sanoa, että hammaslääkärireissu oli jopa mukava. Kahden hampaan korjaus noin 40 €.

Lauantaina oli taas teatterin vuoro. Tällä kertaa nauroin ensin itselleni, sillä en ollut enää yhtä tietämätön ja tohelo kuin viimeksi, vaan tunnistin pääosien esittäjiä jo pihalla. Karma karısık oli esityksen nimi, ja tuo Alanyan kaupunginteatterin henkilöstö sai yleisön sekä nauramaan, paheksumaan että antamaan aplodit seisaaltaan. Näytöksen teema ei ollut ihan minun juttuni, mutta uusi elämys kuitenkin. Seuraavakin lippu elämyksiin on jo valmiina. 

Valoa, iloa ja vitamiineja

Ja lipuista puheenollen törmäsin tänään lentolipputarjoukseen ja uuteen reittiin 😊 . Jos sinulla on turkkilainen puhelinnumero, tai joku kaksinumeroinen maatunnus, niin voit rekisteröidä itsesi Pegasus Airlinesin appiin. Pegasus Havayollari lentää 9.6.2020 alkaen suorat Helsinki - Alanya -lennot. 7.1.2020 saakka appin kautta saa lentoja hintaan 40 € / suunta. SUomen maatunnuksen kanssa kirjautuminen ei onnistunut, ainakaan lähipiirillä, sillä appi ei ymmärtänyt kolminumeroista maatunnusta. En tiedä josko siellä on muitakin rajoituksia. Joka tapauksessa jokaisen, jolle haluaa alennuslipun, tulee olla henkilökohtaisesti rekisteröitynyt Pegasuksen Bol Bol-jäseneksi. Eikä heidän täysi hintansakaan hassumpi ollut, noin 250 € meno-paluu. Hyvä kun tulee lisää tarjontaa tällekin reitille 😍

Mukava viikko takana

Alanyan Kalelta Alanyan lumihuipuille 21.12.2019

Viimeinen viikko on ollut vilkas, ihmisten, tanssin ja tapahtumien täyteinen, eikä puolen yön jälkeen ole ensimmäisenä tullut mieleen blogipäivitykset, vain uni. Meillä on kolmen tai neljän ukkoskuuropäivän jälkeen ollut ihania aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Päivälämpötilat liikkuvat 17-21 C tuntumassa, suojaisissa paikoissa enemmänkin, vuorilla vähemmän. Tuo lumihuippukuva on tältä päivältä, ja Kalelta Taurusvuorille päin kuvattu. Akdağn suunnalla on jo hyvä lumipeite. Se on se sama paikka, johon suunnitellaan ja käynnistellään laskettelu- ja hiihtokeskuksen avaamista. Näyttää hyvältä.

Alanyan Kalen vanhoja kauppiaitten koloja

 Kalella oli tehty rakennus- ja muutostöitä niin paljon, että tuntui kuin tulisi jotenkin uuteen paikkaan. Kävelyteitä oli päällystetty ja niille oli rakennettu reunuksia. Joitakin teitä oli suljettu ja näytti kuin olisi rakennettu / entisöity sisämuureja, mutta siitä en mene takuuseen. Muisti on rajallinen, enkä ole verrannut  vanhoihin valokuviini. Parista sellaisesta paikasta, josta olen aiemmin ottanut suht hyvän kuvan, en nyt saanut kuvia kun tuntui että tila loppuu. Ehkä kameran vaihtokin vaikutti. Oli miten oli, siellä oli mukavasti tilaa ja rauhaa kierrellä ja nauttia tunnelmista ja pysähtyä kuvaamaan vaikka keskelle tietä. Meille kertyi päivän Kale- ja kaupunkikierroksen aikana 15.700 kävelyaskelta per henkilö, kännykkäsovelluksen askelmittauksen perusteella. Yllättävän suuri määrä, ja sen tuntee myös pohkeissa ja nilkoissa. Liekö vanhuutta, en tiedä. No, parista valokuvasta allekirjoittaneen naama näytti vanhukselta, vanhemmalta kuin äiti aikanaan. Järkyttävää. No, olenkin vanhempi, mutta silti...

Usvapilvikin mahtui kuvaan mukaan. Kestelin vuori 😍

Tanssikurssi, jolle osallistuin, on nyt päättynyt ja kurssitodistus on saatu. Ennen kurssin päätöstä, tai siis itse asiassa ennen jokaista treeniä tuli treenattua kotona useana päivänä, niin että koreografiat pysyivät aktiivisina muistissa. Otin jonkun verran paineita siitä, että ne on osattava, etten voi olla osaamatta niitä hyvin. Oletin, että nyt on tanssitaukoa vuodenvaihteen yli, kunnes seuraava kurssi alkaa, mutta toisin kävi. Tuli kutsu ryhmään, ja hyväksyttyäni kutsun tuli tieto, että talvikaudella treenaamme kahdesti viikossa, kesäkaudella kerran viikossa, ja ryhmässä olo on sitova. Jee! Tanssia! Uusia kuvioita, uusia haasteita kivassa ryhmässä. Zeybekit ovat täysin uusia tansseja minun kokemusmaailmassani, ja mieluisia sellaisia. Edellisellä kurssilla kanssani paljon aikaa viettänyt nuori nainen tiivisti asian näin: täällä unohtuu huolet ja kaikki muukin, ja tämän jälkeen kotia palatessa on energinen olo. 

Paikkansa on tämäkin löytänyt, Alanyasta.

Toinen aikaa ja voimia vienyt tapahtuma oli taas hammaslääkäri. Tai ei se hammaslääkäri vie voimia eikä aikaakaan kuin 30 min, mutta jälleen jännitin ennalta ja nukuin ensimmäisen yön huonosti, toisen vielä huonommin. Hammaslääkärikäynnin jälkeen oli hyvä ottaa päikkärit. Jälleen kerran jännitin käyntiä ihan turhaan. Tuo hammaslääkäri on kuitenkin tosi ystävällinen ja taitava, ja pyrkii toimimaan asiakkaansa parhaaksi. Viimeinen amalgaami lähti, ja nyt on sekin kohta hyvin korjattu. Hän puudutti käsittämättömän hyvin, kun vertaan siihen mitä olen joutunut kokemaan suomalaisilla hammaslääkärivastaanotoilla, ja jälleen kerran hämmästytti positiivisesti neuvovilla ja ohjeistavilla kommenteillaan. 

Kävin alkuviikosta Gazipasan lentokentällä, ja sieltä kotiin päin lähtiessä ajoimmekin Gazipasan keskustaan syömään. Nyt voi sanoa, että olen käynyt Gazipasassa, ja aion käydä uudestaankin.

Viimeistään silloin kun saatan jouluvieraani kentälle ja hänen kotiinpaluuseensa, käyn taas katsomassa keskustaa, jos sää ja vuorokaudenaika sen sallii. En nyt muista mihin aikaan lento lähti. Gazipasa oli tunnelmaltaan ihan erilainen kuin Alanya, sellainen maaseutukaupunkimaisempi. Kiehtovaa. Silti Alanya on koti ja eri tavalla kiehtova. Lomalentoja vuodenvaihteeseen ja tammikuulle näkyy saavan halvalla sekä Finnairin, Aurinkomatkojen että TurkishAirlinesin sivuilta, ja joulun lennollekin on paikkoja vapaana. Kahden viikon sääennustuksessa on vain pari sateista päivää, muutoin lämmintä ja aurinkoista. Kannattaa lentää lataamaan aurinkoenergiaa sielun sopukoihin, ja uittaa varpaita merivedessä, jos yhtään tuntuu valon tai loman kaipuiselta.

Tuossa viimeisessä kuvassa kypsyvät taatelit. Kuva on otettu Alanyan Turisti-infon läheltä, Damlatas-luolan puoleiselta seinustalta. Siellä nuo ovat niin lähellä, että pääsee katselemaan oikein lähituntumalla. Eyes of Alanya -valokuvakilpailun sivuilla on tosi hienoja kuvia, ja paljon kuvia. Kannattaa käydä katsomassa. Valoa ja energiaa saa niistäkin, jollei itse pääse tulemaan paikalle. 

Palataanpa taas. Hyvää viikonloppua!

Lentotarjous

Näitä blogikirjoituksia vaikeuttaa nyt oleellisesti Windows 10:n päivitys, joka jumitti koneen

 tahmean hitaaksi. Mietin vikaa ja asiaa liian kauan, ja nyt tuota päivitystä ei voi edes perua, ei voi siirtyä aiempaan tilaan, ilmoitti kone. Kääk! Esimerkkinä ongelmista olkoon vaikkapa sanojen kirjoitus. Kun kirjoitan tätä ensimmäistä kappaletta, tulevat sanat näkyviin pienellä viiveellä. Viidennen tai kuudennen kappaleen kohdalla on jo vähintään 25-30 sekunnin viive. Edellistä tekstiä kirjoittaessa, sen viimeisessä kappaleessa oli jo lähes minuutin viive, mutta en luovuttanut. Sitkeästi kirjoitin. Myönnän kuitenkin, ettei tässä ongelmallisessa yhtälössä kirjoittamisessa ole hauskuutta eikä sujuvuutta.

Myös kuvien siirto kestää hirven kauan, eikä niiden asettelua voi tehdä kun ei kuva reagoi hiiren liikkeisiin. Siksi siis muutaman päivän ajan, tai kunnes keksin mitä tälle tehdään ja kuka tekee, on päivitykset kankeampia ja enemmän kirjoitusvirheitä sisältäviä, kuvatkin missä sun sattuu.

Tänään aamupäivällä olin lähdössä ulos, ja mietin taas että kuinkahan kylmä siellä on kun on jo marraskuu. TArvitaanko takkia ja pitkähihaista paitaa? Hah! Ulkona on +28 C ja aurinko pistaa täydeltä terältä. MEri on lähes tyyni, ja rannalla on paljon ihmisiä. Katsoin ensin että mitä meressä kelluu, mutta uimareitahan siellä...

Jos olet nopea lentojen ostaja,niin Turkish Airlinesilta tuli tänään vastustamattoman hyvä tarjous: Helsinki - Istanbul _ Helsinki 242 €. Jos ostat nyt 20.11. mennessä, ja käytät viimeistään toukokuulla. Istanbulista pääsee edullisesti sekä Alanyaan että Antalyaan, kun ostaa hyvissä ajoin. Niin että tuon hinnan kanssa kilpailee vain Finnair, jolla on muutamia 272 € lentopäiviä helmikuulla. Jotka haaveilevat joululomasta Alanyassa, niin tuon Turkish Airlinesin lennon pystyi käsittääkseni varaamaan myös joulukuulle. 

Alanya on aurinkoinen, lämmin ja rentouttava, niin että alahan jo tulla!

Istanbulin 3. lentokenttä IGA

Turkish Airlines on siirtänyt omat toimintonsa uudelle, alkuvuodesta avatulla Istanbulin kolmannelle isolle lentokentälle. Istanbul IGA -kenttänä tunnetulta kentältä lennetään nyt kuitenkin myös IST-tunnuksisilla lentolipuilla. 6.4.2019 on ollut Turkish Airlinesin muuttopäivä, ja siitä lähtien kentältä on lennetty aiemmin IST-tunnuksellisina myydyt lennot. Minunkin lipuissani lukee IST mutta Turkish Airlines ilmoitti jo hyvissä ajoin, ennakkoon, että kenttä muuttuu ja aikataulutkin mahdollisesti muuttuvat, ja kysyi että sopiiko se. Sen jälkeen kun varmistui että myös jatkolento onnistuu samalta kentältä ja sujuvalla vaihdolla, niin tottakai se sopii. Kiva päästä tutustumaan uuteen kenttään sitten aikanaan. Tunnuksista vielä sen verran, että en tiedä kumpi tunnuksista jää käyttöön, sillä monissa eri lähteissä käytetään molempia, joissakin ensisijaisesti IST ja joissakin IGA-tunnusta. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin Istanbulin Atatürk-kenttä on tällä hetkellä suljettuna, mahdollisesti remontissa. Tämä ei kuitenkaan ole varma tieto, vaan ainoastaan kuulopuhetta. Aika näyttää onko remontissa vai ei ja mikä on minkäkin kentän tunnus.

IStanbulin 3 kenttää kartalla, ja bussiyhteyksiä niihin

Lentokenttä IGA sijaitsee Istanbulin Euroopan puoleisella mantereella, pohjoisempana kuin Istanbul Atatürk (IST) -kenttä, ja hieman toisella puolen kaupunkia. Istanbul Sabiha Gökçen (SAW) kenttä on eteläisin näistä kolmesta, ja sijaitsee Istanbulin Aasian puoleisella mantereella. (IST) Atatürk-kentältä uudelle kentälle (IGA) on reilu 40 km matka, ja siihen mennee noin tunti, liikennevirroista ja liikkumistavasta riippuen. Uudelta kentältä (IGA) Sabiha Gökçenille (SAW) siirtymisen matka on pisin, lähes 100 km bussilla. Mutta sinne pääsee kiertämällä keskustaa pohjois-itäpuolelta, Mustanmeren puolelta, ja esim. raideyhteydellä pääsisi kolmessa vartissa Pendikin asemalle, ja sieltä sitten bussilla tai taksilla tms. kentälle. Kokonaisuutena aikaa mennee vähän yli tunti, jollei enemmänkin.

IGA Istanbulin puhelinnumero on +90 444 1 442, ja tarkka, Google Mapsinkin ymmärtämä osoite on Tayakadın Mahallesi Terminal Caddesi, No:1 Arnavutköy / İstanbul. 

Tässä on linkki uuden IGA Istanbul kentän omille englanninkielisille sivuille: https://www.istanbulhavalimani.com/en
Näin läppärinäkymällä kuvaruudun oikeassa reunassa olevista kuvakkeista pääsee mm. katselemaan liikenneyhteyksiä, mobiiliappia, opassivuja, löytötavaroita ja videoita. Info-merkistä otsikolla Guide löytyy mm. lentokentän pohjapiirros siinä muodossa, kuin mitä se palvelee matkaajaa. Explore-kuvakkeesta pääsi virtuaalivideoihin ja näkymiin. Kokeile ja katsele. 

IGA Kentällä on omat sivut Facebookissa, nimellä İGA İstanbul Airport
Kyseisillä facesivuilla on paljon hyödyllistä tietoa, ja mm. viime päivinä jaetut ravintoloita esittelevät videot. Maailman eri keittiöt ovat hyvin edustettuina kentällä. 

Mikäli ymmärsin oikein, niin IGA Istanbulin Self Check-in pisteissä voi asioida esim. suomalaisen passin haltija. 

Tässä vielä linkki Turkish Airlinesin sivustolle, jossa hekin esittelevät IGA Istanbulin kenttää eri keinoin, englanniksi.

Tanssia ja Tasavallan päivän kuvia

Alanya 29.10.-18 Tasavallan päivän juhlakonsertista

Alanya 29.10.-18 Tasavallan päivän juhlakonsertista

Pitkästä aikaa eilen tuli tanssittua rumbaa, cha chaata, jiveä, fuskua ja "turkkilaisia tansseja". Tanssipaikalla ei ollutkaan sitä nuorta, joka aiemmin on ollut tosi hyvä ohjaamaan turkkilaisia tansseja, vaan pari muuta, joilla oli omat kuviot. Vaan meni se näinkin. LÄmmin tuli, hauskaa oli ja kroppa sai liikettä. Nilkka ilmoitti jo jiveä tanssiessa ja yöllä kotiin tullessa, etteivät jivet olleet vielä ihan sitä parasta valintaa. En muistanut laittaa edes tukea ennen lähtöä, vaan tuli innoissaan tanssittua ilman tukea, kivilattialla, ei-tanssikengillä ja viejän roolissa. Nilkka ei onneksi edes turvonnut, mutta vamma-alueilta on kipeä. Niin että ei mitään vakavaa 😁. Mutta tanssi vaan on ihanaa ja hyvinvoinnille tarpeellista. Sitä paitsi eilinen toimi muutenkin stressinpoistona hyvin, ja iso kiitos mukana olleille.

Mietinnässä on uusille alueille tehtävän "seikkailureissun" lisäksi Antalyan Ikeassa käynti, ja Gazipasaan tutustuminen. Gazipasakin on tuossa ihan lähellä, mutta kaikkien näiden vuosien aikana olen vain miettinyt siellä käymistä, kertaakaan en ole käynyt kunnolla tutustumassa kaupunkiin ja esim. sen kauppoihin. Olisikohan jo aika :D . 

Alanya 29.10.-18 Tasavallan päivän juhlakonsertista

Tämä päivä meni keskustassa käymisen ja tonttien katselun merkeissä. Tontit tosin eivät olleet keskustassa, vaan niitä katseltiin netin kautta. Kahden kohdalla olin jo hihkua riemusta, mutta kuulemma pitää odottaa tammikuulle asti ennen kuin ostaa mitään... Kuulemma hinnat ovat ostajaystävällisemmät alkuvuodesta. Toisaalta uskon sen, toisaalta ajattelen että ne yrittäjät, jotka nyt myyvät tosi halvalla asuntojaan tai maa-alueitaan tarvitsevat rahansa nyt. Niitä takauksina olevia maita ja asuntoja ei välttämättä ole myynnissä enää tammikuussa. Mutta oli miten oli, vielä en tee mitään. Yritän malttaa noudattaa saamiani neuvoja.

Alanya 29.10.-18 Tasavallan päivän juhlakonsertista

Pikainen valuuttakurssikatsaus. Myin tänään euroja ja pankkini maksoi vähän päälle 6,2 TL per 1 €. Aika hyvä on vieläkin. Kukauden parin takaisista yli 7 lukemista on tultu aika paljon alas, ja alaspäin näkyy olevan suunta edelleen. Katselin myös lentolippuja perheenjäsenille, ja yllättävän paljon alempana oli joulukuun alun lentolippujen hinnat nyt kuin 2 viikkoa sitten. Halvimmat vastaan tulleet Helsinki Alanya meno-paluulennot olivat Turkish Airlinesilla 215 € (ilman viivytyksiä, 1 vaihto), Finnairilla 252 € (suora), ja kaikkein halvimmat pomppulennot 118 €.

Kotiinpaluuyllätys

Paketissa luki Black

Vaikka otsikko onkin omituinen yhdyssanahirviö, oli kotiinpaluussakin samoja piirteitä.

Aloitetaan Jyväskylästä ja pakkaamisesta. Ajatuskulku meni jotenkin näin: jee, tosihalpa äkkilähtö Finnairin suoralla lennolla Alanyaan, ja siihen voin siis ostaa lisälaukun. Muutama klikkaus, verkkopankkimaksu ja lentolipun ja lisämatkatavaran ostaja hymyili tyytyväisenä. Vuorokautta myöhemmin hymy hyytyi ensimmäisen kerran siihen, että en tiennytkään millä täyttäisin laukut (8 kg + 23 kg + 23 kg).

Seuraavan kerran lisämatkatavarasta maksaminen kadutti varastossa painavan, päälle kaatuneen laatikon alta pois kömpiessä ja vaurioita tarkastaessa. Tietenkin sen putoavan laatikon nurkka osui loukkaantuneen nilkan ja jalkaterän päälle, ja pienessä varastokopissa kaatuva vanhempi naishenkilö sai kylkeensä osuman japanilaisen bambu-paperi-päivänvarjon varresta samalla kun varastokopin seinän virkaa toimittava kanaverkko hiveli takaraivoa. Ilo oli ylimmillään, perisuomalaiseen tyyliin.

Kun muutamaa tuntia myöhemmin laukut oli pakattu ja alipainoisiksi todettu, korjaantui tuo "virhe" kahdella tiiliskiven kokoisella ruotsin sanakirjalla, painavalla kielioppikirjalla ja parilla muullakin kirjalla. Typerä tyytyväinen hymy levisi kasvoille kun vaaka kertoi "määräpainon täyttyneen". Toinen läsnäolija yritti jo aiemmin kertoa, että matkalaukun voi pakata myös tilavuusperusteisesti. Ei ole kuulemma pakko täyttää maksimikilomäärään asti. Hhmmm, sano se muuttajalle niin, että se menee jakeluun...

Seuraavana aamuna tuli hiki pelkästä tavaravuoren katselusta. Tuskanhiki. Ilman mukaan lähteviä kyynärsäuvoja, hellehattua, nilkkakipua ja koivessa yllättävien takaiskujen varalta tukena olevaa urheilijan kipsiäkin ollisi tuo vuori liikkunut yhden naisihmisen voimin melko huonosti. No, saatiin se bussiin kun oli apuvoimia. Bussissa asetuin seisomaan matkalaukkujen eteen, selkä menosuuntaan ja kaiteesta kiinni pidellen, kun toisessa reunassa oli lapsenrattaissa lapsi. Bussikuski kiihdytti pysäkiltä lähtiessä reippaasti, ja 50 metriä myöhemmin jarrutti mutkaan niin voimakkaasti, että kaduin selälleen lastenrattaiden ja lapsen päälle. Onneksi lapseen ei sattunut. Itsestä en voi sanoa samaa.

Helsinki-Vantaan lentokentällä olin TAAS "satunnaisesti valittu huumausainejäämätesteihin". Viime aikoina aina kun menen ko kentän läpi joudun samaan muka-satunnaistarkastukseen. Joku kateellinen tai pahantahtoinen ääliö lie joko antanut perättömän ilmoituksen tai sitten ihan itse logikoinut, mutta olen näköjään profiloitu, ja perusteellisesti pieleen. Finnairin koneessa meidän edessämme istunut ja pari penkkiriviä takanamme istunut "perhe" sen sijaan veti aineita ja omia viinoja koneessa niin tanakasti, että toisen herättäminen Gazipasassa oli työlästä. Mutta profilointi osui huumeiden vastustajaan, viereiselle riville. Alanyassa kotiin saapuminen oli harvinaisen helppo, kun oli ihanien ihmisten taholta laukkujensiirtoapua tuloaulassa ja kuljettaja ulkona oven edessä. Eikä kukaan kuljettaja ole koskaan ajanut tuota väliä noin hitaasti, kuin mitä herra A nyt ajoi. Halusi kuulla kaikki kuulumiset 😍.

Punaisen kuun metsästysyöltä Muurasjärveltä

Varsinainen yllätys odotti kotona. Heti ovea avatessa häiritsi se, että eteisessä oli
poikkeuksellisen paljon elämää. Rikkalapiossa kasvoi hometta monta milliä ylöspäin. Parissa kohden oli iso hämähäkin seitti ja hämähäkin ruokapaketteja. Lattialla lojui pari linnun höyhentä ja linnunkakkaa... Keittiöstä löytyi kuollut pikkulintu ikkunan edestä lattialta. Ihan pieni ja nälkään kuollut. Olohuoneesta löytyi toinen samanlainen. Ja linnunkakkaa oli siellä sun täällä, myös paistinpannulla. Sanonkominämitä.

Siivosin raadot ja kaiken näkemäni ylimääräisen eläväisen pois heti, ja neljän tunnin yöunien sekä ruokakauppa- ja torikäynnin jälkeen loput. Siis käytännössä koko asunto oli tarpeen siivota perusteellisesti ja desinfioimisluontoisesti. Kaksi ikkunaa on ollut raollaan poissaoloni ajan, ja molempien hyttysverkko on ehjä ja paikallaan. En käsitä mistä nuo linnut ovat asuntoon päässeet, mutta jossakin on linnun mentävä kolo. Oli surullista nähdä nuo linnut kuolleena asunnon sisäpuolella, niin luonnottomassa paikassa lintujen elämää ajatellen. Mutta, rakkaus oli voittanut. Toinen ei ollut jättänyt toista, vaan oli tullut perässä samasta kolosta kuin toinenkin.

Niin, ja madot 😝. Vessassa olin oksentaa kun avasin pöntön kannen. En tiedä mitä, kuinka ja miksi, mutta kiinni olleen wc-pöntön kannen alla ja vedessä oli elämää. Siellä luikerteli ja ui noin 5-10 mm mittaisia, 1 mm paksuisia, mustia matoja. Veden pohjalla näkyi jotain massaa, en tiedä mitä. En jäänyt katselemaan enkä arvuuttelemaan syitä ja seurauksia, vaan huuhtelin isot huuhtelut pariin kertaan, suihkuttelin ekstramäärän yleispuhdistusainetta ja pyyhin pinnat ennen kuin uskalsin edes harkita istumista, vaikka olisi periaatteessa ollut jopa kiire. Jännää miten kiirekin on kovin suhteellinen asia, ja toisinaan katoaa ihan tuosta noin vaan... yäk yäk yäk!

Arkeen paluu on ollut pisaroivaa. En muista milloin olen viimeksi nähnyt ihollani näin isoja hikikarpaloita kuin esim. tänään. Kroppa on unohtanut lämpöön sopeutumisen osittain, ja osittain Suomen lämmin kesä on pitänyt huolen siitä että jotain sentään säilyy. Arkeen paluu on myös ylämäkikävelyyn totuttautumista. Alaspäin on nilkkatuen kanssa helpompi mennä. Ylämäkikävely on tosi kivuliasta edelleen, mutta liikuttava on ja asioita on hoidettava. Lääkärifirmalta / ortopediltä ei ole vieläkään tullut heidän lupaamaansa röntgenlääkärin lausuntoa & nilkan kuvia eikä kuntoutussuunnitelmaa. En tiedä mistä kiikastaa, mutta molemmat olisivat tarpeen. Nilkka on kipeä ja aina kävelyn jälkeen muodottomaksi turvonnut. Pieni turvotus olisi ymmärrettävää, mutta kengän yli runsaana pursuava, nilkan koon tuplaava turvotus on liian paljon.

Kahden kuukauden vieroitusoireet kamerasta helpottavat huomenna. Löysin kameran laturin, ja akku saa taas virtaa. Eiköhän huomenna ole kuvattavaakin, vaikken nyt pitkiä matkoja kävele enkä edes fillaroi. Katsotaan mitä vastaan tulee.

Alanyaa päin, tral la lal lal laa

Palasin puolitoista tuntia sitten lämpimältä 360 km autoreissulta. Aurinko paistoi suoraan ohjaamoon sekä mennessä että tullessa. Oli jokseenkin helppo ajatella, että kroppa saa samalla sopeutua muutamaa astetta lämpimämpiinkin keleihin, Alanyaan. Nyt kuukauden loput päivät ovat ihan ohjelmoimattomia, ihan vapaita kaikista aikatauluista ja suunnitelmista. Ainakin pääosin. Niska on ikkunat auki ajettujen kuorma-autoajojen yms projektien jäljiltä niin jumissa, että mietin jo mihin hamamiin menen hierontaan kun palaan kotiin. Tällä kertaa aion kokeilla ihan uutta hamamia ja uutta hierojaa. Lihakset kaipaavat lämpöä, lepoa ja liikuntaa sopivassa suhteessa. 

Lenkkeilyn pariin voin palata vasta syyskuun lopulla, sitä ennen "on tyytyminen" merivesijumppaan. No voihan harmi 😂 . Eh, ei ole kyllä mitään harmia. Bussilla rannalle ja veteen käy tieni lähes joka päivä, kunhan kotiin pääsen. Lidlin myymä aurinkosuojapaita pääsee tositoimiin ja testiin heti ensimmäisenä päivänä, sillä kahden kuukauden auringosta poissaolon jäljiltä iho palaa helposti ja herkästi, niin kuin aina ennenkin. Kestän alkuun vain 10-15 min per päivä auringossa, siis palamatta, eikä noin lyhyt aika ole mitään. Ja sitä pitäisi sietää viikko... ei jei jei. Siispä elättelen isoja toiveita aurinkosuojapaidan suhteen. Jos sen kanssa voi meressä oloa pidentää kolmeen tai neljäänkin tuntiin ilman kivuliaaksi palanutta ihoa, niin olenpa onnellinen. Pian on tuokin paita testattu, ja jos logiikka toimii, niin viikon jälkeen sitä ei enää tarvita.

Lentojen etsintä on taas alkanut. Käyn itseni kanssa pientä kädenvääntöä siitä, maksanko reilusti enemmän lentolipuista vain siksi, että saan erään firman tasopisteet täyteen, ostanko ne liput mitä halvimmalla saa, vai ostanko keskihintaisen suoran ja helpon lennon. Hieman vain hymyilyttää se, että yhdensuuntaiset, halvat äkkilähtölennot on eri matkanjärjestäjillä taas sijoitettu eri paikkoihin kuin missä ne aiemmin olivat. No, onhan ymmärrettävää, että useimmat firmat haluavat myydä lentolippunsa ensisijaisesti hyvällä katteella, ja vasta viime hädässä edullisesti. Jonkinlainen valinta on jo tehty, tosin voihan sekin päätös tässä viikonlopun aikana vielä muuttua.

Huomenna saan käyttää kaikki timpurin taitoni, jos niitä on, sillä meillä on ystäväni kanssa vielä edessä verhotangon asentaminen, verhojen ompelu, tavaroiden paikan vaihto ja vaikka mitä. Omat matkatavarani vein jo tänään sellaiseen paikkaan, ettei minun tarvitse kanniskella niitä enää muuten kuin lennolle lähtiessä. Vaikka en vähääkään ole selkäreppuihminen vaan pikemminkin päinvastoin, niin nyt on pieni selviytymis-tavaraläjä ja reppu odottamassa tuossa vieressä matkustuksen seuraavia siirtoja. Varustelusta huolimatta olen taas innoissani kuin pikkuinen ipana. (Lento)Matkalle lähtö <3 . Siinä on sitä jotain. No, tietysti kotiin pääsy on se toinen iso juttu. 

Pari kuukautta ystäväperheen "riesalaisena" on ollut yllättävän mukavaa aikaa, mutta silti ihan eri juttu kuin kotona olo. Ja ystäväperhekin saa taas palata normaaliin, rauhaisaan arkeen. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen tästä 2 kk jaksosta, joka on ainutkertainen. Toista tällaista ei mitä todennäköisimmin koskaan tule. En usko että palaan enää muutamaa satunnaista tuntia pidemmäksi ajaksi synnyinseudulleni, jossa olen nyt ollut tämän 2 kk ajan pääosin. Siksikin tämä jakso on ollut erityinen.

Harkitsin tänään Alanyaan soittoa, ihan vain kertoakseni että tiedän jo paluupäivän. Puhelu jäi harkinnan asteelle, koska tuntikausia kuumassa autossa istumisen jälkeen mieleen tuli vain paikallista murretta. Ei ehkä herra A ihan ymmärtäisi. Itse asiassa en ole soittanut koko aikana sinne ollenkaan, enkä tiedä onko hän yrittänyt soittaa, sillä puhelimessa on haittaohjelman jäljiltä toiminut vain vanhan mallin tekstiviestit ja puhelut suomalaisella sim-kortilla. Tuon operaattorin hinnoittelulla ei tee mieli soittaa eu:n ulkopuolelle. Mieluummin kuuntelen pientä murinaa aiheesta sen jälkeen kun ensin olen kävellyt paikanpäälle ja sanonut "hei, palasin". Jos iskee hellämielisyyden puuska, niin laitan tekstiviestin: "Hakisitko minut lentokentältä?" 😉

Kuvia ja tarinoita Adanan kaupungilta

Adanaa vanhalta kivisillalta kuvattuna 9.2.2018

Adanan reissu oli rankka, eikä mikään mennyt suunnitelmien mukaan. Nämä kuvat ovat ensimmäisen päivän kaupunkikävelyretkeltäni, siltä ainoalta jonka kävelin. Samaisena iltana ajoin taksilla kaupungin toisen laidan suuntaan useita kilometrejä, että pääsin sinne Devlet Hastanesin päivystykseen. No, samalla näin kaupunkia hieman laajemmin auton kyydistä. Yllättävää siinä sairaalan päivystyskäynnissä oli se, että vaikka tapasin päivystävän lääkärin (joka tutki ja kirjoitti reseptin), ortopedin (joka tutki ja antoi hoito-ohjeet), sairaanhoitajan (joka paketoi jalkani uudelleen) ja 2 vahtimestaria, jotka auttoivat konkreettisesti juoksevissa asioissa, niin koko reissu ei maksanut minulle yhtään mitään. Ihmettelin sitä siellä myös ääneen, ja kerroin Alanyan hinnoista. He vastasivat, että meillä lääkärien tapaaminen ja tutkimus ei maksa mitään, vaan vasta toimenpiteet maksavat, eivätkä nekään niin paljoa kuin Alanyassa. Olen hyvin kiitollinen saamastani palvelusta ja toimivista hoito-ohjeista sekä upeasta suhtautumisesta. Hoitohenkilöstön suhtautuminen minuun oli normaalin ja miellyttävän oloista. Iso kiitos heille.

Adanan vanha kivisilta 9.2.2018

Kaikkina kolmena päivänä Adana näyttäytyi harmaana ja utuisena. Vaikka aurinko vähän pilkahtikin, niin sinistä taivasta ei näkynyt. Mietimme molempina iltoina hotellin 8. kerroksen huoneemme ikkunasta ulos katsellessamme, että onkohan Adana suuren väkilukunsa, ja valtavan vilkkaan liikenteensä sekä teollisuutensa takia savusumuinen ja ilmaan pölyä nostattanut, vai ainoastaan noina päivinä utuinen. En tiedä. Todennäköisesti pidempi oleskelu ja kaupungilla ja kaupungin ulkopuolella laajemminkin liikkuminen olisi antanut paremman kuvan, tai paremmin kuvaa koko kaupungista. Nyt oma kuvani on tosi suppea. PArhaiten tunnen sen hotellihuoneen, ja senkin vaakatasosta katsottuna.

Adanan keskustassa, jossa Ibis hotellissa asuimme, ruokakojut ja pienet ravintolat, konditoriat ja makeisputiikit olivat todella kiehtovia. Lammasta ja kanaa tuli syötyä ruokapuolelta, ja uusia makeisiakin... Adanassa käydessä kannattaa poiketa pikkupaikkoihinkin nauttimaan makuelämyksistä. Matkaseurani kävi yläkuvassa näkyvässä moskeijassa, ja toi sieltä tuliaisina Uğurlu helva -nimisen karkkikartion. Hänen ajoituksensa osui niin hyvin, että juuri kyseisenä päivänä 10.2.2018 juhlistettiin Ottomaanisulttaani Sultan II Abdulhamid Hanin kuoleman 100. vuosipäivää. Karkkipaketin mukaan hän oli Ottomaani-imperiumin 34. sulttaani ja 113. muslimikalifi. Karkit olivat sekoitus perinteisiä lokumuja, päällystettyjä manteleita ja muita käsittämättömän hyviä... Nam! www.yeniugurhevacisi.com oli valmistaja. Ibis hotelli oli kolmen tähden hotelli, ilmeisesti palvelulaajuuden puolesta, mutta kaikilta osin positiivinen yllätys. Henkilökunta oli upea, ihan laidasta laitaan. Ruoka oli hyvää. Mitä vain tarvitsinkin vuodeleponi aikana, sen myös sain. Jääpalojakin saimme 2x / pv runsaasti. Hotellilta oli lyhyt kävelymatka shoppailukaduille, ostoskeskuksiin, keskustassa virtavalle joelle, nähtävyyksiin jne. Suosittelen.

Valtavasti herkkuja joka puolella

Jalasta kommentoin enää tämän kerran, ellei uusia katastrofeja yllättäen ilmaannu. Menomatkalla ilmeisesti lento aiheutti osan verenvuodosta, ja sen jälkeen kaupungilla kävely loput. Tullessa kävi samoin. Lentomatkan aikana vuoti taas verta sekä kudoksiin että ulospäin. Shit. Kysyin Adanassa lääkäriltä että onko parempi mennä 45 min lennolla vai 10-12 h bussill matkustaen. Sanoi että lennä vaan. Antalyasta Alanyaan lentokenttäkuljetuksen pikkubussissa ei ollut muita kuin me, joten saatoin istua takapenkillä jalka penkille nostettuna, onneksi. He toimittivat minut jopa Alanyan uuden Devlet Hastanesin päivystyksen ovelle asti, kun näkivät että haava vuotaa sidoksista uloskin.

Päivystyksessä oli sama sairaanhoitaja joka haavan on ommellut. Kirurgi oli eri kuin viimeksi. Hän tutki haavan tilanteen ja kyseli aiemmat kuviot. Totesi sitten, että sinun elimistösi pystyy kyllä hoitelemaan tämän, että me emme nyt tee mitään. Jatkat samaa hoitoa (antibiootti, kortisoni, vuodelevossa jalka ylhäällä, kävelykielto ja tarvittavat kylmähoidot) ja osa tikeistä poistetaan tiistaina, osa saa olla viikonloppuun asti. No, haavalta on auennut ja lähtenyt itsestään irti 3 tikkiä, ja yksi niistä ehdottomasti liian aikaisin. Se kohta piti teipata vastakkain, ettei aukea enempää kuin mitä tänään aukesi. Kuoliokohtaan hän totesi sen saman, että elimistösi toimii niin hyvin, että eiköhän se tuonkin hoitele. Seurataan ja ehdoton lepo. Olin erittäin huojentunut ja kiitollinen siitä, ettei tarvinnut leikellä eikä availla mitään. Tuo oli niin vahva opetus, että enköhän malta olla makuulla seuraavan viikon. Tuoreruoka on loppu, mutta kaipa kaapista sen verran löytyy että sinne asti selviää. Ruokakauppaan en nyt lähde omin voimin, enkä mihinkään muuallekaan.

Adana näyttäytyi harmaana ja utuisena 10.2.2018

Tämä kissaksi kutsuttu, ja palleroksi lihonut karvainen kaveri on aivan liian kiinnostunut tuosta haavasta, nyt kun se on kotona auki ja ottaa ilmakylpyjä. Haiseekohan se vaan mielenkiintoiselta, vai haiseeko tuore verensekainen kudoneste jopa herkulliselta sen nenään??? On parempi etten tiedä. Se myöskin kiipeää terävine kynsineen mm syliin jalkoja ja vaatteita pitkin, etenkin jos syön tai juon jotakin, ihan mitä tahansa. Katti nukkuu omalla alueellaan yön, eikä pääse minun petilleni, joten lienen turvassa sen kynsiltä ja hampailta ainakin yöaikaan 😉.

Oli ihanaa palata kotiin, Alanyaan. On tosi kiva nähdä uusia kaupunkeja ja alueita, mutta Alanya on koti. Tämä on omanlaisensa, kansainvälinen, turvallinen, siisti ja kaunis kaupunki. Hyvin kotoisa ja aurinkoinen, suorastaan ihana.