Parisuhdetta, kolmiodraamaa ja iloakin

Muumipipo Alanyan talveen :D

Ihan ensin pari raskasta sanaa parisuhteesta. Tai jopa Saarna. Suomenkielessäkin sana on yhdyssana, sisältäen parin ja suhteen. Ei ole kolmoissuhde, triplasuhde, triosuhde tms vaan parisuhde. Parille. 

Minun on vaikea ymmärtää yhtälöä, jossa yksi ihminen pitää vuosikausia kiinni sekä omasta aviopuolisosta että toisen perheen aviopuolisosta tehden oman aviopuolisonsa elämästä tyhjää, kylmää ja elotonta, koska tämä aviopuoliso ei itse halua hankkia avioliiton ulkopuolista suhdetta, joka antaisi hänelle lohtua, lämpöä ja rakkautta. Petetty aviopuolisokin on ihminen. Ihminen, joka ansaitsee lohtua, lämpöä, rakkautta ja täyden elämän. Kun hän ei saa niitä sinulta, niin päästä irti. Sinun kanssasi hän tekee hidasta kuolemaa. 

Kuinka saisi ilon valoa aviopuolisollek?

On äärettömän itsekästä riistää toiselta elämä. Musta ei muutu valkoiseksi vaikka kuinka selittää, vaikka kuinka alkaa itsekin uskoa omiin julkisivun kiillotuskonsteihin ja kuvitelmiin harmittomuudesta ja huolettomuudesta. Pettäminen ei muuksi muutu. Se on pettämistä vaikka kulissi olisi kuinka hieno. Tunnekylmyys, rakkaudettomuus ja epäilyt ovat väkivalta, eivätkä helpota aviopuolison oloa ja elämänhallintaa. Mene omia menojasi, valitsemaasi ihmistä kohti, ja anna aviopuolisollesi ero, mahdollisuus elämään ja onnellisuuteen. Kanna vastuu teoistasi.

*raskas huokaus* ja murhetaakan kevennys. Sitten kevyempiin ja valoisampiin asioihin. No, toivon hartaasti että tuohonkin asiaan löytyisi valo, ainakin sen murtumassa olevan aviopuolison osalta.


Neulootikkoasiaa. Kannattaa hankkia Novita x Moomin neuleohjeet, sillä niistä on sekä iloa että käytännön hyötyä. Tällä vihreällä langalla kokeilin miten itseltä luonnistuu Novitan neuleohjeiden seuraaminen, ja luonnistuihan se. Ovat riittävän helppolukuisia, tai ainakin tämän pipon ohje oli. Muita ohjeita en vielä ole testannut, selannut vain ja katsellut kuvat. Kun sormien haavat ovat taas parantuneet, niin neulominen jatkuu. Jostain syystä metallipuikoilla neuloessa kolme sormea on pienillä haavaumilla. Bambupuikot ovat Suomessa, joten todennäköisesti haen Yavus Yün -lankakaupasta pari pakettia bampuisia, ihon vuoksi.

Kaupungilla on mukava liikkua kun on taas väljempää ja rauhallisempaa. Kuumimman kesäsesongin vaihtuessa talvisesonkiin kaupungin luonne muuttuu, omalla tavallaan ihanammaksi. Toki kesä on ihaninta aikaa, mutta niin vaan on talvikin. Moni turistipaikka on jo sulkenut ovensa ja väki on lähtenyt koteihinsa tai lomalle. Atatürk-kadulla tämä kyseinen firma on vaikea ohittaa, edelleenkin, sillä aina sieltä huudellaan. Aina kun ohi menee, saa kuunnella jonkinlaisia huuteluita. Moni muu on jo oppinut, nämä ei. Tänään tuo huutelu ärsytti sen verran että pysähdyin, kysyin miksi aina huutelette (sain ivaa vastaukseksi), ja päätin ottaa sankareista mainoskuvan. 

Alanyan rannikkoa 3.11.2019

Tämä kuva on otettu Punaisen tornin juurelta kohti kaukaista vastarantaa. Kuvassa näkyy vasemmalta alkaen Kesteliä, Mahmutlaria, Kargicakia ja ehkä myös Demirtasia. Viimeisen rajoista en ole ihan varma. Keskustasta tuonne kuvan oikeaan reunaan on matkaa noin 20 km. Se on siis lähes puoliväli matkalla Gazipasan lentokentälle. Taas silmäilin noita alueita "sillä silmällä", kun tänään kysyin eräältä perheeltä myyvätkö he joko maa-aluetta tai vanhan omakotitalon. Taustalla onkin riitainen perikunta, ja nyt vain vuokraus on mahdollista, ei myynti. No, ei sitten. Sitten on vielä joku muu, jossain, joskus.

Alanyan Punaisen tornin juurelta ilon värit

Perjantain erityisen rankkojen tanssitreenien jälkeen on muutamat isot lihasryhmät Kipeinä. Eilinen meni istuksiessa, joten tänään oli vuoro kaivaa potkulauta esille ja käydä ulkona pienellä lenkillä. Palatessa oli jo parempi olo. "Sillä se lähtee millä se on tullutkin". Ulkoilua ajatellen on ollut hienot säät. Tälle viikolle ennustetuista rankkasadepäivistä yksi tai kaksi toteutui, ja nekin niin etteivät ne juuri elämää häirinneet. Muutoin aurinko paistaa ja hellii ulkoilijoita. Monin paikoin tuli kevät-fiilis kasveista, ne kun hehkuvat nuorta vihreää, tuoreutta ja kiihtyvää kasvua. Yhdessä sinisen taivaan ja meren kanssa ne ovat rauhoittavan värisiä, rentouttavia ja energisoivia. Voisin istua pitkään pelkästään ihailemassa merta ja vihreitä kasveja auringonvalon leikkiessä niissä. Niin, ruusutkin kukkivat taas ympäri Alanyaa. Monin paikoin näkee jo isoja ruusupuskia kukassa, joissakin paikoissa yksittäiset ruusut aloittelevat kukintaa. Potkulautailun huono puoli on se, ettei tule niin usein pysähdyttyä ottamaan kuvia. Eikä aina tule edes huomattua asioita joista muuten ottaisi kuvan, sillä usein jalankulkijoita, mopoja, koiria tai kissoja poukkoilee eteen ihan yllättävistä paikoista. Ja sitten on venäläiset maailmanomistajat... ne vaan kävelevät eteen, eivät pysähdy, eivätkä väistä senttiäkään.

Vapaapäivättömän valitusvirsi

Parvekkeellani kukkii taas

Eilen suunnittelin kirjoittavani tänne jotain, ja avasin jo läppärinkin. Faceookkia lukiessa kopsahti otsa läppärin ja pöydän reunaan, ja jo toisesta kerrasta ymmärsin unohtaa muut suunnitelmat ja lähteä nukkumaan. Väsyttää ihan järjettömästi. Pitkät työmatkat, aikamoinen määrä normaalin viikkotuntimäärän ylittäviä työtunteja ja päälle vielä jokunen tanssitunti. Lisäksi väsyttää se, että en ole omassa kodissani vaan vieraana toisen kodissa, ja asun keittiössä. Pimeys on ehkä yksi pahimmista väsyttäjistä. 

Aamuvuoroihin lähden ennen kuutta, ja on pimeää. Viikonloppuisin ei pala edes katuvalot siihen aikaan. Töistä tullessa on jo hämärää ja pian pimenee. Aurinkoa ei näy kuin vilaukselta jonkun potilashuoneen ikkunasta. No, tänään menin iltavuoroon, ja bussipysäkillä näin pienen vilauksen aurinonvalosta. Lisäksi ulkona kulkiessa saa pelätä alueen asukkaita. Täällä on tosi paljon humalaisia, päihtyneitä, huumausaineiden käyttäjiä, jopa keskellä päivää ja avoimesti kadulla, vaikka on aika pieni paikkakunta.

Naapurista kuuluu poikkeavaa, outoa ääntä, on kuuunut jo yli kaksi tuntia, muttei uskalla mennä soittamaan ovikelloa ja kysymään onko kaikki hyvin. Pitää vaan toivoa että äänestä huolimatta edes päällisin puolin asiat ovat suht koht hyvin, eikä palata talo tai aiheudu muutenkaan kenellekään mitään vaaraa. Ulkona kylmässä ja pimeässä, tai loskan ja märkyyden keskellä pimeässä ei tee mieli olla, ja ulkoilut ovat rajoittuneet työmatkoihin. Aikamonta kirjaa odottaa tuossa lukemista, vaan kun ennen töitä ei jaksa tai ehdi, ja töiden jälkeen ei jaksa tai ehdi. Työt, pieni ruoanlaitto, parin sanan vaihtaminen asuinkumppanin kanssa ja yöuni vievät koko päivän. 

Tänään oli oikein perjantaitten perjantai monine hankaluuksineen, ja laskin jo päiviä seuraavaan vapaaseen. Kyllä pari vapaapäivää viikossa olisi luksusta. Alanyassa ollessa aikataulu on sillä tavoin erilainen, että kirjoittaminen vie 8 h päivässä viitenä päivänä viikossa. Aina on kuitenkin pari täysin vapaata päivää ja aina on päivänvaloa, joka houkuttelee ulos. No, kaatosade ei ihan aina houkuttele ulos, mutta pääsääntöisesti aurinkoa näkee läpi vuoden. Ja merta. 

Päivän uutisia

Johan oli päivä. Nuorehko taiteilijamies ja musiikkialan vaikuttaja Olli Lindholm kuoli sairauskohtaukseen aivan liian nuorena. Voimia läheisille ja keveitä multia Ollille. Sitten ihan toisiin sfääreihin. Tuttu naishenkilö purki tuntojaan kampaajalta tulleelle tuttavalle, ja kertoi ettei hänellä itsellään ole lupaa eikä mahdollisuutta leikkauttaa hiuksiaan lyhemmäksi, tai mies suuttuu. On naisen itsemäräämisoikeudessa aika iso vaje, jollei voi itse päättää edes omasta hiustyylistään. Surullista.

Päivän omituisin tuli valtion taholta: Tiedäthän mitä on asepalvelus, varusmiespalvelus, siviilipalvelus, yhdyskuntapalvelu, vankilapalvelus, jumalanpalvelus ja ties mitä näitä palvelus-nimikkeitä onkaan. 

Tänään opin uuden, siis itselleni uuden palvelus-aiheisen nimikkeen. Nykyisen hallituksen ajan uudistuksena kun te-toimisto määrää asiakkaalleen, eli työttömälle työnhakijalle esim. 5 vuoden karenssin, niin sen karenssin voi asiakkaan kokeman mukaan purkaa. Purku voi kuulemma tapahtua esim. 12 viikon palveluksella. Siis mitä? Palveluksella? Millä palveluksella? Te-toimisto määrää työn ja työpaikan sekä täyden tuntimäärän. Siellä on oltava ja tehtävä mitä he määräävät. Ilmaiseksi. RAngaistukseksi siitä, että työttömänä työnhakijana et ole tehnyt niin kun nykyinen suurennuslasilla virheitä etsivä, tulospalkkainen te-toimisto-henkilö määrää.

Vankilassa ja varusmiespalveluksessa tarjotaan asunto, matkat ja ruoka. Te-toimiston palvelus antaa tekijälleen vain palveluksen ilon, ja katteettoman toivon siitä, että sen avulla ehkä kenties, jos armon te-toimisto on suosiollinen, voidaan purkaa ko karenssi. Te-toimiston palveluksesta ei makseta palkkaa, ei matkoja, ei ruokia. Se 12 viikkoa pitää elää esim. pyhällä hengellä tai jonkun sukulaisen, tuttavan tai vaikka puolison elättämänä. Ja siitä käytetään nimitystä Palvelus. 

JumalAuta. Mihin tämä valtio menee? 

Apu-lehteen bloggaava juristi, Uuninpankkopoika Saku Timonen on kirjoittanut asiasta jo pari vuotta sitten, ja koko tämän kaksi vuotta. Edelleen moni sulkee silmänsä, korvansa ja suunsa, olettaen ettei nämä "uudistukset" koskaan tule koskemaan heitä itseään. Surullista nähdä tämä. Onneksi kaikkialla ei ole samoin, ei näin huonosti.

Päivien sisältöä

Pari päivää elämän rytmiä täällä tlven keskellä:

Alanyassa oli pari paisteista päivää välillä

Toissayönä olin yövuorossa, eli valvoin yön ajan mummujen ja pappojen hyvinvointia. Aamulla lähdin kiireellä että ehdin 07:06 bussiin, ettei tarvitse odottaa puolta tuntia. Ehdin. Vartin päästä ihmettelen mikä on tuo vieras kännykän ääni, joka selvästikin kuuluu minun laukustani. Kollega sieltä soittaa ja kysyy missä osaston kännykkä menee... en olekaan ennen sekoittanut omaa ja osaston kännykkää. Nyt on sekin tehty. No, hyppään bussista ulos ja nousen aikanaan takaisin työpaikan läheisyyteen menevään bussiin. Vien kännykän, ja odotan taas seuraavaa bussia. Matkustan asunnolle noin tunnin verran. Käyn suihkussa ja syön ennen kuin nukahdan. Kello on noin 9. Klo 13 herään puhelinsoittoon. Sama sairaanhoitaja soittaa ja kysyy minua töihin, kun eräs on sairastunut. Nyt ei onnistu, kun illalla on tanssitunnin pito ja huomenna (=siis tänään) en ole paikkakunnalla, mutta lupasin seuraavan vapaapäiväni työpäiväksi. 

En saanut uudestaan unta, ja aloin treenata tanssitunnin koreografiaa ja tekniikkaa. Kävin pitämässä jive-tunnin opistolla, ja ilokseni totesin että nilkka toimii yllättävän hyvin. Korkokengillä en vielä uskaltanut tanssia, mutta kuitenkin arpikudokset kestivät tämän ison naisen painon ja 60 min tanssia, joten aika hyvin on paikat parantuneet. Tanssitunnin jälkeen meni taas tunti matkoihin, ja asunnolle päästyä mielin suihkuun. Hups, ei onnistunut vesikatkon takia. Piti odottaa klo 22.30 saakka. Sitten vasta unille.

04 soi herätys, ja 05 olin jo laittautunut ja pukeutunut niin, että voin mennä hotelli Kämppiin, jonne oli sovittu tapaaminen. Sitä ennen oli kuitenkin muuta. Matkustin junalla (tuntikausia) Vaasaan, johon oli sovittu tapaaminen. Junat olivat myöhässä jo silloin, mutta onnistuin olemaan ajoissa paikalla, kommelluksesta huolimatta. Vähän ennen Vaasaa mietin miksi olo tuntuu niin epätavalliselta, ikään kuin jotain puuttuisi... auts, puuttui. Aikaisen aamun lähdöllä oli jäänyt rintaliivit pukematta, ja se lähentelee katastrofia. Siltään ei vaan voi tällä varustelulla mennä ihmisten ilmoille, ei ainakaan paikkaan, jossa on hyvä esiintyä edukseen. Ei muuta kuin kauppaan ostoksille heti Vaasaan päästyä, ja tilanne korjaantuu sillä.

Kaipaan tuoreita luomuruokia tosi paljon

Vaasassa ei ollut aikaa edes syödä, koska 13.45 lähti juna Helsinkiin ja sen kyydissä ehtisin juuri Helsinkiin sovittuun tapaamiseen. Käytännössä junat olivat jo Seinäjoen kohdalla yli tunnin myöhässä, ja yritin syödä siellä jotain härkäpapu-kammotusta, joka kuitenkin päätyi roskiin (sorry). Kun konduktööri vahvisti aikataulun ja minua Kämpissä odottava kertoi ettei voi odottaa pidempään, niin Tampereen kohdalla hyppäsin junasta ulos ja vaihdoin junaa. Matka jatkui puolentoista tunnin odottelun jälkeen, sekin juna oli myöhässä. Kello 20.30 olin takaisin asunnolla, ja kirjoitan tämän ennen nukahtamista. Huomenna on taas työpäivä, ja seuraava vapaapäivä on viikon päästä.

Näiden lisäksi on selvitelty läheisen elämässä olevia isoja ongelmakoukeroita, yritetty lohduttaa isänsä hylkäämää junioria ja opiskeltu "jotain". Yhdestä asiasta voit olla varma: ei ole tekemisen pula eikä liikaa aikaa. 

Eräälle ystävälle

...joka jo kiertää kiihtyvässä syöksykierteessä. Myös kaikille muille, joita tämä koskettaa:

Luepa tämän linkin takaa löytyvä teksti (Mielen Ihmeet sivustolta) ajatuksen kanssa, moneen kertaan. Ja kun se perämetsien mies uudelleen satuttaa sinua, niin lue tämä taas. Ja sitä seuraavalla kerralla, sitäkin seuraavalla kerralla, ja  uudelleen ja uudelleen. Tarpeeksi monta vuotta. Niin kauan kuin annat hänen satuttaa itseäsi, käyttää väkivaltaa, pakkokeinoja ja alistamista sinua kohtaan, niin muista

a) Sinä itse päätät ja valitset.

b) Olet itse valinnut, että annat hänen käyttää väkivaltaa itseäsi kohtaan.

c) Vain ja ainoastaan sinulla on valta katkaista tuo väkivallan kierre.

d) Väkivallan kierteen katkaisemista ei ole se, että luovut asia ja päivä kerrallaan omasta elämästäsi ties millä kaunistellulla tekosyyllä. Eikä se, että tulevien tapahtumien pelossa muutat käyttäytymistäsi, pukeutumistasi, kauppa-asiointeja yms, että elät ahtaammissa raameissa kuin vankilassa oleva. Se on alistumista, väkivaltaan alistumista. Rakkaudella ei ole mitään tekemistä tuon kaiken kanssa.

e) Kun seuraavan kerran tekee mieli valittaa toisen sairaasta ja järjettömästä käytöksestä, niin mieti ensin mitä olet itse tehnyt väkivallan kierteen katkaisemiseksi viimeisen seitsemän vuoden aikana, koska vain sinä itse päätät ja valitset.

f) Haluatko edelleen jatkaa väkivaltaisen elämän kokemista/ elämistä?

g) Miksi haluat jatkaa sitä? (Heitä tekosyyt hiiteen, ne kaikki 94 ensimmäistä)

h) Jos et halua, niin mitä aiot tehdä ongelmatilanteen ratkaisemiseksi? Kohdan d) teot eivät ole ratkaisemista, vaan terveyttä ja turvallisuutta ylläpitävästä päätöksestä luistamista, väkivallan kohteena olemisen hyväksymistä (tai jopa siitä nauttimista, jolloin ei ole valitusoikeutta).

i) Sinä itse päätät ja valitset. Tee siis todellinen valinta, sellainen, joka saa olosi tuntumaan hyvältä (pidempään kuin minuutin tai tunnin) ja joka on terveellistä ja turvallista.

j) Lue uudestaan tuo linkitetty teksti.

k) Sen jälkeen lue uudestaan tämä lista.

l) Toista aina silloin kun annat hänen käyttää väkivaltaa itseäsi kohtaan, aina silloin kun sinuun sattuu, sinua on taas loukattu tai itkettää tai suututtaa. Sinä itse päätät ja valitset.

m) Jotkut onnistuvat selviytymään ulos, jotkut kuolevat väkivallan alle joko suoraan tai välillisesti. Lakkaa kaunistelemasta asioita, jos ei muuten, niin ammattiauttajan avulla.

Kun päätät oikein, ei ole aihetta valittaa. Jos on aihetta valittaa, et ole valinnut oikein. Mutta voit tehdä sen nyt. Se on itsestäsi kiinni. Pystyt siihen, ja olet sen arvoinen. Rakasta itseäsi.

Ajattelin, että ehkä kirjoitettu teksti toimii paremmin kuin tuuleen katoavat sanat.
Kiitos Mielen Ihmeet sivustolle ko artikkelista, ja monista muistakin <3.

https://mielenihmeet.fi/ihminen-joka-saa-sinut-pois-tolaltasi-kontrolloi-sinua/

Orjantappurapensas ja vanha, rapautunut kivi

Tässä toinen sinulle tarpeellinen linkki, mutta jos luet kaiken kerralla, et muista hetken päästä mistä aloitit. Säästä tämä toiselle lukukerralle.

https://mielenihmeet.fi/10-tapaa-unohtaa-myrkylliset-ajatukset-ihmiset/

Alanyaa päin, tral la lal lal laa

Palasin puolitoista tuntia sitten lämpimältä 360 km autoreissulta. Aurinko paistoi suoraan ohjaamoon sekä mennessä että tullessa. Oli jokseenkin helppo ajatella, että kroppa saa samalla sopeutua muutamaa astetta lämpimämpiinkin keleihin, Alanyaan. Nyt kuukauden loput päivät ovat ihan ohjelmoimattomia, ihan vapaita kaikista aikatauluista ja suunnitelmista. Ainakin pääosin. Niska on ikkunat auki ajettujen kuorma-autoajojen yms projektien jäljiltä niin jumissa, että mietin jo mihin hamamiin menen hierontaan kun palaan kotiin. Tällä kertaa aion kokeilla ihan uutta hamamia ja uutta hierojaa. Lihakset kaipaavat lämpöä, lepoa ja liikuntaa sopivassa suhteessa. 

Lenkkeilyn pariin voin palata vasta syyskuun lopulla, sitä ennen "on tyytyminen" merivesijumppaan. No voihan harmi 😂 . Eh, ei ole kyllä mitään harmia. Bussilla rannalle ja veteen käy tieni lähes joka päivä, kunhan kotiin pääsen. Lidlin myymä aurinkosuojapaita pääsee tositoimiin ja testiin heti ensimmäisenä päivänä, sillä kahden kuukauden auringosta poissaolon jäljiltä iho palaa helposti ja herkästi, niin kuin aina ennenkin. Kestän alkuun vain 10-15 min per päivä auringossa, siis palamatta, eikä noin lyhyt aika ole mitään. Ja sitä pitäisi sietää viikko... ei jei jei. Siispä elättelen isoja toiveita aurinkosuojapaidan suhteen. Jos sen kanssa voi meressä oloa pidentää kolmeen tai neljäänkin tuntiin ilman kivuliaaksi palanutta ihoa, niin olenpa onnellinen. Pian on tuokin paita testattu, ja jos logiikka toimii, niin viikon jälkeen sitä ei enää tarvita.

Lentojen etsintä on taas alkanut. Käyn itseni kanssa pientä kädenvääntöä siitä, maksanko reilusti enemmän lentolipuista vain siksi, että saan erään firman tasopisteet täyteen, ostanko ne liput mitä halvimmalla saa, vai ostanko keskihintaisen suoran ja helpon lennon. Hieman vain hymyilyttää se, että yhdensuuntaiset, halvat äkkilähtölennot on eri matkanjärjestäjillä taas sijoitettu eri paikkoihin kuin missä ne aiemmin olivat. No, onhan ymmärrettävää, että useimmat firmat haluavat myydä lentolippunsa ensisijaisesti hyvällä katteella, ja vasta viime hädässä edullisesti. Jonkinlainen valinta on jo tehty, tosin voihan sekin päätös tässä viikonlopun aikana vielä muuttua.

Huomenna saan käyttää kaikki timpurin taitoni, jos niitä on, sillä meillä on ystäväni kanssa vielä edessä verhotangon asentaminen, verhojen ompelu, tavaroiden paikan vaihto ja vaikka mitä. Omat matkatavarani vein jo tänään sellaiseen paikkaan, ettei minun tarvitse kanniskella niitä enää muuten kuin lennolle lähtiessä. Vaikka en vähääkään ole selkäreppuihminen vaan pikemminkin päinvastoin, niin nyt on pieni selviytymis-tavaraläjä ja reppu odottamassa tuossa vieressä matkustuksen seuraavia siirtoja. Varustelusta huolimatta olen taas innoissani kuin pikkuinen ipana. (Lento)Matkalle lähtö <3 . Siinä on sitä jotain. No, tietysti kotiin pääsy on se toinen iso juttu. 

Pari kuukautta ystäväperheen "riesalaisena" on ollut yllättävän mukavaa aikaa, mutta silti ihan eri juttu kuin kotona olo. Ja ystäväperhekin saa taas palata normaaliin, rauhaisaan arkeen. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen tästä 2 kk jaksosta, joka on ainutkertainen. Toista tällaista ei mitä todennäköisimmin koskaan tule. En usko että palaan enää muutamaa satunnaista tuntia pidemmäksi ajaksi synnyinseudulleni, jossa olen nyt ollut tämän 2 kk ajan pääosin. Siksikin tämä jakso on ollut erityinen.

Harkitsin tänään Alanyaan soittoa, ihan vain kertoakseni että tiedän jo paluupäivän. Puhelu jäi harkinnan asteelle, koska tuntikausia kuumassa autossa istumisen jälkeen mieleen tuli vain paikallista murretta. Ei ehkä herra A ihan ymmärtäisi. Itse asiassa en ole soittanut koko aikana sinne ollenkaan, enkä tiedä onko hän yrittänyt soittaa, sillä puhelimessa on haittaohjelman jäljiltä toiminut vain vanhan mallin tekstiviestit ja puhelut suomalaisella sim-kortilla. Tuon operaattorin hinnoittelulla ei tee mieli soittaa eu:n ulkopuolelle. Mieluummin kuuntelen pientä murinaa aiheesta sen jälkeen kun ensin olen kävellyt paikanpäälle ja sanonut "hei, palasin". Jos iskee hellämielisyyden puuska, niin laitan tekstiviestin: "Hakisitko minut lentokentältä?" 😉

Kahden viikon tiivistelmä

Ystäväni kesämaisemaa

Netittömyys on sekä hankalaa että helppoa. Helppoa siksi, että voi elää hetkessä ilman mitään tarpeita roikkua netissä. Hankalaa se on mm. siksi, että tiedon haku, karttojen ja ajo-ohjeiden haku sekä blogin päivitys eivät olleet mahdollisia. Olen niin vahvasti tottunut netin palveluihin, että vaaka kallistuu hankalan puolelle, vaikka kuinka yritän selitellä asioita positiivisesta näkökulmasta. Nyt taas olen ystäväperheen kotona, ja täällä on käytössä wifi ja läppäri. Se mahdollistaa mm. tämän päivityksen, ja ehkä pari seuraavaakin. Silti kaipaan kotiin ja oman läppärin ja netin ääreen. Miksikö -silloin on helpompi mm. luoda rutiineja ja saada asiat haluamaansa järjestykseen.

Tästä päivityksestä on tulossa pitkähkö ja monta asiaa hipaiseva. Edelleen linkutan urheilijan kipsin kanssa ja vamma-alue on kipeä. Eilisen tapahtumat, eli ylipitkä kävely ihan vaan olosuhteiden pakosta, saivat aikaan sen, että kuntoutuminen otti takapakkia ja koipi on siitä asti ollut kovasti kipeä. Maanantaina olen magneettikuvauksessa ja jo tiistaina saan kuulla röntgenlääkärin kommentit sekä jatkosuunnitelmat. Ihanne olisi saada kuulla kuntoutussuunnitelma, eli ettei mitään tarvitse operoida, vaan että pääsen kohta aloittamaan esim. vesikuntoutuksen. Missähän sen toteutan -hah, meressä tietysti. Sekä urheilijan kipsi että sen jälkeen tuleva ortoosi kestävät vettä, toivottavasti myös suolavettä. Lämpimässä meressä on hyvä tehdä treeniä, ja kelluskella ihan muuten vaan.

https://www.kyostimakimattila.fi/

Merestä tuli mieleeni Kyösti Mäkimattilan meriaiheinen runo otsikolla Saavuin meren rantaan. En voi kirjoittaa sitä tänne, kun en ole kysynyt lupaa. Etsipä siis käsiisi Kyösti Mäkimattilan Yösydänhetkiä -niminen runokirja, ja ota sieltä sivu 105, ja 92. Tapani mukaan aloitin hänenkin runokirjansa lukemisen takakannen puolelta, ja noille sivulle päästyäni jäin jumiin noihin runoihin. Positiivisella tavalla. Niissä runon maailmoissa on niin paljon tuttua. Kiitos. Meri tulee vastaan monessa muussakin runossa. Ja nainen. Ja parisuhde. Ihana Kyösti.

Parisuhteista pari muutakin sanaa. Olin viikon Kaustisen Folk-festareilla ja kolme päivää Kiuruveden Iskelmäfestareilla. kerron myöhemmin miksi, mutta tehtävässäni seurasin läheltä pariskuntia ja heidän ostotottumuksiaan. Näiden kahden, ihan erilaisen festarin osalta hämmästyin herkkujen ostotottumuksia. Kaustisella oli paljon pääkaupunkiseudultakin tulleita, koulutettuja nuoria ja keski-ikäisiä ihmisiä, joista suuri osa harrasti jotakin taidelajia. Useimmat tapaamani ihmiset olivat muusikoita, tanssijoita tai heidän vanhempiaan. Siellä jokainen osti itselleen mieleisensä herkun. Kun ostotapahtumaan tuli kokonainen perhe, niin jokainen valitsi jonkin maun tai makuyhdistelmän, ja useimmiten perheen kesken ei löytynyt kahta samaa makumieltymystä.

Halvat huvit ja pitkät naurut

Kiuruvesi ja pariskunnat olivat taas ihan toista ääripäätä. Useimmiten molemmille puolisoille ostettiin samanmakuinen herkku. Herra ja rouva ostivat saman maunm ja lähes poikkeuksetta jompi kumpi puolisoista päätti sekä oman että puolisonsa makumieltymyksen, riippumatta siitä tuliko ostoksille vain toinen puolisoista tai molemmat. Siellä myös pukeuduttiin samoihin väreihin tai saman tyylisesti. Useilla naisilla oli miestensä kanssa saman värinen ellei jopa samanlainen t-paita ja shortsit. Tai likimain saman tyylinen. Olin hämmennyksestä lähes sanaton monta kertaa, vaikka myyntipuheitani pidinkin ja myyntitapahtuma jatkui, mutta pohdin silti "miksi". 

Miksi nainen haluaa näyttää samalta kuin miehensä? Painostaako mies tai täytyykö naisen yrittää jotenkin miellyttää miestään, vai mikä siinä on? Useimmat niistä miehiään muistuttavista naisista eivät olleet kovin naisellisia.  Olen luullut että miehet haluaisivat naisen olevan selkeästi naisellinen, eikä muistuttavan miestä. Ja olen luullut, että sekä aviovaimolla että aviomiehellä saa olla omat makumieltymyksensä niin makujen, ruokien, juomien kuin asujenkin suhteen. Mutta sama toimii toisinkin päin. Osa naisista päätti miehensä makumieltymyksistä. "Et sinä siitä kuitenkaan tykkää, ota tuo." Ja miehet ottivat sitä mitä nainen käski. Miksi? Eivätkö he kypsään ikään mennessä olleet oppineet mitä he haluavat ja mitä eivät? 

Kesäkenkämallistoa 2018 

Psykologiassa on puhuttu siitä, että vuosien mittaan puolisot alkavat muistuttaa toinen toisiaan niin ulkoisesti kuin mieltymyksiltäänkin. En kuitenkaan muista perusteluja, mutta musitan sen, että ajatus on myös kumottu. Itselle jää vaikutelma, että toinen taipuu toisen tahtoon ja toisen mieltymyksiin pakosta tai painostuksella, tai haluaa miellyttää. Kumpaakaan en koe mielekkääksi enkä hyvinvoivalle ihmiselle terveyttä ja hyvinvointia edistäväksi käytökseksi. Mutta... jos nuo samikset ja toisiaan muistuttavat ovat onnellisia keskenään, niin se heille suotakoon. Ja toki jokainen saa syödä mitä haluaa, myös puolisonsa kanssa täysin samanlaisia ruokia, herkkuja ja juomia. ...mutta silti... uh.

Katselin jo ensimmäisiä matkalaukkuja "sillä silmällä", niin myös lentoja. Kumpiakaan en vielä ostanut. Sen sijaan olen ostanut taas sellaisia mukana raahattavia, että juniori kommentoi ja kyseenalaista järjenjuoksuni. Ostin nimittäin pastakoneen ja sellaisen vohvelirauhan, jolla saa tehtyä "belgialaisia vohveleita". Aiempi vohvelirautani on ollut lähes päivittäisessä käytössä. Sarana on jo rikki ja pinta huonona. Alanyasta en mieluista löytänyt, ja ne mitä näin, olivat kaiken lisäksi ylihinnoiteltuja. Ja ostamani kaltainen pastakonekin oli siellä tuplahintainen tuohon nähden. Toki nyt on sitten jokunen kilo raahattavana matkalaukussa. Tosin tavoitteena on lentää suoraan Alanyaan, jolloin on ihan sama painaako matkalaukku 15 vai 25 kg, kunhan se on lentoyhtiön sallittujen kilojen rajoissa.

Kesän värejä näillä korkeuksilla

Alanyan uutisten suhteen olen ollut täysin pimennossa. Toisaalta netittömyyden vuoksi ja toisaalta jaksamisen vuoksi. Kerron joskus tarkemmin, ehkä. Yritän jaksaa ja ehtiä katsoa huomenna sunnuntaina Alanyan tapahtumakalentereita ja uutisia, josko siellä olisi jotain kivaa. Sää siellä ainakin on kivaa, ja ympäristö, tosin Suomessakin on ollut poikkeuksellisen ihanat kesäsäät koko täällä oleskeluni ajan. Parhaillaan ulkona on rankkasade 😂

Alanyaan on huomiseksi ennustettu +38 C lämpötiloja, eli keskustan kaduilla noussee lämpö yli +40 C keskipäivän aikana. Meriveden lämpötila on mittauksissa ollut 29,6 C. 

Sonni, jazz ja Suovanlahti

https://www.traktorijatzit.fi/

Viitasaari, TraktoriJatsit ja Suovanlahden Sonniyhdistys. Niin, ja huoltoasemien vähyyden konkretisoituminen, kun Keski-Suomen ja Savon rajamailla, pienillä, mutkaisilla ja mäkisillä kyläteillä ajaa kymmeniä kilometrejä auton polttoainetankki "nollilla". Todellakin tuollakin seudulla ajaessa saa olla polttoainetankissa hieman enemmän kuin vain muutama litra. Meidän tapauksessa loppumatka ajettiin "kaasuilla". Lupaavasti (?) nyki auto jo viimeisille metreille ennen rullaamista tankkausautomaatille. Kuskilta tuli spontaani Iso helpotuksen huokaus siinä vaiheessa. Minua ei hirveästi stressannut, sillä koipi paketissa ja kyynärsauvakulkijana olisin vain tyynen rauhallisesti odotellut autossa kunnes kuskin penkillä istuja on ratkaissut "haasteen" ja matka jatkuu. Nyt ei onneksi tarvinnut testata mikä se ratkaisu olisi ollut.

Tuo Sonniyhdistys ei ole ihan sitä miltä se kuulostaa... ja tavallaan on. Jos muistan oikein Kaijan vuosia sitten kertoman perustamistarinan, niin 
a) kyseinen uhdistys on perustettu saunan lauteilla huuruissa ja höyryissä, ja tietysti Viitasaaren Suovanlahdella.
b) jäsenistö on pieni mutta sitäkin uutterampi / aktiivisempi / toimeliaampi...
c) yhdistyksen päämyyntiartikkeli on Suovanlahden Sonniyhdistyksen logolla varustetut naisten pikkuhousut, joita saa ostaa mm. kyläkaupalta. 
d) yhdistys ei liity millään lailla niihin eläimiin, joita sonneiksi kutsutaan (siis miespuolisiin "lehmiin", kuten kaupunkilaistuttavat usein asian ilmaisevat).
Tarinan kuulemisen jälkeen en ole voinut unohtaa kyseisen yhdistyksen olemassaoloa, tosin en nytkään käynyt tsekkaamassa onko niitä pikkareita siellä kyläkaupassa, ja sopisivatko ne jollain tavoin esim. lahjoiksi, viemisiksi "jollekin sopivalle henkilölle". Traktorijatzeilla käyneet ehkä tietävät. Ja Traktorijatzien ohjelma löytyy täältä. Tämän vuoden tapahtumat päättyvät sunnuntaina klo 14 järjestettäviin päivätansseihin, vaan ei nyt ihan tanssita.

http://www.sonniyhdistys.fi/

Paketissa oleva jalka jaksaa yllättää. Tänään on ollut kivun lisäksi turvotusta, ja nilkkaan on ilmestynyt riemunkirjava sini-violetti väritys niin laajalle ja runsaana, että jostakin on vuotanut verta enemmän kuin muutama pisara. Isot verenvuodot kudoksissa hidastavat paranemista, niin kuin alkuvuodestakin jo nähtiin. Mitähän tuolla loppujen lopuksi on repeytynyt rikki? Ja miksi tuon piti nyt tapahtua, mikä sen fokus on?

Ulkona sirkuttelee joku kaskaiden ääntä hieman muistuttava lintu lyhyitä säkeitään. Jep, en tunnista, tiedän vain että tuo on joku tämän metsäisen alueen pikkulinnuista. Ai mistäkö tiedän... näen kun se istuu tuossa ikkunan takana olevan kuusen alaoksalla. Kovin on huteralla tolalla lintutietämykseni(kin). Mutta ne kaskaat. Niiden kesään kuuluvaa ääntä kaipaan. Alanyassa on nyt parhaillaan (pahimmillaan) kaskaiden siritys. Siihen kuuluu olennaisena liitännäisenä kuumuus, kosteus, hellemekko ja vahva kesän tunne. Sielu kaipaa sinne Alanyan kotiin, samalla kun järki yrittää selittää miksi juuri nyt kannattaa olla täällä. Tätä tämä on aina. Toisaalta niin ja toisaalta näin. Ehkä tätä on koko elämäkin, milloin missäkin mittakaavassa. Jokainen hetki on valittu, jollei omasta toimesta ja/tai tietoisesti, niin jonkun muun toimesta tai alitajuisesti. Kuinka paljon enemmän tietoisuutta ja tietoisia valintoja päivien hetkiin ja tilanteisiin kannattaisikaan tuoda. Eteenpäin katsoen juuri niistä rakennamme elämämme. Taakse päin katsoen ne ovat olleet elämäämme. Miksi siis ajelehtia ja/tai olla liialti toisten ohjaama. 

Tervemenoa työt ja tulot

On tämä outo vuosi, en voi muuta sanoa. Eilen olin festareilla töissä, ja meneillään oli jo viimeiset tunnit. Käväisin myyntipaikan ulkopuolella, ja vasten aurinkoa en nähnyt mustassa asfaltissa asfaltin repeämäreunaa, 8-12 cm korkeuserolla. Eikö pitänyt sitten olla niin huono tuuri, että astuin siihen niin, että oikea jalkaterä kääntyi sisään päin, täysin pois paikaltaan. Palasi onneksi itsekseen paikalleen siinä vaiheessa kun kaaduin loukaten myös vasemman kyynärpään ja molemmat polvet. Siinä vaiheessa kun nousin maasta istualleen ja tajusin että nilkkaan sattuu ihan jumalattomasti, kävi mielessä ihan vaan muutama voimakkaampi rumasana, ja aikamoinen epätoivo. Kaikki heinäkuulle suunnitellut työkuviot joutuisi suunnittelemaan uudestaan. Pahimmassa tapauksessa menetän ne kaikki. Edelleenkin ottaa päähän aika rajusti.

Mutta suomalaiseen terveydenhoitosysteemiin sai päivitetyn perehdytyksen ihan omakohtaisesti. Ensinnäkin Kela-korvattavien taksikyytien muutos. Koska tällainen vamma ei edellytä ambulanssikyytiä, itse ei voinut ajaa autolla eikä saattajaa ollut, niin piti tilata Kela-taksi, tällä uudella systeemillä, joka oli astunut voimaan 1.7.2018 eli juuri samana päivänä. Hups sampperi, koko kunnassa ei ollut ainoatakaan Kela-taksiksi hyväksyttyä taksia. Makasin urheilukentän asfaltilla koipi pystyssä tunnin, seuranani kaksi ambulanssityöntekijää, kaksi SPR:n vapaaehtoista festaripäivystäjää sekä tapahtuman järjestyksenvalvoja tms. Aiempiin nilkkavammoihin verrattuna kipu oli tosi kova, joten odottelu ei ollut houkuttelevaa.

Tunnin jälkeen naapurikunnasta, 54 km päästä tuli taksi, joka kertoi että en voikaan istua taksin takapenkillä poikittain, jalka ylhäällä, koska samaan taksiin on Kela-kuljetusten järjestelykeskus buukannut myös keskussairaalaan pään haavan takia hoidettavaksi menevän lapsen sekä hänen kaksi vanhempaansa. Ja tietysti heidän pihassaan meni aikaa vaikka kuinka paljon, samoin eräällä huoltoasemalla, jossa taksikuskin oli pakko tankata. Autosta ulos lähtenyt vanhempi jäi huoltoaseman kahvioon ja ties mihin todella pitkäksi aikaa. Me vain odottelimme autossa kun muuta ei voinut.

Taksimatkan pituus oli 140 km. Tiiviisti pakatussa autossa kivulias jalka huonossa asennossa, liikenneruuhkien takia hitaassa ajossa ja jatkuva lapsille suunnattujen youtubevideoiden ja jalkapallomatsien äänten kakofoniaa kuunnellessa alkoi jossain puolimatkan tienoissa ottaa päähän aika reippaasti. Vaan minkäs voi. Siinä on istuttava, kuunneltava kersan kitinät ja marinat, kahden ihmisen kännyköistä lähes tauotta tulevat äänet ja vielä kahden ihmisen keskustelun äänet siihen päälle. Tuli vaan mieleen, että kuinka onnekas olenkaan, että Alanyassa minulla on matkaa yliopistolliseen keskussairaalaan vain 3-4 km. Ja hoidon taso on vähintäänkin sama, ellei parempi.

Tuolla keskussairaalassa jonotin lääkärille pääsyä lähes 3 tuntia. Sen jälkeen lääkäri lähetti rtg-kuviin, ja jonotin taas tunnin että pääsin takaisin lääkärille kuulemaan tulokset. Röntgen sen sijaan toimi nopeasti. Kun odotin lääkärin oven vieressä, kuului hän tokaisevan hoitajalle "taidan lähteä kotiin, en jaksa enää". No, seuraavana olinkin vuorossa minä. Lääkäri näytti röntgenkuvia, ja kysyi näenkö minä murtumaa niissä. Siinä vaiheessa ajattelin, että ei voi olla totta... "Ei kai täällä murtumaa ole, mutta nivelsiteitä ja pehmytkudoksia on revennyt." Arrggghh!

Vasten aurinkoa ei-nähtävissä oleva asfaltin murtumareuna

Jatko-ohjeistus oli, että "älä varaa jalalle, tai varaa vaan osittain, kivun sallimissa rajoissa, ja ota kyynärsauvat pariksi viikoksi, kirjoitan sairaslomaa 3 päivää. Hoitaja laittaa sulle AirCastin nilkkaan."

Jep. a) miten hoidan ja nostelen mummoja hoitokodilla kyynärsauvojen ja kevennetyllä varauksella & urheilijan kipsillä toimivan kokonaisuuden kanssa? b) Miten ajan manuaalivaihteista autoa ja toimin myyntityössä myyntitiskin takana, c) miten toimin kuljetuksen puolella, ja kannan 4-12 kg taakkoja autosta tuotteita tilanneille yrityksille urheilijankipsin ja kyynärsauvojen kera? d) miten käytän AirCastia, pidänkö myös yöllä, montako päivää jne. Lääkäri halusi vain mennä siitä mistä aita on matalin, eli sai minut ulos ruuhkautuneesta päivystyksestä ja jätti varsinaisen tutkimisen ja jatkohoidon suunnittelun sille tk-lääkärille, jonka joudun kohtaamaan torstaina, kun 3 pv sairasloma on ohi. Tai sitten kohdalleni osuu ihmeparantuminen, ja torstaiaamuna kuormitan jalkaa normaalisti ja kävelen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmeitäkin kuulemma joskus tapahtuu.😇

Kyynärsauvat annettiin keskussairaalasta 14 päiväksi lainaan. Jos en palauta niitä 14 pv kuluessa, niin minua laskutetaan; en tiedä kuinka paljon. Sen jälkeen istuin taas taksiin, ja matkustin 180 km. Hhmmm. Minun pitää siis matkustaa tuo 180 km myös palauttaakseni kyynärsauvat, ja käydäkseni torstaina uudelleen lääkärissä (jos se ihmeparantuminen ei osu kohdalle). Enkä silloinkaan voi ajaa autoa, jos oikea nilkka on urheilijan kipsissä, eikä ensimmäiselle 40 km matkalle ole minkäänlaista julkista bussiliikennettä. Viimeiselle 140 km matkalle on, matka vaan kestää 3-4 tuntia per suunta. Kukahan kuljettaisi minua, vai matkustanko 40 + 40 km suomalaisella taksihinnoittelulla, etenkin kun minulle tästä kaikesta on vain ansionmenetystä, ei mitään tuloja tai korvauksia.

Niin, ja keskiviikkoiltana on cha chan jatkotason tanssikurssin ohjaus. Jep, sen pidän, tavalla tai toisella. Minulla on hyvä avustaja / tanssipari, jonka kanssa kokonaisuus hoituu. Ja keskiviikkona illalla rasitan nilkkaa, koska sairasloma loppuu. Pitäähän minun tietää mitä nilkka silloin kestää ja miten se toimii... paitsi jos se on selvästi aivan liian kipeä. Silloin puhun ja näytän ne mitä voin, ja avustaja hoitaa loput näytöt. Cha cha on paljon luontaisempi tanssia korkokengillä kuin tasapohjaisilla kengillä. Korkkarit jäävät kuitenkin pois 😌.

Ihan vakavasti harkitsin, että ostan kyynärsauvat, mielellään pinkit, ja yritän löytää käytetyn pyörätuolin... ja halpalennon Alanyaan. Jos, jos, jos... Jos torstain tulema on se, ettei koipea voi käyttää kuin asteittain nousevin rasituksin seuraavan 6 viikon aikana, niin mitä minä täällä lorvin turhaan. Voin mieluummin lorvia ja kuntouttaa koipea +35 C lämmössä ja merivedessä. Muistan edelleen Likesiltä saamani edellisen nilkkamurtuman + nivelsiderepeämän hoito-ohjelman vesikuntoutuksineen. En vain tiedä kuinka ja kuinka kauan sitä tässä laaja.alaisemmassa repeämässä pitää käyttää. Ihan minimalistiset, ellei jopa olemattomat hoito-ohjeet. Itse pitäisi taas tietää. Nyt kun tämä AirCast on oma, niin voin ihan hyvin uittaa sitä merivedessäkin uima-allasveden sijaan. 

Koho, kylmä ja kompressio

Kun AirCastista pääsee eroon, niin alkaa tasapainolautatreenit nilkan stabiliteetin vahvistamiseksi. Joten matkalaukkuun pitää mahtua myös tasapainolauta. Niin... tulin pelkällä olkalaukulla, eli on ostettava taas uusi matkalaukkukin. Ja mietittävä, että miten sen liikutus toimii kyynärsauvoja käyttäen. ...paitsi jos se lääkärin povaama ihmeparantuminen astuu kuvioihin. Muussa tapauksessa menee eräs toinen, paljon, paljon tärkeämpi työkeikka Ruotsissakin tältä kesältä ohariksi. Sanonkominämitä!

Olenko stressaantunut, kärttyinen ja epätietoinen -Kyllä!

Lämmön tarve

Kaiholla katselin Alanyan sääennustetta. Siksi jaan sen tännekin. 

Istun hyvän ystäväni kotona ja läppärillä, ja enpä malttanut olla vilkaisematta mitä Alanyan säähän kuuluu. Yllättävän viileää oli lähipäivät, tai paremminkin yöt. Jotenkin odotin jo kovempia lämpölukemia. Suorastaan hykerrellen kaipasin ja kuvittelin itseni istumassa rannalla iltatuulessa +35 C kesälämmössä. Appelsiinipuunkin lehvästön alla istuminen sopisi oikein hyvin ;) .

Kuten osa tietääkin jo, olen tällä hetkellä myös erään suomalaisen terveysjätin palveluksessa. Tänään saarnasin (lyhyesti) työvuorolaisille siitä, että kylmä mummu ei ole hyvä juttu. Lämmin mummu on ok. Monesti meillä rehkivillä ja työssään lämpiävillä hoitajilla unohtuu sellainen asia, että vuoteessa makaava tai gerituolissa istuva vanhus palelee herkästi. En voi käsittää sitä, että joku ihminen, jonka puolesta hoitaja päättää, laitetaan nukkumaan niin vähissä vaatteissa ja pelkällä pussilakanalla, että aamuvuoroon mennessä mummu on yhtä kylmä kuin kuollut (vaikka onkin onneksi hengissä). Jos voin jotakin ajateltavaa jättää tähän työyhteisöön, niin olkoon se vaikka lämmön tarve. Jokaisen ihmisen lämmön tarve on yksilöllinen. Ja hyvin voiva mummu on aina lämmin mummu. Joku tarvitsee enemmän, jollekin riittää vähemmän.

Tänään tuli työvuorotekninen "shokki". Olin töissä kakkostyössäni, hoitotyössä, ja joku kysyi päivän päätteeksi, että milloinkas tulet seuraavan kerran. Sanoin etten tiedä, että ehkä en tule ennen kuin ihan heinäkuun lopussa, kun tuo päätyö menee muun edellen. "Tulet sinä. Tässä on sinulle merkityt työvuorot" sanoi hoitajakollega, joka ojensi nimelleni tehtyä työvuorolistaa. OMG. Kiitos luottamuksesta ja vuorojen tarjoamisesta. Nyt on oikeasti sellainen tilanne, että kaikki ne päivät, joita jää ykköstyöstä vapaaksi on täytetty kakkostyön työvuoroilla. Ja sitten on vielä kolmantena viikoittaiset tanssitunnit. Melkein jo hymyilyttää... Tällä logiikalla katsottuna seuraava vapaapäivä on 29.7.2018. Kirjaimellisesti kaikki muut päivät täyttyvät työstä. Ilo ja onni on siinä, että tässä yhdistyy kolme minulle mieluisaa työtä, eikä mikään muu kuin hoitotyö edes tunnu työltä. Hoitotyö on näistä se ainoa raskas työ. 

Puhun hieman myös palkoista. Hoitotyö on raskain, mutta sen palkka on alle puolet siitä mitä tanssitunneista saa heikoimmillaan. Ja tuohon päätyöhön nähden hoitotyöstä saa vain 3 € enemmän per tunti, vaikka päätyö on helppoa, hauskaa ja herkullistakin. Ja Ruotsissa maksetaan samasta hoitotyöstä kaksinkertainen palkka. Mummut ja papat on silti hoidettava myös Suomessa, ihan joka päivä. Mielenkiintoinen yhtälö.

Tämä "ensikertalainen matkaaja" on jättänyt kameran laturin Alanyan kotiin... ja kamerasta on nyt akku tyhjä. Miten ratkaistaan? Tuttavan samannimisen kameran usb-porttilaturi ei toimi tässä. Ei suostu vanha mussukka lataamaan itseään sitä kautta. Ostetaan siis uusi kamera heti seuraavasta tilistä 😅... ilman puhelinta ja nettiä voi olla ihan helposti, mutta ei ilman kameraa ;) . 

Hyviä unia ja kauniita kesäpäiviä!

Kenen elämä on arvoton?

Sinne se valopallo laskeutuu, Kalen taakse taas.

Millä sinun mielestäsi ihmisen arvo mitataan?

Tuo kysymys ei ole vitsi. Mietipä ihan oikeasti.

Suomen valtiovalta kaavailee nyt ihmisten, eli siis kansalaistensa pisteyttämistä. Ihmisen saamat pisteet näkisivät kyllä muut tahot, mutta ei ihminen itse. Ihmisiä siis laitetaan arvojärjestykseen. Joku on parempi kuin joku muu.

Ja ravintoketjun väärässä päässä on joku "arvoton sittiäinen", johon ei kannata panostaa.

Ukkospilvet sairaalan poliklinikalta kuvattuna 9.4.-18

Suomi menee ihan hulluun suuntaan. Ensin siellä poistettiin ihmisarvo maahan tulevilta turvapaikanhakijoilta, sen jälkeen työttömiltä. Nyt ollaan poistamassa sairastavien ihmisten ihmisarvoa, ja arvokkaimpia ovat ne, jotka eivät sairastu, jotka eivät käytä yhteiskunnan varoja esim käyttämällä yleisiä lääkäri- ja sairaalapalveluita. Seuraavaksi ilmeisesti viedään ihmisarvo muilta tuottamattomilta eli vanhuksilta, vammaisilta ja lapsilta. No, vanhuksilta on monin paikoin viety jo sekä ihmisarvo että kunniallinen vanhuus.

Vaan takaisin tuohon kysymykseen. Tuo purkaukseni oli vain sivujuoni, joka tuli mieleen Suomesta kantautuneista uutisista. Siis millä sinun mielestäsi ihmisen arvo mitataan?

Siihen ei voi vastata muut kuin sinä itse, sillä jokainen vastannee siihen eri tavoin.



Minun mielestäni ihmisen arvo mitataan sillä

1. miten hän kohtelee heikommassa asemassa olevia ihmisiä, eläimiä ja luontoa. 
2. mihin hän aikaansa ja osaamistaan käyttää.
3. mitä hän puhuu ja ajattelee.
4. kuinka paljon hyvyyttä hän kantaa mukanaan.

Mistä tämä kaikki tuli taas mieleen -suomalainen tuttava, jota muilta osin arvostan, kertoi levittäneensä kissanmyrkkyä pitkin pihapiiriään nyt viikonloppuna. Miksi niitä pitää myrkyttää, kun on asiallisempiakin keinoja. Myrkky tappaa hitaasti ja helvetin tuskallisesti... 

Tulee villasukat tarpeeseen

Kiitos Muruset :))

Toiset ne askartelee tonttuovia, vaan meillepä muutti tonttu, sellainen pieni ja ihana. Samaa matkaa tuli kotiin tosi lämpimät muumivillasukat, kaunis kynttilä ja söpö, pieni tiukuessu :)) . Meidän ihanat lattaritanssijat 💖 jäävät nyt toisen open hyppyytettäväksi. Nämä pari ryhmää olivat kyllä ikimuistoisia monestakin syystä. Siellä oli upeita persoonia, ihania naisia ja herra. Olisinpa voinut ottaa heidätkin mukaan Alanyaan... hieman haikein mielin luovutin kaikki päiväkirjat, soittimen yms opistolle, vaan riemusta kiljuen hain passin ja ostin lentoliput. Cha cha chaa!

Lentolippujen suhteen oli nähtävissä uusi trendi, johon en itsekään ollut täysin valmistautunut. Alle 200 € lentoja ei enää viime hetkillä ole myytävänä, kun puhutaan Suomen ja Turkin välisistä lennoista. Mutta se trendi... moni yhtiö mainosti hintoja 124 € - 160 € yhdensuuntaisista lennoista 1-3 pv sisälle ostohetkestä ja välille Helsinki Antalya. Mutta jokaisessa näistä loppusumma oli pitkälti yli 200 € siinä vaiheessa kun pääsin maksamiseenasti. Useilla lentoja myyvillä tahoilla oli laitettu esille veroton, "kuluton" ja matkatavaraton hinta.

Kun klikkasit että ostat matkan, niin saman tien summa kasvoi lentokenttäveroilla yms
kuluilla, ja kun halusin mukaan myös ruumaan menevän matkalaukun, niin siitä olisi pitänyt maksaa 70-100 € lisää. 😒 huijauksen makua oli noissa hintojen ilmaisuissa. Ja kyseessä oli vielä .fi-päätteellisiä, ja suomenkielisiä matkatoimistojakin ulkomaisten lisäksi. Rumasana. En halua heitä tässä nimetä, mutta tsekkaan muutaman kerran lähi viikkojen aikana, että jatkavatko he samaa harhautusta / hintahuijausta, ja kommentoin siitä sitten kuluttajavirastolle.

Käytännössä noin 250 € oli tarjolla viimehetken lentoja etenkin Antalyaan. Kööpenhaminan kautta oli eksoottisin vaihto, jota hakukoneet tarjosivat, ja halvalla, mutta ilman matkatavaroita. Finski lentää vuoden viimeisen suoran lennon Alanyaan 9.12. ja jos katsoin oikein, niin siihen olisi vielä ollut tarjolla kohtuuhintaisia lippuja. Joka tapaksessa lento- ja bussiliput on nyt hankittu, passikin on taas voimassa riittävän pitkään, ja asunnon tyhjennys on aloitettu (ruoka- ja jääkaapista) ;) . Sisällä paistaa taas aurinko.

Näille lähipäiville on vielä vaikka kuinka paljon keskeneräisiä ja hoidettavia hommia, vaan nyt olen taas siinä pisteessä, että mistään en ota stressiä. En mistään. Asioilla on taipumus ratketa, ja uskon siihen että elämä johdattaa ja elämä kantaa.

Alanyan säätiedoissa oli taas jotain, mihin en ollut henkisesti varautunut, ja johon emme ole autollisesti varautuneet. Yölämpötilat laskevat tosi lähelle nollaa, tosi lähelle. Ja tuo ke - to yö näkyy putoavan nollaan, eli tietää sitä, että tienpintoja jäätyy, appelsiineja jäätyy puihin, saattaa tulla lunta ja asunnoissa tulee hillittömän kylmä. Tuo on juuri se yö, kun olemme autolla liikkeellä pitkin rannikkoa sinne jonnekin, josta kerron sitten ensi viikolla kuvien kera lisää. Mutta ajokeli saattaa olla liukas, eikä käytössämme olevassa autossa ole muuta kuin kesärenkaat. Iiks. Otan sittenkin tämän paksun toppatakin mukaani Alanyaan ⛇. Tulee tarpeeseen.

Taisin marista hammaslääkäristä eilen tai toissapäivänä, siis kun 3 vko sitten laitettu paikka irtosi. Mietin, että onko heidän työllään nykyään enää mitään takuuta, etenkin kun maksut ovat jo suuret. Tänään toinen hammaslääkäri korjasi entisen jälkiä, ja kyllä, takuuseen meni eli uutta laskua ei tullut. Kiitos. Nyt alan valmistella junioreille valtakirjoja asioitteni hoitamiseen, ja viimeistelen uuden runokirjan kuvitusasioita. Hyvää yötä, kauniita unia ja lempeää huomista päivää.

Juhlia nyt ja kohta

Pari sanaa nyt käsillä olevasta juhlapäivästä. Olet ehkä huomannut, että Turkissa on nyt
erityinen viikko. Tällä viikolla, tänään ja tänä yönä juhlitaan Turkissa Mevlid Kandılı -nimistä prof. Muhammedin syntymäpäiväjuhlaa. Tälle yölle on omat erityiset rukouksensa, ja ihmiset ovat aktiivisia sekä syntymäpäivää kunnioittaakseen että perheelleen hyvää rukoillen. Tänä yönä avoinna olevat moskeijat täyttyvät rukoilijoista, ja rukoilijoille vastataan, toiveita täytetään. Mevlid Kandılısta on lisätietoa Alanya Adres -lehden sivuilla.

Passista. Kävin aiemmin Verkkokauppa.comin mainostamassa 1 € passikuvassa. Kyllä oli Niin karmea kuva, että sillä voisi vaikka pelotella lapsia. Juu, ei ollut kuvaajan vika. Mukava kuvaaja, asiallinen laitteisto ja Mahtava hinta. Raaka valo näytti kaikki rypyt, silmäpussit ja ikävuosirenkaat sekä harmaat hiukset. Hyvä etten polvilleni pudonnut kun näin sen kuvan. Voitko kuvitella kuinka sielua riipi katsella paljon itseään vanhemman naisen kuvaa valokuvasta, jota sanotaan omaksi passikuvaksi.

Aikani kun sitä pyörittelin, niin päätin mennä Villen Kuvaan, uudestaan passikuvattavaksi.
Jep. Aamulla pikalähtö, ilman meikkiä ja hiukset pesun jäljiltä hieman kosteana ja laittamatta. Ulkona sataa räntää ja "kampaus" asettuu taas siihen "suosta revitty"-asetelmaan. Kuvaamon peiliin katsoessa sielua riipii jälleen sen verran, että poskillekin nousee puna. En nyt sano mikä sen tunteen nimi on. Arvaa. Naiskuvaaja ottaa kuvan, ja hymyilin koko bussimatkan asunnolle asti :)) . Jotenkin kivasti pehmeällä valolla otti, ja hiuksetkin siirrettiin kasvoilta ihan kohtuullisesti sivuun. Ei näy rypyt eikä silmänaluspussukat, harmaat vielä vähemmän. Jee! Kannatti käydä.

Passihakemus tuli täytettyä netissä, ja se oli sujuva ja helppo projekti. Ainoa mitä kaipasin, oli varma tieto siitä minä päivänä passi on valmis. Nyt sitä tietoa ei saanut. Mahdollisesti ehkä kenties, jos... joten odottavan aika on pitkä. Passin saapumisen valitsemaani toimipisteeseen, tai johonkin, saan tietää tekstiviestillä / sähköpostilla sitten kun se on saapunut ja noudettavissa. Jostakin omat tiedot -kohdasta voi kuulemma katsella mahdollisia ilmoituksia. Joten, uskallan ostaa lentoliput vasta sitten, kun passi on kädessä.

Toistaiseksi näin ei ole. Niin että odotan, toivon ja katselen erilaisia lentovaihtoehtoja edelleen, jälleen ja taas. Tunnetustihan viimeisenä mahdollisena päivänä ostettavien lentojen hinta on korkea. Mitä lähemmäs työhaastattelupäivä tulee, sitä tukalampi on olo, kun ei ole varmaa lentoajankohtaa ja lippuja jo ostettuna. Jaksaminen on muutenkin äärimmilleen venytettynä juuri nyt, eikä energia tahdo riittää edes kaikkiin arjen kiemuroihin. Tämä karmea pimeys ja loppumaton yö vie voimat tuhannen tehokkaasti. Onneksi on toivoa valosta ja virkistymisestä.

Alanyassa "kaiken nähneiden" kannattaa ajella Gazipasaan. Siellä on nyt virallisesti avattu uusi, valtavan iso patorakennelma. Samoin kuin DimCAyin padonkin takana, on maisema muuttunut ja nähtävillä on isohko patojärvi. Gazipasan padon paikkaa en osaa vielä selittää, mutta käyn siellä joskus, ehkä jo tämän vuoden puolella, ja kerron sitten kuvakertomuksen keinoin mistä se löytyy ja miltä siellä näyttää.

Alanyassa on tulossa jälleen Joulutori kaupungintalon taakse ja satama-alueelle. Viereinen kuva kertoo asiasta lisää. 10.12.2017 kello 10-20 on juhla-alueella tapahtumia, ja toki joulukuusi seisoo satamassa paikoillaan seuraavat pari viikkoa iltojen valoilona. Kuusen olemus on tosi paljon erilainen päivänvalolla ja iltavalaistuksessa. Käykäähän katsomassa.

Alanyan KAupunginteatterissa on 3.12.2017 vammaisten päivän kunniaksi De Saint-Exuperyn Pikku Prinssistä lapsille ja aikuisillekin suunnattu teatteriesitys. Lisätietoja löytyy turkiksi kaupungin sivuilta.

Ainakin tietokoneilla kuvat saa klikattua isommaksi. Kännyköitten kohdalta en osaa sanoa.

Minä niin rakastan...

Mukava ja mielenkiintoinen tanssikoulutusjakso päättyi bossanova-koreografian rakentamiseen ja tanssimaistiaisiin. Oli kiva käydä ja tavata vanhoja ja uusiakin tuttuja. Juna toi taas tämän matkalaisen Jyväskylään, ja p*skan nettiyhteyden piiriin. Kesti yli 5 min. päästä tälle Bloggerin sivulle, ja olin jo valmis luovuttamaan, yrittämään nettiyhteyttä ja kirjoittamista huomenna hieman pohjoisemmasta kaupungista. Face ei toiminut tänään ja tällä netillä ollenkaan, eikä mitkään uutissivustot. Olen ihan pihalla kaikista maailman tapahtumista, mutta se ei ole uutta. Viikonloput ovat näköjään täällä joka kerta tuskallisen toimimattomuuden täyteisiä. Mutta toisaalta mikäs siinä. Jää aikaa jollekin muulle, jollekin missä ei tarvita nettiä...esim nukkumiselle, jos siis ymmärtää olla koneelta pois ja lakata yrittämästä sivuille pääsyä.

Huomiselle aamulle katselin bussiaikatauluja, että pääsen keskustaan ja juna-asemalle aamulla kohtuullisen aikaisin. Reittiopas ei antanut mitään tarpeeksi aikaista vuoroa,ei edes puolimatkasta, joten katsoin ihan paperisesta aikataulukirjastakin. Tarkemmassa tutkiskelussa kävi ilmi, että huomenna on sunnuntai. Ei kulje bussit ennen kuin aamupäivällä. Jyväskylässä ei sitten joko ole elämää ennen kirkonmenoja tai ei ole ketään hereillä olevaa autotonta bussimatkan tarvitsijaa. On jokseenkin käsittämätöntä kuinka myöhään tämä kaupunki herää sunnuntaina, mutta kai se vaan on niin siksi, että kyseessä on kuitenkin pikkukaupunki. Aamulla joko herään neljältä ja lähden kävelemään vähän ennen viittä, koska kävelymatka kestää noin tunnin, tai tilaan taksin ja ajelen kaikilla sunnuntai- ja yölisillä ja ties millä mutkilla sinne minne tarvitsee päästä. Jyväskylää ei ole tehty autottomalle helpoksi, vaan ei ole enää montaa päivää kylmää ja kaamosta. Sitten aurinkoistuu.

Alanyasta sain uutisia, että rannikkoreissumme autoseurue kasvoi parilla jäsenellä. Meitä on nyt sitten kansainvälinen autolastillinen ajelemassa uusiin maisemiin reilun viikon päästä. Siitä tulee vain aamuyön lähtö, joten itseni tuntien nukun joko menomatkan tai tulomatkan 😁. Tasainen auton hurina kun nukuttaa mukavasti. Herrat autossa eivät kuitenkaan anna minun ajaa, ja kartanlukijaksi en ala, joten kuulostaa ihan takapenkillä nukkuvan tai nuokkuvan roolilta. Aurinkokin nousee nyt niin myöhään, että alkumatka menee ihan pimeässä ajamiseksi, niin kuin iso osa paluumatkaakin. Onneksi juuri se tuttu osuus. Uudet maisemat ja uudet alueet näemme päivänvalon aikaan.

Naisenlogiikalla mennään taas

Kyproksen Girnessä vuosi sitten

Ensin on aikaa vaikka kuinka paljon, ja sitten tulee kiireen tuntu. Hhmm, naisen logiikalla
mennään. Nyt oikeasti tuntuu, että aika loppuu kesken.

Kaikille heille, jotka tässä ajassa etsivät elämänkumppania, on tuon alla olevan linkin kautta tarjolla hyvin mielenkiintoinen kysymyslista. Listalla on kysymyksiä, joihin vastausta etsimällä voi rakastua lähes kehen vaan, sanovat psykologit. Tästä pääset itse katsomaan listaa, ja pohtimaan oletko listan tekijöiden kanssa samaa mieltä. Tulee mieleen pappakalsarit 🙈 No, runokirjan lukijat tietävät mihin ne liittyvät. Joka tapauksessa ajattelemisen ja kokeilemisenkin arvoinen lista. Vai?

Istanbul ja Baklava Çok güzel
Istanbulin lentoja ja junayhteyksiäkin katsoin taas vaihteeksi, ja niitä etsiskellessä tuli vastaan tuo Baklavasta ja Istanbulista kertova video. Hiukanko on taas levoton mieli, kun on matkalaukkujen pakkaaminen ja lento lähestymässä. Tosin tämä levottomuus on sitä positiivista sorttia. Eräässä levottomuuden puuskassa siivosin kännykästä talletettuja kuvia ja videoita "tuota ei tarvita, tuotakaan ei tarvita, ja tuonnekin menen uudestaan ja kuvaan paremman". On sitten tiedossa aika monta paikkaa, johon suunnittelin meneväni uudestaan, ja ottavani aiempaa parempia kuvia ja videoita. Joo-o. Harvassa vaan ovat ne naisihmiset, jotka suostuvat kiipeämään rosoista louhikkoa tai vanhaa vuorenrinnettä ylöspäin ihan vaan huvin vuoksi. Useimpia harmittaa se, kun uudet geelikynnet menee rikki ja meikki saattaa sotkeutua.

Alanya joulukuussa 2016, lähirinteet

Geelikynsistä tuli mieleeni se, että jos saan tuon työn jota tavoittelen, niin voinkin laittaa
edustuskelpoiset geelikynnet ja olla muutenkin naisellisesti nättinä (kai). Vaan ei se käy... niiden kanssa on suht haastavaa naputella tietokoneen näppäimistöä ajatusten tahtiin. No, osa on oppinut siihenkin, mutta ehkäpä pysyttelen luomuversiossa ;) . Ihailen sitten vain toisten kynsiä.

Tänään löysin korppuaseman, juu, sellaisen ikivanhan vehkeen, ja vanhoilta korpuilta vuosien takaisia lasten kuvia. Ovat vielä sellaisia kuvia, joista en muista että olisi paperikuvia tallessa. Ja digitoin vanhoilta miniDV-kaseteilta pari muksujen videota. KAsetteja on vielä vino pino, enkä yhtään muista mitä niissä on. Nyt kun on mahdollisuus digitoida, niin yritän ehtiä tehdä sitä niin paljon kuin mahdollista. Loput jäävät toiselle kerralle, milloin ikinä se sitten onkaan.

En polta, en

Alanyan rannat ovat taas avarammat

"Keep it simple, keep it real" näkyi tänään erään lappilaisen naisen päivityksessä. Siinä on kaikki oleellinen. Mitään en lisää, mitään en jätä pois. Aitona eteenpäin. #respect Lapin nainen 💖. Äitini rakasti Lappia. Minä en tiedä siitä paljon mitään. Asuin Sodankylässä vain yhden kesän, mutta kunnioitan ihmisiä jotka selviävät elämästään Lapissa, ja joilla palaa sielussa Lapin tuli. Minusta ei olisi ympärivuotiseen Lappielämään. Olen liian pehmeä ja liian auringonkaipuinen. Sen sijaan voin hyvin lomailla Lapissa, ja viettää kesällä viikon jossain erämaajoella, mutta viikko riittää. Talvista Lappia kunnioitan ja pelkään. Se on niin kova juttu, ettei se ole minun juttuni lainkaan. Mieluummin +45C kuin -45C.

Alanyassa järjestetään taas 10. joulukuuta Noel Pazari, Joulutori. Paikka on satama, ja paikan tunnistat myös korkeasta, valaistusta joulukuusesta. Ehkäpä olen itsekin torilla tuolloin, ken tietää vielä...

ILtaisin voi vaikka istua picnikillä auringonlaskussa

Suomessa on tulossa kolmipäiväiset Turkish Movie Days -festivaalit. Tässä järjestäjän Turkish Movie Days -elokuvafestivaalit lähestyvät. Kolmepäiväisillä ilmaisfestivaaleilla pääsee tutustumaan harvinaisempaan Turkin elokuvatuotantoon. Sunnuntaina 3.12. klo 16 esitetään klassikko Hajonnut vuokraisäntä (Züğürt Ağa) vuodelta 1985, joka kertoo maanomistajasta, joka muuttaa perheineen Istanbuliin – elämä ison kaupungin valoissa ei ole helpompaa, vaan päinvastoin. SES Auditorio, Kino K-13.
Facebooksissa jakama mainosteksti:

Puhuin eilen Islannin mahdollisesta lentoliikennettä haittaavasta tulivuorenpurkauksesta. Tässä on siitä ruotsalaisen Aftonbladetin artikkeli.

Sain tänään aamulla puhelun AtlasJetiltä Turkista. Naishenkilö puhelimen toisessa päässä kertoi, että nyt olisi tarjolla joku lahjalento. Hän halusi tarkistaa onko minulla Turkin vai jonkun muun maan kansallisuus. Kun sanoin, etten ole Turkin kansalainen, ainoastaan asun Turkissa ja olen vielä Suomen kansalainen, niin hänen puheensa tahti muuttui. Nainen alkoi puhua jumalattoman nopeaa turkkia, ja tavalla, josta ymmärsin arviolta vain puolet. Pyysin, että laitapa sama asia sähköpostilla, ja se oli hänelle ok, MUTTA mitään sähköpostia ei ole tähän mennessä tullut. En sitten tiedä mihin lahjalentojen liput ovat menneet. Ihan sama, menipä minne hyvänsä. Oli vaan taas sellainen typerä naisasiakaspalvelijan toimintatapa... kun huomataan, että on ulkomaalainen, niin aletaan puhua sikanopeaa ja murteellista, mahdollisimman hankalasti ymmärrettävää kieltä. Saman ilmiön olen nähnyt Suomessakin. Ulkomaalaisille puhutaan tahallaan niin, ettei ole suuriakaan mahdollisuuksia ymmärtää mistä on kyse.

Ja taateli kypsyvät...

Tänään poltin sekä kattilan että hellan levyn... enkä ole siitä lainkaan ylpeä, päinvastoin huolissani. Laitoin hellalle kattilan, noin puoli litraa vettä ja levyn täysille. Ystäväni soitti, ja puhuimme toista tuntia. Sen jälkeen istuin vielä jonkin aikaa koneella ennen kuin menin keittiöön. Hellan levy hehkui taas punaisena, ja kattila (sama, joka paloi muutama pv sitten) oli nyt täysin käyttökelvoton. Hella oli niin kuuma, että viereinen pöytätasokin oli kuuma. Kattila meni roskiin, ja taas kiitin Luojaani siitä, ettei syttynyt tulipaloa. ...ja hain juniorilta toisen kattilan lainaan. Lupasin ostaa uudet, jos poltan tämänkin.

On ihan eri asia istua keittiössä, ja odottaa kun teevesi kiehuu. Nyt kun keittiössä ei homeen takia voi olla ilman että tulee kovia oireita, niin istunmakuuhuoneessa, ja unohdan koko keittiön. Unohdan teeveden, kattilan ja hellan... shit. Pari viikkoa vielä pysy palamatta, ilman tulipaloja, kiitos. Kotona olohuoneessakinistuessa kuulen mitä kaasuhellalla tapahtuu, ja olen tietoinen tilanteesta. Tämä vuokrakämppä on jotenkin kirottu loukko. Homeesta kovat terveysoireet, jatkuva kortisonin syönti, naapuruston päivittäiset poliisipartion läsnäolot, jokaöiset pesukoneen ja kuivausrummun metelit alakerrasta ja nyt nuo saakelin tulipaloriskit. Täältä kun pääsee hengissä kotiin ja mitään polttamatta, niin olen hyvilläni.