Uusi asunto taas mielessä, ja vanhat

Josko sitä hakeutuisi ratsastustunneille...

Neulominen voittaa kirjoittamisen tällä hetkellä lähes joka kerta kun edes ajattelen blogiin kirjoittamista. Elämä on jumissa omalla tavallaan, ja olen itsekin jumissa tässä tilanteessa. Hieman mietityttää työkaveri, joka vaihtoi maanantaina työpaikkaa viiden minuutin harkinta-ajalla. Olisiko minustakin siihen, tavoittelemaan hieman haastavampaa ja siten mielekkäämpää työtä, vai pysynkö tässä missä olen ja yritän sopeutua siihen, että työpäivän ainoa haaste on päättää missä kohden päivää syön purkkieväät. Arki on tapahtumatonta ja tasaisen harmaata. Työpäivästä selviäminen ei vaadi ajattelua, vaan konemaista toistoa ja helppojen rutiinien toistoa. Toistaiseksi ei ole näkyvissä tarvetta hengityskonehoitajalle, ellei jostakin putkahda uusi konepotilas. Tai jos en tee kuten kollega, eli vaihda työnantajaa. Jaa-a, mitähän tässä tekisi. Jaa-a, jatkan kai neulomista, ja menen huomenna normaalisti töihin.

Silti joskus jostain putkahtaa yllättäen ilonpilkahdus, nauru, valonsäde tai lämmönlähde. Nyt mielenkiinnolla odotan mitä tuleva viikko tuo. Perjantaina poljin pyörällä 13 minuuttia ylämäkeen, joka jyrkkeni säännöllisin väliajoin. Yritin kuvitella itseni Alanyaan polkemaan ylös Mahmutlarin mäkeä, ylös Taurusvuoriston rinteitä. Sillä innolla meni koko urakka. En kysynyt kuinka kauas pääsin, tein vaan mitä käskettiin. Sydänlääkäri toivoi, että saisin pulssin nousemaan lähelle kahtasataa. Sain. Rasitus-EKG:n tulos oli kaikin puolin positiivista kuultavaa. Ei ole sepelvaltimotautia. Ja olen kuulemma ikäisekseni ja kokoisekseni hyvässä kunnossa. Siitä iso kiitos potkulaudalle. Se on ollut ilo.

Tosmurin silta ja jääräpäinen pappa

Tänään aloitin lopultakin akryylimaaleihin ja niillä maalaamiseen tutustumisen. Luin jopa maalien käyttöohjeenkin, ja siinä kohden kun sanottiin että suojaa pöytäpinnat, matot ja itsesi naurahdin hilpeästi hiljaa sisäänpäin. Enhän minä mitää sotke. Olisinko ehtinyt maalata 5 minuuttia, kun etsin jo märkää rättiä jolla pelastaa maaliin tuhriutunut pöytä... en kyllä ymmärrä mistä se maali siihen pöytään tuli, ja miten se noin joka paikkaan levisi. Enhän se minä ollut, vaan kuka! Voi olla, että suojaan seuravalla kerralla ainakin pöydän. Mitä muuta opin tällä lyhyellä tutustumisella on se, että värien sekoittaminen ei toimi ihan samoin kuin akvarellejä maalatessa. LIsää harjoitusta ja lisää kokeiluja, niin ehkä tuokin maisema valmistuu. Alanyan Kestelistä on tullut kuvattua sellainen maisemakuva, josta saa helpohkon taulun aiheen tällainen vasta-aloittelijakin. Siitä aiemmin kertomastani tukaani-viidakko-kuvasta en uskaltanut aloittaa, sillä se olisi kiva saada sellaiseksi että sen kehtaa ripustaa seinälle. Siksi päädyin aloittamaan pienemmästä ja monella tapaa helpommasta maisemasta.

Alanyan toukokuuta parin kolmen vuoden takaa

Tässä välissä keitin turkkilaisen kahvin. Cevzeä ei ole, mutta pikkukattilalla keittäminen onnistuu ihan yhtälailla kuin cevzelläkin. Kovin riittoisia ovat olleet nuo pussit jotka toin tullessani Alanyasta. Töissä tulee juotua suodatinkahvia, ja sekin menettelee kun se on tarpeeksi vahvaa. Kahvin tuoksu on yksi iloista, ja kupillinen vahvaa, mustaa ja pehmeänmakuista kahvia rentouttaa hyvin. Ja vie mennessään Istanbuliin, sille pikkukujalle, jossa kahvinjuonnin opin. Katselen edelleen youtubesta Payitaht Abdunhamid -sarjaa, ja historialliseen IStanbuliin sekin sijoittuu. Jospa Covid-19 alkaisi väistyä ja pääsisimme taas normaalisti matkustamaan. Jospa, kunpa, jospa... kaikki aikanaan.

Täällä kovin pohjoisessa katselen ikkunasta ulos, ja näen edelleen lehdettömiä puita, pieniä lumikasoja ja ruskehtavaa nurmikkoaluetta. Vihreydestä ja vehreydestä ei ole vielä tietoakaan. No, en olekaan koskaan ennen viettänyt näin pitkää aikaa näin pohjoisessa, eikä ole mitään käsitystä siitä miten täällä kevät etenee. Siis että tuleehan se, pliis! Alanyan suunnalla on erityinen lämpöaalto, 😍ja mittarit nousivat näyttämään jo +35 - 38 C lämpötiloja 😍. Ja mitä minä teen -vedän villapaidan päälle ettei palele sisällä, ja ulkona käytän edelleen talvitakkia ja hanskoja. *Tähän kohden tarvitaan se itselle kohdennettu motivointipuhe*

Itse asiassa myös viihdyn täällä, tässä harmaassa kaupungissa ja ärsyttävässä neljän ruuhkassa. Viihdyn myös työssä, jossa jokaisena päivänä on joku syy hymyyn ja hyvään mieleen. Nyt ei ole niin akuuttia ja vaativaa työtä kuin mitä eniten toivoisin, mutta tälläkin työllä on hyvät hetkensä, ja useimmiten valmista kahvia keitettynä. Isopomokin on ihan jees ja on monta mukavaa työkaveria. Sen lisäksi tämä loppuu aikanaan, ja alkaa taas Alanyan jakso, ehkä lyhyt mutta ytimekäs. Ja Alanyassa on luvassa odotettuja uusia kuvioita, kaivattuja vanhoja kuvioita ja sitten kaikkea sitä ennalta-arvaamatonta, jota ei voi välttää.

Alanyan asuntotilastojen mukaan paljon asuntoja on myyty myös viime kuukausien aikana. Ja paljon asuntoja on tullut myyntiin siksi, että ne ovat olleet jonkun lainan takauksena. Asuntojen hintatasossa on kuulemma tapahtunut känne laskusuuntaan. Se olisi hienoa. Vieressä kuva Kestelistä ja silloisesta naapuritalosta. Tuon talon parvekkeen nurkka oli vain parin metrin päässä minun makuuhuoneeni parvekkeesta. Oikealla puolella kuvaa olisi Akropol-hotel, no on se siinä edeleen vaikkei kuvassa näykään. Ja vasemmalla olisi Summer Sun apart, js muistan nimen oikein. Meidän talollamme oli turkkilainen nimi ja asukkaisto, naapuritalo oli myyty pääosin turisteille. Uima-allas, sauna ja kuntosali oli yhteinen SUmmer sunin kanssa, samoin hallinto. Ilman Green Life-hotellin aiheuttamaa meluhaittaa asuisin todennäköisesti edelleen tuolla. Mutta mistä sitä tietää, josko Kestel olisi myös se seuraava osoite, tosin joku oikeasti rauhallinen ja meluton alue. Nykyisessä asunnossa on oma hyvät puolensa, gekkosta ja hämähäkistä huolimatta, ja ansiosta. Silti on taas aika katsella mitä on tarjolla asunnonmyyntirintamalla.

Toivorikkaasti uusia tuulia kohden 😊 Vietä hyvä viikko!

Pieni pala Turkkia

Bu işinin içinde bir iş var. 

Kevättä Alanyassa jokunen aika sitten

Ja

Bu oyunun içinde bir oyun var.

Molemmat lauseet ovat jääneet mieleeni seuraamastani tv-sarjasta. Ja molemmat lauseet ovat moniselitteisiä. Jos lähdetään kääntämään kirjaimellisesti, niin tämän työn sisällä on työ, tämän pelin / näytelmän sisällä on peli / näytelmä. Puhutaan tilanteista, joissa kulissit näyttävä yhdeltä, ja takana on käynnissä ihan jotain muuta. Puhutaan kaksinaamaisuudesta, juonimisesta, pettämisestä ja huijatuksi tulemisesta. Tämä tilanne tai tapahtuma sisältää nyt jotain muutakin kuin mitä tällä hetkellä näemme tai ymmärrämme. Tämä tässä näkemämme on nyt peliä, jonka sisällä on menossa jotain muutakin peliä. Tässä on nyt takana jotain muutakin, sanoisi vanha, epäilevä keskisuomalainen. Toinen mieleeni tullut, samaa asiaa kuvaava mutta vielä negatiivisempi on Mitäs peliä tässä nyt pelataan. Ja sitten toki on vielä ne kymmenet muuta vastaavat, mitä joku kielitaituri keksii ja muistaa. 

Sana yol taş olarak geldik.

Tämä on kiehtova ja opettavainen lause. Se muistuttaa monista tärkeistä asioista. Harmi ettei ole sanontojen sanakirjaa täällä mukanani, sillä tämä olisi todennäköisesti selitettynä siinä kirjassa, sillä kyse on vanhasta, perinteisestä sanonnasta. Taas sanasta sanaan kääntäessä voi päätyä sanomaan Tulimme ollaksemme sinulle katukivinä. Tärkeimmät tiet on jo roomalaisten ajoista asti päälystetty kivillä, koska se helpottaa kulkemista niin kävellen, ratsain kuin kärryjenkin kanssa. Teitä on myös reunustettu kivillä että näkee missä tie on. Tiellä olevat kivet ovat vieri vieressä, ja yhdessä ollessaan tekevät matkasta helpomman sille, joka tietä taivaltaa. Jos olen käsittänyt oikein, niin on arvostettua ja tärkeää olla yhdessä yol taş, katukivinä. On arvostettua olla toisen rinnalla ja helpottaa hänen matkaansa, helpottaa hänen taivaltaan. Kun sanot toiselle Sana yol taş olarak geldik, niin kunnioitat häntä niin paljon, että haluat olla hänen mukanaan matkassa, hänen matkallaan apuna ja taakkoja jakamassa. Ystävä, kaveri, taakkojen jakaja, auttaja ovat sanoja joita tässä tulee mieleen. Voisiko olla Tulimme sinulle matkaseuraksi / matkakavereiksi, Tulimme avuksi matkallesi. Ystävät eivät päästä sinua lähtemään yksin, Ystävät eivät jätä sinua yksin tälle matkalle.
Lisätty myöhemmin: yol taş voidaan käyttää myös merkityksessä "viitoittaa tietä, olla ohjaamassa kulkua".

Sulttan Alaaddin Keykubat, patsas Alanyassa

Yolun açık olsun

Have a nice trip sanoi google translator englanniksi, mutta suomeksi sanoi olla selvä. Niinpä niin. Sana sanalta voisi kääntää esimerkiksi, että Olkoon tiesi avoin / esteetön. Sillä on toivotettu lähtijälle avointa ja vaivatonta matkaa aikana, jolloin matkalla saattoi olla ties mitä rosvojoukkoja, äärimmäisiä luonnonoloja tai vaikka villieläimiä. Siinä mielessä tuo translatorin käännös englanniksi osuu kohdilleen. Kyse on vanhasta hyvän ja turvallisen matkan toivotuksesta. Nämä sanonnat ovat peräisin Sultan Alaaddin Keykubatin aikakaudelta, ellei kauempaakin.

Nyt kun muilla paitsi hoito-, pelastus- ja poliisitoimintaan liittyvillä on entistä enemmän vapaa-aikaa, joillakin jopa liiaksi asti, on uuden kielen opiskelu yksi keino käyttää vapaa-aikaa niin, että siitä on iloa tämän tautisen ja karanteenisen ajan jälkeiseenkin elämään. 

Itsellä on ylityöntäyteisen työvuorojakson jälkeen mitä todennäköisimmin kolme peräkkäistä vapaapäivää, ja uhmasin jo liikkumisrajoituksia sen verran, että ostin akryylimaaleja, sivellinsetin ja pieniä, pohjustettuja taulupohjia. Lisäksi hain lisää villalankaa, sillä seuraava iso neuleprojekti etenee yllättävän nopeaan tahtiin. Neulonut olen ennenkin, mutta akryylimaalit ja niillä taulun teko on minulle ihan uutta. Kokemusta on vain akvarellimaalauksesta, mutta nyt halusin kokeilla jotakin mitä en ole ennen tehnyt. Ja tietysti soitto juniorille auttaa. Hänellä on kokemusta taulujen maalaamisesta, ja hän pystyi antamaan minulle monta hyvää vinkkiä. En tiedä mitä tulee, enkä tiedä mihin tämä johtaa. Voi olla, että samassa nipussa olleet muut taulupohjat ja sivelimet sekä loput maalit päätyvät juniorille. Tai sitten saan aikaan jotakin sellaista, jonka tohtii ripustaa vaikkapa vaatekaapin oven sisäpuolelle. Hyvällä tuurilla johonkin näkösälle. Yksi innostavimmista neuvoista oli se, että aina voi kuulemma maalata jotain muuta entisen päälle. Aika näyttää mitä tulee.

Mieli kaipaa Alanyan ihanaa ilmapiiriä, merta ja aurinkoa. Kroppa kaipaa Alanyan kodissa odottavaa potkulautaa, katosta riippuvia renkaita ja sopivasti raskaita lenkkejä. Liikuntaa! Sitä kaipaan tosi kovasti. Tarvinnee hankkia tänne fillari, tai potkulauta...

Tai jospa oikaisen itseni sohvalle, laitan silmät kiinni ja kuvittelen itseni potkulautalenkille Alanyan rantamaisemiin. <3 

Punainen torni 😍

Alanya Kızılkule Terzaneta päin

Tosi kauan on mennyt ennen kuin menin ensimmäistä kertaa sisälle Punaiseen Torniin, siihen satamassa olevaan muinaiseen linnoituksen osaan ja Alanyan symbolinakin toimivaan rakennukseen. En mennyt aiemmin, koska oletin että se on vain historiallinen tiilikasa... Olin väärässä, tosi paljon. Ovesta sisälle astumisen jälkeen ei käynyt kertaakaan mielessä sana tiilikasa. Jos minä menisin joskus vielä naimisiin, niin tuolla sisällä olisi upea paikka ottaa ainakin kuva tai pari. 

Miksi sitten nyt menin? Koska Terzanen ovella hinnastossa luki Terzane 7 TL, Terzane + KızılKule 10 TL, Terzane + KızılKule + Damlataş Mağarası 14 TL. Eli laivaluolasto 7 TL, laivaluolasto + Punainen torni 10 TL ja laivaluolasto + Punainen torni + Damlataksen tippukiviluola 14 TL. Yritin maksaa 2x 14 TL mutta lipunmyyjällä ei ollut vaihtorahaa, joten otimme vain 2x 10 TL liput ja nautiskelimme Terzanen ja Punaisen tornin tunnelmista.

Alanya Kızılkule ekakerroksen sisäholveja

Punaisen tornin pääsisäänkäynti on sen Kalen puoleisella puolella, siellä, minne pääsee katapultin ja tornin välistä. Oven vieressäkin on lipunmyyjä. Ovesta sisälle mennessä unohtui kaikki muu. Ensinnäkin valot, värit ja rakenteet tekivät vaikutuksen. Toisekseen siellä sisällä oli valokuvanäyttely, jossa teemana oli Alanyan Jazz-päivät. Hauskasti ja taidokkaasti kuvattuja jazz-päivien artisteja ei voinut hymyilemättä katsoa. Paras valokuvanäyttely mitä olen pitkiin aikoihin nähnyt. No, näyttelyn kuvistaan koonnut ryhmäkin on nimekäs: kolme Alanyan parasta valokuvaajaa. Jo pelkästään tuon valokuvanäyttelynkin vuoksi kannattaa käydä Punaisessa tornissa. Näyttely on ensimmäisessä kerroksessa, joten rappujen kävelyä välttelevätkin pääsevät sinne ihan muutaman askelman nousulla (vai oliko peräti ilman askelmia, en ole varma). Ensimmäisestä kerroksesta ylempiin kiivetään jykeviä ja jyrkkiä portaita. 

Sisällä on ihan oma maailmansa, jokaisessa kerroksessa omanlaisensa. Käypä kokemassa kun liikut Alanyan keskustassa. 😍


KAmeran akku tyhjeni ennen tänne pääsyä, joten kännykkäkuvilla mennään. Tuokin on yksi hyvä syy mennä uudelleen Punaiseen torniin.

Alanya Kızılkule panoraama ekasta kerroksesta

Alanya Kızılkule ja Jazz-valokuvanäyttely

Alanya Kızılkulen ylintä kerrosta 

Näköaloja riittää joka suuntaan 

Alanya Kızılkule julkisivua

Alanya Kızılkulen tulopihaa

Nyt näyttää taas hyvältä, ja tuntuu vielä paremmalta

Meidän syksymme värejä täällä Alanyassa

Kone on korjattu ja pääsen taas naputtelemaan omaan tahtiin! Wuhuu! Tänään pelkkä koneen käynnistys kesti 12 minuuttia, eikä selainkaan auennut alle 15 minuutin 😣. Se oli tarpeeksi, ja sain inspiraation etsiä jonkun joka osaa diagnosoida vian ja korjata sen. Microsoft Support osasi. Windows 10:n päivitys oli infektoitunut, ja aiheutti käynnistys käynnistykseltä pahemmat ongelmat. Kiitos korjauspalvelusta, kone toimii taas. Jännä nähdä millainen kone on huomenna, uuden käynnistyksen jälkeen. Hyvä se on, uskotaan näin.

Mihinkäs sitä on elo-olo -jaarituksissa ja pyörityksissä jäätykään...

Vieläkin on lämmintä, siis turisteilla t-paitakeli ja minulla pitkähihisen paidan keli. Olen odottanut viileää talvisäätä saapuvaksi, enkä tiedä miksi, vaan ei se näy saapuvan. Onneksi ei, sillä onhan tämä +22 - +25 C sää oikein mukavaa ja kesäistä. Nyt kun 13 ikkunaa ja 4 parvekkeenovea on tiivistetty, ja aurinko paistaa pitkin päivää ensin olohuoneeseen ja sitten ruokailuhuoneeseen, niin asunnun sisälämpötila vaihtelee +22 - +32 C välillä. Se on aika paljon, mutta en henno tuulettaakaan, vaan annan päivän lämmittää asuntoa sillä yö kyllä viilentää. Ja yritän muistaa ostaa lisää tiivistenauhaa. Sitä on mennyt käsittämättömän paljon.

Sadepäivän kukkanen

Tänään pääsin ukkosmyrskyn makuun ihan ulkoilmassa, nahkakengät jalassa ja leveälahkeiset pitkät housut yllä, niin, ja ilman takkia. Sateenvarjona oli hentoisiin ja tuulettomiin pikkusateisiin suunniteltu kokoontaittuva rimpula, mutta osasin jo pitää sen reunoista kahdella kädellä kiinni samalla kun varsi oli kainalossa ja pää tuki yläosaa...ei hajonnut, ei mennyt nurin vaan ei se nyt kovin isoa alaa suojannutkaan. Olin onnellinen vedenkestävästä ripsiväristä, ja hetken aikaa harkitsin että annan satenvarjon vastaantulevalle mummolle, joka näytti kärsivän sateesta enemmän kuin minä. No, mukavuudenhalu voitti, valitettavasti.

Muutama tuttava on kysellyt miten miesrintamalla menee, joten voihan sen näin julkisestikin vastata. Hyvin menee. Ei ole mieshuolia = ei ole edes miesystävää. Rauhallista, tasaista ja stressitöntä. Tosin, olen harkinnut jo kolme viikkoa 3 viikkoa sitten ja 2 viikkoa sitten uudelleen esitettyä treffikutsua, ja tulin siihen tulokseen, että koska olen harkinnut noin pitkään, niin kipinä puuttuu, oleellista puuttuu. Siis en mene. Istun sen sijaan keinutuolissa kutomassa sukkaa 👵🙈 . Ja voi olla että elämällä on jotain muuta kehitteillä, ainakin seuraavan 50 vuoden aikahaarukalla, sanoo nirsoutunut toivossa eläjä. No, ainakin tanssin taas, ja se tuottaa takuuvarmasti enemmän iloa kuin huono / hankala mies. Niin että tulihan arvojärjestys taas selväksi?

Korvapuustien vuoro 

Olen joka viikko, monena päivänä viikossa ajatellut että tällä viikolla lähden käymään Gazipasassa. Joopa joo. Sohva on jo kuopalla yhdestä tietystä kohden, niin paljon olen siinä istunut syyskuun alun jälkeen, ja Gazipasa on vieläkin käymättä. Mikähän ajatusrajoitus minulla on tässä oikein päällä? Vaiko mukavuudenhalu? Saattaa olla että olen ennemmin takaisin Boråsissa kuin mitä ehdin tutustua Gazipasan keskustaan. Kyllä, sinne Boråsiin takaisin meno on aktiivisesti mietinnässä, mutta vasta ensi vuoden puolella, joskus, aikanaan.

Minulla oli toissapäivänä leipomispäivä pidemmän kaavan mukaan, ja tällä kertaa en vienyt naapureille ja vuokraisännälle maistiaisia, niin kuin olen aiemmin tehnyt. No, vastapainoksi molemmat leipoivat eilen. Tänään kun lähdin ulos, ei vuokraemäntä edes tervehtinyt, ja mietin mikä sitä nyt tällä kertaa ottaa päähän. Siinä vaiheessa vasta tajusin, että en vienyt heille pullaa, vaikka koko talo tuoksui korvapuusteille ja peruspullille. Olenko opettanut siihen, että aina leipoessa myös naapurusto saa jotain hyvää... iik.

Kurpitsa-kauraleipää, nam

No, hänen stressinsä saattaa kasvaa siitäkin, että haukka on syönyt kanoja, useammankin. Pikkutipuja, kukko ja yksi kana näkyi tänään pihalla. Muuta ei isosta kanalaumasta ollut jäljellä. Haukka näkyi kiertelevän tänäänkin myrskyn jälkeen. Jännä, ettei se vie tuota kukkoa. Meidän kukko on kyllä kiltti. Ei se liikoja huutele, enkä itse asiassa kuule sen koskaan kiekuvan aamulla. Joko olen tottunut, tai sillä on sikeä uni tai muita kiireitä.

Tänään Alanyan keskustassa kävellessäni silmät innosta levällään katselin kuinka on taas tullut uusia kauppoja, ruokapaikkoja, optikkoja, lääkäreitä ja vaikka mitä. Keskusta muuttuu kovaa vauhtia, ja muuttuu suurkaupunkimaisemmaksi. Siellä on tarjottavaa ja ratkaisuja, on houkutuksia ja mahdollisuuksia. On vaikka mitä. Vain juna / raitiovaunu puuttuu. Se olisikin 😍.

Antalyan ja Alanyan alueella on ollut viime vuosina useita metsäpaloja, ja niissä on tuhoutunut isot määrät metsää. Presidentin tuella viime viikonloppuna käynnistyi kampanja, jossa ihmisiä kannustettiin istuttamaan puuntaimia. Antalyan alueella sekä tavoite että tarjottava taimimäärä oli koko Turkin suurin, miljoona puun tainta. Niillä on saatu istutettua useampi hehtaari, siis oikeasti todella isoja alueita. Hieno projekti! 

Kovin on pihlajamainen, vaan on ihan muu puu. Nätti silti.

Projektista tuli mieleen myös kuvanveistäjien patsaskisa, joka on menossa kaupungintalon takana. Ja Eyes of Alanya valokuvauskilpailukin on edelleen menossa. Joulumarkkinat ovat tulossa noin kolmen viikon kuluttua. Teatterilla menee kaikenmoisia mielenkiintoisia lasten- ja aikuisten näytöksiä ja konsertteja. KAnsalaisopistollakin on opetustarjontaa, ja joillekin kursseille pääsee vielä. Osallistukaa ihmiset, ja harrastakaa jotakin. Sohvalla istuminen ei ole kehittävää, sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä 😂 sohvassa on ihan oikeasti "kuoppa".

Huomenna on taas perjantai ja kaikkea kivaa tiedossa, sade-ennustuksista huolimatta.

Eyes of Alanya -valokuvakilpailu

Alanya ja erään sunnuntai-illan kalastaja

Muistathan, että Alanyassa on edelleen käynnissä Eyes of Alanya -valokuvakilpailu.

Kilpailuun voi osallistua maksutta viimeisen vuoden aikana Alanyassa otetulla valokuvalla. Tarkemmat ohjeet ja valtava määrä eri tavoin puhuttelevia kuvia löytyy kilpailun sivuilta, osoitteesta 

https://www.eyesofalanya.com

Kilpailuun lähetetyt valokuvat ovat nähtävillä kyseisessä osoitteessa, eli sieltä voi oikeasti ihailla sekä taideteoksia että arkisia kuvia, ja kaikkea siltä väliltä. Kannattaa käydä katselemasa ja fiilistelemässä. Osa kuvista on niin uskomattoman hienoja, ettei voi kuin ihaillen katsella ja tunnelmoida. 

Suosittelen elämysmatkaa valokuvien pariin.

Tahto,herkkyys ja hyvä sydän

Alanyan lempeät illat 😍

Joskus on hyvä vain olla, antaa asioidenkin olla, ja elämä kulkee silti omaa rauhallista kulkuaan kohti seuraavaa tienristeystä. Taas tulee uusi aika ja uusi tienristeys, jolloin voit valita mitä teet, mitä jätät tekemättä ja kuinka kohtelet itseäsi ja muita. 

Useimmiten asiat eivät ole kerrasta poikki, vaikka sekä vanhempani että synkkäajatuksinen kasvuympäristönikin aikanaan niin on uskotellut. Ihmisellä on mahdollisuutensa ja valinnanvapautensa niin kauan kuin hän on elossa. Myöskin valitsematta jättäminen ja päättämättömyys ovat valintoja. Ne ovat valintoja, joilla annat muille ihmisille oikeuden valita sinun puolestasi. Vaan tietävätkö muut ihmiset mitä sinun sisälläsi liikkuu? Tietävätkö mistä aroissakin unelmissasi haaveilet? Tietävätkö toiset mikä olisi sinun kaikkein ominta polkuasi, vain sinun kuljettavaksesi tarkoitettua, jota kukaan muu ei voi kulkea puolestasi? Tietävätkö sinun määräsi? Kasvavatko toiset jokaisen sinun valintasi myötä, vai kasvatko sinä toisten tekemien päätösten myötä?

Alanya 22.9.2019

Mikä on ihmisen elämässä kaikkein tärkeintä ja kallisarvoisinta valtaa?

Onko se

- valtaa päättää mitä itse ajattelee
- valtaa päättää miten itse tuntee
- valtaa päättää miten itse käyttäytyy
- valtaa päättää omista arvoista
- valtaa päättää millaisessa seurassa liikkuu
- valtaa päättää keitä kutsuu kavereiksi ja perheeksi
- valtaa päättää miten itseään antaa kohdella
- valtaa päästää irti pahuudesta ja negatiivisuudesta
- valtaa päättää miten oman aikansa käyttää
- valtaa päättää olla sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsa kanssa 
- valtaa päättää olla onnellinen ja elää parhaansa mukaan?

Kenellä meillä on oikeus tai valtaa päättää jonkun toisen täysivaltaisen ja ympäristönsa kanssa sopusoinnussa elävän aikuisen puolesta näitä em. asioita?

Kenen valintoja sinä sorkit? Kenen valintoihin pyrit vaikuttamaan? Entä minä? Me kaikki?

Alanya 22.9.2019

Joskus on tuttavia, joiden kohdalla tuntuu siltä, etteivät he itse osaa tehdä oikeita päätöksiä, että kyllä minä tietäisin paremmin miten tuon kuuluu elämässään valita, mitä hän haluaa ja tarvitsee. Kyllä minä tiedän. Vai tiedänkö? En todellakaan. Eikä kukaan voi koskaan tietää toisen puolesta, siis silloin kun puhutaan syvällisemmistä ja elämään oleellisesti vaikuttavista asioista, haveista, toiveista, valinnoista tai lähes mistä tahansa sukkien väriä isommista asioista. Joten... jätä puuttumatta toisten elämään. Järjestele sen sijaan omaa. lähes täydellistä elämääsi entistä paremmaksi. Ja jollei se lähentele täydellisyyttä, niin sitä suuremmalla syyllä keskity oman elämäsi parantamiseen. Se on ainoa, johon voit oikeasti vaikuttaa olematta luvaton tunkeilija, keskenkasvuinen tms. 

Alanya 22.9.2019

Kaikki me olemme jollain tapaa keskenkasvuisia. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jokaisella on aina varaa ja mahdollisuuksia kehittyä ihmisenä paremmaksi. Siihen ei tarvita rahaa, ei täydellistä ulkonäköä eikä tiettyä sukutaustaa. 

Tarvitaan vain tahto, herkkyys ja hyvä sydän. 

Sekä tilaa, hiljaisuutta ja salliva rauha.

Myös rakkaus.


Tällaisin ajatuksin tänään. Kiitos niille, jotka tähänkin tekstiin inspiroitte. 

Ulkona on ihanaa

Alanya ja hyvin pakattu kookosmaito 17.3.2019

Jaa-a. Taas on viikko vierähtänyt, ja tuloksena on mm. muutama uusi runo. Niitäkin syntyy aina kun vaan malttaa istahtaa kynän ja vihkon kanssa sopivaan aurinkoiseen paikkaan. M-mmm... pimeydessä ei synny ainoatakaan riviä. Neulominen jatkuu, ja ompelukonekin on päässyt hommiin. Lopultakin sain tänään ommeltua makuuhuoneen verhot, ja jopa kiinnitettyä u-kiskon ripustuspompulat viiteen verhoon. Sitten tuli iltahämärä ja väsy, ja viimeisen verhon pompulat jäivät huomiselle. Aiemmin niitä verhoja ei ole tullut tehtyä, kun ripustuspompuloita ei ole ollut. 82 Salı Pazarısta hain niitä samalla kun hain huonekalujen entisöijältä muuttomiesten hukkaamat sohvankasausruuvit. Pyysin entisöijältä kahta kokoonpanoruuvia, ja hän sanoi hinnaksi 5 TL. Rahan ojennettuani hän ojensi minulle vielä 4 ruuvia lisää. Nyt on ruuveja, ja on sohvakin kasattu.

...uutta ruokavaliota tässä katselen ja mietin...

Tuo ylimmässä kuvassa oleva palleroinen ja yhtä sun toista muuta tuli tänään ruokaostoksillta mukaan. Sain eilen itseäni varten räätälöidyn ketodieettiohjelman, johon olin saanut itse valita mitä syön ja mitä en... siis toisin sanoen sain lihattoman dieettiohjelman, jossa on energiamäärä korkeammalla kuin mitä olisin koskaan voinut kuvitella tämän ikäisen naisen tarvitsevan. Osansa toki tekee nuo 5x / viikko kohtuullisen pitkät ja osin myös rankat lenkit potkulaudalla / fillarilla / juosten / vuorenrinteillä ylös ja alas kävellen. Joka tapauksessa siis olin syönyt itse huomattavan paljon liian pieniä energiamääriä, eikä aineenvaihdunta nauttinut tilanteesta. 

Ruokavalioon tulla tupsahti pähkinäoljy

Huomisesta alkaa kolmen kuukauden mittainen ammattilaisen räätälöimä ruokavalio-ohjelma, joka vaatii sekä opettelua että totuttelua... mitään totuttelua... kerralla aloitetaan. Alusta asti karsin vain kolme asiaa pois: pellavansiemenet (niiden sisältämän syanidin takia), hampunsiemenet (niitä ei saa täältä) ja ehkä nuo chian siemenet (ennakkoluulo). Kookosta on ruokaohjeissa paljon niin maitona, vetenä kuin kermanakin. Arvaapa löytyikö tämän päivän ostoskierroksella mitään edellä mainituista kookostuotteista? No tavallaan löytyi, tavallaan ei. Olin jo vihanneskauppiaan luona, ja kysyin siellä miksi en löydä ruokakaupoista kookosmaitoa tai -kermaa. Kauppiaan silmiin syttyi nauru. Hän otti muutaman askeleen kohti kadunvierustalla olevaa myyntipöytäänsä, ja sanoi kookospähkinää ojentaen, että "tätäkö tarkoitit". Hän heilutti kookospähkinää korvani vieressä, ja loiskehan sieltä kuului. "Siellä sulle on kaikki mitä etsit." Jep, tarvitsee vain avata. "Vain". Ja nyt se nököttää minulla keittiössä, ja odottaa että keksin miten se helpohko avausniksi meni. Tarvitsisin sen sisältöä jo aamiaiseen 😂

Ulkona on ihanaa 😍

Tapasin eilen ystävän kanssa ulkona ollessa hollantilaisen naisen, joka kerran kyseli miksi suomalaiset ovat niin ahdasmielisiä, puhumattomia ja muita suomalaisia karttelevia. Yritimme suomalaisen ystäväni kanssa selittää hänelle omat versiomme vastauksista, ja samalla tuli taas huomattua kuinka konservatiivinen ja rajoitteinen sitä itse onkaan joissakin asioissa. Ja juuri teksti pari sitten tuli sanottua toisista ihmisistä heidän rajoittuneisuudestaan. Niinpä niin, rajoitteet on meillä kaikilla, kullakin omansa. Ja mikäs siinä, jokainen on sellainen kuin on, ja toivon mukaan kehittyy elämänsä loppua kohden entistä paremmaksi ihmiseksi... mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Rannalla tarkenee jo, ja vedessä voi käväistä

Alanyassa on tänään lasketeltu ja huviteltu mm. lumipainin keinoin AkDag laskettelukeskushankkeen eteenpäin viemisen vuoksi. Lumipaini näytti sairaanhoitajan silmin epäterveelliseltä, sillä painijoilla oli yllään vain painihousut ja kengät, mutta samalla voi muistaa että toiset uivat jäisessä avannossakin ihan vapaaehtoisesti. Kyseisen tapahtuman piti olla jo paljon aiemmin, mutta runsas lumen määrä ja uuden lumen sataminen haastoivat tietä avanneen kaluston ja henkilöstön. Vasta nyt oli mahdollista päästä riittävän lähelle myös autoilla. Tosin en nähnyt nyt tämän tapahtuman uutta mainosta ja uutta ajankohtaa missään. Jos olisin nähnyt, olisin unohtanut verhot ja mennyt tapahtumaan.

Päivä oli täällä asuville viileä ja turisteille sopivasti lämmin. Nyt on taas tiedossa usean päivän aurinkoinen jakso, ja sitten ehkä sataa päivänä tai parina. Sateet kuitenkin vähenevät oleellisesti ja lämpötila nousee. Alkavalla viikolla päästäneen +25 C tuntumaan. Suojaisissa ja aurinkoisissa paikoissa tarkenee jo todella hyvin. Ostaisinkohan parvekkeelle aurinkotuolin vai en, tuleeko sitä käytettyä. Aika näyttää.

Kevät on täällä

Jos kaipaat aurinkoon

tule pois varjosta.

-Joku viisas on sanonut, en minä...

Alanya, rantakelit ja lumihuiput 7.3.2019

Pari höyhentä, ehtivät muuttua ennen kuvausta...

Alanyan ja Alaaddin Keykubatin patsasalueelta 7.3.2019

...eilen puhuttiinkin uutisissa että tänne tulee junarata ;) 

Kevät on alkanut, ja rantakelit

Alanyan DimCayin laakso tänään

Kuski halusi vuorille lumen luo, sivusta katsojan mieli veti merenrannalle. Kompromissista löytyi molempia. Ja Luojan kiitos tulimme rannalle, sillä auto hajosi siihen, ihmisten ilmoille ja lähelle korjaamoita. Mikäli olisimme ajaneet sinne minne kuski ensisijaisesti tahtoi, olisimme olleet 45 km päässä keskustasta ja autokorjaamoista. Nyt matkaa oli vain 5 km.

Vuoristoon päin ajellessa näin kukkivia puita, lisää kukkivia puita ja tosi runsaasti kukkivia puita. Kuski totesi vain "joo, ne on mantelipuita kaikki mitkä nyt kukkii" ja jatkoi ajamistaan kaikessa rauhassa. Paljon myöhemmin, rannalla, hän totesi, että olet sinä kyllä ihan hullu tuon kamerasi kanssa. Häntä harmitti aika paljon se, että olin kiinnostuneempi ympäristön kuvaamisesta kuin hänestä... 

Kukkiva pensas ja paljon ampiaisia tms, vaikkei näy

Matkalla monin paikoin kukkivat myös nuo keltaiset, vahvasti tuoksuvat pensaat. Isoista piikeistä huolimatta kävin heiluttelemassa kameraa oksiston lähellä, ja sain tuntumaa ampiaisiin, mehiläisiin tai mitä ne nyt olivatkaan. Ensin näytti että niitä on vaan pari siellä täällä. Siinä vaiheessa kun yksi käveli jalan ihoa pitkin, hyytyi kirkaisu kurkkuun ja tajusin seisoskelevani kymmenien ampiaisten keskellä. Amppariallegiani tietävä kuski suorastaan komensi ja huusi minua pois puskasta. Ampiaisten ja muiden sen kaltaisten ötököiden osalta on vaan tullut sellainen tuntuma, etteivät ne pistä kun liikkuu rauhallisesti, ei liiskaa niitä eikä satu koskemaan niiden pesään. Voin olla väärässä, ja kerron siitä myöhemmin jos niin käy.

Alanyan Ulaksen rantaa tänään

Rannalla auringon paistaessa oli ihan Suomen kesän kaltainen kesäfiilis. Aurinkoa, veden loisketta, tuulta ja lämpöä sen verran että sen lämmön tuntee vaatteilla ja iholla. Rantakelit ovat siis alkaneet, ja sen kyllä huomasi. Tuollakin syrjäisemmällä rannalla oli perheitä nauttimassa päivästä ja tunnelmasta. Grillauspaikoilla oli vielä enemmän perheitä, ja sieltä kantautui herkullisia tuoksuja. Meri oli tänään rauhallinen, kaunis ja rentouttava, ja jälleen kerran lupasin itselleni, että menen rannalle useamman kerran viikossa, toisin kuin viime kuukausina.  Jostain syystä ne käynnit ovat harventuneet. 

Kuka lie on laskenut munansa tuonne kiven koloon? Kauempaa näytti ihan siltä, mutta läheltä katsottuna kivihän se oli. 

Huomiseksi oli mainostettu Akdağ alueella olevan "laskettelukeskuksen" juhlaa, jossa olisi lumiveistosten tekoa, iglun tekoa (jo tänään) ja yhtä sun toista ajanvietettä ja hauskaa. Kaupunki aurasi tietkin auki paikan päälle asti. Tänään kuskinani ollut ystävä kertoi, että kaupunki mahdollisesti järjestää paikan päälle linja-autokuljetuksen. Mutta hän muisteli nähneensä myös ilmoituksen, jossa kerrotaan että tapahtuma on peruttu. Tuosta peruutuksesta en tiedä, en ole sellaista uutista nähnyt. 

Tässä on lehtijuttu ko lumijuhlista.

Ja vielä toisen lehden juttu laskettelukeskukseen liittyen.

Jos on auto ulottuvilla, niin ajahan katsomaan. Saattaa olla hauska päivä tiedossa.

Väkilukutietoa ja kuvia Alanyasta

Alayasta pari pientä yksityiskohtaa, joita lehdet uutisoivat tänään. Tyydyn lyhyeen uutiskertaukseen, koska tiiviin työyövuoroputken osalta olen sen verran väsynyt, että kaipaan unta. Jos pääsen nukkumaan jo yhdeksältä, niin ehdin nukkua 8 tuntia ennen herätystä klo 05. 

Tämän päivän uutisointien mukaan Alanyan väkiluku oli vuoden 2018 lopussa 312319. Hieman on kaupunki taas kasvanut. Antalyan alueella asuu noin 2,5 miljoonaa asukasta. Turkin väkiluku on myös kasvanut, ja on nyt 82003882.

Kuş yuvası jälleen

Alanya DimCayin padon vierestä 15.12.2018

Oli tarkoitus ajella kevyt ja virkistävä lauantaiajelu vuoristossa, ja DimCayin patojärven eräässä kylässä. Kolmen neljän päivän sateet olivat tehneet kylätiestä kuraliejuisen ja liukkaan, ja kuski ilmoitti yksiselitteisesti ettei halua ottaa riskiä niiden teiden suhteen. Hän kuulemma ajaa mieluummin Gökbel vuoren suuntaan, Kuş yuvası tunneleiden taakse. Heti alkumatkasta hän ilmoitti tavoitteeksi myös sienestämisen, ja että tällä kertaa sieniä on vaan parempi löytää. Hups. Vuoristokiipeilyvarustus ei ollut se mitä minulla oli päällä. Oli vain autoajeluvarustus.

Kuş yuvası 15.12.201

Vuoristokiipeilyvarustelu tai sen puute ei kuskia haitannut eikä hidastanut. Kaiken lisäksi hän ilmoitti lähellä Kuş yuvası tunneleiden suuta, että tänään mennään Kuş yuvası tielle, koska kerran sinä sitä haluat ja aiemminkin halusit. Yritin toppuutella että ei tällä kertaa, mennään toiste, koska hänelle ei ole nyt hyväksi rasittaa itseään tarpeettomasti pitkillä kävelyillä. Kuski sairasti edelleen influenssaa, joskin lie jo loppumetreillä. Minä selvisin helpommalla, hän oli kipeä ja tukkoinen edelleen. Mutta toivomukseni tuli liian myöhään. 

Olimme Kuş yuvası tien alussa, ja oletin että hän laittaa auton parkkiin siihen mihin viimeksikin. "En minä jaksa tänään kävellä, mennään autolla". Kun näin kuinka paljon kivimassaa oli sateen jäljiltä vyörynyt tuolle kapealle tielle, siis tien sisäreunan puolelta, ja ulkoreunan puolelta oli paikka paikoin vyörynyt alemmas koko ulkoreuna, niin yritin tosissani saada häntä pysähtymään ja kääntymään. Luulin vitsiksi koko ajelun aloittamista. Olin väärässä. Sinne vaan, metri toisensa jälkeen, vaikka apumiehen paikalla oli pelkokerroin korkealla. Pelkäsi takapenkin matkustajakin, ajoittain myös kuski. 


Kertaalleen piti siirtää kahden miehen voimin iso kivenlohkare pois tieltä, että mahtuu ajamaan autolla eteenpäin. Pari kertaa joutui ajamaan puolikkaan tiekohdan päälle vyöryneen irtosoran yli niin, että auto heilui ja liukui aiheuttaen tuskanhikikarpaloita kuskinkin otsalle. Aina kun auto oli liikkeellä niin minä pelkäsin. Parasta oli kuvaustauot. Tosin kertaalleen kuski pelästyi ja komensi meitä, koska kuvatessamme ja pelleillessämme olimme jo huomaamattamme vain puolen askelen päässä pudotuksesta.

Kuş yuvası 15.12.2018

Oli vahvasti pelon ja ihastuksen sekainen elämys. Suosittelen kävelyretkeä ko tielle. Ei autolla, ei. Reissun kruunasi hieno hetki, kun huomasimme pilven vyöryvän alas rinnettä ja tien yli vielä alemmas. Oli upea katsoa pilviharson sulavaa laskeutumista. TUnti tai pari myöhemmin laskeuduin minäkin, niin että tanner tömähti. Kaikki 80 kg putosi selälleen, lapojen seutu ensimmäisenä maahan osuen, ja nyt on kommotioseuranta päällä. Pieni aivotärähdys on pieni hinta siitä, että putoaa metrin korkeudelta, pieneltä kielekekiveltä alemmas rinteeseen hartiaseutu edellä, kahden kiven väliin. Olin onnekas, todella onnekas. 

Vuoristo-oppaamme sienisaalista 15.12.2018

Olimme sienimetsässä, ja pitkällisen opetuksen jälkeen myös tämä ulkomaalainen alkoi löytää syötäviä sieniä. Toinen henkilö löysi kielekkeen päältä, ja minä tietysti kiipesin sinne, että yletymme paremmin niihin. "Et vieläkään muista, että sateen jälkeen kaikki kivet ovat irtokiviä". Kipu opettaa muistamaan. Huomisen kaikki menot on peruutettu, ja aamu näyttää mitä tehdään ja mitä ei. Tällä hetkellä vain vasen käsi on "pois käytöstä", samoin kuin rangan kierrot ja koukistukset, mutta ei ole onneksi mitään pahempaa.

Sienimetsästä keräsimme niitä mitä vuoristo-oppaamme käski kerätä, ja jotka tunsimme itsekin. Siellä oli myös kanttarellin näköisiä, mutta heltastaan hieman erilaisia

sieniä, joita otimme mukaan tunnistamista varten, vaikka oppaamme pitikin hirveän saarnan siitä, että niitä ei saa syödä. Tarkempi tunnistus osoitti, etteivät olleet kanttarelleja, vaan juuri se myrkyllinen, kanttarellin tapainen sieni, jonka latinalaista tai turkkilaista nimeä en muista, ja suomalaisesta nimestä ei ole aavistustakaan. Mutta tattien metsään jättäminen harmitti. Siellä oli tosi paljon tiettyä tattilajiketta, mutta emme uskaltaneet kerätä tai käyttää, kun emme tunnistaneet, ja opas käski käyttää sitä korkeintaan rottien myrkyttämiseen...

Saas nähdä mitä huominen tuo. Jos aurinko paistaa niin ulkoilupäivähän se on. Viereiset mansikat ovat eilen torilta ostettuja, Gazipasassa kasvihuoneessa kasvatettuja. Aivan ihania. Luonto vaan on ihmeellinen.

Kaipaatko seikkailua ja jännitystä? Aja vuoristoon.

Alanya Sarıveliler Yolu 17.11.-18

Niin, toissailtana ajattelin että vuoristoretkellämme emme aja lumelle vaan lämpimään, aurinkoiseen vuoriston osaan. Vaan ei. Lumelle. 

Tämä vuoristolainen, hyvä ystäväni, on luotettava ja varma kuski, ja kaiken lisäksi tuntee hyvin alueet joilla ajelimme. Hän ajoi hitaasti ja rauhallisesti, kun tuntee myös tämän kyydissäolijan tasamaataustan ja vähäisen vuoristotiekokemuksen. Silti ajelu ja rotkojen reunoilla kävelyt vastasivat vähintään yhtä Linnanmäki-päivää. Ehkä kuvat selventävät miksi.

Päivälle oli ennustettu koviakin sadekuuroja, vaan ne menivät onneksemme jotain muuta reittiä. Sen sijaan utuisuus ja ajoittainen runsaskin pilvisyys kulki mukana. Ajoittain paistoi tosi kauniisti aurinko, ja paistaessaan lämmitti. Silloin kun auringonpaistetta ai näkynyt pilvien takaa, oli vuoristossa kylmä sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Star Warsien Jaffa???

Ja mitä en ollut tajunnut ottaa mukaan: 
-käsineet
-pipo
-maastokelpoiset kengät (oli vaan city-nilkkurit, onneksi nilkkaa tukevat nilkkurit)
-nilkkatuki (sillä kuntoutus on vielä kesken eikä louhikoissa kävely ja pitkin rinteitä hyppely ollut vielä ihan ok)
-kipulääkettä (edellisestä johtuen)
Ehkä ensi kerralla muistan edes käsineet ja maastokelpoiset kengät. Salvarit oli nytkin mukana, ihan vaan siksi, kun arvelin että jotain tarvitaan, mutta varavaatevalikoima ei nyt ihan osunut kohdalleen.

Tuolla kaukana siintää DimÇayın patojärvi

Ajoimme Alanyasta, Kestelistä DimÇayın itäistä reunaa pitkin padon ohi ja uudelle Ak köprülle, Ak sillalle asti. Siitäkin jatkoimme vielä suoraan eteenpäin, ylittämättä siltaa. Jatkoimme matkaa aina Kuş yuvası tunneleille saakka. Kunhan et käänny missään vaiheessa Ak köprün jälkeen oikealle, vaan seuraat päätietä vasenpainotteisesti, niin tulet automaattisesti ko tunneleille. Me menimme läpi neljästä tunnelista, ja sen jälkeen oikeasti lumi veti kuskia puoleensa niin vahvasti, että matkasuunnitelma muuttui välittömästi ja hän käänsi rattia vasemmalle. Lumikuvia tulee seuraavassa postauksessa.

Kar keyfi, lumella huvittelu kesti aikansa, ja loppui palelemiseen. Palasimme tunneleita pitkin takaisin. Koskapa ystäväni kertoi uudelleenkin Kuş yuvası tien vaarallisuudesta, ja lupasi että joskus voimme kävellä siellä, niin jotenkin se tie alkoi kiehtoa... Hän sanoi tien olevan suljettu autoliikenteeltä. Vaan kun apumiehen paikalta näki että se ei ollut suljettu, ja kun mankuminen ja vinkuminen auttoi, kääntyi auto ko. tielle. No, ei hän kuitenkaan ajanut pahimpiin paikkoihin, vaan parkkeerasimme siihen ensimmäisen tunnelin vierustalle, ja se riitti tälle kertaa. Joskus myöhemmin mahdollisesti kävelemme tuota tieosuutta jonkun matkaa pidemmälle, on se sen verran kiehtova kaikessa vaarallisuudessaan ja erityisesti jylhässä kauneudessaan. Ystäväni heitti kivenlohkareen rinnettä pitkin alamäkeen. Sen ääni kuului käsittämättömän pitkän aikaa. En tiedä kuinka syvä tuo rotko on, sanon vain että SYVÄ. Tuo paikka on noin 1.000 m merenpinnan yläpuolelle. Siellä on DimÇayın alku- ja syntypaikka. 

Alanya Karapınar Mahallesi Kuş yuvası uçurum 17.11.-18

Kuş yuvası rotko. Kaikki kuvat ovat samalta pysähdyspaikalta. Me pysyimme nyt alueella, jossa on vielä putoamisen pysäyttävää puustoa, kuten ystäväni asian ilmaisi.

Milloin lähdetään kiertämään rotkon reunaa myötäilevää tietä, kävellen? Jos reunalta putoaa, on seuraava pysähdys lähes kilometrin päässä pohjalla, ellei osu olemaan tuuria niin paljon, että tömähtää johonkin isoon kiveen tai kielekkeeseen, joka pysäyttää putoamisen. Tie on kapea, hyvin kapea. Ja tien ulkoreuna on murenevaista sorttia. Myös ylärinteestä, tien yläpuolelta saattaa irrota kivi tai maamassaa, ja tuoda mukanaan hieman enemmänkin kiviä tai maamassaa. Erityisesti sateen jälkeen ympäristö on "eläväistä". Kiehtova paikka.

Alanya Karapınar Mahallesi Kuş yuvası uçurum 17.11.-18

Alanya Kuş yuvası 17.11.-18

Alanya Kuş yuvası 17.11.-18

Alanya Kuş yuvası 17.11.-18

Alanya Kuş yuvası 17.11.-18

Alanya Karapınar Mahallesi Kuş yuvası uçurum 17.11.-18