Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Uusi asunto taas mielessä, ja vanhat

Josko sitä hakeutuisi ratsastustunneille...
Neulominen voittaa kirjoittamisen tällä hetkellä lähes joka kerta kun edes ajattelen blogiin kirjoittamista. Elämä on jumissa omalla tavallaan, ja olen itsekin jumissa tässä tilanteessa. Hieman mietityttää työkaveri, joka vaihtoi maanantaina työpaikkaa viiden minuutin harkinta-ajalla. Olisiko minustakin siihen, tavoittelemaan hieman haastavampaa ja siten mielekkäämpää työtä, vai pysynkö tässä missä olen ja yritän sopeutua siihen, että työpäivän ainoa haaste on päättää missä kohden päivää syön purkkieväät. Arki on tapahtumatonta ja tasaisen harmaata. Työpäivästä selviäminen ei vaadi ajattelua, vaan konemaista toistoa ja helppojen rutiinien toistoa. Toistaiseksi ei ole näkyvissä tarvetta hengityskonehoitajalle, ellei jostakin putkahda uusi konepotilas. Tai jos en tee kuten kollega, eli vaihda työnantajaa. Jaa-a, mitähän tässä tekisi. Jaa-a, jatkan kai neulomista, ja menen huomenna normaalisti töihin.

Silti joskus jostain putkahtaa yllättäen ilonpilkahdus, nauru, valonsäde tai lämmönlähde. Nyt mielenkiinnolla odotan mitä tuleva viikko tuo. Perjantaina poljin pyörällä 13 minuuttia ylämäkeen, joka jyrkkeni säännöllisin väliajoin. Yritin kuvitella itseni Alanyaan polkemaan ylös Mahmutlarin mäkeä, ylös Taurusvuoriston rinteitä. Sillä innolla meni koko urakka. En kysynyt kuinka kauas pääsin, tein vaan mitä käskettiin. Sydänlääkäri toivoi, että saisin pulssin nousemaan lähelle kahtasataa. Sain. Rasitus-EKG:n tulos oli kaikin puolin positiivista kuultavaa. Ei ole sepelvaltimotautia. Ja olen kuulemma ikäisekseni ja kokoisekseni hyvässä kunnossa. Siitä iso kiitos potkulaudalle. Se on ollut ilo.

Tosmurin silta ja jääräpäinen pappa
Tänään aloitin lopultakin akryylimaaleihin ja niillä maalaamiseen tutustumisen. Luin jopa maalien käyttöohjeenkin, ja siinä kohden kun sanottiin että suojaa pöytäpinnat, matot ja itsesi naurahdin hilpeästi hiljaa sisäänpäin. Enhän minä mitää sotke. Olisinko ehtinyt maalata 5 minuuttia, kun etsin jo märkää rättiä jolla pelastaa maaliin tuhriutunut pöytä... en kyllä ymmärrä mistä se maali siihen pöytään tuli, ja miten se noin joka paikkaan levisi. Enhän se minä ollut, vaan kuka! Voi olla, että suojaan seuravalla kerralla ainakin pöydän. Mitä muuta opin tällä lyhyellä tutustumisella on se, että värien sekoittaminen ei toimi ihan samoin kuin akvarellejä maalatessa. LIsää harjoitusta ja lisää kokeiluja, niin ehkä tuokin maisema valmistuu. Alanyan Kestelistä on tullut kuvattua sellainen maisemakuva, josta saa helpohkon taulun aiheen tällainen vasta-aloittelijakin. Siitä aiemmin kertomastani tukaani-viidakko-kuvasta en uskaltanut aloittaa, sillä se olisi kiva saada sellaiseksi että sen kehtaa ripustaa seinälle. Siksi päädyin aloittamaan pienemmästä ja monella tapaa helpommasta maisemasta.

Alanyan toukokuuta parin kolmen vuoden takaa
Tässä välissä keitin turkkilaisen kahvin. Cevzeä ei ole, mutta pikkukattilalla keittäminen onnistuu ihan yhtälailla kuin cevzelläkin. Kovin riittoisia ovat olleet nuo pussit jotka toin tullessani Alanyasta. Töissä tulee juotua suodatinkahvia, ja sekin menettelee kun se on tarpeeksi vahvaa. Kahvin tuoksu on yksi iloista, ja kupillinen vahvaa, mustaa ja pehmeänmakuista kahvia rentouttaa hyvin. Ja vie mennessään Istanbuliin, sille pikkukujalle, jossa kahvinjuonnin opin. Katselen edelleen youtubesta Payitaht Abdunhamid -sarjaa, ja historialliseen IStanbuliin sekin sijoittuu. Jospa Covid-19 alkaisi väistyä ja pääsisimme taas normaalisti matkustamaan. Jospa, kunpa, jospa... kaikki aikanaan.

Täällä kovin pohjoisessa katselen ikkunasta ulos, ja näen edelleen lehdettömiä puita, pieniä lumikasoja ja ruskehtavaa nurmikkoaluetta. Vihreydestä ja vehreydestä ei ole vielä tietoakaan. No, en olekaan koskaan ennen viettänyt näin pitkää aikaa näin pohjoisessa, eikä ole mitään käsitystä siitä miten täällä kevät etenee. Siis että tuleehan se, pliis! Alanyan suunnalla on erityinen lämpöaalto, 😍ja mittarit nousivat näyttämään jo +35 - 38 C lämpötiloja 😍. Ja mitä minä teen -vedän villapaidan päälle ettei palele sisällä, ja ulkona käytän edelleen talvitakkia ja hanskoja. *Tähän kohden tarvitaan se itselle kohdennettu motivointipuhe*

Itse asiassa myös viihdyn täällä, tässä harmaassa kaupungissa ja ärsyttävässä neljän ruuhkassa. Viihdyn myös työssä, jossa jokaisena päivänä on joku syy hymyyn ja hyvään mieleen. Nyt ei ole niin akuuttia ja vaativaa työtä kuin mitä eniten toivoisin, mutta tälläkin työllä on hyvät hetkensä, ja useimmiten valmista kahvia keitettynä. Isopomokin on ihan jees ja on monta mukavaa työkaveria. Sen lisäksi tämä loppuu aikanaan, ja alkaa taas Alanyan jakso, ehkä lyhyt mutta ytimekäs. Ja Alanyassa on luvassa odotettuja uusia kuvioita, kaivattuja vanhoja kuvioita ja sitten kaikkea sitä ennalta-arvaamatonta, jota ei voi välttää.

Alanyan asuntotilastojen mukaan paljon asuntoja on myyty myös viime kuukausien aikana. Ja paljon asuntoja on tullut myyntiin siksi, että ne ovat olleet jonkun lainan takauksena. Asuntojen hintatasossa on kuulemma tapahtunut känne laskusuuntaan. Se olisi hienoa. Vieressä kuva Kestelistä ja silloisesta naapuritalosta. Tuon talon parvekkeen nurkka oli vain parin metrin päässä minun makuuhuoneeni parvekkeesta. Oikealla puolella kuvaa olisi Akropol-hotel, no on se siinä edeleen vaikkei kuvassa näykään. Ja vasemmalla olisi Summer Sun apart, js muistan nimen oikein. Meidän talollamme oli turkkilainen nimi ja asukkaisto, naapuritalo oli myyty pääosin turisteille. Uima-allas, sauna ja kuntosali oli yhteinen SUmmer sunin kanssa, samoin hallinto. Ilman Green Life-hotellin aiheuttamaa meluhaittaa asuisin todennäköisesti edelleen tuolla. Mutta mistä sitä tietää, josko Kestel olisi myös se seuraava osoite, tosin joku oikeasti rauhallinen ja meluton alue. Nykyisessä asunnossa on oma hyvät puolensa, gekkosta ja hämähäkistä huolimatta, ja ansiosta. Silti on taas aika katsella mitä on tarjolla asunnonmyyntirintamalla.

Toivorikkaasti uusia tuulia kohden 😊 Vietä hyvä viikko!


keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Haukan katseella ja lempeällä sydämellä

Alanyan satamasta, aallonmurtajalta Kalelle päin
Mistä me ihmiset herkästi puhumme -pahuudesta ja kokemistamme vääryyksistä. Se, mihin keskitämme ajatuksemme ja mistä puhumme, saa jakamattoman huomiomme ja energiamme. Kummalleko haluamme sen antaa, hyvyydelle vai pahuudelle? Miksi aloitan tällä aiheella? Kulunut viikko on ollut poikkeuksellisen rankka, epäoikeudenmukainen ja paljon pahaa mieltä ja turvattomuutta tuonut. Päätin kuitenkin etten anna näille tapahtumille tämän enempää valtaa. Totean pari juttua asiaan liittyen, ja jätän taakse. Minulla olisi mahdollisuus kostaa hallussani olevilla asiakirjoilla ja pahoilla sanoilla, joita osaan minäkin asetella satuttavaan muotoon, mutta mitä hyötyä siitä on? Ja mitä iloa siitä on?

Kerron mieluummin tuosta ruskeasta haukasta, jonka taas näen istuvan tuossa ikkunoitteni lähistöllä olevan sähköpylvään päällä maassa tepastelevaa lounasruokatarjontaa katsellen. Eilenkin olin sen verran tyhmä, että nousin tavoittelemaan kameraa ottaakseni kuvan siitä. No, tietysti haukka huomasi liikkeen, katsoi hetken ja lensi pois. Näin on käynyt joka päivä viimeisen viikon aikana. Vasta tänään, tässä aurinkoisen ikkunan vieressä läppärillä istuessa päätin olla häiritsemättä hänen ruokailuaan. Samalla saan hetken ihailla uljasta lintua. Sen hetken, kun maltan olla hiljaa ja liikkumatta.

Olen yrittänyt käyttää samaa taktiikkaa tiettyyn perheeseen, siis että olen hiljaa ja lähes näkymättömissä. Silti olen elänyt omaa elämääni, vain väistellen heitä ja vältellen kaikkea kommunikointia. Se ei riittänyt. Niin rouva kuin herrakin näyttää hakevan paikkoja ja tilanteita päästä sanomaan pahasti, päästä aiheuttamaan mielipahaa ja nöyryyttämään. Toiset ihmiset ovat sellaisia, mutta Luojan kiitos heitä on täällä vähemmistö, ainakin oman kokemukseni perusteella. Ja niin nytkin hyväntahtoiset ihmiset yrittävät auttaa, yrittävät löytää tilannetta helpottavaa ratkaisua, ja tukevat minua. Yllättävintä oli eilinen tapaaminen. Viranomainen, fiksu ja ihmisiä käsittelemään tottunut mies tilanteet kuultuaan ja monia kysymyksiä kysyttyään sanoi, että pysy lujana äläkä pelkää niitä, vain Jumalaa tarvitsee pelätä. Ole rauhassa, kärsivällinen ja pidä puolesi, tai ne kävelevät ylitsesi mennen tullen (suomennettu vastaavaksi ilmaisuksi). Jo riittää puhuminen tästä.

Meidän tanssinopettajamme jakoi tänään lyhyen videon vuorilta, lomamatkaltaan. Vuorilla on paljon lunta, ja siellä missä hän on nyt, on lämpötila poikkeukselliset -20 C. Jaa-a, kukas siellä kyseli että missä lumi ja missä pakkaset. Useampikin. Täältä niitä löytyy. Ja Alanyan AkDağ Kayak Merkesi eli AkDag vuoren laskettelukeskukseen liittyvä kesustelu käy aktiivisena, ja pohtii mm. lisääkö laskettelukeskuksen rakentaminen todella talviturismia, vai ei. Ainakin tämän alueella asuvan ulkomaalaisen se saisi käymään laskettelemassa, mikäli paikalle pääsee myös bussilla. Jos oletuksena on oma auto, on vastaukseni toistaiseksi ei kiitos.

Alanyan yli lumivuorille, ei ole pitkästi sinnekään
Gazipasassa tuotetaan kahvia. Nyt ihan virallisesti uutisoitiin Gasipasassa olevien kahvipensaiden voivan hyvin ja tuottavan laadukasta satoa. Sekä kasvihuoneisiin että avomaalle halutaan nyt istuttaa lisää kahvipensaita, sillä päästäkseen markkinoille volyymiakin on oltava tarpeeksi. Gazipasahan on Turkin lämpimintä seutua, ja siellä tuotetaan monia sellaisia trooppisia hedelmiä ja kasviksia, joiden hyvinvoinnille ilmasto vielä sopii, ei ole liian kylmä. Tämäkin Alanyan alue, jossa asun, on talvella kylmä. Nyt muutaman päivän on ollut hyytävän kylmä tuuli, ja lämpimin toppatakkini sekä pipo ja hanskat ovat olleet tarpeen. Kesävaatteissa toki tarkenee suojaisissa paikoissa, ja niissä lämpö saattaa kohota mukaviin lukemiin. Ajankohdasta ja kylmyydestäkin johtuen influenssa jyllää täällä, niin minussakin, ja muutama sohvapäivä on tiedossa.

Alanyan Kestel ja Kestelin vuori 😍
Suomessa on kuulemma lämmintä :D . Olin jo ostamassa lentolippua, kun netti pimeni täysin, mutta nyt kun netti yms taas toimii, en ihan heti näinä päivinä ole tulossa. Parit kolmet synttäripaketit tulen toimittamaan ihan henkilökohtaisesti, mutta aika näyttää kestääkö se reissu viikon vai kuukauden vai jotain muuta.

Annetaan auringonvalon kirkastaa sisäisesti, satoi niskaan mitä tahansa. Se lisää hyvinvointia tosi paljon. Ja ollaan ihmisiksi, myös niille, jotka eivät sitä ansaitsisi, mutta siksi että itsellemme hyvyys on tärkeämpi. Ja seikkaillaan ja iloitaan. Niistä kertyy elämää päiviin.