Myötätunnosta

Historialllinen laatta Alanya, Pun.torni

Tämä ympäröivä kulttuuri opettaa meille maahanmuuttajillekin monenlaisia sosiaalisia taitoja. On jopa hiukan pelottavaa aloittaa tällaisella lauseella, puuttua näin isoihin asioihin, mutta raapaisen vain vähän pintaa. 

Eilen kävin Alanyan Kaupunginteatterissa katsomassa Grönholm Metodi -nimisen näytelmän. Jossain takaraivolla kävi ajatus, että olen kuullut Grönholm metodista aiemminkin, mutta en muistanut että mitä. En myöskään halunnut googlettaa tai muutoin etsiä siitä tietoa, en edes lukea esitettä, sillä yllätys toimii minulle paremmin. Niin toimi nytkin. Taas kerran lopputulos oli järkyttävä ja yllättävä, sellainen ajattelemaan laittava. Siis juuri sitä mitä teatterin tuleekin tehdä. Pelkät tyhjännaurukomediat ei niin kiinnosta, vaan syvemmältä riipaisevat ja ajatus- ja toimintamaailmaa haastavat näytemät ovat kiinnostavia. 

Saisikohan tällaisen oven meillekin, kiitos

Alanyan KAupunginteatteri on pieni teatteri, jossa on kuin taivaan lahjana muutama hieno, taitavanäyttelijä, ohjaaja, lavastaja ja valomies. Kun sinne katsomoon menee ja näytelmä alkaa, niin viimeistään 15 minuutin kuluttua olen jo niin uppoutunut näytelmän maailmaan, etten näe enkä kuule mitään muuta. Se on teatterintekijöiden ammattitaitoa ja iso kiitos siitä. Yksi tärkeimmistä on kuitenkin näytelmien valinta. Mitä sisältöä näytelmässä on, mikä sen näytelmän tavoite ja ydinajatus on. 

Olen kuullut sanottavan muussa yhteydessä, ettei tarina ilman opetusta ole mikään tarina. Se sama sopii näihinkin, ja kunnioitan näytelmien valitsijoita. Eilisen näytöksen yksi tehtävä oli ottaa kantaa ihmisten kykyyn osoittaa myötätuntoa, ja huomauttaa ihmisille myötätunnon ja empatian tarpeellisuudesta. Tätä edeltävä otti kantaa moraalittomuuteen ja "selkärangattomuuteen". Ensimmäinen, jonka täällä katsoin muistutti ihmisen vastuusta ja valinnanmahdollisuudesta, siis mahdollisuudesta valita vastuunkanto.

Menossa jostakin jonnekin, päämäärä ei näy

Tanssiryhmä, jossa treenaan, opettaa meille ryhmäkuria ja opettajan ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista. Niiden lisäksi tämä maahanmuuttaja opiskelee siellä myös sellaista yläluokan paikallista käyttäytymisnormistoa, jota ei opi turistiyhteyksissä. Menossa on neljäs kuukausi, ja opettaja ei vieläkään puhu minulle henkilökohtaisesti yhtään mitään. En vieläkään tiedä miten häntä kohtaan tulee käyttäytyä, paitsi että häntä teititellään vaikka hän on minua paljon nuorempi. 

Samoin ryhmäläisistä tiedän vain neljän ihmisen etunimen, ja osaa ryhmäläisistäkin teititellään, vaikka he ovat nuoria. Ja vastaavasti osaa sinutellaan. Ehkä vielä joskus ratkaisen tämän palapelin. Vihjeenä lienee sukunimi ja sosiaalinen asema, joita ei tietenkään ulkopuolelta tulleena voi tietää. Osan olen huomannut pettyneen siihen, että olen teititellyt heitä. Osa taas ottaa sen kohteliaisuutena. Iik mikä labyrintti ilman ohjeita ja vihjeitä.

Entinen koti ei ihan näy

Naapurusto sitten... Eilen huomasin oppineeni jotain, mutta negatiivisella tavalla, no, tavallaan positiivisella kun suojasin itseäni. Yleensä olen paikallisen ihmisen tavatessani avoin ja varaukseton, ja vasta ensitapaamisen jälkeen muutan suhtautumistani, jos se on tarpeen. Eilen olin menossa tuossa lähitiellä kohti bussipysäkkiä, kun takaani tuleva auto pysähtyy vierelleeni, ikkuna avautuu ja mies auton sisältä kysyy mihin olen menossa. Kerroin että teatterille. Hän sanoi että hyppää kyytiin, niin vien sinut sinne. 

Kävelin jo auton toiselle puolelle, avasin apumiehen puoleisen oven, ja muutin mieltäni. Kerroin että takana on tosi huono kokemus naapuriin ja vastaavaan tilanteeseen liittyen tässä lähiviikoilta, että siksi en nyt tule, kiitos, ja löin oven kiinni. Mies ajoi tiehensä ja minä kävelin bussipysäkille. Heh, muistinpas, viime hetkillä, ja olen oppinut jotain. Ne olivat ensimmäiset ajatukset. Sen jälkeen vasta palasi normaalimpi, avoin ja luottamuksellinen ajatus. Toinen on niin hyväsydäminen että tarjoaa autokyytiä, ja hän joutuu epäsuotuisaan asemaan ja pettyy siksi, mitä joku muu on tehnyt ennen häntä. Teatterilla oli myös toinen naapurini, ja hän tarjosi skootterikyytiä kotiin näytöksen jälkeen.  En lähtenyt siihenkään kyytiin, ja sekin naapurin mies suutahti. Mutta... oletettavasti molempien vaimot ovat tyytyväisempiä tilanteeseen juuri nyt. 

Sateiden ja myrskyjen viikko on tulossa, jotta...

Viimeisten vuosien aikana olen oppinut kärsivällisyyttä aivan valtavasti. Ympäristö, jossa Suomessa elin, oli täysin toisenlainen, hektinen, kiireinen ja vaativa. Kiire, kiire, kiire, heti, heti, heti. Onneksi näin elämästä myös tämän toisen puolen, täällä. KAikella ei olekaan niin älyttömän kiire, eikä kaikkea haluamaansa saa heti. Kaikkein suurimman unelmani eteen joudun edelleenkin paiskimaan töitä, ja siinä samalla odottamaan kärsivällisesti hetkeä, jolloin sen toteutumisen aika tulee olemaan. Kärsivällisyys sisältää myös ison annoksen luottamusta. Luottamusta siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, ja ne järjestyvät aikanaan ja tavallaan kun teen töitä tavoitteeni eteen. Ja luottamusta siihen, että olen tarpeeksi hyvä, ja riitän tällaisenaan siihen mitä minun on juuri nyt tarkoitus tehdä. 

...osaa sitten taas arvostaa kun aurinko paistaa

Tarvitsee vain kuunnella mikä sydäntä kutsuu, ja tehdä parhaansa. Matkan haluamaansa tavoitteeseen voi aloittaa vaikkapa olemalla kiltti ja kärsivällinen, ja ottamalla ensimmäisen askeleen eteenpäin.

Tämä maahanmuuttaja on saanut taas monia elämyksiä, joitakin ahaa-elämyksiä, ja kaikesta huolimatta luottaa inhimillisiin ja samoja arvoja jakaviin ihmisiin enemmän kuin vuosia sitten, ihan vaan siksi kun on elossa ja nauttii elämästä.

Jokainen tarvitsee myötätuntoa. Iloa ja eloa uuteen viikkoon, ihan omavalintaisesti 😊

Vuoden ravintolakokemus, Alanya Öğretmen Evi

Tämä ei ole kyseinen ravintola. Tunnelma oli samanlainen.

Meillä oli kello 18 varattu pöydät Alanya Öğretmen Evi nimisestä ravintolasta lähellä Kleopatrarantaa ja lähellä poliisiasemaa sekä isoa linja-autoasemaa. Saavun paikalle klo 17.45 ja kysyn respasta onko muu porukkamme jo tullut. - En tiedä. Kysyn että olenhan oikeassa paikassa, että onko varauksemme tänne vai Alanyan toiseen Öğretmen Eviin. -En tiedä. Tässä vaiheessa vahtimestari tulee ovelta luokseni ja sanoo, että tänne se varaus on. Hänkään ei tiedä aikaa. Respassa kännykkäänsä tauotta selaava nuori nainen sanoo lopulta, yhä kännykkäänsä tuijottaen, että sali on tuolla, mene sinne ja katso itse. 

Kävelen ruokasalin puolelle, ja kysyn oven lähistöltä kassan takana istuvalta vahtimestari-kassa-rouvalta. -En tiedä. Ne olivat hänenkin vakiovastauksensa jokaiseen kysymykseeni. Paitsi viimeinen -voit odottaa tuolla aulassa ( ja osoitti takaisin hotellin aulaan). Ja koko läsnäoloni ajan hänkin tuijotti kännykkäänsä. Yritän olla sanomatta tässä tekstissä kaikkea mitä ajattellin. Katsotaan onnistuuko se. Koska vahtimestarin vastaus vakuutti minut siitä, että olen oikeassa paikassa, niin menin sinne hotellin puolen aulaan odottamaan. Ajattelin, että ennemmin tai myöhemmin joku samasta ryhmästä tullee sen aulan kautta ja asia selviää.

Vähän myöhemmin siihen tuli toinenkin samaan ryhmään kuuluva, ja istuutui viereeni. Istuimme ja odotimme. Jonkun verran yli klo 18 ruokasalin puolelta aulaan tulee ryhmämme johtaja, ja tervehtii meidät molemmat odottavat naiset hyvin tuttavallisesti ja ystävällisesti. Respan työntekijänaisen ilme oli näkemisen arvoinen. Menemme saliin, jossa ryhmäläisiä jo istuu taaempana, paikassa, johon ovelta ei näe. Hhmmm, kuinka kauan he ovat istuneet? Ja miksei kumpikaan talossa työskentelevistä naisista voinut sanoa, että tuolla he ovat, mene tuonne? Eivät voineet, ei.

No, ryhmämme alkaa kokoontua paikalle. Meidät on jaettu useisiin pieniin pöytäkuntiin, vaikka olisi voinut olla iso, yhteinen pöytäkin. Ehkä siitä olisi ollut turhaa vaivaa talon työntekijöille. Istun samassa pöydässä erään pikkulapsiperheen kanssa. Olen ainoa läsnä oleva ulkomaalainen, ja kerään yllättävän paljon katseita tässä paikassa ryhmämme ulkopuolisilta ihmisiltä koko paikallaoloni ajan. Se ei johdu kauneudesta, ei pukeutumisesta eikä äänekkydestä tms. vaan ainoastaan siitä, että ulkonäöstäni olen tunnistettavissa ulkomaalaiseksi. 

Samalla kun me pöydässä istujat tutustumme toisiimme, me odotamme puolisen tuntia että tilauksemme otetaan. Ei sitä silloinkaan otettaisi, mutta pöytäseurueemme perheen mies päättäväisesti ja kohteliaasti vaatii tarjoilijaa ottamaan tilauksen vastaan, kun olemme odottaneet näinkin kauan. TArjoilijoilla ei ole kiirettä, sillä asiakkaita on vielä huomattavan vähän. Lopulta tarjoilija suostuu ottamaan tilauksemme, ja muistan myös kertoa maitoallergiasta ja pyytää maidottoman ruoan.

Samassa pöydässä kanssani istuva lapseperhe saa jo alkuruoat, minun kohdalleni ei ole tehty edes kattausta, joka kertoisi että tilaus on olemassa. Minä odotan. Perhe odottaa ja heidän alkuruokansa jäähtyy. Noin 20-30 minuutin kuluttua perheen alkuruoan saapumisesta perheen mies pysäyttää taas tarjoilijan, ja kysyy miksei minun tilaustani ole aloitettu. Tarjoilija tarkistaa asian kännykästä, sitten keittiöstä. Minun tilaustani ei löydy. Se on poistettu. Tarjoilija kysyy tilaukseni uudelleen, ja lähtee hoitamaan asiaa. 

Hetken päästä tarjoilija tuo eteeni leipää, jossa arvelen olevan maitotuotteita. Kysyn asiasta. Hän sanoo ettei siinä ole maitoa. Kerron, että yleensä tällaisen leivän taikinassa on käytetty jogurttia, ja sekin on maitotuote. LIsäksi leivän päällä on voita, joka myös on maitotuote. Tähän perheen mies lisää, että minä olen kyllä tilatessani ilmoittanut maitoallergiasta. Tarjoilija lähtee keittiöön kysymään asiaa, ja tulee pian takaisin, ottaa leivän pois edestäni ja sanoo, että on siinä maitoa. Perheen mies katsoo tilannetta, ja kysyy tarjoilijalta, että mitä tuon tilalle. -Olkoon syömättä leipää kun ei kerran voi syödä sitä, sanoo tarjoilija. Mies katsoo tarjoilijaa pitkään, mutta emme kukaan kommentoi enempää. Antaa olla.

Perhe saa pääruokansa. Heillä yksi pääruoka-annoksista oli grillattua kananrintafilettä, kuten minullakin. Vilkaisen annosta syrjäsilmällä, ja totean että näyttää hyvältä. Odotan, ja lopulta saan ruokani eteeni. Perheen mies katsoo annostani epäuskoisena. Minun grillattu kananfileeni osoittautuu kanan koiveksi, joka on aukaistu levymäiseksi ja grillattu nahkoineen, nivelineen ja luunsiruineen kaikkineen. Siinä ei ole kovin paljoa syömistä, ja muutaman kerran saan poistaa suustani luunsirun tai kovan jänne/ nivelpalan. Grillattu tomaattini maistuu ihan kanalta, kanan liemeltä, ja grillattu vihreä paprika on väkevä. Syötyäni sen mitä lautasella oli syömiskelpoista, tekee mieleni lähteä jonnekin muualle syömään, sillä jää nälkä. 

Perheen mies tilaa baklavat ja teet meille kaikille jälkiruoaksi, koska se on ainoa listalla oleva maidoton jälkiruoka. Baklava on loppu, sanoo tarjoilija, ja teet pitää itse hakea tuolta keittiön nurkalta... Mies katsoo hetken, ja hakee teet sekä tilaa perheelle künefen. Jatkamme seurustelua, samalla kun meidän kaikkien silmiin osuu se, että muihin pöytiin teet tarjoillaan ihan pöytään asti. Me otimme myöhemmin lisää teetä, ja tuolloinkin meidän piti hakea teet keittiön nurkalta. 

Ryhmäämme kohtaan ei kaikki mennyt ihan niin kuin oli toiveissa, mutta  kaikista niistä en voi puhua tässä kun niihin liittyy muita, tunnistettavissa olevia henkilöitä. Ilta oli täysin erilainen kuin ennalta odotin, siis ravintolan henkilökunnan, ruoan tason ja illan esiintyjän tason osalta. Ei ollut kalliskaan, mutta tulenko toiste? Tuskin, oli ensimmäinen ajatukseni, mutta toisaalta, jos tuo ryhmä tulee toiste, niin tulen minäkin. Katsotaan mitä sitten tapahtuu.  

Alanya Öğretmen Evi, miten meni teidän omasta mielestänne? Teillä oli vapaus valita miten toimitte, miten palvelette ja mitä tarjoatte. 

Kaikkien näiden täällä oltujen vuosien aikana en ole joutunut kohtaamaan tällaista missään muualla. En kertaakaan. Ja tiedän ettei tällaista paljoakaan ole. Tämä kyseinen paikka on iso poikkeus, ja siksi ansaitsee ihan oman postauksensa. Luojan kiitos Alanyassa on paljon ihmisystävällisiä, mukavia, valoisia, aurinkoisia ravintoloita, hotelleja ja ruokapaikkoja, johon ovat tervetulleita myös ulkomaalaiset ja ulkomaalaisten kanssa puhuvat lapsiperheet. JOs sinunkin kokemuksesi on ollut tämän suuntainen, älä lannistu. 99% on parempaa. Täällä voit elää vuosikausia törmäämättä tällaisiin ongelmiin, sillä todellinen Alanya on suvaitsevainen ja monikulttuurinen.

En minä, en ainakaan kovin paljon

Alanya, CayEvi ja paljon auringonvaloa...

Kovatuulinen päivä, paitsi niinä hetkinä kun ei tuullut. Tuulessa kaipasi toppatakkia, tyvenessä riitti kolme paitakerrosta. On ollut hurjan hieno tunne olla taas auringonvalossa. Kropalla on viikkojen valovaje, jonka täyttäminen alkoi tänään. No, tiedossa on ainakin rantapäiviä hietikolla hyvässä seurassa istuskellen. On tiedossa muitakin projekteja, sillä kotiinpaluu sujui sekä odotusten mukaisesti, että täysin vastoin odotuksia.

Ensin maahantulo. Rajalla passintarkastuksessa tuli ongelma, ihan "pieni ongelma". Minulta puuttui maahantuloon oikeuttava oleskelulupakortti, ja mukana oli "vain" väliaikainen oleskelulupa eli maahanmuuttoviraston leimaama paperi. Rajavirkailija sanoi ettei voi päästää tällä maahan. "Mutta kun Alanyan maahanmuuttovirastossa sanottiin että tämä riittää, ja lähtiessä Gazipasan rajaviranomainen sanoi että tämä riittää..."

Alanyan kaupungintalon edustan tulppaanipuisto kukkii...

Käskivät minut hirmuisen pitkien passintarkastusjonojen reunamilla sijaitsevalle poliisin palvelutiskille, jossa voi tarkistaa onko päätöstä tehty ja onko se myönteinen vai kielteinen. Menin tiskille, ja äkäinen poliisi ilmoitti ensitöikseen "Böyle olmaz!" Aikansa marmatti, ja lähetti sitten takaisin passintarkastusjonoon, tiskille lähettäneelle virkailijalle. Virkailija kysyi missä saamani tarkastuslappunen on. Eivät antaneet mitään lappusta. Hän soitti tiskille ja lähetti sitten sinne uudestaan, ja sanoi että mikäli olen maahantuloon oikeutettu, niin heidän tulee antaa pieni lappu, joka on erittäin tärkeä tuoda tänne asti, älä hukkaa sitä.

...ja se kukkii monin eri värein...

Menin uudelleen, ja siinä matkalla muistin, että Ptt eli postilaitos laittoi minulleturkkilaiseen numerooni jokin aika sitten tekstiviestin, jossa kerrotaan uuden oleskelulupakorttini saapumisesta Alanyan pääpostiin. Se löytyi. Jee!!!  Näytin sen tekstiviestin poliisin palvelutiskillä kaikkien muiden papereiden, korttien ja passin lisäksi, ja sain pienen lapun, sen, joka yllättäen osoittautui ihanaksi pikku lappuseksi. Sillä pääsi maahan. Vähänkö helpotti. Ehdin jo hieman panikoida, sillä olen vuosien varrella kuullut tilanteista, joissa maahantulo on evätty kunnes poikaystävä tms on pystynyt toimittamaan asiaankuuluvan dokumentin Alanyasta Istanbuliin. Kukas minulle olisi sen hommannut ja toimittanut sinne missä minäkin olin? Ei tule ketään mieleen. Onneksi asia hoitui tällä kertaa näin. Kävinpä tänään hakemassa postista sen kullanarvoisen oleskelulupakortin, ja talletin hyvin. Toiset ottavat siitä kopioita itselleen, jos vaikka alkuperäinen hukkuu, mutta en ole vielä siihen oppinut. Ei ole toistaiseksi hukkunut, eikä ole tarkoitus hukata tämänkään jälkeen.

...ja monessa ei kokoluokassa. Matalia silmäniloja.

Lentokenttäkuljetuksessa mokasin...kellonaikojen suhteen. Olin tilannut kyydin tuntia myöhemmäksi kuin mikä oli koneen laskeutumisaika, mutta eipä siihenkään maailma kaatunut, vaan siitä selvisi odottelulla. Kotiin tulo sen sijaan oli valitettavasti odotusten mukainen siinä mielessä, että vuokraisäntä oli käynyt asunnossani luvatta, minulta uhkailulla ja painostuksella ottamillaan avaimilla. Kuskin kanssa marssimme heidän ovelleen kysymään avaintani, ja hän sen heittikin ja toivotti sitten hyvät yöt. Ehei, ei se nyt ihan näin mene.

Punaista värienergiaa <3

Kuskille olin kertonut ennakkoon mikä oli lähtötilanne ja mikä on olettama, eli että ovat menneet asuntooni ilman lupaa. Kerroin että käynnistän kännykän videotallennuksen juuri ennen avaimen kysymistä. Kysyin siinä samalla, että onko ollut tulipalo -ei, onko ollut vesivahinko -ei, onko ollut joku sähkökatastrofi -ei. Oletteko käyneet asunnossani poissaollessani -ei. Jaaha, no tulepa tänne, katsotaan porukalla mikä tilanne on. Sen näkee heti tässä ovea avatessa... mutta täällähän on käyty. Oletteko käyneet asunnossani poissaollessani -siitä ovelta vaan katsoin. No, tulepa tänne, niin katsotaan missä asti olet käynyt... 

NArsissejakin on, kahta eri väriä.

Niin keskustelumme ja tarkastuskierroksemme jatkui. Ukko kielsi ensin käyneensä asunnossa, sitten myönsi katsoneensa ulko-ovelta sisään, seuraavaksi myönsi käyneensä sisällä katsomassa joka huoneeseen jne. Ilmoitussluontoisesti ja todistajan läsnäollessa kerroin, että nyt minun on sitten ilmoitettava asiasta poliisille, koska a) te olette saattaneet kopioida henkilötietojani täällä olevista vanhoista passeista ja henkilökorteista, b) olette saattaneet kopioida suomalaiset ja turkkilaiset pankkitilitietoni ja d) olette saattaneet kätkeä tänne jotakin tms. Ukko ei missään vaiheessa kiistänyt mitään muuta kuin sen, ettei muka tiedä ettei vuokralaisen asuntoon saa mennä ilman lupaa. Kerroin että asia löytyy myös notaarin vahvistamasta vuokrasopimuksesta, että hän voi halutessaan lukea sen sieltä. Tässä vaiheessa ukko yritti vetää kuskin mukaan itsensä puolustamiseen, mutta kuski ei siihen lähtenyt, enkä minä antanut tilaa. Puhuimme koko ajan sen verran isolla äänellä, että alakerran vuokralaisetkin kuulivat.

Tänään tapasin rouvansa rappukäytävässä. Hänkin aloitti teennäisten tervehtimisten jälkeen litaniansa -mieheni on vain kurkistanut ovelta sisään, että kaikki on ok. Juu, ei kannata yrittää hämmentää asiaa enempää, sillä kaikki eilinen keskustelu tallentui videolle, ja siellä miehenne myöntää moneen kertaan, että on ollut asunnossa sisällä, luvatta, joten turha yrittää muuttaa faktoja. Tunnin päästä ovikello soi, ja rouva on ison teemukinsa kanssa oveni ulkopuolelle, ilmeisen sisääntulohalukkaana. Hän ottaa jo askeleen eteenpäin samalla kun sanoo, että voinko minä tulla sisälle. Et voi. Ovea sulkiessani näe suuren hämmästyksen leviävän hänen kasvoilleen. 

En minä ala heidän painostustaan kuuntelemaan. Molemmat heistä pyrkivät vain ja ainoastaan painostamaan ja/tai uhkailemaan että en puhuisi asiasta mitään poliisin kanssa. Valitettavasti oman turvallisuuteni takia on puhuttava. On jotenkin koomista, että nyt he ovat minulle vihaisia vaikka he itse ovat toimineet laittomasti ja he itse ovat toimintapäätöksensä tehneet. Tässä asumisen turvaamiseksi on taas vaihdettava lukko ja asennutettava myös murtorauta, sillä ovenpielessä on murron jäljet. Kuka tietää mitä tapahtuu kun seuraavan maasta poistumiseni yhteydessä en ennalta kerrokaan että poistun (uhkailun välttämiseksi), ja hän saa huomata että hänen ilman lupaani teettämänsä kopio nykyisestä avaimestani ei sitten enää toimikaan. No, valvontakamerani toiminee silloin. Ehdin asennuttaa senkin ennen uutta lähtöä. Mutta tuo tympeä tyyppi ei sitä kameraa, sen asennusta ja lukon uusimista maksa, vaan ne jäävät kaikki itselle. Tällaista on vuokralla asuminen epärehellisen vuokraajan asunnossa. Se Kalen asunnon vuokraajaperhe oli ainutaatuisen ihana. Koskaan he eivät menneet asuntooni ilman lupaa, eivät kertaakaan. Ihana että sellaisiakin ihmisiä on.

Arvaapa paljonko tämä(kin) motivoi nopeuttamaan oman mökin rakentamista?

Tontin oston ehto

Palmun pintaa ennen toista leikkuuta

Kaiuttimista soi Kyösti Mäkimattila & Varjokuva: Jos sielusi löydän. Palan, sekä tuosta hurmaavasta esityksestä että kuumeesta ja flunssasta. Aamulla heräsin jo hämärän aikaan, ja kuulin aaltojen pauhun parvekkeelle asti. Käsittämättömän hieno fiilis. Yöllä myrsky ravisteli ja kolisteli tätäkin taloa, poisti pienimmät kukkaruukut parvekkeeltani, ja näkyy katkoneen puita naapurustossa. Meri tyrskysi isosti vielä aamullakin, ja vaahtopäinä kuohuvia ihania aaltoja näkyi kaukaa isolta selältä aina rantaan asti. Jalat ja sydän yrittivät viedä rantaan nauttimaan aaltojen pauhusta ja voimasta, mutta järki vei maahanmuuttovirastoon. 

Oli vuosittaisen tapaamisen aika, ja tällä kertaa herra A tuli mukaani mm siksi, kun piti saada varmuus myös tonttikysymykseen. Kiinteistönvälittäjät sanoivat, että jos ulkomaalainen ostaa täällä tontin, niin sen pitää ehdottomasti olla kaava-alueella (imarli arsa). Koska haluamani tontti ei ole kaava-alueella (imar plan),  eikä sinne alueelle ole tänä vuonna tulossakaan kaavaa (mitä todennäköisimmin), niin halusimme etsiä mahdollisia keinoja siihen, että tonttikauppa siten aikanaan tulisi hyväksytyksi. Kiinteistönvälittäjät joko eivät olleet ajan tasalla, tai halusivat vain myydä paljon kalliimpia kaava-alueen tontteja (isompi oma tulo). 

Palmuenergiaa

Virkailija, jonka kanssa asioimme, tarkisti vielä asian kokeneelta, vanhemmalta virkailijalta. Maahanmuuttoviranomaiset sanoivat yksiselitteisesti, että riittää että TAPUssa lukee maan käyttötarkoituksena Mesken, asumiseen tarkoitettu maa-alue. Enempää ei tarvita. Iso helpotus ja moninkertainen hurraa! 😍

Virastosta ruokakaupan kautta kotiin tullessa aallot olivat jo paljon pienemmät, kuume korkeammalla ja energia ihan loppu. Monta kertaa katselin kaihoisasti rannan suuntaan, mutta onneksi järki voitti tässäkin suhteessa. Rantaan voi mennä toisenakin päivänä, sitten joskus. Muutaman tunnin päiväunet on nyt takana, ja olo on hieman parempi. Jospa söisi hedelmiä, lisää D-vitamiinia ja uudestaan unille. Aamulla voi herätä energisenä ja ilman kuumetta ja flunssaa. Siinä on koko loppuillan ja ensi yön suunnitelma. 

Ihania ihmisiä

Ihanaa tämä asuntojen katselu. On ja ei. Oikeasti se on mukavaa, silloin kun on rehellisiä ja suoraselkäisiä rakennuttajia, joiden asuntoihin voi tutustua. Mutta, mutta... nämä kiinteistönvälittäjät ja välitysfirmat, ne saavat kyseisen alan näyttämään huonoimmat puolensa.

No, ei ole enää uutta eikä uutinen, että ulkomaalaisen soittaessa ja kysyessä vuokra-asunnosta se kyseinen vuokra-asunto on juuri mennyt, tai sellaista ei ole ollutkaan. Itse asiassa netissä on ollut paljon vuokra-asuntoilmoituksia, joiden asuntoja ei ole olemassakaan sillä hetkellä kun olen niitä kysynyt. Tänään oli viimeksi sellainen hetki.

Menin keskustaan D*** Gayrimenkulin toimistoon tapaamaan Rıdvan Yiğit -nimistä miestä, sillä hänen nimensä ja puhelinnumeronsa koreili eilen nettiin ilmestyneen uuden ja normaalisti hinnoitellun kolmion vuokranvälittäjänä. Kyseinen toimisto löytyi helposti, ja he olivat ihan oikea toimisto. Monen kiinteistönvälitysfirman kohdalla on ollut niin, ettei löydy firmalle mitään toimistoa, eikä löydy firmasta mitään tietoja netistäkään. Tuolloin on herännyt kysymys onko koko firmaa laillisesti olemassakaan, vai onko se vaan pöytälaatikkofirma. Tämä firma oli aito.

Toimistolla kysyin Rıdvan Yiğitiä nimeltä. Neljä ystävällistä miestä ko toimistolla yritti tavoittaa Rıdvania, ja vakuutteli että kyllä hän tulee kohta, istu vaan alas. He toivat teen ja juttelivat ystävällisesti siinä samalla. Kun Rıdvania ei tavoitettu ja odottamiskiintiöni alkoi olla täynnä, niin kerroin että etsin ko miestä siksi, kun hänellä oli ilmoitus netissä vuokra-asunnosta, tämän firman nimissä. Kysyin vielä tietääkö kukaan muu siitä. Eivät tienneet. 

Samalla herra Rıdvan Yiğit soittaa toimistolle, ja yksi miehistä kertoo hänelle miksi olen tullut. Rıdvan Yiğit vastaa, ettei hänellä mitään vuokra-asuntoilmoitusta ole, että sen täytyy olla ulkomaalaisen väärinymmärrys. Ensimmäisenä tulee mieleen että tämäkin oli feikki-ilmoitus, ja sanon sen myös ääneen. Miehet kiistävät yhteen ääneen, ettei heillä koskaan ole feikki-ilmoituksia, eikä yleensä edes vuokra-asuntojakaan. Uskon sen heistä. Oikeasti he olivat luotettavan oloisia miehiä, ja saattaisin jopa asioida heidän kanssaan uudestaankin.

Kaivan laukustani muistivihkon, naputtelen siellä olevan ilmoitusnumeron kännykässä avoinna olevaan kiinteistönvälityssivustoon, ja kas sieltä se imoitus putkahtaa. Asiaa hoitanut mies katsoo silmät hämmentyneenä ilmoitusta, ja toteaa sitten, että siellä se on. Hän katsoo kuvat ja hinnan yms tiedot. Sanoo sitten, että jospa se asunto on juuri mennyt, eikä ole ehtinyt vielä poistua tuolta järjestelmästä. Hän näyttää uskovan niin. Se asunto oli siellä vielä kun aloitin tämän jutun kirjoittamisen, monta tuntia tuon tapaamisen jälkeen. Minä ajattelen että ehkä heillä ja ilmoituksen tehneellä herralla riittää puhuttavaa tämän jälkeen.

LÄhdin toimistolta kävelemään vaistonvaraisesti pikkuteitä, joita en muista kävelleeni vuosiin, jos koskaan. Myönnän että olin hieman pettynyt siitä, että olin taas uskonut ilmoitukseen ja siihen, että voisin saada sen asunnon ilman turkkilaisen miehen läsnäoloa. Ja olin pettynyt myös siihen, että taas törmäsin joko feikkiasuntoon tai emme-halua-vuokrata-ulkomaalaisille -tyyppiin. Aktiivisesti purin tuota pettymystä siinä pikkukatuja kävellessäni, en ajatellut mihin kävelin ja eksyin. Suunnilleen tiesin missä olen, mutta en ihan tarkalleen, niin kuin tapana on. Siinä pienellä tiellä tuli vastaani virka-asuinen poliisi, joka näytti ystävälliseltä. Kysyin häneltä missä olen ja miten pääsen suorinta tietä DoyDoyn luokse. Tuosta pienestä kysymyksestä kehkeytyi pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu, joka jatkuu vielä illallakin erään porukan grillijuhlissa. Monenmoisiin paikkoihin tulee kutsutuksi kun on sopivasti puheliasta sorttia.

Ulkona, meren yllä oli taas ihanan värinen taivas auringonlaskun jälkeen. Ylempänä oli parhaimmillaan appelsiinin värinen rusko, ja alempana Suomen kaamoksen siniharmaat sävyt. Siellä ne nyt vaalenevat ja hämärtyvät sulassa sovussa. Minä lähden nauttimaan grillijuhlista, ja toivotan seikkailumielistä iltaa itse kullekin. Tällä seikkailulla tarkoitan sitä, että toimipa eri tavalla kuin yleensä, kuuntele enemmän ja ole aidosti sydämellinen myös täysin vieraille ihmisille, eri kulttuureistakin tuleville. Saatat löytää ihania ihmisiä.

MIssä asun seuraavaksi?

Puhutaanpa asunnoista.

Alanyan vahvavärinen auringonlasku

Tämän asuinrakennuksen omistaja on koko kesän pessyt etupihaa laskemalla vettä letkulla niin pihakivetykselle kuin talon kivijalkaankin. Kertaalleen näin senkin ihmeen kun pesivät letkusta vettä laskien talon seiniä ainakin metrin korkeudelle asti. Tämä on tullut viime päivinä aktiivisesti mieleen koska alimmassa kerroksessa, sisääntulokerroksessa on kosteusvaurio ja ihan älytön homeen haju. Onneksi olen kaksi kerrosta ylempänä, mutta silti. Tässäkin tapauksessa herra iso isäntä ei ole tajunnut, että betoni imee itseensä vettä. No, ei sitä tajua aina kaikki muutkaan. Nyt sitten puhuskellaan että ilmankosteus on niin korkea, ja että siksi syntyy kosteusvaurioita jne jne. Kun tulin SUomesta lokakuussa niin silloin ensimmäistä kertaa tunsin tuon hajun ja eteisen tavallista kosteamman löylyn, ja se nosti tukan pystyyn, on mietityttänyt siitä saakka.  

Tänä vuonna myös sauna tuolla pohjakerroksessa on ollut havaittavasti kosteusvaurioinen. Kuntosali on ollut koko tämän 2,5 vuotta niin pahasti kosteusvaurioinen etten ole voinut käyttää sitä lainkaan. En tiedä käyttävätkö sitä muutkaan naapuritalon eurooppalaiset lomalaiset. Makuuhuoneen ikkuna-ovi-systeemi vuotaa talvella niin paljon, että kylmimpinä aikoina huone on suljettava käytöltä. LIsäksi tänä kesänä ilmeni tuo uudesta naapurihotellista tuleva meluhaitta, joka on Haitta sanan varsinaisessa merkityksessä. Vuokraisäntä ilmoitti tänään että vuokra ja vastike nousee. Ilmoitin puolen tunnin harkinnan / asuntojen saatavuuden ja vuokrahintojen tsekkauksen jälkeen, että nykyisen vuokrasopimuksen päättyessä jouluaattona minä muutan pois. Ei ole mitään järkeä maksaa tästä sitä summaa mihin hän vuokran nostaa. Vuokrasopimuksiahan meillä on muutenkin 2 erilaista. Ensimmäinen vuokrasopimus on notaarin vahvistama ja valtiolle annettava, ja siinä vuokrahinta on vain vähän yli puolet siitä mitä se todellisuudessa on. Sanallinen vuokrasopimus on se, jota on noudatettava, eikä niistä maksuista saa kuittia. 

...auringonlaskusta kehkeytyi "valvova silmä"

Kaikkein vaikein osuus tässä tulevassa muutossa on päätös siitä missä ja millaisissa oloissa haluan asua seuraavaksi. Sitä päätöstä en ole vielä pystynyt tekemään loppuun asti. Tällä kertaa se on paljon vaikeampaa kuin aiemmin, koska aiemmin on likimain pitänyt ottaa se minkä saa, toisin sanoen vaihtoehtoja ei yksin asuvana ulkomaalaisena naisena ole ollut kovinkaan paljoa, etenkin kun olen lisäksi halunnut löytää asunnon josta maksan saman verran kuin keskiverto kansalainen. Turistihintaisia, ylihinnoiteltujahan on aina tarjolla pilvin pimein. Nyt tilanne on huomattavasti erilainen. 

Asemani yhteiskunnassa on vakiintuneempi ja tietämys, kielitaito ja verkosto ovat kasvaneet. Tiedän tasan tarkkaan mitä milläkin alueella on tarjolla sellaista mikä sopisi omiin suunnitelmiini. Tiedän keneltä kannattaa kysyä ja ketkä voi suoraan ohittaa. Tänään eräs naispuolinen "ystäväni" usutti oman kiinteistönvälittäjänsä minun kimppuuni, luullen etten itse osaa, tiedä enkä pysty, että olen samanlainen turisti kuin hän. Hitostikiitoksiavaanjakatsopeiliin. Nyt tuo hänen tyyppinsä on jo pari kertaa soittanut ja sanellut mitä minä teen ja mitä en... ja minä en voi sietää tuollaisia miehiä. 10 minuutin keskustelun jälkeen hän määräsi mitä minä elämälläni teen, miten hän järjestelee sitä ja tätä ja että sen jälkeen minä työskentelen hänen toimistossaan... ei, ei ja ei! Ei hän kysellyt mitä minä haluan ja mitkä minun tavoitteeni ja suunnitelmani ovat. Hän käveli ylitseni kuin kynnysmatosta, rahan kiilto silmissään.

Tekee nyt jo mieli laittaa puhelut estoon tai sanoa etten halua asioida hänen kanssaan, MUTTA... Tässä on harvinaisen ja karmivan iso mutta. Koska aion myöhemmin olla yrittäjänä täällä, itse valitsemillani aloilla ja laillisilla tavoilla, niin nyt olisi parempi pystyä hoitamaan tuo torjuminen sillä tavoin etten polta koko siltaa. Joudun mitä todennäköisimmin asioimaan hänen kanssaan myöhemminkin, toisissa merkeissä. Minulta kun onnistuu miesten suhteen helpoimmin se, että romutan sillan, ja mahdollisten yhteydenottojen jatkuessa varmistan vielä pariinkin kertaan että se on ja pysyy romutettuna, vähän niin kuin ampuisi itikkaa norsupyssyllä. Joten nyt on huomiseen asti aikaa keksiä mitä sille teen, niin, ja miten "kiitän" "ystävääni" tästä "avusta". Mutta jos ei hänen kanssaan auta muu kuin koko sillan romuttaminen, niin *bum*, olen valmis. Toivottavasti hän on käytännössä herrasmiesmäisempi kuin noiden puheluiden aikana. 

GArdenia avasi tuoksuvan kukkansa

Joudun siis huomenna käymään katsomassa hänen minulle valitsemaansa, huippukallista, uutta ja isoa vuokra-asuntoa ihan ydinkeskustasta, koska hätäpäissäni lupasin tulla katsomaan sitä. Tiedän jo, että se asunto on sellaisella aluella johon en suostu muuttamaan (katson korkeintaan uteliaisuudesta). Sillä alueella on monia suomihotelleja, karaokea, baareja, älämölöä ja melko lähellä myös King's Kitchen. Siksikin tunnen sen alueen hyvin, liian hyvin. Mutta löysin pari tärppiä Kalelle ja pari Kleopatrarannalle. Niitä Kleopatrarannan asuntoja lähden katsomaan ilman ketään ulkopuolista. Niihin tarvitsen vain suosittelijaltani luvan käyttää häntä suosittelijana. Kalen asuntoihin en tarvitse edes tuota suosittelijaa, sillä ne asunnot ovat entisillä kotinurkilla ja suosittelija löytyy sieltä yhteisöstä. Muutto Kalelle ja Kleopatrarannalle houkuttaa kyllä...

Muttana tässä kohden on asuntojen ikä. Sekä Kalella että Kleopatrarannalla nuo katsottavaksi valitsemani asunnot ovat isoja ja valoisia asuntoja vanhoissa taloissa. Vuokra on silti kolmessa neljästä vähän enemmän kuin nykyisessä asunnossa. Mutta Mahmutlarista saisin samaan hintaan kaksion tai kolmion uudesta luksustaloyhtiöstä, suht läheltä merenrantaa. Tämä tässä muutossa kiikastaa. Asunko vuoden vanhassa vai ihan uudessa, keskustassa vai 15 km päässä. Ja jos valitsen näistä kaikkein halvimman asunnon, niin pystynen pitämään sen vuokralla ns. kaupunkiasuntonani senkin jälkeen kun vuoristomökki on rakennettu. Niin että tästä vaan valitsemaan. Itse asiassa tämä auki kirjoittaminen auttoi taas. Luulen tietäväni mitä teen, tosin päätökseni saattaa muuttua näyttöjen, keskustelujen ja paikanpäällä saadun intuitiivisen kokemuksen myötä.

Muuttoon sopeutumattomuudesta

Alanyan kirjamessuilta hankittua 27.10.-18

Olen surullinen ystäväni puolesta, sillä hän kamppailee aika kovasti sopeutumisestaan maahanmuuttajan rooliin. Itse asiassa hän on kamppaillut vuosia, ja tilanne alkaa vaikuttaa "sopeutumattomuuden" puolelle kallistumiselta. Kun ihminen ei halua opetella paikallista kieltä, ei halua oppia paikallisia tapoja eikä arvosta ympäröivää kulttuuria, niin ennemmin tai myöhemmin hän alkaa kokea olevansa väärässä paikassa. On ihan sama mikä maahanmuuttajan ammattitausta ja koulutus on, jos hän ei lähde tietoisesti edistämään uuteen kulttuuriin sopeutumista ja roikkuu kiinni entisessä, niin sopeutumista ei tapahdu. Tällöin hän jää aina tietyllä tavalla ulkopuoliseksi, eikä ulkopuolisena oleminen tunnu kenestäkään hyvältä.

Joidenkin ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, että voi olla yhtäaikaa sekä oma itsensä että ympäristönsä kanssa sovussa elävä, ympäristöään kunnioittava, ympäristöönsä sopeutunut. Ei voi lähteä siitä olettamuksesta, että ympäristön on muututtava siksi koska itse haluaa että ympäristön on muututtava... jotta se hyväksyisi hänet niin kuin hän haluaa, niin kuin hänet oli hyväksytty syntymämaassaan. Uusi kotimaa ja uusi kulttuuri ei ole samanlainen kuin syntymämaan kulttuuri, eikä sitä sellaiseksi saa. No, aina on myös niitä, jotka eivät ole sopeutuneet edes syntymämaansa kulttuuriin ja yhteiskuntaan, mutta en nyt puhu heistä, vaan ajatteluun kykenevästä, korkeasti koulutetusta ihmisestä, jolla on kapasiteettia. Joku vain estää sen kapasiteetin käyttämisen.

Alanyan kirjamessuilta hankittua 27.10.-18

Oman kokemuksen mukaan sopeutuminen tähän kulttuuriin näyttää olevan erityisen vaikeaa äijä-naisille, miehekkäille naisille. Tarkoitan tällä naisia, jotka haluavat näyttää miesmäisiltä, usein pukeutuvat iästään huolimatta teinivaatteisiin tai äijävaatteisiin, joilla on sänkitukka tai muuten miehekkäästi leikattu lyhyt tukka, jotka haluavat aina ehdottomasti maksaa oman osuutensa ravintolalaskusta, ovat usein äänekkäitä ja aina valmiina neuvomaan miehiä heidän käyttäytymisessään, tekevät lähes kaikkea sitä mitä miehetkin (paitsi pari juttua). Listaa voisi jatkaa pitkään. 

Kaiken tämän jälkeen ei voi kokea olevansa naisena tasa-arvoinen paikallisten naisten kanssa, koska vaikuttaa enemmän mieheltä kuin naiselta, eikä ole naisena houkutteleva miesten silmissä. Jää tietyllä tavalla tässäkin asiassa ulkopuoliseksi. Ulkopuoliseksi jää kaikessa keskustelukulttuurissakin kun ei osaa kieltä. Näitä kun yhdistää, niin helposti kokee ettei ympäröivä kulttuuri ole sopiva itselle, että pitää muuttaa pois, vaikka ainoa asia mikä todella hiertää on omassa itsessä oleva kyvyttömyys olla sinut itsensä ja vallitsevan tilanteen kanssa, kyvyttömyys hyväksyä ympäröivä maailma tasa-arvoiseksi itsen kanssa.

Alanyan kirjamessuilta hankittua 27.10.-18

Kun olet ollut maahanmuuttajana uudessa kulttuurissa muutaman vuoden, niin lähtökulttuuriin sopeutuminen ei ole enää itsestäänselvyys eikä helppoa. Ainahan voi muuttaa seuraavaan maahan, taas uuteen kulttuuriin, ja sen jälkeen seuraavaan ja seuraavaan. Ehkä jossakin vaiheessa löytyy itsen tyylinen kulttuuri, tai sitten kaikkien kokemusten jälkeen lopultakin oppii sopeutumaan silloiseen ympäröivään kulttuuriin. 

Olen miettinyt usein miten tällaista ystävää voi auttaa. Keinot ovat vähäiset, lähinnä suht neutraali tiedon jako. Jos ihminen itse ei halua tehdä sopeutumistyötä, niin eihän sitä kukaan muu voi hänen puolestaan tehdä. Halu pitää löytyä itsestä sisältä, samoin toiminnan on lähdettävä itsestä. Jos ihminen haluaa ja yrittää, silloin ulkopuolinen taho voi auttaa tietoa jakamalla ja mahdollisuuksia tarjoamalla. Jos halu puuttuu, kaikki puuttuu.

Tarkasti katsoessa näkyy viiden lentokoneen suihkuvana

On ihan sama muutatko Korpisilta Pihtiputaan keskustaan, Pihtiputaalta Helsinkiin, Helsingistä Pihtiputaalle, Oulusta Inariin, Tampereelta Malmöhön tai Suomesta Turkkiin, Espanjaan tai Thaimaahan. Aina tarvitaan uusiin, paikallisiin tapoihin ja sosiaalisiin kuvioihin sopeutuminen.

Usko unelmiisi ja tee mitä työlupaan vaaditaan

Alanyan DimCay Tosmurin ja Kestelin välissä.

Tahto oli koetuksella tänäänkin, tosin hieman eri tavalla kuin fillarin kanssa. Päätin että on aika testata juoksemista pitkän tauon jälkeen. Kuten olettaa saattoi oli juoksukunto tosi paljon heikompi kuin aiemmin, mutta kerran koivet liikkuu ja kroppa pelaa, niin miksipä ei sitäkin saa taas kohotettua entisen kaltaiseksi. Lempeä aloituslenkki oli vain 2,5 km, ja jo ensimmäisen kilometrin jälkeen alkoi poltella säärissä melko vahvasti. Sen jälkeen osan kävelin ja osan juoksin, ja ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin oli kunnolla lämmin.

Kestelin puolella DimCayta, uusi silta taustalla

Juoksusta saa jotakin sellaista mitä en kävelyllä saavuta, enkä tuolla mummopyörälläkään. Sen takia se vetää puoleensa. Jos voisi tanssia jiveä, buggia, boogie woogieta tms. kuntoa vaativaa, astetta rankempaa tanssia, niin se toki korvaisi juoksun, vaan kun ei nyt ole tanssittajaa eikä yksin viitsi kovin kauaan pyörähdellä. Tyhmä kun olin, ei tullut lenkin aikana katsottua arpialueen tilannetta. Kotona hieman säikähdin, kun se oli tosi tumma, violetin sininen. Verenkierto ko ihoalueella ei riittänyt juoksulenkin aikana. Kävellessä, fillaroidessa ja tanssitreeneissä tuollaista ongelmaa ei enää ole. Ei tule enää
värimuutoksia. Mutta no, kun näinkin painava nainen lähtee äkkiseltään, uudella alulla juoksemaan, niin ihmekös tuo jos jalat ja verenkierto on kovilla 😁. Joten ei juoksulenkkejä ihan vielä, vasta painon vähän pudottua. Lisätään sen sijaan fillaroinnin tehoa, eli ylämäkeen hopi hopi.

Uuden ohitustien DImCayin ylittävä silta

Pari sanaa työlupatilanteesta. Sain viime viikolla niin hyviä uutisia asiasta, että olen ollut aikalailla työllistetty järjestelyjen suhteen. Kävimme valtion virkamiehen kanssa keskustelun, joka oli tarpeellinen, ja jonka tulos oli sekä yllättävä että erittäin mieluinen. Minun tarvitsee täyttää enää yksi ehto, ja sen täyttäminen muutaman kuukauden sisään on ihan mahdollisuuksien rajoissa. Todennäköisimmin siihen mennee vuosi, mutta ei ole kaukana sekään ajankohta. Nyt siis tunnelissa on valoa, ja tunnelin pääkin on jo näkyvissa. Tavoite on jo tosi lähellä, ja tämä on tärkeä välietappi. Henkisesti tosi tärkeä. Tähän liittyy oleellisesti kaikkien epäilijöiden ja paskanpuhujien niskalenkki, "Siitäs saitte".

Ei näy enää lunta tällä puolen, mutta varjon puolella on.

Näillä näkymin on siis edessä muutto, ehtoon liittyen, ja valmistautuminen siihen, että ensi vuonna saan tehdä avoimesti ja laillisesti asioita joita rakastan. Kaikki kielen ja kulttuurin opiskelu, yhteiskuntaan sopeutuminen sekä verkoston rakentaminen on ollut tarpeen. Ja koen tämän myöskin palkintona hyvin suoritetuista opinnoista, vaikkei se yhteiskunnan silmissä sitä ole. Ajatuksen tasolla voin palkita omaa itseäni kaikista viime vuosien ponnistuksista ja uhrauksista, ja niin teenkin. Muutama päivä on mennyt onnellisena asioita järjestellen, ja asioiden järjestymiseen uskoen.

Alanyan näkyy keskusta tuolla taustalla

Usko unelmiisi, ja keskity niihin. Unohda turhat polut, ja kulje askel askeleelta kohti
unelmiasi.

Taaperretaan kukin tyylillämme

Joesta ne tuli, ja jokeen ne palasivat kiireen vilkkaa.

Muutama sananen siirtolaisuudesta, jaksamisesta, sopeutumisesta, mielenterveydestä ja auttamisesta. Onpas ollut kuukauden alku moninaisine ihmiskohtamisineen. Vasta toinen päivä tätä kuukautta on menossa, ja nyt jo huomaa miten kevät hajottaa jotkut ihmiset. Joillekin syksy on vaikeaa, joillekin kevät. Sitten on niitä, joilla on aina vaikeaa, ja niitä, jotka osaavat hakea apua silloin kun tarvitsevat.

Alanyassa on nyt 2-3 kk ajan saatavilla suomalaisen päihdehoitajan keskusteluapua. Hänet on tänne lähettänyt eräs suomalainen taho, ja hänet tavoittaa täällä Norjan Merimieskirkolla toimivan suomalaisen kirkon tai Tosmur-Kestelin rajalla toimivan helluntalaiskirkon/vapaakirkon työntekijöiden kautta. Apua voi hakea sekä itselleen, perheenjäsenelle että tuttavalle. Tuli vaan mieleen eilisistä tapahtumista, kun joutui katsomaan ja pitämään edes jotenkin koossa ihmistä, joka voi tosi huonosti.

Valvontatehtäviä! Kanaset on irti...

Joillekin ihmisille maahanmuuttajuuden / siirtolaisuuden mukanaan tuomat uudet elämänvaiheet tulevat yllätyksenä. Jos asut osittain Suomessa ja osittain ulkomailla, olen joko suomalainen tai jo kaksikulttuurinen, niin tilanteesi on hieman erilainen. Ne, jotka muuttavat uuteen kulttuuriin kokonaan, vaikka muuttavatkin vapaaehtoisesti, joutuvat silti käymään läpi pitkän ja haasteellisen psyykkisen prosessin. Suomen Mielenterveysseura kirjoittaa aiheesta Maahanmuuttajuus ja Miten sopeutua uuteen maahan. Sivuilla on paljon hyvää tietoa, josta on taatusti apua monellekin aiheen kanssa painiskelevalle. Täällä on yllättävän paljon henkisesti huonosti voivia ulkomaalaisia, siirtolaisia.

Tuossa kissakuvassa nelijalkainen valvontakamera merkkiä Kyylä sai piristystä muuten niin tylsään päivään, kun naapuruston kanat marssivat taas päiväkävelyllään pikkuparvekkeen lähistölle. Siinä oli hyvä katsella esteettömästi 👀. Ja sen jälkeen naapuri vielä trimmasi nurmikkoa...

Sitten ihan toiseen laitaan, nimittäin äärimmäisiin huvituksiin. No, äärimmäisistä en tiedä, mutta tämä on toistaiseksi ensimmäinen ja ainoa video, jonka katselu minun on pitänyt keskeyttää jo alkuvaiheessa huimaamisen ja pahoinvoinnin takia. Alanyatv:n Kalen yläteitä ja sieltä alastuloa, satamaan asti ajoa esittelevä video, joka on kai kuvattu kypäräkameralla tms. En tiedä mikä sen aiheutti. Ehkä nopeus ja kuvakulmat olivat sitä luokkaa, että teki enemmän pahaa kuin Linnanmäen härveleissä. Linkistä avautuu Alanyatv:n Youtubevideo.

Joki ja meri. Alanturkin näkyy vaihtaneen nimeä.

Meillä on ollut ihana kesäpäivä, tosin turisteista huolimatta itsellä vielä sellainen 2:n paidan päivä. Ilta kuudelta oli vielä +18 C ja yölläkin pysytään jo yli +10 C lämmöissä. Torstain ja perjantaina hätyytellään jo +30 C rajaa, ja kaupungilla ja suojaisissa paikoissa se todennäköisesti ylittyykin. Rannoilla ja tuulisilla paikoilla saatetaan jäädä vähän alle. Meillä tuulee edelleen vuorilta niin, että aamupäivälläkin vielä palelee, mutta se on tämä rinneasumisen riemu. Mm. Akdağ-vuorella on edelleen lunta ja laskettelukeli. Ja rannalla rusketuskeli. İhan kiva yhtälö.

Hyvin onnistunut kala-ateria

ALanyan kalahallin taaemmalta käytävältä löytyy

Pari sateista ja tuulista päivää on takana. Olen ihmetellyt ääneen ja hiljaakin tätä Alanyan taivasta, siis kuinka on ollut yllättävän monia päiviä, jolloin sinistä taivasta ei näe kuin hetken, ja sen jälkeen on ilmassa jotain muuta. Ei pilviä eikä sellaista mutta muuta ylimääräistä. Tämä lehtiuutinen kertoo siitä. Pohjois-Afrikan aavikoilta ilmaan noussutta hienojakoista pölyä on liikkunut ylemmissä ilmakerroksissa tänne asti. Sateet ovat siitä ihana asia, että ne putsaavat ilmakehää tehokkaasti.

Jatkossa, jos toivoa saa, niin Saharan pölyt voisivat kulkeutua vaikkapa

Hallin käytävää

Atlantille... tai tippua takaisin Saharaan. Joka tapauksessa näiden sateiden nyt päättyessä näyttää että lämpötila nousee jo melko herkullisiin lukemiin. Seuraavan 2 viikon sääennustuksessa ei sateita näkynyt 🌅
Alanya Turkey -niminen Youtubekäyttäjä on jakanut Alanya Ultra Trail 2018 videon. Se kertoo hyvin silloisesta Alanyan säästä ja esittelee maisemia ja paikkoja, ei niinkään maratonia. Siksikin siitä on silmäniloa tänne kaipaaville. Ja hänellä on myös muita mielenkiintoisia videoita.

Kuukausi sitten Alanyaan muuttanut ulkomaalainen pyysi esittelemään paikan,
jossa voisi tavata muita ulkomaalaisia, mutta ei ihan räkäkännisiä. No, menimme erääseen paikkaan, jossa kukaan ei halunnutkaan puhua englantia, vain omaa äidinkieltään, jota hän ei osaa. Kukaan ei kutsunut häntä pöytäänsä tai joukkoonsa. Hhmm... hiton asenteellisia pöllöjä koko sakki siinä ravintelissa. Joten en yhtään ihmettele, jos useimmat tänne muuttavat hakeutuvat omaa kieltään puhuvien kantakapakkaan, tai sitten turkkilaisten seuraan.

Vastapäätä oleva Malatyalaisen rouvan kauppa

Turkkilaiset täällä ottavat vastaan muuttajia lähes mistä tahansa maasta tai kansallisuudesta, kun tulija on osoittanut
olevansa kunnollinen ihminen. Joten olin tyhmä. Hänet olisi ollut hyvä viedä heti suoraan turkkilaisten paikkaan. Menimme syömään kalahallille kuvassa näkyvään ruokapaikkaan, heti kun selvisimme tuosta ensimmäisestä pois. Hänkin on aloittanut turkinkielen opinnot, tavoitteenaan oppia sujuva kielitaito. Mutta takaisin tuohon ravintolaan. Aluksi salaatti ja leipä, kalakeitto ja mustekalaa, kasviksia, riisiä, ja pääruoaksi kalatiskistä valitsemaamme grillattua kalaa, jonka nimestä ei ole enää aavistustakaan. Sen lisäksi että heillä on tosi hyvä ruoka, heillä myös puhutaan sekä turkkia että englantia. Ainakin niitä. Heillä on kuulemma ravintola myös Kargicakissa, meren rannalla, hetimiten Mahmutlarista Kargicakin puolelle tultaessa.

Tuo kuvassa oleva karvapallero etsii edelleen kotia. On jo iso ja oppinut / opetettu kissa. On jo ohittanut pentuvaiheen "järsimiset ja kynsimiset", mutta pelaa palloa, heittelee rottaansa yms. Minun kissa-allergiani on edennyt poskiontelontulehdus-keuhkoputkentulehdus-pisteeseen, vaikka siivoan joka toinen päivä, kun lääkityksetkään eivät enää auta. Kun ei kestä niin ei vaan kestä. Kissa on pääsääntöisesti "mykkä", mutta tietyissä tilanteissa siitä lähtee ääntä. Ja on hyvin seurallinen, utelias, leikkisä, sylissä viihtyvä, mutta pelkää vieraiden ihmisten ääniä ja uusia hajuja. Kai niihinkin tottuu ajan kanssa, kun oppii ettei kaikkia tarvitse pelätä. On oppinut kiikkumaan parvekkeen laidoilla putoamatta, pomppii metrin korkeudelle ja tanssii kissabalettia (vai onko se capoeiraa) nähdessään peilikuvansa parvekelasista, sekä lähes nauttii pesusta muttei puhallinkuivatuksesta jne. Kissalle ei ole löytynyt oikeaa kotia, ja edelleen etsitään oikeaa kissanystävää.

Osaksi yhteiskuntaa, mutta miten...

Tällaista kukkaloistoa on tarjolla

Kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä on taas kääntynyt pimeään iltaan. Ilma viilenee heti auringon laskiessa, ja iltaisin takki on tarpeen. Päivällä selviää jo kevyemmälläkin vaatetuksella. Tätä kirjoittaessa kello 19 on ulkolämpötila vielä +13 C. Tälle päivälle ennustetut rankkasateet jäivät tulematta, satoivat jossain muualla. Ukkonen kyllä jyrisi vuoristossa ja kuului keskustaan asti, mutta keskustassa ja kotosalla ei satanut. Viikonloppu näyttää samanlaiselta. Ensi viikolla, kun siirrytään maaliskuun puolelle, niin yölämpötiloissa näkyy selvä nousu :)). Jee. Kevät etenee hyvää vauhtia. Kaupungilla näkyy kukkivan nyt kukat, puut ja pensaat. Käykäähän kiertelemässä puistoissa.

Samalla kun kävin täydentämässä ruokakaappini seuraavan 2 viikon vuodelepoa varten (haava aukesi taas), istuimme ystäväni kanssa eräässä konditoriakahvilassa parantamassa maailmaa. Vaikka olen aiemminkin saanut siinä ulkonäöstään huolimatta ei-mieluisan makuisia leivoksia, niin menimme sinne sen sopivan sijainnin takia. Nyt voin kertoa, että emme mene ennen kuin siihen vaihtuu taas uusi omistaja. Henkilökuntaan kuuluvat naiset olivat kirjoittaneet kassan vihkoon tilauksemme ja tuotteiden hinnat. Herra omistaja kirjoitti kaikki uusiksi, ja korotti hintoja huomattavasti. Ilmeisesti piti meitä sen verran tyhminä, ettemme osaa lukea turkkia emmekä ymmärrä hänen ja henkilökuntansa jäsenen välistä keskustelua. Omistajamies korotti meidän hintojamme silmiemme edessä ja asiasta alaistensa kanssa avoimesti puhuen. Wau!

Pari eurooppalaista rouvaa etsii turkkilaisia rouvia puhekaveriksi ja tekemiskaveriksi. Olen yrittänyt kysellä omasta turkkilaisesta tuttavapiiristäni mahdollisia henkilöitä, mutta...

"Mitä he täällä harrastavat?" -Istuvat ravintoloissa, käyvät pyöräilemässä, ottavat aurinkoa ja yrittävät opiskella turkin kieltä.
"Laittavatko he kotona ruokaa? Hoitavat kotia ja tekevät käsitöitä?" -Eivät.
"Kayvätkö he Mangal-paikoissa (grillaamiseen tarkoitetut ulkoilualueet) viikonlopuisin rentoutumassa?" -Eivät.
"Käyttävätkö he alkoholia?" -Kyllä.
"Mitä me sitten tekisimme keskenämme? Ja missä? Mistä me edes puhuisimme kun ei ole mitään yhteistä?" -Hhmm, hyviä kysymyksiä...

Ovet ovat auki, itse päätät

Nuo eurooppalaiset rouvat elävät täällä sitä omaa kulttuuriaan, elävät turistin elämää vaikka asuvatkin täällä. Se heille sallittakoon. Silti he haluavat jollain tasolla integroitua yhteiskuntaan, mutta miten? Ja kuka voi sanoa toiselle päin kasvoja, että elämällä noin paikallisten ystävien löytäminen ei edes ole mahdollista. No, toki Suomessa miehet ja naiset sanovat näin ja paljon pahempiakin asioita suoraan vasten maahanmuuttajien kasvoja, mutta täällä ei haluta sanoa. Jään itse välikäteen, ja joudun joko valehtelemaan että en löytänyt ketään, eivät he nyt ehdi, tai sitten kertomaan totuuden, jota vastaanottaja ei käsitä (ja suuttuu myös minulle).

Mietipä omalle kohdallesi. Jos asuisit täällä, niin mitä sinä vuosien täällä oleskelun jälkeen haluaisit? Osa näistä on oleskellut täällä yli 10 v. ilman että on ensimmäistäkään paikallista ystävää. Järkyttävää. Juuri siksi kannattaa olla tekemisissä enemmän paikallisten kuin muiden ulkomaalaisten kanssa. Jos olet päivittäin tekemisissä viiden ulkomaalaisen kaverisi kanssa, niin keskustelepa myös vähintään kuuden paikallisen kanssa ja käytä saman verran aikaa heihin. Oman hyvinvointisi kannalta yhteiskuntaan integroituminen on tärkeämpää kuin mikään muu, jos kerran aiot muuttaa ko. yhteiskuntaan, tai olet jo aikoja sitten muuttanut. Itse saat valita ja toimia valintasi mukaisesti, mutta älä odota että joku muu taikoo sinulle jostain haluamiasi ystäviä, vieläpä sinun ehdoillasi. Haluatko olla vain turisti ja elää muitten turistien kesken, vai haluatko olla osa yhteiskuntaa? Osittain ne voi yhdistääkin, kun on ensin päässyt osaksi yhteiskuntaa.

PS. 20.2.2018 taksijuttuun joutui lisäämään hieman uusia tapahtumia

Fillari on jo ihan romuna

DimCayin viileä iltayö ja kelluvat ja kiinteät loosit.

Tämä teksti on taas koottuja ajatelmia ja poimintoja niin päivän uutisvirrasta kuin Alanyankin tapahtumista, omassa elämässä kun ei suuremmin mitään tapahdu :D . Tänään olisi ollut suunniteltu lähtö kohti Rodosta, vaan kun kaikki matkan plaset eivät osuneet kohdalleen, eivät järjestyneet, niin Rodos jää hamaan tulevaisuuteen. Se on yllättävän lähellä tässä, sillä ensin olisi tarvinnut matkata bussilla Antalyaan, siitä bussilla Fethiyeen ja Fethiyestä lautalla Rodokselle. Se jää nyt toiseen kertaan, mutta ei unholaan. Vähän niin kuin se aiempi Kyprokselle menonkin suunnittelu. Ensin ei kokonaisuus toimi halutulla tavalla, ja sitten yks kaks tulee hetki, jolloin se matka on ajankohtainen, toteutuu kuin itsestään.

Marko Pyhäjärvi kirjoitti blogissaan painavaa asiaa alkoholittomaan elämään siirtymisestä. Täällä Alanyassa lomailevista tutuista vain yksi ruotsalainen ystävä pystyy olemaan ja nauttimaan elämästään myös ilman alkoholia.
Kaikkien muiden tuttavien rentoutumiseen ja juhlintaan alkoholi kuuluu täällä päivittäin. Nostin tämän ylös koska alkoholin juominen on nykyään valtavan tärkeää suomalaisessa yhteiskunnassa, ja se joka ei halua juopotella, joutuu kuuntelemaan vaikka minkälaista kommentointia. Muuten, katsopa lomakuviasi ja tuttaviesi lomapostauksia tai facebook-profiilikuvia ja jaettuja kuvia "sillä silmällä". Tai Youtubeen ladattuja lomavideoita. Itse viihdyn hyvin ja nautin elämästäni pitkiäkin aikoja täysin ilman alkoholia. En arvota enkä kommentoi enempää.

valitsin kelluvan :)) voi syöttää kaloja

Samaisesta blogista nostan esille yhden Pyhäjärven tekstin kohdan  ihan vain mietittäväksi, ajatusten herättäjäksi:
"Amerikkalaisen Social Security Associationin tutkimuksen mukaan 100 ihmisestä 40 vuoden aikana

• Yhdestä tulee rikas
• Neljästä tulee taloudellisesti hyvin pärjääviä
• Viisi jatkaa työntekoa elämänsä loppuun saakka vain pärjätäkseen
• 36 kuolee
• 54 tulee olemaan riippuvaisia sukulaisten ja läheisten avusta

Vain 5% amerikkalaisista pärjää omillaan. Suomen vastaavat luvut tuskin ovat kovin paljon parempia.
- MArko Pyhäjärvi blogikirjoituksessaan"

Uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia, niitä meille tarjotaan joka päivä. Jos haluat elä rauhallista ja onnellista elämää, elä. Jos hauat uuteen ympäristöön, uusien ihmisten keskelle, muuta sinne. Mutku mutku mutku en minä voi kun ensin pitää sitä ja tätä ja tuota. Juu, silloin ei voi. Silloin et ole valinnut etkä todella halunnut. Tee sellaista mitä todella haluat, mihin sinulla on intohimo. Samalla voit lakata huijaamasta muita. Arvaa moniko kysyy minulta kukausittain tänne muuttook liittyvistä käytännönasioista? Moni. Entä moniko kyselijöistä on näiden neljän kyselyvuoden aikana muuttanut tänne? Nolla, ei ketään, ei ainoakaan kyselijöistä. He vaan työllistävät ihan jumalattomasti, kun pitäisi etsiä heille vuokra-asuntoa, ja ohjeistaa kuinka löytää verotoimiston, mistä pankista saa helposti tilin ja miten sen pankin löytää, ja sitte loputon keskustelu ja vääntö työasioista.

Loosissa istutaan perinteisesti. Salissa on tavallisia pöytiä.

Joten turhankyselijät, please, kysykää joltakin muulta, työllistäkää joku muu. Minulla on päivissäni sisältöä enemmän kuin osaatte arvatakaan, eikä aina ole edes kovin helppo löytää vapaata aikaa ja järjestää niitä tapaamisia haluamiinne baareihin tms. En pitkästy enkä huku tekemättömyyteen vaikka ette kysele, kiitos. Sen sijaan ne, jotka oikeasti ovat muuttamassa juuri nyt, ja haluavat kysyä jotakin, tervetuloa, ja mielelläni kerron ja jaan sitä tietoa mitä on. Ja he, jotka suunnitelmallisesti etenevät kohti tulevaa muuttoa, hekin ovat tervetulleita kysymään ihan mitä tahansa muuttoon ja täällä asumiseen liittyvää. Tyhjän jahkailijassa ja toteuttajassa / tekijässä on iso ero, tosi iso. Toisen kanssa vietetty aika menee täysin hukkaan, ja toiselle käytetty aika kasvattaa molempia, kun voi oikeasti olla avuksi.

Tuhannet suomalaiset elävät polyamorisissa suhteissa, sanoi Ylen jakama aamun uutisotsikko. 😶 . Tuli jotenkin muinaisen Rooman orgiat mieleen. Olen tässä asiassa vanhakantainen konservatiivi, ja sanaton. Ja toinen miettimään laittanut uutisotsikko pehmeistä arvoista. Mitkä maat ovat kärjessä ja missä Suomi on, kun puhutaan pehmeistä arvoista?

Alanya.bel.tr , kaupunginjohtaja Adem Murat Yücel

Alanyan Kalen hisseistä taas pari sanaa. Kaupunginjohtaja kävi testiajolla ja julkaisi uusia kuvia ja tietoa hisseistä. Tuo 900 metrin mittainen hissireitti Damlatakselta Kalen linnoituksen luo vie noin 300 metrin korkeuteen 17:lla hissiboksilla (vai mikä se nimi nyt onkaan). Kapasiteetti on 1130 ihmistä tunnissa, ja tavoite miljoona ostettua lippua vuoden aikana. Lipun hinta asettunee noin 18 TL eli n. 4,5 € tuntumaan. Hisseillä ajetaan vielä koeajoja matkustajien kera ja virallisista avajaisista ilmoitettaneen lähiaikoina. Samalla turistibussien pääsy Kalelle loppuu. Ylhäällä on 4 kpl 14-paikkaista golfautoa, joilla kierrätetään asiakkaita.
KAupungin sivuilla on juttu asiasta ja paljon kuvia. Hayırlısı olsun! Ja kiitos isosta projektista.

Kävin tässä välillä Cuma Pazarissa hakemassa viikon hedelmäostokset. Olisin ehkä shoppaillut hieman enemmänkin siellä, mutta valitsin ihan väärän kulkupelin. Tulin sinne fillarilla, eikä se ollut fiksua. Ensin 3 hyvää syytä, miksi täälläkään ei kannata ostaa kallista pyörää. 1. naapuruston lapset käyttävät sitä leikkikaluna ja aikuiset kaatelevat ohi mennessään, niin että fillarin kunto on jo aika huono. 2. Skoottereista saat osumaa ja autoja joudut väistämään niin, että osut katukiveyksen reunaan, liikennemerkkiin tai muuhun fillaria kovempaan kohteeseen, ja taas tuli vääntymiä ja naarmuja. 3. Torilla nainen joka ei ihan hahmottanut leveyttään, kaatoi ohi mennessään fillarin jalkakäytävältä keskelle ajorataa, niin että pyörän korista lensi kamera ihan keskelle tietä, viinirypäleet pusseineen ajoradalle ja sipulit yksitellen ajoradalle. Mamma kohauttaa harteitaan ja jatkaa matkaa, autoilija tööttää kun olisi kiire johonkin, ja minulla on banaanikauppa kesken kyläläisen kanssa.

Samettikukkia on kukkapenkit täynnään. :))

No, lasken loputkin ostokset maahan jalkakäytävälle, ja kyykistyn ajoradalle ison auton eteen ja alan kerätä sinne tänne kierineitä sipuleita pussiin, samalla kun toripöytien takaa rientää eräs mies apuun, nostaa vaurioituneen fillarin, kameran ja rypäleet jalkakäytävälle, sekä pidättelee autoa. Ajatuksissani ehdin kirota kaikki tyhmät ämmät vaikka minne, mutta ääneen en sano mitään muuta kuin kiitän avusta apuun tullutta torimyyjää. Teen banaanikaupan loppuun asti, ja hinaan fillarin ja ostokset kadun toiselle puolelle, leveämmälle jalkakäytävälle (jota isommat mammat eivät käytä, vaan kapeaa). Siellä alan tutkia miten vaurioituneen ja vääntyneen etulokasuojan saa taas sellaiseen asentoon, että pyörällä voi ajaa.  Pyörä on jo viikon omistamisen jälkeen ihan romuna, ja ainoatakaan kolhua tai tapahtumaa en ole aiheuttanut itse, ellei lasketa sitä, että olen sen ostanut ja ajanut ulos liikkeestä. Lähden taluttamaan pyörää ja ostoksia, ja saan kävellä pari kilometriä ennen kuin olen taas hyvällä tuulella. Mutta onneksi hyvä tuuli löytyi takaisin.

Seuraavalle toripäivälle menen taas kuuliaisesti bussilla kauppakärryn kanssa. Kun liikut torilla ja keskustassa, niin vastoin ulkomaalaisturkkilaisten neuvoja laitapa salvarit jalkaan. Tulee tosi paljon hymyjä ja hymyileviä katseita vastaan. Naapurin ainokainen hankala muijakaan ei vastaantullessa ilkeillyt, ei tosin tervehtinytkään, mutta hiljaisuuskin oli positiivista.