maanantai 20. helmikuuta 2017

Allerginen?

Kirsikat kukkivat, kuvaustaito ei. 20.2.2017
Ensimmäistä kertaa Suomessa ostettujen satsumien jälkeen ostin täällä satsumia kaupasta, siis marketista. Lähes poikkeuksetta olen tähän asti ostanut kaikki hedelmät ja vihannekset torilta, torimyyjiltä. Näistä kaupan satsumista... niiden pinta oli samanlaisen mönjäkerroksen peitossa, kuin jos Suomesta ostaisi kaukaa kuljetettuja. Kuorimisen jälkeen kaikki ne osat, jotka satsumassa, mandariinissa ja klementiinissä normaalisti olisivat valkoiset, olivat oranssit, niin kuin ne olisi värjätty. Ja jokaisessa avaamassani kahdeksassa mandariinissa keskellä oleva kuitumainen pötkö, joka on normaalisti valkoinen, oli nyt porkkananoranssi, homeinen ja kova.

Yhden niistä söin, turposi kieli ja suun limakalvot, ja vatsa valittaa. Jälkiruoaksi olikin sitten allergialääkkeen vuoro. Tosi kiva olla allerginen säilöntäaineelle, tosi kiva. Maku oli saman tyylinen kuin Suomessa myytävissä satsumoissa, ja ihan erilainen kuin näissä torimyyjien makeissa mandariinin nimellä myytävissä satsumoissa/klementiineissä/mandariineissa. Parista löytyi se pieni liimatarra, mitä ulkomaantuontiin tarkoitettuihin laitetaan... olivat Etelä-Amerikkalaista tuontitavaraa. Ilmankos ne oli pakkeloitu pinnalta noin vahvasti. Yllätys silti, että sisusta oli tuon värinen. Liekö uitettu jossain kypsytys-säilytys-väritysliemessä. Tuo on nyt vaan arvaus noiden kohdalta, mutta yllättävän paljon noita pitkänmatkalaisia uitetaan. Loput tuosta ostoerästä menee meillä vääjäämättä roskiin, ja saa muutkin kaupan hedelmät olla ihan rauhassa minun puolestani. Joku Juntukainen kuitenkin taas huomauttelee, ettei Meillä Ainakaan Koskaan ole sellaisia tullut vastaan. Ei tietenkään, ei tietenkään, eivätkä kaikki näe tai hoksaa, vaikka uisivat samassa liemessä. Ja aina on niitäkin, jotka syövät kaikki mahdolliset kemikaalit, mistään mitään välittämättä. Niin, ja sitten on niitä, jotka kokevat olevansa siinä iässä, että on parempi syödä kaikki mahdolliset säilöntäaineet, mitä vaan ruoista saa. Kukin valitsee tavallaan.

Suutari ei suostunut värjäämään mustaksi 20.2.2017
Alanyassa on alennusmyyntien kulta-aika, tai paremminkin lopetusmyyntien kulta-aika. Atatürk-kadulla eräs kenkäkauppa myy hirmuhinnalla keinonahkaisia muka - Michael Kors -kenkiä. Kun kävelee kilometrin sivummalle, toiselle pääkadulle, niin sieltä voi ostaa erilaisia oikeita nahkakenkiä parilla kymmenellä eurolla. Nuo kuvassa olevat valkoiset nahkakengät olivat aika vekkulit, eikä niitä hennonut sinne kauppaan jättää. Mustia nahkaisia avokkaita etsin, enkä vieläkään löytänyt sellaisia, joissa olisi ollut jokin kiva juju, kuten noissa valkoisissa. Nahkisina oli vaan tavallisia aran ihmisen pelkistettyjä mustia, mummomalleja, juniorimalleja ja rokkikenkiä. Kai ne leikkisät ja "erilaiset" oli jo myyty. Tuossa kaupassa nimittäin oli sisäänostajalla silmää kengille. Muovikenkäpuolella, joita moni kutsuu nimellä keinonahka tai jopa kuminahka, oli sen sijaan ulkonaisesti vaikka kuinka upeita, hillittyjä, leikkisiä ja muutenkin mieluisia kenkiä. Vaan kun en halua muovikenkiä. Tuo kuminahka -sana tuli viimeksi vastaan ratsastussaappaita ostaessa. Teki mieli sanoa myyjälle, että kenkä joko on nahkaa tai sitten ei ole. No, on tietysti yksi välimuotokin: vanhojen, vanhojen papparaisten kumiteräsaappaat nahkavarrella. Miten ihmeessä päädytään papparaisten saappaisiin kun puhutaan naisten nahkaisista avokkaista. Naisenlogiikalla kaikki on mahdollista, paitsi miehenlogiikan ymmärtäminen.

 Pari sateista päivää on taas luvassa. Kun katsoin paikallista kahden viikon sääennustetta, niin kahden viikon aikana oli
jopa 10 runsaasti pilvistettyä päivää, kaksi kaatosateista päivää eikä yhtään pilvetöntä päivää. Ihan niin kuin olisi pohjolassa. Kylmää ja sateista. Tosin täällä useina sateisinakin päivinä aurinko käy näyttäytymässä edes hetken. Harvoin on umpipilvisiä päiviä. Ja kuulemma sää alkaa nyt tuon jälkeen toden teolla lämmitä. Sitä odotan innolla. Oman makkarin avaaminen taas osaksi tätä huoneistoa laski huoneiston lämpötilan +15 C:een, joten ainakin kymmenellä asteella saisi nousta sisälämpötila näin ensialkuun, ja kyllä ne +35 ja yli lämmötkin houkuttelee suuresti.

JOku jo kyseli, että mitäs miesrintamalla... ai millä? Olen kyllä kuullut joskus tuon sanan, mutta en nyt tunnista sitä. OIkeasti ei mitään järkevää, eikä mitään viihdyttävääkään. Ei myöskään huolia eikä murheita. Otapas elämääsi yksi mies, niin heti on ongelmia. Oma poika on tietysti eri asia, puhun nyt puolison kaltaisista miehistä.

KUn ei ole sopivaa lukemista nyt tarjolla, niin sadepäivien tekemistä on edelleen serkun tyttären barbietalon asukkaiden helposti puettavien vaatteiden tehtailu, ensin langoista jotakin ja sitten kankaista jotakin muuta. Ainakin loppuviikon irrotan ajatuksia edellisestä kirjoittamisprojektista, ja alan valmistautua toisenlaiseen, ja siksikin tuollaiset pikkunäpertelyt ovat sopivaa viihdettä. Lankojen päättely jää silti jonnekin hamaan tulevaisuuteen... ;)

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Juupas eipäs

Naapurin kenkämeri :)) . Heidän omansa eivät yleensä leviä ihan noin pitkälle, vaan ovat kaapissa tai ihan oven pielessä, niin kuin tapana on. Säilyy kodin tilat puhtaampana. Tuon vuoren syntymisen myös kuuli, kun ovikello soi ja rappukäytävä raikasi. Heilläkin oli juhlat, party päivä. Meillä alimmassa kerroksessa sijaitseva, pyörävarastoksi tarkoitettu aputila on työkalujen ja auto- sekä konetarvikkeiden valtaama, joten lasten pyörät ovat joka kerroksessa oven vieressä. Aikuisilla ei ole polkupyöriä monellakaan, sitä kun ei vielä oikein ymmärretä. Autolla pääsee paljon helpommin. Oma fillarin hankinta on vaiheessa edelleen, sillä nyt on tullut yskittyä ja rohistua niin monet virustaudit peräkkäin, ettei ole ollut mitään intoa liikkua millään muulla kuin bussilla tai tuttavan autokyydillä. Ja niin on lenkitkin jääneet olemattoman vähiin, että ei ole mitenkään mahdollista osallistua millekään puolimaratonille, ennen kuin uudelleen rakentaa juoksukunnon. Voi kökkö. Pari kuukautta treenaamatta vie kuntoa alaspäin tosi paljon. Ja edelleen on keuhkoissa sellaiset rohinat, ettei ihan heti olla lenkille lähdössäkään. Tanssitreeneihin osallistumista se ei kuitenkaan estä, ellei kuume nouse. Sen verran siihen fillariin vielä, että en muuten aio raahata sitä hissillä tänne ovenpieleen, varsinkaan kun sille ei ole mitään tilaa. Pihamaalla ei ole mitän mihin sen voisi kiinnittää, paitsi portti, jolloin portin toiminta estyy. Uima-altaan nousukaide? JOs sen siihen laittaisi, niin saisimmekohan pyörätelineen pihalle? No, tarvinnee keskustella talon isännän kanssa.

Hetki sitten taivaalla näytti tältä.
Tänään on ollut aktiivinen päivä, siitä kello yhdestä saakka, kun sain itseni ylös. Aamu viideltä kroppa herätti ruhtinaalliseen päänsärkyyn, vaan en jaksanut vielä siihen aikaan nousta edes lääkekaapille, totesin vain, että siinäpähän särjet, ja jatkoin unia. Puoli yhdeltä rappukäytävämeluun herätessä ei ollut enää tietoakaan mistään päänsärystä. Nukkuminen auttaa moneen vaivaan ;) . Muistan, että olin eilen luvannut jotain tälle päivälle, ja otin siitä hieman stressiä. Joskus hankalista tilanteista selviää ulos parhaiten myöntelemällä, ja sen jälkeen unohtamalla lupauksensa. Miten minulla on sellainen pöhkö muistikuva, että poliitikkopiireissä toimitaan jotenkin tuohon tapaan, ainakin pari kolme kertaa uran aikana, jotkut joka viikko. Pitihän sitä tavalisenkin kansalaisen kokeilla, kun kerran isommatkin edellä... No, treffeille kyseli taas samainen herra, jolle taisin tehdä vastaavanlaisen tempun viime kesänäkin. Uudelleen nytkin hän konkreettisesti ajoi minut nurkkaan kysymyksineen, olemuksineen kaikkineen, ja lupasin sitten, että tänään ennen kello kuutta ilmestyn heidän liikkeeseensä. Se oli helpoin tapa päästä pois siitä hankalasta tilanteesta. Ajattelin, että menen tai en, huomenna sen näkee... vaikka jo alitajuntaisesti tiesin, etten mene. Ajattelin myös, että jos olen hänelle epäluotettava, hankala ja ei-toivottu, niin hän kenties lakkaa haaveilemasta tapaamisesta, ja lakkaa painostamasta seuraavaakaan tapaamislupausta. Hänen liikkeensä on sellaisella paikalla, että liikun siitä usein ohi, ja tulen näkemään häntä usein, halusin tai en. Yksinkertaisesti olisi vain helpompaa olla hänen silmissään ei-haluttu.

Siksi siis oli ihan hirveän paljon energiaa tänään, ja tarvittiin sopivaa sijaistekemistä. Siivosin koko asunnon, moppasin lattiat, vaihdoin nukkumapaikan vierashuoneesta omaan makuuhuoneeseen, siivosin makkarin kenkäkaapin, tiskasin kaiken mahdollisen pöytäpinnoilla lojuneen, pesin pyykkiä ja laitoin ruokaa ja... jätin menemättä. Ja viiden aikaan sain puhelinsoiton (ahaa, olin siis antanut numeronikin) sekä marinaa ja murinaa siitä, etten taaskaan pitänyt lupaustani. Ja sitten tivattiin ulos lupaus, että ilmestyn sinne huomenna siihen ja siihen aikaan. Jaa-a. Huomenna on kyllä treeneihin meno, joten sitä ennen ehkä pikaisesti, niin että ehtii juuri sen yhden teen juoda. Tai sitten ei. Tulee ainakin 10 kohtuullisen hyvää tekosyytä mieleen, muttei ainoatakaan oikeasti hyvää syytä olla menemättä. On se sitten niin hienoa olla naisen aivoilla varustettu, niin hienoa. Vaan ei kannata kysyä miksi, en tiedä vielä itsekään.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Party time

Kleopatraranta Alanya 18.2.2017 auringonaskun aikaan
...kirjanvalmistujaisia juhlittiin tänään, enkä nuku vielä pitkään aikaan, joten aamulla ei kannata soittaa
aikaisin...aloitettiin satamasta, siirryttiin hyvän ruokapaikan ja Damlataksen kautta rannalle numero 2, josta poistuttiin, koska tajuttoman iso kangal köpek -koira tykkäsi meistä liikaa. Se oli sellainen, jolla on oikea silmä sininen ja vasen tumma, ja älyttömän iso koira. Se vainusi meidän bile-eväät, tuli norkoilemaan vierelle, söi mun lammaspideistä aika paljon, ja tuttavan sebzeli pidestä myös. Kuolasi ayranin osalta paljon enemmän kuin me, ja jäi siihen vielä haistelemaan, un me jo mietittiin, että missä jatketaan auringonottoprojektia. Jatkettiin sitten Delfino Beach Baarin takaterassilla, yhdessä paikalle ilmestyneen Muzzin ja Menduhin kanssa. Muzzi tosin hermostui jo alkuvaiheessa, kun tajusi, että tuttava ei häntä tunnistanut, koska hän näytti niin paljon vanhemmalta, enkä minäkään tajunnut häntä kehua.

Sama paikka ja aika, kroppa ja pää. Ehkä eri viini.
Siellä sitten pidimme omat partyt, ravintolan takaterassilla auringon sopivasti laskiessa, ja ravintolan väen sopivasti sulkiessa silmänsä tapahtumalta. Ja kotiin asti on päästy, hengissä ollaan, ja ei keuhkoputkentulehdusta kummempaa ole hidastamassa tätä elämää. Ruotsia yritän epätoivoisesti opiskella, sillä seuraavana työskentely-ympäristönä on yllättäen Ruotsi. Heja heja heja heja, me laulettiin hiljaa, ja vuonolla... ai, se olikin Norjasta. No, hauskaa sunnuntaita itse kullekin, ei mulla muuta.

JOtain tunteita herättävää valoilmiönä Kalen huipulla
Kun sitten oli todettu, että Menduh ei ollutkaan niin kärttyinen, kuin miksi oletimme, ja oli kiva nähdä vanhoja tuttuja, niin matka jatkui. Eli jatkettiin Damlataksen kautta sataman tuntumaan, Celloon, jossa vasta tilauksen teon jälkeen tajusin, että  olin tyhmä. Koska nyt on lauantai, niin 100 metriä edempänä olisi ollut salsailta, ja me ihan salsaamiskunnossa, jatkoi tuttava. Lämpöä kun olisi sellaiset 25-35 C enemmän, niin olisimme jatkaneet aamuun asti, filosofoimme, mutta ehkä todellisuudessa lämpökään ei olisi tässä tilanteessa auttanut. Vaan Cellon bändi ja turkkilainen musiikki olivat hyvin mieluisia tälle porukalle. Toisella kertaa lisää. Eikä kannata soittaa aamulla aikaisin. Nukun huomenna pitkään.

Delfino vähän ennen sulkemisaikaa terassilta katsottuna

torstai 16. helmikuuta 2017

Voihan Damlatas

Murskattua lakritsijuurta, herkkujuomaa tulossa
Kävelin tänään pitkin Damlatasta, lähes sieltä museon ja luolan tienoilta koulun luokse asti. En tiedä miten kuvaan sanoin sen tunteiden mylläkän, mitä tuo kävelylenkki aiheutti. Oli iltapäivä, ei siis mikään myöhä vielä, ja kaiken lisäksi arkipäivä, keskellä viikkoa. Aurinko paistoi viistosti, ja kohtuullisen kylmä tuuli puhalsi mereltä. Kadun varret olivat täynnään pysäköityjä autoja, ihmisiä oli "jossakin".  Kaduilla ei näkynyt montaakaan kulkijaa, ja näkyä olisi voinut verrata vanhojen amerikkalaisten länkkäreiden aavekaupunkeihin, hylättyihin kaupunkeihin.

Lähes kaikki vaate-, kenkä- ja laukkuputiikit olivat kiinni, samoin kuin iso osa ravintoloista ja muistakin paikoista. Todella monesta oli poistettu jopa nimikyltit, ja vain tyhjät raudat tai katkaistut naulat  törröttivät muistona. Häkellyin, niin, etten muistanut edes kameraa. Useissa oli lappu Vuokrattavana. Monta 4-5 vuotta tuntemaani yrittäjää on poissa.Osa noista suljetuista firmoista on todennäköisesti vielä talvitauolla, ja avaa ehkä ovensa joskus. Ne, jotka olivat vuokrattavina-lappua kantavia tai näyteikkunat riisuttuina ovat joko vaihtaneet paikkaa tai lopettaneet kokonaan. Ja muuallakin kaupungilla kävellessä on taas uusia Lopetamme-lappuja. Katukuva muuttuu rajusti. Se on sekä surullista, että mahdollisuuksia täynnä oleva tilanne. On hyvin mielenkiintoista nähdä, mitä tämä sesonki tuo tullessaan.

Tuttu kiinteistönvälittäjä järjesti minulle taas treffit osakkaansa kanssa.
Taas, ja sen saman tyypin kanssa, jonka tapasin aiemminkin kesällä. Valitettavasti lasken hänet elottomiin ihmisiin.  Olen aiemmin miettinyt, miksi joku henkilö sytyttää, ja joku taas ei. Tänään siellä yllättäen esille tulleessa, ja epämukavassa tilanteessa en juurikaan tuota ehtinyt pohtia, yritin vain jättää itsestäni mahdollisimman kylmän ja epämiellyttävän vaikutelman. Karmeaa, mutta muutakaan en keksinyt, sillä se heppu itsekään ei ole tajunnut kahdesta tai kolmesta edellisestä kerrasta yhtään mitään. Rahalla ei voi korvata sitä, jos ihmisestä puuttuu elo, tuli, intohimo ja elämä. On kuin katselisi pystyyn kuivanutta puuta, tai tyhjää mantelinkuorta: Kuivunut ja puutunut pinta, sisältä eloton. Tiedän, on kovasti sanottu, ja lempeämpikin voisi olla, mutta kun ei tuollaisella yhdistelmällä herää minkäänlaista kiinnostusta, niin ei sitten herää. Sille miehelle itselleen en ole kärttyinen, vaan hänelle, joka minut taas tuohon tilanteeseen järjesti. Siinä olisi jollekin rahaa rakastavalle varakas sinkkumies, eurooppalaisen näköinen, juuri näinä päivinä Saksasta eläkkeelle jäänyt, ja Kleopatrarannalle vasta valmistuneen kerrostalon  rakennuttaja, ja kattohuoneiston omistaja. On upeat näköalat, ja paras paikka. Ja kyllä, tiedän, kuka järkkää treffit.
Vähän aurinkoenergiaa aiemmalla kuvalla

Maanantaina palelluin useampaan otteeseen ihan luita ja ytimiä myöten, skootterin kyydissä ja ilman. Ei auttanut, vaikka auton lämmittikin sen jälkeen saunamaiseen lämpötilaan, joku pöpö pääsi niskanpäälle. Tuossa tunteroinen sitten totesin, että olen jälleen jonkun räkätautiviruksen kärttyinen omistaja. Jää taas juoksulenkit ja kävelylenkit ja mitkä tahansa lenkit väliin, ja on tiedossa barbienvaatteiden tekemisen täyttävä viikonloppu. Onpas tämä heikkovastutuskykyinen alkuvuosi, ja onpas nuo ruuhkabussit hyviä pöpöläheitä. Alanpa yrittää positiivisempaa ajattelutapaa ennen nukkumaanmenoa. Siihen auttaa Pitbullin musiikkivideot ja Suklaa, hah.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Asioiden sekamelska

Alanyan kukkia tänään 15.2.2017
Nyt on jotkut rahanpyytäjien kokoontumisajot täällä suunnalla. On vaikea säilyttää suhteellisuudentaju siinä tilanteessa, samoin kuin maltti ja asiallisuus. Tekisi mieli sanoa, että kukas minulle sitä rahaa antaa? Millä sinä luulet minun elävän? Ja olenko minä sinun vanhempasi tai aviomiehesi? Viimeinen heistä lähestyi minua hämärällä bussipysäkillä, kun siinä olin vain minä. Pyysi ihan suoraan tiettyä määrää rahaa. Tyyppi näytti ihan narkkarilta, tai muutoin järjenvalonsa kadottaneelta. Onneksi siihen tuli toinenkin bussin odottaja, niin tuo vetäytyi hieman kauemmas, mutta kysyi silti rahaa uudelleen. Sanoin hänelle, että voin antaa tämän pussillisen simitejä tai vaikka banaania, kun näytti, että hän kuolaa ruokakassiani. No, kyseiset syötävät eivät hänelle kelvanneet, eikä pienempi raha, vaan ainoastaan se tietty summa, mitä hän pyysi. Pysäkki täyttyi ihmisistä vähitellen, ja turkkilaiseen tyyliin ihmiset olivat 10 - 30 cm päässä toisistaan siellä pysäkin tuulensuojassa (vrt. Helsingin 2 metriset "turvavälit" myös bussia tai junaa odotellessa). Kyseinen tyyppi pyysi myös varakkaamman näköisiltä herroilta rahaa, ja hekin tulivat samaan tulokseen, eli että ruoka ei kelpaa ja rahasta ei tiedä mihin se menee.

Eilen suutahdin miehelle, jonka olen tuntenut 2012 Prince-hotellilla työskentelystä asti. Hänellä on kaksi omakotitaloa, hyvinvoiva perhe, auto, skootteri yms. Ja hän soittaa ihan vaan sen vuoksi, ettei nyt ole asiakkaita kovin paljoa, että tulot ovat pienet, voisinko antaa hänelle rahaa, kun minulla suomalaisena sitä kuitenkin on. Hänelle itsehillintäni repesi ihan täysin, ja tuli suusta ulos taas kaikki k-alkuisen ryhmän kehupuheet. Tänään tuli sitten poliisilta viesti kännykkääni, että ei saa antaa omaa puhelinta tai omalle nimelle rekisteröityä sim-korttia kenellekään toiselle, eikä pidä uskoa puhelimessa itsensä poliisiksi esittäviä rahanpyytäjiä; rahaa ei pidä antaa myöskään PKK:lle eikä muille terroristeille, eikä muutenkaan pidä antaa rahaa, vaikka joku sitä pyytää.

Yksi asia vielä rahasta, sitten lopetan sen aiheen. Nostin pankkiautomaatista tänään 1800 TL, mutta koska siinä on neljä automaattia vierekkäin, ja oli tosi ruuhkaista, paljon ihmisiä, niin en halunnut laskea rahoja siinä automaatilla. OLISI PITÄNYT! 100 TL puuttui, eikä pankki tietenkään usko, kun olen poistunut kameran ulottuvilta. Ties vaikka se 100 TL olisi päätynyt omaan taskuun, ja nyt vaan yritän vinkua heiltä lisää. Tässä 2-3 vuoden aikana tämä on toinen kerta, ja käytän pankkiautomaattia paljon, usein, eli ei se kovin yleistä ole. Sen aiemman kerran (2014) jälkeen olen nimittäin laskenut automaatin antamat rahat aina siinä paikan päällä. Pienissä summissa heittoa ei ole ollut koskaan, vaan se edellinenkin oli tilanteessa, jossa nostin 2.500 TL. Tämä on taas niin keskiviikko, niin keskiviikko. Jotkut väittävät maanantain olevan tällainen, mutta meillä se on keskiviikko.

Hunajakennoa on vielä, ja tiskari nauttii vahan poistosta
Kirjailijanpalkkioista pari sanaa. Tiesitkö, että jos kirjaasi myydään e-kirjana hintaan 7.99€, niin saat siitä itsellesi
vajaan 3€ miinus verot, ja minun tapauksessani myös miinus kirjanpitäjän kulut. Ja jos samaista kirjaa myydään paperikirjana hintaan 14,99€, niin siitä jää itselle noin 1,20€ miinus verot ja kirjanpitäjän kulut. Huimaa rahantuloa, eikö olekin. Suomenkielellä kirjoitettujen teosten ostajakunta on pieni, ja myyntiluvut varsinkin tuntemattomilla kirjailijoilla ovat todella pieniä, joten hyvä, jos tuloilla kattaa perheen kakkukahvit; ruokailemaan perhettä ei voi niillä tuloilla viedä, muualle kuin kotikeittiöön. Ensimmäinen kirjani on muuten painettu 2003, ja joillakin teistäkin se on, tiedän. Se ei koskaan tullut julkiseen myyntiin mihinkään, vaan sitä jaettiin tanssikoulun aikuisille oppilaille. Vaan se kirjoista tällä erää.

Joskus, kun kuulee itsestään jotain huhuja, joissa joku muka on tietävinään, että se on niin lyhytpinnainen ja sitä ja tätä ja tuota, niin ei voi kuin nauraa hekottaa sisäänpäin joidenkin tyhmyyttä. Parhaissa tilanteissa olen itse ollut läsnä, samassa bussissa tai samassa ravintolassa, ja sanoja, joka ei edes tunne minua, levittää vaan juttua innoissaan eteenpäin. Älykästä, vai? Tuli muuten mieleen, että tarkistakaapas ihmiset Kanta.fi:stä ketkä kaikki teidän sairaustietojanne ovat käyneet katsomassa. Jokainen voi tarkistaa omissa tiedoissaan käyneet henkilöt. Ja yllätyksiä saattaa löytyä. Oma reaktioni on se, että vien poliisin kautta eteenpäin kaikki minun tiedoissani asiattomasti käyneet. Ja kun kanta.fissä on laittomia käyntejä, niin silloin kannattaa tarkistuttaa myös sairaanhoitopiirin ja terveyskeskuksen potilastietojärjestelmistä vastaavat tapahtumat. Yllättävän moni hoitoalan työntekijä käy luvatta toisten tiedoissa. On mielenkiintoista kuulla, miksi sinäkin aikana, kun olen Suomesta pois, jotkut törpöt ovat käyneet sairaanhoitopiirin tiedoissani urkkimassa. En ainakaan ole ollut heidän potilaanaan.

On ollut taas paatoksellista tunteenpurkausta, mutta ilmeisesti helpottavaa. Isohko pussillinen vaahtokarkkejakin on tullut mussutettua tässä tekstiä tehdessä, huomasi vasen käteni äsken kun pussin pohjaa raapi. Nyt on sopivasti imelä olo, ellei jopa 😝 olo, joten jospa teksikin muuttuisi parempaan suuntaan. 😶😶😶 ja sitten ei tule mitään muuta mieleen, kuin että janottaa... huoh.
Lankakauppiasta kävin taas ilostuttamassa, raahaten mukanani kotiin kassillisen aiempaa paljon ohuempia lankoja, sellaisia barbien vaatteisiin ja amigurumeihin sopivia. Oli hauska nähdä paikallisten naisten naamanilmeitä, ja kuulla niiden kommentteja hölmöstä turistista, joka ostaa kymmenen eriväristä lankakerää, ja vielä niin huonosti yhteen sopiia värejä. Vaan maltoinpa olla kommentoimatta, hymyilin vain, ja pelkästään ajattelin, ettei älykkyys asu teillä. Vielä kun oppisi ajattelemaankin hieman positiivisemmin noissa tilanteissa, sillei tyyliin "onpas rouvalla kiva, kukikas, vihreä paita, ja violetti hame sillä parina, wau". Tai no, ehkä vähän enemmän oikeasti positiivisesti. Kai se on taas se mammansanonta "jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia". Se on kuitenkin paljon positiivisempi, kuin mitä monessa tilanteessa itse olen taipuvainen ajattelemaan. No, kun barbien vaatekaapissa on monen värisiä vaatteita, ja amigurumeissakin on värejä kuin kameleontissa, niin ei niitä nyt ihan yhdellä tai kahdella värillä tehdä. Tehdään vaikka kymmenellä värillä, ja todetaan sitten lopulta, että kotona lojuu kymmenen puoliksi käytettyä lankakerää. Kun tein alkuuodesta miehen kokoisen miesten villapaidan, sen jälkeen itselleni pitkän paidan neulomalla, ja näitä ennen pitkän villatakin virkkaamalla, niin nyt suorastaan sielu lepää tuollaisissa pienissä projekteissa. Nehän valmistuvat hetkessä, ennen kuin ehtii nenä palaa parvekkeen auringossa. Saa kerrankin nopeasti näkyvää tulosta aikaan, niin neuloessa kuin naamanahkassakin.

Kleopatrarantaa kävelytieltä 15.2.2017 ei mene hiekkaa kenkiin ;)
Nahkan grillaamisesta tulee aina mieleen Kleopatraranta. Kleopatrarannalla, siellä missä aallot olivat syöneet hiekat rannalta, oli nyt jo ihan toisen näköistä, tutumman näköistä. Pitihän sielläkin tänään piipahtaa, samalla kun kävin rannan loppupäässä sijaitsevassa Migroksessa jahtaamassa vuohenmaitoja. Ei ollut. Mutta ranta oli paikallaan, ja hiekoitettuna. Auringonpaisteessa ja tuulensuojassa on lämmintä, ja tekeehän siellä mieli istua kroppa kohti aurinkoa, ei sille mitään voi. Ja ehkä juuri siitä syystä AloeVera-geelitkin ottivat tänään silmiin erään apteekin ikkunasta. Kohta niitä taas tarvitaan, etenkin sitä After Sun kirkuvanpunaiselle iholle 😅 . Vaan on se Ihanaa! Tulee ihan vapaaehtoisesti mieleen se "tykkään susta niin että halkeen" -lause... Aurinko, lämpö, meri ja Alanya :)) . Kun siihen vielä lisätään muksut ja tanssi, niin siinä onkin kaikki minun onnellisuuteni elementit. No, jos yhden saisi lisätä, niin kirjoittaminen, vaan ei sekään ole pakollista, jos sen saa vaihtaa vaikka laulamiseen, soittamiseen, silkinmaalaukseen tai hevosten kanssa toimimiseen, tai... Kovin pienestä voi löytää onnellisuuden ja ilonaiheet, ja sitten kun heittäytyy ahneemmaksi, niin se lista kasvaa ja kasvaa, kunnes lopulta huomaa, ettei olekaan tyytyväinen siihen listaan, tai ylipäätään mihinkään. Joten loppujen lopuksi vähemmän on enemmän, kun puhutaan onnellisuuden siemenistä. Mitähän siemeniä siellä teillä on tänään kylvetty, tai kerätty? ...stop, stop, en halua tietää kaikkia yksityiskohtia, kunhan kysyin vaan...

tiistai 14. helmikuuta 2017

Annoitko rahaa, kun nainen pyysi?


Maanantai-itana kävelin Sali Pazari alueen läpi, ja siellä eteläisellä sisäänkäynnillä, eräällä reunalla, penkillä tms istui muodikkaisiin ja kalliisiin, vaatteisiin pukeutunut nainen lapsensa kanssa. Hänellä oli lastenrattaissa roikkumassa täysi muovikassi, jossa näkyi olevan ruokaostokset. Lastenrattaat eivät olleet halvimmasta päästä, vaan sellaiset hieman paremmat, tukevat, modernit kaupunkirattaat. Lapsi nukkui rattaissa kaikessa rauhassa. Kun katsahdin rouvaan, niin saman tien hän otti kontaktia, aloitti kerjäämispuhelitaniansa ja ojensi oikean kätensä, avoin kämmen ylöspäin. Olin jokseenkin häkeltynyt kokonaisuudesta ja kaiken näkemäni perusteella oletin, että mitä todennäköisimmin nainen on vaan tosi röyhkeä hyväksikäyttäjä. Annoin taskun pohjalta kolikot, jotka siellä olivat. Nainen pyysi lisää, kertoen, että pitäisi päästä lapsen kanssa tuonne kalaravintolaan syömään. Hiukanko kiehahti sisälläni, mutta en sanonut mitä ajattelin. Kyseiset kalaravintolat kun ovat kaupungin kalleimmasta päästä, ja toisekseen niillä kolikoilla oikeasti nälkäinen olisi jo saanut mahantäytettä.

Siinä muistin, että en vielä käynyt pankkiautomaatilla, ja että rahapussin setelipuoli on konkreetisesti ihan tyhjä. Näytin tyhjää rahapussia naiselle, ja sanoin, että sait juuri viimeiset rahani, joita minulla täällä on, ja näin pitää nyt pärjätä jonkun aikaa. Saman tien hän ojensi kätensä minulle ja pudotti kolikot takaisin kämmenelleni. Kiitin, ja jatkoin matkaa. Pienen matkan päässä odottanut turkkilainen tuttavani sanoi, että kyseinen tapahtuma on nyt yleistymässä Alanyassa, eli että todella hyväosaistenkin perheiden naiset käyttävät tilaisuutta hyväkseen, ja pyytävät turisteilta rahaa, koska nämä antavat kovin helposti, ja joskus isojakin summia. Turistina täällä liikkuva ei välttämättä osaa erottaa kerjäävien naisten vaatetuksesta vaatteiden hintoja tai paikallista muodikkuutta (josta voi päätellä hinnan), koska ne vaatteet ovat joka tapauksessa erilaisia kuin heidän kotimaassaan. He eivät välttämättä myöskään erota huivin tyylistä ja tavasta sitoa huivi, että onko henkilö mahdollisesti hyvinvoivaa keskiluokkaa, vuoristosta tullut, pakolainen tai romaanikerjäläinen tms. No, jokainen voi antaa raha-apua kenelle ikinä haluaa, tai olla antamatta, sillä omista rahoistaanhan on kyse (ainakin useimmilla).

Ammattikerjäläisten ja kerjäävien hyväosaisten lisäksi täälläkin on kuitenkin olemassa niitäkin, jotka oikeasti tarvitsevat apua ja tukea. Toivoisin niin, että apu kohdentuisi niille, jotka jo pelkällä silmäykselläkin näkee nälkiintyneiksi, laihoiksi, aliravituiksi ja heikkokuntoisiksi. Tuokin nainen oli pullea kuin vasta syötetty ankka, eikä oikeasti köyhällä ole varaa olla lihava. Lihavuuden saa yleensä vain ylensyömällä. Pitkästä köyhyydestä kärsivä on mitä todennäköisimmin se laiha kuikelo, joka laahustaa pitkin kadun viertä, tai istuu kengänkiillotustelineensä takana. Oletko koskaan nähnyt täällä lihavaa kengänkiillottajaa? Enpä usko. Siinä työssä on vähän asiakkaita, erittäin pienet tulot ja nälkiintyneen näköisiä työntekijöitä. Vaikka niillä pulleilla mammoilla olisi miten monta kiljuvaa kakaraa tahansa siinä vieressä, tai vaikka nukkuva prinsessa, niin toivottavasti näet myös muut kohteet. Lapsiperheet saavat kaiken lisäksi sosiaalista tukea, ruoka-apua, vaateapua, kotisairaanhoitoapua, toisin kuin ne yksinelävät kuikelomiehet, tai laihan rouvansa kanssa kahden ja hiljakseen elävät laihat kengänkiillottajat. Tai kirjojen ja kansien ulkopuolelta tulevat, ja siksi systeemeihin kuulumattomat kodittomat.

Jos haluat avata rahapussisi, niin avaathan sitä ennen kuitenkin myös silmäsi ja ajatteluprosessin. Ja ne, jotka haluavat lahjoittaa enemmän, tai tukea enemmän kodittomia, vähäosaisia, avun pakolaisia tms. voivat tukea heitä tekemällä nimetyn lahjoituksen joko kirkolle, seurakunnalle, uskonnolliselle yhteisölle tai kaupunginkansliaan. Ja jos et vielä tiennyt, niin kyllä, täälläkin toimii erilaisia kristillisiä kirkkokuntia, erilaisia uskonnollisia yhdistyksiä ja muslimiseurakunnat, ja avustusta voi kanavoida montaa kautta. Luotettavimmat ja toimivaltaisimmat ovat kaupungille ja muslimiseurakunnalle konkreettisesti vastaanotetuksi kirjatut, ja tietyille ryhmille kohdennetut lahjoitukset, sillä niitä molempia valvotaan. Lisäksi molemmat tekevät jo avustustyötä säännöllisesti ja huomattavassa määrin.

Tahir

maanantai 13. helmikuuta 2017

Puhelinliittymähuijauksen purku

Vinkkejä puhelinkortti huijauksen jatkotoimiksi.
Ilta-auringon sävyjä Dinek-mah. suuntaan 13.2.2017

Ystäväni on varsin vahvatahtoinen, yksin elävä naishenkilö, joka on tottunut johtamaan firmaansa ja hoitamaan asiat itsenäisesti. Niin, ja tietysti haluaa toimiä täällä samalla tavoin. Tässä hänen läpikäymänsä prosessi, josko siitä olisi apua jollekin muullekin. Viime kesänä ystäväni osti ensimmäisen turkkilaisen sim-korttinsa asuntonsa lähellä sijaitsevasta pikkukioskista, jossa myydään kaikkea tikkareista vodkaan ja makkarasta puhelinliittymiin. Tämä Turkcellin liittymä toimi pari viikkoa, ja sen jälkeen alkoi ongelmat. Pari viikkoa ystäväni katseli ja kuulosteli, josko ongelman voii ratkaista, mutta ratkaisia ei löytynyt, eikä myöskään kunnollista selitystä simkortin toimimattomuuteen.

Kun en saanut häntä puhelimitse kiinni, ja olin hiukan kärttyinen TUrkcellille itseeni kohdistuneesta vuosientakaisesta, vastaavantyylisestä huijauksesta, niin ehdotin tuttavalle, että hän vaihtaa Vodafoneen, ja unohtaa koko Turkcellin. Kävimme Vodafonen liikkeissä, ja siitä on erikseen kirjoitus tuolla viime syksynä, jossakin siellä tekstien sessa. Kun ystäväni sitten kävi kotimaassaan, vietti siellä jonkin aikaa ja palasi takaisin, niin kas, Vodafone ei toimikaan enää, eikä sitä saa jostain selittämättömästä syystä muka toimimankaan.

Tässä vaiheessa hänellä paloi pinna, ja hän meni yksin samaan markettiin, josta osti aiemmankin Turkcellin sim-kortin, ja osti taas sieltä uuden Turkcelin sim-kortin. Hän täytti asianmukaisesti kaavakkeet ja antoi kopiot passista ja oleskeluluvasta jne. sekä jakoi uuden numeronsa ystäville ja perheenjäsenille. Kaksi ja puoli viikkoa liittymä toimi, ja sen jälkeen taas sulkeutui. Olin itsekin jo ystäväni puolesta vihainen ja ärhäkkä. Pyysin, että hän ottaa mukaansa oikean turkkilaisen, ettei varmasti jää mitään epäselvää, kun hän menee selvittämään kyseisestä marketista mistä ihmeestä nyt on kyse. Sen lisäksi pyysin, että hän ottaa riittävän korkeaan tahoon Turkcelissa yhteyttä, ja antaa palautetta tuosta, oli syy mikä hyvänsä.

Markettiin lähti miesystävä avuksi. Ja parin minuutin kuluessa molemmat yrittivät saada ystävääni ostamaan jälleen uuden puhelinliittymän, uuden sim-kortin. No, sen ja mutaman muunkin seurauksena miesystävä sai kuulla kunniansa yms. Sekä kauppias että miesystävä väittivät kuorossa, että kyseessä on turistiliittymä, joka toimii vain pari viikkoa. Muuten ihan jees, mutta sellaista ei ole nykyään olemassakaan, vuosia sitten oli. Jos joku väittää sinulle, että olet ostanut turisti-sim-kortin, ja siksi liittymäsi ei toimi, niin ota tulkin kanssa yhteyttä kyseiseen puhelinoperaattoriin, sillä mitä todennäköisimmin myyjä huijaa. Onneksi ystäväni ei suostunut miesystävän ja merketinpitäjän painostukseen uuden sim-kortin ostosta, vaan sanoi molemmille suorat sanat, ja marssi TUrkcelin suurimpaan paikallismyymälään, yksin, mutta mukanaan kaikki kuitit ja kaikki sim-kortit, sekä puhelimessaan olevat viestit, joista kävi ilmi paljonko on ladattu ja milloin, ja paljonko on käyttämätöntä puheaikaa, käyttämättömiä viestejä ja käyttämätöntä dataa.

Tuolla hänen kohdalleen osui hyvää englantia puhuva, oikeamielinen ja auttamishaluinen naistyöntekijä. Nainen oli aidosti järkyttynyt Marien saamasta kohtelusta, ts huijauksesta. Hän otti yhteyttä Turkcelin pääkonttorille, jossa hyvää englantia puhua, asiallinen ja osaava mieshenkilö kävi uudelleen ystäväni kanssa läpi koko kokonaisuuden. Tämän lisäksi ystävälleni tarjottiin mahdollisuus täyttää lomake, jossa hän vielä kertoo kaikki tapahtumat, ja johon hän yksilöi sekä myyjähenkilön, myynnin suorittaneen marketin sekä sen osoitteen. Pääkonttorilta kerrottiin, että tähän mennessä Turkcellin liittymiä myyneitä tahoja ei ole valvottu, mutta asiaa viedään nyt eteenpäin, ja toivotaan, että siihen tullee muutos.

Ystäväni joutui vielä kerran ostamaan uuden sim-kortin, sillä edelliset sim-kortit oli myyty vähintään kahteen kertaan, ja lopulta rekisteröity erään tanskalaisen miehen nimelle. Siitä päätellen, että molemmissa TUrkcellin korteissa oli saman tanskalaismiehen nimi, on hänelläkin ollut ainakin sen ensimmäisen kortin toimimisen suhteen jokin "epätavallisuus". Ystäväni sai nyt uuden, varman ja omalle nimelleen oikeasti reisteröidyn sim-kortin, sekä hyvät korvaukset kärsimistään vääryyksistä.

Jos olet puhelinliittymähuijauksen uhri, niin vie kuitit, kortit ja tarinasi operaattorin edustajalle, ja riittävän korkealle taholle. Ja kun hankit puhelinliittymän, niin säilytä tositteet ja puhelimeen operaattorilta saapuneet viimeisimmät viestit, ihan vaan kaiken varalta.