perjantai 28. heinäkuuta 2017

Öljypainifestivaalit kaikilla mausteilla

Alanyan painifestivaalit http://alanya.bel.tr/
On se aika vuodesta kun Alanya Gökbel Yaylası Yağlı Pehlivan Güreşleri järjestetään 13. kerran, isompana ja runsaampana kuin aiemmin. Huomenna lauantaina kello 20.00 alkavissa avajaisissa on avajaispuheen llisäksi tarjolla Off-Road Show, Zeybek-tanssiesityksiä, paikallisten muusikoiden konsertti sekä pääesiintyjä Serkan Kayan konsertti.

Öljypainien karsintaottelut alkavat sunnuntaina kello 9. Otteluista tekee tänä vuonna erityisen mielenkiintoisen se, että mukana on joukko nimekkäitä painijoita, painijulkkiksia. Mukana ovat mm. vuoden Ismail Balaban, Orhan Okulu, Fatih Atlı, Ali Gürbüz, Mehmet Yeşil ja Şaban Yilmaz. Painijoita on ilmoittautunut n. 500, joten karsintoja käydään
aamusta asti.  Tiedossa on kovatasoinen kilpailu, jonka ohessa tarjoillaan paljon muuta viihdykettä ja ajanvietettä koko perheelle. Finaalit painitaan iltapäivällä, viimeiset ennen viittä. Kello 17 alkaa palkintojenjako ja lopetusseremoniat. Tapahtuma on lapsiystävällinen ja katsojille maksuton.

Kaupungin sivuilla alanya.bel.tr sekä 
facebookissa
on lisätietoa, ja kartalinkki. Alanyasta on noin kahden tunnin ajo, mutta matkaan kannattaa varata runsaasti aikaa, sillä tapahtumaan on menossa ainakin toista tuhatta ihmistä, ellei enemmänkin. Pientä ruuhkaa saattaa siis tiellä on, ja kun varaa sopivasti aikaa, niin voi matklla pysähtyä syömään ja juomaan tai vaikka kuvailemaan maisemia.

Vieressä on kuva paikalle saapuvista painijajulkkiksista, jo kisoja voittaneista. Alla on ohjelma-aikataulu, joka ainakin tietokoneella ja tablella avautuu klikkaamalla suuremmaksi. Puhelimista ei aina tiedä miten ne näitä kuvia ja kuvatiedostoja käsittelee. Ja kaupungin sivuilta ja tuosta facebook-linkistä löytyy kaikki samat kuvat ja tiedostot toisessa muodossa, ehkä helpommin aukeavana, jos näiden kanssa on ongelmia.




torstai 27. heinäkuuta 2017

Ennen testaamaton ranta

Alanya tänään, läheltä LunaPArkia
Oli joku toinenkin suomalainen nainen joutunut eilen kolariin. Tämä toinen oli ollut osallisena moottoripyöräkolarissa.
Tuohon nähden olen selvinnyt itse tosi vähällä. Ja tänäänkin kun olen ollut skootterilla liikenteessä (kyydissä istuen) on muuten ollut kypärä päässä koko ajan. Laittoi kuskikin kypärän, kun ei kestänyt sitä, että minun kypäräni lippa iski häntä takaraivoon joka kerta kun hän jarruti vähän tukevammin. Mutta takaisin kolareihin ja liikenteeseen. Olkaahan varovaisia ja huomioikaa nekin suunnat, mistä ei pitäis tulla ketään. Aika-ajoin kannattaa siis katsoa myös taivaalle, jalkakäytävälle ja vaikka minkä suuntaiselle kaistalle. Myönnän, että pelkäsin kyydissä nyt vielä tavallista enemmän, mutta tuo murtunut varvas on nyt niin kipeä, siis Kipeä, etten edes ehdottanut saapuvani polkupyörällä sinne rannalle mihin menimme tämään.

Iloinen yllätys, tai no, ainakin hyvin erilainen yllätys oli ranta Kleopatrarannan loppupään ja tunnelin suuaukon välillä. Siellä oli rauhallista, hiljaista ja ihan julmetun kivikkoinen ranta. Meri oli tänään jokseenkin ärhäkkä, hankala ja vaikka tuo kaverini on hyvä uimari, niin niin vain tuli mahallaan ja naama edellä hiekkaan niistä tyrskyistä. Kävin kolmannen yli pyyhkäisseen aallon jälkeen tarjoamassa vetoapua, että pääsee maihin. Aiemmin ei tullut edes mieleen ettei pääsisi. Itse kävin kokeilemassa uimapatjan kanssa, mutta aallokko oli sille aivan liian iso. Yritti kääntää patjan ympäri, kunnes sovinnolla tulima mahalaskulla rantahiekkaan itsekin... ja tietty iskin kivikkoon juuri sen murtuneen varpaan. Kaverilla oli huonompi tuuri, sillä hänelle tuli ihan avohaava jalkaan noista teräistä kivistä, joita kohden meri paiskasi aikamoisella voimalla.

Rannalla tuli oltua 6 tuntia... mikä näin ruskettumattoman pohjoismaalaisen valkonaaman laskuopilla tarkoittaa paljon palanutta nahkaa (aurinkosuojavoiteesta huolimatta). edellisestä oliiviöljyämisestä opin sen, että se todella rauhoitti ainakin sen palovamma yhtä nopeasti kuin aiemmin käyttämäni after sun cremet. Yllättävää. Öljyämisen aika siis tänäänkin.

Eilen iltayöstä tuli yllättäen vastaan tilanne, jossa katsoin parhaaksi hypätä mereen ihan täysissä vaatteissa. Merivesi on ihanan lämmintä ja mukavaa myös vaatteet päällä, oli se ensimmäinen huomio. Seuraavaksi teki mieleni heittää jalassa olleet salvarit pois, sillä meressä niistä tuli painavat, hankalat ja uimista jollain tapaa vastustavat. Aikani pulikoituani rantauduin Kalen linnoituksen muurien juurelle, sinne Punaisen tornin ja Terzanen väliin. Se ranta on aivan ihana, oli etenkin kello 22.30, kun valot heijastuivat Terzanesta kauniisti suht tyyneen meriveteen. Rantautumisen jälkeen ei muuta kuin päällysvaatteet kappale kerrallaan pois siellä muurin katveessa, ja vääntää ne mahdollisimman kuivaksi. Yleensä kuumalla yksi tärkeinpiä vaatteiden valintakriteereitä on se, ettei vaatteissa näy hiki, eikä siis muukaan  kosteus. Nyt kävi juuri sellainen tuuri.

Kun kävelimme punaisen tornin juurelta Postin taakse ja Atatürk-kadulle läpimärkinä, niin kummankaan vaatteista ei nähnyt että vaatteiden alla valuu suolavettä, niin luontevasti ne istuivat päällä ja säilyttivät värinsä. Hiuksetkin olivat sopivasti kuivuneet siellä ennen kävelemään lähtemistä, joten nekään eivät kavaltaneet. Taksia emme jostain kumman syystä saaneet... kun kysyimme, että otatko kyytiin kaksi merestä noussutta. Riittävän pitkän taivalluksen jälkeen oli aivan ihana päästä lämpimään suihkuun.

Alanyassa on tulossa Güres Yağlı Pehlivan tapahtuma taas Gökbel Yaylası alueelle. Laitan siitä huomenna vaikkapa mainoksen jakoon, nyt en jaksa sitä etsiä. Uniaika koittaa just nyt. Hyvää yötä

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Läheltä piti, todella läheltä

Alanyan värejä. TÄmä köynnös oli leikattu pensaaksi.
Mietipä kaksi mahdollista, mutta ei niin yleistä seurausta siitä, että ostat polkupyörän.

Tänään lopultakin ostin täällä polkupyörän. Kävin ensin Kipassa, jossa oli vain lasten pyöriä ja jokunen 26" miesten pyörä. Metro-tukussa oli juuri sellaisia polkupyöriä kuin halusinkin, ja hintakin oli kohdallaan. Metron hinta oli puolet siitä, mitä minulta haluttiin samoista pyöristä muissa liikkeissä. Muissa hinnaksi sanottiin 900-1.200 TL, tuolta sama pyörä lähti mukaani hintaan 490 TL, sisältäen kattavan ensihuollon Alanyan keskustassa sijaitsevassa polkupyörien huoltoihin erikoistuneessa firmassa, ja 2v takuun.

Lähdin ajamaan Metrosta, Obasta keskustaan Sevket Tokukselle. Menin hieman ohi Yasam sairaalasta, eli ohi myös pyörähuoltamosta, kun en heti keksinyt missä se on. Katua ylittäessäni näin kuinka hieman kauempana oikealla kaatuu mies skoottereineen, skootteri lähtee luisumaan kyljellään minua kohti kuin keilapallo, ja skootterin kyydissä ollut nestekaasupullo samoin. Pomppasin fillarista vähän kauemmas, mutta en päästänyt kokonaan irti kahvasta. Mies putosi skootterin kyydistä jo ennen minun kohtaamistani, ja skootteri tai kaasupullo osui fillarin takatavaratelineeseen ja lokasuojaan. Ehdin nähdä kuinka mies löi takaraivonsa aika pahan näköisesti asfalttiin.

Minun käsilaukkuni yms keräsi eräs sivullinen mies kauempaa risteyksestä, ja toi minulle. Samalla tuo mies ja toinenkin läsnäolija alkoivat sättiä minua siitä, että aiheutin skootterikuskin kaatumisen, koska se kaatui minun kohdallani, koska en väistänyt. Sanallisen arkkuni aukeaminen on hidastunut huomattavasti, ellei jopa huolestuttavan paljon. Kuuntelin hetken vielä uudestaan, enkä oikein tajunnut että mistä hitosta ne kaksi miestä nyt puhuu. Siis että suojatietä ylittävä henkilö aiheuttaa skootterin kaatumisen noin 15-20 m ennen suojatietä, ja sen, mitä kaatumisesta seuraa. Säikähdin tapahtunutta niin paljon, etten saanut sanottua oikeastaan mitään moneen minuuttiin.

Tuolihissin alalähtöpaikalta kuului työn ääniä
Olimme kaikki jo lähdössä pois paikalta, kun skootterikuski vielä tulee minun perääni, ja päkättää siitä, kuinka liikenteessä pitää olla varovainen. Siihen asti kaikki oli ok. Niin pitääkin olla, niin minun, hänen kuin muidenkin liikkujien. Mutta... sitten hän alkoi puhua siitä, kuinka hän ajaa tätä katua edestakaisin päivittäin, ja joka kerta kun sairaalan luona vaihtuu vihreä valo, niin seuraavistakin valoista pääsee automaatisesti, ne nyt vaan ovat aina olleet niin. Siinä vaiheessa mulla keitti. Hän ei ollut seurannut liikennevaloja, ja hän oletti mitä oletti. Oletti myös sen, että jalankulkijan tulee aina väistää muuta liikennettä. Siksi minä kimmastuin. Skootterikuskit menee täällä kuin villisiat pusikossa, ja monella on se asenne, että sinne minne skootteri mahtuu voi ajaa, ja jos ei mahdu, niin jalankulkijoiden on silti väistettävä että mahtuu. Poliisi ottaa täällä nyt skootterikuskeja tarkempaan tarkkailuun juuri heidän holtittoman liikennekäyttäytymisensä johdosta.

No, tuossa ongelmia olivat mm
- hän oletti että suojatietä ylittävä väistää joka tapauksessa,
- hän oletti hallitsevansa skootterinsa, muttei kyennytkään hallitsemaan, vaan kaatui
- hän ajoi lujaa, ja jokin horjutti tasapainoa ja vei hallinnan
- hänellä oli itsensä lisäksi skootterinsa taakkana mm nestekaasupullo
- tien asfalttipinta oli kuuma, varmasti yli +50 C, koska ilman lämpötila oli +35 C ja aurinko paistoi tuonne suojaisalle katupätkällä pilvettömältä taivaalta. MIllainen mahtoi olla renkaan kunto.
- ja saattaa olla mahdollista, että minäkin katsoin liikennevalot väärin, mutta joka tapauksessa hän olisi hyvin mahtunut kaksikaistaisella tiellä minun ja fillarin ohi, ei me nyt niin pitkä kuljetus olla.
Hän kaatui kaukana suojatiestä, mutta minua oli helppo syyttää. Harmittaa silti, että mies löi päänsä pahasti (ilman kypärää), sillä siitä voi olla jatkoseuraamuksia eikä hän suostunut menemään lääkäriin. Toki harmittaa myös kaikki aineelliset vahingot hänen osaltaan, ja uuden fillarin osalta. En silti koe, että se kaatuminen oli minun vikani. Minut pelasti osumalta havaintokyky, nopeat liikkeet, tuuri ja ehkä suojelusenkelikin. Oli tosi lähellä tulla isoja vahinkoja, ellen olisi pystynyt väistämään liukuvaa skootteria ja nestekaasupulloa. Ilman vakuutusturvaa sairaalalasku olisi ollut helvetillisen iso.

Kun siinä sananvaihtomme sitten repesi isoilla kirjaimilla keskusteluksi, turkiksi, ja hän pysäytti lähistölle tulleen poliisiautonkin ja alkoi kertoa aiheuttamaani vahinkoa. Annoin miehen puhua, ja sanoin sitten, että hän kyllä kaatui kaasupulloineen jo tuossa reilusti kauempana, ja luisui sitten kyljellään minua kohti, että minun kohdaltani olisi kyllä mahtunut menemään ohikin jos olisi ollut pystyssä. Poliisi käski hänen jättää minut rauhaan, ja sanoi meille että alkakaahan nyt mennä, ja eri suuntaan. Jos hän olisi halunnut viedä tilanteen pidemmälle, niin tuollahan on valvontakamerat. Valvontakameroita on nyt joka paikassa, yhteensä satoja. Aina löytyy joku kuvatallenne, jos tulee tarvis.

Tuolit ovat valmiina, koneisto ei.
No, se oli se eka yllätys. Raahustin siinä sitten sekavissa tunnelmissa pyörähuoltoon, ja istuuduin siellä tuolille odottamaan. Sitten se iski, hirveä tärinä ja tunnemylläkkä siitä mitä oli tapahtunut ja kuinka lähellä selviäminen oli. Minulla on aina sama juttu onnettomuustilanteissa tms. Reaktio tulee vasta sitten kun tilanne on ohi ja on tilaa sille reaktiolle. Sain rauhoituttua sillä aikaa kun pyörää huollettiin. Kuulin, että joudun ajamaan takaisin Metroon koska he unohtivat antaa minulle takuutodistuksen / -vihkosen. Valitsen nyt kuitenkin ihan toisen reitin, nimittäin turvallisen rantakadun. Sinne päästäkseen saa ajaa ensin liikenteen seassa, kun ei  mahdu jalkakäytäville, ei pääse jalkakäytäville tai niitä ei ole. Eikä kai niillä saisi joka paikassa ajaakaan, mutta kun tuo liikenne on niin hullua, että hirvittää ajaa ajoradalla bussien ja henkilöautojen välissä liikennesekamelskassa.

No, Metrosta sain tarvitsemani takuuvihkosen, käyn joskus uudestaan sen kanssa huoltofirmassa, ja sain myös tarvittavat ostokset. Lähdin sitten hiljakseen ajelemaan pienempiä teitä pitkin ja ylämäkeen, kotia kohti. Siinä vaiheessa jo hymyilytti lämmin kesäsää, ihana aurinko ja pieni tuulenvire hiuksissa. Kotiin päästessä olo oli kuin saunassa urheilevalla. Ja kun sisälle asti pääsin, niin näin, että on myös massiivinen aurinkoihottuma käsivarsissa, niskassa ja kasvoilla. Jep. Kivaa punapilkkuista ja helakanpunaista päivää ja iltaa siis. Sain juuri käytyä suihkussa, juotua yli litran vettä (ja janottaa silti), kun puhelin soi ja kysytään ulos. Se hollantilais-turkkilainen, josta eilen kerroin, oli sitten keksinyt mikä numerossa oli mennyt vikaan. Sen hetken fiilikseen sopi hyvin vanha kirjainyhdistelmä evvk; kuinka sen turkiksi kääntäisit...

Kun kaapissa ei ollutkaan mitään aloeverapohjaista after sun -voidetta, niin kokeilen paikallisista konsteista toista. Kaikki helakan punakat, kuumottavat jne alueet on voideltu oliiviöljyllä. Juuri toin Metrosta hyvää extra virgin -laatuista, ja nyt se siten päätyy iholle 😁 . Katsotaan minkä verran se jaksaa rauhoittaa ärtyneitä ja palaneita alueita. Varmaa on jo, ettei se ainakaan pahenna. Nyt sitte kuljen pari päivää pitkähihaisissa, +40 C tai ei, mutta auringolta suojattuna. Tuntuu ihan kesälämpimältä.

Lisätty 27.7.
Ilta ja yö paljasti omat kolarivammat. Yksi murtunut varvas, hillittömän kipeä mutta konservatiivisesti hoidettava. Yksi palasiksi rikkoontunut alatakahammas ja paikaltaan osin ironnut vastakkainen hammas yläpuolelta, ja aika monta mustelmaa ja kipeä niska ja alaselkä. En ehtinyt edes tajuta siinä hetkessä, enkä muutamaan tuntiin sen jälkeenkään. Mutta tänään päivittelen hyvin myöhään yöllä, jos sittenkään. Eilinen vuorokausi jatkui yhtä vauhdikkaana ja omituisena ihan loppuun asti. Ensimmäistä kertaa eläissäni hyppäsin yönpimeään mereen kaikki vaatteet päällä...

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Sinne vai tänne vai...

Ny on hiukan kiire ja vipinäpäivä. Ei ehdi, ei millään kerkiä kirjoittaa, tai siis miettiä mistä kirjoittaa. Aamu meni nukkuessa pitkään, herätyskello kun ei ole käytössä kun ei ole työn vuoksi heräämisaikataulua. Lämpö ja naapuruston äänet ovat meillä luomuherätyskellona. Nyt on ollut aiempaa lämpimämpää, lähes +40 C, ja sen tuntee kyllä. Paita kastuu taas. Ihanaa kun ei palele. Nautin. Ja nauttii vettä myyvä lähikauppiaskin. Itsekin hain tuolla ostoskärryllä 4 isoa pulloa, kun en viitsi niitä joka päivä olla roudaamassa, ja nyt kuitenkin menee noin 5 litraa per päivä. On tarjolla myös firmoja, jotka tuovat kotiin noita 20 l isoja vesipulloja, mutta kohtaamieni, tällä alueella toimivien yrittäjien toiminta on ollut niin epäystävällistä ja hinnaltaan epävakaata, että en halua heiltä tilata. Mieluummin roudaan vesipullot lähikaupasta, jossa palvelu on ystävällistä, hinnat päivästä toiseen samat ja suklaatakin saatavilla siinä samalla.

Uiminen vaan on ihanaa, ja vedessä leikkiminen ja kelluskeleminen. Buranaa aamupalaksi ja päätin olla välittämättä tulehduksesta. Toivoin ettei nivelet mene pahemmaksi, ja suuntasin rannalle. Puolitoista tuntia jaksoin liottaa itseäni tuolla turkoosinsinisessä suolavedessä, ja tulin pois monta huolta kevyempänä. Meri vaan on sellainen huolien viejä ,että ei paremmasta väliä. No, kotimatka toi lähes 100 kg huolta, joka ei millään meinannut karista kannoilta. Kiiltokuvan kaunis ja aivan liian nuori mies valkoisella skootterilla pysähtyi jalkakäytävälle muutaman metrin päähän. Arvasin jo siinä, ettei tästä taas puhumatta selviä. Kohdalle tullessa tervehti englanniksi hyvin kohteliaasti, vastasin automaattisesti turkiksi, koska näytti turkkilaiselta. Sitten iski miehelle puhetulva, espanjaksi. Katsoin hetken suu auki, että mitä ihmettä tässä nyt tapahtuu. Vähän ymmärsin espanjaa, ihan kaikkea en ole unohtanut, mutta puhuin uudelleen turkiksi. Silloin mies jäi suu auki, ja totesi vain, että "näytät espanjalaiselta, ja luulin sinua espanjalaiseksi, en kai kuullut mitä puhuit".

No, alkaapa herra sitten kertoa itsestään ja ex-tyttöystävän lähteneen, ja että lähtisinkö ulos hänen kanssaan. Juu, ehkä
joskus, sanoin ja lähdin kävelemään kotiin päin, kun onnekseni iso mammalauma mukuloineen tuli rannalta kohti, ja täytti koko kävelytien. Oli hyvä hetki liueta paikalta. En päässyt kotiin asti, kun tuo tyyppi ilmaantui skootterillaan vierelle uudelleen, ja jatkoi kyselyä, piti minulle saarnaa siitä etteivät kaikki miehet ole samanlaisia, ja että hän on hollantilais-turkkilainen ja hyvä mies ja tekee sitä ja sitä työtä jne jne. Minä oli ihan kotinurkilla, ja olin tuntevinani nahoisani, kuinka muutamista avoinna olevista ikkunoista katsellaan ja kuunnellaan mielenkiinnolla mitä tapahtuu. Heppu sitten kyselee puhelinnumeroa. Annoin numeron, mutta siinä lipsahti yksi 9 8ksi. Hups.

Ei ole soittoa kuulunut vielä tähän mennessä. Kumma juttu 😅. Ja naapurit eivät takuulla unohda tapahtunutta ihan pian, vaan saan olla taas tarkemman tulemis-menemis-syynin alla, varsinkin kun nyt olen lähdössä ulos, ja tulen vasta huomenna iltapäivällä kotiin. Yhdistävät vaan ihan väärään tyyppiin. Ja kun näkevätkin kuvioissa vanhan, sittenkin, niin puhetta ja ayıpitusta riittää joksikin aikaa. Vaan samahan se on maailman  joka kolkassa. Ne maailman parhaat live-kamerat eli aikansa pitkäksi kokevat mummot ja vanhat mammat vahtii ja tiedottaa. Kiva suoda ihmisille tekemiseniloa ja ajankulua. Niin että ayıp ayıp, menen taas. Hyvaa yöta, iyi geceler.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Sininen utu

Alanyan sataman rentouttava näky
Kuuma, peitto pois, kylmä, peitto takaisin, kuuma, ääh, kylmä, missä peitto... ja hieman pikkupätkissä nukuttu yö oli takana, kun aamulla kuulin puhelimen ilmoittavan sähköpostista. Ääni on pieni, mutta tunnistettava. Laitoin jo itseni takaisin uni-asetuksille, kun uteliaisuus voitti, ja nousin ylös lukemaan viestiä. Siinäpä se uni sitten kaikkosikin: "...Tämä sähköposti on vahvistus kirjasi julkaisemisesta ja samalla alustava kustannussopimus. Laitamme nyt kirjasi työn alle..." Ai, wau! Puoliunisena kohti keittiötä, vedenkeitin päälle ja sitten vasta meni tajuntaan mitä tuo viesti kokonaisuudessaan tarkoittaa. Tai ehken vielä tiedä mitä kaikkea siitä oikeasti seuraa tai ei seuraa, mutta ainakin hyvän fiiliksen riemutanssi lähti käyntiin, cha cha chaa.

Eihän siinä saanut edes aamupalaa tehtyä, kun alkoi runosuoni taas kukkia ja tarinaa pukkasi ulos. Parvekkeella ruutuvihkoon luonnostellen istuin ja tähystelin välillä horisonttiin, vaikka olisihan tämä läppärikin ollut melko nopea käynnistää. Läppäri vaan oli sisällä, ja ulkona oli se inspiroiva näkymä, saumaton sini yhdistämässä taivasta ja merta. Näillä fiiliksillä siitä tuli paritkin käyttökelpoiset ahaa-elämykset. Ehkä. Eihän sitä koskaan tiedä mitä loppujen lopuksi käyttää ja minkä hylkää, vaan talteenhan ne oli silti laitettava, kas kun muuten hukkuvat hatarasta muistista. Minä sen sijaan en hukkunut mereen tänäänkään, vaikka näine luomukellukkeineni kävinkin syvemmällä kuin koskaan aiemmin. En ole tajunnut miten hyvin tämä valkoinen aines kannattaa, ja nyt kun sen keksin, niin otan siitä kyllä kaiken ilon irti kelluskelemalla aalloissa. Puolitoista viikkoa ja - 2kg, joten kellukkeita jää mereen viikoittain, poistuu solu solulta. MIssään se ei vielä näy eikä tunnu, paitsi siinä vaa'an lukemassa, ja motivaatiossa. Mutta tuo meri oli tänään tosi rauhallinen, ja pintavesi niin lämmintä, että tuli hiki. Oli sanoinkuvaamattoman ihanaa liukua lämmintä pintaa pitkin.

Iso risteilijä saapui idästä Alanyan satamaan
Nyt kun olen käynyt hieman eri rannoilla, niin heille, jotka eivät aina niin innostu siitä Kleopatrarannan omanlaisestaan
tunnelmasta, suosittelen tutustumaan Oban ja Tosmurin rantoihin. Rannat ovat viime talven jäljiltä ja muokkausten jäljiltä muuttuneet paljon, ja esim nyt Oban ja Tosmurin rannoilla on ei-äkkijyrkkää ja uimariystävällistä. Lisäksi siellä on paljon enemmän tilaa ja vähemmän niitä iholle pyrkiviä höpöttäjiä. Oban ja Tosmurin rannoilla on turistien lisäksi paljon paikallisia ja myös hyvät palvelut. Keskustasta Atatürk-kadulta pääsee busseilla 1 ja 101, ja samoilla numeroilla takaisin keskustaankin. Yksi bussimatka maksaa 2,50 TL eli tällä hetkellä noin 0,60 €, ja sanoi opas mitä hyvänsä, niin rahalla voi busseissa maksaa edelleen. Muistan parin vuoden takaiset matkaoppaan bussiohjeistukset, että nyt kun bussikortti on käytössä, niin käteisellä maksu poistuu... ei poistunut. Käteinen kelpaa, sekä TL, € että $.

Lämpimän ilmaston ruoanlaitossa on moniakin riemuja. Yksi on nyt ajankohtaisuudessaan ylitse muiden. Valmistan huolella pitkään kypsytettävää ruokaa. Odotan jo maha mouruten ja mielessäni makua maistellen. Annan sen jäähtyä hetken ja nuuhkaisen tuoksua syvään samalla kun olen viemässä lusikkaa suuhun. Mutta, mikä tuo haju on? Ihan kuin olisi pilaantunutta. Eihimputarallaa, roskiin koko annos! Jos en mitään muuta ole ruoanlaitosta täällä oppinut, niin ainakin sen, että jos vähänkään tulee sellainen tuoksu tai maku, että onkohan tuo pilaantunutta, niin se taatusti on. Joku ainesosista, ilmeisesti se ainoa ruokaan lisäämäni kananmuna, oli pilaantunut, mutta sen verran vähän, etten huomannut sitä hajua kananmunaa rikkoessani. Vähänkin on tarpeeksi, erityisesti kananmunien ja pilaantumisen kohdalla. Ja matkavakuutuksettoman matkailijan reissatessa.  Kun en enää viitsinyt tehdä uutta ruokaa, niin iso tuoppi teetä ja pari porkkanaa sai korvata aterian... ja myöhemmin vedenostomatkalla kaupasta ostettu suklaapatukka, ihan pienen pieni, se bumba 😁.

Youtubesta eräs turkkilainen biisi, luonnon hyväksi.

Lisätty illalla:
Tuo risteilyalus, joka aamulla otti silmiin tuolta sinisen udun keskeltä, ja jonka sain pikkupokkarilla tuohon kuvaan zoomattua, on Bahaman lipun alla purjehtiva luksusristeilijä Med Queen. Med Queen tuli Alanyan satamaan nyt kuudennen kerran, ja sen mukana tulleet 198 turistia pääsivät tutustumaan Alanyan kaupunkiin, kauppoihin ja historiaan päivän ajaksi. Illalla klo 20 Med Queen jatkoi matkaa Kyproksen Limasoliin.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Voihan kultaranta

Alanya Kale ja rannalle näkyvä yksityiskohta 23.7.2017
Aamulla heräsin siihen äänen, kun joku hakkaa kirveellä puuta. Hetken piti miettiä, että missä minä olen. Naapuritalon pihamaata siellä vain siistittiin. Yllättäen tuli ryteikön takaa persikkapuukin esille, persikoineen 😶. Kumma etten ole sitä ennen edes huomannut, ja olen kuvitellut olevani monia asioita huomaava. No kerrankos sitä on väärässä itsensä tai ympäristönsä suhteen. Se on vain elämää.

Täällä näkee yllättävän paljon kuinka turkkilaiset ja ulkomaalaiset turistit poimivat puista hedelmiä, joskus jopa pusseihin asti. Poimiikohan kyseinen henkilö omassa kotikylässään tai kotikaupungissaan naapurin tai muiden puista vaikkapa omenoita tai kirsikoita, jos ei omassa pihassa satu olemaan tarpeeksi hedelmäpuita? Miksi ihmeessä sitten täällä käyttäydytään niin tyhmästi, poimitaan puista köyhien ihmisten hedelmät? Niiden, joilla on varaa matkustaa lomalle Alanyaan, luulisi kykenevän ostamaan 1-5 TL / kg maksavia hedelmiä. Rahasta se ei ainakaan ole kiinni, joten taas kerran asenteesta. Välipitämättömyyttä ja ylimielisyyttä näiltä ihmisiltä. Minä, minä, minun, minun. Idiootit. Käyttäytyvät kuin maailmanomistajat.

Alanya, KAle ja pätkä linnoituksen muuria 23.7.2017
Eilisen uinnin jälkeen tarvittiin tästä päivästä selviytymiseen Buranaa, muutoin ei olisi vasen käsi eikä jalka olleet yhteistyöhaluiset. Parin tunnin kuluttua tuosta kipusin hiki otsassa Kalelle tapaamaan entistä naapuriani pitkästä aikaa. Meillä pelasi tämä keskinäinen "ajattelin sinua" -viestintä taas tosi hyvin. Hän sanoi, että on koko aamun miettinyt mihin aikaan ilmestyn tänään. Kumpikaan ei vaivaudu käyttämään puhelinta, ajattelee vaan. Heillä istuessani tajusin, että pihapiirissä on uskomattoman hiljaista, ei rääy kukko eikä voivottele kanat. No, hänellä oli enää kolme kanaa, ja nekin nyt siirrettynä toiselle puolen taloa, kun heille oli rakennettu yksi huone lisää ja sisäänkäynti oli muuttunut. Entinen vuokraemäntä-mummo oli vuorilla viileämmässä ilmastossa, ja naapurusto muilta osin vaikutti nukkuvalta. Ketään ei näkynyt missään, eikä kuulunut mitään.

Kun mainitsin ystävälleni seudun hiljaisuudesta, niin hän sanoi, että odotas kun ilta alkaa, niin alkaa taas kauhea ralli ylös Kalelle. Naiset tietää kyllä mikä ralli, ei sitä tarvitse sen enempää selittää. Samoin satamasta kuuluu taas yökerhojen äänet entiseen malliin, ja Kalelta alas tulevat autot soittavat sitä onnellisten kuskien valitsemaa "minä sain"-jumputusmusiikkia niin kovalla, että rappaukset tippuu katonrajasta. Ja tietysti autojen ikkunat on pakko pitää auki, koska on niin kuuma sen suorituksen jäljiltä. Ilmavirta viilentää, eikä siinä tilassa tule piitanneeksi asukkaiden yöunesta hiukkaakaan.

Sama vähän kauempaa...
Pitkästä aikaa kävin tutulla Kleopatrarannan alueella kastautumassa meriveteen ja tervehtimässä tuttuja. Uinti jäi todellakin kastautumiseksi, sillä käsikipu esti uimisen, ja tuossa virtaukset oli niin kovat, että tarvittiin kaikki voimat ja koko uintitaito, että pääsin takaisin rantaan (vaikken ollut kuin kahden aallon päässä rannasta). Ranta oli ihan täynnä porukkaa, ja kuulin paljon sellaisia kieliäkin, joista en edes tunnistanut mikä kieli se oli. Suurin osa istui tai makoili rannalla, muutama riittävän hyvä uimari ja kellukkein varustautunut uiskentelija oli pidemmällä rantavadessä. Ja sitten oli me rantavedessä istuskelevat ja mereveden pyörittelemät, pikkulapset, muutama äiti ja minä. Äidit ihan fiksusti, lapset ja minä tukka takussa, hiekkaa joka paikassa, pinnan yläpuolella milloin jalka, milloin käsi, useimmiten pää. Ei vainen, minäkin olin ihan paikallaan ja siivosti, kipusyistä, ja lasten touhuja katsellen. Eilen sen sijaan kirveli silmiä, suussa maistui suolavesi ja hiuksista rapisi hiekkaa vielä kotonakin, eli varsin onnistunut rantafiilis.

...ja vielä kauempaa, sieltä penkeiltä asti.
Rannalta lähtiessä istuin hetkeksi kuivattelemaan itseäni ja märkien bikinien päälle vedettyjä päällysvaatteitani rannan ja puiston rajalla olevalle kaarevalle penkille. Olisiko mennyt jopa 5 minuuttia, ennen kuin siihen ilmestyy ensimmäinen seurankaipuinen. Nykyään on helppoa, kun näyttää kaikki kaksoisleukansa ja silmäpussinsa ilman aurinkolaseja, niin peruuttavat ainakin nuoremmat haihattelijat pois. Niin tämäkin. Seuraava sen sijaan oli sitkeämpi, tai toivottomammassa tilanteessa oleva. "MIstä sinä olet kotoisin?" En mistään. Ja asun täällä. "Ai, sinä puhut turkkiakin. MInä puhun loistavaa englantia. Ei sinun kannata enempää turkkia opetella. Turkki on kuin USA. Täällä asuu eri alueilla erilaisia ja eri kieliä puhuvia ihmisiä." Juu, niinhän se on joka maassa, sanoin, ja ajattelin, ettei huonompaa vertausta olisi voinut esittää. "Ei se ole sama juttu. Blaa blaa blaa... Helsingissäkö sinä asut? Mitä sinä siellä teet?" En asu, asun täällä, ja en tee mitään... Siinä vaiheessa tuli taas kurdikiintiö täyteen, ja lähdin kävelemään pois. Seuraava kysymys olisi kuitenkin liittynyt perhesuhteisiin tai omistuksiin. Turkkilaisten keskuudessa eläessä ja toimiessa tällaista ei ole ollut, ja olen saanut olla rauhassa tuollaiselta tökeröltä mammonaa ja mahdollisuuksia kartoittavalta kyselyltä. Vaan nyt olinkin tullut "kultarannalle", etsijöiden paratiisiin.

Oleanterin kukka penkin takaa
Kotiin tullessa törmäsin alapihalla sombreroihin, ja olin purskahtaa nauruun. En kuitenkaan tohtinut, oli naapurin mies sen verran väsyneen näköinen matkalaukkuja siirellessään, ja sombreroita. Yläkerroksessa kuului ensimmäiseksi "ayıp, çok ayıp' (häpeä, iso häpeä), kun pari naista paapatti reissusta palanneelle naiselle kiihkeään sävyyn. En tohtinut häiritä ja kysyä, että olivatko Espanjassa vai Amerikan reissultako palasivat. Niin vaan talo täyttyy, asunto kerrallaan palaavat ihmiset koteihinsa ja alkaa arki, kullakin itsensä näköinen. Tässä sitä voi sitten sopivasti miettiä, että mitähän se minun arkeni on, ja missä? On nyt jotenkin välivaihe, vapaata kelluntaa, vai olisiko sittenkin pudotusta 😎 . Laskuvarjokin unohtui lähtiessä.

Mukavaa iltaa, ja muista pitää huolta ystävistä.

lauantai 22. heinäkuuta 2017

Elämällä on omat tapansa toteuttaa unelmia

Alanyan parvekeruusut tänään
Alanyan kaksi mielenkiintoisinta kampaajaa, Yusuf ja Musa. Molempien kampaamot sijaitsevat vierekkäin tavallaan. Toinen on katutasossa ja toinen naapurissa kerrosta ylempänä. Ne löytyvät Atatürk-patsaalta itään, Koton-vaateliikkeestä vielä vähän eteenpäin, heti seuraavan kulmassa sijaitsevan ravintolan kohdalla. Musan teksti näkyykin siihen kadulle, ja heti kulmasta vasemmalle kääntyessä näkyy myös Yusufin kampaamon tekstit. Kulmauksessa sijaitsevan ravintolan terassin loppuessa katutasoa alempana olevasta alaovesta pääsee Musalle, ja 5 askelta myöhemmin siitä kadulta voi kävellä Yusufin ovesta sisälle. Molemmat ovat taiteilija-persoonia, joissa yhdistyy luovuus, vahvuus ja heikkous mielenkiintoisella tavalla.

Musa on varsinainen artisti, joka johtaa kampaamoaan omalla olemuksellaan, ja luo samalla todella hyvin asiakkailleen istuvia kampauksia. Ne leikkaukset, joita olen siellä nähnyt, ovat upeita ja kantajiensa näköisiä. Ja työläitä tehdä, siis jos itse aikoo kotona vastaavan saada aikaan. Mutta todella taitavasti värjättyjä ja leikattuja. Ja Yusuf, kampaamonsa kapellimestari hänkin, on myös aikamoinen persoona, kun hänen kanssaan hieman enemmän juttelee. Yusuf on taitava tekemään permanentteja, ja tekee modernilla tavalla ja modernein ainein. Kun kerroin, että Suomessa permanentti on nyt muotia, niin hänhän innostui kovasti. Yusuf oikeasti tietää mitä hän tekee permanenttiaineiden ja värien kanssa. Eivätkä hänen leikkauksensakaan ole hassumpia, ideaa on niissäkin. Kävin alkuviikosta Yusufin käsittelyssä, ja olen taas hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Ja molemmat myyvät turistille samalla hintaa kuin paikallisellekin, ainakin minun ja kahden ulkomaisen kaverini kohdalla.

...oli muuten hyvää 😋
Eilen oli kakkafiiliksinen ilta, joten en päästänyt ulos mitään siitä mitä blogiin kirjoitin, deletoin ne vain pois. Tänään voin sanoa, että ongelma on ratkaistu, tai uskon sen ratkeavan, ja olen taas enemmän oma itseni. Elämä on mielenkiintoista, ja pukkaa meitä välillä johonkin suuntaan niin kuin äiti kävelemään halutonta kolmivuotiastaan, hellästi ja päättäväisesti. Kai tämä oli taas yhden sorttinen muistutus siitä, missä se oma tie menee, ja minne on seuraavaksi tarkoitus astella. Vaan asioilla on aina taipumus järjestyä. Aina. Ei siten kuin haluaisimme, vaan siten kuin on tarkoitettu. 

Joskus lähipäivinä on tullut vastaan tällainen blogikirjoitus: Elämäntarinoita, hidastaelamaa.fi. Noora Lintukangas kirjoittaa siitä, kuinka jokainen meistä on täynnä tarinoita. Kirjoitus on hyvin mielenkiintoinen ja ajankohtainen jokaiselle maailmasta, itsestään ja hyvinvoinnista kiinnostuneelle, kirjailijalle, matkailijalle, elämänseikkailijalle ym, ja sieltä voi poimia ajatuksen siemeniä, ideoita tai jopa koko ideologiankin, kuka mitäkin haluaa. Suosittelen lukemaan läpi kaikessa rauhassa, syventyen. Toisaalta tuntuu tyhmältä sanoa "lukemaan läpi" koska tuo teksti tarjoaa niin paljon enemmän. Läpi lukeminen on vain pikainen toimenpide, no, on se silti myös syventymisen mahdollistava ja vaikka mitä muutakin. Iloa ja hymyä siitä itselle jäi, ja vahvistusta jatkaa valitsemallani tiellä.

Rantakivien pieniä ihmeitä
Itsellä on menossa melko kiva tilanne, joka on toisaalta myös raskas ja väsyttävä, jos katson sitä kovin ahtaasta näkökulmasta. Voin taas miettiä, että  mitä unelmaa lähden seuraavaksi tavoittelemaan. Jatkanko vai muutanko suuntaa? Ja miksi niin valitsen niin kuin valitsen? Valitsenko seuraavan osuuden kulkemisen yksin vai yhdessä, ja miksi? Onko tärkeintä riippumattomuus vapaus, kirjoittaminen, elämän jakaminen, uudistuminen, varmuus vai epävarmuus? Ja sulkevatko ne toisiaan sittenkään pois, vai kulkevatko ne mukana kuin kaverijoukko, yksi vuoroin lähimpänä, joku kauimpana vuoroaan odottaen?

Käytännössä voisin myös jäädä ajelehtimaan, valitsematta, tai antaa jonkun muun valita puolestani... mutta ei, se ei olisi minua. JOtakin valitsen, ja siihen valintaan liittyy pitempi suunnitelma kohti omia unelmia. On sitten täysin eri asia, osasinko valita oikein, joutuuko elämä taas tönäisemään selästä aikanaan uutta suuntaa kohti. Onneksi voi aina silloin tällöin pysähtyä ja tarkistaa suuntaa, valita uudelleen. Sitä ei mikään tai kukaan estä, ei kukaan ota ihmiseltä pois. Jokainen voi pysähtyä, tarkistaa ja valita uudestaan, aina kun haluaa. Se tästä elämästä niin hienoa tekeekin. Niin kauan kuin on elämää on toivoa ja korillinen mahdollisuuksia odottamassa, että valitsen niistä mieluisat seuraavaa etappia kohti pyrkiessäni. Ja se tunne, kun huomaa voivansa valita ihan itse, on kokemisen arvoinen.