asuntoja, asuntoja, asuntoja

Mihin nämä päivät nykyään katoaa? Aamulla aikaisin herään, ja kun seuraavan kerran

Kleopatrarannalta 30.5.2016

pysähdyn, ja on aikaa itselle, niin on jo iltamyöhä. Eilinenkin päivä venyi hiukan tavallista pitemmäksi, meni tämän vuorokauden pikkutuntien puolelle. Olenkohan itse hidastunut, vai onko päivissä vaan niin paljon sisältöä, että tyhjiä tunteja tms ei paljonkaan jää... en tiedä, kun en ole tuotakaan tarpeeksi syvällisesti pohtinut. Kävimme taas DimCayin takana, tosin muutamaa kilometriä kauempana tällä kertaa. Onhan siellä vaikka mitä ihastelemisen arvoisia paikkoja ja näköaloja, ruokia ja ihmisiä.

Tänään kävin ensin aamulla avaamassa tutulle kiinteistönvälittäjälle pilvitallennusmahdollisuuden. Tässä tapauksessa perustimme heille Google-tunnukset, opastin Driven käytössä, ja aloitimme sinne joitakin tallennuksia, joita he sitten itse jatkavat ja jalostavat omaan käyttöönsä sopivaksi. Samaan aikaan toimistolla istui pari 70-vuotiasta papparaista höpöttelemässä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Olivatpa molemmat miehet todella virkeitä ja aktiivisia, aivot kunnossa, ja osin ehkä siksi, että tekevät molemmat vielä bisnestä lastensa kanssa. Pysähtyminen ja laiskaksi heittäytyminen saattaa olla kohtalokasta vanhentumisen suhteen. 

Alanya 30.5.2016

En nyt muista tutkimustuloksia tämän ajatelman tueksi, mutta joku tällainen muistikuva on jostain lähimmän parin vuoden sisältä tehdyistä tutkimuksista. Toisaalta on ihan sama, mitä tutkimukset sanovat, kunhan ihmiset itse ovat tyytyväisiä elämäänsä. On vaan niin "jännä", että erityisesti täällä on paljon sellaisia, jotka toivovat elämänsä jatkuvan vaikka kuinka pitkään, kun taas esim Suomessa työnikin puolesta tapasin paljon sellaisia ikäihmisiä, jotka jo odottivat kuolemaa, halusivat ja toivoivat sitä. Täällä olen lukenut uutisia masentuneiden kuolematoiveista, mutta en ole tavannut ainoatakaan sen suuntaisesti ajattelevaa. Jää vaikutelma, että heitä on, mutta paljon vähemmän kuin Suomessa. No, masennushan on Suomen kansantauti, joten sitä on siis väestön keskuudessa enemmän kuin monia muita tavallisia sairauksia. 

Kävin tänään katsomassa itselleni kahta asuntoa. Kolmaskin oli kiikarissa, mutta omistajaa ei tavoitettu, joten tyydyimme ajamaan talon pihalle. Tällä kertaa tuo pihalla käynti riitti. Oli niin sotkuinen pihapiiri ja epämääräisen näköinen talo, että kumpikaan meistä ei halunnut edes astua autosta ulos pihalle. Ensimmäinen sisältä näkemämme talo sen sijaan oli nykyistä paljon parempi vanha asunto, mutta silti hinnaltaan niin lähellä uuden asunnonhintaa, ettei ole järkeä edes harkita sitä vanhaa. Sen vanhan asunnon upein puoli oli hieno, kaupungin ylle avautuva maisema ja runsaat pihaistutukset. Samalla sen heikkous oli juuri se pihapiiri, joka meidän molempien arvion mukaan näytti rotta- ja torakka-alueelta. Voimme silti olla väärässä. Omalla viehättävällä tavallaan tuo sisältä kuitenkin siisti asunto oli viehättävä. Se oli omakotitalon ensimmäisen kerroksen asunto, puutarhallinen kolmio, Kücükhasbahcen alueella ihan lähellä keskustaa ja bussireitin varrella. Mutta hylkäsin senkin vaihtoehdon.

Edelleenkään en ole saanut hintatarjousta kattohuoneistosta, se kun oli erittäin mieluinen. Jos hinta putoaa 100 TL niin olen halukas vuokraamaan sen asunnon. Ei ole isosta kiinni, mutta raja on raja. Ja koska hahmotan suht hyvin mitä sen alueen ja asunnon oikea hintataso on. Omistaja saattoi hermostua siitä, kun sanoin, että nuo turkkilaiset naiset ja niiden kymmenen mukulaa pitävät kamalaa meteliä tässä pihapiirissä. se saattaa olla esteenä vastaantulolle. No, se meteli ei olisi kuulunut kattohuoneistoon, sillä se on ajotien puolella. 

Tänään viimeiseksi katsomani asunto oli ihan järkyttävä, purkukelpoinen. Hienoin kuvin ja

Kalella kukkii 31.5.2016

normaalein hinnoin sitä markkinoitiin. Talon sijainti on syrjäinen, en nyt muista sen kaupunginosan nimeä, mutta tunneleiden sisäänmenon yläpuolella, Alanyan puolella, kuitenkin sen verran korkealla ja hieman ensimmäisten rakennusten katveessa, ettei liikenteen äänet kuuluneet sinne yhtään. Näköala kaupungin ja meren ylle, Kalelle ja Mahmutlariin saakka, oli häkellyttävän upea. Talossa tapaamani, vuokraisäntää edustava vanhempi turkkilaisnainen oli oikea vihamielisen matroonan perikuva. Vaikka talo olisi ollut hyvä ja hinta kohdallaan, niin tuollaisen epäluuloisen ja kovaäänisen kaikkitietävän mummon naapurina eläminen olisi muodostunut helvetiksi hyvin pian. Joku muu menköön siihen, se ei ole minun paikkani.

Suomesta muuten uutisoidaan tänne asti näkyvästi ja kuuluvasti melko vähän positiivisia uutisia. Tänään vilkaisin Iltasanomia, Hesaria ja Iltalehteä, eikä niitä karmeita uutisointeja jaksanut lukea. Ja ihan yhtä lailla täältä varmaan Eu-poliittisistakin syistä uutisoidaan koko ajan Suomeen päin pelkkää negatiivista. Vai oletko nähnyt jonkun positiivisen Turkkia koskevan uutisen joko televisiossa tai sanomalehdessä? Tuskin. Aihetta kuitenkin olisi, puolin ja toisin. Suomessa on paljon pielessä, mutta on siellä hyvääkin. Sama koskee jokaista maata. Karmeista uutisoinneista huolimatta Turkissa on paljon hyvää, ja on myös rauhallista ja turvallista. Täällä ei ole ollut mellakoita seitsemään tai kahdeksaan kuukauteen, kun taas Suomessa oli uutisten mukaan viimeksi tänään joku yhteenotto, jossa ihmisiä pahoinpideltiin. Ongelmat eivät ole yhden maan erikoisomaisuutta. Ongelmia ja yksilöihin ja ryhmiin kohdistuvaa väkivaltaa ja ihmisoikeusrikkomuksia on joka ainoassa maassa, myös euroopassa.

 Huomenna on vapaapäivä kaupunsilla vaeltelun ja asuntojen katselun suhteen, eli siis kotitöiden tekemisen päivä. Aion myös käydä räätälin luona kysymässä, jokohan  hän on saanut vaatteeni työstettyä, sillä hänestä ei ole kuulunut mitään .

Viihteellä

Mikä päivä, heh. Eräs tuttava soittautui playboyksi, tuttavien tiedonhankintaverkoston ja omien havaintojen varmistamana. Vanhempi herrasmies, joka aiemmin pyysi ulos, mutta oli kuivakan ei-kiinnostava, osoittautui isoksi pomoksi parin eri firman suhteen. En käsitä kuinka, miten ja miksi, mutta hän tiesi tänään tarkalleen, mitä olen tehnyt viimeiset kaksi viikkoa, eli sen jälkeen kun kerran hänet tapasin. Älyttömän pelottavaa. Ja minä, joka nautin hamamista, poistuin tänään eräästä keskustan turkkilaisille suunnatusta hamamista, koska joku vaan oli pielessä, kaikki ei ollut niin kuin piti. No,osasyy oli myös se, että tuo em pomo puoli väkisin heitti minut sinne hamamiinsa sisälle, siis halusi tarjota hamamin tehdäkseen positiivisen vaikutuksen. Ei onnistunut. Kävelin lähimpään tuttuun paikkaan ihan vain hämäysmielessä, sillä en todellakaan pitänyt siitä, että hän oli perillä liikkumisestani paremmin kuin minä itse. Menin siis Muzzin duuniin. Muzzi ei ollut siellä missä aiemmin. Jatkoin Lunaparkin lähellä olevaan Migrokseen asti, kunnes miesystävä soitti, että liikun kuulemma bussiaseman lähistöllä... Teki mieleni sanoa, että inhoan seuraamista, mutta o  siitä joskus apuakin, joten en kommentoinut asiaa.

Ja ettei päivä olisi ollut liian helppo, niin eräs tuttava kommentoi rajusti suomalaisesta ystävästäni, kotona oli taas faaraomuurahaisten joukkovaellus, naapuri oli tyhmyyttään, tai tahallaan,  kaatanut kissanruokaa oveni eteen, joten siinä oli vihaisia villikissoja, rotta ja paljon muurahaisia. Annoin ne kissanruoat hänelle eilen erästä pentuetta varten. Nyt harjasin ne rapusilta, ja kippasin hänen pihalleen, kana-aitauksen nurkalle. Tervemenoa sinne kaikki kissanruoan etsijät. Myrkytin rotan. Hain lähi marketista Baygonia, ja myrkytin puoli asuntoa, ulko-oven ulkopuolta myöten. Heitin kissan ulos, ettei se syö myrkkyä. Vaihdoin vaatteet ja lähdin oululais-vaasalaisessa seurassa ulos, viihteelle, seuraamaan jalkapallojuhlintaa ja puhumaan miehistä ja tanssista, elämästä ja vanhenemisesta. Oli myös joku asia, josta sanoin, etten taatusti kehtaa kirjoittaa sitä tämän päivän tapahtumiin, mutta en muista mikä se oli. Ja saattoi olla, että ärsyynnyin erään ravintolan omistajalle alle puolessa minuutissa... Henkilökunnan asenteen vuoksi. Tosin tajusin myös pyytää anteeksi. Vähän ennen yhtä yöllä ihmettelimme naisporukalla kuinka hiljainen ja tyhjä kaupungin keskusta on. Ajelin taksilla kotiin, ja olen niin pöllö, että nukkumisen sijaan kirjoitan tätä. Aamulla ranta ja kuuma hiekka kutsuu, ensimmäisen kerran tänä vuonna.

Asennetta

Eilinen asunnon katsominen meni taas "täydellisesti suunnitelmien mukaan". Luottohenkilöni, joka oma-aloitteisesti oli luvannut tulla avukseni asunnonkatsomistilanteeseen ja sopimuksen tekoon, ei tullut sovittuun aikaan. Tuntia myöhemmin häneltä tulee viesti "Hei, mitä kuuluu". Häntä itseään "väsytti niin kovasti" eli oli kai saanut tehtyä jonkun turistinaisen kanssa treffit, ja oli siksi nyt muita kiireitä, tai sitten oli oikeasti menossa nukkumaan. Hän ei omien sanojensa mukaan koskaan nuku ennen puolta yötä, joten siksi en heti uskonut selitykseen. Miesystäväni oli tuosta käänteestä hyvillään, sillä hän ei alunalkaenkaan pitänyt ajatuksesta, että joku muu kuin hän tulee kanssani katsomaan uutta asuntoa. Hän ei kuitenkaan voi itse lähteä, kun on aina kiinni tuossa maailman tärkeimmässä asiassa, eli työssään. Ja toisaalta hän ei pidä siitä, että asun muualla kuin missä hän haluaa, joten hän saattaa johdatella käytännössä asunnonkatsomistilannetta niin, etten saa sitä asuntoa minkä haluaisin. Miehet! Kyllä, rivien välistä voi lukea tyytymättömyyttä asioiden tilaan :E . Hayatta erkek olursa problemler de olur ya... Erkek yok problemler yok. 

Noista lauseista tuli vielä mieleen se, että ne ovat täysin vastakkaiset Suomen, Euroopan ja Turkinkin nykyiselle yleiselle asenneilmapiirille. Kaikki em. alueet ovat tänä päivänä entistä vahvemmin mieskeskeisiä, miehisyyttä ja miesten asemaa ja päätösvaltaa korostavia. Muutosta viimeisen vuoden - puolentoista vuoden aikana on asennetasolla tapahtunut rajusti, ja Suomen nyt yleisesti näkyvillä oleva asenneilmapiiri on lähellä Vain Miehinen Mies tietää kaiken -ilmapiiriä. Monen tuttavan parisuhteissa eri puolilla Suomea tuo on myös karmivaa arkipäivää. Tuntuu pahalta seurata sivusta niitä henkisen väkivallan kiemuroita, joiden kohteena suomalaisia naisystäviäni Suomessa on. Siellä ollaan siis samassa jamassa kuin mitä elämän on ajateltu olevan täällä. Onneksi kaikki eivät kuitenkaan ole samanlaisia. 

Asenneilmapiiristä ja sen kehityksestä tuli mieleen Sakari Timosen blogi Uuninpankkopoika, se löytyy nyt Imagen sivuilta.
Sanomalehti Karjalaisen juttu kirjoittajasta ja blogista
Ruotsiksi sverigesradio.se
Ja kodin kuvalehden artikkeli Uuninpankkopojasta 
Tuo asenneilmapiirin kehitys ja muutokset on jäätävän tympeä aihe minun mielestäni, suorastaan vastentahtoinen. Paljon mieluummin kirjoitan ihan muista asioista. Onneksi on myös heitä, joita se kiinnostaa, ja joilla on tietoa ja kykyä kirjoittaa siitä. Hatunnosto Timoselle ja muille vastaavaa työtä tekeville. Tuo nimittäin käy työstä, ei se enää huviakaan ole.

Tämän lauantain rytmi = (pe)22-03 kaupunki juhlii ilotulituksin, autojen äänimerkein, lauluin yms Multigroup AlanyaSpor -jalkapallojoukkueen eilisiltaista voittoa ja pääsyä Superliigaan, korkeimpaan liigaan. 03-05 rauhallista unta, 5.00 kissa haluaa ulos, 5.30 naapurin kukot messuaa, 6.00 myrskyisä tuuli paukuttaa ikkunoita ja olohuoneen ovea, 6.30-7.00 kissatappelu naapurin katolla, 7.00 luovutin nukkumisyritykset ja nousin ylös, 7.30 aamupalan jälkeen jo tietokoneelle töihin, 9.40 ympäristössä tuli hiljaista, väsyttää... no, katti tuli sisälle hirmuisen likaisena, joten pesenpä siis pesua kammoksuvan kissankin vielä tämän aamun iloksi. Parhaillaan tuo märkä karvapallo istuu sylissä ja katselee pelokkaasti ikkunaa kohti, koskapa norjalaisten luksusVillassa imuroidaan parveketta. Kyllä, sekin kuuluu tänne sisälle niin kuin kaikki tapahtuisi viereisessä huoneessa, kun puolessa ikkunoista on nyt vain murtoraudat ja hyttysverkko (=ilmastointi).

Olin eilen illalla itsekin katsomassa kyseistä jalkapallo-ottelua eräässä tutussa ravintolassa, ja olihan se mielenkiintoinen peli, kun se meni rankkarikisaan asti ja siinäkin neljännelle laukaisukierrokselle ennen kuin ratkesi. Voin kuitenkin luvata sen, että en ole niin fanaattinen jalkapallofani, että olisin mukana joka pelissä, tai ostaisin fanipaitoja (ainakaan vielä). Kun ei ole jääkiekkoa nyt näköpiirissä, niin kyllä tuokin laji sen saman fiiliksen saa aikaan, varsinkin kun oman kylän joukkue pelaa oleellisesta sarjanoususta. Iltainen Damlatas oli todella hiljainen. Huomaa, että on toukokuun viimeinen viikko, tämä kun vuosittain näyttäisi olevan se sesongin kaikista vähäväkisin ajankohta. Ensi viikolla koulut ovat loppuneet ainakin Suomessa, arvelen että lähiaikoina myös muissa Skandinavian maissa. Turkissa koulut loppuvat 15.6. ja sekin näkyy ja kuuluu katuelämässä monin eri tavoin. Ääntä ja vilinää on joka paikassa ihan eri tavalla. 

Täällä muuten lähestyy myös paaston aika Ramazan (Ramadan), ja se tuo arkeen omat näkyvät muutoksensa.
Ramadanin päivämäärät ovat tänä vuonna 6.6.-4.7.2016
Kadir Gecesi (Lailat al Kadr), The Night of Power on 30.6.-1.7. yönä, 27. paastopäivä
Ramazan Bayrami, Seker Bayrami (Eid al Fitr) 4.-7.7.2016. 5.-7.7. kansallinen vapaapäivä, virastot, pankit yms. ovat suljettuina.

Alanyassa alkaa tänään TurismiFestivaalit. Edessä on kolme päivää kulttuuria baletista ja oppeerasta pop-tähtien konsertteihin, on puheita ja ruokakulttuurijuttuja ja vaikka mitä, aikuisille ja lapsille. Niin että satamaa kohti vaan jokainen asiasta vähänkään kiinnostunut. Olkaahan ihmisiksi :)) .

Jalkapallon kutsu

Kovin ristiriitaisin tuntein siivosin tänään tätä asuntoa. Toisaalta tähän jäämisessä olisi hyvät

puolensa, mahdollisuutensa, mutta talon ympärille katsellessa ja sekä yöllistä että päivällistä äänimaisemaa kuunnellessa tähän jäämisessä ei ole enää mitään järkeä. Yläkerran vanhukset ovat vuoden sisällä joko laitoshoidossa, jonkun lapsensa hoidossa tai kuolleet. Tuolloin vapautuva asunto olisi erittäin mielenkiintoinen sekä olemukseltaan että maisemiltaan, mutta samassa meluisassa ja ympäriinsä kaatopaikaksi muuttuneessa ympäristössä. Tämä paikka on jo opettanut minulle sen, mitä se turkkilaisesta kulttuurista ja paikallisten keskellä asumisesta voi opettaa, luulen. On siis aika siirtyä seuraavaan ympäristöön.

Eilinen asunnon katsominen ei sitten mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, ei sillä, että sitä tässä kulttuurissa kukaan odottaisikaan. Siinä vaiheessa, kun luottohenkilöni lopetteli työpäiväänsä ja oli valmis lähtemään asunnolle, oli kiinteistönvälittäjä jo unohtanut meidät, ja ajanut Antalyaan Galatasaray - Fenerbache -jalkapallo-otteluun. On se sen suuruusluokan ottelu, että olisin kieltämättä itsekin halunnut olla siellä paikalla, niin kuin tämän iltaisessa Konyassa pelattavassa Alanya - Adana ottelussakin. En kuitenkaan ole menossa Konyaan, sillä tälle illalle on nyt suunniteltu uusi tapaaminen saman kiinteistönvälittäjän kanssa. Mielenkiintoista nähdä, olemmeko nyt kaikki samassa paikassa yhtä aikaa, ja mihin se kaikki johtaa,vai johtaako mihinkään. Samalla tässä mietin, että kuinka paljon yksi koulu voi aiheuttaa melua, ja rajoittuuko se melu ainoastaan päiväaikaan vai onko meluisaa toimintaa myös ilta-aikaan. Öisin tuskin koululta kuuluu mitään. Kaikki ne asunnot, joita illalla katsomme, ovat koulun välittömässä läheisyydessä.

Oleskelulupasyistä vuokrasopimus tulee tehdä notaarin luona, niin että sekä vuokranantaja että

Ulusky ja tandemhyppy

vuokralleottaja ovat henkilökohtaisesti tai asiamiestensä kautta asianmukaisesti valtuutettuna paikalla. Ja kaiken lisäksi notaari vaatii, että minulla pitää olla tulkki mukana, koska en ymmärrä lakikieltä riittävästi. Jos en hakisi oleskelulupaa, niin vuokrasopimuksen voisi tehdä joko suullisesti tai kirjallisesti missä tahansa, lähes miten tahansa, mutta nykyinen oleskelulupasäädäntö vaatii, että se on tehty notaarin luona. Aiemmin riitti, että sen sopimuksen vahvisti notaarilla oleskelulupaa varten, niin kuin kaksi aiempaa kertaa tein. Viimeksi jo notaari vaati enemmän, mutta taipui olosuhteiden johdosta siihen, että vahvisti sopimuksen ilman vuokranantajan läsnäoloa. Joudun myös kysymään valokopiot sekä Tapusta (osakekirja), rakennuttajan Iskanista että asuntokohtaisesta Iskanista (valtion antama käyttöönottolupa uusille rakennuksille/asunnoille) että omistajan henkilökortista. Ja kaikki kopiot ja vahvistettu vuokrasopimus tulee sitten toimittaa tietyn ajan kuluessa Nufus-toimistoon, sinne, mihin ilmoitetaan uudet osoitteet. Palvelutiski on samassa tilassa kuin Göz Idaresin palvelutisti.

Eilen illalla pääsin testaamaan, kuinka ketterästi sujuu aitojen ylittäminen Kalen rinteillä. Kyse ei ollut parkour-treeneistä, vaan jääräpäisyydestä päästä halutulle alueelle suorinta mahdollista tietä. Kannattaa kiipeillä aidoilla pieni käsilaukku auki :)) . Siinä vaiheessa kun kuulee kolinaa ja ropinaa, voi vaan miettiä, että  mitä kaikkea laukussa oli ennen kiipeämistä, sillä jyrkkä, pimeä rinne ja pintakasvillisuus takaavat sen, että se mikä putosi myös hukkui. No, mitään tärkeää ei hukkunut, sillä kotiavain löytyi taskusta ja "astmakiekko" asfaltin reunalta. Silloin kun liikumme kahdestaan ulkona, niin minun ei ole koskaan tarvinnut käyttää omaa rahaa, joten esimerkiksi rahapussi ei ollut mukana. Kunnon mies huolehtii aina ja kaiken, mutta hiukan

havadurumu15gunluk.net

yllytyshullu on hänkin, ainakin sen verran, että kiipeilee vaikka valkoinen kauluspaita päällä.

 Eilen illalla saimme todeta ihan konkreettisesti, että iltayöt Kalella ovat viileämpiä kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Itse vaihdoin hameen ja lyhythihaisen paidan farkkuihin, pitkähihaiseen paitaan, nahkatakkiin ja kypärään siinä vaiheessa kun näin, että hän tuli hakemaan auton sijaan skootterilla. Ajon aikana ei tullut kylmä, mutta ulkoilmassa ruokaillessa ja jutellessa alkoi jo palella, ja mereltä puhaltava pieni tuulenvire tuntui kylmältä. Joten te, jotka esimerkiksi huomenna olette tulossa tänne viikon lomalle, niin ottakaahan jotakin lämmintä iltavaatetta mukaan. Ihan pelkät helleasut saattavat olla liian vähän nimenomaan auringonlaskun jälkeen. Toisaalta sää voi nopeastikin muuttua, tosin sääennuste ei nyt tukenut sitä ajatusta. Lämpimästi tervetuloa joka tapauksessa :)) .

Vuokrahinnoista pari sanaa

Tästä se lähtee, vesi-ilmapallosta 26.5.2016

Tämän aamun projekti oli leikkivän kissan kuvaaminen, tai ainakin yritys... Nuo viereiset kuvat ovat joitakin otoksia siitä kokeilusta. Parempi lopputulos vaatii sekä paljon lisää harjoittelua, että omaan ihoon tulleiden haavojen parantelua ennen seuraavaa yritystä :)) . Hetken puhalletun vesi-ilmapallon kanssa varsin laajalla alueella leikittyään kissa säntäili muutaman kerran kameran kimppuun, ja hyökkäsi sitten lopulta kameran takana sopivasti leikkikalulta näyttävän kuvaajan kasvoille. Siinä oli tämän projektin päätöksen hetki. Käsidesiä raapimishaavoihin, ja ne paranevat nopeammin kuin muilla keinoin. Samalla pieni pohdinta siitä, miten kannattaa tai ei kannata menetellä seuraavalla kerralla. Tuo karvapallo on kuitenkin sopivasti saatavilla oleva harjoittelukaveri, kunhan opin ensin yhtä sun toista tilanteen järjestämisestä itseni sijoitteluun ja kameran käyttöön yms liittyen. Valokuvaus on onneksi sellainen harrastus, että sitä voi rauhassa opetella omaan tahtiinsa ja omilla ehdoilla. Lisäksi siinä työsarka on loputtoman pitkä ja haasteita on aina riittävästi. Ei taatusti tule tylsää eikä pitkäveteistä hetkeä kuvaajan näkökulmasta.

Ensimmäinen rynnäkkö kameraa kohti...

Olin eilen kärsimätön, tai sitten intuitioni vaan sanoi, että nyt on aika puuttua asiaan, sillä tuon asunnon haluan. Ja parin whatsapp-keskustelun jälkeen luottohenkilöni johtajan auktoriteetillaan soitti juuri siitä haluamastani asunnosta kiinteistönvälittäjälle, ja sopi tälle illalle näytön. Itse asiassa hän puhui jo asunnonkin minulle, jos vaan itse olen vielä näytönkin jälkeen sitä mieltä, että sen haluan. Samassa talossa on nyt ainakin kolme lähes saman kokoista tyhjää asuntoa eri kerroksissa, ja niistä voin kuulemma valita. Tuo luottohenkilö on ainoa, joka on tähän asti kuunnellut minua ja auttanut juuri siinä, mitä pyydän. Muut auttavat omien halujensa mukaan. Eilenkin kävin asuntonäytöillä, mutta niistä seurasi taas erinäisiä hankalia tilanteita ja kireitä ilmapiirejä, ihan vaan siksi, että minut vietiin taas paikkoihin joihin en alunperinkään halunnut. Välittäjä vei minua asuntoihin ja alueille, jotka hänen mielestään sopivat minulle. Ne alueet, joille minä halusin, olivat hänen mielestään huonoja alueita. Sen lisäksi taas olisi pitänyt ottaa vanha asunto ydinkeskustasta, läheltä hänen toimistoaan, jos vaikka joskus työskentelisin hänelle, ja auttelisin tulkkauksessa ja markkinoinnissa ja... pöh, ihan tyhmät ja katteettomat perustelut ja valintakriteerit.

...pari sekuntia kameran hihnan pureskelua...

Ensimmäinen edes vähän kiinnostava hänen esittelemänsä kohde oli Mahmutlarin rajalla, mutta pahasti ylihinnoiteltu Mahmutlarin hintatasoon nähden. Seuraava kohde oli Kestelin Alanyan puoleisella rajalla, lähellä Aqua Residenceä. Aquasta tuli mieleen, että törmäsin kaupungilla illalla Samiliin, siihen vartijaan, josta olen joskus puhunut. Kun aiemmin häneltä kysyin vuokralle hänen ja vaimonsa asuntoa Aquassa, niin he eivät olleet vuokraamassa sitä. Nyt hän oli saanut oleskelu- ja työluvan Ruotsiin, vaimon nykyiseen kotimaahan, ja oli sitten vuokrannut Aquan yksiönsä hintaan 700 TL suomalaiselle naiselle. "Myöhästyit" oli hänen kommenttinsa. Mutta ei se mitään, tuli todella mieluinen vastaan nytkin. Mutta takaisin siihen toiseen näyttöön...

...mikäs tuolla heiluu...

Lähellä Aqua Residencea on useita vasta valmistuneita taloyhtiöitä. Kävin yhdessä niistä, ihan vaan järkyttymässä. Hintataso oli samaa luokkaa kuin muissakin turisteille suunnatuissa taloyhtiöissä. Ulkoalueet olivat todella karut ja mitäänsanomattomat. Sisäpintoja en voinut kuin ihmetellä. Oli sauna, ja kuntosali ja uima-allas, mutta ei, ei, ei. Harmi, että jätin kameran autoon, mutta jätin sen kun näin pihapiirin, ja tiesin jo siitä, etten tule tähän taloon. Sisällä oli lattiamateriaalina muovimatto. Lattialistat olivat jotain puujäljitelmää, ja palasista kootut, niin että kaikki saumat repsottivat. Liimoja ja sauma-aineita näkyi nurkissa, kynnyksissä ja ikkunanpielissä. Kynnyksen listojat oli irrallaan ja kaarelle taipuneina, yhdessä kohdin oli jo seinätapetissa repeämä yms.  Seinissä oli pakkeloinnin jälkiä ja seinät kaipasivat uutta maalipintaa. Silti tuo mörskä, vaikka uusi olikin niin mörskäksi kutsun, oli hinnoiteltu samalla tavoin, kuin ne asunnot, joissa marmoripinta tai -jäljitelmä kiiltää, jossa rakenteet ovat ammattimaisesti tehdyt ja joissa silmä lepää. Mutta, Alanyan ydinkeskustassa tuolla samalla hinnalla vuokrataan myös 25 vuotta vanhoja, kosteusvaurioisia ja pikaisesti huoneiston omistajan itse tekemää viemäriremonttia kaipaavia asuntoja, joiden parvekkeet ovat niin lähellä naapuritalon parvekkeita, että aamiaisen voi tarjoilla naapurillekin. Skaala on siis käsittämättömän laaja, vaikka puhutaan vain 800 TL / kk vuokrasta.

...hetki ennen kuin tassu ja kynnet iskeytyivät poskeeni...

Täällä on nyt vuokraajan markkinat. Asuntoja on tarjolla tosi paljon ja paikan, varustelun ja kunnon puolesta ihan laidasta laitaan. On vain itsestä kiinni, mihin tyytyy tai mitä valitsee. Asunto, jota menen katsomaan tänään, on upouusi, hyvällä alueella rannan läheisyydessä, ja hinnaltaan vain 50% siitä, mitä moni vuokravälittäjä edes suostuu tarjoamaan. He ovat viime- ja toissavuoden hintoihin orientoituneita, vielä. Monet välittäjät eivät ole tajunneet, tai eivät välitä siitä, että hintataso on nyt romahtanut. Täällä on rakennettu todella paljon, ja kun asuntokauppa ei ole kasvanut ennustettuun tahtiin, niin on paljon ylitarjontaa. Tämän vuoksi moni rakennuttaja vuokraa nyt asuntojaan itse eteenpäin, etteivät ne jää pitkiksi ajoiksi tyhjilleen ja tuottamattomaksi. Lisäksi moni on ostanut sijoitusasuntoja nimenomaan vuokrakäyttöön, ja vuokraa niitä nyt tämän hetken markkinahintaan. Poikkeuksena ovat eurooppalaisomisteiset asunnot, joissa vuokrataso on edelleen ihan muissa sfääreissä. Olkoon esimerkkinä Samilin asunto. Hän vuokrasi sen tuolle suomalaiselle naiselle hintaan 700 TL / kk ja samassa taloyhtiössä eurooppalaiset vuokraavat noita saman kokoisia yksiöitä hintaan 1.500 TL / kk. 

 Toiset käyvät vaatekaupoissa katselemassa ja sovittamassa vaatteita, tai autokaupoissa katselemassa ja koeajamassa autoja. Minä nautin asuntonäytöistä, asuntoihin ja rakennuksiin tutustumisesta, asuinalueen profiloinnista, alueen äänimaailman ja ilmapiirin arvioinnista... mikäli tänä iltana päädyn valitsemaan tuon taloyhtiön ja jonkun niistä asunnoista, niin toisaalta se on hiukan haikeaa, sillä sitten ei ole tarvetta tai syytä käydä näytöillä, ei ainakaan samassa mielessä kuin nyt. Mutta jotain muuta on arjessa taatusti. Tyhjiä päiviä tai "mitähän tekisin" hetkiä ei tule, se on jo nähty :)) .

Festivaalien aika lähestyy

Juu-u, yksi päivä taas takana, ja mitään en ole tehnyt :o)

Näinkin sen voisi luonnehtia tulosorientoituneen suorittajan näkökulmasta (se en ole minä, enää. Joskus olen ollut.). Puolittainen vapaapäivä pitkään nukkumisen ja kodinhoidon merkeissä täytti aamupäivän ja tuli tarpeeseen. Sen jälkeen päivään sisältyi noin 10 km kävelylenkki, jonka aikana tuli maksettua kaapelinetti, tuli hoidettua sosiaalisia suhteita, tuli hoidettua tulevia työasioita ja käytyä monen monta puhelinkeskustelua. Tänään olen puhunut puhelimessa yhteensä yli kolme tuntia, mikä on minulle poikkeuksellisen paljon, ja vastaa normaalia kahden tai kolmen viikon puhelumäärää. Kiitän nopean nettini lisäksi myös WhatsAppia ihan erityisesti, sillä puhelut olivat pääsääntöisesti Suomi - Turkki -akselilla toteutuneita. On älypuhelimesta joskus jotain todellistakin hyötyä :)) .

Äsken järkytin taas naapurissa olevan Villan rikkaita norjalaisia. He houkuttelivat kissaa

http://www.alanya.bel.tr

luokseen tuolla pihalla kovin innokkaasti, ja en malttanut olla katsomatta mikä kissa siellä on kohteena, ajatellen tietysti, että meillä asustava kissa saanee juuri uudet omistajat, jihuu. Ei ollut Tiikeri kutsujen kohteena, vaan naapuritalon alle kolme pentua tehnyt emo ja ne pennut. Tähän asti ne pennut ovat oikeasti miukuneet ja maukuneet siellä naapuritalon alla, ja nyt hekin ymmärtävät paremmin, miksi minä hermostuin sen kahden viikon aikana, jona meidän lattian alle naapurin varastoon suljetut kissanpennut huusivat (ennen kuin kuolivat nälkään tms). Norjalaisten houkuttelusta kissanpennut ja niiden emo pyörivät nyt minun lattiani nurkilla, ja tuo kammottava, yhtäjaksoinen, vaativa nau'unta on taas täällä. Samperin äijät, olisivat antaneet kissojen olla paikallaan. Ja nyt jos ne alkaa ruokkia niitä tuohon meidän nurkalle, niin sittenhän ne eivät lähde millään pois, vaan huutavat siinä päivät ja yöt ruokaa ja suojaa. Ruokkisivat sinne missä kissat olivat, tai vaikka omaan olohuoneeseensa. Toisen talon alla ollessa talon emäntä ruokki kissoja, mutta ei ruoki norjalaisten ja meidän talon väliin sen jälkeen, kun norjalaiset palaavat kotiinsa. Ajatus kodittomien eläinten ruokkimisesta on hyvä ja rakastettava ajatus. Kannattaa kuitenkin aina miettiä, että miten ja missä sen tekee, ettei "ekosysteemi" järky liikaa, ja että teosta on enemmän hyötyä kuin haittaa, kiitos.

...ja taas tuli saarnattua, jopas nyt... 

http://www.alanya.bel.tr

Päivän riemullisin uutinen on se, mitä Alanyan turismiviikkojen ohjelmistosta löytyi. Koska tapahtumat ovat lähes takapihallani, eli tuossa satama-alueella, josta kaikki tapahtumat kuuluvat meille sisälle hyvin äänekkäästi (jos äänekkäitä ovat), niin on sama mennä paikan päälle nauttimaan tarjonnasta. Turismiviikon ohjelma on tässä liitteenä, ja se löytyy myös Alanyan kaupungin sivuilta. Ensimmäinen ilahduttava yllätys oli, että Antalyan valtiollinen ooppera ja baletti tuo 28.5. oman esityksensä satamaan yleisön nähtäväksi. Samana iltana on kaupungintalon takana pop-tähti Demet Akalinin konsertti. Päivien mittaan on muitakin hyviä konsertteja, ja erityisesti nostan esille päätöspäivän Serdar Ortacin konsertin. Festivaaleille ihmiset nauttimaan tarjonnasta! Tuttavat saapuvat lauantain lennolla, ja jos hahmotan aikataulun oikein, niin ovat sopivasti ennen tapahtumien alkua täällä, ja pääsevät nauttimaan kunnon "tervetulojuhlasta".

 Meillä soi cha cha ja samba. Kaikki muut järjestelyt ovat aikataulussa, paitsi viimeisen 10 kg painonpudotus. Kuivatut Malatyalaiset aprikoosit, Hataylaiset aidot, isot rusinat ja

Kukinnan aika on taas :))

pähkinäsuklaa auttoivat säästöliekillä palaneen aineenvaihdunnan käynnistämisessä, mutta, mutta... nyt on stressitaso tosi matalalla, koskapa ei ole suurempia murheita, eikä paljon pienempiäkään, joten lenkki per päivä, hosgeldin. Lepopäivä tulee kyllä luonnostaan, sitä ei tarvitse houkutella. Huominenkin menee autossa ja toimistossa istumiseen heti aamusta alkaen, ja päivän mittaan saan taas pitää puoleni tosi vahvasti, että ruokailuhetkissä saan syödä salaatteja öljyssä uppopaistettujen kanan, kalan tai lihan sijaan. Onneksi huomenna ei sentään haeta kotiovelta, palautetaan kylläkin. Jää siis edes hieman liikuntaa päivään rakennuksilla liikkumisen lisäksi. Illaksi haaveilen lenkkiä, ja samanaikaisesti tiedän, että pimeän aikaan minun ei tule lähdettyä ulos Kalen kujille ilman miespuolista seuraa, ja seura on töissä siihen aikaan. Tuli vaan nyt mieleen, että löytäisinköhän tanssimaton Turkista, siis jostain nettikaupasta kotiin toimitettuna... oma on Suomessa, ja jo sen verran kulunut, että on hankala kuljettaa lentokoneessa tänne vaurioittamatta sitä. Mutta aikanaan sekin tänne tulee. Autoreissua ei vielä ole haudattu, vaan tammikuussa on seuraava mahdollinen ajankohta sille.

Löysin muuten Atatürk-kadun varrelta kukkakaupasta upeat vaaleanpunaisen ja oranssin kiinanruusun ruukutettuna. Nyt vaan toivon, ettei se puutarhallinen asunto, jota jahtaan, ehdi mennä kenellekään tässä kahden viikon aikana. Sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu, vaan virallisen oleskeluluvan odottelun aikana en tohdi vaihtaa asuntoa. Kunhan kortti on tullut, niin koti vaihtuu heti ihan uuteen asuntoon, pois vuoristoilmastosta, kauas tältä rotta- ja kana-alueelta ja lähelle rantaa. Jei!

Kakkukahvit

Oleskelulupapapereiden jättö on ollut monivaiheinen Projekti, todella monivaiheinen. Kokonaisuus sinällään on nykyään alkuvaiheessa hyvin sähköistetty ja selkeä. Siellä taustalla

Ylängöllä Antalyasta n 70 km luoteeseen 5/2016

on paljon asioita, joista en nähnyt ohjeistusta, mutta jotka konkretisoituivat hakuprosessissa. Itselläni ongelmaksi muodostui se, että olen Yksin Vuokralla asuva Nainen. Olisi parempi olla perheellinen turkkilaisen kanssa jos asuu vuokra-asunnossa, tai perheellinen ja omistusasunnossa. Mutta eronnut sinkku ja vuokralla... No, kaikki ne dokumentit mitä vaadittiin hankin ja toimitin Göz Idaresiin, viimeiset tänään. Tänään kohtasin myös erittäin asiallisen ja miellyttävän naisvirkailijan, joka puhui kanssani vain turkkia. Juuri eilen sain ylemmältä taholta ohjeen, että tuolla avstaanotolla ei ole hyvä puhua turkkia vaikka sitä osaisi, vaan ensisijaisesti esimerkiksi englantia. Minua pyydettiin lupaamaan pariin kolmeenkin kertaan, että tällä kertaa puhun vain tervehdyssanat turkiksi ja muuten englantia. En pitänyt lupaustani, puhuin vain ja ainoastaan turkkia, ja sain väliaikaisen oleskeluluvan silti. Odottelemme nyt ylimmän tahon virallista päätöstä ja korttia. Haastattelusta vielä sen verran, että se ei todellakaan ollut mikään viiden minuutin läpihuutojuttu. Ne, joilla näin on ollut, saavat olla onnellisia tilanteen helppoudesta. Minulta kysyttiin moneen kertaan miksi minä olen täällä ja miksi haluan asua täällä. Turkkilainen miesystävä - no, kun asunnossani ei asu muita kuin minä, niin ei ollut vakuuttavaa. Astma - miksi se on Suomessa vaikea, miksi Suomi on niin erilainen... joten puhuimme sitten asioista pintaa syvemmältä, myös niistä kaikkein syvimmistä täällä olon syistä.

Kun väliaikainen oleskelulupapaperi käsilaukussa kävelin Göz Idaresista keskustaan, niin kävelin myös kakkukauppaan. Vein kinuskikakun porukalle, joka on auttanut asioiden käytännön hoitamisessa, esim. valokopioinnissa, faksauksessa, alanyanturkkia puhuvalle

Yksi meille muuttaneista hyppyhämähäkeistä 5/2016

henkilölle soittamisessa, henkisenä tukena väsymyksen hetkellä ja vaikka missä. Itse jatkoin matkaa ruokakaupan kautta kotiin, mukanani herkkuruokapurkki kissalle. Oma paras juhlahetki syntyi siitä, kun vaihdoin rennommat vaatteet päälle, laitoin hyvän musiikin soimaan, ja oikaisin itseni sohvalle puolentunnin lepohetkeen. Siinä vaiheessa kun kissa pyrki sisälle, loppui lepo. Se nimittäin oli tullut jonkin takiaispuskan kautta, ja turkissa selkäpuolella oli kymmenkunta ja mahan puolella parisenkymmentä pientä (1-5 mm) turkkiin tiukasti tarttuvaa takiaispalloa. Selkäpuolen sain putsattua ilman puremahaavoja, mahapuolelta sain vain pienen osan irti. En keksinyt miten yhden pään ja neljä jalkaa sekä kiemurtelevan kissan vartalon saa pidettyä paikallaan yhdellä kädellä, toinen käsi kun tarvittiin takiaisia irrottelevan kamman liikutteluun. Tuosta kun selvisin, ja ajattelin kellahtaa sängylle hetkeksi, niin tyynyltä pomppasi alas isohko hyppyhämähäkki, sellainen musta, jolla on skorpionimaiset saksit etujaloissa ja vaalea juova selässä. Ne ovat tehneet nyt ryhmäretken meille... Huomasin liiskaantunutta möykkyä siivotessani, että olen oppinut osumaan Myös hyppyhämähäkkeihin. Nukahtamisen halu siinä kuitenkin siirtyi jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Tämä päivä tuli aloitettua jo riittävän aikaisin. Ennen auringonnousua, vähän ennen viittä, olin jo

Vaaleiden talojen takana laaksossa on Gazipasa. 5/2016

alanyan pohjoispuolella Dim Cayin (dim joen) piknik- ja ravintola-alueella paikallisoppaani kanssa ihailemassa sekä luonnon ääniä, että auringonnousun vaiheita tuolla laaksossa. Samalla totesin, että kamerani on nyt kaput. Se toimii vielä osittain ja ajoittain, mutta uuden valinta ja osto kutsuu. Vaikeinta tässä on uuden kameran valinta. Vaihtoehtoja on paljon ja tietoa aivan liian vähän. Ja jos ostan liian monimutkaisen kameran, niin sitä pitäisi opetella käyttämään saadakseen edes kohtuullisia kuvia. Siksipä siis joku Canonin kompakti pokkari voisi olla ehkä toimiva, näistä lähtökohdista, mutta toisaalta Nikon... jahkailu jatkuu, loppua ei vielä näy.

Mikäli huomenna on aurinkoinen päivä, toisin kuin edelliset kolme päivää, niin silloin siitä tulee auringossa loikoiluun ja rentoutumiseen varattu päivä. Jos on pilvistä tai sateista, niin siivoukset ja kotityöt yrittävät kutsua, eh heh, mutta kuuloni saattaa olla valikoiva tuon asian suhteen. Iso taakka on taas harteilta pois, kun oleskelulupa on tuossa vaiheessa. Nyt sitten jatketaan unelmointia, suunnittelua ja seuraavan vaiheen valmistelua.

Hyödyt minusta

Alanyan Taurusvuoristosta 20.5.2016

 "There are two reasons
why we don't trust people.
First - we don't know them.
Second - we know them." 

Tuo teksti tuli vastaani Kiss FM Cyprus facebook-päivityksestä. En tiedä kenen tuo ajatelma on alunperin, mutta kaikki kunnia hänelle viisaista sanoista. Nuo sanat ovat jälleen hyvin ajankohtaisia omassakin elämässä, ja lähestyn asiaa tällä kertaa sitä kautta.

Tänne tuli pari suomalaista, jonka kanssa olimme sopineet tapaamisesta ennakkoon. Ja itse asiassa he tulivat tänne koska olin kutsunut heidät tutustumaan Turkin ja Alanyan mahdollisuuksiin. Toisen heistä olen tuntenut jonkun aikaa, ja toinen on uudempi tuttavuus. He inspiroivat tätä kirjoitusta. Tämä ei ole helppoa eikä kaunista luettavaa, joten sellaista hakevat voivat katsella kuvat. Niissä on jotain paljon kauniimpaa ja herkempää :)) .
 
Istuimme iltaa paikallisessa ravintolassa, ja henkilö nautti punaviiniä. Käyttäytyminen muuttui sitä myötä kun lasi tyhjeni. Hyvin pian asiat kärjistyivät minä-minä-minä -linjalla. "Kuuntele nyt Minua ja mitä Minä kerron, kuuntele Minua loppuun asti, Minä ajattelen näin ja Minä olen tätä mieltä, Minä olen tätä mieltä koska Minun elämässäni..."

Alanyan Taurusvuoristosta 20.5.2016

Puhuja sai omasta mielestään tuomita, halventaa ja murskata kaikki muut, käyttäyttyä tuomarina kuin vihainen Jumala. Hän tuskin näkee asiaa samoin. Hänen uskontonsa on ei-perusluterilainen vaan ns. Viidesläinen herätysliike, tavallaan ääriajattelua, ja hän usein vetoaa erilaisiin uskontoonsa liittyviin "faktoihin". Nyt tuolla öisessä Alanyassa kadun varrella nyrkit heiluivat siihen tahtiin, että mietin jo mielessäni millaista hänen kotonaan mahtaa olla, millainen on puolison ja lasten asema ja onnellisuus. No, joka tapauksessa hän ei koskenut minuun fyysisesti, vaikka hyvin uhkaavasti käyttäytyikin. Ja kun hän laantui, hän ei ymmärtänyt miksi sanoin pelkääväni häntä, ja miksi sanoin, etten halua hänen yhtiökumppanikseen, kuten olimme edellisenä päivänä alustavasti sopineet. 

Muutamaa tuntia aiemmin hän kysyi minulta, missä voimme istua ja keskustella firmaan liittyviä asioita. Ehdotin Damlataksella olevaa tuttua ravintolaa, jossa olimme käyneet myös pari iltaa aiemmin. No, tässä olikin iso ongelma. Hän oli nähnyt, kuinka lähtiessämme ravintolasta virnistän todella komealle ravintolassa työskentelevälle (vastineeksi hänen härnäyksestään). Hän tulkitsi tuon tilanteen niin, että minä sain provisiot, eli siis rahaa, siitä rahasummasta mitä hän oli käyttänyt tuossa ravintolassa. Hän kysyi nyt mihin voimme mennä rauhassa keskustelemaan, mutta ei halunnut kuulla eikä käyttää vastauksiani, koska koki että kusetan häntä, vedän rahaa välistä. Ja tuosta huolimatta hän halusi minut yhtiökumppanikseen. Mitä tällaisen ihmisen päässä liikkuu? Samalla tavoin hän koki jokaisen yhdessä tapaamamme henkilön kohdalla - he huijaavat häneltä rahaa, joko minun aloitteestani tai omasta aloitteestaan, ja ihan vain siksi, koska ovat turkkilaisia ja se kuulemma on täällä tapana.

Alanyan Taurusvuoristosta 20.5.2016

 Hän ei lainkaan ymmärtänyt miksi minäkin koin tuon loukkauksena persoonaani ja itseäni kohtaan. Hän ei käytännössä ymmärtänyt muuta kuin sen, miksi koki kokevansa näin, jos ymmärsi sitäkään pohjia myöten. Voihan olla, että sekin oli vain huijausta ja kulissi, syy, jonka taakse on hyvä piiloutua, ja jolla voi verhoilla oman erittäin huonon käytöksen ja suunnattoman epäluuloisuuden. Sen lisäksi hänen omassa toimintahistoriassaan näkyi pelimiehen elkeet, vedätys ja todella kova ja säälimätön johtajuus. Ne asiat, jotka minä ja toinen paikalla ollut henkilö kokivat voimakkaasti negatiivisiksi, kaukana kristillisistä tai mistään muistakaan hyvistä arvoista oleviksi, ja jonka myös puimme sanalliseen muotoon, olivat hänen mielestään ei-negatiivisia asioita, hyvän johtajan piirteitä. Hän meni aggressiivisuudessaan niin pitkälle, että sai jopa minutkin itkemään, niin kuin muunkin seurueen, hänen tuhovoimansa vuoksi. Ja edelleen hän oli sitä mieltä, että me turkissa asuvat sekä turkkilaiset olemme pahoja väärintekijöitä, jotka huijaavat häneltä hänen rahaansa. Mutta omasta mielestään hän ei mitenkään sanonut mitään negatiivista tai loukannut ketään, sanoi vain oikeutetusti oman kristillisen mielipiteensä, joka pohjautuu mm hänen elämänhistoriaansa ja "viidesläisiin arvoihin". Muut ovat kaikkea huonoa, minä hyvä. Jep, näinhän sen voisi ajatella menevän kun katsoo omaan napaan tarpeeksi pitkään.


 Hän tarvitsee apua aikanaan, paljon, paljon myöhemmin, kun hän ymmärtää avuntarpeen ja on halukas ottamaan avun vastaan. Tai hänen on otettava apu vastaan sitten, kun jotain pahempaa väkivaltatapahtumaa tapahtuu hänen toimestaan, tai kun hänen ajatusmaailmansa hajoaa, kun hän ei enää pysy kasassa. Toivon, että hänellä on enkeleitä vierellään niinä hetkinä, auttamassa ja suojelemassa. Taas kerran kysyn, että hakeutuvatko uskonnollisiin ääriliikkeisiin ne, jotka tarvitsevat äärimmäistä tukea pysyäkseen kasassa ja ihmisinä, jotka ovat sisältä murtumaisillaan? Tuolloinhan jonkun toisen antama vahva ohjaus lienee helpotus, sillä hetkellä ongelmia ratkaiseva helpotus. Eivät ne ongelmat sieltä ihmisen mielestä mihinkään poistu tai katoa, jollei niitä oikeasti hoida pois. Ihan sama on epäluuloisuuden kanssa. Silloin kun se saa elämää hallitsevat mittasuhteet, se on tuhoisa voima, synkkiin syvyyksiin vievä voima.

Alanyan Taurusvuoristosta 20.5.2016

 Oli ihmisen uskonto mikä tahansa, niin ei se uskonnolliseen ryhmään kuuluminen tee hänestä automaattisesti sen parempaa tai pahempaa ihmistä. Uskonnollisuuden nostin tähän, koska hän tarttui aiheeseen monta kertaa viime päivien aikana. Toinen on kansallisuus. Ei kansallisuuskaan ihmistä paranna tai pahenna, paitsi kansansairaudet. Jokainen vastaan tullut ihminen on aina vain ihminen, ja toivottavasti säilyttää inhimillisyytensä kuolemaansa saakka. Inhimillisyyteen kuuluu hyvät ja huonot hetket, onnistumiset ja epäonnistumiset, noiden molempien sietäminen sekä itseltä että kanssaihmisiltä, ja ihmisenä kasvaminen ja ihmisenä kasvamisen mahdollistaminen myös kanssaihmisille. Jokainen vastaantullut ihminen on myös mahdollisuus, jos ei muulle, niin ainakin omalle ihmisenä kasvamiselle (tosin aina myös paljon enemmällekin). 

Miten sinä mahdollisuutesi käytät? Miten sinä kohtaat elämässäsi ne ihmiset, joiden tiet risteävät kanssasi edes hetkeksi? Oletko kenties panssarivaunu, joka jyrää siitä mistä haluaa kaiken muun elollisen yli, piittaamatta vähääkään siitä, mitä jälkeä saa aikaan? Vai livutko vain hiljaisessa tuulessa purjehtivan laivat tavoin äänettömästi ja kohtaamatta ohi, ilman, että edes huomasit, että kohtasit ihmeen, kohtasit ihmisen? Ja jos sinä, josta inspiraationi sain, luet tämän, niin toivottavasti jaksoit lukea tänne asti. Toivon myös, että jaksat hiljentyä itsesi ääreen, ilman puhelinta, ilman internettiä, ilman työtä tai ketään toista ihmistä. Pysähdy, hiljenny ja tutustu nykyiseen itseesi.

Alanyan Taurusvuoristosta 20.5.2016

Turkissa komissiota, provisiota tai millä nimellä sitä halutaankaan kutsua, käytetään, niin kuin monessa muussakin maassa, myös Suomessa (epäsuoremmin). Siinä on kuitenkin yksi oleellinen piirre: omasta perheestä ja omista ystävistä ei hyödytä. Muutoinhan he eivät olisi perhettä tai ystäviä. Ne, jotka pyrkivät hyötymään perheenjäsenistä ja ystävistä, ovat jo pohjasakkaa, itsensä ja arvonsa kadottaneita luopioita. Raa'asti sanottuna, mutta Näin Minä Ajattelen ;) ...en voinut vastustaa...


"There are two reasons
why we don't trust people.
First - we don't know them.
Second - we know them." 

Todellinen syy ja luottamuksen este on ensisijaisesti noin ajattelevan omassa mielessä, omassa sisimmässä. Onneksi kukaan ei todellisuudessa ajattele noin, vai mitä?

Aurinkoa ja lämpöä lisää

Mulperimarjapuu ulottuu kohta ikkunaani asti, nam.

Alanyassa rukouskutsut kuuluvat parhaillaan tätä kirjoittaessa. On erityinen yö, Berak Kandili. Linkistä näet siitä lisää sen verran, kuin mitä viime vuonna aiheesta löysin.

Tänään kuvittelin olevani vapaalla, viettäen rentoa vapaapäivää. No, ainahan sitä voi kuvitella kaikenlaista, todellisuus sitten pukkaa eteen yhtä sun toista muuta. Aamulla sain nukuttua pitkään, ja heräsin taas siihen, että kissa puree koska haluaa ruokaa. Sillä on jokseenkin ärsyttävä tapa herättää, joko nuolemalla tai puremalla. Sen naukuminen on hävinnyt jonnekin, se nimittäin on siltä osin nykyään ylihiljainen,

Tire, isäntä ja pässi 16.5.2016

mutta osaa näköjään käyttää muita keinoja. Vaatekaappiani ja vaakaa tarkemmin tutkaillessa totesin, että koska en vielä mahdu vaatteisiin joihin haluan uudelleen mahtua, ja vuoden takaiset vaatteet ovat liian suuria, niin on aika tavata Terzi, räätäli. Vein neljä hyvin mieluista vaatetta hänelle työstettäväksi, eli siis hän pienentää niitä keskivartalon osalta sen verran, että niitä voi taas käyttää. Tällä hetkellä aineenvaihdunta on taas minimillä, höh, ja jälleen liian vähäenergisen ruokavalion vuoksi. Tajusin sen vasta juoksulenkillä, kun hikoilu ei millään meinannut alkaa ja lihakset olivat väsyneen vetelät, enkä ollut asiasta lainkaan mielissäni. Nyt on edessä pari kolme mässäilypäivää, ja yritän sitten taas muistaa lisätä runsaskalorisemmat päivät sinne vähäkaloristen päivien sekaan. Kai minä sen joskus opin. Ja toisaalta kohta alkaa kunnolla lämpimät säät, jolloin jopa minun aineenvaihduntani on paremmin hereillä, ihan jo lämmönkin vuoksi. Kaipaan +35 C ja lämpimimpiä päiviä tässä vaiheessa jo todella paljon.

Taurusvuorilla hyppyhämähäkkien seassa 19.5.2016

Huomiseksi haaveilin rantaelämä-päivää auringossa rentoutuen ja löhöillen, mutta osuipa silmiini juuri ukkosmyrskyvaroitus. Ukkosrintama liikkuu Turkin yli ensiyön ja huomisen aikana, joten rannan kutsu saattaa vaimentua sateen ja tuulen myötä. Olisihan siellä silti mukava ihailla isoja aaltoja ja nauttia päivän suola-annos hengitysilman kautta ;) . Räätälin jälkeen kävin tänään tuttavan toimistolla, ja en vielä tiedä oliko se edes ihan viisasta, vai mitä se oikein oli. Siellä meni suurin osa tätä päivää ruokaillen, puhuen, pähkinöitä napostellen, valokuvia katsellen, elämäkertoja kertoillen... Hän oli valtavan puheliaalla päällä, innostunut ja energinen, eikä olisi halunnut jäädä toimistolle yksin istumaan, vaan yritti kaikin keinoin saada minut istumaan siellä kanssaan. Sen lisäksi hänen juttunsa alkoivat olla aika levottomia, hiukan niin kuin täysikuun innoittaman henkilön romanttiset jutut. Siinä vaiheessa koin, että oli parasta paeta paikalta ja jatkaa matkaa hyvällä tekosyyllä, joten en voinut lähteä kävelemään ihan suoraan kotiin, vaan tein tekosyyn mukaisen mutkan keskikaupungilla.

Kargicak 19.5.2016

Eräässä Atatürk-kadun kaupassa näin niin itseni näköisen kauluspaidan kuin voi vaan olla... mutta jäljellä oli enää pieniä kokoja, joihin en edes yrittänyt mahtua. Olen lopultakin törmännyt sellaiseen kauluspaitaan, jonka materiaali toimii loistavasti kuumallakin säällä, ja lisäksi se näyttää ihan "pidettävältä". Nyt tuosta Burberryn kopiopaidasta oli tarjolla sellainen väri, jota en voinut vastustaa, tarjolla olevat vaan olivat liian pieniä. Muuten olisin mahtunut paitaan, mutta hauikset (?) ja niitä ympäröivä pehmuste eivät suostu mahtumaan niihin hihoihin. Siinä sitä sitten on elämänsä kohokohdassa, kun huomaa olevansa liian iso hyvännäköiseen vaatteeseen. Mutta ei se mitään, toiset kivat paidat ovat räätälillä kavennettavana.

 Illan työstin erästä ryhmämatkaa taas palan verran eteenpäin. On niissä vaan työtä ja tekemistä. Monikaan ei lyhyttä tekstiä tai kirjettä lukiessaan ensimmäisenä osaa arvata, kuinka paljon sen kirjeen tai tekstin kirjoittamiseen menee aikaa, ennen kuin sen voi lähettää tai julkaista. No, aikaa menee paljon, ja se on yksi syy siihen miksi minulla ei

Taurusvuorilta Kalea kohti 19.5.2016

edelleenkään, turkkilaisten tuttavieni kauhisteluista huolimatta, ole telkkaria kotona. En ehdi kaivata sitä, kun missä ihmeen välissä edes katsoisin sitä. Tänään olisin todella halunnut katsoa Suomi-Venäjä jääkiekkomatsin, mutta tutuissa sporttibaareissa katsottiin ihan muita matseja, jalkapalloa. Tyydyin siis seuraamaan lätkämatsin uutisointeja, ja hyvältä tuo lopputulos tuntui silti. Hyvä Leijonat!

Enpäs muistanut sitä eilen suunnittelemaani teemaa ennen kuin nyt, mutta katsotaan syntyisikö siitä teksti huomiselle.

Huipulla

Pari selitystä siihen, mihin eilinen päivä meni. No, elämyksiin se meni, tietysti, mutta millaisiin.

Aamulle suunniteltu alustava tapaaminen esti toisen tapaamisen. No, kyseinen tapaaminen kuitenkin peruuntui minusta riippumattomista syistä. Tällöin hetken mielijohteesta vastasin "kyllä" minulle esitettyyn "onko sinulla nyt hetki aikaa"-kysymykseen, ja löysin puolen tunnin kuluttua itseni Kargicakista, Mahmutlarin takaa, Taurus vuorten kupeesta. Siellä seisoin kypärä päässä tuon rakennuksen juurella kuunneltuani ja katsottuani ensin asianmukaiset selitykset ja kuvat. Vasta tuossa vaiheessa tajusin, että nousemme TUOLLA rakennushissillä jonnekin kerrokseen. Uskalsin kysyä vasta matkalla, että nousemmeko ylös asti, no, sinnepä sinne. Onneksi yllätin itseni enkä pyörtynyt, panikoinut tai muutenkaan tuntenut epämieluisaa oloa olosuhteiden vuoksi.

Itse asiassa nautin korkealle menosta, ja päätin olla miettimättä miten sieltä tullaan alas. Jo lapsena oli sama toimintatapa minulle varsin tuttua. Kiipesin kaksikerroksisen, jyrkkäkattoisen omakotitalomme paloportaita pitkin ylös katolle, ja leikin siellä katonharjalla, joskus katon lappeellakin. Jos halusin alas, aloin huutaa isää, joka sitten panikoi sen verran, että tuli heti ja saatteli minut alas. Joskus taas en olisi edes halunnut tulla alas, kun jo isä raahasi puoliväkisin maankamaralle. Ylöspäin on todella kiva kiivetä, mutta alastulo onkin sitten toinen juttu. Tällä kertaa sekin kävi näppärästi, sillä seurassani ollut mies voi todella huonosti, koska hän säikähti kun minä kiikuin kameran kanssa rakennuksen ulkoreunalla ja välillä turvakaiteenkin yli. Hänen pahoinvointiaan oli sen verran "mukava" seurata, että itse en joutanut edes miettimään koko asiaa. Samalla "läpinäkyvällä" hissillä tulimme alas kuin mitä menimme ylöskin.

Päädyimme kerrokseen 14. Korkeammallekin olisi päässyt, mutta tuo oli jo ihan hyvä XD. Näkymät olivat elämykselliset, samoin mereltä puhaltava tuuli tuossa kauttaaltaan avoimessa rakennelmassa. Tässä kierretään etelän puolen reunaa. Koko rakennuksen ympäri tuli kierrettyä, ja onneksi ei ollut korkokenkiä jalassa (tällä kertaa), ja pellavahousut voi aina laittaa pesukoneeseen. Kummankaan meidän valkoinen paita ei ollut valkoinen kun poistuimme rakennustyömaalta, mutta kaverin kasvoista puuttui väriä. Sinäkö nautit tästä, oli hänen hämmästynyt kysymyksensä. Kyllä, nautin melkein joka hetkestä, jopa siitä hissiä odotellessa koetusta jännityksestä.

Tältä rakennukselta selvittyämme ajoimme taas vaihteeksi minulle rakennusvaiheesta asti tuttuun Aqua Residenceen hakemaan ison pomon kyytiin. Hänen kanssaan suuntasimme lähelle tätä kompleksia, tosin korkeammalle Taurusvuorten rinteelle. Siellä tasaisella maalla koin paljon enemmän kauhun hetkiä, kuin mitä tuolla rakennustyömaalla yläilmoissa. Autolla ajettiin paikkaan, jonne ei ollut edes tietä, vaan pienet tasaiset alueet, jotka tuntuivat järkyttävän kapeilta, kaltevilta ja huterilta. Ajoimme siis vuorten rinteellä luonnollisessa maaperässä, irtokivien yms päällä. Tuli tarkastettua, että turvavyö on kiinni. Sen jälkeen seurasi vielä auton kääntäminen peruuttamalla kapealla tasannealueella... kunnes minä huusin takapenkillä, ja iso pomo virnuili iloisesti etupenkillä. "Yhtä puhdas ilma kuin Suomessa, eikö totta" kuului ison pomon kysymys heti, kun päästiin autosta ulos. No, eihän siihen kieltävästi voinut vastata.

Autosta ulos päästyä kysyin "vahingossa", että onko täällä skorpioneja. Ei, sanoi kuski, ja kyllä, kaikkea löytyy, sanoi iso pomo nauraen. Kun katsoin maata, niin oli täysi työ pitää kurkkuun asti noussut huuto sisällä. Paljaiden nilkkojeni ympärillä hyppi koko ajan lukematon määrä hämähäkkejä. Suomessa hämähäkit onneksi kävelevät tai juoksevat pintaa pitkin. Täällä nämä pomppivat kuin kirput. Hyppyhämähäkkejä oli valtavasti koko 50 m kävelymatkalla, ja se ei tuntunut ollenkaan rentouttavalta, enkä voinut irrottaa katsettani niistä ällötyksistä. Kuinka niitä saattoikaan olla noin älyttömän paljon.

No, eivät syöneet eivätkä ehkä purreetkaan minua tai matkaseuraa ne hämähäkit, ainakaan tällä kertaa ;) , sillä pääsimme rakennuksen rungon luo ja vielä takaisin autollekin. Olen tuon reissun jälkeen entistä vakuuttuneempi siitä, että luonto täällä vuorilla on todella kaunis ja hieman pelottava yhtä aikaa. Shkä sitten kun oppii tuntemaan mikä elukka on vaarallinen ja mikä ei, ja miten kannattaa pukeutua ja miten ei, niin noista maisemista ja olosuhteista nauttii vielä enemmän. Nautin niistä kyllä nytkin, vaikka vain peloista puhuin tuossa aiemmin. Iso pomo näki jotain tästä, koskapa jo vitsaili, että tietää missä on minun löhötuolini paikka tässä rakennuksessa. Ei puutu enää kuin 250.000 € niin voisin kokeilla sopiiko löhötuolini siihen kohden, vai tarvitseeko sitä siirtää vielä kerrosta ylemmäs, sillä itse sijoittaisin sen kolmanteen kerrokseen, korkeimmalle mahdolliselle paikalle.

Tuolta reissulta kaupungille tullessa osuimme liikenneruuhkaan, ja myöhästyin seuraavasta sovitusta tapaamisesta 20 min, sillä seurauksella, että olin itse kiukkuinen ja tuo aiempina tunteina hankittu rentoutuneisuus ja hyvä olo oli tipotiessään. Siinä illan edetessä samassa seurueessa mukana ollut ja eniten äänessä ollut suomalainen mies alkoi tuoda esille sellaisia piirteitä, että itseltä kaikkosi loputkin energian rippeet. Minulle ja vaimolleen hän "puhui" jalkakäytävällä hyvin vihaisena, isoilla desibeleillä, kitarisat ulos väpättäen ja nyrkit uhkaavasti heiluen. Ja kaikki tuo vain siksi, että hän koki, ettemme ymmärrä häntä. Ymmärsimme mitä hän sanoi, mutta emme olleet asiasta samaa mieltä. Minä, minä, minä yhdistettynä alkoholiin = tuo ongelmia niin parisuhteeseen kuin muihinkin sosiaalisiin suhteisiin, mutta toki bisnesmaailmassa sillä saa tulosta viivan alle, ainakin muutamiksi vuosiksi ja johonkin rajaan saakka.

"There are two reasons
why we don't trust people.
First - we don't know them.
Second - we know them." 

Teksti Kiss FM Cyprus fb-päivityksestä. En tiedä kenen tuo ajatelma on alunperin, mutta kaikki kunnia hänelle. Tuosta aiheesta lisää huomenna.

Alanyasta henkilöautolla izmiriin

Taas on keskiyö, ennen kuin ehdin koneelle ja kirjoittamaan. Päivä oli tänäänkin pitkä, eikä ajatus enää oikein luista. Tässä kuitenkin muutama kuva jo matkalta, selityksiä tulee jäljestä päin.

16.5.2016 auringonnousu Antalyan ja Denizlin välillä

16.5.2016 auringonnousu Antalyan ja Denizlin välillä

16.5.2016 ajotie oli pilvien yläpuolella, vuoristossa

16.5.2016 ajotie oli pilvien yläpuolella, vuoristossa

16.5.2016 ajotie oli pilvien yläpuolella, vuoristossa

16.5.2016 Tire, Izmir, kolme toimitusjohtajaa

16.5.2016 Tire, Izmir, tässäkin kolme toimitusjohtajaa