Näytetään tekstit, joissa on tunniste naimisiinmeno Turkissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naimisiinmeno Turkissa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. joulukuuta 2019

Kehu ei maksa mitään

Alanyan kadunvarren appelsiinipuun alla
Ihana, aurinkoinen päivä on jo illassa. Ensin kommentti tuohon henkilöhakuun. Siitä seurasi mielenkiintoista keskustelua. Karmeiden juorujen kohteeksi joutunutta Minnaa ei kuitenkaan löytynyt, vaikka joku "tiesikin" hänestä ties mitä. Tyhjää pskapuhetta. Tyhjiä juoruajia. Öf, ihmiset, öf! SItten iloisempiin asioihin.
FAcebookissa tuli vastaan alla oleva kiertävä tehtävä. Ihan hömppää, ajattelin ensin, mutta ehkä siinä olisi ideaakin. Oli kyllä, molemmin puolin. Osa niistä, joita kehuin, koki saavansa siitä iloa tai voimaa. Ja itse huomasin kuinka mukava mutta vaikea tehtävä oli. VAikeaksi se tuli silloin, kun päätin että kehulla pitää olla todellisuuspohjaa. Siis sen mitä sanon, pitää olla adekvaattia sen kohteena olevalle ihmiselle. Hups, Siinäpä sitten mietin mikä oli kenenkin kohdalla sellaista, jota olisi ensisijaisen tärkeää sanoa, ja joka olisi iloa tuottavaa totta. Osa oli sellaisia ihmisiä, joita en ole tavannut 20 vuoteen. Kokeilepa:

Positiivisuus on ilon lähde.

Kehu ei maksa mitään!
Hyvä kiertoon!! ❤️
Jokaisesta tämän päivityksen tykkääjästä kerron jonkin positiivisen jutun.
Piristetään ihmisten päivää.
Tykkäämisen jälkeen kopioi omalle seinällesi, niin pääset kehumaan toisia.

Mänty ydinkeskustassa kaup.talon vieressä kantaa valoja

Juu, sitten silmälasikauppaan. Kävin tänään useammassa silmälasikaupassa, kuin mitä olen käynyt viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Se ei ole millään tavoin minun suosikkitoimintaani, siis silmälasien osto. Jos mukana olisi a) joku tyylitaituri, joka tuntee minun tyylini ja osaa valita sopivat sangat ja b) joku joka maksaa vaikka ne parhaiten istuvat olisivatkin kaupan kalleimmat sangat, niin mikäs sen mukavampaa. 

Kolmannesta kaupasta löysin ulkonäöllisesti sellaiset sangat, jotka olisin halunnut ostaa. Ne istuivat hyvin ja olivat juuri sellaiset joita etsin. Laadullisesti, siis rakenteeltaan ne olivat kuin heikot leikkikalut, ja hinnaltaan reilusti yli keskitason. Jäi sitten ostamatta ne. Viimeisessä kaupassa, jossa kävin ennen kuin voimat loppuivat, löytyi ihan erilaiset sagat  kuin mitä oli ajatellut, mutta jotka olivat pirteät ja istuivat hyvin. Siinä kaupassa linssien hinta oli kaksinkertainen muihin verrattuna, ja sankojen hinta 20-kertainen halvimpiin sopiviin nähden, ja nelinkertainen niihin heikkoihin yli keskihintaisiin nähden. Siitä kaupasta ostettaessa lasit olisivat tulleet maksamaan enemmän kuin Suomesta ostettaessa, ja Suomi sentään on Euroopan toiseksi kallein maa. 
Alanyan joulukuusta rakennettiin tänään

Arvelin että myyjä nosti hintoja koska olin suomalainen, ja ne lasit jäivät ostamatta. Siellä laseja sovitettaessa myyjiltä tuli mitä erikoisempia kommentteja sellaisistakin laseista, jotka ilman omien silmälasien vahvuuksiakin näyttivät kasvoillani ihan kamalilta, ihan liian pieniltä. Eräskin myyjä rauhoittui myyntivimmassaan vasta sitten, kun sanoin että näytän näissä laseissa ihan sammakolta, yhtä viehättävältä ja isoposkiselta. Seuraavaksi hän tarjosi tanttalaseja, ja kun kommentoin niihin, että ne näyttävät ihan isoäiti-laseilta enkä minä vielä Niin vanha ole. "Kauhea miten suorasanainen sinä olet" kommentin jälkeen teki mieli sanoa, että "kauhea miten paljon puhut höpöjä myydäksesi epäsopivatkin sangat". Jätin sanomatta. Ja loppujen lopuksi, ei kai nämä karmet, paksut sangat sitten Niin karmeat ole, etteikö näillä menisi vielä jokunen viikko. 

Vakuutuksen hintafaktaa. On taas aika tehdä uusi oleskelulupahakemus, joten ostin oleskelulupaan tarvittavan Ulkomaalaisen sairasvakuutuksen 410 TL / vuosi. Valitsin taas sen kevyimmän mahdollisen vaihtoehdon, koska en ole kahteen vuoteen käyttänyt sairausvakuutusta lainkaan. Ne vähät kerrat mitä olen käynyt, olen maksanut täysin omasta pussista. Myyjämies marisi, ei olisi halunnut myydä halvinta, mutta sanoin haluavani tämän, ja piste. Kuulosti siltä, että hän haluaisi myydä 1.500 TL / vuosi ja sitä kalliimpia vakuutuksia. Pöh ja höh. Myyköön jollekin muulle, joka joutuu ramppaamaan lääkärissä tiuhaan.
Pitahya alias Dragon fruit kasvaa, hitaasti mutta kasvaa

Oleskelulupaan tarvitaan myös valokuvia, joka vuosi uusia. Ja aina se kuvaajan eteen käveleminen on ollut epämukavaa, paitsi tänä vuonna. Kerrankin olin siihen henkisesti valmistautunut, ja muistin että hiukset pitää olla pois otsalta. En sentään liikuskellut kaupungilla Sen näköisenä, mutta muistin ottaa mukaan kourallisen hiuspinnejä, niin että kuvasta tuli jopa ihan kohtuullisen hyvä. Nyt on edessä enää e-devlet-lomakkeen täyttö, eli netissä sähköisen lomakkeen täyttö, sekä sieltä lomakkeen tallenttaminen omalle koneelle ja lopulta lomakkeen tulostaminen. Seuraavaksi sitten erään lomakesivun kanssa verotoimistoon, jossa maksan lomakkeessa ilmoitetun summan veroja, ja lopuksi lomakkeen kanssa maahanmuuttovirastoon sitten kun sen aika on.
Tämän päivän rantakuva kaupungintalon takaa itään

Lisää itsekehuja... Ikkunoiden ja parvekeovien tiivistys on onnistunut erittäin hyvin, paremmin kuin minulta koskaan aiemmin. Asunnossa on mukavan lämmintä, eivätkä nuo termostaatilliset lämmittimetkään kovin paljoa lämmittele. Hyvin voi istua sohvalla ja katsella kuinka myrskytuuli repii naapurin pyykkinarulta pyykkejä irti ja heiluttaa puiden latvoja isolla kaarella, eikä sisällä tuule, kuten aina aiemmin. Tänä talvena koko asunto on tällaisenaan "auki" ja käytössä. En usko että tarvitsee sulkea mitään huonetta kylmyyden vuoksi. Jee! Muuten, kaupungilla kävellessä oli upean lämmintä, jopa ilman takkia, pelkkä villapaita paidan päällä. Ja tosi moni turisti kulki shortseissa ja t-paidassa, ihan hyvinvoivan näköisenä 😊, joten lämmin siellä on. Päivällä oli +18 C ja aurinkoista, tuulta en huomannut.
Että mitä?!!

Nyt jo kolmas ihminen on nähnyt, että minua kositaan ja menen ensi vuonna naimisiin. Vuodesta on tulossa mielenkiintoinen 😍 😂 Kertoisikohan joku minullekin, että kenen kanssa, että osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja oikealla tuulella... tai lähettääkö elämä hänet suoraan kotiovelle? Ja saisinko mukaan käyttöohjeen, kiitos. En ole kovin hyvä näissä asioissa.

Olkaahan hyviä toisillenne, ja ihan kaikille.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

(Suomalais-turkkilaisesta) parisuhteesta

Oisikohan kirsikan kukkia, DimCay, Alanya 03/17
Omalle hyvinvoinnillemme on tärkeää, että sisäinen lapsemmekin voi hyvin, että meillä säilyy palanen lapsenmielisyyttä ja lapsenuskoa mukanamme koko elämän ajan. Joillakin tavoin yhteiskunnassa selviäminen vaatii aikuisuutta, kykyä järjelliseen ajatteluun ja eloisan hallittuun tunne-elämään. Pidä silti hyvää huolta sisäisestä lapsestasi. Tänään haluan puhua sosiaalisesta aikuisuudesta, koska mietin kahdesta erilaisesta kulttuuritaustasta tulevan henkilön parisuhde-elämää. Suomalainen nainen ja turkkilainen mies on siis tausta-ajatuksena. Muutto vieraaseen kulttuuriin ja  siellä vieraassa kulttuurissa asuminen on mielenkiintoinen aihe.

Jos sinun tulisi muuttaa toiseen valtioon, jossa on toisenlainen kulttuuri, niin millaiseksi ajattelet elämäsi muuton jälkeen? Jos muutat vapaaehtoisesti toiseen kulttuuriin, millaiseksi ajattelet elämäsi muodostuvan siinä tapauksessa? Entä jos muutat pelkästään Suomen sisällä, jolloin kulttuurinen muutos on hyvin pieni? Suomessa muuttaessasi säilyy kieli, tavat, uskonto, ruoka, ilmasto, yhteiskuntajärjestelmä, yhteydet useimpiin tuttaviin yms. Miksi moni tuttava sanoo, että he eivät ikinä sopeutuisi asumaan Helsingissä, että jo muutto Helsinkiin olisi heille ylivoimainen, ellei jopa mahdottomaksi oletettu? Helsinkiin muutossa säilyy sentään kaikki muut samana, paitsi fyysinen ympäristö. Se on hyvin pieni muutos.

Aiemmin ainakin pariin otteeseen puhuessani Turkissa asumisesta olen puhunut jotakin myös sosiaalisesta statuksesta. On ollut puhe siitä, ettei ulkomaalaiselta vaadita käyttäytymistapojen noudattamista, eikä edes niiden tuntemista, koska hän on ulkomaalainen ja siksi tietyllä tavalla kykenemätön. Ulkomaalainen on tavallaan lapsen asemassa, kun kaikki pitää opetella alusta alkaen. Kotimaassaan henkilö on ollut sosiaalisesti aikuinen, ja uudessa kulttuurissa hänen tulisi kyetä selviämään eteenpäin siitä todellisuudesta, että onkin sosiaalisesti lapsen kaltainen. Kaikkien pää ei sitä kestä.  Jos tämä ulkomaille muuttanut henkilö ei aikuistu suhteessa uuteen yhteiskuntaan samalla tavoin, kuin mitä hän on nuoruusaikanaan läpikäynyt ja kasvanut omassa kulttuurissaan, elää hän jatkuvan epävarmuuden keskellä. Hän on epävarma siitä, miten missäkin tilanteessa pitäisi toimia. Hän huomaa sen, että yhteiskunta kohtelee häntä kuin lasta, eikä pidä tästä. Hän ei kuitenkaan ymmärrä miten hänen tulisi toimia, jotta pystyisi saamaan aikuisen aseman, jotta tulisi kohdelluksi täysivaltaisena aikuisena. Aikuinen ihminen, joka kärsii tuollaisesta epävarmuudesta, eikä kykene korjaamaan tilannettaan, alkaa kääntyä vihamieliseksi ympäristöään kohtaan. Mm, Imamura (1990) ja Hofstede (1992) ovat kirjoittaneet aiheesta.

Kun muutat uuteen kulttuuriin, uuteen kotimaahasi, ei ole olemassa oikotietä sosiaaliseen aikuistumiseen. Kaikki tarpeellinen on opeteltava, hyväksyttävä ja otettava osaksi omaa päivittäistä käyttäytymistä. Onhan Suomessakin sosiaaliselta asemaltaan hyvinkin erilaisia, syntyjään suomalaisia henkilöitä. Kukin on itse valinnut minkä verran haluaa hyväksyä yhteiskunnan käyttäytymisnormistosta, ja miten oikeassa elämässä käyttäytyy suhteessa itseen, toisiin ihmisiin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Tästä kunkin ihmisen omasta, henkilökohtaisesta päätöksestä johtuen kukin on siinä sosiaalisessa asemassa, kuin mitä on käyttäytymisellään valinnut, ja minkä aseman ympäristö on tuon käyttäytymisen perusteella antanut.

Sama toimii niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Sosiaalinen asemasi perustuu paljolti siihen, minkä verran opit kyseisen yhteiskunnan käyttäytymisnormistoa, ja ennen kaikkea kuinka paljon siitä normistosta otat käyttöösi jokapäiväisessä elämässäsi. Yhteiskunnan silmissä aikuismaisesti käyttäytyvä saa aikuisen kohtelun, ja tietämättömästi / töykeästi / välinpitämättömästi / huonosti / lapsellisesti käyttäytyvä saa osakseen turistin / tietämättömän / lapsen statuksen. Moni luulee hymyn ja palvelualttiuden  osoittavan kaiken olevan ok. No, periaatteessa kaikki onkin lähes ok, niin kauan kuin kyse on turistista joka jättää alueelle rahaa, ja joka ei suoranaisesti vahingoita ketään tai mitään. Jos haluat oikeasti olla osa kyseistä yhteiskuntaa, niin että sinua arvostetaan aikuisena myös kohteliaiden sanojen takana, asennetasolla, tarvitsee ottaa selvää, oppia ja kasvaa. Sitä on sosiaalinen aikuistuminen. Todellista sosiaalista statusta ei voi korvata rahalla, omaisuudella, omistamisella eikä lahjonnalla. Ja kuten viime kuukausina on nähty, sitä ei voi korvata edes huippukorkealla viralla (joka muka automaattisesti toisi jotakin mukanaan).
Alanyan Kleopatraranta kutsuu pariskuntia kävelylle. 03/2017

Sinä suomalainen nainen. Kun perustat perheen turkkilaisen miehen kanssa, niin jompi kumpi teistä, tai aika-ajoin molemmat joutuvat keskelle tätä prosessia. Siitä selviäminen on hieman helpompaa kun tiedostaa mistä on kyse, ja kun muistaa, että on kyse niin tärkeästä asiasta, että siihen todella kannattaa panostaa. Jos asutte Suomessa, auta puolisoasi tässä asiassa. Anna hänelle tietoa, tilaa, hyväksyntää ja tukea kasvaa. Jos asutte Turkissa, hanki tietoa, opettele ja anna itsellesi mahdollisuus kasvaa. Samalla annat myös parisuhteellenne todellisen mahdollisuuden.

Sinä nettipalstoilla rähisevä suomalainen mies, joka olet juuri tämän lukenut etkä tätä ymmärrä: anna itsellesi aikuistumisen mahdollisuus sinua ympäröivässä suomalaisessa kulttuurissa, oli se sitten peräkylillä tai pikkukaupungissa tai missä tahansa. Ikävuodet eivät tuo mukanaan kenellekään aikuismaista käyttäytymistä tai aikuisen ajattelukapasiteettia, vaan ainoastaan opettelu, ihmisenä kasvaminen. Jos ei se ihmisenä kasvaminen muuten huvita, niin voit motivoida itseäsi sillä, että kasvamalla aikuisemmaksi, kasvamalla ihmisenä saatat ehtiä saada itsellesi hyvän puolison ennen kuin kuolema korjaa. Tai saatat saada surkean parisuhteesi toimimaan, ja pääset nauttimaan edes muutamista onnellisista vuosista elinaikanasi. Aikuiseksi kasvaminen, ihmisenä kasvaminen ei ole pakko. Se on antoisa ja kannatta mahdollisuus, jonka jotkut ymmärtävät käyttää täysimääräisenä, jotkut puolinaisesti. Jotkut sitä vain hipaisevat, ja osa ei elämänsä aikana ehdi edes ymmärtää mistä voisi olla kyse, mitä menettävät. Elämä on valintoja, huonoja, jumalattoman huonoja ja sitten niitä parempia.

Jokainen valitsee itse.

Omien valintojen seurauksena joillakin on hyvä olla. Elämässä on läsnä rauha, luottamus ja nauru.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Miehistä, näin kevään kynnyksellä

Alanyan linnoituksesta noin viikko sitten
"Tykkäät varmasti kun näet minut, olen niin komea. Kaikki naiset tykkää minusta. Ota minut. Mennään naimisiin ja eletään kaikessa rauhassa. Valmistan sinulle aamiaista ja tuon joskus aamukahvinkin vuoteeseen. " On vanhanpojan itsetunto korkealla, siitä huolimatta, että pää on jo harmaa, fyysinen kunto pohjalukemissa ja Parasta Ennen päiväys umpeutunut jo jonkin aikaa sitten. Vaan kun mies kokee, että hän on taivaan lahja naissukupuolelle, vaikkei siis ikinä ole naimisiin asti päässytkään tai perhettä perustanut, niin mikäs siinä auttaa muu, kuin pidätellä sisuksissaan kaikki mieleen hersyvästi pullahtavat, enemmän tai vähemmän härnäävät kommentit. Asiallisia kommentteja tällä mielikuvituksella ja luonteenlaadulla ei voi odottaa ensimmäisenä; ne tulevat sitten jälkikäteen, jos tulevat. Näin jutteli eräs kauempaa idästä Alanyaan töihin tuleva vanhapoika minulle Facebookissa, vaikkemme siis koskaan ole kasvokkain kohdanneet, emmekä kovin paljoa edes jutelleet. Mietin ensin, että vaihdan Faceen taas vanhan mummon kasvokuvan, niin kuin eräänä ajanjaksona jo oli, ihan vaan turhanhöpöttäjien karkottamiseksi.

Tässä talven aikana olen oppinut uutta 60+ naisten ja 25v k-poikien suhteista. Näiden poikien, ja vähän vanhempienkin, idästä tulleiden keskuudessa opastetaan toinen toisiaan, että helpoin tapa selvitä talven yli kuluttamatta kesällä tienattua omaa rahaa, on hankkia loka-marraskuulla naisystävä, jolla on oma asunto täällä. Hänen kanssaan voi sitten lämpimässä täysihoidossa viettää kylmimmät talvikuukaudet. Keväällä, kun henkilökunta-asunnot taas aukeavat työpaikkojen aukeamisen myötä, niin suhde onkin jo sen verran kypsä ja karilleajovalmis, että siitä on hyvä ja helppo poistua kimpsuineen ja kampsuineen sinne asuntolaan, kavereiden keskelle. Siellä voi sitten kertoa talven kuulumiset ja katsoa kuka minkäkin vedon voitti (kaunein-rumin, vanhin-nuorin jne.), sekä tehdä uudet tavoitteet, uudet vedot vuodelle 2017, Barboy rules.

Naiset, Kaksikymppinen mies on niin kakara vielä, että jos miestä etsitte, niin kannattaisikohan aloittaa se valinta vasta
PAri päivää sitten pääsi sade yllättämään. KUva Metron kohdalta.
niistä, joiden ikä alkaa vähintään kolmosella... voisi olla muutamaa astetta paremmat mahdollisuudet jatkoa ajatellen. Ja jos mies on jo nelikymppinen, eikä ole koskaan ollut pitkässä parisuhteessa tai perheellinen, niin mieti, mikä älytön kouluttaminen siinä on, että sen saa oppimaan sen kaiken saman, mitä eronnut mies osaa jo. Ja toisekseen, jos se on jo 20 vuotta pelannut naisten kanssa, niin miten se nyt tuosta noin vaan osaa sen lopettaa? Ja miksi. Jos mies on 50 tai 60 v, niin suurin osa heistä näyttää joko pystyyn kuivaneelta tai possukalta vaarilta, joten jos saat nuoremman, niin ehkä se kuitenkin on houkuttelevampi vaihtoehto. Niin, ja miehet lähes poikkeuksetta ja iästä riippumatta haluavat lapsen tai lapsia, mikäli sinulla vaan on se fysiologinen toiminto vielä käynnissä, joten harkitse vielä kerran. Tai no, paljon näkee 40-50+ naisia kaduilla oman vauvansa kanssa, joten jokainen valitsee juuri niin kuin haluaa. Täällä vaan vanheneva, konservatiivinen täti kommentoi mitä huvittaa.

Ja sain eilen nyt valmistumassa olevasta kirjasta palautetta. Siihen tarvitaan pieni lisäosa, noin 20 sivua lisää, joten palaan taas siihen, minkä olen jo oppimassa, eli muutoksen muutoksen muutokseen. On se hyvä, että on ihmisiä jotka sanovat, sillä itse sokeutuu asioille, joiden parissa on kuukausia, päivästä toiseen. Ja jossain unen ja valveen rajamailla nousi jo mieleen erään toisen kirjoitusprojektin, yhden novellin päähenkilön nimi, Rouva Juntukainen. Ja pelkkä nimi jo nosti sellaisen "punaisen langan", että hykerrellen voisin sitä työstää, vaan ensin tuo aiempi alta pois, loppuun asti. Ja on siinä jotain muutakin välissä, mikä viedään ensin loppuun asti. Rouva Juntukainen saa muhia ja kehkeytyä muutaman kuukauden, ja luonto suo kyllä sinäkin aikana lisää piirteitä tuohon(kin) tarinaan. Tarinan luominen on paljon mukavampaa kuin viimeistely, joka ajoittain jopa tympii. Vaan kun opettelen ajattelemaan positiivisemmin, niin se onkin kehittelyä, ja uudelleen luomista, joka kuulostaa jo paljon mielenkiintoisemmalta kuin viimeistely.

Jos sallitaan pieni mihinkään liittymätön välikommentti, niin Minä Niin Kaipaan Helteisiä Säitä! +35 C ja risat, huhuu,
Lepopäivän hupia ja rentoutusta. Salainen Puutarha -niminen kirja.
vanha kroppa ei tykkää kylmästä, ja tämä luita kolottava koleus riittää jo. Ulkona on +7 C ja kova tuuli, asunnossa +16 C ja pienoinen veto. No niin, on valitettu säästä ja pidetty hauskaa miesten ja naisen kustannuksella, joten siinä valitukset tältä erää, voidaan taas palata muihin asioihin.

Tänään olisi Latin Partyt keskustassa, eli paikalliset salsan tanssijat, tai ainakin osa heistä, kerääntyvät tanssimaan pienessä sievässä. Ainoa tuollaiseen ryyppy- ja rymypaikkaan lähtevä tuttavani on sairaana, ja muulle kaveripiirilleni tuo on vastenmielinen paikka ja tilaisuus. Yksin sinne ei voi mennä, koska vain h****t tekevät tässä kulttuurissa niin, ja käyttäytymisetikettiä tuntemattomat ulkomaalaiset. Koska en lue itseäni kumpaankaan joukkoon, eivätkä tuttavanikaan, ja koska haluan säilyttää tietyt asiat, niin tänään jää siis menemättä. Toinen puoli yksin menossa on se, etten aamuyöstä pääse sieltä kotiin muuten kuin taksilla, ja jos tulen yksin taksilla, niin hinta voi olla mitä tahansa, niin kuin matkan laatukin. Tässäkin näkyy taas luottamukseni miehiin, ja taksikuskeihin, mutta onneksi sinä olet omalla tavallasi ajatteleva, ja et-vaikutteille-altis.

Lisätty myöhemmin: Ulkona on niin hyytävän kylmä keli, että jäi taas menemättä ulos, varsinkin kun pikkukuumeilua on jälleen. Enpä tässä ole iltamenoillekaan lähtökunnossa, vaan eiköhän näitä viikonloppuja tule vielä lisää, toivottavasti. Niin että muutama päivä sitten otetuilla valokuvilla mennään taas.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Juhannuskuvia

Auringonkukka, ayçiçeği, Kestel 25.6.2016

Kun ensin olin istunut tietokoneen ääressä kuutisen tuntia aktiivisesti työskennellen, niin alkoi tehdä mieli ulos ja lenkille. Eräänä aktiivisena projektina on tietyn Nikonin kompaktikameran löytäminen. Asia olisi muuten ihan helppo ja ok, mutta Alanya on niin pieni, että kyseisen, ja muunkinlaisten kompaktikameroiden, löytäminen on osoittautunut työlääksi ja tuskalliseksi. Useimmissa liikkeissä myyjä ei edes tiedä sanaa kompaktikamera tai digikamera, vaan tarjoaa tietokoneeseen kytkettäväksi tarkoitettua nettikameraa.

Joku pikkukatu Kestelissä, kuvauslenkillä 25.6.
Lähes joka paikassa kysyttiin ja ihmeteltiin, että miksi ihmeessä edes tarvitsen kameraa, kun kaikilla on kännykässä kamera. Kysyin montako megapikseliä kännykkäsi kamera on -en tiedä, jotain 5-8. Juuri siksi ja muutamasta muustakin syystä etsin kameraa, josta löytyy vähintään 20 megapikselin kenno. No, tänään en sitä löytänyt, en edes sellaisista liikkeistä (TeknoSA, Nikon), jotka mainostivat kyseisen kameramerkin olevan heillä valikoimissa. Kaiken huippu oli Alanuymin TeknoSA, jossa ei ollut kameroita lainkaan, heidän päinvastaisesta nettimainoksestaan huolimatta. No, aina ei voi olla täydellinen. Nikonin Alanyumin liikkeessä olisi ollut yksi lähes saman tasoinen kamera, jota olisin voinut harkita, mutta nuori miesmyyjä katsoi minu arvioivasti päästä varpaisiin, ja käänsi selkänsä tiskin takana. Ei ollut heillä rahan puutetta eikä myynnin tarvista.

Olisikin pieni ihme, jos horisontti olisi suorassa 25.6. Kestel
Nikonin etsinnän siis luovutin Alanyan osalta, ja päätin katsoa sitä Izmiristä parin viikon päästä. Suomessa tapaamani tuttu turkkilaisnainen lähetti hääjuhlakutsun, ja innoissani vastasin myöntävästi, ja ostin bussiliput Izmiriin. Lentojakin harkitsin, mutta itse asiassa haluan nähdä maisemia ja ihmisiä ja matkustaa tällä kertaa maanteitse. Lentolipun harkitsin ostavani paluumatkalle, mutta en vielä tiedä minä päivänä palaan, ja lähtöpäivänä ei kannata ostaa, sillä viime hetken lippujen hinnat ovat yleensä ei-houkuttelevia, vaikka lentopisteillä sen saisinkin, eikä rahaa tarvitsisi käyttää. 

Upeatuoksuinen kukka 25.6. Kestel
Koska en pitkään aikaan ole käynyt kameran kanssa missään ulkona, niin nyt taputin tuota vanhaa kaveria pari kertaa, ja pyysin käyttäytymään nätisti. Niinhän se tällä kertaa toimi. Linssin naarmuja ei saa pyyhittyä pois, mutta tällä kertaa zoomaus toimi eikä kamera pimentynyt kesken kaiken, joten meillä oli siis ihan hyvä kävelylenkki. Hyppäsin bussi 1:een, jäin pois DimCayin jokisuulla, ja kävelin siitä Utopia Worldiin vievän tien suuntaan. Kaikki tässä olevat kuvat ovat tuolta väliltä. Tuo valkoinen kukka herätti huomioni tuoksullaan. Voimakas, miellyttävä tuoksu tuntui isohkon risteyksen keskeltä, liikenteenjakajasta jalkakäytävälle asti... joten marssin siis keskelle risteystä puskan luo, ja otin pikaisen otoksen. Pikaiseksi se jäi, koskapa autoilijat eivät ihan fanittaneet seisoskeluani kyseisellä ajokaistalla. Mikä kumma niitä nyt vaivaa XD. Joka tapauksessa minun pitäisi tietää tuon kukan nimi, sanoo muisti, mutta ei kerro mikä se nimi on.

Taurus-vuoria Kestelistä, DinCayin kohdalta 25.6.2016
 Carrefour -nimisessä kaupassa hävisin tahtojen taistelussa (melkein vapaaehtoisesti) pienelle suklaakarkkipussille, jossa mainostettiin olevan appelsiinisuklaarkeita. Oi Herkku mikä pussi, tai paremminkin sen sisältö. Appelsiininkuoripalan makuista massaa on tuon rakeen ydin, ja päällä on hyvää maitosuklaata. Kaiken lisäksi ne kestivät tätä kuumuutta hyvin, eli eivät sulaneet pussiin, vaikka sillä tekosyyllä söinkin niitä melkoisen paljon. Joten tänään en mennytkään bussilla kotiovelle saakka, vaan kävelin pitemmän kaavan mukaan siinäkin kohden. 

Kestelissä on taas valmistunut valtava määrä kerrostaloja ja huviloita sekä myyntiin että vuokrattavaksi, turisteille ja paikallisille, ja lisää rakenteilla olevia näkyy joka puolelle. Jotkut puhuvat, että asuntokauppa ei käy, mutta tuttavapiirissäni olevat rakennuttajat ja kiinteistönvälittäjät myyvät koko ajan. Ehkä asiakkaita on vähemmän kuin aiemmin, mutta on kuitenkin. Alanyalla on oma viehätyksensä, ja niille, jotka osaavat ajatella propagandauutisten ja turhan pelottelun taakse, Alanya on edelleen entinen, turvallinen ja kutsuva Alanya. Tuon talon ja parin muunkin kohdalla jopa minä, joka rakastan värejä, kauhistelen talon väritystä suhteessa ympäristöön. No, olenhan kauhistellut myös Viitasaaren keskustassa olevaa kelta-mustaa kerrostaloa, joka ei sovi torin reunalle mihinkään vuodenaikaan. Makuja on monia, ja muotivirtauksia tulee ja menee. Kaiken lisäksi tuo talo on pyöreä niin kuin Muumitalo. Ja minä olen arkkitehtoonisessa mielessä vanhanaikainen.

Makean ja suolaisen yhtymäkohta, Kestel 25.6.2016
Paljon oli ihmisiä vielä auringon laskun lähestyessä rannalla uimassa, leikkimässä, vilvoittelemassa ja rentoutumassa. Tuossa kylmässä jokivedessä viilensi nytkin kuvassa näkyvä mies itseään. Tuo vuorilta tuleva DimCayin vesi on tosi kylmää, paitsi niiden mielestä, jotka uivat DimCayillakin. Tuosta paikasta tuli mieleen tämän päiväinen kohtaaminen. Kävin mieheni työpaikalla, mutta osuin sinne herkullisella hetkellä. Vaikka rakastankin oranssia väriä, niin lupaan, etten tämän jälkeen koskaan pukeudu koko-oranssiin. Ihan vaan siksi, että näin yhden version isohkosta, vanhasta naisesta, jolla oli kaikki oranssia. Ja botoksit, meikit, kynnet ja rusketus oli ihan viimeisen päälle tip top. Rintaliivitkin oli jätetty pois, ja raskaat rinnat riippuivat suht alhaalla hennon olkaimettoman topin sisällä. Ja korutkin olivat oranssia, samoin kuin Dolce&Gabbanan nuoriomalliset housutkin.

Tämä superoranssi, kuuma pakkaus loi minuun vahvasti vihamielisen tuijotuksen, kun tervehdimme miesystäväni kanssa. Samoin kävi, kun keskustelimme suht pitkään. Lopulta hätistin miehen käymään tuon naisen luona, kun ajattelin, että hänellä on jotain ruokailuun tms liittyvää asiaa. Kerrankin istuin sopivassa paikassa sopivaan aikaan. Nainen teki kaikkensa saadakseen miehen mukaansa. Nainen puhui vähän turkkia, mutta niin, ettei mies ymmärtänyt. Ja mies taas ei puhu englantia ollenkaan. Hän kysyi minulta naisen lähdön jälkeen, että "mitä sinä siinä naurat, ja mitä se nainen oikein tahtoi, en nyt kyllä ymmärtänyt yhtään?" . Selitin mitä nainen tahtoi, väänsin ihan rautalangasta, eikä naurulle meinannut tulla loppua. Lisäsin vielä, että huomenna nainen tulee taatusti uudelleen, joten nyt tiedät mitä hän tahtoo, ole valmis.


Kadun varren piikkipallero, Kestel 25.6.16
Vuosien runsaan oranssin käytön jälkeen minä olen lopultakin valmis luopumaan oranssista. No en sentään. Tuo on aivan liian vahvasti sanottu. Sanotaan, että olen valmis vähentämään oranssin käyttöä, ja lisäämään muita värejä :)) .  Vielä kun keksisin, että mitähän ne muut värit sitten ovat, hahaa. No, kaapissa ei onneksi ole täällä nyt kuin yksi oranssi mekko, yksi oranssi huivi ja pari oranssia paitaa. Vähiin ovat käyneet. Ja oransseista käsilaukuistakin kolme on jo loppuun käytetty, eli ovat menossa roskiin. Sen sijaan on tullut hankittua pinkkiä, pinkkiä, turkoosia ja pinkkiä... onko se pinkkikään nyt yhtään sen kummempi väri B) . Valkoiset vaatteet ovat osoittautuneet haasteellisiksi sen vuoksi, että kesällä lämpötilan noustessa yli +35C hikoilen, ja kostuessaan useimmat valkoiset vaatteet alkavat näkyä läpi. Ei ole kovin mieltä ylentävää liikkua kaupungilla, jos alusvaatteet paistavat vaatteiden läpi, vaikka jotkut käyttävät sitä efektiä tietoisestikin. Minulle se ei ole luontaista eikä mieluista omalla kohdallani.

Kale-kukkula ja Alanya Kestelistä katsottuna 25.6.16
Tänään kun kävin  keskustassa, niin vaistonvaraisesti huomasin käveleväni Kleopatrarannalla kohti Damlatasta ja museon viereistä bussipysäkkiä, niin kuin ennen kotiin mennessä. Harkitsin hetken aikaa pikavierailua entisen naapurin luo, mutta menen vasta sitten, kun olen ensin ostanut kissalle uuden kirppulääkkeen, ja käsittelen kissan samalla reissulla. Juttelin eilen Suomessa asuvan ystäväni kanssa, joka on kissojen ystävä hänkin. Hän muistutti minulle siitä, että Suomessakin on paljon luomu-kissoja, sellaisia kotikissoja, joita ei madoteta eikä lääkitä ulkoloistenkaan varalta, joten mikäs ihme se on, jos eivät turkkilaisetkaan niitä lääkitse. Aivan niin, unohdin tuon, mutta vien ne lääkkeet silti.

Merivesi näytti niin lämpimältä, asennoitumiskysymys, että huomisen aamun ohjelmassa on aamu-uinti. Voisin jopa harkita laittavani herätyksen riittävän aikaiseksi, että ehdin aamulenkin ja -uinnin ennen aamupalaa ja kirjoitamiseen keskittymistä. Pääsen tutusumaan minulle uuteen rantaympäristöön, ja aamulla aikaisin voin kaikessa rauhassa jahkailla rannalla niin kauan, että uskallan kastautua kylmään-lämpimään veteen. Se kauden ensimmäinen kerta on vuosi vuodelta näköjään haasteellisempi, ja kauempana kalenterissa. Älä sano, että se johtuu vanhuudesta, höh, en tunne sellaista sanaa, sanavarastoni on valikoiva, joissakin asioissa jopa erittäin valikoiva.



 

lauantai 16. huhtikuuta 2016

Palanen miehenlogiikkaa ~ naisenlogiikkaa

Alanya 4/2016
Jälleen on yksi viikko kadonnut jonnekin ajan loputtomalta  tuntuvaan helminauhaan, sinne historian puolelle. Alanyaan paluun jälkeen on täällä oleskelua takana taas sen verran, että matkavakutuus ei korvaa ja oleskelulupaan liittyvä vakuutus ei vielä korvaa mitään lääkärireissuja. Sillä tuotakin mietin, kun kissan leikkiin liittyvän pureman jäljiltä on kädessäni pari sellaista tulehtunutta kohtaa, että antibioottikuuri olisi ehkä tarpeen. Huominen ratkaisee, eli miltä puremajäljet näyttävät huomenna, niin sen perusteella päätän, että odotanko että se paranee itsestään, lähestynkö apteekkaria nöyränä ja kysellen, että mitäköhän hän tähän suosittelisi. Normaalitilanteessa olisin tänään mennyt lääkärin vastaanotolle, mutta nyt siis on taas se kurja vakuutuskatko sinne saakka, kunnes oleskeluluvasta on päätös olemassa.

Tänään luin suomalaisen lehdistön uutisointeja, ja olin yllättynyt siitä, että uutisen mukaan noin puolet suomalaisista matkustaa ilman asianmukaista sairausvakuutusturvaa. Ei kai nyt monikaan niin tyhmä ole, että olettaa Kela-kortin toimivan Suomen ulkopuolella, tai Eurooppalaisen sairausvakuutuskortin toimivan Euroopan ulkopuolella? Toisaalta moni kyllä kuvittelee, ettei hänelle mitään satu, kun ei ole ennenkään sattunut. Toki niinkin voi elää aikansa, ja joskus se aika sitten loppuu, joskus tulee aika maksaa kymmenen tuhatta euroa siitä, ettei ostanut 40-80 €:n matkavakuutusta. Mutta kukin päättää itse ja kantaa seurauksetkin itse (paitsi jälkimmäisessä tilanteessa seurauksia kantaa myös koko perhe ja lähipiiri).

Sää on täällä taas upean aurinkoista ja nyt on lämmintä, ainakin tänään Suomesta tänne tulleen ystävän mielestä. Itselläni jäi vielä sormet jäisen kylmäksi, eikä tullut hiki edes ylämäkeen kävellessä, joten ei täällä nyt vielä NIIN lämmintä ole, tarpeeksi lämmintä kuitenkin. Saksalaisia ja hollantilaisia näkyy ja kuuluu paljon kaupungilla, ja erityisesti Kleopatrarannalla ja Kalelle vievällä tiellä. Ruotsia ja norjaakin kuuluu jonkun verran, niin  kuin suomeakin. Juuri nyt meillä kuuluu yläkerran mummon kälätys, todella isoon ääneen ja runsassanaisesti, sekä hänen halvaantuneen miehensä pelokas huuto, kun sairaankyljetus yrittää kuljettaa pappaa tuolta talon toisesta kerroksesta ambulanssiin kontrollikäyntiä varten. Niin, tässä asumisyhteisössä kaikki kuulen kaiken. Usko tai älä, ihan kaikki elämän toiminnot kuuluvat seinien läpi ja osa naapuritalosta meille ja päinvastoinkin. 

Tämän aamun ensimmäiset auringonpalvojat 4/2016
Seinät ovat niin lähekkäin ja hatarat, eikä kaikissa ikkunoissa ole edes lasia, vaan molempien talojen vessojen ikkunoissa on vain hyttysverkko ja murtoraudat. Ei minun tarvitse selittää uteliaalle mutta kiltille naapurille, mitä meillä puhuttiin sähkömiehen tai remonttimiehen kanssa, sillä hän on sen kuullut jo silloin samalla kun sitä asiaa täällä puhuttiin. Kätevää, eikö totta. Voi keskittyä puhumaan ihan muista asioista, sellaisista, joita ei vielä ole ääneen lausuttu. Ja siinä samalla koko naapurusto saa tietää. Asioita ei tarvitse sanoa moneen kertaan, eikä tässä pikku kylässämme ole salaisuuksia. Naapureiden muisti on harjaantunut tuollaisten asioiden käsittelyyn ja tallentamiseen, ja heillä on uskomaton tietovarasto. Minä en ole siinä asiassa oppinut oikeille tavoille, sillä en edes yritä painaa toisten asioita muistiin, enkä todellakaan muista miten jonkun sukulaisuussuhteet tai sairastamiset meni, kuka on ollut milloin missäkin töissä, tai kuka meni viime viikolla minnekin. Käikesta tästä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, pidän tästä asumisyhteisöstä aika lailla.
Aamulenkki poikkeuksellisesti hiekkaa pitkin 4/2016

(Sitten taas haaskalinnuille uutta puheenaihetta) Puhuin päivällä pitkään sellaisen 51-vuotiaan, varakkaan yrittäjämiehen kanssa, joka on seitsemänvuotiaana muuttanut perheensä mukana Saksaan, ja kolmikymppisenä palannut takaisin Turkkiin yrittäjäksi. Hänen kokemuksensa oli, että hän on täällä Alanyassa valtavan yksinäinen. Hän kokee oppineensa eurooppalaisille tavoille ja asenteille koska on kasvanut ja käynyt koulut Saksassa. Vaikka hän puhuu luonnollista turkkia, niin ihmiset täällä kokevat, ettei hän ole yksi heistä, ja huomauttelevat siitä, että hänen ajattelunsa ja asenteensa ei ole turkkilainen. Tämä mies on ikään kuin kahden kulttuurin välissä, omanlaisensa väliinputoaja. 

Jääräpäisesti ajattelen, että tuo väliinputoaminen on asia, johon voi itse vaikuttaa jonkun
Aamulla aikaisin olivat vielä tyhjiä, 4/2016
verran. Hänestä huokui tietyntyylinen elämäntapa, jonka hän halusi pitää. Ok, jokainen voi valita. Samalla kun valitsee, niin on mielestäni kuitenkin hyvä olla tietoinen valintojensa seurauksista sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Tietyt valinnat vievät sinua lähemmäksi sitä yhteisöä jossa elät, ja tietyt valinnat loitontavat. On järjetöntä pyrkiä lähemmäs, mutta valita loitontavia asioita ja lähestymistapoja. Kuvaannollisesti tuo on yhtä fiksu keino kuin että löisi päätään seinään estääkseen päänsärkyä. Hän kyllä valitti minulle siitä, että ajattelen liikaa. Hänen mielestään parasta olisi vaan elää ja olla ja nauttia elämästä, ajattelematta. Näköjään. Mies on kolme isohkon yrityksen omistaja, eikä hänen tarvitse enää tehdä päivääkään töitä, jollei hän itse halua, mutta sisimmässään hän on onneton ja yksinäinen. 


Silti, onnettomana ja yksinäisenäkin hän on niin varma itsestään, että neuvoi minua siinä,
Kleopatrarannan helmihiekkaa 04/2016
kuinka voin saavuttaa elämässäni onnellisuuden (=ota mies ja mene naimisiin). Hän ei millään tavoin pystynyt käsittämään sitä, että olen nyt jo onnellinen, ettei minun tarvitse saavuttaa enää mitään tullakseni onnelliseksi. Hän vetosi aina vaan uudelleen ja uudelleen siihen, että eihän minulla ole puolisoa, kuinka voin edes väittää olevani onnellinen. Vielä vähemmän hän ymmärsi lausahdustani "ei miestä, ei ongelmia". Hän oli jo toinen ihminen tänään, joka kysyi, että olenko lesbo koska olen asunut niin kauan yksin, ilman miestä. Kun vastaan että en ole, niin he molemmat kysyjät vaan katsoivat hetken silmät ymmyrkäisinä, ja toistivat aiemman toteamuksensa "mutta ethän sinä ole naimisissa".


 Tziisus tätä miesten logiikkaa. Tälle yritysjohtajalle sanoin ihan suoraan, että miksi minun pitäisi ottaa jostakin miehestä lisätaakka, sillä tuntemani miehet ovat olleet kuin pikkulapsia, jonka myötä naisen työmäärä vähintäänkin tuplaantuu, ja sen lisäksi tulee valitukset ja
Naisille kukkii jo ruusut täällä 4/2016
nalkutukset, ja stressi ja huolenaiheet ja ongelmat ja 24/7 palveluvalmiudessaolon vaade. Hän kirkkain silmin, huolten ryppy kulmakarvojen välissä totesi, että jos nainen ja mies rakastavat toisiaan, niin silloin ei ole mitään noita ongelmia, valituksia, huolta, vaan pelkkää hyvää, ja silloin nainenkin tekee kaiken rakkaudesta, vapaaehtoisesti. Hän vielä lisäsi,  ettei hän ainakaan eron mahdollisesti tullessa haluaisi asua yksin, kun on niin kurjaa itse siivota ja laittaa ruokaa, eikä ole keskusteluseuraa... ymmärsimmekö toisiamme, emme. Istuin tuttavien ravintolassa, ja siellä hän tuli juttusille, koska ilmeisesti tuttavat olivat hänet lähettäneet, kun luulivat minun olevan yksinäinen, koska sillä hetkellä ei ketään istunut pöytäseuranani. Mielenkiintoista oli jutella, ja todeta, kuinka erilaisia ihmiset voivatkaan olla.


Se toinen kysyjä oli arabi, joka työskentelee täällä Alanyassa, suomalaisen ystäväni ihastus. Hän ihmetteli ensin, että mitä työtä mieheni tekee, kun liikun aina yksin, ilman miestäni. Kerroin ettei sellaista ole, että asun yksin, ja olen asunut jo kohta 19 vuotta. Tämä oli hänestä hyvin järkyttävää. Hänen arabitaustaisessa kasvatuksessaan opetetaan, että jos nainen, joka on miestä heikompi, menettää miehensä jostain syystä, niin vuoden sisällä pitäisi mennä uudelleen naimisiin (lähes kenen tahansa) miehen kanssa. Jep jep

tiistai 16. lokakuuta 2012

MItä turkkilainen mies pelkää

kuva: kadinportal.net
Tämä teksti on sitten täysin subjektiivinen koonti omiin kokemuksiin pohjautuen eikä tällä ole mitään tieteellistä tai muutakaan faktapohjaa, eli näitä asioita ei voi yleistää. Puhun vain siitä pienestä perspektiivistä joka itselläni on ja josta olen puolentoista vuoden aikana asioita katsellut ja kokenyt. Ja joku muu voi olla ihan täysin erimieltä näistä asioista. Tämä alkusaarna siksi että tässä aiheessa liikutaan suht tulenaralla maaperällä, vaikka toisaalta aina kun näin naisen näkökulmasta puhutaan miehistä niin aina liikutaan tulenaralla maaperällä :))

Nämä eivät tule missään loogisessa järjestyksessä, vaan sitä mukaan kun mieleen muistuu. Aloitetaan vaikka tuosta kuvaan liittyvän kadinportalin mainitsemasta pelosta naimisiinmenoa kohtaan. Itse en ole sitä huomannut muualla kuin suomalaisissa miehissä, mutta en ole kyllä kosinutkaan ketään turkkilaista :)) Ja jos minulta olisi kysytty niin olisin sanonut että asia on toisinpäin eli tahtovat naimisiin. Vuosi sitten kanssani oli, minusta tuntuen pikavauhtia, menossa naimisiin erä itseäni hieman nuorempi maalta, Anatolian ylängöltä, Alanyaan vasta muuttanut upea mies. Kaikki oli hyvin siihen saakka kunnes kerroin hänelle etten voi synnyttää hänelle lapsia. Tämän hän otti erittäin rankasti, oli jokusen viikon romahtamispisteessä, ja jatkoi sitten vaimon etsintää. Tämän jälkeen olen kuullut usein sen että vaikka pariskunta olisi minkä ikäinen tahansa niin lapsia pitäisi tulla jos yhteen mennään :s iik. No, tämä herra joka on luvatta täällä Suomessa oli sitten se toinen joka halusi pikavauhtia naimisiin, mutta pääasiassa kai laillistaakseen täällä olemisensa. Edellisen laitoin tosi tiukille ja hänen perusteensa olivat oikeanlaiset, mutta minä olin hänelle väärä nainen. Tuttavieni osalta vaikuttaisi olevan sama tilanne eli että suomalaisia tuntemiani naisia ovat turkkilaiset miehet kosineet nopeammin kuin mitä suomalaiselta mieheltä voisi koskaan odottaa. Suomesta tunnen pariskuntia jotka ovat olleet kihloissa yli 10v ja siinä herää jo kysymys että eikö mies uskalla viedä aiettaan loppuun vai missä mättää. Toki moni haluaa olla yhdessä avioliitottakin, osin ehkä siksi kun eivät usko avioliittoon sakramenttina tai instituutiona.

Tätä Saunalahden nettiä pitää taas käynnistellä vajaan 10 min välein, ja ptikän kaavan mukaan, joten saas nähdä loppuuko ilta tai kestokykyni ennen kuin saan kirjoitettua kaiken mistä haluaisin tänään kirjoittaa. Naisen vallan alle joutuminen ja sitä kautta oman itsenäisyyden menettäminen on yksi mikä tulee miesten puheissa rivienvälistä ilmi, ja myöskin teoissa ilmi. Sekin lienee varsin universaali pelko :D  toisaalta kuka tahansa ihminen kai pelkää sitä tilannetta että joutuu toisen ihmisen vallan alle ja menettää isomman tai pienemmän osan omaa minuuttaan ja pahimmassa tapauksessa myös turvallisuuttaan ja terveyttään. Sehän voi tapahtua myös jo solmitun parisuhteen aikana jos toisesta yhteenmuuton jälkeen tulee ilmi esim siihen asti hyvin piilossa pidetty narsistinen persoonallisuushäiriö (nimimerkillä Yksi narsisti riitti) tai jos puoliso muulla tavoin sairastuu psyykkisesti. Mikä tässä on etten saa hankittua parempaa nettiä... 5 min ja taas piti käynnistää uudelleen eikä toimi kuin HSPAna nytkään... ja 2 min... joten annetaanpa mokkularessukan jäähtyä ja jatketaan kohta...

Aini-mummo ajalta kun olin pieni
Edellisiin oleellisesti  liittyen pari selkeää pelkoa on pelko menettää toimeentulo ja sitä kautta seuraava kyvyttömyys elättää perhe. Turkkilaisessa kulttuurissa miehen rooli on edelleen hyvin vahvasti elättää sekä oma perhe samalla kun naisen tehtävä on olla kotona ja hoitaa koti ja kasvattaa lapset että elättää omien vanhempien perhe ja sisarukset jos tarve tulee. Esimerkiksi jos isä kuolee niin vanhimman pojan tehtävä on huolehtia äidistä ihan konkreettisesti myös taloudellisella tasolla. Olen jutellut useamman sellaisen miehen kanssa jotka ovet olleet hieman katkeria siitä että ovat kulttuuristen tapojensa mukaisesti joutuneet tähän tilanteeseen ja elättämään sitä kautta myös sisariaan ja ovat joutuneet uhraamaan omat ammatti- tai urahaaveensa. Heillä on ollut koulutuksellisia suunnitelmia tai alkuvaiheessa oleva yritystoiminta ja kun on ollut tarve elättää yht'äkkiä monta henkilöä niin on ollut otettava vastaan se työ mistä sillä hetkellä eniten hankkii. Osa tyytyy kohtaloonsa helpommin ja osa ottaa sen rankemmin. Tässä kohden kommentoin hieman sitä että mielestäni turkkilaisissa perheissä tehdään kohtuuttoman vanhalla iällä lapsia. Ei ajatella lasten tulevaisuutta lainkaan. Noissakin perheissä isä tai isä ja äiti ovat kuolleet vanhuuteen ja noiden miesten elätettäväksi on jäänyt hyvinkin nuoria sisaruksia. Eikä siellä ajatella myöskään sitä kuinka valtavan nuorena he kuolevat. Eroa esim suomalaiseen keski-ikäodotukseen on jopa 15-20 vuotta. Joten jos haluat että turkkilainen miehesi elää yhtä kauan kuin sinä länsimaalainen nainen niin ota riittävän nuori puoliso...sorry.

Yritin edelliseen kappaleeseen liittyen hakea vajaat 10 kertaa netistä kuvaa hakusanalla naisenergiaa, useammilla eri kielillä, mutta joka kerta netti kaatui haun yhteydessä. Joten luovutan tuon kuvahaun, ja sitä seuranneen 10 min netin kanssa taistelun jälkeen kaikki muutkin kuvansiirtoyritykset. Tosin juuri äsken kun olin sulkemassa juttua ja julkaisemassa sitä ilman kuvia, niin päätin kokeilla vielä kerran. Ja kun yhden kuvan sai siirrettyä niin jaksoi taas sulkea, odottaa ja avata ja taistella muutkin kuvat paikalleen, paitsi se naisenergiakuva.

Takaisin aiheeseen. Kysyn usein puhekumppaneiltani "saanko kysyä..." ja usein vastauksena on että "tottakai tai "kysy vaan". En ujostele kysyä mistään asiasta, tosin toiset asiat muotoilen hienovaraisemmin kuin toiset tai lähestyn niitä muutamien aihetta ennakoivien kysymysten kautta, ns kehätekniikalla, jotta saan vähän kuvaa siitä mitä kyseiseltä ihmiseltä todellisuudessa voi kysyä ilman että hän loukkaantuu, suuttuu tai satuttaa itseää. Kolme sellaista aihepiiriä on tullut vastaan että vain yksi ihminen useista on pystynyt puhumaan siitä hieman. Muut ovat sulkeutuneet joko jo ennakoivista kysymyksistä tai viimeistään itse aiheesta. Nuo aiheet ovat olleet sota, mafia ja poliisi. Olen tulkinnut tilanteet niin että niihin aihepiireihin on kyseisillä ihmisillä liittynyt vahvaa pelkoa tai muita vahvasti epämiellyttäviä tuntemuksia. Keneltäkään en itse tohtinut kysyä kuolemasta ja osin itsestäni johtuvista syistä. Vaikka kuolema on itselleni varsin helposti lähestyttävä aihe ja runsaasti omakohtaisestikin koettu osa elämää niin noiden ihmisten kohdalla jätin kysymättä kun pelkäsin etten ymmärtäisi tai tietäisi tarpeeksi heidän kuolemakäsityksestään ja sen uskonnolisesta konseptista käsitelläkseni aihetta ja heitä riittävän kunnioittavasti, heitä loukkaamatta. Toisaalta en voi oppiakaan siitä ellen kysy, katsele ja kuuntele. En siltikään halua uhrata näiden ihmisten kaveruutta tai ystävyyttä kokeilemalla. Ehkä kysyn  heiltä joskus, ehkä valitsen joitakin muita joilta kysyn. aika näyttää.