Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi Alanyassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi Alanyassa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Haukan katseella ja lempeällä sydämellä

Alanyan satamasta, aallonmurtajalta Kalelle päin
Mistä me ihmiset herkästi puhumme -pahuudesta ja kokemistamme vääryyksistä. Se, mihin keskitämme ajatuksemme ja mistä puhumme, saa jakamattoman huomiomme ja energiamme. Kummalleko haluamme sen antaa, hyvyydelle vai pahuudelle? Miksi aloitan tällä aiheella? Kulunut viikko on ollut poikkeuksellisen rankka, epäoikeudenmukainen ja paljon pahaa mieltä ja turvattomuutta tuonut. Päätin kuitenkin etten anna näille tapahtumille tämän enempää valtaa. Totean pari juttua asiaan liittyen, ja jätän taakse. Minulla olisi mahdollisuus kostaa hallussani olevilla asiakirjoilla ja pahoilla sanoilla, joita osaan minäkin asetella satuttavaan muotoon, mutta mitä hyötyä siitä on? Ja mitä iloa siitä on?

Kerron mieluummin tuosta ruskeasta haukasta, jonka taas näen istuvan tuossa ikkunoitteni lähistöllä olevan sähköpylvään päällä maassa tepastelevaa lounasruokatarjontaa katsellen. Eilenkin olin sen verran tyhmä, että nousin tavoittelemaan kameraa ottaakseni kuvan siitä. No, tietysti haukka huomasi liikkeen, katsoi hetken ja lensi pois. Näin on käynyt joka päivä viimeisen viikon aikana. Vasta tänään, tässä aurinkoisen ikkunan vieressä läppärillä istuessa päätin olla häiritsemättä hänen ruokailuaan. Samalla saan hetken ihailla uljasta lintua. Sen hetken, kun maltan olla hiljaa ja liikkumatta.

Olen yrittänyt käyttää samaa taktiikkaa tiettyyn perheeseen, siis että olen hiljaa ja lähes näkymättömissä. Silti olen elänyt omaa elämääni, vain väistellen heitä ja vältellen kaikkea kommunikointia. Se ei riittänyt. Niin rouva kuin herrakin näyttää hakevan paikkoja ja tilanteita päästä sanomaan pahasti, päästä aiheuttamaan mielipahaa ja nöyryyttämään. Toiset ihmiset ovat sellaisia, mutta Luojan kiitos heitä on täällä vähemmistö, ainakin oman kokemukseni perusteella. Ja niin nytkin hyväntahtoiset ihmiset yrittävät auttaa, yrittävät löytää tilannetta helpottavaa ratkaisua, ja tukevat minua. Yllättävintä oli eilinen tapaaminen. Viranomainen, fiksu ja ihmisiä käsittelemään tottunut mies tilanteet kuultuaan ja monia kysymyksiä kysyttyään sanoi, että pysy lujana äläkä pelkää niitä, vain Jumalaa tarvitsee pelätä. Ole rauhassa, kärsivällinen ja pidä puolesi, tai ne kävelevät ylitsesi mennen tullen (suomennettu vastaavaksi ilmaisuksi). Jo riittää puhuminen tästä.

Meidän tanssinopettajamme jakoi tänään lyhyen videon vuorilta, lomamatkaltaan. Vuorilla on paljon lunta, ja siellä missä hän on nyt, on lämpötila poikkeukselliset -20 C. Jaa-a, kukas siellä kyseli että missä lumi ja missä pakkaset. Useampikin. Täältä niitä löytyy. Ja Alanyan AkDağ Kayak Merkesi eli AkDag vuoren laskettelukeskukseen liittyvä kesustelu käy aktiivisena, ja pohtii mm. lisääkö laskettelukeskuksen rakentaminen todella talviturismia, vai ei. Ainakin tämän alueella asuvan ulkomaalaisen se saisi käymään laskettelemassa, mikäli paikalle pääsee myös bussilla. Jos oletuksena on oma auto, on vastaukseni toistaiseksi ei kiitos.

Alanyan yli lumivuorille, ei ole pitkästi sinnekään
Gazipasassa tuotetaan kahvia. Nyt ihan virallisesti uutisoitiin Gasipasassa olevien kahvipensaiden voivan hyvin ja tuottavan laadukasta satoa. Sekä kasvihuoneisiin että avomaalle halutaan nyt istuttaa lisää kahvipensaita, sillä päästäkseen markkinoille volyymiakin on oltava tarpeeksi. Gazipasahan on Turkin lämpimintä seutua, ja siellä tuotetaan monia sellaisia trooppisia hedelmiä ja kasviksia, joiden hyvinvoinnille ilmasto vielä sopii, ei ole liian kylmä. Tämäkin Alanyan alue, jossa asun, on talvella kylmä. Nyt muutaman päivän on ollut hyytävän kylmä tuuli, ja lämpimin toppatakkini sekä pipo ja hanskat ovat olleet tarpeen. Kesävaatteissa toki tarkenee suojaisissa paikoissa, ja niissä lämpö saattaa kohota mukaviin lukemiin. Ajankohdasta ja kylmyydestäkin johtuen influenssa jyllää täällä, niin minussakin, ja muutama sohvapäivä on tiedossa.

Alanyan Kestel ja Kestelin vuori 😍
Suomessa on kuulemma lämmintä :D . Olin jo ostamassa lentolippua, kun netti pimeni täysin, mutta nyt kun netti yms taas toimii, en ihan heti näinä päivinä ole tulossa. Parit kolmet synttäripaketit tulen toimittamaan ihan henkilökohtaisesti, mutta aika näyttää kestääkö se reissu viikon vai kuukauden vai jotain muuta.

Annetaan auringonvalon kirkastaa sisäisesti, satoi niskaan mitä tahansa. Se lisää hyvinvointia tosi paljon. Ja ollaan ihmisiksi, myös niille, jotka eivät sitä ansaitsisi, mutta siksi että itsellemme hyvyys on tärkeämpi. Ja seikkaillaan ja iloitaan. Niistä kertyy elämää päiviin.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Aurinkoisesti kohti uutta viikkoa

Alanyassa kukkii moni kukka, tämäkin
Tammikuu on kääntynyt reilusti yli puolen välin. Iso JEES sille. Kevättä kohden mennään. Paikallislehti uutisoi, kuinka venäläispariskunta nauttii rantaelämästä ja uimisesta, vaikka sää onkin paikallisten näkökulmasta talvista. No, suomalaisillekin on kesäisen vaihtelevainen sää. Meren pintaveden lämpötila on +18 C Alanyan jahtisatamassa, joten jotain saman suuntaista se on myös uimarannoilla. Toki jokien suilla tulee jääkylmää vettä vuorilta, sieltä missä on talvista ja lumistakin, niin että melko raikkaita yllätyksiä saattaa sopivissa paikoissa uidessa tulla vastaan. 

Koko alkuvuoden on ollut pientä haahuilua sen suhteen, millaiseksi tämän vuoden työkeikka-aikataulut muodostuvat. Toki itsellä on ollut suunnitelma, mutta silti on ollut myös tuntuma ettei se tule menemään niin, ei alkuunkaan. Jep. Tänään saapui yksi viesti, joka muokkasi aikataulua oleellisesti, tai siis kiinnitti tietyn ajankohdan täällä olemiseen. Ja silloin vastaavasti työkeikat euroopan puolelle tehdään joko sitä ennen tai sen jälkeen. Nyt voi hyvällä omallatunnolla istua ja neuloa, sillä kohta sille ei ole aikaa.

Mikä ihmeen perisuomalais-luterilais-pikkukyläläinen ajatustapa onkaan tuo, että koko ajan pitää olla tekemässä jotakin sellaista työtä, minkä toiset perisuomalais-luterilais-pikkukyläläiset sinun puolestasi hyväksyvät? Että teet "oikeata työtä ja olet siksi kiireinen". Vanhoillisissa, konservatiivisissa ympyröissä kasvatuksen saaneena ja eläneenä minusta löytyy näköjään edelleen näitä tällaisia puolia enemmän kuin tarpeeksi. Tämä kulttuuri on naisille omalla tavallaan paljon vapaampi kuin se missä olen kasvanut. Täällä nainen saa istua kotona neulomassa tai vaikka katselemassa tv:tä, jos perheellä on siihen varaa. Toki Suomessakin isommissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla löytyy naiselle mahdollisuus olla kotona, ja olla ihan hyvällä omallatunnolla siitäkin huolimatta.

Aurinkoista, valoisaa, kaunista ja viileää
Novitan Muumineuleista iso Muumi metsässä -villapaita on edennyt siihen pisteeseen, että hihat puuttuvat vielä. Laitan kuvan valmiista sitten aikanaan. Välipalaksi ja rentoutukseksi on tarpeen tehdä Marisukat, sillä yksiväristen hihojen neulominen on hiukan tylsää puuhaa. Kieliopinnot... etenevät hitaasti. Kahden kielen opiskelu yhtä aikaa on työlästä. Turkkia tulee elävässä elämässä opiskeltua joka päivä tavalla tai toisella, ja ruotsin sairaalasanastoa olisi hyvä opiskella joka päivä, tosin se ei ihan toteudu... Silti asioilla on taipumus järjestyä.

Huomenna on päivä, jolloin käyn kehumassa hammaslääkäriäni. He tekivät minulle uuden yökiskon vähän aiemmin, ja reilun viikon käytön jälkeen voin vilpittömästi sanoa, että se on paras mitä on koskaan ollut. EIkä tuon paremmin istuvaa ja toimivaa ole edes mahdollista tehdä. Ihan oikeasti, nyt on syytä isoon kehuun ja kiitokseen. Pihtiputaalla aikanaan ollut Tiina-hammaslääkäri ja Helsingistä eräs naishammaslääkäri ovat olleet niitä harvoja, joita on ollut ilo tuntea ja kiittää hyvästä työstä. Tämäkin hammaslääkäri on nyt sellainen. Aarre.

Paikalliseen tähtitaivaan karttaan olen suunnitellut tutustuvani monta kertaa, ja vieläkin se on tekemättä, niin kuin GAzipasaan tutustuminen ja muutama muukin asia, hah. Ikkunani takana tuikkii valoisa iltatähti, ja jos menisin parvekkeelle, pois myrskyn likaamien ikkunalasien vaikutuspiiristä, niin ulkona näkyy myös muita tähtiä. Ja paljon näkyykin. Olisi kiehtovaa opetella tunnistamaan taivaan tähtikuvioita, vaan siihen tarvittaisiin kyllä osaava selittäjä. Terzanen sisäpuolella on pari tähtitaivaskarttaa, vaan eipä niitä muista eikä ymmärrä asettaa oikeaan asemaan, kun ei ole alan harrastaja. On vaan tähtien ihastelija ja ihmettelijä.

Otollinen kuvauskohde
Alanyan luonnossa on paljon ihmeteltävää ja kaunista katseltavaa näin talviaikaankin. Minun ei vaan ole tullut lähdettyä kovin kauas kotoa, ehkä mukavuudenhalusyistä. Niin, ja Eyes of Alanya -valokuvakilpailun palkintojen jako on tänään suoritettu Kulttuuritalolla. Netistä en vielä löytänyt mitään voittajakuvia, ainoastaan kolmen turkkilaisen nimet ja palkintosummat. Ehkäpä tiedot ilmestyvät myös Eyes of Alanya -sivuille. Olisi kiva nähdä millaisia valokuvaideoita voittajien kuvissa on ollut. Toki Kulttuuritalolla voisi myös käydä katsomassa ovatko taulut siellä vielä, ts. olisiko siellä jonkinlainen näyttely raadin valitsemista parhaista kuvista. Uskoisin että ne kuvat tulevat näytille jonnekin, mutta en tiedä minne tai milloin. Oma kuvaaminen on minimissään. En vaan ole muistanut koko kameraa kun olen ollut ulkona. 

tiistai 7. tammikuuta 2020

Myrskyä ja aurinkoista

Alanyan Kalelta kaunis talo huippupaikalla
Vettä tulee yksinkertaisista ikkunoista sisälle, valuu ikkunalaudalle ja siitä sekä suoraan lattialle että seinää pitkin alas. Tuulen ääni ja voima on kova, ja osa tiivisteistä pullahtaa ylös, pois paikaltaan. Ukkostaa ja salamoi. Kylmä tuuli tunkeutuu vaatteista läpi vaikka istun sisällä. Tilanne on kuin pahoista unista, on vaan ensimmäinen tämän luokan myrskykokemus. 

Hyvissä ajoin ennen myrskyn alkua saimme myrskyvaroituksen, jossa kerrottiin että tuulen nopeus voi myrskypuuskissa nousta jopa 100 km/h, ja että salamoi ja vettä sataa runsaasti. Uutisten mukaan vettä satoi lyhyessä ajassa 100 - 103 kg / m2 ja tuulen nopeus oli vähän yli 60 km/h. Meillä vettä tuli ikkunoiden puukarmin ja puisen pokan välistä, sieltä missä tiivisteetkin ovat. Tuota pahinta myrskyä kesti meidän asunnon kohdalla vain 15 minuuttia, ja siinäkin ajassa raolleen unohtuneesta, myrskyn puoleisesta kylpyhuoneen ikkunasta oli ehtinyt tulla yllättävän paljon vettä lattialle, ikkunan alla olevaan sankoon ja ikkunan vierustalla olevaan kaappiin. Aamulla näin, että vaikka meiltä on 250 m mereen, niin silti olohuoneen ikkunoissa on ulkopuolella suolakuorrutus. Pesuhommia on tulossa, vaan sekin on pientä.

Talon toiselta reunalta huippua ja muureja
Gazipasassa ja Demirtasissa sen sijaan on taloja, liikehuoneistoja ja autoja jäänyt veden varaan ja kastunut pahoin. Kasvihuoneita on tuhoutunut laajoilta alueilta. Maanvyörymiä teiden päälle ja teiden penkalta poispäin, rikkoutuneita siltoja, kaatuneita betonipylväitä, katkenneita puita ja monenmoista tuhoa on myrsky tehnyt ja ehtii vielä edetessään tehdä. Lentokenttä on käsittääkseni ollut suljettuna myrskyn ajan. Vuorilla on tullut paljon lunta, sellaisillakin alueilla missä ei niin kovin usein lunta ole, ja ihmisiä autoineen on jäänyt saarroksiin. Luonnonvoimat näyttivät ihmiselle paikkansa jälleen kerran. Kuinka voimaton ihminen onkaan luonnon edessä.

Tällä hetkellä mittari näyttää +8 C, ja se on aika vähän. Huomenna on oletettavasti puolipilvisen aurinkoinen päivä ja lämmintä +16 C, ennustuksen mukaan. Ylihuomenna ehkä ukkostaa, ja sen jälkeen on ehkä taas useampi aurinkoinen / puolipilvinen päivä +17 C lämpötiloilla. Tätä on meidän talvi täällä. Kävin tänään Yavus Yün -lankakaupassa hakemassa isohkon määrän villalankoja, Nako Pure Wool. 35 kpl 100g keriä maksoi yhteensä 499 TL eli 75 €. 

Tuo vene odottanee isompaa aaltoa?
Lanka on saman vahvuista kuin Novitan Muumi-sarjan langat ja Seitsemän veljestä ym. Metrejäkin on saman verran. Erona on pehmeys, on pehmeämpää, ja koostumus, lanka on 100% villaa eikä siinä ole muovia seassa. Tuosta määrästä saa tehtyä useamman Muumi-aiheisen neulontaprojektin ja jokusen Marimekko-kuvioisenkin. Miehen kokoa oleva Muumi-villapaita on jo aloitettu, ja siinä vierähtää "muutama päivä". Antaa sataa vaan jos sataa, minulla on sisälle soveltuvaa tekemistä ja luonto saa täydennettyä vesivarantojaan kuivan kesän jäljiltä.

Mitäs täällä muuten? Tuttavapiiri yrittää ohjeistaa minua muuttamaan toiseen asuntoon. Ei nyt. Vuokraisäntä karttelee minua, kun tietää että haluan puhua ovesta ja ovesta sisälle tuloista. LÄhetin jo kuvan ja viestin kännykällä silloin sunnuntaina. Tuulen tauotessa voi havaita kuinka talossa on niin hiljaista kuin olisin ainoa asukas. Välillä kuuluu vain yskiminen yläkerrasta. Tämän kirjoitettuani alkoi kuulua tuttu, äänekäs kälätys ulko-oveni takaa käytävästä 😂😂😂. 
Pihan nuoret tiput ovat kasvaneet kanoiksi, ja kanalauma oli kaupungilta tullessani ulko-ovella, ikään kuin pyrkimässä kuivempiin ja lämpimämpiin tiloihin. Näyttivät niin kirppuisilta, etten edes silittänyt, vaikka ne lähelle tulivatkin. Tänään oli suorastaan helpotus kun treenit on peruttu, sillä joku flunssanpoikanen yrittää päästä kroppaan käsiksi. Aina stressin lauetessa. Iso stressi on pois päiväjärjestyksestä, ja nyt voi taas päästää huolet tuulien mukaan ja rentouttaa koko mamman.

Huomenna auringonpaisteessa on rantaelämän aika, siis toppatakki päällä 😊. Aurinkoa teillekin.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Helsinki Alanya, uusi lentoyhteys

Iso ja nätti oli pudonnut puusta sopivasti tuohon
Ulkona lotisee rankkasade ja välkehtii salamat. Vettä tulee lähes vaakasuoraan kovan tuulen säestyksellä. Ukkosmyrsky tuli taas vieraaksemme, ja ajoituskin osui nappiin. Aamulla oli varattu aika maahanmuuttovirastoon, ja pimeässä ja tihkusateessa lähdin. Pankissakin ehdn käydä, samoin hammaslääkärillä, kun taivaan vesihanat aukesi muutaman minuutin kuluttua kotiinpaluusta. Salaman zip-ääntä en olekaan kuullut Kestelin parvekkeella kuullun ja nähdyn jälkeen, ennen kuin tänään, kun iski tuohon lähitienoille niin että tämäkin mummu säikähti. Käsittämätöntä että kaikki sähkölaitteet toimivat edelleen. Hyvin toimii sähkösysteemit täällä nykyään. Kehun paikka ja hyvästä syystä. Sähköyhtiö tekee myös tulosta näin viileillä, koleilla ilmoilla, sillä meilläkin tätä reilua sataa neliötä lämmitää kaksi termostaatillista lämpöpuhallinta, ja ne humisevat nyt paljon tiuhempaan kuin esim. eilisen aurinkoisilla keleillä. No, koko asunto on lämmityksessä. Tänä talvena en ole (vieläkään) sulkenut yhtään huonetta. Katsotaan tilannetta sitten kun seuraava sähkölasku tulee 😉

Pikkuisen pilvinen hetki, kaukana sataa.
Minä niin "rakastan" valokuvissa ja videoissa olemista. Tanssiryhmän treeneistä otettiin parit videot, jotta nähdään miten ryhmällä menee esiintymisteknisesti yms. Kun tunnissa opetellaan minulle uuteen musiikkiin täysin uusi koreografia, ja näin on ollut nyt kolme edellistä treenikertaa peräkkäin, niin tiukille se pistää minunkin oppimiskykyni. Haastaa ja teettää aivotyötä, ja hyvä niin. Teetti perjantai myös lihastyötä, sillä sunnuntaina kivisti ihan kunnolla. Mutta... en olekaan ajanut pitkään aikaan potkulautalenkkejä. Ehkä jonain kauniina päivänä, kun sateista ei ole tietoakaan.

Siitä videosta muut katsovat mitä katsovat, minä katsoin lähinnä sitä, että onpa tuo punapaitainen ulkomaalainen nainen taas pullukka. Kahden kuukauden dieettimotivaatio on vahvistettu ja kohdillaan. Omassa repertuaarissa on nyt 6 aktiivisessa muistissa olevaa zeybekkiä, ja katsotaan montako ehtii vielä tulla lähimpien viikkojen aikana. Nuo kun saisi kaikki myös pysymään muistissa. Alanyan omat zeybekit ovat hieman erilaisia, tai aika paljonkin, ja niiden musiikki on itämaissävytteisempää kuin monessa muussa zeybek-tanssissa. Automaattinen musiikin lasku jossain mielen sopukoissa on nyt lopultakin kääntynyt pois kaseista, joihin tanssinopetustyössä tuli laskettua yli 10 vuotta. Nyt alkaa mennä millä tahansa jaotuksella olevat musiikit ja koreografiat paljon luontevammin kuin alussa.

Torikokous... heittikö joku muruja?
Eilen MuzziBaarin ohi kävellessäni hän lupasi tarjota minulle kahvit jos katson millaisen remontin hän on tehnyt ravintolaansa. Oli laittanut hienoksi, uudistanut hyvin JA oli jättänyt sinne ihan erikseen tanssilattiatilan, jota voi kuulemma tarpeen mukaan vielä suurentaa siirtämällä lähimpiä pöytiä pois... Yllättävää! Mutta tuolla on nyt tänäkin vuonna sekä levytansseja että livemusiikkia ja tansseja eurooppalaisittain ja turkkilaisittain. Mielenkiintoista. Cha chaa, anyone? Rumbakin olisi kiva :D. Kaikki tanssilliset tanssit pitävät sisällään jotakin, josta voi sanoa että se on kivaa.

Minun oli tarkoitus käydä tänään etsimässä Novitan lankoja vastaavat villalangat muutamaan muumiaiheiseen neuleprojektiin, mutta olen tyytyväinen siitä, että istun sisällä lämpimänä ja kuivana, ja voin katsella ikkunasta ulos. Aamun tihkusateessa ja vesilätäköissä läpsytellessäni jalassa oli uuden uutukaiset nilkkapituiset kumisaappaat. En vielä tiedä mikä meni vikaan, kun kotona saappaita riisuessa totesin, että molemmat sukat ovat suurimmilta osin märät. Loiskuttivatko autot varren yli vai vuotaako saappaat? Muistaakseni en kovin syvissä lammikoissa kahlannut (ehkä). Housunlahkeetkin olivat puolisääreen asti märät. Huominen lie samanlainen sadepäivä, jollei ihanaa sään paranemista yllättäen tapahdu, joten saappaiden vedenpitävyys selviää kyllä.

Appelsiinipuun alla on käyty kurkistelemassa maailmaa
Niin, tänään hammaslääkärissä tämä entinen hammaslääkäripelkoinen vain hymyili hiljaa, kun nuori, vastavalmistunut hammaslääkäri korjasi aprikoosinsyönnin vauriot. Ison luomu-aprikoosipaketin yhdessä aprikoosissa oli pieni kivi, joka sopivasti puruhampaiden väliin jäädessään lohkaisi kaksi hammasta. Tuttu ja taitava oma hammaslääkäri tutki ensin, ja sanoi sitten juniorille, että tämä on helppo homma, teehän tämä. Tässä tapauksessa juniori jännitti, en minä, ja hitaasti ja perusteellisesti harkiten hän hoiti työnsä. Ja hän teki hyvää työtä. Taas kerran voi sanoa, että hammaslääkärireissu oli jopa mukava. Kahden hampaan korjaus noin 40 €.

Lauantaina oli taas teatterin vuoro. Tällä kertaa nauroin ensin itselleni, sillä en ollut enää yhtä tietämätön ja tohelo kuin viimeksi, vaan tunnistin pääosien esittäjiä jo pihalla. Karma karısık oli esityksen nimi, ja tuo Alanyan kaupunginteatterin henkilöstö sai yleisön sekä nauramaan, paheksumaan että antamaan aplodit seisaaltaan. Näytöksen teema ei ollut ihan minun juttuni, mutta uusi elämys kuitenkin. Seuraavakin lippu elämyksiin on jo valmiina. 

Valoa, iloa ja vitamiineja
Ja lipuista puheenollen törmäsin tänään lentolipputarjoukseen ja uuteen reittiin 😊 . Jos sinulla on turkkilainen puhelinnumero, tai joku kaksinumeroinen maatunnus, niin voit rekisteröidä itsesi Pegasus Airlinesin appiin. Pegasus Havayollari lentää 9.6.2020 alkaen suorat Helsinki - Alanya -lennot. 7.1.2020 saakka appin kautta saa lentoja hintaan 40 € / suunta. SUomen maatunnuksen kanssa kirjautuminen ei onnistunut, ainakaan lähipiirillä, sillä appi ei ymmärtänyt kolminumeroista maatunnusta. En tiedä josko siellä on muitakin rajoituksia. Joka tapauksessa jokaisen, jolle haluaa alennuslipun, tulee olla henkilökohtaisesti rekisteröitynyt Pegasuksen Bol Bol-jäseneksi. Eikä heidän täysi hintansakaan hassumpi ollut, noin 250 € meno-paluu. Hyvä kun tulee lisää tarjontaa tällekin reitille 😍

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Kaksi viikkoa meni nopeasti

Alanyan Kalelta AkDağn suuntaan kuvattu
Sain kaivatun joululomavieraan kaksi viikkoa sitten tänne Alanyan kotiin, ja some jäi hänen lomansa ajaksi syrjään. Nyt jälkeen päin tuntuu siltä että juniori tuli vasta eilen, niin äkkiä se aika meni kun oli kivaa tekemistä ja rakasta seuraa. Kahden viikon ajalle osui useampi sadepäivä, ukkosmyrskyjäkin, ja Tavla eli Backgammon tuli tutuksi. Ostimme pelilaudan kun aiemminkin on ollut puhetta, että olisi kiva oppia pelaamaan tuota turkkilaisten suosiossa olevaa peliä, tai ainakin tutustua siihen. Löysimme useita erilaisia sääntöjä, ja Youtubesta turkiksi selkeitä aloittelijan opasvideoita. Niiden pohjalta pelasimme kymmeniä kertoja, eivätkä noppatuuri, osaaminen tai voitot kasaantuneet minun puolelleni pelilautaa. Hävisin arviolta 95% peleistä, mutta opin jotain Tavlasta.


Alanyan Kalelta AkDağn suuntaan kuvattu
Alanyassa on ollut paljon lomalaisia, niin ulkomaalaisia kuin turkkilaisiakin turisteja, ja kaupunki vilkastui, erityisesti liikenne vilkastui joulukuun lopun ja vuodenvaihteen tuntumaan huomattavan paljon. Ja toisaalta liikenne rauhoittui. Alanyassa on otettu käyttöön automaattinen liikennenopeuksien seuranta, niin että jos ajat ylinopeutta, niin sakko tulee postissa kotiin, tai siis auton omistajalle. Tämän seurauksena useiden autojen nopeus on laskenut. Sen näkee jalankulkijanakin. Ja noiden autoilijoiden lisäksi on niitä, jotka joko eivät tiedä tai eivät välitä. Toivottavasti tulevat tietämään ja alkavat välittää, sillä liikenteessä on paljon ihmisiä ja jokaisen soisi olevan turvassa niin jalankulkijana kuin pyöräilijänä tai moottoriajoneuvon kuljettajanakin. Kaikesta tästä vilinästä ja vilskeestä huolimatta kaduilla ja jaklakäytävillä on ollut mukava liikuskella. Potkulauta on saanut olla "lomalla", sillä kovat tanssitreenit, kylmyys, sadekuurot ja aikaisin tuleva pimeys saavat valitsemaan bussin ja kävelyn. Ehkä koko talvi mennee näin.


Gazipaşan bussiaseman vieressä, hiiligrilli-ruokaa
Niin, Gazipaşan keskustassa on nyt käyty. Ihan konkreettisesti. Junioria koneelta hakiessa ajoimme ensin taksilla Gazipaşan keskustaan. Taksikuski oli puhelias, avulias ja vei meidät bussiaseman vieressä sijaitsevaan, kuvassa näkyvään ravintolaan. Pyysin häntä ajamaan jonnekin sellaisen paikan luo, josta saamme hyvää, paikallista grilliruokaa. Tuo oli sellainen paikka. Asiallisesti tehdyt annokset odottivat kylmävitriinissä, josta sai valita mieleisensä. Hiilillä grillattu ruoka oli hyvää ja hinta oli kohdillaan. Mutta... viereiseltä bussipysäkiltä nousimme GAL02-pikkubussiin ja matkasimme Alanyan keskustaan. Muu osa Gazipaşaa on vielä näkemättä. Taksikuski oli kyllä hyvää mainosta Gazipaşalle, siis puheensa ja asenteensa kautta, ja Gazipaşaan tutustuminen houkuttaa nyt entistä enemmän.


Tällainen tästä kuvakulmasta, ja...
Gazipaşan lentokentälle menosta ja sieltä Alanyan keskustaan tulosta vielä sen verran, että GAL02-pikkubussilla Alanyasta kentälle asti maksaa 20 TL / henkilö, tai ainakin sen verran kaksi eri kuljettajaa meiltä otti. Alanya - Gazipaşa ja Gazipaşa - Alanya väli maksaa 10 TL / henkilö. Gazipaşassa ohitustieltä lentokentälle ajamisesta bussikuski veloittaa 10 TL, mutta se on sen väärti. Lentokentältä kyseinen bussi ei automaattisesti hae, mutta se vie sinne kun kysyy voisiko kuski ajaa lentokentän kautta. Takaisin päin tullessa on helppo ottaa taksi lentokentältä ohitustien risteykseen bussipysäkille (n. 10 TL) ja siitä GAL02-pikkubussilla Alanyan keskustaan 10 TL / henkilö. Bussi ajaa Alanyaan tullessa ensin Alanyumin ja Sali PAzarin / 5M Migroksen ohi, ja ajaa lenkin myös keskustassa, mutta siitä en tarkemmin osaa sanoa, kun itse vaihdan bussia jo Alanturissa, DImCayin laskukohdassa. Moovit-app näyttää GAL02 bussien aikataulut ja pysäkit, kannattaa katsoa sieltä.


...tällainen toisesta. Kuin ihminen ja elämä.
Monen monta kertaa suunnittelimme rannalle menoa, vaan aina se jäi. Aina tuli mieleen kokemattomia paikkoja ja tekemättömiä asioita. Istuimme kahden viikon aikana tosi monessa turkkilaisessa ravintolassa syömässä mitä erilaisempia asioita, myös perinneruokia, ja niistä kerron ihan erikseen. Vastaan tuli silläkin saralla uusia elämyksiä ja uusia suosikipaikkoja. Uusia elämyksiä tuli myös vanhoissa kohteissa. Kun katsoin mitä juniori kuvaa liikkuessaan esim. Kalella, näin asioita, joita en ole ennen huomannut. Mielenkiintoista nähdä asiat sekä ensikertalaisen että vähän aluetta tuntevan silmin. HArmi, että itse kadottaa sen ensikertalaisuus-tuntuman. Siitä mitä toinen ihastelee on tullut itselle arkipäivää. Ja miksi esim tässä päivityksessä on kaksi lumikuvaa... koska minä ihastelin lunta, joka ei ole niin kovin arkipäiväistä enää. En edes tiedä käynkö tänä talvena Suomessa lainkaan. Sen sijaan täällä käyn lumihangilla ainakin kerran, houkuttelee se niin paljon.


Talven värejä Kalelta. Punaisen ja oranssin ohella.
Jos liikut Alanyassa juuri nyt ja mietit tekemistä, niin kannattaa käydä Punaisen Tornin sisällä. Siellä kävin vasta nyt ensimmäistä kertaa, ja niin yllätys kuin elämyskin oli iso. Tästäkin kerron heti seuraavissa päivityksissä. Kävimme ensin myös Terzanessa, siellä historiallisessa laivahallistossa, ja tällä kertaa aamupäivästä, jolloin valo oli mitä parhain, suorastaan kuvaamaan kutsuva. Innoissani käynnistä kameran, ja kamera ilmoittaa saman tien, että akku on tyhjä. Voi harmien harmi. Siispä kaikki siitä reissusta otetut kuvat on Samsungin kännykällä kuvattuja. En tiedä vielä miltä ne näyttävät läppärin ruudulla kun en ole ehtinyt tuoda niitä koneelle, mutta toivon että niissä on edes jokunen sellainen, jonka voi julkaista täällä. Toivottavasti.


Alanyan Kalelta
Tämä kyseinen portaikko on täysin toisenlainen iltavalaistuksessa kuvattuna. Ne, jotka ovat jo lukeneet uusimman runokirjani, tietävät, sillä kirjan kuvat ovat tällä kertaa värikuvia. Alanyan Kalella oli myös rakennettu ja tehty muutoksia, jopa niin paljon, että jouduin kysymään tietä. Tiettyjä polkuja oli tehty puisiksi kävelysilloiksi, joille oli tehty myös kiviset sivuaidat. Joitakin kulkuja oli suljettu. Eräs alue oli muuttunut rakennelmien myötä niin paljon, ettei mahtunut enää ottamaan samanlaista kuvaa kuin mitä olen aiemmin ottanut. Mutta hyvä niin, sillä muutokset ovat alueella asuvien parhaaksi, alueella liikkuvien parhaaksi ja Kalen parhaaksi. Ja juuri näiden muutostenkin vuoksi sinne on mielenkiintoista mennä uudelleen taas helmikuun lopulla, kun uusi sesonki alkaa. On kiva nähdä mitä on tehty ja mitä on tapahtunut, kuka myy missä ja mitä. Kalekin elää vaikka historiallinen kohde onkin. Vieressä olevien portaiden oikealla puolella on ravintola, ja siinä vanhassa talossa asuu Istanbulista tänne muuttanut vanha mummo. Tämän taas kertoi mummon poika, joka pyörittää ko ravintolaa kesäaikana...

Tammikuulle ja keväälle näkyy olevan tarjolla lomamatkoja Alanyaan alkaen n. 230 € ja lomalentoja Antalyaan alkaen n. 195 €. Mutta Gazipaşa on Gazipaşa ja säästät matka-aikaa ja hermoja kun lennät Gazipaşan kentälle. Siihenkin tulee sekä lomalentoja että Finskin suoria lentoja, ja Turkish Airlinesin lentoja Istanbulin vaihdolla. Ja huomenna puhutaan ruoasta ja ravintoloista. 

Hyvää alkanutta vuotta juuri sinulle 😊

PS. Olisin tietysti voinut lukea edellisen päivityksen ennen tämän kirjoittamista, ettei olisi tullut päällekkäisiä asioita... mutta olkoon. Olin unohtanut mitä olin jo kertonut. Sekö on vanhenemista, vaiko vaan lomalla oloa?

lauantai 21. joulukuuta 2019

Mukava viikko takana

Alanyan Kalelta Alanyan lumihuipuille 21.12.2019
Viimeinen viikko on ollut vilkas, ihmisten, tanssin ja tapahtumien täyteinen, eikä puolen yön jälkeen ole ensimmäisenä tullut mieleen blogipäivitykset, vain uni. Meillä on kolmen tai neljän ukkoskuuropäivän jälkeen ollut ihania aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Päivälämpötilat liikkuvat 17-21 C tuntumassa, suojaisissa paikoissa enemmänkin, vuorilla vähemmän. Tuo lumihuippukuva on tältä päivältä, ja Kalelta Taurusvuorille päin kuvattu. Akdağn suunnalla on jo hyvä lumipeite. Se on se sama paikka, johon suunnitellaan ja käynnistellään laskettelu- ja hiihtokeskuksen avaamista. Näyttää hyvältä.

Alanyan Kalen vanhoja kauppiaitten koloja
 Kalella oli tehty rakennus- ja muutostöitä niin paljon, että tuntui kuin tulisi jotenkin uuteen paikkaan. Kävelyteitä oli päällystetty ja niille oli rakennettu reunuksia. Joitakin teitä oli suljettu ja näytti kuin olisi rakennettu / entisöity sisämuureja, mutta siitä en mene takuuseen. Muisti on rajallinen, enkä ole verrannut  vanhoihin valokuviini. Parista sellaisesta paikasta, josta olen aiemmin ottanut suht hyvän kuvan, en nyt saanut kuvia kun tuntui että tila loppuu. Ehkä kameran vaihtokin vaikutti. Oli miten oli, siellä oli mukavasti tilaa ja rauhaa kierrellä ja nauttia tunnelmista ja pysähtyä kuvaamaan vaikka keskelle tietä. Meille kertyi päivän Kale- ja kaupunkikierroksen aikana 15.700 kävelyaskelta per henkilö, kännykkäsovelluksen askelmittauksen perusteella. Yllättävän suuri määrä, ja sen tuntee myös pohkeissa ja nilkoissa. Liekö vanhuutta, en tiedä. No, parista valokuvasta allekirjoittaneen naama näytti vanhukselta, vanhemmalta kuin äiti aikanaan. Järkyttävää. No, olenkin vanhempi, mutta silti...

Usvapilvikin mahtui kuvaan mukaan. Kestelin vuori 😍
Tanssikurssi, jolle osallistuin, on nyt päättynyt ja kurssitodistus on saatu. Ennen kurssin päätöstä, tai siis itse asiassa ennen jokaista treeniä tuli treenattua kotona useana päivänä, niin että koreografiat pysyivät aktiivisina muistissa. Otin jonkun verran paineita siitä, että ne on osattava, etten voi olla osaamatta niitä hyvin. Oletin, että nyt on tanssitaukoa vuodenvaihteen yli, kunnes seuraava kurssi alkaa, mutta toisin kävi. Tuli kutsu ryhmään, ja hyväksyttyäni kutsun tuli tieto, että talvikaudella treenaamme kahdesti viikossa, kesäkaudella kerran viikossa, ja ryhmässä olo on sitova. Jee! Tanssia! Uusia kuvioita, uusia haasteita kivassa ryhmässä. Zeybekit ovat täysin uusia tansseja minun kokemusmaailmassani, ja mieluisia sellaisia. Edellisellä kurssilla kanssani paljon aikaa viettänyt nuori nainen tiivisti asian näin: täällä unohtuu huolet ja kaikki muukin, ja tämän jälkeen kotia palatessa on energinen olo. 

Paikkansa on tämäkin löytänyt, Alanyasta.

Toinen aikaa ja voimia vienyt tapahtuma oli taas hammaslääkäri. Tai ei se hammaslääkäri vie voimia eikä aikaakaan kuin 30 min, mutta jälleen jännitin ennalta ja nukuin ensimmäisen yön huonosti, toisen vielä huonommin. Hammaslääkärikäynnin jälkeen oli hyvä ottaa päikkärit. Jälleen kerran jännitin käyntiä ihan turhaan. Tuo hammaslääkäri on kuitenkin tosi ystävällinen ja taitava, ja pyrkii toimimaan asiakkaansa parhaaksi. Viimeinen amalgaami lähti, ja nyt on sekin kohta hyvin korjattu. Hän puudutti käsittämättömän hyvin, kun vertaan siihen mitä olen joutunut kokemaan suomalaisilla hammaslääkärivastaanotoilla, ja jälleen kerran hämmästytti positiivisesti neuvovilla ja ohjeistavilla kommenteillaan. 

Kävin alkuviikosta Gazipasan lentokentällä, ja sieltä kotiin päin lähtiessä ajoimmekin Gazipasan keskustaan syömään. Nyt voi sanoa, että olen käynyt Gazipasassa, ja aion käydä uudestaankin.
Viimeistään silloin kun saatan jouluvieraani kentälle ja hänen kotiinpaluuseensa, käyn taas katsomassa keskustaa, jos sää ja vuorokaudenaika sen sallii. En nyt muista mihin aikaan lento lähti. Gazipasa oli tunnelmaltaan ihan erilainen kuin Alanya, sellainen maaseutukaupunkimaisempi. Kiehtovaa. Silti Alanya on koti ja eri tavalla kiehtova. Lomalentoja vuodenvaihteeseen ja tammikuulle näkyy saavan halvalla sekä Finnairin, Aurinkomatkojen että TurkishAirlinesin sivuilta, ja joulun lennollekin on paikkoja vapaana. Kahden viikon sääennustuksessa on vain pari sateista päivää, muutoin lämmintä ja aurinkoista. Kannattaa lentää lataamaan aurinkoenergiaa sielun sopukoihin, ja uittaa varpaita merivedessä, jos yhtään tuntuu valon tai loman kaipuiselta.

Tuossa viimeisessä kuvassa kypsyvät taatelit. Kuva on otettu Alanyan Turisti-infon läheltä, Damlatas-luolan puoleiselta seinustalta. Siellä nuo ovat niin lähellä, että pääsee katselemaan oikein lähituntumalla. Eyes of Alanya -valokuvakilpailun sivuilla on tosi hienoja kuvia, ja paljon kuvia. Kannattaa käydä katsomassa. Valoa ja energiaa saa niistäkin, jollei itse pääse tulemaan paikalle. 

Palataanpa taas. Hyvää viikonloppua!


torstai 12. joulukuuta 2019

Ei puutu viikosta vivahteita

Alanyan päivän merivärit sateen tauottua hetkeksi
Maailma on ihmeitä täynnä, eivätkä kevyemmätkään yllätykset lopu. Sain pari viestiä, joissa minua kyseltiin ohjaamaan lastentanssitunteja Helsinkiin tammikuussa. Olimme kuulemma tavanneet 6.12.2019 eräässä Helsingissä järjestetyssä monikulttuurisessa tapahtumassa. Henkilön nimi ja tanssikoulun nimi oli samat kuin minun nimeni ja aiemmin minulla SUomessa ollut tanssikouluni nimi. Hyvin mielenkiintoista. Joku suomalainen esiintyy  Suomessa minuna. Enpä olisi tällaista odottanut. Jos näitä alkaa tulla lisää, niin poliisi-ilmoitushan siitä on tehtävä. Kyse on silloin identiteettivarkaudesta tms.

Olen vakuuttunut siitä, että imurointi on yksi vaarallisimmista kotitöistä, tai ainakin kallein... naura vaan, on se. Usein imuriin sujahtaa jotain sellaista, mikä ei kestä vettä (vesisuodatinimuri) ja joka siis tuhoutuu tai menee pilalle. Jokusen kerran on mennyt myös korvakoru, jota en löydä veden ja muun imuroidun mössön joukosta. Lähes joka kerta jostain tasolta tippuu jokin esine alas, ainoastaan siksi, että imurin johto pudottaa sen. Joskus ne putoavat hajoavat, ja joskus harmittaa enemmän, joskus vähemmän. 


Ilman pilviä tämäkin paiste olisi eri
Eilen putosi taas kerran modeemi, ja tällä kertaa se myös hajosi. Illalla ei hirveästi harmittanut, mutta tänään kyllä. Kun rämmin kaatosateessa kohti bussipysäkkiä, saan matkalla kahdelta rekalta runsaat vesiroiskeet päälleni ja tunnen kuinka kuravesi valuu vyötäröltä alaspäin, niin mietin onko imuri, imurin johto, imuroija vai pistorasioiden asettelija se kenelle kärttyilisin. Vettä tuli niin taivaalta kuin maanpinnaltakin, ja sai keskittyä pysymään hyväntuulisena. Asiaa auttoi huomattavasti se, kun bussikuski hymyili osaaottavaisen näköisenä. Siis oikeasti auttoi. Kiitos hymystä.

Nykyään modeemikin on sellainen itse itsensä hoiteleva, automaattinen pikku laatikko. Töpseli vaan seinään, kaapeli kiinni, ja sehän toimii. Ei tarvittu enää teknikkoa kuten aiemmin. Mutta kallis se modeemi oli, paljon kalliimpi kuin tuo edellinen ja sitä edeltävä. Tarpeellinen kapistus, joten maksoi mitä maksoi, otin mukaani ja teippasin kiinni hyllyyn, josko nyt pysyisi siellä paikallaan. Ja ehkä seuraavalla imuroinnilla muistan varoa, sitä seuraavasta en mene takuuseen...

Ruotsissa ollessani lähetin kustantajalle kirjan verran runoja, ajatelmia ja kuvia. Nyt on ilo sanoa, että Aurinkoon karannut -runokirja on julkaistu tunnelmallisin nelivärikuvin, ja tekstein. Kirjalla on oma FAcebooksivunsa, ja tällä hetkellä se on jo tilattavissa Mediapinnan nettisivuilta ja myös muista nettikirjakaupoista, Ruotsissakin. Esim. adlibris.com ja hakuriville johanna pollari, tulee näkyville kaikki julkaistut. Muutaman kirjakauppaketjut tilaavat sitä myös kivijalkakauppoihinsa, jos sitä käy kysymässä, ja aikanaan se tulee kirjastoihinkin, ainakin niihin, joihin sitä toivotaan. Linkki kirjaan on nettisivunäkymässä tuossa oikealla ylhäällä. KÄnnykkänäkymät ovat niin monenlaisia, etten osaa sanoa mistä se löytyy. Tämän sivuston pitäisi olla kännykkäystävällinen, joten jossain helposti löydettävissä ovat myös nuo kirjalinkit. 


Myrsky toi ikkunaan siipirikon, ulkopuolelle
MInä lähden kokeilemaan saanko kylpyhuoneen kattopaneeleita irti, sillä sähkömies on tulossa, ja kun asunnon omistaja kuuli että kattopaneeleiden päällä saattaa olla kylpyhuoneen ikkunasta tulleita kuolleita tai eläviä ötököitä tai muuta törkyä, niin hän sanoi vain "minä en noihin paneeleihin koske, ei ole minun hommaani, enkä tiedä miten ne saa auki". Koska en kehtaa laittaa sähkömiestä tekemään sitä projektia, niin kokeilen saanko ne auki rikkomatta, niin kuin sähkömies edellisellä kerralla sai. Tai sitten se reunimmainen rikkoutuu... Ikkuna on aina auki, ja katon paneeli on sopivasti siten asetettu, että ikkunasta tuleville ötököille on suora kulkureitti paneelin sisään. Kylpyhuoneen kattolampun juuren kipinöintiäänistä päätellen siellä sisällä on ainakin pari kuollutta ötökkää. Katsotaan millaisia, ja miten isot vauriot kipinöinti teki. Yäkkihommia siis.

Mutta huomenna on perjantai ja tanssipäivä 😍 Kerimoğlu zeybekkikin on jo hallinnassa, ainakin joka toinen kerta. Hieman vielä vaatii treeniä mutta hyvä siitä tulee. Menkäähän tanssimaan ihmiset, se kannattaa.

maanantai 9. joulukuuta 2019

Taidetta puusta

Yörük Evi Alanya Kestel
Kerimoğlu zeybekkiä on tullut tänään treenattua ja paljon, niin että kehtaa huomenna mennä tanssitunneille. Polvet ja reisiliakset huomauttelevat kun hypätään alas toispolviseisontaan ja ponkaistaan sieltä ylös, vaan tanssin into on se mikä vie, ja kroppa tulee perässä. Nyt oli kotitreenit todella tarpeen, sillä perjantaina kuvioita tuli pikavauhtia, eikä niitä ehtinyt oppia tunneilla. Siispä kotiläksynä. En nimittäin aio olla huomenna se, joka on ihan pihalla. Voin olla kyllä osittain, mutten kokonaan 😄. Huomisen treenit saattaa olla viimeiset ennen näytöstä, vaikka vaikein tanssi onkin vielä kesken. Antaa olla, opitaan.

Kaikki nämä viereiset kuvat ovat Alanya Yörük Evi -nimisestä taiteilija-ravintolasta. En oikein kehdannut ottaa enempää valokuvia taidokkaasti tehdyistä puisista koriste-esineistä, sillä se tuntuu luovan taiteilijan idean varastamiselta.

Tuon perheen isä on todella taitava näkemään puun "luonteen, hengen, sielun". Miten sen nyt muuten voisi sanoa, esim. mahdollisuudet. Keräämistään puun paloista, pienistä ja isoista, hän on tehnyt aivan uskomattoman hienoja esineitä. Nämä kuvat eivät tee oikeutta ainoallekaan taideteokselle. Ne on parasta nähdä ja kokea ihan itse, luonnossa ja livenä.

Isäntä oli oven takana ja eläimet odottivat tällä puolen 
Perheen rouva ja tytär olivat ravintolan puolen hengettäriä. Tytär puhui ainakin englantia ja muistaakseni saksaakin. Heillä ymmärrettiin hyvin maitoallergia-asia, ja sain hyvää, maidotonta ruokaa. He tekevät itse aitoa kyläruokaa, ja ruokalistalla oli yllättävän monenlaista tarjottavaa. Ja sitten oli kissa. Herra kissa päätti saada hyvän vainun minun lautaseltani. Se käyttäytyi oikein hienosti ja soveliaasti, mutta minä en... syötin sitä pöydän alle... Ihana kisu. Tosin sen ei kai ollut lupa olla sisällä, mutta  moka oli minun kun annoin sille maistiaisia. Talonväki näytti ruokkivan sitä ja sen veljestä ravintolan ulkopuolella.

Tieltä on hienot näkymät yli laakson, Kalelle asti
Ko paikka löytyy Instagrammista @yoruk_evi , Facebookista Yörük Evi Alanya Kestel ja Gogle Mapsista osoitteella Kestel, Dim Mağarası Yolu, 07450 Alanya/Antalya . Kaikki yliopistolle menevät bussit menevät yliopiston pohjoispuolella olevaan risteykseen, jossa on keltainen Dim Mağarası -kyltti. Kun lähdet kyltin osoittamaan suuntaan, niin alle 1 km kävelyn jälkeen olet kyseisessä taidekoti-ravintolassa. Paikka on huomattavan erilainen kesällä kuin talvella, ja tuo tien pätkä on mukava kävelyreitti, niin että sinne on helppo ja mukava mennä nautiskelemaan olostaan tai tekemään puutaideostoksia.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Patsaskisan tuotoksia

Alanyan patsasveistokisa päättyi 30.11.2019. Kerrankin ehdin ajoissa paikalle, eli ennen kuin uudet patsaat siirretään muualle, ja saan kuvata vanhoja patsaita. 😁 Näin on aiemmin käynyt... Tänä vuonna teemana oli musiikki-instrumentti, ja hakijoiden joukosta kymmenen paikalle kutsuttua työsti kivestä mieleisensä patsaat. Viereisissä kuvissa näkyy ne patsaat, joita löysin kaupungintalon takapihalta pari päivää kisan loppumisen jälkeen. 

Tuossa on kuusi patsasta, ja kuvanveistäjiä oli 10. Onkohan niin, että neljä parasta on jo siirretty muualle? Vai jäikö ne kesken, vai oliko ne vaan jossain muussa paikassa, en tiedä. Nämä sieltä löytyi, ja näistä oma suosikkini on tuo meksikolaismies hattuineen, tequilakuppeineen ja kitaroineen. Voi lähes kuulla musiikin soivan, ay ay ay hombre...












maanantai 2. joulukuuta 2019

Kehu ei maksa mitään

Alanyan kadunvarren appelsiinipuun alla
Ihana, aurinkoinen päivä on jo illassa. Ensin kommentti tuohon henkilöhakuun. Siitä seurasi mielenkiintoista keskustelua. Karmeiden juorujen kohteeksi joutunutta Minnaa ei kuitenkaan löytynyt, vaikka joku "tiesikin" hänestä ties mitä. Tyhjää pskapuhetta. Tyhjiä juoruajia. Öf, ihmiset, öf! SItten iloisempiin asioihin.
FAcebookissa tuli vastaan alla oleva kiertävä tehtävä. Ihan hömppää, ajattelin ensin, mutta ehkä siinä olisi ideaakin. Oli kyllä, molemmin puolin. Osa niistä, joita kehuin, koki saavansa siitä iloa tai voimaa. Ja itse huomasin kuinka mukava mutta vaikea tehtävä oli. VAikeaksi se tuli silloin, kun päätin että kehulla pitää olla todellisuuspohjaa. Siis sen mitä sanon, pitää olla adekvaattia sen kohteena olevalle ihmiselle. Hups, Siinäpä sitten mietin mikä oli kenenkin kohdalla sellaista, jota olisi ensisijaisen tärkeää sanoa, ja joka olisi iloa tuottavaa totta. Osa oli sellaisia ihmisiä, joita en ole tavannut 20 vuoteen. Kokeilepa:

Positiivisuus on ilon lähde.

Kehu ei maksa mitään!
Hyvä kiertoon!! ❤️
Jokaisesta tämän päivityksen tykkääjästä kerron jonkin positiivisen jutun.
Piristetään ihmisten päivää.
Tykkäämisen jälkeen kopioi omalle seinällesi, niin pääset kehumaan toisia.

Mänty ydinkeskustassa kaup.talon vieressä kantaa valoja

Juu, sitten silmälasikauppaan. Kävin tänään useammassa silmälasikaupassa, kuin mitä olen käynyt viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Se ei ole millään tavoin minun suosikkitoimintaani, siis silmälasien osto. Jos mukana olisi a) joku tyylitaituri, joka tuntee minun tyylini ja osaa valita sopivat sangat ja b) joku joka maksaa vaikka ne parhaiten istuvat olisivatkin kaupan kalleimmat sangat, niin mikäs sen mukavampaa. 

Kolmannesta kaupasta löysin ulkonäöllisesti sellaiset sangat, jotka olisin halunnut ostaa. Ne istuivat hyvin ja olivat juuri sellaiset joita etsin. Laadullisesti, siis rakenteeltaan ne olivat kuin heikot leikkikalut, ja hinnaltaan reilusti yli keskitason. Jäi sitten ostamatta ne. Viimeisessä kaupassa, jossa kävin ennen kuin voimat loppuivat, löytyi ihan erilaiset sagat  kuin mitä oli ajatellut, mutta jotka olivat pirteät ja istuivat hyvin. Siinä kaupassa linssien hinta oli kaksinkertainen muihin verrattuna, ja sankojen hinta 20-kertainen halvimpiin sopiviin nähden, ja nelinkertainen niihin heikkoihin yli keskihintaisiin nähden. Siitä kaupasta ostettaessa lasit olisivat tulleet maksamaan enemmän kuin Suomesta ostettaessa, ja Suomi sentään on Euroopan toiseksi kallein maa. 
Alanyan joulukuusta rakennettiin tänään

Arvelin että myyjä nosti hintoja koska olin suomalainen, ja ne lasit jäivät ostamatta. Siellä laseja sovitettaessa myyjiltä tuli mitä erikoisempia kommentteja sellaisistakin laseista, jotka ilman omien silmälasien vahvuuksiakin näyttivät kasvoillani ihan kamalilta, ihan liian pieniltä. Eräskin myyjä rauhoittui myyntivimmassaan vasta sitten, kun sanoin että näytän näissä laseissa ihan sammakolta, yhtä viehättävältä ja isoposkiselta. Seuraavaksi hän tarjosi tanttalaseja, ja kun kommentoin niihin, että ne näyttävät ihan isoäiti-laseilta enkä minä vielä Niin vanha ole. "Kauhea miten suorasanainen sinä olet" kommentin jälkeen teki mieli sanoa, että "kauhea miten paljon puhut höpöjä myydäksesi epäsopivatkin sangat". Jätin sanomatta. Ja loppujen lopuksi, ei kai nämä karmet, paksut sangat sitten Niin karmeat ole, etteikö näillä menisi vielä jokunen viikko. 

Vakuutuksen hintafaktaa. On taas aika tehdä uusi oleskelulupahakemus, joten ostin oleskelulupaan tarvittavan Ulkomaalaisen sairasvakuutuksen 410 TL / vuosi. Valitsin taas sen kevyimmän mahdollisen vaihtoehdon, koska en ole kahteen vuoteen käyttänyt sairausvakuutusta lainkaan. Ne vähät kerrat mitä olen käynyt, olen maksanut täysin omasta pussista. Myyjämies marisi, ei olisi halunnut myydä halvinta, mutta sanoin haluavani tämän, ja piste. Kuulosti siltä, että hän haluaisi myydä 1.500 TL / vuosi ja sitä kalliimpia vakuutuksia. Pöh ja höh. Myyköön jollekin muulle, joka joutuu ramppaamaan lääkärissä tiuhaan.
Pitahya alias Dragon fruit kasvaa, hitaasti mutta kasvaa

Oleskelulupaan tarvitaan myös valokuvia, joka vuosi uusia. Ja aina se kuvaajan eteen käveleminen on ollut epämukavaa, paitsi tänä vuonna. Kerrankin olin siihen henkisesti valmistautunut, ja muistin että hiukset pitää olla pois otsalta. En sentään liikuskellut kaupungilla Sen näköisenä, mutta muistin ottaa mukaan kourallisen hiuspinnejä, niin että kuvasta tuli jopa ihan kohtuullisen hyvä. Nyt on edessä enää e-devlet-lomakkeen täyttö, eli netissä sähköisen lomakkeen täyttö, sekä sieltä lomakkeen tallenttaminen omalle koneelle ja lopulta lomakkeen tulostaminen. Seuraavaksi sitten erään lomakesivun kanssa verotoimistoon, jossa maksan lomakkeessa ilmoitetun summan veroja, ja lopuksi lomakkeen kanssa maahanmuuttovirastoon sitten kun sen aika on.
Tämän päivän rantakuva kaupungintalon takaa itään

Lisää itsekehuja... Ikkunoiden ja parvekeovien tiivistys on onnistunut erittäin hyvin, paremmin kuin minulta koskaan aiemmin. Asunnossa on mukavan lämmintä, eivätkä nuo termostaatilliset lämmittimetkään kovin paljoa lämmittele. Hyvin voi istua sohvalla ja katsella kuinka myrskytuuli repii naapurin pyykkinarulta pyykkejä irti ja heiluttaa puiden latvoja isolla kaarella, eikä sisällä tuule, kuten aina aiemmin. Tänä talvena koko asunto on tällaisenaan "auki" ja käytössä. En usko että tarvitsee sulkea mitään huonetta kylmyyden vuoksi. Jee! Muuten, kaupungilla kävellessä oli upean lämmintä, jopa ilman takkia, pelkkä villapaita paidan päällä. Ja tosi moni turisti kulki shortseissa ja t-paidassa, ihan hyvinvoivan näköisenä 😊, joten lämmin siellä on. Päivällä oli +18 C ja aurinkoista, tuulta en huomannut.
Että mitä?!!

Nyt jo kolmas ihminen on nähnyt, että minua kositaan ja menen ensi vuonna naimisiin. Vuodesta on tulossa mielenkiintoinen 😍 😂 Kertoisikohan joku minullekin, että kenen kanssa, että osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja oikealla tuulella... tai lähettääkö elämä hänet suoraan kotiovelle? Ja saisinko mukaan käyttöohjeen, kiitos. En ole kovin hyvä näissä asioissa.

Olkaahan hyviä toisillenne, ja ihan kaikille.