Taidetta puusta

Yörük Evi Alanya Kestel

Kerimoğlu zeybekkiä on tullut tänään treenattua ja paljon, niin että kehtaa huomenna mennä tanssitunneille. Polvet ja reisiliakset huomauttelevat kun hypätään alas toispolviseisontaan ja ponkaistaan sieltä ylös, vaan tanssin into on se mikä vie, ja kroppa tulee perässä. Nyt oli kotitreenit todella tarpeen, sillä perjantaina kuvioita tuli pikavauhtia, eikä niitä ehtinyt oppia tunneilla. Siispä kotiläksynä. En nimittäin aio olla huomenna se, joka on ihan pihalla. Voin olla kyllä osittain, mutten kokonaan 😄. Huomisen treenit saattaa olla viimeiset ennen näytöstä, vaikka vaikein tanssi onkin vielä kesken. Antaa olla, opitaan.

Kaikki nämä viereiset kuvat ovat Alanya Yörük Evi -nimisestä taiteilija-ravintolasta. En oikein kehdannut ottaa enempää valokuvia taidokkaasti tehdyistä puisista koriste-esineistä, sillä se tuntuu luovan taiteilijan idean varastamiselta.

Tuon perheen isä on todella taitava näkemään puun "luonteen, hengen, sielun". Miten sen nyt muuten voisi sanoa, esim. mahdollisuudet. Keräämistään puun paloista, pienistä ja isoista, hän on tehnyt aivan uskomattoman hienoja esineitä. Nämä kuvat eivät tee oikeutta ainoallekaan taideteokselle. Ne on parasta nähdä ja kokea ihan itse, luonnossa ja livenä.

Isäntä oli oven takana ja eläimet odottivat tällä puolen 

Perheen rouva ja tytär olivat ravintolan puolen hengettäriä. Tytär puhui ainakin englantia ja muistaakseni saksaakin. Heillä ymmärrettiin hyvin maitoallergia-asia, ja sain hyvää, maidotonta ruokaa. He tekevät itse aitoa kyläruokaa, ja ruokalistalla oli yllättävän monenlaista tarjottavaa. Ja sitten oli kissa. Herra kissa päätti saada hyvän vainun minun lautaseltani. Se käyttäytyi oikein hienosti ja soveliaasti, mutta minä en... syötin sitä pöydän alle... Ihana kisu. Tosin sen ei kai ollut lupa olla sisällä, mutta  moka oli minun kun annoin sille maistiaisia. Talonväki näytti ruokkivan sitä ja sen veljestä ravintolan ulkopuolella.

Tieltä on hienot näkymät yli laakson, Kalelle asti

Ko paikka löytyy Instagrammista @yoruk_evi , Facebookista Yörük Evi Alanya Kestel ja Gogle Mapsista osoitteella Kestel, Dim Mağarası Yolu, 07450 Alanya/Antalya . Kaikki yliopistolle menevät bussit menevät yliopiston pohjoispuolella olevaan risteykseen, jossa on keltainen Dim Mağarası -kyltti. Kun lähdet kyltin osoittamaan suuntaan, niin alle 1 km kävelyn jälkeen olet kyseisessä taidekoti-ravintolassa. Paikka on huomattavan erilainen kesällä kuin talvella, ja tuo tien pätkä on mukava kävelyreitti, niin että sinne on helppo ja mukava mennä nautiskelemaan olostaan tai tekemään puutaideostoksia.

Pikku-uutisia ja paljon kuvia

Alanya, Kale 20.3.2019

Nyt vihertää, myös kuvissa. Mm. nämä kaikki kasvit ja silmänilot löytyvät Kalelta, ihan tavallisella kävelykierroksella ilman sen ihmeempiä etsintöjä. Luonnosta saa voimaa ja iloa, ja kannattaa aika ajoin tehdä retki jonnekin mieluisaan kohteeseen. Moni näistä kukista on hyvin pieniä, lähes huomaamattomia isojen kasvien rinnalla. Päätyi tuonne sekaan yksin tuoksunsakin puolesta, vaikka kävelyseura kommentoikin moneen otteeseen ettei pidä ko tuoksusta. Piti tai ei, se oli luonnon omaa parfyymia, josta erilaiset lentävät hyönteiset pitivät kyllä, sankoin joukoin.

Itsellä ei nyt taas ole erityistä julkisesti jaettavaa, vain sitä tavallista arkea. Alanyan tapahtumista sen verran, että Kaupunginteatterissa on 29.-30.3. mm. KArma karısık -niminen aikuisten teatteriesitys, ja jos ei kieli luonnistu niin aina voi myös katsella ja mielikuvitella loput ;) . Alanyan eräällä rannalla on nähty kuolleita meduusoja, joita kaupunki siivosi pois. Muistutuksena, että meduusoihin ei kannata koskea, ei kuolleena eikä elävänä. Polttavat aika ikävästi. Meduusat ovat täällä suht harvinaisia, harvinaisempia kuin Espanjassa ja Italiassa, mutta joskus niitä osuu tulemaan rantavesiin asti. Alanya Adres -lehti kertoo asiasta.

Alanyan kaunein piha ja kaunein puutarha on taas hakusessa, eli jos haluat osallistua em kilpailuun niin ilmoittauduhan kaupungintalolle. Kirjastoviikko on parhaillaan meneillään, ja ahkerimpia lukijoita palkitaan viikon päätyttyä monin eri tavoin. Myös kirjailijoiden signeeraustapahtumia on, yksityiskohtia voi kysyä kirjastoilta. 

Alanya, Kale 20.3.2019

Alanyassa kuvattu Yüzlesme-sarja päättyi kolmanteen osaansa, sillä se ei saavuttanut katsojien suosiota. Ei saavuttanut allekirjoittaneenkaan suosiota, sillä teema oli kurja ja sarjaa katsoessa oli vaikea hahmottaa onko se edes kuvattu Alanyassa vai ei. No on on, mutta ei ollut edustava.

Alanya, Kale 20.3.2019

Paikallisvaaleihin on aikaa enää 4 päivää, ja ehdokkaat tekevät ahkerasti vaalityötä. Sunnuntaina saa sitten jännittää tuloksia. No, Alanyassa nykyisen kaupunginjohtajan suosio on niin vahva, että on hän kaupunginjohtajana sunnuntainkin jälkeen, uskon näin.

Tiesitkö, että voit kuunnella paikallisradiota osoitteessa dimradyo.com ja dimtv.tv kertoo paikallisuutisten lisäksi myös muita uutisia.

Alanya, Kale 20.3.2019

Sää viileni pariksi päiväksi, ja jonkinlainen saderintamakin pyyhkäissee yli, mutta ainakaan tänään tässä meillä ei satanut sääennustuksesta huolimatta. Saimme nauttia puolipilvisestä, viileästä päivästä. HUominen on oletettavasti samanlainen, ja perjantaina ehkä hieman satanee, aamuyöstä. Lämpö on +15-20 C ja siis viileää... 

Alanya, Kale 20.3.2019

Näillä mennään, ja jollei huomenna sada, niin hieman tullee reissattua.

Alanya, Kale 20.3.2019

Alanya, Kale 20.3.2019

Alanya, Kale 20.3.2019

Alanya, Kale 20.3.2019

Alanya, Kale 20.3.2019

Alanya, Kale 20.3.2019

Alanya, Kale 20.3.2019

Suolahurteita ja auringonpaistetta

Myrskyn leppoisaa alku

Ihastuttavat pari vuorokautta ovat taas takanapäin. Rankkasateet tuntuvat jo kotoisen normaalilta. Ukkoseen en ole vielä tottunut. Herään edelleen kesken unien salamoiden tosi kirkkaisiin välähdyksiin, ja viime yönä piti nauraa itselleni, kun huomasin automaattisesti laskevani 1, 2, ko- TU-DUM. Vasta havahduin salamointiin, en ollut edes hereillä ja silmät auki, mutta laskutoimitus käynnistyi automaattisesti välähdyksen jälkeen. Luonnonvoimien upeaa rytinää. Eiliselle osui kaikki kolme elementtiä samaa pakettiin, nimittäin rankkasade, ukkonen ja myrskytuulet. Jo iltapäivällä kaupugilla kävellessä tuli vastaan myrskytuulen puuskien juuriltaan kumoon repimiä puita, ja niitä oli uutisointien mukaan yllättävän paljon, useilla eri alueilla. Lisäksi appelsiinejä oli teiden viheralueilla tullut alas tosi paljon. Lehtiä, vettä ja isompia ja pienempiä oksia oli jalkakäytävillä niin että sai katsoa eteensä oikein kunnolla. Autoilijoista osa kiersi vesilammikot jalankulkijan kohdalla, osa ei, mutta olin varustautunut siihen.

Kun tulin Kleopatrarannalle, tuohon kuvan osoittamaan paikkaan, MIgroksen viereen, niin oli jo hieman haasteita seistä paikallaan, vaikka painava ja isokokoinen olenkin. Äkkinäiset tuulenpuuskat horjuttivat yllättävän paljon. Hetkeä aiemmin tuolla poliisitalon takana olevalla sivukadulla sai tuulenpuuskissa väistellä vastaan tulevia, rakennuksista irronneita pikkupeltejä ja ikkunan suojaluukkujen osia. Ensimmäisen kerran minun täälläoloaikanani olen tuollaisessa tilanteessa, että väistelen irtotavaraa ja nojaan seinään että pysyn pystyssä tuulen voimasta huolimatta.

Niin pöhkö olin kuitenkin, siis merestä ja myrskystä innostunut, että kävelin tuonne kävelykadun reunaan muka kuvaamaan merta. No, parit kuvat sain, sen jälkeen oli vesimärkä ja suolahuurrettu mamma, silmälasit ja kamera. Tosi fiksuna ihmisenä en ollut ottanut mukaani mitään millä voisin puhdistaa kameran linssistä pois siihen tarttuneet suolaiset mikropisarat. Näytän myöhemmässä tekstissä miltä näyttää suolahuurretun linssin läpi otetut merikuvat. Bussikuskin ilme kertoi miltä näytti suolan ja sadeveden käsittelemä ulkomaalainen. Hurmaavalta varmaan 😁.

Meri tuli hetkittäin kävelykadun reunaan saakka.

Sateenvarjoa, sitä isoa ja tukevaa, en ottanut, koska ajattelin että se on tiellä kuvatessa. Juu, olisi varmaan ollutkin, ja mahdollisesti riesana myös tuulenpuuskissa vaikka olisi ollut kiinnikin. Siinä vaiheessa kun taivas aukeni ja vettä alkoi tulla paljon ja lähes vaakasuoraan, kaivoin laukustani pienen, kokoontaittuvan sateenvarjon. Siitä oli iloa noin 3 sekuntia, ennen kuin sen "niskat oli nurin". Mutta ei se haittaa. Sateenvarjoja saa uusia, ja myrsky oli kokemisen arvoinen. Yksi ukkosrintama kun sai mentyä yli, niin toinen tuli hetken päästä tilalle. Eilisen vastapainoksi tänään oli hetkittäin oikein ihanaa auringonpaistetta, sinistä taivasta ja pumpulipilivä. Nautin elämästä ja olostani täällä.

Luonnonilmiöiden valokuvaamisesta kiinnostuneelle Alanya on oiva paikka. On ollut isot määrät salamointia, mahtavia pilvimuodostelmia auringon värittämänä ja ilman. On ollut "jumalallisia valoilmiöitä", väreissä ja harmaasävyisinä. Ainakin kolme trombia on kuvattu, Kalen kahta puolta, ja ne ovat päätyneet uutiskuviksi asti. Eikä tämä ihan vielä lopu. On vasta tammikuun puoliväli. Talvi ja myrskykausi jatkuu helmikuun loppuun. Maaliskuu lupailee ja parempaa, mutta sateita ja ukkosia on vielä. 

Vuoristoreissun jatkoa

Alanya Kuş yuvası 17.11.2018

Tänä viikonloppuna ovat monet alanyalaiset vapaapäiviään yhdessä viettäneet perheet menneet vuoristoon, kuka mihinkin päin, Yhteisenä nimittäjänä on ollut Kar keyfi, hauskanpito lumella. Meidän reissumme suuntautui lauantaina Alanya Kuş yuvası rotkon suuntaan ja tunneleidenkin taakse. Heti, kun ystäväni huomasi tien lähimaastossa olevan lumen, kääntyi auton ratti ja kurvasimme risteyksestä vasemmalle, lumialueen reunaan. Ennen kuin ehdin kunnolla autosta ulos, oli ystäväni loikkinut kuin vuorigaselli erään lumisen louhikon päälle. Häntä eivät haitanneet keikkuvat kivet eikä mikään muukaan. Sinne meni niin että vilahti. Kun jäin jumiin ensimmäisen keikkukiven päälle, niin ei auttanut muu kuin alkaa heitellä lumipalloja tuonne korkeammalle...

Alanya Kuş yuvası 17.11.2018

Siinä louhikkorinteen keikkukiven päällä tasapainotaiteillessani muistui mieleen parit punaiset kyynärsauvat, ne kotona odottavat. Hetken päästä muistui mieleen myös kuntoutussuunnitelma ja nilkkatuki, kun tuli vähän venyteltyä. Ystäväni ei tiedä viimeisimmästä nilkkavammastani mitään, enkä ole viitsinyt selittää. Siksi hän ei oikein ymmärtänyt miksi aiemmin niin innokkaana kiipeilijänä olin nyt vastahakoinen ja hiukan jähmeä. Kipu piti aisoissa. Niinpä kömmin kuin vanha mummu louhikosta alas ja tasamaalle, jossa sain pysytellä vain hetken. Sitten mentiin taas, mutta tällä kertaa sienten perässä. Olemme molemmat sieniruokien ystäviä, tosin Turkissa oloni aikana en ole uskaltanut kertaakaan poimia enkä ostaa toisen poimimia sieniä. En myöskään ole syönyt muita kuin herkkusieniä. Ihan vaan sen takia, että haluan tuntea sienen jota syön. Jos en tunne, niin en syö. Sienissä on omat riskinsä, tosin ne parhaat syötävät sienet ovatkin sitten tosi hyviä.

Alanya Kuş yuvası 17.11.2018

Sieniä etsimme sellaisesta maastosta, josta en itse osannut kuvitella sieniä löytyvän. Ja oleellinen etsintäväline oli keppi, kuiva oksan pätkä. Ai miksikö? Koska maanpinnalla ylimpänä oli paksu kerros kuivaneita havunneulasia. Sienet olivat pääosin ruskeiden havunneulasten alla piilossa. Tuossakin kuvan paikassa oli sieniä, vaan olivat kuulemma ei-syötäväksi-kelpaavia. Aina kun minä onnistuin löytämään jonkun sienen, ja innoissani hihkuin että täällä on, täällä on, niin tuli sama vastaus: ei-syötäväksi-kelpaavia. Höh. Katsopa vaan tuota alemmankin kuvan keltaista sientä. Niin söpö, ja näyttää hyvälle 😁. Näytti minusta vähän niin kuin kuivuudessa kasvaneelta tatilta. Kun ystävä sanoi ei, niin en sitten ottanut mukaan. Itse asiassa olisi kiva joskus jatkossa mennä täällä sienikurssille. Olisi kiva oppia tunnistamaan varmuudella syötävät sienet. Täällä on paljon samoja sienilajeja kuin Suomessa, joskin kasvuympäristöt ovat erilaiset, tavallaan, tavallaan samanlaiset. 

Tatti vaiko ei? Söpö kutenkin. Jäi metsään.

 Sieniä toisissakin paikoissa etsiessämme törmäsimme moniin muihinkin sienestäjiin. Autoja ja mopoja oli parkissa lähes joka mutkassa ja levikkeellä. Ihmisiä oli metsissä sankojen ja pussien kanssa paljon. Monet liikkuivat sienien löytämisen toivossa, tosin nyt on ollut vielä poikkeuksellisen kuivaa, joten sieniä ei ole niin paljoa kuin tavallisesti runsaamman sateen jäljiltä. Vaan ehtiipä noita vielä putkahdella pintaan. Turkissa on myös tryffelisieniä, juu-u, mutta 50 cm maanpinnan alapuolella, jos oikein ymmärsin. Ja kastanjapuiden alla, juuriston läheisyydessä. Eikös jotkut käytä koulutettuja tryffelisikoja tryffeleiden etsintään???

Luonnon muovaama silmän ilo

Me emme nähneet villisikoja, emme edes pieniä sellaisia, mutta sen sijaan sain ihmetellä paria liikennemerkkiä. Alanya Sarıveliler -tiellä oli varoituskyltti villisioista. Olisi joskus jännä oikeasti nähdä sellainen, tosin turvallisen välimatkan päästä. DimÇayın ja Kuş yuvan välisellä tiellä taas oli varoituskyltti lehmistä, jotka saattavat käyskennellä tiellä. Joten äkkijarrutuksen, törmäämisen ja jokilaaksoon / rotkoon putoamisen välttämiseksi varo tiellä möllöttäviä lehmiä. Aja tarpeeksi hitaasti vaikka kaikki muut eivät ajaisi. Jotkut näyttivät kaahaavaan lujaa, ja ajoivat laidasta laitaan, koko tien leveydeltä. Ihan niin kuin Suomessakin esim. Savon pikkuisilla, kapeilla ja mäkisillä sorateillä.

Jonkun eläimen isoja... "Et kai sä paskaa kuvaa?!"

Sitten kakka-asiaa. Ensimmäinen tienvieressä ollut iso läjä oli tällainen. Olisiko hevosen, sanoi ystäväni. Ehkä on, ehkä ei. Ei vaan näkynyt hevosen jälkiä lähi tienoilla. Seuraava läjä tuli vastaan siellä sienimetsärinteellä. Siitä ystäväni kommentoi, että on ehkä karhun läjä. Oli kenen tai minkä hyvänsä, niin ulostekakut olivat valtavan suuria. Aloin kaivata takaisin autolle... Tuolla missä on otettu tuo toinen lumikuva, oli vuohien jälkiä ja papanoita niin paljon, että sai jo vähän katsoa mihin astuu. Ystäväni oli auton siivouksen suhteen hyvin tarkka, ja olisin kuullut kunniani jos olisin tuonut auton puhtaille matoille kenkien pohjassa jonkun papanan. Mutta tietoisuus siitä että alueella on karhuja ja susia sai aikaan saman "iik"-elämyksen kuin viime kesän Pihtiputaan perukoilla asuminenkin.

Luonnollista kauneutta 17.11.-18

Lumialueen vieressä, siellä missä etsimme sieniä, kukki havunneulasten seassa monia pieniä kukkasia. Tämäkin viereisen kuvan kukka oli tosi pieni, mutta värinsä puolesta erottui hyvin kaiken ruskean seasta. Oletettavasti nuo vihreät lehdet ovat samaa paria, eli kuuluvat tähän kasviin, sillä mitään muuta vihreää ei lähistöllä näkynyt. 

Eräällä pysähdyspaikallamme avatessamme auton ovia tuli vastaan tosi voimakas mutta hyvä tuoksu. Jokin matala, varpumainen kasvi tuoksui houkuttelevasti. Ystäväni sanoi, että se tuoksuu jollekin yrttiteelle. Jotakin tuttua tuoksussa oli, mutta en tiedä mistä kasvista on kyse. Kuva on tuossa alla. Toin nuo pienet kukkavanat kotiin, ja ne tuoksuivat pitkään. Kasvusto oli tien reunalla, ja vain muutaman sentin korkuista.

Tällaista tällä kertaa. Seuraavassa jatkuu ainakin hammaslääkäriasia. 

Joku tuoksuva ytti

Tuoksuva parvekepuutarha Alanyaan

Alanyan aiempia parvekekukkiani oli ruusut

Tässä ilmastossa parvekepuutarha suo monia mahdollisuuksia kaikille asiasta vähänkään innostuneille, halusitpa sitten silmäniloa, yrttejä tai vaikkapa näkösuojaa. No, sisältää tämä parvekepuutarhan muutamia haasteitakin juuri tämän ilmaston vuoksi, ja esimerkkeinä niistä mainittakoon etelänpuoleisen parvekkeen lämmön nousu yli +50 C kesäaikana, ellei käytä varjoverhoja, kuten esim minulla on. Toinen huomioitava asia on myrskyt, sillä myrskyjen osuessa kohdalle kasvit on joko suojattava tai nostettava sisälle, jos haluaa että ruukussa on jotain muutakin kuin multa ja juuret myrskyn mentyä ohi. Omat haasteensa tuovat myös tuhoeläimet, pienen pienet ötökät, sekä kasvitaudit, mutta niitä nyt on joka paikassa. Lajien kirjo on täällä valtava, on mistä valita, ja lajikirjo tekee myös sen, että saa opiskella miten kyseistä trooppista tai ei niin trooppista kasvia hoidetaan tässä ilmastossa. Esim nyt olin ostanut kasvin jota ei saa kastella kalkitulla vedellä, kasvualustan pitää pysyä happamana, ja hanavesi on kalkittua. Moniin asioihin voi kuitenkin oppia, suht helpostikin, ja rehevä parveke suo monenlaista iloa niin itselle kuin lentäville hyönteisille ja linnuillekin.

Olin suunnitellut kukkivaa parveketta ja ruusuja, kuten aiemminkin, sillä rakastan ruusuja ja olen vuosien saatossa oppinut hoitamaan niitä. Puutarhaliikkeessä näkemäni kasvit, muistikuvat menneiltä vuosilta ja niiden nostattama innostus sekä puutarhurin kommentit saivat minut muuttamaan mieltäni. Teemaksi tuli tuoksuva parveke. Monta mielikuvaa hurmaavasti tuoksuvista puista ja pensaista pyöri mielessä, samoin kuin yli 4 v sitten tavattu ihana pariskunta. Silloin en tiennyt kasvin nimeä, mutta tämän naisen tulen aina muistamaan (monista muistakin syistä). Nainen kertoi minulle kuinka joka ilta ja yö hotellilla haisee todella karmealle, ikään kuin viemäri, virtsa tms. Kun sitten kävin heidän viimeisenä Alanyassaoloiltanaan hotellilla, niin tuoksun lähteeksi osoittautui pensas, jossa oli pienet, valkoiset kukat ja mielipiteitä jakava tuoksu. Minä koin tuoksun nautinnolliseksi, hän vastenmieliseksi. 

Jasminum Officinalis

Myöhemmin opin, että tuo kukkiva pensas on jasmiini (Jasminum Officinalis). Kalella asuntoni läheisyydessä oli jasmiinipensaita, samoin nykyisen asunnon naapurustossa, käveytien varrella. Monta kertaa iltaisin kotiin tullessa olen hidastanut kävelytahtia pensaan luona, jotta voin nauttia sen tuoksusta hieman pidempään. Nyt parvekkeellani kasvaa isossa ruukussa hyvän kokoinen ja virkeä jasmiinipensaan alku. Jasmiini kukkii kesäkuulta lokakuulle, ja hyvissä oloissa pensas kasvaa yli 3 m korkeaksi, vuosikasvu voi olla noin 1-1,5 m. Tuoksuu parhaiten iltaisin ja öisin. Minulla ruukun korkeus on 31 cm ja yläosan halkaisija 34 cm. Multa on ostettu samalta puutarhalta kuin aiemminkin, ja se toimii, vaikkei silmänilo olekaan. 100 litraa multaa maksoi 100 TL kotiin kuljetettuna, ja jasmiini 25 TL. Jos sinä, josta äsken puhuin, luet tätä, niin otapa yhteyttä. Tarjoan mielelläni sinulle päivällisen kiitokseksi aiemmista tapahtumista.

Gardenia Jasminoides

Kun puutarhuri huomasi innostukseni tuoksuviin, ruukussakin menestyviin pensaisiin ja puihin, niin hän haki hyllystään kauniin kiiltävälehtisen, valkokukkaisen ja upeasti tuoksuvan kasvin. Haistapa tätä hän sanoi, ja ja minä olin myyty. Hän vakuutteli että kasvi on helppo hoitaa, ja neuvoi ottamaan sen sisäkukaksi talven ajaksi. Ehdin ajatella että en ota sisäkukkia, koska aiemmin astma on ärtynyt sisäkukkien mullasta, mutta tuoksu vei, tunteella sen ostin ja kukka tuli kotiin. Maksoi 50 TL. Kukka on gardenia (Gardenia Jasminoides). Koska minulla ei ollut mitään kokemusta gardeniasta, ei muuta kuin että olin kuullut nimen aiemmin lauluissa, niin internetistä piti hakea tietoa. Oleellisimmat asiat ovat ne, että gardeniaa ei saa kastella kalkkipitoisella vedellä, vaan sille mitää olla hapan kasvualusta. Pieni iik, sillä hanavesi on täällä kalkkipitoista, kuten juomavesikin. Juniori tuo Suomesta tullessaan rhodo-havupuu-lannoitetta, joka pitää kasvualustan happamana. Gardenia ei myöskään kestä vetoa (pudottaa nuppunsa) eikä liikakastelua. Siinä on noin 20 nuppua nyt... mielelläni näkisin ne auenneina, tuoksuvina. Gardenia kukkii talviaikaan. 

Cestrum Nocturnum

Eilen illalla kävelimme ystäväni kanssa pitkin Atatürk-bulevardia Alanyan keskustassa, kun muistin että sielläkin on puutarhamyymälä. Yllättäen tämä myymälä oli auki vielä kahdeksan aikoihin illalla. Aiemmin olen ihastellut heillä olevia kauniin värisiä kiinanruusuja, upeita, kerrottuja, ja niitä harkitsin vanhasta tottumuksesta nytkin, kunnes muistin kysyä tuoksuvia pensaita. Kysyin täältäkin magnoliapuuta, ei löytynyt, mutta löytyi vaatimattoman näköinen pikkuinen pensas, jossa ei tällä hetkellä ole kukkia. Mies vakuutteli että sitten kun tämä kukkiin, niin tuoksu on kaiken odottamisen arvoinen, ja että on helppohoitoinen. Kyseessä on öisin kukkiva ja hurmaavasti tuoksuva Melissa-kukka (Cestrum Nocturnum) joka tunnetaan myös parfyymikukkana sekä nimellä Lady of The Night. Melissa-pensas kasvaa 2-3 m korkeaksi ja noin metrin levyiseksi. 

Magnoliapuuta mielin, mutta en ole vielä löytänyt sen tainta, tai siis en ole tohtinut mennä

"Joku" kukkiva pensas tai puu vuoden takaa

tuonne isoimmalle puutarhalle, mistä oletan sen löytyvän. Mantelipuu on monestakin syystä lähinnä sydäntäni, ja siksikin keittiössä on nyt muutama manteli itämässä. Eilen tapaamani puutarhuri vakuutteli, että kaikki idättävät mantelipuunsa itse, ja että onnistuu se minullakin. Sen lisäksi itämässä on (puu)pähkinöitä, viinirypäleen siemeniä, granaattiomenan siemeniä ja johanneksenleipäpuun siemeniä. Ainakin punainen viinirypäle itää, ja manteleissa ja pähkinöissä on jo itu pullistunut. Idättämisen suhteen on haasteena huoneiden viileys. Tarvitsisivat paljon korkeamman itämislämpötilan. Parin päivän sisällä tiedän miten noiden käy, siis että saanko ne kunnolla itämisen alkuun.

Yksinkertaista ja rauhallista, samalla niin moniulotteista ja ihmeellistä on puutarhapuuhastelu. Kukka suo iloa, kokeile vaikka ;) . Tanjalle terveisiä 🌼

Käärme tuli vastaan

Alanyan värejä 1.9.2018

Aurinko laski äsken Kalen taa, jättäen utuiselle taivaalle ja hopeiselle merelle vaaleanpunertavan hunnun. Auringon laskupaikka on taas siirtynyt talvisuuntaan, tai no, aurinkohan ei siirry vaan maapallo suhteessa aurinkoon. Parvekkeella oli ennen auringonlaskua vielä yli +30 C, tosin tuo puolisulanut mittari ei näytä enää asteita. Siitä saa lukea enää kymmenet. 

Tänään kävelin noin 7 km kävelylenkin täällä lähistöllä, periaatteessa koko ajan asutuksen keskellä. Kävelin jalkakäytävää taivaalle ja eteeni katsellen, kukkivia pensaita ja läheisiä rakennuksia ihastellen, kunnes edessäni oli tuo viereisen kuvan käärme. Hyppien pomppien loikin kauemmas, eikä tullut mieleen mikään nilkkakipu. Säikähdin ihan hirveästi, sillä olin lähellä tallata tuon päälle. Onnekseni se oli liikkumattomana paikallaan, todennäköisesti kuollut. Samalla kun kaivelin kameraa laukusta menivät inhon ja pelon väreet menivät pitkin selkärankaa. Pikainen kuva, ja äkkiä pois paikalta. Täällä on useita kyylajeja, enkä ole ihan varma onko tuokin sitä sukukuntaa. Ties vaikka sen isoveli tai mamma on jo jossain nurkan takana tulossa... 

Keskenkasvuinen kauhun herättäjä jalkakäytävällä 1.9.18

Kun aiemmin kritisoin erään suomalaisen iltapäivälehden kirjoittajan tekemiä Turkki-aiheisia artikkeleita, niin sanon sen verran, että on aihepiiriä muualtakin kuin vain asunnon ostosta. Ja että yllättävän paljon tulee nyt Turkki-aiheisia juttuja. Sabas Homen suhteen on edelleen ostajan vedätys- / huijausluontoinen tilanne avoinna. Sitä s**kelin asentaja-huoltomiestä ei näy eikä kuulu. Se on kai sen luontoinen, että ei tule koskaan tulemaan ulkomaalaisen luo, vaikka Sabas Homen myyjien / omistajien kanssa sovittaisiin mitä tahansa. Tähän mennessä se huoltoukko on kuitannut jokaisen käynnin tehdyksi, eikä ole käynyt / tehnyt. Ah, alkuviikko, ah. Taistelua pukkaa. Nyt ollaan jo sillä takarajalla, ettei ole enää kuin kaksi vaihtoehtoa: 1) sanoa omistajille että käske se ukko nyt käymään täällä liikkeessä leimaamassa tuo takuukortti, ja 2) soittaa poliisille, ja kysyä voisivatko auttaa tässä asiassa. 

Siinä riippuvat taatelit, lähellä ja alhaalla

Olen liikkunut kodin ulkopuolella käsittämättömän vähän, enimmäkseen nilkan paranemista ajatellen. Eilen alkoi tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle ja iskee mökkihöperyys. Uutta seikkailua ja uusia maisemia kaipaan niin kovasti, että ostin sekä menolipun bussilla Anatolian ylängölle, erääseen miljoonakaupunkiin, että yhden hotellivuorokauden ihan kaupungin keskustaan. 

Paluulippua en vielä ostanut, sillä kaupunki on iso yli 2 milj. asukkaineen, ja nähtävää on Trooppista perhospuistoa myöten vaikka kuinka paljon. Jos viihdyn ja yksin liikkuminen siellä sujuu, niin yövyn toisenkin yön. Jos en jaksa kävellä, ja jos julkisilla liikkuminen tökkii tai muuten vaan iskee koti-ikävä tai kotiintulokomento, niin en jää pidemmäksi aikaa. Asioilla on tässäkin monta puolta, ja katsotaan kotiinpaluuta asia ja päivä kerrallaan. Busseja tulee monta kertaa päivässä, ja matkaa on muutaman tunnin matkustuksen verran. Sieltä pääsee helposti pois sitten kun siltä tuntuu. Kuvakertomusta tulee heti reissun jälkeen.

Tuijaa

Luin tänään uutisen, jonka mukaan tämän sesongin aikana on tehty uusi ennätys turistien määrässä. Hienoa. Nyt vielä hyvä syksy päälle ja vilkastusta talveen, niin pienyrittäjilläkin on ruokaa pöydässä talven aikana. Kuulin myös, että jälleen yksi tuttu suomalaisperhe muuttaa tänne aurinkoon ja lämpöön. Tervetuloa :) . Täällä on helppo viihtyä ja nauttia elämästä.

Aurinkoisilla vuorenrinteillä

Alanya Dinek mah. 25.12.2017

Kävin hyvän ystäväni kanssa tänään sellaisilla vuoristoteillä, joita en tunne entuudestaan. Aika lähellä kyseisiä paikkoja ja teitä olen ollut, mutta en juuri näillä mitä pitkin nyt ajoimme. Yritän selittää mistä ja minne...

Alanyan Antallyan puoleisella puolella on parit maantietunnelit. Niiden jälkeen keskustaan päin ajaessa on ensimmäinen iso risteys, josta pääsee Kleopatrarannan tuntumaan. Ohita se ja aja vähän pidemmälle. Seuraavasta pääsisit myös keskustaan, kalahallille, tiistaitorille ja Anadolu-sairaalaan. Siitä risteyksestä käänny vasemmalle, kohti vuoria, ja nouse Manzara restaurant -kylttejä seuraten lähes ravintolalle asti. Menet samaa tietä jota monet riippuliitopaikalle vievät jeepit ajavat. JOka tapauksessa tietä riittää kilometritolkulla. JOs menet sinne kävellen tai fillarilla, niin aiemmin pääsee kääntymään laaksoon yms helpommille teille, mutta jos menet autolla, niin aja vaan ylemmäs. Lopulta on DInek - Tepe -alueiden korkeilla paikoilla. Tuota toisena olevaa sumakki-kuvaa lukuunottamatta muut ovat sieltä alueelta. SIellä on ihan oma erityinen maailmansa, oma laaksonsa ja omat kylänsä, sekä todella hiljaista. Tänään oli hyvä päivä vierailla siellä, sillä taivas ja meri loistivat sinisinä, ja auinko paistaa helotti niin voimakkaasti, että kameran ruudustakaan ei meinannut nähdä mitään.

Myrkkysumakki nauttii auringosta

Vaikka iltaa ja yötä kohden viileni rajustikin, oli päivällä jopa niin lämmin, että tarkenin ulkona aurinkoisella rinteellä ilman takkia. Ihana kesäinen päivä. Monessa paikassa riitti kärpäsiä ihan häiriöksi asti. Jotain isompia koppiaisiakin lenteli, samoin kuin perhosia. LInnun laulu kuului monin paikoin, ja tuossa mäntyjen kuvauskohdalla kuului jopa lehmien ammuntaa ja vuohien määintää. Seurassani olllut ystävä on maanvilejlijän lapsi hänkin, ja vahvisti että kyseessä todella oli vuohi. No, hetken matkaa kun ajoimme, niin vuohia oli myös tien varrella. Kaikkein sykähdyttävin eläinten kohtaaminen on ankka- tai hanhiparvi. En edelleenkään hahmota kummat ovat kumpia, mutta valkoisia isoja lintuja, joista saa hyvänmakuista paistia 😋. OI joi mitä herkullista ruokaa -oli kuskinkin tuumaus. Na taapersivat kaikessa rauhassa siinä Tepen alueen maantiellä. Teki mieli avata auton takaovi kuin elokuvissa "olkaa hyvä, Sir". Vaan ehkä eivät olisi marssineet paistinpannulle, eivätkä edes kyytiin. Eikä meistä kumpikaan olisi hennonut oikeasti tehdä noista kauniista linnuista mitää paisteja.

Alanya Tepe MAh. 25.12.2017

Eläinlista jatkui hevosilla, pienemmillä hevosilla, aaseilla ja kameleilla. Kamelien kasvattajat asuvat aika lähellä tunneleilta vuoristoon päin nousun jälkeen, ja siellä näkyi isompaa ja pienempää kamelia. Väitin erästä nelijalkaista aasiksi, vaan heti kuului korjaus että tuo on pienikokoinen hevonen, ei aasi. Aasikin oli siellä ihan korkealla eräässä aitauksessa, ehkä. Emme käyneet tarkistamassa, emmekä olleet yksimielisiä, mutta ei sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. MAaseutumatkailua ja lajien tunnistusta siis on suoritettu tänään.

Erään maanvyörymän näin kaikkein epämiellyttävimmässä kohden, eli ikkunasta ulos katsoessani siinä tien laidassa, auton vieressä. Ajoimme ylhäällä jonnekin picknik-alueelle, jonka nimeä en tiedä, ja siellä meitä odotti oletettavasti sateista johtuva maan vajoama. Yllättävän pitkälle matkalle oli ilmestynyt kuoppa, jonka pohjaa emme nähneet. Itse asiassa kummankaan ei tehnyt mieli mennä kovin lähellä tuota aluetta, ja sieltä mistä katsoimme ei voinut nähdä kuinka syvästä vajoamasta on kyse. Se oli tarpeeksi pelottava etäältäkin.

Alanya, Tepe Mah. 25.12.2017

Lehdettömiä, talvikunnossa olevia puita on ylempänä yllättävän paljon. No, minähän en niistä tunnista muita kuin viikunapuun, eikä tuo ole se. Tuo on Joku Lehdetön Puu. Teki mieleni kysellä ystävältä mikä tuo puu on ja mikä tämä pensas on, mutta olen toistaiseksi saanut vastaukseksi muilta tuttavilta vain "en tiedä" tai "joku puu, mitä sen on väliä", joten kyselyintoni on täällä ollessa laantunut, vaikka lajit edelleenkin kiinnostavat. Tuolla vuoristossa ajelu teki tänään puhumisesta melko haasteellista, sillä korvat olivat lukossa suurimman osan aikaa, kuuleminen vaikeaa ja korvissa oli ajoittain painekipuakin. Ihan ei ole vielä lentsu kaikkine lisäosineen siis poissa, vaan jotain kiikkuu vielä mukana. Ja kuski tupakoi joka välissä, autossa ja auton ulkopuolella, joten osansa teki sekin. Joka tapauksessa oli mukava käydä ulkona vuorilla nauttimassa uusien teiden tutkimisen riemusta, aurinkoisesta ja raikkaasta säästä sekä hyväntuulisesta jutustelusta.

Joka kerran kun laitan jalkaan uudehkot, valkoiset kengät, päädyn johonkin sellaiseen ympäristöön, jossa tarvittaisiin ennemminkin retkeilykenkiä tai kumisaappaita. Niin tänäänkin. KOtoa lähtiessä oli vain tarkoitus käydä kaupungilla asioimassa ja ystävän kanssa kahvilassa jutustelemassa. Sen sijaan kiikun jossain maastossa, jyrkällä vuoren rinteellä, ja mietin onkohan käärmeet hereillä tällä säällä, astunko vahingossa vuohen kakkaan jne. Niiltä molemmilta säästyin.

Antalyan vesiputouksista

Kurşunlu Şelalesi

Ajattelin kirjoittaa jotakin faktaa Antalyan historiasta, ja ihan sitäkin varten on mukanani matkustanut valtion kullttuuri- ja
turismiministeriön tuottama Antalya-kirjanen. Yksi pieni ongelma vain... se on englanniksi kirjoitettu, ja sen ymmärtäminen on yllättävän vaikeaa. Sitä mukaan kuin turkinkieli paranee menetän englantia, ja englanniksi puhuminen on ajoittain jopa tuskaa. Turkki on jo kakkoskieli, ja sillä kommunikointi on luontevaa, joskaan ei tietenkään ole ohittanut äidinkieltä. Englantia käytän hyvin harvoin, ruotsiakin nykyään enemmän kuin englantia. Ehkä on vain hyväksyttävä tämä tapahtuvaksi, sillä tärkeintä on turkin kielen vahvistuminen vielä nykyistäkin paremmaksi. Kai ne muut sieltä aikanaan nousevat taas, jos on tarvis ja jos niitä käyttää.

Kaikesta huolimatta, ja myös siksi, jaan tässä muutaman lauseen verran tietoa Antalyan vesiputouksista. Niistä, joille itsekin haluaisin päästä käymään. TUrkiksi vesiputous on nimeltään Şelale.

Düden Şelalesi Düdenjoella, sen yläjuoksulla sijaitseva vesiputous on yksi Antalyan alueen mahtavimmista putouksista, ja tuota aluetta kutsutaankin palaksi taivasta maan päällä. Antalyan keskustasta putoukselle on matkaa noin 10 km, ja se sijaitsee Antalyan pohjoispuolella. ALueella on yleinen vehreä picnicalue, ja perheet kokoontuvat sinne vapaapäivinään nauttimaan luonnon rauhasta, yhdessäolosta, sekä n. 20 m korkeudesta alas soljuvan veden rauhoittavasta kohinasta. Legendan mukaan Keisari Aleksanteri Suuri on Rooman vallan aikana juottanut hevosiaan putouksilla, ja siksi putouksia kutsutaan myös Aleksanterin putouksiksi. Alueelle on helppo tulla sekä julkisilla busseilla, tilausajoilla että pikkuautoilla. ALueelta löytyy putouksen lisäksi paljon muutakin, joten siellä saa helposti kulumaan koko päivän. Youtube, MEhmet Sökmen TV Düden Şelalesi




Aşağı Düden Şelalesi sijaitsee Düdenjoen alajuoksulla, n. 8 km päässä Antalyan keskustasta, tunnetaan myös nimellä Karpuzkaldıran (vesimelonin nostaja). Tämä putous on Laran rannan alueella, siinä, missä joki yhtyy mereen. Vesi kohisee alas noin 40 m korkeudelta. Tännekin putoukselle pääsee julkisilla busseilla, ja ja sinne voi toki tulla myös henkilöautoilla. Youtube Mehmet Sökmen tv Aşağı Düden Şelalesi

Kurşunlu Şelalesi on laaja-alainen, uniikki putous. 18 m korkeudesta kohisee alas jokialtaaseen seitsemän eri uomaa. Ympäristö on verheää ja siellä esiintyy paljon eri kasvi- ja eläinlajeja. Alue on suosittua ekoturismialuetta, jasiellä järjestetään mm. patikkaretkiä sekä kasvien- ja eläintentunnistusretkiä. Alue on suosittu rentoutumispaikka ja elämyskohde. Sieltä löytyy myös näköalaterasseja, leikkipuistoja sekä muita matkailijapalveluita. Aja Antalyasta Aksun suuntaan, lentokentän jälkeen n 3 km on jo opaskylttejä ohjaamassa perille. Youtube Mustafa Gök Kursunlu Şelalesi
Putouksen nettisivu

Kepezaltı ja Kepezüstü Selaleleri sijaitsevat 8-10 km päässä Antalyan keskustasta. Putousten lisäksi paikasta löytyy hienot näköalat kaupungin ylle, ja myös Kepezaltın eläintarha sijaitsee samalla alueella. Youtube omratalay Eläintarhasta
PUtouksesta en onnistunut löytämään hyvälaatuista videota, ja lisään myöhemmin, jos löydän ja muistan.

Jäätä, saunaa ja Kalen puistoja

Hhmm, täällähän on muitakin mökkejä, maatila vastarannalla ja katuvalotkin läheisellä tiellä 👀 . Eh, olen käynyt täällä kerran, pari vuotta sitten. SIlloin tulin iltapimeällä ja lähdin aamuhämärissä. En hahmottanut ympäristön muita mökkejä silloin. Susia ja karhuja on kyllä lähistöllä. Jäniksen kakkoja on pihassa laattojen päällä, ja hiiriä rapisteli lattian alla tai muissa rakenteissä aamuyöstä (hiiren nakki on viritetty). En siis ole ihan yksin 😁. Seuralaisena on myös sopivasti vilkas mielikuvitus, joka on lähestulkoon ehtymätön luonnonvara. Toisinaan se vain on hivenen jäässä, ja tänään on ollut sellainen päivä.

Kun ei tekstiä vielä tule, niin olenpa sitten seurannut järven jäätymistä, sekin kun tapahtui tänään. Itse asiassa näen tämän ensimmäistä kertaa elämässäni, koska en ole kasvanut järven rannalla vaan järvikuivalla, joen lähistöllä. Aamupäivällä ensimmäiseksi lämmitin takkauunin, jolloin mökkikin lämpesi, ja nyt on sauna lämpiämässä ja on tiedossa oman rentoutuksen aika. Oveen voisi ripustaa kyltin HAmam, mutta jotain oleellista puuttuu 😂. TÄnä vuonna on muuten hamam-käynnit jääneet yllättävän vähälle. Osin ehkä siksi, kun luottohenkilöni muutti toiseen hamamiin, entisessä paikassani on vain idästä tulleita naishierojia, ja aiemmat kokemukset naishierojista eivät ole olleet ihan parhaimmasta päästä. VAan voin olla väärässäkin. SIksi kannattaa tutustua ja ottaa selvää millaisia nykyiset työntekijät ovat.

Vodafone yllätti minut. Nykyinen Vodafonen laskutusliittymäni toimii Suomessa moitteetta. Sen huomaa myös siitä, että eräs henkilö soittelee Alanyasta jopa enemmän kuin saatoin arvata. Mutta Vodafonen osalta siis toimii puhelut, tekstiviestit ja netti. Turkkilaisen mittapuun mukaan hinnoittelu on yhtä suolaista kuin suomalaisille suomalaisen liittymän eu:n ulkopuolinen hinnoittelu. Mutta suomalaisiin hintoihin nähden Vodafonen hinnat ovat edullisempia. Kokonaisen, varman lopputuloksen toki näkee sitten kun menen maksamaan tämän kuukauden puhelinlaskua.

Tässä lehtiartikkeli muistutukseksi siitä, että ole kunnolla, elä ihmisiksi. KAmeroita on joka paikassa, ja esim Swedish Connectionin omistaja kertoi, että edellytyksenä ravintolaluvan saamiselle oli, että he asentavat ravintolaan tarvittavan määrän (6 kpl) kameroita, joista voi sitten tarvittaessa tarkistaa mitä on tai mitä ei ole tapahtunut. Jokaisen oikeusturvan kannalta se on hyvä asia, sillä tapahtumat voi todentaa. Tämä artikkeli kertoo röyhkeistä vihannesliikkeesee tulleista varkaista.

Omat ajatukset askartelevat taas KAlen puistoissa ja varjoissa, siinä missä ritisevän uuden jään ja kyntilänvalon lumoissakin. Niitä on jossain riimien sopukoissa. Vaan on taas Ask ve MAvi -aika. Mukavaa iltaa.

Kyläteille eksyy helposti

Alanyan Kestelistä vuorille päin lähtevä tie, yksi monista 7.10.2017

Vapaa puhelinyhtiön toimistojen henkilökunnan oikuista. Kuulostaako tavoittelemisen arvoiselta? Olin jo vaihtaa liittymäni Vodafonelta TTNetille, kunnes päätin kokeilla vielä yhden kokeilemattoman palvelun osan, nimittäin online-palvelut. Kielitaitoni on kehittynyt, sanastokin laajentunut, ja nettisivuston onlinepalveluiden käyttö oli yllättäen sujuvaa ja jopa mieluista puuhaa. Sain tilattua tarvittavan salasanan saman tien, pääsin sivuille, pääsin vertailemaan eri kampanjoita ja eri liittymätyypejä, ja tärkeimpänä kaikista pääsin hallitsemaan liittymääni. Jo elokuussa, kun aiemman sopimukseni kausi päättyi, oli toimiston tyttönen minulta mitään kysymättä vaihtanut liittymätyyppini kalleimmaksi mahdolliseksi. Silloin emme päässeet yhteisymmärrykseen asiasta, ja minulle ilmoitettiin, että liittymätyyppiä voi vaihtaa enintään kerran kuussa. Perkuleen likka, ajattelin, ja päätin vaihtaa joko operaattoria tai liittymätyyppiä seuraavan kuukauden aikana.

JOssain Kestelin puutarhojen keskellä, ennen eksymistä.

No, nyt on vaihdettu se liittymätyyppi, ja maksan alle 1/3 siitä mitä maksoin aiemmat kuukaudet. En käytä puhelinta juurikaan, mutta se on kuitenkin hyvä olla olemassa niiden kuukausittaisten 1-5 soitonkin vuoksi. Kuukausittain tulee lähetettyä enintään 10 viestiä. Eniten tarvitsen karttapalvelua ja nettiä tietyissä tilanteissa, mutta sekään käyttö ei ole suurta. Nyt maksan netistä ja puheluista 6 € / kk, ja molempia on enemmän kuin tarpeeksi. Viestisaldoa pakettiin ei sisälly yhtään, eli on joko ladattava erillistä viestirahaa, maksettava ne erillisenä liittymän kk-maksun yhteydessä, tai sitten viestiteltävä esim. Whatsappin kautta. Jos olisin vaihtanut operaattoria, niin olisin vaihtanut TTNetille, sillä heillä on heidän kotinettiliittymänsä käyttäjille hyviä kännykkäliittymätarjouksia. Samoin Postilla on yllättävän hyviä puhelinliittymätarjouksia.

Tuon äskeisen kirjoitussession jälkeen päätin käydä ulkoa vähän pyöräilemässä. Tavoitteena oli pieni pyörälenkki, koska olo on edelleenkin normaalia väsyneempi. Tavoitteitahan voi aina asettaa, juu, mutta utelias ja seikkailunhaluinen mieli kun vie pikkuteille ja eksyksiin, niin pikkulenkistä tulee pikkuisen liian iso lenkki. Kestelissä löysin muuten oliivipuiden seasta sen äiti-lapsi-patsaan, josta eräs rouva kysyi aiemmin. Patsaasta ei löytynyt mitään kylttejä, nimiä tai selityksiä, joten arvelen sen olevan patsasveistokilpailun satoa. Kysyn siitä lisää josus jos tilaisuus tulee. Patsaalta jatkoin fillarointia rantatietä itään päin, mutta liikenteen melu oli ärsyttävää  ja pilasi rannan suoman ilon, joten Kestelin keskustan kohdalta käännyin vuoristoa kohti, ja jatkoin sitä myös Kestelin läpi menevän ison tien jälkeen. Tie näytti isommalta kuin puutarhoille vievä tie, sellaiselta kylätieltä, joten ajattelin pääseväni siitä mahdollisesti yliopiston luo, ja sieltä taas voisin jatkaa tuttuja teitä pitkin kotiin.

Tässäkin olin vielä vähän kartalla

Ihastelin puutarhoja ja näkymiä, kuvasin ja ajoin taas. Hetken päästä ei ollut enää aavistustakaan mihin päin kannattaisi lähteä, sillä risteyksiä ja teitä oli aivan liikaa. Siellä on ihan valtava tielabyrintti. Kaiken lisäksi olin alhaalla laaksossa, josta näin kyllä suurimman osan aikaa vuoret, mutta rehevä kasvillisuus esti laajemman ympäristön näkemisen. Eksyin niin täysin kuin vaan eksyä voi. En enää tiennyt edes mistä olin tullut, koska olin kääntynyt jo riittävän monesta risteyksestä. Osasta käännyin ohjeiden mukaan, osasta vaistonvaraisesti. Kysyin parilta rouvalta ajo-ohjeita, ja he vakuuttivat, että jatkat vaan suoraan ja pääset yliopistolle. Ainoa ongelma oli, ettei mikään tie jatkunut suoraan. Oli käännyttävä.

Ensin käännyin vasemmalle. Kipusin jyrkkää nousua ja tunsin kuinka voimat olivat jo aikalailla loppu. Edessä häämöttää tietyömaamerkki ja selkeä kielto siitä, ettei tietyömaa-alueelle saa mennä. Jupisin jotain itsekseni, käännyin ympäri, laskeuduin jyrkän laskun kävelllen koska tie ei ollut ajokuntoista, ja käännyin äskeisestä risteyksestä nyt katsomaan sen toisen haaran. Samalla vastaan tulee tonnien painoinen jättimäinen tietyömaakuorma-auto täydessä maalastissa. Koko tie on siitä alueelta ihan kuravelliä, ruskeaa, liukasta kuravelliä. Kuorma-auto menee, ja minä jatkan äskeistä paljon jyrkempää nousua siinä kuravellitiellä, vaikka tuntuu ettei jalat jaksa liikkua enää metriäkään. Ei ollut mukana edes suklaata tai sokeria, eikä vettä.

Tässä vaiheessa, ja tunnelin toisella puolen ei ollut enää aavistustakaan

Kun olen mennyt taas pari kilometriä, tulen monen tien risteykseen, ja näen, että isoimmat tiet vievät ihan väärään
suuntaan, vuorille. Pari muuta vie talojen tai puutarhojen pihaan, ja yksi tietyömaan tunnelin itäiseen päähän. Eikä ketään ole näkyvissä. Hetken päästä ohi ajaa mopolla kaksi miestä, mutta he eivät halua pysähtyä. Odotan edelleen, sillä en jaksa enää taivaltaa mihinkään päin. Sama kuorma-auto, joka ohitti minut aiemmin, tulee näkyviin ja pysähtyy kohdalleni. Kun kysyn miten pääsen yliopiston luo, sanoo kuljettaja että olit jo tuolla kauempana ihan oikealla tiellä, että pitää palata sinne. Kerroin tietyömerkeistä ja kiellosta. Hän sanoi että siitä pääsee ohi, ja että se on ainoa tie, ellen halua kiertää Kestelin keskustan kautta. Samalla kun lähdin taas kiipeämään sitä tiukkaa nousua, kuravelli roiskuen, näin ihan kuraisen fillarin, kuraiset lenkkarit, kuraiset housut ja sen tosiasian, että kotiin on vielä todella pitkä matka. Samalla alkoi sataa, onneksi vain muutama pisara vettä. Taivaalle oli noussut tummat ukkospilvet, tosin aurinko paistoi vielä. Sateen ja illan läheisyyskin alkoi painaa päälle. Ehdin ajatella, että hyvällä tuurilla ehdin kotiin ennen iltahämärää, samalla kun jo kipusin seuraavaa rinnettä ylöspäin ja olin purskahtaa itkuun, väsymyksestä.

Ohitin sen kieltomerkkisen työmaakohdan, ainoastaan nähdäkseni, että edessä näyttää tie loppuvan. Ainoastaan joku tietyömaan tie nousee jyrkästi kivivallin päälle. Epätoivo yritti hiipiä mieleen, mutta ei auttanut muu kuin lähteä kapuamaan sitä tietyömaatietä ylöspäin. Sen päälle kun pääsin, niin oli taas valtavat työmaat ympärillä, eikä näkynyt kunnon viitteitä siitä mihin päin seuraavaksi kannattaisi mennä. Onneksi tuli auto vastaan, joten lähdin sinne päin mistä auto tuli. Siitä pääsin taas seuraavaan kolmen tien risteykseen, mutta koska näin jo yliopiston, niin valitsin sen, joka vie sinne päin. Ja tuli työmaa toisensa jälkeen, kunnes lopulta olin yliopiston pohjoispuolella ihan normaalilla tiellä. Hyvä etten pysähtynyt suutelemaan asfalttia, niin ihanalta sen tien löytäminen ja sille tielle pääseminen tuntui.

Alkumatka siinäkin oli vasin nousuvoittoinen, vaan kun laskuosuudet alkoivat, tajusin että takajarru oli taas niin kulunut, ettei se pitänyt yhtään. Jyrkkään alamäkeen kovalla vauhdilla laskeminen ilman pyöräilykypärää ja ilman takajarrua oli kokemus sekin. Mieleen tuli "ihan sama" -fiilis, ja annoin mennä. Aika lailla samaa vauhtia tulin alas kuin edellä menevä mopokin. Kun lopulta pääsin kotiin, niin päiväruoka oli vielä syömättömänä kattilassa. Ilmankos energia loppui, vaikka onhan tuota vararavintoakin aikamoiset varastot. Banaania ja Mevlana-sokerikarkkeja ensiavuksi, nam. Ja jostain tarvitsisi saada paperinen kartta, jossa näkyy nämä paikalliset kylätiet läntisten tunneleiden, LunaParkin ja Dinek Mahallesin seuduilta aina tuonne Mahmutlarin pohjoisalueisiin saakka. Kartta, kiitos.