Antalyan reissu 2: Kaleiçi ja keskustaa

Antalyassa, Alanyassa ja monin paikoin Turkissa on vahvoja ja kauniita ratsastajapatsaita. Tämäkin Antalyan historiaan liittyvää sulttaania kunioittava patsas on kiehtova niin lähietäisyydeltä kuin kauempaakin katsottuna. En vaan onnistunut saamaan siitä edustavaa kuvaa noissa valo-olosuhteissa. Ja kuvassa olevan sulttaanin nimikin unohtui matkalla... TÄmän patsaan löytämisen jälkeen Vanhan kaupungin löytäminen on helppoa. Patsasta edestä päin katsottuna jatka matkaa vasemmalle.

Antalyassa tuolla alueella ranta on kuin jyrkänne. Meri on jossain kauempana alhaalla, ja kaupunki korkeammalla, rantatöyrään päällä. Pudotusta on paljon. Tästä paikasta hieman vasemmalle, itään päin, löytyi aukio, josta ensin ihailimme ja ihmettelimme vanhan kaupungin rakennustiheyttä, rakennusten kunnostusta ja kuntoa, sekä sitä, että eräässäkin seinärikkoisessa talossa asui edelleen joku (piipusta nousevasta savusta ja ikkunoista näkyvästä valosta päätellen. No, saattoihan se olla vaikka remonttiryhmä, joka lämmitti, mutta se ei tunnu niin todennäköiseltä kuin että siellä asuu joku vanhus, joka on tottunut asumaan ko talossa, asunut siinä koko ikänsä. Arveluja vain. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, että noin tiheään rakennetussa yhteisössä olisi haastavaa asua, ts. ei sopisi kummallekaan meistä avarampaan ympäristöön tottuneesta. Mutta on meillä MAhmutlarkin, tiuhaan rakentamisen ja tiiviin asumisen nykypäivän esimerkki. Ja moni sielläkin viihtyy.

Vanhaa kaupunkia oli mukava katsella ylhäältä, mutta sen läpi kävely oli tällä kertaa hyvin epämiellyttävää. Osin se johtui siitä, että olimme kai pukeutuneet liian varakkaan näköisesti, ts. olisi pitänyt näyttää köyhemmältä resupekalta. Osin johtui siitä, että turiseja liikkui tosi vähän, ja kaikki mahdolliset kauppiaat yrittivät repiä hyötyä irti näistäkin vähistä kulkijoista. Siis vanhan kaupungin läpi kulkiessasi joudut kävelemään kauppiaitten ja erilaisten pikkuputiikkien ohi. Yliaktiivista ja aggressiivistakin kulkijoihin kohdistuvaa huutelua oli joka askeleella. Yhtään korttelia ei päästy kävelemään niin, etteikö joku kauppias yrittänyt puoliväkisin kiinnittää huomiota, tivata mistä olemme kotoisin ja saada meidät pysähtymään eteensä, jäämään kiinni otteeseensa.

Kaksi vanhaa konkaria käveli enimmäkseen tyynen rauhallisesti, mihinkään vilkuilematta ja mitään kenellekään sanomatta kauppiaitten ohi, niin nopeasti kuin se vaan oli mahdollista. Pariin kertaan sanoin kyllä "gerek yok" tai "hayır, yeter" kun tuntui jo, ettei sitä pakkomyyntiä jaksa kuunnella enempää. Mutta eiväthän he lopettaneet. HArvinaisen epämiellyttävää, nyt kun Alanyassa on päästy siihen, etteivät kauppiat enää saa huudella ja pakkomyydä. Alanya on rauhoittunut, Antalya ei. KAikkein tehokkaimmaksi kauppiaan hiljentäjäksi osoittautui se, kun he "Terve terve, terve terve" huutelujen myötä saivat vastaukseksi "niin, se tarkoittaa terveyttä, ettei ihminen ole sairas, ja sitä käyttivät vanhukset aikanaan".

Vanhan kaupungin katuja olisi ihana kävellä kaikessa rauhassa, ja katsella vanhoja rakennuksia ja niiden yksityiskohtia, kuulostella millaista elämä siellä on mahtanut olla. Jos tämä vaan olisi mahdollista. Nyt se oli lähinnä pakollinen läpikulku-helvetti, sillä en tiennyt muuta reittiä alas satamaan, ja juuri sinne halusimme. Satamassa oli hiljaista ja ihana rauha. Aurinko paistoi sinne lämpimästi, eikä viileät tuulet ylettyneet sinne missä liikuimme. Tuntui keväiseltä. Siellä olisi voinut viettää hyvinkin rentouttavan päivän, koko päivän.

Yksi laivuri huuteli laivareissulle, yritti myydä, muttei liian innokkaasti. Laivat ja veneet kelluivat kaikessa rauhassa. Ihmisiä istuskeli tai käveli siellä täällä, otti valokuvia, joi virvokkeita ja kohotteli kasvojaan aurinkoa kohden. Tunnelma oli kohdallaan. Satamassa heti laivojen vieressä kohoaa upeat, vanhat linnoituksen muurit ja kasvaa isoja ja vehreitä puita. Muureista oli vaikea ottaa kuvaa joka kertoisi kokonaisuudesta edes kohtuullisen osan, ja näissä seuraavissa kahdessa on vain pieniä otteita. Noita portaita pitkin mekin kävelimme ylös, ja yläpäässä valitsimme hiljaisempia sivukatuja siinä toivossa, että välttäisimme kauppiaitten huuteluja mahdollisimman paljon. Osin siinä onnistuimmekin, kun kaarsimme portaiden yläpäästä oikealle etuviistoon.

Siellä viimeisten kauppojen kohdalla tuttava halusi tutustua erään rouvan keramiikkakauppaan. Sisällä oli kauniita koriste-esineitä, joiden hinnoittelu Konyan vastaavan kaupan ja hintojen jälkeen ihmetytti enemmän kuin vain vähän. Oli esim. keramiikkalautanen, jonka rouva sanoi tehneensä itse. Ok, paljon mahdollista, mutta oliko todella tehnyt lautasenkin, vai vain kuvioinnin. Ja kuviointi oli samanlainen kuin turisteille suunnatuissa muissakin liikkeissä. MIksi ihmeessä hän tekisi samanlaista tusinatavaraa, jos kerran haluaa tehdä omaa tuotantoa. Oletettavasti hän oli maalannut lautasen itse.

Lautanen oli ruokalautasen kokoinen, ja hinnaksi rouva ilmoitti 140 TL. Jos on oma käsityötä, niin hinta oli ihan ok, tai jopa edullinen. Lautasen kuviointi käsin maalaamalla on oikeasti työlästä ja aikaa vievää hommaa, ja siitä kuuluukin pyytää asianmukainen hinta, etennkin jos on itse yrittäjä. Tuttava halusi vielä isomman lautasen, koristekäyttöön, ja sellaisiakin liikkeestä löytyi. Ylhäällä seinällä oli juuri sopivan kokoinen ja värimaailma oli mieluisa, samoin kuin kuviointikin. Sen lautasen hinnaksi rouva ilmoitti 1.400 TL. KAtsoimme lautasta ja vilkaisimme myös toisiamme sanaakaan sanomatta. Molemmilla oli ulos menessä saman suuntaisia ajatuksia. Mikä ihme teki lautasesta niin paljon arvokkaamman? Ja miksi se toinen oli sitten vain 140 TL? Rouva sanoi perusteluksi, että sen kuvion tekeminen on hieman haastavampaa ja aikaa vievämpää. No, oma kokemus posliinin maalauksesta on vain yhden talven mittainen, ja akvarelleista ja piirtämisestä vuosikausien harrastuksen mittainen. Sillä perusteella en osaa ymmärtää rouvan selitystä. Jos molemmat olivat oikeasti käsin maalattua keramiikkaa, niin sen pienemmän lautasen kuviointi oli suorastaan vaativa, isomman paljon helpompi. Vaan ei pienen ihmisen tarvitse kaikkea ymmärtääkään. LAutaset jäivät rouvalle.

Vanhan kaupungin, Kaleiçin sisältä nykyiseen kaupunkivilskeeseen palattuamme kävimme syömässä myöhäisen aamiaisen / lounaan, ja jatkoimme sitten kaupungilla kiertelyä ja muutamiin liikkeisiin tutustumista. Niin ruokapuolella kuin vaate-, kenkä- ja laukkukaupoissakin silmiinpistävintä oli iso hintaero Alanyaan nähden. AInakin näiden tuoteryhmien osalta Antalyan hintataso on Alanyaa matalampi, ja esim matkalaukkujen osalta todella paljon matalampi. Ihan samaa tavaraa, ja niiden lisäksi sellaistakin muotia, jota Alanyasta ei saa.

Tuolla ostoskaduilla kävellessä meille ei juurikaan huudeltu, vaan siellä sai kävellä ihan rauhassa, siinä missä muutkin ihmiset. Ihmisvilinä oli usein paikoin niin runsas, että se oli jopa uuvuttava harvaanasutusta Suomesta tulevalle. Antalyan suurkaupunkimaisuus ja vilkkaus näkyi palvelujen ja tuotteiden runsauden lisäksi suurena ihmismääränä ja automääränä. Antalyassa on kiva käydä seikkailemssa, ostoksilla ja kokemassa uutta ja vaihtelua, mutta kyllä Alanya on se, missä on ihana asua. Alanyaan on tällaisen reissun jälkeen entistä ihanampi palata.

Sään suhteen meillä oli tuuria, sillä Antalyassa olon aikana emme jääneet sadekuurojen alle. Pilvinen sää vaihtui iltaa kohden puolipilviseksi, ja näimme jopa vilaukselta sinistä taivasta ja auringonkin. Kaupunkikiertelyllä sää oli mainio. Antalyaan kannattaa mennä käymään talvikuukausina, jolloin turistien määrä ei ole yhtä runsas kuin kesäisin, eikä keskustat polttavan kuumia.

Tuo viereisessä kuvassa oleva, erittäin monipuolinen liike, koukutti meitä molempia. Koriste-esine- ja sisustustavarapuoli muutenkin oli hämmentävän runsas. Löysin itsekin sieltä sellaisia tuotteita, että teki mieli ostaa ne heti mukaan, mutta ei vielä. VAsta sitten kun on oma koti. On vähemmän muutossa kannettavaa tavaraa.

Tuon elämyksen jälkeen oli aika suunnata kohti bussiasemaa. Olimme kaupunkibussien ja raitiovaunuliikenteen ytimessä, alueella, josta meni molempien reitit. Ensimmäisen kerran Moovit Appia käyttäessäni kävi niin, ettei se antanut ollenkaan raitiovaunuliikenteen aikatauluja. En tiedä miksi. En muistanut edelliseltä kerralta minkä nimisillä raitiovaunuilla pääsisimme täältä Otogarille, muistin vain että välissä oli yksi vaihto, joten jouduimme turvautumaan bussiliikenteeseen. Jestassitäkarusellia.

Jos olisin ollut viisas, olisimme menneet raitiovaunulla lentokentän reunustalle, ja ottaneet sieltä bussin Alanyaan, sillä tuolta meni suora raitiovaunuyhteys lentokentälle. Mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että mokaan sillä välillä ja joudumme jonnekin hukkaan. Siksi odotimme bussia, ja odotimme ja jäimme bussista ja odotimme taas. KC35A tms bussi meni nenämme edestä. Oletimme että seuraavakin tulee joskus lähimmän tunnin sisällä. Emme nähneet. Lukemattoman monta bussi meni. Niiden valotaulussa ilmoitettiin paikkoja, johon ne ajavat. Kysyin eräältä, jonka valotaulussa luki Otogar, ja kuljettaja ilmoitti että emme me sinne aja, että pitää odottaa 93 tai 99 bussia. Mitä???


No, sellaisiakaan busseja ei tullut. Miksi hän niin sanoi? Tuli bussi, jonka keulassa luki, että se menee bussiasemalle ihan sisäpihalle asti. Ihmisiä tungeksi bussin oven eteen, meni sisälle ja mekin siinä muutaman sekunnin ajan odotimme että pääsemme sisälle. Vaan ei, eivät ne neljä edessä ollutta ihmistä menneetäkään sisälle, vaan ainoastaan jäivät siihen eteen seisomaan ja odottamaan jotakin muuta bussia. Se haluamamme bussi lähti heti. Odotimme taas, ja odotimme. Noin 45 minuutin kokonaisodottelun jälkeen erään bussin keulassa luki taas, että se menee bussiaseman sisäpihalle asti. Ryntäsimme havaitsemamme mallin mukaan heti kyytiin, ja pääsimme bussiasemalle. Siellä ostimme liput, ja 5 minuutin kuluttua lähti bussi kohti Alanyaa. 

Illan pimeydessä Alanyaan päästyämme satoi. Tämä arkanahka osti sateenvarjon, edellisten rivin jatkoksi, kun ei halunnut kastua. Koska molemmilla oli nälkä ja jano, päivän suht vähäisen juomisen ja syömisen jäljiltä, päädyimme byMuzzi BlueNightiin syömään. Myöhemmin iltayöstä kotiin saapuessa unta ei tarvinnut odotella. Väsynyt reissaaja nukahti saman tien, ja 12 tuntia tuli nukuttua. Sen jälkeen olikin kivasti energiaa kirjoittaa ja neuloa, tehdän päivän kotiaskareita ja suunnitella lähitulevaisuutta.

Antalyan reissu 1: Tünektepe Teleferik

Antalya Tünektepe ja Teleferik, Konyaltı sahılı 14.1.2020

Viime viikolla intuitio sanoi, että käyn Antalyassa Vanhassa kaupungissa ja samoilla shoppailukaduilla kuin mitä aiemmin olemme käyneet. Laitoin viestiä tuttavalle, jonka kanssa yleensä sinne reissaamme, ja kävi ilmi että hän on kaukana poissa vielä jonkun aikaa. Jaa-a, mikähän tuokin tunne oli, mietin, ja jätin sen omaan rauhaansa. No, maanantaina tapasin Suomesta lomalle tulleen tuttavan, ja kävimme syömässä kolmen ruokalajin perinneaterian Esma Hanımın Yeri -ravintolassa. Siinä ruoista ja jutustelusta nautiskellessamme tuttava kysyy, että voisiko olla mahdollista että lähtisin käymään Antalyassa hänen kanssaan. Sieltä se tuli.

Ensimmäinen elämyskohteemme oli Tünektepe

Pohdimme erilisia toteutusvaihtoehtoja, sillä hän oli jo etsiskellyt erilaisia mahdollisuuksia tutustua Antalyaan ja joihinkin Antalyan elämyksellisistä kohteista. No, Antalya on elämyksellinen jopa niinkin, kun vaan menee sinne. Mutta asiaan. Hän oli löytänyt mm. suomalaisten järjestämiä pikkubussireissuja, joissa ajetaan useampaan kohteeseen yksityisesti kerätyn ryhmän kanssa. Kyseiset ryhmämatkat myydään Facebookin suljetuissa ryhmissä, ja niissä oli ilmoitettu selkeästi hinta, aikataulu, kohteet ja ilmoittautumistapa. Sekin on ihan kelpo tapa reissata, kun haluaa helpon ja valmiiksi järjestetyn tavan kertaluontoiselle päivämatkalle.

Ensinäkymät Tünektepeltä Antalyan kaupungin ylle

Aamulla kello soi 6.30 ja oli puhe katsoa millainen on sää, ja päättää sitten ähteekö vai ei. KAtsoa, mikä ihana ilmaisu. Katsoin ikkunasta ulos ja näin vain pimeyttä. EI ollut mitään mahdollisuutta nähdä onko pilvistä vai ei tms. Koska ei satanut, ei edes tihkusadetta, niin oli ehdottomasti hyvä reissusää. Kello 7.45 olin Otogarilla, isolla bussiasemalla, ja siihen aikaan oli lähdössä Alanyalılar-pikkubussi Antalyaan. Tuttava ei ollut vielä saaunut, joten se Alanyan paikallisliikennöitsijöiden pikkubussipalvelu jäi testaamatta. Lähdimme klo 08 Güney Akdeniz -bussilla, jonka liput maksoivat tämänketkisen perushinnan mukaisesti 30 TL per henkilö (Alanya-Antalya).

Tünektepeltä länteen päin, jopa pilvineen hienot näkymät

Antalyassa olisimme voineet jäädä pois myös lentokentän tuntumassa, ja matkustaa sieltä spåralla, tramwaylla vanhan kaupungin liepeille, tämän erään keskustan ostoskaduille.Koska tuttava ei ollut käynyt Antalyan keskustassa eikä Otogarilla, isolla bussiasemalla, niin menimme samalla bussilla sinne asti. Perillä kävi ilmi, että Güney Akdeniz -bussifirmalla on Antalyassa maksuton pikkubussipalvelu jatkokuljetuksena kodin tms kohteen lähistölle. Kerroimme, että olemme menossa Tünektepelle, ja pikkubussipalvelu ajoi meidät jonnekin, jonkun keskustan kadun bussipysäkille, ja sanoivat että tuosta pääsette bussiin KL08, joka menee suoraan Tünektepelle

Mutkainen tie taivaaseen? Etene hitaasti.

IStuimme bussissa reilun puoli tuntia, ja päädyimme bussien kääntöpaikalle. Se näkyy tuolla ensimmäisessä kuvassa. Useampi bussilinja päätyi Tünektepen vierelle. Bussien kääntöpaikalta oli noin 300 m tuolihissien ala-asemalle. Lipun hinta oli ehkä 15 TL. En ole varma kun maksaja ja lippujen haltija oli toinen henkilö. Alhaalta katsottuna näytti ensin siltä, että nousu on hurja, ja tuolihissimatkakin saattaa olla vatsanpohjassa tuntuva. Nyt ei tuullut, ja tuo pitkä, pitkä hissimatka oli rauhallinen ja miellyttävä. Oli upeaa katsella hetki hetkeltä paremmin avautuvia maisemia. Aurinkoisena päivänä näkymä lienee hurmaava. Hieno se oli nytkin.

Tünektepen näköala-, kahvio- ja huoltorakennus.

Kuvat ovat siinä järjestyksessä, kuin mitä näimme maisemia tuolihissistä ulos tultuamme. Tünektepen pohjoispuolelta lännen ja etelän kautta itään päin.

Ylhäällä oli tämä valkoinen rakennus, joka näytti vuosikausia sitten rakennetulta. Tänne on ennen tuolihissejä tultu kai autoilla ihastelemaan näkymiä ja nauttimaan hyvästä ruoasta yms. Ravintola täällä oli nytkin, mutta yllättäen alhaalta tai täältä ylhäältä ei löytynyt tasokasta ruokaravintolaa, jossa olisi oikeasti voinut nauttia maukkaan aterian. Alhaalla söimme aamiaiseksi kolan ja sipsejä... ylhäällä totesimme, että syömme myöhemmin jossain Vanhan kaupungin liepeillä.

Vuoret ovat viehättäviä...

Lämpimällä ja aurinkoisella säällä tuolla ylhäällä viihtyisi pitkään kuvaamassa ja katselemassa, nauttimassa ympäristöstä. Siellä oli elämykselliset maisemat, joille kuvat eivät tee oikeutta, sekä hyvä energia. Tünektepellä kannattaa käydä kiireettä ja kaikessa rauhassa. Nyt oli pilvistä ja osin tihkusadekuuroja, ja useita korkeita vuorenhuippuja oli pilvien peitossa. Myöskin näkymät kaupungin ylle olivat utuisen pilvisen rajalliset. Silti kaupungilta pystyi tunnistamaan joitakin yksityiskohtia, mm. lentokenttä näkyi ja Laran putousten tienookin näkyi sään hieman kirkastuessa. Vanhankaupungin Kaleiçin satamakohdan pystyi tunnistamaan. Tästä alueesta onkin heti huominen kuvakertomus. Myös Aquariumin alue oli tunnistettavissa. Sinnekin tullee mentyä jonakin kauniina päivänä. Härnäsin matkaseuraani Perhospuistossa vierailemisella, mutta hän ei innostunut siitä kohteesta lainkaan. Minua se kiinnostaa, paitsi jos käy ilmi että siellä on myös hämähäkkejä tai käärmeitä. Oletettavasti ei ole.

Tünektepeltä kohti Kemeriä

Viereisessä kuvassa oleva rannikko oli kaunista, kerroksellista katseltavaa, tosin sen kauneus ei oikein tallentunut kuviin. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin tuo on nimenomaan Kemerin suuntaan vievää tietä, mikä näkyy tuolla rantaviivan tuntumassa. Tien vieressä näkyi olevan jokin huvijahtisatama. Merellä, tämän paikan edustalla oli paljon laiva- ja veneliikennettä. Useita rahtialuksia odotti jonnekin satamaan pääsyä. Pieniä veneitä liikkui edestakaisin kontrastina massiivisten rahtialusten armadalle. Näky oli kiehtova tällaiselle kaukana merestä kasvaneelle maakravulle.

Näkymä Tünektepeltä itään kohti Kaleiçiä ja lentokenttää

Edellisen ja tämän kuvan väliin jäi kaunis uimaranta-alue laajoine puistomaisine osineen ja grillauspaikkoineen. Näkyi siellä olevan jokunen kahvila- ja huoltorakennuskin, muttei niin paljon kuin mitä Alanyan rannoilla on. Rauhallisen ja rentouttavan oloinen rantaosuus. Jos asuisi Antalyassa, niin tuolla tulisi todennäköisesti vietettyä kesäaikaan paljonkin aikaa.

Tästä paikasta otimme saman bussin KL08, ja matkasimme sillä Kaleiçin tuntumaan. Tosin jäimme pois hieman suunniteltua aiemmin, ja kävelimme aika paljon rannan seudun pikkukatuja ja puistoalueita pitkin, ennen kuin saavuimme vanhan kaupungin luo. 

Busseihin ja raideliikenteeseen tarvitaan AntalyaKart-maksukortti, ja sen voi ostaa info- ja myyntikojuista, joita on tärkeimpien ja isoimpien bussi- ja raitiovaunupysäkkien lähistöllä. Kortti maksanee noin 5-10 TL. Minulla oli vanhempi, pahvinen 4:n latauskerran kortti, eikä sitä voinut ladata noissa automaateissa. NAinen, jolta kysyin neuvoja, antoi meille lahjoituksena itsellään käyttämättömänä olleen viereisen kortin. Sydämellinen kiitos <3 . Korttiin on helppo ladata kolikoilla tai seteleillä haluamansa summa rahaa, ja lataus tapahtuu kätevästi latausautomaateilla, joita on useiden pysäkkien lähistöllä. KErtamaksu oli jotain 3.10 - 3.20 TL luokkaa, en muista tarkkaan.


Huominen teksti jatkaa tästä.

Nainen, kaunis kukkanen

Alanyan ihanat värit auringon laskiessa 15.10.2019

On ihanaa olla nainen.

Voi huoletta olla juuri sellainen kuin on, eikä tarvitse olla paras, rikkain ja osaavin mies kovassa bisnesmaailmassa.

On ihanaa olla nainen.
Voi mennä ja tulla juuri sen näköisenä kuin huvittaa, vaatteita ja tyylejä vaihdellen. Välillä voi näyttää suosta revityltä, halutessaan voi olla viimeisen päälle chic, ja välillä hurmaava ihan missä tahansa asussa.

On ihanaa olla nainen, 
äiti, puoliso, rakas, osa perhettä ja sukua, toisinaan kavereiden kesken ja joskus yksinäisyydestä nauttien. Voi olla sitä mitä jaksaa ja haluaa, sitä mikä kutsuu ja kutittaa.

Olla ihanainen, ihana nainen
on parasta mitä voi itselleen tehdä. Kun itse rakastaa itseään joka mutkassa ja kurvissa, koroilla ja ilman, ihan reunasta reunaan niin myötä kuin vastamäessäkin, on vapaa olemaan juuri sitä mitä on. On vapaa olemaan ihana nainen.

On ihanaa olla nauravainen nainen,
nauttia naisen logiikalla elämästä, ottaa aurinkoa kynttilänvalossa sateen hämärtäessä ja ilostuttaa pelkällä läsnäolollaan, ainakin lemmikkikissaa.

Tässä on hyvä olla

~  ~ ~  


Minulla on kirjoitustehtävä, johon haluan kuulla ehdotuksesi. 

Kirjoitan novellia, jonka aiheena on 

• Rakkaustarina Alanyasta, suomalainen eronnut nainen ja turkkilainen vapaa mies. 

Kyseessä on onnellinen, romantiikkaa tihkuva tarina, jonka tapahtumapaikat ovat eri puolilla Alanyaa (/Turkkia), siis ihan oikeita, konkreettisia paikkoja, joilla on jotakin annettavaa. Paikkoja, joilla on luonnetta ja voimaa; jotka voivat sekä yllättää että olla yllättämättä.


Voisitko listata tuohon kommentteihin ainakin pari paikkaa, joihin haluat että vien tarinan henkilöitä. Kiitos. Kommenteissa on normaali valvontaprotokolla, ja kaikki asiaan liittyvät ja muutenkin tavalliset kommentit tulevat kyllä näkyviin. Jos kirjoittamani novelli jää heikoksi, tai epäyhtenäiseksi tms, niin jaan sen blogissa joka tapauksessa. Jos saan sen pysymään kasassa ja kutkuttamaan alusta loppuun, tai ainakin suurimman osan matkaa, niin se tulee painotuotteena saataville. Runko on jo pitkälle kasattu, henkilöt ja monta muuta asiaa synnytetty, mutta tapahtumapaikkoihin voi vielä päästä vaikuttamaan.

Mikähän on tarina tämän muraalin takana?

Niin, ollaan siinä pisteessä että sukan kutominen loppuu nyt. Jo edellisen sukkaparin aikaan aloin kaivata kirjoittamista, siis suorastaan Kaivata. Ja se on hyvä se. Neulominen teki tehtävänsä. Ruotsissa aloitettu Dream Project jatkuu nyt lämmin nauru ja tunteiden palo silmissä. Osansa asiaan tekee myös se kesäinen vetoni, että jos juniori tekee lopputyönsä joulukuuhun mennessä, niin minä kirjoitan kokonaisen novellin julkaisukuntoon. Juu, näyttää siltä että juniori lopultakin tekee lopputyönsä. Eh he hee, apuva ja Jipii! Saan siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tuon loppuun. Eräät teistä ovat lukeneet "Miehenkäyttöoppaan" alkua... Tämä on tavallaan sitä tarinaa, mutta eräänlainen esipuhe sille.

Sitten vielä päivän isot ilon aiheet. Istuin bussissa matkalla tanssitunneille, kun pysäkiltä nousi kaksi vanhempaa, pyöreää naista bussiin. Molemmat olivat taatusti vanhempia kuin minä, kukka-salvarihousuisia ja huivipäisiä ja hyvin eloisia ja iloisia. Toinen istuutui saman ikäiseltä näyttävän miehen viereen ja toinen käytävän toiselle puolelle yhden istuttavalle paikalla. Rouva, joka istui miehen viereen oli kohtalaisen kovaääninen ja jäätävän suorapuheinen. Kun hänen puheensa hiipi vähitellen tajuntaani, aloin hymyssä suin tarkastella rouvaa ikään kuin henkilöhahmoideoita hakien.

Nainen , kaunis kukkanen

Sain ilokseni selkeän ja suoran oppitunnin siitä, kuinka vanhempi nainen hankkii itselleen miehen. Rouvalla ei ollut sormissaan mitään sormuksia, ei myöskään vihkisormuksia, ja hänen puheensa ja käyttäytymisensä tukivat olettamaa että hän oli jäänyt leskeksi. Opin oikeasti yhden näkökulman lisää siihen miten itselle otetaan hyvä mies. Siis otetaan, heti kun havaitaan sopiva, eikä kursailla tai estoilla kysymysten kanssa, ei sen enempää ehdotusten kanssa. Tavoite selkeänä aktiivisesti maalia kohden kops.

Voitko uskoa, bussista poistui hymyileviä ihmisiä. Ei ollut jurottavia eikä masentuneen näköisiä. Hymy tai hekotus oli kasvoilla kanssamatkustajilla kun ovi avautui ja he poistuivat jatkamaan päiväänsä. Kohteena olleen miehen ilmeitä en nähnyt, enkä elekieltäkään. Hän kun oli sopivasti rouvan ja seinän välissä. Rouva teki tosi monta ihmistä hymyileväksi, soi iloa ja onnellisuutta muillekin kuin itselleen. Päivän hyvä työ. Ja hän kyllä edisti asiaansakin. Minä en ikipäivänä pystyisi tuohon. Olen liian estoinen edelleen, mutta onnellinen sellainen.

Talvi iskee, täälläkin

Alanya Vercenik Pastanesi ja suklainen leivos

Olemme saaneet nauttia tavallista hieman lämpimimmistä säistä näinkin pitkälle marraskuuhun asti. Tämän päivän uutisoinneissa paleltumisvaroitus kiinnitti huomiota sen verran, että piti tarkistaa paristakin säennusteesta mitä nyt on oikein tulossa. Mitäs sieltä, talvi, niin kuin marras-joulukuulla kuuluu tullakin. Iso puistatus... mutta kaikki on suhteellista. Ja lämmittimet ovat valmiina paikoillaan, niin kuin toppatakki ja lämmin sisävaatetuskin. Antaa tulla vaan niin saadaan sekin jakso sitten menemään ohi ;) .

Tätä kirjoittaessa iltapäivällä viiden aikaan on vielä +25 C lämmintä ja aurinko paistaa utuiselta taivaalta. Neljän päivän päästä päivälämpötilaksi on ennustettu +14 C ja että yöllä meidän lähivuoristossakin mennään lähelle nollaa (+2 C). Sääennustuksessa näkyy viiden päivän sadeputki, mutta harvoin ne ihan noin pahana tähän tulee. Hyviä puolia on että luonto saa kaipaamaansa vettä pitkän kuivan kauden jälkeen, eikä minunkaan tarvitse lähteä lenkille jos sataa. ...ei kyllä aina aurinkoisinakaan päivinä, vaikka entinen naapuri sanoikin eilen, että olet lihonut paljon... iik.

Aito gözleme, nami. Valitsin pinaattitäytteen <3

Asuntoasioista sen verran, että pohdittavana on edelleenkin kumpi on tärkeämpää, asumisen laatu vai keskustan läheisyys. Jos asun keskustassa joudun tinkimään asumisen laadusta, ts. tilasta, valoisuudesta, avoimista maisemista, meren läheisyydestä, rauhasta ja hiljaisuudesta. Vastineeksi saan keskustan läheisyyden... eli keskustassa saa maksaa tuplahinnan, ja saa kaupan päälle liikenteenmelu- ja pölyhaitat, pakokaasusaasteet, baarien ja hotellien meluhaitat, ihmisten melut, ahtaat ja tunkkaiset asunnot, joissa parvekkeilla istuessa voit katsoa naapurin parvekkeella istujaa silmiin ja keskustella huutamatta jne.

Jos valitsen isomman, valoisan, uuden, tyylikkään, puhtaan asunnon, jonne mahtuu koko kalustukseni, jonka parvekkeilta ja ikkunoista on hyvät näköalat merelle, taivaalle ja vuoristoon, jossa on kuntosali, sauna ja uima-altaat vaikka merenrantakin on 1 km sisällä, jonka ympäristössä on rauhallista ja pääosin hiljaista, niin menetän keskustan läheisyyden ja maksan noin puolet siitä mitä maksaisin keskustassa ollessa. MAtkaa keskustaan vievien bussien reitille ja pysäkille on noin 200-500 metriä. Kalella olisi asunto, mutta uusi kutsuu taas. Puhtaat tilat ja lämmin sauna.

...täältä niitä saa. Koctasta vastapäätä, Obassa.

Todennäköisesti tuo keskustaan nähden nykyisestä vielä vähän kauemmas muuttaminen katkaisee aiemmat löyhät ystävyyssuhteet, sillä vain kaksi täällä usein vierailevista suomalaisista tuttavistani on näiden 2,5 vuoden aikana vaivautunut käymään tässä asunnossa. Alanyassa asuva hyvä ystäväni on käynyt tässä asunnossa kuluneiden 2,5 v aikana hänkin vain 2 kertaa. Naiset odottavat ja olettavat automaattisesti että minä tulen heidän luokseen keskustaan, koska asun niin kaukana, ja koska nämä ihmiset eivät vuosien kuluessakaan ole oppineet kaupunginosia, teitä, eivätkä itsenäistä bussilla kulkemista. Eivätkä opi jatkossakaan koska eivät halua oppia. On ihan sama missä asun, sillä heidät tavatakseni joudun itse aina menemään sinne ravintolaan mikä heitä kulloinkin houkuttaa.

Aamiaismunakas Yamac Kafen tyyliin, Kalella. 11.11.-18

Bussissa on ollut kovasti yskäisiä ihmisiä. Oli myös yksi pieni tyttö, joka yski vieressäni tauotta laryngiittiyskää. Nyt on itselläni se hetki, kun elimistö ottaa taudista mittaa. Aamulla tiedän kumpi voitti. Pientä lämpöä, lihaskipuja ja vesirokkomaisia läiskiä (ilman vettä) on. Joku virus yrittää tulla kimppuun, mutta valkosipuli-sitruuna-juoma yms on jo nielty pöpön karkottamiseksi. Tänään olisi ollut hyvä käydä aika monessa paikassa, mutta kropan ehdoilla mennään ja olen ollut kotona. Muuten... Eilen kävelin 2 km Kalelle ylämäkeen, sieltä mutkien kautta alas satamaan ja Sevket Tokukselle jne. Matkaa kertyi 7,5 km, siinä nousua 102 m ja laskua 95 m.  Tänä aamuna Oli Tuntoa nilkassa. Lisää ylämäkikävelyä, ja muutakin urheilua, kiitos! 

Antalyan IKEA ja miten sinne pääsee

Antalyan IKEAn pääovi, tuolla alakerrassa

Eilen kävimme pyörähtämässä Antalyan IKEAssa. Tämänkertainen teksti kertoo miten sinne pääsee itse julkisilla kulkuneuvoilla, tai vaikka henkilöautolla. Matkustaminen sinne oli helpoin osuus, IKEAn löytäminen oli useamman kysymisen takana ja paluukyyti ennalta hieman arvelutti, mutta onnistui käytännössä hyvin.

Bussit 1. Alanyasta IKEAn eteen pääsee julkisilla busseilla helposti. Riittää että menet Alanyan Otogarille, isolle bussiasemalle josta lähtee kaukoliikennebussit. SIellä valitset joko Alanyalılar tai Güney Akdeniz bussifirman. Vain nämä kaksi bussifirmaa pysähtyvät Alanyasta Antalyaan mennessä IKEAn kohdalla, ja vain nämä kaksi bussifirmaa pysähtyvät Antalyasta Alanyaan päin tullessa IKEAn kohdalla. Periaatteessa IKEAn kohdalla ei ole bussipysäkkiä, käytännössä nämä pysähtyvät silti molempiin suuntiin liikennöidessään.

Erikoiskahvi-kahvilan kiinteiden herkkujen tarjontaa

Bussit 2. Jos matkustat jollain muulla bussilla Antalyaan, niin voit jäädä pois lentoaseman pysäkillä, josta on 3,5 km matkaa IKEAan. Sen pysäkin vieressä on taksiasema ja taksilla on sujuva liikkua molempiin suuntiin. 

Bussit + raitiovaunu 3. Alanyasta tullessa voi mennä myös Antalyan Otogarille, isolle bussiasemalle. Sieltä pääsee bussilla 600 sekä lentokentälle että IKEAan. Itse asiassa Otogarilta lentokentälle menevät kaupunkibussit menevät IKEAn edestä, jommalta kummalta puolen isoa tietä, joten kauaksi ei niilläkään eksy. Kysyt vain sanalla Havalimanı, ja pääset oikeaan bussiin. Antalyan Otogarilta pääsee IKEAn eteen myös raitiovaunulla, jonka keulassa lukee Havalimanı Expo. Kyseinen raitiovaunu menee lentokentän risteyksestä vielä pidemmälle, Expo-alueelle saakka. Raitiovaunu kulkee ison tien kaistojen välillä, eli siis saman tien, jota pitkin Alanyan bussit tulevat ja menevät. Kun tulet raitiovaunulla, niin poistumispysäkin nimi on Altınova. 

Meidän matkamme. Lähdimme Alanyan Otogarilta kello 7.30  alanyalaisen Alanyalılar-bussin kyytiin. Matka Antalyaan maksoi 25 TL, mikä on perushinta. Bussien lähtöajat voit katsoa tutusta neredennereye.comista. Muista, että vain nuo kaksi firmaa pysähtyvät IKEAn kohdalle. Muuten, tuo Alanyasta 7.30 lähtevä bussi lähtee ennen Alanyaan saapumistaan kello 06.00 Gazipaşasta ja on 6.30 Mahmutlarissa. Seuraava bussi Antalyaan Alanyan Otogarilta lähtee klo 8.00. Matka Antalyaan kestää 2,5 - 3 tuntia, ja kauppakeskus ruuhkautuu iltapäivää ja iltaa kohden, joten sinne kannattaa mennä ajoissa niin saa kierrellä rauhassa. 

Olin katsonut ennalta, että IKEA sijaitsee METRO-tukun vieressä, 3,5 km lentokentän risteyksestä eteenpäin. Pyysin, että bussi jättäisi meidät pois Metron kohdalla, ja näin myös tapahtui. Bussi pysähtyi ison ohitustien varteen, ja tässä kohden näimme edellisessä kuvassa näkyvän kyltin. Kyltti sijaitsee Alanyasta tullessa tien oikealla puolen. Oletimme, että IKEA kylttejä näkyisi tämän jälkeenkin, mutta käytännössä seuraava oli IKEAn etuoven yläpuolella. 
Agora on kauppakeskus, jonka yhteydessä, viereen rakennetussa, uudessa rakennuksessa sijaitsee mm. IKEA. Oli siellä paljon muutakin.

Tuon ison tien varressa olevan kyltin juurelta lähtevä tie vie kauppakeskus Agoran nurkalle. Siinä nurkalla on risteys, ja risteyksestä vasemmalle katsottaessa on tuon edellisen kuvan kaltainen näkymä kohti Agoraa ja Metro-tukkua. Matkaa isolta tieltä kauppakeskuksen luo on noin 400 metriä. Tässä kohden paikanna Agoran kellotorni, sillä se helpottaa IKEAn löytymistä oleellisesti. 

Ensimmäisessä Agora-kuvassa oikealla näkyvä sisäänkäynti on Agoran pääovi, etuovi, josta pääsee sisälle kauppakeskuksen pääosaan, hieman

vanhempaan osaan. Tästä menimme mekin, kun emme muutakaan tienneet. Jos haluat suorinta tietä IKEAan, niin ohita tämä ovi ja kävele tuonne kellotornin luo. Kellotornin vieressä on portti, josta pääsee mukavalle sisäpihalle kahden kauppakeskukseen kuuluvan rakennuksen väliin. Sieltä löytyy mm. ravintoloita, joista kerron tuolla myöhemmin. Kuvat portista molemmin puolin ovat tuossa vieressä. 

 Kun tulet portista sisälle, niin vasemmassa takanurkassa on uuden rakennuksen pääovi, ja vaikkei siellä ole mitään IKEA-tekstiä isoin kirjaimin näkyvillä, niin mene

silti sinne jos IKEAan haluat. Vasen takanurkka on tuolla punaisten aurinkovarjojen alla, ykköskerroksessa.

Tämä viereinen kuva on otettu Agoran päärakennuksesta ulos tullessa. Kellotorni ja portti jää vasemmalle takaviistoon. Vielä tässäkin kohden jouduimme kysymään neuvoja, sillä kauppakeskuksessa sijaitsevien liikkeiden nimiä ei näy missään ulkona, ei IKEAn eikä muidenkaan. Tasapuolista ja toki alueen yleisilmettä tosi paljon siistivää, vaan myöskin hiukan hankalaa, kun ei tiedä mistä mitäkin etsisi.

Kun menet tuolta nurkkauksesta B-rakennukseen sisään, niin vasemmalla oli ensin jokin miellyttävän näköinen vaateliike, käytävä kaarsi oikealle ja oikealla oli keittiövälineitä ja -tarvikkeita myyvä liike. Siinä kohden näkyi jo IKEAn keltainen nimikyltti heidän ovensa yläpuolella, etuvasemmalla. Tuosta ovesta sisää astuttaessa edessä on IKEA-konseptin mukainen kauppa kaikilla mausteilla. Ei muuta kuin hyviä shoppailuja. Jos etsit wc:tä, niin ne löytyvät kuvaa katsottaessa ennen pääovea vasemmalle johtavan käytävän varrelta, heti tuosta viereltä.

Risteys ja alikulku on tuolla 5. katulampun kohdalla...

Kun sitten aikasi olet IKEAa kierrellyt ja haluat päästä kotiin, niin vaihtoehtoja on taas useampia, kuten tullessakin. Me valitsimme sen ennalta ajatellen epävarmimman, eli lähdimme etsimään ison tien varrelta paikkaa, josta joku Antalyan Otogarilta Alanyaan menevä bussi meidät mahdollisesti saattaisi poimia kyytiin. Muista vaihtoehdoista kerron tämän jälkeen.  

Agorasta kävelimme ison tien varteen samaa reittiä kuin mitä olimme sinne tulleet. Tässä vaiheessa olin onnellinen siitä, että minulla oli kannettavana vain 3 hillopurkkia, toisin kuin 

Isossa risteyksessä on Altınovan raitiovaunupysäkki

kanssamatkustajallani. Ison tien varteen saapumispaikkaamme tullessa tajusimme pari "pientä" juttua. A) Meidän pitäisi päästä ison tien toiselle puolen, jotta olemme menossa Alanyaan päin, ja ison tien kaistojen välissä menee raitiovaunuliikenteen raiteet. Tietysti siinä on kahta puolta tarpeeksi korkeat aidat. B) Ei ollut aavistustakaan alikulkupaikoista. C) Nyt tarvitsee kävellä enemmän kuin 500 m. 
Tuosta Agora-Ikea -kyltin juurelta lähdimme kävelemään Antalyaan päin, koska siellä näytti olevan iso risteys, jossa on taatusti alikulku. Risteys näytti olevan kaukana, mutta ei se käytännössä ollut. Sieltä löytyi myös raitiovaunupysäkki, ja saman tien muistui mieleen edellinen raitiovaunumatkailu. Otogarin vierestä pääsee raitiovaunulla tänne asti, ja lentokentälle jne.

Tuon alikulun jälkeen löytyi ensimmäinen paikallisliikenteen bussipysäkki, ja samalla hiipi tajuntaan se tosiasia, että ison tien varrella, siellä missä pitkänmatkan bussit ajavat, ei ole bussipysäkkejä. Ei vaan ole. Tuosta jatkoimme matkaa vielä pari sataa metriä, kunnes näimme ison tien varressa paikan, jossa selkeästi oli seisoskellut muitakin odottajia. Siitä samaisesta kohdasta alkoi myös ison tien vierustan puusto, eikä sinne puuston sekaan kannattanut mennä. Jäimme odottelemaan tien varteen sillä olimme ennalta katsoneet, että 30 minuutin sisällä pitäisi tulla alanyalainen bussi sitä tietä pitkin. Niin he tulivatkin, pysähtyivät kohdalle ja kysyivät olemmeko matkalla Alanyaan. 25 TL maksoi myös paluumatka.

Lentokentän risteyksen kohdalla on jalankulkijoiden ylikulkusilta, ja sitä siltaa pitkin pääsee sujuvasti sekä siinä kohden olevalle raitiovaunupysäkille että tien molemmille puolille. Jos ei huvita kävellä ja haluat ottaa varman päälle, niin matkusta IKEAsta taksilla tuonne lentokentän risteykseen. Tai raitiovaunulla, tai paikallisliikenteen bussilla. Tässä pitkänmatkan busseille oli parempi pysähdyspaikka ja siinäkin he poimivat matkustajia kyytiin. Tuo viereinen kuva on otettu nopeasti vasten aurinkoa Agoran pääoven edestä, johon tuli Agoran oma auto. Tuon kuljetuspalvelun käyttö on Agoran asiakkaille maksutonta, mutta ko auton reitistä Antalyan sisällä ei ole aavistustakaan. Sitä tietoa emme tällä reissulla löytäneet. AGorasta on Antalyan bussiasemalle 12 km. En tiedä meneekö tuo auto sinne saakka. Keskustaan se vähintäänkin ajaa. Ja oletettavasti se ajaa Altinovan risteyksen kautta, eli sillä pääsisi helpoiten ja halvimmalla raitiovaunulle ja tien toiselle puolen bussia odottamaan.

PAri seuraavaa kuvaa on otettu Agoran päärakennuksen sisältä. Siellä on vaikka mitä 😍

Tuo kahvilakuva ihan alussa on otettu A- ja B-rakennuksen välisen piha-alueen eräästä kahvilasta, joka oli erikoiskahvien ja -teesekoitusten herkuttelupaikka. Hintava, mutta hintansa väärti. Oli mielenkiintoista seurata kahvilassa työskennellyttä miestä hänen valmistaessaan matkaseuralaiseni kahvin ja minun teeni... ei ole mikään pussiteepaikka, vaan lähenteli taidetta. Mies tiesi mitä tekee, ja nautin kyllä lopputuloksesta. 

Matkaseuralaiseni, ruotsalainen, Alanyassa asuva nainen kantoi aika ison kassillisen tavaraa IKEAsta ulos. Minun muut IKEA-ostokseni mahtuivat pieneen käsilaukkuun, mutta kassojen jälkeisellä ruokatarvikehyllystöllä en saanut silmiäni irti ruotsalaisista Luomu-puolukkahillopurkeista. Jos jotakin täällä kaipaan, niin puolukkaa ja lakkaa lähes missä tahansa muodossa, ja tuoretta mustikkaa. Pakastemustikkaa täältä löytyy. Ensimmäinen puolukkahillopurkki tyhjeni alle vuorokaudessa. On Tosi Hyvää... 

Antalyan kauppakeskus Agoran nettisivut löytyvät täältä ja faceook-sivut täältä. Tässä on linkki heidän karttasivulleen, jossa näkyy mm kauppakeskuksen sijainti. Jos ajat sinne autolla itse, niin osoite on Altınova Sinan Mahallesi, Çağdaş Sk. No:5, 07170 Kepez/Antalya. 

Ai niin, lupasin kertoa myös vaihtoehtoisista tavoista tulla IKEAsta Alanyaan. Agoran edestä kulkee paikallisbussi numero 600. Sillä pääsee suoraan Antalyan Otogarille, josta voi ostaa liput mihin tahansa Alanyaan tulevaan bussiin. Muitakin bussivuoroja menee suoraan Agoran edestä. Osa niistä menee keskustaan, osa myös bussiasemalle. Yksi kysymisen ja kokeilemisen arvoinen vaihtoehto on tuo maksuton Agora Servis -auto. Lisäksi raitiovaunulla voi mennä Otogarille, bussiasemalle. Taksia käyttäisin vain äärimmäisessä tarpeessa, mutta kaupungin oma julkinen liikenne on varmaa ja luotettavaa. Alanyasta järjestetään pikkubussimatkoja Antalyan IKEAan, mutta löysimme halvimmillaan 300 TL maksavan vaihtohdon, jossa joutui käymään myös muissakin paikoissa. Sitä emme edes harkinneet. Bussireissu julkisilla on mukava ja vaivaton, nyt kun tietää minne menee ja miten tulee pois.

IKEAan kannattaa mennä, samoin kuin Agoraan ja Antalyaan. Niistä saa ihan mukavan seikkailun.

Käärme tuli vastaan

Alanyan värejä 1.9.2018

Aurinko laski äsken Kalen taa, jättäen utuiselle taivaalle ja hopeiselle merelle vaaleanpunertavan hunnun. Auringon laskupaikka on taas siirtynyt talvisuuntaan, tai no, aurinkohan ei siirry vaan maapallo suhteessa aurinkoon. Parvekkeella oli ennen auringonlaskua vielä yli +30 C, tosin tuo puolisulanut mittari ei näytä enää asteita. Siitä saa lukea enää kymmenet. 

Tänään kävelin noin 7 km kävelylenkin täällä lähistöllä, periaatteessa koko ajan asutuksen keskellä. Kävelin jalkakäytävää taivaalle ja eteeni katsellen, kukkivia pensaita ja läheisiä rakennuksia ihastellen, kunnes edessäni oli tuo viereisen kuvan käärme. Hyppien pomppien loikin kauemmas, eikä tullut mieleen mikään nilkkakipu. Säikähdin ihan hirveästi, sillä olin lähellä tallata tuon päälle. Onnekseni se oli liikkumattomana paikallaan, todennäköisesti kuollut. Samalla kun kaivelin kameraa laukusta menivät inhon ja pelon väreet menivät pitkin selkärankaa. Pikainen kuva, ja äkkiä pois paikalta. Täällä on useita kyylajeja, enkä ole ihan varma onko tuokin sitä sukukuntaa. Ties vaikka sen isoveli tai mamma on jo jossain nurkan takana tulossa... 

Keskenkasvuinen kauhun herättäjä jalkakäytävällä 1.9.18

Kun aiemmin kritisoin erään suomalaisen iltapäivälehden kirjoittajan tekemiä Turkki-aiheisia artikkeleita, niin sanon sen verran, että on aihepiiriä muualtakin kuin vain asunnon ostosta. Ja että yllättävän paljon tulee nyt Turkki-aiheisia juttuja. Sabas Homen suhteen on edelleen ostajan vedätys- / huijausluontoinen tilanne avoinna. Sitä s**kelin asentaja-huoltomiestä ei näy eikä kuulu. Se on kai sen luontoinen, että ei tule koskaan tulemaan ulkomaalaisen luo, vaikka Sabas Homen myyjien / omistajien kanssa sovittaisiin mitä tahansa. Tähän mennessä se huoltoukko on kuitannut jokaisen käynnin tehdyksi, eikä ole käynyt / tehnyt. Ah, alkuviikko, ah. Taistelua pukkaa. Nyt ollaan jo sillä takarajalla, ettei ole enää kuin kaksi vaihtoehtoa: 1) sanoa omistajille että käske se ukko nyt käymään täällä liikkeessä leimaamassa tuo takuukortti, ja 2) soittaa poliisille, ja kysyä voisivatko auttaa tässä asiassa. 

Siinä riippuvat taatelit, lähellä ja alhaalla

Olen liikkunut kodin ulkopuolella käsittämättömän vähän, enimmäkseen nilkan paranemista ajatellen. Eilen alkoi tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle ja iskee mökkihöperyys. Uutta seikkailua ja uusia maisemia kaipaan niin kovasti, että ostin sekä menolipun bussilla Anatolian ylängölle, erääseen miljoonakaupunkiin, että yhden hotellivuorokauden ihan kaupungin keskustaan. 

Paluulippua en vielä ostanut, sillä kaupunki on iso yli 2 milj. asukkaineen, ja nähtävää on Trooppista perhospuistoa myöten vaikka kuinka paljon. Jos viihdyn ja yksin liikkuminen siellä sujuu, niin yövyn toisenkin yön. Jos en jaksa kävellä, ja jos julkisilla liikkuminen tökkii tai muuten vaan iskee koti-ikävä tai kotiintulokomento, niin en jää pidemmäksi aikaa. Asioilla on tässäkin monta puolta, ja katsotaan kotiinpaluuta asia ja päivä kerrallaan. Busseja tulee monta kertaa päivässä, ja matkaa on muutaman tunnin matkustuksen verran. Sieltä pääsee helposti pois sitten kun siltä tuntuu. Kuvakertomusta tulee heti reissun jälkeen.

Tuijaa

Luin tänään uutisen, jonka mukaan tämän sesongin aikana on tehty uusi ennätys turistien määrässä. Hienoa. Nyt vielä hyvä syksy päälle ja vilkastusta talveen, niin pienyrittäjilläkin on ruokaa pöydässä talven aikana. Kuulin myös, että jälleen yksi tuttu suomalaisperhe muuttaa tänne aurinkoon ja lämpöön. Tervetuloa :) . Täällä on helppo viihtyä ja nauttia elämästä.

Kissanhoitajana

Jälleen olen matkustanut kimpsuineni ja kampsuineni tanssituntien jälkeen pohjoisemmaksi, ja nautin pakkasmaisemista ja Nunnauunin lämmöstä. PAtteritkin hehkuvat ja hohtavat lämpöä, joten on kovin rentoutunut olo. Iso, punainen ja kovin pörheä kissakin nauttii olostansa, ja ottaa vieraasta ilon irti. Tuo katti nauttii kissahieronnasta ihan täysillä 😁.

Ennen matkustamista tuli hoidettua työvelvollisuudet, ja leikitettyä aikuisia ihmisiä isojen jumppapallojen ja tanssiaskelten keinoin. Kaikkeen sitä joutuu, sanoi yksi, ja kolme hihkaisi saman tien innoissaan, että ihanaa kun saa leikkiä isoilla palloilla ja tanssia samalla. Kaikkeen sitä joutuu tanssinopettajanakin, nimittäin soittimeen tuli joku "oikosulku" eikä se suostunut soittamaan biisiä kuin muutaman sekunnin, ja katkaisi sitten. Ei auttanut mikään mitä keksin, ei edes tekniseen tukeen (lue: pojalle) soittaminen. Siinä tanssitunnin alussa iskee sitten tajuntaan karu todellisuus. Sali on täynnä innokkaita tanssijoita, soitin ei toimi eli ei ole musiikkia, ja koska olen opettaja ja läsnä, niin on annettava heille mieleinen ja hikinen tunti. Sanonkominämitäminähetkenajattelin. En sano. Niinä Epätoivon hetkinä, kun mietin miten tilanteen ratkaisen ilman että koko ryhmää pettyy, suuttuu tai "antaa opelle potkut", katselin tanssisalin varustelua. Pelastus löytyi seiniltä :)) . Siellä oli pitkissä riveissä kolmisenkymmentä eri kokoista fysioterapiapalloa. Ikinä ennen en ole pallojumppaa vetänyt tanssiryhmälle, mutta onneksi on sen verran kokemusta monesta muusta lajista ja henkilökohtaisesta pallojumpasta, että tuli siitä ihan kohtuullisen hikinen ja iloinenkin tunti.

Alanyaan tekee mieli, ja kovasti. Mitä enemmän pakkasta, sitä vahvemmin. Kaamos on täällä aika vahva, ja rasittava.
Tänään bussipysäkillä eräs nainen valitti sitä, kun aurinko paistaa, ettei oikein näe, häikäisee yms yms. Jos kaamoksen keskellä aurinko näyttäytyy lumisadepilvien lomasta puoli tuntia, niin kyllä se on Jippiin paikka, tai vaikka kahden hurraa-huudon, ainakin näin aurinkoihmiselle. Hämärän ihmiset toki nauttivat hämärästään ;) .

Jos lähi viikot menevät ihan ok, eikä sairastumisyllätyksiä tms satu, niin on ilo ja kunnia olla runoillassa yhdessä raavaan miehen kanssa. Iso mies, ja herkät ajatukset ja lempeän oivaltavat runot yhdistettynä tämän naisen runoihin tekevät eräästä illasta mielenkiintoisen kokonaisuuden. Odotan innolla noita iltoja.

Nyt on aika luovuttaa tämän väsymyksen edessä, ja ruveta nukkumaan. Nautiskelkaahan elämästä.