Vain yksi suklaa, ja passion

Pumpulimaista helvaa, herkkua...

-Mä voin viedä sut Mahmutlariin?😎
-Öö 😶, en ole menossa Mahmutlariin.
-Mihinkäs sinä menet?
-Kotiin, ihan muualle kuin Mahmutlariin.
-No mä voin viedä sut sinne.
-Uh😳, ei kiitos. Busseja kulkee kyllä.                                                   

Ai mistäkö oli kyse? No bussipysäkillä istumisesta. Oli ilmeisesti tukka hyvin ja kello näkyvissä. Tai tuolla miespuolisella autoilijalla oli kova naisen tarve. Ihan kivan näköinen, n. 40 v. mies sieltä sinisestä henkilöautosta huuteli, mutta kaikista edellisistä kerroista jotain oppineena en lähde kenenkään tuntemattoman enkä edes näkötutun autoon, en Suomessa enkä täällä. Tosin tiedän nähneeni tuon miehen aiemminkin, jossain, joskus. Silti.

Metrosta passionpyrettä

Lääkärikeskus Mehiläiseltä tuli nilkan magneettikuvien röntgenlääkärin lausunto ja kuvat. Iso kiitos. Ne tulevat tarpeeseen. Oli yllättävää lukea nilkan vaurioista, sillä ortopedin sanoista sai sen kuvan, että ei siellä mitään ole. Siis ei mitään leikattavaa. Eikä ole ensimmäinen kerta kun ortopediä kiinnostaa vaan leikattavat vaivat. Kuntoutusohjeita ei tullut, mutta ei se yllätys ollut. Tuo vauriokuvaus auttaa oleellisesti olemassa olevien, 2005 nilkkavamman kuntoutusohjeiden soveltamista tähän nykyiseen kokonaisuuteen, ja jos en pärjää, niin käyn täällä lääkärissä. Täällä(kin) on liikuntalääkäri. Nilkka on isosti turvonnut ja joissakin liikeradoissa aristava, joissakin kovasti kivulias. Vieläkin. Siksi tämä vannoutunut meressä uija tyytyy tänään uima-altaaseen.

Vaan mennäänpä takaisin tuohon bussipysäkille. Olin tulossa Metro-tukusta kauppakassi täynnä herkkuja, kuten painonhallintaohjelman aloittaneelle hyvin sopii 😋😋😋.

Vain yksi suklaalevy 😇

Ihan harmittomasti vaan lähdin etsimään niitä passionhedelmiä. Tuoreena en löytänyt, mutta löysin pakastettua passionpyrettä, 1 kg paketti 63 TL. Ja jotenkin vahingossa pääsi mukaan lipsahtamaan myös 1 suklaalevy. Vain 1 kpl, ja sekin tummaa suklaata, hinta 29,99 TL. Toinen samankokoinen levy maksoi 84 TL, ellen muista hintaa väärin. Taisi olla ulkomailta tuotu. Tämä murunen oli turkkilainen. Tämä on saman tyylistä kuin yksi Maraboun suklaa. Levy piti piilottaa pakastimeen sen jälkeen kun olin murtanut nurkasta palasen leikkuuveitsellä. Lempeän kaakaoista, hyvää suklaata 2,5 kg levy kanssani kahden kotona 😍. Kuinka monta päivää / viikkoa arvelet sen säilyvän pakastimessa?

Huomiselle on luvassa vuoristopäivä, ja toivon ettei siellä sada eikä ole pilvistä. Olisi ihana naistenkin nähdä vuoristo selkeän taivaan alla. Huomiselle on ennustettu aurinkoista, puolipilvistä tai selkeää päivää, ja +36 C lämpötilaa. Vuoristossa on pieni sateen mahdollisuus.
Minun tuurilla siellä siis sataa. Sateen kannalta onneksi meillä ei ole avojeeppiä. Ilmastointikin pitäisi olla, koska se on tämän vuoden mallia oleva, lähes uusi auto. Avo-Jeepin hyvä puoli on luontaisetuna tuleva, riittävä ilmastointi (ainakin auton liikkuessa). Ja asiasta hieman sivuun: Aurinko nousi tänään 6:03 ja laskee 19:52.

Metron kohdalta Cevre yolulta Gazipasa-bussi

Taas hieman lisää infoa Gazipasan lentokentälle pääsystä. Kerrankin osui kuvaan Se Auto. Tuossa viereisessä kuvassa olevan kaltaisia pikkubusseja liikkuu Alanyan ja Gazipasan lentokentän välillä parinkymmenen minuutin välein aamusta iltaan. Tuon lisäksi näkyi myös dolmus-bussi, eli tuon ja isomman kaupunkibussin välimuoto, jossa oli sama 02 Gazipasa -tunnus ja myös teksti Havalimani eli lentokenttä. Näiden hinnoittelu on jossain 7-15 TL tienoilla. En muista mitä se oli kun viimeksi menin, mutta laitan tietoa kun kohdalle osuu. Kohtahan minä sitä taas tarvitsen.

Nautiskelkaahan kesästä, lämmöstä ja toisistanne.

Laineilla napa kohti aurinkoa

Torialueen hiljaisinta osaa 5.8.-18

Konya, Nevsehir, Ankara ja Van. Nuo nimet kutkuttelevat mielessä ja tekee mieleni
matkustaa käymään jossakin niistä. Joskus. Ei juuri nyt. Juuri nyt parannellaan jalkaa, hirmuisen punaista naamaa ja punaisina hehkuvia käsivarsia. Mietin vaan äsken, että onneksi tyhmyys ei ole periytyvää, kai. Mutta ei tämä mitenkään lapsiin liity, vaan omaan "kyllä täällä on ennenkin oltu ja lyhythihaisissa ulkona kävelty -asenteeseen. Ei siis tullut pieneen mieleenikään, että olen juuri Suomesta tullut ja että yli +35 C lämmöistä huolimatta vitivalkoinen ihoni tarvitsee pitkähihaisen paidan suojakseen, muulloinkin kuin meressä.

Ihan vaan vähän kävimme kävelemässä sunnuntai-torin alueella, kun en ole juuri sitä torialuetta aiemmin kiertänyt. Sen jälkeen kävelimme vielä autovuokraamoon ja sieltä lompsin rannalle. No, rannalla onneksi laitoin aurinkosuojapaidan heti päälleni, enkä ottanut ensin aurinkoa ilman sitä, niin kuin mieli teki. Pitkähihainen, ohuenohut paita bikinien päällä ja AirCast nilkassa kävelin mereen ja viihdyin siellä yli kaksi tuntia. Olisin viihtynyt enemmänkin, mutta joku järjen hiven jossain takavasemmalla sanoi, että alahan lampsia rantaan kun eräs mies hiippaili laukkuni lähistöllä ja nosteli siinä pusseja ja muita tavaroita.

Naisten perinteisiä kuoseja ja uudempiakin

Kun pääsin rannalle ja huomasin että käsilaukku ja tavarat ovat vielä tallella, niin olo tuntui jo sen verran väsähtäneeltä, että suuntasin kulkuni suihkun kautta kotiin. Onneksi. Jo bussia odotellessa kasvoja alkoi kihelmöidä. Kotiin päästyä naama muistutti keitettyä rapua, samoin niska ja kämmenselät. Kävin ennakoivasti eilen apteekissa hakemassa 99% Aloe Vera geeliä. Arvasin että tarvitsen. Muutama tunti kotiinpaluun jälkeen on punainen vallannut vielä paljon enemmän alaa. Siksi kävi hiukan mielessä sana tyhmä. Onneksi vain vähän aikaa viivähti ja poistui, todeten ettei täydellistä ihmistä olekaan.

Täydellisiä nektariineja sen sijaan on, ja niitä osui tänään kohdalle. Tai ehkä matka "kypsytti" niistä täydellisiä, ne kun olivat mukana kuumalla rantahiekallakin odottamassa uimarin paluuta. Nektariini on parhaimmillaan silloin kun se on pehmeä ja mehukas, lähes nestemäinen, muttei kuitenkaan pilaantunut. Sellaisia nuo olivat päivän reissujen jälkeen. Torilla oli muutenkin tarjolla paljon hyvää. Esimerkiksi hunajamelonit, vaikka isoja olivatkin, olivat tosi hyvän makuisia. Mansikoita näkyi edelleen. Viinirypäleitä oli paljon erilaisia. Appelsiineja alkoi jo olla joillakin myynnissä, samoin kuin viikunoita. Avokadotkin olivat hyviä...

Vielä nämä ihanuudet kukkivat

Viikunahillon kiilto silmissä odotan että saan ostettua niitä ja keitettyä hilloa. Toinen on passionhedelmä. Toivottavasti satokausi ei ole jo kokonaan loppunut, sillä toivon että voin kokeilla niistäkin hillonkeittoa. Myin kesällä taivaallisen hyvää Paratiisi-nimistä passionhedelmäjäätelöä. Tuossa jäätelössä oleva passionhedelmäkastike oli niin iso Herkku, että passionhedelmiä aion testata / maistaa / säilöä eri tavoin. Toivottavasti niitä löytyy vielä. Passionhedelmä tunnetaan täällä nimillä Tutku meyve ja Çarkıfelek, ja sitä tuotetaan ainakin Kaakkois-Turkissa, ehkä Alanyassakin (en tiedä, arvaan). Nyt vain etsimään sitä sekä torilta että Migroksen hedelmätiskiltä, vaan ensin nukutaan hyvät yöunet.

Jalkapalloo, maaliii

Alanyasta Yeni Dünya / musmula, luumun esiäiti

Jalkapallohuuma käy kuumana :)) . Siitä puhutaan kohta. Ensin  kalastuskisasta. Gazipaşa Kahyalar (Plaj) rannalla  järjestää Alanya Sportif Olta Balıkçıları ve Spor Kulübü  lauantai-illasta klo 18:30 sunnuntaiaamuun klo 8:30 kestävän kalastuskisan. Oletan että kalastus tapahtunee rannalta, mutta tässä on taas kielimuurinpoikanen, ja kalastuskulttuurin sanastojen tuntemattomuus, niin että suomennapa siinä sitten. Kalastuksesta on kuitenkin kyse, ja lisätietoa löytyy osoitteesta www.asobder.com
sekä facebookista tältä sivulta.

Kun mainostin Alanyan pakohuonepelejä, niin eilen Yusufin kampaamossa istuessani katselin tien toisella puolella olevaa firmaa, ja kysyin olivatko he jo käyneet pelaamassa. No, rouva sanoi, että firma on jo suljettu kun ei ollut tarpeeksi asiakkaita. Hhmm. Missä mainostus? Tuskin pelkkä naapurusto riittää. Ehkä he ovatkin mainostaneet, mutta mainokset eivät ole kohdanneet potentiaalisia asiakkaita.

Asiakkaitten kohtaamisesta ja bussiin ottamisesta... Kampaamosta tullessa kävelin bussilinjani reitille, ja pysäkiltä bussiin noustessa ehdin miettiä vaikka mitä. Bussiin noustessani kuski katsoo hyvin vahvasti, voisi sanoa jopa että tuijottaa. Tunnistan, ,että olen nähnyt hänet ennenkin tällä samalla linjalla, juu, mutta hän ei ole niitä joiden kanssa olisi tullut juteltua. Samalla kun käytän maksukorttiani päätteellä, mietin, että jäikö kampaamosta jotain väriä kasvoille, onko vaatteet märät tai väriläiskäiset tai onko tukka tosi hassusti.

Tunnistan tästä kuvasta itseni

MAksettuani katson kuskiin uudestaan, ja taas hän katsoo takaisin hyvin vahvasti. Käy sitten vielä mielessä, että olenkohan vaan niin kaunis tänään, ja hymyilen kaikessa rauhassa, kuskin edelleen tuijottaessa. Samalla kun kävelen penkille istumaan, iskee tajuntaani muistikuva viikon, parin takaa. Juuri sellaisena päivänä kun olin kipeä, oli paljon ostoksia ja tarvitsi vaihtaa tähän bussiin toisesta bussista, ei bussikuski pysäyttänytkään kohdallani, ja sain odottaa pitkään seuraavaa bussia. Sama kuski. Mutta oli ainakin nähnyt minut pysäkillä, koska oli tunnistanut työpaikalleen lähetetystä viestistä, ja tunnisti nytkin. Lämmin kohtaaminen.

Ja lämpimään jalkapallopeliin. Huomenna lauantaina Alanyan oma, superliigassa pelaava joukkue kohtaa maan kovimman joukkueen, Galatasarayn. No, jotkut sanoo että Fenerbahce on kovin, ja toiset vannovat Galatasarayn nimeen. Oli miten oli, Oban uudella stadionilla on huomenna katsomot täynnä ja tunnelma korkealla. Galatasaray saapui Gazipasan kentälle jo eilen, ja kun kuljin Atatürk-patsaan takna olevan AlanyaSpor-Passolig -luukun ohi, niin jono oli pitkä.

En tiedä onko lippuja enää saatavilla, mutta jos on, niin niitä voi ostaa ennakkoon täältä passo.com -sivustolta. Sieltä löytyy koko valtakunnan jalkapalloliigamatsien liput. Matsin tapahtumamainoksen facesivu on täällä. Kello 19 Obassa alkaa tapahtua. On likimain sama häviääkö Alanya vai ei, sillä ottelulla on myös muita merkityksiä. Moni näkee fanittamansa joukkueen Alanyassa, ja käsittääkseni ensikertaa AlanyaSpor pelaa Galatasarayta vastaan. Tämä on niitä matseja, joita jopa minäkin saattaisin haluta katsoa, miesseurassa. Ei nyt ole ketään sopivaa seuralaista tuonne pelipaikalle, joten jään odottamaan pelituloksia ja tv-uutistaltiointeja asiasta.

Laukkuja moneen makuun

Tänään oli toiseksiviimeinen rabies-rokotus, ja pahoinvoinninhan siitä taas sai. Päivä on
mennyt kevyesti istuskellessa, puhelimessa puhuessa ja erään euroopan maan työlupa - id-numero - verotuskortti -asioita selvitellessä. Auktorisointiuutinen / sähköposti sieltä valtiolta tuli jo, mutta en pääse sitä lukemaan kun ei ole kyseisen maan henkilöllisyystunnusta. Laitoin tänään sinne postia, ja katsotaan vastaisivatko huomenna aamupäivällä. Jos eivät vastaa, niin pitänee soittaa sinne. Samalla tulee testattua kielitaito, tosin sanasto jota nyt tarvitaan on kaikkea muuta kuin mitä työssäni tarvitsen. Mutta asiat hoidetaan pala kerrallaan. Vuoristokylässä työskentely olisi iso vastakohta tälle nykyiselle, ja oikein mieluinen jakso.

Vaan huomenna on minun osaltani rantapäivä yhdistettynä kielenopiskeluun. Ai niin, sehän on lauantai. Ei sieltä sitten mikään viranomainen vastaa eikä ole virasto auki, eli soittelu ja vastauksen odottelu jää maanantaihin. Eletäänpä ensin lauantai ja sunnuntai, ja katsotaan sen jälkeen mitä ensi viikko tuo tullessaan. Saattaa tulla vaikka maltaita 😋 ihan oikeasti.

Sopeutunut vai ei

Päivä katosi jonnekin. Taas on ilta. Samalta tuntuu usein sellaisina päivinä kun olen tekemisissä muiden eurooppalaisten kanssa, ja kun jätän omat asiani, kotityöni tms toiselle sijalle. Tänään oli oikein hyviä keskusteluja ja tapaamisia, vaan silti jäin kaipaamaan omaa aikaa. Vieläkään ei ole ollut sitä "rennosti rannalla lekotellen" -päivää. Jokohan huomenna, ennen kuin viikko loppuu?

Paljastanpa samalla lähiviikkojen karmeimman makuelämyksen. Täällä saa kaupasta pariakin erilaista vuohenmaitoa. Maitohyllyn edessä seisoessani en useinkaan muista kumpi oli kumpaa, ja valitsen purkin värin perusteella. *puistatus* Laitoin ensin viilikuppiin kyseistä vuohenmaitoa, ja otin lehmänmaitojogurtista muutaman lusikallisen jogurttia "siemenksi", ja vatkasin ne sinne maidon sekaan. Maito odotteli tuossa pöydällä useamman tunnin happamoitumista, jogurttimaisemmaksi tai viilimäiseksi muuttumista, vaan eipä siinä hapantunut muu kuin minä. Sama oli viimeksi. Tuo UHT-maito vaan ei lähde toimimaan niin kuin tuore maito toimisi. Tyhmä kun ei ajattele loppuun asti, niin kaadoin maidon viilikupista kattilaan ja keitin siitä mannapuuroa. MAkuaisti jo ihanuuteen viritettynä maistoin ensimmäisen lusikallisen ilman kirsikka hilloa, ja tajunnan räjäytti ällöttävän makuinen tuotos. SUolaisen happaman jogurttimaisen mannapuuroinen yäk. Onneksi oli taas sitä kirsikkahilloa, joka peittää monta ei-toivottua makua. Se pelasti tämänkin iltapalan. Tuo vuohenmaito on kylmänä juodessa ihan ok, vaan kuumennettaessa siitä tulee esille sen alkuperä ja hikiset villat. En muista oliko se toinenkin samanlainen. Ehkä testaan joskus taas sitäkin, ellen sitten pöllöyksissäni osta taas tätä samaa merkkiä (jossa on kiinnostavampi purkki). Pussillinen vaahtokarkkia lievitti kokemusta ja poisti suusta sen ikävän jälkimaun. Hah, ehkä vähempikin olisi riittänyt.

Nuo viereisessä kuvassa olevat, muutaman sentin mittaiset banaanit olivat omalla tavallaan huvittavia. Ensin näpräät sen auki, vedät varovasti pienet kuoret pois pienen banaanin ympäriltä ja sitten sen voikin periaatteessa nauttia parilla suupalalla, jos on ahne. Vaikka pienempiäkin suupaloja yrittää ottaa, niin ei siitä edes montaa suupalaa tule. Vaikka nuo ovat makeita, hauskoja, hyviä ja ties mitä muuta, niin enemmän kaipaan sellaista isompaa kesäkokoa, kuin tätä loppusadon minibanskua. Onneksi toripäivä on jo huomenna, ja ylihuomenna ja lähes joka päivä. Nyt muuten alkaa tiistaibasaarin katoksen rakentaminen, joten tiistain hedelmä- ja vihannestori on jonkun aikaa jossain muualla. Edelleenkään en hahmota että missä se evakkopaikka on. Se on jossain, jossain, paikka rauhallinen, vai miten se vanha laulunpätkä nyt menikään....

Kerroin aiemmin, että minulle oli esitetty kutsu mennä Adanaan. Vaan Facebook tietää kaiken, taas kerran. Luin sieltä tämän kutsujan vastikään jakaman kuvan alta hänen kavereittensa ja hänen itsensä kommentteja, ja jos ne kommentit olivat totta, niin minulle esitetyt ovat valhetta. Ja toisinpäin. Tuli jotenkin sellainen olo, että enpä välttämättä halua mennä sinne, kun en tiedä tarpeeksi kokonaisuudesta. En tiedä mikä on totta ja mikä ei, ja juuri nyt en halua ottaa siitä edes selvää. Olen taas vanhanaikainen jääräpää.  Tiedän, että Adanan reissu voisi olla upea ja elämyksellinen, mutta ei nyt eikä tällä kokoonpanolla.

"seni yanlis birakmam" kuuluu laulun sanat tuolla pihalla matelevasta ja stereoitaan huudattavasta autosta. Miehet. Ja naiset. Puhuimme tänään paljon yhteiskuntaan sopeutumisesta ja yhteiskunnan osana olemisesta, turisti ~ yhteiskuntaan sopeutunut. Oli mielenkiintoista kuulla norjalaisten, pitkään täällä asuneiden mietteitä aiheesta, ja huomata se, kuinka samoilla linjoilla ajatuksemme kulkevat. Ehkä joskus tohdin puhua tästä enemmän. Sillä aikaa kukin voi mielessään miettiä näyttääkö, käyttäytyykö ja kuulostaako enemmän turistilta vai paikalliseen elämään ja tapoihin mukautuneelta yhteiskunnan ulkomaalaisasukkaalta.

Alanyan kuulumisia ja tapahtumia

Alanyan huominen Voitonpäivän juhla

Kun katsot Alanyan keskustan kohdalla kohti Taurusvuoria, mielellään avonaisella tai hieman korkeammalla kohdalla on linkki tässä.
seisten, niin eräässä kohden vuorenrinteitä näkyy punaisten Turkin lippujen rivistö. Tuo alue on nimeltään Tavşandamı. Nyt Tavşandamın alueella voi nähdä jotain muutakin. Rinteeseen lipurivistön eteen, alas, on laitettu 10 m korkein, valkoisin kirjaimin teksti I 💓 Alanya. Teksti näkyy sekä Kalelta katsellen, että monesta muustakin paikasta, mistä liputkin näkyvät. Myös tunneleiden jälkeen, läntisessä Alanyan sisääntulossa on vastaava, mutta pienikokoisempi teksti. Samoin itäiseltä rannalta löytyy, mutta en muista onko se Cumhuriyet MAhallesin vaiko Oban alueella. Siinä rantatiellä kuitenkin, ei niin pitkän matkan päässä Alanyan keskustasta, siis kun puhutaan liikkumaan tottuneista ihmisistä. Joillekin 100 m on pitkä matka, ja joku sanoo 100 km matkasta, ettei se nyt niin pitkä ole. Tuossa on kyse matkasta n. 1 - 2,5 km Atatürk-patsaalta itään. Vaan suuntaapa katseesi myös vuoristoon, sieltä keskustan idän puolelta tuo uusi teksti löytyy, lippurivistön alta. Lehtiartikkeliin

LEhtien uutisvirrassa eniten huimausta aiheutti siltauutinen. Jo aiemmin on uutisoitu siitä, että Alanya - Konya tiestöä uusitaan, ja että matka-aina lyhenee uuden tieprojektin valmistumisen myötä kahteen tuntiin. Nyt bussit käyttävät matkaan 4,5 - 6 tuntia, jotkut jopa 12 tuntia. Itse menin 2013 tuolla 12-tunnin bussivuorolla, ja olihan se mielenkiintoinen. Silti 2 h matkustusaika houkuttaa käymään KOnyassa useammin. Ja lähtöpäätös sillan havainnekuva.
on paljon helpompi tehdä, kun tietää että siellä voi käydä vaikka päivän reissulla, ja palata illalla takaisin omaan kotiin. Tuossa uudessa tieprojektissa on kaksi hyvin mielenkiintoista kohtaa. Toinen on pitkä tunneli (tai tunnelit). Ja toinen on tämä TUrkin korkein omilla jaloillaan seisova, 372 m pituinen silta. Rakennustyöt on aloitettu jo viime vuoden joulukuussa, ja ne etenevät hyvää vauhtia. Lehtiartikkelista löytyy mm.

www.muzkolonyasi.com  Alanyan banaaneista

SItten tuoksuja ja makuja banaanista. Ja pukuja. En enää löytänyt, mutta näin viime viikolla kuvia, joissa turkkilainen huippumuotisuunnittelija oli tehnyt jakkupuvun banaanikuitua hyväksikäyttäen. Puku oli todella kaunis sekä väriltään että muotoilultaan, ja kuvan perusteella siinä oli kaunis, silkinhimmeä pinta. Tarkempaa tietoa materiaalista, sen käsittelystä, tai ominaisuuksista en tiedä. Toteutus oli sen sijaan huomiota herättävän kaunis. Ja alanyalaiset yrittäjät ovat jatkojaostaneet banaanista paljon muutakin kivaa ja hyvää. Suomessa käytettävän käsidesin sijasta Turkissa käytetään kolonya-nimistä käsien desinfiointiin ja raikastamiseen tarkoitettua "vettä". Tuon seuraavan linkin kautta löytyy valmistajan sivusto. Heillä on banaanintuoksuisen muz kolonyan lisäksi tarjolla myös banaanin makuisia lokumuja, ja ilmanraikastin-spray, banaanin tuoksuinen. Alanya Muz Kolonyasi.

Antalyan huominen konsertti

Turkissa vietetään huomenna kansallista Voiton päivää, ja siksi Turkin lipuja sekä kulkueita ja kokoontumisia näkynee eri puolilla maata runsaasti. Perinteisesti Alanyassa on näkösällä isojakin Turkin lippuja, tapahtumia, sekä mm. kokoontuminen Atatürk-patsaalle kello 19.00.

Antalyan tapahtumista sen verran, että Antalyan Cumhuriyet Meydanin avajaisissa 30.7.2017 kello 21.00 esiintyy itse Murat Boz. Oi joi, ollapa Antalyassa... tässä on linkki lehtiartikkeliin.

Itse varustaudun henkisesti sekä hammaslääkärikäyntiin, joka on pelottava puutumisongelmien vuoksi, että alkavaan 2-6 viikon vastustuskyvyttömään aikaan. Uh, mutta tarpeen. Liikkumisesta en halua vielä luopua, tanssista vielä vähemmän :)) . Jatkan unelmointia, suunnittelua ja tiettyjen asioiden toteuttamistakin. Pysytään positiivisina, suunnitellaan tulevaa ja nautitaan elämästä tässä ja nyt.

Raakileita

Aamun alkajaisiksi hoidettiin naapurisuhteita kovin sanoin, ihan vaan kissan vuoksi tällä kertaa.

Kissa jahtasi puussa olevia lintuja, 03/2016 Alanya

Kävin palauttamassa kissan vuokraemännälleni, ja kysyin, että onko se hänen kissansa vai ei. Kyllä, mummo ilmoitti että kissa on hänen. Naapuri sitten avasi asiaa sen verran, että sanoi mummon heittäneen kissan ulos, ja ottavan kohta uuden pienen pennun, niin kuin on tehnyt jo jonkin aikaa. Mummo siis pitää kissoja sisällä pienpentuvaiheen, sen ajan kun ne ovat söpöimmillään, ja heittää ne ulos kyläkollien syötäväksi ja revittäväksi siinä vaiheessa kun ne ovat sellaisia juniori-ikäisiä. sen jälkeen nuoret ja ulkoilmaelämään tottumattomat kissat vaan yksinkertaisesti katoavat, ja kulmakunnan tappeluun oppineet kollit pysyvät reviireillään. Sanoin ihan vakavalla naamalla, että jos kissa vielä rääkyy nälissään ja huonokuntoisena ikkunani takana, eli ei ole kenenkään hoidettavana, niin vien sen eläinlääkärille lopetettavaksi. Lisäsin vielä, että jos se kakkii tai pissaa pyykeilleni tai tunkee väkisin meille "sotkemaan paikkoja", niin se pääsee hengestään. Mummo järkyttyi tästä sen verran, että otti kissan takaisin sisälle. Noin hyväluontoista kissaa en tapattaisi, etsisin sille vain uuden kodin jonkun eurooppalaisen täällä asuvan luota. Ja tuon joudun ehkä tekemäänkin, sillä en usko, että mummo pitää kissaa montaakaan päivää sisällä. Todennäköisesti kissa rääkyy jo tulevana yönä keittiöni ikkunalaudalla.

Mantelin raakileita? 03/2016 Alanya

 Toinen naapuri toi minua lepytelläkseni ison kasan kuvassa näkyviä vihreitä hedelmiä, ilmeisesti oli salaa kerännyt ne vuokraemännän mantelipuusta. Minusta ne nimittäin näyttävät mantelin raakileilta. Ainakin niissä on kaikki samat osa, tosin mantelia suojaava puumainen kerrosa ei vielä ole puutunut, eikä manteli ole valmistunut, on vain aihio. Tuossa ei myöskään ole mitään mantelin makua, vaan vaikutelma on vain kirpeä ja hapokas, kuten raaka viinimarja. Noita samoja olen nähnyt myytävänä torilla, ja ihmiset näkyvät ostavan. Tässä, kuten monen muunkin kerättävän marjan tai hedelmän kohdalla on sellainen pieni asia, jota en ymmärrä. Miksi nuokin pitää kerätä raakileita, pahasti keskenkasvuisina, kun valmiina, kypsinä ne olisivat todella suurta herkkua. Nyt se on toki helppo syödä, kun voi vaan pureksia koko karvaisen ja karhean palleron, eikä tarvitse kuoria ja aukoa. Mutta maku, aromit ja ennen kaikkea se valmiin mantelin manteliöljy, ne kaikki puuttuvat vielä tässä vaiheessa. Ihan sama kuin söisi pullataikinaa ennen paistamista -no, jutkut syövät. En arvosta malttamattomuutta, sitä, kun ei jakseta odottaa valmistumista. Ja mietin mitä teen tuolle puolelle litralle noita karvapalleroita, ja onko edes terveellistä syödä niitä sellaisenaan. Puoli litraa valmiita mantelin siemenkotia sen sijaan olisi saanut minut ja makuaistini hullaantumaan.

Eilen illalla kävimme autoajelulla Taurus-vuoriston rinteellä, tuolla Terassiksi kutsutulla alueella. Ajelimme sinne ihan muuten vaan, kauniita maisemia ja rauhaa ihastellaksemme. No, tarvitsi vain kävellä autolta 100 metriä, kun jo alkoi kuulua yhdestä pusikosta kikatusta ja toisesta jotain ihan muuta. Saman tien käännyimme poispäin, ja totesimme, että ei tänne kehtaa tulla muulloin kuin päivällä. Eikä kyse ollut siitä, että he olisivat olleet turistityttöjä kaikki, vaan ainakin toisen seurueen tytöt olivat turkkia puhuvia teinejä. Jäi maisemien ihastelu toiseen kertaan. Tarvinnee löytää joku muu paikka, jossa voi opetella yökuvausta ja kaupungin ylle avautuvan näkymän  ja kaupungin yövalojen kuvausta. 

Kypsä manteli, Alanya 8/2015

Rinneasunnon riemuja, osa 3: En ole tajunnutkaan, enkä nähnyt, koska takapihalle (kaatopaikalle) ei voi mennä, että asuntoni toisen reunan alla on jokin varasto. Naapurin rouva selitti senkin minulle, samalla kun totesi, että ne asuntooni pyrkivät rotat varmaankin asustelevat kaikessa rauhassa siellä hoitamattomassa varastossa. Sanoin vuokraemännälle aamulla myös rottaongelmasta, ja siitä, että rottien vuoksi muutan pois asunnosta heti, kun vaan uskallan ottaa sen taloudellisen riskin. Niin kauan kuin odotellaan oleskelu- ja työlupien valmistumista, ei periaatteessa kannata hukata rahaa kiinteistönvälittäjien palkkioihin, uusiin ja paljon isompiin ennakkomaksuihin ja muihin muuttokuluihin. Tässä asuessa ei ole taloudellisesti mitään huolta, eikä muutenkaan huolta, niin kauan kuin jaksaa lisätä rotanmyrkkyä säännöllisin väliajoin tiettyihin paikkoihin. Periaatteessa helppoa ja erittäin halpaa, käytännössä...

Suomessa Sairaanhoito-opistoaikoina meillä oli anatomisia kuvia, joista opettelimme sydämen osia ja eri elinten ja järjestelmien osia suomeksi ja latinaksi. Nyt olen jonkun verran saanut opiskeltua turkinkieltä ja nimenomaan elimiä. Pyrin siihen, että muistan joko latinaksi tai turkiksi, koskapa opeteltavien lista on valtavan laaja, niin ihan kaikkea en ehdi turkiksi opetella. Siksi ne, mitä muistan latinaksi, on vasta toissijaisesti turkiksi opiskeltavia. Lääkärin kun periaatteessa pitäisi tietää oman erikoisalansa sanasto latinaksi, ja uskon, että suurimman osan kanssa voimme kommunikoida turkin ja latinan yhdistelmällä. Tuossa sairaalan haluamalla asiapaperilistalla on myös yliopistotason turkinkielen testin suorittaminen, mutta en tee sitä tässä vaiheessa. Sen osalta on aivan liian aikaista. En kuitenkaan hallitse kieltä vielä tarpeeksi sairaanhoitajan työn osa-aluetta ajatellen. Ehkä jonain päivänä.

Muutama päivä sitten ostin 82 Sali Pazarista isohkon, kannellisen, punasavipinnalla olevan  savipadan. Sen sisus oli musta, ja tuli mieleen, että se on kai jotenkin poltettu. Ainakin aluksi siitä lähti pesussa mustaksi värjääntynyttä vettä. Savipata on nyt ensi kertaa oikeassa käytössä, ja on mielenkiintoista nähdä vieläkö sitä mustaa, nokimaista väriä lähtee ruokaan. Ruoka jää kyllä syömättä, jos siihen on jotain ylimääräistä irronnut. Pesin muutamaan kertaan padan jo aiemmin, ja liotin sen märäksi äsken, mutta en oikein keksinyt mitä muuta sen kanssa olisi pitänyt tehdä ennen kuin se otetaan ruoanvalmistuskäyttöön. Olisi ehkä kannattanut kysyä naapurin rouvalta, mutta silloin kun muistin, en rouvaa nähnyt, ja päinvastoin. Jos ruoka-annos menee itseäni ajatellen pilalle, niin voihan sen aina viedä katukissoille ja -koirille. Eiköhän niille kanapata kelpaa.

Alanyan sukellusvene ja eksotiikkaa

Kuvassa Pitahaya-hedelmän yksi muoto

Liikkuessani pitkin Suomen maakuntia ihmettelen mihin tieto- ja teletekniikan huippumaaksi itsensä nimennyt Suomi on kadonnut. Vai muistanko väärin, eikö tällaisilla puheilla ole nostettu kansallista itsetuntoa. Joka tapauksessa puhelimen kautta toimiva netti on tänä päivänä minulle perusvaruste, jonka toivon olevan saatavilla. Puhelimessani on kaksi simkorttia, suomalainen ja turkkilainen. Turkkilaisessa on hyvät kentät aina, paikasta riippumatta, ja tuossa tietyn firman suomalaisessa simkortissa on hyvä kenttä vain vain harvojen kaupunkien keskustassa. Turkkilainen simkortti valitsee aina parhaiten toimivan operaattorin, ja sen

kenttien perusteella Suomessa on joka paikassa joku hyvin toimiva operaattori. Suomessa liikkuessa tarvitsisin kuitenkin muutaman eri operaattorin simkortin, ja vaihtelemalla alueen mukaan olisi käytössä lopulta kohtuullisen nopea netti päivästä toiseen. Vai onko muita ideoita? Esimerkiksi eilen illalla yritin katsoa The Voice of Finlandia sekä Netin kautta suorana että Ruudun kautta jälkeen päin. Nettiyhteys tämän kaupungin tässä kaupunginosassa tällä operaattorilla on niin hidas, että viiden sekunnin videon pätkää piti ladata 20  sekuntia. En jaksanut katsoa tuolla tahdilla yhtään mitään, vaan siirryin lukemaan kirjaa. Perusmatkavarusteenani olisi hyvä olla kolmen tärkeimmän operaattorin nettiliittymällinen simkortti. Poikani sanoo, että minun puhelin vaan on niin huono... No, voi ollakin, mutta esimerkiksi Turkissa turkkilaisella Vodafonen simkortilla, ja eri maiden lentokentillä langattomassa netissä puhelimen netti toimii kuin unelma, siis oikeasti vaivattomasti ja nopeasti. Toki sieltäkin löytyy varmasti katvealueita, minun ei vain ole vielä tarvinnut liikkua sellaisella äärimmäisen harvaan asutulla ja kadulla vuoriston takamaalla. Appelsiinipuun alla netti on ollut hyvä ;).

Pitahaya-hedelmän monia muotoja

Eilen uutisoitiin Turkissa aika isostikin sita, että Turkin ensimmäinen turistikäyttöön tarkoitettu sukellusvene on esitelty Antalyassa. Kyseinen sukellusvene tulee käyttöön Alanyaan. Niin että tervemenoa vaan sukellusveneen uumenissa pintaa syvemmälle. Saattaa olla upeat näkymät Alanyankin rantavesissä. Minulle sukellusveneajelu on asia, joka jää hamaan tulevaisuuteen. Se on pelkkänä ajatuksenakin sellainen, jota en koe omaksi huvikseni. Tuo sukellusvene oli sisältä kuvien mukaan ihan kaunis, ja mielelläni annan tilaa muille... Koen sen liian pelottavaksi. Toinen mihin en pysty on sukellus paineilmalaitteilla. Ei vaan ole minun juttuni. Vielä kiitos ja kukkanen kaupungin johdolle ennakkoluulottomasta turistihoukuttimesta. Sukellusveneajelut alkavat huhtikuussa, ja laitan tänne tiedot hinnoista ja aikatauluista, kunhan pääsen Alanyaan varmistamaan ne molemmat.

Alanyassa on jo kahden vuoden ajan kasvatettu punakuorisia banaaneja. Banaani oli kuvien

Alanyan punaisia banaaneja

perusteella kivan herkullisen näköinen. Vain kuori näytti erilaiselta, punaiselta, ja sisus oli kuten keltakuorisessakin banaanissa. Kasvattaja toi puun taimen Ecuadorista kaksi vuotta sitten, ja nyt puu tuotti ensimmäisen kunnon sadon. Innostunut kasvattaja on esitellyt ja maistatellut banaanejaan. Tämä kaksi vuotta on osoittanut sen, että Alanyan ilmasto sopii tuonkin banaanilajin kasvatukseen.  Toinen eksoottinen hedelmä Pitahaya, jota myös Lohikäärmehedelmäksi kutsutaan, on sekin juurtunut Alanyaan ja tuottaa satoa ihmisten iloksi. Tätä hedelmää en ole ennen maistanut, eikä mausta ole aavistustakaan. Tämäkin on kotoisin Kolumbiasta. Suomen kaupoissa olen sitä nähnyt, mutta en ole ostanut. Gazipaşassa kasvattajalla o  1.000 taimen puutarha jo valmiina, ja 3.000 tainta on istutusvaiheessa aloittelemassa kasvuaan.

Tässä alla Alanyaan tulevan sukellusveneen kuvia :)