Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää Alanyassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämää Alanyassa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. marraskuuta 2019

Toppatakki ja pappa

Hieman erilaiset Alanyan värit
"Eläkää rohkeasti ja tarttukaa hetkeen". Tuota lausetta tyrkytetään minullekin nyt monesta suunnasta, tai se siis vaan tulee vastaan monesta eri suunnasta. Sai se sen aikaan, että tajusin olevani kadottanut tuon taidon. Lukinnut, rajoittanut, piilottanut takavasemmalle. Vielä keväällä koin, että tuo oli luontaista osaa päivittäisestä elämästä, mutta mitä tapahtui kesän työkeikan aikana? Jäin taas kiinni johonkin "en kuule, en näe, en reagoi" -moodiin. Sen saman on saanut aikaan myös Keski-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla eläminen. On siis aika murtaa taas lukot ja rajoitukset, jostain syystä itse itselle rakennetut.

Se oli siis positiivinen uutinen, ehdottomasti. Aika ajoin huomaa menneensä valitsemallaan polulla joko oikeaan suuntaan suhteessa oman elämän tarkoitukseen, tai sitten ihan hukkaan, enemmän tai vähemmän. Hetkeen tarttumisessa on jokin elämän ydin, sillä mitään muutahan meillä ei ole kuin tämä hetki. Tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet ovat tärkeitä monella tapaa, muttei niissä ole mitään mieltä jos hukkaamme tämän tässä ja nyt. Elämä muodostuu näistä hetkistä. Elämä on nyt.

Voi itku, sanon minä. Hukkasin tänäänkin monta hetkeä, monta mahdollisuutta, mutta
PArit uimarit löytyy aina, oli sää mikä hyvänsä
huomenna ehkä vähemmän. On inhimillistä olla virheitä tekevä, keskeneräinen ja elämää edelleenkin opiskeleva. Jotkut menetetyt hetket ja menetetyt mahdollisuudet silti harmittavat enemmän kuin toiset. Tänään eräs eläkeläispappa, tummuutta mukanaan kantava, pyysi minua ulos 😰 ja sekoitti minun levollisuuteni, rentouteni ja tanssituntinautintoni niin perusteellisesti, että unohdin tehdä jotakin oleellisen tärkeää. Mutta en todellakaan luvannut lähteä hänen kanssaan ulos. Yritin keksiä sivistyneen tavan poistua paikalta ilman että hän loukkaantuu, mutta seuraava tunti osoitti, että loukkaaminen lienee jatkossa välttämätöntä, siis että hän tajuaa. Tuota pappaa en kokenut menetetyksi mahdollisuudeksi, mutta järkytyin siitä sen verran, että jätin jotain muuta oleellista tekemättä. 


Jämälankakasassa on vielä jotain jäljellä
Tänään tapasin ulkona, asuinalueemme lähistöllä sen naapurustossa asuvan naisen, joka ilman lupaa vei erään käsityönä kudotun, hiukan erikoisemman sukkani parin, yritti saada myös sen toisen sukan, eikä pyynnöistäni huolimatta ole palauttanut sitä viemäänsä sukkaa. Tyynen rauhallisesti tervehdin, mutta mitään muuta ei sitten tullutkaan puhuttua. Teki kyllä mieli sanoa, että palauta se sukka, sillä toinen samanlainen on tosi vaikea tehdä,  mutta siitäkin sanomisesta luovuin. Ihan niin kuin tänään luovuin parin muunkin, vieläpä tärkeän asian sanomisesta ihan toiselle taholle. Mikähän sanomattomuusviikko nyt on menossa, tai hiljaisuusviikko, tai sanallisesta sanomisesta luovuttamisen viikko...

Näitä raitasukkia on niin helppo ja nopea tehdä
Eilen sain tietokoneen "putsattua" niin, että se toimi taas lähes normaalinopeudella. Jotain ohjelmaa tuli sitten elämään sopivasti, niin että blogitekstikin jäi kirjoittamatta. Siinä samalla kun klikkasin koneen kiinni normaalirutiinilla, tajusin että kiinni klikatessa luki "uppload and shut down", päivittää ja sammuttaa. Vähänkö meinasi kärtytys nostaa päätään, kun kävi mielessä edellisen windows-päivityksen jälkeiset ongelmat ja pitkä ja monen mutkan kautta tehty puhdistustyö, ja nyt kone ilmoittaa päivittävänsä windowsia ennen kuin ehdin tehdää sillä mitään hyödyllistä. Lievää kauhua tuntien käynnistin koneen tänä iltana. Pitkään se päivitti, mutta kas, toimii normaalinopeudella. KOhta kun alan lisätä kuvia tekstin viereen, niin näen käytännössä onko entisellään vai ei.

Jospa menisit muualle osoittelemaan sen kamerasi kanssa
Alanyaan on laskeutunut sekä talvikauden viileys että influenssa. Sekä tiistaina että tänään tanssitunneilta kotiin palatessa bussissa viereeni istui tosi pahasti rohiseva ja yskivä henkilö, joka gecmis olsun -toivotteluni jälkeen sanoo, että on kuulemma influenssaa... KOtoa tunneille lähtiessä tuli vaistomaisesti vedettyä toppatakki päälle, sillä sisällä oli tänään vain +21 C ja viileän tuntuista. Illan pimeydessä olikin viileää, ja takki tuli tarpeeseen. Tosin hiukan nauratti bussissa, kun eteeni istui lomalainen hellemekko päällä, ja minä nautin toppatakin lämmöstä. Bussin lämpömittari näytti +21,9 C. Siis viileää, ja toppatakin paikka. No, kotona ollaan siinä rajamailla että alkaa lämmityskausi. Vuokraisäntäkin komensi sähkölaskua tuodessaan, että "laita sisätossut jalkaasi, nyt on talvi ja kylmä". Lämpimiä vaatteita on jo tullut ostettua, tosin lämmin one-piece eli huppuhaalari olisi toivelistalla, josko niitä vielä löytyy.

KAikesta sään muutoksesta huolimatta rannalla on porukkaa, meressä on muutamia uimareita ja aurinko paistaa joko siniseltä taivaalta, pilvien lomasta tai pilvien takana. Paistaa se joka tapauksessa (jossakin). HUomiselle lauantaille on kaksi mahdollisuutta. Joko lähden seikkailulle esimerkiksi Gazipasaan, tai alan siivota... Lähteminen voittaa, paitsi jos sataa. Huominen näyttää mitä tulee ja mistä tuulee. KAtsotaan nyt vielä miten kuvien lisäämisen kanssa käy.

torstai 14. marraskuuta 2019

Nyt näyttää taas hyvältä, ja tuntuu vielä paremmalta

Meidän syksymme värejä täällä Alanyassa
Kone on korjattu ja pääsen taas naputtelemaan omaan tahtiin! Wuhuu! Tänään pelkkä koneen käynnistys kesti 12 minuuttia, eikä selainkaan auennut alle 15 minuutin 😣. Se oli tarpeeksi, ja sain inspiraation etsiä jonkun joka osaa diagnosoida vian ja korjata sen. Microsoft Support osasi. Windows 10:n päivitys oli infektoitunut, ja aiheutti käynnistys käynnistykseltä pahemmat ongelmat. Kiitos korjauspalvelusta, kone toimii taas. Jännä nähdä millainen kone on huomenna, uuden käynnistyksen jälkeen. Hyvä se on, uskotaan näin.

Mihinkäs sitä on elo-olo -jaarituksissa ja pyörityksissä jäätykään...

Vieläkin on lämmintä, siis turisteilla t-paitakeli ja minulla pitkähihisen paidan keli. Olen odottanut viileää talvisäätä saapuvaksi, enkä tiedä miksi, vaan ei se näy saapuvan. Onneksi ei, sillä onhan tämä +22 - +25 C sää oikein mukavaa ja kesäistä. Nyt kun 13 ikkunaa ja 4 parvekkeenovea on tiivistetty, ja aurinko paistaa pitkin päivää ensin olohuoneeseen ja sitten ruokailuhuoneeseen, niin asunnun sisälämpötila vaihtelee +22 - +32 C välillä. Se on aika paljon, mutta en henno tuulettaakaan, vaan annan päivän lämmittää asuntoa sillä yö kyllä viilentää. Ja yritän muistaa ostaa lisää tiivistenauhaa. Sitä on mennyt käsittämättömän paljon.

Sadepäivän kukkanen
Tänään pääsin ukkosmyrskyn makuun ihan ulkoilmassa, nahkakengät jalassa ja leveälahkeiset pitkät housut yllä, niin, ja ilman takkia. Sateenvarjona oli hentoisiin ja tuulettomiin pikkusateisiin suunniteltu kokoontaittuva rimpula, mutta osasin jo pitää sen reunoista kahdella kädellä kiinni samalla kun varsi oli kainalossa ja pää tuki yläosaa...ei hajonnut, ei mennyt nurin vaan ei se nyt kovin isoa alaa suojannutkaan. Olin onnellinen vedenkestävästä ripsiväristä, ja hetken aikaa harkitsin että annan satenvarjon vastaantulevalle mummolle, joka näytti kärsivän sateesta enemmän kuin minä. No, mukavuudenhalu voitti, valitettavasti.

Muutama tuttava on kysellyt miten miesrintamalla menee, joten voihan sen näin julkisestikin vastata. Hyvin menee. Ei ole mieshuolia = ei ole edes miesystävää. Rauhallista, tasaista ja stressitöntä. Tosin, olen harkinnut jo kolme viikkoa 3 viikkoa sitten ja 2 viikkoa sitten uudelleen esitettyä treffikutsua, ja tulin siihen tulokseen, että koska olen harkinnut noin pitkään, niin kipinä puuttuu, oleellista puuttuu. Siis en mene. Istun sen sijaan keinutuolissa kutomassa sukkaa 👵🙈 . Ja voi olla että elämällä on jotain muuta kehitteillä, ainakin seuraavan 50 vuoden aikahaarukalla, sanoo nirsoutunut toivossa eläjä. No, ainakin tanssin taas, ja se tuottaa takuuvarmasti enemmän iloa kuin huono / hankala mies. Niin että tulihan arvojärjestys taas selväksi?

Korvapuustien vuoro 
Olen joka viikko, monena päivänä viikossa ajatellut että tällä viikolla lähden käymään Gazipasassa. Joopa joo. Sohva on jo kuopalla yhdestä tietystä kohden, niin paljon olen siinä istunut syyskuun alun jälkeen, ja Gazipasa on vieläkin käymättä. Mikähän ajatusrajoitus minulla on tässä oikein päällä? Vaiko mukavuudenhalu? Saattaa olla että olen ennemmin takaisin Boråsissa kuin mitä ehdin tutustua Gazipasan keskustaan. Kyllä, sinne Boråsiin takaisin meno on aktiivisesti mietinnässä, mutta vasta ensi vuoden puolella, joskus, aikanaan.

Minulla oli toissapäivänä leipomispäivä pidemmän kaavan mukaan, ja tällä kertaa en vienyt naapureille ja vuokraisännälle maistiaisia, niin kuin olen aiemmin tehnyt. No, vastapainoksi molemmat leipoivat eilen. Tänään kun lähdin ulos, ei vuokraemäntä edes tervehtinyt, ja mietin mikä sitä nyt tällä kertaa ottaa päähän. Siinä vaiheessa vasta tajusin, että en vienyt heille pullaa, vaikka koko talo tuoksui korvapuusteille ja peruspullille. Olenko opettanut siihen, että aina leipoessa myös naapurusto saa jotain hyvää... iik.

Kurpitsa-kauraleipää, nam
No, hänen stressinsä saattaa kasvaa siitäkin, että haukka on syönyt kanoja, useammankin. Pikkutipuja, kukko ja yksi kana näkyi tänään pihalla. Muuta ei isosta kanalaumasta ollut jäljellä. Haukka näkyi kiertelevän tänäänkin myrskyn jälkeen. Jännä, ettei se vie tuota kukkoa. Meidän kukko on kyllä kiltti. Ei se liikoja huutele, enkä itse asiassa kuule sen koskaan kiekuvan aamulla. Joko olen tottunut, tai sillä on sikeä uni tai muita kiireitä.

Tänään Alanyan keskustassa kävellessäni silmät innosta levällään katselin kuinka on taas tullut uusia kauppoja, ruokapaikkoja, optikkoja, lääkäreitä ja vaikka mitä. Keskusta muuttuu kovaa vauhtia, ja muuttuu suurkaupunkimaisemmaksi. Siellä on tarjottavaa ja ratkaisuja, on houkutuksia ja mahdollisuuksia. On vaikka mitä. Vain juna / raitiovaunu puuttuu. Se olisikin 😍.

Antalyan ja Alanyan alueella on ollut viime vuosina useita metsäpaloja, ja niissä on tuhoutunut isot määrät metsää. Presidentin tuella viime viikonloppuna käynnistyi kampanja, jossa ihmisiä kannustettiin istuttamaan puuntaimia. Antalyan alueella sekä tavoite että tarjottava taimimäärä oli koko Turkin suurin, miljoona puun tainta. Niillä on saatu istutettua useampi hehtaari, siis oikeasti todella isoja alueita. Hieno projekti! 

Kovin on pihlajamainen, vaan on ihan muu puu. Nätti silti.
Projektista tuli mieleen myös kuvanveistäjien patsaskisa, joka on menossa kaupungintalon takana. Ja Eyes of Alanya valokuvauskilpailukin on edelleen menossa. Joulumarkkinat ovat tulossa noin kolmen viikon kuluttua. Teatterilla menee kaikenmoisia mielenkiintoisia lasten- ja aikuisten näytöksiä ja konsertteja. KAnsalaisopistollakin on opetustarjontaa, ja joillekin kursseille pääsee vielä. Osallistukaa ihmiset, ja harrastakaa jotakin. Sohvalla istuminen ei ole kehittävää, sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä 😂 sohvassa on ihan oikeasti "kuoppa".

Huomenna on taas perjantai ja kaikkea kivaa tiedossa, sade-ennustuksista huolimatta.

perjantai 8. marraskuuta 2019

Eyes of Alanya -valokuvakilpailu

Alanya ja erään sunnuntai-illan kalastaja
Muistathan, että Alanyassa on edelleen käynnissä Eyes of Alanya -valokuvakilpailu.

Kilpailuun voi osallistua maksutta viimeisen vuoden aikana Alanyassa otetulla valokuvalla. Tarkemmat ohjeet ja valtava määrä eri tavoin puhuttelevia kuvia löytyy kilpailun sivuilta, osoitteesta 

https://www.eyesofalanya.com

Kilpailuun lähetetyt valokuvat ovat nähtävillä kyseisessä osoitteessa, eli sieltä voi oikeasti ihailla sekä taideteoksia että arkisia kuvia, ja kaikkea siltä väliltä. Kannattaa käydä katselemasa ja fiilistelemässä. Osa kuvista on niin uskomattoman hienoja, ettei voi kuin ihaillen katsella ja tunnelmoida. 

Suosittelen elämysmatkaa valokuvien pariin.




keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Nainen, kaunis kukkanen

Alanyan ihanat värit auringon laskiessa 15.10.2019
On ihanaa olla nainen.

Voi huoletta olla juuri sellainen kuin on, eikä tarvitse olla paras, rikkain ja osaavin mies kovassa bisnesmaailmassa.

On ihanaa olla nainen.
Voi mennä ja tulla juuri sen näköisenä kuin huvittaa, vaatteita ja tyylejä vaihdellen. Välillä voi näyttää suosta revityltä, halutessaan voi olla viimeisen päälle chic, ja välillä hurmaava ihan missä tahansa asussa.

On ihanaa olla nainen, 
äiti, puoliso, rakas, osa perhettä ja sukua, toisinaan kavereiden kesken ja joskus yksinäisyydestä nauttien. Voi olla sitä mitä jaksaa ja haluaa, sitä mikä kutsuu ja kutittaa.

Olla ihanainen, ihana nainen
on parasta mitä voi itselleen tehdä. Kun itse rakastaa itseään joka mutkassa ja kurvissa, koroilla ja ilman, ihan reunasta reunaan niin myötä kuin vastamäessäkin, on vapaa olemaan juuri sitä mitä on. On vapaa olemaan ihana nainen.

On ihanaa olla nauravainen nainen,
nauttia naisen logiikalla elämästä, ottaa aurinkoa kynttilänvalossa sateen hämärtäessä ja ilostuttaa pelkällä läsnäolollaan, ainakin lemmikkikissaa.
Tässä on hyvä olla

~  ~ ~  


Minulla on kirjoitustehtävä, johon haluan kuulla ehdotuksesi. 

Kirjoitan novellia, jonka aiheena on 

  • Rakkaustarina Alanyasta, suomalainen eronnut nainen ja turkkilainen vapaa mies. 
Kyseessä on onnellinen, romantiikkaa tihkuva tarina, jonka tapahtumapaikat ovat eri puolilla Alanyaa (/Turkkia), siis ihan oikeita, konkreettisia paikkoja, joilla on jotakin annettavaa. Paikkoja, joilla on luonnetta ja voimaa; jotka voivat sekä yllättää että olla yllättämättä.


Voisitko listata tuohon kommentteihin ainakin pari paikkaa, joihin haluat että vien tarinan henkilöitä. Kiitos. Kommenteissa on normaali valvontaprotokolla, ja kaikki asiaan liittyvät ja muutenkin tavalliset kommentit tulevat kyllä näkyviin. Jos kirjoittamani novelli jää heikoksi, tai epäyhtenäiseksi tms, niin jaan sen blogissa joka tapauksessa. Jos saan sen pysymään kasassa ja kutkuttamaan alusta loppuun, tai ainakin suurimman osan matkaa, niin se tulee painotuotteena saataville. Runko on jo pitkälle kasattu, henkilöt ja monta muuta asiaa synnytetty, mutta tapahtumapaikkoihin voi vielä päästä vaikuttamaan.

Mikähän on tarina tämän muraalin takana?
Niin, ollaan siinä pisteessä että sukan kutominen loppuu nyt. Jo edellisen sukkaparin aikaan aloin kaivata kirjoittamista, siis suorastaan Kaivata. Ja se on hyvä se. Neulominen teki tehtävänsä. Ruotsissa aloitettu Dream Project jatkuu nyt lämmin nauru ja tunteiden palo silmissä. Osansa asiaan tekee myös se kesäinen vetoni, että jos juniori tekee lopputyönsä joulukuuhun mennessä, niin minä kirjoitan kokonaisen novellin julkaisukuntoon. Juu, näyttää siltä että juniori lopultakin tekee lopputyönsä. Eh he hee, apuva ja Jipii! Saan siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tuon loppuun. Eräät teistä ovat lukeneet "Miehenkäyttöoppaan" alkua... Tämä on tavallaan sitä tarinaa, mutta eräänlainen esipuhe sille.

Sitten vielä päivän isot ilon aiheet. Istuin bussissa matkalla tanssitunneille, kun pysäkiltä nousi kaksi vanhempaa, pyöreää naista bussiin. Molemmat olivat taatusti vanhempia kuin minä, kukka-salvarihousuisia ja huivipäisiä ja hyvin eloisia ja iloisia. Toinen istuutui saman ikäiseltä näyttävän miehen viereen ja toinen käytävän toiselle puolelle yhden istuttavalle paikalla. Rouva, joka istui miehen viereen oli kohtalaisen kovaääninen ja jäätävän suorapuheinen. Kun hänen puheensa hiipi vähitellen tajuntaani, aloin hymyssä suin tarkastella rouvaa ikään kuin henkilöhahmoideoita hakien.

Nainen , kaunis kukkanen
Sain ilokseni selkeän ja suoran oppitunnin siitä, kuinka vanhempi nainen hankkii itselleen miehen. Rouvalla ei ollut sormissaan mitään sormuksia, ei myöskään vihkisormuksia, ja hänen puheensa ja käyttäytymisensä tukivat olettamaa että hän oli jäänyt leskeksi. Opin oikeasti yhden näkökulman lisää siihen miten itselle otetaan hyvä mies. Siis otetaan, heti kun havaitaan sopiva, eikä kursailla tai estoilla kysymysten kanssa, ei sen enempää ehdotusten kanssa. Tavoite selkeänä aktiivisesti maalia kohden kops.

Voitko uskoa, bussista poistui hymyileviä ihmisiä. Ei ollut jurottavia eikä masentuneen näköisiä. Hymy tai hekotus oli kasvoilla kanssamatkustajilla kun ovi avautui ja he poistuivat jatkamaan päiväänsä. Kohteena olleen miehen ilmeitä en nähnyt, enkä elekieltäkään. Hän kun oli sopivasti rouvan ja seinän välissä. Rouva teki tosi monta ihmistä hymyileväksi, soi iloa ja onnellisuutta muillekin kuin itselleen. Päivän hyvä työ. Ja hän kyllä edisti asiaansakin. Minä en ikipäivänä pystyisi tuohon. Olen liian estoinen edelleen, mutta onnellinen sellainen.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Millä saa miehen pakenemaan?

Alanyan perjantaitorilta Atatürkille tultua näytti tältä
Pari sanaa miehistä, ainakin joistakin miehistä ja ihan kotikutoisella naisenlogiikalla. Kaikkiahan tämä ei tietenkään koske, yhtä tai kahta vaan, tai... hhmmm. Puutun taas tulenarkaan asiaan, mutta en malta olla puuttumatta. Kuinka vahva voi olla naisen vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen, siis mieheen? 

Kuinka voimakkaasti luulet että me naiset vaikutamme poikamieheen, tai vanhaanpoikaan? Onko se vaikuttaminen tai henkilöön kohdistuva vaikutus positiivista vai negatiivista? Entä kaikki ne reaktiot joita siellä vanhassapojassa tapahtuu? Tällaisia mietin tänään torireissun aikana ja pitkään sen jälkeenkin. Hyväntahtoisen naurun yritin tallettaa jonnekin missä se ei häiritse asianosaista, mutta hymylle en mahtanut mitään. Se sai tulla ja aiheuttaa lisää hämmenystä.

Ihan tuoreita, vielä kosteita maapähkinöitä kuoressaan...
Olen tottunut ostamaan vihannekset ja hedelmät aina tietyn alueen, tietyn kylän ihmisiltä, joiden myyntipaikat ovat torilla viereysten. Vuosikausien asioinnin ja kokemuksen perusteella tiedän keneltä saan todennäköisesti mitäkin vihanneksia tai hedelmiä, ja sellaisina kuin haluan. Tärkeimpänä kaikista on ollut se, että niissä hinta ja laatu kohtaavat sen, että raha menee paikalliselle perheelle suoraan toimeentuloksi.

No, tietty perhe ja sen perheen aikamiespoika ovat myös tulleet näkötutuiksi. Kerran olin grillijuhlissa, jossa ko aikamiespoika oli mukana, ja keskustelimme paljon. Hän oli oikein mielenkiintoinen mies, oli kiinnostunut tapaamaan uudestaan ja tutustumaan lisää, mutta oli käytännössä vielä paljon minua pahempi parisuhdepakoilija. Tai sitten vain etsii täydellistä prinsessaa, eikä ole vielä löytänyt. Minä kun olen jo tooosi kaukana rinsessasta. Emme siis tapailleet, mutta hän ymmärsi että olisin ollut kiinnostunut tutustumaan lisää.

...ja muutama kuoren ulkopuolella.
Sen jälkeen aina, kun hän on nähnyt minun tulevan torille, on hän joko kääntänyt selkänsä tai paennut paikalta, jos se vaan on mahdollista. Yleensä "tunnen" hänen läsnäolonsa ja tuijouksensa, ja kun sitten käännyn, näen usein hänet selin kääntyneenä. Paitsi silloin kun näen hänet jo kaukaa ennen kuin hän näkee minua. Tänään kävi niin. Itse menin vain tyynen rauhallisesti ohi, mutta katsellen vastakkaisen puolen myyntipöytiä. Kolmen pöydän päässä käännyin katsomaan mitä hänen äidillään on myytävänä, sillä usein hänellä on hyviä tuotteita hyvään hintaan, ja kas, aikamiespoika oli karannut paikalta.

Minulla ei ollut aikomustakaan mennä pöydän luo tai jututtaa heitä, ei edes tervehtiä, sillä tapahtuneesta on jo vuosia ja olen oppinut tietämään ettei hän halua tervehtiä. Silti hän seuraa jos liikun alueella, katselee ja vaivautuu pakenemaan paikalta jos arvelee että saatan tulla pöydän luo. Yleensä en edes reagoi tapahtuneeseen, mutta tänään tilanteessa oli jotakin erilaista. En osaa sanoa mitä, muuta kuin se, että ainakin aikaa on kulunut niin paljon, että luulisi kaiken jo unohtuneen.

Arvaa jumittiko puoleksi tunniksi kesken kaiken???
Hänen toimintansa perusteella itselläni nousi vaan tahaton nauru ja ajatus siitä, että kuinka vahvasti hän edelleenkin mahtaakaan kaikkien näiden vuosien jälkeen kokea läsnäoloni. Hyvin mielenkiintoista. Ei johda mihinkään toimenpiteisiin tai tapahtumiin, mutta on silti äärettömän mielenkiintoista. Ihmisen sisäinen maailma kaikkineen on uskomaton aarrearkku yllätyksineen ja monipuolisine, käsittämättömine reaktioineen. Toki ne reaktiot ovat käsitettävissä kunkin omassa maailmassa, kun tietää taustat, tunteet ja ajatukset, mutta ulkoapäin katsoessa kuinka vähän voimmekaan tietää toinen toisistamme. Kuinka vähän voimme ymmärtää toisiamme, kun olemme kuitenkin vain katsetuttuja. 

Vaikka hetket ja ihmiset muuttuvat, ja jotkut asiat silti eivät muutu... kai.

Torilta vielä toinen juttu. Päätin että tänään löydän kardemummaa (kaküle), ja siksi lähestyin maustemyyjiä. Kysyin kahdelta sellaiselta, jotka muistan jo vuosia myyneen mausteita samoilla myyntipaikoilla joka perjantai. Ensimmäinen oli itse varattuna toiselle asiakkaalle, mutta hän hihkaisi apulaiselleen että on sitä tuolla. Apulainen näytti ensin jotain vihreää, en edes kunnolla nähnyt mitä, ja sanoin ettei se tuollaista ole, vaan etsin mustia siemeniä. TArjosi sitten mustakuminaa, ja sanoin taas etten etsi tätä. Sitten hän näytti taas jotain linnunsiemenen näköisiä, ja sanoin ettei ne näitä ole, ja kävelin toisen myyjän pöydän luo. 

Kardemumman siemenkotia siemenineen
En ehtinyt lukea mausteiden nimiä nimikylteistä, kun myyjä jo kysyi mitä etsin. Kyllä meillä on, ja ihan tuorettakin vielä, sanoi hän ja näytti samanlaisia vihertäviä linnunsiemenen näköisiä kuin aiempikin myyjä. Vasta siinä vaiheessa tajusin kysyä, että mitä tuon sisällä on. Kuvassa näet ne "linnunsiemenet" mitkä oikeasti ovat kardemumman siemenkotia. Niiden sisällä on pieniä mustia siemeniä, joita mistoin ennen ostopäätöstä, ja jotka jauhan huhmareessa ennen kuin sekoitan pulla- ja pikkuleipätaikinaan. 

Suomessa kardemumma myydään usein pitkässä muoviputkilossa jauhettuna (tai ainakin niin oli vuosia sitten kun olen sitä siellä ostanut), eivätkä nuo kuvassa näkyvät siemenkodat mitenkään muistuttaneet sen muoviputkilon sisältöä. Etsin kuitenkin kardemumman siemeniä, koska kuulin että siinä muodossa niitä löytyy täältä. No, ehkä seuraavalla kerralla kun tarvitse niitä, käyn sen ensimmäisen myyjän luona sanomassa että oikeassa olit, en vaan tunnistanut niitä. Onneksi erehtyäkin saa, täydellisiä kun emme ole, emmekä sellaisiksi tule.

Meille on luvattu neljän päivän rankkasade- ja ukkosmyrskyjakso todella kauniin, aurinkoisen ja lämpimän viikon jälkeen. Piti ihan viesteistä tarkistaa, ja aika moni tuttava on käsittääkseni tulossa tänne juuri tänä viikonloppuna. Ehkäpä sääennusteet eivät pidä paikkaansa, ja sateet purjehtivat toisesta kohtaa ohi. Tällä hetkellä näkyy kasvava kuu ja todella kaunis tähtitaivas. Hyvä keli unelmoida 😍

maanantai 23. syyskuuta 2019

Viikonlopun elämysmatka Konyaan

Konyasta löytyi kaunis kahvila 21.9.2019
Pidempi päivitys... Torstain ja perjantainvälisen yön parin tunnin unilla aloin pakata matkalaukkua joskus kukonlaulun aikaan. Armas pihakukkomme kiekaista kajautti sen verran päättäväisesti, että herätyskellon soittoa odottava heräsi siihenkin ääneen. Turha siinä oli enää vastaan pyristellä, herätty mitä herätty, joten tavaraa laukkuun vaan. Ja sen jälkeen pois laukusta, sillä eihän kolmelle päivälle paljoa tarvitse. Ja uudestaan laukkuun, sillä sää voi muuttua, ruokaa saattaa tippua vaatteille, pulu saattaa kakkia päälle... höpö höpö, pois laukusta että jää tilaa ostoksille, kun mukana on vain pieni, lentokoneen matkustamoon hyväksyttävän kokoinen laukku.

Kun tuota typerää otan - en-ota - otan -showta oli kestänyt aikansa, niin lähdin lopulta kohti bussiasemaa lähes tyhjällä matkalaukulla, pienimmällä. Matkalla bussipysäkille yritin katsella kaukoliikennebussien aikatauluja neredennereye piste comista. Parin yrityksen jälkeen oli todettava, että tuo sivusto on muuttunut radikaalisti, ja sieltä näkyy minulle vain yhden ainoan bussifirman aikataulut. Päätin luottaa tuuriini, ja jollei sitä olisi, niin onhan bussiasemalla aina kahvi- ja ruokapaikkoja joissa voi kuluttaa aikaa tuntikausia, jos sellainen tarve tulee. Ei tullut. Pääsin Kontur-bussin kyytiin niin että ehdin juuri ostaa lipun (70TL) toimistosta. 


Kahvia, pähkinöitä ja kaikkea kuivaruokatavaraa
Bussimatka oli miellyttävä hyvin ilmastoidussa, tilavassa ja hajusteettomassa bussissa. Paluumatkalla sen sijaan erehdyin ottamaan Özkaymakin bussin, kun en enää muistanut että heillä on useissa busseissa auomaattisesti ilmaan hajusteita ruikkivat ilmanraikastimet. Ennen kuin tunti lähdostä oli kulunut maistui Özkaymakin ilmanraikastinliuos jo suussa, nenä oli turvonnut umpeen, aivastelutti ja useampi matkustaja alkoi yskiä koko matkan ajan kestävää yskää. Se vietävän aparaatti ruiskutti liuosta ulos tosi tiuhaan, eikä henkilökunta tajunnut vaikka iso osa matkustajista kärsi pienen tilan ylihajustamisesta hengitystieoirein. Heidän busseissaan on itselle osunut ainakin 3 kertaa sama ongelma. No, matkustusvälikin on ollut sama, eli saattaa olla sama bussi. Liian monet autoilijat käyttävät noita epäterveellisiä kemikaalisotkuja, joita ilmanraikastimiksi kutsutaan.


Erään puiden katveessa olevan toriaukion nurkalta
Hyvissä ajoin saavuin Konyan bussiasemalle, matkustin jo tutuksi tulleella raitiovaunulla keskustaan ja aloin etsiä hotelliani. Löysin noin 500 metrin päähän, ja sitten googlen kartta alkoi näyttää mitä sun sattuu. Huomionarvoista oli se, että vaikka kysyin hotellia väärällä nimellä, niin minut ohjattiin silti oikealle hotellille. Siinä oli taas jonkinlaista johdatusta mukana. Samalla kun tajusin kysyneeni väärän nimistä hotellia, tajusin myös sen miksi google näyttää ihan eri paikan kuin missä hotelli aiemman karttamuistikuvani perusteella on... vika ei ollut googlessa vaan hakijassa, eli siis ihan oma moka.

Mesnevi Otel oli ihan ok. Se oli siisti, ei näkynyt tai haissut kosteusvaurioita, ei tullut oireita, aamupala oli hyvä ja henkilökunta mukavaa. Lisäksi hotellin sijainti oli mieluinen, se kun oli eräässä keskustassa, lähellä bussi- ja raitiovaunureittejä ja lähellä isoja ja monipuolisia shoppailualueita. Myös kulttuurikeskus, museoita ja historiallisia kohteita oli lähistöllä. Hotellin hinta-laatusuhde oli hyvä. Minulla oli matkalaukku auki ja tavarat levällään koko vierailun ajan. HUoneeseen ei tultu ilmoittamatta eikä tavaroihin koskettu. Se oli hintansa väärti. Suosittelen, jos etsit perustason siistiä ja turvallista hotellia.


Kastanjapuu ja isot kastanjat, Alaaddinilta
Konya on Konya. Se on sekä rakastettava että raivostuttava. Konyassa on vahva ja tosi kauas ulottuva kulttuuritausta, paljon historiaa ja tosi paljon nykypäivän koettavaa. No, onhan se yli kahden miljoonan asukkaan vireä kaupunki. Konyan hintataso on paljon Alanyaa halvempi, silloin kun et tule huijatuksi. Reissussa raivostuttavinta oli se, että yli 50% ostoksista tulin hintahuijatuksi. Ruokapaikoissa en muistanut kysyä ENNAKKOON paljonko haluamani ruoka maksaa, ja maksoin parissa eri paikassa yli kaksinkertaisen hinnan. Oli pakko maksaa, koska olin jo syönyt ruoan, enkä ollut kysynyt hintaa etukäteen. Tosin sanoin kyllä ääneen, että ruoka ei ollut tämän hinnan arvoinen. Myös tosi ärhäkkäästi ja yliaktiivisesti ravintoloihin ja kauppoihin huutelevat ja jopa lähes iholle tulevat sisäänheittäjät olivat epämiellyttäviä...

Toinen oli basaarin tapaiset vaate- ja tavarakaupat. Koska oli turisti ja turistin näköinen, niin jouduin noissa kaupoissa maksamaan haluamistani tuotteista 1,5 - 3 kertaisen hinnan paikallisiin asukkaisiin nähden. Oli todella ärsyttävää ja epämiellyttävää joutua kokemaan kerta toisensa jälkeen se, että vaikka hintalapussa lukee hinta 10 TL niin minulle se on 30 TL vain siksi että olen yabancı ja turisti. Tämän esimerkin hinta euroiksi muutettuna ei ole paljoa, mutta se on vain yksi pieni esimerkki. 

Kolmas ärsyttävä ja epämiellyttävä tekijä oli kerjäläiset. Heti bussiasemalla turkkilainen vanha nainen "käy kimppuuni" nostamalla kasvojeni eteen roskilla täytettyä muovipussia, ja hokemalla Osta, Osta, Tarvitsen rahaa. Hän ojentaa puolitäynnä olevaa pientä nenäliinapakettia ja vaatii rahaa. VAstaan englanniksi, että en ymmärrä, ja rouva poistuu jupisten jotakin. Kun käännän selkäni, niin hän heittää koko muovipussin roskapönttöön, ja jatkaa kävelyään lähes samaan suuntaan kuin minä. Ammatti- tai elämäntapakerjäläinen??? Turkki uutisoi juuri parin päivän sisällä, että sosiaaliapua saa jokainen tarvitseva henkilökorttia / henkilöllisyyttä vastaan, ja kuukausittainen summa oli muistaakseni max 1.300 TL, mikä on huomattavan iso summa tässä yhteiskunnassa. Ts. jos ei tupakoi, ei käytä sitä alkoholiin eikä uhkapeleihin, niin siitä riittää vuokraan ja ruokaan hyvin.


Paljon ruuuja Alanyalle. Nämä Konyasta.
Mukavaa sen sijaan oli liikuskella pitkin isoa kaupunkia. Nähdä, kuulla ja kokea asioita. Shopailla ja kierrellä niin monessa kaupassa, puodissa ja basaarikadulla kuin sielu sietää. Ja sietihän se. Käveltyä tuli tosi paljon, valokuvia, kokemuksia ja kirjoitusideoita kertyi paljon. Ja matkalaukkukin oli tullessa ääriään myöten täynnä, enimmäkseen sellaisia vaatteita, joita Alanyasta ei saa. Jollen olisi niin pettynyt viimeisistä hintahuijareista, niin olisin käynyt myös perhospuistossa ennen kotiinpaluuta. Nyt(kin) se jäi tekemättä, vaikka oli yksi matkan pääkohteista. Ei vaan riittänyt into kaiken sen muun jälkeen. Tuli sellainen olo, että koti kutsuu.

Kun Alanyassa on viimeisinä vuosina saanut tottua liikkumaan kaupungilla ihan rauhassa, ilman että kukaan huutelee, ja hintojen vedätys ja kaikenlainen epärehellisyys on oleellisesti vähentynyt, niin Konya muistutti karulla tavalla siitä kuinka miellyttävä, turvallinen ja vapaa kaupunki Alanya on. Tämä reissu vaan vahvisti sitä, kuinka paljon tykkään Alanyasta. 

Oli taas kiva reissuta ja nähdä maailmaa, ja iso ilo palata kotiin. Oi Alanya oi 😍.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Ihana palata kotiin Alanyaan

Iltarusko hemmotteli meitä Landvetteriltä lähtiessä
Naapurin mamma huutelee kanoja koolle, kai laittaakseen ne yöksi häkkiin turvaan. Päivisin nuo höyhenpeitteiset kullanmurut juoksentelevat pitkin pihoja, teitä ja tienvieriä, ihan konkreettisesti vapaina. On ollut tosi hauska kohdata kyseiset kanat ja Herra Kukko tuossa ajotiellä, ja katsella kuinka sujuvasti ne juoksevat pitkähköt portaat ylös kun lähestyn niitä. Meilläkin on pihassa ruskeita ja mustia kanoja ja yksi kukko. Näin ja kuulin ne tänään kun kastelin keittiön parvekkeen ruukun multaa istutuskuntoon. Kukon kuulin aamulla, joskus auringonnousun jälkeen. 

Yläkerran rouvan poikkeuksellisen meluisia keittiöpuuhia kuuntelin iltayön, mutta ne eivät kuitenkaan oleellisesti häirinneet yöuntani, tulivat vain läpi. Ruova on ollut taas kovin hermostunut kun palasin kotiin, tai, no, mistä minä tiedän vaikka olisi hermostunut muulloinkin. Herra sen sijaan oli pihamaalla hyvinkin puheliaalla ja sovittelevalla tuulella, kun tapasin heidät lähtiessäni vihannes- ja hedelmätorille. Tapasin myös naapurin, jota en ole ennen nähnyt, mutta hän ei puhu suomea, turkkia eikä englantia, ja minä en osaa saksaa kuin muutamia lauseita. Ei siinä kovin paljon keskusteltu, käteltiin ja hymyiltiin vaan.


Ekan torireissun jälkeen vähän täytettä
Kroppa on ollut "järkyttynyt" Ruotsin viileistä päivistä tänne 36-40 C lämpötiloihin siirryttyään. Ehkä osansa teki myös se, että ekat 14 tuntia olin ilman juomavettä, kun oli uusi vesikuski, joka ei löytänyt tätä paikkaa ennen kuin sai entiseltä vesikuskilta neuvoja ja lisäohjeita. Minun ohjeitani hän ei jaksanut kuunnella. Selitin kai liian pitkästi. Lähipäivät ovat olleet kärttyisen väsyneitä ja sellaisia "älä puhu minulle juuri nyt, äläkä ainakaan vaadi mitään"-päiviä. Tänään viimeisimpänä yllätyksenä matkan monista yllätyksistä Ruotsi "potkaisi takaisin", kun sieltä tuomani blender olikin moottorivikainen, toimimaton, täysin rikki. Kaikista, tai oikeammin sanottuna useimmista Ruotsin reissun kommelluksista ja tapahtumista kerron tuolla Ruotsiin töihin välilehdellä sitä mukaa kuin jaksan ja ehdin niitä kirjoitella. 

Positiivista on myös ollut, ja paljon. Kotiin paluu on tuntunut ihanalta, todella ihanalta 😍. Harvinaisen kaivatulta. En muista näinä kuluneina Turkin vuosina ainoatakaan kertaa, jolloin tunne olisi ollut näin vahva. Näihinkin palaan lähi päivien teksteissä tavalla tai toisella.

Kun ennen lähtöä kerroin puhelinvaikeuksista, niin kerrotaan nyt ratkaisukin. Kävelin TürkTelekomin ovesta sisälle, ja onnekseni vuoronumeroni osui BayramAlille. Hän on ollut näiden vuosien aikana lähes aina juuri se henkilö, joka ratkaisee ongelmat jos niitä on, ja osaa myös tarjota sellaista ratkaisua josta pidän. Nytkin hän teki puhelinliittymästä paperit, ja kysymättä laittoi siihen sellaisen tarjouksen josta olin hyvilläni. Lisäksi hän valikoi numeroita, kunnes eteen osui niin helppo  numero, että hymyilytti. "Eikös olekin hyvä numero" hän vain sanoi. Sieltä poistuin hymyssä suin, ja poistuessani puhelimessa toimi jo uusi liittymä kaikkine ominaisuuksineen. Kiitos.


Nyt oli pitayan hinta kohdallaan, joten otin testiin...
Vodafone sen sijaan aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia laskuttamalla liittymästä joka on suljettu, jonka olen kertaalleen irtisanonut, ja jonka he itse ovat sulkeneet koska en antanut heille lupaa myydä passi- ja henkilökorttitietojani kolmansille osapuolille (rajoittamattomasti). Tässä lähi päivinä, kun olen taas tarpeeksi energinen ja riittävän vahvalla tuulella, joutunen käymään ainakin kerran vielä Vodafonen toimistolla kysymässä perusteluja heidän toiminnoilleen ja vaatimassa liittymäsopimuksen purkua. Olen myös varautunut siihen, että ne ryökäleet laskuttavat vielä pitkään tuota liittymää jollain tekosyyllä. Silloin ei auta kuin maksaa ja todeta olleensa tyhmä kun oli heidän kanssaan aikanaan sopimuksen tehnyt.

Eräs ystävä sanoi, että "ei niitä sun tekstejä jaksa lukea kun ne on liian pitkiä". ...tuli vaan tässä kohden mieleen, kun näin että taas tästä tulee pitkähkö. No, kenen mittapuulla on pitkä ja kenen jotain muuta. Minun mittapuuni on se, että lopetan kun mieleen pullahtaneet asiat on sanottu, ja siihen asti kirjoitan. Lisäksi pyrin siihen, että enimmäkseen tekstit ja asiat pysyvät positiivisen puolella. Vielä pari ilon aihetta.


...ja tykkäsin. Hento, miellyttävä maku, lusikoitava hedelmä
Päivällä tulee, tai käy pieni ilmavirta mereltä päin, läpi talon ja vuoren rinnettä ylöspäin. Nyt kun on ilta käy ihana, viilentävä ilmavirta vuorenrinnettä alaspäin ja merelle päin. Vaikka on kesä, niin kaikki kolme parvekkeen ovea ja ikkunoista moni voivat olla auki ilman hyttysverkkoja tms. Mitään muita ei ole tullut sisälle kuin satunnaisia ampiaisia, ja nekin vain pikavierailulle. Nyt on taas asunto sopivasti jäähtynyt, joten tämä mamma nauttii iltapalaa ja matkaa unille. 
Ja se toinen ilon aihe on tuo tuore ja maukas turkkilainen ruoka, niin toreilla kuin oikeissa ruokaravintoloissa ja lokantaseissakin...

Nautiskelkaahan illoistanne, missä sitten olettekin. 😊

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Erilainen päivä

Alanya 23.3.2019
Joskus on hetkiä, jolloin omia tekemisiä ei arvioida kenenkään muun mittapuun tai ohjeistuksen mukaan, jolloin vain mennään ja tehdään se mikä oikealta tuntuu. Tänään oli sellainen päivä, tuli toimittua intuition ja omien tuntemusten mukaisesti. Välissä on ollut useampiakin päiviä, jolloin on tehty niin kuin lomailijat tms haluavat, ja sekin on välillä ok. Jos liikuit tänään Alanyan keskustassa etkä ymmärtänyt turkin kieltä, niin tuen osoituksesta oli kyse. Koska en tohtinut enkä ehtinyt kuvata marssijoita, niin kuvasin vain etujoukoissa tulevia ratsukoita. Viereiset kuvat on otettu kiireellä ja ihmismassan puristuksessa...

Alanya 23.3.2019
Meillä Alanyassa on aivan ihana kaupunginjohtaja. Hänellä on tietoa, taitoa ja sydäntä sekä vahva tuki ja toimiva verkosto. Toivon hartaasti että hän jatkaa kaupunginjohtajana myös maaliskuun viimeisen päivän vaalien jälkeen. Kaupunginjohtaja ja häntä tukevat tahot halusivat järjestää tänään kävelyn, johon kutsuttiin mm. häntä ja vaaliliittoa tukevia henkilöitä. En ole kansalainen enkä äänioikeutettu, mutta menin silti koska arvostan suuresti hänen tekemäänsä työtä. Oli uskomaton fiilis kun kymmenien tuhansien ihmismassa lähtee samalle kävelylle kaupunginjohtajan, maakuntajohtajan, ulkoministerin ja monen muun eturivin poliitikon kanssa tukeakseen kaupunginjohtajaa ja maakuntajohtajaa tulevissa vaaleissa. Alanya 💗 

Alanya 23.3.2019 odottavat perässä tulevia
Niinpä tuntikausia ulkona, taivasalla oleskelun myötä kasvojen värikin vaihtui vaalean kalpeasta punakaksi, jälleen kerran auringon suosiollisella avustuksella. Ihan loppuun asti en voinut olla mukana kun en tajunnut suojata ihoa ennakolta. Ei tullut mieleen että tapahtuma kestää noin kauan. Alanyassa sää on kuin Suomen kesässä parhaimmillaan, eli auringon puolella on lämmintä ja varjon puolella palelee (siis kuumempaan tottunutta kuumemman sään ihailijaa). Sateet ovat jo harvinaisempia, aurinko on pääasiallinen riemu, ja päivälämpötilat liikkuvat +20-25 C lukemissa, yölämpötilat +10-15 C tienoilla (ennusteen mukaan). Huhtikuulle siirryttäessä lämmöt nousevat huomattavasti, jee.

Alanyan Kalelta pari päivää sitten
Tänään on ollut ensimmäinen päivä, jolloin oma kunto on jo ok. Aamulla vaaka kertoi, että painoa on pudonnut enemmän kuin mitä on ollut tämän viikon tavoite. No, miten suklaata kaipaava vanhempi nainen toimii kauppaostoksilla karkkihyllyn kohdalla, kun muistaa aamun punnituksen tuloksen? Päättää korvata päivän ruokavaliossa olevan välipalan, 4 rkl pähkinää, yhdellä, pienellä pähkinäsuklaapatukalla 😎😁😂... ihan vain hemmotellakseen itseään, ja palkitakseen itseään siitä että on kestänyt tämän rääkin. On ollut rankkaa, mutta näyttää toimivan, joten jatketaan tavoitteeseen saakka. 

Alanyan Kleopatrarannan uutta ilmettä 23.3.2019
Potkulautailusta sen verran, että pitkien matkojen potkuttelu, ja varsinkin myös loivaan ylämäkeen potkuttelu, ottaa yllättävän paljon myös käsilihaksiin ja yläselän lihaksiin. Ja mitä pidemmiksi matkat ovat tulleet, sen tärkeämmäksi on tullut tasapuolinen molempien jalkojen käyttö: eli siis joudun laskemaan 1,2,3,4... Kevyessä ajossa 30 per puoli, vastamäessä ja kovemmassa vauhdissa 20 - 25 per puoli niin lihakset ovat ok vielä ajon jälkeenkin. Tänäänkin tuli ajettua aika tarkkaan 10 km, tosin kahdessa erässä, ja loppumatka lujaa. Kroppa kestää jo hyvävauhtista ajoa ilman ongelmia, joten kohta alkaa houkuttaa kokeilla miten juoksu sujuu. No, onhan se ihan eri juttu kuin potkulautailu, kun nivelten päälle tulee vajaat 80 kg, mutta kokeillaan taas sitten, kun juoksu tarpeeksi vahvasti kutsuu.

Alanyan lähiajan tulevista tapahtumista muistuu mieleen vain yksi, eli vaalit viikon päästä. Sen jälkeen on taas toisenkinlaisia tapahtumia tiedossa. Ja minulla on se aikomani Gazipasan kaupunkireissu edelleen tekemättä. Ja ratsastusreissukin on vielä tekemättä, mutta ensin haluan mahtua vanhoihin ratsastushousuihini ja olla varma kropan, käsien ja jalkojen riittävästä lihasvoimasta. Olisihan se nyt tosi noloa jos ei liian kireiden housujen tai voimien puutteen vuoksi pääse kiipeämään edes pienen hevosen satulaan 😅. Eikä ne hevosetkaan hirveitä kilomääriä jaksa kantaa. Siis Gazipasan reissu on tulossa ennen ratsastusreissua...

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Väriä elämään ja ylle

Tulevalle keväälle ja kesälle
Lämmin sää ja upea ukkonen kutsuvat taas parvekkeelle. Hämärässä ja pimeässä salamointia on kiehtova seurata, ja jyrinä on sitä luokkaa että kuuluu kyllä kunnolla sisällekin. Vähän ennen sateen tuloa ja ukkosen alkua ehdin käydä 8 km lenkillä, tosin tullessa vauhtia oli enemmän kuin pitkiin aikoihin sillä sateen saapumisen näki jo kaukaa. Myös viilenevä ilma kertoi omaa tarinaansa. Itsesuojeluvaisto sai liikkumaan nopeammin ja ihan jaksamisen äärirajoilla. Itse asiassa juuri sen takia oli oikein hyvä lenkki ja nyt on sopivasti rento olo.

Mites suomalaisrintamalla? Eräs vanha,
Poistuvaa kevät-/
hieman jo ehkä höpsähtänyt suomalaispariskunta kävi v**tuilemassa mökkiasioista "joku kontti tai paska parakki kuitenkin"-tyyliin, ja samalla utelivat lisää juoruamisen aiheita. Toinen suomalainen ihan asiasta tehden halusi kertoa kuinka hän tietää että rouva X juoruaa rouva Y:stä kaikkea kamalaa, eikä rouva X tajua sitä lainkaan. Ja se sitä ja tämä tätä ja blaa blaa blaa. 
Voi olla että annoinkin lisää juoruamisen aihetta, mutta sellaista, että kun ne tulee jossakin vastaan, niin edelleenkertojalle saa kyllä nauraa. JOtenkin nuo ihmiset olivat sen oloisia, että halusivat että heistä kirjoitetaan. JOten kirjoitettu on. Ihmiset ovat mielenkiintoisia. Onneksi on olemassa myös niitä ihan tavallisia suomalaisia, täälläkin. Ja myös lomalle tulleita tuttavia ja ystäviä. Jee!


Mitäs arjessa muuta? Yläkerran mamma ja miehensä ovat olleet taas hiljaisia ja omaan elämäänsä keskittyviä. Se viikon arvio osui aika lähelle. Turkkilais-ruotsalais-kaveririntamalla olemme nauttineet auringosta, hyvästä ruoasta ja juomasta, musiikkiviihteestä, elokuvista, liikunnan ilosta ja monivivahteisista keskusteluista, niin kuin vain kavereiden kanssa voi nauttia. On päivitetty kuulumisia, tehty reissusuunnitelmia, jaettu  lähiajan suunnitelmia ja tulevaisuuden haaveita, mutta ei ole ollut tarvetta käyttäytyä edellisen kappaleen tyyppien tavoin. Kaikenlaisiin ihmisiin törmää, sitä ei voi välttää. Voi vain päättää mihin lähtee mukaan ja mihin ei.

Shoppailusta pari sanaa... nyt kannattaa mennä kauppoihin kaikkien niiden, jotka rakastavat värejä. Värejä on, on puhtaina perusväreinä ja murrettuina, vahvoina ja hentoina. Nämä kuvat ovat kaupasta jossa tuli ahaa-elämys värien läsnäolosta. Kauppa oli uusi meille, jokin aika sitten avattu, ja sellainen jossa ei välttämättä tule käytyä toista kertaa. Mutta iso plussa väreistä. Tuosta jatkoimme matkaa Kotoniin, ja sielläkin oli varejä... pitkiin aikoihin en ole löytänyt niin mieluisia vaatteita, kuin mitä nyt löysimme.

Elämää päiviisi <3 

tiistai 26. helmikuuta 2019

Etelää kohti 😍

Alanyan ranta kutsuu <3
Postilta tuli jokin aika sitten kännykkään ilmoitus, että uusi oleskelulupa on saapunut😍. Jee! On taas yksi vuosi "paketissa". Lähtiessä tuota tietoa ei vielä ollut, ja poistuin maasta ensimmäistä kertaa mukanani pelkkä leimattu paperilappunen. Jännä nähdä onnistuuko maahan paluu tuon paperin kanssa yhtä helposti kuin virallisen oleskeluluvankin kanssa. Toivottavasti. Kohta sekin tiedetään. Niin, Suomen jakso on taas tältä erää ohi, ja on paluu Alanyan arkeen.

Ehkä omituisin asia mitä matkalaukusta löytyy, on saparokoukut. En löytänyt niitä Alanyasta. Etsin tuollaisia isoja, joilla kiinnitetään kattoon esim. riipputuoli, nyrkkeilysäkki tai voimistelurenkaat. Nyrkeilysäkkikin löytyy, mutta Suomen varastosta, ei Alanyasta. Lähinnä riipputuolin ja voimistelurenkaiden takia halusin nuo koukut. Vanha selkä ja heikenneet lihakset nauttivat roikkumisesta ja renkailla temppuilusta...oletettavasti, alkujärkytyksen jälkeen 😂. Ja riipputuoli rentouttaa aina, antaa voimaa ja jopa hyvä unet.

Jos omituisista asioista puhutaan, niin jatketaan vielä vähän. Päätin pari viikkoa sitten, että menen seuraavan kerran kampaajalle vasta silloin kun pikkuinen omakotitaloni on harjakorkeudessa. Marssijärjestys se on näilläkin asioilla ;) . Tonttiehdokkaita on jo parikin, vaan molemmat ovat kaukana merestä. Onneksi ovat ihanassa laaksossa, johon näkyy öinen Linnunrata ja päivän vaihtelevat valot ja varjot. Ja jossa kuuluu sammakoiden kurnutus sekä mustarastaanlaulu, joskus jopa kavioiden kapse.

Vuosi sitten irrotettiin jumiin jäänyt kilpikonna
Kaikella on merkityksensä, joka menemisellä ja tulemisella, paikalla ja ihmisillä joita kohtaat. Kohdattuasi jonkun et ole enää sama ihminen kuin ennen sitä kohtaamista, ja tämäkin asia ja mahdollisuus tekee elämästä hienon matkan. Minulla oli ilo kohdata työpaikka, jossa työskentelystä nautin. Lisäksi moni ihminen, moni persoona jäi hyvällä tavalla mieleen, jotkut syvällisestikin. "Vadelmavenepakolainen", "pintaa syvemmältä ajatteleva juniori" ja "enkelin höyhen" ovat sellaisia naisia, jotka säilyvät muistoissa eri syistä. Lisäksi jokainen heistä vaikutti tietämättään oleellisesti seuraaviin kahteen runokirjaan. 

Odotan innolla hetkeä jolloin pääsen taas kirjoittamaan. Kun vuokraisäntä on kuitenkin tunkeutunut asuntooni ilman lupaa, ja kun siinä tapauksessa soitan poliisit paikalle heti mennessäni, niin hiukan hirvittää millaiseksi asumisrauha muodostuu sen jälkeen. Joka tapauksessa oman turvallisuuden, pankki- ja identiteettiturvallisuudenkin takia on parasta tehdä ilmoitus jos asunossa on käyty. Kävi siinä miten tahansa, niin tulevat lähiviikot ovat "valitettavasti" suht tiukkaan aikataulutettuja, ihan lukujärjestykseksi asti. On kahden kielen opiskelua, runojen kirjoittamista ja turkinkielen materiaalin työstämistä (silloin kun tiimille sopii), kuntoilua ja ystävien tapaamista yms. 

Lukujärjestyksen tärkeimmät: ranta, meri ja uudet seikkailut 😂😍

perjantai 7. joulukuuta 2018

Voihan säilötyt oliivit

Alanya, Damlatas ja pelargonian alku
Sopimusten siirrot, jee! Niistähän yleensä riemu nousee. Meillä on nyt olemassa mahdollisuus tehdä sähkösopimuksiin, -laskuihin ja -maksuihin liittyviä asioita netissä. Siksipä minäkin innoissani menin kyseiseen nettipalveluun websube.ckakdeniz.com.tr, ja yritin luoda itselleni tunnukset. Yritin udelleen, ja uudelleen ja... sitten päätin, että käyn Tedaksella, sähköfirman toimistolla. Jostain syystä nettipalvelu ei antanut tehdä tunnuksia kännykän kautta. Nyt läppäriltä onnistui tunnusten teko, mutta ei sopimuspaikan vaihto, ainakaan tällä erää. Tiesin jo ennalta, että joudun ostamaan uuden maanjäristysvakuutuksen että saan sopimuksen auki uuteen osoitteeseen, sillä kävin tänään sähköyhtiön toimistolla, ja sieltä lähetettiin minut Postiin ko vakuutuksen tekoa varten.

Tulin Postille juuri ruokatunnin aikaan, ja vain päivystävä virkailija oli töissä. Hän ei saanut tehtyä Dask-maanjäristysvakuutusta minulle, ja sanoi että tule 45 min päästä uudestaan, niin pääset ilman vuoronumeroa tuohon viereiselle virkailijalle, hän hoitaa asian. Odotin ja olin sopivaan aikaan oikeassa paikassa. Nuori nainen sanoo heti, että "ei, me emme tee maanjäristysvakuutuksia, voit ostaa sen muualta". Alaovella vartija hämmästyy kun tulen näin nopeasti ulos, ja kysyy sainko asian hoidettua. Kerroin mitä virkailija sanoi, ja hän pyytää seuraamaan. Hän käveli palvelutiskilleen, katsoo siinä että postin mainoksessa todellakin on Dask-vakuutusten mainos, soittaa jollekin paikan pomolle, ja saa vastaukseksi että kyllä meillä myydään Dask-maanjäristysvakuutusta.
Välillä on tällainen olo asioita hoitaessa

Vartija kysyy kuka näin sanoi, kenen kanssa asioin, ja pyytää seuraamaan. Hän marssii kyseisen henkilön luo ja pyytää selitystä. Virallinen selitys on, että systeemi ei juuri nyt toimi. Hhmmm, ehkä. Alhaalla vartija kirjoittaa lapulle Postin ko Alanyan toimipaikassa olevan virkailijan puhelinnumeron, ja sanoo että soita tuohon ennen kuin tulet, ja kysy toimiiko ohjelmisto, ettet turhaan tule, mutta osta vaan se täältä. Sydämellinen asiakaspalvelija. Kiitos. 

Toinenkin sydämellinen ja ihmisystävällinen henkilö tuli tänään vastaan. Lukkoseppä kävi ja vaihtoi lukon. Hän on tähän mennessä ensimmäinen käyttämäni lukkoseppä, joka antaa vanhan lukon minulle. Muut ovat aina vieneet vanhat lukot mennessään. Lisäksi hän sanoi, että kun muutat tästää ulos, niin vaihdata tämä vanha lukko takaisin oveen ja ota uusi mukaasi. Tuo uusi on niin hyvä, ettei sitä kannata jättää oveen. 

Nuo edelliset kappaleet tuli kirjoitettua pari päivää sitten valmiiksi odottamaan. En muista eilisestä muuta kuin mahataudin, ja sen erityisen hyvin. En tiedä onko asunnon pinnoilla sekä aiemman siivoojan että minun omien siivousteni jäljiltä vielä jotain asuntoon kuolleen naisen "pöpöjä", vai mistä on kyse, mutta tänä aikana jo kolmas kerta mahatautia ei ole normaalia. VIe voimia aika tehokkaasti, tosin vie myös kiloja 😁. Tänään olin taas kuosissa ja vireessä, ja purin yhtä lukuunottamatta kaikki muut purkamista odottaneet laatikolliset, kun ensin olin vaihtanuttavarat kaapista A kaappiin B... pöh. Mutta nyt ne ovat kaapeissaan, olo- ja ruokailuhuoneessa on verhot ja koko asunnon lattiat ja pinnat on taas kertaalleen pesty. Kolme pienempää kaappia etsii vielä paikkaansa kettiö-eteinen-suunnalta. Aikanaan niidenkin paikka ratkeaa.

Rouvan kanssa toimiessa tulee tällainen olo...
PAri sanaa taas lämpimästä vedestä. Asunnossa on aurinkoenergialla lämpiävä vesitynnyri tuolla katolla. Jos aurinko ei paista niin aurinkokenno ei lämmitä vettä. Edellinen rouva on asennuttanut tuonne kattotynnyriin myös verkkosähköllä lämpiävän vastuksen, mutta sen logiikkaa en ymmärrä, ts. siinä ei ole paljoakaan järkeä. Ensin siis lämmität kylmässä tynnyrissä olevan kylmän veden lämpimäksi maksullisella sähköllä. Sen jälkeen lasket ko tynnyristä kylmiä putkia pitkin vettä asunnon suihkuun / keittiöön / wc-hen, ja koska lämpöä hukkuu matkalle saat perillä haaleaa vettä. Paitsi jos lasket kauan ja tuhlaat vettä ja sähköä, saat hieman lämpimämpää vettä. 

Puhuin tänään asiasta asunnon omistajan ja vaimonsa kanssa, ja yllättäen he toivat esille samanlaisen mielipiteen. Hekin kokevat paremmaksi suihkun yhteyteen sijoitettavan sähkövastuksen, joka lämmittää vettä silloin kun kytket sen päälle, ja saat valitsemasi lämpöistä lämmintä vettä heti. Tällainen minulla oli sekä edellisessä asunnossa että Kalella. Ja tällainen asennetaan huomenna tähänkin asuntoon. Kysyin asunnon omistajalta tunteeko hän ketään sähkömiestä, joka osaa sen asentaa, ja hän soitti puhelun naapurustoon. Hän myös sopi koko paketin ja tinki valmiiksi, niin että minun ei tarvitse lähteä hakemaan vedenlämmitintä eikä neuvotella hinnoista. Riittää kun käyn hakemassa käteistä rahaa.

Alanyassa  sielu lepää, mieli virkistyy ja energia karttuu
Asunnon omistajan Rouva... miten tämän nyt muotoilisin... käytetään vaikka vanhaa ilmaisua OMG! Hän olisi välttämättä halunnut myydä minulle 5 litraa itse puristettua rypsiöljyä. Se on taatusti luonnollista, juu, mutta sen arvoja ei ole mitattu, eikä siitä siis tiedä minkä laatuista se loppujen lopuksi on. Se, että on omista oliiveista ja itse puristettua ei aina takaa sitä että öljy on terveellistä. No, kun selvisin siitä sanomatta mitään todellisia ajatuksiani, kohteliaasti, niin sen jälkeen hän halusi maistattaa minulla itse säilömiään oliiveja. 

Avatessaan purkkia koko pinta osoittautui olevan homeessa. Hän tiputti siitä muutaman pintaoliivin roskiin, ja minä mietin jo otsa hiessä, että miten selvitän tilanteen jos hän haluaa minun ottavan siitä ja maistavan. Ei onneksi halunnut, vaan hän halusi myydä minulle sen koko purkillisen niitä oliiveja. Siihen nähden että purkissa oli jo hometta oli hintakin kova. En ostanut, ja rouva loukkaantui. Teetuokiomme päättyi siihen. Voihan päänsärky. Tässä saa taiteilla ja tasapainoilla, tai ainakin opetella ko taitoja. Rouva tarkoittaa hyvää ja on ystävällinen, mutta yrittää samalla myydä ja tuputtaa. Ei kiitos.

Ettei yllätyksettömiä päiviä tulisi, niin eilen tai toissapäivänä tuli ostettua liput Konyaan, sinne kerta vuodessa järjestettävään, kansainväliseen Rumin muistojuhlaan, johon olen halunnut käydä tutustumassa jo monena vuonna. Lähipäivinä siitä haaveesta tulee totta. Me käväisemme Konyassa alkuviikosta.