Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähkö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähkö. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. joulukuuta 2017

Ihana, aurinkoinen päivä

Alanya ja Välimeri 14.12.2017
Mikä päivä :)) . Aloitetaan ompeluseuroista. Yli puoli vuotta päättelemättä lojunut
monivärinen kuvioneulelapanen tosi monine langanpätkineen on nyt sitten päätelty. Ihan vaan siksi kun se seura tuolla oli niin tekevää, niin tuli itsekin tehtyä siinä sivussa. Toisessa sivussa yritin puhua sekä ruotsiksi että turkiksi, kunnes turkki katosi. Minulla on alusta asti ollut sama ongelma. Kun ruotsi vahvistuu, niin en millään saa turkin kielestä kiinni. Jouduin ruotsinkielisen session jälkeen sanomaan ravintolan tarjoilijalle englanniksi, että puhupa minulle turkiksi, ihan mitä tahansa. Sen jälkeen pystyin taas vaihtamaan turkkiin. Ja kun saan taas turkin puhumisesta kiinni, en tavoita ruotsia tai sinne sekaan tulee paljon turkkia. Juuri näiden kahden kielen yhdistäminen on haasteellista, ellei jopa hyvin haasteellista, minulle. Mutta oli mukava viettää aikaa näiden nauravien ja iloisten rouvien kanssa. Ja he olivat valtavan suvaitsevaisia ja ystävällisiä surkeasta ruotsinkielentaidostani huolimatta.

Joku puu kukkii 14.12.2017
Itsetuntoa ei hivellyt yhtään se, kun puhuin eräälle "turkkilaiselle" miehelle turkiksi, kysyen häneltä tiettyjä messuun liittyviä asioita, ja mies ei ymmärtänyt mitä yritän sanoa. Kesti hetken tajuta, että hän kyllä näyttää turkkilaiselta ja osittain onkin, mutta osittain ei. Syntyjään turkkilaiset, joille turkki on ollut ja on edelleenkin ykköskieli ei tuota vaikeuksia ymmärtää ulkomaalaisen hieman erilaisia äänenpainoja ja vaihtohtoisia tapoja käyttää sanoja. Mutta joillekin se on ihan helkutin vaikeaa. Osalla ei ole yhtään luovutta, eikä osalla ole edes halua ymmärtää. Tämänpäiväinen tapaus asettui tähän en halua ymmärtää / en kykene ymmärtämään -osastoon. Tämä rohkaisuksi kaikille niille, jotka opettelevat ja yrittävät puhua vierata kieltä. Se, että et tule ymmärretyksi, ei aina johdu sinusta. Joskus vastaanottajaa vaan ei ole säädetty oikein, tai hän ei ole oikea vastaanottaja  ;) .

Sähkölaskukin näkyi tulleen, ja yllätys oli iso. Tuo pieni, Suomesta tuotu asuntovaunun lämmitin osoittautui ihanaksi vehkeeksi. Sen lisäksi että se pitää olohuoneen, keittiön ja eteisen ongelmitta ja automaattisesti säätämässäni 20C lämpötilassa, on se myös vähän energiaa kuluttava. Sähkölasku oli vain 10 € vaikka tuo on ollut päällä kaiket päivät, olen käyttänyt sähköuunia monta kertaa, suihku- ja käyttövesi lämpiää sähkövastuksilla, pakastin ja jääkaappi ovat päällä aina, ja ledivalot ja tietsikka vievät myös virtaa. SIlti kuukauden sähkölasku oli vain 12 €. No, olen ollut tässä vasta 2 viikkoa, mutta tuo kerrottuna kahdella on silti hyvä tulos. Ne pari tuttavaa, jotka käyttävät ilmalämpöpumppua asuntonsa lämmittämiseen ovat kertoneet sähkölaskunsa olevan noin 80-100 € / kk. Sinne asti laskuni ei nouse millään.

"Joku-puun" kukka tuulessa zoomattuna"
Miksihän juuri sähköstä tuli mieleeni älylasit. No, nyt ne on ainakin täällä otettu viranomaiskäyttöön, eli Jardarma käyttää älylaseja. Niin vaan tekniikka kehittyy ja muutaman vuoden välein otetaan jotain uutta käyttöön, joka sitten vauhdilla yleistyy. Olisi kiva tietää mitä kaikkea tietoa tms niiden sisäpinnalla näytetään, miten ne oikeasti toimivat jne. Mielenkiintoiset kapineet.

Eilen laitoin taas ruisleipäjuuren "kuplimaan", ja nyt illalla se oli valmis leivottavaksi. Jostain syystä jo paistovaiheessa tuli niin järkyttävän hyvät tuoksut uunista, että ei muuta kuin pari keskeneräistä pientät ruisleipästä pelliltä lautaselle, kylävoita päälle ja läppärin ääreen herkuttelemaan. Tuore, kuuma ja voilla voideltu ruisleipä 😍 . Vaan kun ei niitä voi syödä yhtä tai kahta... tuosta voista vielä. Tässä erässä on oletettavasti myös lampaan tai vuohen maitoa lehmänmaidon seassa, sillä tässä on vuohenmaitomainen jälkimaku ja hieman erilainen tuoksu. Hyvää, todella hyvää.

Kävin kaupunginteatterilla hakemassa lippuja erääseen näytökseen, josta kerron sitten kun olen sen katsonut. Teatterin lippukassa oli paikka, jossa oli hymyileviä, iloisia ja hyväntuulisesti palvelevia työntekijöitä. Kulttuuri ja taide tekee hyvää :)) . Siitä suuntasin Kleopatrarannan alkupäähän, jossa isohkot aallot kohahtelivat rantaan. Auringonpalvojia oli muutama, vaan paikka olikin suht suojainen ja lämmin. Tosin oli jokunen siellä täällä tuon toisenkin rannan puolella, kun ajoin fillarilla sitä kautta. Kaiken kaikkiaan mukavan lämmin, aurinkoinen päivä, ja osin tuulinenkin. Kotiin tullessa oli kova vastatuuli, ja saderaja meni tästä aika läheltä, mutta eipä onneksi satanut juuri tällä reitillä.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Tilinpäätöksen aika

Harvoin on ollut niin kammottavaa kävellä kotiin, kuin tänään illalla alueellisen sähkökatkon aikaan. Eräs
Alanyan illan valoja 16.12.2016
alikulkutunneli, jota on tarpeen käyttää, koska tien keskiosassa on korkea aita, oli alas laskeutuvista portaista lähtien aivan pimeä. Siellä ei nähnyt yhtään mitään, ja se on kuitenkin aika pitkä. Tuolla alueella liikkuu myös sellaisia ihmisiä, joiden kanssa en haluaisi joutua pimeisiin tunneleihin ilman omaa turvamiestä. Lopulta muistin, että kännykän lamppu on suht tehokas. Ei riitä, että näkee metrin tai kaksi, olisi hyvä nähdä niin paljon enemmän, että tietää onko tunneliin yksin meno turvallista. Oli se. Sen jälkeen suunnittelin käyväni lähikaupassa hakemassa pienet ostokset, mutta heilläkin vallitsi täysi pimeys. Jätin menemättä. Sen jälkeen kävely ylämäkeen ja osin vastatuuleenkin. Aina välillä tulee vastaan tummia ihmishahmoja, välillä yksittäin ja välillä pieninä ryhminä. Kukaan ei puhu mitään. Juuri silloin, kun olen kadunpätkän ainoa kulkija, pysähtyy vieraspaikkakuntalainen auto lähelle ja tööttäilee. Jos ovat jostain hevonkuusesta, jossa naiset eivät muutenaan kävele iltaisin yksin ulkona, niin illalla kahdeksan aikoihin umpipimeässä yksin kävelevä nainen on sen mittapuun mukaan vapaata riistaa.  Kun en reagoinut autoon mitenkään (ulospäin havaittavasti), niin poistui se siitä vonkaamasta. Olin jo unohtanut, kuinka kamalaa täysi pimeys on tuollaisessa ympäristössä, jossa liikkuu moraaliltaan monenlaisia ihmisiä.

Rakennustyömaiden vuoksi tänään oli ennalta ilmoitettu sähkökatko, ja niitä on ollut paljon viimeaikoina. Kotona se ei näy muuten kuin netin toimimattomuutena, sillä generaattori tuottaa tarvittavan sähkön tähän taloon, mutta jokin netin käytön kannalta oleellinen kapine tuolla jossakin jää ilman sähköä, ja mykistyy. Ilman nettiäkin tekemistä on aina, ja tänään kirjoittaminen vaihtui sitten diasarjan työstämiseen. On tosi "kiva" tehdä tietoteknisin laittein jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt pariin vuoteen. Ohjelmistot  ovat tietenkin päivittyneet tuossa välissä uuden näköisiksi ja toiminnoiltaan laajemmiksi, eikä muistin syövereistä millään löydy edes sen vanhan version käyttökokemuksia tarpeeksi paljoa. Kesti lähes tunnin, ennen kuin sain tehtyä haluamani vesileiman diojen pohjaan, ja kun aloin kirjoittaa diaan ensimmäisiä tekstejä, totesin, että jotain on vialla, kun teksti pyyhkii vesileimaa pois. Niin että, junioriiii, apuaa... Ruoanlaittoon ei sähkön puuttuminen sen sijaan vaikuta paljoakaan, sillä kaasuhella toimii niin kauan kuin pullossa riittää kaasua. Sähkökatkoista en ota mitään stressiä, sillä täällä rakennetaan mm. uutta juomavesiverkostoa, uutta ohitustietä ja siihen liittyiä tunneleita, asuintaloja ja monta, monta muuta hyödyllistä asiaa.

Taas on perjantai. Jotenkin käsittämätöntä. Juurihan oli sunnuntai, ja sunnuntai-illalle suunnitelmia... ja viikon päästä on joulu, kahden viikon päästä uusi vuosi kolkuttelee ovea... ja mitä jäi mieleen vuodesta 2016? Paljon erilaisia tunnelmallisia hetkiä niin Suomessa kuin täälläkin, uusia tuttavuuksia ja omasta elämästä poistettuja tuttavuuksia, tunteita laidasta laitaan, ja ennen kaikkea elämäntäyteisiä päiviä. Tämä ei ollut ollenkaan huono vuosi, ei ollenkaan. Asiat eivät menneet suunnitelmieni mukaan, mutta ilmeisesti ne menivät isomman käsikirjoituksen mukaan. Joskus harmitti, kun joku tärkeänä pitämäni asia ei onnistunut, mutta sen jälkeen tuli vastaan asioita, jotka olivat paljon tärkeämpiä, ja itse asiassa kokonaisuuden kannalta olikin siis parempi, etteivät omat suunnitelmani toteutuneet alkuperäisessä muodossa. Ei ole tämäkään aika tai nämä tapahtumat ihan tuuliajoa, vaan osa isompaa kokonaisuutta, kokonaisuutta nimeltään Minun elämänpolkuni. Paljon asioita tapahtuu kulissien takana, ja vain hyvin pieni osa niistä päätyy tänne julkisuuteen.

Huomenna käyn tapaamassa tuttuja, ehkä kuvaankin samalla hieman, ja käyn hyvästelemässä Ruotsiin palaavan ystäväni. Sen jälkeen loppu joulukuu onkin täällä superhiljainen eurooppalaisten tuttavien osalta, mutta entiseen tapaan vilkas paikallisten tuttavien kanssa. Ja jos suunnitelma toteutuu, niin keskiviikkoaamuna aikaisin on tarkoitus olla lentokentällä :)) . Joku osa minua nauttii kuin pikkulapsi joulusta, aina kun pääsen nousemaan lentokoneeseen.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Sähkösopimuksen vaihto omiin nimiin

Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016
Vuokralla asumisessa on usein edessä myös sähkösopimuksen teko omalle nimelle. Aina vuokranantaja ei tätä kuitenkaan halua, vaan jotkut jättävät sähkösopimuksen omalle nimelleen, ja vuokralainen vastaa silti sähkölaskujen maksusta. Tässä tämän päivän maksu- ja toimintatietoja. Toki nekin muuttuvat ajan kanssa.

Sähköyhtiöön mennessä siis tarvittiin mukaan kopio vuokrasopimuksesta, kopio TAPUsta (omistuksen osoittava osakekirja), asuntoon kohdistuva maanjäristysvakuutus (43,50 TL / vuosi) sähköyhtiötä varten, kopio passista ja veronumero tai voimassa oleva oleskelulupa (jossa 99-alkuinen henkilönumero vastaa veronumeroa) sekä asunnon sähkömittarin tunnusnumero. Sähköyhtiössä oli oma palvelutiski asiaa varten, ja heti alussa sai täytettäväkseen yhden lomakkeen. Lomakkeen täytön jälkeen sai vuoronumeron palvelutiskille, jossa tehdään sopimus ja johon maksetaan sopimuksen teon yhteydessä 207 TL. Jos ymmärsin oikein, niin tuo summa on eräänlainen takuusumma, jonka saa samaiselta tiskiltä pois siinä vaiheessa, kun sopimus päätetään. Se vain pitää itse käydä pyytämässä sieltä pois. Jos maksamattomia sähkölaskuja on, ja kyseinen summa on käytetty niihin, niin silloin summaa ei tietenkään palauteta.

Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016
Sähkösopimuksen teko oli sinällään huvittava tapahtuma, sillä ennalta en rastinut mitään tariffivaihtoehtoa, eikä apunani ollut mieskään osannut sanoa mitä pitäisi rastittaa. Kun istuin sopimuksentekoa varten sen kakkostiskin edessä, niin minulta kysyttiin vain henkilötodistusta. Kaikki muu päätettiin puolestani valmiiksi siellä tiskin toisella puolen. Sen jälkeen tulostin pullautti ulos paperinipun, josta en saanut kopiota, ja jota minun ei annettu lukea (ei annettu viereisellä tiskillä asioivat turkkilaisen miehenkään). Virkailija avasi nipun aina tietystä kohti, osoitti sormela tiettyjä kohtia ja sanoi Imza (allekirjoitus).

Siihen paperinippuun tuli allekirjoitus kaiken kaikkiaan kuusi kertaa. Olisihan se ollut kiva nähdä mihin kaikkeen sitä nimensä kirjoitti.Sama käytäntö näytti tosiaan olevan viereiselläkin asiakaspalvelijalla turkkilaisen asiakkaan kanssa, ja meitä ennen parin muun asiakkaan kanssa. Sopimuksen teon ja 207 TL:n maksamisen jälkeen olimme jo ulko-ovella menossa, kun muistin kysyä, että milloinkas ne sähköt nyt sitten kytketään. Palasimme uudestaan aulaan, ja suuntasimme nyt portaita ylös toiseen kerrokseen. Siellä virkailija otti taas sähkömittarin tunnusnumeron ylös, eikä suostunut ottamaan minun puhelinnumeroani, vaan mukanani olevan miehen puhelinnumeron, johon he ilmoittavat jos kykennässä on jotain ongelmia, ja ilmoittavat kun kytkentä on valmis. He olettivat automaattisesti, etten puhu turkkia ja että olemme pariskunta. Ei väkisin, voin ihan hyvin odottaa sivussa, että kaikki hoidetaan valmiiksi.

Oven ulkopuolella minulle vielä sanottiin, että normalisti olisi kuulemma peritty vielä 150 TL enemmän maksuja, mutta nyt
Turkin ylänköä liikkuvasta autosta kuvattuna 7.7.2016
tietyistä, täällä sanomattomista syistä ei peritty. Kokonaiskustannukset siis tuon vakuutusyhtiön kanssa 43,50 TL + 207 TL + 150 TL. En tiedä, ovatko vakuutukset eri yhtiöillä tuota syytä varten suht saman hintaisia, vai onko niissä eroja. Vakuutusyhtiössä ehdin kuitenkin oppia myös sen, että heidän tarjoamassaan, oleskelulupaan liittyvässä perussairausvakuutuksessa omavastuu on 40% ja korvaus 60%, kun minun nykyisessä vakuutuksessani on omavastuu 20% ja korvaus 80%. Eroja siis on yllättävänkin paljon. Luulisi, että tuolla hintaerolla eroja on myös sisällöissä, asiakkaan eduksi, mutta ei se aina ihan niin mene.

Tuon jälkeen suuntasin puhelinyhtiöön, jossa selvisi hyvin pian, että vuokranantajan kirjoittama osoite on väärin, että sellaista talonumeroa ei ole koko kadulla. Vuokranantaja ei tiennyt muutakaan osoitetta, joten puhelinliittymän laskutusosoite ja kotinetin osoitteenmuutos jäi siis tekemättä. Vuokrasopimuskin pitää tehdä uudelleen, jotta siihen saadaan oikea osoite. Ja kerran on vielä käytävä sähköyhtiölläkin, korjaamassa se virheellinen osoite. Sitten vielä Nufüs eli osoitteenmuutosilmoitus valtion tietokantaan. Sen jälkeen muuttouto, muutto, tavaroiden purku, kotiutuminen ja uima-altaan testaus. Kolme naapuria olen jo tavannut, ja he vaikuttivat oikein mukavilta. Yksi heistä oli se vakuutusyhtiön omistaja, joka lupasi kertoa lisää Turkkilaisista vakuutuksista... eh.