Pienistä iloista hyviä päiviä

Turkin Tasavallan 96. v juhlintaa Alanyasta

Pienistä tapahtumista on taas tullut päivät täyteen. Eilen 29.10. juhlittiin Turkin perustamista Cumhuriyet Bayramia ja 96.tta vuotta Turkin valtiona. Minäkin suuntasin lipun kanssa ensin Atatürk-patsaalle, tai paremminkin aukion reunamille, koska halusin juhlistaa päivää ja kunnioittaa sekä Atatürkia ja hänen työtään että Turkin tasavaltaa. Tämä vastaa Suomessa asuessa Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa. 

No, aukiolla oli hieno tunnelma, ja sinne oli kerääntynyt paljon juhlivaa kansaa, paitsi tuttavani. Hän oli jo mennyt satama-alueen kalastajien ravintolaan, yli puoli tuntia sovitusta aikatulusta etuajassa, ja soitti sieltä että odotan täällä jo, alahan tulla. Joten se siitä juhlahumuun osallistumisesta ja sen seuraamisesta. Jäi taaskin parhaat palat näkemättä. Istuimme sitten viilenevän illan tuulenvireessä kalaravintolan ulkopöydissä, ja odottelimme että juhlakulkue saapuu päätepisteeseen eli kaupungintalon taakse.

Kapokkipuu on ihan täynnään kukkia rantatiellä, länteen

Kaupungintalon taakse kerääntyi tuhansia ihmisiä kuuntelemaan juhlapuheita ja konserttia. Sielläkin oli hieno tunnelma, ja oli silmiinpistävää kuinka suvaitsevaisia ihmiset olivat. Siellä me kaksi ulkomaalaista erotuimme porukasta kuin tulikärpäset illan pimeydessä, mutta yhtään negatiivista kommenttia tai katseryöppyä emme saaneet. Sinne tiivistunnelmaiseen  ihmispaljouteen oli meillekin paikka, tila ja hyväksyntä. Kiitos ihanat ihmiset, kun ulkomaalaisetkin ovat hyväksyttyjä 💕

Vaikka kotiuduinkin eilen vasta lähempänä puolta yötä, kaipasi kroppa tänään hikistä liikuntaa. Potkulauta oli ollut ulkona, ja toin sen ylös huoltotoimia varten. Jostain rungon sisältä lorahti ruostevettä pitkin lattiaa. Muutama pikkuhämähäkki oli perustanut ruokavarastonsa rungon taitteisiin. Renkaista oli ilmat vähissä ja potkulauta haisi ihan myrkylle. Perusteellisen huollon jälkeen ei muuta kuin kypärä päähän, potkulauta alamäkeen ja menoksi.

Jo lähtiessä olin päättänyt että tänään on pitkän tai tosipitkän lenkin päivä. Siksi mukaani lähti juomien lisäksi pari banaaniakin hätävaraksi. Menomatkalla jo tuli paikkapaikoin nautittua vahvasti vauhdin hurmasta, siis ajettua (liian) lujaa. 5 km ennen kotiinpaluuta alkoi tulla hyytävän kylmä olo, paleli... joten taas kerran tuli banaanit ja juomat tarpeeseen. Vaikka pidin 4 parin kolmen minuutin taukoa, niin siitä huolimatta 20 km loivine ja pitkine vastamäkineen on paljon. Vaan teki kyllä hyvää! Voi että nautin, niin matkan aikana kuin vielä nytkin, tunteja kotiinpaluun jälkeen. Tämä laji on minun juttuni 😍.

Voi horisontti, kun keikahti taas 😂

Alanyassa on tosi hyvä ajella pitkin rantateitä, ja näkyi ihmisiä olevan vielä sekä rannoilla että uimassakin. Säätiedotuksissa on paljon eroja. Toiset sanovat että sataa lähes joka päivä nyt lähimmän viikon aikana, ja toiset ennustavat paria sadepäivää sinne sun tänne, harvakselleen. Todellisuus on ollut aurinkoinen ja lämmin. Moni tuttava on nyt kommentoinut sitä, että Alanyan kaupunkikeskustan ja esim. Oban, Kestelin, Dinekin tms alueen kohdalla on selkeä lämpötilaero. Niin itsestäkin tuntuu. Mitään varmaa mittausfaktatietoa minulla ei ole. Käytännön elämä on osoittanut että eroa on, keskusta on lämpimämpi kuin harvemmin asutut alueet. Mahmutlarista, joka on tiheään rakennettu, vilkas ja väkirikas, minulla ei ole mitään vertailukelpoista kokemusta. Aika näyttää.

Meillä ei hämähäkin vierailun jälkeen ole ollut ikkunat eikä ovet auki entiseen tapaan. Noup. Tosin en ole nähnyt niitä pihalla tai puutarhassakaan, kun olen ulkona liikkuessani katsellut "sillä silmällä". No, eipä niitä tavallisesti näekään. Tänä syksynä olleet kaksi tapaamista isojen hämähäkkien kanssa ovat ensimmäiset vuoden 2011 jälkeen, vaikka olen ollut kohtuullisen paljon ulkona, puistoissa, puutarhojen reunamilla ja vuoristossa. Samalla pääsin talvivalmistelujen alkuun. Tällaisessa vanhoilla, yksinkertaisilla ikkunoilla varustetussa asunnossa on tuulisten ja viileiden säiden alkaessa tarpeen tiivistää ikkunat, tai tuulten asuntoon aiheuttama ilmavirta vie lämmöt mennessään. 5 ikkunaa on valmiina, 14 odottaa vuoroaan... ja 3 parvekeovea niiden jälkeen. Näissä riittää puuhaa "hetkeksi".

Ruusut kukkivat toisella rantatiellä, itään

Taideteosasiaa. Musiikki-instrumentti -teemainen marmoripatsaiden kansainvälinen veistoskisa käynnistyy 1.11. kaupungintalon takana. Marraskuun lopulla valitaan voittaja kisaan kutsuttujen kymmenen kuvanveistäjän keskuudesta, heidän toteuttamiensa patsaiden perusteella.  Kaupungintalon takana ulkoilmassa työskentelevien kuvanveistäjien työskentelyä saa seurata aidatun alueen ulkopuolelta ja kuvanveistäjiä häiritsemättä. Kannattaa käydä katsomassa jos liikuskelet täällä päin. Työskentelyä on kiva seurata, ja patsaissa on aina helmiä mukana. Jotkut ideat ja toteutukset ovat ihastuttavia.

Jotain muitakin tapahtumia on meneillään, vaan kun muistista ei nyt tule ulos mitään muistikuvia. Kulttuuritalolla on joku näyttely ja teatterilla tietysti kausi alkanut eli näytökset menossa. Eh, en nyt saa kiinni kadonneista ajatuksista, joten lisään niitä huomiseen tekstiin.

Aurinkoisia ajatuksia ja valoa itse kullekin.

Ihana palata kotiin Alanyaan

Iltarusko hemmotteli meitä Landvetteriltä lähtiessä

Naapurin mamma huutelee kanoja koolle, kai laittaakseen ne yöksi häkkiin turvaan. Päivisin nuo höyhenpeitteiset kullanmurut juoksentelevat pitkin pihoja, teitä ja tienvieriä, ihan konkreettisesti vapaina. On ollut tosi hauska kohdata kyseiset kanat ja Herra Kukko tuossa ajotiellä, ja katsella kuinka sujuvasti ne juoksevat pitkähköt portaat ylös kun lähestyn niitä. Meilläkin on pihassa ruskeita ja mustia kanoja ja yksi kukko. Näin ja kuulin ne tänään kun kastelin keittiön parvekkeen ruukun multaa istutuskuntoon. Kukon kuulin aamulla, joskus auringonnousun jälkeen. 

Yläkerran rouvan poikkeuksellisen meluisia keittiöpuuhia kuuntelin iltayön, mutta ne eivät kuitenkaan oleellisesti häirinneet yöuntani, tulivat vain läpi. Ruova on ollut taas kovin hermostunut kun palasin kotiin, tai, no, mistä minä tiedän vaikka olisi hermostunut muulloinkin. Herra sen sijaan oli pihamaalla hyvinkin puheliaalla ja sovittelevalla tuulella, kun tapasin heidät lähtiessäni vihannes- ja hedelmätorille. Tapasin myös naapurin, jota en ole ennen nähnyt, mutta hän ei puhu suomea, turkkia eikä englantia, ja minä en osaa saksaa kuin muutamia lauseita. Ei siinä kovin paljon keskusteltu, käteltiin ja hymyiltiin vaan.

Ekan torireissun jälkeen vähän täytettä

Kroppa on ollut "järkyttynyt" Ruotsin viileistä päivistä tänne 36-40 C lämpötiloihin siirryttyään. Ehkä osansa teki myös se, että ekat 14 tuntia olin ilman juomavettä, kun oli uusi vesikuski, joka ei löytänyt tätä paikkaa ennen kuin sai entiseltä vesikuskilta neuvoja ja lisäohjeita. Minun ohjeitani hän ei jaksanut kuunnella. Selitin kai liian pitkästi. Lähipäivät ovat olleet kärttyisen väsyneitä ja sellaisia "älä puhu minulle juuri nyt, äläkä ainakaan vaadi mitään"-päiviä. Tänään viimeisimpänä yllätyksenä matkan monista yllätyksistä Ruotsi "potkaisi takaisin", kun sieltä tuomani blender olikin moottorivikainen, toimimaton, täysin rikki. Kaikista, tai oikeammin sanottuna useimmista Ruotsin reissun kommelluksista ja tapahtumista kerron tuolla Ruotsiin töihin välilehdellä sitä mukaa kuin jaksan ja ehdin niitä kirjoitella. 

Positiivista on myös ollut, ja paljon. Kotiin paluu on tuntunut ihanalta, todella ihanalta 😍. Harvinaisen kaivatulta. En muista näinä kuluneina Turkin vuosina ainoatakaan kertaa, jolloin tunne olisi ollut näin vahva. Näihinkin palaan lähi päivien teksteissä tavalla tai toisella.

Kun ennen lähtöä kerroin puhelinvaikeuksista, niin kerrotaan nyt ratkaisukin. Kävelin TürkTelekomin ovesta sisälle, ja onnekseni vuoronumeroni osui BayramAlille. Hän on ollut näiden vuosien aikana lähes aina juuri se henkilö, joka ratkaisee ongelmat jos niitä on, ja osaa myös tarjota sellaista ratkaisua josta pidän. Nytkin hän teki puhelinliittymästä paperit, ja kysymättä laittoi siihen sellaisen tarjouksen josta olin hyvilläni. Lisäksi hän valikoi numeroita, kunnes eteen osui niin helppo  numero, että hymyilytti. "Eikös olekin hyvä numero" hän vain sanoi. Sieltä poistuin hymyssä suin, ja poistuessani puhelimessa toimi jo uusi liittymä kaikkine ominaisuuksineen. Kiitos.

Nyt oli pitayan hinta kohdallaan, joten otin testiin...

Vodafone sen sijaan aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia laskuttamalla liittymästä joka on suljettu, jonka olen kertaalleen irtisanonut, ja jonka he itse ovat sulkeneet koska en antanut heille lupaa myydä passi- ja henkilökorttitietojani kolmansille osapuolille (rajoittamattomasti). Tässä lähi päivinä, kun olen taas tarpeeksi energinen ja riittävän vahvalla tuulella, joutunen käymään ainakin kerran vielä Vodafonen toimistolla kysymässä perusteluja heidän toiminnoilleen ja vaatimassa liittymäsopimuksen purkua. Olen myös varautunut siihen, että ne ryökäleet laskuttavat vielä pitkään tuota liittymää jollain tekosyyllä. Silloin ei auta kuin maksaa ja todeta olleensa tyhmä kun oli heidän kanssaan aikanaan sopimuksen tehnyt.

Eräs ystävä sanoi, että "ei niitä sun tekstejä jaksa lukea kun ne on liian pitkiä". ...tuli vaan tässä kohden mieleen, kun näin että taas tästä tulee pitkähkö. No, kenen mittapuulla on pitkä ja kenen jotain muuta. Minun mittapuuni on se, että lopetan kun mieleen pullahtaneet asiat on sanottu, ja siihen asti kirjoitan. Lisäksi pyrin siihen, että enimmäkseen tekstit ja asiat pysyvät positiivisen puolella. Vielä pari ilon aihetta.

...ja tykkäsin. Hento, miellyttävä maku, lusikoitava hedelmä

Päivällä tulee, tai käy pieni ilmavirta mereltä päin, läpi talon ja vuoren rinnettä ylöspäin. Nyt kun on ilta käy ihana, viilentävä ilmavirta vuorenrinnettä alaspäin ja merelle päin. Vaikka on kesä, niin kaikki kolme parvekkeen ovea ja ikkunoista moni voivat olla auki ilman hyttysverkkoja tms. Mitään muita ei ole tullut sisälle kuin satunnaisia ampiaisia, ja nekin vain pikavierailulle. Nyt on taas asunto sopivasti jäähtynyt, joten tämä mamma nauttii iltapalaa ja matkaa unille. 
Ja se toinen ilon aihe on tuo tuore ja maukas turkkilainen ruoka, niin toreilla kuin oikeissa ruokaravintoloissa ja lokantaseissakin...

Nautiskelkaahan illoistanne, missä sitten olettekin. 😊

Sarjassamme Omituisia päivityksiä, osa Aika mones

Alanyan Kalelta näkymä kaupungin yli Taurusvuoristoon

Alanyassa on huomenna kunta- ja maakuntatason vaalipäivä, niin kuin muuallakin Turkissa. Joten huomenna paukkuu ja rätisee niin sanat kuin raketitkin. Häviäjät rätisevät sanoin, voittajat raketein. Huominen ilta saattaa olla äänekäs ainakin kaupungin keskustassa, sillä voittajat juhlivat, autot tööttää, mopot pörrää, liput liehuvat ja kansa on kaduilla. Oletettavasti, sen perusteella mitä aiemmin on tullut nähtyä. Koululaisille on annettu maanantai vapaapäiväksi, osin kai siksi, että useimmat perheet seuraavat vaalituloksia joko yhteisistä kokoontumispaikoista tai kotonaan tv:stä, eikä siinä tohinassa lapsetkaan mene tarpeeksi aikaisin nukkumaan.

Sisä-Kalen muureja ja Kleopatrarantaa

Oma energia on dieetin vuoksi vähissä edelleen ja teksti-inspiraatiotkin siksi osin hukassa. Minä kun yleensä kirjoitan siitä, mikä sillä hetkellä tuntuu siltä, että siitä jostain syystä tarvitsee kirjoittaa. Positiivista tässä olossa on se, että 12 päivässä paino on pudonnut tasan 5 kg... joten tämän päivän lenkin jälkeen palkitsin itseni omenapiirakan "palalla", melko isolla sellaisella. Ja muistin taas ruokavalion tekijän laskelmat: 3 kk 7 kg. Ei ymmärtänyt että tämä mummu liikkuu ja hikoilee, vaikka sen kyllä sanoinkin. No, olen onnellisesti tavoitteen puolivälissä, ja riemuitsen jo ennakkoon siitä, että tämä loppuu pian (jos tähän tahtiin etenee jatkossakin. Haastava dieetti ruokien osalta, mutta toimii.

Hiekkaa ajettiin paljon, ja ranta on taas tuoleja vaille valmis

Jos kysyn, että syötkö etanan / kotilon kakkaa, niin vastaus on taatusti EI. Olen joutunut pohtimaan tuota kysymystä pari kertaa, kun olen palannut torilta luomuruokaostoksilta, ja tähän mennessä omakin vastaukseni on olut Ei. Luomuruoan yksi tuntomerkki on se, että siinä on elämää, ja se kelpaa myös pikkuötököille kun sitä ei ole myrkytetty. Mutta välillä tulee ostettua hyvän näköinen keräsalaatti tai pinaattinippu ilman tarkkaavaisuutta (lue: nälkäisenä), eikä niitä kotiloista kertovia pieniä merkkejä tule huomattua ennen kuin keittiön pöydällä.

Tänään oli pilvinen, tuulinen ja vähäväkinen päivä

Mistä sitten tietää että keräsalaatin kätköissä on kotilo? Joissakin salaatinlehdissä on pyöreitä reikiä, ja jotkut lehdet ovat "kuin niitä olisi ammuttu haulikolla". Sama pätee pinaattinippuihin. Toinen varma merkki on 1-3 mm pituiset tummat läiskät, jotka lähempi tarkastelu osoittaa pieniksi paskapötköiksi. Monet myyjät huuhtelevat salaattikerän esim. vesisangossa, niin että lehdiltä poistuu näkyvimmät moskat, mutta jos salaatissa on kotilo, niin niitä kakkoja on kaikesta huolimatta lehtien tyvessä. Sieltä niitä ei saa huuhtomalla pois. 

Reilu viikko sitten Kalelta itään päin...

Ja kun torilla valitsee huolimattomasti, niin kotona voi nähdä millainen asukki sieltä sisältä löytyy. Nyt olen oppinut uittamaan kaikki vihreät, luomummat tuotteet vesivadissa heti kun tuon ne kotiin. Hanan ja juoksevan veden alla huuhtelu ei riitä. VEteen upotus toimii paljon paremmin. Jäljelle jää vain se alkuperäinen kysymys... eli jos etana tai kotilo on asustellut salaatissa, liikuskellut siellä ympäriinsä limansa avulla liukuen, ruokaillut ja ulostanut pitkin salaattia, niin vaikka se salaatinkerä näyttää hyvältä veteen upottamisen jälkeen, niin syötkö sitä etanan / kotilon jäljiltä? Pinaatin suhteen tilanne on toinen sikäli, että ne hyvännäköiset lehdet voi käyttää ruokaan joka kuumennetaan. Salaatinlehdet syödään kuumentamatta...

Näillä hinnoilla en jäänyt miettimään mitkä otan...

Niin, urheilusta tuli vielä mieleen, että koipi toimii ja nilkka toimii. HIukan on nilkka väljä, ja sen huomaa myös potkulaudalla lujempaa ajaessa, kun ponnistaa epätasaiselta alustalta. Tänään kävi pari "säikähdyshetkeä" muttei onneksi mitään vakavampaa. Tänään totesin myös, että vauhti on noussut siihen pisteeseen, että on kai ostettava kypärä. Vähän kun tulee vielä lisää turisteja ja jalkakäytävät ruuhkautuvat, niin siellä voi ajaa vain hissutellen, mutta pitkät rantabulevardit mahdollistavat nopeammat ja rankemmat ajo-osuudet.  Tennareita menee paljon tuossa lajissa. Niillä on hyvä ajaa kun on pehmeä ja taipuisa pohja, mutteivat ne kauaa kestä... Pääsee useammin kenkäostoksille 😁.

Ötökkävieraita

Tammikuulla sataa, paljon tai vielä enemmän

Kovan ukkosmyrskyn jäljiltä suuri osa Alanyaa on parhaillaan sähköttä, pimeänä, paitsi jos on generaattori. Meillä on ilo olla alueella, jossa on sähköt, katuvalot siitä huolimatta, että tässä näkyy olevan ukkosmyrskyjen tämän ajankohdan ylikulkureitti. Runsaan salamoinnin ja kovan paukkeen innostamana katsoin hieman ukkosfaktaa ensin Ilmatieteenlaitoksen sivuilta, ja sitten vastaavaltan turkkilaiselta sivustolta. Ja taas opin jotakin. Olen käyttänyt kaikista salamoista nimeä şimşek, ja nähnyt kanssakeskustelijani hämmennyksen. En vain ole keksinyt aiemmin mistä se hämmentynyt ilme on johtunut. No, turkkilaiselta sivustolta ilmeni, että şimşek (salama) on pilvien välinen salama, joka purkaa pilvien välistä jännite-eroa. 

Pilven ja maan välinen salama on nimeltään yıldırım. Moni on laskenut ukkosen läheisyyttä, matkaa ukkoskeskukseen. Ääni etenee kolmessa sekunnissa 1 km, 5 sekunnissa mailin. Tänään ukkosen ollessa pahimmillaan ehti laskea "yk-" ja saman tien paukkui ja jyrisi. Tuossa jonkun matkan päässä kulkee suurjännitelinja, ja kuulemma ukkoset liikkuvat vuodesta toiseen usein juuri tätä samaa reittiä. Tänä asumisaikana öin ja päivin, aina kun on ukkosia, niin aina tässä on paukkunut. Edelleen olen hämmästynyt ja valtavan kiitollinen siitä, että kaikki kodinkoneet ja läppäri ovat edelleen ehjinä. 

Samalla kun kävin parvekkeella ihailemassa myrskyn voimaa, taivaan halkovia salamoita ja kumeaa jyrinää, niin läpitunkematon pimeys iski vastaan. Jos muutan aikanaan kokonaan ulos taajama-alueelta, niin ei ole katuvaloja. Iiks. Iltaisin ja öisin on vain pimeys. Lumi- ja hämäräsokeus on kai seurausta lapsena toteutetuista aurinkoon-tuijottelu-kilpailuista, tai sitten olisi tullut joka tapauksessa, mutta siinä missä jonkun muun silmä sopeutuu hämäränäköön, minun ei. Pimeä on vain pimeää. Himputti että "houkuttaa" muuttaa asutuksen ulkopuolelle, katuvalojen ulottumattomiin. *Iso puistatus*

No, varajärjestelmiä on ja aurinkoenergiaakin voi varastoida nykyään, luultavasti ihan hyvällä hyötysuhteella. Luultavasti, koska en ole vielä jaksanut enkä ehtinyt katsoa niitäkään järjestelmiä. Joten eipäs panikoida turhaan vielä. Eikä sen jälkeenkään. 

Pari päivää sitten, jos nyt ei mene nuo kuumepäivien laskut sekaisin, sain iltamyöhällä kotiin sellaisia vieraita, että tuttavien kommentointien jälkeen olin lähellä saada hepulin. Ensimmäistä kertaa näin Kulağakaçan böcek (Earwig, pihtihäntäinen) nimisen ötökän, ja harmikseni se vipelsi olohuoneessa kovaa kyytiä. Sen vipeltäessä lattialla takaruumis pystyssä ja pihti etutanassa katsoin sen ensin pieneksi skorpioniksi, ja olin liiskata heti. Mutta käsi pysähtyi kun tajusin että se on joku muu, ja halusin tunnistaa sen. Kaunishan se oli kaikessa värikylläisyydessään, mutta sen verran iso ja isopihtinen, että ei tehnyt mieli nukkua samassa huoneessa. Otin sen nenäliinan väliin ja ajattelin nakata parvekkeelle ja kuvata sen siellä. Nenäliinassa se pisti sen verran kovasti hanttiin, että jouduin puristamaan liiskaksi. Pituutta tuolla oli lähes 5 cm. Eniten hirvitti sen iso koko.

Avasin vessan oven että heitän sen papereineen pönttöön ja huuhtelen alas, ja huomaan vessan lattialla toisen samanlaisen kävelevän määrätietoisesti kohti eteistä. Ahaa, ikkuna on raollaan, ja tulevat sieltä lämpimään. Ja samassa muistin että vessan kaapissa on Baygonia satunnaisten seikkailijoiden varalle. Tämä vipelsi karmien väliin, ja sai peräänsä tujauksen myrkkyä. Hetken päästä se kellahti lattialle, ja siinä oli helppo mitata lähes 4 cm pituus. Ensimmäinen tuttava, jolta kysyin ovatko nuo vaarallisia vai ei, tunnisti sen Kulağakaçan böcekiksi, korvaan meneväksi ötökäksi. Ja kyllä, tuolla nimellä löytyi juuri samannäköiset vipeltäjät.

Mutta niin tuttava kuin myrkytysfirman sivustokin sanoivat että jos kyseistä ötökkää alkaa ilmaantua kotiin, niin koko koti pitää myrkyttää. Ötökkä elää puutarhoissa, ja niitähän tässä ympärillä piisaa. Eli kodin myrkytys auttaa ensisijaisesti myrkytysfirman kassavirtaa, on heille tuloa. Ja altistaa kotona asujan myrkyille. Yäk. Ensimmäinen tuttava panikoi siitä, että tuo ötökkä oikeasti menee korviin ja nenään öisin, että se pitää hävittää. No, toinen tuttava suhtautui asiaan rennommin, käski vain hävittää kaikki näkemäni, ja sulkea ikkunat sekä hankkia hyönteisverkot ikkunoihin.

Näytin ötökän kuvaa naapurissa asuvalle vuokraisännälle, joka sanoi että liiskaa ne pois aina kun niitä näkyy, ja se siitä. Hän sanoi että niitä on puutarhassa välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta yleensä aina on. Ja että ne eivät ole ihmisille vaarallisia, sen vaarallisempia kuin ampiaisetkaan. Totta, ne eivät ole vaarallisten eläinten listalla. Ja niiden pistoon / puremaan voi allergisoitua, kuten ampiaisiinkin, ja tuo korvahakuisuus on vain huhua. Vuorokauden verran pidin vessan tuuletusikkunan kiinni, ja sen jälkeen se on taas ollut auki, eikä noita ole lisää näkynyt. Jos näkyy, niin heitän ulos tai liiskaan pois. 

Arkistokuva tammikuulta 2016

Tämä on kai biologian oppitunti käytännössä osa 4, sillä faktahan on, että täällä on paljon sellaisia ötököitä joita Suomessa ei ole, ja joita en ole aiemmin nähnyt. Ja jos aion asua omakotitalossa, niin on vaan parempi tuntea ympäristön isompia ja pienempiä ötököitä. Nuo aiemmat kolme ovat skorpioni, käärme ja ne Kalen kotiin tulleet monet ötökät. Niin että opiskelu jatkuu ja elämä jatkuu. Mikäs sen mukavampaa nyt kun kuume ja yskä on poissa, mahan sisältö pysyy mahassa ja voimatkin ovat jo palautumassa. Huomenna ei ihan vielä lenkkeillä, mutta ulos pitää jo päästä, tuulettamaan päänuppia ja kroppaa lähes neljän päivän sisällä olon jälkeen. Satoi tai paistoi, ulos.

Anna lorista kuppiin

King's Kitchen & Bar, Alanya

Saunoin tänään pitkällä kaavalla, kello 10stä kello 18aan asti. Luonto hoiti kiukaan ja löylyn
heiton, minä vain olin ja vaihdoin välillä mekkoa. Aamusta lähtien oli sähköt poikki, ja jossain vaiheessa loppui generaattoristakin diesel, joten ilmastointia käyttävät naapuritkin pääsivät vaihtamaan paitaa. Päivän lukemat: Merivesi +30 C, ilma + 34 C (tuntuu kuin +39C) , parveke + 48 C, ilman kosteus 71-91% eikä tuulesta ollut tietoakaan ennen iltaa. Ihanaa 😍 

Aiemmin olen tullut elokuun kuumimpiin helteisiin totuttautumisen kautta, eli olen oleskellut Alanyassa niin että kroppa on ehtinyt vähä vähältä tottua lämpötilojen nousuun. Nyt tulin "kylmiltään" kuten kuka tahansa turisti, ja oman elimistön reaktiossa on iso ero. Mielenkiintoinen kokemus tämäkin, ja väsyttävä, silti ihana. Parin tunnin ja 2,5 km shoppailureissu veti voimat niin vähiin että en jaksanutkaan lähteä uimaan. Hetken teki mieli muistuttaa itseä siitä, että Nyt on Ne Kelit, nyt uimaan, ja kohta on talvi. Olen kuitenkin armollinen itselleni, ja kun väsyttää niin väsyttää, silloin levätään. Ensin hyvää ruokaa King's Kitchenissä ja sitten bussilla kotiin. Tämä oli puolustuspuhe siihen, ettei nyt ole niitä merikuvia, joita suunnittelin ottavani ja ehdin jo lupaillakin. Ehkä jonakin kauniina päivänä.

Vesipeto, ei-yhtään-kurainen koiruli

Kurban Bayramista puhun myöhemmin lisää, se kun on tässä kuussa. Alanyassa on elämää ja iloa, tosin en juuri nyt muista mitään erityisiä tapahtumia joista informoisin. Te ketkä liikutte pitkin kaupunkia näinä kuumina päivinä ja haluatte tehdä jotakin yhteistä hyvää: katukoirille ja kissoille voi antaa vettä juomakuppeihin. Helle haihduttaa vettä ja eläimet juovatkin enemmän kuin viileinä aikoina, joten kupit tyhjenevät pian. Vettä voi ottaa esim. yleisistä hanoista, joita on muutamia pitkin kaupunkia. Ihmisten juomavesiapu on eläimille nyt tosi tärkeää. Annathan lorista kuppiin. Tuo ei ollut sairaanhoitajan komento, vaan kun piti keksiä kannathan kortesi kekoon -sanonnasta asiaan sopivampi versio...

Lähden kokeilemaan tuleeko uni heti vai vasta naapuritalon pelokkaan pikkukoiran haukuttua kaikki möröt... ei kun hiljennyttyä. Periaatteessa tunnin päästä voisi olla  jo melko hiljaista, ehkä.

Kotiinpaluuyllätys

Paketissa luki Black

Vaikka otsikko onkin omituinen yhdyssanahirviö, oli kotiinpaluussakin samoja piirteitä.

Aloitetaan Jyväskylästä ja pakkaamisesta. Ajatuskulku meni jotenkin näin: jee, tosihalpa äkkilähtö Finnairin suoralla lennolla Alanyaan, ja siihen voin siis ostaa lisälaukun. Muutama klikkaus, verkkopankkimaksu ja lentolipun ja lisämatkatavaran ostaja hymyili tyytyväisenä. Vuorokautta myöhemmin hymy hyytyi ensimmäisen kerran siihen, että en tiennytkään millä täyttäisin laukut (8 kg + 23 kg + 23 kg).

Seuraavan kerran lisämatkatavarasta maksaminen kadutti varastossa painavan, päälle kaatuneen laatikon alta pois kömpiessä ja vaurioita tarkastaessa. Tietenkin sen putoavan laatikon nurkka osui loukkaantuneen nilkan ja jalkaterän päälle, ja pienessä varastokopissa kaatuva vanhempi naishenkilö sai kylkeensä osuman japanilaisen bambu-paperi-päivänvarjon varresta samalla kun varastokopin seinän virkaa toimittava kanaverkko hiveli takaraivoa. Ilo oli ylimmillään, perisuomalaiseen tyyliin.

Kun muutamaa tuntia myöhemmin laukut oli pakattu ja alipainoisiksi todettu, korjaantui tuo "virhe" kahdella tiiliskiven kokoisella ruotsin sanakirjalla, painavalla kielioppikirjalla ja parilla muullakin kirjalla. Typerä tyytyväinen hymy levisi kasvoille kun vaaka kertoi "määräpainon täyttyneen". Toinen läsnäolija yritti jo aiemmin kertoa, että matkalaukun voi pakata myös tilavuusperusteisesti. Ei ole kuulemma pakko täyttää maksimikilomäärään asti. Hhmmm, sano se muuttajalle niin, että se menee jakeluun...

Seuraavana aamuna tuli hiki pelkästä tavaravuoren katselusta. Tuskanhiki. Ilman mukaan lähteviä kyynärsäuvoja, hellehattua, nilkkakipua ja koivessa yllättävien takaiskujen varalta tukena olevaa urheilijan kipsiäkin ollisi tuo vuori liikkunut yhden naisihmisen voimin melko huonosti. No, saatiin se bussiin kun oli apuvoimia. Bussissa asetuin seisomaan matkalaukkujen eteen, selkä menosuuntaan ja kaiteesta kiinni pidellen, kun toisessa reunassa oli lapsenrattaissa lapsi. Bussikuski kiihdytti pysäkiltä lähtiessä reippaasti, ja 50 metriä myöhemmin jarrutti mutkaan niin voimakkaasti, että kaduin selälleen lastenrattaiden ja lapsen päälle. Onneksi lapseen ei sattunut. Itsestä en voi sanoa samaa.

Helsinki-Vantaan lentokentällä olin TAAS "satunnaisesti valittu huumausainejäämätesteihin". Viime aikoina aina kun menen ko kentän läpi joudun samaan muka-satunnaistarkastukseen. Joku kateellinen tai pahantahtoinen ääliö lie joko antanut perättömän ilmoituksen tai sitten ihan itse logikoinut, mutta olen näköjään profiloitu, ja perusteellisesti pieleen. Finnairin koneessa meidän edessämme istunut ja pari penkkiriviä takanamme istunut "perhe" sen sijaan veti aineita ja omia viinoja koneessa niin tanakasti, että toisen herättäminen Gazipasassa oli työlästä. Mutta profilointi osui huumeiden vastustajaan, viereiselle riville. Alanyassa kotiin saapuminen oli harvinaisen helppo, kun oli ihanien ihmisten taholta laukkujensiirtoapua tuloaulassa ja kuljettaja ulkona oven edessä. Eikä kukaan kuljettaja ole koskaan ajanut tuota väliä noin hitaasti, kuin mitä herra A nyt ajoi. Halusi kuulla kaikki kuulumiset 😍.

Punaisen kuun metsästysyöltä Muurasjärveltä

Varsinainen yllätys odotti kotona. Heti ovea avatessa häiritsi se, että eteisessä oli
poikkeuksellisen paljon elämää. Rikkalapiossa kasvoi hometta monta milliä ylöspäin. Parissa kohden oli iso hämähäkin seitti ja hämähäkin ruokapaketteja. Lattialla lojui pari linnun höyhentä ja linnunkakkaa... Keittiöstä löytyi kuollut pikkulintu ikkunan edestä lattialta. Ihan pieni ja nälkään kuollut. Olohuoneesta löytyi toinen samanlainen. Ja linnunkakkaa oli siellä sun täällä, myös paistinpannulla. Sanonkominämitä.

Siivosin raadot ja kaiken näkemäni ylimääräisen eläväisen pois heti, ja neljän tunnin yöunien sekä ruokakauppa- ja torikäynnin jälkeen loput. Siis käytännössä koko asunto oli tarpeen siivota perusteellisesti ja desinfioimisluontoisesti. Kaksi ikkunaa on ollut raollaan poissaoloni ajan, ja molempien hyttysverkko on ehjä ja paikallaan. En käsitä mistä nuo linnut ovat asuntoon päässeet, mutta jossakin on linnun mentävä kolo. Oli surullista nähdä nuo linnut kuolleena asunnon sisäpuolella, niin luonnottomassa paikassa lintujen elämää ajatellen. Mutta, rakkaus oli voittanut. Toinen ei ollut jättänyt toista, vaan oli tullut perässä samasta kolosta kuin toinenkin.

Niin, ja madot 😝. Vessassa olin oksentaa kun avasin pöntön kannen. En tiedä mitä, kuinka ja miksi, mutta kiinni olleen wc-pöntön kannen alla ja vedessä oli elämää. Siellä luikerteli ja ui noin 5-10 mm mittaisia, 1 mm paksuisia, mustia matoja. Veden pohjalla näkyi jotain massaa, en tiedä mitä. En jäänyt katselemaan enkä arvuuttelemaan syitä ja seurauksia, vaan huuhtelin isot huuhtelut pariin kertaan, suihkuttelin ekstramäärän yleispuhdistusainetta ja pyyhin pinnat ennen kuin uskalsin edes harkita istumista, vaikka olisi periaatteessa ollut jopa kiire. Jännää miten kiirekin on kovin suhteellinen asia, ja toisinaan katoaa ihan tuosta noin vaan... yäk yäk yäk!

Arkeen paluu on ollut pisaroivaa. En muista milloin olen viimeksi nähnyt ihollani näin isoja hikikarpaloita kuin esim. tänään. Kroppa on unohtanut lämpöön sopeutumisen osittain, ja osittain Suomen lämmin kesä on pitänyt huolen siitä että jotain sentään säilyy. Arkeen paluu on myös ylämäkikävelyyn totuttautumista. Alaspäin on nilkkatuen kanssa helpompi mennä. Ylämäkikävely on tosi kivuliasta edelleen, mutta liikuttava on ja asioita on hoidettava. Lääkärifirmalta / ortopediltä ei ole vieläkään tullut heidän lupaamaansa röntgenlääkärin lausuntoa & nilkan kuvia eikä kuntoutussuunnitelmaa. En tiedä mistä kiikastaa, mutta molemmat olisivat tarpeen. Nilkka on kipeä ja aina kävelyn jälkeen muodottomaksi turvonnut. Pieni turvotus olisi ymmärrettävää, mutta kengän yli runsaana pursuava, nilkan koon tuplaava turvotus on liian paljon.

Kahden kuukauden vieroitusoireet kamerasta helpottavat huomenna. Löysin kameran laturin, ja akku saa taas virtaa. Eiköhän huomenna ole kuvattavaakin, vaikken nyt pitkiä matkoja kävele enkä edes fillaroi. Katsotaan mitä vastaan tulee.

Kesäinen viikko 😍

Kleopatrarannan puolivälissä on varjoa tarjolla

Hiukan tukkoinen oli aamun ensimmäinen heräämisen harkinta. Yöllä oli taas vaikka minkä sortin melua, pakoputkirikkoisesta moposta omitiusesti meluavaan autoon. Busseja, henkilöautoja ja muita päivittäisiä ääniä en huomaa yölläkään, vaikka nukunkin jo ikkunat ja parvekkeiden ovet auki, yöllisen ympäristön jatkuvassa äänimaailmassa. Sen sijaan tavallisesta poikkeavat äänet herättävät useinmiten. Aamulla annoin itselleni luvan nukkua vähän pidempään, ja heräsin tuntia myöhemmin ovikellon soittoon.

Oven takana oli naapuri ruiskun, neulan ja
lihakseen pistettävän antibiootin paketin kanssa. "Sinähän sairaahoitajana varmaankin pistät tämän minulle, kun XX on tähän aikaan töissä, ja pystyy pistämään aina iltaisin." Näytin varmaan aika pöllämystyneeltä ja hitaalla järjenjuoksulla varustetulta, kun hän jatkoi ennen kuin ehdin vastata: "Niin, etkös sinäkin osaa näitä pistää?".

Kleopatrarannalta tämäkin

Niin sitten tarkastin pakkauksen ja rouvan allergiatilanteen, liuotin kuiva-aineen pakkauksessa olleeseen liuokseen... ja totesin että neuloja on vain yksi, ja sekin ihan järkyttävän iso, ja että on pistettävä
lihakseen samalla neulalla kuin millä on lävistänyt kumitulpan. Eh. Vain tiettyjä tosi paksuja lääkeinjektioita olen Suomessa joutunut pistämään isolla neulalla. Ne siirappimaiset tahmaliuokset eivät mene pienistä neuloista läpi. Mutta, tuo olisi helposti ja normaalisti mennyt ohuella lihasinjektioneulalla. Ei kuulemma sattunut, neulan koosta huolimatta, joten on ilmeisesti tekniikka tallella tai tosi kohtelias naapuri.

Kleopatrarannan puolivälissä näitä pulusia riittää

Meillä on lintujen puolesta ihan erilainen kesä kuin mitä kaksi aiempaa ovat olleet. Aiempina kesinä linnut ovat hävinneet siinä vaiheessa kun hyttysmyrkytykset on
aloitettu. Nytkin ikkunasta kuuluu keltasirkkujen sirkutus, pääskysiä lentelee tosi paljon, ja kyyhkyset kujertelevat joihinkin aikoihin päivästä. Hyttysmyrkytys on nykyään erilaista, enemmänkin hyttysten lisääntymisen ehkäisyyn kuin lentävien hyönteisten eliminointiin perustuvaa. Hyttysiä on näkynyt tosi vähän. Tai no, en ole nähnyt muuta kuin kasvoihin ja käsiin koko kevään / alkukesän aikana yöllä tulleet 4 pistojälkeä. Vain 4 nyt lokakuun jälkeen, koko aikana, ja nämäkin viimeisen 2 viikon sisällä.

Olisipa mieluisen värinen kukka 

Parvekkeen minitomaattien kukissa näkyy
pörräävän pikkukärpäsiä, joten hyönteisiä on elossa ja olemassa. Samoin välillä näkyy niitä tosi isoja, lentäviä koppakuoriaismaisia hyönteisiä, joiden nimen olen unohtanut. Kuitenkin se, jonka pistoa/puremaa pelätään. Sen lisäksi on perhosia ja ampiaisia ja sammakoita ja vaikka sun mitä. Sammakoista tuli mieleen pyrstosammakko eli salamanteri. Alanya on toinen Turkin salamanterialueista. Täällä on vielä jonkun verran salamantereita, ja hyvällä tuurilla sellaisen saattaa nähdä. Niihin ei kanata koskea, kuten ei muihinkaan villieläimiin, jotta ihmisen käsistä ei tartu niihin mitään eläimelle itselleen vaarallisia bakteereja. Mieluusti toivoisi salamantereidenkin jatkavan elämäänsä ja ylläpitävän lajin säilymistä.

Tuosta pulukuvasta... haaveilin ottavani lähikuvan muutamasta pulusta, paikassa jossa tiesin läheisen ravintolan kokin ruokkivan puluja. Siinä kameraa asetellessani kuulin vihellyksen, enkä tajunnut ennen kuin iso puluparvi lehahti paikalle, entisten lisäksi. Kokki siellä vislasi merkiksi tarjoilun aloittamisesta. Mutta pulujen pölisevät höyhenet ja lintukirput -ei kiitos. Jäi sitten lähikuvat ottamatta. Alin kuva kertoo siitä, että Alanyaan on nyt istutettu paljon köynnösruusuja. Nämä näin Kleopatrarannan puolella, kävelijöille tarkoitetulla bulevardilla.

Itse jatkan viikkoa aurinkoisella mielellä ja kesäsuunnitelmia muotoillen.

Pikkukaupan iso valikoima

Alanyan DimCayin laskulla olevan kaupan kauppias

Naapurin pihamaalle on ilmeisesti tuotu vasta emostaan vieroitettu vuohilapsonen. Se "ihana pikku söpöläinen" on huutanut nyt neljä tuntia yhtäjaksoisesti. Itselläni on menossa sairaalaruotsin opiskelu ja kertaus, ja ihan vaan jotenkin alkoi nyppiä tuo kimeänpuoleinen määintä-itku. Kun aloin kirjoittamaan tätä, se hiljeni hetkeksi ja olin jo hihkua jippiitä... nyt siellä määkii useampi. Jos ei hotelli melua, eikä kukko ja kanat, niin sitten vuohet. Minun hiljainen kylämiljööni on muuttunut kahdessa vuodessa puolikaupunkilaiseksi alueeksi, jolla hiljaiset hetket ovat vähissä. Kerroinko jo aiemmin, että katselin tonttia. Halvimmat löytämäni pikkutontit pienen omakotitalon rakentamista varten maksaisivat juuri nyt ja nykyisellä kurssilla 3.000 €. Toinen on hotellin, ja toinen hautausmaan vieressä 😅.

Kaupassa on kaikkia peruselintarvikkeita ja...

Lämmin kausi on alkanut, siis oikeasti lämmin. Ulkona on parhaillaan muutama pilvenhattara ja +26 C vaikka on jo ilta-auringon aika. Parvekkeella on varjossa saman verran. Mustien tuolieni istuinosa poltti epämukavasti, siirsiin lämpömittarin siihen, ja sain lukemaksi +42 C. Ei ihme jos vähän nahkaa poltteli. Parvekekukista ison kehäkukan jouduin antamaan jo naapurin puutarhurille, sillä sen nesteytys ei kestänyt näitä lämpölukemia. Parvekekirsikkatomaatit sen sijaan nauttivat lämmöstä ja valosta, ja pukkaavat tulemaan pieniä, vihreitä palleroita yllättävää tahtia. Vielä kun näkisi ne punaisina...

...suklaita, keksejä, suklaita ja suklaakeksejä...

Olen innoissani kesätyömahdollisuuksista, ja omvårdnadsstatus, anamnes och epikris,  ja
sekä niiden laatiminen kirjallisesti että selittäminen puhumalla ovat juuri nyt päivän polttavia projekteja. Tämän lisäksi omassa turkinkielen opiskelussani saan viikonlopun aikana yhden tason päätökseen ja ensi viikolla pääsen aloittamaan uutta tasoa. Ja tanssijuttujen osalta on meneillään koreografioiden rakentamista ja videoiden suunnittelua. Kaikki ovat valmistautumista tulevaan, ja kukin tahollaan tarpeellisia. Kirjoittaminen on tällä hetkellä ihan seis, ja käynnistynee vasta juhannuksen jälkeen taas. Siihen asti tahtia ja melua on liikaa. Meluisassa ympäristössä ei tule mitään ulos, ei rivin riviä, vaikka olisi kuinka paljon aikaa. Hiljaisuutta ei korvaa mikään, ja sitä kohden mennään taas, vaihe kerrallaan.

Montako kilometriä lisälenkkiä? Hah, 0.

Noista kuvista pari sanaa. Kävin lenkillä, mikä ei näy kuvissa eikä vaa'allakaan. Kunnossa se onneksi näkyy. Dimcayin sillan jälkeen, heti Kestelin puolella lukee teksti Ciz Biz Köfte. Siitä taisin kertoa aiemmin. Kyseessä on paikalline pikaruokapaikka. Sen rakennuksen vasenta sivua edetessä tulee nurkalla vastaan Full Ay Market. Muistan nimen siksi, kun se on sekoitus englantia ja turkkia. Jos jatkaa vielä pidemmälle saman rakennuksen kiertämistä, niin seuraavalla nurkalla on toinen pikkumarketti. Nimestä ei nyt ole mitään muistikuvaa. Joka tapauksessa kävin siellä kuntoilulenkin välipalalla... alin kuva kertoo siitä.

Puhuimme kauppiaan kanssa muutaman sanan. Kerroin että nämä pikkukaupat ovat viehättäviä, ja että Suomesta ne ovat kuolleet muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lähes sukupuuttoon. Hän sanoi että täällä on meneillään samanlainen kehitys. Isoja marketteja avataan, ja ihmiset ostavat sieltä tavarapaljouden keskeltä mieluummin. Mutta esim. tässä marketissa on tuotteet samassa hinnassa kuin Migroksessa tai A101:ssa, joissa itsekin enimmäkseen asioin. Damlataksella, hotellien lähellä olevien pikkumarkettien hintataso on ihan erilainen, turistihinnoiteltu, sen sijaan näissä keskustan ulkopuolisissa pikkumarketeissa on edullista. Kokoonsa nähden tuokin marketti sisältää yllättävän paljon erilaisia tuotteita. Kysyin kauppiaalta että saanko ottaa kuvan ja jakaa sen eteenpäin. Hän antoi luvan. KUvatessani tavarahyllyjä kuului sivulta "no, saat sinä minustakin kuvan ottaa". Pihalla on vielä toinen puoli myymälää, mutta ne kuvat eivät voimakkaasta auringonpaisteesta johtuen onnistuneet tuolla kuvausvälineellä. Usein nämä pikkumarketit ovat 1-2 perheen omistamia, ja perhe itse työskentelee siellä. Kannattaa kannattaa pienyrittäjiä.

Kenen elämä on arvoton?

Sinne se valopallo laskeutuu, Kalen taakse taas.

Millä sinun mielestäsi ihmisen arvo mitataan?

Tuo kysymys ei ole vitsi. Mietipä ihan oikeasti.

Suomen valtiovalta kaavailee nyt ihmisten, eli siis kansalaistensa pisteyttämistä. Ihmisen saamat pisteet näkisivät kyllä muut tahot, mutta ei ihminen itse. Ihmisiä siis laitetaan arvojärjestykseen. Joku on parempi kuin joku muu.

Ja ravintoketjun väärässä päässä on joku "arvoton sittiäinen", johon ei kannata panostaa.

Ukkospilvet sairaalan poliklinikalta kuvattuna 9.4.-18

Suomi menee ihan hulluun suuntaan. Ensin siellä poistettiin ihmisarvo maahan tulevilta turvapaikanhakijoilta, sen jälkeen työttömiltä. Nyt ollaan poistamassa sairastavien ihmisten ihmisarvoa, ja arvokkaimpia ovat ne, jotka eivät sairastu, jotka eivät käytä yhteiskunnan varoja esim käyttämällä yleisiä lääkäri- ja sairaalapalveluita. Seuraavaksi ilmeisesti viedään ihmisarvo muilta tuottamattomilta eli vanhuksilta, vammaisilta ja lapsilta. No, vanhuksilta on monin paikoin viety jo sekä ihmisarvo että kunniallinen vanhuus.

Vaan takaisin tuohon kysymykseen. Tuo purkaukseni oli vain sivujuoni, joka tuli mieleen Suomesta kantautuneista uutisista. Siis millä sinun mielestäsi ihmisen arvo mitataan?

Siihen ei voi vastata muut kuin sinä itse, sillä jokainen vastannee siihen eri tavoin.



Minun mielestäni ihmisen arvo mitataan sillä

1. miten hän kohtelee heikommassa asemassa olevia ihmisiä, eläimiä ja luontoa. 
2. mihin hän aikaansa ja osaamistaan käyttää.
3. mitä hän puhuu ja ajattelee.
4. kuinka paljon hyvyyttä hän kantaa mukanaan.

Mistä tämä kaikki tuli taas mieleen -suomalainen tuttava, jota muilta osin arvostan, kertoi levittäneensä kissanmyrkkyä pitkin pihapiiriään nyt viikonloppuna. Miksi niitä pitää myrkyttää, kun on asiallisempiakin keinoja. Myrkky tappaa hitaasti ja helvetin tuskallisesti... 

Onko sinulla rabies-rokotus?

Ei ole muistunut mieleen, ei ole tullut koskaan, tarkistettua eikä kukaan ole kertonut. Nimittäin siitä, että kissan ja erityisesti koiranpuremiin täällä liittyy rabiesriski. Taudin ollessa ihmisellä puhutaan vesikauhusta, ja eläimellä raivotaudista. No, itse otin kyllä aikamoisen raivokkaita ajatuksia eilen illalla, kun kissa (jolla ei ole rabiesrokotusta) puri minua peukalon ja ranteen väliselle alueelle niin, että yksi kulmahammas meni ihan luuhun asti. Saman tien tungin puremahaavaan käsidesiä, ja päätin mennä aamulla lääkäriin hakemaan antibiootit, niin kuin eläimen ja ihmisen puremiin pitää aina hakea.

Lääkäri kirjoitti antibioottikuurit sekä tablettina että haava-alueelle laitettavana voiteena. Molempia on nyt käytettävä 5 pv, ja jatkuu tarvittaessa. Purema ei näytä pahalta, mutta kädessä leviää ihan selvästi tulehdus. Tetanus- eli jäykkäkouristusrokotuksen olemassaolon ja voimassaolon hän tarkisti, ja se pistettiinkin tammikuussa kun kaaduin fillarilla. Mutta sitten se yllätys. Hän kysyy rokotuksesta, nimellä kuduz, ja minä sanon joo, ei, en tiedä. En ymmärtänyt mitä kuduz on suomeksi, mutta hämmästyin suuresti kun puhelimen translator sanoi sen olevan vesikauhu.

Yritän miettiä ja muistella rokotuskorttini sisältöä, se kun ei tietenkään ole mukana. Mietin myös Suomen rokotusohjelmaa, ja vaikka paljon siitä muistankin, niin rabiesrokotuksesta en muista mitään muuta, kuin että Itä-Suomen alueella sitä pistetään ainakin tarpeen mukaan. Sanon sitten, että ei minulla ole sitä rokotusta lainkaan. Lääkäri lähettää minut Alanyan uuteen Devlet Hastanesiin, infektiolääkärin tsekkaukseen, ja sanoo, että siellä arvioidaan ja pistetään. Pikakäynti tutulla lääkärillä vaihtui puolen päivän projektiksi, mutta tarpeesta.

Lääkäri käski minut ensiapuun, ja sanoi että sitä kautta hoituu. Uudessa Devlet Hastanesissa oli tehty muutoksia sisätiloihin sen jälkeen, kun viimeksi olen siellä ollut. Kun lopultakin löysin jonkun jolta kysyä, niin hän kertoi että pitää mennä poliklinikkarakennuksen puolelle, ja sieltä aivan perältä löytyy infektiosairaudet. Etsin ja etsin, ja etsin edelleenkin. Olipa iso ja sokkeloinen paikka, ja se mitä etsin ei ollut siellä minne minun käskettiin mennä. Kun uudestaan löysin henkilön jolta kysyä, niin hän neuvoi minut eteenpäin, jonka jälkeen pari paikallista naista neuvoi edelleen eteenpäin jne.

Monien vaiheiden jälkeen olin ennen lääkärille pääsyä maksupisteellä, koska minun piti suorittaa maksu ennen lääkärikäyntiä kun vakuutus ei korvaa mitään eläinten puremista tai pistoista aiheutuneita juttuja. Ei mitään. Tarkistapa oma vakuutuksesi. Useimmissa eläinten pistot ja puremat sekä muut eläinten aiheuttamat sairastumiset suljetaan korvausten ulkopuolelle. Ja syystä. Rabieskin jos puhkeaa ihmiselle, niin se johtaa kuolemaan. Siihen ei tunneta parannuskeinoa.

Lääkäri täytätytti ja alleirjoitutti valtion rabies-paperin, kyseli vielä uudestaan tapahtumat, ja yllätti minut sitten rokotussarjalla. Luulin, että kyseessä on 1 injektio, 1 pistos, ja sillä siisti. Koska minulle ei ole koskaan annettu rabiesrokotuksia, niin saan nyt tehostetulla tahdilla 5 injektion sarjan, niin että pistokset tulevat päivinä 0, 3, 7, 14 ja 28. Immunoglobuliinia ei katsottu tarpeelliseksi, koska purrut kissa ei oletettavasti ollut raivotautioireinen. Tämä satsi on voimassa vuoden, ja jos joskus tarvitsee uudestaan, niin sitten arvioidaan tilanne uudestaan, ja ehkä pääsee vähän kevyemmällä rokottamisella. Päänsärky, pikkuinen kuume, pahoinvointi ja vatsakivut ovat päällä, mutta tämä rokotussarja pistetään joka tapauksessa. Ja osa noista oireista saattaa tulla antibiootista.

Rabiesta on ympäri maailman, ja joillakin alueilla joinakin aikoina enemmän, joskus
vähemmän. Sen tilanne elää ja muuttuu, sillä kyseessä on sekä katukissojen, kulkukoirien että villieläinten mukana leviävä tauti. WHO kampanjoi rabieksen vähentämisen puolesta voimakkaasti. Sekä Suomessa että Turkissa rabies kuuluu niihin sairauksiin, joita valvotaan ja myös ennaltaehkäisevästi lääkitään, niin kuin minunkin tapauksessani.

Rabieksesta löytyy lisätietoa Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL:n sivuilta. LInkki vie rabiesrokotus-sivulle, ja sivun oikeasta reunasta löytyy jatkolinkki Tietoa  vesikauhusta Sieltä löydät yksityiskohtaisempaa tietoa taudista ja sen tarttumisesta, oireista yms...
WHO:n englanninkieliset rabies-sivut löytyvät täältä.

Suhtautumiseni katueläimiin muuttuu vähitellen, kokemus toisensa jälkeen. Ja eläinlääkäriin. Hän kysyi mitä lääkityksiä kissalle haluan. Sanoin silloin, että sisä- ja ulkoloiset, että riittääkö se. Hänen puheestaan ymmärsin, että jos kissa on täällä eikä sitä viedä esim. Suomeen, niin riittää. Olisin toivonut hänen sanovan, että rabies-rokotus pitää ottaa joka tapauksessa. Hän on ammattilainen tässä asiassa, ja hänen tulee tehdä asia selväksi.

Swea muutti meille

Taas pala elämän yllätyksellisyyttä. Meillä haisee juuri nyt tosi pahalta. Ihan kauhealta.
Meillä on tehohoidossa ja eläinlääkäriin pääsyä odottamassa sellainen pieni karvamytty, joka on käytännössä luuta ja nahkaa. Se ei edes äännä. Suu aukeaa, mutta mitään ei kuulu. Ikää tällä kissanpennulla on ehkä noin 3 kk, tai jos se on vanhempi niin on pahasti nälkiintynyt.

Itse asiassa kissa vaan joutui syliini tänään. Seuraavaksi ympäriltä alettiin ilmoittaa, että se on nyt sinun kissasi. Ja hyvin pian ilmaantui myös sponsori, joka kustantaa kissan lääkärikulut, ruoat ja hiekat. Kissaressu sai pienen annoksen pehmeää kissanruokaa, tosi pieni kun on itsekin ja olemuksesta päätellen ollut jo jonkin aikaa ruoatta. Vaikka syötimme vain pieniä annoksia, ei sen maha kestänyt ruokaa, enkä minä ymmärtänyt sen hätää ja päästänyt sitä kadulle. Lopputuloksena valkoisella tunikalla oli käsittämättömän paljon kissan ripulia, samalla kun me istuimme ravintolan pöydässä.


Onneksi ei tarvinnut matkustaa aluspaitasillaan bussissa kissankuralle haisten. Saimme autokyydin kotiin. Siitä valkoisesta tunikasta oli se hyöty, että tuli nähtyä että kissan turkista tippuu jotain pieniä elukoita. Olin suunnitellut, että kotiin päästyä vien sen ensin pesulle, sillä aiemman kissan kirppushampoota on vielä. Juu, en vienyt. Kissa piiloutui kauhuissaan ja maha kipeänä keittiön kaapistojen sokkeleihin. Onneksi on helposti avattavat sokkelit. Ruoalla se tuli sieltä ulos, mutta jokaisesta pienestäkin äänestä singahti takaisin sinne turvaan.

Tämän traumatisoituneen kissanpennun osalta iso kiitos siitä, että se on ehdottoman sisäsiisti. Kuraa pukkaa ulos, mutta aina hiekkalaatikkoon. Ensimmäisestä kerrasta asti. Asiaa ehkä auttoi se, että pyyhin laatikon reunaan paidassa ollutta kissankakkaa ikään kuin wc-merkiksi. Kun tämä pikkupentu oli pari tuntia nukkunut, syönyt, nukkunut ja kakkinut, ja alkoi pyrkiä lähemmäs, oli seuraavan järkytyksen aika. Joka ei kai ollutkaan niin iso järkytys. Kissa otti melko kuuman kylvyn tosi hyvin vastaan, ja kuumailmapuhaltimen edessä kuivattelu oli ihan jees. Siinä vaan istui, antoi kuivata ja alkoi nuolla turkkiaan. Siis ihan ilmiselvä tyttö, kai. Emme vielä tiedä.

Tuossa se nyt nukkuu suihkusta toipumassa, villasukan sisässä lämpimässä. Kynsien leikkaus jäi huomiselle. Lienee minun aikani käydä kirppupesulla, varmistamassa ettei tuosta karvapallerosta tarttunut mitään seuralaisia. Olen ennenkin käynyt kirpputorilla, mutta tämä oli "erilainen" kerta. Sanoin kyllä jo valmiiksi, että kun seuraavan kerran järjestätte kirpputorin, niin en ota ainoatakaan kissaa, en kirpuilla enkä ilman.

Tähtitaivaan allakin käyty jo

Alanya 2.12.2017, +20 C päivällä

Näissä viereisissä kuvissa näkyy muutama niistä asioista joita olen kaivannut. Ensinnäkin sininen taivas, aurinko ja appelsiinipuut. Toisessa kuvassa näkyy ruokaseuralaiseni, joka tuossa juuri pompotteli grillattua kanapalaa, koska se oli vielä liian kuuma syötäväksi. Annoin se kissalle jo kuumana, koska se piti niin kovaa meteliä, harjoitti vaativaa nau'untaa (enkä kestänyt kuunnella enempää). Ja alakuvassa ateria, joka maksaa täällä 2,67 € tämän päivän kurssilla. Kuvista puuttuu yöllinen vuoristo, josta juuri palasin. Kaunis kuutamo DimCayin järven yllä, vahvimmat tähdet näkyvissä sekä yllättäen taivaalla näkynyt tähdenlento. Vain sammakoiden kurnutus puuttui, mutta niillä lienee jo kylmä. En ole varma mitä ne täällä talvisin tekevät, vai tekevätkö mitään ;) . Ehkä sekin joskus selviää. Kuvista puuttuu myös pinaattitäytteinen gözleme gözlemepaikan kamiinalämmitteisessä huvimajassa hyvässä seurassa syötynä. Kuulostaa ihan siltä, että koko päivä on ollut syömistä, mutta usko pois, mahtui siihen paljon muutakin.

Äänekkäästi ruokaa pyytelevä kollikissa

Yhtä asiaa en voi olla ihmettelemättä (=tätäkin asiaa). 2 tai 3 vuotta sitten minulla oli miesystävä, jonka sittemmin jätin kun selvisi että hän oli naimisissa, ainakin periaatteessa. No, hän lähti aikanaan Ruotsiin vaimonsa luo, Ennen lähtöään tapasin hänet sattumalta kadulla, jos sattumaa edes on olemassa. Hänen mukanaan oli hänen hyvä ystävänsä, jolle hän esitteli minut, ja jota hän vannotti, että hänen poissa ollessaan tuon ystävän on huolehdittava siitä että minä pärjään, ja että minulla on asiat edes kohtuullisella mallilla. Näiden vuosien aikana noin 3 kk välein tuo ex-miesystävän ystävä on on joko viestitellyt tai soittanut minulle, ja halunnut tietää miten menee ja miten pärjään. Viimeksi tänään hän kysyi, ja kysyi taas niin monta kertaa, että sai ulos vastauksen, jonka uskoi todelliseksi. Kun kerroin, että saatan joutua harkitsemaan Antalyaan muuttoa työn perässä, hän halusi tietää lisää työstä, sen sisällöstä ja palkasta... eikä hän ollut tyytyväinen kuulemaansa. Siispä tapaan hänet ylihuomenna, ja hänellä on kuulemma parempi ehdotus.

Tavuk izgara, grillattua kanaa, nam

Aamulla nukuin pitkään, ja niin aion nukkua vielä huomisaamunakin. Ainoa mikä saattaa estää rannikkoajelumme on yöpakkaset tai lumisade. Autossa on kesärenkaat ja emme aio riskeerata kenenkään henkeä tai turvallisuutta tieten tahtoen. Tänään sääennusteessa oli jopa -1 C juuri sille yölle ja koko sille alueelle, jossa meidän olisi tarkoitus ajella. Ja edellinen yö 0 C. JOten hieman mietityttää. Päiväaikaan emme pysty ajamaan menomatkaa, haastattelu- ja työaikatauluista johtuen, joten vähintäänkin menomatkalla on ajettava juuri kylmimpään yöaikaan. Koska talvirenkaille ei Alanyan alueella ole muuta tarvetta, niin niitäkään ei ole tarkoitus ostaa. Jos sää on sellainen että ajaminen on vaarallista, niin joudun jättämään työhaastatteluun menon tekemättä. Se ei tunnu hyvältä, mutta siinä vaiheessa kun asia selviää, ei sinne ehdi enää busseillakaan. Niillä tarvitsisi mennä jo edellisenä päivänä. MIelenkiintoista ja epämiellyttävää yhtä aikaa. Vaan kaikella on tarkoituksensa. Tälläkin. Jotakin muuta, ja paremmin palkattua tulee sitten tilalle, jos tämä tilaisuus sulkeutuu.

Köysirata on avattu

Alanyan Kalelta

Alanyassa kauan haaveiltu, pitkään suunniteltu ja huolella tehdyllä köysiradalla on tänään ollut jo liikettä. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin kyseessä on vielä testiajot, eli ihan vielä köysirata ei ollut avoinna asiakkaille. Joka tapauksessa ala-asema Damlataksella on täysin valmis, ja käyttökunnossa. Kuulemani mukaan alanyalaiset ovat haaveilleet tästä hetkestä 30 vuotta, ja nyt valmistumista hehkutetaan oikein kunnolla. Avajaisetkin tulevat aikanaan olemaan, mutta en tiedä vielä päivämäärää. Käsittääkseni sitä ei ole vielä julkaistu. Samalla kun köysirata aukeaa, vahvistetaan myös Alanyan ja Kalen historian esilletuomista. Linkki lehtiartikkeliin. Saattaa olla pienen pieni mahdollisuus, että itsekin ehdin avajaisiin, mikäli ne ovat kesäkuun lopulla tai heinäkuun alussa :) . Soitin tänään reumapolille, ja ehkä aika ei mene ihan hirvittävän kauas. Ehkä. Toivoa on.

Sitten toiseen sekä paikallisia asukkaita että turisteja riivaavaan / ilostuttavaan asiaan, hyttysiin. Eräs valtakunnan tunnetuimpia bloggareita antoi ymmärtää eräässä viime päivien kirjoituksessaan, että voihan sitä puhua vaikka hyttysistä, jollei tohdi puhua oikeista asioista ja vakavammista tapahtumista. No, hänellä oli vakavasti otettavaa asiaa sanottavanaan, vaan mennään silti hyttysiin. Lomalaisen ja turistin, niin kuin paikallisasukkaankin mielestä nuo isot ja pitkäkärsäiset verenimijät ovat kaikkea muuta kuin haluttuja seuralaisia. Sen lisäksi ne levittävät useita eri tauteja, missä sitten lentelevätkään. Alanyassa on taas käynnissä sekä päiväaikaan suoritettava hyttystorjunta, jota tekevät pääosin sinipukuiset miehet pörisevine, kannettavine ja savuavine koneineen, että öisin ja hämärän aikaan liikkuvat avolavapakettiautot, joiden lavalta sumutetaan ilmaan ja ympäristöön hyttys- ja kärpäsmyrkkyä.


Kalella asuessa sain kyseistä myrkkyä pariin kertaan iholle, silmiin ja hengitysteihin, kun en ehtinyt tunnistaa ruiskuautoa ennen kuin oli myöhäistä, ja hengitystieoireet olivat sen mukaiset. Keskustassa auto kiertelee katuja moneen kertaan, joillakin aueilla jopa lähes päivittäin. Nykyisen asuntoni luona auto kiersi kerran viikossa. Päiväaikaan levitettävä myrkkysavu ei sekään ole terveellistä hengittää, ja saattaa aiheuttaa oireita herkimmille, joten vältä sitä. Ilman myrkytystä hyttysongelma olisi valtava, joten myrkytys takaa suht rauhallisen kesän, ja mahdollisuuden olla ulkona ilman peittävää pukeutumista. Sen sijaan vuoristossa tai kaupungin ulkopuolella voi nähdä ja kokea itikkatodellisuuden ihan luonnollisessa mittakaavassaan. JOllet usko, niin käy jonakin lempeänä kesäyönä jonkun testaamassa vaikkapa DinCayin padon lähistöllä. On elämää ja kavereita, ja paljon. Se on jotain sellaista mistä yllätyin, ja jonka jätän uudelleenkokematta jos vaan voin. ...ja toivon, etten jo kanna mitään itikan jakamaa pöpöä tai parasiittia. Uutinen on täällä.

Alanya ja Keykubat-ranta, Oban ranta ja Tosmurin rantaa

Eilen ja tänään on täällä leveysasteilla ollut kohtuullisen lämmintä, ja t-paidassa mutta villatakki käsivarrella
uskaltauduin ulos minäkin. Yritin näyttää siltä, ettei palele, ja enimmäkseen ei palellutkaan. Sen sijaan ystävät olivat sitä mieltä, että on rasittavan kuuma helle 😶😶...niin missä? Ja vaikka tuo +20 C oli kuulemma jo kuuma sää, niin jäätelökioskin edessä ei ollut jonoa, eikä paljoa muutakaan liikettä sinä aikana kun siinä omia valintojamme pähkäilimme ja nautimme. Olivatkohan ihmiset kadonneet mökeilleen, töihin tai kenties huurteisille, en tiedä. Kävelykieltoni on toiminut "tosi hyvin". ei sitä vaan voi toteuttaa. Miten se edes on mahdollista niin kauan kuin on kaksi jalkaa, jotka liikkuvat edes hieman ;) .

Pari päivää vielä, ja pääsen moikkaamaan juniorin energisiä koiria. Siitä se vasta riemu tulee, ja takuuvarma paikallaanistuminen ( 😁 ) . Juu, ei. Ja tuosta tuli mieleen JOrma ja Kuopio Tanssi ja Soi. Sekin alkaa kohta ja sinnekin voisi mennä. Siellä on tarjolla PALJON mielenkiintoisia kurssitunteja, näytöksiä, esityksiä, gaala... itsellänikin oli suunnitelmissa osallistua kursseille, vaan tuli ylhäältä annettu suunnitelmien muutos. Voin vaan sanoa "kiitos, ok, näillä mennään". Kiitollisuus ja hyväksyminen ovat kuulemma tärkeitä onnellisuuden osasia. Kiitos ja ok.

Vuoren rinteeltä

Alanya DimCayn tie 24.3.2017

Käydäänpä kuvien ja selitysten kera retkellä vuoren rinteellä. Influnssa pitää sen verran kipeänä vielä, ettei ajatus taivu muuhun. Ihan vaan vastustuskykyä vahvistaakseni nakkasin taas mahan pohjalle Ylpön juoman, eli pari tuoretta sitruunaa, 4-5 kynttä tuoretta valkosipulia ja pari rkl hunajaa sauvasekoittimella soseutettuna. Maha nikottelee hieman tuota saamaansa aromiannosta, mutta jospas nikottelisivat pöpötkin. Siksi tuon totin join. Niiden läsnäolo ei ole kovin riemullista, eikä haluttua tässä osoitteessa.

Nämä viereiset kuvat on otettu Dim Cayin, Dimjoen itäpuolelta, Kestelin puolelta, noin 3,5 - 5 km rantatieltä pohjoiseen. Noilla alueilla ollaan jo maaseudulla, omissa pienissä kyläyhteisöissään, joissa jokainen tuntee jokaisen talon joka asukkaan. Tällaisen muualta tulevan turistinkin he tunnistavat turistiksi jo kaukaa, varsinkin kun tämä vanhempi, pulskempi naisihminen liikkuu urheiluvaatteissa. Jokainen itseään kunnioittava, samanikäinen ja kokoinen nainen kun pitäytyy salvareissa, tummapohjaisissa ja pikkukukallisissa. Urheilutrikoot ja värikäs juoksupaita jäisivät ehkä useimmilta laittamatta päälle, edes kotioloissa. Minulle taas on likimain sama mitä päälleni vedän, kunhan ne vaatteet täyttävät omat kriteerini. Värikkäitä ne ovat joka tapauksessa, vaikka löytyy minunkin kaapistani pikkukukkasalvarit.

Alanya DimCayn tie 24.3.2017

 Tuota sinistä, kukkivaa pensasta tms. näkyy siellä täällä ympäri kaupunkia. Nimestä ei ole aavistustakaan, mutta kaunishan tuo on nyt kukinta-aikana, kun valtavan suuret kukkatertut ilmestyvät muuten vielä suht elottomalta näyttäviin oksiin. Haarapääsky istuskeli langalla ja lauloi niin kesäisen kauniisti, että eihän sitä voinut olla kuvaamatta. Isohko pääskysten parvi lenteli siinä lähistöllä, vaan tämä herra keskittyi laulamaan konserttoaan. Pääskysiä on täällä paikka paikoin paljon, niin kuin lapsuusaikana Keski-Suomessakin. On myös alueita, joissa ei näy tai kuulu linnun lintua. Siksikin pikareissu kyläteille on virkistävää vaihtelua. Siellä tuntee olevansa ihan tarpeeksi keskellä luontoa. Sisiliskot vipeltävät tien viereltä piiloon, kun lähestyn niitä. Kukkoja ja kanoja kurkistaa jostakin puskasta, ja kiiruusti nekin juoksevat turvaan kun tien vieren vieras kulkija niitä lähestyy. Parin kukon spurtin kohdalla olin jopa purskahtaa nauruun, niin hauskan näköisiä, kaarteissa motoristin tavoin puolelta toiselle kallistelevia pikajuoksijoita ne olivat.

Tuo viereinen, lehteen puhkeamassa oleva puu on viikunapuu. Viikunapuu on kivan näköinen talviaikaan lehdettömänä. Siinä on jotakin uljautta ja voimaa, vankkumattomuutta. Mistähän tuokin vanha sana putkahti mieleen... Myös nyt lehtien kasvun alkuvaiheessa viikunapuun profiilissa on jotakin kiehtovaa, kun voima ja uljaus yhdistyy herkkyyteen ja uuden syntymään. Se on yhdistelmä maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä ;) .
Kuvat eivät tee oikeutta puun todelliselle kauneudelle, kun se yksinään jyrkänteen reunalla koristi maisemaa. Kesällä viikunapuun runko peittyy isojen lehtien alle, eikä runkoa juurikaan näe. Itse sorrun tuon puun kohdalla näkemään ensisijaisesti ne herkulliset viikunat. Kun minulla joskus on puutarha, niin kirsikkapuun jälkeen heti se seuraava istutettava on viikunapuu. Viikunahillo on sanoinkuvaamattoman hyvää, myös ilman lisättyä sokeria. Se voittaa suklaankin mennen tullen. Jos ostan meille kuivattuja viikunoita esim. kilon, niin ne tulee syötyä parissa, kolmessa päivässä, ja vaaka kiittää. Siksi en ole niitä viime aikoina ostellut. Sitten joskus taas...

Vaikka tie ei ole vielä kovin korkealla merenpinnan yläpuolelle, niin se on silti tarpeeksi korkealla tarjotakseen mielenkiintoisina aukeavia näköaloja eri suuntiin. Tuolta tieosuudelta näkee kaupungin, meren ja kylien ylle, ja silmien edessä aukeaa huomattavasti toisistaan poikkeavia maisemakokonaisuuksia. Joillekin kävelymatkoille kaipaan seuraa, mutta tuo reitti oli parhaimmillaan yksin kävellen, hiljaisuudessa kävellen. KUn on matkaseuraa, niin tulee puhuttua. Ja kun puhuu, niin jää suurin osa ympäristöä huomaamatta. Tai siis jää monia pieniä, kiehtovia yksityiskohtia huomaamatta. En minä ainakaan pysty näkemään ja ihastelemaan luonnon kauneutta ja kuuntelemaan kanssakulkijan puheenpulputusta yhtä aikaa. Jompi kumpi jää väkisinkin vähemmälle.

Tuon laakson keskellä virtaa DimCay, ja alhaalla laaksossa on paljon hedelmäpuutarhoja, jonkun verran kasvihuoneita ja hieman asutusta. Tämä laakso jää sen uuden, rakenteilla olevan ohitustien pohjoispuolelle. Ja tie, jota kävelin, ylittää kyseisen ohitustien tunnelit eräässä kohden. Ei ole aavistustakaan missä tunnelien toinen suuaukko on, mutta aikanaan sekin selviää. DimCayn puoleiselta suuaukolta tunneli on edennyt kuulemma jo pitkästi. Aiemmin siitä pystyi ajamaan ohi, kuten mekin teimme muutamia kertoja,  mutta nyt siellä oli sen verran epämiellyttävät tiejärjestelyt, että eipä tee mieli huvikseen ajella niillä main. Muuallakin kaupungissa ohitustien työmaat etenevät nopeaan tahtiin, ja ei siinä kauaa mene, kun keskustan liikenne helpottaa, kun ohitustie aukeaa liikenteelle.

Tuo on Kestelin pohjoispuolelle olevaa, kauemman hyvin jylhänä näkyvää vuorenhuippua. Siellä vuoren kupeessa on jokin kylä muutamine taloineen. JOnkun verran näkyi olevan rakenteilla myös turisteille suunnattuja villoja. Toisaalta on harmi, että rakennetaan alueita täyteen, mutta toisaalta vuoristoa täällä kyllä riittää. Bussi 202 tulee yliopistolle, ja jotkut 202set jatkavat siitä vielä eteenpäin, tuonne kylän suuntaan. Jos haluat helpon tavan tulla tälle kyseiselle tieosuudelle, niin ettei kävelymatka tule kovin pitkäksi, niin tule bussilla yliopistolle (fakulte) ja kävele siitä joko ruskean viitan osoittaamaan Dim Mağarası -suuntaan tai sitten tuonne kylän suuntaan, tai no, voihan siitä kävellä takaisin kohti mertakin, ja silloin tievaihtoehtoja on todella paljon. Harkitsit sitäkin, mutta oikeasti se oli kartan mukaan sellainen teiden sokkelikko, että arvelin eksyväni suunnitellulta tieltä. Eihän siinä muuten mitään, mutta bussi menee vain tiettyjä tieosuuksia pitkin, ja jos eksyt bussireitiltä, niin saatkin kävellä kilometritolkulla "ties missä".

Dim-luolalle mennessä tie on tällaista pientä ja kapeaa. Se kiertää erään laakson ympäri ja kohoaa pikkuhiljaa ja huomaamatta metri metrilä korkeammalle. Dim-luolan suuaukko on alhaalta katsottuna tosi korkealla, mutta kun sinne menee tuota tieosuutta pitkin, niin vasta luolan lähistöllä tulee sellainen olo, että "olenpa tullut korkealle". Aiemmin sitä ylemmäs kiipeämistä ei juurikaan huomaa, kun maasto hieman hämää.

Periaatteessa tuo olisi myös hyvä fillarireitti, mutta käytännössä en lähtisi sinne pyörällä, koska paljon jäisi näkemättä, ja koska osa autoilijoista ajoi hillittömän lujaa tuolla tiellä. Ylärinteen puolella voi toki aina väistää rinteeseen. Alarinteen puolella on jyrkkää pudotusta niin paljon, ettei joka paikassa tee mieli mennä edes lähelle tien reunaa. Vuohia ja vuohipaimenen näin siellä jyrkillä rinteillä, mutta itse jos sinne menisin, niin suunta olisi vain alaspäin, hallitsematta.

Silloin kun kävelin sinne, niin pari vanhempaa, eurooppalaista rouvaa tuli vastaan. Heidän kengistään päättelin, etteivät he ehkä ihan luolalle asti olleet kävelleet, mutta onhan tuolla matkan varrella muutakin. Siellä on muutamia paikkoja, joista voi ostaa ruoka-annoksia, juomia, ja joihin voi pysähtyä viettämään vaikka kokonaisen iltapäivän siinä pöydänääressä rupatellen. Ruokailijoille varattuja pöytiä oli sekä sisällä, että ulkona, varsinkin niissä tien alkuosuuden ruokapaikoissa.

En malttanut olla kuvaamatta appelsiinipuutarhaa eräästä ylärinteestä. Appelsiinipuu on niin kaunis sinistä taivasta vasten. Tuossa alla oli myös kauniisti kivetty penger, mutta ne kuvat, joihin olin penkereenkin ottanut mukaan, olivat liian epätarkkoja tänne laitettavaksi. Laitan myös epätarkkoja kuvia, silloin kun kuvassa on epätarkkuudesta huolimatta jotain haluamaani tarinaa. Aina en kuitenkaan kehtaa. Nyt oli sellainen. Yölinnun biisi Appelsiinilehtoon on jollain tapaa kaihoisan, epätoivoisen, toiveikas ja romanttinen. Kun appelsiinipuutarhaa katsoo lähempää, niin tällaiselle puoliksi luonnosta vieraantuneelle ja ötökkäkammoiselle siitä on romantiikka kaukana. Se appelsiinipuutarhan todellisuus sieltä puiden alta ja seasta on enemmänkin Röllin mieleen, arvelen. Ja muuten tuossa puutarhan vierellä oli jossain kasteluvesiallas... sillä aivan käsittämättömän kovaääninen ja monisävelinen kväkäti-qurk-konsertti oli menossa ohi kävellessäni. Sammakoita soitimellaan.

Pyysin loppuuodesta erästä osaavampaa ja kalleimmilla kameroilla varustautunutta valokuvaajaa ottamaan kuvan, jossa näkyisi vuoristosta tuollainen siniutuinen ja monikerroksinen silhuetti. Mahdotonta, sanoi hän. No, ok, mahdotonta sitten. Pikkukameralla saa vain tällaisen, jossa näkyy 6-7 eri kerrosta. Olisi kiva nähdä miltä tuon tyylinen kuva näyttää hyvällä kalustolla ja osaavan kuvaajan ottamana. Ei se mitään mahdotonta ole. Samoin Linnunrahan ja tähtitaivaan kuvaamis-pyynnöstä sain samantyylisen palautteen. Pitäisi kuulemma mennä satoja kilometrejä syvemmälle erämaahan, minne ei tule pienintäkään valon kajoa ihmisen tekeleistä, että sellaisen kuvan saisi. No, Facebookissa pari kolme nuorta valokuvaajaa ovat julkaisseet aivan upeita kuvia, joissa on mukana sekä Linnunrata että lähimmän ihmisasutuksen valot. Katsopa esim. Niko Laurila Photography tai Wille Heikkinen Photography nimillä, ja näet paljon upeita otoksia. Minä jatkan halpiskameralla otettujen turistiräpsyjen tarjoilua.

Pari tuttavaa on mieluillut noiden tosi korkeiden ja jykevien heinien tai ruokojen, mitä ovatkaan, hakemista sisustuselementiksi isoon lattiamaljakkoon. Tuonkin tien varrelta niitä löytyy. Korkeimmat olivat arviolta 3.5 - 4 metrisiä. Olivat sellaisella paikalla, että tuskin kukaan hermostuu, jos siitä pari kolme ruokoa leikkaa mukaansa. Taittaminen ei ehkä ihan onnistu, tosin en ole kokeillut. Arvelen vain varren jykevyyden perusteella, että jonkinlainen terävä työkalu ja hyvät käsivoimat tulevat tarpeeseen.

Tuo aloevera oli minua korkeampi, eli ei mikään pikkuinen ruukkukukka. Samoilla kohdin kun kuvasin tuota, tunsin ensimmäisen kerran, että minua seurataan. Hieman myöhemmin myös kuulin sen seuraajan, vaikken vielä nähnytkään. Oli aika epämukava fiilis kävellä keskellä ei mitään, ilman muiden ihmisten läsnäoloa, ja huomata olevansa seurattu. Kun hieman myöhemmin käännyin takaisin, niin seuraajakin tuli näyttäytymään. Se oli se koira, josta eilen puhuin. Toivottavasti joku eläintenystävä on sen löytänyt ja ainakin ruokkinut. Itse en kykene ainakaan pariin päivään mihinkään kävelylenkille, en, vaikka menisin bussilla niin lähelle kuin pääsee. Maanantaina tai viimeistään tiistaina on ihan pakko jaksaa käydä ostamassa vakuutus oleskelulupaa varten, tai tiistaina on poistuttava maasta. Jostain syystä vakuutuksen osto menee taas niin, että en ole vertaillut enkä kilpailuttanut, menen vaan ja ostan jonkun. Ihan toisin suunnittelin vuosi sitten, mutta enpä ole saanut aikaiseksi sitä kilpailutusta.

Aina ei kaikkea muista, eikä toki tarvitsekaan. Maailma jatkaa pyörimistään ja elämä kulkuaan, vaikkei kaikesta aina niin perillä olisikaan. Ja mitä sitten vaikka olisikin tietoinen ja paremmin perillä monista asioista? Mitä sitten? Miten se muuttaa elämän kulkua? Helpottaako oleellisesti -ehkä joskus. Vaikeutuuko elämä, jos ei tiedä niin paljoa, tai jos ei perehdy niin moniin asioihin? Voi olla jopa toisin päin. Mitä vähemmän tiedät, sen vähemmästä murehdit, sen kevyemmin elämään suhtaudut. Joten miksi siis pitäisi olla niin valtavan tietoinen, viisas, älykäs tai kykenevä? Jos onkin vaan oma itsensä, kaikkine inhimillisine piirteineen, tunteineen, vajavaisuuksineen. Samalla voi todeta, että on täydellinen juuri sellaisena kuin on, omana inhimillisenä itsenään. Kukaan ei osaa olla paremmin minä, kuin mitä minä olen. Siinä on saavutusta kylliksi yhdelle ihmiselämälle.