Antalyan reissu 2: Kaleiçi ja keskustaa

Antalyassa, Alanyassa ja monin paikoin Turkissa on vahvoja ja kauniita ratsastajapatsaita. Tämäkin Antalyan historiaan liittyvää sulttaania kunioittava patsas on kiehtova niin lähietäisyydeltä kuin kauempaakin katsottuna. En vaan onnistunut saamaan siitä edustavaa kuvaa noissa valo-olosuhteissa. Ja kuvassa olevan sulttaanin nimikin unohtui matkalla... TÄmän patsaan löytämisen jälkeen Vanhan kaupungin löytäminen on helppoa. Patsasta edestä päin katsottuna jatka matkaa vasemmalle.

Antalyassa tuolla alueella ranta on kuin jyrkänne. Meri on jossain kauempana alhaalla, ja kaupunki korkeammalla, rantatöyrään päällä. Pudotusta on paljon. Tästä paikasta hieman vasemmalle, itään päin, löytyi aukio, josta ensin ihailimme ja ihmettelimme vanhan kaupungin rakennustiheyttä, rakennusten kunnostusta ja kuntoa, sekä sitä, että eräässäkin seinärikkoisessa talossa asui edelleen joku (piipusta nousevasta savusta ja ikkunoista näkyvästä valosta päätellen. No, saattoihan se olla vaikka remonttiryhmä, joka lämmitti, mutta se ei tunnu niin todennäköiseltä kuin että siellä asuu joku vanhus, joka on tottunut asumaan ko talossa, asunut siinä koko ikänsä. Arveluja vain. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, että noin tiheään rakennetussa yhteisössä olisi haastavaa asua, ts. ei sopisi kummallekaan meistä avarampaan ympäristöön tottuneesta. Mutta on meillä MAhmutlarkin, tiuhaan rakentamisen ja tiiviin asumisen nykypäivän esimerkki. Ja moni sielläkin viihtyy.

Vanhaa kaupunkia oli mukava katsella ylhäältä, mutta sen läpi kävely oli tällä kertaa hyvin epämiellyttävää. Osin se johtui siitä, että olimme kai pukeutuneet liian varakkaan näköisesti, ts. olisi pitänyt näyttää köyhemmältä resupekalta. Osin johtui siitä, että turiseja liikkui tosi vähän, ja kaikki mahdolliset kauppiaat yrittivät repiä hyötyä irti näistäkin vähistä kulkijoista. Siis vanhan kaupungin läpi kulkiessasi joudut kävelemään kauppiaitten ja erilaisten pikkuputiikkien ohi. Yliaktiivista ja aggressiivistakin kulkijoihin kohdistuvaa huutelua oli joka askeleella. Yhtään korttelia ei päästy kävelemään niin, etteikö joku kauppias yrittänyt puoliväkisin kiinnittää huomiota, tivata mistä olemme kotoisin ja saada meidät pysähtymään eteensä, jäämään kiinni otteeseensa.

Kaksi vanhaa konkaria käveli enimmäkseen tyynen rauhallisesti, mihinkään vilkuilematta ja mitään kenellekään sanomatta kauppiaitten ohi, niin nopeasti kuin se vaan oli mahdollista. Pariin kertaan sanoin kyllä "gerek yok" tai "hayır, yeter" kun tuntui jo, ettei sitä pakkomyyntiä jaksa kuunnella enempää. Mutta eiväthän he lopettaneet. HArvinaisen epämiellyttävää, nyt kun Alanyassa on päästy siihen, etteivät kauppiat enää saa huudella ja pakkomyydä. Alanya on rauhoittunut, Antalya ei. KAikkein tehokkaimmaksi kauppiaan hiljentäjäksi osoittautui se, kun he "Terve terve, terve terve" huutelujen myötä saivat vastaukseksi "niin, se tarkoittaa terveyttä, ettei ihminen ole sairas, ja sitä käyttivät vanhukset aikanaan".

Vanhan kaupungin katuja olisi ihana kävellä kaikessa rauhassa, ja katsella vanhoja rakennuksia ja niiden yksityiskohtia, kuulostella millaista elämä siellä on mahtanut olla. Jos tämä vaan olisi mahdollista. Nyt se oli lähinnä pakollinen läpikulku-helvetti, sillä en tiennyt muuta reittiä alas satamaan, ja juuri sinne halusimme. Satamassa oli hiljaista ja ihana rauha. Aurinko paistoi sinne lämpimästi, eikä viileät tuulet ylettyneet sinne missä liikuimme. Tuntui keväiseltä. Siellä olisi voinut viettää hyvinkin rentouttavan päivän, koko päivän.

Yksi laivuri huuteli laivareissulle, yritti myydä, muttei liian innokkaasti. Laivat ja veneet kelluivat kaikessa rauhassa. Ihmisiä istuskeli tai käveli siellä täällä, otti valokuvia, joi virvokkeita ja kohotteli kasvojaan aurinkoa kohden. Tunnelma oli kohdallaan. Satamassa heti laivojen vieressä kohoaa upeat, vanhat linnoituksen muurit ja kasvaa isoja ja vehreitä puita. Muureista oli vaikea ottaa kuvaa joka kertoisi kokonaisuudesta edes kohtuullisen osan, ja näissä seuraavissa kahdessa on vain pieniä otteita. Noita portaita pitkin mekin kävelimme ylös, ja yläpäässä valitsimme hiljaisempia sivukatuja siinä toivossa, että välttäisimme kauppiaitten huuteluja mahdollisimman paljon. Osin siinä onnistuimmekin, kun kaarsimme portaiden yläpäästä oikealle etuviistoon.

Siellä viimeisten kauppojen kohdalla tuttava halusi tutustua erään rouvan keramiikkakauppaan. Sisällä oli kauniita koriste-esineitä, joiden hinnoittelu Konyan vastaavan kaupan ja hintojen jälkeen ihmetytti enemmän kuin vain vähän. Oli esim. keramiikkalautanen, jonka rouva sanoi tehneensä itse. Ok, paljon mahdollista, mutta oliko todella tehnyt lautasenkin, vai vain kuvioinnin. Ja kuviointi oli samanlainen kuin turisteille suunnatuissa muissakin liikkeissä. MIksi ihmeessä hän tekisi samanlaista tusinatavaraa, jos kerran haluaa tehdä omaa tuotantoa. Oletettavasti hän oli maalannut lautasen itse.

Lautanen oli ruokalautasen kokoinen, ja hinnaksi rouva ilmoitti 140 TL. Jos on oma käsityötä, niin hinta oli ihan ok, tai jopa edullinen. Lautasen kuviointi käsin maalaamalla on oikeasti työlästä ja aikaa vievää hommaa, ja siitä kuuluukin pyytää asianmukainen hinta, etennkin jos on itse yrittäjä. Tuttava halusi vielä isomman lautasen, koristekäyttöön, ja sellaisiakin liikkeestä löytyi. Ylhäällä seinällä oli juuri sopivan kokoinen ja värimaailma oli mieluisa, samoin kuin kuviointikin. Sen lautasen hinnaksi rouva ilmoitti 1.400 TL. KAtsoimme lautasta ja vilkaisimme myös toisiamme sanaakaan sanomatta. Molemmilla oli ulos menessä saman suuntaisia ajatuksia. Mikä ihme teki lautasesta niin paljon arvokkaamman? Ja miksi se toinen oli sitten vain 140 TL? Rouva sanoi perusteluksi, että sen kuvion tekeminen on hieman haastavampaa ja aikaa vievämpää. No, oma kokemus posliinin maalauksesta on vain yhden talven mittainen, ja akvarelleista ja piirtämisestä vuosikausien harrastuksen mittainen. Sillä perusteella en osaa ymmärtää rouvan selitystä. Jos molemmat olivat oikeasti käsin maalattua keramiikkaa, niin sen pienemmän lautasen kuviointi oli suorastaan vaativa, isomman paljon helpompi. Vaan ei pienen ihmisen tarvitse kaikkea ymmärtääkään. LAutaset jäivät rouvalle.

Vanhan kaupungin, Kaleiçin sisältä nykyiseen kaupunkivilskeeseen palattuamme kävimme syömässä myöhäisen aamiaisen / lounaan, ja jatkoimme sitten kaupungilla kiertelyä ja muutamiin liikkeisiin tutustumista. Niin ruokapuolella kuin vaate-, kenkä- ja laukkukaupoissakin silmiinpistävintä oli iso hintaero Alanyaan nähden. AInakin näiden tuoteryhmien osalta Antalyan hintataso on Alanyaa matalampi, ja esim matkalaukkujen osalta todella paljon matalampi. Ihan samaa tavaraa, ja niiden lisäksi sellaistakin muotia, jota Alanyasta ei saa.

Tuolla ostoskaduilla kävellessä meille ei juurikaan huudeltu, vaan siellä sai kävellä ihan rauhassa, siinä missä muutkin ihmiset. Ihmisvilinä oli usein paikoin niin runsas, että se oli jopa uuvuttava harvaanasutusta Suomesta tulevalle. Antalyan suurkaupunkimaisuus ja vilkkaus näkyi palvelujen ja tuotteiden runsauden lisäksi suurena ihmismääränä ja automääränä. Antalyassa on kiva käydä seikkailemssa, ostoksilla ja kokemassa uutta ja vaihtelua, mutta kyllä Alanya on se, missä on ihana asua. Alanyaan on tällaisen reissun jälkeen entistä ihanampi palata.

Sään suhteen meillä oli tuuria, sillä Antalyassa olon aikana emme jääneet sadekuurojen alle. Pilvinen sää vaihtui iltaa kohden puolipilviseksi, ja näimme jopa vilaukselta sinistä taivasta ja auringonkin. Kaupunkikiertelyllä sää oli mainio. Antalyaan kannattaa mennä käymään talvikuukausina, jolloin turistien määrä ei ole yhtä runsas kuin kesäisin, eikä keskustat polttavan kuumia.

Tuo viereisessä kuvassa oleva, erittäin monipuolinen liike, koukutti meitä molempia. Koriste-esine- ja sisustustavarapuoli muutenkin oli hämmentävän runsas. Löysin itsekin sieltä sellaisia tuotteita, että teki mieli ostaa ne heti mukaan, mutta ei vielä. VAsta sitten kun on oma koti. On vähemmän muutossa kannettavaa tavaraa.

Tuon elämyksen jälkeen oli aika suunnata kohti bussiasemaa. Olimme kaupunkibussien ja raitiovaunuliikenteen ytimessä, alueella, josta meni molempien reitit. Ensimmäisen kerran Moovit Appia käyttäessäni kävi niin, ettei se antanut ollenkaan raitiovaunuliikenteen aikatauluja. En tiedä miksi. En muistanut edelliseltä kerralta minkä nimisillä raitiovaunuilla pääsisimme täältä Otogarille, muistin vain että välissä oli yksi vaihto, joten jouduimme turvautumaan bussiliikenteeseen. Jestassitäkarusellia.

Jos olisin ollut viisas, olisimme menneet raitiovaunulla lentokentän reunustalle, ja ottaneet sieltä bussin Alanyaan, sillä tuolta meni suora raitiovaunuyhteys lentokentälle. Mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että mokaan sillä välillä ja joudumme jonnekin hukkaan. Siksi odotimme bussia, ja odotimme ja jäimme bussista ja odotimme taas. KC35A tms bussi meni nenämme edestä. Oletimme että seuraavakin tulee joskus lähimmän tunnin sisällä. Emme nähneet. Lukemattoman monta bussi meni. Niiden valotaulussa ilmoitettiin paikkoja, johon ne ajavat. Kysyin eräältä, jonka valotaulussa luki Otogar, ja kuljettaja ilmoitti että emme me sinne aja, että pitää odottaa 93 tai 99 bussia. Mitä???


No, sellaisiakaan busseja ei tullut. Miksi hän niin sanoi? Tuli bussi, jonka keulassa luki, että se menee bussiasemalle ihan sisäpihalle asti. Ihmisiä tungeksi bussin oven eteen, meni sisälle ja mekin siinä muutaman sekunnin ajan odotimme että pääsemme sisälle. Vaan ei, eivät ne neljä edessä ollutta ihmistä menneetäkään sisälle, vaan ainoastaan jäivät siihen eteen seisomaan ja odottamaan jotakin muuta bussia. Se haluamamme bussi lähti heti. Odotimme taas, ja odotimme. Noin 45 minuutin kokonaisodottelun jälkeen erään bussin keulassa luki taas, että se menee bussiaseman sisäpihalle asti. Ryntäsimme havaitsemamme mallin mukaan heti kyytiin, ja pääsimme bussiasemalle. Siellä ostimme liput, ja 5 minuutin kuluttua lähti bussi kohti Alanyaa. 

Illan pimeydessä Alanyaan päästyämme satoi. Tämä arkanahka osti sateenvarjon, edellisten rivin jatkoksi, kun ei halunnut kastua. Koska molemmilla oli nälkä ja jano, päivän suht vähäisen juomisen ja syömisen jäljiltä, päädyimme byMuzzi BlueNightiin syömään. Myöhemmin iltayöstä kotiin saapuessa unta ei tarvinnut odotella. Väsynyt reissaaja nukahti saman tien, ja 12 tuntia tuli nukuttua. Sen jälkeen olikin kivasti energiaa kirjoittaa ja neuloa, tehdän päivän kotiaskareita ja suunnitella lähitulevaisuutta.

Käyttäytymisen rajat, kuin veteen piirretty viiva?

Puu kuin kärttyisyys...

Kun pienen lenkin jälkeen on kärttyisä ja kivusta niin vihainen että murisee naapurille, on lenkki ehkä ollut liian pitkä. Karttaohjelmalla tarkistettuna kävelin 6 km vaikka luulin käveleväni vain 4 km. Kun on tottunut menemään ja tulemaan, kävelemään ja fillaroimaan näitä teitä pitkin ja poikin, niin on tosi vaikea hillitä itseään matkan suhteen. 2 km tuntuu niin lyhyeltä lenkiltä, ettei sitä kehtaa edes tehdä. Nyt kuitenkin olisi parasta tyytyä kahden tai enintään kolmen kilometrin päivittäisiin kävelyihin (ilman nilkkatukea), sen sijaan että tulee käveltyä nilkka niin kipeäksi, ettei kahteen päivään voi kävellä kivun takia lainkaan. Mutta miten sen tällä luonnolla toteutat... Mitä olen oppinut näistä kahdesta / kolmesta jalkavammasta, joita alkuvuosi 2018 on tarjoillut??? 😶

Turistiyhteisössä asuvan viikkokalenteri rakentuu luonnostaan, kun katsoo aamulla ikkunasta ulos ja huomaa, että kas, naapuritalon parveke on taas tyhjä, ovat lähteneet. Jokos taas viikko meni? Menipä nopeasti. Toisen naapuritalon asukkaat kertoivat, että suurin osa asunnoista on juuri nyt tyhjillään, ja aika moni on laittanut / tulee laittamaan asuntonsa myyntiin... hotellimelun takia. Eräällekin oli tullut yllätyksenä se, kuinka paljon asunnon arvo on hotellin avaamisen jälkeen laskenut. Minulle taas tuli yllätyksenä se, minkä hintaisia heidän asuntonsa ovat nyt verrattuna meidän taloyhtiömme asuntoihin. Meillä on kalliimpia, mutta tien toisella puolen on laadukkaampia. Meluhaitta on likimain sama molemmille, tosin joitakin meidän talomme alimpien kerrosten asuntoja suojaa melulta välissä olevat omakotitalot.

Säntillisempiä viivoja perinnekankaasta

Istuin lähistöllä olevassa kahviossa teemukin kanssa lepuuttelemassa jalkaani kesken lenkin, kun remontointialalla työskentelevö tuttava kurvaa mersullaan kahvilan pihaan, ja iloisesti tervehtien kävelee samaan pöytään ja aloittaa puhetulvan. Jo siinä vaiheessa olisin voinut suhtautumisestani tajuta, että olen niin väsynyt ja kipeä, että on paras lähteä heti kotiin, tai ainakin olla hiljaa. Hän esitteli kuvia koiristaan ja vuohistaan, joita oli hankkinut jonkun hollantilaisen antamilla rahoilla. Jäi ihan sellainen fiilis, että hän epäsuorasti toivoo että josko minäkin sponsoroisin hänen elämäänsä tai eläinhankintojaan, tai ainakin lähtisin mukaan jonnekin ajelulle, keskustelemaan 😖.

Kysyin sitten vastavuoroisesti ihan kurillani, että miten hän rakentaisi pienen kylätalon (köy ev), mistä materiaalista ja millä periaatteella, jos palkkaisin hänet ja hän rakentaisi sen talon minulle. Mutta ei hän kuunnellut mitä minä rakennukselta haluaisin, hän vain suoraan oletti, että kyseessä on vähintään 120 m2 kolmikerroksinen lomahuvila jne. ja että ostan samalla hänen kauttaan kalliin tontin. Tiedän jo materiaalien, rakentamisen ja työn hinnoista sen verran, että petyin. Petyin siihen, että hän pitää minua joko ihan tyhmänä tai muuten helposti höynäytettävänä, mahdollisena hyväksikäytettävänä hintojen suhteen. Tuo mies on saanut elämältä kaikki ne komeuden avut mitä vaan tarjolla on, joten kai hän on jossain määrin tottunut siihen, että hän saa helposti naisilta töitä ja rahallisiakin avustuksia, ja hinta jää toissijaiseksi. Hän ei kuitenkaan ole se rakennusmies jonka aikanaan palkkaan.

Käyttäytymisen rajat, kuin veteen piirretty viiva?

Kun nyt tuota aihepiiriä raapaisin, niin puhutaan siitä hieman lisää. Silloin kun toin pakastinta taksikyydillä kotiin, ehdimme käydä taksikuskin kanssa monia sekä kiinnostavia että ei-niin-kiinnostavia keskusteluita. Yksi noista jälkimmäisistä iski vasten kasvoja heti alkumatkasta. "Ai sinäkin olet suomalainen. Yksin liikkuvat, vanhemmat suomalaiset naiset tarjoavat aina rahaa siitä, että lähtisin niiden kanssa ajelulle ja olisin niiden kanssa yhdessä. En minä kuitenkaan ole mikään rahalla ostettava. Ei minua kiinnosta. Kotona on perhe ja vaimo, ja se riittää." Kävi mielessä pieni myötähäpeän tuntemisen hetki, mutta ei, se ei ole minun asiani eikä minun taakkani. Yllätyin siitä, että suomalaisuus tuo taksikuskille ensimmäiseksi mieleen tuollaiset muistot ja kokemukset. Ja ymmärrän miltä taksikuskista tuntuu, kun häntä kohdellaan kuin ostotavaraa. Voi hullu rahan ja oston maailma...

Tämä päivä on mennyt ompeluprojektien parissa. Lopultakin. Johan nuo ovat odottaneet vuoroaan viikon jos toisenkin. Ompelu on sopivaa vaihtelua tuskallisen kirjoitusprojektin jälkeen. Toissapäivänä sain valmiiksi sellaisen omaelämäkerrallisen tekstin, jonka kirjoittaminen vaati tiettyjen tilanteiden uudelleen kohtaamista, ja siinä hetkessä sekä kivuliaiden että rajujenkin tunteiden läpi elämistä. Oli se rankkaa. Oli yllättävän karmeaa elää uudelleen niitä kahdeksaa tuntia, joista teksti kertoi. Vain kahdeksan tuntia, mutta niissä oli koko elämän tunteet. Kaikki elämästä kuolemaan, (lopullisten) hyvästien jätöstä jälleennäkemisen toivoon, kuoleman kohtaamiseen, sisäisen rauhan löytämiseen ja leikkaustiimiin luottamiseen sekä tässä tapauksessa uudelleen heräämiseen ja elämän jatkumiseen.

Valoa päiviin <3

Eikä tuon tekstin kirjoittaminen onnistunut ympäristön melusyistä päivällä, vaan yön hiljaisessa rauhassa. Päivärytmikin meni siinä samalla sekaisin, joten nyt olen parina päivänä nukkunut ylimääräisiä päiväunia, ja hyvin olen nukkunutkin. Pari muutakin tuskallista tekstiä on jo hahmoteltu, mutta odotan ensin josko saisin tuosta palautetta, ja ymmärtäisin millä tavoin seuraavaksi kokeilisin muuttaa tapaani kirjoittaa omaelämäkerrallisia novelleja. Novellimittainen ja -rakenteinen tuokin oli. Näiden raskaiden tekstien ohessa on hyvä olla jotain kevyttä ja positiivistunnelmaistakin tekemistä, joten samalla kun ompelen työstän ajatuksissa jo seuraavaa runokirjaa. Toistaiseksi se ei ole haitannut ompelemista. Ystäväni povaama sormeen ompelu ei toteutunut, eikä toteudu 😅. Pidän sormistani ja tarvitsen niitä vielä, ainakin kirjoittamiseen.

Kärtytyskin on taas helpottanut, ajatukset uudelleen suunnattu ja tämä mamma valmiina iltaunille. Vasta viideltä heräsin puolentoista tunnin päiväunilta, mutta hyvin tuntuu taas uni kutsuvan. Otetaanhan univelkoja pois. Hyvää viikonloppua :).

Ps. Niin, kuvittelin nukahtavani, kunnes hotelli aloitti iltaohjelmansa, ilotulitukset yms. SItä ohjelmaa ja mekkalaa kestää yleensä vähintään kello 23 saakka, joskus ylikin, ellei kukaan naapurustosta valita. Äsken oli ihmeellisen hiljaista, kuin silloin ennen...

Savon puolella

Ihan aluksi muistutuksenomaisesti Alanyan 18. Turismifestivaalit. Niiden ohjelman päivitin tuonne Alanya-faktaa -välilehdelle.

Olin 3 päivän myyntireissulla Savossa, Iisalmessa, ja kielitaito ei tällä kertaa tullut kommunikoinnin esteeksi. Sen sijaan pieni kulttuurishokki iski vasten kasvoja. Tehtäväni oli sekä tehdä eräitä tuotteita tunnetuksi maistattamalla että myydä niitä. Kahtena päivänä kolmesta kuuli usein kommenttia "ei uskalla kun ei tiijä mitä ne on". Ihmisille tarjottiin ilmaisia maistiaisia suomalaisesta herkusta, jota 90% suomalaisista syö. Mutta tuon pienehkön tehtaan nimi ja hyvä maine ei ollut vielä kyseisellä paikkakunnalla tuttu kuin muutamille ihmisille. 

Yllättävän moni vanha nainen / pariskunta toi esille ennakkoluulonsa ennalta tuntematonta herkkutehdasta kohtaan toteamalla "ei uskalla kun ei tiijä mitä ne on". Eivätkä he tietenkään suoraan meille sitä sanoneet, vaan toisilleen niin isosti, että kuulimme sen kuitenkin. Sen sijaan maailmaa matkanneet pariskunnat, naiset, miehet, nuoret ottivat ilmaiset maistiaiset innolla vastaan. Opin muutamia uusia asioita savolaisuudesta. Mm. sen, että heitä saa käsitellä silkkihansikkain verrattuna esim. jyväskyläläisiin tai helsinkiläisiin. Henkinen hipiä on herkempi, erityisesti paikalleen mökkiytyneillä. Siinäkin on toki puolensa ja puolensa. Monessa asiassa herkkyys on hyväksi. Silti myös avarakatseisuus ja suvaitsevaisuus on sekä yhteiskunnalle että ihmiselle itselleen hyväksi. 

Otinko kuvia Iisalmesta. Hhmm. Ensimmäisenä päivänä kameran muistikortti ei ollut mukana, vaan jäi tuttavan läppäriin. Toinen päivä oli erittäin kiireinen, enkä ehtinyt edes tauoille, joten kuvaaminen jäi. Kolmantena päivänä harkitsin aamulla kuvien ottamista, mutta siinä vaiheessa kun asiakasvirta alkoi ja myyntityö oli taas käynnissä, niin eipä siinä mitään kameraa tai kuvaamista muistanut. Vasta 60 km Iisalmen ulkopuolella tuli mieleen, että jäi sitten kuvaamatta tämäkin reissu. Huominen ja ylihuominen päivä sisältää myyntityötä puhelimitse, sekä tanssikoreografioiden rakentamista. Sen jälkeen on tanssityöpäivää koko keskiviikko.Jos juhannuksen sää on ennusteiden mukaisesti huono / sateinen, niin siitä tulee joko vapaa tai hoitotyön täyteinen viikonloppu. Jos ihme tapahtuu ja on kaunis hellesää, on edessä myyntityöpäiviä. Tällaista on kolmen työn yhdistäminen.

Kovin suuri Alanyan kaipuu ei ole vielä ehtinyt iskeä. Itse asiassa on mennyt kohtuullisen hyvin sen osalta, sillä on tarpeeksi mielekästä tekemistä, eikä ole vielä satanut räntää. 

Ihana päivä, güzel bir gün

Alanya Milli Eğitim, näyttely 10.-12.4.

Tätä kirjoittaessa on ilta, kello 18, ja ulkolämpötila +21 C. Aurinko paistaa puolipilviseltä taivaalta. Taivas on konkreettisesti puoli-pilvinen, sillä etelän puoli on lähes pilvetön ja pohjoisen puoli tummien ja matalalla purjehtivien sade- ja ukkospilvien peitossa. Rankkasateet jäivät tänäänkin vuoristoon, ja tässä vuorten eteläpuolella on ollut ihanan lämmin, aurinkoinen päivä. Vaikka tänään olikin taas rokotuspäivä ja siksi pahoinvointinen päivä, niin muutaman tunnin unen jälkeen siivosin vierashuonetta ja toista kylppäriä lukuunottamatta muun asunnon, jopa isomman parvekkeenkin. Myös pyykkikone pesee jo kolmatta koneellista. Huomenna kissanpurema-antibiootti loppuu, rokotussarja vasta toukokuun alussa. Huomisen jälkeen on aika huoltaa fillari, ja lähteä liikenteeseen senkin kanssa. Ja lenkkarit pääsevät taas tositoimiin. Samalla muistuu mieleen äidin sanat, ettei kahta ilman kolmatta. Mistähän sen kolmannen (jo tapahtuneen) tähän nyt keksisi, sillä ei tähän enää mitään lisäongelmia tarvita. Nämä riittävät vuosikausiksi eteenpäin, kiitos.

Tuo ensimmäinen kuva kertoo siitä, että Alanyan kansanopiston kädentaidon kurssilaisten  töitä on näytillä 10.-12.4.2018 Alanyan kulttuurikeskuksen eli teatteritalonakin tunnetun rakennuksen tiloissa. Näyttelyyn on käsittääkseni vapaa pääsy. Kannattaa käydä katsomassa.

11v Rana Kurun taidenäyttely 16.-20.4.

Tämä toinen kuva taas kertoo siitä, että 11-vuotiaan Rana Kurun ensimmäinen kuvataidenäyttely on nähtävillä Alanyan kulttuurikeskuksessa 16.-20.4.2018 kello 10-18. Molempien näyttelyiden avajaiset ovat näyttelypäivänä kello 14, ja molempiin ovat kaikki tervetulleita.

Jos törmäät Alanyan uutisissa tai katuuvassa sanaan Kermes, niin se tarkoittaa sekä hyväntekeväisyysmyyjäisiä että hyväntekeväisyystapahtumaa. Prestij caddesilla (P.kadulla) erään moskeijan edustalla olevalla katetulla torilla avattiin eilen 6 päivää kestävä hyväntekeväisyysmyyjäis-tapahtuma. Siellä on myynnissä monenlaisia paikallisia herkkuja, ja useampikin ei-leipova tai ei-ruoanlaittoa rakastava ja/tai auttamishaluinen eurooppalainen hakee sieltä itselleen sekä tuttuja että uusia ruoka- ja herkkuelämyksiä. SIellä on tarjolla paljon erilaisia tavallisten kotiäitien tekemiä perinneruokia, alanyalaisia erikoisuuksia ja kansainvälisestikin maistuvia sekä suolaisia että makeita ruokia. Tuotto käytetään aineellista apua tarvitsevien vähävaraisten avustuksiin. Tapahtuma on tuola 9.-14.4.2018 ja se järjestetään joka vuosi näihin samoihin aikoihin. Lehtiartikkeli on tässä.

Turkkilaisen taitolentoryhmän lentonäytöksiä lähellä

Turkin ilmavoimien taitolentoryhmän esityksiä on nyt kohtuullisen lähellä Alanyaa. Viereisessä kuvassa näkyvät päivät ja paikat, ja tuo Nisan tarkoittaa huhtikuuta. Tässä ohjelmassa on sekä Konya, Mersin että Antalya, eli kovin kauas ei tarvitse matkustaa. Esityksiä on kehuttu, ja vaikka en itse ole nähnyt niin uskon niitä kehuja, ja sanon että kannattaa mennä .

Alanyassa kuuluu taas monin paikoin suomenkielistä puhetta. Suomalaiset turistit ovat tulleet runsain joukoin, niin kuin ruotsalaiset ja norjalaiset naapurimmekin. Niille, jotka eivät rakasta helteitä on sää nyt kohdillaan. Minäkin nautin tästä säästä, mutta odotan helteitä ja koviakin lämpötiloja niin paljon, että alan jo mitellä tahdonvoimiani vaa'an kanssa ihan kunnolla. Alkuvuoden kertymä on uimakauden avajaisiin mennessä luovutettu kiertoon. Jos energian määrä on vakio, niin kun sitä minulta poistuu, niin jonnekin muuallehan se menee ;) . Tervemenoa.

Matkustajan tullausopas

Nämä ohjeet on suomennettu Turkin Tulli- ja kauppaministeriön ohjeesta Yolcular için Gümrük rehberi. Suomentamani ohjeet ovat suuntaa antavat, koska kyseessä ei ole virallinen käännös, vaan ainoastaan tiedonjakamistarkoituksessa tehty harrastelijakäännös. Turkin valtion itse julkaisemat ohjeet ovat ne, joita pitää noudattaa, ja jotka ovat voimassa. Alkuperäiset ohjeet ovat valokuvissa. Ohjelehtinen on saatu Alanyan Gazipaşan lentoasemalta 13.8.2017

Tullin ohjeet matkustajille

Tervetuloa Turkkiin

Tässä oppaassa kerrotaan matkustajan mukana Turkkiin tuotavien ja Turkista vietävien tavaroiden tullauskäytännöistä.

Turkkiin saapuessasi, ja Turkista poistuessasi olet tullialueella, joissa toimivaltainen lainvalvontaviranominen on Turkin tulliviranomainen.

Yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja salakuljetuksen estämiseksi tullivirkailijat voivat tullialueilla pyytää sinua avaamaan matkatavarasi, voivat tutkia ne sekä voivat suorittaa henkilöntarkastuksen.

"Salakuljetus varastaa maamme tulevaisuutta. Älä vaikene."
 Liity taisteluun, soita numeroon 136. Tullivihjepuhelin.


Vihreä linja, Ei tullattavaa.

Tullessasi maahan vihreää linjaa pitkin ilmoitat, ettei sinulla alla mainitut rajoitukset huomioiden ole mitään tullattavaa tavaraa.

• Tupakka (600 kpl)
• Pikkusikarit (alle 3 g painavat sikarit 100 kpl)
• Sikarit (50 kpl)
• İrtotupakka (yhdessä 200 tupakkapaperin kanssa 250g) ja piipputupakka (250 g)
• Tee, pikakahvijauhe, kahvi ( 1 kg kutakin)
• Suklaa ja makeiset (2 kg)
• Alkoholi ja alkoholipitoiset juomat, yli 22% (1 lt)
• Alkoholi ja alkoholipitoiset juomat, alle 22% (2 lt)
• Hajuvedet, parfyymit, laventeli, uutteet (esans) ja lotionit (600 ml)
• İhonhoitotuotteet ja meikit (5 kpl)
• Kannettava- tai pöytätietokone ( 1 kpl)
• Matkapuhelin (1 kpl kahden kalenterivuoden aikana)
• Henkilökohtaiset reseptilääkkeet (reseptin tai epikriisin, lääkärin tekstin kera)
  
• Kissa, koira tai lintu (yhteensä 2 kpl) tai akvaariokalat (10 kpl). Vaaditaan alkuperäinen eläinlääkärin terveystodistus yhdessä rokotustodistuksen ja eläinkohtaisen passin kanssa. (veteriner sağlik raporu, orijin ve aşı belgesi ile varsa kimlik ve eşgal belgesi ibrazı şartı ve veteriber kontrolü kaydıyla).
• Tupakka- ja alkoholituotteet ovat sallittuja vain yli 18-vuotiaille.

Tarkempi lista löytyy osoitteesta www.gtb.gov.tr
Voit kysyä virkailijalta lisäohjeita myös silloin, jos tuomasi tuote ei löydy yllä olevalta listalta.


Punainen linja, Tullattavaa

Tule punaista linjaa pitkin, kun tuot mukanasi tavaroita joista pitää maksaa veroa, jotka ovat luvanvaraisia, kiellettyjä tai jotka pitää muusta syystä ilmoittaa.

Jos sinulla on em rajat ylittäviä määriä tuotteita, joista tulee maksaa veroja, ja menet silti vihreää linjaa:
- tehdään tullilainsäädännön mukainen verotus.
- kaupalliseen tarkoitukseen tuoduista tai kiellettyjen tavaroiden tuonnista joutuu myös rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Tuotteita, joiden tuominen Turkkiin on kielletty

• Huumausaineet ja johdannaiset
• Maa-ainekset, kasvien lehdet, kasvien varret, olki, heinät / ruoho, luonnonlannoite ja vastaavat.
• Pelitarvikkeet ja -koneet / laitteet
• Kemiallisiksi aseiksi luokiteltavat aineet
• Isommat määrät alkoholijuomia

Tuotteita, joiden vieminen Turkista on kielletty

• Kulttuuriset- ja luonnonvarat, historiallisesti merkittävät esineet
• Hamppu (Hint keneviri)
• Tupakan siemenet ja taimet
• saksanpähkinät, mulperimarjat, kirsikat, päärynät, luumut, "porsuk" (jota en osaa suomentaa), jalavan ja lehmuksen tukit, lankut ja erilainen sahatavara
• Luonnosta tai puutarhoista kerätyt kasvien juurakot
• Puutavara, storaksi, "yalankoz", taatelit, oliivi ja viikuna (rekisteröityjä ja tarkastettuja lukuunottamatta), orkidea
• Kaikki metsästys- ja villieläimet

Jos mukanasi on rahaa

• sinua saatetaan pyytää ilmoittamaan käteisen rahan määrä sekä tullessasi että poistuessasi. Tällöin on velvollisuus ilmoittaa. Mikäli et anna tietoa, tai annat pyydettäessä väärää tai harhaanjohtavaa tietoa, Tulliviranomainen voi määrätä sakot ja muitakin seuraamuksia.

Jos mukanasi on koruja

• Voit tuoda mukanasi henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettuja jalometallista ja jalokivistä valmistettuja koruja enintään 15.000 dollarin arvosta, kun viet ne mukanasi poistuessasi maasta (ei kaupallisiin tarkoituksiin).
• Mikäli korujesi arvo on suurempi, tulee sinun jo maahan tullessasi ilmoittaa asiasta, tai maasta poistuessasi tulee todistaa että olet ostanut ne Turkista.

Lahjatavarat

• Jokainen yli 15 vuotias voi tuoda tullessaan enintään 430 € arvoisen lahjan, ja alle 15 vuotiaat enintään 150 € arvoisen lahjan.

Huomioi!

• Tietyissä yliopistoissa opiskelevat voivat tulla ns. mustan linjan kautta maahan yhden kuukauden aikana enintään 10 kertaa.

Turisti ei ole tervetullut?

Alanyan taatelipalmu

Autoja ajaa väkijoukkoon nyt monissa euroopan kaupungeissa. Tänään Espanjassa. Surullista. Siitä näyttää tulleen muoti-on tässä. Enkä malta olla mainitsematta, että Turkissa on ollut rauhallista yli vuoden, Alanyassa paljon sitäkin pitempään. Ja Turkkiin turistit ovat tervetulleita. Alanya on TUrkin turismin helmi, ja maan parhaiten suojattu lomailukeskus. Alanyaa suojaa sen sijainti, pieni koko, hyvin toimivat turvallisuusjärjestemät ja em syistä hyvä hallittavuus. Sen lisäksi Alanyassa on älykäs kaupunginjohtaja, aurinkoa, lämpöä ja paljon kivaa tekemistä. Ja Meri, joka on tällä hetkellä lämmin, jollei jopa hyvin lämmin.
ilmiö, valitettavasti. Muistutus yhdestä asiasta. Ensin Tara Jessop julkaisi 10.8.2017 Theculturetrip.comissa artikkelin, jossa hän listaa niitä eurooppalaisia alueita, joissa on viime viikkoina ollut entistä vahvempaa negatiivista suhtautumista turisteja kohtaan. Paikat ovat Venetsia, Milano, Rooma, Barcelona, Palma de Mallorca, Bilbao, San Sebastian, Dubrovnik, Hvar, Amsterdam ja Reykjavik. Linkki englanninkieliseen artikkeliin

Täällä kävimme pari tuntia kiertelemässä lähimetsissä, ja ihmettelimme useampaakin sientä. Monta tuttua sienilajia tuli varmuudella tunnistettua, ja kerättyä korin pohjalle. Juniori söi jo herkkutattikastiketta, sienisalaatti on valmiina ja kanttarelleja on jääkaapissa odottamassa kermaa ja pannulle pääsyä. Alue, jolla liikuimme, oli melko jyrkkää rinnettä. Nyt sen kaiken tuntee nivelissään. Jos olisin varakas henkilö, niin olisin jo Tukholmassa klinikalla tutkimuksissa. Sen sijaan kökötän suomalaisen terveydenhuollon

"meillä ei ole tähän (reaktiiviseen artriittiin) hoitoa" mielipiteen alla. Nyky-Suomessa pitää olla varakas, että pääsee yksityisterveydenhoidon piirissä tarjolla oleviin hoitoihin, joita jukiselle sektorilla ei ole / ei käytetä / ei tiedetä. Edelleenkin se harmittaa. Jaan tämän taas kerran: Business Insider UK  The Best Health Care in Europe.

Sen jälkeen kun oli ulkoiltu ja sienet käsitelty, alkoi istumisen vuoro. Koulutusta englannin ja suomenkielellä kuluu jokaiseen viikkooni tässä lähiaikoina. Olen opiskelijana englanninkielisellä nettikurssilla, ja olen osallistunut joihinkin suomenkielisiin webinaareihin. Aivojumppaa ja opiskelua, sitä tämä on niin kauan kuin elämää riittää. Siinä sivussa tuotteistamista, markkinointia ja kirjoittamista, eli istun taas koneella aika monta tuntia päivässä.

Tuosta tuli mieleen, että huomiseksi suomennan TUrkin Tullin ohjeen, sen flyerin, jonka otin mukaan Gazipasan lentokentältä. Siinä on ollut yllättäviä asioita sekä meno- että tulomatkaan liittyen.

18.8. korjattu julkaistessa sekaisin hyppelehtinyt teksti

Juhannus Alanyassa?

Alanya autotieltä kuvattuna, liitäjät ovat paljon korkeammalla

Alanyassa kisataan varjoliidon mestaruuksista. Tänään on ollut ensimmäinen päivä, ja 35 hyppääjää on liidellyt Taurusvuorten rinteeltä, 700 metristä alkaneen ja 20 minuuttia kestäneen lentonsa, ja laskeutunut tiettyyn Kleopatrarannan kohtaan. Huomenna maanantaina on kilpailun toinen päivä, tosin en tiedä kellonaikaa. Jos olet kiinnostunut seuraamaan tai satut muuten vain huomaamaan heidät, niin tuota hyppäämisen iloa ja keveyttä näkee varmimmin Kleopatrarannan loppupäässä, siellä rantojen 21-22 paikkeilla. Mukana kisassa on sekä miehiä että naisia, nuoria että vanhempia. Erzincanissa on seuraava osakilpailu tässä kaiken kaikkiaan 6 kilpailua sisältävässä cupissa.

Alanyassa syttyy tänäkin vuonna juhannuskokko 23.6. Sankt Hans eli Pyhän Hanneksen, Johannes Kastajan muistoksi. Kokko poltetaan Alanyan Oban rannalla numero 6, siis Oban 6-rannalla. Näitä 6-rantoja kun on usempia. TApahtuman hinta on 25 € / aikuinen ja 15 € /
lapsi. Hinta sisältää ruokailun. Tapahtumaa ovat järjestämässä Eurodan Alanya, Le Grille ja Mari Tiki Beach. Paikalla on takuuvarmasti paljon tanskalaisia :)) . Ja jos haluat ruokailla ja osallistua aktiviteetteihin, niin ilmoittaudu 21.6. mennessä jollekin em järjestäjätahoista. Ja te jotka ette ilmoittaudu, mutta innostutte omasta juhannuskokosta, niin muistattehan, että kokon polttaminen vaatii viranomaisten luvan myös Alanyassa.

Yläilmoja kohti, nousuvirtauksessa

Täällä sairastamistilanne on kehittynyt niin nopeasti pahemmaksi, että olen kuumeessa ja toinen jalka on jo kävelykyvytön (ilmaantui tänään iltapäivällä) ja tarvitsen toisen ihmisen apua, että saan paidat pois päältäni.  Huomenna taas päivystykseen, ja tällä kertaa olen varustautunut myös  paljon aiempaa kovempaan vaatimiseen siitä, että jotakin muutakin kuin odottamista on nyt tapahduttava. Kaksi kuukautta on jo odoteltu, ja tuloksena tämä sekä muutama labrakoe, joista osan vastauksia odotellaan. Entäs sitten, jos tässä odotellessa menee kävelykyky kokonaan yms. niin kuka takaa, että turhasta vitkuttelusta ja odottelusta pahenevat tulehtumiset saadaan kuriin ja menetetty toimintakyky takaisin? Argh! Kuinka toivonkaan, että olisin edelleen kirjoilla Helsingissä, ja että olisi vielä entinen omalääkäri aikaansaava ja ajatteleva nainen.

Tänään olen pääasiassa istunut keinutuolissa, jalat toisella tuolilla. Hyvää viihdykettä on ollut kirja, jonka eilen ihan sattumalta poimin Citymarketin tarjouskirjapöydältä. Halusin sekä minulle entuudestaan tuntemattoman kirjailijan, että mahdollisesti jotakin itämaiseen kulttuuriin liittyvää tekstiä. VAlitsin tämän kirjan Samarkand-nimen perusteella, ja siksi, etten ole lukenut mitään Amin Maaloufin kirjaa. Ei tarvinnut lukea montaakaan sivua, kun kirjasta tuli hyvin mielenkiintoinen. Tämäkin kirja sivuaa Turkin historiallisia tapahtumia, tosin en tiedä minkä verran on faktaa ja mikä on fiktiota, mutta ei sillä ole väliä kun on mukavaa luettavaa.

Kukkii taas isot ja pienet, puut ja pensaat

Kirjoittaja on taitava ja tarina mukaansatempaava. Jopa niin mukaansatempaava kaikkine juonenkäänteineen, että  kaipaan alueen historiallista karttaa, ja "pientä" historian kertausta. Tämän jälkeen tekee oikeasti mieleni etsiä käsiini joku "ei-eurooppalaisen" kirjoittama historiankirja, joska kävisi ilmi noin 1000 jKr alueen kaupunkien nimet, hallitsijat, tapahtumat pääpiirteittäin jne. Olen jo aiemmin oppinut sen, että Suomessa tarjoiltava tieto tuon alueen historiasta on erilaista kuin suoraan ko alueelta peräisin oleva historiatieto. SIksi haluan myös alueen omaa näkemystä ja ääntä. Kyse on samoista asioista, kuin jos vertaat mitä ja miten SUomesta ja suomalaisuudesta opetetaan esim . Yhdysvalloissa, Ranskassa tai vaikkapa Ruotsissa, Suomeen verrattuna.

Mukavaa ja seikkailullista lomaa aurinkolomalaisille, ja lukuiloa sadepilvien alla olijoille.

Festariohjelma ym

Alanyasta löytyy myös BMX-rata

Istun aamulla varhain terveyskeskuksessa, ja jonotan hoitajan palvelutiskille pääsyä. Jonotus kestää tunti 45 min. Ihmettelen paikkakunnan vanhanaikaista systeemiä, mutta ihmettelyä enempää en sille mitään mahda. Täällä ajatellaan tämän toimintatavan olevan hyvä, ja piste. Moni hevosen omistajakin ajatteli hevosen olevan riittävän hyvä kulkupeli kun ensimmäisiä autoja näkivät. Kun ei ole konkreettista kokemusta paremmasta, niin ei sitä osaa kaivata, eikä siihen osaa oikeasti verratakaan. Joskus, kenties joskus täälläkin on toisin. Espoossa ja Vantaalla ainakin tietyin paikoin uusi  ja uudempi malli toimivat valtavan hyvin. Hatunnosto sinne niille henkilöille, jotka ovat lähteneet viemään kehitystä eteenpäin.

Tuon "istunnon" jälkeen kävelin 3 km ja astuin sisälle erääseen valtion virastoon, Kelaan. Asiointi kesti 15 min, jonotus 2 tuntia, ja asiat hoituivat eteenpäin. Siitä kävelin 1 km päähän verotoimistoon. Jonotin 1,5 tuntia, asiointi kesti 15 minuuttia ja ulostullessa olin kärttyistäkin kärttyisempi. Sain pari viikkoa sitten maksulapun jäännösveroista, eikä ollut ihan pieni summa. Verotoimistosta kysyin perusteita tuolle jäännösverolle, ja sain vastauksenkin, mutta samalla kävi ilmi, että se on jo erä 2. Ensimmäisen erän maksulappu ei ole ajoissa/ lainkaan minua tavoittanut. Voihyväsylvijavaikkamitämuuta! Useampi satanen on siis menossa verottajalle päin. No, jonkunhan niitä verojakin pitää maksaa, mutta ei tunnu juuri nyt nuo hallituksen toimet isojen herrojen veronkierron ja omistusten piilotusten hyväksymisestä lainkaan hyväksyttäviltä. KUn 7 tunnin asiointipäivän jälkeen, nälkäisenä ja kärttyisenä pääsin asunnolle, niin rauhallinen ruokailu korvasi molemmat henk.koht. vaivat. Hyvä ruoka parempi mieli.

Tuosta lausahduksesta tulee mieleen Theo's Placen eräs juniori, jonka suomenkielen taito ajoittuu suurinpiirtein tuohon lauseeseen. Vaan on hyvin valittu lause. Theon naapurista King's Placesta tuli eilen puhelu: Tule syömään, missä olet, miksi, milloin palaat... voisinkin olla siellä nyt. Päivä oli rankka, ja olisihan ihana kellahtaa lämpimälle rantahiekalle, laittaa silmät kiinni, kuulla meren rauhoittava ääni ja nukahtaa hetkeksi. Niin se aina menee. Rannalla pystyn vain harvoin olemaan nukahtamatta, siis lämpimään aikaan. Talvella on tietysti ihan toinen juttu. Tänään tuolla ulkona kävellessä näkyi jo pari leskenlehden kukkaa, mutta muuten tämä pohjoinen ympäristö on vielä ruskea ja kuivan karu. Viherrystä ei näy kuin havupuissa ja lumen alta näkyvissä sammaleissa. Ei viherrä vielä edes kaupungin puiston nurmikko.

klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi

Alanyassa olisi Yusuf Güneyn konsertti ylihuomenna, ja minä olen täällä! Juuri Yusuf Güney on Se Poptähti, jonka keikalle ensisijaisesti haluan. Aiemminkin missasin hänen keikkansa juuri oman matkustukseni tähden. Saan tyytyä Youtuben sisältöön hänen musiikkinsa osalta, ja onhan sekin antoisaa. MIehellä on useita hyviä biisejä, kun kuuntelee sanoituksetkin. Ja äsken näin myös ensimmäisen vilahduksen 17. kertaa järjestettävän Alanyan Turismi ja Taide-viikon ohjelmasta. Se vilahdus on leikekuvana tuossa vieressä. Olisi kivoja konsertteja sielläkin 😆. Kaupungintalon takana satama-alueella on Turismifestareiden juhla-alue.

Tämä viikko on itsellä niin työntäyteinen kuin se vaan voi olla. Edes yhtä täysin vapaata päivää ei jäänyt, puolikas kylläkin. Kirjoitukset ja luovat työt kärsivät tästä tosi paljon, mutta nyt tehdään tulevaisuuden eteen töitä, joten teen sen mitä tehdä pitää. Kirjoitan projekteja eteenpäin sitten kun tämä kausi, nämä tehtävät ovat ohi. Väsyttäähän tämä, vaan on onneksi vain tietty jakso elämässä, välivaihe tai paremminkin apuvaihe. Eniten väsyttää se, ettei ole omaa kotia eikä omaa huonetta tai tilaa, jollei varavuodetta lasketa omaksi tilaksi. Säiden kunnollinen lämpeneminen mahdollistaisi oman tilan ihan eri tavalla. Katsotaan nyt miten nämä kuviot reaalielämässä menevät. Suunnitellahan saa aina kaikenlaista, ja haaveillakin voi. Elämä kyllä näyttää mikä toimii ja mikä ei. Ja jotkut asiat vaan on tarkoitettu omalle tielle kuuluvaksi, ja toisia ei. Tällä hetkellä elämän täyttää yritystoiminnan käynnistäminen, eräs myyntityö ja kaupungille tehtävät hoitotyön keikat. Niin, läheisiä ja ystäviäkin voisi toki tapailla, kun vaan muistaa ottaa / jättää siihen aikaa.

Lauantaita

Alanyan aamumaisema 7.1.2017

Siitä eilisestä kuvasta ensin pari sanaa. Kysyin, että mikä on hassusti, mikä ei ole ihan sitä, miltä ensin näyttää... no, se kuva on ylösalaisin. Olin jo poistamassa sitä, kun vahingossa klikkasin "käännä", ja kun jatkoin leikkimistä, niin totesin, että ylösalaisin käännettynä se kuva toimi paljon paremmin kuin oikein päin. Vähän niin kuin Muumipapan taulu.

Tuo viereinen kuva taas kertoo tämän aamun maisemat. "Reippaana" raahasin itseni keittiöön aamupalan valmisteluihin, kun en enää saanut nukuttua salamoinnin ja ukkosen jyrinän suomien ääniefektien takia. Jäi siinä naapurin mammakin toiseksi, vaikka hän onkin nyt ostanut uudet korkokengät, joissa on ilmeisesti metallinen kantalappu. Herramujee sitä kopinaa, mikä lähtee mamman sirosti tepsutellessa asuntonsa keraamisilla laatoilla ja porraskäytävän marmorirappusilla. Sitten kun hän poistuu ulko-ovesta ulos, niin meille lakkaa kuulumasta. Vaan kuuluu se muillekin, katsotaan kenen kärsivällisyys ensimmäisenä katkeaa :)) . Se en tässä asiassa ole minä.

Niin vaan jossain vaiheessa päivää löysin itseni parvekkeelta nauttimasta auringonpaisteen lämmöstä ja ihanuudesta. Siinä sivussa ruokin ruusut, eli lorauttelin hieman lannoitetta niille kukkijoille. Vaan olipa auringonpaiste niin ihanan tuntuinen ja lämpöinen, että päätin lähteä taas rannalle, suolahoitoon. Keuhkot meinaa hiukan rohista, enkä ole kysellyt että miksi, mutta näkyi meri vaahtoavan niin voimallisesti Kale-kukkulan reunoja vasten, että rannalla olisi mitä todennäköisimmin isot aallot ja tarjolla luontaista suolahoitoa.

Kleopatraranta. Vesi tuli ylös rantatuolien paikalle asti. 7.1.2017

Ehdin istua bussissa vain yhden tai kaksi pysäkinväliä, kun jostain näkökentän laidalta pyrki tajuntaani hieman
erikoisemmat Adidaksen juoksukengät. Rekisteröin vain sen, että kenkien yläpuolella on harmaat, suorat housut, ja joku vanhempi mies. Saattaa hän olla omaakin ikäluokkaa, en vaan millään näe itseäni vielä "vanhempana naisena". Se määritelmä on varattu ajalle "20 vuotta myöhemmin". Kun ostin nykyisiä juoksuenkiäni, niin myyjä suositteli juuri samanlaisia, kuin mitä tuolla miehellä oli, mutta en halunnut niitä. Bussista jäin pois Sevket Tokuksella, ja kävelin Atatürk-kadulle. Puolisen tuntia myöhemmin kadulla kävellessä huomasin eräästä vaateliikkeestä ulos kadulle tullessani, että vieressäni oli taas samanlaiset lenkkarit. Hassua. Tuon värisiä ei moni tykkää pitää, eikä hintakaan ole ihan pieni. Mutta kas, tälläkin on harmaat, suorat housut, ja saman tyylinen vartalo kuin bussissa olleella, ja profiili muutenkin on samanlainen, sekä ikä. Tuijottaessani mies kääntyi poispäin, ja otti muutaman askeleen sinne minne nenänsä näytti.

Kuljin edelleen Atatürk-kadulla. Tosi monen liikkeen ikkunassa eri puolilla kaupunkia on isot tekstit: Lopetamme, alennusmyynti. Yllättäen ohitustien varrella myös pari isompaa huonekalukauppaa oli nyt vuodenvaihteessa kadonnut, lopettanut. Samoin monia uusia on ilmestynyt erityisesti keskikaupungille. Nyt on firmojen vaihtuvuus suurta. Jatkoin kulkuani ja näyteikkunaostoksia aurinkoisella Atatürk-kadulla. Pitkä villapaita olisi ostoslistalla, mutta ei löytynyt mieleisen väristä ja sopivan kokoista. Kaikki ne "menetelee"-puserot olivat pieniä. Olin jo kääntymässä Villa Okanin kohdalta takaisin Sevket Tokuksen suuntaan, kun silmäkulmastani näin liikennevaloihin pysähtyessäni taas ne lenkkarit, ja sen saman miehen. Vaivaantuneen oloisena hän kääntyi nopeasti poispäin. Olin käynyt niin monissa liikkeissä, ja tehnyt luontaisesti paljon mutkia matkaan, niin että ei tuo äijä taatusti ollut sattumalta samalla reitillä kuin minä. Varjo on taas mukana, en vain tiedä miltä taholta tällä kertaa. No, siinäpähän seuraa, jos siitä kerran on jotain iloa. Otanpa sitten hieman pitemmän kävelylenkin tänään, niin tulee hänellekin ne lenkkarit tarpeeseen, jos meinaa pysyä perässä.

Alanya, Ehl-i Künefe restorant. Ihanaa herkkua. 7.1.2017

Sevket Tokukselle, Baskent sairaalasta hieman itään päin on vuoden alussa avattu Ehl-i Künefe -niminen herkuttelupaikka. Olin suunnitellut, että käyn tutustumassa siihen, koska heidän Menunsa on minulle lähes 100% tuntematon. Kun katson ja luen herkkutarjontaa, niin en tiedä enkä tunne niistä mitään muuta kuin vuohenmaitojäätelön siellä viimeisellä sivulla. Tarjoilija suosittelee minulle jotain, jonka nimessä on sana special, erikoinen. Jääräpäisesti pyydän toista annosta, joka näyttää kuvassa hyvältä. Sen jälkeen kokki tulee siihen, ja puuttuu puheeseen. "Jos et näistä mitään tunne, niin se on kuule niin, että minä teen sinulle tuon speciaaliannoksen, niin tiedät sen jälkeen ainakin mikä on suurta herkkua". Eihän siinä voinut kuin nauraa ja myöntyä. Eteeni tuli tuo viereisessä kuvassa näkyvä künefe-annos, speciaali-jotakin. Ja oli todella hyvää. Siis suorastaan harmittavan hyvää, juuri sellaista, jolle olen perso... niin että tuo paikka on sitten niitä painonhallinnan kannalta vaaralliseksi luokiteltuja paikkoja. Auh.

Hetki ennen roiskahdusta, suolahuurteinen linssi jo nyt. 7.1.2017

Tuosta jatkoin ripein askelin kohti Kleopatrarantaa, sillä suola-annos oli vielä hengittelemättä. Ei pettänyt ranta tälläkään kertaa. Aivan ihana luonnonvoimien näytelmä oli siellä menossa. Silmälasit tajusin tallettaa laukkuun ja puistossa, sillä merestä noussutta suolapölyä tuli kovn tuulen mukana sinne asti. Kamera sen sijaan... sai taas tehoannoksen. Yhdessä vaiheessa sai ihan suolavesihuuhtelunkin, pärskeitten lisäksi. Toivottavasti toimii vielä huomenna. Ja muutaman kuvan otin merivetisellä linssillä, ennen kuin tajusin, että linssikin kaipaa huoltotoimia. En olisi millään malttanut lähteä pois, mutta aurinko laski ja pimeys ja kylmyys alkoi vallata alaa.

Samalla kun poistuin, niin eräs rantaravintolassa työskentelevä mies tuli tervehtimään epämukavan tuttavallisesti. Olisinkohan keskustellut hänen kanssaan noin viisi minuuttia, kun imelyys vaihtui vielä enemmäksi liialliseksi tuttavallisuudeksi. Heppu ajatteli, että hän voi tuosta noin vaan halata, ja hämmentyi, kun tuli torjutuksi. Kysyin, että halaatko sinä kaikkia tuossa kadulla tapaamiasi turkkilaisia naisia samalla tavalla. "No en tietenkään! Eihän nyt turkkilaisia naisia voi tuosta noin vaan halata." Mutta ajattelet siis, että koska minä olen suomalainen, niin voit tulla suoran iholle, pyytää minut suoraan huoneeseesi, niin kuin pyysit, ja hetken päästä olisit varmaan pussailemassa. "Ei kun käydään ostamassa kanaa ja syödään ensin, minä tarjoan." Syöhän poika kanasi ihan ilman minua, ja opettele käyttäytymään. "Mutta kun tänne tulevat suomalaiset  naiset tykkäävät siitä, että niitä halataan ja pussaillaan..." En enää kuullut miten tarina jatkui, kun olin jo matkalla bussipysäkille.

Pelastusvälineet. Kleopatraranta 7.1.2017

Jäi vaan jonnekin taka-ajatuksiin sen miehen sanat, samanlaiset, kuin mitä on tullut kuultua aika monelta mieheltä aiemminkin. Niistä tulee väistämättä mieleen, että suomalaiset naiset ovat noissa rantaravintoloissa ja rannoilla omalla käyttäytymisellään opettaneet miehet siihen, että suomalainen nainen tykkää siitä, kun sille puhutaan mukavia höpöjä, kosketellaan, halataan, käydään syömässä jotakin, pussaillaan ja mitä sitten lieneekään sen jälkeen. Ja kaikki ensitapaamisella ja hyvin nopeaan tahtiin, riippumatta siitä, onko nainen kihla- tai vihkisormukset sormessa vai ei. Tämänkin miehen ajatusmaailmassa turkkilainen nainen on se, jota kunnioitetaan, ja suomalainen on sopiva ja halukas seksileluksi, kun ne nyt vaan ovat sellaisia, ja itsekin haluavat sitä heti. Uff ya. Tässä asiassa on parin vuoden aikana tapahtunut asennemuutosta, suomalaisten  naisten kannalta nolompaan suuntaan. En tiedä, miten deittailu nykyään Suomessa menee, mutta en usko, että keskiverto nainen menee vieraan miehen mukaan ja sänkyyn tunti pari ensitapaamisen jälkeen. Juu, tiedän, että sellaisiakin on paljon, mutta en vaan usko, että he ovat enemmistö. Kyllä ne ovat vielä se äänekkäämpi, kännäävä vähemmistö.

Alanya, Kleopatraranta ja aaltojen ihailijoita 7.1.2017

Ja kun ei nyt ihan tuollaiseenkaan voi lopettaa, niin kerron tähän yhden uutisen uusimmasta tapahtumasta. Toimikunta on kokoontunut, ja päättänyt, että 14.-21.4.2017 järjestetään ensimmäiset, kansainväliset jooga- ja hyvinvointimessut Alanyassa. Tällaista on siis tulossa, ja onpa sopivan hyvää aikaan :)) . LInkki lehtiuutiseen (Alanyapostasi) on tässä. Ilmeisesti Kesän alkamisen juhla on myös joskus maalis-huhtikuulla, ja Turismifestivaalit toukokuussa. Luvassa on siis yhtä sun toista kivaa tällekin keväälle. Talvea ei ole jäljellä enää kovinkaan pitkästi. Ennen kuin huomaammekaan, on jo tammikuun loppu, pian helmikuun loppu, ja maaliskuu on jo kevättä, ihan sitä itseään. Niin, että oikeastaan on jo kevät...

Rannalta poistuessani oli taas jokseenkin kakaramainen olo. Bootsimaiset nilkkurit olivat läpimärät ja kuraiset, sukatkin suolavedessä. Farkkujen lahkeet olivat kivasti etupuolelta puolisääreen märät ja roiskeiset. Illan hämärtyessä ilma viilenee tosi nopeasti, ja kieltämättä lämmin henkilöauto olisi houkuttava kulkupeli. Bussin numerokylttiä tiiraillessani totesin, että silmälasit ovat sittenkin saaneet oman suolahuuruannoksensa, ja merisuola maistuu myös huulilta. Arvaukseni bussin suhteen osui kuitenkin oikeaan, sillä pääsin pysäyttämälläni bussilla kotiin saakka. Lämmin suklaamannapuuro odotti hellalla, ja taas oli herkuttelun vuoro. Suolaista kaipaa elimistö juuri nyt, kellonajasta riippumatta. Kuuluu naapurikin kolistelevan keittiössä, joten äänimaailmallisesti liityn seuraan.

LIsätty myöhemmin:
Onneksi menin Kleopatrarannalle. Toisella puolen, Keykubat-rannalla, oli iso merieläin kuolleena rannalla. Paikallislehden uutiseen tästä linkistä.

Vuoristossa vol. 1

Vuoristoreissusta tulee uuden reissun jälkeen ihan oikeitakin kuvia. Nämä tässä ovat tuolla heikkokameraisella kännykällä kuvattuja, kun siinä vaiheessa ainoa aktiivinen kamerankäyttäjä olin minä. Seurueella oli parempiakin kameroita, muttei niillä otettu kuin kuva tai kaksi, kun ne kamerat olivat koko ajan ihan väärissä paikoissa (unohtuneena autoon yms)...

KUn jatkat DimCayin turistikohteiden jälkeen joen itäisellä puolella eteenpäin, niin kapean tien vasemmalla puolen tulee vastaan Gözleme-paikka. Kyseisestä paikasta aukesi tällainen näkymä patojärven loppuosan suuntaan. Toiselta puolen pääsee ajamaan myös tuonne patojärven keskellä olevalle niemekkeelle, tosin vain näin matalan veden aikaan. BUssi numero 10 tulee tähän lähistölle myös. Sen päätepysäkki on samalla tiellä, eikä ole kovin kaukana.

Gözleme-paikasta jatkoimme gözlemet syötyämme edelleen kohti pohjoista. Ohitimme jonkun kylän, jonka nimi ei nyt millään tule mieleen. Kylän jälkeen vasemmalle kaartuva tie kapeni, ja  nousi selkeästi ylemmäs rinteeseen. Paikka paikoin tie oli jo niin kapea, että vastaantulevia sai vähän varoa, mutta maisemat olivat sen aroiset. Sieltä oli aivan huikeita maisemia, tosin niitä pahaita kuvia ei voi tänne laittaa, koska niissä näkyy tiettyjä henkilöitä.

Jatkossa Alanyan kaupungin bussit tulevat suht lähelle tätäkin paikkaa. Tuohon pienen matkan päähän rakennetaan parhaillaan siltaa, joka yhdistää Alanyan pohjoisimpia osia toisiinsa.. Kun silta ja tarvittavat tietyöt ovat valmiina, niin kaupungin bussit alkavat liikennöitä tänne asti. Silloin nämä pohjoisimmatkin kylät ovat yhtäläisten palvelujen ulottuvilla, siis bussia ja liikenneyhteyksiä ajatellen. Onhan täältä matkaa keskustaan, mutta vain noin 35 km, ellen muista väärin.

Monin paikoin patojärvellä ja tuolla vuorenrinteillä mietin sitä, että miksi ihmeessä ihmiset matkustavat yli 60 km päähän Manavgattiin laivaristeilyille, kun on tällainen hieno ja vastaavan tyylinen ympäristö Alanyassa ihan omastakin takaa? En tiedä, onko lupakysymys vai mikä, mutta toistaiseksi minkäänlaisia veneretkiä ei käsittääkseni järjestetä tuolla patoaltaalla. Toisaalta se on luonnon etu, säilyypähän puhtaampana ja luonnollisempana tuo seutu.

Tässä vieressä on oppaani mukaan niitä vuoria, joille aletaan rakentaa laskettelukeskusta, vai onko jo aloitettu, en ole varma. Nuo korkeimmat huiput ja vuoristo näkyy tuossa heikosti, mutta ne korkeimmat huiput ovat loppuvuodesta maaliskuulle asti lumipeitteisiä ja laskettelurinnekelpoisia. Laakson toiselta reunalta katsottuna vuoristo vaikutti hyvin mielenkiintoiselta erityisesti laskettelumahdollisuuksia ajatellen... hyvä ettei jo kantteja teroitella, kun odotetaan rinteeseen pääsyä. Olisi ihan mahtavaa päästä laskettelemaan täältä palmujen alta, ja varsinkin voin pienen etäisyyden päähän. Sinne rinteisiin kertynee matkaa kokonaisuudessaan Alanyan keskustasta noin 70-100 km, ihan puhtaasti näkemisen perusteella arvaten. Ei paha, ei paha. No, jäähalliinkaan en ole vielä mennyt, kun en ole muistanut tuoda Suomesta luistimia. Nämä jäähallin luistimet eivät ole houkuttaneet, halli kylläkin.

Ihan siinä lähistöllä, missä kävimme kääntymässä, tuli vastaan lumirajan merkki. Tai siis merkki varoittaa liukkaudesta tiellä, sekä jäätymisen että lumen aiheuttamasta liukkaudesta. Tuntui jotenkin uskomattomalta. Hetki sitten +29C, Välimeren rannalla ja palmujen katveessa, ja pienen ajomatkan päässä lumiraja. JOllen muista väärin, niin tuo merkki on sen saman tien varressa, jota pitkin ajetaan Alanyasta Konyaan.

Paluumatkan teimme vuorten toiselta puolen, eli käännyttyämme emme palanneet ja kääntyneet DimCayin tielle, vaan jatkoimme suoraan kohti Mahmutlaria. Siellä muutaman kilometrin ajon jälkeen, Alanyaan nähden vuorten takana, aukesi aivan upea laakso. Olen hukannut sen laakson kuvan jonnekin, mutta sinne kannattaa mennä paikan päälle ihan itse. Laakso oli iso, avara, syvä, vehreä ja vaikuttava. Siellä olisi huippua valokuvata vaikkapa aamulla, auringon noustessa vuorten takaa ja värittäessä laaksoa ensisäteillään... Häkellyttävin kohta tuolla laakson reunalla kulkevaa tietä edetessä oli kohtuullisen ison kivivyöryn jäljet. Ylhääntä vuoriston rinteestä lähtenyt kivivyöry oli pysähtynyt juuri ennen tietä, onneksi. Onneksi senkin vuoksi, että tien toisella puolella oli siis se syvä laakso ja suht jyrkät rinteet alaspäin. Mitähän sitä tottumaton tekisi, jos näkisi kivivyöryn lähestyvän? Ei aavistustakaan, ei minkäänlaista suunnitelmaa. Tuo tieosuus kaikkineen olisi muuten korkeanpaikankammiselle aivan "unelmareitti", monessakin mielessä.

Laakson jälkeen, siis Mahmutlariin päin tullessa, kiinnitti huomion sekä tuo tien varressa oleva, ihan kiipeilypuun näköinen mänty, että vierellä olevan uuden laakson reunamilla oleva rapautunut pikku-huippu. Tuo alemmassa kuvassa näkyvä pikkuhuippu näyttää tuollaiselta pehmeän, pyöreän siloposkiselta, näin ensikertalaiselle ja alueella kiipeilemättömälle. KUn arvoisa oppaani saa inspiraation, ja hihkaisee, että nyt muuten kiivetään tuonne pikku-huipulle, ala tulla, niin en tajunnut edes väittää vastaan. Rinteen kivet, aluskasvillisuus rytisten ja salvarit lepattaen opas menee jo kaukana alaspäin viettävällä rinteellä, kun minä vasta mietin ensimmäistä askeltani. Jalassa on perinteiset, nahkaiset ottomaanikengät (pehmeät ja väljät), sekä naisten salvarit, eli ne superlöysät pussihousut, joiden haarus roikkuu puolisääressä. En arvioi vaatetuksen soveltuvuutta sen enempää, vaan laitan silmät hetkeksi kiinni, ja annan mennä.

Ihan oikeassa järjestyksessä pääsen jyrkän rinteen alas, ja alan sitten huudella näkymättömiin kadonnutta opasta. Hän on jo kapuamassa huipun alaosuudella, joten päätän kiriä tahtiani ja pinkaisen juoksuun, koskapa kivenlhkareet olivatkin kaukana sileistä ja liukkaista. Kivi on käsittämättömän karheaa, sellaista neulanterävää, vai pitäisikö sanoa veitsenterävää piikiveä. Ylöspäin mennessä en huomannut vielä moniakaan kiven ominaisuuksia, mutta alaspäin tullessa opin muutaman asian lisää.

Ylöspäin kiipeäminen on helppoa, kun ei katso ympärilleen, vaan keskittyy vaan valitsemaan seuraavaa jalansijaa ja kädensijaa rinteestä ja seinämästä. Sitten joskus rinne ja seinämä loppuiu, ja tuli tuo kuvassa näyvän pikku-huipun vasen, alempi huippu vastaan. Ylemmäs ei voinut kiivetä, ja vielä korkeammalle huipulle päästäkseen olisi pitänyt hypätä reilun kokoista hyppyä vaativan rotkon / kuilun yli. Ennen kuin katsoin kuiluun, en voinut vastustaa kiusausta ihailla vieressä avautuvaa, suht syvää laaksoa.

Joo, kannatti katsoa. Hengitys salpautui, painoin silmät kiinni ja painauduin tuohon huipun kärkeen mahalleni kun alkoi pelottaa tuo korkeus ja huipun jyrkkyys. Nyt vasta tajusin, mihin olin tullut. Ensimmäinen ajatus oli, että opas ei kyllä saa minua täältä mitenkään alas. Ei auta käskyt eikä kauniit sanat, vaan tarvitaan hinausauto tai helikopteri...

No, aikani toivuttuani, ja oppaan naurua kuunneltuani, uskaltauduin taas kääntämään itseni kasvot laaksoa kohden, selkä tiiviisti kiviä vasten. Tuonnekin pitää päästä oikean kameran kanssa joskus. Aivan huiput maisemat. Kun katsot tuota kuvasta minun makuupaikastani vähän oikealle, niin näet, että tuo mureneva kivikasa, jota myös huipuksi kutsuille, loppuu, ja sen vieressä on hirmuinen pudotus jyrkkää rinnettä alas laaksoon. Sitten voitkin vilkaista tuota seuraavaa kuvaa, ja opastani, joka loikkasi isommalta huipulta takaisin tuohon samalle alemmalle huipulle, ärsytti ja härnäsi minua hetken, ja käveli sitten tuonne kärkeen. Olin uudestaan "pyörtymisen" rajamailla jo pelkästään siksi, kun katsoin mitä toinen tekee. Hän vaan naureskeli ja sanoi, että on kasvanut vuorilla, ja että on lapsesta asti leikkinyt ja aina aikuisenakin kiipeillyt tällaisilla huipuilla... ok. Mutta siis pussihousut (salvarit) jalassa, no, se on kuulemma normaali varustelu. Aha.


Lippis takaperin ja vähän syvemmälle päähän... sain sentään kännykkäni takaisin, ennen kuin hän käveli tuonne. Niin, käveli. Kun sitten lähdimme tuolta tulemaan alaspäin, niin käveli hän siihenkin suuntaan. MInä tulin alkumatkan enemmänkin kontaten, kuten alemmasta kuvasta näkyy. Hirvityksen lisäksi astuin pari kertaa sellaisen kiven päälle, joka pyörähti jalan alta pois. En osannut valikoita tukevia kiviä, niin kuin opas, vaan valitsin aina ne irtoavat kivet. Lisäksi nuo pussihousut olivat joka käänteessä kiinni siinä terävässä kivessä. Vähän väliä sain irrotella pussia jostakin kivennokasta, ja repeytyipä niihin reikiäkin juuri tarttumissyistä. Housujen repimisen jälkeen ajattelin, että jos kerran tuokin pystyy kävellen laskeutumaan täältä alas, niin pystyn minäkin, ja osin loikin ja osin kävelin lopun matkaa. Tuli ihan kakara-ajat mieleen, silloin kun loikimme kanavan reunamilla ja milloin missäkin.

Alas päästyä oli enää yksi haaste -päästä takaisin auton luo. Autolle ja tielle päästäksemme piti kiivetä todella jyrkkää, pienen aluskasvillisuuden ja paksun havunneulaskerroksen peittämää kivikkoista ja soraista rinnettä ylöspäin aika reilun mittainen matka. Se osoittautui kaikkein vaikeimmaksi osuudeksi. Vasta turvallisesti autossa istuessani ehdin huomata, että kämmenten nahka on "erilainen kuin ennen". Ihan kuin molemmat kämmenet olisi vuoltu raastinraudalla. Se oli se terävä piikivi. Toin huipulta mukanani pienen palasen kyseistä kiveä, ihan vain satunnaisesti valitun, sopivanpienen irtopalan. Se on uskomattoman terävää, ja sillä saa viillettyä tavallista tulostuspaperia. Ilmankos esi-isämme tekivät niistä keihäänkärkiä ja ties mitä muuta työkaluja... oppia ikä kaikki.

Siinä sitten kiipeilystä hikisinä, väsyneinä ja nauravaisina ajelimme kohti Mahmutlaria. Tuntui jotenkin hassulta palata takaisin ihmisten ilmoille, takaisin kaupunkiolosuhteisiin. Minulle sopii silti parhaiten tällaiset päiväkäynnit vuoristoon. Aamulla lähtö, ruokailut jossakin, jos ei muuten niin gözlemepaikassa, ajelua sinne ja tänne, ihastelua ja kuvausta, wau sitä ja wau tätä, ja sen jälkeen paluu kotiin. Ja taatusti palaan tuolle reitille uudestaan jollakin kaveriporukkakokoonpanolla. Oli siellä niin monta wau-kohtaa. Wau-unia itse kullekin.

On taas kiltteys kaukana

Ihana Emel ja SlowOrganik

Kaksi ja puoli tuntia olen yrittänyt sietää tuota allasbaarista kuuluvaa jytinäpaskamusiikkia, turkkilaisten lasten ja naisten
kiljuntaa ja karjuntaa jne. Ja asenteeni on ihan pielessä, tiedän. kai tämä kaikki sen vuoksi eteeni annettiin, siis että oppisin ajattelemaan toisin. Tinnituksen kanssa elämiseen olen jo tietyssä mielessä tottunut, vaan kun joudun nyt käyttämään korvatulppia ja/tai kuulosuojaimia, niin sen aikana tinnitus kuuluu ihan älyttömän kovaa. Samaltahan se kuulosti silloin ihan alussa, heti leikkauksesta heräämisen jälkeen. Nyt vaan tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että joidenkin ahneiden ja välinpitämättömien kiinteistönvälittäjien (Doğan&Doğan) antaman täysin väärien tietojen vuoksi olen tässä tilanteessa. Ahne ihminen on läpipaska, eikä se ahneus ole kansallisuuteen tai mihinkään muuhun sidoksissa, vaan on täysin riippuvainen ihmisen itsensä omista valinnoista. Se, joka päättää olla ahne paskiainen myös on sitä. Kuitenkin suurin osa ei edes tiedosta olevansa ahne paskiainen, vaan on myynyt itsensä ahneudelle huomaamattaan, ja luulee olevansa niin hyvä ja rehellinen, oikeudenmukainen ja ties mitä. Noita hurskastelijoita on maailma pullollaan, ja tulee olemaankin. Muuten ihminen ei saisi kontrastia hyvyydelle, ei osaisi arvostaa samalla tavalla niitä ihmisiä, jotka eivät ole ahneita mammonan ja omaisuuden palvojia. Ja kyllä, tarkoitin juuri tuota. JOkainen rahan ja omaisuuden kerääjä on tietyssä mielessä ahne. Toiset osaavat pitää hiukan rajaa siinä, miten käyttävät muita ihmisiä hyväkseen, mutta paljon on niitä, joilla ei ole rajaa, ja jotka eivät välitä. Hyvin harvat ovat ne, joilla on kyky tehdä bisnestä ja rahaa, ilman, että he tekevät vääryyttä kenellekään.

Lentokentältä ostetut korvatulpat ovat hyvät, siis oikeasti todella hyvät, mutta eivät riitä. Näiden lisäksi tarvinnee löytää kuulosuojaimet. Minulla on viikko aikaa muuttaa, ilman että tarvitsee maksaa seuraavasta

kuukaudesta mitään, ja sen ajan kuluessa toivottavasti löytyy asunto, jostain, missä ei ole ravintoloita, baareja, hotelleja, allasbaareja, teinien asuntoja, pikkulapsiperheitä eikä yökausia ryyppääviä ja remuavia turisteja... kuulostaako lista pahalta -kyllä. Alanyasta noilla kriteereillä uudehkon ja avaran asunnon löytäminen on todella vaikeaa. Ne, jotka tänne tulevat ja haluavat hiljaisuutta, joutuvat kuvaannollisesti pakenemaan vuorille. Vuoren rinnettä ylöspäin käynee minunkin tieni. Ellen sitten matkaa rannikkoa jompaan kumpaan suuntaan. Esimerkiki Gazipasassa ei kuulemma ole edes alkoholia myyviä ravintoloita, joten siellä ei välttämättä ole discoja tai allasbaaridiscojakaan. Espanja -ei. Portugali -ehkä. Ranska -ei, niiden kieltä en opi ikinä. Italia -ei, kauhistus. Kreikka -kielen puolesta ei... No, mistä sitä tietää missä olen ensi vuonna maaliskuussa, kun tänne oleva oleskelulupa päättyy. Talven aikana voisi ihan oikeasti katsastaa pari Välimerenrantavaltiota ja enemmän Turkkiakin. Täälläkin on edelleen turismin lieveilmiöiden saastuttamattomia alueita, ehkä.

Turkki on yksi tärkeimmistä matkailukohteista. Tässä ylempänä on tuoreita faktalukemia tämän alkuvuoden turistimääristä  kansallisuuksittain esitettynä. Pikkuisesta Suomesta on tullut tänne tämän alkuvuoden aikana 33.300 matkalaista. Nyt lehdet täällä iloitsevat, sillä vuorokauden aikana venäläiset ovat varanneet Turkin lomia taas todella hyvään tahtiin. Presidentit ja ulkoministerit sopivat kiistojaan, ja venäläiset voivat taas matkustaa tänne kuten ennenkin. Eräs lehti uutisoi eilen huumorisävytteisesti, että "Varo, ne tulee taas! Rakastamme teitä venäläiset". Lehtikuvassa oli kolme vähäpukeista, kaunista ja viimeisen päälle laitettua, barbien näköistä nuorta naista... sesonki on siis avautumassa, ainakin jos turkkilaisilta miehiltä kysyy.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001212240.html

Sitten pari sanaa Suomen ja Venäjän suhteista, niitäkin on paranneltu presidenttien välissä keskusteluissa. Viereinen kuva esittää vuoden 2013 varustelutilannetta, ja siitähän asiat ovat ehtineet muuttua vielä vaikka kuinka paljon. Todella moni suomalainen kommentoi minulle edelleen, että Turkkiin on pelottavaa tulla, että säilyykö siellä edes hengissä jos sinne tulee, ja muuta yhtä hömppää tekstiä. Sanojat unohtavat, että Suomi oli kehitysmaa kun minä synnyin vajaat 50v sitten, ja ettei Suomessa tai missään muuallakaan maapallolla eletä enää samanlaista aikaa kuin 50 vuotta sitten. Suomi on kuin itikan pissi Itämeressä jos lähialueilla tapahtuu jokin konflikti, eli Suomi menee sinne minne muut sitä vievät. Suomi on hyvin paljolti muiden avun varassa, muiden armoilla ja hyvin helposti lakkaa olemasta. Vahvaa vastaan usein hyökätään, koska sen vahvuutta halutaan horjuttaa, ja halutaan näyttää, että pystytään horjuttamaan. Turkki on vahva, eikä ole sattumaa, että tänne isketään. Ei myöskään ollut yllätys, että iskijät olivat ihan muualta kuin Turkin sisältä tai Syyriasta tai Irakista. Suomessa muuten nytkin muutaman hengen ääriradikaali ryhmä järjestää mielenosoitusta isoa massaa vastaan, ja huutelevat suureen ääneen edustavansa kansaa ja kansan syviä rivejä. Minkähän valtion kansaa he edustavat?

Meille asennetaan lopultakin hissiä :)) . Iskuporakone jyrisee betoniseinässä, ja pauke ja kilke kuuluu myös. Toiseen samanlaiseen taloon asensivat hissiä kolme viikkoa, joten jännä nähdä ja kuulla, miten tämä projekti etenee. Alkuviikosta minun on mentävä tekemään muuttoilmoitus, vaikka osoite muuttuisikin pari päivää sen jälkeen uudelleen... ellei ihmeitä tapahdu, ja löydän niin hyvät kuulosuojaimet, että jään tähän oleskeluluvan loppuajaksi. Tuo allasbaari hiljenee kuitenkin 12 viikon kuluttua, jos on hengissä siihenkään asti. Nyt vaan on mietinnässä, että miten selviän sen 12 viikkoa. Sinä aikana on paljon tärkeitä kirjoituksellisia juttuja, joihin pitää pystyä keskitymään vähintään 8 tuntia per päivä. Jos en pysty keskittymään, niin projektit eivät pysy aikataulussa eikä tulosta tule. Pelkkä keskittyminenkään ei riitä, sillä luova kirjoittaminen vaatii sopivan rennon mielentilan, että mielikuvitus pääsee vapaasti lentämään. Lisäksi kirjoitustuotoksella on vielä tietty tasovaatimus, eli mikä tahansa raapustus ei käy, vaikka blogissa kirjoitusten taso vaihteleekin erittäin paljon. Tämä onkin enemmän omaa terapeuttista kirjoittamista, paineiden purkua ja asioiden käsittelyapua, johon kriitikoilla ei ole sananvaltaa.

Juuri nyt on yllättäen ihana ja tervetullut tauko allasbaarin musiikissa. Kuuluu vain lasten kirkuna kun ne tappelevat äitinsä huomiosta. Joten siirryn muihin kirjoitustehtäviin :))