Ja mihin seuraavaksi?

Rumin viisaita ajatuksia kuvataulujen kautta

Ulkona näyttää lupaavasti siltä, että kohta sataa. On ihmeelliseltä näyttävä pilvinen taivas ja hiukan "kolea" sää, ja ulkona lämpömittarissakin on vain... hups, enpäs tiedä paljonko on, kun on hajonnut, ei ole +50 C asteikko riittänyt, ja on nyt palasina koko nestepatsas... Kaupungin mittarin mukaan ulkona on vain +28 C. Sisällä meillä on silti +33C, vaikka kaikki ikkunat ja ovet ovat auki. Viileä tuuli puhaltaa asunnon lävitse, joten kyllä tämä jäähtyy näin luonnollisinkin konstein tällä säällä. Sääennusteista toinen lupaa sadetta huomiselle, ja toinen torstaille, näppituntuma jahtaa ulkoilman sadetilannetta juuri nyt siksi, että parvekkeella on pyykkejä kuivumassa.

Kuivumassa olevissa pyyhkeissäkin on edelleen kimallehilettä, niin kuin iholla, ja vaatteissa, ja suihkussa, kylpyhuoneessa ja yläkerran aulassa ja... Näin kaupungilla liikkuessa kaupan ikkunassa sellaisen mieluisan mekon, joka sopii sinne ensi viikon hääjuhlaan. Sovitin paritkin mekot, mutta se, minkä ensin näin oli myös se, joka lähti mukaani. Jostain kumman syystä se mekko viehätti, vaikka näin jo sovituskopissa, että siitä irtoaa värinsä mukaista pienen pientä glitterhilettä. Ajattelin, ettei se ole suuri ongelma, vaan pesen mekon ja glitterin lähtö vähenee. Iholla olevan oletin irtoavan suihkussa käydessä. Kyllä ja ei. Iholt glitter väheni, mutta edes saippuointi ja hankaava pesu ei auttanut poistamaan glitteriä kokonaan. Ne vain siirtyivät hieman paikasta toiseen. *melkorumasana* . Joten siinä vaiheessa, kun hääjuhlat Izmirissä ovat ohi, kimallan kuin Twilight-elokuvan ihmissudet auringonvalossa. Loistavaa, juuri tuota kaipasinkin ;) . Kimaltavana onkin mukava matkustaa takaisin tuo muutaman sadan kilometrin matka. Jo tänään kotiin tullessa sain bussissa pikkutyttöjen huomiota tavallista enemmän. Meinasin sanoa, että se on keijupölyä, muttei kielitaitoni riittänyt kyseiseen ilmaisuun vaikka huumorintaju olisikin riittänyt.

Rumin viisaita ajatuksia kuvataulujen kautta

Kielitaito loppui tänään muutenkin. Yrityksen perustamistoimiin liittyvä erikoissanasto ei ole hallussa turkiksi eikä tarpeeksi englanniksikaan, ja turkkilainen nainen ei ymmärrä sitä mitä hänelle ei täydellisen korrektisti sano, tähän tulokseen tulin taas tänään. On ihmisiä, jotka osaavat ehdottaa erilaisia ilmaisuja, sanoja ja asioita, jos toinen ei osaa tai muista tiettyä sanallista ilmaisua. Sitten on myös niitä, jotka vaan seisovat silmät ja suu auki, ja odottavat, että mitähän nyt tapahtuu, kun ei tuo ulkomaalainen nyt oikein osaa tuota asiaansa selkeästi esittää.-- Kumpaankohan näistä kärjistetyistä ja vahvasti yleistetyistä kategorioista tämä päivä meni -juuri siihen, mihin en olisi sen halunnut menevän. Tuo "täydellinen toistemme ymmärtäminen" johti siihen, että ensin kaupungintalolla ensimmäinen tapaamani ihminen ohjasi minut toisen ihmisen luo. Kun hän ei ymmärtänyt eikä asia oikeastaan hänelle edes kuulunut, niin hän ohjasi kolmannen ihmisen luo (edelleen kaupungintalolla). Kolmas ihminen ohjasi minut ensin Suomen paikalliseen konsulaattiin, mutta minulle on aiemmin sanottu, ettei yritysten perustaminen Turkkiin kuulu heidän toimialaansa, he kun hoitavat suomalaisten pulmia ja Suomen esille tuontia yms. Joten hän ohjasi minut sitten ALTSOon.

Menin ALTSOon, josta minut ohjattiin menemään ensin verotoimistoon, sen jälkeen kaupungintalolle, Emniyettiin ja vasta tuon jälkeen uudelleen ALTSOon. Hienoa, kiertoajelua ympäri kaupungin, virastosta toiseen. ALTSOssakin kysyin, että eikö asioita voi hoitaa sähköisesti (tiedän että voi, koska valtiolla on sitä varten nettisivustokin), mutta sanottiin, että on parempi, jos menen itse paikalle ja sanottiin paljon muutakin, jota en tosi nopeasta virkanaisen puheesta saanut selville. Kiitos avusta, hei hei. Joten jos kaiken tuon jälkeen shoppailen yhden pitkän mekon, niin onko ihme? Se, mitä verotoimistosta pitää hakea, minulla on jo, mutta tietenkään virkailija ei sitä halunnut kuulla. Se, mitä kaupungintalolta pitää kysyä ja keneltä, on edelleen sumun peitossa, sillä tänään siellä tapaamani ihmiset eivät tienneet miten heidän virastonsa liittyy tähän asiakokonaisuuteeni. Ja valtiolta haettavat luvat ja valtiolle tehtävät paperityöt voi hoitaa netissä hyvin pitkälle. Joten mitä nyt sitten teen asian suhteen - en mitään, ennen kuin luen valtion nettisivustolla olevat ohjeet uudelleen. Ne ovat kuitenkin aina varmat ja luotettavat tiedonlähteet, joissa on ajantasainen tieto ja tarvittavat dokumentit. Joten siis Invest in Turkey, sieltä löytyy kaikki vastaukset.

Rumin viisaita ajatuksia kuvataulujen kautta

Ja lisäksi äkkiä naimisiin, niin on älyttömän paljon helpompaa hoitaa tietyt asiat :E . No, ei sentään, mutta taas kerran olen
kärttyinen miehelleni siitä, ettei hän hoida asioita, joita hänen turkkilaisena miehenä olisi paljon helpompi hoitaa. Häntä ei kiinnosta, eikä hänellä riitä kokemus. Hän luottaa liikaa tuttuihin ja kaveripiiriin, ja kiertää mieluummin ne virastot viiteen kertaan, ennemmin kuin istuu tietokoneelle ja katsoo ja lukee puolessa tunnissa valtion antamat ohjeistukset. Häntä kiinnostaa vasta sitten, kun kerron, että menen sen ja sen miestuttavan luokse selvittämään tätä asiaa. Vasta sitten kun mustasukkaisuus nousee, niin hän auttaa siinä missä voi ja haluaa. Hän olisi paljon tyytyväisempi, jos olisin vaan kotona, enkä tekisi mitään kodin ulkopuolista. Olen nähnyt työssäni ja kaveripiirissäni liikaa näitä suomalaisia kotiäitejä, jotka ovat masentuneet "tarpeettomuuteensa" tai oireilevat suomi24:lla ja muilla suljetuilla saiteillaan. Itse teen mieluummin jotakin mieleistä, vaikka vaan vähän, kunhan olen tekemisestäni innostunut, päivissäni aktiivinen, enimmäkseen positiivinen, ja näen työni tuloksia sekä muissa ihmisissä että itsessäni. Yritystoiminta on tärkeä tässä yhtälössä.

Turkista pääsee nyt edullisesti eurooppaan Turkish Airlinesin lennoilla. Harkitsin pariinkin Välimeren rantakohteeseen

Rumin viisaita ajatuksia kuvataulujen kautta

tutustumista, mutta en osannut päättää mihin lentäisin, joten liput jäivät taas ostamatta. Se, että mies on aina töissä, on turhauttavaa, todella turhauttavaa. Yhteinen elämä puuttuu lähes täysin. Monet työskentelevät vapaapäivittä ja tekevät ylipitkiä työpäiviä vain sesonkiaikaan,  mutta tämä sankari tekee niin ympäri vuoden. Näköpiirissä ei ole mitään toivoakaan siitä, että joskus päiväaikaan pääsisimme yhdessä edes ruokakauppaan, rannalle, vuoristoon, teatteriin, konserttiin, ihan mihin tahansa. Kaikki on aina yöllä, ja silloinkin vain niihin paikkoihin, joihin pääsee yöllä, jotka ovat siihen aikaan auki. Ja jos olemme yöllä jossain, niin sitten hän on seuraavat pari vuorokautta vain töissä ja nukkumassa... niin, että miksi perheessä yleensä on mies? Alkaa jo tulla kaikenlaisia levottomia vaihtoajatuksia mieleen. Ja tunnen itseni sen verran hyvin, että tällaisten ajatusten tullessa mieleen tarvitsen joko vahvan tuen mieheltä, tai sitten tämä vähäelämäinenkin parisuhde on menetetty. Juu, olen taas kärttyisesti asioita pohtivalla tuulella. Kaikissa näissä päivän pohdinnoissa on kuitenkin sama lopputulos: jos haluan muutosta, parannusta asioihin, niin se muutos lähtee itsestä.

Käyttäytymisestä, juristista ja notaarista

Oleskelulupaprosessissa opin sen, että tietyt asiakirjat, kuten esimerkiksi vuokrasopimus,

Viiniköynnösten varjossa, ihailemassa kasvua, Alanya

pitää olla notaarin luona tehtyjä. Ensin aievuokrasopimuksen teki kiinteistönvälittäjän juristi, ja tässä tapauksessa sen teko oli minulle maksuton, koska juristi kuului sukuun. Tuolla tapaamisessa konkretisoitui hierarkia. Mukanani juristin toimiston oven taakse tuli kiinteistönvälittäjä. Toimiston oven avasi hierarkiassa alinna oleva juristi. Hän ohjasi meidät hierarkiassa ylempänä olevan juristin luo. Siellä tervehtimisjärjestys on kiinteistönvälittäjä ensin ja minä sitten. Vaikeinta on ollut oppia se, että voin puhua vain, jos minulta kysytään jotain. Toinen vaikeasti opittava asia on ollut asiakirjojen ojentaminen. Juristi pyysi passiani, koska tarvitsi siitä kopion. Minun tuli luovuttaa se ensin mukanani tulleelle kiinteistönvälittäjälle, joka sitten luovutti sen juristille.  Samassa tapaamisessa sovimme, että juristi soittaa minulle, kunhan vuokraemäntä tulee vuorilta keskustaan, jotta voimme molemmat olla paikalla notaarin luona.

Seuraavaksi tulin taas täydellisesti yllätetyksi, ja mokasin. Pari päivää myöhemmin olin menossa Atatürk-kadun yli, kun epätavallisen sitkeä "madame" huuto kiinnitti huomioni. Toinen mies huuteli aktiivisesti perääni, ja toinen katseli vierestä. Tiesin nähneeni heidän kasvonsa aikaisemmin, niin kuin monen muunkin täällä asuvan kasvot, mutta en osannut yhdistää heitä mihinkään. Pysähdyin kuitenkin Atatürk-kadun suojatien puoliväliin, sinne kaistojen väliselle viheraluekohdalle. Pysähdyin ja mietin, että mitäköhän nuo basaarikauppiaat nyt haluavat... Vieressä seissyt mies lähti tulemaan juosten kohti, ja perille päästyään kysyi "muistatko minut" . En onneksi vastannut, ettei ole harmaintakaan aavistusta siitä kuka hän on. Hän sitten selittää, että on kyseinen juristi, ja että tapaaminen notaarin kanssa on huomenna kahdelta, sopiihan se minulle... juu, sopii sopii. Ok, kitos ja näkemiin.

Sitten tuli se huominen. Muistin vielä aamupäivällä asian, mutta 13.55 havahdun siihen, että

Hevosten leikkiä Alanyan Konaklissa

juristi soittaa ja kyselee missä olen. Olen tulossa, viiden minuutin päästä siellä. Käytännössä istuin kotona tietokoneella kotivaatteissa. Edes lenkille lähtiessä en ole juossut Kalen katuja alas, mutta nyt hame päällä ja avokkaat jalassa oli parempi pistää hölkäksi. Taksiakaan en olisi saanut edes meille viidessä minuutissa. Kymmenessä minuutissa puhelinsoitosta olin juristin oven takana. Onneksi oli viuhka mukana, ajattelin, kun odotin nuorimman juristin tuloa oven takana. Perille päästyäni ilokseni totesin, että toimisto oli viilennetty hyvin kylmäksi, jopa arktiseksi, eli ei tullut mitään hikitulvaa juoksusta huolimatta. Siinä sitten odotin kymmenen minuuttia, että notaarilta tuli soitto, että voin mennä sinne. Eräs muu juristi lähti saattamaan minua sinne, ja toimimaan tarvittaessa tulkkinani.
 
Notaarin luo päästyämme mikään ei mennyt niin kuin aiemmin tapaamani kahden muun notaarin luona. Ensiksikin piti käännättää passi. Kun sain turkiksi käännetyn passikopion (60 TL) niin sain myös käskyn käyttää sitä aina jatkossa, tuon suomen/englanninkielisen sijasta. Hiukan ihmettelin, mutta anoin vaan "kyllä, kiitos". Aiemmin sitä ei ole koskaan edes kysytty, siis tuota käännöstä. Tämä vaati sen ehdottomasti. Seuraavaksi ilmoitettiin, että vuokrasopimuksestakin pitää tehdä minulle käännös, ja sen hinnaksi tulee noin 300-500 TL. Minulta ei edes kysytty, että tarvitaanko sitä, vaan ainoastan todetiin, että se pitää tehdä ja piste. Hetken mietin miten asian ilmaisen, mutta vuokraemäntäni vaati siinä vaiheessa huomioni, ja unohdin koko asian.

Hieman myöhemmin toimiston tiukinta ilmettä kantanut rouva kysyi mukanani olleelta juristilta

Alanyan aurinkoenergiaa :))

minusta, ja vastasin siihen automaattisesti itse, unohtaen taas tiukan eiketin. Samalla puhuin viereen tulleen notaarin kanssa turkiksi. Silloin mukanani ollut juristi tajusi, ja sanoi tiukkailmeiselle rouvalle, että onko se sopimuksen käännös nyt niin tarpeellinen, kun tämä yabanci (ulkomaalainen) puhuu kuitenkin turkkia. Rouva sieltä vielä ilmoitti, että mistä sen tietää mikä hänen kielellinen tasonsa on, ymmärtääkö todella. Vastasin taas rouvalle itse, ja sanoin, että olen aiemminkin lukenut turkinkielisiä vuokrasopimuksia, myös omani, ja tunnen kyseistä sanastoa, ymmärrän lukemani. Rouva halusi sitten vielä tietää että osaanko myös kirjoittaa turkiksi. Kun hän lopulta uskoi, että olen turkin kielellä sekä luku- että kirjoitustaitoinen (johonkin rajaan asti), niin hän myöntyi siihen, ettei käännöstä tehdä. Jouduin vielä lisäämään sopimukseen omalla käsialalla ja allekirjoituksella varustettuna, että olen lukenut sopimuksen, ymmärrän sen ja hyväksyn sen. 

Oleskelulupaprosessin vuoksi siis pitää olla notaarin luona tehty vuokrasopimus nyt uuden säännöstön mukaan. Se tulee maksamaan paljon enemmän kuin aikaisempi vuokrasopimuksen vahvistuttaminen notaarilla. Hinta oli kymmenertainen. Huhtikuussa 2016 vahvistutin aiemman sopimuksen notaarilla, ja sain tehdä älyttömästi lisäpaperitöitä että se hyväksyttiin. Nyt sitten katsotaan hyväksytäänkö tämä, kun tämä on tehty niin kuin he viimeksi vaativat. Ainoa haaste on Iskan. Koska kyseessä on juuri valmistunut / valmistumassa oleva talo, niin pitää olla a) rakennuttajan Iskan ja b) huoneiston omistajan Iskan. Ensimmäinen kertoo siitä, että rakennusvalvontaviranomaiset ovat hyväksyneet rakennuksen käyttöönotettavaksi. Se maksaa suht paljon, ja sen ostaa yleensä rakennuttaja, joskin eräässä yhtiössä huijattiin suomalainen asunnonostajamies maksamaan rakennuttajan Iskan. No, tuo jälkimmäinen kertoo siitä, että kyseinen huoneisto on saanut viranomaisilta käyttöönottoluvan, eli asunnon suhteen kaikki asiakirjat ja maksut yms ovat kunnossa. Kun tässä vaiheessa muutan tuohon asuntoon, niin molemmat Iskanit puuttuvat vielä. Ja ilmoitus osoitteen muuttumisesta pitää tehdä Nufüs / Göz Idaresi -toimistoon ihan muutaman päivän sisällä muutosta, en nyt muista tarkkaa päivien määrää. Mutta nähtäväksi jää, tuleeko mutkia matkaan tuon vuoksi. Toivottavasti ei tule.

Uusi näkökulma Kalea kohtaan, hyvästi kukot ja kanat!

Ja protokolla onnistui kaikesta kohelluksesta huolimatta sen verran hyvin, että olen edelleen väleissä sekä juristien, notaaritoimiston, kiinteistönvälittäjien että vuokraemännän perheen kanssa. Ja toisinaan saa anteeksi virheitä ihan vaan siksi, että on ulkomaalainen, yabanci. Ja saattaa olla, että opin taas tuostakin jotakin. Kokonaan toinen juttu on se, että kauanko muistan oppimani ;) . Niin, ja olen oppinut vuorokauden aikana kirjoittamaan turkkilaisella Q-näppäimistöllä, johon on asennettu suomenkielen merkistö (ei-näkyvästi). Turkkilaisia näppäimistöjä on muuten kaksi erilaista F ja Q. Ihmetellään huomenna lisää.