Odotas kun otan huilun ja puhallan...

Alanyan ruskaa rantalenkillä kuvattuna

Niin vaan kääntyy syksyksi meilläkin. Siltä tuntuu kun iltaisin ei voikaan enää pitää kaikkia ikkunoita auki, niin kuin kesällä, tai sisään tulee suorastaan kylmältä tuntuva henkäys ulkoilmaa. Toisaalta syksyn alkamisesta on haikea fiilis, sillä lämpö tekee hyvää ja hellii niin lihaksia kuin mieltäkin. Ja koska tiedän jo, että menetän kesän myös ensi vuonna olemalla jossain muualla töissä. No, valoa ja kauneutta onneksi riittää. Hyviä puoliakin on. On ihana kun viilenee sen verran, että potkulaudassa kestää kumit. Tänään kotiin tullessa ja potkulautaa nostaessa takarengas koski iholle, ja olin yllättynyt. En ole tajunnut että pyörien kumit kuumenevat täällä ajaessa Noin Paljon. Ja hyviä puolia on toki paljon muitakin.

Poistin sen eilisen koiratekstin, koska arvelen sen saavuttaneen jo kohteensa. Mahdollisesti.

Olen viime aikoina uppoutunut muutamaan asiaan niin tiiviisti, ettei ole tullut kirjoiteltua tännekään. Yleensä tekstiä tuppa tulemaan iltaisin. Vain hyvin harvoin aamusta tekee mieli kirjoittaa, yleensä vasta iltapäivästä eteenpäin, parhaiten illalla ja yöllä. Tiistaista lähtien olen ollut menossa lauantai-iltaa lukuunottamatta joka ilta. Lauantainakin olisin ollut jazzeilla muuten, mutta kroppa pyysi lepoa ja sen myös sai.

KAtsoin ensin, että raskaana oleva rouva...

Meillä oli nautittavia jazz-iltoja hyvin erilaisten artistien ja bändien kera. Eilisen päätösillan Manço Jazz Project Performed By Eser & Meltem Taşkıran With Special Quests olivat aivan huippuja takaamaan kunnon flown ja musiikillisen elämyksen. Jos ikinä missään törmäät mahdollisuuteen mennä heidän konserttiinsa, niin suosittelen. Tanssilliselta kannalta... tuli mm. jiveä, valssia, triolia ja foksia / beatia fuskuun sopien. Iik! Olisi ollut ihana tanssia. Konsertti halusi kunnioittaa 25 vuotta sitten kuolleen muusikko, taiteilija, musiikinopettaja Baris Mancon muistoa.

Youtubelinkki Baris Manço Gül Pembe

Sitten puutarhaan. Meillä laulelee ajoittain mustarastas, ja sitäkin on ilo kuunnella. Siinä laulussa sielu lepää. Tänään en itse levännyt, sillä erään naapuritalon rouvan tulevan vierailun "innostamana" tuli äkillinen tarve siivota koko asunto, siis kaikki se mitä on nähtävillä. Kävi mielessä siivota myös kaapit läpikotaisin, vaihtaa joidenkin huonekalujen ja kaappien sisältöjen paikkaa, mutta onneksi tuli järki mukaan. Jos olisin aloittanut sen projektin, niin tekisin sitä edelleenkin, ja muutaman päivän vielä tämän jälkeen. Huh hei. Se saa odottaa jotakin viileää sadepäivää ja sopivaa inspiraatiota. 

Hyvin syönyt Herra Kissa, sanoi tarjoilija

Niin, siis periaatteessa olen päättänyt jatkaa tässä asumista, ja senkin vuoksi teki mieleni järjestää huonekaluja uudelleen. Tosin vuokraemäntä, joka ei ole puhunut minulle mitään maaliskuun jälkeen, avasi tänään suunsa, koska jostain kumman syystä oli tyytyväinen kun lupasin jäädä tähän. No, sen minuutin mittaisin hänen yksinpuhelunsa kuuntelun jälkeen kävi mielessä perua em päätös. Olikin autuaallisen levollisen rauhallista, normaalia elämää, kun hän piti mykkäkoulua. Josko sen voisi järjestää uudelleen aktiiviseksi... voinee.

Tuosta tulevasta vierailusta inspiroituneena päätin leipoa jotakin valmiiksi pakastimeen. Olin ajatellut tehdä voipullaa ja ehkä korvapuusteja. No, taas kerran tuli tehtyä niin iso taikina, että kesken leipomisen hyppään potkulaudalle ja ajan kauppaan hakemaan vehnäjauhoja. VAlitsin sellaisen kaupan, että tuli sopiva 5 km lenkki siinä samalla. Kun sitten pääsin kotiin, totesin että voi voi, voi unohtui. Siksi siis tein sekoituksen: auringonkukkaöljyä, appelsiiniöljyä (Lidl-leivontatarvike), kookoshiutaleita ja sokeria. Tuli niin hyviä, että itsekuri oli kovalla koetuksella sen jälkeen kun ensimmäinen pulla oli syöty. 

Rantalenkiltä hengähdyspaikka

Vein naapureille sekä noita että korvapuusteja, ja siksi jouduinkin em. keskusteluun. No, alakerran perhe tuli kotiin tultuaan ja pullat löydettyään tuomaan minulle aloittelijan Ney-huilun ja cd-levyn. En tiedä mitä levyllä on, sillä minulla ei ole mitään millä soittaa cd-levyjä. Sen sijaan tuo ney-huilu liittyy aiempaan keskusteluumme, ja siihen tapahtumaan mihin en sitten lopulta mennyt. Olen tosi kiitollinen lahjasta, ja naapurit sekä ylä- että alakerrassa tulevat kyllä kuulemaan asiasta. Heidän reaktioitaan en vielä arvaile. 

Nokkahuilun ja poikkihuilun soittokokemuksella Neystä ei kuulunut sellaisia ääniä kuin toivoisin. Itse asiassa ei kuulunut mitään vaikka miten puhkuin ja puhalsin. Naapurisopu säilyy siis ainakin siihen asti, kun alan saada siitä ääniä ulos. Tiedän että huilusta lähtee oikeita ääniä, sillä naapuri soitti sillä minun nähteni ennen kuin luovutti sen minulle. Etsin kohta vinkkejä ja opetusvideoita siitä, millainen ansatsi tähän pitää olla, miten pitää puhaltaa. Töttöröö ja huomiseen.

Kauhean iso hämähäkki

Pienokainen, utelias sellainen

Niin vaan ajoin eilen 20 km lenkin potkulaudalla. Onneksi olin ostanut kypärän edellisenä päivänä, se nimittäin tuli tarpeeseen. Ehdin ennen lähtöä miettiä, että onkohan potkulaudassa jotain huollon tarvetta. Tarkistin renkaat ja lisäsin niihin painetta, ja tarkistin jarrukahvat ja niiden toiminnan. Koska ilman lämpötila oli noin +30 C,  niin ajattelin ajaa vain pienen lenkin, ja otin jopa vettä mukaan. Yleensä mukana on vain puhelin, vähän rahaa ja iso annos urheiluhulluutta, joten vesi oli nyt hieman ekstraa. 

Heti lähdössä, pihassa, katkesi takajarrun vaijeri, ja kävi ilmi että etujarru ei pitänyt juurikaan. Keräsin jarrusta irtoavat osat pieneen muovipussiin, ja kokeilin että loput pysynevät paikallaan kunhan en vaan osu jalallani niihin. No, ilman jarruja liikenteen ja ihmisvilinän seassa olisi parempi ajaa niin hiljaa että kengänpohjalla voi jarruttaa, eikä siinä silloin ole paljon potkuille tarvetta. Juu, muistin jarruttomuuden alkumatkasta sekä muutaman epätoivoisen jarrutusyrityksen ja pikaisen laudalta hyppäämisen yhteydessä... muissa kohdin en muistanut. Onneksi kenellekään ei käynyt kuinkaan, potkulauta vain sai kolhuja.

Toinen pienokainen...

Ensimmäinen 10 km meni ihan kohtuullisesti, ja oli mentäväkin, koska huoltopaikka on tuolla 10 km päässä. Huollossa oli aikamoinen jono, ja olin hyvilläni siitä että sain hieman hengähtää sillä aikaa kun huoltomies vaihtoi jarruvaijerin ja sääti jarrut. Takaisin päin tuli lähdettyä aika vauhdikkaasti. Potkulauta kulki hyvin, voisi jopa sanoa että riemusta kiljuen, ja viimeisen 2,5 km loiva ylämäki tuli vanhan tavan mukaan ajettua niin lujaa kuin jaksaa. Paitsi viimeinen 200 m. Kroppa protestoi hieman, tuli oksettavan huono olo ja kävin pyörtymisen rajamailla. 

200 m ennen kotia piti lopulta pitää puolen tunnin tauko. Sain siinä katsella liskoperhettä, jolla oli ainakin 6 pienokaista, ja yksi niistä pienistä oli tosi utelias ja kiinnostunut tulemaan lähemmäs. Kun lopulta kannoin kotiportaissa potkulautaa ylempiin kerroksiin, niin useamman pysähdyksen taktiikalla sai senkin osuuden hoitaa. Heikotusta kesti useamman tunnin, neste- ja suolatankkauksesta huolimatta. Kroppa sanoi mielipiteensä: hidasta, sinä vanhempi nainen, hidasta. Jestas. A) En ole vanha, B) Enkä hidasta (vielä).

Ja isokokoisempi, isä tai äiti

Kun ilta alkoi hämärtää, niin Jazz-festivaalit kutsuivat niin paljon, että sinne kävi tie. Tosi mieluisa turkkilais-azerbaizanilainen nainen ja bändinsä tarjosivat upean konsertin. Istumapaikalla toisella puolellani puhui kaksi venäläistä naista koko ajan, lähes tauotta, ja toisella puolen ruotsalainen kaverini aika ajoin. En antanut heidän oleellisesti häiritä musiikin iloa, vaan nautin konsertista kaikesta huolimatta. Molemmilta puolilta onneksi poistuivat bändin vaihtuessa, ja seuraavan konsertin sain kuunnella ilman lisä-ääniä. Oli todella mukavat konsertit, ja vaikea pysyä istuallaan tuolilla, sillä musiikki oli erittäin tanssittavaa. Oi joi joi!

Tänään oli ensin azerbaizanilais-turkkilainen bändi, joka soitti taas tanssittavia lattareita, paljon sambaa ja bossanovaa, että sielu tanssi samalla kun kroppa pysyi penkissä. Musiikki on kyllä taivaan lahja ja uskomaton voimavara. Nooo, joskus sitten taas ei nappaa, ei millään. Sen jälkimmäisen bändin kanssa kävi niin. Vaikka entisenä sellonsoittajana houkutti jäädä kuuntelemaan jazz-bändiä, jossa on sellisti mukana, niin laulajan ääni ja/ tai äänen käyttö oli sellainen, että poistuin paikalta jo ensimmäisen biisin jälkeen. Jäin syömään läheiseen kalastajien ravintolaan, ja kuulin siihen useampiakin biisejä heiltä. Eivät saaneet minua palaamaan takaisin. Sen sijaan nousin turistijunaan, siihen, joka kierrättää turisteja pienen kierroksen pitkin pääkatua, ja jäin pois sopivalla bussipysäkillä.

Eilen iltapäivällä tajusin, että puhelimeni on rikki, täysin hajonnut. Ei sitten yhtään harmittanut (?). Vaihdoin sim-kortit varapuhelimeen, jolloin puhelin ilmoitti yllättäen, että väärä pin-koodi. Kun se ilmoitti sitä jo toista kertaa, eikä kertonut että kumman kortin pin-koodi on väärä, niin tuli jo tuskanhiki. Oletin että kortit ovat samassa järjestyksessä, ja että kyse oli turkkilaisesta simistä. Kysyi sitten puk-koodiakin, ja ilmoitti että koodi oli väärä, koko laite lukitaan ja ota yhteyttä operaattoriisi lukituksen purkamiseksi. Arvaa nousiko verenpaine ja v-käyrä kun sim-kortti lukitseee koko puhelimen juuri klo 16:30 kun ei enää ole mahdollisuutta ehtiä operaattorin toimistoon!

Alaaddin Keykubat, käsivaralta otettu

Siispä tänä aamuna otin mukaani toriostoskassin, asenteen ja kupillisen kahvia (muu aamupala ei tuossa mielentilassa maistunut) ja matkustin yli 10 km päähän operaattorin toimistoon. Siellä vuoronumeroni osui taas naisvirkailijalle, sellaiselle joka ei selvästikään tykkää ulkomaalaisista. No, tämän jälkeen tykkää vielä vähemmän. Kerroin ensin ongelman, ja nainen sanoi taas ivallisesti, että ei se ole heidän ongelmansa, että se on minun ongelmani koska olen sen ihan itse aiheuttanut. Sanoin aika suoraan mitä ajattelin. Sieltä en saanut mitään asiallista vastausta enkä apua. Miksiköhän sekin nainen on tuolla töissä?

Loppujen lopuksi ostin uuden puhelimen, ja vielä sellaisen tämän vuoden mallia olevan merkkipuhelimen, jonka kanssa voisi olettaa tulevan paljon vähemmän ongelmia kuin aiempien puhelinten. Ja tuliterään puhelimeen asennettaessa kävi ilmi, että turkkilainen sim-kortti toimii niin kuin sen pitääkin. Vika ei ollut siinä. Hups. Suomalainen dna-operaattorin prepaid sim-kortti on se mikä lukitsi KOKO PUHELIMEN käyttökelvottomaan kuntoon. Jotta tuon varapuhelimen nyt saisi takaisin käyttökuntoon, niin pitäisi ostaa lentoliput ja käydä Suomessa ja dna:lla, ja toivoa että siellä hoidetaan asia vaikka kyse onkin vain prepaidista. Ja miksi ihmeessä niillä on oikeus lukita koko dual-sim-puhelin??? 

Sitten ihan toisenlaiseen. Eilisestä kotiinpaluusta vielä yksi "pieni" juttu. Se, että asuu siinä rajamailla missä luonto ja kaupunkiasuminen kohtaavat toisensa, on sekä mielenkiintoinen, yllätyksellinen että pelottava juttu. Jos olisin lähestynyt kotiani päiväaikaan, niin syvältä sisimmästä nouseva kauhistunut kirkaisu olisi viiltänyt ilmaa. Koska kotiuduin vasta vähän ennen yhtä yöllä, niin ainoastaan silmät pullistuivat kun kirkaisu kiersi sisällä pyörremyrskyn tavoin. Portaissa, joista minun piti mennä, oli kämmenen kokoinen, vahvajalkainen ja musta-valkoinen hämähäkki. 

Jazzeilta

Se ei ollut kumpikaan tuntemistani myrkyllisistä hämähäkeistä, joten en panikoinut ja se jäi henkiin. Silti! Kuvittele sen koko! Koska en liiskannut sitä (ei olut sopivaa välinettä ulottuvilla) niin piti päästä sen ohi. Päältä ei tehnyt mieli mennä, joten sivuttain, mahdollisimman kapeana ja rauhallisesti, katse koko ajan siihen otukseen kiinnitettynä sain mentyä portaita eteenpäin. Tarkistin kyllä vielä sen, ettei se tarttunut lahkeeseen. Sen jälkeen menin lujaa eteenpäin. Eh, ei tullut otettua kuvaa siitä kaverista.

Tänään kun ohitin saman paikan, katselin kuin suurennuslasilla ja silmät tarkkana joka paikkaa... jos se vaikka hyppää jostakin. Yllättäen vajaan kilometrin päässä tapahtumapaikalta joku vastaantuli tervehti minua. Kas, vuokraisäntä rouvineen. No, kerroin kohtaamisestani tuon hämähäkin kanssa. Aikoivat myrkyttää talon ympäryksen, siis kivijalan tienoon, ihan kaiken varalta. Hämähäkki oli mitä todennäköisimmin juoksuhämähäkkeihin kuuluva Lycosidae (susihämähäkki, wolf spider). Helpottavaa oli tieto, että purema ei ole tappava, mutta se voi olla tosi kivulias. Hyiiii

Kauniita unia, nuku hyvin - ja kuuntele kipitystä sängyn alta ;) .

Elämä heitti isoon risteykseen

Olisiko sadeasuinen? Boråsista 2019

Olen kai tulossa vanhaksi, sillä 7 tuntia kaupungilla kävi voimille. Tai voihan tuo olla harjoituksen puutettakin, kun olen ollut taas bussin aktiivikäyttäjä ja potkulauta on saanut olla kuuman asfaltin vuoksi varjossa, levossa. Silti kaverin mukana shoppailu käy urheilusta, ja on mitä todennäköisimmin kestävyyslaji monellakin tapaa. Tänään käveltiin jokunen kilometri, oltiin vähällä jäädä yhdessä risteyksessä bussin alle, ja toisessa mopon alle. Isoissa kaupoissa otettiin tosi monta askelta portaissa edestakaisin rampaten, ja päivän päätteeksi juostiin kaatosateessa autojen seassa puikkelehtien kadun toiselta puolelta toiselle. Ja hyvä tuli.

Jo paljon ennen kodin suuntaan tulevaan bussiin nousua oli vaatteet polvia myöten likomärät. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin kaadoin nahkakengistä vettä pois, ja kävelin sukkasillaan jalkakäytävällä... Bussin odottaminen "korjasi" tilanteen niin, että raja nousi vyötärölle asti. Bussissa ehdin jo ajatella, että onneksi on edes paita kuiva. Ensin pöllähti päälle kuumat aallot, ja esikypsytti paitaa. Hetken päästä bussin kattoikkunan saumasta lorahti vettä kasvoille ja siitä pitkin vartaloa alas. Oli tosi viehättävä olo, ja 100% varmuus siitä, että syksy on saapunut. Jei. Bussikuskillekaan ei voinut olla vihainen, sillä hän katsoi nätisti silmiin ja pyysi anteeksi sitä, että kattoikkuna on rikki. Olin siinä vaiheessa jo viimeinen matkustaja, ja etupenkille hivuttautunut.

Ostoslistalle: Isompi ja vahvempi sateenvarjo, kumisaappaat (Ja Hanci-herkkukaupan Vadelma-valkosuklaaleivos 😋 ).

Olethan huomannut, että viikonlopun Jazz-päivien ohjelma löytyy Alanya-faktaa -välilehdellä olevan linkin kautta. Linkki vie tapahtuman virallisille sivuille. Huomenna alkaa koko viikonlopun kestävä Jazz-ilakointi, ja tiedossa on huippuhieno ilta noiden bändien tahdittaessa illan tunnelmia. Sään on ennustettu olevan poutainen ja mukavan lämpöinen, joten ei muuta kuin Punaisen Tornin suuntaan ja jazzeille illanviettoon klo 20.30 alkaen. Sinne suuntaamme mekin. On tosi vaikea sanoin ilmaista niitä ilon ja onnen tunteita, joita liittyy siihen että pääsee taas mukaan Alanyan iltaelämään, ja erityisesti Jazz-päiville. Musiikki vaan on niin 😍 ja Alanya 💝.

Boråsista tämäkin

By The Way... Tänään eräs ihminen teki jotain käsittämättömän suurta ja vaikeaa niin helposti ja luontevasti, että jäin taas ihan sanattomaksi. Tämä jää tähän ihan vaan omaksi muistokseni, että muistan varmasti tämän päivän. Elämä osaa yllättää 💕. 

Jos olisin fiksu, niin huomenna aamusta olisi edessä 20 km lenkki. Ei tunnu olo kovin fiksulta juuri nyt... Toinen puoli sanoo että mene lenkille, ja toinen estelee, että olet sitten jazzeilla lihakset kipeinä. Kumpi toteutuu, riippuu siitä kumpi on vahvempana aamulla hetki heräämisen jälkeen. Joten en vielä tiedä millainen huomisesta päivästä loppujen lopuksi tulee. Ei taida tietää meistä kukaan omaa huomistaan, ja hyvä niin. Ainoaksi eläväksi mahdollisuudeksi jää käsillä olevan hetken kohtaaminen niin hyväsydämisesti kuin pystyy. Vain hyvyydellä ja hyvän tekemisellä on merkitystä. Aiotpa tehdä huomenna mitä hyvänsä, niin tee se hyvällä sydämellä ja nauti elämästäsi. 

Riikinkukon kanssa kasvokkain

Alanyan 2. Kirjamessut, antina kassillinen kirjoja

Aamun rauhallisen ja pitkän kaavan mukaisen kropan herättelyn, teelitran ja tuplakahvin jälkeen olin lopulta valmis lähtemään ulos. Kun ei ole pakko kiiruhtaa mihinkään, niin voi antaa kropan päättää tahdista ja määrästä. Kaiken aikatauluttamisen jälkeen tuntuu ruhtinaallisen etuoikeutetulta ja tarpeelliselta ottaa omaa aikaa ja rentoutua.

Alanyan Kulttuurikeskuksella on sunnuntaihin saakka Kirjamessut, jonne on tullut useiden kustantamoiden edustajia, kirjailijoita ja lelu- ja pelimyyjiäkin tuomaan tarjolle mitä moninaisinta valikoimaa. 

Alanyalaistenkin kirjailijoiden teoksia mukana

Olin positiivisesti yllättynyt kustantamoiden määrästä. Olin ennen tuloani jo päättänyt ostaa muutaman kirjan, koska lukeminen tekee hyvää niin yleissivistykselle kuin esim. turkinkielen taidollekin. Lisäksi olin päättänyt antaa oman tukeni kirjailijoille ja kustantajille, mitenkäs muuten kuin kirjoja ostamalla.

Ainakin yksi messuilla olevista kustantamoista on alanyalainen. Heidän pöydästään poimin alanyalaisten kirjailijoiden kirjoja. Sen lisäksi muistin viime vuodelta erään kirjailijan, ja hänenkin kirjansa lähti mukaan. Eräs nainen oli tosi taitava myyjä, ja puhui minut ympäri. Häneltä ostin yhden sijasta 3 kirjaa. Sitten oli sellaisiakin myyjiä, jotka eivät aktiivisesti myyneet, mutta ostin silti koska juuri heidän pöydässään oli sellaisia kirjoja, joista en saanut silmiäni irti. Siis sellaisia joita olin lähtenyt tavoittelemaankin.

Edelleenkin ostin tarinakirjoja, joista osa on lapsille ja nuorille suunnattuja. Näistä osa on kansanperinteenä sukupolvelta toiselle kulkeneita opettavaisia tarinoita, joita on kerrottu jo vuosisatojen ajan, ja osa on uusia. Aika moni kirjoista sisältää tavalla tai toisella Turkkiin liittyvää kulttuuri- tai henkilöhistoriaa. On siellä jokunen novelli, runokirjoja ja romaanikin mukana. Ja näiden lukemisessa menee koko seuraava vuosi, jos tavalliseen tahtiin lukee. Ehkä. Ei sitä tiedä, jos iso innostus iskee. Silloin lukee helposti kirjan päivässä. Toki vieraalla kielellä kirjoitetun kirjan ymmärtävä lukeminen on hitaanpaa, kuin jos lukisi omalla äidinkielellä kirjoitettua kirjaa.

Kulttuuritalolta ulos tullessa en ollut uskoa silmiäni. Edessäni jalkakäytävällä tepasteli jotain sinistä. Riikinkukko! Tarkemmin katsottuna Herra Riikinkukko, sillä kun nostin kameran ja tähtäsin sitä, niin se alkoi kävellä päättäväisesti ja hieman uhmaavan näköisenä suoraan minua kohti. Hetken jo mietin että tuleeko se päälle, pitääkö kamera laskea alas. Kun se oli ihan edessä, laitoin kaiken varalta kameran kiireesti pois, ja kukko käveli muutaman sentin päästä ohitseni suoraan ajotielle. Se oli ilmeisesti tullut ulos Kulttuuritalon päädyssä sijaitsevan museon pihalta, jossa asustelee useampikin riikinkukko rouvineen. Ja todennäköisesti se on tottunut ihmisiin eikä siksi aristele. Tosi kaunis lintu, vaikka "iso pyrstö ei nyt ollutkaan mukana": Olisikohan nuori vielä. 

Ollaanpa kukin tahoillamme kauniita, lukuintoisia ja hyväsydämisiä ihmisiä ainakin päivän tai pari :) .

Tahto,herkkyys ja hyvä sydän

Alanyan lempeät illat 😍

Joskus on hyvä vain olla, antaa asioidenkin olla, ja elämä kulkee silti omaa rauhallista kulkuaan kohti seuraavaa tienristeystä. Taas tulee uusi aika ja uusi tienristeys, jolloin voit valita mitä teet, mitä jätät tekemättä ja kuinka kohtelet itseäsi ja muita. 

Useimmiten asiat eivät ole kerrasta poikki, vaikka sekä vanhempani että synkkäajatuksinen kasvuympäristönikin aikanaan niin on uskotellut. Ihmisellä on mahdollisuutensa ja valinnanvapautensa niin kauan kuin hän on elossa. Myöskin valitsematta jättäminen ja päättämättömyys ovat valintoja. Ne ovat valintoja, joilla annat muille ihmisille oikeuden valita sinun puolestasi. Vaan tietävätkö muut ihmiset mitä sinun sisälläsi liikkuu? Tietävätkö mistä aroissakin unelmissasi haaveilet? Tietävätkö toiset mikä olisi sinun kaikkein ominta polkuasi, vain sinun kuljettavaksesi tarkoitettua, jota kukaan muu ei voi kulkea puolestasi? Tietävätkö sinun määräsi? Kasvavatko toiset jokaisen sinun valintasi myötä, vai kasvatko sinä toisten tekemien päätösten myötä?

Alanya 22.9.2019

Mikä on ihmisen elämässä kaikkein tärkeintä ja kallisarvoisinta valtaa?

Onko se

- valtaa päättää mitä itse ajattelee
- valtaa päättää miten itse tuntee
- valtaa päättää miten itse käyttäytyy
- valtaa päättää omista arvoista
- valtaa päättää millaisessa seurassa liikkuu
- valtaa päättää keitä kutsuu kavereiksi ja perheeksi
- valtaa päättää miten itseään antaa kohdella
- valtaa päästää irti pahuudesta ja negatiivisuudesta
- valtaa päättää miten oman aikansa käyttää
- valtaa päättää olla sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsa kanssa 
- valtaa päättää olla onnellinen ja elää parhaansa mukaan?

Kenellä meillä on oikeus tai valtaa päättää jonkun toisen täysivaltaisen ja ympäristönsa kanssa sopusoinnussa elävän aikuisen puolesta näitä em. asioita?

Kenen valintoja sinä sorkit? Kenen valintoihin pyrit vaikuttamaan? Entä minä? Me kaikki?

Alanya 22.9.2019

Joskus on tuttavia, joiden kohdalla tuntuu siltä, etteivät he itse osaa tehdä oikeita päätöksiä, että kyllä minä tietäisin paremmin miten tuon kuuluu elämässään valita, mitä hän haluaa ja tarvitsee. Kyllä minä tiedän. Vai tiedänkö? En todellakaan. Eikä kukaan voi koskaan tietää toisen puolesta, siis silloin kun puhutaan syvällisemmistä ja elämään oleellisesti vaikuttavista asioista, haveista, toiveista, valinnoista tai lähes mistä tahansa sukkien väriä isommista asioista. Joten... jätä puuttumatta toisten elämään. Järjestele sen sijaan omaa. lähes täydellistä elämääsi entistä paremmaksi. Ja jollei se lähentele täydellisyyttä, niin sitä suuremmalla syyllä keskity oman elämäsi parantamiseen. Se on ainoa, johon voit oikeasti vaikuttaa olematta luvaton tunkeilija, keskenkasvuinen tms. 

Alanya 22.9.2019

Kaikki me olemme jollain tapaa keskenkasvuisia. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jokaisella on aina varaa ja mahdollisuuksia kehittyä ihmisenä paremmaksi. Siihen ei tarvita rahaa, ei täydellistä ulkonäköä eikä tiettyä sukutaustaa. 

Tarvitaan vain tahto, herkkyys ja hyvä sydän. 

Sekä tilaa, hiljaisuutta ja salliva rauha.

Myös rakkaus.


Tällaisin ajatuksin tänään. Kiitos niille, jotka tähänkin tekstiin inspiroitte. 

Viikonlopun elämysmatka Konyaan

Konyasta löytyi kaunis kahvila 21.9.2019

Pidempi päivitys... Torstain ja perjantainvälisen yön parin tunnin unilla aloin pakata matkalaukkua joskus kukonlaulun aikaan. Armas pihakukkomme kiekaista kajautti sen verran päättäväisesti, että herätyskellon soittoa odottava heräsi siihenkin ääneen. Turha siinä oli enää vastaan pyristellä, herätty mitä herätty, joten tavaraa laukkuun vaan. Ja sen jälkeen pois laukusta, sillä eihän kolmelle päivälle paljoa tarvitse. Ja uudestaan laukkuun, sillä sää voi muuttua, ruokaa saattaa tippua vaatteille, pulu saattaa kakkia päälle... höpö höpö, pois laukusta että jää tilaa ostoksille, kun mukana on vain pieni, lentokoneen matkustamoon hyväksyttävän kokoinen laukku.

Kun tuota typerää otan - en-ota - otan -showta oli kestänyt aikansa, niin lähdin lopulta kohti bussiasemaa lähes tyhjällä matkalaukulla, pienimmällä. Matkalla bussipysäkille yritin katsella kaukoliikennebussien aikatauluja neredennereye piste comista. Parin yrityksen jälkeen oli todettava, että tuo sivusto on muuttunut radikaalisti, ja sieltä näkyy minulle vain yhden ainoan bussifirman aikataulut. Päätin luottaa tuuriini, ja jollei sitä olisi, niin onhan bussiasemalla aina kahvi- ja ruokapaikkoja joissa voi kuluttaa aikaa tuntikausia, jos sellainen tarve tulee. Ei tullut. Pääsin Kontur-bussin kyytiin niin että ehdin juuri ostaa lipun (70TL) toimistosta. 

Kahvia, pähkinöitä ja kaikkea kuivaruokatavaraa

Bussimatka oli miellyttävä hyvin ilmastoidussa, tilavassa ja hajusteettomassa bussissa. Paluumatkalla sen sijaan erehdyin ottamaan Özkaymakin bussin, kun en enää muistanut että heillä on useissa busseissa auomaattisesti ilmaan hajusteita ruikkivat ilmanraikastimet. Ennen kuin tunti lähdostä oli kulunut maistui Özkaymakin ilmanraikastinliuos jo suussa, nenä oli turvonnut umpeen, aivastelutti ja useampi matkustaja alkoi yskiä koko matkan ajan kestävää yskää. Se vietävän aparaatti ruiskutti liuosta ulos tosi tiuhaan, eikä henkilökunta tajunnut vaikka iso osa matkustajista kärsi pienen tilan ylihajustamisesta hengitystieoirein. Heidän busseissaan on itselle osunut ainakin 3 kertaa sama ongelma. No, matkustusvälikin on ollut sama, eli saattaa olla sama bussi. Liian monet autoilijat käyttävät noita epäterveellisiä kemikaalisotkuja, joita ilmanraikastimiksi kutsutaan.

Erään puiden katveessa olevan toriaukion nurkalta

Hyvissä ajoin saavuin Konyan bussiasemalle, matkustin jo tutuksi tulleella raitiovaunulla keskustaan ja aloin etsiä hotelliani. Löysin noin 500 metrin päähän, ja sitten googlen kartta alkoi näyttää mitä sun sattuu. Huomionarvoista oli se, että vaikka kysyin hotellia väärällä nimellä, niin minut ohjattiin silti oikealle hotellille. Siinä oli taas jonkinlaista johdatusta mukana. Samalla kun tajusin kysyneeni väärän nimistä hotellia, tajusin myös sen miksi google näyttää ihan eri paikan kuin missä hotelli aiemman karttamuistikuvani perusteella on... vika ei ollut googlessa vaan hakijassa, eli siis ihan oma moka.

Mesnevi Otel oli ihan ok. Se oli siisti, ei näkynyt tai haissut kosteusvaurioita, ei tullut oireita, aamupala oli hyvä ja henkilökunta mukavaa. Lisäksi hotellin sijainti oli mieluinen, se kun oli eräässä keskustassa, lähellä bussi- ja raitiovaunureittejä ja lähellä isoja ja monipuolisia shoppailualueita. Myös kulttuurikeskus, museoita ja historiallisia kohteita oli lähistöllä. Hotellin hinta-laatusuhde oli hyvä. Minulla oli matkalaukku auki ja tavarat levällään koko vierailun ajan. HUoneeseen ei tultu ilmoittamatta eikä tavaroihin koskettu. Se oli hintansa väärti. Suosittelen, jos etsit perustason siistiä ja turvallista hotellia.

Kastanjapuu ja isot kastanjat, Alaaddinilta

Konya on Konya. Se on sekä rakastettava että raivostuttava. Konyassa on vahva ja tosi kauas ulottuva kulttuuritausta, paljon historiaa ja tosi paljon nykypäivän koettavaa. No, onhan se yli kahden miljoonan asukkaan vireä kaupunki. Konyan hintataso on paljon Alanyaa halvempi, silloin kun et tule huijatuksi. Reissussa raivostuttavinta oli se, että yli 50% ostoksista tulin hintahuijatuksi. Ruokapaikoissa en muistanut kysyä ENNAKKOON paljonko haluamani ruoka maksaa, ja maksoin parissa eri paikassa yli kaksinkertaisen hinnan. Oli pakko maksaa, koska olin jo syönyt ruoan, enkä ollut kysynyt hintaa etukäteen. Tosin sanoin kyllä ääneen, että ruoka ei ollut tämän hinnan arvoinen. Myös tosi ärhäkkäästi ja yliaktiivisesti ravintoloihin ja kauppoihin huutelevat ja jopa lähes iholle tulevat sisäänheittäjät olivat epämiellyttäviä...

Toinen oli basaarin tapaiset vaate- ja tavarakaupat. Koska oli turisti ja turistin näköinen, niin jouduin noissa kaupoissa maksamaan haluamistani tuotteista 1,5 - 3 kertaisen hinnan paikallisiin asukkaisiin nähden. Oli todella ärsyttävää ja epämiellyttävää joutua kokemaan kerta toisensa jälkeen se, että vaikka hintalapussa lukee hinta 10 TL niin minulle se on 30 TL vain siksi että olen yabancı ja turisti. Tämän esimerkin hinta euroiksi muutettuna ei ole paljoa, mutta se on vain yksi pieni esimerkki. 

Kolmas ärsyttävä ja epämiellyttävä tekijä oli kerjäläiset. Heti bussiasemalla turkkilainen vanha nainen "käy kimppuuni" nostamalla kasvojeni eteen roskilla täytettyä muovipussia, ja hokemalla Osta, Osta, Tarvitsen rahaa. Hän ojentaa puolitäynnä olevaa pientä nenäliinapakettia ja vaatii rahaa. VAstaan englanniksi, että en ymmärrä, ja rouva poistuu jupisten jotakin. Kun käännän selkäni, niin hän heittää koko muovipussin roskapönttöön, ja jatkaa kävelyään lähes samaan suuntaan kuin minä. Ammatti- tai elämäntapakerjäläinen??? Turkki uutisoi juuri parin päivän sisällä, että sosiaaliapua saa jokainen tarvitseva henkilökorttia / henkilöllisyyttä vastaan, ja kuukausittainen summa oli muistaakseni max 1.300 TL, mikä on huomattavan iso summa tässä yhteiskunnassa. Ts. jos ei tupakoi, ei käytä sitä alkoholiin eikä uhkapeleihin, niin siitä riittää vuokraan ja ruokaan hyvin.

Paljon ruuuja Alanyalle. Nämä Konyasta.

Mukavaa sen sijaan oli liikuskella pitkin isoa kaupunkia. Nähdä, kuulla ja kokea asioita. Shopailla ja kierrellä niin monessa kaupassa, puodissa ja basaarikadulla kuin sielu sietää. Ja sietihän se. Käveltyä tuli tosi paljon, valokuvia, kokemuksia ja kirjoitusideoita kertyi paljon. Ja matkalaukkukin oli tullessa ääriään myöten täynnä, enimmäkseen sellaisia vaatteita, joita Alanyasta ei saa. Jollen olisi niin pettynyt viimeisistä hintahuijareista, niin olisin käynyt myös perhospuistossa ennen kotiinpaluuta. Nyt(kin) se jäi tekemättä, vaikka oli yksi matkan pääkohteista. Ei vaan riittänyt into kaiken sen muun jälkeen. Tuli sellainen olo, että koti kutsuu.

Kun Alanyassa on viimeisinä vuosina saanut tottua liikkumaan kaupungilla ihan rauhassa, ilman että kukaan huutelee, ja hintojen vedätys ja kaikenlainen epärehellisyys on oleellisesti vähentynyt, niin Konya muistutti karulla tavalla siitä kuinka miellyttävä, turvallinen ja vapaa kaupunki Alanya on. Tämä reissu vaan vahvisti sitä, kuinka paljon tykkään Alanyasta. 

Oli taas kiva reissuta ja nähdä maailmaa, ja iso ilo palata kotiin. Oi Alanya oi 😍.

Lähdin vaan ihan pikaisesti kaupungille

Alanyan appelsiinipuun alla, vihrein pampuloin tällä kertaa

Nii-in. Lähdin vaan käymään pankissa, että saan päivitettyä sellaiset tietoni, joita ei voi päivittää ilman konkreettista konttorivierailua. Hhmmm. Ja sitten jouduin viettämään kaupungilla 4 tuntia kierrellen ja kaarrellen eri vaateliikkeitä, koska odotin tuttavan kanssa sovittuja ruokailutapaamista. Nooo, mitään en vaatekaupoista löytänyt, tai siis ostanut. Löysin kyllä. Eräässäkin Outlet-myymälässä löysin 5 eri vaatekappaletta, joiden oletin maksavan 20-30 TL / kpl. Tulin vaatteiden kanssa kassalle, ja rouva ilmoitti ihan vakavalla naamalla, että maksavat 150 TL kappale. 

Tiesin tasan tarkkaan, että tuo nainen yrittää vedättää minua hinnoissa, sillä olen nähnyt ko vaatteita jo 5 vuotta eri myymälöissä, ja tiedän niiden perus-myyntihinnan. Sanoin vaan että tuolla hinnalla saat kyllä pitää nämä kaikki. Kävelin ulos ja 50 metriä pidemmälle, kohti Atatürk patsasta. Siinä durum-myymälän vieressä olevassa vaateliikkeessä oli rekki ulkona, päällä hinta 19,90 TL ja kaksi samanlaista vaatetta roikkui kyseisellä rekillä. Joten pari tuntia vaan kiersin ja kävelin, ja ajattelin että ostan sitten sesongin loputtua, kun myyjät eivät enää huijaa hinnoissa, ts. eivät enää käytä vähintään satasella korotettuja turistihintoja.

Özdilek Sevket Tokuksella. Suosittelen tutustumaan.

AIka monta kilometriä käveltyäni, ja tosi monta kauppaa kierreltyäni mukanani oli vain kylpyhuoneen mattosetti, ja mukavana yllätyksenä tämä kuvassa näkyvä liike, jossa en ole koskaan aiemmin tajunnut käydä. Kannattaa käydä tutustumassa valikoimaan. Ja hinnat olivat sitä mitä ne oikeastikin ovat. Asiakaspalvelu ja kohtaaminen tosi ystävällistä. Kiitos siitä.

Olin kaikesta huolimatta kaksi tuntia etuajassa, kun jo menin postin taakse sovittuun ruokapaikkaamme odottamaan seuralaistani saapuvaksi. Olin liikkeellä pelkän aamiaisen voimalla, ja kello oli jo 16, joten sorruin syömään ennen kuin seuralaiseni saapui. Tuntui kuin suolet jo söisivät toisiaan, ja en vaan jaksanut odottaa. Aikanaan saapui seuralaisenikin ja söi oman annoksensa. Siitä sitten jatkoimme pitkin Damlatasta kävellen ja päädyimme jokusen ruokapaikan listoja selattuamme taas BlueNigth by Muzziin. Ensisijaisesti siksi, että siellä soi houkutteleva musiikki. 

Muzzin illan trubaduuri 😍

Taitava trubaduuri-kitaristi soitti ja lauloi juuri sellaisia tanssittavia biisejä, että oli jopa vaikea istua tuolilla. Paikallaan me emme istuneet, mutta pysyimme tällä kertaa tuoleissa. Ensi kerralla emme pysy. Tuo mies-artisti esiintyy siellä kuulemma joka torstai, ja tanssilattiaa on avoinna sen verran, että mahtuu useampikin pari tanssimaan. Hienot cha chaat ja rumbat tekivät istumisesta toi vaikean, jivet ja westiet houkuttivat tanssimaan vieläkin enemmän, mutta ei ollut paria, eikä ketään muuta tanssilattialla. En ihan vielä viitsinyt hankkia kylähullun mainetta tanssimalla yksin cha chaata, jiveä, ihania slovareita. Juu, Muzzikin tanssi kyllä, ja Delfinon hieroja piti huolen että tuli nähdyksi, mutta tuolitanssi vei voiton tällä kertaa.

LÄhdin kello 13 ihan vaan pikaisesti käymään kaupungilla, ja palasin klo 00:30. Kiva. Nyt yritän nukkua hetken ja herätä aikaisin pakkaamaan.

Onnellisuus kasvaa ja vahvistuu

Alanyan Kale Kestelin Akropolilta kuvattuna, ex-parvekk

Kun on tarpeeksi hidas kasvien istuttaja, ja unohtaa pari multasäkkiä parvekeelle aurinkoon koko kesäksi, niin saa siitä hyvästä siivota koko asunnon perinpohjaisesti. No, en edelleenkään muistanut, että auringon voima on täällä näin vahva että muovitkin hajoavat. Suomesta toin aikanaan pari käyttömuoviesinettä parvekkeelle, ja ne hajosivat, haurastuivat rikki yhden kesän aikana. Samoin muoviset pyykkipojat haurastuvat auringossa nopeasti, tosin pimeässä kaapissa kestävät yhtä kauan kuin Suomessakin. Tällä kertaa siis nuo multasäkit muistuttivat itsestään. 

Ulkona on ollut lämmintä yli +30 C, jopa yli +35 C, ja meilläkin on olohuoneesta useampi ikkuna auki. Tykkään istua pienessä tuulessa olohuoneen nojatuolissa mieluummin kuin vielä kuumemmalla parvekkeella, ja siksi nostan useimmat ikkunat auki kun se kerran on mahdollista. No, vastineeksi pienet tuulenpuuskat nostivat rutikuivaa ja hienojakoista multaa pitkin isointa parveketta ja ikkunoista ja avoimista ovistakin sisälle. Jotenkin se hienoin multatomu onnistui leviämään kaikkiin huoneisiin. Se siis oli eilen. Siivousinto iski vasta tänään, kun aamulla herätessäni tajusin että sängyssäkin on multapölyä. Samalla meni koko asunto, ikkunoiden pesu ja pyykitkin. Olen väsynyt mutta hyvilläni.

Irman puutarhasta Boråsista. Oli iso perhonen.

Niin, eilen olisi ollut se naapurin muusikkopojan konsertti / esiintyminen, mutta paikka, ajankohta ja rouvan närkästynyt kasvonilme saivat minut muuttamaan mieleni. En mennyt. Keikan jälkeen naapurilta tuli pettynyt viesti, ja yritin nätisti vihjata että perheenne rouva ei todellakaan tykkää jos tulen kanssanne keikkaa kuuntelemaan. en voinut sanoa suoraan, eikä hän ymmärtänyt asiaa samalla tavoin kuin mitä sen tarkoitin. Jäi sitten soitonopekin tapaamatta ja huilutunnit sopimatta. Kohtalo, voisi kai sanoa.

Huomenna on taas juoksenneltava hieman ulkona ja järjesteltävä asioita, sillä on tulossa kolmen päivän pieni matka toisiin maisemiin. Vähän niin kuin lomanen, irtiotto arjesta ja uusia ja tuttujakin asioita ja paikkoja. Käyn vähän isommassa kaupungissa katselemassa maisemia, ihmisiä, kauppoja ja mitä nyt eteen sattuukaan. Tällä kertaa matkustan yksin, ja kuvien perusteella hotelli on paljon parempi kuin se edellinen Istanbulissa. Käytännössä näemme sitten miten hyvin tämän paikan mainokset pitivät paikkansa. Toivottavasti on ok.

Alanyan illat ovat ihania leppoisen lämpimiä helmimeriä.

Alanyassa ei ole tullut paljoa liikuskeltua ulkona, vaan enimmäkseen olen kotosalla. Tämä vaan tuntuu oikealta ratkaisulta ja siltä mitä elimistö vielä kaipaa. 1,5 viikkoa on Ruotsin reissulta palaamisesta. Tänään sain Ruotsista sellaisen työ- ja suhdeasioihin liittyvän puhelun, että ajatuksetkin menivät hetkeksi solmuun. Ruotsissa työskentelevä turkkilainen ystäväni houkutteli minua hotelliin töihin, eikä huonosti houkutellutkaan. Ja todennäköisesti jatkaa tuota keskustelua kun käy täälläpäin lomalla. Ei nyt ihan ensimmäisenä tulisi mieleen tuo ala tai vaihtoehto, mutta mistä sitä koskaan tietää mitä maailmassa tulee eteen ja mitä huominen tuo. Sen voin taata etten ainakaan tämän vuoden puolella lähde Ruotsiin, tai mihinkään muuallekaan, vaan nautin koti-illoista ja Alanyasta.

Tänään on minulla ollut monta rauhallisen onnellista hetkeä ja kotoinen olo. Kun siivouksen jälkee join teetä keittiössä ja kuuntelin mustarastaan laulua parvekkeelta, niin tuli taas sellainen olo kuin en olisi koskaan ollutkaan pois. Nautiskelkaahan tekin elämästänne ja toisistanne tässä ainoassa hetkessä joka meillä nyt on.

Sekaantunut omituisiin tilanteisiin, vai elämään

Alanyan iltalämpö tänään

Usein minulta kysytään miten pääsen osalliseksi niistä tilanteista joista täällä kerron. Helposti. Olemalla läsnä ja "oikeaan aikaan oikeassa paikassa". Tai johonkin aikaan jossakin paikassa. Olen taas sotkeutunut johonkin täysin suunnittelemattomaan, joka johtaa taas johonkin muuhun yllättävään ja niin edelleen. Riittää että olen täällä, sanon ihmisille päivää ja vaihdan muutaman sanan heidän kanssaan. Kerron päivän kiemurat, lopputulosta en vielä tiedä.

Aamulla heräsin jo seitsemän jälkeen virkeänä ja hyvin levänneenä, ja teki mieli nousta ylös. Söin pikaisen (ja minimaalisen) kananmuna-aamupalan ja nautin litran vahvaa teetä. Kun keittiössä oli eilisen leipomisastiatkin tiskattu ja puunattu viimeisen päälle, niin aloin tehdä kauppalistaa. HArkitsin ensin, että josko sittenkin pidän vapaapäivän, mutta kropassa oli virtaa ja toimistoasia olisi parempi hoitaa tänään alta pois. Kävelin +35 C lämmössä (bussin mittari) pari kilometriä, että sain mieluisen bussin. Matkasin virkavallan toimistolle, ja totesin että siellä on hirveä jono ja on parempi tulla myöhemmin uudestaan. Kello oli tuolloin 13:25 ja ruokatunti oli päättymässä.

Jatkoin 82 Salı Pazarıın ostamaan kukkaruukkuja, ja löysinkin niitä sieltä hyvään hintaan, mutta en ostanut kun en ollut tajunnut ottaa "kuljetusta" mukaan. Käsissä en ala niitä kantamaan, ovat ne sen verran isoja ja painavia parvekeruukkuja. Kiersin koko kaupan, mutta en löytänyt muuta mielenkiintoista, mikä on sinänsä ihme. Karkkihyllyn kohdalla teki Tosi Tiukkaa, mutta pääsin ohi. Siinä vaiheessa tajusin, että dieettiohjelman lounasaikakin olisi ollut jo kauan sitten. Hyppäsin taas bussiin, siihen kolmanteen, johon lopulta mahtui. Edelliset 2 olivat ääriään myöten täynnä opiskelijoita ja turisteja, siis ihan oikeasti ovea myöten iho iholle täyteen ahdettuja. 

Ne meidän herkulliset kananmaksavartaat

Kävelin taas jonkun matkaa jotta pääsin virkavallan toimistolle, ja esitin siellä asiani: pitääkö minun ilmoittaa uusi puhelinnumeroni maahanmuuttoviranomaisille, vai päivittyykö se tänne automaattisesti. "Hei taas. Ei päivity automaattisesti, mutta ilmoita se lomaketiedoissa, kun seuraavan kerran haet uutta oleskelulupaa." Ok. Oli iso nälkä, ja tuttava kysyi olisinko keskustassa vielä jonkin aikaa, niin että voisimme tavata. Sovimme siis ruokailun Postin taakse, ja kävelin ainakin 1,5 km siellä lämmössä, kun kävin käsityötarvikeliikkeessä hakemassa tarvikkeita ja Bimissä katsomassa oliko se wc-mattopaketin tarjous nyt vai myöhemmin. No, ei löytynyt mattoja, eikä toisestakaan kaupasta löytynyt mieluisia.

Postin takana pienen odottelun jälkeen oli jo kiljuva nälkä, kun maksavarrasannoksemme tuli pöytään mielenkiintoisesti savuten. Lähempi tarkastelu paljasti, että eivät ne vartaat savunneet, vaan niiden alla saviastiassa olleet hiillokset. Söimme melko pitkän kaavan kautta nautiskellen, ja seurueemme sai yhden uuden jäsenen lisää. Jatkoimme siitä Damlatas-kadulle ihan vaan ajatuksena syödä jotain jälkiruokaa jossain. Hhmmm...  Joku oli avannut vohvelipaikan siihen kadun varteen 😅😜😭 ja tuttava halusi pysähtyä juuri kyseiseen paikkaan. Minulla kesti yli 15 minuuttia saada silmäni ja mieleni irti niistä vohveli-jäätelö-hedelmä-herkkuannoksista ja päätyä juomasivulle. Musta turkkilainen kahvi, kiitos.

Katu, jonka moni suomalainen tuntee

Siinä istuskellessa tuttava kertoi yhdestä sun toisestakin asiasta, ja jonkun niistä asioista vuoksi kävelimme Damlatas-katua sinne luolan ja köysiradan suuntaan. Siinä matkalla, sen jonkun asian vuoksi, pysähdyimme Kleopatra-ravintolaan kahville ja virvoitusjuomalle, ja istuimmekin siinä aika pitkään, kunnes seurueemme sai taas yhden jäsenen lisää, ja ilta alkoi pimentyä. Oli tullut kotiinlähdön aika.

En ottanutkaan sitä lähintä bussipysäkkiä AquaParkin ja KuveytTürk pankin lähistöltä, vaan kävelin pitkin Damlatasta kohti sen läntistä päätä, ja ihailin samalla maisemia, tunnelmia, ääniä ja ihmisvilinää. Siinä matkalla eräs taksikuski kysyi mihin haluaisin lähteä (meriristeilylle, Sapaderen kanjonille, Kapadokiaan...) että hän voisi lähteä mukaani vaikka useammaksi kuukaudeksi. 😳

Oli niin kiltin näköinen mies ja epätavallinen sanavalinta, että häkellyksissäni vastasin aika pehmeästi, mutta en lähtenyt mihinkään. Hän siinä sitten puheli ja kyseli yhtä sun toista, niin kuin hyvä kauppamies konsanaan, ja lopulta ehdotti että jos hän ei muuta voi, niin hän etsii minulle miesystävän. Käsittämätön mies. Alle 5 minuutin hän sai yllätettyä kahdesti, ja vieläpä niin että poistuin nauraen. Mutta hän onnistui kyllä siinä, että muistan hänet taatusti. Hän myy vielä paljon, niin naisille kuin miehillekin.

Jätin firman nimen ihan tuon "somisteen" sallimisen takia

Kun sieltä aikanaan nousin bussiin, niin samalla kun jäin bussista kotipysäkillä jäi siinä toisesta bussista naapurin mies ja hänen aikuinen poikansa. He olivat hyvin puheliaita. En ole tavannut poikaa aikaisemmin, enkä malttanut olla kysymättä kumpi heistä soittaa turkkilaista, kitaran ja luutun etäiseltä sukulaiselta näyttävää soitinta, jonka nimi nyt ei millään tule mieleen. Tulee vaan kasa turhia ruotsinkielisiä sanoja...

No, soittaja on ollut poika. Useamman kerran olen kuunnellut parvekkeella istuen tai olohuoneessa ikkunat auki istuen sitä soittoa ja laulua, sekä suht epätahtista rummun lyöntiä. En kehdannut kysyä kumpi sitä rumpua on tahdittanut. Joka tapauksessa useimmiten soittajat ovat olleet enemmän tai vähemmän maistissa, mutta laulu ja soitto on ollut nautittavaa kuunneltavaa. Nyt sain kutsun hänen huomiselle keikalleen, ja hän kuulemma ottaa mukaansa huomenna kun porukka lähtee. Ja siellä on kuulemma joku puhallinopettajakin, jolta saan edullisesti Ney-huilun, aloittelijan version, ja halutessani myös soittotunteja (kun vastasin että olen soittanut pianoa puolet ikääni ja huilua vuoden). Ja olisiko minulla kosketinsoitinta täällä, että voisin musisoida heidän kanssaan 😂. 

On vahva tunne, että olen sekaantunut johonkin.

Leilo - Mijau - Leilo... 🙉

Alanya Teleferik

Periaatteessa olen pitänyt tänään lepopäivän, käytännössä päivä on ollut jotain kotityöpäivän ja lepopäivän väliltä. Viime yön unet jäivät vähiin ja pätkittäisiksi. Iltapäivällä alakerran naapurit alkoivat huudella parvekkeelta alas ja ulos loikannutta kissaansa.Tätä huutelua kesti tuntikausia, lähelle puolta yötä. Sitten 01 heräsimme siihen, että mirri naukuu surkeasti ihan lähellä. Naapurit singahtivat ulos ovet paukkuen, ja alkoivat taas huudella kissaa. Ruokaakin yrittivät tarjota, mutta kissapa ei tullut, oli vaan hiljaa koko tuon toimituksen ajan. 

Sama rituaali toistui joka tunti läpi koko yön. Aamupuolella yötä olin jo niin kärttyyntynyt, että teki mieli huutaa parvekkeelta, että "koira tulee kutsumalla ja ruokanapuja helistelemällä, kissa ei. Kissa pitää etsiä ja raahata mukaansa." Onneksi en sanonut sitä ääneen. Kun sopivasti asettelin pääni tyynyn sisään, niin vain oven kolahdukset tulivat läpi uniin. Aamuyön nukuin ihan kohtalaisesti, kunnes tuli lämmin, nälkä, jano ja ties mitä sängystä ylös ajavaa.

Alanya <3

Siinä sitä viimeisen päälle terhakkana ja "hyväntuulisena", toinen silmä itään ja toinen länteen katsoen yritin saada väsynyttä kroppaa ja ajatuksenjuoksua käsittämään että nyt on aurinkoinen sunnuntaiaamu ja aktiivisen elämän aikaa. Ei käsittänyt kroppa, ei. Ei lähtenyt käyntiin edes vahvalla kahvilla, mutta ymmärsi sentään tehdä taas huonon olon, niin kuin dieetin ekaan viikkoon kuuluu. Ja verenpaineen mataluus lisäsi sitä, ei nostanut paineita edes valvottu yö eikä suolainen aamiainen. Joten olin suorastaan silmiä hivelevä näky, ja korviahiveleväkin kun ei kukaan tullut puhumaan mitään typeriä. Onneksi ei mitään. Tuossa olotilassa on ihan parasta olla itsekseen ja odottaa kunnes se menee ohi.

Jos mielessäsi kävi, että minun kannattaisi lopettaa noin huonoa tekevä dieetti, niin unohda se. Ei kannata ennen kuin tavoite on saavutettu. Siinä saavutetaan myös terveystavoite. 

No, tuolla olotilalla tuli itselle kaksi polvipituista sukanvartta ja molempiin kantapää. Sukan kärkiosien neulominen jää seuraavaan huonovointisuuden päivään. Se saattaa olla jo huomenna, paitsi ettei voi ;) . Huomiselle on buukattu virastoasiointeja. Tuli myös ihan hirveä sokerin kaipuu, kun kroppa oppi Ruotsin reissulla karkkeihin, ja nyt se ei niitä saa. Joten hetken mielijohteesta tuli kiusattua itseä ja leivottua annos Hanna-tädin kakkuja, annos Herrasväen leivoksia ja kaksi annosta perusmuropikkuleipiä. ...enkä syönyt kovinkaan monta 😁.

Leipomisen jälkeen olen käyttäytynyt kuin nykynaiset konsanaan, eli istunut puhelimessa tuntikausia. Soitin monta puhelua, vastailin viesteihin jne jne. Välillä heitin keittiöstä sinne tuoksujen perässä lentäneitä ötököitä ulos, siivosin sotkuja ja itseni, ja lepäsin taas. Näinhän tämäkin lepopäivä meni. Juu, ja arvaattekos mitä naapurin kissa teki... huuteluiden perusteella se karkasi uudelleen ulos. Toivottavasti nukkuvat tämän yön, kissakin.

Kieliviidakko, omassa päässä

Puhuttu kieli, kuvakieli, elekieli....

Kesäkuun alussa Ruotsiin töihin mennessä kävi usein niin, että vastasin siellä ruotsinkieliseen puheeseen turkiksi. Myös silloin kun olin viimeiseen asti väsynyt tuli suusta ulos ruotsin sijasta turkkia. Sen lisäksi tarvittiin suomea, koska työskentelin suomenkielisten vanhusten kanssa, ja latinaa kun halusin selittää vanhuksen tilasta ruotsinkieliselle sairaanhoitajalle sellaisia asioita, joita en osannut selittää ruotsiksi. Muutaman viikon kuluttua ruotsinkieli tuli jopa uniin asti, siis näin toisinaan unta ruotsiksi.

Turkkiin palattua vielä eilenkin tuli turkiksi puhuessa sekaan ruotsinkielisiä sanoja. Huomasin sen siitä, kun keskustelun toinen osapuoli vaihtoi keskustelun englanniksi ikään kuin varmistaakseen että puhumme samasta asiasta ja ymmärrämme toisiamme oikein. Täällä siis tulee käytettyä pääasiassa turkkia, toisinaan suomea jonkun suomalaisen kaverin saapuessa tänne, englantia kaikkien niiden kauppiaitten kanssa, jotka eivät halua puhua turkkia, ja joskus harvoin muutama sana ruotsia. Nyt viikon täällä olon jälkeen viime yön unet olivat jo turkiksi, mutta ajattelukieli on vielä suomi. 

13 viikon poissaolon jälkeen turkinkielisiä sanoja ja ilmaisuja on hakusessa. Poissaolon aikana on tullut kielellistä takapakkia ihan selvästi. Sen lisäksi tuon 13 viikon aikana en opiskellut turkkia lainkaan, eli saan sekä palata muutamia tunteja taaksepäin muistaakseni missä mentiin, että en edistynyt. Tulevalla viikolla on taas aika aloittaa opiskelut, ts. jatkaa turkinkielen opintoja... olettaen että se mahdollisuus on vielä tallella. En ole ollut yhteyksissä opintoja järjestävään tahoon lainkaan. En vaan muistanut salasanoja ja käyttäjätunnuksia ilman kotona olevaa muistilappua.

Ympäristötaiteen kieltä Boråsista, Ruotsista

Tätä tämä usein on, monella kielellä kommunikointia ja jonkinlainen stressi siitä. Ei ole ollenkaan helppoa tai välttämättä edes miellyttävää kommunikoida kovin monella kielellä. Esim. eilen jätin kysymättä erästä kaveria ulos pääasiallisesti sen takia, että koin etten jaksa kommunikoida koko iltaa englanniksi. Koin, että se olisi ollut enemmän voimia vievää kuin iloa tuovaa, ja itseäni ajatellen menin helpommalla vaihtoehdolla, turkiksi. Sekin, että saa käyttää ympäröivän yhteiskunnan käyttämää kieltä, on eräänlaista stressin ehkäisyä tai jopa stressin purkua. 

Jos lähtee ulos rentoutumaan monikielisessä kaveriporukassa, niin kavereiden ja muiden kohdattujen ihmisten välillä tulkiksi joutuminen isommassa mittakaavassa on rasittavaa. Ei ole enää mitään rentoutumista jos tulkkaat tuntikausia ilman omaa tahtoasi, vaan silloin on tavallaan töissä ja palvelemassa niitä jotka eivät muutoin osaa kommunikoida keskenään. Noh, te muutamat hienotunteiset ja muitakin ihmisiä ajattelevat suomalaiset ystävät, jotka ehkä luette tätä, älkääpä ottako tätä itseenne. Toiset vaativat ja vielä arvostelevat, te muutamat ette toimi niin. Teidän kanssa on ilo tulkata ja teen sen vapaaehtoisesti, itsekin tilanteista nauttien. 

Sanovat, että kielten opiskelu pitää dementiaa loitolla. Kiva. Aina kulttuurista toiseen siirtyessä, vaikka vähäksikin aikaa, puhkeaa päässäni kukkaan kieliviidakko. Joskus se on niin tiheä, että tulee nykäistyä väärästä liaanista, joskus taas avara kuin Sahara, eikä käteen jää mitään mistä nykäistä. Keskustelun toinen osapuoli vaan odottaa jo kärsimättömänä vastaustani tai ilmaisua, ja minä vielä vaellan eksyksissä. Jospa oppisin olemaan itselleni armollisempi, enkä ottaisi pienintäkään painetta missään kieliympäristössä. Kieltähän se vain on. Ja jälleen kerran hatun nosto ja kunnioittava kumassa herroille J & P, jotka pystyvät kommunikoimaan mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ympäristönsä kanssa. Teistä tuli minulle eräänlaisia esikuvia kommunikoinnin saralla 😍.

Alahan opiskella turkkia :D. Siitä on hyötyä monin eri tavoin.