.~* Turkki *~.

19.12.2018  Turkissa on 3,6 miljoonaa Syyrian pakolaista ja 1,1 milj. muualta tullutta

Turkki huolehtii eilen julkaistun tiedotteen mukaan 3,6 miljoonasta Syyrian pakolaisesta, ja sen lisäksi maassa on 1,1 miljoonaa maahanmuuttajaa noin 190 maasta. Aikamoinen kansallisuuksien ja kulttuurien kirjo, persoonallisuuksien kirjosta puhumattakaan. Tarvitaan systemaattista ja organisoitua työtä ja iso budjetti jotta kaiken tämän voi hoitaa. Iso kiitos Turkille että on ottanut hoitaakseen pakolaiset, joita kukaan muu ei huoli. LInkki englanninkieliseen lehtiartikkeliin on tässä.


21.11.2018 Aspendosin muinainen teatteri

Antalyan Serikin alueella sijaitsee muinainen roomalaisten rakennuttama amfiteatteri, joka Seljukkien ja Bysantin ajoista lähtien on tunnettu nimellä Aspendos. Aspendosissa järjestetään edelleenkin monia yleisötapahtumia, kuten esim. Ooppera- ja balettifestivaalit ja Tarkanin konsertti. Aspendosiin voi kuitenkin käydä tutustumassa myös omatoimisesti.

Aspendosin teatteri on talviaikaan avoinna vierailijoille joka päivä kello 8-18. Pääsylipun hinta on 35 TL. 

Teatterialuetta on hieman restauroitu, ja se on myös yksi Unescon Maailmanperintölistan kohteista.


11.8.2018 Turkissa kasvavia puulajeja

Kukkaruukussani alkoi kasvaa puuvartinen, puulta vaikuttava kasvi, enkä saanut rauhaa ennen kuin sain sen tunnistettua. Sitä varten sain jonkun aikaa etsiä puiden ja penaiden nimiä ja kuvia. Siksi keräsin tähän Turkissa esiintyvien puulajien nimiä turkiksi ja suomeksi sekä niiden tunnistamista helpottavia kuvia. Toki jokaisesta puulajista olisi ollut helpottavaa saada myös isot kuvat, joissa näkyy puun profiili, mutta ne eivät mahtuneet kovin sujuvasti tähän. Jos haluat niin jokaisen puulajin voi myös googlettaa, ja sieltä saa lisää tietoa ja kuvia. Kukkaruukussani kasvava puu on vuorivaahtera, joten en henno heittää sitä pois. Lisäksi toisessa ruukussa kasvaa appelsiinipuu ja sen juurelle on itänyt myös taatelipalmu. Palmu saa siirron omaan ruukkuunsa, samalla kun kirsikkapuut laitetaan itämään. Siementen idätys ja puiden alkuun saattaminen on omalla tavallaan kiehtovaa puuhaa.

Tässäpä tämä etsinnän tulos:

PortakalAppelsiini

ElmaOmena

ArmutPäärynä

Şeftali Persikka

Kayısı        Aprikoosi 

Nektarin (?)Nektariini

AvokadoAvokado

ErikLuumu

Yeni dünya  Mispeli

Kiraz       Kirsikka

BademMantelipuu

AyvaKvitteni

ZeytinOliivi

KestaneKastanja

Fındık  Pähkinäpuu

DutMulperipuu

İhlamur     Lehmus

MimozaMimoosa

AkasyaAkaasia

KavakPoppeli

KayınPyökki

ManolyaMagnolia

DefneLaakeripuu

MeseTammi

Çınar ağaçı Vuorivaahtera

Akça ağaç Vaahtera

Söğüt Pajupuu

Ardıç Kataja

Çam Mänty

Köknar Kuusi
Näiden lisäksi Turkissa kasvaa paljon erilaisia palmupuita sekä muita tässä nimeämättömiä puulajeja.    

Tunnetko puut -testi löytyy tämän linkin takaa hurriyet.com.tr
Siellä on muutamasta puusta tunnistustehtäviä.



4.3.2017 Alanyan esittelyvideo 2017





30.6.2016 Turkin vaarallisia eläimiä 


Violonistihämäkäkki, Brown Recluse Spider
Tässä listausta Turkissa esiintyvistä vaarallisista eläimistä. Tuli ihan kylmät väreet listan eläimiä katsoessa, sillä olen tavannut niistä viisi, kaksi kotini sisäpuolella ja yhden iholta ( hyttystä ei laskettu tuohon mukaan). Tosin, liikun alueella enemmän kuin mitä turisti liikkuu, ja erilaisissa paikoissakin. Huominen teksti liittyy tavallaan myös tähän.

Violonistihämähäkin pureman kudostuhokohta niskassa
Violonistihämähäkki, Brown Recluse Spider on myrkyllinen ja hengenvaarallinen. Sen purema aiheuttaa pehmytkudoskuoliota ja vaatii sairaalahoitoa. Tällaisia tapasin kotona Kalella, niiden etujalkojen ja selän kuvion muodostama V oli selkeästi havaittavissa. Hämähäkkejä inhoavana tapoin ne aina tavatessa, enkä kysellyt oletko menossa vai tulossa. Joskus harvoin jotkut selviävät tuollaisen hämähäkin puremasta pelkällä kutinalla ja pienellä turvotuksella. Purema voi aiheuttaa ulospäin näkyvän kuostuhon lisäksi myös uneliaisuutta, oksentelua, kuumetta, lihaskipuja, sisäelinvaurioita ja kuoleman. Yleensä tarvitaan kuukausien sairaalahoito. Nämä hämähäkit ovat arkoja, eivät aggressiivisia, mutta hyökkäävät ja puolustautuvat tarvittaessa, puremalla myrkyllisesti. Ne asustelevat yleensä kivien koloissa (ja vanha, hiljainen kivitalokin näytti kelpaavan).

Tässä viereisessä kuvassa on violonistihämähäkin puremasta alkunsa saanut kudostuho naisen niskassa. Tuon hoitaminen ei olekaan ihan pikkujuttu. Kaikki muutkin hämähäkin puremasta kuvatut tuhot ja puremakuvat olivat samaa laajuusluokkaa. Ohjeeksi sanotaan, että halutessasi kaivella kivenkoloja tai käännellä kiviä, käytä suojakäsineitä. No, tämän jälkeen kääntelen kiviä ainoastaan rantavedessä...

Tuon hämähäkin lisäksi Turkkiin on levinnyt myös Musta leski, Jahtihämähäkit (Sparassidae) sekä Yellow sac spider . Tuossa viimeisen hämähäkin linkissä on muidenkin tietoja ja kuvia listattuna www.Matelijamaailma.com 
-sivulta, ja yllättäen myös Suomesta löytyy pari myrkyllistä hämähäkkiä. Ovat saman listan lopussa.

Yksi Turkissa esiintyvistä skorpionilajeista
Skorpioneja Turkista löytyy myös, niin kuin erään naisen kanssa joskus olemme keittiössä huomanneet. Auenneiden granaattiomenien mukana matkusti kotiin sellainen pieni, ja vikkelästi keittiön kaapiston alle piiloon juossut, arviolta n. 4,5 cm pitkä skorpioni. Ihmiset näkevät täällä harvoin skorpioneja, sillä ne ovat arkoja ja pyrkivät välttämään ihmiskontaktin. Ne hyökkäävät vain puolustautuakseen, ja silloin pistävät hännässä olevalla myrkkypistimellä. Turkissa on noin 15 erilaista skorpionilajia (buthidae). Pisto on Turkin tietolähteiden mukaan täällä yleensä aina kivulias, mutta hengenvaarallinen vain lapsille ja heikkokuntoisille / monisairaille sekä allergikoille. Skorpioneja on eniten Kaakkois-Turkissa ja Marmaran alueella. Turistit kohtaavat niitä vain hyvin harvoin.


Punkki
Punkkeja täälläkin on, ja paljon. Ennen tätä kirjoitusta, ja pientä asiaan perehtymistä ajattelin lapsellisesti, etteivät punkit ole täällä vaarallisia koska ne eivät kanna borrelioosia... Olipa typerästi ajateltu, sillä jotkut niistä kantavat siitä edestä jotain muuta ei-toivottavaa. Punkkeja on luonnossa runsaasti, ja ihmisten ulottuville niitä kantavat erityisesti kissat ja koirat. Katueläimillä ei tietenkään ole ulkoloisten häätöön tarvittavia lääkityksiä, eikä kaikilla kotieläimilläkään. Turkissakin kuolee vuosittain ihmisiä punkin levittämään Krimin-Kongon verenvuotokuumeeseen ( Crimean Congo Hamorrhagic Fever).  Yli 500 tartuntatapausta tapausta ilmenee vuosittain, ja niistä 5-6% johtaa kuolemaan (noin 30 henkilöä/vuosi). Tämän vuoksi punkki lasketaan täällä ihmiselle vaaralliseksi eläimeksi.

  Itselläni ihossa olleet molemmat punkit sain siltä kissalta, joka muutti meille hetkeksi, ja punkit tulivat kissan mukana kissan lääkityksestä huolimatta. Kissalla oli käytännössä punkkeja lähes joka päivä jossakin turkin kätköissä... joten onneksi se on nyt toisessa kodissa. Tuon lisäksi luonnossa paljon liikkuvat ihmiset voivat saavat punkkeja mukaansa heinikoista ja pusikoista. Kannattaa opetella oikeaoppinen punkin poisto, sillä väärällä tavoin irrotettuna punkin sylkeä erittyy entistä enemmän ihon alle, ja tartuntariski kasvaa.


Tuhatjalkainen, centipedes, myriapoda
Tuhatjalkaiset, centipedes, (myriapoda) . Näitä oli Kalella asunnossa ihan riesaksi asti, ja kerran löysin sellaisen varpaan ympäri kiertyneenä polttamasta ihoa. Nämä voivat kasvaa jopa 30 cm pitkiksi, joten se, jonka löysin Kalen kodistani oli vain keskenkasvuinen, vaikkakin noin 14-17 cm pitkä. Tapettuna ja kerälle kieriytyneenä sitä oli vaikea mitata... Tuhatjalkaiset asuvat maanpinnalla lehtien alla, kuolleiden puiden osien alla ja kivien alla. Ne ovat tehokkaita "kompostoreja". Osa niistä on kasvissyöjiä ja osa petoja. Turkissa tavataan vuosittain noin 5.000 tuhatjalkaisen pistoa, joista useimmat ovat harmittomia, aiheuttaen turvotusta, tulehdusta ja kipua. Joillekin puremat ovat hengenvaarallisia, ja vaativat antibioottihoitoa. Muutamia ihmisiä kuolee vuosittain tuhatjalkaisten pistoihin. Myrkyllisen tuhatjalkaisen myrkky on hermostoa lamaavaa, ja nämä tuhatjalkaisett lasketaan erittäin myrkyllisiksi eläimiksi.


Musta aavikkokobra, Walterinnesia Aegyptia
Täällä elävistä käärmeistä osa on myrkyllisiä ja osa ei. 12 myrkyllistä käärmelajia. Musta aavikkokobra(Walterinnesia aegyptia) voi kasvaa jopa kaksi metriä pitkäksi. Sen hermostoa lamauttava myrkky on hengenvaarallista, ja käärme hyökkää yleensä vain provosoituna. Näihin olen törmännyt vuoristossa vieraillessa, tosin ne olivat jo kertaalleen autolla yli ajettuja. Sarvikyy, horned viper, (Cerastes cerastes) on täällä myös yleinen käärmelaji, joka on noin 30-50 cm pitkä ja aikalailla hiekan värinen otus. Turkissa tavataan myös 8 muuta kyylajia. Tässä niistä neljä: Vuorikyy  Ottoman viper (Montivipera xanthina), Anatolian kyy, Anatolian Viper, (Vipera Anatolica) , Kyy, Northern Viper, (Vipera berus), Mount Bulgar Viper (Montivipera bulgardaghica), tulee jo käärmeistä ylitarjontaa... yök.
Turkissa tunnetaan ainakin


Sarvikyy, Horned Viper, Cerastes cerastes
Hyttyset ja malaria. Muutamia tapauksia malariaa raportoidaan vuosittain Kaakkois-Turkista, Mardinin alueelta. Sinne mennessä, erityisesti touko-lokakuulla, etenkin monisairaiden ja heikkokuntoisten kannattanee ottaa malarianehkäisylääkitys. Mlariaa kantavat hyttyset kantavat usein myös Zika-virusta, mutta sitä ei käsittääkseni ole Turkissa tavattu.

Meduusat (Scyphozoa) ovat ylikalastamisen ja ilmastonmuutoksen myötä lisääntyneet myös Turkin rannikoilla. Välimeressäkin on harmittomien meduusojen lisäksi niitä vaarallisia, neurologisia oireita aiheuttavia meduusoja (rhopilema nomadica), jotka ovat hengenvaarallisia erityisesti lapsille ja heikkokuntoisille. Meduusan pinnalla olevat poltinsolut erittävät myrkkyä, jonka avulla meduusa normaalisti saalistaa. Tuo myrkky aiheuttaa kivuliaita polttojälkiä myös niidn harmittomien meduusojen koskettamisen seurauksena. Herkimmille niistäkin saattaa tulla isompia oireita, varsinkin, jos altitus on runsasta.Ensiapuna huhtele iho merivedellä ja viinietikalla, ota kipulääkettä ja antihistamiinia tarvittaessa, kortisonivoiteesta on apua. Jos tulee yleistä huonovointisuutta, oksentelua, väsymystä, lihaskramppeja tai päänsärkyä, niin hakeudu lääkäriin viimeistään siinä vaiheessa.
 drjuhamielikainen.com/news/mika-avuksi-meduusan-pistoon/




29.4.2016 Sairaankuljetusasiaa

Turkissa ajetaan nyt vahvasti ihmisten tietoisuuteen yleistä hätänumeroa 112. Monet turistit ja 
lähde: mfa.gov.tr
lähde: mfa.gov.tr

paikallisetkin tilaavat vielä tarvittaessa ambulanssin yksityissairaaloiden omista ambulanssinumeroista, niin kuin ovat ennenkin tottuneet tekemään. Itselläkin on ollut tuo sama tapa, ja puhelimessa on valmiiksi tallennettu tietyn sairaalan ambulanssipalvelun numero. Nyt kannattaa muistaa myös 112, tai erityisesti 112. Se on täällä valtakunnallinen, kattava ja monipuolisella kalustolla varustettu hätäkeskuspalvelu (Anlaşıldı merkez).  Jokaisena viikonpäivänä ja kellon ympäri on käytettävissä hätäkeskuspalvelu myös seuraavilla kielillä: saksa, englanti, venäjä, arabia, fars numerossa 444 47 28. 
Viimeisten seitsemän vuoden aikana hätäkeskuksten määrää on kasvatettu 481stä 1.361een. Ambulanssi saadaan paikalle 90%ssa tapauksista 10-30 min sisällä soitosta. ambulanssien määrää on kasvatettu 619stä 2.395een, ja kaikki käytössä olevat ambulanssit ovat nyt eurooppalaisen EN1789 standardin mukaisia. Tietyillä alueilla on käytössä myös nelivetoambulanssit mm talviolosuhteiden vuoksi. Ambulanssiveneitä on meriolosuhteisiin tapahtuvia pelastustehtäviä varten. Kaikissa ambulansseissa ja ambulanssihelikoptereissa on käytössä digitaalinen ohjelmisto, jossa soitettu puhelu paikantuu kartalle ja jonka kautta mm näkyy lähimmät tehohoitopaikat yms.

Vuonna 2008 aloitettu helikopteriambulanssitoiminta on tuonut tähän mennessä avun 25.000 
avuntarvitsijalle. Tämän lisäksi noin 2.000 elinkuljetusta on suoritettu ambulanssihelikopterien avulla. Nyt uusinta uutta on yötoiminen ambulanssihelikopteri. Toukokuun 7. päivän jälkeen myös Antalyan maakunnan alueella toimii yksi yökuljetuksiin erikoistunut ambulanssihelikopteri. Ambulanssihelikoptereita on nyt ainakin 17, en muista tarkkaa lukumäärää... Ambulanssilentokoneita on ainakin kaksi, Hawker 900 tyyppinen turbojet ja King Air 350 tyyppinen turbojet.


Sağlık Bakanlığı'na bağlı "Uluslararası Hasta Destek Birimi" 444 47 28 numaralı telefondan 7 gün 24 saat kesintisiz olarak 6 ayrı dilde (Almanca, İngilizce, Fransızca, Rusça, Arapça ve Farsça) tercümanlık destek hizmeti vermektedir. Uluslararası hastalar için söz konusu telefon hattından telekonferans ile her an sağlıkla ilgili; 
1) 112 Acil çağrı hattını arayan yabancı uyruklu hastalara
2) 184 Sabim hattını arayan yanamcı uyruklu hastalara,
3) Bakanlığımıza bağlı hastaneler, taşra teşkilatı ve merkez teşkilatımızın idari birimlerini telefonla arayan yabancı kişilere,
4) Ülkemize gelen yabancı uyruklu hastalara ve turistlere sağlıkla ilgili konularda,
5) Bakanlığımıza bağlı hastanelerde tedavi gören uluslararası hastaların medikal raporlarının çevirilerinde, 
6) Yabancı kişinin özel veya kamudan hizmet almasına bakmaksızın tercümanlık ve destek hizmeti verilmektedir.




14.4.2016 Turkki maantieteen näkökulmasta 


Tähän alle liitän juniorin aikanaan lukiossa tekemän työn, vain tietyiltä osin.
Tuosta löytyy erityisesti kuvien ja linkkien kautta monenlaista tietoa Turkista 

    Turkki

    Alueen sijainti maapallolla

      
      Turkki on euraasialainen valtio, joka sijaitsee Kaakkois-Euroopan nurkalla, hieman Euroopan ja enimmäkseen Aasian puolella. Suurin osa Turkkia sijaitsee Anatolian niemimalla josta käytetään myös nimitystä Vähä-Aasia. Turkin naapureina ovat Euroopan puolella Kreikka ja Bulgaria ja Aasian puolella koillisesta aloittaen Georgia, Armenia, Azerbaizan, Iran, Irak ja Syyria. Etelässä rajanaapurina on Kyproksen saarella myös Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta, jonka itsenäisyyden on tunnustanut ainoastaan Turkki. Turkki rajoittuu etelässä Välimereen, lännessä Egeanmereen, luoteessa Marmaranmereen ja pohjoisessa Mustaanmereen. Pinta-alaltaan Turkki on 780.580 km² ja on maailman 36.ksi suurin valtio. 

      Kuvan lähde: http://www.turkcebilgi.com/uploads/media/harita/turkiyenin_konumu.png.
    Kuvassa Turkki on punaisella. Turkin koordinaatit ovat 39.1667° N ja 35.6667° E. Kuvassa näkyy Turkin luoteisimman osan liittyminen Eurooppaan niin, että väliin jää Marmaran meri ja Bosborinsalmi. Bosborinsalmen etelän puoleinen osa Turkkia kuuluu Aasian puolelle ja pohjoisen puoleinen osa Eurooppaan. Alla olevassa kartassa näkyy tarkemmin Turkki ja sen naapurimaat.

    Kartan lähde: http://www.turkcebilgi.com/harita/t%C3%BCrkiye
    Lähde: http://www.turkcebilgi.com/uploads/media/harita/turkiye_siyasi_harita.png



    Luonnonolot

     pinnanmuodot

      
    Anatolian niemimaa, jolla Turkki sijaitsee, on ylätasankoa, joka nousee itään päin mennessä. Suurin osa Turkkia on vuoristoa, jonka keskimääräinen korkeus on 1000 m merenpinnan yläpuolella. Pohjoisessa Mustanmeren suuntaisesti ovat Köroglu vuoristo ja Pontic vuoristo, jotka kuuluvat Vähä-Kaukasus vuoristoon. Pontic vuoristosta Karsin alueelta löytyy Turkin korkein kohta, Ararat-vuori, joka kohoaa 5137 m merenpinnan yläpuolelle. Samasta vuoristosta löytyy Büyükagri Dagi vuori, jonka korkeus on 5.068 m. Pohjoisesta etelään tullessa väliin jää Anatolian ylänkö, ja etelässä Välimeren suuntaisesti on Taurusvuoristo, joka jatkuu Kaakkois-Turkkiin Iranin ja Irakin rajoille asti. Kartassa vihreät alueet ovat alankoja ja ruskeat ylänköjä. 

    Kartan lähde: http://www.turkcebilgi.com/uploads/media/harita/turkiye_topografya.jpg

    lähde: kleopatrahomes.com

    Turkki sijaitsee kahden mannerlaatan välissä ja alueella on usein maanjäristyksiä. Kuvassa punaisella merkityillä alueilla maanjäristysriski on suurin.

    vesistöt

      
    Turkin tunnetuimmat joet ovat maan itä- ja kaakkoisosissa olevat Eufrat ja Tigris. Ne saavat alkunsa keskiseltä Anatolian ylängöltä ja laskevat Persianlahteen. Anatolian ylängöltä saa alkunsa myös maan pisin jokiKızılırmak (1355 km), joka laskee Mustaanmereen. Monet Turkin joista on valjastettu sähkön tuotantoon ja patojen taakse on syntynyt suuriakin tekojärviä. Turkissa on noin 200 järveä, ja osa niistä on suolapitoisia kuten esim. suurimmat järvet Van Gölü Itä-Turkissa ja Tuz Gölü Keski-Anatoliassa. Laskujoeton Van Gölü sijaitsee lähellä Iranin rajaa 1.646 metrin korkeudessa. Pinta-alaltaan se on 3.713 m2 ja suurin syvyys on 457 m. Van Gölün suolapitoisuus on 2,2% ja pH on 9,8. 
     
    Lähde: http://usi.web.tr/gorsel/i/turkiye-goller-haritasi/
      

    ilmasto ja kasvillisuus 



    Turkki on pinta-alaltaan laaja ja ilmasto-olot vaihtelevat paljon pohjoisen ja etelän sekä sisämaan ja rannikkoalueiden välillä. Pohjois-Turkissa Mustanmeren lähistöllä on lauhkea ilmasto, sisämaassa on mannerilmasto ja eteläisillä ja lounaisilla sekä läntisillä merenrantaseuduilla on Välimeren ilmasto. Turkissa Välimeren rannikolla on subtrooppista ilmastoa. Välimeren vaikutus ei ulotu Anatolian ylängölle rannikon vuoristojen vuoksi. Anatolian ylängöllä on selkeät neljä vuodenaikaa, samoin Itä- ja Pohjois-Turkissa. Etelä-Turkissakin on vuodenajat mutta niiden erot ovat pienemmät.
    Bosborin salmen ympäristössä Istanbulissa talvilämpötilat laskevat joka vuosi hieman pakkasen puolelle, tosin keskiarvo on +4 C. Istanbulin kesälämpötilat ovat noin +20 - +30 C. Siellä vuosittainen sademäärä on 500 – 800 ml. Maan pääkaupungissa Ankarassa, joka sijaitsee Aanatolian ylängön pohjoisosassa, on huomattavasti ankarampi sää. Talvet ovat lumisia ja talvisin lämpötila on – 5 - +5 C. Kesäisin lämpötilat ovat +20 - +30 C. Turkin kuivinta aluetta ovat Konyan ja Malatyan tasangot, joilla sataa vuosittain alle 300 ml. Eniten sataa Mustanmeren rannikolla, jossa vuosittainen sademäärä voi nousta jopa 2.200 ml:aan. Kylmimmät alueet on idän ja pohjoisen ylängön vuoristoseuduilla, jossa lämpötila saattaa talvisin laskea jopa -30 - -40 C:een ja lumisimmilla vuoristoalueilla lunta saattaa kertyä talven aikana jopa 1,5 – 2 metriä.

    Lähde: http://matkaoppaat.com/alanya/
    Kasvillisuus vaihtelee Turkin alueella yhtä voimakkaasti kuin ilmastokin. Kasvillisuuden mukaan Turkki jaetaan viiteen vyöhykkeeseen: 1) Välimeren ja Egeanmeren kasvillisuusvyöhyke, 2) Mustanmeren kasvillisuusvyöhyke, 3) arokasvillisuuden vyöhyke, 4) suokasvillisuuden vyöhyke ja 5) alppikasvillisuuden vyöhyke. Kasvilajeja on noin 9000. Rehevimmät metsät ovat Mustanmeren rannikoilla ja eniten värikkäitä kukkia ja banaaniplantaaseja on etelärannikolla. Välimeren ja Egeanmeren alueella kasvaa enimmäkseen paksulehtisiä pensaskasveja, jotka kestävät kuumaa ja kuivaa kesää. Santelipuu, myrtti, päivännouto, laakeripuu ja punamänty ovat yleisimpiä Välimeren vyöhykkeen kasveja. Siellä kasvatetaan mm oliiveja, viikunoita, tomaatteja, avokadoja, sitruksia, banaaneja, persikoita, kurpitsoita, soijaa, maissia, puuvillaa, ja linssejä. Myös unikot ovat yksi viljellyimmistä kasveista. Mustanmeren alueen ilmasto on leuto ja runsassateinen, joten siellä viihtyvät hyvin valkopyökki, tammi, hasselpähkinä, kastanja, vaahtera, saarni, lehmus sekä villiluumu ja kirsikkapuut. Alueella kasvatetaan paljon hamppua, teetä, kiwihedelmää ja pähkinöitä sekä tomaattia. Aroilla kasvaa heinien lisäksi mm paljon kukkia, esim päivänkakkarat, leinikit, unikot ja orvokit. Aroalueilla kasvatetaan paljon linssejä, perunoita, papuja, manteleita, vehnää, ruista, kauraa ja kikherneitä, omenoita ja aprikooseja. Suoalueilla mm kaislat, mintut, vesileinikit ja iirikset kasvavat runsaina kasvustoina. Alppikasvillisuuden vyöhykkeellä on heinien lisäksi
     
    lähde: https://cografyabilim.wordpress.com/category/illerimizi-taniyalim/


    Väestö ja asutus

      
      Turkin väkimäärä 31.12.2014 oli 77.695.904. Kasvua edellisvuoteen oli 13,3 promillea eli suunnilleen saman verran kuin edellisinäkin vuosina. Väestöstä miehiä on 50,2%. Väestöstä noin 40% elää maaseudulla. Suurimmat kaupungit ovat Istanbul (14.377.018), Ankara (5.150.071), Izmir (4.113.072), Bursa (2.787.539), Adana (2.165.595).
      Turkin alueen historia on pitkä ja vivahteikas, ja lyykialaiset, lyydialaiset, joonialaiset, doorilaiset, persialaiset, makedonialaiset, roomalaiset, bysantit, seljukit ja ottomaanit sekä monet muut ovat jättäneet jälkensä myös väestöön. Etnisistä ryhmistä suurimmat ovat turkkilaiset (n.80%), kurdit (n.20%) sekä kreikkalaisia, armenialaisia, juutalaisia ja pieniä määriä useita muista maailman maista. Tämä tieto tullee muuttumaan lähiaikoina, sillä Syyrian ja Irakin suunnalta tulleita pakolaisia on loppuvuodesta 2014 ja alkuvuoden 2015 aikana tullut Turkkiin jo 1,6 miljoonaa ja Turkkiin saapuvien pakolaisten määrän odotetaan YK:n mukaan kasvavan jopa 2,6 miljoonaan. Saman aikaisesti Turkin oma väestö kasvaa koko ajan erityisesti presidentti Erdoganin aktiivisen kannustuksen ja konservatiivisiin arvoihin ohjaavan perhepolitiikan johdosta. Väestö ei jakaudu tasaisesti pitkin maata, sillä Turkissa on isoja vuoristoalueita, jotka ovat kokonaan tai lähes asuttamattomia. Väestöntiheys on suurinta Marmaranmeren, Egeanmeren ja Välimeren turisti- ja teollisuusalueilla. Pienin väestöntiheys on Itä- ja Kaakkois-Anatolian karjanhoitoseuduilla.
      Turkissa enemmistö puhuu turkkia (80%). Toiseksi yleisin kieli on kurdi (vajaat 20%). Lisäksi puhutaan mm arabiaa sekä lukemattomia maahanmuuttajien kotikieliä, jotka ovat hyvin pieni osa kokonaisuudesta. Turkkilaisista 99,8% on muslimeja ja heistä suurin osa on sunnimuslimeja. Lisäksi on kristittyjä, juutalaisia ja ateisteja 0,2% sekä pieniä määriä muita maahanmuuttajien mukanaan tuomia uskontoja.

      Väestön ikärakenne näkyy seuraavasta väestöpyramidista
        Lähde: http://www.tuik.gov.tr/PreHaberBultenleri.do?id=18616

    Luonnonvarat ja elinkeinot 

      Turkista löytyy ja siellä jalostetaan fossiilisia polttoaineita maakaasua, öljyä ja hiiltä. Lisäksi jokia on monin paikoin padottu jotta saadaan tuotettua vesivoimalla sähköä. Turkissa louhitaan marmoria ja kalkkikiveä ja niitä käytetään rakentamisessa paljon. Monin paikoin ne ovat halvempaa kuin puu, josta on pulaa. Kaivosteollisuutta Turkissa on monin paikoin, ja kaivokset tuottavat mm. kultaa, kromia, kuparia, lyijyä, mangaania, nikkeliä, piioksidia, rautaa, antimonia ja sinkkiä. Turkin kaivosteollisuus on viime vuosina joutunut uutisiin erityisesti tuhoisien kaivostapaturmien vuoksi.
      Merkittävimmät vientituotteet ovat tekstiilit ja terästuotteet. Turkissa on paljon vaatetehtaita koska se on aiemmin ollut halpatuotantomaa. Monet muotitalot ovat teettäneet merkkivaatteensa Turkissa, ja myös Suomeen tulee paljon Turkissa valmistettuja tekstiilejä. Jatkossa osa Turkissa tuotteensa teettäneistä siirtänee sopimukset afrikkaan, jossa tekstiiliteollisuus on nousussa ja työvoima on vielä halvempaa. Turkissa riittää silti ostovoimaa omastakin takaa. Vehnä, riisi, puuvilla, tee, tupakka, pähkinät ja hedelmät ovat tärkeitä sekä maan sisäiselle taloudelle että viennille. Turkki on yksi suurimmista puuvillan ja lampaanvillan tuottajamaista.
      Turkki elää monilta osin turismista. Palveluelinkeinot ovat merkittävä työllistäjä ja elinkeino. Maaseutualueilla merkittävimmät elinkeinot ovat lampaiden ja vuohien kasvatus sekä hedelmien ja viljan tuotanto.


    Liikenneverkostot / infrastruktuuri 

      Turkissa on 2014 avattu Euroopan ja Aasian yhdistävä, Bosborinsalmen alle rakennettu liikennetunneli. Turkin rautatieverkosto on harva maan pinta-alaan nähden. Rautatieverkoston rakentamista haittaa mm. vuoristoisuus. Olemassa oleva rataverkko on hyvässä kunnossa ja toimiva sekä henkilöliikennettä että teollisuuden tarpeita ajatellen. Junalla matkustaminen on Turkissa halpaa Suomen hintoihin verrattuna.
      Autoteitä Turkissa on kohtuullisen paljon, tosin edelleen esim Alanyan lähistöllä on alueita, joissa on paikallista asutusta mutta jonne ei ole autolle ajokelpoisia teitä. Turkin vilkkaimmin liikennöidyt tiet ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta monet pienet tiet ovat heikkokuntoisia. Linja-autolla matkustaminen Turkissa on erittäin halpaa Suomen hintoihin verrattuna.
      Lentokenttiä Turkissa on noin 100 ja koko ajan rakennetaan ja avataan uusia ja isompia. Lentomatkustaminen on suosittua ja erittäin halpaa Suomen hintoihin verrattuna. Turkin tärkeimmät satamakaupungit ovat 

    Lähteet 






    13.7.2015 Muslimin hautajaiset


    Lähteeni ovat englannin- ja turkinkielisiä, joten kaikkea en voinut suomentaa kun ei 
    terminologinen tietämys riitä.

    Kun muslimi on kuolemaisillaan, hän yrittää sanoa / häntä rohkaistaan ja autetaan sanomaan uskontunnustus (Shahaada). Joissakin lähteissä ohjattiin sanomaan myös "Allah, help me through the hardship and agony of death." ja toiset läsnäolevat sanovat: "To Allah we belong and to Allah we return." Em lauseen sukulaiset sanovat siinä vaiheessa kun tieto kuolemasta tulee heille. Heti kuoleman hetken jälkeen kuolleen silmät suljetaan, ja hänen pulestaan luetaan tietty pyyntörukous
    (Hadeeth of Umm Salamah). Tämän jälkeen ruumis peitetään riittävän isolla liinavaatteella tai vastaavalla, niin ettei mitään osia näy. Elinluovutus on hyväksyttyä, ja tästä asiasta on kysyttävä Imaamilta lisäohjeita. Kuolemasta muutoinkin ilmoitetaan mahdollisimman nopeasti imaamille. Kun kuolema on todennettu, ruumis pyritään hautaamaan mahdollisimman pian sinne alueelle, jossa hän on kuollut. Kuitenkin Turkissa ihmisiä myös kuljetetaan omille kotiseuduilleen haudattavaksi esimerkiksi toisella paikkakunnalla tapahtuneen autokolarikuoleman tms jäljiltä. Käytäntöeroja ilmeisesti on, ja osa on tiukkojakin siitä, että ruumiin kuljettaminen esim ulkomailta kotimaahan on haraam, syntiä ja kiellettyä. Kuoleman jälkeen peitetyt kasvot saa paljastaa niille, jotka tulevat kunnioittamaan 
    kuolleen muistoa. Ja poskisuudelma kuolleelle katsotaan sunnaksi, hyväksi asiaksi jota suositellaan tekemään. Kuoleman jälkeen muslimit haluavat haudata kuolleensa mahdollisimman nopeasti, viimeistään kolmen päivän sisällä kuolemasta.

    Ruumiin pesu. Ruumiin pesu on välttämätöntä ja se on yhteisöllinen velvollisuus, joka suoritetaan tietyn käytännön mukaan. Viimeisellä eli kolmannella pesulla ruumiiseen sivellään kamferia tai muuta hyväntuoksuista, tarkoituksenmukaista ainetta. Tämän jälkeen vartalo kuivataan, hiukset kammataan ja ruumis kääritään kauttaaltaan käärinliinoihin, mielellään hyvälle tuoksuviin. Turkissa monissa kaupungeissa on tätä tarkoitusta varten rakennettuja, paikan päälle kutsuttavia autoja, kontteja tai tiloja, joissa pesu, kuivaus ja käärinliinoihin pukeminen suoritetaan. Joissakin muslimikulttuureissa haudataan mielellään ilman arkkua, mutta esim. Turkissa käytetään arkkuja.

    Salaah al-Janaazah eli moskeijassa tapahtuva hautajaisiin liittyvä rukoustoimitus on 
    yhteisöllinen velvollisuus, joka yhteisön tulee suorittaa. Toimituksesta on poikkeuksia, jolloin sitä ei tehdä. ja jos rukoukset jäävät jostain syystä lukematta, niin ne voidaan tietyissä tilanteissa lukea jälkeenpäin haudan ympärillä. JOkainen muslimi tulee haudata muslimien omalle hautausmaalle, ja ei-muslimit omalle hautausmaalleen. Heitä ei haudata sekaisin. Haudan tulee olla riittävän syvä, riittävän leveä ja hyvin valmisteltu, niin että koko arkku / ruumis mahtuu riittävän syvälle maahan. Ruumis asetetaan hautaan niin, että jalat koskettavat haudan pohjaa ensin, ja että ruumis jää oikealle kyljelleen kasvot kohti Mekkaa. Tässä vaiheessa luetaan rukous. Hauta suljetaan maalaamattomien lautojen pätkillä. Hautaa lähinnä olevien suositellaan kauhaisevan molempiin käsiin maata ja heittämään se peitetyn arkun päälle, sekä toistamaan tämä kolme kertaa.

    Muslimin haudan tulisi olla haudan kohdalta korotettu, eli ympäristöään korkeammaksi 
    rakennettu. Hauta tulee myös merkata, nimikoida kivellä tai vastaavalla. Tämänkin jälkeen luetaan rukous. Turkissa näkee usein marmorisia paasityylisiä rakennelmia haudan kohdalla. Haudoilla suositellaan vierailemaan, ja kun menee hautausmaalle, on suositeltavaa rukoilla kaikkien sinne haudattujen muslimien puolesta. Hautojen väleissä kävellessä pitäisi riisua pois kengät tai sandaalit.  Kuoleman jälkeen naisilla on 3 pv suruaika, jos on kyse omasta lapsesta tai sukulaisesta, ja 4 kk 10 pv jos on kyse omasta puolisosta. Polttohautaus on kielletty.



    Faktalähde: islamhouse.com/data/en/ih_books/single/en_Funeral_Rites.pdf
     ja lyhyempi versio everplans.com/articles/muslim-funeral-traditions
    sekä kolmas islamreligion.com/articles/4946/viewall/funeral-rites-in-islam/

    Youtubesta eräästä julkisuuden henkilön hautajaisista pätkä
    Barış Akarsunun Cenaze Töreni 


       
    edellinen video kertoo pesuosuudesta ja siihen kouluttamisesta 

    muita hautajaisvideoita
    http://www.izlesene.com/liste/cenaze-toreni




    25.3.2015 Unescon Maailmanperintökohteet Turkissa


    Unescon ylläpitämässä Maailmanperintöluettelossa luetellaan huomion ja säilyttämisen 
    arvoisia, maailman ainutlaatuisimpia ja arvokkaimpia kulttuuri- ja luonnonperintökohteita maittain. Kun niitä tuodaan esille ja niihin kiinnitetään huomiota, niin se on sekä arvokkaiden kohteiden esittelyä että tavallaan samalla myös kyseisten kohteiden suojelua. 

    Unescon Maailmanperintölistalla on 13 turkkilaista kohdetta
    Kappadokia ja Göreme
    • Divriğin suuri moskeija ja sairaala
    • Göremen kansallispuisto ja Kappadokian kalliot
    • Hattusas
    • Hierapolis-Pamukkale
    • Istanbulin historialliset osat
    • Nemrut Dağ
    • Safranbolun kaupunki
    • Troijan arkeologinen alue
    • Xanthos-Letoon
    • Selimiye moskeija
    • Çatalhöyük neoliittikauden kaupunki
    • Cumalıkızık
    • Bergama

    Divriği Ulu Camii ve Darüşşifası. Divriği on kaupunki ja sitä ympäröivä samanniminen piirikunta Sivasin maakunnassa Kaakkois-Turkissa. Vuosina 1228-1229 
    Hattuşaş
    kaupunkiin rakennettu suuri moskeija on koristeltu taidokkain ornamenttikuvioin, ja ornamentiikka ja arkkitehtuuri ovat oleellisia säilyttämisen perusteita. Linkit . 
    whc.unesco.org/en/list/358
    www.divrigi.gov.tr/ 

    www.academia.edu/880729
    divrigiulucamii.com/tr/
    www.kulturvarliklari.gov.tr  tällä sivustolla on paljon muitakin historiallisia kulttuurikohteita sekä museioita. Se on Turkin valtion sivusto ko aihepiiristä.
    Pamukkale
    Göremen kansallispuisto ja Kappadokian kalliotsijaitsevat Keski-Turkissa Anatolian ylängön itäisissä osissa. Göreme on kaupunki, joka tunnettiin jo Rooman valtakunnan ajalla, ja silloin alueen 
    Hierapolis
    vallitseva uskonto oli kristinusko. Tuolta ajalta on jäljellä useita kallioon louhittuja kirkkoja.  Kappadokiassa luonnon voimat ovat kuluttaneet maaperää ja kalliota Göremen alueella niin, että sinne on muodostunut savuppiippumaisia, sienimäisiä kalliomuodostelmia. Ihmiset ovat työstäneet niitä käyttöönsä mm asunnoiksi. Kappadokian alue muistuttaa meitä Bysanttilaisesta ajasta. Linkit. whc.unesco.org/en/list/357
    www.iltalehti.fi/matkajutut
    nationalgeographic.com
    www.goreme.com
    lonelyplanet.com
    cappadociaturkey.net/ ja turkkilainen sivusto  milliparklar.gov.tr/  Tuolta sivustolta löytyy myös muut Turkin kansallispuistot.

    Hattuša, turkiksi Hattuşaş, oli pronssiajalla hettiläisten valtakunnan pääkaupunki, joka tuhoutui ja hylättiin 1200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Kaupungin rauniot löytyvät Turkin keskiosista Boghazköy kylän lähistöltä. Tällä sivustolla kerrotaan myös muista muinaisista kohteista ancient-wisdom.co.uk/turkeyhattusa.htm  . 
    Nemrut -vuoren patsaita
    www.allaboutturkey.com/hattusas.htm. 
    www.hattusas.com/denizfoto.html . 
    whc.unesco.org/en/list/377

    Hierapolis - Pamukkale on ehkä parhaiten tunnettu valkoisista "pumpulilinnoistaan", kalkkikivisistä lämminvesialtaistaan. Tämä Lounais-Turkissa, Denizlin kaupungissa sijaitseva kohde on yksi Turkin suosituimpia nähtävyyksiä. Kleopatran altaaseen pääsee uimaan n. 8€ pääsymaksulla. Mineraalipitoisen veden uskotaan tekevän iholle hyvää ja nuorentavankin. Denizlissä sijaitsee myös amfiteatteri Hierapolis. Hierapolis -nimi tarkoittaa Pyhää kaupunkia, ja se on perustettu aikoinaan Apollo-jumalan kunniaksi.
    Safranbolun kaupunki
     whc.unesco.org/en/list/485

     http://pamukkale.net/ 
    www.sacred-destinations.com/turkey/hierapolis-pamukkale 
    www.turkeytravelplanner.com/go/Aegean/Pamukkale/ 
    http://www.denizli.gov.tr/ , 

     Nemrut vuori  Adiyamanin maakunnassa, Kaakkois-Turkissa on tunnettu huipulla sijaitsevista suurikokoisista patsaista. Patsaat ovat alunperin olleet jopa 10 metriä korkeita, mutta päät ovat irroonneet vartaloista iän myötä.Tuo yllä olevassa kuvassa näkyvä pää on kuitenkin ihmistä 
    Troija ja puuhevonen
    reilusti korkeampi. Patsaiden lisäksi tuolta Taurus-vuoristoon kuuluvalta ja n 2150 metriä korkealta Nemrut vuorelta on hienot näköalat ympäristöön. Tämän hetkinen Kaakkois-Turkin tilanne on sen verran tulenarka, että tuota kohdetta ei ehkä kannata ottaa ihan ensimmäiseksi matkakohteeksi omalle listalle. Tilanteen rauhoittumisen jälkeen sielläkin kannattaa käydä. 
    whc.unesco.org/en/list/448
    seyirrehberi.com/
    www.adiyamanli.org/mt_nemrut.htm
    turkeytravelplanner.com
    .wmf.org/project/mount-nemrut-archaeological-site



    Ksantos
    Safranbolun kaupunki vie vierailijansa Ottomaaniaikaan monin eri tavoin. Kaupungin nimi tulee sahramista, kultaakin kalliimmasta mausteesta. Kaupunki sijaitsee 225 km pääkaupunki Ankarasta pohjoiseen. Taiteilijat ja valikuvaajat rientävät vuosittain suurin joukoin kuvaamaan tuota kaunista historiallista kaupunkia. Ottomaaniajan perinteitä on vaalittu kaupungissa  muutenkin, sillä siellä voit nauttia 
    Ottomaaniajalta peräisin olevasta ruokaperinteestä, käsityöperinteestä yms. Kaupunkiin on helppo matkustaa Ankaran kautta. Majoitusvaihtoehtoja löytyy perinteisistä moderniin. Linkkejä
    whc.unesco.org/en/list/614
    Letoon

    the-shooting-star.com/2012/07/29
    cornucopia.net/blog,
    kaupungin omat sivut
    safranbolu-bld.gov.tr/ . Kaupungin sivuilla yläbannerin kuvissa näkyy myös kukka josta sahrami-maustetta saadaan.

    Homeroksen Ilias runoelmasta ja Troijan sodasta tuntemamme muinainen Troijan kaupunki sijaitsi Luoteis-Turkissa. Kyseinen arkeologinen alue löytyy Canakkalen provinssista läheltä Hisarlikin kaupunkia. tuolla alueella ollaan lähellä merta ja saaristoa, ja troijan alueella vierailu on helppo yhdistää rantalomaan ja saaristovierailuihin. Linkkejä
    Hagia Sofia, Istanbul
    whc.unesco.org/en/list/849
    allaboutturkey.com/troy.htm ,
    turkinkielinen sivusto www.truvaturizm.com/
    turkeytravelplanner.com/go/Aegean/Troy/
    Troijassa 67.ttä kertaa järjestettävä, iso juoksutapahtuma www.troyturkeytrot.com/ . 

    Muinaiset kaupungit Ksantos (Xanthos) ja Letoon (Letoonia) sijaitsevat Fethiyen lähistöllä. Fethiye sijaitsee Muğlan provinssissa Egeanmeren rannalla, Lounais-Turkissa. Kreikkalaisen jumaltaruston jumalatar Leto sai zeuksen kanssa kaksospojat Apollon ja Artemiksen. He ja heidän tarinansa liittyvät tähän ,  
    Topkapin Palatsi, Istanbul
    whc.unesco.org/en/list/484
    .lycianturkey.com/lycian_sites/letoon.htm ,
    lycianturkey.com/lycian_sites/xanthos.htm.
    Tämä seuraava sivusto esittelee kaikki arkeologiset, mielenkiintoiset kohteet Turkissa www.forumgercek.com  , sivustolla on upeat kuvat, ajo-ohjeet ja paljon tietoa, tosin turkiksi. Kannattaa silti katsoa.
    muinaiseen, pyhään kaupunkiin. Nykyään Letoon on arkeologinen kohde ja roomalaisia taiteita ihailevien suosittu matkakohde. Mytologian mukaan Balios ja Xsanthos olivat kaksi kuolematonta hevosta, jotka Poseidon antoi mennessään naimisiin 
    jumalatar Thetiksen kanssa. Ne vetivät heidän poikansa Akhilleuksen vaunuja Troijan sodassa. 
    Selimiye Camii ve Külliyesi
    Linkit

    Istanbulin historialliset osat. Istanbulissa asuu noin 11 miljoonaa asukasta. Tuosta isosta kaupungista on suojeltu sen historialliset osat, eli mm Hopodrom, Galata Köprüsü (Galata silta),Sarayburnu (Seraglio Point) jossa on Topkapı Sarayı (Topkapin Palatsi), Ayasofya Müzesi (Hagia Sofia), Sultan Ahmet Camii(Sultan Ahmed Moskeija), Yeni Camii (Uusi Moskeija) lähellä Galatan siltaa, Süleymaniye Camii (Süleyman Moskeija), Beyazıt Kulesi (Beyazit Torni) joka tunnetaan myös nimellä Seraskier 
    Kulesi, Aya Irini (Hagia Irene kirkko), Zeyrek Camii (Zeyrek Moskeija), . Unescon sivuilla on näistä sekä faktaa, kuvia että videokin.
    whc.unesco.org/en/list/356/video


    Selimiye Camii ve Külliyesi. Tämä Marmaran alueella Edirnessä sijaitseva Selimiye Moskeija ympäristöineen on rakennettu Ottomaaniajalla 1500-luvulla. Moskeijan sisäkuvat olivat niin uskomattomia, että kannattaa katsoa itse. Rakennuksen mittasuhteet ovat valtavat ja silti pienet yksityiskohdat on tehty tarkasti kiehtoviksi kokonaisuuksiksi.  Linkit
     whc.unesco.org/en/list/1366
     edirnevdb.gov.tr/kultur/selimiye.html
     www.dmselimiyecamii.com
    kulturvarliklari.gov.tr/
    www.topragizbiz.com/

    Çatalhöyük Neolitik Kenti Anatolian ylängöltä, Konyan alueelta on löytynyt suuri neoliittisen kauden asuntoalue. Tuo viereinen kuva on vain pieni yksityiskohta löydöksen suuresta kokonaisuudesta. 

    Cumalıkızık, Ottomaaniaikainen kylä otettiin Unescon listalle vuonna 2014.Tämä kylä sijaitsee Bursan lähistöllä Marmaran alueella Luoteis-Turkissa. Alueella on paljon muitakin kohteita, ja samalla reissulla kannattaa tutustua näihin taloihin ja tähän alueeseen. On vaikea kuvitella miten Ottomaaniajalla on asuttu, ellei sitä itse näe ja koe.  



    whc.unesco.org/en/list/1452
    cumalikizikkoyu.com/
    www.tourmakerturkey.com/cumalikizik.html  tuo sivusto esittelee myös muita kohteita.

    Cumalıkızık
    Bergama (Bergamon) ja sen kulttuurinen ympäristö on lisätty Unescon listalle 2014. Bergama sijaitsee Luoteis-Turkissa Marmaran alueella, lähellä Bursaa. Alueella on nähtävissä Rooman helleniajan, Bysantin ajan ja Ottomaaniajan arkkitehtuuria ja kulttuurista vaikutusta. Mytologian mukaan tuolla sijatsi mm. Zeuksen alttari. Kaupunkialueelta on ollut temppeleiden ja akropoliksen lisäksi mm. asuinsijoja ja lääketieteellinen keskus. Esimerkiksi tuon viereisen kuvan raunioilla vierailu tuolla vuoren rinteellä josta avautuu upeat näköalat on elämys jota ei kannata jättää väliin. Linkkejä
    Bergama
    whc.unesco.org/en/tentativelists/331/

    www.sacred-destinations.com
    www.didimli.com/galeri/artemis.htm  Turkin mytologia-sivusto


    www.anadoluarkeolojisi.net/  arkeologi-sivusto
    www.lonelyplanet.com/




    Tässä on vielä
    Turkin oma listaus linkkeineen http://kdk.gov.tr/haber/unesco-dunya-mirasi-listesinde-yer-alan-13-kultur-varligi/461
     International Counsil of Monuments and Sites ja Turkin kohteet www.icomos.org.tr/?Sayfa=Miras&sira=5&dil=tr
    Ja Unescon listaukseen pääset jokaisen kohteen alla olevasta Unescon linkistä.

    Lisätty 25.4.2015, varsinaiset tekstit ja kuvat lisään kun jaksan ja ehdin.
    Lähde: Hürriyet Daily News
     Ten new cultural and natural Turkish heritage sites have been included in the UNESCO World Heritage Tentative List.

    Culture and Tourism Minister Ömer Çelik said they were informed about the situation on April 23, adding, “Van’s Akdamar Church, Istanbul’s Yıldız Palace, Antalya’s ancient city of Aspendos, the Dağlık Phrygia region in Kütahya-Eskişehir-Afyon, Edirne’s Uzun Köprü, Siirt’s İsmail Fakirullah shrine, Muğla’s ancient city of Stratonikeia, Bolu’s Mudurnu Ahi City, Amasya’s Harşena Mount and Pontus King and Rock Tombs and Kahramanmaraş’s Eshab-ı Kehf social complex are among these places. The number of our heritage sites on the UNESCO list increased to 62. Every year, we can submit two sites to the UNESCO Tentative List; one is a natural site and the other is a cultural site. From now on, we will start working to determine the ones among these sites to be submitted to the permanent list.”

    A special message 

    The minister said the inclusion of the Akdamar Church in the UNESCO list this year should become a kind of special message to foreign parliamentarians, who were influenced by the campaign of the Armenian diaspora.

    “They use some painful events in our history as a political tool. It made me very happy that 10 new places were included in the tentative list but Akdamar’s inclusion made me happier,” Çelik said.



    8.3.2015 Gökçeada, saari jonne viimeiset auringonsäteet paistavat


    Läntisessä Turkissa Aigeianmerellä (vai mikä sen suomennos nykyään onkaan) on pieni n. 7000 ihmisen asuttama saari nimeltään Gökçeada. Tuo saari on Alanyaan nähden hyvin erilainen paikka lomailla, ja siihen kannattaa tutustua ajan kanssa. Gökçeadan saari on lähellä mantereella sijaitsevaa Canakkalea ja toiselta reunaltaan tavallaan myös lähellä Kreikan rajaa. Osa kylistä onkin selkeästi Kreikkalaisia ja osa Turkkilaisia.  Tällä saarella yhdistyvät nuo molemmat
    kulttuurit sujuvasti. Tilanne on hiukan sama kuin Torniojoen varrella, jossa yhdistyy sujuvasti suomalainen ja ruotsalainen kulttuuri.

    Viereisissä kuvissa näet sekä saaren toimintoja että saaren sijainnin.


    Saarelta löytyy monenlaista elämyksellistä kokemista lomapäiville. Kiertelyn ja historian kokemisen lisäksi siellä on esim. monia sukelluskeskuksia ja surffauskouluja. Gökçeada ei ehkä ole ensisijaisesti viiden tähden luksushotellia ja kiiltävää pintaa kaipaavien bilepaikka, vaan pikemminkin aito ja luonnollinen matkakohde. Aktiviteetteja ja tekemistä eri puolilta saarta löytyy vaikka kuinka paljon. Itse asiassa noin pieneksi saareksi siellä on uskomattoman paljon erilaisia luonnon ja ihmisen muokkaamia mahdollisuuksia.

    Gökçeadan saarella on oma lentokenttä ja laivasatama, eli sinne on helppo päästä lentämällä, lautalla / laivalla tai vaikka autolla. Saaren länsipäästä löytyy myös mm. matkailuautojen leirintäalue. Saari on turkkilaisten suosima lomakohde ja siten täynnä matkailijoita turkkilaisten juhlien, esim. Kurban Bayramin aikaan.

    Majoitusta voi ostaa joko hotelleista ja majataloista, tai sitten voi vuokrata huoneiston tai huoneen jonkun kotoa. Saarelaisille mahdolliset elinkeinot ovat vähissä, eli vuohien kasvatuksen lisäksi juuri turismista saatavat tulot ovat tärkeät.

    Vaikka näihin kuviin valikoin kuivia ja karuja ympäristöjä, niin saarelta löytyy karuuden lisäksi myös upeita rantoja ja ihana meri. Ja löytyy sieltä yksi suolajärvikin, kuva on tuolla ihan lopussa.

    Gökçeadaa ja sen elämää ja matkailumahdollisuuksia esittelevät mm seuraavat sivustot:

    Englannin- ja turkinkielinen opassivusto
    gokceadarehberim.com

    Laaja ja monipuolinen sivusto, mutta en pikavilkaisulla löytänyt englanninkielisiä sivuja vaan tekstit turkiksi. Kannattaa silti tutustua
    gokceada17.com/tanitim


     Tässä oikeanpuoleisessa kuvassa on ikivanha pyykinpesupaikka. Naisten ei ole tarvinnut kyykkiä kun kivet ja muuraukset ovat olleet sopivan korkealla.
     
     Kun saarella yhdistyy sekä kreikkalainen että turkkilainen kulttuuri, niin siellä näkyy myös molempien uskonnot. Saarella on mm. luostari, kirkko ja moskeijoita, ja kaikkiin pääsee tutustumaan.

    Esittelyvideoita
    hetken aikaa mietin että mitä kieltä tuo nainen puhuu, mutta se on taas "naisturkkia" jota on tosi vaikea ymmärtää, ainakin tällaisella vajavaisella kielitaidolla... muiden ohjelmassa puhuvien turkki on paremmin ymmärrettävää. Video toi esille myös yllättävän kulkuneuvon ;) ja soittimen jota en jaksaisi kunnella edes lomatunnelmissa XD.



    Videoista paljastui myös se fakta että paikka ei ole läheskään yhtä kuuma kuin mitä Alanya on kesällä, joten niille jotka eivät kaipaa +35 - +45 -lämpötiloja, Gökçeada sopii paremmin kuin moni eteläisempi kohde. Tervemenoa tutustumaan elämysten saarelle :)





    27.1.2015 Alanyan Gazipaşan lentokenttä


    Tekstin lopussa on bussiaikatauluja ja kuljetustfirmojen yhteystietoja sekä hintoja Alanyan lentokentän ja keskustan välille.

    Ihan ensimmäiseksi Alanyan Gazipasan lentokentän palvelusivut 
    http://www.gzpairport.com
    ja englanninkieliset palvelusivut
    http://www.gzpairport.com/en-EN

    GZP turvatarkastus
    Vuonna 2013 363 tuhatta matkustajaa käytti Alanyan Gazipasan kenttää. 2014 toiminta moninkertaistui, mutta kävijätilastoja en löytänyt vielä mistään. Vilkaisin ihan huvikseni onko Youtubessa mitään videoita Alanyan Gazipasan lentokenttään liittyen. Ja yllätyin löydöksistä, sillä siellä oli mm tämä 
    suunnitelmavideo. Video on tavallaan häkellyttävä, vai mitä ajattelet siitä?

    LTFG Alanya Gazipaşa Airport Scenery for FSX 

    GZP palvelutiskit
    Sitten löytyi nousuvaiheessa kuvattu video, josta näkyy hyvin Alanyan kentän vaikeus, eli tuo pieni tila meren ja vuoriston välissä sekä lyhyt kiitorata (2.500 m mikäli kuulin oikein). Minä tykkään Niin Paljon siitä hetkestä kun lentokone lähtee rullaamaan pitkin kiitorataa ja nousee... upea tunne välittyi myös tuosta videosta :))
    Nousuvideo jälleen, mutta kuvattuna toiselta puolen konetta eli nyt näkyy lentoaseman puoli ja sen kaikki silloiset rakennukset sekä tiet toisella tavalla. 
    Ja tässä alla pari matkustajakoneen ohjaamosta 
    GZP odotusaula ja opasteet
    kuvattua lyhyttä lähestymis- ja laskeutumisvideota... iik 
     Matka keskustasta lentokentälle voi sisältää ihan mitä tahansa yllätyksiä silloin kun matkustetaan Turkissa. Tämä video kertoo liikenteestä Gazipasan kentän ja Alanyan välillä.. silti ei kannata menettää yöuniaan, ei se aina ihan näin kauheaa ole. Periaatteessa siellä on samat liikennesännöt kuin meillä, periaatteessa ;)  Tässä paikallinen rallikuski pistää parastaan ja moottoripyöräilijät ajavat omin pelisäännöin. 
    GZP kahvio
    Uutisten videopätkä, jossa kerrotaan Etelä-Turkin lentoliikenteestä ja erityisesti Antalyan ja Alanyan kentistä. Alanyan kentän osalta videossa on viime kesän laajennuksien jälkeisiä uusia sisäkuvia. Video pomppii ikävästi Antalyan ja Alanyan kenttien sisäkuvien välillä, mutta erotat kyllä olemuksesta ja sisätilojen koosta kumpi on kumpaa.
    Ja vielä Gazipasan, banaaninkasvatuksen kehdon yms esittelyvideo

    LENTOKENTTÄKULJETUKSET VÄLILLE ALANYA - GAZIPASAN LENTOKENTTÄ - ALANYA 

    Tuolla välillä operoi monia eri hintaisia yrittäjiä. hurkimmat yrittävät nyhtää 40€ per henkilö tai enemmänkin yhdensuuntaisista kuljtuksista per henkilö. Halvin vastaan tullut hinta oli 10 TL / henkilö / suunta. Valitse itse mitä haluat. Tässä on osa halvimmista kuljetuksen tarjoajista:
     Havaş-bussi

    25 minuuttia Turkin sisäisten lentojen laskeutumisen jälkeen lähtee lentokentän edestä parkkipaikalta tämä  Havaş -tunnuksella / nimellä varustettu bussi. Kyytiin saavat nousta kaikki halukkaat. Hinta on 15 TL per henkilö Alanyan keskustan ja Alanyan lentoikentän välillä. Reitti on seuraava: Gazipaşa-Alanya Havalimanı, Kargıcak Dinler Otel, Mahmutlar Belediye Kavşağı, Tosmur Kavşağı, Metro Kavşağı, Tespo Önü, Ticaret Odası Önü, Otogar. Alanyasta kentälle päin bussdi lähtee päivittäin 6.30, 9.45, 12.30 (ei ti ja to), ja 14.00.
    lankapuhelin (0 242) 330 38 00/1602
    kännykkä +90 555 985 11 42 sähköposti csezer@havas.net



    GZP Havalimanı Taksi 
    www.gazipasahavalimanitaxi.com
     

    kuva: http://www.atu.com.tr/global-presence/gazipasa/

    lentokenttätaksin hinnasto oli huieman keskivertoa kalliimpi, eli 40 € / henkilö / suunta Gazipasan kentältä Alanyan keskustaan. Puhelinnumero ja muita lisätietoja löytyy nettisivulta.

    Näiden lisäksi on paljon taksiyrittäjiä ja pikkubussiyrittäjiä, tavallisen hintaisia, ylihintaisia, villejä ja hintoja matkan aikana kiristäviäkin, eli ihan laidasta laitaan. Nämä lentokentän kanssa diilin tehneet Havasin bussit noudattavat yhteisiä pelisääntöjä eivätkä voi muutella hintojaan matkan edetessä, joten ne ovat ainakin varmoja ja turvallisia.
    kuva; http://www.atu.com.tr/global-presence/gazipasa/


    Alanya Gazipasa Tax-Free, Duty Free 
    Viereiset kolme kuvaa kertovat kentän tax-free myyntipisteistä. Ja linkinkin kautta sekä ylempänä olleen kentän oman linkin kautta saa hieman lisätietoja. Jossain vaiheessa on tulossa myös myyjien oma nettisivusto, josta voi katsastaa valikoimaa ja hintoja yms. 

    Tervetuloa, tervemenoa ja hyvää matkaa :)


    http://www.atu.com.tr/global-presence/gazipasa/


















    24.1.2015 Turkin terveydenhuollon taso :)


    Brittiläinen Business insider on laittanut euroopan maiden terveydenhuoltojärjestelmät paremmuusjärjestykseen. Tulos ei yllätä Suomen ja Turkin osalta ainakaan minua, sillä tästä olen yrittänyt puhua omienkin kokemusteni kautt, sekä sairaanhoitajana että potilaana. Turkin terveydenhuoltojärjestelmä rankattiin hieman paremmaksi kuin Suomen, ja Suomi oli muutenkin keskikastia, ei ollenkaan huipulla. Tuo rankkaussysteemi katsoo tilannetta laaja-alaisesti ja isosta mittakaavasta, jos oikein ymmärsin.

    Tässä linkki tutkimusta esittelevään sivustoon
    http://uk.businessinsider.com/the-best-health-care-in-europe-2015-1?r=US


    27.1.2015 Suomi ja STT uutisoi tilannettaalla olevalla tavalla... käsittämätöntä.

    Lähde: www.elisa.net / STT

     Suomi on sijoittunut neljänneksi eurooppalaisessa terveydenhuoltovertailussa. Edellisellä kerralla toissa vuonna Suomi sijoittui kymmenenneksi. Vertailun ykkösmaa on Hollanti. 
    Suomen nousun kerrotaan johtuvan pääosin odotusaikojen lyhenemisestä. Hoitoon pääsy nopeutui edellisestä vertailusta.
    Euro Health Consumer -indeksi kootaan julkisista tilastoista, potilaskyselyistä ja ruotsalaisen Health Consumer Powerhousen tutkimuksesta.


    tekstin lähde





    20.12.2014 Rumin muistojuhla


    17. päivä joulukuuta tuli kuluneeksi Rumin kuolemasta 741 vuotta. Rumi kuoli vuonna 1273 Konyassa ja Şeb-i Arus -nimellä. Kyseisen juhlan nimi tarkoittaa hääjuhlaa, ja englanniksi sen voi sanoa thw Night of The Union. Ajatellaan että tuona kuolinyönä Mevlana Celaleddin-i Rumi pääsi Luojansa yhteyteen ("the Night of the Union when Mevlana was united with his Creator"). Juhlayönä dervissit kokoontuvat Konyaan ja pyörivät / tanssivat perinteisissä asuissa perinteisen seremonian. Myös Istanbulin Aasian puolella nähtiin saman yönä dervissien seremonia.
    hänen muistokseen on Konyan keskustassa isot muistojuhlat 

    Tässä linkki, jota klikkaamalla aukeaa viime vuonna kuvatusta juhlasta otettu Youtube-video. 

    Ja tässä linkki asiasta kertovaan artikkeliin... hups, on viime vuoden juhlista kertova, mutta hyvä. 
    http://www.huffingtonpost.com
    Tässä saman lehden laajempi artikkeli vuodelta 2011
     http://www.huffingtonpost.com/fahad-faruqui/rumi-wedding-night

    Tässä Mevlanan Kulttuuri- ja koulutuskeskuksen sivut ja video http://www.uzmantv.com/konu/mevlevilikte-sema-ve-semazenlik 
    Tuolta löytyy todella paljon tietoa ja videoita yms Rumiin, Mevlanaan ja Sufi-filosofiaan ja opetuksiin liittyen.

    Kansainvälisen Mevlana-säätiön sivut ja asiaa juhlista sekä paljon muustakin, koko ideologiasta  http://mevlana.net/wedding_day.html






    23.10.2014 Kurpitsalamppu


    Käsityötaitoa

    Istuin tänään pitkän aikaa käsityöläisten pajassa. Mies joka pajaa johtaa on tehnyt tuota työtä jo 30 vuotta. Hän on perinteisten kurpitsalamppujen tekijä. Itsensä lisäksi hän työllistää vaimon ja pojan ja palkkaa tarpeen mukaan itselleen töihin muita käsityöläisiä. Tällä miehellä on taiteilijan sydän. Hän tekee sekä perinteisiä malleja että uusia. Tarjolla on kaikkea pienistä tuikkulyhdyistä isoihin runsaastikoristeltuihin kattovalaisimiin saakka. Hän kertoi mm siitä että hänen mielestään tärkeää on luottamus käsityöläisen ja ostajan välillä. siksi hän haluaa että ostajat näkevät tuon lampun tekemisen eri vaiheet ihan konkreettisesti. Hän toivoo että kokonaisuuden näkemisen kautta ostajat ymmärtäisivät että 
    kyseinen tuote ei ole vain halpa pikahutaisu vaan useita työvaiheita vaativa käsityöläisen taidonnäyte. Hän otti esimerkiksi sen että jos lamppua tehdään pitkän aikaa ja viimeisissä vaiheissa tapahtuu jokin virhe niin koko lamppu menee pilalle ja menettää arvonsa. Ja koska lamppu on käsityötä niin se ei ole yhtä suoraviivainen ja täydellinen kuin mitä koneellisen työn tuloksena voisi saada. siinä näkyy oikeasti käsityöläisyyden leima ja tekijänsä käden jälki. Hän oli harmissaan siitä että monissa maissa käsityöläisyyttä ei arvosteta. Kerroin että Suomessa käsityöläisyyden arvostaminen on noussut viime vuosina ja että toivon sen arvostuksen nousevan myös täällä.

    Videoita jotka kertovat ko lampuista ja niiden teosta
    Naapurini tekee näitä lamppuja 30 v kokemuksella ja häneltä niitä voi tilata myös postipakettina kotiin. Lamppujen hinnat ovat 30 - 50 TL koosta ja työläydestä riippuen. Isoimmat ja kauneimmat lamput ovat 200 TL ja niiden valmistamiseksi on käytetty paljon työaikaa, osaamista ja lasihelmiä.





    18.9.2014 Nettikauppoja: kodinkoneita, huonekaluja yms.


    Kofinkoneita, huonekaluja, kodintekstiilejä ja paljon muuta on Turkissa netissä katseltavissa ja tilattavissa mm. näistä osoitteista.

    http://www.esse.com.tr/

     http://www.evmanya.com/

    http://www.evim.net 

    http://www.buyukmagaza.com/ 

    http://www.banioyapimarket.com/ 

     http://www.indirdik.com
    '
    http://www.hepsiburada.com/ 

    http://www.hizlial.com 

    http://www.profilo.com.tr/

    http://www.bernardo.com.tr/

    http://www.tekcarsi.com/




    16.9.2014 Suolakuorista kalaa


    Vajaat pari viikkoa sitten juhlimme erään tuttavan synttäreitäja tuolloin saimme ahaa-elämyksen. Olimme kuulleet suolakuorisesta kalasta, mutta emme olleet maistaneet sitä ja huhujen mukaan se oli herkullista. Päätimme tutustua lähemmin tuohon uuteen tuttavuuteen.

    Kalaa saadaksemme meidän piti tehdä pöytävaraus edellisenä päivänä. Omistaja kertoi että hän hakee henkilöluvun mukaisesti kalahallista sopivan kokoisen ja tarkoitukseen sopivan kalan.


    Kala oli suolakuorrutteen saatuaan ollut uunissa kolme tuntia. Pöytään se tuotiin astiassa jossa suolakuoren ympärille oli aseteltu pieniä suolakekoja jotka paloivat luoden eksoottista tunnelmaa.

    Moni kävi katselemassa että mikä kasa sieltä tuli ja miksi se palaa...













    Kalan "kesyttämisen" ensimmäisessä vaiheessa tarvittiin vasaraa ja puukkoa. Onneksi tuon suolakuoren aukaisijana oli mies joka tietää mitä tekee, jolle aukaisu ei ollut ensimmäinen eikä toinenkaan. Aika kovaa hän näytti naputtelevan ennen kuin suolakuori murtui. Ja kun se murtui niin murtui siististi.






    Kuoren aukaisussa oli parhaimmillaan kaksi miestä, puukko ja vasara. Kuuma höyry tulvahteli kuoren auetessa ja sai miehetkin varomaan nahkaansa.











    Alta kuoriutui höyryävän kuuma, ihanalle tuoksuva kala. Ensimmäinen toiveemme tuossa kohden oli että toivottavasti miehet myös ruotivat kalan eli ettei meidän tarvitse kaivella ruotoja pois. Ja toiveemme kuultiin.








    Tässä vielä lähikuva reilun kilon painoisesta kalastamme. Nimenkin kuulin mutta en todellakaan muista sitä enää. se ei ollut mitään sellaista jonka olisin tuntenut ennestään, joten se meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.













    Tässä kalan ruotija kuumassa puuhassaan. Tämän jälkeen ei jäänyt meille muuta tehtävää kuin syödä ja nauttia. Kala oli maustettu suomalaiseen makuumme sopivasti. sen seurana oli vihanneksia ja uuniperunoita, leipää ja salaattia. Nam. Eri kaloista tulee huomattavastikin eri makuinen lopputulos. Suosittelen maistamaan jos et ole ennen kokeillut.














    16.6.2014 Konaklista kuvin ja sanoin


     Ison ohitustien vieressä Konaklin keskustan kohdalla on mm tällainen kellopylväs, suihkulähteitä ja pieni puistikko joka on nimetty Konaklin kaupungin puistoksi. Puistoa näkyy tuossa takana. Vasemmalla ohitustie ja sen takana isot all-inclusive -hotellit sekä meri. Oikealla Konaklin keskusta ja sen takana vuoristo.
     Kellopylvään lähistöllä on hevospatsaat. Niiden taakse tulee kävelykadut ja Konaklin keskustan tärkein shoppailualue turisteja ajatellen.
     Hevospatsaiden vasemmalla puolella mm ottomaaniajan tyylisiä lamppuja, vesipiippuja, keramiikkaa, turkkilaisia perinnemakeisia ja vaikka mitä muuta pientä kivaa.
     Laukkuja ja kenkiä on monessa paikkaa. Pääosin valikoimat ovat samat mutta aina välillä jossain kaupassa näkyy jokin erityinen yksityiskohta / valinta jota muilla ei ole. Hinnat ovat usein pärstäkertoimen mukaan eli jos näytät rikkaalta niin sinulta vaaditaan enemmän hintaa ostoksistasi. Tarvitsin rantakassin ja sen ostaminen kesti viikon. Vasta sitten löysin kauppiaan joka taistelematta antoi haluamani laukun haluamaani hintaan. Nykyään en jaksa edes tinkiä. Jos hinta ei miellytä niin yksinkertaisesti vaan sanon sen ääneen ja kävelen pois.


    Auringonpaisteessa kuvaaminen oli sikäli haastavaa etten nähnyt mitä kameran näytöllä on, se kun näytti vaan pimeähköltä. Tämänkin suihkulähteen kanssa olisin tehnyt toisen kuvakulman valinnan jos olisin nähnyt mitä kuvaan jää. joka tapauksessa nämä pari vierekkäin olevaa isoa suihkulähteen tapaista olivat kivan näköisiä luonnossa nähtynä.













    Matkalaukkujen suhteen kehitystä on tapahtunut täälläkin. Nyt on kovista, kevyistä ja nelipyöräisistä laukuista vaikka minkä näköisiä ja mallisia. Tässä kuvassa on kokonaisuudesta vaan pieni osa. Nuo lapsille suunnatut pingviinit olivat hellyttäviä :D



    Kellopylväälle päin eli vähän niin kuin taakse päin katsottuna. Useimmat bussikuskit jättävät matkustajat tuonne kellopylvään lähistölle. periaatteessa pysäkkejä on jossain ja useimmissa paikoissa ei. Kuljettajat siis jättävät ihmisiä ihan mihin sattuu. Jos sanot että haluat jäädä tuon ja tuon hotellin kohdalla niin useimmat jättävät ihmisiä bussista ulos vaikka 100 metrin välein pysähtyen. 
     Konaklin keskustan isoin moskeija päiväaikaan kuvattuna. Se aiemmin nettiin laitettu vihreä iltavalaistuskuva on tästä samasta moskeijasta. sisälle en ole voinut mennä kun en ole muistanut ottaa kaupungille lähtiessä mukaani huivia enkä ole sitä varten viitsinyt ostaa uuttakaan. Kyllä se vielä joskus muistuu mieleen.
    Kun olen kävellyt basaarin läpi niin joko soitan hotellin kuljetuspalvelun paikalle tai kävelen ylämäkeen seuraavat pari kilometria. Tänään kävelin hotellille siksi kun halusin valokuvia. Ilman lämpötila oli noin 32-35 astetta ja tiesin että noinkin pienen ylämäkikävelyn jälkeen olen väsynyt.

    Joudun lisäämään kuvat osissa, sillä Bloggeri ei jostain syystä suostunut lataamaan tämän enempiä kuvia kerrallaan.... ja kuvia on kokonaisuudessaan 68 jos laitan kaikki... tulee siis muutama "uudelleenpäivitys".







     Eräs pikkukauppa + asuintalo matkan alkupäästä, Konaklin keskustasta ihan tien viereltä.
    Tässä maanviljelijöiden pikkuisia kuorma-autoja. Toinen parkkeerattuna tien viereen, tavallaan ajokaistalle. se on ollut siinä joka päivä myymässä vesimelonia, hunajamelonia, jotain muutakin melonia ja mm tomaatteja. tuo toisen kuorma-auton kuljettaja asioi tässä "auto-marketissa" ja parkkeerasi samalla keskelle ajoväylää ostostensa ajaksi. se on täällä tapana eikä se tunnu haittaavan ketään muuta kuin takana jonottavaa.










    Naistenvaatevalikoimaa vaateliikkeessä jossa enimmäkseen asioivat paikalliset naiset. Toki tuolla on noita salvareita, siis löysiä ja vilpoisia pussihousuja joita joku kerta vielä käyn tutkimassa tarkemmin. Tuolta löytyy myös täyspitkiä hameita niille jotka niitä kaipaavat. Myös täyspitkiä turkkilaistyylisiä takkeja, huiveja jne.




    Kauppa on kiinni kun on pyhäpäivä ja tavarat ovat silti ulkona. Täällä niihin ei koske kukaan. Paikalliset antavat niiden olla täysin rauhassa. Vain turistit tai muualta kaukaa tulleet hieman "vinksahtaneet" varastelevat tai tuhoavat toisten omaisuutta. peruskonaklilainen ei sitä tee.
    Kun olin kävellyt sen edellisen kuvaamani tienpätkän niin seuraavaksi on vuorossa tämä...










     Turkkilaiset rakastavat muovisia ja kankaisia tekokukkia. Näitä ihmisen korkuisia kukka-asetelmia arvostetaan enemmän kuin jaksan edes käsittää. Paljon mieluummin ottaisin oikeita kukkia. Tuo kuva on erään kylpyhuonetarvikkeita myyvän liikkeen ikkunasta.
    Tämän talon ulkopinta on päällystetty pienillä mosaiikkilaatoilla. Pinta on hieno sekä läheltä että kaukaa katsottuna mutta on siinä ollut työ!













     Kaupunkiosuus alkaa väistyä ja maaseutumainen osuus alkaa. Tienpientareet rehottavat heinän ja erilaisten kasvien sekä roskien kirjoa. Monin paikoin on tuollaisia käsin valettuja ja koottuja muurattuja kiviaitoja. Paikka paikoin ne ovat pinta-alallisesti tosi isoja.
    Ja tieno jatkuu tuonne vasemmalle, siinä on seuraava etappi. Jos oikein tarkasti katsoo niin siellä vuorenrinteessä siintää Terrace residences hotelli... matkaa on vielä ja nyt vasta alkaa pahin nousu.












     seuraava tienpätkä...
    ja taivalta taaksepäin katsoessa näyttää nyt tältä. mikä tuon valkoisen auton merkki on? Meillä Suomessa ei käsittääkseni ole tuollaisia...









    Seuraavalla tieosuudella nousu on aiempaa paljon suurempaa, varsinainen jalkakäytävä loppuu, kävelypientareet on, ja tienvarsikasvustot rehottavat entistä enemmän.













    Tien vieressä on roskienjättöpaikka, komposti ja kasvimaa josta törröttää tukikeppejä. Yritin painaa mieleeni mitä kasveja siellä oli, jos oikein tunnistin, mutta kun en enää muista. Ei tule yhtään mitään mieleen.













    Ko talon jälkeen seuraavalla pihalla ja tienreunalla kasvoi paprikapensaita tai chilipensaita.










    kohde on jossain tuolla mäen takana, jossain. Tässä vaiheessa ajattelin taas olevani vähän hölmö kun kävelen tuolla ja hikoilen kuin saunassa. alkoi tehdä mieli juotavaa mutta sitähän ei ollut mukana. joten ei kun marssia mäkeä ylös.











     Vähän tarkempi kuva äskeisestä kohdin, kohti määränpäätä.
    Ja tien oikealla puolella kasvihuoneiden ja peltojen sekä kerrostalojen keskellä yksi pienistä moskeijoista.














    Samasta paikasta taaksepäin katsoen. Tuolla kaukana siintää meri :))  eikä se oikeastaan ole edes kaukana mutta täältä katsoen näyttää siltä.













    Kasvihuoneiden edestä itään yksi sivutie. Tien päässä näkyi tosi jyrkkä nousu seuraavalle tielle, mutta se ei näy kuvassa. Vasemmalla jkasvihuoneet ja moskeija.

    tämä kuvien lisäämisen edestakainen veivaaminen on epämiellyttävää. Bloggeri lataa, ei lataa, lataa... ja olen sulkenut ohjelmaa ja siivonnut konetta välillä yms mutta ei taaskaan hyväksynyt lisää latauksia...









    Tien vierellä sijaitsevan kasvihuoneyrittäjän Dodge-kuormuri, joidenkin vuosikymmenten takainen.
















    Näkymää taipaleelle taaksepäin, rinnettä alas. Viereisessä kasvihuoneessa kasvatettiin juuri nyt kurkkuja.








    Heti kasvihuoneiden jälkeen on kahta puolen tietä marmorilaattavarastoja. Uusia rakenteilla olevia kerrostaloja on joka puolella, ja paljon. Niistä myydään huoneistoja sekä turisteille että paikallisille. Konaklikin laajenee kovaa vauhtia, niin kuin Alanyakin.







    jonkin verran eteenpäin käveltyä tuli taas otettua kuvaa taaksepäin, rinnettä alas.











    Ja samasta paikkaa mutta enemmän zoomattu kohti merta.










    Paikallinen ei-niin-köyhän perheen omakotitalo. Tiilestä ja betonista tehty laatikon mallinen. Tämä näytti olevan kaksikerroksinen ja kolmantena tuo kattokerros joka on usein myös aktiivikäytössä.









    Seuraava osuus kävelytaivalta












    kävelyosuudella tuli vastaan mm saha jonka pihalla näkyi sekä upeita tukkipuita että kyllästettyä puutavaraa ja kaikkea siltä väliltä. ja ne kaikki paikalliseen tyyliin taivasalla.







    Niitä harvoja paikallisia jotka tulivat vastaan tuolla vuoren rinteessä. isä ja poika ensin ja sitten pari naista pienine lapsineen. Yleensä vain lapset katsovat kohti, jos uskaltavat, ja aikuiset kääntävät päänsä poispäin. Ja minulla oli ylläni tuosta +35 asteesta huolimatta pitkälahkeiset farkut ja T-paita. silti monet naiset ajattelevat minun olevan häpeällisen vähäpukeinen. Heillä itsellään on paita ja pitkä hame sekä niiden päällä nilkkoihin asti ulottuva pitkähihainen takki sekä tietysti huivi.






    Tässä kohden voin jo nähdä määränpääni eli hotellin viisto katto häämöttää tuolla keskellä kauimpana. tiessä on vielä monta mutkaa ennen perille pääsyä.






    Tieltä talojen välistä oikealle eli vuoristoon päin kuvattua. Tuolla takana laskeutuu laakso huomattavasti tätä tietä alemmas.









    Tien vierellä pieni yksikerroksinen omakotitalo. Pihalla istuskellut nuori nainen meni kiireesti sisälle kun näki minun tulevan taloa kohti. kävelin nimittäin tien piennarta tuosta talon edestä. En kuitenkaan halunnut järkyttää heitä enempää ottamalla valokuvaa niin että he näkevät.






    kuva ei tee oikeutta tuolle kippuraiselle männylle joka oli ottanut paikkansa tien reunasta. Männyn jälkeen rinne laskee jyrkästi alas, kymmeniä metrejä.









    Kylämoskeijan pihaa ja rakennuksia.










    Turkkilaiset roskaavat ympäristöään hävettävän paljon. useilla heistä ei ole minkäänlaista siisteysmoraalia ympäristönsä suhteen. Jätteitä on luonnossa valtavan paljon ja monissa paikoissa.








    Kaupunki tiedottaa asukkailleen noiden puhelin- ja sähköpylväissä olevien kaiuttimien kautta. Siellä naisääni toistelee asioita harva se päivä. itse en saa mitään selvää kuulutuksista. Ja yleensä nimenomaan naisten puheesta on vaikea saada selvää. He eivät kykene ymmärtämään mitä on selkeä puhuminen yms. Yleensa naisten tietotaso ja koulutustaso on täällä heikko. Taisin mainita aiemminkin että vasta julkaistun laajahkon tutkimuksen mukaan nuorten tietämys täällä Turkissa oli matalampaa kuin missään Euroopan maassa. Ja kun siihen lisätään vielä se että naiset eivät aina käy edes peruskoulua tai käy sitä loppuun, niin kyllähän se jälkensä jättää. Onneksi poikkeuksiakin on.





    Välillä taas näkymää vasemmalle eli kohti merta ja monien, monien kasvihuoneiden yli.








    Aivan hotellin lähistöllä on pieni paikallinen kyläkauppa. Kauppias ja hänen poikansa ovat ystävällisiä ja palvelevat mielellään. Valikoima on riittävä vaikka kauppa on tosi pieni, kioskimainen. ja ne hinnat! Hinnat ovat aitoja turkkilaisia hintoja ja ne ovat hyllyjen reunoissa nähtävillä :))

    Tässä marketissa 5 litran vesipullo maksaa puolet siitä mitä hotellin marketissa litran vesipullo. Eilen ostin tästä merketista kassillisen ruokatavaraa samalla hintaa kuin hotellilta kaksi litran vesipulloa.








    Tässä marketti vielä ulkoa kuvattuna.










    Kauppaa vastapäätä oleva omakotitalo. Omakotitalon takana rinne laskee useita kymmeniä metrejä alas kasvihuoneiden täyttämään laaksoon. heillä on hieno meripanoraamanäkymä.







    Viimeiset sadat metrin hotellille...
















    Tästä betonitasanteesta puhuin aiemmin... tänään tajusin että se on erään omakotitalon katto. Talo on tuolla "piilossa". Tuosta näkee hyvin paikallisen kattorakentamisen. se on tasainen ja käsittelemätön betonilaatta josta saattaa törröttää ties mitä harjateräksiä. Täällä sataa talviaikaan paljon joten kuivina nuo talot eivät pysy. Ja vaikka olisi pieni talo niin lautasantenni pitää olla... mm jalkapallon takia. Turkkilaiset on fanaattisia jalkapallon katsojia.



    Hotellin ja omakotitalon rinteen välistä näkymää hotellin taakse eli vuoristoon päin.




















    Tässä muutama teksti siirrettynä toisesta blogistani tänne. Jatkossa päivitän vain tätä sivustoa, ja vanha jää sellaiseksi kuin se nyt on.




    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Kiitos kommentistasi. Mikäli kommenttisi ei sisällä vihapuhetta, se julkaistaan tarkastamisen jälkeen.