Näytetään tekstit, joissa on tunniste turkkilainen muoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turkkilainen muoti. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. syyskuuta 2018

Konyan reissun antia

Konyasta lähtiessä vuoristoa 3.9.2018
Lähdin Konyaan monesta eri syystä, pääasiassa saadakseni ajatuksille vaihtelua, purkaakseni stressiä ja löytääkseni vastauksen pariin askarruttavaan kysymykseen. Vastauksia hain siis itseltäni, sillä en oikein osannut päättää. En oikein tiennyt missä mennään. Siksi tarvitsin etäisyyttä arkeen, ja ihan uusia kokemuksia ei niin tutussa ympäristössä. 

Konya yllätti. Se on muuttunut. Itse asiassa koko reissu yllätti. Minäkin olen muuttunut edellisen 2015 Konyassa käynnin jälkeen. 2015 olin koko ajan paikallisen opastuksessa ja ohjauksessa, myös kuljetuksessa. Tällä kertaa oli reissussa täysin yksin, ja liikuin pääasiassa julkisilla kulkuneuvoilla ja keskustan kortteleissa myös kävellen. Tällä reissulla tuli nähtyä ihan erilainen Konya kuin mitä aiemmin olin nähnyt, vaikka hotelli olikin vain 300 m päässä edellisellä kerralla käyttämästäni hotellista.


Bussin perusvarusteena taulutietokoneet
Ensinnäkin matkasta. Kannattaa ehdottomasti matkustaa päivällä, niin voi katsella kuinka maisemat vaihtuvat tällä välillä ihan äärilaidasta toiseen. Kasvillisuus- ja ilmastovyöhykkeet vaihtelevat tosi paljon. Saa siirtyä trooppisesta äärimmäisen kuivaan vuoristoilmastoon, rehevästä tosi karuun. Matkalla näkyy niin miljoonakaupunkielämää, pikkukaupunkielämää kuin vaikeissa oloissa asuvan vuoristokyläläisenkin elinolosuhteita. Bussin ikkunasta näkyy laiduntavia lehmiä, vuohia, kurpitsapltoja ja muita maanviljelysalueita. Konyaan tullessa näkyy varallisuuden molemmat ääripäät.


Metsäpalon jäljiltä eloon heräävää aluetta
Kerjäläiset olivat yksi niistä asioista, joihin oli vaikea suhtautua. Ts. en oikein tiennyt miten suhtautuisin. Mevlanan alueella ja lähikortteleissa kerjäläiset toki tunnistivat minut turistiksi. Osa tuli ihan hihaan kiinni, osa puhui hiljaa ja anelevasti, osa suorastaan huusi. Näyttää siltä, että lapsia käytetään kerjaamisessä hyväksi. Konyassa vastaan tuli useampi kerjäävä lapsi. Oletan, että he olivat aikuisen lähettämänä ja pakottamana kerjäämässä. Turkissa on hyvä sosiaaliturva, samarakenteinen kuin Suomessakin, ja joillakin osa-alueilla jopa parempi kuin Suomessa. Siksi oletan, että jokainen perhe, joka haluaa toimia yhteistyössä Turkin valtion kanssa saa tarvitsemaansa apua. Eri asia on ne perheet, jotka eivät halua olla yhteistyössä. Ja tietyillä kansanryhmillä on ihan ammattina kerjääminen (ja taskuvarkaudet).


Vuoristokylä hieman etäämmällä
Toinen, mitä kerjäämisessä käytetään hyväksi, ovat vammaiset ja jollain tavoin poikkeavalta näyttävät ihmiset. Sekin on surkeaa hyväksikäyttöä. Mutta se huuteleva mamma... Olin noin 500 m päässä Mevlana-aukiolta, sinne vievällä kauppakadulla, kun näin ostoskärryjen kanssa istuskelevan vanhemman (pulskan) pariskunnan. Rouva alkoi huudella minulle heti kun minut huutoetäisyydellä näki. Jatkoin matkaa, sillä lihavuus ja ruoan puute eivät asu samassa kehossa samaan aikaan. En uskonut rouvan olevan täysin rahaton ja kerjäämisen armoilla. Kun ohitin hänet ja jatkoin pysähtymättä eteenpäin, niin rouva alkoi suorastaan huutaa. Kun siitä huolimatta jatkoin eteenpäin, niin huuto oli jo raivokasta. Sen verran piti vilkaista taakse että käykö se nainen kimppuun, niin ärhäkkäästi se huusi perääni. No, ei tietenkään käy, ärisee vaan.


Vehreämpi ylätasangon laakso
Ihmiset Konyassa olivat yleensä ottaen ystävällisiä, ja suurin osa neuvoi kun kysyin tietä tai raitiovaunun numeroa tms. Sen lisäksi Konyassa oli turvallisen tuntuista liikkua. Kysyin hotelliltakin, että millaisia nämä pikkukadut tässä ovat, voinko liikkua yksin illalla ja myöhäänkin. Tuon pienen hotellin omistaja itse oli tuolloin respassa, ja hän sanoi, että tuota yhtä, pimeämpää katua lukuunottamatta näillä muilla kaduilla voit liikkua turvallisesti läpi yön, milloin tahansa. Tuon miehen kanssa käydyistä keskusteluista löytyi yksi tärkeimmistä yllätyksistä. Tuolla alueella oli ihan normaalia, että nainenkin voi liikkua yksin, ja myös ilta- ja yöaikaan. Ei tarvitse pelätä, eikä ruokittu pelkoa, vaan päin vastoin rohkaistiin elämään vapaasti ja pelkäämättä. Wau! 


Hautavajoama
Tuo oli vastakohta alanyalaiselle ajattelulle. Täällä paikalliset tuttavaperheet korostavat sitä, miten naisen tulee pelätä yksin liikkumista, etenkin ilta- ja yöaikaan. Täällä näiden tuttavien taholta minullekin korostetaan turvallisia liikkumisaikoja, säädyllisiä liikkumisaikoja, ja pelkäämisen tärkeyttä oman turvallisuuden kannalta. Konyan Mevlanan alueella luottamus ja pelottomuus olivat peruslähtökohtia. Aivan uskomaton fiilis. 

Sen lisäksi Mevlanan alueella ostosten teko oli pääosin miellytävä kokemus. Tämä on ihan mututuntumaa... mututuntuman perusteella alueella on sekä Mevlanan jalanjäljissä kulkevia yrittäjiä että "niitä muita". Mevlanan jalan jäljissä kulkevien yrittäjien marketeissa, puodeissa ja ravintoloissa asioidessa oli rauha asioida, mitään ei tuputettu, hinnat olivat kohdallaan eikä rahasta huijattu. Todella mieluisia kokemuksia, kiitos teille. Isolla bussiasemalla sen sijaan karkkikauppias teki klassisen huijauksen, ja katosi näköpiiristäni. Ostokseni maksoivat 12 TL. Maksoin 50 TL setelillä. Hän antoi 3 TL, ja sanoi "sinä olit täällä vuosi sitten, muistan sinut! Etkö ollutkin?" Hän siis harhautti minut ajattelemaan muuta. Moni muukin kauppias on käyttänyt tuota samaa harhautuskikkaa minulle sekä Alanyassa että Antalyassa.


Vuoristokylä tien varrella
Kun siinä edelleen seisoin käsi ojossa, niin hän kaivoi taskustaan 5 TL, kuin vastaten 20 TL rahaan. Otin sen ja kävelin läheiseen kahvolan pöytään, ja siinä istuutuessani tajusin että 12 TL sijaan maksoin karkeista 42 TL. Sen jälkeen kyseisestä miehestä ei näkynyt vilaustakaan ennen kuin bussini lähti. Mutta en ole katkera. Ajattelen että elämä antaa hänelle sen teon takaisin, eli paha saa aina palkkansa, ennemmin tai myöhemmin. Itse asiassa täällä ajatellaan, että sen minkä varastat toiselta ottaa elämä/kohtalo/Jumala sinulta kolminkertaisesti takaisin. Totesin vain, että olin tyhmä ja huijattavissa, ja että enpä toiste osta tuolta mieheltä. Mutta siis Mevlanan alueella ja keskustassa oli ihan toinen meininki, rehellistä kaupantekoa.


Tienvarren vuoristokylää tämäkin
Konya yllätti myös muodikkailla vaatteillaan, ja muodikkaasti ja vapaasti pukeutuneine ihmisineen. Vaatekauppoja oli laidasta laitaan, ja monista löytyi vaatteita, joita en Alanyassa ole nähnyt. Siellä oli sellaisten ketjuliikkeiden vaatekauppoja, joita ei (vielä) ole Alanyassa. Ja en muista milloin viimeksi olisin ostanut itselleni noin monta sopivaa ja mieluista vaatekappaletta yhdellä reissulla. Alanyasta on vaikea löytää sopivan kokoisia, kun useilla kaupoilla on vain liian pieniä vaatteita. Tuolla ei ollut mitään ongelmaa sen suhteen. Kyllä löytyi 😅  .

Juu, ja vastauksiakin löytyi niihin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Rentoutuminenkin pääsi alkuun. Erittäin hyvä ja kannattava reissu siis. Suosittelen Konyaan tutustumista, jos et siellä ole käynyt ihan lähimpään pariin vuoteen. Niin, ja se Trooppinen Perhospuisto lähellä bussiasemaa on suljettu maanantaisin. Siksi se jäi minulta näkemättä. Sekin on yksi hyvä syy palata Konyaan vaikkapa jo tulevan talven aikana.  

KAikki nämä kuvat on otettu liikkuvasta bussista, matkan aikana ja ikkunan läpi.

PS. Ei muuten tullut se Bekon takuuhuoltomies tänäänkään, vaikka Bekon isompi taho niin vakuutteli. 

perjantai 1. toukokuuta 2015

Kuinka pukeutua kuin turkkilainen nainen?

Viime syksynä minulta kyseltiin jälleen huivinsidontaohjeita ja pukeutumisohjeita. Taustalla
niissä oli tilanteita, joissa länsimainen nainen menee vierailulle konservatiiviselle alueelle ja miesystävänsä kotiin. Nämä kysyjät halusivat sopeutua joukkoon, eli he halusivat olla herättämättä erityistä huomiota poikkeavalla tai loukkaavalla pukeutumisellaan. Konservatiivisilla Turkin alueilla länsimainen pukeutuminen koetaan poikkeavaksi ja isäntäväkeä loukkaavaksi, jopa huomiohakuiseksikin. Siksi oli näiltä naisilta erittäin kohteliasta pyrkiä pukeutumaan tilanteen vaatimalla tavalla. Tuskin kukaan Suomessakaan menee anoppilaan ensimmäistä kertaa samoissa vaatteissa kuin mitä menisi uimarannalle tai yökerhoon. On ihan normaalia valita vaatteet tilanteen mukaan. Ja tässäkin tapauksessa pukeutumishalu lähti naisista itsestään ja kohteliaan käyttäytymisen sekä hyvän ensivaikutelman antamisen halusta.

Tässä alla on linkitettynä muutama video, joissa näet erilaisia tapoja sitoa huivi turkkilaiseen tapaan. Turkkilaiset käyttävät isoa, nelikulmaista, kirjavaa ja liukasta huivia. arkikäytössä varsinkin ei-niin-varakkailla naisilla on puuvillainen, neliönmuotoinen ja kirjava huivi, joka pysyy paikallaan paljon helpommin kuin liukkaat huivit. Tuolloin ei välttämättä käytetä mitään neuloja vaan ainoastaan solmitaan tai "taitellaan" huivi kiinni. Jotta huivista saa kauniin näköisen ja hyvin pysyvän, on sitomiseen olemassa pieniä asiaa helpottavia niksejä. Ensimmäisessä videossa naiset käyttävät nuppineuloja. Osa käyttää niitä arkielämässä. Niiden lisäksi on olemassa erityisiä huivineuloja ja huivisolkia. Itselläni on huivisolkia, koska ne pysyvät paikallaan eivätkä pistä. "Avoin" nuppineula voi liikkua, karata paikaltaan ja pistää.

Tässä muutamia nykyaikaisia sidontamalliohjeita eräältä merkkihuivien valmistajalta

 Tässä videossa on kuvattuna myös pohjustus eli hiusten kiinnittäminen ja alusmyssyn laitto.

Tässä toisen huivivalmistajan video, osa isompaa sarjaa. Muut osat löydät videon viereisestä listasta (Youtubessa).

Tämä video esittelee nopeaan tahtiin 25 erilaista sidontatapaa eri huivityypillä

Tässä videossa ei-turkkilaisia malleja, ja huivineulojen ja -solkien käyttöä

Vielä yksi erilainen näkökulma asiaan, ja kaunis lopputulos.
  
Sitten kaupunkipukeutumista konservatiivisiin tapahtumiin
 
 

Avokasmuotia 
Korkkareita

Ja maaseudulle voi arkipäivänä laittaa pitkähihaisen poolopaidan tai pitkähihaisen neulostakin ja salvarit jalkaan ;)

Iltapukumuotia vapaamielisemmin