Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Lupasit


lupasit viedä merelle
ikimuistoisiin elämyksiin
odotin värikästä puuvenettä
olin pyörtyä kun saavuit
mukanasi pienen pieni kumivene
joka reunalta paikattu
silmissäsi tähtikartta ja
tuhannet innostuksen kipinät
iltahämärän laskeutumisen aikaan
isompiin aaltoihin soutaessa

hengissä edelleen


-Johanna Pollari, s. 9 kirjasta Aurinkoon karannut




Kivistä polkua pitkin
palaan kotiin
ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen.
Näen vain puoliksi sortuneet seinät
tuuleen kadonneen katon.
Miettiessä meni aikaa
enemmän kuin arvasin.
Sinusta ei näy jälkeäkään
eikä meistä.
Istun lähimpään nurkkaukseen
ainoaan pystyyn jääneeseen.
Tunnen kivien lämmön
auringon lempeän hyväilyn jäljiltä.
Sitä odotan suhteeltakin.

-Johanna Pollari, s. 35 kirjasta Aurinkoon karannut




torstai 12. joulukuuta 2019

Ei puutu viikosta vivahteita

Alanyan päivän merivärit sateen tauottua hetkeksi
Maailma on ihmeitä täynnä, eivätkä kevyemmätkään yllätykset lopu. Sain pari viestiä, joissa minua kyseltiin ohjaamaan lastentanssitunteja Helsinkiin tammikuussa. Olimme kuulemma tavanneet 6.12.2019 eräässä Helsingissä järjestetyssä monikulttuurisessa tapahtumassa. Henkilön nimi ja tanssikoulun nimi oli samat kuin minun nimeni ja aiemmin minulla SUomessa ollut tanssikouluni nimi. Hyvin mielenkiintoista. Joku suomalainen esiintyy  Suomessa minuna. Enpä olisi tällaista odottanut. Jos näitä alkaa tulla lisää, niin poliisi-ilmoitushan siitä on tehtävä. Kyse on silloin identiteettivarkaudesta tms.

Olen vakuuttunut siitä, että imurointi on yksi vaarallisimmista kotitöistä, tai ainakin kallein... naura vaan, on se. Usein imuriin sujahtaa jotain sellaista, mikä ei kestä vettä (vesisuodatinimuri) ja joka siis tuhoutuu tai menee pilalle. Jokusen kerran on mennyt myös korvakoru, jota en löydä veden ja muun imuroidun mössön joukosta. Lähes joka kerta jostain tasolta tippuu jokin esine alas, ainoastaan siksi, että imurin johto pudottaa sen. Joskus ne putoavat hajoavat, ja joskus harmittaa enemmän, joskus vähemmän. 


Ilman pilviä tämäkin paiste olisi eri
Eilen putosi taas kerran modeemi, ja tällä kertaa se myös hajosi. Illalla ei hirveästi harmittanut, mutta tänään kyllä. Kun rämmin kaatosateessa kohti bussipysäkkiä, saan matkalla kahdelta rekalta runsaat vesiroiskeet päälleni ja tunnen kuinka kuravesi valuu vyötäröltä alaspäin, niin mietin onko imuri, imurin johto, imuroija vai pistorasioiden asettelija se kenelle kärttyilisin. Vettä tuli niin taivaalta kuin maanpinnaltakin, ja sai keskittyä pysymään hyväntuulisena. Asiaa auttoi huomattavasti se, kun bussikuski hymyili osaaottavaisen näköisenä. Siis oikeasti auttoi. Kiitos hymystä.

Nykyään modeemikin on sellainen itse itsensä hoiteleva, automaattinen pikku laatikko. Töpseli vaan seinään, kaapeli kiinni, ja sehän toimii. Ei tarvittu enää teknikkoa kuten aiemmin. Mutta kallis se modeemi oli, paljon kalliimpi kuin tuo edellinen ja sitä edeltävä. Tarpeellinen kapistus, joten maksoi mitä maksoi, otin mukaani ja teippasin kiinni hyllyyn, josko nyt pysyisi siellä paikallaan. Ja ehkä seuraavalla imuroinnilla muistan varoa, sitä seuraavasta en mene takuuseen...

Ruotsissa ollessani lähetin kustantajalle kirjan verran runoja, ajatelmia ja kuvia. Nyt on ilo sanoa, että Aurinkoon karannut -runokirja on julkaistu tunnelmallisin nelivärikuvin, ja tekstein. Kirjalla on oma FAcebooksivunsa, ja tällä hetkellä se on jo tilattavissa Mediapinnan nettisivuilta ja myös muista nettikirjakaupoista, Ruotsissakin. Esim. adlibris.com ja hakuriville johanna pollari, tulee näkyville kaikki julkaistut. Muutaman kirjakauppaketjut tilaavat sitä myös kivijalkakauppoihinsa, jos sitä käy kysymässä, ja aikanaan se tulee kirjastoihinkin, ainakin niihin, joihin sitä toivotaan. Linkki kirjaan on nettisivunäkymässä tuossa oikealla ylhäällä. KÄnnykkänäkymät ovat niin monenlaisia, etten osaa sanoa mistä se löytyy. Tämän sivuston pitäisi olla kännykkäystävällinen, joten jossain helposti löydettävissä ovat myös nuo kirjalinkit. 


Myrsky toi ikkunaan siipirikon, ulkopuolelle
MInä lähden kokeilemaan saanko kylpyhuoneen kattopaneeleita irti, sillä sähkömies on tulossa, ja kun asunnon omistaja kuuli että kattopaneeleiden päällä saattaa olla kylpyhuoneen ikkunasta tulleita kuolleita tai eläviä ötököitä tai muuta törkyä, niin hän sanoi vain "minä en noihin paneeleihin koske, ei ole minun hommaani, enkä tiedä miten ne saa auki". Koska en kehtaa laittaa sähkömiestä tekemään sitä projektia, niin kokeilen saanko ne auki rikkomatta, niin kuin sähkömies edellisellä kerralla sai. Tai sitten se reunimmainen rikkoutuu... Ikkuna on aina auki, ja katon paneeli on sopivasti siten asetettu, että ikkunasta tuleville ötököille on suora kulkureitti paneelin sisään. Kylpyhuoneen kattolampun juuren kipinöintiäänistä päätellen siellä sisällä on ainakin pari kuollutta ötökkää. Katsotaan millaisia, ja miten isot vauriot kipinöinti teki. Yäkkihommia siis.

Mutta huomenna on perjantai ja tanssipäivä 😍 Kerimoğlu zeybekkikin on jo hallinnassa, ainakin joka toinen kerta. Hieman vielä vaatii treeniä mutta hyvä siitä tulee. Menkäähän tanssimaan ihmiset, se kannattaa.

keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Upea Alanyan talvi alkoi

Alanyaa pieninä yksityiskohtina
Aluksi taas säistä, niin kuin vanhaan Keski-Suomalaiseen smalltalkiin kuuluu, tai ei kuulu, tiedä häntä.  

Eilen illalla tanssitreeneistä kotiin tullessa oli taivaallisen ihana ukkosmyrsky. Taivaan täydeltä salamoi, niin että sysimusta pimeys välkehti ja loi mielenkiintoisia välähdyskuvia myrskyävästä merestä ja pilvimuodostelmista. Jos olisin löytänyt toppatakkini, niin parvekkeellahan minä olisin seissyt ja ihastellut tuota luonnonvoimien näytelmää niin kauan kuin tarkenee, tai kunnes naapuri patistaa sisätiloihin sieltä ulkoa kastumasta ja vilustumasta. No, uni ei ihan heti tullut, sillä mahtavan välkkeen lisäksi jyrähteli ja paukkui niin että tuntuu. Ukkosmyrsky päivällä on upea, mutta yön pimeydessä se on vielä upeampaa seurattavaa.

Myrskyt, sateet ja öiden viileys on jäähdyttänyt asunnon niin tehokkaasti, että kaksi lämmitintä on jo käytössä,
...ja vähän isompina, Punaisen Tornin juurelta
että vanhat luut tarkenee. No, kun sisällä on viileää, vain +21 C, niin tuli vaistomaisesti oletettua että ulkonakin on. Puin sitten ihan kunnolla lämmintä päälle, eli kaksi kerrosta paitoja ja täysvillaisen päällimmäiseksi, ennen kuin lähdin iltapäivällä valokuvauskierrokselle ulos. Bussipysäkille kävellessä oli vielä ihan ok olo, mutta bussissa olikin sisälämpötila +28 C, eikä näitä paitakerroksia noin vaan voi vähentää. Kun vielä pysähdyin rannalla juttelemaan tutulle suurlähettiläsparille, ja siinä vierähti aikaa, niin olo oli kuin saunassa. Vähempikin olisi riittänyt, esim se toppatakki, jos olisin sen löytänyt. Se muuten löytyi myöhemmin, puhelinkeskustelun aikana, ja Suomesta.


Kun ei kuvattu ulkona, harjoitellaan sisällä
Niin, en tiedä mikä iski, kuumuus vai muuten vaan ajatussolmu, sillä kotiin tullessa huomasin, että en ole ottanut kuvan kuvaa. Ei ainuttakaan valokuvaa 😶vaikka olin yli kaksi tuntia sitä varten kaupungilla... heh hee. Huomenna uudestaan ulos, ja kamera käteen. Tosi moni näkyi tähtäilevän kameransa kanssa erilaisia kohteita rannan läheisyydessä. Toivottavasti lähettävät otoksiaan kuvakisaan, se kun on vielä kolme päivää avoinna. Tosin huominen lienee ainoa aurinkoinen päivä, sillä perjantaille ja lauantaille on ennustettu pilvisiä päiviä ja kunnon sateita. Ihan kaiken varalta selasin vanhoja kuviani, ja kas, eipä siellä monta lähetyskelpoista ole, kun lukee osallistumisehdot riittävän tarkasti.

Parit kyselyt on tullut kirjoistani, niistä joita ei ole vieläkään julkaistu mutta joista olen jo aiemminkin puhunut. Tilanne on nyt se, että odotan / odotamme kunnes minulla on työlupa Turkkiin, ja siinä vaiheessa tulee ulos useampikin kirja turkkilaisen kustantajan kautta. Ne tulevat nettimyyntiin, niitä toimitetaan Suomeenkin, ja minunkin kauttani niitä tulee saamaan. Kirjoista ainakin pari uutta tulee ulos suomenkielisinä, ja aiemmin julkaistut runot tulevat niiden nykyisten sopimusten loppumisen jälkeen ulos yhtenä suomenkielisenä kirjana. Sen lisäksi kolmesta runokirjastani tulee ulos kaksi turkinkielistä runokirjaa. Niitä siis yhdistellään, ja joitakin vahvasti kulttuurisidonnaisia runoja pudotetaan kokonaan pois. Vuosi 2020 on sellainen vuosi, että ininun on jo aikakin täyttää työluvan saannin viimeinenkin ehto. Asetanko paineita itselleni -kyllä!

No-mut-ku-no-sit-ku-no-ei-nyt-just
Tämänkin ruusupuskan tekee sen kaikki ruusut
Arvoisa tuttavapiiri, niin vanhat kuin uudetkin tuttavat. Taas on teissä monessa havaittavissa tätä kieliopintojen välttelyä, laistamista, vähättelyä ja ties mitä. Parasta mitä voit itse itsellesi maahanmuuttajana tehdä on opetella paikallinen kieli. Se on avain kaikkeen. Älä jää turistin tasolle, ole enemmän. Niin, tuonne Alanya-faktaa -välilehdelle päivitin tänään asiaa väkiluvusta ja täällä asuvien ulkomaalaisten = uusien alanyalaisten määristä. Ja siellä on myös linkki Hürriyet-sanomalehden ko asioista kertovaan artikkeliin, jossa on tosi paljon edustavia kuvia Alanyankaipuisiin fiilistelyhetkiin.

Vain pari lausetta miesasioista. Tiistai-iltana sain kutsun erään ryhmän tapaamiseen, tavallaan tuttuja. Ja siellä kesken kaiken poltin tulikuumalla teellä suutani, kun tajusin, että eräs henkilö on minusta mustasukkainen. Istuin juuri tasan siinä mihin minut ohjattiin ja pyydettiin, ja se herätti tuon kyseisen ihmisen reaktion lisäksi hämmennystä muissakin. Positiivista hämmennystä. Tuo on mukava ja ystävällinen ryhmä, ja jokaista meitä yhdistää eräs tietty asia, joka on itse asiassa aika montakin asiaa. Tästä yhdistävästä asiasta olen innoissani, ja puhun aikanaan kun aika on kypsä. Ellen sitten repeä sitä ennen ja kerro kaikkea... mutta siis miesasioista, no, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Olisipa omalla tavallaan iso järkytys, jos tuo ihminen tekisikin jotain asian eteen, eikä pelkästään jättäisi asiaa ajattelun tasolle. Iso järkytys siksi, että kerrankin olisi tilanne, jossa on kaksi kovin samanlaista ihmistä, useilla samoilla harrastuksilla ja samanlaisella arvopohjalla varustettua. Mutta jääräpäisesti, minä en tee aloitetta. Se on miehen asia. Hyvin mielenkiintoista.

Olkaahan ihmisiksi, ihmisinä toisillenne ja lämpönäkin. 

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Nainen, kaunis kukkanen

Alanyan ihanat värit auringon laskiessa 15.10.2019
On ihanaa olla nainen.

Voi huoletta olla juuri sellainen kuin on, eikä tarvitse olla paras, rikkain ja osaavin mies kovassa bisnesmaailmassa.

On ihanaa olla nainen.
Voi mennä ja tulla juuri sen näköisenä kuin huvittaa, vaatteita ja tyylejä vaihdellen. Välillä voi näyttää suosta revityltä, halutessaan voi olla viimeisen päälle chic, ja välillä hurmaava ihan missä tahansa asussa.

On ihanaa olla nainen, 
äiti, puoliso, rakas, osa perhettä ja sukua, toisinaan kavereiden kesken ja joskus yksinäisyydestä nauttien. Voi olla sitä mitä jaksaa ja haluaa, sitä mikä kutsuu ja kutittaa.

Olla ihanainen, ihana nainen
on parasta mitä voi itselleen tehdä. Kun itse rakastaa itseään joka mutkassa ja kurvissa, koroilla ja ilman, ihan reunasta reunaan niin myötä kuin vastamäessäkin, on vapaa olemaan juuri sitä mitä on. On vapaa olemaan ihana nainen.

On ihanaa olla nauravainen nainen,
nauttia naisen logiikalla elämästä, ottaa aurinkoa kynttilänvalossa sateen hämärtäessä ja ilostuttaa pelkällä läsnäolollaan, ainakin lemmikkikissaa.
Tässä on hyvä olla

~  ~ ~  


Minulla on kirjoitustehtävä, johon haluan kuulla ehdotuksesi. 

Kirjoitan novellia, jonka aiheena on 

  • Rakkaustarina Alanyasta, suomalainen eronnut nainen ja turkkilainen vapaa mies. 
Kyseessä on onnellinen, romantiikkaa tihkuva tarina, jonka tapahtumapaikat ovat eri puolilla Alanyaa (/Turkkia), siis ihan oikeita, konkreettisia paikkoja, joilla on jotakin annettavaa. Paikkoja, joilla on luonnetta ja voimaa; jotka voivat sekä yllättää että olla yllättämättä.


Voisitko listata tuohon kommentteihin ainakin pari paikkaa, joihin haluat että vien tarinan henkilöitä. Kiitos. Kommenteissa on normaali valvontaprotokolla, ja kaikki asiaan liittyvät ja muutenkin tavalliset kommentit tulevat kyllä näkyviin. Jos kirjoittamani novelli jää heikoksi, tai epäyhtenäiseksi tms, niin jaan sen blogissa joka tapauksessa. Jos saan sen pysymään kasassa ja kutkuttamaan alusta loppuun, tai ainakin suurimman osan matkaa, niin se tulee painotuotteena saataville. Runko on jo pitkälle kasattu, henkilöt ja monta muuta asiaa synnytetty, mutta tapahtumapaikkoihin voi vielä päästä vaikuttamaan.

Mikähän on tarina tämän muraalin takana?
Niin, ollaan siinä pisteessä että sukan kutominen loppuu nyt. Jo edellisen sukkaparin aikaan aloin kaivata kirjoittamista, siis suorastaan Kaivata. Ja se on hyvä se. Neulominen teki tehtävänsä. Ruotsissa aloitettu Dream Project jatkuu nyt lämmin nauru ja tunteiden palo silmissä. Osansa asiaan tekee myös se kesäinen vetoni, että jos juniori tekee lopputyönsä joulukuuhun mennessä, niin minä kirjoitan kokonaisen novellin julkaisukuntoon. Juu, näyttää siltä että juniori lopultakin tekee lopputyönsä. Eh he hee, apuva ja Jipii! Saan siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tuon loppuun. Eräät teistä ovat lukeneet "Miehenkäyttöoppaan" alkua... Tämä on tavallaan sitä tarinaa, mutta eräänlainen esipuhe sille.

Sitten vielä päivän isot ilon aiheet. Istuin bussissa matkalla tanssitunneille, kun pysäkiltä nousi kaksi vanhempaa, pyöreää naista bussiin. Molemmat olivat taatusti vanhempia kuin minä, kukka-salvarihousuisia ja huivipäisiä ja hyvin eloisia ja iloisia. Toinen istuutui saman ikäiseltä näyttävän miehen viereen ja toinen käytävän toiselle puolelle yhden istuttavalle paikalla. Rouva, joka istui miehen viereen oli kohtalaisen kovaääninen ja jäätävän suorapuheinen. Kun hänen puheensa hiipi vähitellen tajuntaani, aloin hymyssä suin tarkastella rouvaa ikään kuin henkilöhahmoideoita hakien.

Nainen , kaunis kukkanen
Sain ilokseni selkeän ja suoran oppitunnin siitä, kuinka vanhempi nainen hankkii itselleen miehen. Rouvalla ei ollut sormissaan mitään sormuksia, ei myöskään vihkisormuksia, ja hänen puheensa ja käyttäytymisensä tukivat olettamaa että hän oli jäänyt leskeksi. Opin oikeasti yhden näkökulman lisää siihen miten itselle otetaan hyvä mies. Siis otetaan, heti kun havaitaan sopiva, eikä kursailla tai estoilla kysymysten kanssa, ei sen enempää ehdotusten kanssa. Tavoite selkeänä aktiivisesti maalia kohden kops.

Voitko uskoa, bussista poistui hymyileviä ihmisiä. Ei ollut jurottavia eikä masentuneen näköisiä. Hymy tai hekotus oli kasvoilla kanssamatkustajilla kun ovi avautui ja he poistuivat jatkamaan päiväänsä. Kohteena olleen miehen ilmeitä en nähnyt, enkä elekieltäkään. Hän kun oli sopivasti rouvan ja seinän välissä. Rouva teki tosi monta ihmistä hymyileväksi, soi iloa ja onnellisuutta muillekin kuin itselleen. Päivän hyvä työ. Ja hän kyllä edisti asiaansakin. Minä en ikipäivänä pystyisi tuohon. Olen liian estoinen edelleen, mutta onnellinen sellainen.

tiistai 24. syyskuuta 2019

Riikinkukon kanssa kasvokkain

Alanyan 2. Kirjamessut, antina kassillinen kirjoja
Aamun rauhallisen ja pitkän kaavan mukaisen kropan herättelyn, teelitran ja tuplakahvin jälkeen olin lopulta valmis lähtemään ulos. Kun ei ole pakko kiiruhtaa mihinkään, niin voi antaa kropan päättää tahdista ja määrästä. Kaiken aikatauluttamisen jälkeen tuntuu ruhtinaallisen etuoikeutetulta ja tarpeelliselta ottaa omaa aikaa ja rentoutua.

Alanyan Kulttuurikeskuksella on sunnuntaihin saakka Kirjamessut, jonne on tullut useiden kustantamoiden edustajia, kirjailijoita ja lelu- ja pelimyyjiäkin tuomaan tarjolle mitä moninaisinta valikoimaa. 
Alanyalaistenkin kirjailijoiden teoksia mukana

Olin positiivisesti yllättynyt kustantamoiden määrästä. Olin ennen tuloani jo päättänyt ostaa muutaman kirjan, koska lukeminen tekee hyvää niin yleissivistykselle kuin esim. turkinkielen taidollekin. Lisäksi olin päättänyt antaa oman tukeni kirjailijoille ja kustantajille, mitenkäs muuten kuin kirjoja ostamalla.

Ainakin yksi messuilla olevista kustantamoista on alanyalainen. Heidän pöydästään poimin alanyalaisten kirjailijoiden kirjoja. Sen lisäksi muistin viime vuodelta erään kirjailijan, ja hänenkin kirjansa lähti mukaan. Eräs nainen oli tosi taitava myyjä, ja puhui minut ympäri. Häneltä ostin yhden sijasta 3 kirjaa. Sitten oli sellaisiakin myyjiä, jotka eivät aktiivisesti myyneet, mutta ostin silti koska juuri heidän pöydässään oli sellaisia kirjoja, joista en saanut silmiäni irti. Siis sellaisia joita olin lähtenyt tavoittelemaankin.

Edelleenkin ostin tarinakirjoja, joista osa on lapsille ja nuorille suunnattuja. Näistä osa on kansanperinteenä sukupolvelta toiselle kulkeneita opettavaisia tarinoita, joita on kerrottu jo vuosisatojen ajan, ja osa on uusia. Aika moni kirjoista sisältää tavalla tai toisella Turkkiin liittyvää kulttuuri- tai henkilöhistoriaa. On siellä jokunen novelli, runokirjoja ja romaanikin mukana. Ja näiden lukemisessa menee koko seuraava vuosi, jos tavalliseen tahtiin lukee. Ehkä. Ei sitä tiedä, jos iso innostus iskee. Silloin lukee helposti kirjan päivässä. Toki vieraalla kielellä kirjoitetun kirjan ymmärtävä lukeminen on hitaanpaa, kuin jos lukisi omalla äidinkielellä kirjoitettua kirjaa.

Kulttuuritalolta ulos tullessa en ollut uskoa silmiäni. Edessäni jalkakäytävällä tepasteli jotain sinistä. Riikinkukko! Tarkemmin katsottuna Herra Riikinkukko, sillä kun nostin kameran ja tähtäsin sitä, niin se alkoi kävellä päättäväisesti ja hieman uhmaavan näköisenä suoraan minua kohti. Hetken jo mietin että tuleeko se päälle, pitääkö kamera laskea alas. Kun se oli ihan edessä, laitoin kaiken varalta kameran kiireesti pois, ja kukko käveli muutaman sentin päästä ohitseni suoraan ajotielle. Se oli ilmeisesti tullut ulos Kulttuuritalon päädyssä sijaitsevan museon pihalta, jossa asustelee useampikin riikinkukko rouvineen. Ja todennäköisesti se on tottunut ihmisiin eikä siksi aristele. Tosi kaunis lintu, vaikka "iso pyrstö ei nyt ollutkaan mukana": Olisikohan nuori vielä. 

Ollaanpa kukin tahoillamme kauniita, lukuintoisia ja hyväsydämisiä ihmisiä ainakin päivän tai pari :) .

tiistai 6. elokuuta 2019

Kokemuksiä, elämyksiä ja yllätyksiä

Tämän seikkailun loppupää on jo näkyvissä
Muutama päivä vielä, vain muutama, sanon itselleni. Ihan ei pidä paikkaansa, sillä kuukausi on vielä edessä tätä Ruotsin jaksoa. Katsoin taas tänään mahdollisuuksia vaihtaa paluulento aikaisemmaksi, tai ostaa ihan uusi lento, mutta ehkä pitäydyn alkuperäisessä lennossa. Ehkä. Kun kaksi tänne tuloa edeltävää päivää oli vahva intuitio siitä, että tänne ei missään nimessä pitäisi tulla, niin sitä intuitiota olisi kannattanut kuunnella. Miksi en kuunnellut?

Elämä Ruotsissa on yllättänyt lähes kaikilla osa-alueilla. MIkään ei mennyt niin kuin ennalta oletin, siis asumisen, puhelimen, työskentelyn ja palkan osalta. Ei mikään. Ihan hukkaan ja harakoille tämä reissu ei silti ole mennyt, sillä elämyksiä ja kokemuksia on kertynyt kuorma-autollinen, ja niistä tulee monta blogikirjoitusta syyskuusta alkaen. Ja kaiken lisäksi kirjaprojekti on edennyt hyvää vauhtia, tosin siihen on nyt opastusta ja kirittäjäkin. Tämän kirjan aihe on Alanyaan sijoittuva rakkaustarina, ja siksi se täällä kylmässä ja sateessa hyvin eteneekin. 


Kaukaa tulleita nämäkin ...
Pari tuttavaa vitsaili ennalta, että kohtaat kuitenkin siellä jonkun sellaisen joka vie jalat alta ja jäät loppuelämäksesi Ruotsiin. Ehei, ei mitään sinne päinkään. Alanyan ikävä on vaan vahvistunut. Voi olla että tulen tänne jonnekin takaisin töihin ensi vuonna, jos on takeita paremmista asuinoloista yms, ja jos saan tultua kotiin niin, etten tuo täältä luteita mukanani. Jos yksikin lude tulee täältä mukaani ja levittää sukuaan Alanyan asuntooni, niin ruotsalaiset saavat takuuvarmasti hoitaa vanhuksensa ja sairaansa jatkossa ihan ilman minun apuani.

Täällä ollessa on ollut hyviä päiviä, kauniita maisemia, unohtumattomia kokemuksia ja mielenkiintoisia kohtaamisia monenlaisten ihmisten kanssa. Lisäksi työ on paljon kevyempää ja inhimillisempää kuin Suomessa vastaavissa paikoissa. Kerron Ruotsissa työskentelystä, tänne pääsystä ja käytännön asioiden hoitamisesta aihepiiri kerrallaan tuolla Ruotsin työt -välilehden teksteissä, ja alan kirjoittaa niitä heti kotiin palattuani. Siihen asti kerään vielä kokemuksia, elämyksiä ja yllätyksiä. Niistä tämä jakso on tehty. Nähdään pian :D

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Minkäs seepra raidoilleen mahtaa

Loma on tehnyt tehtävänsä, ja blogi-inspiraatiokin on taas löytynyt. Edessä on kuitenkin vielä eräs pidempi työreissu Euroopan puolelle, ja kun sieltä palaan, niin jälkeen jatketaan juttuja ja tarinoita, infoa ja inspiraatiota. Appelsiinipuun alta. Alla oleva runo löytyy uusimmasta kirjasta, joka on vielä painomatkalla.







tiistai 26. helmikuuta 2019

Etelää kohti 😍

Alanyan ranta kutsuu <3
Postilta tuli jokin aika sitten kännykkään ilmoitus, että uusi oleskelulupa on saapunut😍. Jee! On taas yksi vuosi "paketissa". Lähtiessä tuota tietoa ei vielä ollut, ja poistuin maasta ensimmäistä kertaa mukanani pelkkä leimattu paperilappunen. Jännä nähdä onnistuuko maahan paluu tuon paperin kanssa yhtä helposti kuin virallisen oleskeluluvankin kanssa. Toivottavasti. Kohta sekin tiedetään. Niin, Suomen jakso on taas tältä erää ohi, ja on paluu Alanyan arkeen.

Ehkä omituisin asia mitä matkalaukusta löytyy, on saparokoukut. En löytänyt niitä Alanyasta. Etsin tuollaisia isoja, joilla kiinnitetään kattoon esim. riipputuoli, nyrkkeilysäkki tai voimistelurenkaat. Nyrkeilysäkkikin löytyy, mutta Suomen varastosta, ei Alanyasta. Lähinnä riipputuolin ja voimistelurenkaiden takia halusin nuo koukut. Vanha selkä ja heikenneet lihakset nauttivat roikkumisesta ja renkailla temppuilusta...oletettavasti, alkujärkytyksen jälkeen 😂. Ja riipputuoli rentouttaa aina, antaa voimaa ja jopa hyvä unet.

Jos omituisista asioista puhutaan, niin jatketaan vielä vähän. Päätin pari viikkoa sitten, että menen seuraavan kerran kampaajalle vasta silloin kun pikkuinen omakotitaloni on harjakorkeudessa. Marssijärjestys se on näilläkin asioilla ;) . Tonttiehdokkaita on jo parikin, vaan molemmat ovat kaukana merestä. Onneksi ovat ihanassa laaksossa, johon näkyy öinen Linnunrata ja päivän vaihtelevat valot ja varjot. Ja jossa kuuluu sammakoiden kurnutus sekä mustarastaanlaulu, joskus jopa kavioiden kapse.

Vuosi sitten irrotettiin jumiin jäänyt kilpikonna
Kaikella on merkityksensä, joka menemisellä ja tulemisella, paikalla ja ihmisillä joita kohtaat. Kohdattuasi jonkun et ole enää sama ihminen kuin ennen sitä kohtaamista, ja tämäkin asia ja mahdollisuus tekee elämästä hienon matkan. Minulla oli ilo kohdata työpaikka, jossa työskentelystä nautin. Lisäksi moni ihminen, moni persoona jäi hyvällä tavalla mieleen, jotkut syvällisestikin. "Vadelmavenepakolainen", "pintaa syvemmältä ajatteleva juniori" ja "enkelin höyhen" ovat sellaisia naisia, jotka säilyvät muistoissa eri syistä. Lisäksi jokainen heistä vaikutti tietämättään oleellisesti seuraaviin kahteen runokirjaan. 

Odotan innolla hetkeä jolloin pääsen taas kirjoittamaan. Kun vuokraisäntä on kuitenkin tunkeutunut asuntooni ilman lupaa, ja kun siinä tapauksessa soitan poliisit paikalle heti mennessäni, niin hiukan hirvittää millaiseksi asumisrauha muodostuu sen jälkeen. Joka tapauksessa oman turvallisuuden, pankki- ja identiteettiturvallisuudenkin takia on parasta tehdä ilmoitus jos asunossa on käyty. Kävi siinä miten tahansa, niin tulevat lähiviikot ovat "valitettavasti" suht tiukkaan aikataulutettuja, ihan lukujärjestykseksi asti. On kahden kielen opiskelua, runojen kirjoittamista ja turkinkielen materiaalin työstämistä (silloin kun tiimille sopii), kuntoilua ja ystävien tapaamista yms. 

Lukujärjestyksen tärkeimmät: ranta, meri ja uudet seikkailut 😂😍

tiistai 22. tammikuuta 2019

Lumen keskeltä

Alanyan niemen nenä 18.1.2019
Täällä lumen ja pakkasen keskellä istun viileässä keittiössä ja kirjoitan yhtä kirjaprojektia julkaisukuntoon. Käännöstyö etenee hitaasti, mutta etenee. Olemme lähellä valmista, luovutuskelpoista kokonaisuutta. Näiden turkkilaisen kirjoittajan runojen maailma on täysin erilainen kuin mitä itse kirjoitan, sillä näissä liikutaan synkissä ja toivottomissa, tummissa vesissä, surun ja yksinäisyyden tunteissa, kuoleman pohtimisessa ja onneksi myös toivon näkemisessä. On mielenkiintoista, opettavaa ja rankkaa puuhaa. 

Sopivaa puuhaa juuri näille karmeille pakkaskeleille, sillä ei tee mieli ulos, ellei ole pakko lähteä. Eilen kävin asioilla ja puin päälleni paljon kunnon talvivaatteita. Ainoa mitä ei ollut ja mitä kaipasin oli toppahousut. Kaikesta pukemisesta oli se ilo että kroppa tarkeni kyllä, vaan taas poskipäihin ja leukaan paleltui vaaleat, hieman kovat alueet. Samalla mietin milloin olin viimeksi Suomessa tällaisella talvikelillä - 3 vuotta sitten. 

Milloin ajoin viimeksi autoa lumisessa talvikelissä - 7 vuotta sitten, keväällä 2012. Ajoin kyllä Helsingissä 2014 talvella ja keväällä työautolla keikkoja, mutta ei niitä hyvin hoidettuja ja suolattuja teitä voi talvikelisiksi teiksi laskea. Hyvä kun lunta edes näki tiellä. Sunnuntaina minulle tarjottiin autoa alle Espoon Kivenlahteen pääsemisen helpottamiseksi, mutta en halunnut ajaa siinä kelissä metriäkään. Silloin tuiskutti lunta, oli huono näkyvyys, teille oli kertynyt paljon lunta ja loskaa ja auto oli kevyt, pikkuinen. Asia ratkesi muulla tavoin.

Tiensä kullakin. Toisilla polku, toisilla valtatie.
Tapasin viikonlppuna ihmisen, joka muistutti minua siitä, kuinka paljon täällä yritetään painostaa ihmisiä samaan muottiin. Ollaksesi ihminen ja saadaksesi ihmisarvoisen hyväksynnän tuttujen ihmisten seurassa sinun pitää täyttää pitkä lista ehtoja, joita tuo sinun tuttujen ihmistesi joukko sinulle esittää ja määrittelee. Höpö höpö. Sinulla on ihmisarvo automaattisesti, koska olet ihmiseksi syntynyt. Jollei ole Suomessa, niin muuta sallivampaan, inhimillisempään maahan. Lisäksi sinulla on elämäntehtäväsi ja oma polkusi, jota voit kulkea pystypäin, vaikka kukaan muu ei sitä ymmärtäisi. Ei omia tekemisiä tarvitse hyväksyttää puolella kylää. Tee niin kuin oikeaksi tunnet, kunhan se ei loukkaa kenenkään muun eikä itsesi ihmisarvoa.

Matkustaessani olin väsynyt ja kärttyinen sen vuokraisännän viimehetkellä esiin tuoman avainvaatimuksen takia. Silti "vakka kantensa valitsee" -sanonta näyttäytyi mm. lentoasemalla ja lennolla niin hyvin edustettuna, että sai taas kerran miettimään sekä parinmuodostusta että muuttumista ja alistumista. Oli monta sellaista naista, joiden kohdalla jäin miettimään naiseuden näkymistä ja naiseuden olemusta laajemminkin. 

Alanyassa asuessa silmä on oppinut siihen, että naiseus ja naisellisuus näkyvät naisista ulospäin vapaasti ja runsain mitoin. Nainen saa olla nainen ja käyttäytyä kuten nainen. Ei tarvitse yrittää olla miehekäs tai yksin kaikista asioista selviytyvä superhenkilö. Naisella saa olla muotoja, tukka niin kuin on, kasvot meikillä tai ilman, ja vaatteet lähes mitä tahansa, kunhan kantaa naiseutensa ylpeänä ja varmana naiseudestaan.

Omanlaisensa, vapaa ja kaunis
Niistä suomalaisista avioliitossa elävistä naisista, jotka lentokentällä ja koneessa kiinnittivät huomioni, moni näytti mieheltään. Miksi? Miksi he ovat valinneet tämän linjan? Tuleeko se alistumisesta miehen tahtoon, halusta miellyttää olemalla samanlainen vai pönkittääkö se yhteenkuuluvuden tunnetta? Miksei näy yhtä yleisesti miehiä, jotka olisivat muuttuneet muistuttamaan vaimoaan? No, toki jokainen saa olla minun puolestani juuri sellainen kuin on. Pääsia on että nuo naiset ovat olleet vapaita itse päättämään ja valitsemaan muuttumisensa ja ulkoisen olemuksensa, ja itse tiedostavat samanlaisuus-tilanteen. 

Huomenna on ohjelmassa tanssillisen fitness-tunnin ohjausta, pitkästä aikaa, ja odotan innolla. Tämä viikko sisältää myös viimeaikoina harvinaislaatuisen tapaamisen, hauskaa yhdessäoloa, kielen opiskelua ja tentin ensimmäiseen osaan valmistautumista sekä tulevien juttujen eteen työskentelyä. On se aika, että tarvitsisi uskaltaa käydä vanhojen syöpäjuttujen takia kontrollissa. Se muistuttaa aina siitä, että elämä on tässä ja nyt. Se on kaikki mitä meillä on. Käytetään se olemalla läsnä tässä ja nyt, ihan livenä lähimpien kanssa.

Kuvat ovat Alanyan lähivuorilta, Dinek Mahallen yläpuolelta. Perinteisesti lähtöä edeltävänä päivänä käyn vuorilla ihastelemassa luontoa ja maisemia. Nyt oli pitkän sadejakson keskellä siihen ihasteluun ihan huippuhyvä sää.

perjantai 26. lokakuuta 2018

Meren sininen väri palasi 😍

Tämän aamun värit <3
Aamulla sai herätä viileisiin tunnelmiin, niin viileisiin, että kävi hetken mielessä Suomen alkutalven ilmasto ja peiton alle jääminen. Meri on tänään onneksi sininen, kaunis sininen. Tekisi mieli sanoa että toipunut sen myrskyn ja harmaanmustan jäljiltä. Auringonpaisteinen sää kutsuu ulos, ja torille lähdenkin ruokaostoksille jonkun ajan päästä. Sitä ennen pieni katsaus Alanyan juttuihin.

Käsittääkseni keskiseen Suomeen tuli eilen lumi, ja runsaana kuulemma tulikin. Niin tuli keskiseen Turkkiinkin. 15 cm lunta ja sohjoa Alanya-Konya -tiellä sai aikaan ulosajojen
1. myrskyn jälkeen pieni valon hetki
tulvan ja työllisti auttavia tahoja pitkin yötä. Kesärenkaita käyttävät autoilijat ja kovan tuulen kanssa ilmaantuneeseen sankkaan lumituiskuun tottumattomat eivät ihan osuneet pysymän tiellä. Lopulta tie suljettiin liikenteeltä sääolosuhteiden vuoksi. Tässä linkki lehtiartikkeliin. Saimme kahdelle yölle myös jäätymisvaroituksen, tässä se lehtijuttu. 


Autolla vuoristossa ilta- ja yöaikaan liikkuvien kannattaa olla tarkkoina mustan jää ja kuuran aiheuttaman liukkauden takia. Puutarhureille yöt ovat painajainen ihan muusta syystä. Meren läheisyydessä ja Alanyan keskustassa lämpötilat ovat ihan toista luokkaa. Öisin matalimmillaan sääenustuksen mukaan noin +15 C. Parin
2. myrsky nousee ja pimentää
päivän päästä ennustetaan päivälämpötilojenkin nousevan taas +28 C lukemiin, joten hienoja lomasäitä on tarjolla.


Alanyan kaupunki järjestää jatkossa kahdet kirjamessut vuosittain. Keväällä pidetään lastenkirjamessut ja syksyisin aikuisille suunnattujen kirjojen messut. Parhaillaan ovat käynnissä aikuisten kirjamessut, ja ne ovat Kulttuuritalolla avoinna 4.11. saakka.

Eilen kiersimme ystäväni kanssa ulkona Alanyan illassa pitkin kaupunkia keskustellen, tuttuja kohdaten ja naurua
2. myrskyn jälkeen taivas selkeni iltaruskoon
esiin kaivaen. Ja löytyihän se sieltä. Parhaat naurut saatiin viimeisessä paikassa ja vanhoista, melko tyhmistä asioista, Muzzin säestyksellä. Jotkut vaan osaavat naurattamisen taidon. No, oli meillä Muzzillekin sellaisia terveisiä, että hän pomppasi riemusta. Ilta ei ihan vielä siihen loppunut, vaan sopivasti rentoutuneena ja itsevarmuuttani nostaneena päätin "tarttua härkää sarvista" ja kohdata ihmisen, jolle olin vihainen, jonka toiminnan seurauksena olin pettynyt ja loukkaantunut, hän kun oli sopivasti siinä lähistöllä. Ystäväni ennakoi, ja lähti käymään marketissa hakemassa suklaata, josko se vaikka tulisi tarpeeseen keskustelun jälkeen. Keskustelu oli yllättävän positiivinen, ehkä jopa tuloksellinen, ja suklaat syötiin pois ajelehtimasta oikein hyvillä mielin. Tuotakaan keskustelua ei olisi voinut käydä samalla tavoin, ellen olisi pystynyt käymään sitä sujuvalla turkin kielellä. Muuta yhteistä kieltä ei ollut. Sanon taas kerran... kannattaa opiskella hyvä turkin kieli, jos aikoo oleskella täällä enemmän kuin lomaviikon silloin tällöin.

torstai 16. elokuuta 2018

Käyttäytymisen rajat, kuin veteen piirretty viiva?

Puu kuin kärttyisyys...
Kun pienen lenkin jälkeen on kärttyisä ja kivusta niin vihainen että murisee naapurille, on lenkki ehkä ollut liian pitkä. Karttaohjelmalla tarkistettuna kävelin 6 km vaikka luulin käveleväni vain 4 km. Kun on tottunut menemään ja tulemaan, kävelemään ja fillaroimaan näitä teitä pitkin ja poikin, niin on tosi vaikea hillitä itseään matkan suhteen. 2 km tuntuu niin lyhyeltä lenkiltä, ettei sitä kehtaa edes tehdä. Nyt kuitenkin olisi parasta tyytyä kahden tai enintään kolmen kilometrin päivittäisiin kävelyihin (ilman nilkkatukea), sen sijaan että tulee käveltyä nilkka niin kipeäksi, ettei kahteen päivään voi kävellä kivun takia lainkaan. Mutta miten sen tällä luonnolla toteutat... Mitä olen oppinut näistä kahdesta / kolmesta jalkavammasta, joita alkuvuosi 2018 on tarjoillut??? 😶

Turistiyhteisössä asuvan viikkokalenteri rakentuu luonnostaan, kun katsoo aamulla ikkunasta ulos ja huomaa, että kas, naapuritalon parveke on taas tyhjä, ovat lähteneet. Jokos taas viikko meni? Menipä nopeasti. Toisen naapuritalon asukkaat kertoivat, että suurin osa asunnoista on juuri nyt tyhjillään, ja aika moni on laittanut / tulee laittamaan asuntonsa myyntiin... hotellimelun takia. Eräällekin oli tullut yllätyksenä se, kuinka paljon asunnon arvo on hotellin avaamisen jälkeen laskenut. Minulle taas tuli yllätyksenä se, minkä hintaisia heidän asuntonsa ovat nyt verrattuna meidän taloyhtiömme asuntoihin. Meillä on kalliimpia, mutta tien toisella puolen on laadukkaampia. Meluhaitta on likimain sama molemmille, tosin joitakin meidän talomme alimpien kerrosten asuntoja suojaa melulta välissä olevat omakotitalot.

Säntillisempiä viivoja perinnekankaasta
Istuin lähistöllä olevassa kahviossa teemukin kanssa lepuuttelemassa jalkaani kesken lenkin, kun remontointialalla työskentelevö tuttava kurvaa mersullaan kahvilan pihaan, ja iloisesti tervehtien kävelee samaan pöytään ja aloittaa puhetulvan. Jo siinä vaiheessa olisin voinut suhtautumisestani tajuta, että olen niin väsynyt ja kipeä, että on paras lähteä heti kotiin, tai ainakin olla hiljaa. Hän esitteli kuvia koiristaan ja vuohistaan, joita oli hankkinut jonkun hollantilaisen antamilla rahoilla. Jäi ihan sellainen fiilis, että hän epäsuorasti toivoo että josko minäkin sponsoroisin hänen elämäänsä tai eläinhankintojaan, tai ainakin lähtisin mukaan jonnekin ajelulle, keskustelemaan 😖.

Kysyin sitten vastavuoroisesti ihan kurillani, että miten hän rakentaisi pienen kylätalon (köy ev), mistä materiaalista ja millä periaatteella, jos palkkaisin hänet ja hän rakentaisi sen talon minulle. Mutta ei hän kuunnellut mitä minä rakennukselta haluaisin, hän vain suoraan oletti, että kyseessä on vähintään 120 m2 kolmikerroksinen lomahuvila jne. ja että ostan samalla hänen kauttaan kalliin tontin. Tiedän jo materiaalien, rakentamisen ja työn hinnoista sen verran, että petyin. Petyin siihen, että hän pitää minua joko ihan tyhmänä tai muuten helposti höynäytettävänä, mahdollisena hyväksikäytettävänä hintojen suhteen. Tuo mies on saanut elämältä kaikki ne komeuden avut mitä vaan tarjolla on, joten kai hän on jossain määrin tottunut siihen, että hän saa helposti naisilta töitä ja rahallisiakin avustuksia, ja hinta jää toissijaiseksi. Hän ei kuitenkaan ole se rakennusmies jonka aikanaan palkkaan.

Käyttäytymisen rajat, kuin veteen piirretty viiva?
Kun nyt tuota aihepiiriä raapaisin, niin puhutaan siitä hieman lisää. Silloin kun toin pakastinta taksikyydillä kotiin, ehdimme käydä taksikuskin kanssa monia sekä kiinnostavia että ei-niin-kiinnostavia keskusteluita. Yksi noista jälkimmäisistä iski vasten kasvoja heti alkumatkasta. "Ai sinäkin olet suomalainen. Yksin liikkuvat, vanhemmat suomalaiset naiset tarjoavat aina rahaa siitä, että lähtisin niiden kanssa ajelulle ja olisin niiden kanssa yhdessä. En minä kuitenkaan ole mikään rahalla ostettava. Ei minua kiinnosta. Kotona on perhe ja vaimo, ja se riittää." Kävi mielessä pieni myötähäpeän tuntemisen hetki, mutta ei, se ei ole minun asiani eikä minun taakkani. Yllätyin siitä, että suomalaisuus tuo taksikuskille ensimmäiseksi mieleen tuollaiset muistot ja kokemukset. Ja ymmärrän miltä taksikuskista tuntuu, kun häntä kohdellaan kuin ostotavaraa. Voi hullu rahan ja oston maailma...

Tämä päivä on mennyt ompeluprojektien parissa. Lopultakin. Johan nuo ovat odottaneet vuoroaan viikon jos toisenkin. Ompelu on sopivaa vaihtelua tuskallisen kirjoitusprojektin jälkeen. Toissapäivänä sain valmiiksi sellaisen omaelämäkerrallisen tekstin, jonka kirjoittaminen vaati tiettyjen tilanteiden uudelleen kohtaamista, ja siinä hetkessä sekä kivuliaiden että rajujenkin tunteiden läpi elämistä. Oli se rankkaa. Oli yllättävän karmeaa elää uudelleen niitä kahdeksaa tuntia, joista teksti kertoi. Vain kahdeksan tuntia, mutta niissä oli koko elämän tunteet. Kaikki elämästä kuolemaan, (lopullisten) hyvästien jätöstä jälleennäkemisen toivoon, kuoleman kohtaamiseen, sisäisen rauhan löytämiseen ja leikkaustiimiin luottamiseen sekä tässä tapauksessa uudelleen heräämiseen ja elämän jatkumiseen.

Valoa päiviin <3
Eikä tuon tekstin kirjoittaminen onnistunut ympäristön melusyistä päivällä, vaan yön hiljaisessa rauhassa. Päivärytmikin meni siinä samalla sekaisin, joten nyt olen parina päivänä nukkunut ylimääräisiä päiväunia, ja hyvin olen nukkunutkin. Pari muutakin tuskallista tekstiä on jo hahmoteltu, mutta odotan ensin josko saisin tuosta palautetta, ja ymmärtäisin millä tavoin seuraavaksi kokeilisin muuttaa tapaani kirjoittaa omaelämäkerrallisia novelleja. Novellimittainen ja -rakenteinen tuokin oli. Näiden raskaiden tekstien ohessa on hyvä olla jotain kevyttä ja positiivistunnelmaistakin tekemistä, joten samalla kun ompelen työstän ajatuksissa jo seuraavaa runokirjaa. Toistaiseksi se ei ole haitannut ompelemista. Ystäväni povaama sormeen ompelu ei toteutunut, eikä toteudu 😅. Pidän sormistani ja tarvitsen niitä vielä, ainakin kirjoittamiseen.

Kärtytyskin on taas helpottanut, ajatukset uudelleen suunnattu ja tämä mamma valmiina iltaunille. Vasta viideltä heräsin puolentoista tunnin päiväunilta, mutta hyvin tuntuu taas uni kutsuvan. Otetaanhan univelkoja pois. Hyvää viikonloppua :).

Ps. Niin, kuvittelin nukahtavani, kunnes hotelli aloitti iltaohjelmansa, ilotulitukset yms. SItä ohjelmaa ja mekkalaa kestää yleensä vähintään kello 23 saakka, joskus ylikin, ellei kukaan naapurustosta valita. Äsken oli ihmeellisen hiljaista, kuin silloin ennen...

torstai 10. toukokuuta 2018

Pikkukaupan iso valikoima

Alanyan DimCayin laskulla olevan kaupan kauppias
Naapurin pihamaalle on ilmeisesti tuotu vasta emostaan vieroitettu vuohilapsonen. Se "ihana pikku söpöläinen" on huutanut nyt neljä tuntia yhtäjaksoisesti. Itselläni on menossa sairaalaruotsin opiskelu ja kertaus, ja ihan vaan jotenkin alkoi nyppiä tuo kimeänpuoleinen määintä-itku. Kun aloin kirjoittamaan tätä, se hiljeni hetkeksi ja olin jo hihkua jippiitä... nyt siellä määkii useampi. Jos ei hotelli melua, eikä kukko ja kanat, niin sitten vuohet. Minun hiljainen kylämiljööni on muuttunut kahdessa vuodessa puolikaupunkilaiseksi alueeksi, jolla hiljaiset hetket ovat vähissä. Kerroinko jo aiemmin, että katselin tonttia. Halvimmat löytämäni pikkutontit pienen omakotitalon rakentamista varten maksaisivat juuri nyt ja nykyisellä kurssilla 3.000 €. Toinen on hotellin, ja toinen hautausmaan vieressä 😅.

Kaupassa on kaikkia peruselintarvikkeita ja...
Lämmin kausi on alkanut, siis oikeasti lämmin. Ulkona on parhaillaan muutama pilvenhattara ja +26 C vaikka on jo ilta-auringon aika. Parvekkeella on varjossa saman verran. Mustien tuolieni istuinosa poltti epämukavasti, siirsiin lämpömittarin siihen, ja sain lukemaksi +42 C. Ei ihme jos vähän nahkaa poltteli. Parvekekukista ison kehäkukan jouduin antamaan jo naapurin puutarhurille, sillä sen nesteytys ei kestänyt näitä lämpölukemia. Parvekekirsikkatomaatit sen sijaan nauttivat lämmöstä ja valosta, ja pukkaavat tulemaan pieniä, vihreitä palleroita yllättävää tahtia. Vielä kun näkisi ne punaisina...

...suklaita, keksejä, suklaita ja suklaakeksejä...
Olen innoissani kesätyömahdollisuuksista, ja omvårdnadsstatus, anamnes och epikris,  ja
sekä niiden laatiminen kirjallisesti että selittäminen puhumalla ovat juuri nyt päivän polttavia projekteja. Tämän lisäksi omassa turkinkielen opiskelussani saan viikonlopun aikana yhden tason päätökseen ja ensi viikolla pääsen aloittamaan uutta tasoa. Ja tanssijuttujen osalta on meneillään koreografioiden rakentamista ja videoiden suunnittelua. Kaikki ovat valmistautumista tulevaan, ja kukin tahollaan tarpeellisia. Kirjoittaminen on tällä hetkellä ihan seis, ja käynnistynee vasta juhannuksen jälkeen taas. Siihen asti tahtia ja melua on liikaa. Meluisassa ympäristössä ei tule mitään ulos, ei rivin riviä, vaikka olisi kuinka paljon aikaa. Hiljaisuutta ei korvaa mikään, ja sitä kohden mennään taas, vaihe kerrallaan.

Montako kilometriä lisälenkkiä? Hah, 0.
Noista kuvista pari sanaa. Kävin lenkillä, mikä ei näy kuvissa eikä vaa'allakaan. Kunnossa se onneksi näkyy. Dimcayin sillan jälkeen, heti Kestelin puolella lukee teksti Ciz Biz Köfte. Siitä taisin kertoa aiemmin. Kyseessä on paikalline pikaruokapaikka. Sen rakennuksen vasenta sivua edetessä tulee nurkalla vastaan Full Ay Market. Muistan nimen siksi, kun se on sekoitus englantia ja turkkia. Jos jatkaa vielä pidemmälle saman rakennuksen kiertämistä, niin seuraavalla nurkalla on toinen pikkumarketti. Nimestä ei nyt ole mitään muistikuvaa. Joka tapauksessa kävin siellä kuntoilulenkin välipalalla... alin kuva kertoo siitä.

Puhuimme kauppiaan kanssa muutaman sanan. Kerroin että nämä pikkukaupat ovat viehättäviä, ja että Suomesta ne ovat kuolleet muutamia poikkeuksia lukuunottamatta lähes sukupuuttoon. Hän sanoi että täällä on meneillään samanlainen kehitys. Isoja marketteja avataan, ja ihmiset ostavat sieltä tavarapaljouden keskeltä mieluummin. Mutta esim. tässä marketissa on tuotteet samassa hinnassa kuin Migroksessa tai A101:ssa, joissa itsekin enimmäkseen asioin. Damlataksella, hotellien lähellä olevien pikkumarkettien hintataso on ihan erilainen, turistihinnoiteltu, sen sijaan näissä keskustan ulkopuolisissa pikkumarketeissa on edullista. Kokoonsa nähden tuokin marketti sisältää yllättävän paljon erilaisia tuotteita. Kysyin kauppiaalta että saanko ottaa kuvan ja jakaa sen eteenpäin. Hän antoi luvan. KUvatessani tavarahyllyjä kuului sivulta "no, saat sinä minustakin kuvan ottaa". Pihalla on vielä toinen puoli myymälää, mutta ne kuvat eivät voimakkaasta auringonpaisteesta johtuen onnistuneet tuolla kuvausvälineellä. Usein nämä pikkumarketit ovat 1-2 perheen omistamia, ja perhe itse työskentelee siellä. Kannattaa kannattaa pienyrittäjiä.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Blogi muuttui hieman

Ihan vaan muutama ruusun kuva ;)
Blogiin on tullut uusi välilehti nimeltä Alanya-faktaa. Samalla Turkki ja Alanya -välilehden
nimi muuttui Turkki -nimeksi. Lukijat ovat kertoneet, että on vaikea löytää Alanyaan liittyviä opastavia ja informatiivisia tekstejä päiväkirjatyylisen, omaa elämää ja tunnelmia kuvaavan tekstin seasta. Tämän vuoksi jatkossa pyrin jaottelemaan Alanya-tiedon omalle sivulleen, niin että ne ovat suoraan tuossa sivulla eikä minkään linkin takana. Turkki-osiokin kehittyy, sen muuttaminen vaan vaatii valtavan määrän työtunteja, eikä sitä ole vielä tullut tehtyä.

Tänäänkin on päivä mennyt opiskellessa. Viitenä päivänä viikossa opiskelen sekä turkkia, norjaa että ulkomaankauppaa. Turkin kielen opiskelu tullee olemaan elinikäinen projekti. Norjan kielen opiskelu jatkuu ainakin kesään asti, ja sitten mitä todennäköisimmin livenä paikanpäällä. Ulkomaankaupan opiskelu on lyhyt mutta erittäin tarpeellinen jakso, ja se on nyt tärkeysjärjestyksessä ohittanut kirjoitusprojektit seuraavan kuukauden ajaksi. Ne viikon kaksi muuta, jäljelle jäävää päivää teen mitä huvittaa, ja opiskelen. Viitenä päivänä viikossa teen jonkinlaisen kävely- tai pyöräily- tai hölkkälenkin. Eilen oli hölkkä jo tosi lähellä, mutta maltoin vielä pysyä kävelyssä sen "yllättävän-autosta-poistumisen" vammojen parantumisen takia.

Tuttavia, ystäviä ja kavereita on täällä lomalla ja uusia on tulossa, joten sosiaalisessa elämässäkin on vaihtelua. Nyt on kyllä tullut tavattua turkkilaisia ystäviä aivan liian vähän... Eikä tässä ole enää montaakaan viikkoa kesäkuun alkuun, ja kesäkuun aikana matkustan "jonnekin päin
tekemään jotakin". Norjan kanssa on paperityöt vielä keskeneräiset, eli odottelemme valtiolta hyväksyntää. Se tieto tullee mitä todennäköisimmin tulevalla viikolla, ja silloin ratkeaa moni sellainen asia, joka nyt vielä on kysymysmerkkinä ilmassa.

Meillä on ollut upea, aurinkoinen sää ja lämmöt +30 C tienoilla. En silti selvinnyt ilman takkia tänäänkään, sillä kun ensin naureskelin että keskustassa näkyy ukkostavan, meillä ei, niin tuntia myöhemmin pimeni ja viileni meilläkin. Vettä ei tule, mutta vuorilta puhaltaa kylmästi (=alle +30C). Koska on perjantai, on taas
Aşk ve Mavi -päivä. Vähän jälkeen seitsemän kannattaa olla jo kanavalla virittäytymässä tunnelmaan. Hyvää perjantai-iltaa :D.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Adanaan lähdössä

Kävimme taas DimCayilla gözlemellä, ja kerrankin auringonlaskun aikoihin. Paremmalla kameralla osaava kuvaaja olisi saanut sieltä monenlaisia kiinnostavia kuvia, kun iltarusko oli värikäs, eloisa ja mielenkiintoinen. Syönnin jälkeen ajoimme hieman korkeammalle vuoristoon ihailemaan iltaa ja luontoa, ja tullessa saimme ihailla vielä kuunsirppiä palloineen. Tänään täällä näkyi tosi hyvin sekä alaviistosta ylöspäin aukeava kuunsirppi, että sen sisältä ylöspäin kasvava, musta kuu-pallo, jonka ympärillä näkyi jonkinlainen halokehä. Kuu-pallon kuunsirpin päällä olen nähnyt täällä aiemminkin, vaan nyt se halokehä oli niin kirkas ja selkeä, että kaverikin hoputti ottamaan siitä kuvan... vaan eihän tuon pikkupokkarin kapasiteetti mihinkään kuukuviin riitä.

Joku vieras mies osui mittatikuksi sopivasti
Meillä on ollut taas kunnon myrskyt tässä välissä, ja esim. Kalella salama iski asuintalon viereen aiheuttaen aineellisia tuhoja. Lehtiartikkeli on tässä. Myrskyn parhaina hetkinä meri raivosi, kiehui ja ärhenteli. Aaltojen korkeus nousi 2,5 - 4,5 metriin, ja tuulet jäivät onneksi alle ennusteen, eli olivat vain 40-50 km/h. Sekin oli ihan tarpeeksi. Puita kaatuili sekä juurineen että katkenneena. Parvekkeilta ja pihoilta tavarat vaihtoivat paikkaa jne. Viereisessä kuvassa aallot olivat pieniä, mutta olin taaskin liikkeellä ilman linssinpuhdistusvälineitä. Merestä pöllysi niin paljon suolaa ilmaan, että linssi huurtui ensimmäisen minuutin aikana, ja sen jälkeen saatoin vain ihailla, kuvat jäivät ottamatta.

vahvasti virkistynyt kissanpentu vauhdissa
Tuo karvapallero on nyt erittäin vahvasti hengissä :D . Tuossa se möyhentää petiään. Aamulla kun heräsin, oli se löytänyt myös talouspaperirullan, joka oli ilmeisesti tuntunut oikein hyvältä tassuissa. Sitä se oli möyhentänyt niin että riekaleita oli pitkin lattiaa, ja rulla entinen. NYt sen jälkiä saa siivota pitkin päivää, ja kissa löytyy milloin mistäkin... niin kuin kissanhiekkaakin. Se on edelleen valtavan arka äänille, hajuille ja väreille, mutta olkoon ja ottakoon aikansa. Kaipa se joskus tottuu, ja uskoo ettei täällä kukaan hyökkää sen kimppuun, niin kuin katuelämässä.

Kaksi mielenkiintoista kirjaprojektia tuli nyt ajankohtaiseksi. Toinen on ihan suomenkielellä, ja helpohko toteuttaa. Se on sellainen rentouttava ja kiva tekeminen, vastapainona tuolle työläämmälle. Toinen kirja on runokirja, antologia, jonka teemme yhteisprojektina alanyalaisen naiskirjailijan kanssa. Meillä oli eilen palaveri siihen liittyen, ja kun saimme kokonaisuuden hahmoteltua, niin nyt alkaa se tiukin paikka. Suht nopealla aikataululla hän odottaa minulta runoja sekä suomeksi että turkiksi. 😶. Sen lisäksi hän haluaa että yritän kääntää hänen runojaan toiselle kielelle yhteistyössä hänen kanssaan, ja jos se ei millään onnistu, niin vasta sitten hän palkkaa kääntäjän. Koska runojen käännättäminen on tosi vaikeaa sopivan kääntäjän löytämisen vuoksi, ja koska meidän ajatuksemme osuivat aika hyvin yksiin, niin hän haluaa että minä yritän sitä kääntämistä. Hän kokee, että turkinkielen taitoni mahdollisesti riittää siihen, varsinkin kun voin tarkistaa häneltä mitä hän milläkin runolla haluaa ilmaista siellä rivien välissä ja taustalla. No, haasteita ja vipinää tähän kevääseen tarvittiinkin.

Alanyan Kleopatraranta 18.1.2018
Ja koska kaipasimme myös seikkailua, niin ostimme Marien kanssa tänään lentoliput Adanaan. Bussiliput ja lentoliput olivat saman hintaisia, ja lento kestää reilun tunnin, bussimatka 9-10 tuntia. Adana on tuolla vähän idempänä, vuoriston takana. Kaupunki on perustettu jo 6.000 vuotta eKr. Nykyään siellä keskustassa asuu 1,7 miljoonaa ja koko Adanan alueella vähän yli 2,2 milj. asukasta. Kun siellä on valtavan paljon nähtävää ja koettavaa, niin yhden päivän reissun sijasta päädyimme 2 pv reissuun, etenkin kun ei tarvitse viettää öitä bussissa. Tiedämme silti, ettei tuo 2 pv riitä paljon mihinkään, mutta on se jo hyvä alku.