Toppatakki ja pappa

Hieman erilaiset Alanyan värit

"Eläkää rohkeasti ja tarttukaa hetkeen". Tuota lausetta tyrkytetään minullekin nyt monesta suunnasta, tai se siis vaan tulee vastaan monesta eri suunnasta. Sai se sen aikaan, että tajusin olevani kadottanut tuon taidon. Lukinnut, rajoittanut, piilottanut takavasemmalle. Vielä keväällä koin, että tuo oli luontaista osaa päivittäisestä elämästä, mutta mitä tapahtui kesän työkeikan aikana? Jäin taas kiinni johonkin "en kuule, en näe, en reagoi" -moodiin. Sen saman on saanut aikaan myös Keski-Suomessa ja pääkaupunkiseudulla eläminen. On siis aika murtaa taas lukot ja rajoitukset, jostain syystä itse itselle rakennetut.

Se oli siis positiivinen uutinen, ehdottomasti. Aika ajoin huomaa menneensä valitsemallaan polulla joko oikeaan suuntaan suhteessa oman elämän tarkoitukseen, tai sitten ihan hukkaan, enemmän tai vähemmän. Hetkeen tarttumisessa on jokin elämän ydin, sillä mitään muutahan meillä ei ole kuin tämä hetki. Tulevaisuuden suunnitelmat ja haaveet ovat tärkeitä monella tapaa, muttei niissä ole mitään mieltä jos hukkaamme tämän tässä ja nyt. Elämä muodostuu näistä hetkistä. Elämä on nyt.

Voi itku, sanon minä. Hukkasin tänäänkin monta hetkeä, monta mahdollisuutta, mutta

PArit uimarit löytyy aina, oli sää mikä hyvänsä

huomenna ehkä vähemmän. On inhimillistä olla virheitä tekevä, keskeneräinen ja elämää edelleenkin opiskeleva. Jotkut menetetyt hetket ja menetetyt mahdollisuudet silti harmittavat enemmän kuin toiset. Tänään eräs eläkeläispappa, tummuutta mukanaan kantava, pyysi minua ulos 😰 ja sekoitti minun levollisuuteni, rentouteni ja tanssituntinautintoni niin perusteellisesti, että unohdin tehdä jotakin oleellisen tärkeää. Mutta en todellakaan luvannut lähteä hänen kanssaan ulos. Yritin keksiä sivistyneen tavan poistua paikalta ilman että hän loukkaantuu, mutta seuraava tunti osoitti, että loukkaaminen lienee jatkossa välttämätöntä, siis että hän tajuaa. Tuota pappaa en kokenut menetetyksi mahdollisuudeksi, mutta järkytyin siitä sen verran, että jätin jotain muuta oleellista tekemättä. 

Jämälankakasassa on vielä jotain jäljellä

Tänään tapasin ulkona, asuinalueemme lähistöllä sen naapurustossa asuvan naisen, joka ilman lupaa vei erään käsityönä kudotun, hiukan erikoisemman sukkani parin, yritti saada myös sen toisen sukan, eikä pyynnöistäni huolimatta ole palauttanut sitä viemäänsä sukkaa. Tyynen rauhallisesti tervehdin, mutta mitään muuta ei sitten tullutkaan puhuttua. Teki kyllä mieli sanoa, että palauta se sukka, sillä toinen samanlainen on tosi vaikea tehdä,  mutta siitäkin sanomisesta luovuin. Ihan niin kuin tänään luovuin parin muunkin, vieläpä tärkeän asian sanomisesta ihan toiselle taholle. Mikähän sanomattomuusviikko nyt on menossa, tai hiljaisuusviikko, tai sanallisesta sanomisesta luovuttamisen viikko...

Näitä raitasukkia on niin helppo ja nopea tehdä

Eilen sain tietokoneen "putsattua" niin, että se toimi taas lähes normaalinopeudella. Jotain ohjelmaa tuli sitten elämään sopivasti, niin että blogitekstikin jäi kirjoittamatta. Siinä samalla kun klikkasin koneen kiinni normaalirutiinilla, tajusin että kiinni klikatessa luki "uppload and shut down", päivittää ja sammuttaa. Vähänkö meinasi kärtytys nostaa päätään, kun kävi mielessä edellisen windows-päivityksen jälkeiset ongelmat ja pitkä ja monen mutkan kautta tehty puhdistustyö, ja nyt kone ilmoittaa päivittävänsä windowsia ennen kuin ehdin tehdää sillä mitään hyödyllistä. Lievää kauhua tuntien käynnistin koneen tänä iltana. Pitkään se päivitti, mutta kas, toimii normaalinopeudella. KOhta kun alan lisätä kuvia tekstin viereen, niin näen käytännössä onko entisellään vai ei.

Jospa menisit muualle osoittelemaan sen kamerasi kanssa

Alanyaan on laskeutunut sekä talvikauden viileys että influenssa. Sekä tiistaina että tänään tanssitunneilta kotiin palatessa bussissa viereeni istui tosi pahasti rohiseva ja yskivä henkilö, joka gecmis olsun -toivotteluni jälkeen sanoo, että on kuulemma influenssaa... KOtoa tunneille lähtiessä tuli vaistomaisesti vedettyä toppatakki päälle, sillä sisällä oli tänään vain +21 C ja viileän tuntuista. Illan pimeydessä olikin viileää, ja takki tuli tarpeeseen. Tosin hiukan nauratti bussissa, kun eteeni istui lomalainen hellemekko päällä, ja minä nautin toppatakin lämmöstä. Bussin lämpömittari näytti +21,9 C. Siis viileää, ja toppatakin paikka. No, kotona ollaan siinä rajamailla että alkaa lämmityskausi. Vuokraisäntäkin komensi sähkölaskua tuodessaan, että "laita sisätossut jalkaasi, nyt on talvi ja kylmä". Lämpimiä vaatteita on jo tullut ostettua, tosin lämmin one-piece eli huppuhaalari olisi toivelistalla, josko niitä vielä löytyy.

KAikesta sään muutoksesta huolimatta rannalla on porukkaa, meressä on muutamia uimareita ja aurinko paistaa joko siniseltä taivaalta, pilvien lomasta tai pilvien takana. Paistaa se joka tapauksessa (jossakin). HUomiselle lauantaille on kaksi mahdollisuutta. Joko lähden seikkailulle esimerkiksi Gazipasaan, tai alan siivota... Lähteminen voittaa, paitsi jos sataa. Huominen näyttää mitä tulee ja mistä tuulee. KAtsotaan nyt vielä miten kuvien lisäämisen kanssa käy.

Miehet tykkää taas

...kun sanoo mitä tässäkin tulen sanomaan...
Tätä päivää voisi ulkoa päin katsoen luulla vaikka lomapäiväksi, koskapa olen ilta kahdeksaan saakka

Päivänvarjo Alanyan tyyliin

liikkunut kotona yöpaita päällä ja tohvelit jalassa, meikittömänä ja hiukset sekaisin. Kyllä tästä tuli kuitenkin etätyöpäivä, sillä tausta- ja oheistöiden tekeminen sekä kirjoittaminen sujuu joskus paremmin heti aamutuimaan aloitettuna, kotona, ja jopa niinkin, että yöpaita jää päälle koko päiväksi. Tietokone ei ymmärrä vierastaa tai nirsoilla, vaikka istun joskus koneen äärellä valkoinen kauluspaita päällä, joskus yöpaita päällä ja kaikkea siltä väliltä. Tänään tuli yllättäen myös videotyöpuhelu, kun esimies halusi pitää pikaisen tiimipalaverin. Hetken aikaa mietin, että mitä teen asuni suhteen, mutta ainoa teko oli kameran uudelleensuuntaaminen. Ja onneksi heidän toimistonsa koneessa ei nyt toiminut kamera, joten sain sammuttaa omanikin. Etätyössä on monet erilaiset puolensa, ja jos sinulla on mahdollisuus joskus sitä kokeilla oman työsi suhteen, niin testaa sopiiko se sinun elämäntyyliisi. Itse nautin tästä mahdollisuudesta.

Tuosta kirjoittamisesta toiseen kirjoittamiseen. Turkkilaisen miehen käyttöopas on nyt siirtynyt seuraavaan vaiheeseen. Sillä on kohta ISBN-numero, eli siinä vaiheessa se siirtyy todelliseksi, se lakkaa olemasta pelkkä pöytälaatikkokirjoitus. Ei sillä, minulla ei ole ainuttakaan paperiliuskaa missään pöydällä tai pöytälaatikossakaan, sillä kirjoitan pelkästään sähköiseen muotoon. Pariin kertaan olen jo säikähtänyt, että kaikki katosi, kun ensin hajosi tietokone ja sen jälkeen arvelin kadottaneeni muistikortin. Nyt nuo aloitetut kirjoitusprojektit ovat tallessa vieläpä pilvipalvelimellakin. Ja uuden tietokoneen hankinta on parhaillaan kiireellinen, ajankohtainen välttämättömyys. Oletin, että toinen lapsistani tuo sen tullessaan Suomesta, mutta se menisi nyt liian kaukaiseen aikaan, joten alkuviikosta minun on vaan uskallettava ostaa läppäri täältä. Yritän muistaa ostaa myös irrallisen tietyntyylisen turkkilaisen näppäimistön, niitäkin kun on ainakin kahta eri mallia, kirjaimet kahdessa eri järjestyksessä. Virtuaalinäppäimistö yms vaihdot koen hankalaksi. Kun silmien alla on konkreettisesti juuri se näppäimistö, joka kulloinkin tarvitsee hahmottaa, niin kirjoittaminen sujuu paljon vähemmin virhein. 

Meillä on nyt näin lämmintä :)) , oikeasti lämmintä

Alustavasti katselin jo hintoja ja tarjontaa, ja tosi paljon edullisia koneita tuli vastaan, mutta niissä kaikissa oli Intel atom suoritin, tai se toinen heikompi suoritin, ja ne saavat jäädä jollekin muulle. Haaveilen keskiverto-neliydinsuorittimesta, ja toivottavasti löydän sellaisen englanninkielisenä ja kohtuullisesti hinnoiteltuna. Halvat koneet olivat tosi halpoja, 200-300 €, ja heti kun oli parempi suoritin, niin hinnat nousivat samoihin lukemiin kuin Suomessakin. En ihmettele, miksi ihmisillä on vielä niin vähän tietokoneita kotona, paikallinen palkkataso kun on ihan muista sfääreistä kuin mitä se Suomessa on, ja siihen suhteutettuna hyvien koneiden hinnat ovat aika hurjia.

Tietotekniikka mahdollistaa monenlaisia asioita. Päivän yllättävin hetki oli se, kun sain kuvan mamman haudalta. Juniori kävi siellä katsomassa tilannetta, ja totesi, että hauta onkin jo laitettu kuntoon. Kiitos hänelle, joka on käynyt istuttamassa sinne kukkia. Samalla tuli mieleen monenlaisia muistoja haudalla olevaan posliinilintuun liittyen. Kun maalasin lintua posliininmaalauspiirissä Toholammin Purontakasessa, tai jossain siellä lähialueella, niin ensimmäinen vauvani oli ihan pikkuinen, ja nukkui maalaamisen opettelun ajan turvaistuimessaan tyytyväisenä. Se lintu on siis ollut äidin haudalla jo yli 20 vuotta ympäri vuoden, säällä kuin säällä. Värit haalistuivat oleellisesti jo parina ensimmäisenä vuonna ja kultaukset ovat karisseet, mutta siellä se edelleen nököttää. Kaiken lisäksi törmäsin siihen "hopealoimuksi" kutsuttuun hautakivimateriaaliin täällä eräässä uudessa, valmistuvassa rakennuksessa. Siellä kehuttiin, että eikö ole erikoista ja hienoa kiveä... "Kyllä, kaunista on. Sitä louhitaan myös siellä, missä olen syntynyt, ja äitini hautakivikin on samaa kiveä". Mies katsoi hetken hämillisenä, ja vaihtoi aihetta.

Eilen kirjoitin kissasta ja asunnosta. Kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että niitä kirjoitettuja

Vanha talo vai uusi talo, vanha vai uusi...?

asioita tulee prosessoitua omassakin päässä. Kun olin sen kirjoittanut, ja oikoluin ennen julkaisua, niin hiukanko se lause näytti typerältä. siis että luovun unelmieni asunnosta kissan takia. Pöh! Laitoin saman tien viestin välittäjälle, että jos se omistaja nyt vielä kaiken jälkeen suostuu sen minulle antamaan, niin mielelläni teen sopimuksen ja muutan siihen vaikka heti tulevalla viikolla. Kissa joutuu opettelemaan sisäkissaksi, joka seikkailua kaivatessaan voi kiivetä vaikkapa katolle ;) . No, ehkä sille jotain virikkeitä keksitään, mutta sisäkissa ja turvallisempi (ja tylsempi) elämä kutsuu tuota kollia. Sain ehdotuksia myös siitä, että lopetuspiikki kissalle... mutta ei se olisi oikein. Hyvä kun pystyn hämähäkin tappamaan, merkitys kun on senkin elämällä. Jokaisella täällä on oma merkityksensä, niin minulla kuin sinullakin. Ja kyllä, minussa on sekä todella pehmeä puoli että kova puoli. Sitä löytyy mitä tarvitaan, näinhän se usein naisen elämässä menee. Miehillä on astetta helpompaa, eikö vain? Heistä löytyy vain sitä mitä he haluavat itsestään löytyvän. Naisesta on löydyttävä kaikki se, mitä perhe ja erityisesti lapset tarvitsevat.