Appelsiinipuun alla: pukeutuminen

Näytetään tekstit, joissa on tunniste pukeutuminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. elokuuta 2018

Asenteen avartamista ja tonttineuvotteluja

Alanyan kauppakierroksella 12.8.2018

Lämmin sää sai lähtemään vaatekauppakierrokselle, koskapa omasta vaatekaapista ei löytynyt säähän ja asemaan sopivaa mekkoa. Kyllä, luit oikein. Puhun siitä taas kerran ääneen, sillä jälleen muutama puolituttu ja äärimmäisen vähään kankaaseen verhoutunut turistinainen on kommentoinut pukeutumistani. Ja sorry, puhun suorin sanoin, niin ei tarvitse arvailla. Mitä * se sulle kuuluu, eli kiukku on joskus se ensimmäinen reaktio. Joskus ensimmäinen reaktio on sääli sanojaa kohtaan, kun katsoo miten hän on pukeutunut pelkkiin alusvaatteisiin. Toisinaan ensimmäinen tunne on epäusko, sillä ei voi kuin ihmetellä että haluaako runsaasti riippuvan ja kurttuun rypistyneen nahkan omistaja oikeasti esitellä tissivakoa, jossa dekoltee on valahtanut ainakin 5 cm, tai reisiä, joissa riippuliha myöntyy maan vetovoimaan. Eh. Sitten tuohon alussa mainitsemaani asemaan. Omalla pukeutumisellasi ja käyttäytymiselläsi määrittelet paljolti omaa paikkaasi yhteiskunnassa. Jos olet vain turistina (tai minä Suomessa turistina) niin silloin sillä asemalla ja pukeutumisella ei ole niin väliä. Siellä missä asut, haluat oletettavasti olla mahdollisimman korkeassa arvossa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Tai vähintään hyväksytty ja jollain tavoin arvostettu yhteiskunnan jäsen. Turisti on aina ulkopuolinen, ei-kotoutunut. Siksi ulkosuomalaiset harvoin haluavat jäädä turistin asemaan (vaikka jotkut turisti-suomalaiset siihen suuntaan yrittävätkin painostaa).

Ne minun pukeutumiseni arvostelijat, joille olen ko tilanteessa näitä kysymyksiä esittänyt, ovat sitä mieltä että naisella kuuluu olla oikeus pukeutua juuri niin kuin hän haluaa... Aivan. Aivan! ...ja he jatkavat, että vanhenemisesta ja ryppyisyydestä huolimatta. Useat heistä ovat kommentoineet, että en heidän mielestään ole hyväksynyt omaa vanhenemistani ja vartaloani, koska en halua pukeutua normaalisti = heidän tavallaan. Unohtuiko jotakin? Kyseinen sanoja voisi palata sanojensa alkukohtaan (oikeus pukeutua niin kuin haluaa). Hän siis haluaa oikeuden pukeutua niin kuin haluaa, mutta minulle sitä oikeutta ei suoda, vaan minun pitäisi pukeutua niin kuin hän pukeutuu. Silloin hän on tyytyväinen. Se, että minä pukeudun eri tavalla kuin hän,häiritsee häntä Niin Paljon, että se on ihan pakko ottaa puheeksi muutenkin kuin kaverin kanssa kuiskuttelemalla. On niin vaikea hyväksyä erilaisuutta. No, aina löytyy joku töhö, jonka ajattelukapasiteetti loppuu kotikylän bussipysäkille, mutta se hänelle sallittakoon. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia, ihan heti. Itseään voi aina kehittää ja avartaa ahtaita ajatusmallejaan, paitsi jos kokee olevansa täydellinen jo sellaisenaan. Herra varjele...

Alanyan kauppakierroksella 12.8.2018

Tuosta päästäänkin seuraavaan aihepiiriin, toiseen metsäsuomalaiseen haasteeseen. Anteeksi, sinä sydämellinen nainen. Puhun tästä siksi, että sinulla on potentiaalia avata silmiäsi tässä asiassa. Sanomisestani huolimatta arvostan sinua monin tavoin. Jälleen kerran tuli vastaan suomalaisia, jotka ovat äärimmäisen uskonnollisia, niin uskonnollisia, että minultakin piti tulla tarkistamaan kysyen "oletko hylännyt oman uskontosi ja kääntynyt, vai miten on". Ai, minä kun luulin, että Suomessa on uskonnonvapaus. Siitä on oikein lakikin. Ja on myös vapaus olla uskomatta jos niin haluaa. Nykyään tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Suomessa ei enää ole uskonnonvapautta, eikä vapautta olla uskontojen ulkopuolella, etenkään jos olet ulkosuomalainen, ulkomaalaisten kanssa tekemisissä oleva, ulkomaalainen tai muuten erilaiselta näyttävä. Sitten toinen asia: "oman uskontosi". Tarkoittiko kysyjä hänen omaa uskontoaan vai Suomen valtion uskontoa? Ilmeisesti Suomen valtion uskontoa. Oma uskonto tai uskomattomuus on jokaisen oma asia. VAsta silloinhan se on oma. Ja silloin sitä ei tarvitse edes kysyä. Useimmissa kulttuureissa ei ole edes kohteliasta kysyä. Kysyjä oli muutoin sydämellinen ihminen, kiltti ja asiallinen, eikä ollut humalassa niin kuin suurin osa kohtaamistani suomalaisista turisteista. Hän ei vain ajatellut loppuun asti. Toimi niin kuin hänet on kasvatettu (ja aivopesty). Tuolla sana-asettelulla on ihan turha puhua mistään suvaitsevuudesta, tai selittää kuinka hyväksyy myös ateistit ja muut uskonnot kunhan... blaa blaa blaa.

Alanyan kauppakierroksella 12.8.2018

Joten mitäpä jos taas laittaisi silmilleen ruusunpunaiset lasit, ja kuvittelisi että kaikki on hyvin. Voisi vaihtaa puheenaiheenkin itselle paljon mieluisampiin, sillä uskonnon varjolla tehtävä luokittelu ja lajittelu, samanlaisuuden vaatimus ja sitä kautta oman paremmuuden (tahatonkin) korostaminen jne ovat yksi vallankäytön muoto, ja rahan ahneuden lisäksi toinen pääsyy maailman sotiin, inhimillisiin kärsimyksiin ja ihmisten kurjuuteen. Ilman uskontofanatisteja ja ahneita, rahan ja vallanhaluisia ihmisiä maapallon anti riittäisi kaikille, ja kärsimystä olisi paljon vähemmän. Nuo ruusunpunaiset silmälasitkin ovat taas tulleet muotiin 😁. Minulla on niitä parit tallella 1990-luvun alusta, joten ei kun silmille vaan. Helpottaa kummasti. Ihan samalla tavoin kuin asioilta ja ilmiöiltä silmiensä sulkeminen. Sekin kun on muoti-ilmiö. Ei muuta kuin tiukka katse omaan napaan, keskity, keskity ja unohda kaikki muu ympärilläsi. Siinähän on hyvä olla, ja näköala on maailman paras. Eikö?

Koska aiemmin julkisesti kommentoin Lääkärikeskus Mehiläisen toimintaa, niin kommentoin tässäkin vaiheessa. Se aiemmin kaipaamani nilkan kuntoutussuunnitelma-asia etenee. Ortopedi on kirjoittanut minulle lähetteen fysioterapiaan, fysioterapeutin arviointiin ja ohjaukseen. Suomeen. Kiitos. Voi olla etten käytä tällä kertaa. Kiitos kuitenkin tarjouksesta.

Koipi voi vaihtelevan paksusti. Em. shoppailupäivänä suunnittelin käveleväni vain 1-2 km. Todellisuudessa matkaa kertyi GoogleMapsin mukaan 4,6 km 😯. Viimeinen vajaa kilometri oli jo tosi kivulias, mutta bussipysäkille asti oli tarvis kävellä. En sitten taaskaan hahmottanut kuinka paljon matkaa todellisuudessa kertyy, ja ettei se nyt ihan vielä ole hyväksi nilkkatuesta huolimatta. On nimittäin kipeä, kiristävä ja turvoksissa. Eilen yritin laittaa normaalia kenkää jalkaan, myös isoja, tohvelimaisia kenkiä. Ei mene. Turvotusta on niin paljon, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin rantasandaali. Kotioloissa ja ihan pieniä tasamaa-kävelyreissuja liikun ilman nilkkatukea, vaikka silloin turvotusta kertyykin paljon enemmän kuin nilkkatuen kanssa. Vaan paranee se, joskus, vähitellen.

Satamakadulta lamput päivänvalossa

Eilen illalla käytiin ensimmäinen tontinostoneuvottelu erään vuoristolaisen kanssa. Hyvin mielenkiintoista. Hänen tonttinsa sijaitsivat sellaisella alueella, että sieltä periaatteessa oli merinäköala. Siksi hintakin oli hänen mielestään kohdillaan. Kiikarilla nähtävä merinäköala ei kiinnosta minua vähääkään. Ainoastaan tontin sijainti ja koko ~ tontin hinta. Kauan ennen kuin sain Kalen asunnon intuitio sanoi, että menen Kalelle. Siellä ollessa ikkunasta näkyi alue, jossa intuitio sanoi minun asuvan seuraavaksi. Asun siellä nyt. Täällä erään alueen kohdalla tulee fiilis kuin kotiinsa ajaisi. Mutta toisaalta intuitio sanoo, että muutan lähemmäs Gazipasan kenttää. Joka tapauksessa aktiivietsintä on alkanut ja neuvotteluita käydään. Eilinen neuvottelukumppani tiesi ko alueelta lisää ystävänsä omistamia, myytäviä tontteja ilman merinäköalaa, ja aikoi ottaa yhteyttä ystäväänsä. Katsotaan miten käy, sillä ja parilla muullakin suunnalla.

Saarnastani huolimatta aurinko paistaa, lämpö hellii ja elämä on mallillaan. Nautitaan päivistä ja tehdään parhaamme asioiden parantamiseksi.

torstai 4. tammikuuta 2018

Kieliopintoja ja sokkopyöräilyä

Keskustaan mennessä kuvattu. 4.1.2018

Olen jonkun aikaa haaveillut kieliopintojeni viemisestä uudelle tasolle, mutta en ole tohtinut sitä aiemmin toteuttaa. Tänään tuli se päivä, kun kirjauduin sisälle turkkilaiseen avoimeen yliopistoon, ja aloitin heidän opintosuunnitelmansa mukaiset avoimen yliopiston turkin kielen opinnot turkiksi. Suomesta en löytänyt avoimen yliopiston turkin kielen opintoja viime- enkä tänä vuonna, joten katselin nyt mitä Turkissa on tarjolla. Ja onhan täällä 😍.

Näitä A1 ja A2-tasojen kursseja ja kokeita saa suorittaa omaan tahtiin, joten tänään olen istunut urakalla koneen ääressä ja käynyt läpi tietyt tunnit ja tehtävät. Eikä ollut turha päivä. A1-materiaali on luettu / katseltu / kuunneltu / opiskeltu läpi, ja tehtävät on suoritettu hyväksytysti. Ja ehdin vielä tanssitunneillekin nauttimaan tanssin sekä onnistumisen ilosta. Siellä ei muuten turhia puheltu eikä seisoskeltu. Tanssittiin, ja juuri niin kuin ope vaati.

Nyt on tiukka ope, voi että, ja viilaa pilkkuja, ajoituksia, asentoja, voimaa, suuntia ja näyttävyyttä ihan kunnolla. Julkista satikutia tulee heti kun mokaa. Kolme meistä pääsi tänään karmean tunarointinsa takia luokan eteen ja "erityismaininnalle" tunaroinnista. Juu, olin yksi heistä. Aloitin eri askelikon kuin muut, kun en nyt vaan sattunut muistamaan viime tunnilta kaikkia askelikkoja niiden nimillä, enkä onnistunut arvaamaan oikeaa. Lisäksi sain "hierarkiaoppia" ihan positiivisessa mielessä. On tämä koulu, siis varsinainen elämänkoulu, myönteisessä mielessä. Kannatti tulla.

...vain pari tuntia aiemmin...

Oikeasti kannatti tulle tunneille, tosin olisi kannattanut kuunnella tänään viisaampaa, minut pihalla lähtiessäni nähnyttä talon isäntää. Sanoi, että mene nyt hyvä nainen bussilla, että eihän sateessa kannata fillaroida. Vaan kun ei taivaalla ollut varsinaisesti satavia pilviä, vain puolipilvinen taivas... sillä hetkellä. Puoli tuntia myöhemmin olin keskustassa, lähes perillä, ja alkoi sataa kaatamalla. Tunsin itseni tosi ilahtuneeksi(?) tästä luonnonilmiöstä, ja ääretömän fiksuksi(?) koska olin neuvoista huolimatta lähtenyt fillaroimaan trooppiseen ukkosmyrskyyn.

Eihän se menomatka vielä pahasti kastellut, mutta tunneilta ulos tullessa satoi edelleen
kaatamalla, ja kotiin oli matkaa 8-9 km. Bussit eivät ota fillareita kyytiin, eikä sitä voi jättää mihinkään. Ainoaksi toteuttamiskelpoiseksi vaihtoehdoksi jäi toivoa, että softshell-takkini pitää edelleen riittävästi tuulta ja vettä, ja lähteä ajamaan kohti kotia. Jo 5 minuutin kuluttua kadutti, otti päähän ja jopa hirvitti. Heti alkumetreillä kävi selväksi, että jarrut eivät pidä kunnolla sateessa, ja että osa jalkakäytävien laatoista (näkövamma-laatat) ovat sateella pyörän alla vaarallisen liukkaita.

Sen lisäksi jouduin ottamaan silmälasit pois päästä, kun niistä oli vesimärkinä ja huurtuvina tuossa tilanteessa enemmän haittaa kuin hyötyä. Sanonkominä miten hillittömän kiva oli ajaa ilman silmälaseja iltapimeässä, runsaassa vesisateessa, pitkin pimeitä jalkakäytäviä, autojen valojen häikäistessä ja vilistäessä ohi. Ihan "äärettömän kiva". Yritin muistella, olenko koskaan ennen ollut samanlaisessa tilanteessa, tai yhtä torvi, mutta en onneksi muistanut. Ei ainakaan tullut mieleen.

Tosi positiivista oli se, että rantatiellä ei ollut koko matkalla kuin kaksi muuta kulkijaa. Sain ajaa ihan rauhassa koko leveää kävelykatua, lammikosta toiseen. Näkökyky ylettyi noin parin, kolmen metrin päähän. Hankalimmaksi osoittautui jalkakäytävälle istutettujen puiden väistely, mutta pääsin parilla alaoksien hipaisulla otsaan. Kuoppien hahmottaminen ei onnistunut, ja kertaalleen etupyörä putosi johonkin, mitä tiessä oli veden alla. Siinä vaiheessa tuo putoaminen ei enää tuntunut missään, sillä minuuttia aiemmin pari autoa huolehti veden saannistani, kun taivaaltakaan ei enää tullut paljoa. Juuri ehdin ajatella, että takkihan piti yllättävän hyvin, ja että paitakin on kuiva, kun swoosh x2 iski päälle.

Luonto nauttii sateesta, paikoitellen

Ajotielle oli kertynyt ilmeisesti hieman syvempi lätäkkö 😭 siitä meni lähes peräkkäin pari autoa lujaa, eikä tietenkään samoja raiteita. Vettä tuli isossa kaaressa, korkealta ja paljon. Olisin Niin halunnut tavata sen paremman osuman tehneen autoilijan kasvokkain, mielellään siinä lätäkön reunalla. Ajokaistalta roiskastu saavillinen vettä valui pitkin päänahkaa, kasvoja, selkää ja vasemman housunlahkeen sisäpuolella, kun tuntui ihan siltä että saatan suuttua. Jätin sen kuitenkin väliin, kun naisellisuus iski... kävi mielessä, että ripsiväri on taatusti tehnyt pandasilmät kahta puolta, ja aloin pyyhkiä märillä käsillä kasvoja, niin kuin se muka jotain auttaisi. No, ajoin sitten siihen kuoppaan, ja unohdin koko ripsivärin.

Meri kuohui ja pauhasi, mutta ei tehnyt mieli pysähtyä ihailemaan sitä, sen enempää kuin meren yllä näkyvää salamointiakaan. Pihaan tullessa lähetin elämälle sellaisen pienen toivomuksen, että jospa kukaan tuttu ei olisi näkemässä. Ei ainakaan vuokraisäntäni, joka neuvoi menemään bussilla. Onnekseni ei ollut. Lämmin suihku ja hyvä ruoka korjasivat olotilan suht nopeasti. Riittää urheilu tälle päivälle.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Ei rullalautaa enää, mutta...

Erään huippunäköalalla varustellun villan runkoa

Ensin vähän Alanya-asiaa, ja sitten muihin juttuihin. Alanyan paikallistv Atv Alanya saattaa näkyä tästä linkistä. Sanon saattaa, koska aiemmin nämä tv-linkit ovat lakanneet toimimasta jonkun ajan kuluttua. App storesta löytyy myös kyseisen tv-aseman appi. Atv Aanyan paikallisradio kuulunee tästä linkistä. Antalyan paikallistv Kanal V löytyy tämän linkin kautta. Siellä on myös Alanyaa koskevia juttuja, sillä vielä tällä hetkellä Alanya kuuluu Antalyan maakuntaan.

Alanyan kansainvälisestä Turismi- ja taidefestivaalista näin aamulla uuden esittelyvideon, mutta en saanut jaettua sitä. Sen sijaan tämä tapahtumaan liittyvä facebook-sivusto on jaettavissa. Festivaaleilla on nimekkäitä esiintyjiä, ja konsertteihin ja muihin tapahtumiin kannattaa mennä, jos on jossain Alanyan suunnalla. Toki voihan sinne ottaa äkkilähtölennot täältä Suomestakin. :)).

Kolme ystävää Alanyan suunnalta on pitänyt yhteyttä soittelemalla. Heillä vain on halu käyttää whatsappin videopuheluita, minulla ei. Juuri kun rankan työpäivän päätteeksi olen raahautunut asunnolle, syönyt vähän jotain, keventänyt vaatetusta, ja retkotan kiikkutuolissa puolihorroksessa, niin ei ole kovin videopuhelullinen olo. Meikittömänä, hiusten osalta luonnontilassa olevana ja väsähtäneenä en koe olevani "edustuskuntoinen". Kun videopuhelun toinen osapuoli on viimeisen päälle huoliteltu, hiukset tyylikkäästi aseteltu, posket sileänä ja valkoinen kauluspaita suorastaan häikäisevän valkoinen tummaa pukua vasten, niin vähäpukeisen, suostarevitynnäköisen itsetunto saa pienen särön. Pitäisiköhän minunkin nähdä vähän enemmän vaivaa ulkoasuni suhteen? Sosiaalisen statuksen säilyttämisen vuoksi siitä olisi etua.

Alanyan satamassa turismifestarit 2016 ja paljon tapahtumia

Monikaan turkkilaisista tuttavistani ei ymmärrä sitä, jos hiippailen Suomessa asunnolla puolipukeisena keskellä
päivää. Sama on Alanyassakin. Talossa, jossa asun turkkilaisten, varakkaiden perheiden keskellä, kotiäiditkin pukeutuvat päivisin todella hyvin, vaikka ovatkin kotona. Talostamme töissä käyvät naiset pukeutuvat erityisen huolitellusti. Hhmm, kontrasti on kova. Mutta olen jo oppinut sen, että Alanyassa en todellakaan voi mennä ulos asunnostani verkkareissa tai rantamekolla, ellen sitten ole menossa pitkälle lenkille tai uima-altaalle. Ja Alanyassa en poistu kotoa sen näköisenä, kuin mitä täällä Suomessa. Tässä pikkukaupungissa todella monet liikkuvat ulkona collegehousut tms jalassa, ja joillakin niihin on yhdistetty avokkaat, korkokengät tai muut muodollisemman pukeutumisen kengät. Tai pikkutakki. Vaan mitäpä sen on väliä mitä muilla on päällä, kunhan on vaatteet päällä. Itse voi valita miten itsensä pukee, ainakin niin kauan kunnes on dementoitunut mummo, ja toiset pukevat puolesta.

Eilen kävin ostamassa manteleita. Alanyassa pähkinät ja mantelit kuuluivat jokapäiväiseen ruokavalikoimaani. Täällä mietin aina, että kuinkakohan vanhoja ne ovat... Aiemmin maustefrimojen pusseissa ostamani mantelit eivät maistuneet lainkaan mantelilta, siten kuin ne maistuvat Alanyassa tuoreeltaan. Näistä manteleista puuttui kokonaan manteliöljyn raikas aromi. No, eilen ostin pussillisen manteleita etnisestä kaupasta, toivoen niiden olevan tuoreempia, lyhyemmän säilytysajan ja reissun tehneitä. Mitä kukkua. Kotona maistoin, oli kuin olisin puuta purrut. Ei mitään makua, ei mitään mantelin tuoksua. Ei yhtään manteliöljyaromia, ei yhtään. Katsoin pussia tarkemmin. Kasvatettu Espanjassa, pakkaaja USA:lainen firma ja sieltä tuotu tänne SUomeen myyntiin. En todellakaan ymmärrä miksi. Mitä ihmeen järkeä tuossa on? Tarvitsee olla entistä tarkempi siinä, mitä ostaa ja mitä suuhunsa laittaa. Onneksi Alanyassa voi ostaa tuoretorilta oikeasti tuoreita, maukkaita ja terveellisiä tuotteita ympäri vuoden. Se on valtavan iso plussa myös terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

Lapsenmielisyys kukkii ja kukoistaa taas, varsinkin liikuntaan yhdistettynä. Kävin 7,5 km lenkin, tällä kertaa potkulautaillen. Vanha haave rullalaudalle uudelleen nousemisesta täyttyi nyt tällä tavoin. Lumilaudallekaan en ole "muutamaan" vuoteen noussut. Tämä sen sijaan oli herkkua. Aika moni lihasryhmä riekkuu riemusta jo nyt, mahdollisesti huomenna vielä enemmän. Rankkaa oli, ja hauskaa ensijärkytyksen jälkeen. Alun 1,5 km haasteena oli vasemman jalan tasapaino ja ohjaukseen tottuminen. Kertaakaan en silti kaatunut, eikä ollut edes lähellä. Kun tuli ensimmäisiä kunnon alamäkiä, niin seuraavaksi haasteeksi löytyi jarruttaminen. Vehkeen omat jarrut eivät ole riittävät, ja kotona juniori yrittikin lenkin jälkeen opastaa, kuinka myös kengällä jarrutetaan. Niin, muistan mainita vielä senkin, ettei tuo ollut sellainen lasten pieni ja pinkki rullalauta, eikä edes sininen. Kyllä se oli ihan aikuisen kokoiselle mitoitettu, ja paljon nopeampi kuin kävely, hitaampi ja rankempi kuin polkupyörä. Kelpo kunnonkohotusvehje siis. Ja potkulautaileva "mummoihminen" aiheutti "hieman" hilpeyttä pikkukaupungin väessä. Moni 16-25 -vuotias katsoi suoraan silmiin ja hymyili leveästi, kun he tulivat keskustan kaduilla vastaan. Kiitos heille kannustuksesta :)) .

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Yllätysten päivä

Päivän tekstiaiheen poistin pienen harkinnan jälkeen, ja nyt on sitten edessä taas blanco sivu. Upeaa, saa aloittaa alusta, ja luoda taas haluamansa kokonaisuuden. Sitäkin tekstin tuottaminen on. Silloin kun ei kirjoita kenenkään ohjauksessa, eikä ketään toista tahoa varten, voi ihan itse valita mitä kirjoittaa ja millä sävyllä. Huomasin aiemmin, että kun kirjoitan tekstiä niin, että se tulee jonkun muun arvioitavaksi, tai jotakin tarvetta varten, niin siihen tulee sellainen sävy, kuin mistä kuvittelen sen ohjaajan / tilaajan / arvioijan / kustantajan pitävän. Silloin teksti lakasi olemasta itselle kirjoitettua paineenpurkua, tai itseä päiväkirjanomaisena muistipankkina palvelevaa päivän tiettyjen tapahtumien tallentamista. Siinä kävi samoin, kuin pikkulapsilla lastentanssitunnilla. Olen omalta opettajaltani kuullut ja käytännössä nähnyt, kuinka pieni lapsi esiintyy tanssitunnillakin aina vanhemmallee, mikäli vanhemmat ovat tanssitunnilla fyysisesti läsnä. Tällöin lapsi automaattisesti pyrkii miellyttämään vanhempaansa, eikä tanssi ulos omaa tanssiaan. Hän tanssii sitä, mitä olettaa vanhempiensa haluavan nähdä, mikä saa vanhemmat hymyilemään tai huomaamaan hänet. Oma tanssi jää toissijaiseksi, vaikka juuri se olisi oman hyvinvoinnin ja kehittymisen sekä ilon jakamisen kannalta se kaikkein tärkein asia.

On toisaalta aika karua, ja toisaalta äärettömän vapauttavaa näin aikuisenakin huomata toimivansa kirjoittamisessa osittain saman suuntaisesti, tai samantyylisistä lähtökohdista käsin, kuin lapsi tuossa esimerkissä. Olen hyvilläni siitä, että minussa on edelleen sitä Lasta, ja että se Lapsi minussa on tarpeeksi eloisa ja voimissaan. Olisi surullista ja järkyttävää huomata olevansa nainen, jonka persoonallisuudessa ei ole enää yhtään Lasta, jolla on jäljellä vain Aikuinen ja Vanhempi. Erkanen noista psykologisista termeistä takaisin omaan naisenlogiikkaani. Koen, että juuri tuo osa minussa on oleellinen osa voidakseni kokea iloa (myös onnistumisen iloa ja oppimisen iloa), voidakseni olla avoin, luottavainen ja utelias tämän elämän suhteen, ja voidakseni olla luova. Jos tuo lapsi minussa ei olisi elossa ja voimissaan, niin olisin todennäköisesti kärttyinen ja suorastaan v****mainen akka, sellainen kuin mitä näen päivittäin kulkemassa hymyttöminä, suupielet alaspäin väännettyinä ja myrskypilvi otsan yläpuolella salamoiden. He kulkevat kuin tankit, kaiken eteen osuvan joko omaan jonoonsa jonon jatkoksi liittäen tai alleen murskaten. Eikä sen akan suusta kuulu hyvää eikä kaunista, vaan rumia sanoja suoltaen tuo itsensä väärinymmärretyksi ja sorretuksi kokeva kimpale jatkaa jyräämistä ja hajottamista, murskaamista ja tuhoamista, tajuamatta, että tuhoaa samalla itseään, sisältä päin, ja ihan itse. Siksi sanoin "kimpale". Sisuksista puuttuu ilo, onni ja elämänmyönteisyys. Ihan sama pätee myös tiettyihin miehiin. Entäs sinä ja sinun sisäinen Lapsesi?

Sitten ihan muuhun asiaan. Tämä on suoranainen mainos mitä yllättävimmästä kenkäkaupasta täällä Alanyassa. Tuo kyseinen kenkäkauppa on tullut nähtyä kymmeniä, kymmeniä kertoja, ja aina olen kulkenut sen ohi. Tänään tuttava usutti minut sisälle, muuten olisin kulkenut ohi edelleenkin. Sisältö oli todella positiivinen yllätys. Tämä on sellainen kenkäkauppa, jossa löytyi naisille nahkakenkiä, siis ihan oikeata nahkaa olevia laadukkaita kenkiä. En nyt viitsi laittaa tähän mitään kenkämerkkejä, sillä tuolla oli pari kolme sellaista kenkämerkkiä, että omia ostohaluja piti ihan tietoisesti hillitä. Voi jestas että oli mieleisen näköisiä nahkakenkiä, ja vieläpä jalassa hyvin istuvia. Pitkä mustien nahkakenkien metsästykseni ei vieläkään päättynyt, sillä sopiva koko oli loppunut. Tuolta löytyi vaikka kuinka monia mieleisiä ja sopivia kenkiä mitä upeimmissa väreissä, nahkaisena ja hyvin hinnoiteltuina. Minä palaan tuonne vielä monta kertaa... Sari, sinulle siellä olisi ollut sellaisia turkooseja luomuksia, että olisit päässyt ostamaan myös isomman matkalaukun 😂. Nyt vaan en kehdannut kuvata kaikkea, kun se ei oikein ollut suotavaa. Kuudennen kenkäkaupan jälkeen meille molemmille tuli kenkä-ähky, päiväkohtainen kiintiö täyteen, ja jatkamme yllätysten kierrosta jokus. Tavoitteena jatkossa on mennä myös sellaisiin paikkoihin, joissa emme ole koskaan aiemmin käyneet.

Yemenı ayakkabı (Jemeni-kenkä) on paikalliselle nuorisolle järkytys, varsinkin tällaisen ulkomaalaisen jalassa, totesin taas tänään saamieni kommenttien perusteella. Eräskin nuori kenkäkauppias sanoi "OMG, etsitään sulle oikeat kengät", vaan eihän heillä ollut muuta kuin niitä karmeita muovikenkiä, keinomateriaalikenkiä. Tiesin, että kävelemme tänään paljon, ja että tarvitsen kengät, jotka on helppo laittaa jalkaan, jotka sopivat asuni väriin jne. Kun kotona ei ollut niitä mustia kävelykenkiä, niin laitoin jalkaani nuo supermukavat jemenit. Sekä jalat että selkä kiittivät valinnasta, ja ainakin samassa bussissa lähellä istuneilla opiskelijatytöillä oli hauska kotimatka koulupäivän jälkeen, kun saivat nauraa kengilleni. On kiva tuottaa iloa kanssaihmisille.

Nauratapa huomenna edes kahta ihmistä, ja muista hymyillä vastaantulijoille edes yhden tunnin ajan. Ehdit muuttaa monen ihmisen päivää. Hyvä voittaa aina, ja hyvyyskin leviää tehokkaammin kuin pahuus, kunhan sitä vain muistaa käyttää ja levittää. Sytytä siis hyvä itsessäsi, ja jaa sitä eteenpäin niin pajon kuin jaksat. Tässä ajassa ja maailmantilanteessa se on tarpeen, ja parasta mitä voit tehdä.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Rantapummin näköinen mies

On meillä vaan ihana kaupunginjohtaja, en muuta sano. Monessa muussakin asiassa arvostan häntä paljon, mutta myös tässä. Monet perheet ovat poikkeuksellisen läheisen ja poikkeuksellisen runsaan lumimäärän takia käyneet lähivuorilla leikkimässä lumella. Kaikki eivät sinne kuitenkaan pääse. No, asiaan on helppo ratkaisu. HUomiseksi kaupunki on tilannut neljä kuorma-autollista lunta satamaan, ja kaupunginjohtaja Yucel kutsuu ihmisiä huomenna, sunnunaina kello 11 heittelemään lumipalloja kanssaan. Lumipalloja saa heitellä ihan luvan kanssa satamassa, toriaukiolla, vesiputouksen edessä... siis Bistro Bellmannin vieressä. Linkki Alanya Adres lehden juttuun on tässä.

Ihan vaan pikakommentti tästä influenssa-mahatautikombinaatiosta (taimikäsenytlieneekään). LÄhipiiri on jo niin huolestunut, että olisi hinannut äsken päivystykseen, mutta itse päätin, että alkuviikkoon asti katsotaan, ja sitten menen vaikka salmonellatesteihin, jos sama jatkuu. Juu, söin normaalia ruokaa ekan kerran sunnuntain jälkeen tänään illalla, ja se, mitä siitä seurasi, ei houkuta pätkääkään syömään mitään appelsiinia kummosempaa seuraavaan pariin päivään. Pienestä kadunvarsimarketista, jossa latasin matkakorttia, löytyi yllättäen myös kaurahiutaleita, joten huomisaamu aloitettaneen niillä. Se tästä. Mitä hartaimmin toivon, että menisi jo ohi, kiitos. Sivuhuomiona: Yläkerrassa kuuluu joku oksentavan...

Sitten ulkonäköasiaa. MItä ajattelet miehestä, joka liikkuu kaupungilla ihan rantapummin näköisenä? Entäs silloin, kun hänen seurassaan liikkuu myös eurooppalainen nainen, ihan tavallisella nilkkurit, farkut, toppatakki, pipo -varustelulla? Kyllä sai tänään taas katseita osakseen, ja paljon. Osalla naamasta näkyi inhotus, osalla halveksunta. Tutun oloinen meitä vastaan tullut mies katsoi minua melko säälivästi. Moni nainen käänsi päänsä kanssakulkijalleen, ja alkoi selittää jotain. Mielenkiintoista.

Kun näet kadulla ihmisen, niin mitä varmaa voit päätellä hänen vaatteistaan? -Et yhtään mitään.
Kun näet kadulla kahden ihmisen kävelevän rinnakkain, niin mitä voit varmuudella sen perusteella päätellä heidän suhteestaan? -Et yhtään mitään.
Miksi ihmiset sitten tekevät ensinäkemältä vaikka minkälaisia olettamuksia, joita sitten pitävät eriasteisesti totena? -Koska eivät ajattele loppuun asti.

Tuo kanssani kaduilla palan matkaa kävellyt henkilö tuli suoraan töistä, yllään vaatteet, jotka palvelevat häntä hyvin hänen työympäristössään. Rantapummi-ulkonäöstä huolimatta hän on varakas yrittäjä, tosin omaan ulkonäköönsä hän ei satsaa osin siksi, kun muija on jättänyt pari vuotta sitten, eikä ole ollut syytä laittautua komeaksi. Vaimo kun kyllästyi siihen, että sai viettää kaikki ajat yksin kotona, ja odottaa työnarkomaania töistä kotiin. Kiikuin siinä pyörtymisen rajamailla juuri heidän marketissaan, ja hän lähti auttamaan, että pääsen oikeasti kotiin. Hänen lempeän sisarensa muistan pitkältä ajalta, mutta tätä miestä en ole koskaan huomioinut millään tavalla, vaikka lienee hänkin siellä ollut. Olen nimittäin asioinut siinä marketissa usein. Siinä kävellessämme huomioin ihmisten poikkeuksellisen runsaat tuijotukset, ja mietin ensin, että onko hän niin tunnettu, että siksi keräämme katseita. VAsta myöhemmin, kun istuin hetkeksi alas, ettei silmissä pimene, ja näin kenkämme kärjet siinä vastakkain, niin tuli jonkinlainen ahaa-elämys siitä tilanteesta.

No, vaatteilla voi luoda itselleen erilaisia olemuksia, erilaisia... mikä se kuvaavin sana nyt olisikaan... persoonallisuuksia, mutta ne ovat vain ulkokuorta. Omastakin vaatekaapista löytyy monenlaisia asukokonaisuuksia paikallisen vuoristolaisnaisen vaatekerrasta design-iltapukuun, menestyvän yritysnaisen jakkupuvusta tyylittömään rantamekkoon, ja paljon muuta siltä väliltä. Nyt sattuu olmaan hiuksetkin sellaiset, että saa monta eri tyylistä kampausta, mutta mikään niistä puolista tai ulkoisista olemuksista ei kerro koko totuutta. Ne ovat kaikki vain kuoria, joita voi käyttää haluamansa viestin välittämiseen. JOten kun seuraavan kerran arvostelet jonkun toisen ulkonäköä, niin mietipä miksi oikein arvostelet? Saako se sinut tunteman itsesi jotenkin paremmalta, ylempiarvoisemmalta? Säälin tuota, ei käy vastaukseksi, sillä henkilö, jota säälitään, asetetaan itseä alemmaksi, alempiarvoiseksi. Käsittääkseni empatiassa ihmiset ovat samanarvoisia, niin kuin ehdottomassa rakkaudessakin.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Turpeessa

Alanyan satamasta Kesteliin päin kuvattuna 10.12.2016

Kävimme nauttimassa kiireettömästä lauantaista keskustan auringonpaisteessa ja katujen vilinässä. Keskusta on selkeästi vilkastunut sekä ihmismäärän että autojen suhteen aikaisempiin vuosiin nähden. Kasvaa tämäkin kaunis kaupunki koko ajan :)) . Lämmöstä nautin tänään parhaiten bussissa. Ulkona kylmä viima puhalteli hiljakseen, ja lämpipämpikin vaatetus olisi ollut tarpeen, mutta pari minuuttia täpötäyteen bussiin nousun jälkeen hiki virtasi taas, ja oli Niin Kesäinen Olo. Auringonpaiste ja valon määrä on parasta juuri nyt, ja varsinkin, kun sen voi yhdistää monissa eri sinisen, harmaan ja turkoosin sävyissä hehkuvan meren kimmellykseen ja aaltojen ääneen. Päivä on silti lyhyt, tai no, sanotaan, että selkeästi lyhyempi, kuin kesällä. Auringon rata on huomattavasti erilainen kuin kesällä. Nyt se nousee ihan eri kohdasta vuoristoa ja laskee meren selälle, kunse kesällä laski Kalen taakse, tästä asunnosta katsottuna. Vaan 8-10 viikkoa on talvea enää jäljellä.

Tuo 8-10 viikkoa eletään ihan eri tavalla, kuin kesähelteet. Tietokoneella istun edelleen monta tuntia päivässä, ja tänään vaihtui perusvarusteeksi lasketteluhousut ja toppatakki, siis sisällä. Päivisin ulkona on jo lämpimämpää kuin sisällä. Rakennuksemme on jäähtynyt aika lailla, ja tulee jäähtymään lisää, kun yläkerrassa on pari tyhjää ja lämittämätöntä kerrosta, ja kun tuuli on tällä alueella jokapäiväinen ilomme, varma ja vahva kaveri. Tuo mittarilukema on tämän aamun ja päivän sisälämpötila makuuhuoneesta. Hieman on "raikas". Moni kysyy, että miksi et lämmitä. Miten sen nyt selittäisi. Eristämättömät seinät ja iso läpitalon oleva kolmio, jossa asuu vain yksi ihminen, on sellainen kokonaisuus, jossa sähkövastuslämmittimet tai imalämpöpumppu saisi paahtaa koko ajan täysillä, eikä siltikään päästä muuhun, kuin isoon sähkölaskuun. Sen lisäksi hengitysterveydellisistä syistä ilmalämmitysjärjestelmät ovat omien kokemusten mukaan niitä vihonviimeisiä ratkaisuja, ne kun kierrättävät aina pölyä, jos sitä jossakin on (ja aina sen verren on), kasvattavat herkästi mikrobeja ja sitten päästävät niitä ilmaan jne. Meillä oli Keski-Pohjanmaalla ok-talossa asuessamme lämmönvaihtimellinen ilmalämmitysjärjestelmä, jonka ritilät olivat lattiatasossa ja keskusyksikkö eteisessä. Voi se jollekin toimiakin, mutta se ei ole astmaatikkoperheelle ihan se ykkösvalinta. Tässä talossa ei ole mitään kesuslämmitysjärjestelmää, niin kuin ei ole suurimmassa osassa Etelä-Turkin taloja muutenkaan. Se on enemmänkin esim. Ankaran ja POhjois-Turkin kaupunkitaajamien käyttämä ratkaisu. Ja moni sanoo, että kylmä talvi on täällä niin lyhyt. Sitten on myös niitä, jotka kysyvät, että missä se talvi on, kun ei täällä edes ole talvea... Tänäänkin kaupungilla näin turistiperheen, jossa vanemmat olivat pukeutuneet shortseihin ja T-paitaan, todennäköisesti siksi, jos hotellin tai asunnon lämpömittari on näyttänyt +18 C (suojassa ja auringonpaisteessa). Ja toki jokainen aikuinen valitsee itse, miten pukeutuu.

Tulee puhuttua tuosta pukeutumisesta lähes joka päivityksessä... no, se kun on itselle nyt se "suurin ongelma". Siis lämpimästi ja silti nätisti pukeutuminen, ilman, että näyttää eskimolta tai naparetkeilijältä, ja että kestää silti ne lämpimät bussimatkat tai ylämäkeen käveyosuudet läkähtymättä :)) .

Kylmässä talossa nukkumisesta vielä pari sanaa. Kahden hyvän täkin alla olisi tarennut ihan hyvin, mutta haasteena oli niskan ja hartioiden lihasten oireilu sekä joka-aamuiset päänsäryt. Eilen vaihdoin taas termo-makuupussin käyttöön, ja vaikka heräsin useamman kerran siihen, että on liian kuuma, niin oli hieno tunne, kun niska-hartiaseudun lihaksetkin olivat lämpimät eikä päätä särkenyt lainkaan. Hassuna kontrastina makuupussin sisäpuolen lämpimyydelle tuntui kasvoille käyvä kylmä ilmavirtaus. Tuoltakohan Suomessa pakkasellakin ulkona, vaunuissa ja makuupusseissa nukkuvista vauvoista tuntuu? Oli miten oli, aamulla ylös noustessa pehmeät ja paksupohjaiset aamutossut ovat ehdoton minimivaustelu, sillä paljain jaloin ei tee mieli kävellä +15 C laattalattialla askeltakaan. Vaan lämpenee sää tästä, kun vähän odotellaan. Sitten osaa taas arvostaa jokaista hellepäivää ihan eri tavalla. Muuten, Alanyan keskustassa, Atatürk-patsaan lähistöllä pitkään ollut "kuoppa" näyttää nyt tuolta, mitä edellisessä kuvassa näkyy. Siihen nousee aikamoinen asuintalo-liiketila -kokonaisuus. MIelenkiintoista.

Sain muuten ostettua turvemultaa, ja kotiinkuljetuksen kera. Kohtuullisen lähellä olevalta puutarhalta myivät 80 litran säkeissä sellaista turvemultaa, jonka säkin kyljessä oleva sisältö miellytti tällaista entistä kotipuutarhuria. Säkillisen hinta oli 15 TL, ja selityksen mukaan se oli ns. yleismultaa. Kotona, kun avasin säkit, tuli pieni "voi ei" , sillä tuon seoksen seassa on myös paljon muovinpalasia. Ostin turvemultaa lopulta 160 litraa, ja silti se loppui kesken. Vielä on tarvis ostaa yksi 80 litraa lisää, mutta kokeilen seuraavalla kerralla toista merkkiä. Myös lannoite, jota minulla on, on erilaista kuin mihin olen tottunut, joten aika näyttää miten opin noiden käyttöön. Ruusujen kasvatus sen sijaan on tuttua hommaa, joskaan ei näin lämpimässä ilmastossa. Seuraavat pari viikkoa jo näyttävät, miten ruusut tuossa turvemullassa viihtyvät, ja kuinka herkästi ne saavat ötököitä kimppuunsa. Ruusut ja purjot ovat nyt isoissa ruukuissaan, samoin kuin tulppaanien ja krookusten sipulitkin. Nyt sitten vain odotellaan, kastellaan ja katsellaan.

Tänä iltana katsellaan myös tv:tä, sillä Saara on areenalla finaalin merkeissä. Eilen jo innoissani katselin hetken filmonin netti-tv;tä, kunnes tajusin, että ei se finaali vielä tule, vaan vasta huomenna. Siirryin sitten turkkilaisen tv:n puolelle, ja ihan vahingossa juuri Ask ve Mavi -nimisen, odottamani ohjelman uusiin jaksoihin. Minulle tuo oli varsin koukuttava sarja, mieluinen katsottava, ja sen parissa meni niin myöhään, että jäi blogikin päivittämättä. Sorry. Pyrin päivittämään joka päivä, mutta, jos joskus menee päivä pitkäksi, syystä tai toisesta, niin en ota mitään stressiä blogin päivittämisestä, vaan kirjoitan sitten seuraavana päivänä taas. Nyt kun tämän blogin sivuilla ei ole ns. varastoon kirjoitettuja juttuja, joita voisi parilla klikkauksella jakaa, niin yhden tekstin työstäminen vie huomattavan kauan. Ehkä joskus tammikuussa ehdin tehdä taas tekstejä "varastoonkin". Aurinkoa viikonloppuusi.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pinkkiä päivään

Alanyassa 03/2016

Aamusta lähdin tuttavan mukana kauneushoitolaan, koska oli tarkoitus testata eräs paikka syksyllä tulevaa ryhmää varten. Minua oli odottamassa jalkahoito, mutta peruin sen viime hetkillä. Moni nauttii hoidettavana olemisesta ja jalkahoidosta, ja kokee sen jopa rentouttavana hemmotteluna. Minä en pidä siitä, että joku ventovieras käsittelee jalkojani, paitsi, jos kyseessä on hieroja, joka tekee oikeata jalkahierontaa. Kosmetologin tekemä jalkahoito on minulle vastenmielinen. Käsihoito menettelee silloin, kun laitetaan geelikynnet. Ja hieronnassa käynti taas on rentoutusta mitä suurimmassa määrin, silloin kun käsittelijänä on osaava ammattilainen.Mutta jalkahoito -suon sen tilan, ajan ja ilon muille. Ja jalkahoitokeskustelujen myötä kuva pinkeistä kengistä, jotka ihastuttavat tuolla erään kenkäliikkeen näyteikkunassa, yhdessä tuon laukun kanssa. Kengän väri on aikalailla realistinen, mutta laukku ei luonnonvalossa ole ihan noin pinkki, vaan kenkien värinen.

Alanyassa 03/2016

Samalla kun tuttava kävi katsomassa itselleen mahdollista vuokra-asuntoa, niin minä jututin alakerran ravintoloitsijaa. Hän sanoi, että jos vaan mitenkään voit, niin anna kaikki tukesi ravintolalle, sillä nyt on heilläkin tosi kysymyksessä, ja kaikki on katkolla tämän sesongin aikana. Tämäkin iso, ja jo vuosia menestynyt ravintola, on nyt niin rahavaikeuksissa, että useita ruokalistan ruokia ei voida tehdä. Ei ole varaa ostaa kaikkia raaka-aineita. Alanyan turismia on rakennettu systemaattisesti kymmenisen vuotta ja erityisesti uuden kaupunginjohtajan myötä mielestäni todella hyvään suuntaan. Nyt takana on kaksi heikkoa sesonkia, ja moni yritys on taas kaatunut syksyn ja talven aikana. Nyt alkaa olla kova kamppailu henkiinjäämisestä myös vahvempien yritysten osalta. Olisi todella sääli, jos vuosien työ ja todella monien ihmisten työpaikka ja edes kohtuullisen valoisalta näyttänyt tulevaisuus kaatuisi nyt tähän vuoteen.. Ja pelkästään siksi, että alistutaan terrorin aiheuttamalle pelolle.

Joku hedelmäpuu kukkii, Alanya 03/2016

Siitähän tässä on paljolti kyse. Eurooppalaiset on saatu pelkäämään, juuri niin kuin terroristit haluavatkin. Pelätään yhtä sun toista, ja uutisointi on sitä luokkaa, että "kotona Euroopassa on turvallista ja muualla ei". Kuitenkin Eurooppa ja Suomi ovat yhtä lailla terrorin kohteena, ihan siinä missä Turkkikin. Ei Turkkikaan tänne terroristeja halua, mutta ne eivät kysy lupaa. Eivät ne kysyneet lupaa Eurooppaan tai Yhdysvaltoihinkaan kohdistuneissa iskuissa, tulivat vaan ja tekivät. Pelolla on hyvä hallita ihmisiä. Monelle on tuttu "hajoita ja hallitse" lausahdus, mutta itse asiassa sen on vanha johtamistaidon tekniikka, jos näin voi sanoa. En halua suoda enempää näkyvyyttä noin pahuuden levittäjille, ja jätän tämän näin lyhyeen. Pelätä ja kuolla voi kotonakin, tosin itseään ei myöskään kannata tunkea ihan hulluihin paikkoihin, riskipesiin. Yksityisen ihmisen paras terrorisminvastainen teko on tehdä itse hyvää, uskoa hyvään ja jatkaa elämää.

Ravintolaa, josta aiemmin puhuin, ruoan verran kannatettuamme suuntasin pikaisesti TEB-pankkiin. Tuttavan S-pankin kortti oli mukana mallikappaleena, jotta osaisivat etsiä oikeanlaista korttia, koskapa eilen ongelmaksi jäi se, että puhelimessa ollut mieshenkilö ei hahmottanut millainen korttini on ulkonäöltään. Kortin kanssa hän pläräsi aikansa pankkiautomaatista turvaan otettuja kortteja, ja totesi, että minun korttini ei ole siellä automaatissa, vaan se on tullut ulos seuraavalle käyttäjälle. Pääsi ruma sana ajatusten tasolle, ja suht suuri huoli. No, ensimmäiseksi soitin pojalle, jolla on täydet käyttöoikeudet ja oma pankkikortti juuri tuohon tiliini. Pyysin, että hän soittaa sulkupalveluun nyt, koskapa optimistina en sitä tätä ennen ole tehnyt. Aikaa kuluu, eikä poika vastaa puhelimeen kun yritän soittaa takaisin. Lopulta hän soittaa, ja kertoo, että palvelusta vastasi naisihminen, joka oli todella vihainen ja töykeän oloinen. Sulkupalvelun työntekijä oli ollut kärttyinen siitä, että poika soittaa enkä minä. Lisäksi hän moitti yhdestä jos toisestakin asiasta, ja erityisesti siitä, että heillä ei nyt ole minulle Suomeen mitään virallista osoitetta, jossa asun ja johon kortin voisi toimittaa. Aika terävä havainto. Sukulaisille, tuttaville, valtakirjan omaaville tai ulkomaille sitä ei toimiteta. Ok, en siis tarvitse sitä korttia lainkaan. Tarvitsee vain siirtää rahat pankista toiseen, eikä se ole suuri vaiva.

Minusta ei tule enää ainoankaan pentueläimen kasvattajaa / huoltajaa, eihän. Yliseurallinen ja huomiontarpeinen kissa on tosi rasittava. Sänkyyn, uusimpaan täkkiin hirveän isot pissat tehnyt kissa saa minut suuttumisen partaalle, koskapa tämä paikallisvalmisteinen täkki ei kestänyt 60 C vesipesua, vaan meni lähes käyttökelvottomaksi. Tavaroita siirtelevä ja hukkaava kissa, joka äänekkäästi naukuu, jos jää yksin toiseen huoneeseen, jos kaipaa leikkiseuraa aamuyön pikkutunneilla, tai kun haluaa minut mukaansa myös ulos, ei todellakaan suo sellaista rauhaa ja omaan tahtiin elämistä, jota kirjoitusintoni kaipaa. Ärsyynnyn. Aamulla heitin sen ikkunasta ulos (20 cm pudotus), ettei taas pissi johonkin, ja muutaman kerran toistuneiden ulosheittojen jälkeen yllätyin. Yläkerrassa asuva vuokraemäntäni näki kissan, ja alkoi huudella sitä. Kissa myös selvästi tunnisti vuokraemännän äänen ja meni kutsusta luo. Mummo on unohtanut että hänellä on kissa, tai kissa on karannut mummolta tms. Oli kummin hyvänsä, niin riemusta hypähdellen siivosin kissan talossa olon jäljet, kun se taas häipyi mummon mukaan. Koko päivän olin poissa, ja palasin iltapimeällä puoli kymmenen aikoihin. Kun saan keittiöön sytytettyä valot, niin ikkunan takaa alkaa kuulua karmea naukuminen. Kissa parkuu siellä ja pyytää sisälle. En voinut olla päästämättä. Joko mummo unohti taas kissansa, tai kissa muisti miksi karkasi. Huomenna kysyn mummolta, naapurin tulkkausavulla (alanyanmurre vs. kirjakieliturkki), että mitä tehdään. Jos mummo ei halua hoitaa kissaa, vien sen pieneläinklinikalle odottamaan joko adoptiota tai lopetusta. Minä en ota kissan enkä koiran pentua. Ainoa tosi mielenkiintoinen on aikuinen Maltan vesikoira, tai aikuinen ja itsenäinen kissa ;) . Mieluummin ei kumpaakaan.

Oman tien kulkija

Tänään oli omituinen päivä työasioiden suhteen. Kielivalikoima saa nyt aikaan sen, että joudun suututtamaan useita työn tarjoajia. He nimittäin suuttuvat kun heidän tarjouksensa hylätään. Ja tähän mennessä olen hylännyt kultakaupan tarjouksen, hamam-pomon tarjouksen ja hotellinjohtajan tarjouksen. Kaikki em hylkäsin siksi, että en usko heidän palkka- ym lupauksiaan, ja kaikkein vähiten lupauksiaan työluvan ostamisesta. Ja olen sanonut kysyjille suoraan, että työpaikka on jo tiedossa, lupaprosessi on menossa, ja nyt vain odotellaan. Eivät hekään sen nopeammin sitä prosessia läpi pääse, kuin mitä sairaala pääsee. Katteettomuuksien lupailijoita on paljon, tosi paljon. Päivän yksi kohokohdista oli se, kun naistuttavani ja Muzzi kävivät bisnesneuvotteluja mahdollisesta yhteisyrityksestä. En pystynyt seuraamaan prosessia, vaan toivotin hyvät yöt ja lähdin kotia kohti. Ihan hirveätä vääntöä, mutta onneksi se ei millään muotoa ole minun ongelmani. Tunnen molempia sen verran, että toivotan onnea ja menestystä. Rauhallista ja seesteistä kumppanuutta on turha odottaa, mutta eivät kaikki sellaista kaipaakaan.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Kuinka pukeutua kuin turkkilainen nainen?

Viime syksynä minulta kyseltiin jälleen huivinsidontaohjeita ja pukeutumisohjeita. Taustalla

niissä oli tilanteita, joissa länsimainen nainen menee vierailulle konservatiiviselle alueelle ja miesystävänsä kotiin. Nämä kysyjät halusivat sopeutua joukkoon, eli he halusivat olla herättämättä erityistä huomiota poikkeavalla tai loukkaavalla pukeutumisellaan. Konservatiivisilla Turkin alueilla länsimainen pukeutuminen koetaan poikkeavaksi ja isäntäväkeä loukkaavaksi, jopa huomiohakuiseksikin. Siksi oli näiltä naisilta erittäin kohteliasta pyrkiä pukeutumaan tilanteen vaatimalla tavalla. Tuskin kukaan Suomessakaan menee anoppilaan ensimmäistä kertaa samoissa vaatteissa kuin mitä menisi uimarannalle tai yökerhoon. On ihan normaalia valita vaatteet tilanteen mukaan. Ja tässäkin tapauksessa pukeutumishalu lähti naisista itsestään ja kohteliaan käyttäytymisen sekä hyvän ensivaikutelman antamisen halusta.

Tässä alla on linkitettynä muutama video, joissa näet erilaisia tapoja sitoa huivi turkkilaiseen tapaan. Turkkilaiset käyttävät isoa, nelikulmaista, kirjavaa ja liukasta huivia. arkikäytössä varsinkin ei-niin-varakkailla naisilla on puuvillainen, neliönmuotoinen ja kirjava huivi, joka pysyy paikallaan paljon helpommin kuin liukkaat huivit. Tuolloin ei välttämättä käytetä mitään neuloja vaan ainoastaan solmitaan tai "taitellaan" huivi kiinni. Jotta huivista saa kauniin näköisen ja hyvin pysyvän, on sitomiseen olemassa pieniä asiaa helpottavia niksejä. Ensimmäisessä videossa naiset käyttävät nuppineuloja. Osa käyttää niitä arkielämässä. Niiden lisäksi on olemassa erityisiä huivineuloja ja huivisolkia. Itselläni on huivisolkia, koska ne pysyvät paikallaan eivätkä pistä. "Avoin" nuppineula voi liikkua, karata paikaltaan ja pistää.